Toukokuun uutiset ovat jo ilmestyneet

Huhtikuu 2021

30.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Olli Kanerva, M.Zuiko 150-400/4.5 + 1.25x jne. ensikokemuksia. 29.4.2021. Viime vuoden marraskuussa objektiivin julkistuksen jälkeen pyysin muutamalta jälleenmyyjältä tarjouksia ja useimmat tarjouspyyntöön vastasivatkin. Päädyin Rajalaan, jossa pääsin ilmeisesti odottelulistan aika lailla kärkipäähän.

  • Linssi ei käsittääkseni tule olemaan ns. hyllytavaraa, vaan se valmistetaan aina ennakkotilausten perusteella Japanissa. Linssin jakelun piti ensi tietojen mukaan alkaa tammikuussa 2021, mutta julkisuudessa olleiden tietojen mukaan ennakkotilausmäärät olivat huomattavasti OMD:n ennakoimaa suuremmat. Lisäksi samaan aikaan oli ja on edelleen maailmaanlaajuinen elektroniikkakomponenttipula ja lisäksi logistiikka on CoVid-pandemian vuoksi aivan sekaisin normaalitilanteeseen verrattuna.
  • Maaliskuussa kyselin Turun Rajalasta tilannetta. Sieltä kerrottiin, että Suomeen Rajalaan on yksi linssi tullut jokin aika sitten ja seuraava tulee sitten minulle. Viime viikolla Turun Rajalasta soitto sitten tulikin. Ohjekirjaseen painetun tarran mukaan tämä yksilö on valmistettu tämän vuoden helmikuussa.
  • En ala tässä luettelemaan teknisiä speksejä, mutta muutaman seikan nostan esille.
  • Suurin aukko on siis 4.5 koko polttovälialueella. Sisäänrakennettu 1.25x-konvertteri pienentää suurimman aukon 5.6:een ja pidentää polttovälin 500 milliin. Jätän lukijan pääteltäväksi mitä tuo polttoväli tarkoittaisi kinorungoissa. Lyhin tarkennusetäisyys on 1.3 metriä, myös telekonvertterilla.

Petteri Hautamaa, Sony A9 tilttasi jälleen kosteudesta! 28.4.2021. Raportoin blogissani viime syksynä sateen ja vesiroiskeiden aiheuttamasta mittavasta kosteusvauriosta ja kalliiksi tulleesta kuukauden kestäneestä huollosta reilun vuoden ikäiselle Sony A9 rungolleni:

---Vahingosta viisastuneena olen luonnollisesti tuon kalliin opetuksen jälkeen pitänyt kameroitani, kuin kukkaa kämmenellä. Sain kuvauskavereilta lahjaksi Jan Gearin kuvauskäyttöön tarkoitetun sadesuojan, joka on ollut nyt ahkerassa käytössä.

---No äkkiäkös se liika varovaisuus hetkeksi unohtuu. Satuin nimittäin huhtikuun lopun takatalven räntätuiskeessa hypätä autoni kyytiin  kodin lähipeltoja skannaamaan. Autosta pystyy kuvata jokseenkin sateensuojassa. Joku räntäsadekauriskuva syntyikin hiekkateitä kierrellessä. Avonaisesta ikkunasta raikasi kiurun laulua ja muita seireenimäisen houkuttelevia kevään ääniä, joten pakkohan minun oli ihan pikkuhetkeksi jalkaudutua räntärättien sekaan maastoon.

---No äkkiäkös se liika varovaisuus hetkeksi unohtuu. Satuin nimittäin huhtikuun lopun takatalven räntätuiskeessa hypätä autoni kyytiin kodin lähipeltoja skannaamaan. Autosta pystyy kuvata jokseenkin sateensuojassa. Joku räntäsadekauriskuva syntyikin hiekkateitä kierrellessä. Avonaisesta ikkunasta raikasi kiurun laulua ja muita seireenimäisen houkuttelevia kevään ääniä, joten pakkohan minun oli ihan pikkuhetkeksi jalkaudutua räntärättien sekaan maastoon.

---Kotona asetin systeemit kuivumaan ja tarkistin A9 II rungolla, ettei vika ollut ainakaan 100-400 mm objektiivissa. Ei toiminut A9 rungon automaattitarkennus muillakaan objektiiveilla, jatkoin huolellisia kuivatteluja seuraavaan aamuun. Piinallinen odottelu auttoi ja runko heräsi henkiin vuorokauden kuivattelun jälkeen.

---Ei kuitenkaan missään nimessä vakuuttava suoritus neljän tonnin ammattilaiskameralta, jonka markkinoinnissa hehkutetaan kosteussuojausta. Tällä ei todellakaan uskalla kuvata ”huolettomasti kosteissa oloissa” Sonyn mainoslauseiden mukaisesti!

---Itselläni on yli vuosikymmenen kokemus digijärkkäreistä ja voin rehellisesti todeta, että olen tuona aikana kuvannut eri kameroilla aika hurjissa sateissa ja kosteuksissa. Färsaarten sumutuhnuissa, Varangin räntätuiskuissa ja Islannin loputtomassa sateessa. Noissa äärioloissa silloiset Canonit ovat olleet todella kovilla ja hetkellisiä kosteustilttejä on pari kertaa käynyt, mutta ne ovat kumminkin kestäneet. Ensimmäisessä Canon 500D järkkärirungossani ei edes ollut sääsuojausta ja silläkin onnistuin kuvaamaan ongelmitta läpi rankkasateen. Minulla on aika vankka käsitys mitä sadetta / kosteusoloja käyttämäni kamerat kestävät.

---Sonyt ovat siinä joukossa häntäpään alisuoriutujia! Ne eivät kestä epämääräisen sääsuojaustermin vähimmäisolettamuksia. Edellinen kosteusvauriocase on yhä kuluttajariitalautakunnan ratkottavana ja raportoin miten sen kanssa käy. Minun näkemykseni on, että Sony harhaanjohtaa kuluttajia markkinoimalla tuotteitaan kosteudenkestävyydellä, vaikka itse takuu ei kata minkään valtakunnan kosteusvaurioita. Siinä on iso ristiriita. Sonyn käyttämä markkinointilause: ”Voit kuvata vaivatta hankalissakin ympäristöissä, sillä pölyä ja kosteutta hylkivät ominaisuudet suojelevat kameraa vedeltä ja pölyltä” on täyttä hölynpölykusetusta ja sen käyttö tulisi kieltää.

...

---Meille tavisharrastajakuvaajille ei ole suotu Sonyn puolesta kunnon takuuta, saatikka toimivaa huoltoverkostoa suomessa.

Suomen valokuvataiteen museo. K1 Kämp Galleria Kämp Galleria, Mikonkatu 1, 00100 Helsinki.

Valokuvauspodcast. Uusimmat jaksot. Podcastin nopeutta voi säätää: 0.7x, 1x, 1.2x, 1.5x, 2x. Jos on kiire, niin 1.5x saa vielä hyvin selvän...

Yle, Kyyt ovat jo hereillä Lapissa ainakin Rovaniemen korkeudelle asti. 29.4.2021.. Rovaniemen Vaaralassa Matkavaaran rinteillä katselemassa keväisiä kyykäärmeitä valokuvaaja Marko Junttilan kanssa. Kuuntele haastattelu, kesto 13:37.

Digicamera.netin Facebook-sivut.

Tuomas Heinonen, Ground pod KELKKA – maajalusta. Suunnittelin itselleni keväällä 2021 toimivan ground podin ja tein siitä prototyypin. Se muodostautui toimivaksi ja herätti kiinnostusta lähipiirissä. Siitä inspiroituna stressiterapiana sateisena päivänä valmistin muutaman extran. Nimeksi se sai kelkan jalasten mukaan.

  • Kelkasta on kaksi eri versiota, 27 mm ja 57 mm korkeat versiot. Tälle korkeudelle tulee kiinni kuula-, videopää tai kiikku.

Älypuhelimista.

  • Mobiili.fi, Arvostelussa Xiaomi Mi 11 Lite 5G: Suorituskykyinen 5G-älypuhelin tarjoaa paljon vastinetta alle 400 euron hinnalleen. 29.4.2021.
    • Mobiili.fi, Xiaomin 399 euron Mi 11 Lite 5G ja 599 euron Mi 11i -älypuhelimet saataville 17. toukokuuta – ennakkotilaajille kaupan päälle älykello. 29.4.2021.
  • Mobiili.fi, Google Kääntäjällä miljardi asennusta – näin palvelu on kehittynyt vuosien saatossa. Android, iOS. 29.4.2021. Vuonna 2014 jo käännettiin kameran näkemää tekstiä. Viime vuonna ranslitterointitoiminto, joka tekstittää vaikkapa puheet ja luennot reaaliajassa luettavaan muotoon.

Digital Photography School, 8 Tips for Perfect Moon Photography Settings.

Petapixel.com.

Dpreview.com.

  • The city of Helsinki, Finland has put over 65K historical images under Creative Commons. Kuvia voi käyttää suunnilleen miten vain, jos mainitsee lähteen (kuvaajan). Selailla voi vuoden tai sijainnin mukaan. Kuvatekstejä ei ole englannistetuttu. Vanhin kuva näytti olevan marraskuulta 1930.
    • Helsinkikuvia.fi
    • kommenteista:
      • A Finn and a Norwegian are about to share some vodka.
        The Norwegian says “Skål”
        The Finn says, “Do you want to drink or do you want to talk?”
      • vanhimmat kuvat lienevät 1850-/1860-luvuilta, vuodesta 1910 eteenpäin löytyy paljon materiaalia.
    • Petapixel.com, Helsinki Has a Website of 65,000 Free Photos Anyone Can Use.
    • Diyphotography.net, Helsinki City Museum shares over 65 000 images online for free use.
  • DJI Air 2S vs Mavic 2 Pro: which should you choose?.

ePhotozine.com.

Diyphotography.net.

The Online Photographer, Three Pictures Under Discussion.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

29.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Peter Forsgård, Reflections In Photography - [5 Tips and Tricks!]. 24.4.2021. YouTube-video, kesto 12:03. Sisällysluettelo.

  • 1. Manuaalitarkennus. Mihin tarkennus, kohteeseen vai heijaustuksen pintaan. Entä jos henkilö on lasin takana.
  • 2. Multiple exposures. Like. Sisällä olisi hyvä olla hämärää. Heijastukset toimivat paremmin. Kannattaa kokeilla eri kuvakulmia.
  • 3. Mihin aikaan päivästä ja millainen sää on paras heijastuksien kuvaamiseen.
  • 4. Lätäköt. Ohjeita. Kalasatama. (Forsgårdia kuvaava kamera näyttää leijuvan ilmassa...).
  • 5. Fun Trick. Koskee kenkiä.
  • YouTube-kanavalla 42.700 tilaajaa.
  • Instagram, jpeterf

HS, Kahdeksan päivää, jotka huojuttivat hallitusta. 28.4.2021. Kuvakooste. 20 kuvaa. Kuvat klikkaamalla isommiksi

  • (...olisivat voineet valita edes yhden kuvan, jossa olisi näkynyt se Pataässän legendaarinen musta pakettiauto... Live-kuvassahan tämä paku näkyi useana päivänä... ja pitkään...).

Orraine, Panasonic Lumix TZ100 - lyhyet käyttökokemukset. 24.4.2021. Kuten edellisessä arviossani kirjoitin, en ollut täysin tyytyväinen Panasonic Lumix TZ90 -superzoom kameraan. Sen tilalle hankin käytetyn Panasonic Lumix TZ100 -kameran. Tässä siitä käyttökokemuksia.

  • Laadukas rakenne
  • Hyvä kuvanlaatu, onhan tässä 1" kenno. Kuvanlaatu on hyvä myös sisätiloissa heikommassa valossa.
  • Näyttö ei käänny, siitä hieman miinusta. Kosketusnäytöstä kuitenkin plussaa.
  • Kameran koko on hieman iso. Se saisi olla pienempi, jotta mahtuisi paremmin farkkujen taskuun.
  • Perusominaisuudet on kunnossa: löytyy usb-lataus ja kuvien siirto wifillä puhelimeen.
  • 10x zoom on Ok, zoomia saisi toki olla enemmän.

---Reilun viikon käytön jälkeen olen Panasonic Lumix DMC-TZ100 kameraan tyytyväinen. Aika näyttää korvaako tämä jopa järkkärin. TZ100 tulee varmasti otettua mukaan patikkaretkille, jolloin saa kännykkäkameraa parempia kuvia.

---Suomen hinta näytti olevan tarjouksessa 350 euroa.

  • Julkistettu 5.1.2016. Kompaktidigi, 1 tuuman iso sensori, 20 megapikseliä. Kuvanvakaaja. Raw. 25-250mm. F2.8-5.9. Tarkennuspisteitä 49. Kolmen tuuman kiinteä kosketusnäyttö, 1.04 miljoonaa pistettä. Elektroninen etsin 1.166 miljoonaa pistettä. Popup-salama. Sarjakuvaus 10 fps, tarkennuksella 5 fps. 4K 30p video. Sd-korttipaikka. Langaton sisäänrakennettu. Yhdellä latauksella ottaa 300 kuvaa. Paino 312g.
  • Dpreview.com, Panasonic Lumix DMC-ZS100/TZ100 Review.

Ilmonet.fi, Valokuvauksen sunnuntai. Helsingin työväenopisto, Verkko. Sunnuntai 2.5.2021 klo 13.00 - 18.15. Valokuvauksen Sunnuntai on Helsingin työväenopiston järjestämä avoin tapahtuma kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille. Tapahtuma järjestetään poikkeuksellisesti verkossa.

  • Tapahtuma alkaa Valokuvailmaisun näyttelyprojekti -kurssin virtuaalinäyttelyn ”Monikon kolmas” esittelyllä. Ryhmänäyttelyn kuvaajat kertovat teoksistaan. Monikko-ryhmään voit tutustua nettisivuillaan (linkki alaosassa).
  • Luennoitsija, valokuvataiteilija Heikki Willamo näyttää kuviaan ja kertoo työstään luontokuvaajana ja valokuvataiteilijana. Katsomme myös koosteen eri valokuvakursseilla luoduista teoksista: 'Kohtaamisia eläinten kanssa'.
  • Vapaa pääsy! Ei tarvitse ilmoittautua!

Jaha, pari viikkoa sitten internetistä kadonnut Valovuoto.fi on taas linjoilla. Hyvä! Uutta sisältöä ei ole tullut runsaasaan vuoteen, mutta vanhassakin riittää tutkailtavaa.

---- DCN News 17.4.2021---
Valovuoto.fi näyttää nyt sitten kadonneen netistä. Vähän sääli, siellä oli kaikenlaista mielenkiintoista. Sulkeutumisesta kyllä varoitettiin jo aika päiviä sitten. Tässä sitten Internet Archiven viimeinen snapshot, 28.10.2020.

---------------

Blog.e-ville.com, Yön yli talvisessa metsässä – Naturehike ja Onetigris maastotestissä. 24.4.2021. Teltta, makuualusta ja -pussi.

Älypuhelimista.

Digital Photography School, 11 Photo Manipulation Ideas (for Beautiful Results). Kauneudesta ei havaintoja, mutta kaikki 11 olivat oikein mielenkiintoisia. Ja ennestään tuttuja. Mutta ei ollenkaan triviaalikamaa.

Petapixel..com.

Thephotoargus.com, 10 Creative Photo Editing Tips That Save You Time.

ePhotozine.com.

  • 3 Top Tips On How To Photograph Bluebell Flowers. Englanninsinililjoja kuvaamaan.
  • Sony Alpha 1 ILCE-1 Review. Arvosana 4.5 * / 5 *. Eipä paljon huomauttamista mistään, Sonyn lippulaivamalli. Näyttö suunnilleen ainoa huono puoli (jostain syystä vain tässä kohtaa on säästetty). .
    • Dpreview.com, Sony a1 review. Julkistettu 26.1.2021. Arvosana 93%. Gold Award. Täyskennoinen peilitön järjestelmäkamera, 50 megapikseliä. Kennovakaaja, teho 5.5 stoppia. Tarkennuspisteitä 759. Kääntyvä kolmen tuuman kosketusnäyttö, 1.44 miljoonaa pistettä. Elektroninen etsin, 9,44 miljoonaa pistettä. 8K/30p video. Sarjakuvaus 30fps (elektroninen suljin). Kaksi sd-korttipaikkaa. USB-lataus. Kaikenlaisia liitäntöjä, myös Ethernet-portti. Yhdellä latauksella ottaa 530 kuvaa. Paino 737g. Sääsuojattu.
    • Kamera & Bild, TEST: Sony A1 – vinnande prestanda och extrem snabbhet. Toppklass. Totalt 93. Handhavande: 72 Snabbhet: 98 Byggkvalitet: 78 Mångsidighet: 86 Funktioner: 93.
    • Petri Pietiläinen, Sony A1. 28.3.2021. Odotettu Sony A1 kamera julkistettiin 27.1. ja laitoin sen tilaukseen Rajalasta heti seuraavana päivänä.
    • Sony a1 initial review. 11.2.2021. Päivitetty arvio kuva-analyysillä.
    • Suomen Sony, Sony α1. Suomen svh. 7.600 euroa.
    • Kamera-lehti, Sonylta peilittömien lippulaivamalli. 12.2.2021.
    • Digicamera.netin Foorumi, Sony Alpha 1.

Dpreview.com.

  • Fujifilm GFX 100S review. Arvosana 90%. Gold Award. Julkistettu 27.1.2021. Keskikoon peilitön, 102 megapikseliä. Kroppikerroin 0.79x. Kuvanvakaaja, teho 6 stoppia. Tarkennuspisteitä 425. Fuji G -mount. 3.2 tuuman kääntyvä kosketusnäyttö 2.36 miljoonaa pistettä. Elektroninen etsin, 3.69 miljoona pistettä. Sarjakuvaus 5 fps. 4K video 30p. Kaksi sd-korttipaikkaa. USB 3.2 Gen 1. USB-lataus. HDMI, mikrofoni- ja kuulokeliitäntä. Sääsuojattu. Yhdellä latauksella 460 kuvaa. Paino 900g.
    • Alkuperäistä GFX 100 -mallia on paljon muutettu. Yhdistetty ominaisuuksia ja osia Fujifilm X-T4:stä, saatu aikaiseksi moneen pystyvä keskikoon kamera kohtuuhintaan vieläpä. Jos 100 megapikseliä ei riitä, niin Multi-shot 400MP on tarjolla paikallaan pysyville kohteille. Hinta on $5.999.
    • 50 megapikselin keskikoon kamerat eivät tarjonneet sen kummempaa etua aikaisempiin täyskennoisiin. Mutta 100 megapikseliä tarjoaa. Objektiivit ovat tietenkin kalliimpia. Tarkennusnopeus ei ole parhaiden täyskennoisten peilittömien luokkaa. Mutta kohtuuhyvä.
    • Kuvanlaatu, dynaaminen alue ja kohina on parempi kuin parhailla peilittömillä täyskennoisilla. Mikä ei liene kenellekään yllätys.
    • Videokuvauksessa ei kohteen seurantaa. Muuten yllättävän hyvä.
    • Suomen hinta on 6.500 euroa. Ei taida olla vielä varastossa.
  • Atomos announces Ninja V+ with 8K/30p and 4K/120p ProRes RAW support, Ninja Stream for remote liveview. Tulossa myyntiin myöhemmin tänä vuonna, $1.499. Pro Kit $1.699.

IR, Fujifilm X-E4 Field Test: Compact, stylish and very capable APS-C camera.

  • Dpreview.com, Fujifilm X-E4 review: small size, big image quality. Arvosana 84%. Silver Award. Julkistettu 27.1.2021. 26,4 megapikselin kroppikenno (1.5x). Valmistajan mukaan automaattitarkennus onnistuu melkein pimeässä, -7 EV. Tässä luokassa pienin. Kääntyvä 3 tuuman kosketusnäyttö, 1.62 miljoonaa pistettä. EVF 2.36 miljoonaa pistettä. Sarjakuvaus 20 fps. 4K video. Yhdellä latauksella ottaa 380 kuvaa. Paino 364g. Runko 1000 euroa.

Diyphotography.net.

The Online Photographer, Blur Never Sleeps.

Fotosidan.se, Se filmen om Anders Engman.

  • Dagens Nyheter, En liten film tillägnad fotolegendaren Anders Engman. 17.4.2021. Kesto 5:16. Yksi ruutu alaspäin, muutama kymmenen sekuntia mainoksen katselua. Ja sitten vain katsomaan. På svenska, myös tekstitys på svenska.

Fotosidan.se, ET-8500 och ET-8550 - nya skrivare från Epson. Valokuvaajille. EcoTank-sarjaa. Myyntiin toukokuussa. 7490 kruunua ja 8990 kruunua.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

28.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Luontokuvausyrittäjän työmatkat (Sana on melkein vapaa). 83 viestiä. Ihan mielenkiintoisia asioita. Kamerat ovat tulleet aina vain kalliimmiksi. Otikossa esiintyy luontokuvaus. Samat asiat voi soveltaa ihan mihin kuvaukseen vain.
    • kaikista asioista on useampi näkökulma...
  • Meni usko valonnopeuteen - voinko enää valokuvata (Sana on melkein vapaa).
  • Hitsaamisen valokuvaus ? (Digikuvaus).
  • Infrapunakuvaus (Digikuvaus).
  • HI8 kasetit dokumentin Digitointi/varmuuskopiot (Digikuvaus). Mulla on tarve digitoida n.10 kasetillista tärkeää dokumenttia. Joista haluan itselleni mahdollisemman hyvät kopiot. Kamera on mallia HI8 Digital DCR-TRV410E, jossa on DV.it /Firefire 400 lähtö.
    • Mitä ohjelmia suosittelisitte kopiontiin Win 7 tai Mac Os 10.9 ulkoiselle kovalevylle? Nyt corona-aikana työpajat ovat sujettuja, joten on pakko rakentaa omatoiminen ratkaisu.
  • paras paikka kehittää kuvat? (Värinhallinta, ICC-profiilit).
  • Keltainen vyö Rawtherapeessa (Kuvankäsittely). ...Kiitän. Laitetaan ART kokeiluun. Plan B sitten Capture One ilmainen kokeilukuukausi.
  • Tamron 150-500mm f/5-6.7 FE (Optiikka). Ja viimeksi luonnosta aika laajalla sihdillä.
  • Sigma 35mm f/1.4 DG DN Art Sony FE (Optiikka). 949 eur ennakkovaraushinta. Not great not terrible.
    • Kattelin tuolta dpreviewn galleriasta tällä otettuja kuvia (61mp, Sony A7RIV), ovat kyllä pirun teräviä ja yksityiskohtaisia, ihan täydestä aukosta lähtien : ....
    • Ihan huippulinssi, siitä ei epäillystäkään, minun mielestäni. Toki kokoakin löytyy.
  • Canon R-sarjan kamerat (Järjestelmädigit). IBIS. R5. Tietyssä tilanteessa ongelma.
  • (2017 - ) Sony A7III, A7RIII, A7RIV, A9, A9II (Järjestelmädigit).
  • Marsalkka Spegen luonnonvalokuvat 2021 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit. Ja uusi kuva.
  • Reissailua (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit. Boulderointi.
  • Kamera Yyterissä 2021 - Osa 1: Hevonen (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Maffer. Däng! Kameraa ei kannata viedä Yyteriin. Siellä on h*lvetisti hiekkaa rattaisiin. Ensimmäinen osa kertoo hevosen tarinan. 5 kuvaa.
  • Tiainen lennossa (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Ropellit täysille...
    • Warp drive. Onko rolling shutter vähän napsahtanu...
    • Kaunis kuva tämä viimeinen, mutta mafferin kysymystä lainaten - onko todellinen tilanne siipien käyttäytymisen suhteen, vain rolling shutterin väännös?
    • Yhtään jos pidempi valotusaika, eikä siis ees mikään "jalusta-aika" niin kyllä siipien liike aika iso on kuvassa.
      https://suomenluonto.fi/uutiset/viisi-v ... yttaminen/
      On tullu tuo monesti aikoinaan testattua lintuja kuvatessa.
    • Minä teille rolling shutterit näytän... tuolla etellisellä sivulla ; ).
      Arvon veljet ovat tuon ropellikuvan suhteen ilmeisen oikeassa. E-suljin tuossa oli 1/2500, ja mukavat viuhkat tirpallen tuli. Joskus siitä saa ihan mukavan efektin... rolling shutterista.
  • Lähellä loppua (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Klikkaamalla vähän isommaksi.
  • Petterin luontokuvat (lintukuvat) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Tässä minulle ei tyypillinen kuva... vaalea. Tykkään ”synkemmistä” kuvista. 3 kuvaa.
    • Vau, kyllä silimä lepää noissa, ja pitkään. Sorsapuistossako tuo härkä pulii?
  • Journey Of The Dead Swan (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Maffer. 7 kuvaa.

Eerala.com/weblog. Rupuranta.net. Periferian hilpeä dekadenssi. 61N21E. Wrecked on a Baltic shore. Jan Eerala. Viimeisimmät. Kuvaa ja ääntä yhdessä, tarkoin harkittu minimalistinen lähestystapa. Äänimaisemia. (melkoinen annos katseltavaa ja kuunneltavaakin...).

Laterna Magica, Simo Ristan muistonäyttely Simpan silmässä. 5.5.–22.5.2021 Kirjagalleria. Ammattitehtäviensä ohessa Rista piti yli 50 yksityistä taidevalokuvanäyttelyä, joista useita Laterna Magican gallerioissa. Laterna Magica haluaakin kunnioittaa helmikuussa menehtyneen valokuvataiteilija Simo Ristan muistoa toukokuussa avautuvalla näyttelyllä. Muistonäyttelyn on kuratoinut hänen yli kaksikymmenvuotinen elämänkumppaninsa Hannele Salminen.

  • Näyttelyt. Uniikissa galleriatilassa vaihtuvia näyttelyjä.
  • Kirjagalleria Laterna Magica. Rauhankatu 7 00170 Helsinki.

Yle, Kainuussa karhunkatselukojuille on löytänyt matkailijoita, joilla ei ole mitään tekemistä luontokuvauksen kanssa. 27.4.2021.

Mikrobitti.fi, Ilmaiset ohjelmat graafiseen suunnitteluun – Adobe Sparkilla ja Canvalla taittuu sekä CV että juliste. 5.3.2021. Tilaajille. Tavalliseen käyttöön ei tarvita monimutkaisia työkaluja. Riittää verkkopohjainen työkalu, ei tarvitse koneelle ladata mitään. Ja valmiit pohjat, vaikka juliste, käynttikortti, mainospohja.

---Adobe Spark. Paljon kuvakkeita, haku toimii myös suomeksi. Tekstuureita, kehyksiä, piirroksia ym. Sparkia voi käyttää ilmaiseki, mutta käytännössä vesileimaa välttääkseen pitää maksaa. Kk-tilaajalle lisää resursseja ja yrityksille suunnattu brändinsuunnittelutila. Kouluille ilmainen koulutuslisenssi. Myös mobiilisovellus.

Pointti: Jos jo valmiiksi Adoben ekosysteemissä.
Hinta: Ilmainen / 12.39 e / kk.

---Canva. Tunnetuimpia verkkoalustoja graafiseen suunnitteluun. Ilmaiset perusominaisuudet riittävät jo pitkälle. Valmiita pohjia sekä printtiin että verkkoon. Osa maksullisia. Ei vesileimoja kuviin. Yksinkertainen alusta Sparkin tapaan, kuka tahansa oppii käyttämään. Maksaville tarjolla myös vektoripohjainen svg-tiedostomuoto. Canva Pro -versiossa lisää elementtejä, kuvia, fontteja ja valmispohjia. Ja kesken suunnitteluprosessin voidaan vaihtaa kuvan kokoa. Myös mobiilisovellus.

Pointti: Yksinkertainen graafinen sunnittelutyökalu, myös ilmaisversio riittää pitkälle.
Hinta: Ilmainen / 11.99 e / kk.

Avplus.fi, Lopettakaa halpojen tulostimien ostaminen – Ostakaa Epson EcoTank ET-2715. 27.4.2021. Miltä kuulostaisi tulostin, johon ei tavallisessa kotikäytössä tarvitse ostaa mustetta kuin kerran tai korkeintaan kaksi kolmessa vuodessa? Esittelyssä Epsonin uusi EcoTank-sarjalainen - Epson ET-2715 EcoTank -monitoimitulostin.

  • Edullisin Ecotank-neliväri-monitoimitulostin on nyt esittelyssä oleva ET-2715. Sitä myydään edullisimmillaan alle 170 eurolla. Se on tosin aika paljon enemmän kuin 40 euron tarjouslaite. Mutta hinta myös sisältää isot mustepullot tuhansille tulosteille.
  • Lue myös kommentit.
  • DCN News, 25.3.2021. Mikrobitti.fi, Tulostimet testissä. Paljon asiaa.

Mikrobitti.fi, Ärsyttävätkö verkkosivujen ilmoituskyselyt? Näin estät kyselyt selaimen asetuksista. 27.4.2021. Satavarmasti kannattaa lukea artikkeli. Muutaman minuutin vaiva, jatkossa ei sitten tule niitä ärsyttäviä kyselyitä... Joita muuten tulee ihan joka kerta. Ja suurelta osalta nettisivuja...

Mikrobitti.fi, Applen julkaisema iOS 14.5 harmittaa mainostajia – sovellusten pitää kysyä lupa seurantaan. 27.4.2021.

Älypuhelmista.

Digital Photography School, 15 Rule of Thirds Examples (to Improve Your Compositions).

Thephotoargus.com, Contemplatio by Erika Zolli. Kukkia. Miten kuvat ovat syntyneet.

Petapixel.com.

Sigmalta uutta.

  • Dpreview.com, Sigma introduces 35mm F1.4 DG DN Art for E- and L-mount. Sony E. Panasonic/Leica/Sigma L-mount. Lähin tarkennus 30cm. Paino 645g. Pituus 10.95cm, läpimitta 7.55cm. Art-sarjaa. Sääsuojattu. Kustomoitava painike. Toukokuun puolivälissä myyntiin. $899.
  • Dpreview.com, Hands-on with new Sigma 35mm F1.4 DG DN 'Art'. Edellinen versio kymmenen vuotta sitten. Nyt sitten uudestaan suunniteltu peilittömille. Ergonomiaa parannettu, pienempi ja kevyempi. Videolle sopiva hiljainen automaattiarkennus. Tästä johtuen ei kaikkein nopein tarkennus. Objektiivi uottaa aika paljon vääristymää, mutta se korjataan jo itse objektiivissa, kuulemma vähän vaikutusta kulmien terävyyteen. Uudistunut vastavalosuoja, tiukemmin kiinni, osittain kumia. Suodinkierre 67mm.
  • DPReview TV: Sigma 35mm F1.4 DG DN Art review. YouTube-video, kesto 9:59.
  • Dpreview.com, Sigma 35mm F1.4 DG DN Art sample gallery.
  • IR, Sigma announces redesigned 35mm F1.4 DG DN Art lens for full-frame mirrorless cameras.
  • Petapixel.com, Sigma Launches a Completely Rebuilt 35mm f/1.4 Art Lens for Mirrorless.
  • Diyphotography.net, Sigma has now officially launched their new 35mm f/1.4 DG DN Art series lens for L & E mount mirrorless.
  • Sonyalpharumors.com, Youtubers review of the new Sigma 35mm f/1.4 FE lens.
  • ePhotozine.com, Sigma 35mm f/1.4 DG DN Art Lens - Redesigned For Mirrorless.
  • Fotosidan.se, Sigma 35/1,4 DG DN Art med Sony E- och Leica L-fattning.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

Diyphotography.net.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

27.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Tuomas Heinonen, Teerien soidin – yhteenveto keväästä 2021. 26.4.2021. Aikainen kuvaaja lumisen teeren nappaa etelässä Niin sitä voisi luulla, kun lähtee kokeilemaan onneaan ennen soitimen alkua lumiselle suolle.

  • Tänä talvena lunta riitti ja olimme erittäin toiveikkaita, että sitä riittää myös soitimen alkuhetkille asti. Yksittäisiä lintuja lumelle ilmestyikin, mutta soitimen aika ei vielä ollut. Onnistuin saamaan yksittäisiä kuvia tilanteista lumella.
  • Taistelut lumella!
  • Kurki ja kettu
  • Meteorologit olivat oikeassa ja aurinko paistoi (myös linnut tulivat)
  • Turvallinen paikka suon laidassa
  • Kauden viimeiseksi jäänyt aamu
  • Viimeiset kuvat kuvaa kautta hyvin. Synkkiä pilviä taivaalla. Olisiko ensi vuosi parempi?
  • (...paljon kuvia...)

Pekka Hyvönen, Mysteeriretki. 26.4.2021. Jostain syystä tunsin itseni hyvin energiseksi, muistaakseni viimeksi tunsin samoin vuonna 1996, kesäkuussa. Tarkistin ensin onko TE-keskuksen tarjonnassa avoinna M43-kennokameran käyttöohjeistamispäällikön virkaa, 8000 euron kuukausipalkalla ja vieläpä sellaista että 62:n vuoden ikä ja nivelrikko katsotaan eduksi ja hakijan tulee lisäksi olla perkeleellinen änkyrä.

HS, Oliko vuosi 2020 sittenkään niin ankea? Rock­valokuvaaja Tomi Palsa kävi 60 tapahtumassa ja tallensi hienot hetket omaan kuvalehteensä. 27.4.2021. Valokuvien lisäksi lehdessä on myös Palsan kirjoituksia keikoista ja artisteista.

  • (vähän erikoinen juttu, lehti on kuitenkin pääosassa. Ei tietoa, onko jossain päin netissä maistiaisia lehdestä. Ei tietoa hinnasta. Tämä tieto sitten on: "Tomi Palsan kuvalehti: 2020 kuvina -lehden voi tilata sähköpostitse ....".)
  • Facebook, Viivin Vintage, Alppila, "2020 Kuvina - Tomi Palsan kuvalehti" saatavan Vironkadulta. 17.3.2021. Lehti 13 euroa.
  • Rumba.fi, Koskettava dokumentti elävän musiikin vuosikymmenestä – Tomi Palsa kertoo uudesta valokuvakirjastaan. 8.6.2020.
  • 100finnishphotographers.fi, Tomi Palsa.

Yle Areena Audio, Viikon luontoääni, Pikkutikka. 25.4.2021. Kesto 5:04.

Kopiosto.fi, Tekijänoikeuslain uudistus tuo tekijälle ja lehtikustantajalle uusia oikeuksia. 20.4.2021.

Facebook, Suomen Canon, Vuoden Luontokuva 2021 semifinalistit. 26.4.2021.

HS, Nasa julkaisi videon minikopterin kolmannesta lennosta Marsissa. 26.4.2021.

Itäväylä, Huippukuvaaja taltioi fiilistä – Ville Juurikkala, Aatos Café ja opiskelijat toteuttivat yhdessä mainosvideon. 26.4.2021. Kamerana näytti olevan videokuvauksessa Sony alpha 7 -runko, tarkempia kameratietoja ei erottanut still-kuvista.

Älypuhelimista.

  • Mobiili.fi, Huhu: Xiaomilta tulossa älypuhelin 200 megapikselin kameralla. 26.4.2021. Vasta kehitteillä.
  • Tekniikan Maailma, Tekstin sanelu puhelimella – Näin se toimii iPhonella ja Android-puhelimella. 26.4.2021. Ohjeet Androidille ja iPhonelle. Puhe kääntyy tekstiksi yllättävän hyvin.
  • Io-tech.fi, Uusi artikkeli: Testissä Samsung Galaxy A52 ja Galaxy A52 5G. 26.4.2021. Testiartikkelissa tutustumme puhelimiin reilun viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta. 5G- ja 4G-mallin erot. Vähän yli kuukauden olleet myynnissä. Hinnta 349 euroa ja 429 euroa.
  • Mobiili.fi, WhatsAppin katoaviin viesteihin työn alla uusi vaihtoehto – lyhentäisi aikaa selvästi. 26.4.2021. Tähän asti 7 vuorokautta. Pian 24 tunnin vaihtoehto.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

Petapixel.com.

  • Unseen Photos of 9/11 Attacks Found in Old Photo Album.
  • Photography Composition Tip and Assignment: Embrace Repetition.
  • Quick Smartphone Editing Method Makes Your Landscape Photos Pop.
    • Jiiskotti.net, Orton -efekti. 5.9.2019. Kanadalainen Michael Orton, itseoppinut valokuvaaja, kehitti 1980-luvulla tekniikan. Alunperin kuvat tehtiin diapositiiveilla. Kaksi samasta aiheesta, samalla rajauksella otettua kuvaa kehystettiin yhteen diakehykseen. Kuvatessa kuvat otettiin ylivalotettuina ja toinen kuvista kuvattiin epäterävänä.
  • Apple AirTags ‘Anti-Stalker’ Feature Explained: How It Can Track Thieves. Myös varkaita vastaan.

Diyphotography.net.

Digital Photography School, The 3 Must-Have Camera Lenses Every Photographer Should Own. Kertaus vuosien takaa.

Kamera & Bild, Tips: Fotografera årets första supermåne i morgon. Kaksi tällaista ilmiötä tänä vuonna. Meni jo. Tänä aamuna.

Fotosidan.se, Tokina SZX Super Tele 400/8 – spegeltele för Canon RF och Nikon Z. Pieni, kompakti ja halpa. Aikaisemmin myyty Kenko-tuotemerkillä. Peilitele. Eli valoa heijastellaan putken sisällä, saadaan pienempi koko ja valmistaminen yksinkertaisemmaksi. T-mountti eli 42mm ruuvit. Suodinkierre 67mm. Paino 355g (ei adapteria). 7.4 cm x 7.7 cm. 3700 kruunua.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

26.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Luontokuvausyrittäjän työmatkat (Sana on melkein vapaa). 70 viestiä. Nyt ollaan päästy ihan asian ytimeen... Suoraa puhetta (tai kirjoitusta).
  • Meni usko valonnopeuteen - voinko enää valokuvata (Sana on melkein vapaa). Jaa.
  • Koronapiikki saatu ja kohta voi taas kuvata missä vain (Sana on melkein vapaa).
  • Myydään-osiossa puolitoista ruudullisia uusia tai muutettuja ilmoituksia. Yhdessä päivässä.
  • Keltainen vyö Rawtherapeessa (Kuvankäsittely).
  • Parhaat itsenäisten valmistajien objektiivit (Optiikka).
  • Sony Alpha 1 (Järjestelmädigit).
  • Canon EOS R6 (Järjestelmädigit). ...Ja tosiaan tosta kameroiden erosta - R6 on kyl aidosti keltasempi kuin R5 ainakin Da Vincillä eli vaikka kiinnittäs kaikki muuttuvat tekijät (clog, WB, LUT) on R6 joku 200-300K keltasempi. Stilleissä ei juurikaan nykyisillä C1:n Pro Profiileilla.
  • (2017 - ) Sony A7III, A7RIII, A7RIV, A9, A9II (Järjestelmädigit).
  • Pentax K-3 III (Järjestelmädigit).
  • Canon R-sarjan kamerat (Järjestelmädigit).
  • Reissailua (Linkkejä kuviin ja galleriohin). Kommentit.
  • Kurjet ja murtajat (Linkkejä kuviin ja galleriohin).
  • Näkymiä Toiselta Puolelta (IR- ja UV-höttöä) (Linkkejä kuviin ja galleriohin). Jahas nyt osui. Kävin kattelemassa yhtä vähän hämärää autiotaloa aikalailla vuosi sitten ja ihmettelin joitain vaimeita jälkiä peltivahvistetun ulko-oven sisäpuolella. Kyllä tämä nyt näyttäisi siltä että siellä on tapahtunut jotain hyvin hämärää ja ikävää. 6 kuvaa.
    • (...kauhumysteeri?)
  • Marsalkka Spegen luonnonvalokuvat 2021 (Linkkejä kuviin ja galleriohin). Noniin, yleisön pyynnöstä ja rakkaudesta DC.netin valokuvakansaan viimeistelin Lightroom ja Photoshop kuvankäsittelyohjelmissa peräti seitsemän tuliterää luonnonvalokuvaa ja nyt on aika nauttia Suur-Savon mahtavista keväisistä luontonäkymistä! ...
  • Bonuskuva.. (Linkkejä kuviin ja galleriohin). Iso kivi Tuusulassa & weird antiques. Kävin eilen frendin luona Tuusulassa. Ja kun kerrankin oli tilaisuus päästä kruisailemaan oikein yksityisautolla pitkin maita&mantuja niin käytin tilaisuuden hyväksi, tottakai!
    • Sanoin, että lähetääs tsiigamaan Tuusulan nähtävyyksiä, mutta please, ei niitä sataan kertaan koluttuja Tuusulanjärven itäpuolen kulttuurimestoja (Aleksis Kiven kuolinmökki, Ainola, halosenniemi jne.), vaan jotakin muuta nähtävää....
    • 9 kuvaa + kehyskertomukset bonuksena.
  • Petterin luontokuvat (lintukuvat) (Linkkejä kuviin ja galleriohin). Avataan näihin edellisiin kuviin vähän taustoja...
    • Kamera on R5 ja linssiä vanha kunnon 4/600mm ii.
    • Kuvat on otettu rannalta ja silkkiuikku paikalla rantakivien päälle tuettuna noin 5-20 cm korkeudelta vedenpinnasta. Ei mikään ergonometrisin asento istua vähän korkeammalla kivellä. Härkälintukuvat taas rannalla istuen ja tukien linssiä saappaan terän päälle ja kameran perä maassa. Näin. Kuvauskorkeus noin 5cm vedenpinnasta.
    • Kuvauksessa käytetty kameran kääntyvää takanäyttämöllä ja silmätarkennusta peukalotarkennuksella. Olen siis ohjelmoinut peukalon alle kaksi näppäintä, joissa toisessa normitarkennus ja toisessa silmätarkennus. Takanäyttötarkennukseen ottaa aikansa tottua, jotta kameran suuntaaminen ja kohteen löytäminen toimii nopeasti. Pitkällä linssillä kun syvyysterävyyv on liki 0, niin jo kohteen löytämiseksi kamera pitää olla tarkennettu lähelle kohteen etäisyyttä. Muuten ei löydy koko kohdetta. Mutta näissäkin paikoissa pelkkä kulmaetsin olisi todella hankala käyttää... on nimittäin tullut kokeiltua aiemmin.
    • Härkälintupaikka on tuossa Tampereen keskustassa pienellä lammella puiston keskellä. Mielenkiintoinen paikka maata kameran kanssa koiranpaskoja vältellen, kun 5min välein tulee joku koiranulkoiluttaja kyselemään mitä erikoista siellä on :) Mukavahan siinä on tietysti rupatella jos ei kohde satu olemaan juuri hollilla.
    • Bonuskuva..
  • Tuuli käy yli kylmän maan (Linkkejä kuviin ja galleriohin). Ultraviolettisuodin paljasti hämmästyttävän näyn. Erittäin hienoa hiekkaa leijaili lujaa vauhtia ohuena kerroksena yli märän hiekan ja sekoittui nopeina väläyksinä rannalla olleeseen lammikkoon. ... 2 kuvaa.

Teemu Saloriutta, Viimeiset kevätretket peilijärkkärillä. 25.4.2021. Nykyinen ykköskamerani Canon EOS 6D on palvellut luotettavasti jo keväästä 2013 alkaen. Näinä vuosina kameran suljin on räpsähtänyt ainakin 150 000 kertaa. Nyt 6D:n on vihdoin aika siirtyä uuden peilittömän kaluston tieltä varakameran paikalle viettämään ansaittuja eläkepäiviä. Mitään leppoisaa jäähdyttelyä ei kuitenkaan viimeisille palveluspäiville ollut tarjolla, vaan uskollinen ystäväni pääsi vielä mukaan kiihkeimpiin kevätkahinoihin.

  • Huhtikuun puolivälistä alkavat perinteisesti luontokuvauksen superviikot, joiden aikana kevät etenee vauhdilla ja kaikki kiinnostavat asiat tapahtuvat luonnossa yhtä aikaa. Ensimmäiset näistä kevätviikoista kuluivat lintujen, sammakoiden, käärmeiden ja suoretkeilyn parissa....
  • ...Peruslintuja kuvaamalla yritin hakea muutaman kuukauden tauon jälkeen tuntumaa 300 mm f/2.8L IS:n käyttöön. Sen kohtalo osana uutta kameravarustustani on vielä epäselvä, mutta ainakin tämä kuvaussessio muistutti taas sen eduista. Hämärässä kuusikossa valovoima oli poikaa ja isolla aukolla saa taatusti nätimpiä taustoja kuin RF 100-500 mm telen f/7.1:llä. (Kuvasin 1.4X jatkeen kanssa, jolla valovoima on f/4 ja polttoväli 420 mm.)...

Tuomas Heinonen, Luontokuvauskevään kuulumiset. 24.4.2021. Mitä kevätkautena on jo ehditty puuhaamaan? Kevät etenee nopeasti vaikka nyt ulkona sataa räntää. Tässä bloggauksessa vedän yhteen mitä on tullut kuvattua ja milloin niistä voi lukea enemmän blogistani. Uusina aiheina on jo nisäkkäät seurannassa, joten kannattaa tilata uutiskirje niin pysyy kärryillä kaikesta mitä bloggailen.

  • kuvia ja tekstiä

Olli Kanerva, Huhtikuu. 25.4.2021. Huhtikuussa Ruissalossa kyhmyjoutsenet jatkoivat turnajaisiaan ja haahkat parveilivat.

  • Kotipihan ruokinnalla Littoisissa vieraili vielä tinttiporukoita ja närhi kyttäsi herkkupaloja. Yllätyksekseni kotipihan ruokinnalle saapui myös töyhtispariskunta, vaikka ympärillä ei kummoisiakaan metsäplänttejä enää ole. Käpytikka keksi kotipihan lähistöllä olevan mainion peltirummuun....
  • E-M1X, M.Zuiko 400/4 ja 150-400/4.5, jatkeet MC-14 ja MC-20.
  • M.Zuiko 150-400/4.5 + 1,25x:n ensikokemuksista lähiaikoina enemmän. (kaikkineen siis vaatimattomasti 1000 mm...).

Valokuvataiteen museo, Muistatko vielä sen tuoksun? Perheenjäsenistä ja pikkuveljistä. 16.3.2021. Uusimmassa kokoelmanostossa museon kuvaajaharjoittelija Lydia Palo kirjoittaa tuoksumuistoista ja perheenjäsenistä.

Mtvuutiset.fi, Kimi Räikkösen voittama oikeuskiista toimii mielenkiintoisena ennakkotapauksena – "Kyseessä on jättimäinen ilmiö". 25.4.2021. F1-tähti Kimi Räikkönen voitti Alma Media Suomi Oy:n ja Sanoma Media Finland Oy:n markkinaoikeudessa käydyissä valokuvaoikeuksia koskevissa kiistoissa.

  • Räikkösen oikeuskiista liittyi hänen Instagram-tilinsä Tarinat-osiossa julkaisemaan valokuvaan, josta Ilta-Sanomat ja Iltalehti olivat ottaneet kuvakaappauksen ja käyttäneet sitä jutuissaan ilman Räikkösen lupaa.
  • (Missä Ilta-Sanomien ja Iltalehden uutisointi?) (???)

- - - - - -
(DCN News 24.4.2021)
Keskisuomalainen, Kimi Räikkönen voitti Alma Median ja Sanoma Median valokuvakiistoissa–Räikkönen: "Oikeanlainen tuomio". 23.4.2021. Markkinaoikeuden päätöksen mukaan mediayhtiöt loukkasivat Räikkösen oikeuksia valokuvaan julkaistessaan kuvakaappauksen tämän Instagram-tilin tarinoista ilman formulakuskin lupaa. Kuvan julkaisivat verkkosivuillaan Iltalehti ja Ilta-Sanomat.

  • Markkinaoikeuden asiakirjojen mukaan Alma ja Sanoma joutuvat maksamaan Räikköselle hyvityksinä ja oikeudenkäyntikuluina kymmeniätuhansia euroja.
  • Markkinaoikeus on erityistuomioistuin, joka käsittelee hankinta-asioita, kilpailu- ja valvonta-asioita, markkinaoikeudellisia asioita sekä teollis- ja tekijänoikeudellisia asioita. Markkinaoikeus käsittelee vuosittain satoja asioita. Markkinaoikeus.fi.
  • Mtvuutiset.fi, Kimi Räikkönen voitti oikeuskiistoissa Alma Median ja Sanoma Median – F1-tähdelle kymmenientuhansien eurojen korvaukset. 23.4.2021. Riidat liittyivät Kimi Räikkösen Instagram-tilinsä Tarinat-osiossa julkaisemaan valokuvaan. Ilta-Sanomat ja Iltalehti olivat ottaneet kuvakaappauksen valokuvasta sekä julkaisseet sen lehtiensä verkkoversioissa ilman Räikkösen lupaa.
    • Mediayhtiöt vetosivat siihen, että kuvan kopioiminen olisi lehdistön lainausoikeuden perusteella sallittua ajankohtaisesta tapahtumasta uutisoitaessa. Markkinaoikeus vahvisti mediayhtiöiden loukanneen Kimi Räikkösen oikeuksia valokuvaan. Markkinaoikeuden antamien päätösten mukaan kyse ei ollut lehdistön lainausoikeuden perusteella sallitusta kuvan käytöstä.
    • Markkinaoikeuden asiakirjoista käy ilmi, että Alma ja Sanoma joutuvat maksamaan Räikköselle kymmeniätuhansia euroja hyvityksinä ja oikeudenkäyntikuluina. 
  • (Hm. Luottavatko lehdet edelleen, että suurin osa ei kulujen takia haasta heitä markkinaoikeuteen? Hieno asia olisi, jos tämän (ennakko)päätöksen jälkeen ei enää käytettäisi ilmaiseksi lehtien omilla sivuilla kuvaruutukaappauksia Instagramista...)

- - - - - -


Yle, Tapio Osala tuntee lännen merikotkat ja idän sääkset – nyt hän jännää, palaako kovia kokenut Minna-merikotka vielä Suomeen. 25.4.2021.

Apu.fi, Majakkasaaren upea kevät. Söderskär on lintututkijoiden aarreaitta – Avun lintumies Juho Rahkonen oli kävellä hautovan haahkan päälle. 25.4.2021.

Mikko Lagerstedt, How to create and use color profiles In Lightroom CC and Camera Raw? 25.4.2021.

Kauppalehti, Kirpputorilta löytyi kympillä ikivanha Leican linssi, joka paljastui 40 000 euron huippuharvinaisuudeksi – Kamerayrittäjä sai tarjouksen alle vuorokaudessa. 25.4.2021. Etelä-Afrikka. Ja tietenkin edelleen myymättä.

Finnfoto.fi, Apuraha. Finnfoto edustaa koko valokuvausalaa ja sen valokuvaajille myöntämät apurahat ovat kaikille kuvaajille – sekä ammattilaisille että harrastajille – avoimesti haettavissa. Finnfoto pyrkii apurahapolitiikallaan edistämään laadukasta valokuvausta. Kevään apurahahaku päättyy 30.04.2021 klo. 16.00.

  • Apurahoja voi hakea monenlaisiin kohteisiin: näyttely- ja julkistamiskustannuksiin, kouluttautumiseen, oman tai muiden ammattitaidon kehittämiseen (esim. verkkokoulutusten tuottamiseen), alan tutkimustyöhön, laadukkaiden valokuvateosten painatuskustannuksiin, opintomatkoihin ja taiteelliseen työskentelyyn. Apurahoja myönnetään sekä hankkeiden kuluihin että työskentelyyn.
  • Apurahan hakeminen ja saaminen ei edellytä Finnfoto jäsenyhdistyksen jäsenyyttä.

Digital Photogfraphy School, The Best ISO for Landscape Photography (In Every Situation). Kertaus vuosien takaa.

Petapixel.com, Great Reads in Photography: April 25, 2021. Mielenkiintoisia linkkejä viikon varrelta. Plussaa linkkien esittelystä. Laidasta laitaan aiheita. Vie aikaa, vaikka ei avaisi erikseen yhtäkään aihetta. Vahva ostosuositus. Kutakin aihetta avattu, paljon muutakin kuin linkit.

Dpreview.com, DPReview TV: Sony FX3 review - cinema camera or a7S III in disguise? YouTube-video, kesto 11:02. Sisällysluettelo. Vertailut -> Sony a7S III.

  • Dpreview.com, Hands-on with the Sony FX3 cinema camera. Kun ammattilaiset etsivät kevyempää mukana kulkevaa videokameraa... Ja vähän muuhunkin.
  • Rajala Blogi, Walden - Sony FX3 -lyhytelokuva. 27.3.2021.
  • DCNF, Sony FX3 (Videokuvaus).
  • Sony.fi, Täyden kennokoon FX3 Cinema Line -kamera. Hyvin kattava esittely kamerasta, suomeksi. Hinta 4.900 euroa.
  • Tekniikan Maailma, Sony julkisti pienen ja kevyen uuden elokuvakamera Sony FX3:n, joka perustuu kinokoon järjestelmäkameraan. 23.2.2021. Tänään julkistettu Sony FX3 sisältää saman takaa valaistun cmos-kennon kuin videopainotteinen järjestelmäkamera Sony α7S III. Niinpä se tallentaa 4k-videoiden ohella myös 12,1 megapikselin valokuvia. Yhtäläisyydet järjestelmäkameran kanssa eivät suinkaan lopu tähän. Sony FX3 myyntiin maaliskuussa noin 4 900 euron hintaan. Sony α7S III -järjestelmäkamera maksaa tällä hetkellä 4 400 euroa.
  • Dpreview.com, A closer look at Sony's FX3 'compact cinematography' camera. Sama sensori kuin Sony A7S III. Ja mekaaninen suljin still-kuviin. Viilentävä tuuletus toimii sääsuojatun osan ulkopuolella. Napit ja painikkeet on suunnteltu käytettäväksi, kun kuvataan kamera vyötäröllä. Video-ominaisuudet ovat identtiset Sony A7S III. Paitsi tietenkin ei rajoituksia yhtämittaisessa videokuvauksessa. Kuvanvakautusta voi vielä prosessoida jälkikäsittelyssä. Kuvakulma ei muutu 24/30/60p, hyvin vähän 120p. Valotukseen ei voi suoraan vaikuttaa, pitää turvautua ISO:n muuttamiseen. Eikä onnistu DCI 4K. Monet ulkoiset näytöt ja tallentimet pystyvät näyttämään valotusta waveformina. Sony FX3 ei. Eikä näin pieneen runkoon mahdu sisäänrakennettua harmaasuodinta.
  • IR, Sony announces the FX3: Its most compact Cinema Line camera ever is aimed at solo shooters. Cinema Linen tarjonta videokamerat Venice, FX9 ja FX6. Nyt sitten pienin eli Sony FX3, yhdistää Sony Alpha 7S III:n designin FX6:n video-ominaisuuksiin. 12 megapikslelin sensori, ISO 409.600, dynaaminen alue 15 askelta tai vähän ylikin. Sarjakuvaus 10 kuvaa sekunnissa. Full HD video 240 fps. Muut Cinema -sarjan videokamerat on suunnattu lähinnä tuotantoryhmille, Sony FX3 on suunnattu soolovideoijalle. USA-hinta on $3.899.

ephotozine.com, 4 Simple Ways To Ensure Horizons Are Straight In Your Landscape Shots.

Earthboudlight.com, Filtering the Unfilterable. 25.4.2021.

The Online Photographer, Sunday Support Group: On Hard Work and Consistency. Tällä kertaa pysytään ei eksytä aiheen ulkopuolelle.

Kamera & Bild, TEST: Sony A7S III – uppdatering med fullt fokus på video. Topklass. Kokonaispisteet 77. Ergonomia 67. Nopeus 76. Rakenne 77. Monipuolisuus 86. Toiminnot 75.

  • Dpreview.com, Sony a7S III review. 3.2.2021. Arvosana 91%. 12 megapikseliä. Täyskennoinen. Videoon keskittynyt. Suomen hintaluokka on 4.400 euroa.
  • DPReview TV: Sony a7S III review. YouTube-video, kesto 12:09. Julkistettu 28.7.2020. Täyskennoinen 12 megapikselin peilitön järjestelmäkamera, videon käyttäjille suunnattu. Viidesosa Sony A7R IV:n pikselimäärästä. ISO 80-102400. Videot tallennetaan ISO 80-409 600. Sonyn mukaan 15 valotusaskeleen dynaaminen alue. Kuvanvakaaja 5.5 stoppia. Joka suuntaan kääntyvä 3 tuuman kosketusnäyttö, 1.44 miljoonaa pistettä. Elektroninen etsin 9.44 miljoonaa pistettä. Sarjakuvaus 10fps. 4K video 120p. UHD 4K videossa on ihan pieni kroppi. 1080p sitten aina 240 kuvaa sekunnissa. 16-bittinen raw ulkoiselle tallentimelle. Kaksi sd-korttipaikkaa (CFexpress Typa A, myös UHS-I tai UHS-II). Wi-Fi (molemmat alueet), Bluetooth. Sääsuojattu. Yhdellä latauksella ottaa 600 kuvaa. Paino 699g. Sony Alpha 7S III tuli myyntiin syyskuussa noin 4 400 euron hintaan.
    • Sony a7S vuonna 2014, Sony a7S II vuonna 2015. Edellisestä tämän sarjan mallin julkistuksesta on jo monta vuotta. Vuosien odotukset kohdistuivat uuteen Sony a7S III -malliin. Sony on kulkenut eri tietä kuin muut videoon keskittyneet valmistajat, sensorin resoluutiosta ei ole välitetty, 6k on jätetty sivuun, samoin 8k. Sen sijaan on Sony keskittynyt 4k -videoon, standardiin, jota käytetään vielä useita vuosia, laajasti. Ja tehnyt tähän liittyvät asiat mahdollisimman hyvin. Vaikka onkin vain 12 megapikselin sensori.
    • Uuden liitännän kautta on mahdollista tallentaa 4-kanavaista ääntä, lisälaite.
    • Eikö tämä kamera olisi oikein sopiva ottamaan hämärässä still-kuvia. Ehkä osittain, mutta Sony a7S III ei ole mitenkään ylivoimainen tässä suhteessa kilpailijoihin verrattuna. Yksityiskohtien puute 12 megapikselin still-kuvissa ei ole hyvä asia. Suuri osa hämäräkuvauksen ns. hyvyydessä ei ole tässä mallissa tulosta isoista sensorin pikseleistä vaan syynä 'dual-gain sensor design'.
    • Kaikenlaista hyvää on jatkossa luvassa Sony-kameroiden ostajille. Ei suinkaan vähimpänä valikoiden uudistaminen (vuosien moittiminen on vihdoin auttanut). Ja uudet huipputarkat elektroniset etsimet. Iso osa videota kuvataan näytöltä, siksi vähän outoa, että tässä Sonyssa on ensi kertaa huipputarkka EVF.
    • Sony on sitten kolmas kameravalmistaja, joka tarjoaa kuvaajille mahdollisuuden käyttää still-kuvissa HDR. Sama HEIF-tiedostoformaatti kuin Canonilla, mutta Panasonicin HLG gamma/gamut.
    • Elektroninen etsin, katselukulma 41 astetta, 25mm katseluväli (eye-point). Silmälasin käyttäjille hyviä uutisia, katselukulman voi supistaa 35 asteeseen ja katseluvälin nostaa 35mm:iin.
    • Valikoissa on nyt kosketusnäyttö mukana, vihdoinkin.
  • Suomen Sony, a7S III.
  • Tekniikan maailma, Sony esitteli uutuuskameransa, jota vaativan videokuvaajan on vaikea vastustaa – Tässä Sony Alpha 7S III:n tärkeimmät numerot ja ominaisuudet. 28.7.2020.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

25.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Meni usko valonnopeuteen - voinko enää valokuvata (Sana on melkein vapaa). Hm.
  • Luontokuvausyrittäjän työmatkat (Sana on melkein vapaa). 65 viestiä.
  • Keltainen vyö Rawtherapeessa (Kuvankäsittely). Uusi ketju. 3 viestiä.
  • Canon RF 100-500mm f/4.5-7.1L IS USM - uusi legenda (Optiikka). ...Lisäksi huomiona, että zoomin kiristys ei taida olla tiukimmassa asennossaan yhtä tiukka kuin EF100-400 II:ssa. ...
    • Tämä onkin selkein huononnus verratuna 100-400II. Nyt uutenakin reippaammasti kävellessä alkaa valumaan hiljalleen. Mitenkähän pidemmän käytön jälkeen...
    • Muuten kyllä ennakko odotuksien mukainen joustava ja monipuolinen monenlaiseen kuvaamiseen. Nyky rungoilla jatkeiden käyttökin onnistuu tarkennuksen osalta kun valoa on riittävästi.
    • Se on totta, että kuvaaminen tapahtuu pääasiassa telepäässä, mutta mahdollisuus käyttää lyhyempää ilman objektiivin vaihtoja on olemassa. Ja eipä taida olla kiinteää teleä jossa olisi lähin tarkennus lähelläkään 1,2m ja suurennos 0,33x.
    • Esimerkkikuvat 100mm, 428mm, 700mm, 1000mm, 500mm, 700mm, 500mm(ISO12800)
    • Lisää kuvia Canon R5:llä otettuna eri yhdistelmillä-> https://jarkko.1g.fi/Kuva-arkisto/Piilo ... /Canon+R5/
  • Sony 14mm f/1.8 GM (Optiikka). 7 uutta viestiä.
  • Parhaat itsenäisten valmistajien objektiivit (Optiikka).
  • Canon RF 400/2.8 L IS USM ja RF 600/4 L IS USM (Optiikka). Canon RF 400mm f/4 DO IS USM. Canon RF 200-500mm f/4L IS USM.
  • Canon EOS R6 (Järjestelmädigit). Videota kuvatessa kuumenemisvaroitus tulee varoiksi kovin aikaisin. Mikä on oikeastaan hyvä asia.
  • (2017 - ) Sony A7III, A7RIII, A7RIV, A9, A9II (Järjestelmädigit). GDR. Hm. Ihan kaikkea netistä luettua ei aina kannata ottaa kasvoarvoilla. Välillä ei ole kirjoitettu kaikkea kieli poskessa. Muista siis suolajyvänen, kun nauitit tekstiä. Ettei iho mene hanhenlihalle.
  • Näkymiä Toiselta Puolelta (IR- ja UV-höttöä) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Reissailua (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kävin eile vertikaali jumpalla yksin. Perjantai ilta märkälässä. Vain minä ja kivi. Ahh. Jos keli ei mene kosteeksi, voi olla notta tänään jatkuu jossain päin lähiympäristössä. 1 kuva.
  • Petterin luontokuvat (lintukuvat) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Ja Härkälinnut on taas pesimälammellaan...
    • Vitja kun on sulavaa ja skarppia. Taas peukkua näille.
    • +1.
      Hienoja luontokuvia!

Pekka Hyvönen, Kuutoskuumetta. 24.4.2021. Varma keväänmerkki on se, että perunat ja porkkanat itävät kylmäkaapissa. Toinen on se, että uusi kamera alkaa himottamaan. Mitään järkisyytä ostoverkkareiden kuumenemiseen ei tietenkään ole, mutta pohjoiseen muuttavien hanhien kaakatus lietsoo kamerahimon tulipunaiseksi. Yhä useammin aviosiippa yllättää kameraliikkeiden sivuja surffaamasta, ja sitä saa sitten kuulla kitkeriä huomautuksia malliin "eikö sitä nyt voi pysyä niillä pornosivuilla niinkuin normaali-ihmiset?"

  • Ei. Canon R6 on avain autuuteen ja onneen, ilmatkin muuttuu paremmiksi ja persut muodostavat hallituksen jolloin taivaalta alkaa sataa mannaa tai mahdollisesti kepattia.
  • Hirmuisen itsehillinnän omaavana (ja persaukisena) aloitin kuumeen viilennystoimet. Ensiavuksi painelin otsaa ja ohimoita tyhjällä lompakolla, senjälkeen menin toviksi räntäsateeseen Olympuksen kanssa.
  • Pahimmat oireet helpottivat oitis. Mutisin itsekseni että "siinä on täydellinen sääsuojaus, huippuoptiikka ja toimintoja joita ei muissa ole, yli oman tarpeen jopa" ja "niih, talokin pitäisi maalata ennenkuin kaupungilta siihen tulee kehotus".

Mikrobitti.fi, Kuvakirjoja suoraan puhelimelta – kokeilussa Popsa-kuvapalvelu. 22.4.2021. Tilaajille. Vain mobiilisovellus. Kuvakirjat, kalenterit, valokuvat, joulukoristeet. Englanninkieliset nettisivut, Popsan sovellus kuitenkin suomennettu. Kolme kirjatyyppiä ja kirjan koko. Kuvien valinnan jälkeen sovellus jakaa ne automaattisesti, valmis layout. Rajauksen onnistuminen kannattaa tarkistaa, kuvien paikkoja voi vaihtaa.

--- Tilattiin kovakantinen kuvakirja. Sisäsivut ovat muovilla pinnoitetut. Paksut sivut, mutta kirja ei aukea tasaisesti pöydällä, sivut kaartuvat voimakkaasti keskiosasta. Kuvien sävyt ovat elävät, värit kylläisiä. Tarkkuuskin on hyvä. Mikrobitin kuvakirjavertailussa Popsa oli sijoittunut kärkisijoille. Myös kuvanlaadun osalta. Peruskirjan hinta on korkeahko, mutta lisäsivut ovat edullisia. Perusmaksuvaihtoehtojen lisäksi myös Apple Pay. Ulkomailta tullut paketti kesti tulla Suomeen lähes kaksi viikkoa.

-- -Aikaa kului kymmenkunta minuuttia. Automatiikan luoma pohja on erinomainen. Lisäsivujen kuvat täyttyvät automaattisesti. Erittäin tyylikäs lopputulos, jota on vaikea pilata. Android- ja iPhone-puhelimet. Sovellus myös tableteille.

  • Popsa - helppokäyttöisyys ytimenä. Arvosana 3,5/5.
    Hinta-laatusuhde: 3/5.
    Hinta: 38 euroa (20 s) lisäsivut 0,60 euroa / kpl.
    Hyvää: Helppo ja nopea käyttää, automatiikka, siisti lopputulos, edulliset lisäsivut.
    Huonoa: Ei toimi tietokoneilla, suppeat säätömahdollisuudet.
    Pointti: Kuvakirjat suoraan puhelimella tai tableteilla.

DCN News, 9.4.2021. Mikrobitti.fi, 6 kuvakirjapalvelun testi.

Keskustelu.suomi24.fi, Valokuvaus. Viestiketjuja.

Helander huutokauppa. Online alkanut. Ns. varsinainen huutokauppa alkaa 28.04.2021 13.00. 150. * KARI HAKLI (s. 1940), signeerattu. - valokuva "Unioninkatu" - teoksen koko 142 x 90 cm - ulkomitat 146 x 94 cm. Johtava tarjous 460 euroa.

  • Vararahintaan lisää vielä jokaiseen kohteeseen 22.32% + 7 euroa.
  • 01.05.2021. Lopullinen vasarahinta 700 euroa. +22.32% + 7 euroa + 5% tekijänoikeusmaksu. 856 + 7 + 35 = 899 euroa, huutaja maksaa tämän hinnan.

HS Visio, Aalto yliopiston Podcast, Kahvit näppikselle. Onko kaikki maailman kuvat jo otettu? Kesto 30:09. Vieraana tietokoneen professori Jaakko Lehtinen. Tutkii kuvien mallintamista koneellisesti. Valokuvansa hän ottaa kuitenkin mieluiten filmikameralla.

  • (Ei ehkä valokuvaajalle paljon annettavaa...).

Digital Photography School, Fill Flash Photography: How to Get Beautiful Portraits (Even in Bad Light). Kertaus vuosien takaa.

Petapixel.com.

  • Exclusive Photos Inside the Chernobyl Nuclear Power Plant. Tällaisia kuvia ei olekaan nähnyt ikinä eikä koskaan aiemmin. Sinällään edelleenkin kiinnostavia kuvia.
  • Basic Advice About Photography for Beginning Photographers. Ihan hyviä ohjeita aloittavalla kuvaajalle. Miksei myös muillekin. Ohjeista ei ole mitään hyötyä, jollei ohjeita sovelleta omaan kuvaamiseen.
  • Like, Comment, Follow: Thoughts on Social Media as a Photographer.
  • A High ISO Shootout: Pentax K-3 III vs. Sony a7 III. Pentaxin uusi kroppikennoinen peilijärkkäri. Pentaxin uutuudessa on kaikenlaista, mitä on totuttu näkemään vain peilittömissä. Sonya a7 III, täyskennoinen peilitön, saman verran megapikseleitä kuin Pentaxissa.

ePhotozine.com.

Dpreview.com, 'A Year in Photos' documentary covers winning imagery from Sony World Photography Awards.

The Online Photographer, Quote o' the Day: Hannu Hautala. Suomi mainittu.

Diyphotography.net, My favorite photo (or why you should sometimes print crappy photos). Välillä teknisillä asioilla ei ole mitään merkitystä vs. subjektiivinen kokemus.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

24.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Luontokuvausyrittäjän työmatkat (Sana on melkein vapaa). 61 viestiä.
  • Koronapiikki saatu ja kohta voi taas kuvata missä vain (Sana on melkein vapaa).
  • mavic air 2 ja raw-kuvat (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Kun siirsin kuvat lightroomiin (cc) niin näkyy yhtenä jpeg-kuvana, ei kahtena jpeg +raw.
    • Edit > Preferences > General > Import Options > pukki pois kohdasta "Treat JPEG files next to RAW files as separate photos".
  • Sulkimen ääni ja eläimet (Kuvaus yleinen). 7 viestiä.
  • Raw-kuvat näkyvät kuperina? (Kuvankäsittely). 6 viestiä.
  • Sony 14mm f/1.8 GM (Optiikka).
  • Canon RF 400/2.8 L IS USM ja RF 600/4 L IS USM (Optiikka). 3 päivässä 16 viestiä.
  • Sony Alpha 1 (Järjestelmädigit). Dpreview.comin Gold-arvion jälkimainingit muuttuivatkin tsunamiksi. Uusia viestejä taitaa olla melkein sata. Hm. Yllättäen lievän silmäsuotimen käytön jälkeen oikeastaan asiallisia viestejä...
  • Canon EOS R6 (Järjestelmädigit).
  • (2017 - ) Sony A7III, A7RIII, A7RIV, A9, A9II (Järjestelmädigit). Uusi firmis - A7SIII;...
  • Reissailua (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Tiainen lennossa (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). 2 uutta kuvaa. (villi arvaus, jälkimmäinen kuva käsittelyn tulosta).
  • Näkymiä Toiselta Puolelta (IR- ja UV-höttöä) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Sama kohde eri suotimien läpi.
  • Rautaa ja Rajaseutua (projekti) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). 5 kuvaa. Kaivelin viime vuoden läpikäymättömiä ruutuja kun muistelin jäätävää kiveä keskellä Uuron korpea. Paikassa jossa ei kukaan käy eikä ketään näy.
    • Satelliittiskanni näytti mahdollista jäämistöä keskellä ei mitään ja kyllä siellä sellainen olikin. Jonkin aikaa funtsin p*skahuussin oven pielessä nököttävää auton peiliä. Metsäpolun varrelta löytyi sitten tuollainen melkoinen murkula. Siittä vain boulderoimaan sitä! Pistin Kääkälle koordinaatit.
  • Petterin luontokuvat (lintukuvat) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Upeita kuvia! Paneutuminen kuvaamiseen näkyy tuloksessa. Kiitos näyttämisestä!
    • lisää: Tänä aamuna tuli kuvia vähemmän... sade toi sävyjä ja tunnelmaa... ja kylmän. Sain kameran vielä aavistuksen alemmas...
  • Letukka (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Aivokarkkia.

Keskisuomalainen, Kimi Räikkönen voitti Alma Median ja Sanoma Median valokuvakiistoissa–Räikkönen: "Oikeanlainen tuomio". 23.4.2021. Markkinaoikeuden päätöksen mukaan mediayhtiöt loukkasivat Räikkösen oikeuksia valokuvaan julkaistessaan kuvakaappauksen tämän Instagram-tilin tarinoista ilman formulakuskin lupaa. Kuvan julkaisivat verkkosivuillaan Iltalehti ja Ilta-Sanomat.

  • Markkinaoikeuden asiakirjojen mukaan Alma ja Sanoma joutuvat maksamaan Räikköselle hyvityksinä ja oikeudenkäyntikuluina kymmeniätuhansia euroja.
  • Markkinaoikeus on erityistuomioistuin, joka käsittelee hankinta-asioita, kilpailu- ja valvonta-asioita, markkinaoikeudellisia asioita sekä teollis- ja tekijänoikeudellisia asioita. Markkinaoikeus käsittelee vuosittain satoja asioita. Markkinaoikeus.fi.
  • Mtvuutiset.fi, Kimi Räikkönen voitti oikeuskiistoissa Alma Median ja Sanoma Median – F1-tähdelle kymmenientuhansien eurojen korvaukset. 23.4.2021. Riidat liittyivät Kimi Räikkösen Instagram-tilinsä Tarinat-osiossa julkaisemaan valokuvaan. Ilta-Sanomat ja Iltalehti olivat ottaneet kuvakaappauksen valokuvasta sekä julkaisseet sen lehtiensä verkkoversioissa ilman Räikkösen lupaa.
    • Mediayhtiöt vetosivat siihen, että kuvan kopioiminen olisi lehdistön lainausoikeuden perusteella sallittua ajankohtaisesta tapahtumasta uutisoitaessa. Markkinaoikeus vahvisti mediayhtiöiden loukanneen Kimi Räikkösen oikeuksia valokuvaan. Markkinaoikeuden antamien päätösten mukaan kyse ei ollut lehdistön lainausoikeuden perusteella sallitusta kuvan käytöstä.
    • Markkinaoikeuden asiakirjoista käy ilmi, että Alma ja Sanoma joutuvat maksamaan Räikköselle kymmeniätuhansia euroja hyvityksinä ja oikeudenkäyntikuluina. 
  • (Hm. Luottavatko lehdet edelleen, että suurin osa ei kulujen takia haasta heitä markkinaoikeuteen? Hieno asia olisi, jos tämän (ennakko)päätöksen jälkeen ei enää käytettäisi ilmaiseksi lehtien omilla sivuilla kuvaruutukaappauksia Instagramista...)

Jukka Tiippana, Kevät yllätti kuvaajan. 23.4.2021. Istun kalsareissani aamukahvilla. Nostan katseen tuoreesta lehdestä ja kurkkaan ulos. Isoja, märkiä hiutaleita alkaa putoilla taivaalta pihallemme.

  • Kun olin saanut päälyshousut jalkaan niin sade oli tihentynyt lähes läpinäkymättömäksi. Kevät pääsi yllättämään minut alushousuisillani.
  • Puin hätäisesti loput vaatteet. Tempasin laatikosta hedelmäpussin kameran suojaksi. Syöksyin ulos.

Mikrobitti.fi, Vloggaajan unelmakamera – kokeilussa DJI Pocket 2. 17.4.2021. Tilaajille. Ei toimintakamera vaan vakaaseen ja laadukkaan videon kuvaamiseen. Kuvaus on vakaata kolmiakselisen vakaajan avulla. Kävellessä kuva vähän pomppii => pää pysyy kuvatessa hyvin kohdallaan. Pieni koko on suuri etu. Varressa on peini etsin, joka toimii myös asetusten tekoon kosketusnäyttönä. Laitetta oppii käyttämään nopeasti.

  • Kuva pysyy suorassa, vaikka käsi kääntyy. 4k videoiden tarkkuus on valoisassa oikein hyvä, hämärässä sisällä tulee selvää kohinaa. Zoomatessa kuva pehmentyy. Valotus tummien kohteiden mukaan, taivas palaa helposti puhki. Sopii striimaajille.
  • 20mm kuvakulma sopii hyvin itsensä kuvaamiseen liikkeellä ollessa. Ei kuitenkaan ole videokameran korvike - erittäin ison laajakulman takia. Pitää kuvata läheltä. Mikrofonit toimivat hyvin myös tuulisella säällä. Puhelimen voi liittää DJI:hin, mutta ei jos on jämäkkä suorakotelo. Isompi etsinkuva. Videot ja kuvat siirtyvät helposti puhelimeen, editointikin on helppoa DJI:n sovelluksella.
  • Pocket 2 -kameraa on ilo käyttää. Vbloggaajille paljon parempi vs. ojennetun käsivarren päässä pidettävä puhelin. Äänenlaatu ja kuvanlaatu on parempi.
  • Hyvää: Tarkka kuva, helppokäyttöisyys, vakaa videokuva, äänenlaatu.
    Huonoa: Dynamiikka varauksin, kömpelö puhelimeen liitettynä, laaja kuvakulma perusvideoihin.
    Pointti: Vaivaton kamera itsensä videointiin.
  • 1/1,7" cmos. 64 MP. f/1.8. 4k60. Akkukesto 140 min. Paino 117 g.
    Hinta on 380 euroa.
  • Mobiili.fi, DJI julkisti Pocket 2:n – pienikokoinen vakautettu 4K-kamera. 20.10.2021.
  • Avplus.fi, Uusi DJI Pocket 2 -minikamera jossa ultraterävä 4K-tarkkuus sekä edeltäjää suurempi kuvakenno. 22.10.2020.
  • Käyttöohje. 17-sivuinen pdf. In Finnish.
  • Vakaamo.fi, DJI Pocket 2 + langaton mikki 4K60p gimbal-kameran Vuokraus. Helsinki.
  • Dpreview.com, Watch as filmmaker Sam Nuttman shoots with the DJI Pocket 2 in Hawaii. Semimainos.

Rajala Blogi, Liikkeestä mielenkiintoa juomakuviin. 23.4.2021. Juomien valokuvaamisessa on erityisen kiinnostavaa mahdollisuus pysäyttää hetkiä, joita silmät eivät ehdi havaita. Yksinkertaisestikin stailattu vesilasi voi muuttua upean näyttäväksi valokuvaksi, kun vangitsemme kuvaan nesteen kaatamisen, roiskeet tai vaikkapa jääpalan pudottamisen liikkeen. Parhaimmillaan neste muodostaa veistosmaisia muotoja kuvaan.

HS, Kokoelma maailmanhistorian ensimmäisiä valokuvia myytiin yli kahdella miljoonalla eurolla – Ainutkertaiset kuvat näyttävät, millaista oli elämä 1840-luvun Britanniassa. 23.4.2021. Myyty kokoelma koostuu 70 yksittäisestä kuvasta sekä kolmesta albumista. Kokoelmassa on kuvia laidasta laitaan ja ne näyttävät, millaista arki oli 1840-luvun Britanniassa. Kuvia löytyy niin sisä- kuin ulkotiloistakin. Ne näyttävät, millaista oli aikakauden arkkitehtuuri, ja esiteltyä tulee myös kasvikuntaa.

  • Kokoelmaan kuuluu julkaisu nimeltä Sun Pictures in Scotland, johon Talbot ikuisti Skotlannin-matkojaan. Sen lisäksi kauppaan kuului osia kokoelmasta The Pencil of Nature (1844–1846).
  • Kyseessä on ensimmäinen valokuvilla kuvitettu kirja. Se julkaistiin kuudessa osassa vuosina 1844–1846. Kuviin on dokumentoitu valokuvauksen alkuaikoja.
  • Sotheby on taidehuutokauppaa harjoittava yhtiö, joka vastasi Talbotin kokoelman myynnistä. Etukäteen yhtiö oli arvioinut, että kokoelman myyntihinta olisi korkeintaan noin puoli miljoonaa euroa. Tämän vuoksi yhtiö yllättyi, että loppuhinta kohosi 2,3 miljoonaan euroon.
  • Cnn.com, Images by one of history's earliest photographers fetch almost $2M. 22.4.2021.
  • Dpreview.com, Collection of photographs by William Henry Fox Talbot, among the world's first, sells for nearly $2M.
  • Petapixel.com, Set of World’s Earliest Photos by Fox Talbot Sells for Staggering $1.96M.
  • (Taiteessa ja osakkeissa ja kryptovaluutoissa on yksi periaate: arvo on juuri niin paljon kuin ollaan valmiita maksamaan. Yhtäkaikki, jos ostajan oli sijoittaja, niin hyvä diili, moninkertainen hinnannousu odotettavissa. Jos ostajan oli museo, niin vieläkin parempi diili.)

Orivedenkampus.fi, Backlight2021 -näyttely Galleria Akvaariossa. 23.4.2021. Oriveden Kampuksen uudistetussa Galleria Akvaariossa avautuu kansainvälinen valokuva- ja videotaiteen kiertonäyttely Backlight2021 torstaina 29.4.

Newsroom.com, Uusi kompakti Samyang-laajakulma Sony APS-C-kameroille. 23.4.2021. Lehdistötiedote. Maailman pienin ja kevyin ultralaajakulma omassa luokassaan. Sony E-tyypin kiinnitys. Samyang AF 12mm f/2.0 E. Polttovälivastaavuus 18 mm. Vanhempi Samyang MF 12mm f/2.0 -objektiivi on ollut pitkään tähti- ja maisemavalokuvaajien suosiossa. Nyt sitten päivitys, automaattitarkennus.

Newsroom.com, Tamronilta kaksi objektiivia maisema- ja luontovalokuvaajille. 22.4.2021. Lehdistötiedote. Sony E. Tamron 150-500mm F/5-6.7 Di III VC VXD täyskennoiselle kameralle ja Tamron 11-20mm f/2.8 Di III-A RXD Aps-C:lle.

  • Tamron 150-500mm F/5-6.7 Di III VC VXD. Täyskennoiselle. Kuvanvakaaja 4 stoppia. Pituus 20.96cm. Läpimitta 9.3cm. Täyteen zoomattuna pituus on 28.3cm. Paino 1.725kg (ilman jalustapantaa).
    -- Myyntiin kesäkuun alussa. Hinta on 1690 euroa.
  • Digital Photography School, Tamron Announces the 150-500mm, a Portable Zoom for Sony Mirrorless.
  • Fotosidan.se, Tamron 150-500 mm f/5-6,7 Di III VC VXD – kompakt telezoom för Sony.
  • Tamron 11-20mm f/2.8 Di III-A RXD. Polttovälivastaavuus 16.5- 30mm. Pituus 8.62cm. Paino 335g. Videokäyttäjillekin sopiva hiljainen tarkennusjärjestelmä. Kosteutta sietävä rakenne.
    -- Myyntiin kesäkuun lopussa. Hinta on 979 euroa.
  • Fotosidan.se, Tamron 11-20/2,8 Di III-A RXD – Ljusstark vidvinkelzoom för APS-C.

Olkkonen.art, Grafiikka kilpailu. Grafiikkakilpailuun kaivataan osallistujia. Voittajalle luvassa 100€.

HS, Hallituksen kehysriihestä ei tullut kolmessakaan päivässä valmista – kuvakooste näyttää tunnelmia Säätytalolta. 23.4.2021.

Mobiili.fi, Windows 10:n tehtäväpalkkiin tulee merkittävä lisäys – tarjoaa uutisia ja säätietoja. 23.4.2021. Kaikille käyttäjille toukokuulle suunnitellun, laajemman päivityksen mukana.

Digital Photography School, Weekly Photo Challenge – Phones Only.

Petapixel.com.

ePhotozine.com.

IR, In Other News: Zeiss cine lenses, long exposures without ND filter, night sky guide & Pokémon Instax.

Dpreview.com.

The Online Photographer.

Diyphotography.net, The must have tool for color addicts – the Rosco MixBook. Vanhat värikalvokirjat on digitoitu. Laite näyttää värit. Ohjataan puhelimella. Ei tarkoitettu valaisuus. Vaan värin visualisointiin. LED. Tarkoitettu vain Rosco-ecosysteemiin. Hinta paljastuu vasta linkin takaa. $94.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

  • Mirrorlessrumors.com, Engadget: The best mirrorless cameras of 2021 and how to pick one. YouTube-video, kesto 10:59.
  • Nikonrumors.com, Updated Nikon Z7 II sensor measurements published at PhotonsToPhotos.

 

23.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Sulantoblog, How to use ND filter –Photo Walk with Freewell Filter System. 20.4.2021. Kesto 8:38. Harmaasuotimet. Sulanto ei näitä itse käytä. Sattui aurinkoinen päivä.

  • YouTube-kanavalla 26.700 tilaajaa.
  • Instagram, sulantoblog

Sulantoblog, Mitakon T1.0 Speedmaster Cine Lenses. 19.4.2021. Kesto 10:25. Kolme uutta objektiivia, Sulanto kokeilee niistä kahta. Sisällysluettelo, suorat linkit. Aukko- ja tarkennusrenkaat erilaisia kuin still-kuvia otettaessa. F-stop -> T-stop. F-stop on matemaattisen yhtälön tuottama tulos. T-stop kertoo oikeasti, kuinka paljon valoa pääsee kameraan. Pieni osa valosta pysähtyy objektiiviin.

  • Still-kuvissa ei ole niin tärkeää, että valotus pysyy samana kuvasta toiseen. Jos taas vaikkapa elokuvaa kuvataan kahdella kameralla ja kahdella objektiivilla, niin kummankin valotuksen tulos on oltava täsmälleen sama. Otoksia yhdistäessä ei saisi olla eroja.
  • Näillä voi kuvata myös stillejä. Mutta kannattaa ostaa vastaavat still-kuvaukseen tarkoitetut versiot. Kompaktempeja sekä vähän edullisempiakin.
  • Manuaaliobjektiiveja. Kpl-hinta $449. Kaikki 3 kpl $1199. Hyvä hinta-laatusuhde.
  • YouTube-kanavalla 26.700 tilaajaa.
  • Instagram, sulantoblog

Sulantoblog, Is Leica M10 Monochrome special? –Image Quality Comparison. 16.4.2021. Kesto 9:51. Sisällysluettelo. Vertailut Panasonic Lumix S1R -runkoon. Kivinokasta Kalasatamaan testikuvat. Summarit 50mm F2.4 vs. Sigma 45mm F2.8. Ja aukkona F5.6. Ja toiset testit Porvoossa.
- Leica M10 Monchrome, runko 8.400 euroa. 40 megapikseliä.
- Panasonic Lumix S1R, runko 3.600 euroa. 43 megapikseliä.

  • Terävyydessä Leica parempi, jos oikein yrittää etsiä eroja.
  • Mutta ISO 25.000 -erot oikeiin hypähtävät esiin, Leica ylivoimaisesti parempi. Ei oikeastaan ollenkaan kohinaa. Lumixissa sitä vastoin roppakaupalla. Sensoritekniikan erot...
  • YouTube-kanavalla 26.700 tilaajaa.
  • Instagram, sulantoblog

Peter Forsgård, Fujifilm X100V - [My IMPRESSION]. 20.4.2021. YouTube-video, kesto 17:32. Sisällysluettelo. Poikkeus, Forsgård käyttää ja kertoo Olympuksen kameroista. Nyt sitten syrjähyppy. Hyödyllistä Olympuksen kameroiden arviointiinkin hankkia kokemusta toisistakin kameramalleista.

---Katukuvaajille suunnattu. 26 megapikselin kroppikenno. Kiinteä optiikka, 35mm. Etsin 95% (turha yrittää siis rajata tarkasti, kuvaan tulee aina jotain ylimääräistä). Etsin kameran laidassa. Peilittömissä etsin ihan turhaan keskellä. Tämä etsin hybridi (eli elektroninen ja optinen). Selkeä ja informatiivinen rungon esittely. Ei kuvanvakaajaa, pitäisi olla jokaisessa kamerassa. Isompi kenno, parempi kuvanlaatu.

  • Suomen hintaluokka on vähän alle 1500 euroa.
  • YouTube-kanavalla 42.500 tilaajaa.
  • Instagram, jpeterf

Peter Forsgård, Mitakon Speedmaster 25mm and 35mm T1.0 - [FAST Cine-lenses!]. 19.4.2021. YouTube-video, kesto 13:59. Sisällysluettelo.

  • YouTube-kanavalla 42.500 tilaajaa.
  • Instagram, jpeterf

Peter Forsgård, DxO PureRAW Review - [Great tool for RAW-images!]. 16.4.2021. YouTube-video, kesto 8:32. Sisällysluettelo. Forsgård aivan täpinöissään. Ensin kokeiluversio (ei rajoituksia, 30 päivää). Hyvin pian hankki täysversion. Jatkossa sitten osa Forsgårdin

  • Massiivinen yhdistelmä runkoja + objektiiveja (suuri osa hyödyistä tulee tätä kautta...). Hyvä kompakti esittely ohjelman käytöstä. Exporttaus Lightroomiin tai Photoshopiin.
  • (kommenteissakin kehutaan ohjelmaa, niiden mukaan voisi sopia erityisen hyvin Micro 4/3 -systeemin käyttäjille... Vaikkapa kohinan poistoon).
  • 89 euroa (129 euroa), 21.5.2012 asti.
  • YouTube-kanavalla 42.500 tilaajaa.
  • Instagram, jpeterf

STT. Sivuilta löytyy paljon mielenkiintoista ja hyödyllistäkin. Alla joitain linkkejä.

Pekka Hyvönen, Vares on, vuo puuttuu. 22.4.2021. Samuli Paulaharju.

Lassi Kujala, Facebook, Avomailla on nyt vilskettä. 22.4.2021.

Meriharakka.net, Keväinen Torronsuo. 22.4.2021. Toista koronarokotusta ja matkustusrajoitusten väljenemistä odotellessa toinen koronakevät toistaa itseään. Palasimme jo muutama viikko sitten luontopoluille Espoossa ja totesimme, että ainakin pitkospuut ovat jo käveltävässä kunnossa.

Rajala Blogi, Sony A7 Mark III + Käytetty Zeiss Batis 25mm f/2 -tarjous. 22.4.2021.

Tekniikkatalous.fi, Kirpputorilta löytynyt ikivanha kympin linssi paljastui 40 000 euron superharvinaisuudeksi – Kamerayrittäjä pani myyntiin, tarjous tuli alle 24 tunnissa. 22.4.2021. Etelä-Afrikka. Edullinen vanha hopeanharmaan Leica-merkkisen kameranlinssi. Kirpputorihinta vastasi vajaata kymmentä euroa. Ensimmäinen ostaja laittoi nettiin myyntiin. Toinen ostaja tunnisti linssin harvinainen Meyer Primoplan Leica -sarjaa, ennen toista maailmansotaa.

  • Toinen ostaja myi edelleen Cametique-kaupalle. Siellä verkkosivuilla hinta oli $50.000. Alle vuorokaudessa tuli tarjous. Myyjä odottelee edelleen, korkeampaa tarjousta.
  • Petapixel.com, $10 Flea Market Leica Lens Sells for $50,000 in Under 24 Hours. 1.4.2021.

Avplus.fi, Drone huippuluokan kameralla ja turvaominaisuuksilla. 22.4.2021. (taas vaihteeksi) DJI Air 2S. Paino 595g, taittuu pieneen tilaan. 20 megapikseliä, 1 tuuman CMOS-kenno. Video 4K 60 kuvaa sekunnissa. 5,4 k -tarkkuus 30 kuvaa sekunnissa. RAW-tallennus. Tai jpg.

  • Peruspaketti 1029 euroa, Fly More Combo 1349 euroa.

Älypuhelimista.

  • Mobiili.fi, Twitterissä voi nyt twiitata tarkempia kuvia – muutos Android- ja iPhone-sovelluksiin. 22.4.2021. Tähän asti 4K-tarkkuus (4096 x 4096 pikseliä) on ollut käytettävissä vain tietokoneversiolla, kun taas älylaitteilla kuvat on automaattisesti salalattu 2K-kokoisiksi (2048 x 2048 pikseliä).

Digital Photography School, 11 Portrait Photography Ideas to Inspire You.

Dpreview.com.

  • Sony a1 review. Julkistettu 26.1.2021. Arvosana 93%. Gold Award. Täyskennoinen peilitön järjestelmäkamera, 50 megapikseliä. Kennovakaaja, teho 5.5 stoppia. Tarkennuspisteitä 759. Kääntyvä kolmen tuuman kosketusnäyttö, 1.44 miljoonaa pistettä. Elektroninen etsin, 9,44 miljoonaa pistettä. 8K/30p video. Sarjakuvaus 30fps (elektroninen suljin). Kaksi sd-korttipaikkaa. USB-lataus. Kaikenlaisia liitäntöjä, myös Ethernet-portti. Yhdellä latauksella ottaa 530 kuvaa. Paino 737g. Sääsuojattu.
    • Kamera & Bild, TEST: Sony A1 – vinnande prestanda och extrem snabbhet. Toppklass. Totalt 93. Handhavande: 72 Snabbhet: 98 Byggkvalitet: 78 Mångsidighet: 86 Funktioner: 93.
  • Sony 14mm F1.8 GM sample gallery (DPReview TV). Suomen hinta on 1700 euroa.
  • Google Earth introduces a '4D' interactive timelapse experience.
  • Tokina adds Canon RF, Nikon Z mount options for its $250 400mm F8 Reflex lens. Peilirefleksi, oikeasti aukkoarvot vielä huonompia. Ja bokeh donitsin muotoinen. Vaatii vielä adapterinkin. Milliä kohti kuitenkin hyvä hinta-laatusuhde. Sopivat hyvin luontokuvaukseen kirkkaassa keskipäivän auringossa.
  • 80,000MP panoramas: EarthCam announces world's highest-resolution robotic webcam. Julkistuksen yhteydessä uudella tuotteella otettu jättikuva New Yorkista, Empire State Buildingin katolta. Sony Alpha α7R IV kamerana. Tällä näytekuvalla ei kuitenkaan tuotteen myyntiä kasvateta, says me, on niitä parempiakin nähty. Ja nyt ei ollut kyse teknisestä suoritukseta vaan kuvanlaadusta. Hintaa ei kerrota.

ePhotozine.com.

Petapixel.com.

  • Selling Photos with the I LOVE NY Logo Could Get You Sued. USA:n ihmemaa.
  • MSI PS321QR Review: A Gaming Monitor for Photographers. 32 tuumaa, 2K. AdobeRGB 99.9%. IPS-paneeli. Kyse on lähinnä pelaamiseen suunnatusta näytöstä. Yksittäiset pikselit näkyvät, ikonit jne. voivat tuntua isoilta. 2560 x 1440. $700. Suomen hinta on 900 euroa.

Diyphotography.net, Check out these 7 tips for posing male subjects.

Thom Hogan, The Lens Parade. Vuonna 2021 yksi peilijärkkäri, 2 kpl peiliversiota kehitteillä. 4 kpl peilitöntä kehitteillä. Kompaktikamerat zero. Vuonna 2019 ei peiliversioita. 7 kpl peilittömiä. 8 kpl kompaktikameroita. Mutta objektiiveja näyttää tulevan myyntiin hillittömniä määriä. Sama trendi jatkuu varmastikin koko vuoden.

Kamera & Bild, CorelDraw Graphics Suite 2021 släppt med nya funktioner. Ruotsinkielinen versio. Ensituleminen vuonna 1989. Sen jälkeen vaihtanut omistajaa usean kerran. Moneen graafiseen työhön. Mac ja Windows. Corel Photo-Paint 2021. Isoja muutoksia. CorelDraw 2021, vektoripohjainen. 3D.

  • Koko Suite. Kertahinta 7900 kruunua. Tilaushinta 3950 euroa (pilveä + tiimityöskentelyä).

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

22.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Matti J. Kaleva, Valokuvan barokkiaikako? 20.4.2021. Perinteiseen tapaan alkukevät täyttyi sekä kymmenistä täysin kaupallisista rahankeruudiplomivalokuvakilpailuista että muutamista alamme yhteisöjen vähän virallisemmista. Keskityin luonnollisesti vain jälkimmäisiin. Edellinen FPA 2020, Fotofinlandia 2020 ja vain ammattikuvaajille sallitut juuri päättyneet FEP 2021 ja WPC 2021.

  • FEP 2021 oli ennen näkemätön suomalaismenestys. Saaliiksi tuli muhkea kasa kirkkaita mitaleita, kultaisia ja hopeisia kameroita ja lähes lukematon yksittäisten kuvien top ten vyöry. Lisäksi Vuoden Ammattikuvaaja Euroopassa titteli tuli taas Suomeen, jo kolmas kerta viimeisten neljän vuoden jaoissa. Asemamme yhtenä Euroopan johtavista ammattikuvausmaista on edelleen kiistaton. World Photographic Cup 2021 oli tuloksiltaan vähän vaisumpi, yhden sarjan kulta ja pari top teniä, mutta kuitenkin kunniakas sijoitus kuudenneksi 38 maan globaalissa mittelössä. Mukana olivat kuitenkin kaikki valokuvauksen ja muunkin kulttuurin suurvallat.
  • ...Tämä Suomen ainoaksi oikeaksi valokuvataiteeksi julistautuneen suunnan, sekä maailmalla palkitun suomalaisen ammattivalokuvaajaosaamisen selkeä arvostus- ja osaamisristiriita innosti minut nyt käymään läpi myös virallisen "valokuvataiteemme" tason. Siis sen valokuvaajaryhmän, joita yhteiskuntamme taidehallinto tukee yli miljoonalla eurolla vastikkeetonta tukirahaa vuosittain. Löysin nelisen sataa sellaista alamme taiteilijan ammattinimikettä käyttävää, joilta löytyi myös heidän työtään esittelevät kuvalliset nettisivut....
  • ...Tällä hetkellä digitaalisesti peruskäsittelemättömällä kuvalla ei ole enää menestymisen mahdollisuutta missään kategoriassa ammattilaisten mittelöissä. Ei edes niissä sarjoissa, joissa varsinainen kuvamanipulaatio on kielletty. Jo perusviimeistely, ilman manipulaatiota, sisältää tänään niin paljon lähes huomaamatonta säätöä ja parantelua, että sitä sisältämätön kuva ei tule missään kovassa kisassa pääsemään edes loppusuoralle....
  • Facebook, Matti J Kaleva.
  • Suomen Wikipedia, Matti J. Kaleva.
  • Yle Areena Audio, Talkoilu ei ole tämän kevään juttu - 77-vuotias Matti Kaleva kunnostaa vanhaa Munter-purjealustaan koronakeväänä poikkeusmenoin. 9.5.2020. Radio Suomi Tampere. Kesto 15:22.
  • Aperdude.com, Tag archives: Matti J Kaleva.

Pekka Hyvönen, Puukon veljekset. 21.4.2021. Varoitus: Juttu ei käsittele mitenkään valokuvausta, Marinin hallitusta tai pandemiaa. (Gasp.)

Yle, Suuri hirvivaellus on täällä taas - seuraa suoraa lähetystä metsästä. 21.4.2021. Siis mitä.

Taivasalla.net, Facebook, Sunset. 21.4.2021. Värikarkkia. Pitkänsillanranta.

Helsingin Uutiset, Haalarikamerat lisäävät poliisin ja kansalaisten oikeusturvaa – "Niiden käyttöikä on sama kuin älypuhelinten". 22.4.2021. Ei saa olla lähtökohtaisesti päällä. Tallentaminen on sallittua, jos poliisi suorittaa esitutkintaa. Julkisessa tilassa kameran käyttö on sallittua. Materiaali säilyy 14 vuorokautta. Poliisi ei voi itse poistaa mitään.

Kameratori.fi, Kameratorin Filmimaatti. Filmiä helposti ja nopeasti. Uusi Filmimaattimme sijaitsee toimistomme osoitteessa Erkkilänkatu 11, PMK-talon A-rapun aulassa. Automaatin yhteydestä löytyy myös filminpalautuspostilaatikko.

  • (Piti oikein tarkistaa, että missä päin Suomea Erikkilankatu 11 oikein on. Aavistus asiasta tietenkin oli. Ja aavistus kyllä piti paikkansa... Ja selviäähän se tarkka sijainti ihan sivun alalaldasta...).

TE-palvelut, Valokuvaaja, Focusoiva Oy, Espoo. 22.4.2021. Koulu- ja päiväkotikuvausta. Ajokortti tarvitaan. Työ alkaa 2.8.2021.

Älypuhelimista.

Featureshoot.com, 4,400 Photographers Donate over 25,000 Images to Support Wildlife.

Thephotoargus.com, Six Creative Photography Ideas to Improve Your Photos.

ePhotozine.com.

Digital Photography School, Smartphone RAW Photography: An Easy Way to Improve Your Photos. iPhone, Samsung, Huawei. Ja jos kamera oma appi ei tue raw-kuvatiedostoja, niin myös luettelo apeista, jotka tukevat... Raw-tiedostot vievät tilaa kymmenkertaisesti jpg-tiedostoihin verrattuna. Mutta edut ovat monet.

  • Ei kovin pitkä artikkeli, mutta alkuun pääsee hyvin.

Dpreview.com.

  • Tamron announces APS-C 11-20mm F2.8, full-frame 150-500mm F5–6.7 zooms for Sony E mount. Kroppikennoisen polttovälivastaavuus 16.5mm - 30mm. Kohttuulisen kompakti, kohtuullisen valovoimainen. Paino aika vähän, 335g. Myyntiin 24.6.2021. $829. Korona voi aiheuttaa muutoksia.
    • Täyskennoinen 150-500mm F5-6.7. Lähin tarkennus 60cm. Kuvanvakaaja. Jalustapanta mukaan, tietenkin. Ja vastavalosuoja. Pituus 21cm, läpimitta 9.3cm. Paino 1.72kg. Myyntiin 10.6.2021. $1.399. Jos korona suo.
    • IR, Tamron announces 2 zooms for Sony E mount: APS-C 11-20mm f/2.8 and full-frame 150-500mm f/5-6.7.
    • Sonyalpharumors.com, Announced: New Tamron 11-20mm f/2.8 E and 150-500mm f/5–6.7 FE lenses.
    • Petapixel.com, Tamron Launches 150-500mm Super-Telephoto Zoom for Sony E-Mount.
    • Petapixel.com, Tamron Unveils World’s First 11-20mm f/2.8 Lens for Sony APS-C E-Mount.
  • DJI Air 2S drone sample gallery. 20 megapikselin kamera tuuman kennolla. 15.4.2021. Painoa 595g. Hinta 999 euroa.
  • Canon announces two new PIXMA all-in-one wireless photo printers. Canon PIXMA TS3520 Wireless All-in-One Printer, suunnattu uusille käyttäjille. Toukokuussa myyntiin. $80. (edullinen hinta vs. kalliit musteet).
    • Canon PIXMA G620 MegaTank Photo Printer. Edistyneemmille ja vaativammilel käyttäjille. Huhtikuun lopulla myyntiin. $300. (enemmän hintaa vs. halvemmat musteet).
  • Sony shows off its upcoming Airpeak drone flying steadily in 44MPH winds. Sony drone on tulossa.
  • Raven remote flash control and camera trigger supports multiple flash brands. Pikaisesti vilkaisemalla näytti kellolta.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

The Online Photographer.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

21.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Luontokuvausyrittäjän työmatkat (Sana on melkein vapaa). 20 viestiä.
    • Hullumaksaa.blogspot.com, Lat. huom.: harvoin olen törmännyt netissä näin vakuuttaviin artikkeleihin. Ja hyödyllisiinkin. Ensiepäilyt haihtuvat muutamassa sekunnissa, kun tutustuu sisältöön. Yleensä tällaisissa blogeissa ei ole oikeastaan mitään muuta kuin mainoksia. Mutta. Tässä pätevää sisältöä. Sopivaa luettavaa vaikka toiminimiyrittäjälle. Siis monille valokuvaajille. Koko ketjun aloittaja linkkasi hyvänä tietolähteenä tämän:
    • Hullumaksaa.blogspot.com, Tiedätkö nämä 46 toiminimen verovähennystä? Säästä tuhansia [2021]. Päivitetty 29.3.2021.
      • ...ja blogin pitäjä itsekin kommentoi...
  • mavic air 2 ja raw-kuvat (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Sulla on Lightroomin import-asetuksissa siten, että raw+jpeg näytetään yhtenä tiedostona = jpeg. Mulla ei oo tässä nyt LR:ää enkä muista missä kyseinen asetus oli, mutta etsivä löytää...
  • Mitä kameraa suosittelette (Canon) (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). No mä just vaihdoin 5D2 -> 90D, kun edellä mainittu on ihan mopo luontokuvauksessa. ...
  • Ifolor ja väärät värit (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Aiemmin: Ifolor lupasi tehdä uuden. Tarjosi selitykseksi väärää asetusta ja pyysi tarkistamaan. Kuis ollakaan, Win10 asetuksessa oli näytössä tulostimen profiili. En tiedä, vaikuttiko se, kuvat kuitenkin sRGB.
    • Unohdinpa kertoa lopputuloksen. Ifolor teki uuden kirjan ja siinä värit OK. Vikana just tuo mainitsemani asetus.
  • Kännykkäkamerat / smartphone photography (Digikuvaus).
  • Plustek 8200i SE käyttö (Printterit, skannerit). Uusi ketju. 3 viestiä. Ostin käytetyn Plustek 8200i SE skannerin, tuli mukana Silverfast ohjelma ja netistä löysin Vuescan ohjelman. Olen scannaillut muutamia dioja ja kuviin tulee teksti jonka saa häviämään jos ostaa sen ohjelman. Minulla on Windows 10 läppärissä. Onko mitään muuta mahdollisuutta ? Toi ohjelma maksaa jotakin ja se taitaa olla sillä maksulla vuoden voimassa.
  • Kinonegatiivien resoluutio (Printterit, skannerit).
  • Sony 14mm f/1.8 GM (Optiikka).
  • Uutta zoomia ostamassa (Optiikka). Uusi ketju. 6 viestiä.
  • Tamron 150-500mm f/5-6.7 FE (Optiikka).
  • Canon EOS R6 (Järjestelmädigit).
  • Canon R-sarjan kamerat (Järjestelmädigit).
  • Pentaxilta uusi APS-C runko (Järjestelmädigit).
  • 350-400nm - Arskan UV valotuksia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Vuokot (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Kevättulva (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Hurjan näköinen kuva. Siis positiivisessa mielessä.
  • Temiksen fotokuvatukset 2021 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kaksikin muhkeaa settiä. Kaikissa kuvatekstit. Mv-kuvaa ja värikuvaa (pääasiasssa). Samalta reissulta, kierrety Helsinkiä...

Yle Areena Audio, Miten valokuvataiteilija Sanna Kannisto innostui kuvaamaan pikkulintuja? 18.4.2021. Minna Pyykön maailma. Kesto 26:43.

Iltalehti, Mandariinisorsa on täällä taas! Eksoottinen vesilintu uiskenteli Vantaalla. 19.4.2021.

  • Suomen Canon, Facebook, Mandariinisorsa. 20.4.2021. Korviimme kantautui tieto, että harvinainen mandariinisorsa on jälleen bongattu pääkaupunkiseudulta. Oletko sinä jo onnistunut nappaamaan kuvan tästä harvinaisesta vieraasta?

Vuosi saarella, Facebook, Koostevideo talvesta. 20.4.2021. Kesto 3:26. Klikkaa video koko ruudun kokoiseksi.

Sttinfo.fi, Helsinki kannustaa jälleen turvalliseen etävapun viettoon – Vapun päällä vappu -konsertti Virtuaalisessa Helsingissä kruunaa vappuaaton. 20.4.2021.

  • HS, Manta sai jo lakkinsa, vapun­aaton konsertti vie virtuaaliselle Senaatintorille ja Vallisaareen. 20.402021. Lakituksen tallenne on nähtävissä muun muassa Yle Areenassa vappuaattona alkuillasta.

Taivasalla.net, Facebook, Uspenksi Cathedral. 20.4.2021.

Yle, Etsimme talvihorroksesta heränneitä kyykäärmeitä – kyyt pysyivät piilossa, mutta selvisikin, miten käärmeenlumoajat huijaavat ihmisiä. 20.4.2021.

Yle Areena Audio, Viikon luontoääni, Punarinta. 18.4.2021. Kesto 4:56.

  • Yle Areena Audio, Viikon luontoääni. Kaikki viikon luontoäänet. Tuoreimmasta vanhimpaan. Noin 279 luontoääntä. Siitä sitten vain kuuntelemaan...

Petteri Hautamaa, Lintubissebongauksen pöllöspecial vol.1 21.4.2021.

  • (otsikko taitaa jo kertoa kaiken olennaisen)

HS, Apple päivitti radikaalisti klassisten Imac-tietokoneiden ulkomuotoa ja julkisti laitteen kadonneiden tavaroiden löytämiseksi. 20.4.2021.

  • Mobiili.fi, Apple julkisti uudet iPad Prot – M1-piiri, 5G-tuki, ja 12,9 tuuman mallissa mini-LED-näyttö. Tilattavaksi 30.4.2021. Myyntiin toukokuun jälkipuoliskolla. 11 tuuman iPad Pron hinnat Suomessa ovat 909 – 2 289 euroa ja 12,9 tuuman iPad Pron hinnat 1 229 – 2 609 euroa. (huh).
  • Mobiili.fi, Apple julkisti täysin uuden iMac-tietokoneen. 20.4.2021.
  • Mobiili.fi, iOS ja iPadOS 14.5 julkaistaan ensi viikolla – tällaisia uudistuksia tulossa. 20.4.2021.
  • Mobiili.fi, Vihdoin! Apple julkisti pienikokoisen AirTag-paikantimen. 20.4.2021. Ennakkomyynti alkaa 23.4.2021. Myynti 30.4.2021. Suomessa yhden AirTagin hinta on 35 euroa ja neljän AirTagin yhteispaketin 119 euroa.
  • Dpreview.com, Apple announces new 24" M1-powered iMacs in an array of bright new colors.
  • Dpreview.com, Apple's new M1-powered iPad Pros have Thunderbolt, 5G and a 'Liquid Retina XDR display' for the 12.9" model.

Perjantaina 9.4.2021 kävin ostamassa Postitalon Rajalasta Canon EOS R6:n + Canon RF 24-240mm f/4-6.3 IS USM:n. Seuraavana päivänä täytin sitten Cashback-hakemuksen (tarvitaan oman pankin IBAN-tilinumero - ihan vain se tilinumero - + BIC-koodi eli SWIFT-koodi, löytyy heti netistä). Äsken kävin sitten katsomassa, miten hakemus on edistynyt. Tätä ennen oli tullut pari viestiä Canonilta. 250:n euron hyvitys rungon ostamisesta maksetaan tilille 10.5.2021.

Newsroom.com, Focus Nordic, Polaroid Go: maailman pienin analoginen pikakamera. 21.4.2021. Lehdistötiedote. Polaroid Go -kameran ohessa lanseerataan uusi Go-filmi, joka luo Polaroidin klassisen neliömuodon uudelleen pienimmässä analogisessa filmissä, jonka tuotemerkki on koskaan tuottanut. Filmiarkin koko on 66,6 mm x 53,9 mm ja kuvan koko 47 mm x 46 mm.

Mobiili.fi, Google Kuvat saamassa kätevän uudistuksen – järjestelee asiakirjakuvat automaattisesti. 20.4.2021.

TE-palvelut, Valokuvaaja, zentuvo Finland Oy, Loviisa. Kiinteistöjen ja asuntojen kuvausta. Pitää olla auto, kamerakalusto, drone (minimi Mavic Air 2). Videokalusto eduksi. Freelancer-pohjalta. Osa-aikatyö.

TE-palvelut, Muu valokuvaaja, zentuvo Finland Oy, Hämeenlinna. Ks. edellinen.

Digital Photography School, Top 10 Mistakes That Cause Blurry Pictures (And How to Fix Them). Kertaus vuosien takaa.

Sonylta uutta.

  • Suomen Sony, Sony FE 14 mm f/1,8 GM. Kaikki mahdolliset speksit. In Finnish. Esimerkiksi 2 kuvaa: 1 Tarkennusrengas / 2. Tarkennuksen pitopainike / 3. Aukkorengas / 4. Tarkennustilan kytkin / 5. Aukkoindeksi / 6. Aukkokytkin. ...
    • Suomen hintaluokka on 1700 euroa.
  • Dpreview.com, Sony introduces compact FE 14mm F1.8 GM ultra-wide lens. Täyskennoisille peilittömille. Yllättävän kevyt ja kompakti. Kaksi tarkennusmoottoria. Käsin tarkennuksen voi monissa Sony runkoissa säätää lineaariseksi (videokuvaajien iloksi). Lähin tarkennus 25cm. Kustomoitava painike (focus hold). Toukokuussa myyntiin, $1600.
  • Hands-on with the Sony FE 14mm F1.8 GM. Pyritty terävyyteen jo täydellä aukolla. Pienessä ja kompaktissa koossa. Paino 460g. Sigma 14mm F1.8 DG HSM Art painaa 1230g. Sony pituus 9.98cm (Sigma 15.2cm). Sony läpimitta 8.3cm (Sigma 9.54cm). Sony sopii hyvin droneen tai gimbaaliin. Sääsuojattu. Kiiinteä vastavalosuoja (ei ruuvattavia suotimia). Suodinkalvoille on kyllä paikka vvs:ssa (ja Sonylla eri templateja niiden leikkaamiseen). MTF-graafien mukaan optinen suorituskyly on erinomainen. Bokeh samoin. Hyvin vähän värivirheitä. Tarkennus äänetön ja huippunopea.
  • Dpreview.com, DPReview TV: Sony FE 14mm F1.8 GM review. YouTube-video, kesto 14:33.
  • Dpreview.com, Sony FE 14mm F1.8 GM sample gallery.
  • Petapixel.com, Sony 14mm f/1.8 G-Master Review: An Impossibly Good Lens. Ja objektiivia on oikeasti käytetty...
  • IR, Sony announces a shockingly small & lightweight FE 14mm f/1.8 GM ultra-wide fast prime.
  • Sonyalpharumors.com, Officially announced: Here is the new Sony 14mm f/1.8 GM.
  • Diyphotography.net, Sony launches the ultra-wide 14mm f/1.8 G Master lens.
  • Fotosidan.se, Sony FE 14/1,8 GM – Ultravidvinkel med extrem ljusstyrka.
  • Kamera & Bild, Sony FE 14mm f/1,8 GM – ljusstark & lätt ultravidvinkel.

Petapixel.com.

  • The DSLR I Am Not Retiring: A Long-Term Review of Canon 5D Mark IV. Julkistus vuonna 2016. Kirjoittaja päivitti vasta viime vuonna Canon 5D Mark II:n Canon 5D Mark IV -malliin. Lisää resoluutiota, korkeammat ISO-arvot, kaksi korttipaikkaa.
  • Is Fujifilm’s Color Science Really as Good as They Say?
  • Sony’s Airpeak Drone Can Hold Position and Stabilize in 44 MPH Winds. Sonylta tulossa drone.

Diyphotography.net.

  • Camera comparison: Can the overpriced Sony a1 beat the Canon R5?. Ihan kohtuuhyvä ja puolueetonkin vertailu. Odotin paljon huonompaa.
  • Gitzo’s new Ball Head Series 4 can handle a payload of up to 30kg. Toimii -30 asteesta +70 asteen. Celsius. Ennakkotilaus $450. Ehkä myyntiin kuukausi tai kaksi.

Dpreview.com, Colorcinch is a powerful, free-to-use browser-based photo editor. Webbisivuilla ja uppaa kuva. Ja sitten vain editoimaan. Monenlaiset perustoiminnot toimivat hyvin ilmaisversiolla. Osa edistyneimmistä ominaisuuksista aktivoituvat maksua vastaan. Niitä voi kuitenkin kokeilla hyvin, kuviin tulee silloin vesileima. Sattuneesta syystä raw-tiedostojen käsittely ei onnistu. Ilmaisversion käyttäjä ei voi säästää käsittelyään ns. projektiksi, vaan kuva pitää exportata jpg-kuvaksi. Ei voi siis palata myöhemmin samaan käsittelyyn. Kuukausi kerraan $6/kk, vuosimaksu $48.

ePhotozine.com, Top Tips On Capturing Arty Style Flower Photographs.

IR.

  • Polaroid Go announced: World’s smallest analog instant camera. Aika pieneltä näyttää. Filmikin on sitten pienempää. Ja polaroid-kuvakin.
    • Petapixel.com, Polaroid Launches Polaroid Go, The Smallest Analog Camera in the World. Suljinajat 1/125 - 30s. Aukko f/12 - f/52. Kameran voi ladata USB:n kautta. Kuvan leveys 5.39cm (mukana ne valkoiset reunat). Aika pieni siis. Vaaksa on sellaiset 20cm.
  • ZY Optics announces 4 T/1.0 cinema lenses for MFT, Canon RF, Fujifilm X, Sony E and Arri PL.

Fotosidan.se, Virtuell utställning med Varbergs Fotoklubb. Kameraseura perustettiin 75 vuotta sitten.

 

20.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Luontokuvausyrittäjän työmatkat (Sana on melkein vapaa). 2 päivässä 13 viestiä.
  • Koronapiikki saatu ja kohta voi taas kuvata missä vain (Sana on melkein vapaa).
  • mavic air 2 ja raw-kuvat (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Tuli hommattua mavic air 2 ja otin kuvia jpg+raw-kombolla ajatuksena tehdä editit raw-kuvaan. pelkkiä raw-kuvia ei saanut otettua. Kun siirsin kuvat lightroomiin (cc) niin näkyy yhtenä jpeg-kuvana, ei kahtena jpeg +raw.- Eli en pääse suoraan raw-kuvaan. ...
  • Digikuvat filmille (Digikuvaus).
    • Fstoppers.com, Did You Know You Can Archive Your Digital Photos on Analog Film? Iso kone valottaa digitaalisen kuvan filmin. Ja halpa kuin mikä, vain $5 kuva.
  • Kuvien siirtäminen järkkäristä luuriin POISTO (Mikä tahansa muu valokuvausaihe...). Nyt ok. Syy jäi alkuhämärän peittoon.
  • Sony 14mm f/1.8 GM (Optiikka). ....En olisi ikinä uskonut että joskus kirjoitan näin 1600€ objektiivista, mutta tämähän on suorastaan edullinen...Voikohan edes pitää paikkansa?
    • (onko tässä kommentissa ketunhäntä kainalossa?)
  • Tamron 150-500mm f/5-6.7 FE (Optiikka).
  • Kaleidoskooppi filtteri! (Optiikka).
  • Canon EOS R6 (järjestelmädigit). Histogrammia ei meinattu saada näkyviin. Ratkaisu:
    • Onko valotuksen simulointi "päällä"? Vaihtoehdoista päällä/valittu/pois.
    • Ei ollut. Kiitos tiedosta! Tämä selvitti asian, valotuksen simulointi pitää laittaa päälle, että histogammi näkyy niin etsimessä kuin takanäytöllä. Ohjekirjakaan ei kerro tätä asiaa kummasakaan (näytön simulointi / histogrammi) kohdassa.
    • ...Samaan aikaan en ole varma, onko histogrammi enää niin tärkeä kuin ehkä peilijärkkäriaikoina. Luultavasti sen voi laittaa pois ja ei vaikuta merkittävästi lopputulemaan, varsinkin kun dynamiikka sallii varjojen nostelua ja etsimestä näkee tuon simulaation. Taidanpa poistaa itseltä käytöstä.
    • Mutta.
  • Canon R-sarjan kamerat (järjestelmädigit). ...Onhan tässä uudessa RF 100mm F2.8L MACRO IS USM lasissa muutoksia verrattuna EF versioon, esim.
    • - Säädettävä Spherical Aberation - Eli epäterävyysalue (bokeh)
    • - Suurennussuhde 1.4:1
    • - Dual Nano USM tarkennusmoottori
    • - Vähäisempi Focus Breathing
      Eihän noita ominaisuuksia pelkällä adapterin liimaamisella saa.
  • Pentaxilta uusi APS-C runko (Järjestelmädigit). Suomeksi ja englanniksi.
  • FUJIFILM GFX 100S (Järjestelmädigit).
  • Reissailua (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Metsän hämystä (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Näkymiä Toiselta Puolelta (IR- ja UV-höttöä) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). 1 kuva. UV-kuva paljasti taas uusia asioita tuosta puskutraktorista. Siinä on maalattu kyljestä piiloon joku vanha logo tai muu merkintä:...
  • Teema: MaisemaKuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Pyhäjärven Atlantis. Klikkaamalla isommaksi.
  • 350-400nm - Arskan UV valotuksia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). 6 uutta kuvaa. (...tältä maailma näyttäsi, jos ihminen näkisi uv-alueelle...).

Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Ajankohtaista. Viikko sitten Antti Karppinen sai tittelin European Professional Photographer of the Year 2021. 300 kuvaajan joukosta. Nyt sitten vuorossa lisää meenstystä. Wordl Photography Cup 2021. Antti Karppinen ykkösija Portrait-kategoriassa. Kahdeksatta kertaa järjestetty.

  • "Monimerkityksisen ja visuaalisesti rikkaan kuvan idea lähti liikkeelle koulutusmatkan aikana, Karppisen näkemän Azteekki -naamion inspiroimana. Kotimatkalla muistorikkaalta reissulta Karppinen päätti toteuttaa uusia ystäviä ja mieleenpainuvaa Meksikon kulttuuria kunnioittavan tribuuttikuvan. Naamion kuvaama elämä kiertokulku (Circle of Life) johdatti miettimään, kuinka voisi vastaavasti kuvittaa ihmisen persoonan erilaisia ilmentymiä."
  • "Lopputuotoksessa kuvan ytimessä nähdään ihminen omana itsenään, seuraavassa tasossa kuvattuna pimeä puoli ja salaisuudet, ja päällimmäisenä kaunis ulkokuori, joka naamion tapaan vedetään päälle vaikka sisällä ei kaikki olisikaan hyvin. Kuvausta varten stylisti Laura Puntila loihti malli Ellakerttu Vetelistä Catrinas -tyylisellä meikillä, asusteilla ja kukilla meksikolaishenkisen kaunottaren, ja taitavana kuvankäsittelijänä Karppinen yhdisti kolme erikseen kuvattua kerrosta yhteen, saumattomaan kuvaan."
  • Anttikarppinen.com, Layers of being human, Day of the dead. 29.10.2019. Kuvan koko tarina.
  • YouTube-video, Mexico dia de los muertos : Layers of being human. 29.10.2019. Kesto 2:12.
  • Yle, Kuopiolaisvalokuvaaja Antti Karppinen on valittu Euroopan parhaaksi kuvaajaksi. 11.4.2021.
  • World Photography Cup, suomalaissijoitukset. Dpropbox.com, WPC 2021.
    • Antti Karppinen, muotokuvasarjan voittaja. Kuvan saa suurenettua kokoon 6558 x 7793.
    • Risto Rautio, 4. sija Nature-sarjassa. Kuvan saa suurennettua kokoon 4000 x 2667.
    • Suvi Sievilä, 9. sija Illustrative-sarjassa. Kuvan saa suurennettua kokoon 4000 x 2667. 4000 x 2779.

Orraine, Panasonic Lumix TZ90 - lyhyet käyttökokemukset superzoom kamerasta. 17.4.2021. Pari päivää käytössä. Panasonic Lumix TZ90 on pokkarikamera hyvällä 30x zoomilla. Kamerassa on perusominaisuudet kunnossa: löytyy kääntyvä kosketusnäyttö, usb-lataus ja kuvien siirto puhelimeen onnistuu wifillä. Kokoa on sen verran, että farkkujen taskuun kamera ei mahdu.

  • ...Mutta jos Panasonic TZ90 saa hyvästä tarjouksesta ja muovisuus ei häritse, niin kyllä sitä kannattaa harkita. Pääasia, eli kuvanlaatu, on kunnossa.

Pekka Hyvönen, Kevään outoja. 19.4.2021. Näitä lienee kaikilla, kuvia joista ei osaa oikein sanoa miksi ne tuli otettua, ja jotka jostain mystisestä syystä miellyttävät omaa päänuppia. Nyt alkaa sitten viiltävän tarkka, tieteellinen analyysi.

Yle, Suomalaisuutta, jääräpäisyyttä ja huumoria – talvinen työmatkapyöräilijä vakuutti sekä tuomariston että yleisön arjen ilmastotekoja etsineessä valokuvakilpailussa. 18.4.2021. Tänään vietetään Keski-Suomen päivää. Sen kunniaksi Ilmastotekoja Keski-Suomi -valokuvakilpailun tulokset ovat nyt selvillä.

HS, Nasan minikopteri teki ensilentonsa Marsissa, mönkijä kuvasi videolle Ingenuity-kopterin lennon. 19.4.2021. Leveys 120cm, korkeus 49cm. Paino maassa 1.8kg, Marsissa 0.68kg. Jaa.

Hrviesti.fi, Henkilöstökuvaus on investointi työhyvinvointiin. 03/2021.

  • (jostain kumman syystä aivot tulkitsevat tämän urlin hirviviesti.fi:ksi...).

Tivi.fi, Chromen uusin versio toi kätevän niksin – näin käytät uutta jakoa. Chrome-selaimen versio 90 toi mukanaan mahdollisuuden jakaa linkin korostetun tekstin kanssa.

Älypuhelimista.

  • Suomimobiili.fi, Testissä Motorola Moto G50 – halpa 5G-puhelin vakuuttaa ominaisuuksillaan. Tuli maaliskuussa myyntiin, 199 euroa.
  • Mobiili.fi, Eroon Facebookista? Omat sisältönsä voi nyt siirtää entistä useampaan palveluun. 19.4.2021. Google Docs, Blogger tai WordPress.
  • Puhelinvertailu.com, Vuodesta 2021 tulee uuden kameratrendin debyyttivuosi. 19.4.2021. Kamerat näyttöpaneelin alle.

Featureshoot.com, The Gut-Wrenching Abuse of Animals in Factory Farms and Why We Mustn’t Look Away.

Petapixel.com.

  • A Look Back at the Canon EOS-1, the First Pro EOS Camera. Hankintalistalle. Heti. Julkistettu kesäkuussa 1989. Pro-kamera.
  • Selfie Culture: What Your Choice of Camera Angle Says About You. #selife hashtagia käytetiin ensimmäisen kerran vuonna 2004. iPhone 4 vuonna 2010 edesauttoi selfie-kuvien vyöryä (USA-näkökulma). 82% aikuisista usalaisista (alle 34 vuotta) on postannut someen selfiekuvansa.
  • Colorcinch is a Surprisingly Powerful Browser-Based Photo Editor. Aiempi nimi Cartoonize. Helppo käyttää. Paremmat ominaisuudet sitten maksullisia.
  • ‘Vanishing Asia’ is a Monumental 9,000 Image, 40-Year Photo Project.
  • Are Expensive Light Modifiers Worth It? Jostain syystä - ei aavistustakaan miksi - vain Profoto on mainittu. (...voisiko tämänkin kirjoittajalla olla ketunhäntä kainalossa?).
  • How I Learned to Find Joy in the Recent Years of My Photographic Journey.
    • (Jos Suomessa sana tai ilmaisu "matka" on täysin loppuunkaluttu. Niin....)

Dpreview.com.

  • Volcano for the People: Stunning visuals from Iceland's spectacular volcanic eruption. 2 videota.
  • Nikon releases firmware updates for all six of its Z series mirrorless cameras. 26.4.2021 julkaistaan.
  • Video: Shooting and vlogging with the Panasonic Lumix DC-G100. Semimainos. Näytti olevan tarjouksessa R-alkuisessa alan liikkeessä. Panasonic Lumix DC-G100 + 12-32mm f/3.5-5.6 OIS -järjestelmäkamera + kahva. 749 euroa (929 euroa).
    • Julkistettu 24.6.2020. SLR-tyylinen peilitön. 4/3 -systeemin kroppikennoinen, kroppikerroin 2x. 20 megapikseliä. Ei kuvanvakaajaa. RAW. 49 tarkennuspistettä. Kolmen tuuman joka suuntaan kääntyvä kosketusnäyttö, 1.84 miljoonaa pistettä. Elektroninen etsin, 3.68 miljoonaa pistettä. Sarja kuvaus 10fps. 4K video. USB 2.0. Mikrofoniliitännät, ei kuulokeliitäntää. Ei sääsuojausta. Paino 352g. Yhdellä latauksella ottaa 270 kuvaa.
    • Tekniikan Maailma, Uusi Panasonic G100 on tubettajille tehty järjestelmäkamera, jossa sovelletaan Nokian äänitekniikkaa. 24.8.2020.

Digital Photography School, The Best Camera for Street Photography in 2021. Seitsemästä ensimmäistä esittelyn lisäksi myös hyvät ja huonot puolet. Ihan hyvä ja mielenkiintoinen artikkeli.

  • 1. Fujifilm X100V
  • 2. Ricoh GR III
  • 3. Sony RX100 VII
  • 4. Panasonic Lumix LX100 II
  • 5. Canon G1 X Mark III
  • 6. Nikon Z5
  • 7. Olympus PEN E-PL10
  • Honorable mentions.
  • 8. Leica Q2
  • 9. Sony RX1R II
  • 10. Sony a6100
  • 11. Fujifilm X-E4

ePhotozine.com.

Diyphotography.net.

Fotosidan.se, Ny serie polarisationsfilter från B+W. B+W Basic Line, edullisempia polarisaatiosuotimia. Pyöritykseen uusi design. 37-105mm. Hinnat alkaen 612 kruunua. Oletettavasti tuosta pienimmästä koosta alkaen.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

19.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Luontokuvausyrittäjän työmatkat (Sana on melkein vapaa). Uusi ketju. 11 viestiä.
  • Koronapiikki saatu ja kohta voi taas kuvata missä vain (Sana on melkein vapaa).
  • Vieläkö Olympus kannattaa ostaa? (Digikuvaus). Vuosi sitten oli puhetta siitä, että ko firma olisi lopettanut kameroiden tuotannon. Sitä näyttää olevan myynissä kuitenkin jatkuvasti. Onko saanut jatkajan? Kysymys, että kannattaako ostaa?
    • Mietin mallia: Olympus OM-D E-M10 Mark III. Tuossa näyttää olevan hyvät käsisäädöt ainakin.
  • UV (ultravioletti) valokuvaus (Digikuvaus). Aurinko paistelee yhä paremmin, niin on helpompi kokeilla UV kuvausta. Näillä mun halvoilla filttereillä on ollut vähän vaikeuksia päästä kunnolla jyvälle, että miten hyvin se UV siellä kärsii muiden valon aallonpituuksien vuodoista.
    • Nyt keksin laittaa IR cut filter #39 päälle vielä IR cut filtter #38. Tämä estää ihan selkeän hyvin valovuotoa. Ilmeisesti yksi 39 (tai 38) oli vain liian heikkotehoinen estämään näkyvän valon vuotoa.
    • Tässä pari nopeaa esimerkkiä.
  • Kaleidoskooppi filtteri! (Optiikka).
  • Canon EOS R6 (Järjestelmädigit). Minä myös liityin R6:n leiriin. Mutta onko kenelläkään R6:n omistajalle tullut eteen, ettei histogrammia saa näkymään takanäytöllä ja etsimessä. Senhän saa valittua menusta kameran kuva (ensimmäinen menu-valikko), kohdasta 7 ja kuvaustietonäyttö ja näytön tietoasetukset.
    • Olen valikossa lisännyt ja poistanut valintoja ja välillä nollannut asetukset, mutta histogrammi loistaa poissaolollaan. Lisäksi päivitin viimeisimmän ohjelmiston versioon 1.3.1.
  • Erillisen digikameran teknisen kuvanlaadun kehitys (Järjestelmädigit).
  • Canon R-sarjan kamerat (Järjestelmädigit).
  • NV458 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Näkymiä Toiselta Puolelta (IR- ja UV-höttöä) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • 350-400nm - Arskan UV valotuksia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). 5 kuvaa.
  • Nuffield (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Vanha työhevonen. Ja kaiken lisäksi vielä toimii. Klikkaamalla isommaksi. Ja toisen kerran oikein jättikokoiseksi. Canon EOS R5:n miljoonat pikselit panevat parastaan.
  • Reissailua (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kääkkä. 3 uutta kuvaa. Ja tekstiä. Ulkokiipeily kausi avattu tänään. Tosin ensikosketus lajiin muutenkin :D Ollaan vajaa puol vuotta käyty sisähallissa kiipeemässä. Itellä päätavote oli nimenomaan kesällä päästä oikealle kivelle kiipeämään ja nyt pääs vihdoin alottamaan patjan hankinnan myötä. ...

HS, Britannia muisti prinssi Philipiä. 17.4.2021. Kuvakooste. 15 kuvaa. Kuvat klikkaamalla isommiksi. Myös video, kesto 5:36.

Lassi Kujala, Facebook, Punkkikausi on sitten avattu. 18.4.2021.

Mikrobitti.fi, Kokeilussa Czur Shine Ultra – joukkorahoitettu pikaskanneri. 15.4.2021. Tilaajille. Kaikki uusiksi. Kohde mustalle alusmatolle, jalustan päässä oleva 13 megapikselin kenno ottaa sivusta kuvan. Jalkakytkintä voi painaa, kun sivu on käännetty ja on aika ottaa uusi kuva. Teksti tunnistetaan ocr:lla. Kirjojen ja lehtien pikaskannaamiseen tarkoitettu. Valokuvien skannausjälki ei ole hyvä. Tekstin kanssa kelpo jälkeä. Skannaus tapahtuu melkein yhtä nopeasti kuin sivuja ehtii kääntää.

  • Voi käyttää myös dokumenttikamerana tai videoiden tallentamiseen. Vaikka videopalavereissa. Hinta on noin 200 euroa.
  • Indiegogo.com, Shine Ultra - Next Gen Portable & Powerful Scanner. Päättyi jo 26.1.2020. Taitaa olla kyse aiemmasta versiosta. Uudemman version toimitukset ovat alkaneet huhtikuussa 2021. Amazon.de-sivustolta näyttää löytyvän eri versioita ja eri myyjiä. Ei ole Suomessa kuitenkaan myynnissä.

Journalisti nro 1/2021, ilmestynyt 7.1.2021.

Journalisti nro 2/2021, ilmestynyt 11.2.2021.

Journalisti nro 3/2021, ilmestynyt 11.3.2021.

Journalisti nro 4/2021, ilmestynyt 15.4.2021. Seuraava numero ilmestyy 27.5.2021.

  • Parhaat kuvat syntyvät, kun ei olla vain keikalla ja käväisemässä, sanoo freelancekuvaaja, vuoden kuvajournalisti Antti J. Leinonen.
    • Antti J. Leinonen, 45 Valokuvaaja, dokumentaristi ja taiteilija. Työskennellyt tv-kuvaajana, lehtikuvaajana, toimittajana ja valokuvataiteilijana.
    • ”Monet lähipuistossa otetut potretit jäävät vähän ohuiksi. Kuvaamisesta tulee sellaista, että otapas nyt se kuva ja eikö tämä ollut tässä. Haluan saada kuvattavista esiin enemmän, ja siksi menen mielelläni käymään ihmisten kotona”, sanoo freelancekuvaaja Antti J. Leinonen.
    • (Artikkelissa tekstiä ihan kohtuullisesti, samoin kuvia...)
  • Kuusi vuotta sitten freelancerit petettiin. Nyt lainsäätäjät voivat turvata luovan työn tekijöiden elannon..

Stt.fi, Korona-ajan kuuluisin kyltti haastaa kuvaajansa joka kerta. 8.3.2021. Kaikki Lehtikuvan kuvaajat tietävät, mitä merkintä ”THL:n monoliitti” tarkoittaa kuvauskeikkalistalla.

Polku.net, Huhtikuun jäsenilta 21.4. klo 18 Zoomissa. Zoom- linkki ilmoitetaan sähköpostilla lähempänä ajankohtaa.

Yle, Veden alla poseeraaminen on oma taitolajinsa: “Ensin täytyy ottaa vettä nenään ja poskionteloihin”. 17.4.2021. Siinäpä ne ohjeet. Jos pitäisi veden alla poseerata.

  • – Ensimmäiseksi täytyy ottaa vettä nenään ja poskionteloihin. Muuten ne kelluvat kohti pintaa. Siihenkin tottuu. Se ei tunnu mitenkään pahalta.

Muropaketti.com, DJI esitteli korkealaatuista kuvauskykyä tarjoavan Mavic Air 2S -droonin. 18.4.2021. (...ja vielä kerran...).

Petapixel.com, Great Reads in Photography: April 18, 2021. Mielenkiintoisia linkkejä viikon varrelta. Plussaa linkkien esittelystä. Laidasta laitaan aiheita. Vie aikaa, vaikka ei avaisi erikseen yhtäkään aihetta. Vahva ostosuositus.

Digital Photography School, 11 Surefire Landscape Photography Tips (+ Stunning Examples). Kertaus vuosien takaa.

ePhotozine.com, How To Photograph Lighthouses In The Landscape.

Dpreview.com, Hands-on with the Sony FX3 cinema camera. Kun ammattilaiset etsivät kevyempää mukana kulkevaa videokameraa... Ja vähän muuhunkin.

The Online Photographer, Sunday Support Group: Impulse, or Compulsion? Mike bongasi upouuden Nikon N808:n, $99. Pakkaus paketissa.

Earthboundlight.com, Is Nikon Going Out of Business? 18.4.2021.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

18.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Koronapiikki saatu ja kohta voi taas kuvata missä vain (Sana on melkein vapaa).
  • UV (ultravioletti) valokuvaus (Digikuvaus). Paljon kuvia. Paljon tekstiä. Aikaarskan ansiokasta valistustyötä.
  • Suosituksia YouTube kanaviin (Videokuvaus). 10 viestiä.
  • Tamron 150-500mm f/5-6.7 FE (Optiikka). Aiheesta ja aiheen vierestä. Yhtäkaikki mielenkiintoista.
  • Canon R-sarjan kamerat (Järjestelmäkamerat). Hyvin harvoin tarvii kennon puhdistus litkuja tai puhallusta käyttää. Ehkä harvemmin kuin kerran vuodessa. Sama on ollut jo monissa viime vuosien rungoissa.
    • Pienine puutteineenkin R5 on erinomainen. Rungon parhaat puolet peittoaa 6-0 paria heikkoa kohtaa. Nyt on semmoinen fiilis,että tällä kuvaan pitkään. Minun käyttöön kameran ominaisuudet riittää kaikkeen kuvaamiseen. Vähän sama fiilis kuin RX10IV joka on omassa sarjassaan lähes täydellinen minun käyttöön(kesäkuussa ollu käytössä 3 vuotta).
    • Ja ne heikkoudet. Ensinnäkin miksi elektronisen sulkimen sarjakuvausta ei voi säätää. Toinen on akun kesto ja siihen liittyvä sarjakuvauksen hidastuminen. Tuon voisi kiertää käyttämällä elektronista suljinta, mutta sarjakuvaus on sen 20 kuvaa/s. Eli jos sarjakuvauksen voisi asettaa vaikka 10 tai 12 kuvaa sekunnissa niin tuo akku ongelmakaan ei olisi niin iso.
    • Toisaalta tuota sarjakuvausta tarvin enimmäkseen parisen kuukautta vuodessa. Juuri näihin aikoihin huhti-toukokussa. Muulloin aika vähän. Tänään meni maastossa 5.30-16.00 yhdellä ruokatauolla. n.600 kuvaa ja 2 akkua(aamulla pikku pakkanen ja päivällä +14).
      • Jarkko.1g.fi, Uudet. Luontoahavaintoja kuvina.
  • Erillisen digikameran teknisen kuvanlaadun kehitys (Järjestelmäkamerat).
  • Metsäkauriit (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Bentseenirengas (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Näkymiä Toiselta Puolelta (IR- ja UV-höttöä) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kaksi sinivoittaista kuvaa liikennevälineistä.
    • Ylempi Pentax 40mm pannukakku. Sekin näköjään näyttää kuvaa UV-suotimen kanssa mutta 4-5 aukkoa vaatii enemmän valotusta kuin Ennalyt. Catissa on näköjään UV-säteilyä blokkaavat lasit edessä ja sivulla ylhäällä. Vanhassa Fiatissa ei o mittää.
  • Karvakukat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Pohjoisrinteen ekat ginivuokot.

HS, Kuvia Suomesta, osa 62: Markus Jokela kuvasi ihmisiä, joiden kasvoista näkyy maskin takia vain silmät. 18.4.2021. Katseella voi koskettaa. Lopussa sitten tekstiä.

  • HS, Kuvia Suomesta. Sarjan muita osia. Ei ole HS vielä korjannut vähän kiusallista linkkivikaa. Sarjan osat 1 ja 2 eivät aukea (myt ei tule Not Found, mutta tyhjää näyttävät selaimet). Ja miksiköhän Kuvia Suomesta, osa 60 on jäänyt kokonaan numeroiimatta.

Ilta-Sanomat, Aina yhdessä. 17.4.2021. Johanna Kareen kuvasarja Erottamattomat sai kunniakirjan Suomen kameraseurojen ry:n vuosinäyttelyssä.

Timo Suvanto, Facebook, Suvanto saa kirjallista palautetta kirjastaan. 17.4.2021. Timon poikkitiedepalsta, kirjallisen palautteen saaneesta kirjasta tuoreimpia kirjaan liittyviä merkintöjä:

Olli Korhonen, Kuukkelin koulutus, osa 7, Sarjan päätösjakso – Viimeinen kuvauspäivä – Katso video.

Yle Luonto, Facebook, Kameran kanssa puron solinaan Lapualla. 17.4.2021. Kesto 0:14. Äänet mukana.

Aamulehti.fi, Terttu Nordström innostui selvittämään isoäitinsä vanhan peltikuvan tarinaa – paljastui, että kuva on niin sanottu ferrotyyppi. 17.4.2021.

Digi-kuva.fi, Canon RF 50 mm F1.8 STM. 8.1.2021. Vain tilaajille. Kevyt objektiivi on valovoimainen ja meluisa. STM-moottori, mutta varsin äänekäs tarkennus. Jos kuvaaja liikkuu, automaattitarkennus surisee jatkuvasti. Objektiivin pituus muuttuu tarkennettaessa, tarkennus ei tapahdu objektiivin sisällä.

Tivi.fi, Näin salaat tiedostot helposti ja tehokkaasti – jopa ilmaiseksi. 17.4.2021. Softa-arvio. Ilmaisohjelma Cryptomator. Mac, Linux, Windows. Mobiiliversiot Android ja iOS 10 euroa.

  • Salausohjelmassa voi arveluttaa tietoturva. Cryptomator on avointa lähdekoodia ja se on tietoturva-asiantuntijoiden tarkistama.
  • (Tämä artikkeli siirtyy joidenkin päivien päästä maksumuurin taakse, siihen asti kaikille avoin).

Älypuhelimista.

Digital Photography School, Rim Light: A Simple Way to Create Stunning Photos (With One Flash). Kertaus vuosien takaa.

ePhotozine.com, There Is No Such Thing As Bad Weather: Top Landscape Photography Tips For Rain Or Shine.

Dpreview.com.

  • Review: DJI's Air 2S is the ultimate consumer drone. Tuuman sensori - aiemmin vain pro-luokan droneissa. Vuoden takaiseen ässättömään malliin verrattuna nyt ei ole paisuteltu megapikseleita, vaan keskitytty kuvanlaadun parantamiseen. Hinta on tämän myöt noussut vuodentakaisesta $200. Nyt $999.
    • Ällistyttävän hyvälaatuista kuvaa tässä hintaluokassa. Arvosana 4.5 * / 5 *.
  • DJI’s new Air 2S has a 1” sensor, 5.4K/30p recording, improved optical avoidance and more. Nyt myynnissä. $999. Fly More Combo $1299.
  • Fujifilm XF 18mm F1.4 R LM WR sample gallery (DPReview TV). Polttovälivastaavuus 27mm. Suomen hinta on 1100 euroa.

YouTube-video, A Year in Photos from Sony World Photography Awards 2021. 15.4.2021. Kesto 1:00:51.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

Fotosidan.se, 50 fotografiska mästerverk till salu på Sotheby's. 50 vuotta valokuvien huutokauppaa. Lontoo ja New York. 50 klassista valokuvaa huutokaupan. Richard Avedon, Sebastiao Salgado, Imogen Cunningham ja Robert Mapplethorpe.

Arviohintojen valokuvan kärkikaksikossa Robert Frank: $600.000 ja Ansel Adams: $700.00. Tarjoukset online. Päättyy 21.4.2021 New York ja 22.4.2021 Lontoo.

  • Sothebys.com, 50 Masterworks to Celebrate 50 Years of Sotheby’s Photographs.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

  • Sonyalpharumors.com, This week SAR readers photos selection.
  • Some observations from camera stores in Japan. Japanin kamerakaupoissa käymässä.
  • Sonyalpharumors.com, Movetomirrorless: Every Sony Full-Frame Mirrorless Camera Compared. YouTube-video, kesto 9:48. Jäi katsomatta. Jotain ehkä kertoo se, että kommentoivat kommentoivat videon tekijän hiuksia.
    • Kommentin mukaan ei mainittu ollenkaan edelleen myynnissä olevia Sonyn täyskennoiset A7, A7S, A7II, A7SII, A7RII, A9, A7RIII.
    • Ei ehkä olisi ollut kovin vetävä otsikko, Osa Sonyn täyskennoisista peilittömistä vertailussa YouTube-videolla.

 

17.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

HS, Vuoden parhaat. 15.4.2021. World Press Photo -kuvajournalismikilpailun palkinnot on jaettu 63:nnen kerran. Kaikkiaan palkittiin 45 valokuvaajaa 28 maasta.

Vuodenluontokuva.fi, Semifinalistikuvaajat ja kuvamäärät. 16.4.2021. Vuoden Luontokuva 2021 -kilpailuun ladattiin 15 287 kuvaa yhteensä 826 kuvaajalta. Tulokset julkistetaan Vuoden Luontokuva -gaalassa Finlandia-talossa Helsingissä lauantaina 23.10.2021.

Pekka Hyvönen, Olyn linnuntunnistus Da Capo, aikuisviihdettä ja väkivaltaa. 16.4.2021. Mitähän otsikon takana?

Lassi Kujala, Facebook, Kevät etenee nyt nopasti. 16.4.2021. Monta kuvaa. Ja tekstiäkin paljon.

Wwf.fi, Sääksikameran tähtipari on parhaillaan pesärakennuspuuhissa – myös vieras sääksi piipahti pesällä. 16.4.2021.

HS, Kari Vehosalon vangitsevissa maalauksissa on seksiä, väkivaltaa ja häiritsevä tunnelma – Katsoja kokee voimattomuutta, mutta katsetta on vaikea kääntää pois. 16.4.2021. Ensimmäistä teosta on vaikea uskoa maalaukseksi. Kari Vehosalo 1.8. saakka Sara Hildénin taidemuseossa, vielä suljettujen ovien takahan.

Valovuoto.fi näyttää nyt sitten kadonneen netistä. Vähän sääli, siellä oli kaikenlaista mielenkiintoista. Sulkeutumisesta kyllä varoitettiin jo aika päiviä sitten. Tässä sitten Internet Archiven viimeinen snapshot, 28.10.2020.

Yle, Louvren taideaarteisiin voi uppoutua nyt kotisohvalta – museo latasi puolen miljoonan teoksen jättikokoelmansa verkkoon. 11.4.2021.

Älypuhelimista.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

  • Slideshow: Large format film portrait series wins Sony World Photography Awards. Mukava asento työtuolissa ja diaesitystä katsomaan.
  • Taking a closer look at the new Canon RF 400mm F2.8 and 600mm F4L I.S.. Optisesti samat ominaisuudet kuin EF-versioissa. Molemmet myyntiin elokuussa Suomen hinnat 14199 euroa ja 15299 euroa. Näin äkkiä ajatellen aika paljon...
    • EF-versioihin ei tullut lisää hintaa kuin vähän yli 5%. Nyt kyllä näytti Canon EF 600mm f/4 L IS III USM -objektiivin hinta olevan 12990 euroa (aiemmenin 14589 euroa).
  • The absolute beginner’s guide to film photography: Less common camera types.

Petapixel.com.

  • What is the Difference Between Opacity and Fill in Photoshop?
  • How Adobe Super Resolution Works (and Doesn’t) for Smartphone Photos.
  • Photography is Easy. Art is Hard..
  • Sigma 28-70mm f/2.8 DG DN Review: The Practical Choice. Uusin Sigman Contemporary-sarjaa. Art-sarjaa kevyempiä, edullisempia, päivittäiseen käyttöön. DG DN = suunniteltu peilittömille. Sony E-mount, L-mount. Paino 470g. Sigma on laajakulmapäästä nipistänyt 4mm, optiikka on saatu paljon kompaktimpaan kuosiin. Suodinkierre 67mm. Suomen hinta on 900 euroa.
  • Ep. 342: What a Crazy Year for the Camera Industry – and more. Podcast, kesto 44:31. Linkit aiheisiin liittyville Petapixel.comin sivuille.
    • The camera industry realizes a bit of a bump. (#)
    • Canon discontinues more lenses. (#)
    • Cactus quietly says goodbye. (#)
    • Olympus is definitive regarding its full-frame future. (#)
    • Rokinon introduces a 24mm f/1.8 for astrophotography. (#)
    • Canon releases firmware to squash a nasty bug. (#)
    • Xiaomi launches its FIMI X8 Mini drone. (#)

Diyphotography.net.

  • Free Lightroom alternative: Importing images into Darktable (quick start guide). Osa kaksi Tummapöytä-sarjaa.
  • Hollyland announces Lark 15 Solo Kit wireless lav mic for budget shooters who only need one mic. Ainakin 2 mikrofonin sarjaa löytyy Suomestakin.
  • Watch: El Risitas explains why Rule of Thirds sucks in a hilarious “subtitled” video. Loppua kohti video rupeaa hauskenemaan (tätä samaa videota on käytetty aiemminkin vähän samaan tyyliin kuin Hit**r-videoita, siis tekstitetty hauskasti...).
  • Maxima 3 LED spot announced – Maxima 7 sunlight simulator LED spot finally available to buy. LED.

IR, Pro perspectives on using Olympus OM-D cameras for wildlife photography: An Interview with Olympus Educators Joe & Mary Ann McDonald.

The Online Photographer.

Kamera & Bild, Test: Hasselblad 907X 50C – arvet spelar huvudrollen. Kitti, analoginen kamera + digiperä. Digiperän numero 2 tarkoittaa, että kyse on päivityksestä vuoden 2014 malliin. Vuosi sitten markkinoille, 50 megapikseliä. Aikamatka menneeseen. Täysin manuaali. Tarkennusta voi muuttaa näytöltä. Kuvaaminen on helpompaa. Kaksi sd-korttipaikkaa. 68.000 kruunua. Videokin.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

16.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Rajala Blogi.

Mynewsdesk.com, Canon esittelee kolme uutta RF-objektiivia, jotka tarjoavat valokuvaajille innovatiivisia ominaisuuksia. Yksi näistä objektiiveista on ensimmäinen laatuaan maailmassa.15.4.2021. Lehdistötiedote.

  • Canon RF 400 mm F2.8L IS USM, svh. 14199 euroa. Myyntiin elokuussa.
  • Canon RF 600 mm F4L IS USM, svh. 15299 euroa. Myyntiin elokuussa.
  • Canon RF 100 mm F2.8L MACRO IS USM, svh. 1689 euroa. Myyntiin heinäkuussa.
  • Suomen Canon, Canon RF 600mm F4L IS USM.
  • Suomen Canon, Canon RF 400mm F2.8L IS USM.
  • Suomen Canon, Canon RF 100mm F2.8L Macro IS USM.
  • Suomen Canon, Facebook, Canon RF 100 mm F2.8L MACRO IS USM.
  • (Tämä viimeinen on jonkinlainen pakko-ostos, sen verran kaikenlaisia ominaisuuksia. Käy lisäksi monenlaiseen kuvaukseen. Nykyinen maailmanlaajuinen chippi-pula ynnä muut syyt taitavat rajoittaa myyntiä ja valmistusta. Olisi varmaan pitänyt varata jo toissapäivänä... Juuri äsken varasin Rajalasta. Kuinkahan mones kymmenes olen jonossa... Varaus meni ihan kuin olisin ollut ostamassa, ostoskorin kautta. Vahvistus tuli sitten heti sähköpostiin. Eikä tarvinnut maksaa mitään - vielä).
  • (Aika lyhyessä ajassa on mennyt - tai tulee menemään - sellaiset kuusi tuhatta euroa. Kummallista, ettei yhtään kaduta. Se vain kaduttaa, ettei päivittänyt kalustoa jo monta vuotta sitten...).

Pekka Hyvönen, Rawistettava ennen käyttöä. 15.4.2021. Edellisessä hölinässäni moitin Olympuksen linnuntunnistusta, tai en oikeastaan moittinut, vaan totesin sen turhakkeeksi omalla kohdallani. Nyt on kehujen, ylistyksen ja palvonnan vuoro. Ensin matkaamme pelipaikalle, joka on Keravan kuvatuin ja myös ainoa kuvauksellinen paikka.

Elämää kaupungissa, Huhtikuun 2020 kuvahaaste: Kevät saapuu. 15.4.2021. Kuukauden kuvahaasteeseen ovat kuvaajat vastanneet omilla näkymyksillään aiheesta. Miltä tämän kuukauden kuvaushaasteen kuvat näyttävät? 9 kuvaa.

HS, Suudelma korona­rajoitusten päättymiselle: Kuvat näyttävät, kuinka Englanti sai maistaa ”tavallista elämää”. 13.4.2021.

Yle, Luontoilta 14.4.2021. Muutama kuvakin. Ja vastaus. Verinen joutsen lentää. Kuunneltavaa 1:47:04. Sielulle lepoa, rauhoittavaa kuultavaa...

Mikko Lagerstedt, How to create EPIC colors in Lightroom CC & Camera RAW.

Mobiili.fi, Chromen osaksi uusi tapa linkittää juuri tiettyyn kohtaan verkkosivulla – eikä se ole ainoa uudistus. 15.4.2021. Lähiaikoina tulossa. Android ja tietokoneversiot.

  • Mobiili.fi, Google Chrome 90 julkaistu tietokoneille – tällaisia uudistuksia selaimen uusi versio tuo. 15.4.2021.

Heo.fi, Visuaalinen journalismi ja valokuvaus. Aloita visuaalisen journalismin ja valokuvauksen opiskelu HEO-kansanopistossa. Hakemus netissä. Lukuvuosi 2021-2022 alkaa 18.8.2021 ja päättyy 27.5.2022. Opintovuosi HEOssa ei vaikuta paikkaan korkeakoulujen ensikertalaiskiintiössä.

Älypuhelimista.

Featureshoot.com, Announcing the Winner of the Global Billboard Project in Sydney.

Thephotoargus.com, Incredible Pictures of Basketball Courts – “Urban Courts” by Michael Yuan.

Digital Photography School, 15 Mountain Landscape Photography Tips for Stunning Images.

Dpreview.com.

Petapixel.com.

ePhotozine.com.

Diyphotography.net.

Thom Hogan.

Lensrentals.com, blog, How Your Flashtube Position and Shape Changes Your Light Quality.

The Online Photographer, Open Mike (a day late): The Way Photographs Should Look.

Kamera & Bild, Craig Easton vinnare i Sony World Photography Awards 2021.

  • Shai Apeloig – bäste svensk i Sony World Photography Awards 2021.
  • Fotosidan.se, De vann Sony World Photography Awards 2021.

Fotosidan.se, Robin Eriksson Franzén fotograferar svenska urskogen.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

15.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Koronapiikki saatu ja kohta voi taas kuvata missä vain (Sana on melkein vapaa).
  • Mitä kameraa suosittelette (Canon) (Aloitteleva digikuaaja kysyy).
  • Sulkimen ääni ja eläimet (Kuvaus yleinen).
  • Kännykkäkamerat / smartphone photography (Digikuvaus). Sony julkaisi ihan asiallisen Xperia 1 Mark III, joka (luojan kiitos) ei ole kopio markkinoilla olevista kiinaihmeistä, vaan on säilyttänyt Sonyn oman linjan älykännyköissään.). ...Kamerat tuottavat 12mp kuvaa. Eli ei mitään ihmeellistä, mutta jos kuvanlaatu on ensiluokkaista, niin sillon 12mp on enemmän kuin riittävä. Tämä on tullut todettua Huawei P20Pron 10mp peruskuvien kanssa.
  • Kuvien siirtäminen järkkäristä luuriin (Mikä tahansa muu valokuvausaihe...). Elikkäs semmonen robleema. 5D IV:stä pitäs kuvia sillon tällön saada myös luuriin canon camera connectia käyttäen. Luurina toimii xiaomi mi 10t pro.
    • Samsungin luuri oli ennen ja hyvin siirteli, mutta nyt ongelmana että muka on siirtävinään, mutta ei ainakaan puhelimen muistille tule. Sen verran aikaa käyttänyt että aika kysyä mahdollisilta tietäviltä.
  • Islannin purkaus 2021 (Mikä tahansa muu valokuvausaihe...).
  • Tamron 150-500mm f/5-6.7 FE (Optiikka).
  • Kaleidoskooppi filtteri! (Optiikka). Aikaarska. No niin, nyt on varmaan liikaa hulvatonta kevättä rinnassa , mutta tilasin tälläisen 77mm kaleidoskooppifiltterin! Ei käy fotoelämä tylsäksi :-)
    • ja esimerkkikuviakin roppakaupalla
  • Canon R-sarjan kamerat (Järjestelmädigit). Useita viestejä. Jostain syystä.
  • Metsäkauriit (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).

Sulantoblog, I have a New Camera –Photowalk with my new camera. 9.4.2021. Kesto 10:27. Sulanto on ryhtynyt POV-mieheksi. Ja oikean kameran takanäyttökin rupesi toiminaan, vaati resetin...POV-kamera hankittu muutama päivä aikaisemmin. Ensimmäistä kertaa tositoimissa, siis se POV-kamera.

  • YouTube-kanavalla 26.500 tilaajaa.
  • Instagram, sulantoblog

Sulantoblog, I made a ZINE. 7.4.2021. Kesto 7:36. Magazine. Ihan oikea lehti, ihan itse tehty. Ihan paperia. Kannattaa tehdä jonkun teeman tai teemojen ympärille tai sitten joku tarina. Nyt ensimmäisessä numerossa ei paljoa tekstiä. Blurbilla tehty.

  • YouTube-kanavalla 26.500 tilaajaa.
  • Instagram, sulantoblog
  • (lat. huom.: meilläkin tehty Blurbilla muutama ihan oikea kirja - ei kuitenkaan ISBN-numeroa - mutta oikein vakuuttavan näköistä jälkeä. Yhden kirjan aiheena oli siluetit. Paksu ja iso.)

Peter Forsgård, Is Olympus Making A Smartphone? - [My Comments On Rumors.] 11.4.2021. YouTube-video, kesto 15:22. Nyt on kyse kalansilmästä. Sisällysluettelo, suorat linkit.

  • YouTube-kanavalla 42.300 tilaajaa.
  • Instagram, jpeterf

Peter Forsgård, Olympus 8mm F1.8 Pro - [Ultra Wide-Angle FUN!] 11.4.2021. YouTube-video, kesto 11:35. Sisällysluettelo, suorat linkit.

  • YouTube-kanavalla 42.300 tilaajaa.
  • Instagram, jpeterf

Peter Forsgård, Olympus 7-14mm F2.8 Pro - [A MUST have Super Wide-Angle Zoom!]. 6.4.2021. YouTube-video, kesto 9:27. Sisällysluettelo, suorat linkit.

  • YouTube-kanavalla 42.300 tilaajaa.
  • Instagram, jpeterf

Petteri Hautamaa, Päiväni Pulla Pulliaisena. 14.4.2021. ...Onko luontokuvaus sitten tuurista kiinni? No ei missään nimessä pelkästään! Luontokuvauksessa tarvitaan hirmuisesti taitoa. Oli se sitten luonnontuntemusta, kamerateknistä taitoa, tarkkaavaisuutta, kärsivällisyyttä, nopeaa reagointikykyä, visuaalista hahmotuskykyä sen sellaista. Tai sitten viime kädessä runsasta vapaa-aikaa, sosiaalista taitoa tiedonlypsämiseen ja verkostoitumiseen sekä isoa massipäällikön rahapussia....

  • ...Hurautin aamuhämärissä kovaa vauhtia Porvoon suuntaan. Tuurikseni siellä näkyi tässä vaiheessa vain kaksi linnunetsijää. Korostan sanaa tuurikseni, sillä nämä kovan luokan lintumiehet olivat tunnin etsinnän päätteeksi juuri minuutilleen löytäneet molemmat valkopäätiaiset. Minun tarvitsi siis ajaa vain auto parkkiin ja hivuttautua lokittamaan heidän vanaveteen....
  • Lisäksi varpuspöllö, lumikko, kyy, merikotka. Muistikortilla komeili 4000 hillopullapäivän aikana ammuttua ruutua.

Lassi Kujala, Facebook, Aamu Erottajan tornilla. 14.4.2021. Kuvia 13 kpl.

Mynewsdesk.com, Canonilta uutta! Ensimmäiset yksityiskohdat nopeasta ja herkästi reagoivasta Canon EOS R3 -järjestelmäkamerasta on julkistettu. 14.4.2021. Lehdistötiedote.

Pekka Hyvönen, Olyn linnuntunnistus, finaali. 14.4.2021.

Yle, Uudellamaalla ihmeteltiin yöllä taivaalla leijuvaa valopilaria – Ursan mukaan selitys löytyy jääkiteistä ja keinovalosta. 14.4.2021. Keinovalopilarien lisäksi pääkaupunkiseudulla havaittiin tiistai-iltana myös harvinainen heijastus-ala-aurinko.

Newsroom.com, Tähtivalokuvaukseen optimoitu laajakulmaobjektiivi. 9.4.2021. Lehdistötiedote. Sony E. Samyang AF 24mm f /1.8 FE. Myyntiin toukokuussa. Suositushinta on EUR 469 euroa.

HS, Ilmatilan siivoaminen sunnuntailennättäjistä käynnistyi hitaasti. 15.4.2021. Kolumni. Suoritin toissa kuussa drone­lennättäjän teoria­kokeen.

Teknavi.fi, Canonilta kaksi uutta täyttömusteellista PIXMA G -sarjan tulostinta. 14.4.2021. Kesäkuussa myyntiin. 249 euroa ja 299 euroa.

Älypuhelimista.

Dpreview.com.

  • Closer look: Canon RF 100mm F2.8L Macro IS USM. Heinäkuun lopulla myyntiin. Hintaluokka 1700 euroa. Ensimmäistä kertaa tässä luokassa 1.4 x suurennuskerroin. Automaattitarkennus, kaksi tarkennusmoottoria. Kuvanvakaajan teho 5 stoppia, Canon R5/R6 -rungoilla vaatimattomasti vain 8 stoppia. Ja sitä bokehia voi säätää. Taitaa sopia aikas hyvin potrettikuvaukseen, vai mitä. Sääsuojattu muiden L-objektiivien tavoin (L = Luxury). Paino 730g. Jalustapanta erikseen.
  • DxO PureRaw review: Impressive noise and lens processing for any editing app. $129.
  • Report: Samsung working with Olympus on implementing IBIS in upcoming smartphone.

Petapixel.com.

ePhotozine.com, Even More Must-Read Flower Photography Tips.

Digital Photography School, Affinity Photo vs Photoshop: Which Photo Editor Is Best in 2021? Kumpi ohjelma sopii paremmin huippuammattilaiselle? (kuka muuten keksii näitä otsikoita...). Toisen hinta on 27 euroa (kertamaksu), Mac/Windows. Different strokes for different folks.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

14.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Päivän :( (Sana on melkein vapaa).
  • Koronapiikki saatu ja kohta voi taas kuvata missä vain (Sana on melkein vapaa).
  • Hintavinkit (Hintavinkit). ifolor.
  • Tamron 150-500mm f/5-6.7 FE (Optiikka). Muutamassa päivässä 24 viestiä. Sony.
  • Sony FE 35mm F1.4 GM (Optiikka).
  • Vinkatkaa hyvä/hyviä objektiiveja vaellukselle (Canon) (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Laukku painaa itsekseen tasan puoli kiloa. Voisko sen korvata jollain muulla? Keinojahan on monia. Opiskoja voi sujauttaa villasukkaan tms. Mulla on ollut Lowepron toploader 45 (tai 50?). Painaa puolet tuosta. Sen saa rinnalle parilla sululla olkaviilekkeistä. On siinä välittömästi kuvausvalmiina. Loput kameravälineet vaikka sinne sukkaan tai pieneen pussukkaan, rinkan ylätaskuun...
    • Muistikorttikoteloksi suosittelen Gepe Card Safe Extreme -sarjaa mahdollisimman värikkäänä.
    • Mulla on karkeasti sillä tavalla sulanmaan (eli jalkapatikan) aikaan, että teletötterö on rinkan päällä poikittain. Rinnalla toinen kamera toploaderissa. Tarvittava sälä rinkassa pienissä tarkoitusta varten hankituissa pussukoissa.
  • Mitä kameraa suosittelette (Canon) (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Uusi ketju. 4 viestiä. Toiveissa olisi hankkia uusi kamera harrastekäyttöön. Kuvaamisen aloitin canon eos 700D:llä joka oli tarpeisiini silloin todella hyvä. Valitettavasti muutama vuosi sitten siitä meni muistikorttipaikka rikki, joten hätävaraksi ostin tutuilta canon eos 1100D:n, joka ei oikein enää miellytä. ...
  • Canon R-sarjan kamerat (Järjestelmädgit). Huhuja taas liikkeellä..... R3 :sta tällä kertaa.
    • (ketjun 3. kommentti hymyilytti. "Mukana myös uusi RF 400mm 2.8L. Munuaisen välittäjät hierovat jo käsiään.")
  • Metsäkauriit (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).

Kamera-lehti nro 3, ilmestynyt 8.4.2021. Nämä netissä vapaasti luettavissa. Muu sisältö sisältö sitten tilaajille. Seuraava numero ilmestyy 20.5.2021.

  • Sony Photography Awards 2021 kansalliset voittajat. 8.4.2021. Kilpailu järjestettiin 14. kertaa.
  • Näyttelypoiminnat: huhti-toukokuu. 8.4.2021.
    • Santeri Tuorin Posing Time -näyttely on esillä Serlachius-­museo Göstassa 27.3.2021–6.3.2022. Erityistä Tuorin teoksille on ajan läsnäolo, kuvaa hän sitten luontoa tai ihmisiä. Hänet tunnetaan erityisesti valo- ja videokuvaa yhdistelevistä teoksistaan.
    • Saunat ja saunojat ovat pääosissa ­Heli Blåfieldin, Sade Kahran, Alexander Lembken ja ­Hannu Pakarisen valokuvissa ja videoissa ­Saunapäivä-näyttelyssä Kuopion VB-valokuvakeskuksessa 5.3.–23.5.2021.
  • Kirjauutuudet: huhti-toukokuu. 8.4.2021.
    • Tiina Puputti Valaise tarina kuvaksi — Henkilökuvaus studiossa ja miljöössä
      Docendo, 2021 287 sivua | 29,95 euroa
    • Eija Kujansuu Metsäjänis – Utelias älykkö
      Docendo, 2021 180 sivua | 27,95 euroa
  • DJI:ltä ensimmäinen FPV-kuvauskopteri. 29.3.2021. Boston Distribution tuo myyntiin uudenlaisen DJI FPV -kuvauskopterin, joka kiihtyy nollasta sataan kahdessa sekunnissa ja kuvaa 4K-videokuvaa laajalla näkökentällä. Kopterin mukana toimitetaan myös lentolasit, joiden avulla lennättäjä näkee maailman kopterin näkökulmasta (FPV, First-person view). DJI FPV -kuvauskopteri maksaa noin 1 400 euroa.
  • Minikokoinen studiosalama Godoxilta. 23.3.2021. Godox AD100Pro -akkusalama on juomatölkin kokoinen ja pakattu täyteen ominaisuuksia: ttl-automatiikka, high speed sync jopa 1/8000 s asti ja 100 Ws:n teho. Godox AD100Pro maksaa noin 330 euroa.
  • Vlogaajille sopiva kamera Canonilta. 17.3.2021. Canon EOS M50 Mark II sopii tubettajille, striimaajille ja bloggaajille. Kamera tarjoaa käyttäjälle monipuoliset työkalut sosiaalisen median sisällöntuotantoon. Kamerassa on puhdas hdmi-lähtö, mikrofoniliitäntä, mahdollisuus YouTube-striimaukseen ja lisäksi tarjolla on laaja valikoima vaihdettavia objektiiveja. Canon EOS M50 Mark II -kameran maksaa noin 640 euroa (runko) tai 769 euroa (runko + EF-M 15–45 mm IS STM -objektiivi).
  • Kelly Moorelta nahkaisia kameralaukkuja. 11.3.2021. Studiovarustamon maahantuomat Kelly Moore Bags:in laukut ja reput maksavat noin 100–480 euroa.
  • Mielikuvani – Petri Juola. 8.4.2021. Petri Juolan mielikuva on intensiivinen kasvokuva yhdestä hänen mallistaan. Sinut tunnetaan autojen ja lentokoneiden kuvauksista. Miksi juuri niiden kuvaaminen koukutti sinut?...
  • Oravakuiskaajasta luontokuvaajaksi. 21.1.2021. Nuoresta iästään huolimatta Konsta Punkka on kokenut luontokuvaaja ja Instagramin suosituimpia suomalaisia. Hänellä on huimat 1,3 miljoonaa seuraajaa. Kaikki alkoi helsinkiläisistä pörröhännistä.
  • Luontokuvakoulu 45: Jussin lumi. 8.4.2021.
  • Luontokuvakoulu 46: Lintu. 8.4.2021.
  • Luontokuvakoulu 44: Matin tiainen. 13.3.2021.
  • Luontokuvakoulu 43: Tepon rauha. 10.3.2021.
  • Luontokuvakoulu 44: Pekan tiainen. 10.3.2021.
  • Wiki Loves Monuments -voitto T. Salmenjoelle. 25.2.2021.
  • Seurat toimivat: huhti-toukokuussa. 8.4.2021.
  • Aasin kanssa on osattava neuvotella. 8.4.2021. Aasimme Sumu Sireeni on Facebook-julkkis, jolla on yli 25000 tykkääjää. Sumun some-julkisuus lähti puhtaasti vitsistä.
  • Marjut Korhonen, Blogit, Hienot hopeat ja leikkisät ruokakuvat. 25.3.2021.

Digivallilla.com, Arjen filosofia kameranlinssin läpi nähtynä. 1.4.2021.

  • ...Maier ei kuvaa varsinaisesti mitään ja on siksi kiinnostava. Hän on vain kävellyt kaikkialla kamera kädessään ja sulautunut ympäristöönsä kuin veitsi sulaan voihin. Helsingin Kämpin galleriassa K 1:sessä olevassa Maierin melko suppeassa valokuvanäyttelyssä seinällä on hänestä omakuva, jossa hän katsoo tyhjällä ilmeellä kamera kädessään kameraan kuin valokuvataiteen Mona-Lisa yhtä salaperäisen arvoituksellisesti. Kuvaajana hän etsi aina ihanteellista sommitelmaa ja täydellistä kuvakulmaa. Näyttelyn keskiössä on katuvalokuvaus ja mukana on useita Maierin tunnetuimpia teoksia kuin arkisten kokemusten hienostuneina huippuina. ...
  • Valokuvataiteen museo, Vivian Maier. 15.2.–18.4.2021.

HS, Teemu Mäki näyttää ”rujossa” kirjassaan, millaista on olla mies tai nainen tai jotain muuta – Teos toi parhaan valokuvataidekirjan palkinnon. 13.4.2021. Taiteilija, ohjaaja ja kirjailija Teemu Mäki on voittanut Vuoden valokuvataidekirja 2020 -palkinnon teoksellaan Miten olla mies tai nainen tai jotain muuta?

Suomen Canon, Facebook, Nuori kettu. 13.4.2021. Kettukuiskaaja Ossi Saarinen asialla.

  • Instagram, Soosseli. 266.000 seuraajaa.
  • Picuki.com, @soosseli (pääsee selaamaan kirjautumatta Instagramiin)

Haat.fi, Miika Hämäläisen Magical moment on Vuoden Hääkuva 2021. 13.4.2021. Rovaniemeläisen valokuvaaja Miika Hämäläisen Saanatunturilla kuvaama hääkuva Magical moment voitti Vuoden Hääkuva 2021 -kilpailun ylivoimaisella yleisöäänten enemmistöllä.

  • Kuva keräsi 26 prosenttia annetuista äänistä. Vuoden parasta hääkuvaa kävi Häät.fi-palvelussa valitsemassa kilpailun kaikkien aikojen äänimääräennätys, yhteensä 8 990 lukijaa.
  • Finalistikuvat.
  • Uusimaa.fi, Anette Sundströmin hääkuva tulevaisuuteen ajavasta parista sijoittui kakkoseksi hääkuvakisassa. 13.4.2021.

JAS Blogi, Minun tarinani – Katariina. 13.4.2021.

Canon EOS R6 olisi pitänyt ostaa jo viime kesän lopulla. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Peililouskun akun kestävyydestä ei tarvinnut huolehtia. Nyt pitänee ottaa aina mukaan vara-akut. Onneksi vanhat Canon-akut käyvät edelleen.

  • Varmaan jossain vaiheessa Canon RF 24-240mm f/4-6.3 IS USM:n kuvanlaatu (ehkä) rupeaa kyrsimään. Tähän mennessä olen ollut kyllä pikselipiippaamatta erittäin tyytyväinen ostokseeni. Matkoille - sitten joskus ehkä - riittää yksi lasi.
  • Olen DCN:n FB-sivuille lisäillyt joitain Canon EOS R6:lla otettuja kuvia. Kunhan tässä vähän rauhoittuu ja hengitys tasaantuu, niin laitetaan kuvia tänne DCN:n galleriaan. Joka nykymaailmassa tuntuu jo muinaismuistolta. Vaikkapa kuvien koon suhteen.
  • Viime perjantaina kävin hakemassa Pfeiserin rokotteen (olen syntynyt 1956 mutta en ole vielä täyttänyt 65 vuotta). Juhlan kunniaksi käviin ostamassa Helsingin Postitalosta Canon EOS R6:n ja Canon RF 24-240mm f/4-6.3 IS USM:n.
  • Uuden kaluston myötä nousee taas vanha innostus valokuvaamiseen. Kalusto ei sillä tavoin rajoita. Paitsi tekniikka, johon perehtyminen vie viikkoja. Vaikka voihan niitä kuvia ottaa suljinta painamalla. Säätämättä namiskoita.
  • Ei mitenkään valtavasti kevyempi kantaa (runko + lasi), mutta ratkaisevasti. Edellinen Canon EOS 5D Mark II + Canon EF 28-300mm f/3.5-5.6L IS USM. 0.85kg + 1.670kg = 2.52kg.
  • Nykyinen 0.68kg + 0.75kg = 1.43kg.
  • Nykyisin hihnakin on jo valmiiksi pujotettu, näkee mallin. Hihnan kyllä vaihdan heti toiseksi, joka ei paina hartioita. Ja joka ei heti julista maailmalle, että tässä tulee R6... Näitä hihnoja taitaa olla kotona useita...

Älypuhelimista.

  • Mobiili.fi, Google Kuvat -Android-sovellus saa vihdoin uuden videoeditorin – uudistus nyt jakelussa. 13.4.2021. iOS jo aiemmin. Yhteensä uusia muokkaustyökaluja on peräti 30 kappaletta.

Featureshoot.com, Parental Guidance: Vibrant, Surreal Portraits Made During Lockdown.

Digital Photography School, Triangle Composition in Photography: A Quick Guide.

Canonilta uutta.

  • Suomen Canon, Canon EOS R3. In Finnish. Pinottu BSI CMOS -kenno. Erittäin suorituskykyinen DIGIC X -prosessori. Uuden sukupolven huippunopea kamera valokuvaajille ja elokuvantekijöille. Elektronisen sulkimen ansiosta EOS R3 -kameralla voi ottaa 30 kuvaa sekunnissa automaattitarkennuksen ja valotuksen seurannalla ilman vääristymiä.
    • Dual Pixel CMOS AF II, jopa 30 kuvaa sekunnissa.
    • Katseella ohjattava automaattitarkennus. Siirrä tarkennuspisteitä katseella.
    • Akkukahvaa on pienennetty ja kevennetty.
    • Mobile File Transfer -älypuhelinsovellus.
  • Suomen Canon, Canon RF 100mm F2.8L Macro IS USM. In Finnish. Tarkat tiedot. Paitsi ei hintaa. Sfääristen poikkeamien säätörenkaalla voit mukauttaa sumennusta sekä lisätä kauniin pehmeäpiirtotehosteen.
  • Suomen Canon, Canon RF 600mm F4L IS USM. In Finnish. Tarkat tiedot. Paitsi ei hintaa.
  • Suomen Canon, Canon RF 400mm F2.8L IS USM. In Finnish. Tarkat tiedot. Paitsi ei hintaa.
  • Dpreview.com, Canon EOS R3 development announced: high-end full-frame mirrorless. Täyskennoinen peilitön. 30 kuvaa sekunnissa. Stacked CMOS sensori (pinorakenteinen CMOS-kenno) (myös takaa valaistu, back illuminated), ensimmäistä kertaa Canonilla. Dual Pixel AF. Sensori Canonin omaa tuotantoa. Eye Control AF - ja nyt ei ole kyse silmään tarkentamisesta. Vaan silmällä tarkentamisesta. Katseen suunnan perusteella ainakin alustava tarkentaminen. Huh. Sääsuojaukset yms. Canon EOS-1D -luokkaa. Suunnattu luultavimmin kesän Tokion olympialaisiin...
    • Stacked CMOS sensori. "virtapiirit kulkevat kunkin fotodiodin alla eivätkä vieressä. Niinpä kennoissa on mahdollista käyttää entistä isompia fotodiodeja, jotka ovat lähes pikselin kokoisia, mikä kasvattaa dynaamista aluetta ja vähentää kohinaa."
  • Dpreview.com, Canon EOS R3: What do we know, and what can it tell us about a future 'EOS-R1'?. RF-mountti. Uudesta mallista ei kovin paljon 1-kohtaista tietoa. Pitää lukea rivien välistä. Vuodesta 1971 Canon on nimennyt lippulaivamallinsa (urheilukuvaajat) numerolla 1. Voi olla, että Canon R3:n hinta on Canon R5:n ja Canon 1DX Mark III:n välissä. $3.900 <-> $6.500.
    • Pinorakenteinen kenno mahdollistaa kaikenlaista uutta teknologiaa. Kuten Nikon Z9 (sekin tulossa...). Huippunopea sensorin luku, dynamiikka jne.
    • Silmätarkennus on aivan eri asia kuin nostalginen 1990-luvun toteutus Canon EOS-3 -mallissa. Jossa oli vain 45 tarkennuspistettä. Onko silmätarkennus enää tarpeenkaan, automaattitarkennus ja kohteen seuranta ovat nykyteknologiallakin huippuluokkaa.
    • Entäs sitten mahdollinen lippulaivamalli Canon EOS R1. Huh.
  • Dpreview.com, DPReview TV: Chris and Jordan react to the Canon EOS R3 announcement. YouTube-video, kesto 5:34. Tarvitaanko enää ollenkaan mekaanista suljinta. Pystyviivojen (vertikaalinen) vääristymät lienee saatu kuriin, kun käytetään elektronista suljinta. Canon ei kerro mitään megapikselimääristä. Silmätarkennus - jos toimii kunnolla - helpottaisi kuvaamista kovasti. Ei tarvitsi valita mekaanisesti tarkennuspistettä. Sen kun vain katsoo mihin tarkennuksen haluaa. Videosta ei mainita Canonin julkistuksessa yhtään mitään. Mitähän tämä tarkoittaa?
    • Nikon ja Canon kurovat kovasti Sony etumatkaa... Canon EOS R3 lienee kuitenkin Canon 1DX Mark III:n alapuolella... (ainakiin hinnassa?).
  • IR, Canon announces development of 1D-styled, high-performance EOS R3 full-frame mirrorless camera.
  • IR, Canon R3 Preview.
  • Petapixel.com, Canon Announces Development of the EOS R3: ‘A New Class of Camera’.
  • Canonrumors.com, Canon Announces That The Powerful Professional Full-Frame EOS R3 Mirrorless Camera Is On Its Way.
  • Sonyalpharumors.com, Announced: Canon guns after the Sony A1 with their EOS-R3 and first stacked sensor.
  • Fotosidan.se, Canon Eos R3 tar 30 bilder/s.
  • Kamera & Bild, Canon EOS R3 under utveckling – ny spegellös toppmodell.
  • New Canon RF 100mm F2.8L Macro IS USM lets you adjust bokeh on-the-fly. Ensimmäinen RF-mountin makro-objektiivi. Lähin tarkennus 26cm. Suurennos siis 1.4x. Kuvankaaja yksinään 5 stoppia, Canon EOS R5 -rungossa 8 stoppia. Äänetön. Suodinkierre 67mm. Spherical Aberration, SA. Bokehia eli taustasumennusta voi säätää. Pehmeä- tai kovareunainen bokeh. Koko kuvankin sumennus. Sääsuojattu (kosteus, pöly). Heinäkuussa myyntiin. $1.400.
  • Canon announces 400mm F2.8L and 600mm F4L RF-mount lenses. Optisesti sama rakenne kuin EF-malleilla. Kuvanvakaajan teho 5.5 stoppia. Kunnon sääsuojaus. Heinäkuussa myyntiin. Hinnat $12.000 ja $13.000.
  • IR, Canon announces three RF lenses: 100mm f/2.8 L Macro IS, 400mm f/2.8 L IS & 600mm f/4 L IS.
  • Petapixel.com, Canon Unveils RF100mm f/2.8 L Macro with Unique Bokeh Control Ring.
  • Petapixel.com, Canon Identically Ports its 400mm f/2.8L and 600mm f/4L from EF to RF.
  • Canonrumors.com, Canon officially announces the Canon RF 100mm f/2.8L IS USM Macro.
  • Canonwatch.com, Canon EOS R3 Announced, Has Stacked And Back-illuminated Image Sensor (development).
  • Canonrumors.com, Canon officially announced the RF 400mm f/2.8L IS USM and RF 600mm f/4L IS USM.
  • Fotosidan.se, Canon RF 100/2,8L Macro IS USM ger 8 stegs stabilisering. Myyntiin kesäkuun lopulla. 17.199 kruunua.
  • Fotosidan.se, Canon RF 400/2,8L IS och RF 600/4L IS kommer inför OS. 143.999 ja 155.999 kruunua. (kruunuissa hinnat tuntuvat hassun isoilta... niitähän ne oikeasti ovatkin...).

Dpreview.com

  • Slideshow: Winners of the 2021 Storm Photo/Photographer of the Year.
  • Just how good is Adobe Super Resolution? We put it to test with some classic 12MP ILCs. Omat studiokuvatestit. Ehkä kannattaa yrittää löytää puilta metsältä kommenteista.
    • (vaikkapa että mitä muuta kannattaa Photoshopissa tehdä... Säädetään kovasti kehutussa Gigapixel AI -ohjelmassa kuvaa monella tapaa.. Mikse voisi tehdä samalla lailla Photoshopissakin...).

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

ePhotozine.com, Top Spring Flower Photography Tips: How To Photograph Flowers Differently.

The Online Photographer, Photographic Value System.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

  • 43rumros.com, Dpreview interview with Aki Murata from OM Digital: “I can confirm that will be an exciting product announcement in 2021”. Pääkohdat ranskalaisina palloina.

 

13.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Koronapiikki saatu ja kohta voi taas kuvata missä vain (Sana on melkein vapaa).
  • Mielenkiintoinen tämä Beatles diareprojuttu (Sana on melkein vapaa).
  • Vinkatkaa hyvä/hyviä objektiiveja vaellukselle (Canon) (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Laitetaampas nyt tänne päivitys kun mieleinen setuppi on vihdoin löytynyt. Itse tosiaan tykkään kuvata vaikka en mikään hyvä valokuvaaja olekkaan. Lisäksi tykkään pitää pidemmillä reissuilla videopäiväkirjaa, joten videokuvaamisvehkeet pitää olla myös. Mikäs sen parempaa kun yhdistää kaksi mieluisaa harrastusta eli valokuvaus ja vaellus/retkeily.
    • Tällaista setuppia on tullut raahattua mukana syksyn/talven aikana: (kuva ja luettelo).
    • Kaikki pakkautuu nätisti Lowepro Nova 160AW II kameralaukkuun, jossa integroitu sadesuoja. Kameralaukkuun rakentelin erilliset kiinnikkeet joilla se kiinnittyy rinkkaan niin ei tarvitse kaulalla/hartioilla kantaa (ei näy kuvassa). Koko setin paino laukkuineen 2370g. Vähän jäätiin tuosta 2kg tavoitteesta, mutta tyytyväinen olen ollut. (Toinen kuva, laukku täyteen pakattuna...).
    • Sen verran vielä sanottava että tuo Sigman 30mm on nyt ihan "uusi" kun vihdoin löysin käytettynä. Vasta kerran ollut mukana, mutta tuntuu todella hyvältä objektiivilta. Kaipasin tuohon 11-22mm ja 55-200mm väliin jotain kun kitti linssi 15-45mm oli oikeasti huono obiska. Myös tuo f1.4 on kiva hämärissä oloissa, esim autiotuvassa tai teltassa.
    • No onko tässä mitään järkeä, ei varmaan. Mutta ei kait harrastuksissa tarvitse olla järkeä. Varmasti kännykällä voisi pärjätä ihan yhtä hyvin tai jollain pokkarilla, mutta vielä ei ole kaduttanut kantaa tätä settiä mukana.
  • Pieni studio kotiin (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Kätevät taustakankaan pitimet saat Biltemasta. Sellaset tangot, jotka kiristetään katon ja lattian väliin (vähän samanlaiset kuin Manfroton Autopolet, mutta huomattavasti edullisemmin). Itsellä ollut jo pitempään käytössä ja hyvin toimii. Niihin vaikka sellasilla halvoilla liimapuristimilla kangas tai muu tausta kiinni. Eikä vie tilaa kun saa kiinni ihan seinän viereen.
  • Halapa CFExpress Type-A Card Reader !! (Digikuvaus). Kiinaihme.
  • Samyang astro-objektiivit! (Optiikka). Kyllä mä taidan pitää tämän viimeisimmän yksilön Samyang MF 14/2.8 mk2 objektiivista... Edellä postaamani f/2.8 tähtitaivas kuva ei ollut pettymys, ja tänään otin vielä satamasta muutaman testikuvan eri aukoilla. Tässä f/2.8 kuva, tarkennus vasemman puolen laivassa: ... (ja kuvia + tekstiä lisää).
  • Ei millään tavalla kiinnostava. (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Musikantit (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Mv-kuva. Kommentit.
  • Rannalla (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Muurin kupeelta (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Hohensalzburgin linnan muureilta.
  • Kukkia + sorsa (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Tuo sorsan leijumisen illuusio saattaa johtua topazilla tehdystä kohinanpoistosta ja terävöityksestä. Vaikka kohinanpoisto oli niin pienellä kuin vaan voi, niin melkoisen tasaiseksi se veti tuon taustan ja AI terävöitys arpoi reunoja terävemmäksi. Vähän tummaksihan tuo heijastus näköjään jäi. Pitäisi käyttää enemmän aikaa jälkikäsittelyyn.
    • Ohessa vielä teknisesti epäonnistunut otos samasta sorsasarjasta, jossa kuva käännetty ja heijastukseen lisätty himppu valotusta sekä lisätty saturaatiota ja kontrastia. Epäonnistunut tuo on siksi, että tarkennus on kyljessä ja valotusaika oli ehkä himpun liian pitkä liikkuvaan sorsaan. ...

Sattuneesta syystä, muutama linkki. Canon EOS R6.

Photobookaward.fi. Vuoden valokuvataidekirja 2020 valittu. Valokuvataiteilijoiden liitto ja Suomen valokuvataiteen museo ovat antaneet Vuoden valokuvataidekirja 2020 -palkinnon Teemu Mäen kirjalle Miten olla mies tai nainen tai jotain muuta? Ansiokkaan valokuvataidekirjan tekijälle myönnettävän, vuosittaisen palkinnon suuruus on yhteensä 4.000 euroa, 2.000 euroa voittajalle ja jokaiselle finalistille 500 euroa.

  • Kirjalla on oltava ISBN-numero ja painosmäärän on oltava vähintään 200 kpl.
  • Amusa.fi, Vuoden valokuvataidekirja 2020 on Teemu Mäen "Miten olla mies tai nainen tai jotain muuta?". 12.4.2021. Vuoden 2020 palkinnosta päätti valokuvataiteilija Nelli Palomäki. Palomäki kuvailee valintaprosessia ja voittajaa seuraavasti: ...

Pekka Hyvönen, Mustaa ja valkoista väreissä. 12.4.2021. On tuo ihmisen kroppa kummallinen (aivot on toki vielä kummemmat). Jos heinäkuussa on lämpöä +13, niin paleltaa kuin pakastimessa. Nyt sama lämpö pisti hartiat kostumaan, kun lompsin kalustoa raahaten rannoilla ja rämeillä vakavahenkisessä valokuvaussessiossa.

Tiina Puputti, Facebook, Valaise tarina kuvaksi –kuvaushaasteen palauteilta. Tänään tiistaina klo 18 palautetta lähetyistä kuvista.

HS, Lintuharrastajien määrä on kasvanut koronapandemian aikana: Suomi on yli miljoonan linnunpöntön maa. 12.4.2021.

Yle, Video: Tuhannet perhoset peittävät puut monarkkiperhosten suojelualueella Meksikossa.

  • Joillekin lienee tuttu tv-sarja Under the Dome, kolme kautta... Siinä näkyy monarkkiperhosia aikas usein. Ensimmäisen kauden ensimmäiset jaksot olivat aivan erinomaisia... (Ei löydy mistään muualta kuin Ruutu+/Paramount, onko sitten oikeasti katsottavissa...).

Valokuvataiteen museo, Facebook, Värikuva. 9.4.2021. Wladimir Schohin, 1907.

  • Tahiti.fi, Autochrome-kuumeen epikriisi. 17.6.2014. Autochrome oli ensimmäinen kaupallinen värivalokuvamenetelmä, jolla periaatteessa kenen tahansa oli mahdollista kuvata värillisiä positiivikuvia lasille. Keksintö synnytti 1907 markkinoille tullessaan maailmanlaajuisen autochrome-kuumeen, myös Suomessa.

Tekniikan Maailma, NASA julkaisi upean kuvan Marsin ”sinisistä dyyneistä”, jotka peittävät kaksi kertaa Suomen kokoisen alueen. 13.4.2021. Värit lämpötilan mukaan.

Etn.fi, Samsung ja Olympus yhteistyöhön kameroissa. 12.4.2021. Ei vielä varmistusta.

Petteri Järvinen, Koronavirus ja numeroharha. ...Änkyrän takertuminen kuolinlukuihin on yleinen harha. Kun asia on mutkikas, ihmismielellä on tarve supistaa se yhteen, helposti käsiteltävään numeroon. Esimerkiksi digikameroissa kilpailtiin aikoinaan sillä, kenellä on eniten megapikseleitä. Se johti kilpavarusteluun, jossa pikselimäärät kasvoivat mutta kohina kasvoi vielä enemmän. Tiedostokoot kasvoivat, mutta informaation määrä ei lisääntynyt, ja subjektiivinen kuvanlaatu jopa huononi....

Ilta-Sanomat, Pieni muutos Windowsin käynnistyksessä voi estää ongelmia – kokeile poistaa tämä rasti ruudusta. 12.4.2021. Oletuksenahan Windows ei ihan kokonaan sammu. Nyt sitten ei tämän toimenpiteen jälkeen jää torkkutilaankaan.

Älypuhelimista.

  • Tivi.fi, Puhelimien alkuvuoden myynnissä hurja jako – Applella kuusi mallia kymmenen myydyimmän joukossa. 12.4.2021. Taisi olla kyse ns. kehittyneiden maiden puhlimien myynnistä, koko maailman tilastot kuulemma. Tammikuu. Apple iPhone 12: 6%. Apple iPhone 12 Pro Max: 5%. Apple iPhone 12 Pro: 4%. Apple iPhone 11: 2%.

Dpreview.com.

Thom Hogan.

  • Latest Strange Things Written. 12.4.2021. Totta vai tarua.
    • Olympus 150-400mm f/4.5 lens, jos 2-kertainen zoomi ja kuvat ilman jalustaa => menestys. X-Trans -teknologian ansiosta ei moirèaa eikä väriartefakteja.
    • Keskikoon kameroissa 100 megapikseliä ei tarvitse huolehti moirésta eikä väriartefakteista.
    • Kroppaaminen ei vaikuta syväterävyyteen, oli kyse sitten kennosta tai Photoshopista.
  • Simple Questions, Simple Answers. 12.4.2021.
    • JPEG vai raw.
    • Mikä ohjelma kuvien jälkikäsittelyyn.
    • Kannattaisiko käyttää Adoben Super Resolutionia tai Gigapixelin AI:ta kaikkiin kuviin.
    • Mikä olisi paras, Denoise AI, Prime, Dfine vai mikä.
    • Tarvitsenko Photoshoppia.
    • Pitäisikö minun kalibroida monitorini.
    • Miten kannattaisi tehdä panoraamakuvia.
    • Pitäisikö käyttää Active D-Lightingia. (Nikonin termi, valot ja varjot...).

Petapixel.com.

Thephotoargus.com, Pictures of Fireflies by Daniel Kordan. Tulikärpänen on kiiltomato. Ei kuitenkaan kärpänen eikä matokaan. Kovakuoriainen. (selvisi pienen kuuklauksen jälkeen).

The Online Photographer, The Perfect Portrait Lens.

ePhotozine.com, 5 Top Tips On Photographing Stained Glass Windows. Aika itsestäänselviä ohjeita.

Kamera & Bild, Samyang AF 24 f/1,8 FE – ny vidvinkel för astrofoto. Sony E-mountti. Pituus 7.1cm. Paino 230g. Toukokuussa myyntiin, 4.899 kruunua (approksimoitu euroarvo nyrkkisääntönä jaetaan kymmenellä...).

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

12.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Teemu Saloriutta, Vinkkejä pyöräretkelle Tuusulanjärven ympäri. 11.4.2021. Kun muutin vuonna 2017 Järvenpäähän, yksi asuinpaikan valintaperusteista oli Tuusulanjärvi, jonka ympärillä sijaitsee useita huippuhienoja luonto- ja kulttuurikohteita. Lisäksi järven ympäri pääsee pyöräilemään mukavaa ja turvallista reittiä pitkin. Noin 20 kilometrin lenkki on juuri sopivan mittainen ja matkan varrella riittää hienoja taukopaikkoja. Olen pyöräillyt järven ympäri lukuisia kertoja kaikkina vuodenaikoina ja välillä reittejä hieman vaihdellen. Tässä muutamia vinkkejä pyöräretkelle.

Olli Korhonen.

  • Kuukkelin koulutus, osa 3 – Saako kärsivällisyyteni vieläkään palkintoa – Katso video. 7.4.2021. YouTube-video, kesto 6:35. Myös teksti. Ja äänet.
  • Kuukkelin koulutus, osa 4 – Uusi kuvauspaikka, uudet tavoitteet – Katso video. 8.4.2021. YouTube-video, kesto 6:07. Myös teksti. Ja äänet.
  • Kuukkelin koulutus, osa 5 – Suostuuko kuukkeli tulemaan syliini – Katso video. 10.4.2021. YouTube-video, kesto 1:54. Myös teksti. Ja äänet.
    • P.s. Kuvauksissa olen jo vuosia noudattanut tunnetulta kuukkelien kuvaaja Hannu Siitoselta aikanaan saamaani erinomaista neuvoa: Tarjoa kuukkeleille ruokaa vain ja ainoastaan silloin, kun olet itse paikalla. Poistuessasi kuvauspaikalta älä jätä sinne mitään syötävää. Näin varmistat sen, etteivät kuukkelit oleskele siellä jatkuvasti ja joudu sen takia petolintujen huomion kohteeksi ja lopulta niiden ruokalistalle.

Yle, Kuopiolaisvalokuvaaja Antti Karppinen on valittu Euroopan parhaaksi kuvaajaksi. 11.4.2021. Suomi sai mitalisateen ja kokonaisvoiton kovatasoisesta eurooppalaisesta valokuvauskilpailusta. Kuopiolainen valokuvaaja Antti Karppinen on valittu yli kolmensadan valokuvaajan joukosta Euroopan parhaaksi valokuvaajaksi.

  • Karppinen on yksi Kuopiossa toimivan Alias Creative -studion omistajista ja tunnettu esimerkiksi yritysten brändikuvista. Hän oli jo viime vuonna hyvin lähellä kilpailun kokonaisvoittoa ja on kilpailun kolmas suomalaisvoittaja neljän vuoden sisään.
  • Kilpailun järjestää eurooppalaisia ammattivalokuvaajia yli kahdessakymmenessä maassa edustava Federation of European Professional Photographers, eli Euroopan ammattivalokuvaajien keskusjärjestö. Kilpailua on järjestetty vuodesta 2010 lähtien.
  • Kilpailun kokonaisvoiton lisäksi suomalaiset nappasivat kisasta yhteensä kolme kultaista, kolme hopeista ja neljä pronssista palkintosijaa sekä näiden lisäksi seitsemän pistesijaa, eli top 10 -sijoitusta. Tämä on ennätyksellinen määrä menestystä yhdelle maalle koko kilpailun historiassa.
  • Kilpailuun osallistui ennätysmäärä kuvia ennätysmäärältä valokuvaajia. Mukaan tuli melkein 3 000 kuvaa yli kolmeltasadalta eri valokuvaajalta.
  • Finnfoto, Facebook, Suomalaisvalokuvaajat ovat maailman huippuluokkaa. 11.4.2021.
  • Dropbox.com, FEP Awards 2021. Suomalaisten sijoittujien kuvia, isossa koossa. Finalistit, Hopeamitalistit, Kokonaisvoittaja, Muut kultamitalistit, Pronssimitalistit.
  • (lat. huom.: ehkä valokuvaajan sijasta parempi termi olisi kuvittaja. Puristivalokuvaaja voisi ihmetellä, millaisella kameralla oikein saa tällaisia kuvia... Toisaalta jos on mahdollista, niin miksei tekisi tällaisia "kuvituskuvia", vähän dissaava sanakonnotaatio... Osa dissauksesta johtuu varmaan siitä, että itse ei osaisi tällaista tehdä... suomeksi kateutta...).

Antti Karppinen.

Helsingin seudun kesäyliopisto, Facebook, Etäluento: Tutkijoiden tuokiokuvia 1960-luvun Helsingistä. 11.5.2021 tiistaina klo 18 - 20:15. kaikille avoin. Ilmoittautuminen viimeistään tiistaina 11.5. klo 15.00, jotta ehditään lähettää sinulle osallistumislinkin. Ennakkotietona, vähän yli kuukausi vielä...

  • (lat. huom.: sisäänheittokuva ja sattuneesta syystä kuvaaja ovat tuttuja...).

HS, Ainutlaatuisia vai ei? 11.4.2021. Myyntiin tulevat Beatles-kuvat käynnistävät aina keskustelun kuvien alkuperästä ja arvosta. Apple Corpsin jakamia Beatles-lehdistökuvia huutokaupataan säännöllisesti, ja niiden arvoa keräilijöille onkin vaikea ennustaa. Edelleen on mahdollista, että mukana olisi arvokastakin materiaalia.

  • HS lähetti The Beatles -historioitsija Mark Lewisohnille yli 20 kopiota Lempäälässä myytävästä 67 kuvan valokuvakansiosta. Yksikään niistä ei hänen mukaansa ole ainutlaatuinen. Myös HS:n kuvatoimituksen esimies toteaa filmilaadusta, että useimmat valikoimasta ovat selviä kopioita lehdistökäyttöön. Keräilijöille niillä voi silti olla arvoa.
  • 67 Beatles-kuvaa huutokaupataan Lempäälässä syksyllä. Kopioita arkistoiduista alkuperäiskuvista. Kieltämättä aluksi hyvää markkinointia. Ja hyvä kehystarina Lontoon roskalavalöydöstä.
  • Helsingin Sanomien kuvatoimituksen esimies Markku Niskanen: ”Joissakin kuvissa dian reunassa näkyy filmin merkki Kodak ESD 5071. Se oli erityisesti originaalidiojen reproamiseen tarkoitettu filmi. Näitä käyttivät kaikki kuvatoimistot, jotka halusivat levittää originaalikuvista duplikaatteja. Filmin nimikin on Ecktachrome Slide Duplicating Film eli EDS”
  • kaikkia kuvia ei ole nähty... voi olla muutakin kuin lehdistölle ilmaiseksi jaettua materiaalia...

Klo 18:40. Perustimme Digicamera.netin Facebook-sivut (linkki vie tammikuun loppuun) tiedottamista varten. Edellisellä palveluntarjoajalla oli levyrikko, koski näitä ihan vanhoja yli vuosuikymmenen takaisia sivustoja. Eikä ollut enää siellä osaamista vanhojen sivustojen alustojen ylläpitoon. Tiistaina 19.1.2021 klo 00:25 DCN-sivut katosivat netistä (vika koski myös monia muita vanhoja sivustoja...). DCN:n käyttäjiltä tuli puolisensataa sähköpostia, että onko Digicamera.net lopettanut.

  • Näillä DCN:n Facebook-sivuilla sitten kerroimme päivätasolla, mitä tapahtuu. Tai ei tapahdu. Kahteen ja puoleen viikkoon ei tapahtunut mitään.
  • Perjantaina 5.2.2021 sitten hermot pettivät, otimme illansuussa (vähän jälkeen klo 16) Cloudcity.fi:hin yhteyttä ja kysyimme, löytyisikö heiltä Digicamera.netille palvelua. Sitä löytyi!
  • Samana perjantai-iltana vähän ennen puoltayötä Digicamera.netin sivut sitten tulivat takaisin linjoille. Foorumisoftakin oli päivitetty uusimpaan versioon. Edelleen suurkiitos Cloudcity.fi:lle.
  • Digcamera.netin Facebook-sivuille - kun kerran FB-sivut oli perustettu - laitettiin päivittäin merkintä, milloin uutiset oli siirretty nettiin (ja samalla muutama ranskalainen viiva).
  • Ja vielä vähän myöhemmin on päivittäin laitettu sekalaisia vanhoja kuvia Digicamera.netin Facebook-sivuille, 1 - 5 kpl joka päivä. Ihan _vanhojakin_. Tänään sitten Facebookissa on esillä muutama perjantaina ostetulla Canon EOS R6:lla otettu kuva.
  • Eihän - varsinkaan Facebookissa - paljoa huomaa, onko kuva otettu 18 vuotta vanhalla kameralla tai ihan uudella.
  • Ero vanhan ja uuden kameran välillä on ainakin kuvan ottajan kannalta järkyttävän iso. Pitkään saikin vanha peililousko Canon EOS 5D Mark II palvella. Nyt sekin on siirretty sitten eläkkeelle.
  • Digicamera.netin Facebook-sivut. Ensimmäinen FB-kuva - Canon EOS R6 -kameralla otettu - on kuvan kohteena äärimmäisen kiinnostava. Kohde herättää varmaan monessa suuria tunteija. Mutta tästä ei sen enempää...

Digital Photography School.

  • Golden Hour Photography: A Complete Guide (+10 Tips). Kertaus vuosien takaa. Tunti auringonnousun jälkeen ja tunti ennen auringonlaskua.
    • Sininen hetki on sitten paljon lyhyempi, juuri ennen auringonnousua ja juuri auringonlaskun jälkeen. Suomessa käsittääkseni pitempi kuin Keski-Euroopassa. Mitä lähempänä päiväntasaajaa ollaan, sitä lyhyempi sininen hetki on.
    • Sininen hetki: Marraskuussa Suomen pohjoisosissa 2.5 tuntia, helsingissä samaan aikaan tunti. Kesällä sitten ehkä _aavistuksen_ lyhyempi.
  • Does Your Photo-Editing Program Really Matter? [Video]. YouTube-video, kesto 12:57. Photoshop, Capture One ja Lightroom. Sama kuva työn alla. Taas aivan turha vertailu. Sentään tällä kertaa ei vertailla puhelimen ja keskikoon kameran kuvia toisiinsa.

Petapixel.com, Great Reads in Photography: April 11, 2021. Mielenkiintoisia linkkejä viikon varrelta. Plussaa linkkien esittelystä. Laidasta laitaan aiheita. Vie aikaa, vaikka ei avaisi erikseen yhtäkään aihetta. Vahva ostosuositus.

ePhotozine.com, Top 10 Best Tips For Taking Better Portraits.

Earthboundlight.com, Is Your DSLR Obsolete? 11.4.2021. Ei kait kukaan enää käytä täysin vanhentuneita peililouskuttimia, eihän.

Dpreview.com, Sample gallery: Tokina atx-m 23mm F1.4 for Fujifilm X-mount. Polttovälivastaavuus 35mm. Suomen hintaluokka on 550 euroa.

Fotosidan.se, MKE 400 och XS Lav - nytt från Sennheiser. Haulikkomalli kameran päälle. Sama nimi kuin edeltäjällä, uusi design. $200.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

11.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Meriharakka.net, Vivian Maier K1. 10.4.2021. Kävimme, kuten monet muutkin, Suomen valokuvataiteen museossa katsomassa Vivian Maierin näyttelyä viime keväänä, hetki ennen maailman mullistumista. Tänä keväänäkin Helsingissä on esillä pieni kokoelma Vivian Maierin töitä, nyt Suomen valokuvataiteen museon K1-näyttelytilassa Kämp Gallerian alakerrassa. Näyttely avautui jo tammikuussa, jolloin siitä uutisoitiin otsikolla Valokuvaajasensaatio Vivian Maierin näyttely saatiin Suomeen, mutta kukaan ei voi sitä nähdä.

  • Ihan näin huono tilanne ei ole, sillä näyttely on auki 18.4. asti ja muutamat Helsingin museot päättivät jokin aika sitten avata ovensa koronarajoituksin. ...

Suomen valokuvataiteen museo, Facebook, Vuoden valokuvataidekirja 2020 -palkinnon voittajan julkistustilaisuus. Julkistus maanataina 12.4.2021. Klo 17:00. Zoom-linkki.

  • Photobookaward.fi Kirjalla on oltava ISBN-numero ja painosmäärän on oltava vähintään 200 kpl.

Yle, Parhaat luonnon livekamerat. Päivitetty 7.4.2021. Uusimmat tältä vuodelta.

HS, Kuvia Suomesta, osa 61. 14.11.2021. Levi Vepsä kuvasi lautailijoiden ja suksilla laskevien tyyliä keväthangilla. Lumilautailu on ollut vastakulttuuria, ja se näkyy yhä pukeutumisessa. Suksilla lasketaan perinteisemmissä vaatteissa, vaikka tyylit ovat lähentyneet. Potrettikuvia.

  • HS, Kuvia Suomesta. Sarjan muita osia. Ei ole HS vielä korjannut vähän kiusallista linkkivikaa. Sarjan osat 1 ja 2 eivät aukea. Ja miksiköhän Kuvia Suomesta, osa 60 on jäänyt kokonaan nimikoimatta. Eli: linkitetty määre puuttuu.
  • HS, Kuvia Suomesta, osa 60. 2.1.2021. Kuukausiliite: Tiktok on mahtava media, jolla on miljardi nuorta käyttäjää, ja viime kesänä he tekivät ilkeän kepposen Donald Trumpille.

Yle, Hanhien kevätmuutto ennätysvauhdissa – katso miten tuhannet tundralinnut valtaavat pellon Hämeessä. 10.4.2021.

Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Facebook, Vuoden freelanceriksi 2020. 10.4.2021.

Petteri Järvinen, Miksi selaimet sallivat varmenteilla hämäämisen? 10.4.2021.

Digital Photography School, 11 Tips for Posing People With Confidence (+ Examples). Kertaus vuosien takaa. Ohjeet kuvaajalle.

Petapixel.com.

  • 'A Long-Term Review of the iPhone 12 Camera. Neljä ja puoli kuukautta sitten myyntiin. Silloin paljon arvioita, perustuivat ensikokeiluihin. Nyt sitten enemmän kokemusta. Pro ja Pro Max. Ja myös Mini. Perusteellinen arvio.
  • President Biden’s Official Portrait Was Shot with a Sony a9 II. Objektiivina Sony FE 85mm f/1.4 G Master.
    • Barack Obaman ensimmäisen presidenttikauden virallinen kuva otettiin Canon 5D Mark II:lla. Oli muuten ensi kertaa käytössä digikamera.
    • Barack Obaman toisen presidenttikauden virallinen kuva otettiin Canon 5D Mark III:lla. Objektiivina Canon 85mm f/1.2L.
    • Trumpin ensimmäinen virallisen kuvan kamera oli Canon 1Ds Mark III, objektiivina Canon 70-200mm f/2.8L IS. Muutama kuukautta myöhemmin sitten virallisempi potretti.
  • Camera Gear You Should Never Buy Used. Käytetty on halvempi, voi houkuttaa. Ei ehkä kuitenkaan kannata ostaa käytettyjä akkuja, muistikortteja, irtokovalevyjä, kaapeleita, laukkuja.
  • Hannah Yoon’s Subtle, Powerful Photos of the Atlanta Spa Shooting. Lyhyt haastattelu.

ePhotozine.com, 3 Top Tips On Controlling And Using Flare In Your Photographs.

Dpreview.com, DPReview TV: Panasonic S1 vs S1H, 2021 edition. YouTube-video, kesto 10:08. Täyskennoiset peilittömät. Firmware-päivityksillä isoja parannuksia. Nyt aiheena on video. Panasonic S1 on tietenkin still-kuvaajan valinta. Mutta entäs sitten video?

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

  • Sonyalpharumors.com, SAR readers photos selection.
  • Canonwatch.com, Canon Is Discontinuing Large Figures Of EF Lenses, Do They? Suuri osa edelleen ostettavissa. Ns. vanhaa tekniikkaa eli vanhempaa vuosikertaa. Canonilta ei ole tullut virallista vahvistusta. Ehkä ymmärrettävistä syistä.

 

10.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Mielenkiintoinen tämä Beatles diareprojuttu (Sana on melkein vapaa).
    • ...koodin mukaan joko vuodelta 1937, 1957 tai 1977. Vahva veikkaus siis vuoteen 1977, jolloin tämä kyseinen duplikointifilmi on valmistettu....
  • Koronapiikki saatu ja kohta voi taas kuvata missä vain (Sana on melkein vapaa).
  • Pieni studio kotiin (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Hankinnat aloitettu, joten katsottava miten käy. Valitettavasti on ikkunoita sillä seinustalla mihin kuvataan, joten seinän maalaaminen taustaksi ei ole vaihtoehto.
    • Parin viikon päästä tulee pimennysverhot, joten saan sitten huoneen tarpeeksi pimeäksi ylimääräisestä valosta ja toivottavasti myös ylimääräisistä heijastuksista. Lattian osalta näkee harjoittelun myötä pitääkö sille tehdä jotain. On vaaleaa laattaa....
  • Capture One. En osaa. (Kuvaus). Uusi ketju. 4 viestiä.
  • UV (ultravioletti) valokuvaus (Digikuvaus). Aikaarska testailee ja paljon. Ihan mielenkiintoista seurattavaa...
  • Kännykkäkamerat / smartphone photography (Digikuvaus). Laitetaas pari kuvaa suodintelineen vanhasta protosta P20 Prolle: ...
    • Tällä ne kuvat otetaan. Tuohon upotettuun kehään ruuvataan metallinen step-up rengas johon sitten suotimet ruuvataan itsessään kiinni. Lopputuloksena on sitten Arca-kuulaan pikakiinnitykseen sopiva horisontaalinen ja vertikaalinen teline. Teen näitä tilauksesta mihin tahansa kännykkään, maksaa vain 50% luurin hinnasta.
  • Canon EOS R5 (Järjestelmädigit).
  • Sony Alpha 1 (Järjestelmädigit).

Petteri Hautamaa, Sony A9 vs. Sony A9 II. 7.4.2021. Kun hankin Sony A9 rungon kesällä 2019, niin se ratkaisi monta pitkään vaivannutta ongelmaa. Canonin tuotekehitys junnasi vielä paikoillaan, eikä lintukuvauskäyttöön soveltuvaa peilitöntä vaan tullut heiltä markkinoille. Oli pakko tehdä radikaali kalustonvaihtopäätös, jotta pääsin mukaan peilittömien kameroiden kehityksen kelkkaan. Sony A9 oli tuohon aikaan paras ratkaisu.

  • No kehitys tunnetusti kehittyy ja vähitellen siellä punarinkulaisessa valkoisessa norsunluutornissakin tajuttiin, että Ruususen unesta on herättävä, ennen kuin liian moni Canonisti kerkeää vaihtaa leiriä. Sony meinaan valtasi markkinoita ennätysvauhtia suomenkin luontokuvauspiireissä. Nopea vilkaisu maastossa kertoi tosiseikan, ettei luontokuvauskalusto ollut enää pelkästään Canonin ja Nikonin tonttia. Edellämainitut jättiläiset menettivät ison markkinasiivun Olympukselle ja Sonylle. Hyvä näin, sillä muuten kehitys jumittaisi vieläkin eilispäivän peililouskuissa.
  • ...Sonyn objektiivihintalaput kylläkin hipovat taivasta, mikä rajoittaa taviskuvaajan ostomahdollisuuksia. Jo lähtökohtaisesti huippukalliit objektiivit nipistävät kukkaron kantokykyä helposti parikymmentä pinnaa Canonin vastaavia enemmän. Vaikkapa joku 3000€ maksava 70-200 mm f2,8 GM....
  • ...Toisaalta Sony tarjoaa tällä hetkellä mielestäni markkinoiden parhaimman harrastajahintaisen pitkän telezoomin. Sony FE 200-600 mm f5,6-6,3 G OSS irtoaa karvan alle kahden tonnin ja pelittää erinomaisesti 1,4x jatkeen kanssa, jolloin käsillä on tarpeen vaatiessa näppärästi f8-9 valovoimainen 280-840 mm tykki. 2,15 kg paino on vielä inhimillisissä lukemissa ja sisäinen zoomaus tuo monia etuja sekä tekee objektiivista kestävänoloisen. ...
  • Canon onnistui tekemään käsittämättömän kehitysloikan peilittömissä kameroissaan, suunnittelemalla mm. markkinoiden parhaimman lintusilmätarkennuksen. Kesällä 2020 julkaistut R5 ja R6 rungot ovat vieläpä huomattavan ”edullisia” Sonyn A9, A9 II ja A7 r4 runkoihin verrattuna. Eiköhän peilijärkkärit ole tätä myöten historian havinaa. Etenkin nuo Canonin uudet rungot ovat yleistyneet huimasti pelipaikoilla.
  • ...Eikä kyllä pieni, mutta monilta osin rajoitteinen Canon RF 100-500 mm f4,5-7,1 L IS USM innosta sekään, 3400 eurolla saa taatusti pätevämpiäkin objektiiveja kunnon valovoimalla. Missä helvetissä viipyy Canonin RF versiot 400 mm f4 DO:sta? Siinä olisi kova luu. Entä lintu- ja urheilukuvaajien kaipaamat 300 mm f2,8, 400 mm f2,8, 500 mm f4 ja 600 mm f4? Nyt jengi joutuu käyttämään (loppuunmyytyä) sovitetta välissä. On selvää, että noiden peilivehkeisiin suunniteltujen supertelejen arvo romahtaa, kun Canon saa viimein RF-bajonettiset versiot niistä markkinoille....
  • (Canonin tai Sonyn kaluston hankintaa miettivälle pakkoluettavaa. Kirjoitettu teksti perustuu suurelta osini ihan omakohtaiseen kokemukseen. Näkökulma on lintukuvaajan...).

Teknavi.fi, Testi: Canon EOS M50 Mark II: Sisällöntuottajan linkkuveitsi. 9.4.2021. Hinta: 640 euroa (runko), 769 (runko ja 18-45mm objektiivi). 24.1 megapikselin kroppikenno, kroppikerroin 1.6x. Julistettu 14.10.2020. Kolmen tuuman kosketusnäyttö, 1.04 miljoonaa pistettä. Elektroninen etsin 2.36 miljoonaa pistettä. Sarjakuvaus 10fps. SD-kortit. USB 2.0, ei usb-latausta. Ei sääsuojausta. Yhdellä latauksella ottaa 305 kuvaa. Paino 387g.

  • Kompakti. Kosketusnäyttö, kääntyy sivulle, videokuvausta varten kääntyy auki 360 astetta. Mikro-USB -liitäntä, 3,5mm mikrofonille, mini-HDMI -ulostuloa. Canonia aiemmin käyttäneelle kaikki on tuttua.
  • Sisäänrakennetut opasteet auttavat vasta-alkajaa. Automaattiasetukset toimivat hyvin arkisessa sisävalaistuksessa ja ulkona päiväsaikaan. Pimeäkuvaus ei sitten olekaan niin helppoa. Kittiobjektiivi ei ole erityisen hyvä tai erityisen huonokaan. Video 1920 x 1080 (FullHD) on riittävän hyvä verkkosisältöihin ja ehkä ammattimaisempaankin videoon. Nappimikin lisäksi esimerkiksi Röde Videomic Pro sopii hyvin käytettäväksi.
  • Verkon yli kuvien jakaminen toimii suhteellisen hyvin, samoin tulostaminen. Tai suora striimi YouTubeen.
  • Kameran kanssa testattiin myös Feiyutechin AK2000C-gimbaalia. Kahdensadan euron hintainen gimbaali toimi hyvin lähinnä videokäyttöön tarkoitetun kameran kanssa. Kameraan ei tarvitse koskea, kuvauksen aloitus ja lopetus hoituus gimbaalin kahvasta.
  • Canon eOS M50 M II on harrastelijalle tai tai sisällöntuotannon ammattilaiselle sopiva monitoimityökalu. Kuviin ei saa samaa säväystä kuin samanhintaisella tai edullisemmallakin järjestelmäkameralla.

Yle, Katso Ilmastotekoja Keski-Suomi -valokuvakilpailun finalistit - äänestä omaa suosikkiasi. 10.4.2021. Kuvat klikkaamalla isommiksi. Valokuvakilpailun voittaja ja yleisön suosikki julkistetaan Keski-Suomen päivänä 18.4.

  • Keski-Suomen liitto, Keskisuomalainen ja YLE Jyväskylä järjestivät 1.3. – 4.4.2021 valokuvakilpailun, jossa yleisön toivottiin julkaisevan sosiaalisessa mediassa kuvia aihetunnisteella #ilmastotekojakeskisuomi.
  • 60 kuvasta valittiin finaaliin 10 kuvaa.
  • Yleisöäänestys 17.4.2021 asti.

Yle, Ravintoloiden mainoskuvissa saattaa poseerata raaka peruna tai hiuslakalla kiiltäväksi suihkittu pihvi – Lue ammattilaisen parhaat kuvausvinkit kotikeittiöön. 9.4.2021. Valokuvaaja Harri Hinkan työpäivä alkaa aamujumpalla. Koronan vuoksi tyhjillään ollut suuri ravintolasali on hetkessä hyrskyn myrskyn kun mies siirtelee tuolit studiovalojen tieltä ja nostaa lopuksi pari pöytää päällekkäin kaiken keskipisteeksi. Alkamassa ovat ruokakuvaukset tamperelaisessa ravintola Tillikassa, ja pöytätornin kasaaminen on tärkeä manööveri.

  • Ravintoloiden mainosten herkullisesti kiiltelevät pihvit saattavat siis olla sisältä jäässä. Tirisevän kuuma kiilto lihan pinnassa saadaan aikaan öljyllä. Toisinaan käytetään järeämpiä kiillotuskonsteja.
  • – Kun ruokapaikkaa etsivä asiakas näkee annoskuvan, hänen on helpompi ymmärtää, millaisesta ravintolasta on kyse ja onko tarjolla fast foodia vai fine diningia. Olemme täällä koettaneet muokata perinteisen ravintolan tuotetta vähän nykyaikaisempaan suuntaan, ja se on ehkä helpompi tuoda esiin kuvin kuin sanoin.
  • Toisinaan Hinkka kuvaa myös omia aikaansaannoksiaan. Silloin riittää kännykkäkamera.
  • – Sen verran näen kyllä kotonakin vaivaa, että nostan annoksen ylös tai ikkunan lähelle ja haen aina oikeanlaista takavaloa piirtämään annoksen esiin.

Pekka Hyvönen, Ohi meni. 9.4.2021.

Sttinfo.fi, EMMAn kokoelmat kaikkien ulottuville Finna-hakupalvelun kautta. 9.4.2021. EMMA lisää tietokantaan 1244 teosta.

Tekniikan Maailma, Muropaketin testi: HP Reverb G2 -virtuaalilasit. 10.4.2021. Parasta on tarkka kuva, kunhan lasit saa ensin toimimaan, mikä ei olekaan ihan helppoa. Lasien näytön tarkkuus on peräti 2160 x 2160 pikseliä per silmä, virkistystaajuuden yltäessä 90 hertsiin. 799 euroa.

  • (milloinkohan vastaava laite yhdistetään kameraan... onhan jo vuosia sitten saanut hdmi-outiin kiinni laseja...)

Tivi.fi, Zoomissa vika: koko tietokone voidaan kaapata – koskee Windows- ja Mac-versioita. 9.4.2021.

Etlehti.fi, Mitä tapahtuu vainajan sähköpostille tai Facebookille? Digitestamentti säästää aikaa ja mielipahaa – joskus rahaakin!. 9.4.2021.

  • (aika niukka anti, jotain hyödyllistäkin sentään...)

Älypuhelimista.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Petapixel.com.

Dpreview.com.

  • Samyang’s new AF 24mm F1.8 lens features a dedicated ‘Astrophotography Mode’. Samyang = Rokinon = Bower. Kesäkuussa myyntiin, $549.
  • Interview: David 'Dee' Delgado’s love letter to New York City, shot on 4x5 film. Kerrankin väreissä. Lyhyt haastattelu.
  • Video: The moon as shot with a very sharp Leica APO-Telyt-R 400mm F2.8 lens. Leican telejatkeita käytössä vielä vaatimattomat 3 kpl. Kalliin näköinen. Objektiivin hinta käytettynä $15.000. Paino 5.9kg. Julkistettiin 1996. Modulaarinen rakenne, aika hurjan tuntuinen. Koko systeemin hinta oli 32.630 euroa. Valmistus loppui 2009.
  • Sigma has fixed ghosting issues with its 28-70mm F2.8 DG DN lens, is replacing affected lenses. L-mount ja Sony E. Ei ihan halpa operaatio. Onneksi virhe löydettiin ihan pian julkaisun jälkeen. Sarjanumeroista voi tarkistaa. Kommenttien mukaan Sigma antaa Kanadassa objektiiveilleen 7 vuoden takuun (mitähän tähän takuuseen sisältyy...). Tässä luokassa pienin ja kevein zoom. Suomen hintaluokka 900 euroa. Täyskenoisille. Julkistus oli 24.2.2021.
    • Petapixel.com, Sigma Has Fixed 28-70mm Ghosting Issues, Will Replace Affected Units.

Diyphotography.net.

IR.

  • Sony A6600 Field Test: The A6600 delivers solid all-around performance. Edellinen mainita tästä mallista löytyi DCN News 8.10.2020.
  • ---Sony A6xxx (aps-c) sarjan kamerat (mm. a6400, a6600 jne) (Järjestelmädigit). Pitkään pohdin A7c:n ja A6600 välillä mutta päädyin sitten tähän croppikennoiseen. Pitkäaikaisena mft-kuvaajana pieni croppi tuntui monipuolisemmalta valinnalta täydenkennon rinnalle.
    • A6600 on juuri sellaisen pieni jonka voi huoletta unohtaa repun sivutaskuun ja yllättyä että olikin reissussa mukana. Sama akku mitä isoveljissä tuo helppoutta ja tuotahan ei juurikaan tarvitse latailla sillä kuvia se kestää ja kestää.
    • Eturullan puute ei itseä haittaa kun T tai A mode aina käytössä, tarkennuspisteen vaihto voisi olla joikkarilla helpompaa, mutta toisaalta tarkennus on niin "älykäs" että vyöhyke + jatkuva tarkennus on sellainen yhdistelmä mikä sopii melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen. Etsin on hauskasti rungon reunassa, joitakin se häiritä mutta olen tottunut PEN-F samanlaiseen toteutukseen. Ei ainakaan ole nenä poskella.
    • Ensisijaisesti hommasin tämän 70-350 (105-525mm) lasilla käytettäväksi, mutta on mainio myös valovoimaisten primeiden kanssa. Ehdottomana suosikkina niistä 20mm 1.8, tuo kevyt ja muovinen rimpula joka tuossa toimii 30mm kinovastaavana yleislasina piirron ollessa aivan törkeän hyvää.
    • Kenno voi olla ns. vanhaa tekniikkaa ja silti parasta mitä markkinoilla on, mutta parempaa sitten odottaessa jää kaikki nykyiset kuvat ottamatta joten parempi tämä vanha kuin haihattelu jostain tulevasta.
    • Pidän tuota hämmästyttävän hyvänä laitteena kun koko on sitä luokkaa että on bajonetti ja akku mutta missä se itse kamera?! ja nopeus ja tarkennus ei häviä yhtään A7-sarjan malleille. Liian pieni varmasti osalle, eikä toimi kinttaat kädessä mutta toivottavasti älyävät sen jo kaupassa niin ei tartte jälkeenpäin sitä täällä itkeä.
    • ---Sony Alpha A6600 (ILCE-6600) Review. Arvosana 4.5 * / 5 *. Julkistettu 28.8.2019. 24 megapikselin peilitön kroppikennoinen (1.5x) järjestelmäkamera. Sonyn lippulaivamalli tässä luokassa. Kääntyvä 3 tuuman kosketusnäyttö 921.000 pistettä. Elektroninen etsin 2.359 miljoonaa pistettä. Tarkennuspisteitä 425 pistettä, Sonyn kehittynyt tarkennusjärjestelmä käytössä. Runkovakaaja uusi, toimii myös videoissa. Sarjakuvaus 11 kuvaa sekunnissa. Mikrofoni- ja kuulokeliitäntä. Yhdellä latauksella ottaa 810 kuvaa, erinomainen. Paino 503g. Parempi kuvausote, samat valikot kuin Sony A9, intervallikuvaus jne. USB-lataus kätevä. Ergonomia saisi olla parempi, samoin valikot. Vain yksi UHS-I -korttipaikka.
  • In Other News: Sony updates A7R III and IV cameras, Rokinon announces 24mm f/1.8 FE lens and more.

Thephotoargus.com, Facetime Photoshoots by Tim Dunk. Muutama kuva. Ja lyhyt haastattelu.

The Online Photographer, Street Photography: Andrew Kochanowski and Don Hudson.

Fotosidan.se, Fotosidan Poddradio #104 - Nikon Z9, Sony A1 och Canon Eos-1R laddar upp inför OS. Kesto 45:04.

Fotosidan.se, Pixl-latr Mask A4 förenklar avfotografering av film. Myyntiin 19.4.2021. Hinta 7.49 puntaa.

Kamera & Bild, Webbtv: Se tekniken som behövs för att ta en Selfie på Mars.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

09.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Vuosi saarella, Facebook, Aiemmin julkaisemattomia kuvia maaliskuulta. 8.4.0221. Uusia kuvia 14 kpl.

Sttinfo.fi, Osallistu Temppeliaukion kirkon valokuvauskilpailuun. 7.4.2021. Temppeliaukion kirkko julistaa kaikille avoimen valokuvauskilpailun. Luokkia on kaksi ja kuvat voivat olla hiljattain tai jo aiemmin otettuja.

  • Molemmissa sarjoissa palkitaan kolme parasta valokuvaa Temppeliaukion kirkon tuotekassilla. Aikaa on 31.5.2021 asti.
  • Töölön seurakunnalla on oikeus käyttää lähetettyjä kuvia julkaisuissa, esitteissä, painotuotteissa, verkkoviestinnässä ja muussa sähköisessä viestinnässä.
  • Palkinnonsaajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti juhannukseen mennessä.
  • Seurakunta on myös kiinnostunut Temppeliaukion kirkon rakennusvaiheista otetuista kuvista tai muusta historiallisesta kuvamateriaalista.

Valokuvauspodcast. Uusimmat jaksot.

  • Jakso 59 – Fotonordic. Kesto 25:05. Ex-digitarvike.fi. Oulu. Valokuvauspodcastin jaksossa 59 esittelemme läpikotaisin uuden yhteistyökumppanimme Fotonordicin haastattelemalla toimitusjohtaja Janne Kuoppalaa. Kansainväliset markkinat? Firma myyty uusille omistajille.
  • Jakso 58 – Ketä saa kuvata ja missä. Kesto 35:35.

Mkirobitti.fi, Kouriintuntuvia kuvamuistoja: vertailussa 6 erilaista kuvakirjapalvelua. 1.4.2021. Vain tilaajille. Paperilehdessä 6 sivua. Kuvia otetaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Kuvat talletetaan pilveen ja puhelimen muistiin, viime vuosituhannelle paperikuvat talletettiin fyysisiin kuva-albumeihin. Oikean kameran sijasta suurin osa kuvista otetaan puhelimella, josta kuvat on helppo jakaa muille. Mutta miten löytää tuhansien ja tuhansien kuvien joukosta ne merkityksellisimmtä.

---Tarinan kertova kuvakirja on erinomainen vaihtoehto muistojen säilytykseen. Kuvakirjaan voi lisätä tekstiä. Kirjan taittaminen on teknisesti kohtuuhelppoa. Vaikeinta on valita kirjaan tulevat kuvat ja tarinan tekeminen. Kuvakirjan voi koostaa joko tietokoneen selaimessa tai sitten ihan omalla ohjelmalla. Kuvakirjojen kuvanlaatu ei vastaa nykytulostinten valokuvapaperin laatua.

---Ohjeet kuvakirjan tekoon: 1. Selkeä aihe, tarina. 2. Satasivuisen jättikirjan sijaan kannattaa harkita kolmea lyhyempää kirjaa. 3. Kokoa kuvat ­valmiiksi kansioon. 4. Karsi turhat kuvat. 5. Teema, palveluista löytyy aiheeseen sopivia eri teemoja. 6. Kuvatekstit. 7. Halvin ei aina ole paras. Siistien kansien ohella esimerkiksi tasainen layflat-sidonta tuo kirjalle lisäarvoa.

---Testin kuvina olivat puhelimen kuvat. Teemaksi valittiin matkat. Peruskirjoihin lisättiin tarpeen mukaan sivuja. Koostaminen oli työlästä. ei voinut tilata samana päivänä.

  • Testivoittaja: Smartphoto – Tyylikästä helpolla. 38.95 e (20s.) Pisteet 8,7/10. Eri teemoihin sopivat valmispohjat. Kovakantiset kirjat valmiiksi layflat-muotoon, sivut avautuvat täysin tasaiseksi kokonaisuudeksi. Selaimessa toimiva kirjan teko vastasi täysin erillistä ohjelmaa. Helppoa. Puhelimen ruudullakin käyttöliittymä skaalautui tyydyttävästi. Aloittelijankin on vaikea epäonnistua. Kuvien laatu hyvä, värit eläviä.
    • Arvosana 4,5/5.
      Hinta-laatusuhde: eee.
      Hyvää: Viimeistely, käytettävyys, valmispohjat.
      Huonoa: Toimitusaika (9 vrk).
      Pointti: Varmoihin lopputuloksiin.
  • Dekoa – Pirteä vaihtoehto. 32,55 e (18 s.) Pisteet 8,6/10. Suomalaisen Dekoa, tyylikkäät kotisivut, itse kirjat tulevat ulkomailta. Selaimessa toimiva kirjan koostaminen on erinomaisesti toteutettu. Valmisteemoja on paljon, kirjaa pääsee nopeasti tekemään. Skaalautuu myös puhelimen ruudulle. Kuvia voi säätää suotimilla somen tapaan. Koon säätämäinen jra rajaus on vaivatonta, pienellä vaivalla saa haluamaansa jälkeä. Mahdollsista virheistä (esim. tulostusalueen ulkopuolelle meneminen) varoitetaan lopussa. Laatuun nähden hinta on kilpailukykyinne. Jykevä kirja on kuvanlaadulta testin kolmas. Yli 39 euron tilaukset maksutta.
    • Arvosana 4/5.
      Hinta-laatusuhde: eee.
      Hyvää: Toimituskulut, vaihtoehdot, käytettävyys.
      Huonoa: Hidas toimitus (10 vrk).
      Pointti: Tyylikäs ja selkeä vaihtoehto.
  • Ifolor - Toimivat sovellukset. 31,95 e (26 s.) Pisteet 8,5/10. Yksinkertainen kokonaisuus vetoaa. Kirjat voi tehdä selaimen ohella tietokoneella ja puhelimella oimissa sovelluksissaan. Sovellusten ansiosta kaiken voi tehdä valmiiksi ennen kuvien lataamista. Kuvakirjatyyppeja on viisi. Sivujen teko on helppoa sekä selaimessa että ohjelmassa. Voi käyttää sivupohjia tai sivuja tehdä myös täysin vapaasti. Aikaa kuluu, mutta lopputulos on hieno. Deluxe-kirja oli hieman halvan näköinen vs. Smartphoto. Ihan tyydyttävä kuvanlaatu. Kalliimmassa Premium-vaihtoehdossa on layflat-sidonta. Peruskirjan lisäkustannukset ovat testin edullisimpia A4-koossa. Lisäsivujen hinta sen sijaan on yllättävän korkea, mikä suosii lyhyempien kirjojen tilausta.
    • Arvosana 4/5.
      Hinta-laatusuhde: eee.
      Hyvää: Helppokäyttöisyys, puhelinsovellus.
      Huonoa: Lisäsivut ryppäinä, lisäsivujen hinta.
      Pointti: Tuttu ja monipuolinen.
      Toimitusaika: 6 vrk.
  • Google Kuvat – Edullista hitaasti. 22,99 e (20 s.) Pisteet 7,6/10. Kuvakirjoja voi tilata palveluun ladatuista kuvista. Tietokoneella kuvat koostetaan Chrome-selaimella. Google Kuvat -sovelluksella voi tilata myös puhelimella tai tabletilla (Android- tai iOS-laitteet.) Vain 18 x 18 ja 23 x 23 cm kirjat. Pienempi pehmeäkantinen, isompi kovakantinen. Nopea käyttö, valokuvakirjan voi tehdä pikatoiminnolla tietyn albumin kuvista (jokainen kuva omaksi sivukseen = ei hyvä). Vähän muokkausvaihtoehtoja, kuvien paikat lukumäärän mukaan, ei vapaata muokkausta. Tekstien lisäys marginaaleihin helppoa. Peruskirja testin edullisin. Lisäsivut 3. edullisimpia. 23 x 23 cm on hieman A4-kirjoja pienempi. Tyylikäs kirja, värit testin kärkeä.
    • Arvosana 3,5/5.
      Hinta-laatusuhde: eee.
      Hyvää: Edullinen, integrointi Googleen.
      Huonoa: valikoima, hidas toimitus (17 vrk), suunnittelumahdollisuudet.
      Pointti: Laiskan verkkainen vaihtoehto.
  • Fotoyks – Selkeä aikataulutus. 34,90 e. Pisteet 7,4/10. Kotimainen. Aloitus hankala, kuvat pitää ensin ladata palvelimelle. Selainkäyttöliittymä vanhanaikaisen näköinen, näkymän sivut turhan pieniä. Kuvien etsiminen vasemmasta laidasta hankalaa, kuvat epäselviä. Sivujen lisäys ja poisto on helppoa aukeama kerrallaan. Kuvanlaatu pettymys, ikään kuin harmaa kalvo. Kirja tuli kotiin viikossa. Selkeä aikataulu. Hintataso edullinen, erityisesti lisäsivut edullisia. Tasainen layflat-sidonta lisämaksusta. Kirjat voi hakea pk-seudulla toimituskuluitta Fotoyks-liikkeistä.
    • Arvosana 3,5/5.
      Hinta-laatusuhde eee.
      Hyvää: Edullisuus, selkeä toimitusaika.
      Huonoa: Käytettävyys, kuvanlaatu.
      Pointti: Kotimaista ripeästi.
  • Tunnin kuva – Ripeää palvelua. 59.99 e. Pisteet 7,0/10. Maanlaajuinen kivijalkaketju, nopeus on priorisoitu. Selaimen käyttöliittymä on ristiriitainen. Varsinkin aloitus on erittäin sekava. Teemoja ei ole valmiina. Vapaa muotoilu on hankalaa. Valitut kuvat viedään kirjaan automaattisesti. Automaattirajauksissa ei käytetä tekoälyä, kaikki kuvat pitää vielä käydä käsin läpi. Teemojen puuttumisen takia lopputulos on sekavan näköinen. Kanteen liimattu kansikuva tekee halvan vaikutuksen. Kuvien keskikontrastia on painotettu vahvasti. Kuvat on elävän näköisiä, tummat sävyt kuitenkin pahasti tukossa. Toimitus testin nopein, postin kautta kotiin neljässä päivässä. Kirjat voi myös noutaa myymälästä. Hinnat vähintään tuplasti muita palveluja kalliimpi.
    • Arvosana 2,5/5.
      Hinta-laatusuhde e.
      Hyvää: Nopea toimitus, edulliset toimituskulut.
      Huonoa: Kalliit kirjat, viimeistely.
      Pointti: Nopeasti sutaisten.

Pekka Hyvönen, Tyhjäkäyntiä. 8.4.2021. Huhtikuu on kuukausista julmin.

Lassi Kujala, Facebook, Aurinkoa tuulta lunta ja rakeita. 8.4.2021. Viisi kuvaa.

HS, ”Lempäälässä tulee myyntiin maailmanluokan sensaatio” – Sami Taustila kertoo roskalavalta löytyneiden Beatles-kuvien erikoisen tarinan. 8.4.2021.

(DCN uutiset 7.4.2021)
Iltalehti, Suomalaiset tekivät uskomattoman löydön roskalavalta Lontoosta – huippuharvinainen Beatles-materiaali myydään Lempäälässä. 2.4.2021. Apple Records -levyhtiön leimat, 67 kpl. Taustilan ystävän haltuun diakansio päätyi vuonna 2001, kun hänen Lontoossa asuneet suomalaiset tuttavansa näkivät roskalavalla kameran ja sen vieressä kolme kappaletta diakansioita, joista he ottivat yhden kainaloonsa. He asuivat tuolloin EMI-levy-yhtiön studion vieressä.

  • Kuvat lähinnä 1960-luvulta. 2007 Apple Records vei Lontoossa siivousfirman oikeuteen, syytti 450 Beatles-dian roskiin viemisestä. Lehdissä jutusta ei ollut sen enempää, taisi päättyä sovitteluun.
  • Diat on sitten vuosia myöhemmin laitettu pahvikehyksiin ja leimattu.
  • (...tästä ehti jo olla sellaiset vajaa kuukausi sitten lehtijuttuja. Ne vedettiin pois. Nähtävästi selviteltiin omistusoikeutta roskalavalta löydetyille tavaroille, 20 vuoden takaa ja UK.).
  • Aamulehti.fi, ”Lempäälässä tulee myyntiin maailmanluokan sensaatio” – Sami Taustila kertoo roskalavalta löytyneiden Beatles-kuvien erikoisen tarinan. 6.4.2021. Oikeudenkäynnissä Applen mukaan 2007 siivousfirman roskalavalle heittämän käiken aineiston arvo olisi ollut 1,4 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.
    • Juristit ovat kuulemma selvittäneet asiaa, diat voidaan kuulemma asettaa Suomessa myyntiin ilman ongelmia.
    • Ensimmäiset tiedot kuvalöydöstä ovat herättäneet ristiriitaisia arvioita. Dioja on ehditty epäillä tavanomaiseksi lehdistömateriaaliksi. Sami Taustila on kuitenkin varma kuvien ainutlaatuisuudesta.
    • Nämä diat tulevat sitten syksyllä myyntiin.

Tiina Puputti, Facebook, Valaise tarina kuvaksi –kuvaushaasteen palauteilta. Tiistaina 13. huhtikuuta 2021 klo 18.00 – 19.00.

Tähdet ja avaruus, Perseverance-mönkijä nappasi ensimmäisen selfiensä. 8.4.2021.

Älypuhelimista.

  • Sttinfo.fi, Tutkimus: Yhä suuremmalla osalla 6-vuotiaista on jo oma älypuhelin – DNA:n asiantuntija kertoo, mitä jokaisen vanhemman tulee vähintään tietää hankkiessaan puhelinta lapselleen. 8.4.2021.
  • Mobiili.fi, Huhu: Samsung voi lähteä älypuhelimissa kamerayhteistyöhön Olympuksen kanssa. 8.4.2021.

Featureshoot.com, Fast Fashion’s Problem with Modern Slavery.

Digital Photography School, 11 Cat Photography Ideas (For Stunning Photos of Your Furry Friend). Ihan kaikkeen kuvaamiseen sovellettavissa.

Thom Hogan.

  • You Want Great JPEGs? Here’s the 411. 7.4.2021. Paljon painavaa asiaa. Kaikille jotka haluavat suoraan kamerasta itseä miellyttäviä jpg-kuvia. Millaiset säädöt kameraan, mitä pitää ottaa huomioon kuvatessa. Kaksi luokkaa jpg-kuvia: paras mahdollinen kuva ilman jälkikäsittelyä, parhaat mahdolliset säädöt jälkikäsittelyä varten.
  • Look Behind to Look Ahead. 6.4.2021. Miten kauan juuri ostettu kamera on vielä tarpeksi hyvä. Entä jos ostin kameran 5 vujotta sitten. Mitä silloin oli tarjolla. Entä 10 vuiotta sitten.

Dpreview.com.

  • Field review: Fujifilm XF 70-300 F4-5.6 R LM OIS WR. Arvosana 84%. Silver Award. Kompakti telezoom kroppikennoisille, Fujifilm X-mount. Polttovälivastaavuus 105-400mm. Kuvanvakaajan teho 5.5 stoppia. Nyt myynnissä. $799. Suomen hinta 899 euroa.
  • Sennheiser's new MKE 400 shotgun mic and XS Lav mics are for creatives on-the-go. Useampia tuotteita. Edullisia, tiettyyn käyttöön.
  • Player One Astronomy releases five specialized astrophotography planetary cameras. Kiina. Astrokuvaukseen keskittynyt. Tietyt mallit tiettyjen taivaankappaleiden kuvaamiseen. Kiinnitetään teleskooppiin. Hintaluokat vähän yli $300. Myös IR-suotimia.

Petapixel.com.

  • How To Focus Stack the Right Way For Landscape Photography.
  • Facebook Won’t Notify Users About Data Breach, Blames Them Instead. Ei se ihan näin kuitenkaan mene. Vaikkapa: miksi jo vuonna 2015 poistetun FB-tilin löytyivät vuodetusta aineistosta. Jne. Jne. Ja olihan siellä Mark Zuckerberginkin puhno.
  • How I Saved $15,000 When Buying Pro Camera Gear. Just. Kukaanhan ei ikinä ole keksinyt, että kameroita ja objektiiveja myydään käytettynä.
  • PowerEgg X is a Weatherproof Drone, Camcorder, and Webcam All-In-One. Kiina, kuinkas muuten. Ollut myynnissä jo vuoden. Varsinainen monitoimikone. Aika painava. $799.
  • Apple Delays Production of Some MacBook and iPad Models: Report. Tulevien mallien viivästyminen.
  • Why Warhol’s Use of That Prince Photo WAS Stealing and Not Fair Use. Uusi tuomio. USA.

Diyphotography.net.

Lensrentals.com, blog, The Lensrentals Podcast Episode #42 – Solving Film Emulation with FilmConvert. Podcast, kesto 26:11. Tarkka sisällysluettelo. Yritetään mahdollisimman tarkasti emuloida filmiä digitaalisesti.

ePhotozine.com, 10 Top Photographic Stone Circles For You To Visit With Your Camera.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

  • Nikonrumors.com, Nikon Nikkor Z 70-200mm f/2.8 VR S lens finally back in stock. Julkistettiin 7.1.2020. Suomen hinta on 2.900 euroa. Suomessa kyllä saatavana.
  • Canonrumors.com, Canon officially discontinues a lot more EF lenses. Canonin tarjoamasta korjauspalvelusta ei tarvinne olla huolissaan, aikaisintaan vuoden 2028 alusta ensimmäiset... USA.

 

08.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Petteri Järvinen, Mac Kuvat-sovellus ja diojen lajitteluongelma. 7.4.2021. Tyytyväiset Apple-käyttäjät kehuvat laitteitaan sanoen, että niiden kanssa työt sujuvat eikä aikaa tuhraannu ongelmiin, kuten Windowsissa. Kyse on varmaan tottumisesta tai siitä, että puhtaassa Apple-maailmassa kaikki toimii hyvin yhteen, mutta itse sekakäyttäjänä törmään jatkuvasti ongelmiin, joita Windows-puolella ei ole. Tässä yksi esimerkki.

Iltalehti, Poliisi joutunut puuttumaan rekkakuvaukseen Turussa – lapset juoksennelleet autojen eteen. 8.4.2021. Turun sataman läheisyydessä. TikTokissa leviävä harrastus on sallittua, kunhan se toteutetaan turvallisesti.

Tivi.fi, Tässä 4 Windowsin ominaisuutta, jotka on syytä ottaa käyttöön. 7.4.2021. Kaikki hyödyllisiä. Tuskin monikaan edes tietää. Saati käyttää.

Petteri Järvinen, Facebook-vuodon jälkipyykkiä. 7.4.2021.

Helsingin Uutiset, Helsingissä jaetaan yli 400 parkkisakkoa päivässä – tässä uusin ase väärinpysäköijiä vastaan. 8.4.2021. Valvonta-auto, katolla kamerat. Skannaavat rekisterinumerot ja tarkistavat, onko pysäköintimaksu suoritettu. Valkoinen Škoda Fabia.

Yle, Etäkokousapatia yleistyy työpaikoilla – Kannattaako kamera pitää päällä vai kiinni? Näillä asiantuntijan vinkeillä henki pysyy yllä etäpalavereissa. 7.4.2021. Yksi vähän yllättävä neuvo, pidä kamera päällä. Ihan järkeenkäypä, kun vähän miettii.

Ilta-Sanomat, Jenni matkusti kenialaiseen hotelliin, jotta saisi Instagramiin hienon kuvan kirahvin kanssa – huone maksaa jopa tuhat euroa yöltä. 5.4.2021. Toimittaja.

Älypuhelimista.

Digital Photography School, How to Blur the Background in Lightroom: A Complete Guide.

Thephotoargus.com, Food Photography Tips for Tasty-Looking Images.

Dpreview.com.

ePhotozine.com.

Petapixel.com.

  • How the Calibration Tool in Adobe Lightroom Actually Works.
  • Sennheiser Refreshes MKE 400, Releases Lav Mics and Mobile Kits.
    • Diyphotography.net, Sennheiser’s 2nd Gen MKE 400 comes with auto-power, headphone monitoring and Type-C digital output. Toimitukset alkavat pian, $199.
  • Lighting Equipment Manufacturer Cactus Has Ceased Operations. Useiden viikkojen viestien jälkeen tuli vastaus. Toiminta lopetettu viime vuoden lopulla. Epäonnistunut yritys Kickstarterissa, studiovalot taisivat olla vähän turhan kalliita. Monet olivat jo siirtyneet Godoxiin. Cactus oli (ja on edelleen) tunnettu alalla
    • (lat. huom.: taitaa olla joku Cactuksen salamavalon lähetin/vastaanottaja, halpoja olivat varmaan yli vuosikymmen sitten. Vieläköhän toimisivat?).

Diyphotography.net.

The Online Photographer, Srsly? The New Pentax. Mike hämmästelee hintaa.

Fotosidan.se, Han vill sprida fotoutställningar. 20 vuotta Sundsvallissa töitä takana. Nyt sitten vapaa.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

07.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Valokuvataiteen museo, Instagram-liveopastus Vivian Maier -näyttelyyn. Tänään klo 10-11.

  • (Viime tipassa tuli tämä katseltua. Suurensin ruutua 150%, helpotti kummasti. Sopivan rouheaa katseltavaa. Ihan hyödyllistäkin kuultavaa. Jos haluaa välttää koronaa viimeiseen asti, niin etäesittely on ainoa vaihtoehto. Yli sadan, parhaimmillaan 130 seuraajaa...).

Iltalehti, Suomalaiset tekivät uskomattoman löydön roskalavalta Lontoosta – huippuharvinainen Beatles-materiaali myydään Lempäälässä. 2.4.2021. Apple Records -levyhtiön leimat, 67 kpl. Taustilan ystävän haltuun diakansio päätyi vuonna 2001, kun hänen Lontoossa asuneet suomalaiset tuttavansa näkivät roskalavalla kameran ja sen vieressä kolme kappaletta diakansioita, joista he ottivat yhden kainaloonsa. He asuivat tuolloin EMI-levy-yhtiön studion vieressä.

  • Kuvat lähinnä 1960-luvulta. 2007 Apple Records vei Lontoossa siivousfirman oikeuteen, syytti 450 Beatles-dian roskiin viemisestä. Lehdissä jutusta ei ollut sen enempää, taisi päättyä sovitteluun.
  • Diat on sitten vuosia myöhemmin laitettu pahvikehyksiin ja leimattu.
  • (...tästä ehti jo olla sellaiset vajaa kuukausi sitten lehtijuttuja. Ne vedettiin pois. Nähtävästi selviteltiin omistusoikeutta roskalavalta löydetyille tavaroille, 20 vuoden takaa ja UK.).
  • Aamulehti.fi, ”Lempäälässä tulee myyntiin maailmanluokan sensaatio” – Sami Taustila kertoo roskalavalta löytyneiden Beatles-kuvien erikoisen tarinan. 6.4.2021. Oikeudenkäynnissä Applen mukaan 2007 siivousfirman roskalavalle heittämän käiken aineiston arvo olisi ollut 1,4 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.
    • Juristit ovat kuulemma selvittäneet asiaa, diat voidaan kuulemma asettaa Suomessa myyntiin ilman ongelmia.
    • Ensimmäiset tiedot kuvalöydöstä ovat herättäneet ristiriitaisia arvioita. Dioja on ehditty epäillä tavanomaiseksi lehdistömateriaaliksi. Sami Taustila on kuitenkin varma kuvien ainutlaatuisuudesta.
    • Nämä diat tulevat sitten syksyllä myyntiin.

Ilta-Sanomat, Kalifornian kuuluisat kukka­niityt avautuivat yleisölle pitkän tauon jälkeen – kuvat näyttävät kauniin väriloiston. 6.4.2021.

JAS Blogi.

Sttinfo.fi, Korona-ajan hauskin someilmiö teki comebackin – tuloksena hulvattomia versioita ja koskettavia tulkintoja taideklassikoista. 1.4.2021.

Tekniikan Maailma, Microsoft Edge ohitti suosiossa Firefoxin ja tavoittelee jo Safarin päänahkaa – Mutta mihin Edgen kasvu perustuu? 6.4.2021. Tietokoneissa Chrome 67%. Safari 10%. Sitten Edge ja Firefox melkein tasoissa.

Talouselämä, Facebookin omituinen vastaus tietovuotoon – yhtiö ei näytä ymmärtävän tapahtuman vakavuutta. 6.4.2021.

  • (siis tietenkin ymmärtää... ja EU:lta on varmasti tulossa miljardiluokan korvaus/sakko...).

Älypuhelimista.

Featureshoot.com, The Heroic People Who Care for Thailand’s Street Dogs.

Dpreview.com.

  • Slideshow: 2021 Bird Photographer of the Year finalists. Diakuva-esityksessä 15 diaa. Dia-kuvan ottajan kommentit. Kalusto, jolla diakuva on otettu. (Diakuva? Eikös slide olekin dia...).
  • A filmmaker melted his DJI Mavic 2 Pro drone to get these incredible shots of an active volcano.
  • Fujifilm X-E4 review: small size, big image quality. Arvosana 84%. Silver Award. Julkistettu 27.1.2021. 26,4 megapikselin kroppikenno (1.5x). Valmistajan mukaan automaattitarkennus onnistuu melkein pimeässä, -7 EV. Tässä luokassa pienin. Kääntyvä 3 tuuman kosketusnäyttö, 1.62 miljoonaa pistettä. EVF 2.36 miljoonaa pistettä. Sarjakuvaus 20 fps. 4K video. Yhdellä latauksella ottaa 380 kuvaa. Paino 364g. Runko 1000 euroa.
  • Fujifilm introduces stylish Instax Mini 40 instant camera. Retroa. 35mm optiikka. Automaattivalotus. Salama. Peili selfietä varten. $100. Huhtikuun lopulla kaupoissa. 10 kuvan pakkaus $15.
  • Hands-on with the new retro-chic Fujifilm Instax Mini 40. Salama 2.7m. Mitään ei voi säätää. Tarkennus 0.3m -> ääretön. 2 AA-patteria. Isompia kuvapakkauksia ostettaessa yhden printin hinnaksi tulee $0.50. (vahingossakaan ei mainita printin kokoa... taitaa olla 4.6cm x 6.2cm ...luottokortti on 5.3cm x 8.5cm. Hm. Mikäs se postimerkin koko onkaan...).

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

Digital Photography School, Photography Terminology: A Glossary of 69 Essential Photographic Terms. Kertaus vuosien takaa.

ePhotozine.com, How To Shoot A Spring Drag Landscape - 5 Top Tips. Aika erikoiset ohjeet maisemakuvaukseen. Drag? UK:ssa on kyllä pitkät drag-perinteet vuosisatojen ajalta. Mutta kuitenkin... Erikoista...

The Online Photographer, Erwin Puts is Gone. Leica-mies.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

06.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Pieni studio kotiin (Aloitteleva digikuvaaja kysyy).
  • Digivideo lopetti (Sana on melkein vapaa).
  • Islannin purkaus 2021 (Mikä tahansa muu valokuvausaihe...).
  • Samyang astro-objektiivit! (Optiikka). 6 viestiä.
  • (2017 - ) Sony A7III, A7RIII, A7RIV, A9, A9II (Järjestelmädigit). Tässäkin ollaan kaikki erilaisia, joku saattaa saada sen tekemisen fiiliksen siitä kun ottaa kuvan luurilla, filtteröi/jakaa sen instassa tai vst. some-palvelussa ja thats´it.
    • ...Olen henkeen ja vereen järkkärikuvaaja, oltiin la-su vaimoni kanssa minilomalla (yksi yö hotellissa) Helsingissä ja otin reissulla n. 150 kuvaa, vaimoni n. puolta vähemmän, itse kaikki järkkärillä ja hän kaikki luurilla, molemmat saivat fibansa omasta kalustostaan, molempi parempi, kuka mistäkin tykkää...
    • Juu, se on totta. Minulle kamerat alkavat 5D & 70-200/2.8:sta, joten minun on vaikea ymmärtää sekä tuota retrotyyliä että luureja, mutta tuo pelkän kuvan arvostelu on harrastuspuolella aika yksipuolinen ja vajavainen näkemys, jolla saa ihmetellä koko ikänsä ihmisten kalustovalintoja ja ulista että joku muu olisi minun mielestä parempi. Ja varmaan monella ammattilaisellakin on voimakkaita tunteita kalustoa kohtaan, joka on oleellista työn mielekkyyden ja motivaation kannalta.
    • Se kyllä sanottava tuosta a7c:stä, että yllättävän kompakti ja miellyttävä runko yleiseltä tuntumaltaan pitää kädessä ja voisin kuvitella että noilla nahkakuorilla tuntuma sen kun lisääntyy, vaikka kamerapornoilussa (design) jääkin Fujille ja varsinkin nahkaan kiedotulle versiolle.
  • Canon EOS R5 (Järjestelmädigit). Tube-testi.
  • Enkelin Pala (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
    • (nappiotsikko kaiken muun lisäksi...).
  • Rautaa ja Rajaseutua (projekti) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Näkymiä Toiselta Puolelta (IR- ja UV-höttöä) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Mielenkiintoinen kuvaapari autosta. Ihan normaalikuva ja sitten UV-kamerakuva.
  • MiG-21BIS (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
    • (...luin aluksi IBIS ja vähän ihmettelin...).
  • Kuun valaisemaa kaupunkimaisemaa (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Klikkaamalla isommaksi. Toisen kerran klikkaamalla vielä isommaksi.
    • (pitänee ostaa vielä isompi ja tiheämpi näyttö, että mahtuu ruudulle. Nyt 3,840 × 2,160 -kuva ei mahdu 27-tuumaiseen delliin... Sen viimeisen isonnusklikkauksen jälkeen).

Eerala.com/weblog. Rupuranta.net. Periferian hilpeä dekadenssi. 61N21E. Wrecked on a Baltic shore. Jan Eerala. Viimeisimmät. Kuvaa ja ääntä yhdessä, tarkoin harkittu minimalistinen lähestystapa. Äänimaisemia. (melkoinen annos katseltavaa ja kuunneltavaakin...).

Olli Korhonen.

  • Kuukkelin koulutus, osa 1 – Katso video. 3.4.2021. Suunnistin viime loppusyksynä jälleen kerran tuttuun kuukkelimetsääni Suonenjoella. Etukäteen en tiennyt mitä odottaa, mutta pettymykseni oli silti suuri, kun paljastui, että kuukkeleita oli edellisen talven neljän sijasta enää yksi. Suruani kasvatti tieto siitä, että tämä suonenjokelainen pysyvä kuukkeliesiintymä on tiettävästi ollut Suomessa hyvin eteläinen pesimäreviiri.
  • Kuukkelin koulutus, osa 2 – Liika innostus tuottaa pientä takapakkia – Katso video. 5.4.2021. Tällä videolla näytän, kuinka kuukkelini koulutus jatkui neljänä kuvauspäivänä seuraavan noin 1½ viikon aikana. Olisin käynyt toki kuvaamassa kuukkeliani useamminkin, kun kerran olin päässyt jo hyvään alkuun, mutta välillä sää oli esteenä ja välillä taas kuukkelini ei syystä tai toisesta ollut paikalla.

Ilta-Sanomat, Hätkähdyttävä luontonäky tallentui kameraan: iso kasa koiraita – tätä siittiöiden kehittyminen vaatii. 5.4.2021. Hyvä otsikko. – Sain napattua kuvat 500mm teleobjektiivilla, Canonin ammattilaiskameralla. Siinä on sen verran hyvä putki, että hyvin sain tuolta etäisyydeltä talteen, Lindfors iloitsee.

Yle Areena Audio, Haahkojen muuttuvat keväät. 4.4.2021. Haahkojen kevät on taas täydessä vauhdissa! Vaikka niiden kevätpuuhat tuntuvat toistuvan keväästä toiseen samoina, tutkimus on kuitenkin paljastanut, että ne ovat muuttaneet käyttäytymistään yllättävän paljon viime vuosina. Minna Pyykkö kävi Hangossa retkellä juttelemassa tutkija Mikael Kilven kanssa näistä muutoksista. Ohjelman aluksi kuullaan kahden vuoden takaa pääsiäisillan tunnelmia piilokojusta Lågskärin saaren rannasta keskeltä haahkojen kevättä. Audio, Kesto 16:54.

Yle Areena Audio, Naakka. 4.4.2021. Viikon luontoääni. Audio, kesto 5:04.

Maaseudun Tulevaisuus, Onko sinulla lähettävä riistakamera, mutta kuvaa ei kuulu? – Ongelmia aiheuttavat usein kameraan hankittu liittymä tai vastaanottavan sähköpostin asetukset. 5.4.2021. MT kysyi kolmelta riistakameroiden maahantuojalta tyypillisistä teknisistä haasteista, joita liittyy kameroiden käyttöönottoon ja käyttöön.

Ilta-Sanomat, Tietokone ei sammu kunnolla Windows 10:n sammutusnapilla – näin teet sen kunnolla. 6.4.2021. Shift pohjassa "sammuta". Näin kannattaa tehdä ainakin päivitysten jälkeen, varmistus.

Älypuhelimista.

  • Mobiili.fi, Arvostelussa Nokia 6300 4G: Pelkistetty 4G-peruspuhelin ripauksella älyä. Suositushinta on 59 euroa. Näppäintuntuma hyvä. Kaiuttimet huonot. 2.4 tuuman värinäyttö on vaatimaton, 320 x 240. Minisovellukset some-ohjelmista. WhatsApp, Google-haku, -Assistant ja -Maps lisäksi. Sähköpostejakin voi lukea ja verkkoa selata - hyvin hitaasti. WiFi:n voi jakaa.
    • (Pankkisovelluksista ei puhuta mitään, niitä ei nähtävästi saa asennettua?)

Featureshoot.com, Donna Ferrato Presents a Lifetime of Work Honoring the Stories of Women.

Digital Photography School, 6 Places to Use ND Filters for Long Exposure Photography.

ePhotozine.com, 5 Ways To Shoot More 'Arty' Themed Flower Images. Linkit.

Thephotoargus.com, Kids’ Photography Ideas: 30 Creative Examples.

Dpreview.com.

Thom Hogan.

  • Nikon Z6 II Camera Review. Julkistettu 14.10.2020. Miten paljon eroaa Nikon Z6 -mallista, onko eroilla merkitystä. Still-kuvien ja videon laaduissa ei merkittäviä eroja. Suuri osa muutoksista olisi pitänyt tehdä firmwaressa Nkon Z6 -malliin. Mallien välinen hintaero ei ole kovin iso. Nikon Z6 II: ei tarvitse ollenkaan varoa bufferin täyttymistä (erityisesti jpg-kuvaajat). Tarkennus vähän parempi, monipuolisempi. USB-lataus.
    • 25 megapikselin täyskennoinen peilitön. Runkovakaaja 5 stoppia. Kääntyvä 3.2 tuuman kosketusnäyttö, 2.1 miljoonaa pistettä. Elektroninen etsin, 3.69 miljoonaa pistettä. Sarjakuvaus 14fps. 4K video 30p. Mikrofoni- ja kuulokeliitännät. Yhdellä latauksella ottaa 410 kuvaa. Paino 705g. 2 korttipaikkaa.
    • Suomen hinta Nikon Z6 II: 2.300 euroa. Nikon Z6: 1.800 euroa.
  • Nikon 14-24mm f/2.8 S Lens Review. Z-mount. Julkistettu 16.9.2020. Suomen hinta on 2.800 euroa.
  • Using an ILC as a Webcam. Järjestelmäkameroiden käyttäminen webbikamerana. Merkit.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

Lensrentals.com, blog, Production Services Series: Frame.io. Video, jälkikäsittely. Alusta videon käsittelyyn, esittellyn, kommenteille. Myös kuvat, audio, pdf etc. (Jutusta ei saa oikein selvää, mistä on kyse... hintojakaan ei kerrota. Kaipa kyse on projektin hallinta ja työnkulusta... ).

  • Frame.io yhdelle käyttäjälle kk-maksu $15

Earthboundlight.com, Like Finding Shapes in the Clouds. 4.4.2021.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

05.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Digivideo lopetti (Sana on melkein vapaa). Videoalan ammattilaiset facebook ryhmähän on varsin aktiivinen mutta ... Muuten varmaan tällä hetkellä suurin ryhmä Suomessa.
  • Myydään -alueella taas mennään päivän aikana tulleissa uusissa viestissä kakkossivulle. Yhdellä sivullä 25 viestiä. Osa tietenkin aina vanhojen ilmoitusten nostoja tai hintamuutoksia jne. Ja ilmoittaja ei edelleenkään saisi nostaa ilmoitustaan alle 7 päivän välein... Uusille foorumilaisille lienee välillä yllätys, että tätä välillä valvotaankin...
  • Samyang astro-objektiivit! (Optiikka).
  • Canon EOS R5 (Järjestelmädigit). Resoluution tärkeydestä. Ja miten testi pitäisi tehdä.
  • (2017 - ) Sony A7III, A7RIII, A7RIV, A9, A9II (Järjestelmädigit). Pimping. Blingiä. (Cambridgen sanakirjassa on pimping-sanan oikea merkitys...).
  • Rautaa ja Rajaseutua (projekti) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Odottelijoita nr2 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Nyt väreissä.
  • Menneitä lumia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Mv-kuva
    • (eikä näy ns. Duudsonien taloa...)
  • Kevättä pukkaa (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). (silmä lienee pelotteeksi...).
  • Tiainen lennossa (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Olympuksen E-M1MarkII ja M.40-150mm F2.8 + MC-20 tai MC-14 telejatkeella. Asetuksena oli Pro capture. PS. Tuolla Flickrissä (linkki alla) noita on enemmänkin.
    • Sekä uusi kuva, Talitintti jarrusiivekkeet levällään.
  • Syksy kohtaa kevään (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
    • (Meinasin kirjoittaa, että oikealla kameralla ja puhelimella kuvatussa on eroja, jostain syystä en näin sitten kirjoitatakaan... Sitten kun klikkaa postauksen linkkiä ja suurentaa kuvaa, niin eron kyllä huomaa selvästi... Ja kun klikkaa vielä lisää, niin ero kasvaa... Mutta ruutukoossa menee ihan täydestä... Puhelimella otetut peruskuvat ovat rasittavia, kun ne eivät kestä minkäänlaista käsittelyä... Jollei sitten ole jo valmiiksi varustautunut käsittelemään puhelimen kuvia...).
  • Enkelin Pala (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Vesi oli elementtisi.
  • Tummanpuhuvia kaupunkikuvia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Laxative vastaa kommentteihin. Ja kymmenen uutta kuvaa.

Sulantoblog, LeicaM10 Monochrom –$10k and Only Black and White. 4.4.2021. Kesto 9:33. Kirkas päivänvalo, paljon kontrastia, ihanteelliset olosuhteet. Ensimmäistä kertaa Sulanto pääsee kokeilemaan tällaista kameraa.

  • YouTube-kanavalla 26.300 tilaajaa.
  • Instagram, sulantoblog

Sulantoblog, Three Little Porsches –The Story Behind a Picture. 31.3.2021. Kesto 9:10. Satu (eikun tarina) kolmesta pienestä Porschesta. Tapahtui vuonna 2008. Kolme ilmajäähdytteistä Porschea. Aikaa oli 3 tuntia. Työtehtävä. Piti täyttää kuvilla 8 sivua lehdestä. Aloituskuva on kaikkeiin tärkein. Pitää pysäyttää.

  • YouTube-kanavalla 26.300 tilaajaa.
  • Instagram, sulantoblog

Peter Forsgård, Olympus 12mm f2 - [Photo Session in Helsinki]. 2.4.2021. YouTube-video, kesto 10:09. Kannattaako 10 vuotta vanhaa objektiivia hankkia.

  • YouTube-kanavalla 42.100 tilaajaa.
  • Instagram, jpeterf

Peter Forsgård, LIVE with a Special Guest: Espen Helland. 1.4.2021. YouTube-video, kesto 1:54:19. Alku kohdasta 0:53.

  • YouTube-kanavalla 42.100 tilaajaa.
  • Instagram, jpeterf

Peter Forsgård, Olympus 9-18mm F/4-5.6 - [GREAT little Wide-Angle Zoom!]. 30.3.2021. YouTube-video, kesto 12:10. Polttovälivastaavuus 18-36mm.

  • YouTube-kanavalla 42.100 tilaajaa.
  • Instagram, jpeterf

HS, Ennen kuin Stanley Kubrick teki elokuvia, hän oli valokuvaaja – Valokuvataiteen museon uusi näyttely esittelee uuden puolen mestari­ohjaajasta. 4.4.2021. Kubrick otti ensimmäiset kuvat Look-aikakauslehdelle vain 17-vuotiaana. Viiden vuoden ajan lehtikuvaajana toimineen Kubrickin otoksia voi nyt ihailla Valokuvataiteen museon K1-näyttelytilassa Helsingin keskustan Kämp Galleriassa.

Apu.fi, Revontulet ulkomaalaisten turistien tärkein syy tulla Lappiin – 1859 tapahtui suuri auringon massapurkaus, joka nyt mykistäisi kännykät. 5.4.2021. Paljon asiaa.

Olli Kanerva, Kyhmyjoutsenet. 4.4.2021. Muutamaa Kotkan vuotta lukuunottamatta olen tähän asti asustellut sisämaassa ja sieltä ne kuvauskohteetkin ovat löytyneet. Rannikolle ja mereen liittyvät aiheet ovat pysyneet minulle vieraina. Kun muutin reilu vuosi sitten Littoisiin, ovat kuvausaiheetkin vaihtuneet.... Kymmeniä kuvia.

  • E-M1X + M.Zuiko 300/4. Millejä oli tällä kertaa hiukan liikaakin.

Lassi Kujala, Facebook, Ohilento muuttui ylilennoksi. 4.4.2021. Ja kuvat isona.

Maaseudun Tulevaisuus, Valokuvataiteen professori ihailee suomalaisten intoa taiteen tekemiseen: "Meissä on tällainen ainutlaatuinen piirre – ehkä joku joskus selvittää, mistä tämä valtava luovuus johtuu". 4.4.2021. Ite-taiteen palkittu dokumentoija Veli Granö.

  • Satakunnan kartoitus on poikinut uuden ulottuvuuden: sanoilla "Ite taidekohde" voi löytää jo kolmattakymmentä vierailupaikkaa Googlen karttapalvelusta. Osaan voi tutustua myös virtuaalisesti 360-kuvin.
  • Veli Granö toivoo virtuaaligallerioiden verkoston leviävän vähitellen koko maahan – ainakin siihen mennessä, kun viimeistenkin maakuntien ite-taiteilijat on kartoitettu.
  • Veli Granö on ollut elokuusta 2014 valokuvauksen- ja nykytaiteen professori (osin osa-aikaisena) Kuvataideakatemiassa.
  • Valokuvataiteen valtionpalkinto 2002.
  • Veligrano.com.

Yle, Todennäköisesti juuri sinun Facebook-tietosi on vuodettu, mutta voit silti nukkua yösi rauhassa: 7 kysymystä ja vastausta tietovuodosta. 4.4.2021. ...Sähköpostitietojen poistaminen Facebookista voi olla hankalaa. Sinne voi kuitenkin vaihtaa sellaisen sähköpostiosoitteen, joka ei ole muualla käytössä tai josta ei ole nähtävissä, kuka henkilö on kyseessä. Kannattaa siis käyttää vain sitä tarkoitusta varten luotua sähköpostiosoitetta. ...

  • (Miksi muuten kukaan puhelinnumeronsa salaiseksi muuttanut laittaisi sen Facebookiin?)
  • Petteri Järvinen, Maailman suurin puhelinluettelo - Facebookin tuore tietovuoto. 4.4.2021. Kaikista henkilöistä on puhelinnumero, Facebookin käyttäjänumero (joka on samalla hänen FB-sivunsa osoite) sekä nimi. Useimmista on sukupuoli. joistakin lisäksi koti- ja syntymäkaupunki, parisuhdestatus, työnantaja sekä syntymäaika.
    • Suomen listassa on yhteensä 1 381 569 nimeä.
    • Sähköpostiosoitteita on 11 537 suomalaisen kohdalla.
    • Facebook on itse vähätellyt tapausta, tietenkin. Tämäkin vuoto on tapahtunut yli vuosi GDPR:n voimaantulon jälkeen, joten Facebookin olisi pitänyt tiedottaa asiasta paremmin. Olisi ihme, jos tästä ei tule firmalle isoja sakkoja.
    • Mutta minkälainen riski tämä on? Yleensä tietoturvatapauksia paisutellaan ja uhkia liioitellaan, varmuuden vuoksi. Kaikkia kerrannaisvaikutuksia on vaikea hahmottaa, mutta yritetään arvioida asiaa realistisesti. 
    • PS. Nyt illalla on avautunut suomalainen sivu, jolta voi tarkistaa, onko oma puhelinnumero vuodettujen joukossa: https://vuoto.fi/.

Uusimaa.fi, Maakunnan kartat löytyvät nyt uudistuneesta palvelusta, toimii myös puhelimella ja tabletilla.

Mobiili.fi, Gmail saa lisätoimintoja – sähköpostisovellus on pian entistä enemmän muutakin. 5.4.2021. Sähköpostisovelluksen uusi viestitoiminto ja keskusteluhuoneet ovat nyt kaikkien kokeiltavissa.

Älypuhelimista.

Digital Photography School.

Petapixel.com, Great Reads in Photography: April 4, 2021. Mielenkiintoisia linkkejä viikon varrelta. Plussaa linkkien esittelystä. Laidasta laitaan aiheita. Vie aikaa, vaikka ei avaisi erikseen yhtäkään aihetta. Vahva ostosuositus.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

  • Adobe Camera Raw vs. Capture One Express Fujifilm: A worthy free contender. Tähän mennessä tarkastelussa on ollut Canon, Nikon, Olympus ja Sony. Nyt on sitten vuorossa Fujifilm. Ja aiheena on, miten kameran mukana tuleva ilmainen softa vs. Adoben maksullinen softa. Capture One Express on tähän astisista ohjelmista paras. Nopeudessa häviää Adoben mammutille.
  • Samyang teaser suggests two new astrophotography prime lenses will be released later this month.
    • Mirrorlessrumors.com, Samyang teases the launch of two new FF and APS-C astrophotography lenses.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

04.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Digivideo lopetti (Sana on melkein vapaa). ...Asiasta tuli jäsenille sähköposti 24.1.2021. Sen mukaan syy päätökselle oli koko ajan kutistunut maksavien jäsenten määrä, joka johti siihen ettei yhdistys olisi enää suoriutunut velvoitteistaan vuonna 2021....
  • Epäreilua (Myydään).
  • Sony FE 35mm F1.4 GM (Optiikka). Laitanpa vielä yhden räpsyn kiellon päälle... Bokeh on täydellä aukolla kyllä omaan silmään kohdallaan erityisesti näin vähän varjoisampana päivänä.
  • Tiainen lennossa (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit. Onko nämä kuvattu Olympuksella. Tyylikkäitä kuvia. Varsinkin tuo leija ja rukoileva talitintti viehättävät.
  • Tummanpuhuvia kaupunkikuvia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Rautaa ja Rajaseutua (projekti) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Tässä skoda, missä ei ole poistettu saturaatiota puppuralta. Kyllähän se "ultravioletti" siellä on jos haluaa ;) Eikun Arska Pentax-kaupoille.

HS, Oululaisen tähti­kuvaajan tarkka otos Linnun­radasta ihastuttaa ympäri maailmaa: ”Haluan näyttää, kuinka upea maailmamme todella on”. 3.4.2021. Oululaisen tähtikuvaajan Jukka-Pekka Metsävainion uudesta kuvasta on tullut maailmankiertäjä. Se on herättänyt huomiota mediassa aina Aasiaa myöten.

  • Panoraamaa muistuttava kuva on koottu 234 erillisestä osasta ja eri kuvista. Työssä on yhdistelty kuvia peräti 12 vuoden ajalta. Kuvassa näkyy arviolta yli 20 miljoonaa tähteä, jos sitä lähtee zoomaamaan.
  • Metsävainio on valottanut kuvaa ja sen osia omassa observatoriossaan Oulussa 12 vuoden ajan. Hyvin tarkka kuva on noin satatuhatta pikseliä leveä.
  • Taiteellisuus ei yllätä, sillä koulutukseltaan Metsävainio on kuvataiteilija. Hän on käynyt Limingan taidekoulun 1980-luvun lopulla.
  • Sen jälkeen Metsävainio aloitti arkkitehtuurin opintoja Oulun yliopistossa. 1990-luvun laman aikaan hän perusti oman yrityksen.
  • Tähtitaivasta hän alkoi hämmästellä ja kuvata 2000-luvun alussa. Kimmokkeen toi vaimolle ostettu kaukoputki. Sillä piti lähteä katsomaan tähtitaivasta Oulun kaupungin ulkopuolelle. Hän suuntasi sen ensiksi planeetta Saturnukseen.
  • Metsävainion uuden kuvan aivan ensimmäisen version julkaisi 26. helmikuuta suomalainen Tähdet ja avaruus -lehti, sen numero 2/2021. Kuva avautui lehden alkusivuilla kolmen sivun panoraamaksi.
  • Metsävainiosta onkin tullut 2000-luvun aikana kansainvälisesti tunnetuin suomalainen tähtikuvaaja, tai astronominen luontokuvaaja, kuten hän itse sanoo.

--(kertaus Digicamera.netin uutiset 23.3.2021)
Yle, Tältä näyttää 20 miljoonaa tähteä – suomalainen astrokuvaaja kerää maailmalta hehkutusta mosaiikkikuvallaan, jonka tekeminen kesti 12 vuotta. 22.3.2021. Astrokuvaaja Jukka-Pekka Metsävainion ainutlaatuinen kuva Linnunradasta niittää mainetta maailmalla.

Sttinfo.fi, Virtuaalinen Via Crucis katsottavissa palmusunnuntaista alkaen. 25.3.2021. Koronavirukseen liittyvät rajoitukset eivät peru Helsingin vuosittaista pääsiäisvaellusta, vaan sitä voi seurata lyhytelokuvana verkossa. Äänet mukana.

Yle, Tietotekniikka-asiantuntija: Lähes 1,4 miljoonan suomalaisen tietoja vuodettu Facebookin kautta osana laajaa tietovuotoa. 3.4.2021. Business Insider: Yli 500 miljoonan Facebookin käyttäjän henkilötietoja on vuodettu verkkoon hakkereiden foorumille.Tietotekniikka-asiantuntija Petteri Järvisen mukaan mukana on yli miljoonan suomalaisen tietoja. Facebook ei ole tiedottanut asiasta mitään.

  • HS, Yli 500 miljoonan Facebook-käyttäjän käyttäjätiedot vuotivat hakkeri­sivustolle. 3.4.2021. Puhelinnumeroita, nimiä, sijainteja ja myös sähköpostiosoitteita, esimerkiksi. Ei salasanoja. Facebookin edustaja on sanonut, että vuotaneissa tiedoissa on kyse ”erittäin vanhasta” datasta, ja tietomurto liittyi ongelmaan, jonka yhtiö korjasi jo elokuussa 2019.
    • erittäin vanha, korjatto _jo_ elokuussa 2019
    • ”Tiedot todellisia, löysin omani. Kaikista puhelinnumero, nimi ja sukupuoli; monista lisäksi kotikaupunki ja parisuhdestatus, joistakin työnantaja ja ilmeisesti syntymäaika”, Järvinen kirjoittaa Facebookissa.
  • Petteri Järvinen, Facebook, Facebookista vuodettu 550 miljoonaa henkilötietoa. 3.4.2021.
  • Tässä vuodossa saa kätevästi yhdestä lähteestä aika pajon tietoa FB-käyttäjästä. Ei kuitenkaan suoraan mitään normaalisti "salaista". Ei esim. salasanoja.

Tivi.fi, Näin saat iPhonesta tai iPadista 3d-skannerin. 3.4.2021. Softa-arvio. Älypuhelimen tarkka kamera ja skannaussovellus on tehokas yhdistelmä kuvien ja muiden dokumenttien skannaamiseen. Uusimpien iOS-laitteiden LiDAR-sensorin myötä myös esineiden ja kohteiden kolmiulotteinen skannaus onnistuu näppärästi. Polycam.

  • 3d-skannaus voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta Polycomin käyttö ei voisi olla helpompaa. Eikä se eroa juurikaan kuvaamisesta.
  • Ilmaisversiolla saa skannattua ilman rajoituksia ja jaettua skannauksia iMessagen kautta, videoina tai web-linkkeinä.
  • Jos 3d-kuvia haluaa muokata tietokoneella esimerkiksi Blenderillä, noin 9 euroa kuukaudessa maksava Pro-versio on tarpeen.
  • (Tämä artikkeli siirtyy joidenkin päivien päästä maksumuurin taakse, siihen asti kaikille avoin).

TE-palvelut, Koulu- ja päiväkotikuvaaja, 2 paikkaa, Seppälän Koulukuvat Oy, Oulu.

Älypuhelimista.

Dpreview.com.

  • DPReview TV: In search of porcupines with the Fujifilm GFX 100S. YouTube-video, kesto 16:53. (piti katsoa, mitä on suomeksi: piikkisika). Keskikoon järkkäri. 102 megapikseliä. Suomen hinta on 6.500 euroa. Ennakkotilaustavaraa. Koko vanhojen järjestelmäkameroiden luokkaa. Sisäänrakennettu pystykahva. Kustomoitavia paninikkeita. Ergonomia hyvä. GFX 100S on budjettiversio ässättömästä isoveljestä. Joka suuntaan kääntyvä takanäyttö- Päällä kohtuuiso lcd-näyttö (vaikka histograamia varten).
    • Resoluutiota ja dynaamista aluetta riittää. 14-bittiset Raw-tiedostot järkevämpiä käytössä (vs. 16-bittiset Raw-tiedostot). Multishot, 16 x 100 megapikselin kuvat. Sattuneesta syystä kohde ei voi liikkua. 400 megapikseln tiedosto. Kuva ei synny suoraan kamerassa, ei voi tarkistaa kuin vasta tietokoneella kokoamisen jälkeen.
    • Runkovakaajan käyttö ei yhtä yksinkertaista kuin vähemmillä megapikseleillä. Automaattitarkennus keskikameroiden huippuluokkaa. Vähän hitaampi, tietenkin (kiinni usein optiikasta). Silmääntarkennus toimii hyvin. Syväterävyys pieni.
    • Videokin kohtuuhyvä. Myös vakautus toimii. Päivityksiäkin tulossa.
    • Ässätön isoveli turhan iso kooltaan. Ja turhan kallis. Sama kuvanlaatu pikkuveljellä, bonuksena video.
    • Fujirumors.com, DPReview TV Fujifilm GFX100S Review. Videon pääkohdat tekstinä.
  • Fujifilm GFX 100S sample gallery (DPReview TV).

ePhotozine.com, Learn How To Take Photos With A Shallow Depth Of Field With These 3 Top Tips.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

03.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Kännykkäkamerat / smartphone photography (Digikuvaus). Dxomarkin revikka on kokonaan valmis.
    • 120mm vastaava tele näyttää olevan ok, mutta se oli sitä jo edellisessä Mi 10 Ultrassa. Kokonaisuutena Mi 11 Ultran kuvanlaatu ei ole isosta sensorista huolimatta niin hyvä kuin ajattelin, Mate 40 Pro Plussa näyttää paremmalta. Etenkään värit eivät vakuuta, pinkit pilvet ovat karsean näköiset,
    • Huawein hillitympi saturaatio toimii lähes joka kuvassa paremmin. Lisäksi Mi 11 Ultran 48Mp 12mm laajis tuottaa vain 12Mp AI-jpeg:in, joka ei pärjää yksityiskohdissa Mi 10 Ultran lähes tuplasti isommalle 20Mp 12mm:lle.
    • Eiku venttaamaan P50 Pro:ta.
  • UV (ultravioletti) valokuvaus (Digikuvaus).
  • Ulkoiset näytöt (Videokuvaus). Jos ulkoista näyttöä kaipailet niin Feelworldin monitorit ovat hinta laatusuhteiltaan erinomaisia. Ja tuo 5.5 tuumainen riittää useimpiin tarkoituksiin.
    • 7 tuumainen tuo sitten lisää painoa. Toinen hyvä on Swit CM-55C joka käytän silloin kun en tarvitse ulkoista tallenninta.
  • Epäreilua (Myydään). Kesken yksityiviestein käytyä keskustelua (kesto 1,5h) myyjä kertookin, että nyt myyty... Vähän harmittaa...
  • Kuukauden klassikko objektiivi 03/2018 (Optiikka). Seuraavalla sivulla sitten Aikaarska kuvien ja tekstin kera. ...Olen hiljattain innostunut tähtitaivaan kuvaamisesta taas uudestaan. Nyt uusi seurantajalusta buustaa hommaa vähän lisää. Tuli ajankohtaiseksi päivittää sopivaa valovoimaista objektiivia tähtien kuvaamiseen. Minoltan AF 135/2.8 ei ole hommaan liian hyvä, ja Minoltan 100/2.8 macro taas on optimoitu lähikuvaukseen, ei maisemakuvaukseen.
    • Selailin nettiä ja löysin suosituksia esimerkiksi jannen käyttämään samyang 135/2 objektiiviin...Sitten bongasin tämän artikkelin:...
  • RF Nifty Fifty 50/1.8 STM (Optiikka).
  • Viltrox 24mm f/1.8 FE (Optiikka). Uusi ketju.
  • Canon EOS R5 (Järjestelmädigit).
  • Petterin luontokuvat (lintukuvat) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Rautaa ja Rajaseutua (projekti) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • CCD vs. CMOS (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). ...Nämä tälläiset esimerkkikuvaparit ovat tietysti ihan hakuammuntaa, koska jälkikäsittelyllä pystyy tekemään niin paljon. On silti hauska kokeilla&testailla. ..Luulen, että kokeilen tuota A350 kameraa (14mp CCD) vielä usemman kerran tänä vuonna....
  • TEEMA: Mikä lintu? (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Vanhoja kuvia selatessa tuli tällainen vastaan. Mikä tuo toinen on? Värivikainen? Koiras sinisorsa viihtyi hyvin sen seurassa. 3 kuvaa.
  • Tiainen lennossa (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Jatketaan teemalla: Lentoharjoitus - räpyttele räpyttele!
    • (oikealla puolella oleva lintu näyttää leijailevan ilmassa...).
  • Tummanpuhuvia kaupunkikuvia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Laxative. 18 kuvaa. Mustavalkoista ja väriä. Ja klikkaamalla isommiksi. voi selata eteen- ja taaksepäin.

Tuomas Heinonen, Huhtikuu 2021 / kuvavirta. 2.4.2021. Tuoreimmat kuvat kuvavirtana ilman tarinaa. Tämä on siis se paikka, josta kannattaa seurata mitä kuvataan, mutta kaikkia aiheita en täällä realiaikaisesti julkaise. Kuvista löytyy myös toistoa. Kuvat on päivämäärän mukaan järjestyksessä, tuorein ensin.

Pekka Hyvönen, Keväistä Keravaa kaunein kuvin esitettynä. 2.4.2021. ... ja varustettuna opettavaisin kertomuksin ja vertauksin.

Yle, Vierailimme hiljaisessa Korkeasaaressa, missä eläimet jo kaipaavat ihmisiä – koronavirus vei asukkailta yleisön, mutta myös kymmeniätuhansia euroja suojelutyöstä. 2.4.2021. Mielenkiintoinen artikkeli. Kuvat hm.

Suomen valokuvataiteen museo, Facebook, K1:n näyttelyt ovat avoinna tänäänkin. 2.4.2021.

HS, Upea haloilmiö kehysti aurinkoa tuntien ajan Helsingissä – Kuvat näyttävät keskiviikon ”maagisen ilmestyksen”. 1.4.2021. Helsingin Kalasatamassa haloa innostui kuvaamaan Majakka-tornitalossa asuva Janne Hirvonen. Hänen ottamansa kuva on tämän jutun alussa.

  • HS, Janne Hirvonen saa erikoisluvalla kiivetä Kalasataman tornitalon katolle, sillä se on hänen harrastuksensa – 134 metristä hän ottaa kuvia, jollaisia ei ole ennen nähty. 11.6.2020.

Ilta-Sanomat, Katsotko videoita ilman ääntä? Kaiva esiin tämä toiminto Chromesta. 3.4.2021. Chrome-selaimen päivitys mahdollistaa tosiaikaisen tekstityksen myös YouTuben ulkopuolella. Windows, Linux, Mac. Ihan kuin scifi-kirjoissa, puhe käännetään tekstiksi livenä.

  • Ominaisuus tullee Android 11:n myötä muihinkin puhelimiin.

Avplus.fi, Mikä saa TikTok-videot näyttämään hyvältä? 2.4.2021. Kaksi Haman rengasvaloa. SpotLight FoldUp 102, 59 euroa. SpotLight Steady 120, kolmijalka lisänä, 69 euroa. Renkaan mallinen led-valo, keskellä kiinnitys älypuhelimeen. Halvempi malli taittuu kasaan, korkeus 52cm - 138cm. Kaukosäätimellä 3 värilämpötilaa, voimakkuus 10-portainen. Bluetooth-käukosäädin puhelimelle, kaukosäätimen nappia painamalla voi ottaa kuvan. Virtakaapeli usb, mahdollista liittää myös varavirtalähde.

  • Kalliimpi malli Korkeus aina 215cm. Vähän enemmän tehoakin. Nyt myynnissä.

Älypuhelimista.

  • Muropaketti.com, Testi | Samsung Galaxy S21 ja Galaxy S21+ -puhelimet – Ne pienemmät tehopakkaukset. 2.4.2021. Hinnat alkaen 879 euroa ja 1079 euroa.
  • Tekniikan Maailma, Muropaketin testi: Xiaomi Mi 11. 2.4.2021. Ei ole päivitetty sisältöä, "Puhelimen ennakkomyynti alkaa 15. maaliskuuta". Sinällään perusteellinen artikkeli.

Digital Photography School.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

ePhotozine.com, Don't Miss Our 5 Top Basic Beach Photography Tutorials. Linkit tutoriaaleihin.

IR, In Other News: Canon firmware updates, photo April Fools’ Day, an intro to aerial photography & more.

Dpreview.com.

Thom Hogan, Staying in a Lane Versus Changing Lanes. 2.4.2021. Ajat ja trendin vaihtelevat järjestelmäkameroiden maailmassa. Välillä oltiin merkkiuskollisia, monta vuotta. Melkein vuosikymmenen ajan perinteisten järjestelmäkameroiden käyttäjät kävivät kokeilemassa peilittömiä, osa siirtyikin pysyvästi. Nyt elämme aikaa, jolloin pitää vaihtaa peilittömiin, jos haluaa käyttää uusinta tekniikkaa.

  • Sama duo (ja nykyään) trio on hallinnut markkinoita jo 1970-luvulta asti, Canon ja Nikon ja Sony (Sonyhan osti KonicaMinoltan kameratoimialan...).
  • Kuluttajilla on valtava määrä perinteisiä järjestelmäkameroita.
  • Ammattilaisilla on paljon perinteisiä järjestelmäkameroita, ovat vielä kaiken huipuksi merkkiuskollisia...
  • Peilittömiä käyttävät kuluttajat vaihtavat surutta merkkiä.
  • Ammattilaisten peilittömien osuus ei ole vielä suuri, mutta kasvaa...

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

  • Canonwatch.com, These Are The Upcoming Canon Lenses For The EOS R System. Oletettavasti julkistukset vielä huhtikuun aikana.
    • RF 100mm f/2.8L MACRO IS USM
    • RF 400mm f/2.8L IS USM
    • RF 600mm f/4L IS USM
  • Fujirumors.com, Fujifilm X-H2 in 2022, Fujifilm GFX50SMKII in 2021, XF 33mmF1.4 in 2021, Top 5 Forgotten X Mount Lenses & More – The Best of March.
  • Petapixel.com, OM Digital: “We Are On the Path of M43, We Will Not Go Full-Frame”.
  • 43rumors.com, OM Digital and Panasonic share thoughts about the future. OM Digital says there will be “something” worth the wait.

 

02.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Kuvajournalismikilpailu.

  • (jotenkin hauskaa kun nimi on Kuvajournalismi 2020, yleensä nämä nimetään seuraavalle vuodelle. Miten ei tietenkään kuuluisi. Tämän väärän käytännön vuoksi luulin aluksi, että eivät ole päivittäneet sivujaan... Hauskaa, hm...
  • 81 kuvaajaa, 1981 kuvaa.
  • Vuoden lehtikuva 2020 – Silja Viitala
  • Kuvajournalisti 2020 – Antti J. Leinonen
  • Urheilukuva 2020 – Jukka Ritola
  • Henkilökuva 2020 – Antti J. Leinonen
  • Henkilökuva 2020 kunniamaininnat: Kimmo Penttinen, Timo Pyykkö
  • Uutiskuva 2020 – Hanna-Kaisa Hämäläinen
  • Reportaasi 2020 – Janne Körkkö
  • Reportaasi 2020 kunniamaininta Mikko Vähäniitty
  • Essee 2020 – Jonne Sippola Essaa kunniamaininta Alessandro Rampazzo
  • Uusi kuvajournalisti – Toivo Heinimäki
  • Uusi kuvajournalisti kunniamaininta Silja Viitala
  • Video 2020 -sarjaa ei tänä vuonna palkittu lainkaan
  • Yleisö äänesti finalisteista suosikkinsa: Rio Gandara, 370 ääntä
  • Alun jälkeen löytyvät voittajat, linkkiä klikkaamalla pääsee sitten katsomaan kuvaajan kaikki kuvat
  • Kaikki voittajakuvat ja kilpailun satoa on esillä Oodin aulassa Hki 21.4.2021 saakka.

Linkkejä.

  • Yle, Ylen Silja Viitalan otos voitti Vuoden lehtikuva -palkinnon – katso täältä Kuvajournalismikilpailun tuoretta antia. 1.4.2021.
  • Yle, Palkittu kuvajournalisti seurasi päiviä tavallisten ihmisten elämää kaaoksen keskellä Irakissa – "Halusin tietää, miksi he asettavat itsensä vaaraan". 1.4.2021. Kuvajournalisti Janne Körkön Tervetuloa helvettiin -kuvasarja palkittiin vuoden reportaasisarjana Kuvajournalismi 2020 -kilpailussa. Lisäksi video kesto 2:24.
  • Yle, Iiläinen valokuvaaja Antti J. Leinonen palkittiin vuoden kuvajournalistina – Tuomariston mukaan koskettavasti läsnä ajankohtaisissa ilmiöissä. 1.4.2021. Aiemmin Vuoden Lehtikuva-palkintona tunnetussa kilpailussa Leinonen palkittiin myös Vuoden Henkilökuva 2020- sarjassa. Tekstiä ja video, kesto 1:44.
  • HS, Keskustan puolue­kokouksessa otettu humoristinen otos valittiin vuoden lehtikuvaksi – Tällainen oli poikkeuksellinen pandemia­vuosi kuvaajien silmin. 1.4.2021.
    • (Jostain syystä artikkelissa ei mainita erikseen HS:n kuvaajia. Rio Gandara ainakin tekee töitä HS:lle. Paljon on tietenkin irtisanomisten takia freelancer-kuvaajia.)
  • Aamulehti, Poikkeusvuosi 2020:n parhaan urheilukuvan otti Aamulehden Jukka Ritola – Katso tästä jutusta kuvajournalismikilpailun eri sarjojen voittajakuvat. 1.4.2021.
  • Keskisuomalainen, Vuoden kuvat valittu: Muuramelainen Hanna-Kaisa Hämäläinen otti vuoden uutiskuvan SPR:n leipäjonosta. 1.4.2021.

(DCN news 9.3.2021) Kuvajournalismikilpailu. Eli kansan suussa Vuoden lehtikuvat.

Rajala Blogi.

Yle Areena, Maajussin luontokuvat. Luontokuvaaja muuttaa vaimonsa kanssa kaupungista maaseudulle ja ryhtyy pitämään maatilaa. Sarjassa näytetään Telemarkin alueen kaunista luontoa eri vuodenaikoina. Samalla seurataan elämää maatilalla ja nähdään, miten Jostein onnistuu ikuistamaan luonnonvaraisia eläimiä upeisiin valokuviinsa. Norjalainen luontosarja vuodelta 2020.

  • kaikki 5 osaa netissä katseltavissa, kestot 38 min - 39 min

Suomen Adobe, Yksittäiset sovellukset -20%. Päättyy 12.4.2021. Eilen päättyi Adoben vastaa -20% koko Creative Cloud -konglomeraatille. Nyt sitten yksittäiset Adoben sovellukset -20%.

Älypuhelimista.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

IR, Fujifilm GFX 100S Field Test: One of the best values in the high-end camera segment. Keskikoon järkkäri. 102 megapikseliä. Suomen hinta on 6.500 euroa. Ennakkotilaustavaraa.

Lensrentals.com, blog, Selecting the Proper Brick Wall for Photographic Tests. Hauska. Aloitetaan siitä ihan ensimmäisestä surkeasta yritelmästä vuodelta 1826.

Thom Hogan, What No April Fool’s? 1.4.2021.

The Online Photographer, Open Mike: Official Check. Miken pitkä ja polveileva tarina Macin myynnistä.

Kamera & Bild, TEST: Sony A1 – vinnande prestanda och extrem snabbhet. Toppklass. Totalt 93. Handhavande: 72 Snabbhet: 98 Byggkvalitet: 78 Mångsidighet: 86 Funktioner: 93.

  • Petri Pietiläinen, Sony A1. 28.3.2021. Odotettu Sony A1 kamera julkistettiin 27.1. ja laitoin sen tilaukseen Rajalasta heti seuraavana päivänä.
  • Sony a1 initial review. 11.2.2021. Päivitetty arvio kuva-analyysillä. Julkistettu 26.1.2021. Täyskennoinen peilitön järjestelmäkamera, 50 megapikseliä. Kennovakaaja, teho 5.5 stoppia. Tarkennuspisteitä 759. Kääntyvä kolmen tuuman kosketusnäyttö, 1.44 miljoonaa pistettä. Elektroninen etsin, 9,44 miljoonaa pistettä. 8K/30p video. Sarjakuvaus 30fps (elektroninen etsin). Kaksi sd-korttipaikkaa. USB-lataus. Kaikenlaisia liitäntöjä, myös Ethernet-portti. Yhdellä latauksella ottaa 530 kuvaa. Paino 737g. Sääsuojattu.
  • Suomen Sony, Sony α1. Suomen svh. 7.600 euroa.
  • Kamera-lehti, Sonylta peilittömien lippulaivamalli. 12.2.2021.
  • Digicamera.netin Foorumi, Sony Alpha 1.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

01.04.2021   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • UV (ultravioletti) valokuvaus (Digikuvaus).
  • BenroPolaris!! (Digikuvaus).
  • Ulkoiset näytöt (Videokuvaus). Olen kiinostunut sekä harjoitellut tässä valokuvauksen ohella nyt tuota videoiden tuottamista kun omaa kameran jossa on toimivat ratkaisut tätä ajatellen ( Sony A7R mk2) . kiinostaisi saada kylkeen suurempi ulkoinen näyttö, mutta edullinen koska tämä ei näyttele suurta roolia puuhastelussani.
    • Mitä suosittelisitte ja mahdollinen teline tälle myös johon saa implementoitua ulkoisen mikrofonin kiinni.
  • Adobe Photoshop-thread (bugit ja patsit) (Kuvankäsittely).
  • Sony FE 35mm F1.4 GM (Optiikka).
  • Sony FE 24/2.8, 40/2.5, 50/2.5G (Optiikka).
  • Pentax K-3 III (Järjestelmädigit). 16 viestiä.
  • (2013 - ) Sony A7, A7r, A7II, A7s, A7rII ja A7sII (Järjestelmädigit).
  • Canon EOS R5 (Järjestelmädigit).
  • CCD vs. CMOS (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Itseasissa minullakin on jäänyt positiivinen viba näistä yli 10 vuotta vanhoista CCD APS-C kennoista. Osaksi CCD tekniikan takia olenkin jättänyt itselleni Sonyn vanhan A350 kameran, jossa on 14mp CCD kenno.'
    • Päätin tehdä pienoisen testin. 14mp CCD (vuodelta 2008) vs. uudempi 24mp CMOS (Sony A350 vs. Sony A5100)... 2 kuvaa.
  • Kaartilaiset (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Näkymiä Toiselta Puolelta (IR- ja UV-höttöä) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). 2 kuvaa.
  • Petterin luontokuvat (lintukuvat) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Metsoaika. 3 kuvaa.
  • Rautaa ja Rajaseutua (projekti) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Noniin. Tämän vuoden värikuvat taitaa olla kuvattu kun lumi ja jää sulivat pois. Katse taas kohti romuja ja tällä kertaa UV-suodin nokalla. Ei mikään lelusuodin mitä myydään linssinsuojiksi vaan sellainen joka päästää vain haitallisen säteilyn kennolle. 4 kuvaa.

Petteri Hautamaa, Humpsis vaan ja huonoa tuuria... 31.3.2021. Taas olisi vuorossa pakollinen terapialuonteinen vuodatus mihin se ahkeruus ja yrittäminen johtaa luontokuvauksissani...

  • Droneni lojui huollossa marraskuulta tammikuuhun. Vähän harmitti pitkään kestänyt jonotus, kun missasin sen takia mm. alkuvuoden hienot merisavukuvausmahkut. Muutenkin enin innostus kerkesi hiipua vuodenvaihteen droonien lakitiukennusten myötä.
  • Kevään mittaan sain itseäni aktivoitua ja otin dronen välillä matkaan mukaan. Kiertelin tässä vastikään Kirkkonummella merenrantaa läpi. Vesilintuja ei juuri näkynyt, mutta joku itänaapurin siianonkija oli jo rannalle kerennyt. Paikoin tuuli oli pakannut jäälauttaa laajalle alueelle, onkijoukko siirtyi sitä mukaan, kun tuuli aukaisi vapaata vettä.
  • ...
  • Lohtua ei tuonut myöskään soitto Lähitapiolaan, jonne olen vakuuttanut koko kuvauskalustoni mittavasta viisinumeroisesta rahasummasta. Dronevauriot eivät heillä kuulu korvattavien vahinkojen piiriin. Kuulemma droneputoamiset yms. niille sattuvat vahingot ovat ns. ”ennalta arvattavia vahinkoja”. Enpä tosiaan osannut arvata, että ongelmitta toiminut härpäke keksi juuri nyt tipahtaa mereen.

Ville Suorsa, Talvikuvausretki Kuusamoon. 14.3.2021. Marraskuussa kävin pitkästä aikaa Kuusamossa kuvausretkellä, mutta silloinen harmaa ja lumeton maisema ei oikein innostanut, vaikka kojuilla riittikin hyvin kuvattavaa. Helmikuussa pääsin tekemään uuden reissun – nyt kunnollisen talven aikaan. Ja voi että, Kuusamo on kyllä todellinen talvikuvaajan paratiisi!

  • ...

Lassi Kujala, Facebook.

Tuomas Heinonen, Canon julkaisi 1.3.0 firmwaret EOS R5 ja R6 kameroille. 30.3.2021.

Pekka Hyvönen, Maahanmuuttajia ja linnuntunnistusta. 31.3.2021. Mahottoman mahtava keli, aurinkoa ja +9. Kyllä kelpasi istuskella kevättä pällistelemässä.

  • Perussorsien sekaan on ilmestynyt kanadalaisia jäälle paskomaan ja puhumaan omaa, epäjohdonmukaista ja selkiintymätöntä kieltään. Kuka tämänkin korvaa?

Rajala Blogi, Panasonic Lumix S5 -kampanja 31.3.-31.7.

Niklas Sjöblom, Facebook, Helsingin aamu. 30.3.2021.

Suomen valokuvataiteen museo, Taiteilija-kuraattori -keskustelu Instagram live -lähetyksenä. Tänään aprillipäivänä 1.4.2021 klo 16:00–16:30.

Itäväylä, Museovideo: Valokuvat täynnä Porvoon historiaa. 31.3.2021. Museovideossa kerrotaan Georg Christierninin valokuvakokoelmasta. 2 500 valokuvaa, 150 negarullaa ja 500 lasinegatiivia. YouTube-video, kesto 7:50.

(kertaus) Helsingin Uutiset, "Pelottaa, jos tähän tottuu... Vielä enemmän pelottaa, että tästä tulee uusi arkeni" – Helsinkiläisnuoret tallensivat korona-ajan tunnelmat kuviin. 31.3.2021.

(kertaus) Suomen Adobe, Creative Cloud. Kaikki sovellukset -jäsenyys 20%:n alennuksella. Nyt 49,59 e/kk. Normaalihinta 61,99 e/kk. Lisäksi 100 gigatavua pilvitallennustilaa. Päättyy 1. huhtikuuta. Näissä hinnoissa on mukana ALV.

Älypuhelimista.

Digital Photography School, The 17 Best Photo-Editing Apps (in 2021). Lyhyet luonnehdinnat, alustat, mihin tarkoitukseen, ilmainen/maksullinen.

  • 1. Snapseed
  • 2. Lightroom
  • 3. Photoshop Express
  • 4. Pixlr
  • 5. VSCO
  • 6. Prisma Photo Editor
  • 7. PicsArt Photo Editor
  • 8. A Color Story
  • 9. Afterlight Photo Editor
  • 10. Photo Lab Picture Editor
  • 11. Foodie
  • 12. Photoshop Fix
  • 13. SKRWT
  • 14. TouchRetouch
  • 15. Photoshop Mix
  • 16. Motionleap (formerly Pixaloop)
  • 17. Canva

ePhotozine.com.

Petapixel.com.

Dpreview.com.

Diyphotography.net, Behold this reindeer “cyclone” as captured from above. Vähän kuin miljoonien yksilöiden kalaparvi. Tai tuhansien ja tuhansien kottaraisten parvi. Venäjä. Huhtikuun 1.4., mutta ei aprillipila.

  • (miten porot viitsivät tällaiseen ryhtyä, luulin että ovat erittäin älykkäitä eläimia...).

The Online Photographer, The Coolest Camera Features. Kysytään digiajan mukanaan tuomaa kameran mahtavinta ominaisuutta.

Fotosidan.se, blogi, De oansenliga vardagsbilderna är de viktigaste gatufotona.

Kamera & Bild, Backup på dina bilder: detta ska du tänka på – tips och skola. Ennemmin tai myöhemmin...

  • (Ihan pieni varoittava esimerkki kesän lopulta. Pöytäkone piti laittaa kaikkien muiden tavaroiden kanssa varastoon runsaaksi viikoksi, kun muutossa vanhasta asunnosta uuteen oli pieni gappi. Muuton jälkeen jo iloitsin, kun pöytäkone käynnistyi nikottelematta. Seuraavana aamuna sitten ei. Biosin piippaukset viittaavat näytönohjaimeen tai sitten ei. Avasin koneen ja painelin kaikki kortteja ja kaapeleita kiinni. Eipä auttanut. En ole jaksanut asiaa enempää selvittää.)
  • (Sille toimimattomalle koneelle oli siirretty aikanaan kaiken maailman backup-irtokovalevyiltä kuvatiedostot jne. Sellaisia 10 vuotta ja yli irtokovalevyjä. USB 2.0. Siirtonopeus vähän yli 30 MB/s. Siitä voi sitten laskeskella, miten kauan kestää vaikkapa 300 -400 gigan levyn datan siirto pöytäkoneelle. Vain kuvatiedostot. Kunhan saan ne siirrettyä, niin ne sitten siirretään kertaluokkaa nopeammalle irtolevylle. Syksyllä hankkimassani pöytäkoneessa on tilaa nelisen teraa.)
  • (Ihan vanhimmilla kuvilla vuosituhannen alusta ei ole kyllä kuin nostalgia-arvoa. Mutta se arvo lieneekin isoin...)
  • (Onhan minulla vielä tallessa se edellisen edellinen pöytäkone. Toivotaan, että sieltä löytyvät ne vanhimmat kuvatiedostot. Ettei tarvitse cd- ja dvd-rompuilta kuvatiedostoja siirtämään....).

Kamera & Bild, Nya Pentax K-3 III får många uppgraderingar.

  • Fotosidan.se, Pentax K-3 III är äntligen klar – har rekordstor sökare.

Fotosidan.se, Falsterbo Photo Art Museum - nytt rum för fotografi. Toukokuussa 1.5.2021 avautuu. 1500 m2.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

 

Lähetä uutisvinkki:


Matti Harju

 

Armi Hölttö (näyttelyt, kilpailut, tapahtumat)

 

Maaliskuun 2021 uutisiin

| sivun alkuun | Kaikki uutiset |

 

Hae Google:sta

Uutiset