|
Kesäkuun
uutiset ovat jo ilmestyneet |
Toukokuu 2019 |
31.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Flicr,
Jaakko Latvanen, Staatsgalerie
Stuttgart. Rembrandt and Banksy, French impressionist and more... 28 kuvaa.
Ja vähän tekstiäkin.
Seinäjoen
Sanomat, Ylioppilaskuvien
sesonki alkaa Seinäjoella jo huhtikuussa – valokuvaaja: "Kiitoskortit
halutaan jakaa jo juhlissa". 30.5.2019. – 2000-luvun alussa oli
notkahdus, mutta sitten huomattiin, että kirkkaassa auringonvalossa kuvan
ottaminen on haastavaa tai että kännykässä kuva näytti
hyvältä, mutta ei paperilla.
Kaksplus.fi,
Näin
onnistut raskausvalokuvissa – 9 vinkkiä kotikuvauksiin. 30.5.2019.
Näiden vinkkien avulla onnistut ottamaan kauniit raskausvalokuvat kotioloissa,
ilman ammattivalokuvaajaa.
- Just. Sinällään ihan hyvät ohjeet. Ja ulkomaiset lähteetkin
on mainittu.
Yle,
22-vuotias muotivaikuttaja
on esimerkki sadoilletuhansille – kevätrullien tarjoilu jäi
tänä keväänä, kun Ninni Nguyen keskittyy omaan yritykseensä.
26.5.2019. Ninni Nguyenin matka Instagramin tähdeksi alkoi vahingossa.
Nykyään somevaikuttajat ovatkin yhä useammin tavallisia ihmisiä.
Ninni Nguyen alkoi saada työstään rahaa kuitenkin vasta vuosi
sitten. Ja vaikka työ voi vaikuttaa unelmahommalta, menestys vaatii veronsa.
Pietarsaari.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
Rediscovering
Garry Winogrand’s long forgotten color work. 1950- ja 1960-luvuilla
Garry Winogrand kuvasi yli 45.000 väridiaa.
Digital
Photography School.
Dpreview.com.
ePhotozine.com.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Thephotoargus.com,
35
Amazing Examples of Reflection Photography.
Pdnonline.com.
The
Online Photographer, Shooting
Two Formats (Super Full Frame). Kahdella järjestelmällä pitäisi
olla tarpeeksi eroa, jotta kannattaisi vaihtaa. 16 megapikselistä 20 megapikseliin,
ei. Mutta 30 megapikseliin, tietenkin.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
30.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Jarkko.1g.fi,
Luontohavaintoja kuvina, Vuodenkierto
Räksällä. Parisen sataa kuvaa, otettu muutaman vuoden aikana.
Aika hyvän kuvan saa Sony RX10 Mark IV:n kyvyistä.
- Kamera julkistettu 12.9.2017, kompaktikamera (kiinteä objektiivi),
20 megapikseliä, tuuman sensori, 24-600mm, F2.4-F4. Kääntyvä
3 tuuman kosketusnäyttö, 1.44 miljoonaa pistettä. Elektroninen
etsin 2.359.296 pistettä. Sarjakuvaus 24fps. 4K video.
- Suomen hinta on vähän alle 2.000 euroa (tästä sitten
vielä 200 euron Sonyn cashback). Hm.
Sttinfo.fi,
Villa
Elfvikin luontotalon kesä tarjoaa luontoelämyksiä koko perheelle.
29.5.2019. Suositut koko perheen sunnuntairetket alkavat kesäkuun alusta
ja kestävät syyskuulle. Juhannusviikolla myös vauvat pääsevät
luontoretkelle ihan omalla luontokylpy-retkellä. Yöllisen luonnon
elämästä nautitaan yölaulaja- ja lepakkoretkillä. Kunnon
kohotusta on luvassa perinnemaisematalkoissa elokuussa. Tilaisuuksiin on vapaa
pääsy, ellei muuta ole mainittu.
- Villa Elfvik on helppo retkikohde esimerkiksi Munkkiniemestä, josta
luontotalolle on muutaman kilometrin matka.
- Villa Elfvikin
luontotalo
HS,
Nettiarvontaan
ei ole pakko osallistua omalla sähköpostiosoitteella – Näin
toimii kertakäyttöinen sähköpostitili, joka säästää
roskapostilta. 30.5.2019. Haluaisit vain olla jakelematta sähköpostiosoitettasi
sinne sun tänne ympäri nettiä, jos siihen ei ole kunnollista
syytä. Kukapa ei näin haluaisi.
- Trashmail.com välitysominaisuus.
Maksullinen versio 18.99 euroa per vuosi: ei mainoksia, viestien lähetys,
max. 5000 email-osoitetta, käyttäjätuki, 16 domain-nimeä,
myös omia domaineja voi käyttää. Ilmaisversio: mainokset,
25 kertakäyttöistä email-osoitetta kerrallaan.
- 10minutemail.com
10 minuuttia voimassa, voi aina klikata 10 minuuttia lisää. Mainosrahoitteinen.
- Getnada.com useita sähköpostiosoitteita,
niille omia sähköpostilaatikoita, yksittäiset viestit tuhoutuvat
viikossa
- Guerrillamail.com
ulkoasu jo retroa.
- Yleensä näihin palveluihin ei kuulu viestien lähettämisominaisuutta.
Email-osoite luodaan ja se on usein käytettävissä jo heti sivulle
tulon jälkeen. Isommissa palveluissa kertakäyttöisten sähköpostien
käyttö on estetty rekisteröitymisen yhteydessä.
Yle,
Kumivenemiehen ja Stiga-Mörön
kuvaajat eivät murehdi meemien polkemia tekijänoikeuksia: "Enemmän
naurattaa kuin harmittaa". 29.5.2019. Jääkiekon maailmanmestaruus
pani meemien tekijöihin vauhtia. Kuvat leviävät sosiaalisessa
mediassa, eivätkä jakajat kysele, kuka ne omistaa.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
IR.
Dpreview.com.
Pdnonline.com.
- Quick
Tip: Jennifer Garza-Cuen on How to Edit a Photo Portfolio.
- Canon
EOS Rebel SL3 (250D) Review. Julkistus 10.4.2019. Canonilta historiansa
pienin ja kevein perinteinen järjestelmäkamera. Kroppikennoinen
24 megapikselin CMOS-sensori. Etsintä käytettäessä vain
vanha 9 pisteen automaattitarkennus. Live view -näkymässä sitten
myös Dual Pixel AF. Dual Pixel AF käytettäessä silmääntarkennus.
4K video (peruskroppikerroin 1.6x ja vielä lisää, Dual Pixel
AF ei käytössä), 4K videon kroppikerroin on 2.64x. 18-55mm:n
laajakulmapään polttovälivastaavuus onkin 47mm. Full HD video
60fps. Paino 450g (muutama gramma edeltäjää kevyempi).
- Joka suuntaan kääntyvä kolmen tuuman kosketusnäyttö
1.04 miljoonaa pistettä, sama kuin aiemmin. Selfien otto helppo,
kääntyvä näyttö. Ihon silottamiseen on viisi
asetusta. 5 kuvaa sekunnissa, Wi-Fi. Käyttöä helpottava
helppisysteemi. Optinen etsin ei ole kummoinen, 95%. 1070 kuvaa yhdellä
latauksella.
- Runko maksaa noin 580 euroa ja rungon sekä 18-55 mm:n perus-zoomin
saa väristä riippuen 650 tai 680 eurolla. (Näissä
hinnoissa on mukana verot).
- NPR
Photo Essay Reveals a World Choking on Plastic Waste. Ja mitään
ilmastonmuutostahan ei ole. Ja mitään muoviongelmaakaan ei ole.
Ihan turhaan jääkaapeistakin kiellettiin otsonia tuhoavat aineet,
nyt saa sitten kuunnella äänekkäitä jääkaappeja.
Ja tupakanpolttokin on jokaisen yksityisasia... Asbestia parempaa ainetta
ei rakentamisessa olekaan...
- PDN Photo of the Day, Tilda
Swinton’s First Venture into Curation. 6 kuvaa ja teksti.
Fotosidan.se,
Svenska
fotografer som upptäckt världen. Ruotsalaiset kuvaajat maailmalla.
Myös paljon amatöörikuvaajia. Tukholman Etnograafinen museo.
6.6.2019 - 24.5.2020.
Kamera
& Bild, Claes
Grundsten: Platsen där du ska stå. Kolumni. Luonto ei välttämättä
ole aina taivu etukäteisodotuksiin.
Kamera
& Bild, Löptävling
vill kontrollera mediers bilder – de ska vara ”roliga”.
Juoksukilpailu Color Obstacle Rush, Örebro. Mitään kuvia ei saa
julkaista ilman järjestäjien lupaa. Kaikenlaisia etukäteisehtoja.
Paikallislehti päätti sitten olla kokonaan kirjoittamatta tapahtumasta.
Näiden juoksutapahtumien järjestäjänä on suomalaisen
yritys Fun Run, joka ei vastannut kommenttipyyntöihin.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
29.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Muserovirasto.fi,
Katse
Kekkoseen! Lehtikuvia -näyttely avautuu Tamminiemessä 30.5. 28.5.2019.
Museoviraston journalistisen kuva-arkiston JOKA:n ja akateemikko, valokuvaaja
Caj Bremerin lehtikuvat Urho Kekkosesta ovat luonnollisesti esillä Tamminiemessä,
Kekkosen entisessä virka-asunnossa. Valokuvat on otettu vuosina 1952–80,
kun Urho Kekkonen on vapaa-ajalla, lomalla tai silloin, kun tapahtumien virallinen
osuus on päättynyt. Huomenna 30.5.2019 aukeaa. Ke-su klo 11-17. Museokortti
käy.
Theseus.fi,
Nainen
uutiskuvassa–henkilökuvan valintaa ohjailevat tekijät STT:n
asiakasmedioissa. Aino Haili. Opinnäytetyö. Journalismin koulutusohjelma
2019. Opinnäytetyöni käsittelee sitä, kuinka uutistoimisto
STT:n asiakkaat käyttävät jutuissaan kuvia naisista sekä
mitkä tekijät ohjaavat toimittajia henkilökuvavalinnassa. STT:n
osana toimii Lehtikuva, jonka kuvia STT myy asiakkailleen. Tutkimuksen kohteena
on kaksi STT:n asiakasta, jotka käyttävät Lehtikuvan palveluja:
MTV Uutiset sekä Hufvudstadsbladet. Tutkimuksessa keskitytään
näiden kahden median verkkoetusivuihin. 62-sivuinen pdf.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
IR.
- OnSet
with Daniel Norton: Common lighting positions for portraits.
- Don’t
be lazy when doing landscape photography: A lesson from Mads Peter Iversen.
- Fuji
GFX 50R Review: Excellent sensor in a more affordable & less comfortable
medium-format body. Julkistettu 25.9.2018. Kroppikerroin 0.79x. Keskikoon
kamera, tässä luokassa harvinaisen pieni runko. Riisuttu versio
isommasta ja painavammasta Fujifilm GFX 50S -mallista. Aika vähän
jouduttu tinkimään ominaisuuksista, uuttakin on tullut. 51.4 megapikselin
sensori. Tässä maailmassa voidaan puhua kroppikennosta. Fujifilmin
1.6x kinofilmikameroiden kroppikennoisiin verrattuna sensorin pinta-ala on
283%.
- 12 stopin dynaaminen alue. Jota voi laajenta kameran haarukointiohjelmilla
(ISO, valotus, valkotasapaino). Bluetooth. 2.36 miljoonan pisteen -kosketusnäyttö,
kääntyy, 3.2 tuumaa. Elektroninen etsin 3.69 miljoonaa pistettä.
Paino 775g. Sarjakuvaus 3 fps. Video 1080/30p. Mittaetsinkameran estetiikkaa
kuitenkin, fyysiset säätimet suljinnopeudelle, aukolle jne.
Koko perinteisen järjestelmäkameran koko. Vain G-bajonetin objektiivit.
Tällä hetkellä 6 kiinteäpolttovälista ja 2 zoomia.
- Ergonomia on aina ollut vähän ongelma Fujille. Niin tässäkin
kamerassa. Ei meinaa saa kunnon otetta. Ja jos kiinni on painava objektiivi,
niin... Mikrofoni-, hdmi-, usb3-liittimet on sijoitettu hankalasti. Automaattitarkennus
ei ihan aina toimi. Kuvanlaatu on kuitenkin ällistyttävän
hyvä. 14-bittiset värit. (16-bittiset värit täysmittaisissa
keskikoon kameroissa).
- Hinta on erinomaisen hyvä puoli, yksikään kilpailjoista
ei pääse lähimaillekaan. Suomen hinta runko alle 5000 euroa
(hinnassa on mukana verot).
Dpreview.com.
ePhotozine.com.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Thom
Hogan.
Pdnonline.com.
The
Online Photographer, How
Many Pixels Does a Good Man Need? Kuinka paljon on tarpeeksi, kuinka vähän
riittää.
Kamera
& Bild, Sweden
Rock Festival börjar med "no-photo badge". Festivaalilla
omat valokuva- ja videoteamit kuvaamassa. Infopisteistä badge, jonka avulla
voi välttää kuvaamisen.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
28.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Vanha
lehtikuvaaja, Markus
Jokela. 26.5.2019. YouTube-video, kesto 1:08:31. HS:n kuvaaja, juuri eläkkeelle
siirtynyt. Teini-iästä asti harrastanut kuvausta, siirtyi HS:n toimittajasta
valokuvaajaksi. 1980-luvun lopussa yhteisiä projekteja Ilkka Malmbergin
kanssa, kuukausiliite. Jokela kuvasi ja Malmberg kirjoitti. Vuonna 2001 vaihtoivat
Vesa Ojan kanssa hommia, kuvatoimittajasta valokuvaajaksi ja toisin päin.
- Hesarissa Lukijan kuvien käyttöä on vähennetty. Jokelakin
on ollut Anders Petersenin työpajassa. Jokela olisi päässyt
eläkkeelle jo useampi vuosi aikaisemmin, olisi voinut olla vielä
töissä puolitoista vuotta. Uusia kuvausprojekteja tulossa, ei niistä
sen enempää. 3 - 4 tuntia kuvaa päivittäin Helsingissä
katukuvausta, välillä ei mitään, välillä sitten
jotain.
- Lopuksi sitten Jokela vähän kertoo kuvistaan ja näyttää
niitä.
- 100finnishphotographers.fi, Markus
Jokela
- Wikipedia, Markus
Jokela
- Markusjokela.com
- HS, Markus
Jokela
- Kuvajournalisti 2015, Markus
Jokela
- HS, Markus
Jokelan 25 vuoden työ Table Rockin kylässä palkittiin.
13.2.2017.
Valovuoto.fi,
Torille!
– Kuvia kultajuhlista ympäri Suomea. 27.5.2019.
HS,
25
kuvaa kultahuumasta: Tältä näyttää, kun Suomi villiintyy
vuorokaudeksi. 27.5.2019.
Iltalehti,
Suomalaiskuvaaja
ikuisti Huippuvuorten luontoa henkeäsalpaaviin kuviin - jääkarhujen
varalta mukana piti kantaa asetta. 27.5.2019.
Älypuhelimista.
- Ikinörtti, Huawei
ja Google ne yhteen soppii, huomenna mennään ... 27.5.2019.
Käsityksemme mukaan Huawei ja Honor-merkkisten laitteiden käyttö
on edelleen turvallista, joten uutta laitetta ei ole tarpeen hankkia tämän
uutisoinnin vuoksi. Sen sijaan uuden Huawei- tai Honor-laitteen hankintaa
emme juuri nyt voi suositella.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
Diyphotography.net.
ePhotozine.com,
Hot-Air
Balloons Are Brilliant For Photography - Find Out Why.
Dpreview.com.
Pdnonline.com.
The
Online Photographer, Fuji
GFX 100. Kuukauden päästä myyntiin. Yli 100 megapikseliä.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
27.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Yle,
Theresa Mayn kyyneleet
ja viikon muita uutiskuvia. 27.5.2019. Viime viikolla ihasteltiin kukkaloistoa
Lontoossa, jatkettiin hallitusneuvotteluja Suomessa ja nähtiin Britannian
pääministerin Therea Mayn tunteikas eroilmoitus. 19 kuvaa. Klikkaamalla
isommaksi.
Piilokoju.fi,
- Ammu
se lentoon part II. 26.5.2019. Viime kesänä otin lentokuvia
lähinnä vesilinnuista ja kurjista kurjista, vaihtelevalla menestyksellä.
Tämän kauden aikana meinasin kiristää ruuvia ja keskittyä
pikkulintujen lentoon ampumiseen.
- Geronimo
on antautunut. 26.5.2019.
IS,
Ihanaa
Leijonat! 10 000 ihmistä juhli Kauppatorilla – villi karnevaali vyöryi
Helsingin yli. 27.5.2019.
Itä-Häme,
Luonto
on luonto - hyvä luontokuva löytyy tuurilla tai taidolla. 27.5.2019.
Avplus.fi,
DJI
lisää uusiin droneihinsa sensorin, joka varoittaa lähellä
olevista lentokoneista tai helikoptereista. 25.5.2019. Olemassa oleviin
malleihin kyseinen ominaisuus ei ole tulossa, sillä se vaatii erillisen
ADS-B-signaalia seuraavan sensorin.
TE-palvelut,
Graafinen
suunnittelija, Elido Oy, Kerava, Kerava. Video- ja valokuvaajaa / multimediatoteuttajaa
ja -suunnittelija. Vankka kokemus erilaisista liikkuvan kuvan toteutuksista
kuten mainosvideoista, animaatioista, grafiikasta. Osaa sekä kuvata että
editoida. 3D-osaaminen on plussaa. Video- ja valokuvausta, editointia ja jälkikäsittelyjä,
mainosten ja kuvamuokkausten tekemistä ja äänellistä viestintää
ja äänituotantoa. Mahdollisimman pian 9.6.2019 mennessä.
- Työpaikan osoite Kumitehtaankatu 5, 04220 KERAVA
- Palkkaus Sopimuksen mukaan
- Työkokemus 1-5 vuotta
- Työ alkaa Sopimuksen mukaan
- Työaika kokoaikatyö
- Työn kesto yli 12 kuukautta
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
Dpreview.com,
Mastering
Photography: Nature vs. Nurture. Färsaaret. Skotlannin, Norjan ja Islannin
välissä. Tanskalle kuuluvat. Vähän yli 50.000 asukasta.
ePhotozine.com,
How
To Capture Top Shots Of Historical Buildings.
Diyphotography.net.
Kamera
& Bild, Sthlm
Bird: Söker nya perspektiv. Aurinkoinen aamu, seurattiin drone-kuvien
ottamista. Reportaasi. Tukholma.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
26.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Sulantoblog,
One good
Lightroom tip -makes also Lumix photos better. 24.5.2019. YouTube-video,
kesto 8:24. Here is one good Lightroom tip that can make your photos much better
and I'll also tell my default preset for Micro 4/3 photos.
- Sulanto ei kovin paljoa kuviaan käsittele. Tai ainakin hänestä
itsestään tuntuu siltä, kun katsoo muiden kuvia. Oletus-presetit
Lightroomissa. Micro 4/3 -systeemin kameroilla otetut kuvat.
- Ylhäältä Gradient Filter. Clarity. Tai jos paljon yksityiskohtia,
Texture.
- Kolmea kuvaa käsitellään.
- Instagram, sulantoblog
Peter
Forsgård, Olympus
14-42mm EZ Lens Review. 25.5.2019. YouTube-video, kesto 8:13. Kittiobjektiivi
testissä. M.Zuiko Digital ED 14-42mm F3.5-5.6 EZ Pancake. Kroppikerroin
2x, polttovälivastaavuus on 28-84mm.
- Tällä kertaa olla Brysselissä. Partakin on lyhentynyt roimasti.
On-asennossa kasvaa aika lailla pituutta. Elektroninen zoom objektiivissa,
sopii hyvin videoon. Nopeutta voi säätää. Elektroninen
lens cap, linssisuojus. Ei vastavalosuojaa.
- Valovoimaa saisi olla enemmän. Bokehia on vaikea saada näkyviin.
- Pieni ja kevyt. Helppo käyttää, ez (electronic zoom) sopii
hyvin videoon, helppo ottaa mukaan (pieni). Valovoimaa liian vähän,
kuvanlaatu voi riittää monelle, ei vastavalosuojaa.
- Suomen perushinta vähän 300 euroa, näytti olevan muutamassa
liikkeessä tarjouksessa 170 euroa. Mutta rungon mukana ei tule paljoa
hintaa. Ja löytyy käytettynäkin.
- Instagram, jpeterf
Aamulehti,
Kasvikin
oppii ja muistaa – Orkideat johdattivat luontokuvaajat älykkyyden
äärelle. 25.5.2019. Hämeenkyröläiset Riitta Angervuo
ja Aarre Leskinen valokuvasivat orkideoita ympäri maailmaa. Samalla kertyi
kirjan verran tietoa kasvien kyvystä ratkaista ongelmia.
Yle,
Striimaus on tullut
osaksi perhejuhlia: Nuoripari meni naimisiin omenapuun alla, vieraat seurasivat
vihkimistä juhlapaikalla 5 kilometrin päässä. 25.5.2019.
Nykytekniikka mahdollistaa sen, että perhejuhliin on helppo osallistua
etänä. Ammattilainen antaa vinkit kotijuhlien striimaukseen.
Yle,
Digitreenit:
Yhdistä tietokone verkkoon älypuhelimella. 4.1.2017.
TE-palvelut,
Muu
valokuvaaja, Realest3 Oy, Helsinki. Asunnot, kiinteistöt, still-kuvaus,
3D-kuvaus, ilmakuvaus nelikopterilla. Alkuvaiheessa 10 - 20 tuntia viikossa.
Arkipäivisin 8 ja 18 välillä, pääasiassa. Ajokortti
(B) ja oma auto.
- Työpaikan osoite 00100 HELSINKI
- Palkkaus Suoritusperusteinen
- Työ alkaa Heti sopivan henkilön löydyttyä
- Työaika muu osa-aikatyö
- Työn kesto yli 12 kuukautta
- Haku päättyy 09.06.2019 klo 23:59
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com,
10
Quick Tips To Instantly Improve Your Landscape Photography.
Petapixel.com.
Dpreview.com,
X-Rite's
ColorChecker Camera Calibration software gets DNG support, more in 2.0 update.
Kamera
& Bild, Så
får du flyga med din drönare. Ruotsi. Miten droneja ja niiden
käyttöä säädellään. 120 metrin korkeuteen
vaaditaan lupa. Saako pimeällä lennättää. Voiko yksityisalueen
yli lentää. Saako lentokenttien lähellä käyttää
droneja. Onko muita alueita, joilla käyttö kielletty. Saako onnettomuuspaikoilla
kuvata dronella. Minkä ikäinen pitää olla. Tarvitaanko lupia
drone-kuvien verkossa näyttämiseen.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
25.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
- Videokuvaus
(Sana on melkein vapaa).
- Focusing
too much on gear (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Voiko valokuvaaja keskittyä
liian paljon valokuvaustyökaluihin, pilaten itseltään mahdollisuuden
ottaa hyviä valokuvia? Vastaus vaikuttaa triviaalilta, mutta jos nukkuu
ön yli ja harkitsee uudelleen. Uusi ketju, 7 viestiä.
- Ilmianna
hilavitkutin (Digikuvaus). Loupedeck+.
- Peak
Design travel tripod (Digikuvaus). Kaikenlaista muistakin jalustoista.
- Photo
Mechanic (Kuvankäsittely).
- Taistelu
peilittömien ff järkkäreiden herruudesta (Järjestelmädigit).
- Pentax
K-1, K-1 II (Järjestelmädigit).
- Rannalla
tuli pyörähettyy... (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
Kommentit.
- Köpis
(Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
- Infrapunakuvausta
kännyllä (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Ostin herätteenä
eilen infrapunasuotimen, kun halvalla sai. Kokeilin kännykän kanssa.
Värikameran kanssa hommasta ei tullut mitään, mutta mustavalkokameralla
homma toimi oikeinkin kivasti.
- Väripuolella toimii kun saa telineen tiiviiksi ja korjaa vinjetin
CornerFiksillä.
- Kiilo
(Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kiilon luona tuli käytyä
toissaviikolla, nöyränä menin sinne ja kun kumijalan sain parkkiin
niin nöyränä kyselin jotta kestäiskö Kiilon selkä
olematonta kehoani muitten romujeni ja lumikenkieni lisäksi. Aikansa
tuulen huminan lailla tuo mietiskeli ja sitten sanoi että etelän
miäs antaa vaan jalkojen heilua, selkä kestää kyllä.
Tuomas
Heinonen, Toukokuu
2019 / kuvavirta. Tuoreimmat kuvat kuvavirtana ilman tarinaa. Blogissa erikseen
kuukauskikoosteessa parhaat kuvat tekstin kera. Tämä on siis se paikka,
josta kannattaa seurata mitä kuvataan. Kuvista löytyy toistoa. Kuvat
on päivämäärän mukaan järjestyksessä, tuorein
ensin. (paljon...).
Loimaan
Lehti, Viikon
kuvat: Saimin ja Loimaan juhlat, rei’itetty auto ja piisamin porkkana.
24.5.2019. Kuvia 19 kpl.
HS,
Kuvauskiellolla
halusin suojella lastani, mutta hän joutui pukemaan päälleen
hiostavan ison punaisen liivin. 24.5.2019. Mielipide. Äiti oli kieltänyt
lapsensa kuvaamisen. Iltapäiväkerhon jalkapalloturnauksessa lapselle
puettiin päälle iso punainen liivi. Satoja lapsia, pienellä osalla
oli tällainen punainen liivi.
- (lue kommentit myös. Punainen liivi on päällä sitä
varten, että ei vahingossakaan tällaisissa joukkotilanteissa kuvattaisi
tätä nimenomaista lasta... vanhemmat eivät taida ihan tarkasti
tietää, mitä kuvauskielloista seuraa ...ainakin se, että
lapsesta ei ole yhtään kuvaa koulusta kavereidensa kanssa, harrastusten
parissa urheilemassa jne. jne. ...mutta kaikilla vanhemmilla on oikeus tehdä
tästä päätös... mitenköhän lasta sitten
suojataan koulun ulkopuolla kuvaamiselta...).
HS,
Lasten
tiedekysymykset. 24.5.2019. Viimeisenä Mikä on silmän tarkkuus
pikseleinä? Jaakko Jokinen, 10. Ihmissilmän verkkokalvolla on keskimäärin
63,3 miljoonaa valoaistinsolua. Niinpä verkkokalvon voi ajatella olevan
kuin 63,3 megapikselin valoherkkä kenno. Digikameran tarkkuuteen vaikuttaa,
kuinka tiheässä pikselit sijaitsevat. Tavallisesti tämä
ilmoitetaan tuumaa eli 2,54 senttimetriä kohden. Ihmissilmän verkkokalvon
pinta-ala on keskimäärin 11 neliösenttimetriä. Tästä
voimme laskea, että verkkokalvossa on keskimäärin 6.120 pikseliä
tuumalla. Nykyaikaisessa digikamerassa pikseleitä voi olla noin 5.000 tuumalla.
- Toisin kuin digikameran kennossa verkkokalvolla pikselitiheys ei kuitenkaan
ole tasainen. Silmä tekee tarkan työn käyttämällä
verkkokalvon keskialuetta, jonka läpimitta on vain 1,5 millimetriä.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
Exploring
the powerful visual poetry of Japanese photographer Michiko Chiyoda.
Digital
Photography School.
Diyphotography.net.
IR.
Dpreview.com.
Pdnonline.com.
Petapixel.com.
ePhotozine.com,
Apply
These 8 Techniques To Improve Your Garden Photography.
Canon,
The
big race picture: photographing the Monaco Grand Prix from 2km away, with a
Canon EOS 5DS R. Frits van Eldik, Canon-lähettiläs. Vuonna 2018
ei sitten enää kuvattukaan radan vierestä vaan jostain ihan muualta.
70mm, 135mm, 200mm ja 600mm. Suljinaika 1/2000s. Kahdeksan runkoa. Sarjakuvaus.
Kaikki kuvat samanaikaisesti, lähinnä lähtö ja muutama ensimmäinen
kierros. Siinä kaikki. Ja etäisyyttä kohteeseen sellaiset 2km.
Thom
Hogan, Sony
Reports Growth and Contraction. 24.5.2019. Markkinat supistuvat, mutta vielä
Sony kykenee raportoimaan kasvua.
Kamera
& Bild, Canon
erbjuder mjuk bländarinställning på RF-objektiven. Ei klikkausta,
modaus. Erityisesti videota kuvaaville. $80 objektiivi, $60 adapteri.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
24.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Kamera-lehti.
Nro 4-5/2019 ilmestynyt 16.5.2019. Seuraava numero 6/2019 ilmestyy 19.06.2019.
Petteri
Hautamaa, Isojen
poikien leluja lainaamassa - Case Canon 1DX mk1 vs. Canon 5D mk4 lintukuvauksessa.
23.5.2019. Olen kohta kolme vuotta rutissut Canon 5D m4 rungon epävarmoista
tarkennusominaisuuksista vaativassa lintukuvauksessa. Käytössäni
on ollut yhteensä jo kolme eri nelkun runkoa, joista kaksi samaan aikaan
rinnakkain käytössä, joten mistään yksilöviasta
ei ole kyse. Ammuttuja ruutuja on kertynyt yhteensä jotain puoli miljoonaa
ja niillä on kuvattu lähes kaikenlaisissa lintukuvaustilanteissa,
mitä aktiiviharrastaja nyt voisi lähes kolmessa vuodessa kokeilla.
5D mk4 rungot ovat siis olleet erittäin kovassa käytössä
ja niistä on muodostunut vahva käsitys, eikä tuo käsitys
ole erityisen positiivinen.
- Lukuisat lintukuvausharrastajat tuttavapiirissä sekä monet, joiden
kanssa on tullut keskusteltua mestoilla välineistöstä, ovat
luopuneet 5D mk4 rungosta. Syynä on ollut nimenomaan huono tarkennus
mm. lentokuvauksissa. Tilalle on hankittu mm. Sonyn peilittömiä
täyskennoja, Nikonin D850 runkoa, Olympusta sekä Canonin 1DX ja
1DX mk2 runkoja. Kaikki ovat olleet omien sanojensa mukaan vaihtoon tyytyväisiä.
Sulantoblog,
Leica
8-18mm -BEST wide zoom for Lumix? 17.5.2019. YouTube-video, kesto 10:08.
Panasonic LEICA DG VARIO-ELMARIT 8-18mm f/2.8-4.0 ASPH. (Ja se polttovälivastaavuus
2x eli 16-36mm). Julkistettu 19.4.2017. Runkona Panasonic G9.
- Sulannon suosikkiobjektiivi videoon. Säänkestävä, tukeva.
Suotimia voi käyttää, 67mm. Paino 351g. Ei kuvanvakaaja (ei
oikein tarvettakaan, vrt. runko). Sääsuojattu.
- Terävä ja kontrastikas. Vinjetointi, värivirheet, vääristymät
korjataan sisäisesti jo kuvaa talletettaessa. Nykyään muodostunut
standardiksi peilittömissä kameroissa.
- Hinta 1000 - 1200 euroa.
- Instagram, sulantoblog
Peter
Forsgård, Sandmarc
Lens - Smartphone Lens Review. 21.5.2019. YouTube-video, kesto 9:57. Sandmarc
Lens - Smartphone Lens Review. Sometimes the wide angle in my iPhone is not
wide enough.
- Älypuhelimella kuvaamisestakin. Forsgård ei paljoa ota selfie-kuvia,
nuoremmat sitten sitäkin enemmän.
- 0,56X, laajakulmalinssi. Kiinnitys joko Sandmarcin oman kännykkäkuoren
avulla (joka ei paljoa suojaa) tai sitten erillisen klampin avulla (käy
mihin tahansa älypuhelimeen).
- Kuvanlaatu hyvä, ei mitään erityistä huomauttamista.
Bokeh ei ehkä kovin kummoinen. Myös polarisaatiosuodinta voi käyttää.
Erillinen klamppi myös suotimien kiinnittämiseen (jos haluaa käyttää
vain suotimia).
- Suomen hinta lienee alle ja päälle 70 euroa.
- Instagram, jpeterf
Olli
Korhonen, Näe
kuinka kevään toinen luminen takatalvi koetteli juuri palanneita muuttolintuja.
23.5.2019. YouTube-video, kesto 2:20. Enpä olisi kuukausi sitten vielä
uskonut, että voisin toisen kerran saman kevään aikana todistaa
muuttolintujen elämää äkillisen takatalven keskellä.
Näin kuitenkin kävi keskisessä Suomessa viime huhti-toukokuun
vaihteessa, jolloin jo pidemmän aikaa vallinnut todella lämmin kevät
vaihtui yhdessä yössä koleaksi talveksi. Samalla jo lumeton maisema
sai jälleen paksun lumipeitteen.
Etelä-Suomen
Sanomat, Kitaran
kanssa uima-altaassa – näin kesälehden kansikuva Konsta Hietasesta
otettiin. 23.5.2019.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
Fujilta
uutta.
- Mynewsdesk.com, FUJIFILM
GFX 100. 23.5.2019. Lehdistötiedote. 102 megapikselin kenno. Maailman
ensimmäinen peilitön keskikoon kamera, joka käyttää
taustavalaistua kennoa kuvanvakaimella. Automaattitarkennuksen nopeus on nyt
kaksinkertainen GFX 50S:ään ja GFX 50R:ään verrattuna,
ja myös automaattitarkennus liikkuvaa kohdetta seuratessa on parantunut
huomattavasti. Kasvon tunnistus ja silmätarkennus. Viisiakselinen kuvanvakain,
teho 5.5 stoppia.
- Suuren LCD-näytön lisäksi kamerassa on kaksi muutakin
näyttöä. Päällä oleva näyttö näyttää
asetukset, histogrammin tai virtuaaliset säädöt suljinajalle
ja ISO:lle. Toinen näyttö sijaitsee suoraan päänäytön
alla. Se näyttää kameran valitut asetukset, jolloin kaikki
tiedot suurelta 3,2 tuuman korkearesoluutioiselta (2,36 miljoonaa pikseliä)
ja käännettävältä näytöltä voidaan
piilottaa. Elektroninen etsin 5.76 megapikseliä, 0.86X. Integroidussa
akkukahvassa kaksi akkua, kapasiteetti 800 kuvaa.
- 2 sd-korttipaikkaa, kameran lataus suoraan usb-c -liitännästä.
Wi-Fi, Bluetooth, uutta tekniikkaa, nopea siirto. Paino 1.4kg. 4K video
24, 25, 30P.
- kesäkuussa 2019 myyntiin, runko 11.499 euroa.
- Dpreview.com, Fujifilm
GFX 100 offers 100 Megapixels, phase-detect AF and 4K video for $10,000.
102 megapikselin peilitön keskikoon järjestelmäkamera. Viime
syksynä esiteltiin Photokinassa. Vielä joutuu kuukauden odottelemaan.
Natiivi ISO 100 - 12800, laajennettu ISO 50 - 102.400. 16-bittiset raw-tiedostot.
Rungossa kuvanvakaaja. Kokoa saman verran kuin perinteisellä pro-sarjan
järjestelmäkameralla. 3.2 tuuman vaakaan ja pystyyn kääntyvä
kosketusnäyttö, 2.36 miljoonaa pikseliä. Kääntyvä
OLED EVF, 5.76 megapikseliä, saa poiskin. 3.76 miljoonaa vaihetarkennuspistettä
kattavat melkein koko ruutualan. Ja nyt voidaan tallentaa 4K UHD videota.
Kesäkuun lopulla myyntiin, 5 senttiä alle $10.000:n (hinnassa ei
ole mukana veroja).
- Dpreview.com, Hands-on
with the Fujifilm GFX 100. Sensori 1.7x täyskennoinen (Sonyn valmistama).
Raw-tiedoston dynaaminen alue paranee. Rungon sisäisen kuvanvakaajan
ansiosta voi ottaa 35mm käsivaralta ainakin 1/10s. Iso vaikutus studion
ulkopuolella (= luonnossa tai muualla) kuvaamiseen. Ulkomitat eivät eroa
Nikon D5 tai Canon EOS-1D X II. Kulmikkaampi kyllä. Painossa ei eroja.
Myös vertikaalikuvauskahva sisäänrakennettu.
- Dpreview.com, Birth
of the Renaissance: Shooting with the Fujifilm GFX 100 in Florence, Italy.
Paljon isompi kuin Fujifilm GFX 50S ja Fujifilm GFX 50R. Design ei ole yleensä
herättänyt ihastusta. Muistuttaa ehkä 90-luvun turvonneita
pelikonsoleita. Siniharmaa loppusilaus on erilainen kuin kaikilla muilla valmistajilla.
Fujifilm X-T3:n käyttäjille moni asia on tuttua. Fujifilm 50S:n
kuvatiedostot eivät ole parempi kuin parhaimpien perinteisten tai peilittömien.
Automaattitarkennus ja etsin ovat kohtuullisen hyviä. Uusi Fujifilm GFX
100 on aivan eri luokkaa. Ja 4K videossa on ällistyttävän paljon
yksityiskohtia, hyvin vähän kohinaa ISO 3200.
- Dpreview.com, DPReview
TV: Fujifilm GFX 100 first look. YouTube-video, kesto 10:11. Ensiajatukset.
- Dpreview.com, Fujifilm
GFX 100 pre-production sample gallery.
- Dpreview.com, First
of the breed: Inside the GFX 100 pre-production assembly line.
- Fujirumors.com, Fujifilm
GFX 100 Announced: Reviews, Samples, Pre-Orders and More – Live Blogging.
- Fujirumors.com, 14
Things You Might have Missed about the Fujiflm GFX 100 Medium Format Camera.
- IR, Fuji
GFX 100: Full details on Fujifilm’s groundbreaking new 102-megapixel
medium-format mirrorless camera. Syyskuun Photokinan prototyyppi oli hyvin
lähellä tuotantoversiota. Sääsuojattu.
- IR, Fuji
GFX 100 Review -- Hands-on Preview. Sensorin koko on 43.8 x 32.9mm. Phase
One ja Hasselbladin yläpään malleissa 54 x 40mm. Ei antialias-suodinta
sensorin edessä. 27.6.2019 myyntiin.
- Petapixel.com, Fujifilm
GFX100 Unveiled: It’s a Game-Changing 102MP Mirrorless Camera.
- Diyphotography.net, Fuji’s
new GFX 100 has 3.76 million AF points for almost 100% frame coverage.
- Fujirumors.com, SIZE
COMPARISON: Fujifilm GFX 100 vs Nikon D5 vs Canon 1D vs GFX50R/S vs Sony A7rIII
vs Nikon Z7.
- Petapixel.com, Yes,
Fujifilm’s GFX100 is the Same Size as Canon and Nikon Flagship DSLRs.
- ePhotozine.com, Fujifilm
GFX100 Availability, Specifications, And Price.
- Kamera & Bild, Fujifilm
GFX 100: Läs allt om nya kameran. Paikalla julkistamistilaisuudessa
Tokiossa. Kaksinkertainen tarkennusnopeus vrt. GFX 50R ja GFX50S.
- Fotosidan.se, Fujifilm
GFX 100 - 102 megapixel och bildstabilisering.
Dpreview.com.
ePhotozine.com.
Pdnonline.com.
Petapixel.com.
Thephotoargus.com,
10+
Free eBooks for Digital Photography.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
23.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Tekniikan
Maailma, TM-ensikatsaus:
Olympus Tough TG-6 kulkee helposti mukana, säilyy ehjänä ja sillä saa hyviä
kuvia. 22.5.2019. Olemme kuvanneet kaikilla viidellä aiemmalla TG-sarjan
kameralla, ja moni niistä on voittanut vertailuissa myös parhaat kilpailijansa.
Tänään julkistettu TG-6 ei tuo tullessaan mitään suuria uudistuksia, mutta näyttö
on nyt tarkempi ja lisävarusteiden valikoima laajentuu. 25-100mm. Heinäkuun
alussa myyntiin, 500 euroa. Värit musta ja punainen. Edellinen malli 400
euroa.
Muropaketti.com,
Google
esitteli toisen sukupolven Google Glass AR-lasit. 23.5.2019. Vain yrityskäyttöön.
Lisätty todellisuus esim. kirurgeille, tehdastyöntekijöille jne.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
Cody
Bratt captures the beautiful self-destructive nature of love in his book Love
We Leave Behind.
Digital
Photography School.
Dpreview.com.
- Olympus's
TG-6 waterproof camera is a modest update to its predecessor. Eniten muutoksia
makro- ja va-kuvaukseen. 3 tuuman lcd-näyttö nyt 1.04 miljoonaa
pistettä (aiemmin 460.000). Naarmuuntuu helposti. Edelleen vedenpitävä
15m, pudotus 2.4m, pakkasenkestävä -10C. GPS + kompassi, korkeusmittari
(ilmanpaine), lämpömittari, kiihtyvyys. Lähin tarkennus 1cm
(kohde 44x). 12 megapikseliä, ISO 100 - 12800, kuvanvakaaja 2.5 stoppia,
raw, 25-100mm, F2-F4.9. Ei etsintä. Sisäinen salama. Sarjakuvaus
20 fps. 4K video 30p. Yhdellä latauksella ottaa 340 kuvaa.
- Olympus
Tough TG-6 sample gallery.
- DPReview
TV: Our USB ports should do more! Ehdotuksia valmistajille. Miksei kameran
USB-C ei voisi olla monipuolisempi. Vaikka piuhan välityksellä suora
kuva kännykkään kamerasta, kakkosnäyttö. Ym.
- Adobe's
mobile video editing app Rush makes its way to Android.
- Samsung
starts mass-production of 5x tele smartphone camera module.
- DJI
AirSense will add aircraft detection to DJI drones starting next year.
DJI:n kaikkiin droneihin ensi vuoden alusta automaattinen ilma-alusten tunnistus.
ePhotozine.com.
Pdnonline.com.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
The
Online Photographer, Open
Mike: Fun, the Final Frontier. 20 vuotta olemme vaatineet ja saanee yhä
parempia digitaalisia kameroita. Yksi asia on unohtunut. Hauskuus.
Kamera
& Bild, Olympus
TG-6 – för tuffa förhållanden.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
22.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
- Drone-kuvaus
(Sana on melkein vapaa).
- Vantablack
pinnoite kameraan (Sana on melkein vapaa).
- Huawei
kännykkäkamerat 2018-2019 (P20 Pro jne) (Digikuvaus). (jostain
kumman syystä keskustelu on virinnyt uudestaan).
- Peak
Design travel tripod (Digikuvaus). Kickstarter-kampanja.
- uusi
Tamron SP 150-600mm f/5-6.3 Di VC USD G2 (Optiikka). Olen kuvannut pääasiassa
lintuja 150-600 G2:lla puoli vuotta. En ollut aivan tyytyväinen kuviin
- voimakkaasti kropattuna epätarkkoja / pehmeitä. Olin jo luopumassa
putkesta, kun kokeilin vielä objektiivin hienosäätöä
(kameraNikon D500, jossa hienosäätö on). Mm. 600 mm säädin
-1 ja mitä teki - kuvat ovat ihan eri maailmasta. Kävin läpi
150, 200...100 mm välein ja tallensin ne telakalla TAP-in objektiivin
muistiin. Kaikissa ei ollut säädön tarvetta, mutta suurimmillaan
+3. Kirjoitin tämän ihan sen vuoksi, että jos jollakulla on
samanlaista tyytymättömyyttä G2:sta, niin voi tehdä samoin.
Saa todella hyvän putken...linnun höyhenpeite näkyy tosi tarkasti
isoissakin suurennoksissa.
- mysteeri
(Minolta, Olympus). Osaako joku selittää, miksi pystysuorat ovat
taipuneet kuvassa? Kuvalle ei ole tehty muuta kuin jpg-muunnos. Kamera on
Olympus m10 ii, 150 mm ,1/800, f9,iso200. Seurasin lokin ja tiiran taistelua
panoroimalla. Parissa muussakin kuvassa oli sama ilmiö.
- Sähköisen sulkimen aiheuttama ns. rolling shutter -ilmiö.
Hakusanoilla löytyy asiasta tietoa lisää.
- Taistelu
peilittömien ff järkkäreiden herruudesta (Järjestelmäkamerat).
Tärkein asunnon arvoon vaikuttava tekijä on Sony, Sony ja Sony (vai
menikö se näin...).
- Sony
Alpha 99 Mark II (Järjestelmäkamerat).
- TEEMA:
Mikä lintu? (Linkkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
- Kolikonheitto
(Linkkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Viimeinen
kerta kuvattavana (Linkkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Reissailua
(Linkkkejä kuviin ja gallerioihin). Kääkkä. Lisää
samalta rannalta mutta viikkoa myöhemmin. 3 kuvaa.
- Lahankoski
(Linkkkejä kuviin ja gallerioihin). Pornaisten Lahankoski on aika idyllinen
reippaasti virtaava koskialue. Tekstiä ja kuvia.
- Köpis
(Linkkkejä kuviin ja gallerioihin). Pistetäänpä pitkästä
aikaa muutama kuva näytille. Illalla oli makea sumu, joten päätin
lähtä käymään kylillä ulkoiluttamassa kameraa.
Eihän se sumu juuri kuvissa näy, mutta kylillä oli jännä
tunnelma. 3 kuvaa.
- Kesäkuvailut
2019 (Linkkkejä kuviin ja gallerioihin). 2 kuvaa.
Yle,
Yksikin vaaratilanne
on liikaa: "Lentokone on joutunut väistämään droonia"
– EU kiristää miehittämättömien ilma-alusten
lennättämisen sääntöjä. 21.5.2019. EU:n ensi kuussa
julkistettava uusi sääntely velvoittaa kaikki droonien lennättäjät
muun muassa rekisteröitymään. Traficomin johtavan asiantuntijan
Jukka Hannolan mukaan yksimoottorinen pienlentokone on erityisen haavoittuvainen,
mikäli se törmää pahasti liian korkealla lentävään
drooniin.
- EU sääntely myös tiukentaa korkeusrajoituksia eli droonien
korkein lentokorkeus laskee 150 metristä 120 metriin. Myös laitteissa
itsessään olevia turvajärjestelmiä tulee lisää.
Yle
Areena, Muistoja
lintusaarelta. Minna Pyykön maailma. 26 min kuunneltavaa. Lintujen
muuttoreittien selvittämisessä vapaaehtoisilla harrastajilla on suuri
merkitys. Joka kevät ja syksy Itämeren saarten lintuasemilla harrastajat
rengastavat lintuja ja seuraavat muuton etenemistä. Monet odottavat myös
harvinaisuuksia. Ja toisinaan niiden muisto voi kantaa vuosikymmenten taakse.
Minna Pyykkö kävi Nokialla tapaamassa luontokartoittaja Pekka Rintamäkeä.
Hän on tänä keväänä ryhtynyt skannaamaan tuhansia
valokuviaan Lågskärin saarelta jossa hän vietti pitkiä
aikoja kolmisenkymmentä vuotta sitten. Muistot ovat edelleen hämmästyttävän
elävinä mielessä.
Rajala
Blogi, Nikon
Säästö -kampanja 15.5.-15.8.2019. 21.5.2019.
Rajala
Blogi, Sony
A9 — 300€ Bonus Vaihtokauppa 1.5.-31.7.2019. 20.5.2019.
Rajala
Blogi, Fujifilm
Cashback -kampanja 15.5. - 15.7.2019. 21.5.2019.
TE-palvelut,
Muu
valokuvaaja, Suomen Mallikuvat Oy, Helsinki, Helsinki. Koulu- ja päiväkotikuvaaja,
elokuusta alkaen. 4 kk ajan. Ajokortti ja auto. Tarvittaessa auto järjestyy.
- Työpaikan osoite 00100 HELSINKI
- Palkkaus Neuvoteltavissa
- Työkokemus 1-5 vuotta
- Työ alkaa 01.08.2019, Elokuu
- Työaika osapäivätyö, Joustava työaika, aamupäivisin
lähinnä
- Työn kesto 3 - 6 kk
- Ilmoitus jätetty 21.05.2019
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Dpreview.com.
- Video:
A curated collection of street photography from 1838 to 2019. YouTube-video,
kesto 20:19. Videolla kaikki on remasteroitu ja värit korjattu. Vuosi
per kuva.
- Dpreview.com, Leica
Q2 review. Julkistettu 7.3.2019. 47.3 megapikselin peilitön kamera,
kiinteä optiikka 28mm F1.7 Summilux kuvanvakaajalla. Ulkoasu on perintenen
Leica M mittaetsinkamera. Elektroninen etsin OLED 3.68 miljoonaa pikseliä.
Kiinteä kolmen tuuman kosketusnäyttö, 1.04 miljoonaa pistettä.
Paino 734g. ISO 50-50000. 4K video. Wi-Fi, Bluetooth. Uutta säänkestävyys,
parempi akkujen kesto, uusi prosessori, paljon parempi elektroninen etsin.
Ja sensorin koko on melkein kaksinkertainen. Arvosana 84%. Hopea. Suomen hinta
on 4.900 euroa (hinnassa on mukana verot).
- Peak
Design's Travel Tripod is a re-imagination of one of photography's basic tools.
Kolmijalkaa on yritetty miettiä uusiksi. Menee sopivasti kasaan (joka
suunnassa), uudella lailla. Kestää kuormaa 9.1kg, 152.4cm. Mukana
tulee oma pakkaus kuljetusta varten. Kickstarter-kampanja. $289 alumiini,
$479 hiilikuitu. Toimitus on luvauttu joulukuulle 2019.
- Hands-on
with the new Peak Design Travel Tripod. Hintoihin sisältyy pallopää.
Pituus kuljetuskunnossa 39cm.
ePhotozine.com.
- Top
Tree And Leaf Photography Tips.
- Nikon
Nikkor Z 24-70mm f/2.8 S Pro Lens Review. Julkistettu 14.2.2019. Uuteen
Nikon Z -systeemiin. Paino 805g. Lähin tarkennus 0.38cm. Tulppaanin muotoisessa
vastavalosuojassa on 82mm kierteet suodinta varten. Sääsuojattu.
OLED-näyttö, tarkka polttoväli. Näyttää myös
tarvittaessa aukon. Äärimmäisen terävä, ei värivirheitä,
ei heijastumia, kustomoitava objektiivi. Huonoa on kallis hinta, vääristymiä
jonkin verran, vinjentointia. Arvosana 5 * / 5 *. Suomen hinta on 2400 euroa.
IR,
Olympus
unveils new TG-6 waterproof camera, successor to the wildly popular TG-5.
Pdnonline.com.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
- Fujirumors.com, Fujifilm
GFX100 Specs Leaked: 5.5 Stops IBIS, Dramatic Eye-AF Improvement, New Smooth
Skin Effect and More. Vaatimattomasti 120 megapikseliä, keskikoon
kamera.
- Sonyalpharumors.com, Sony
now has 24% of the overall worldwide camera market share. Up 4% over the previous
year. Sonyn ILC-osuus (peilittömät ja peililliset järjestelmäkamerat)
nyt 23% (19%). Sony ohitti Nikonin, joka on nyt kolmantena. Pitänee tapahtua
suunnilleen ihmeitä, että Sony menettäisi toisen sijansa. Pikemminkin
niin, että Canonin pitää olla varuillaan, ettei Sony rupea
hengittämään niskaan (eroa on vielä ihan kunnolla.
- Fujirumors.com, Fujifilm
X-Pro3 Announcement Within October.
- Canonwatch.com, Three
New Canon RF Lenses Coming Early 2020 (24mm/1.4, 135mm/1.8, macro).
- Sonyalpharumors.com, New
BCN report: Sony slowly losing market share in Japan: About time to announce
new cameras. Huhtikuu täyskennoiset: 1. Sony A7III 38.9%. 2. Canon
EOS-RP 16.5%. 3. Canon EOS-R 12.3%.
- Canonrumors.com, Canon
posts RF lens control ring modification information. Klik-ääni
kertoo, minkä verran kontrollirengasta käännetään.
Voi häiritä videokuvausta. Klik-äänen poisto maksaa huollossa
$79.
|
21.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Vanha
lehtikuvaaja, Asko
Vivolin. 15.5.2019. YouTube-video, kesto 53:36. Kamera-lehden ex-päätoimittaja.
19 vuotta ensin Kamera-lehden toimittajana, sitten 7 vuotta Kamera-lehden päätoimittajana.
- Joulun alla reilu kaksi vuotta sitten kerrottiin, että tämä
oli stten tässä. Vuosi olisi vielä ollut aikaa eläkeikään.
Vivolin olisi päässyt journalistiliiton työttömyyskassan
ansiosidonnaiselle. Ja sitten oikealle eläkkeelle. Vivolin kertoi, että
ei ollut 61-vuotiaana ollut päivääkään työttömänä,
ei viitsinyt sitten aloittaakaan. Soitti Kovasen henkilöstöpäällikölle
ja kertoi aikoivansa heille töihin. Taksilla-ajo ei ollutkaan sitten
huonompi idea.
- Asko Vivolin on miellyttävän rauhallinen, sujuvasanainen ja kiinnostava
puhuja. Vajaaseen tuntiin on saatu mahtumaan kaikenlaista.
- Facebook, Asko
Vivolin
- Sttinfo.fi, Finnfoto-palkinnon
2019 saa Asko Vivolin. 15.3.2019. Finnfoto – Suomen Valokuvajärjestöt
ry:n valokuva-alan Finnfoto -palkinnon 2019 saaja on kotimaisen harraste-
ja ammattivalokuvauksen parissa monisäikeisen, journalistisen ja koulutuksellisen
päivätyön tehnyt Asko Vivolin.
Yle,
Vedenalainen tanssi
ja viikon muita uutiskuvia. 20.5.2019. Viime viikolla euroviisuedustaja
Darude ja Sebastian Rejman edustivat Suomea euroviisuissa, Yhdysvaltain presidentti
Donald Trump nousi Air Force One -koneeseen Marylandissa ja Eiffel-tornin syntymäpäivää
juhlistettiin valoshow'lla Pariisissa. 20 kuvaa. Klikkaamalla isommaksi.
Avplus.fi,
Vertailutesti:
Action-kamerat menoon mukaan. Neljä eri hintaista 4k-videoon pystyvää
kameraa. Mukana on kaksi noin 80 euron hintaista halpakameraa, 350 euron GoPro
ja lisäksi yksi 160 euron kamera siltä väliltä.
- GoPro Hero Silver 7. 345 euroa. Kallis mutta laadukas.
- Rollei Actioncam 525. 80 euroa. Halvalla vauhtiin.
- Waltter Move 500 Mi. 80 euroa. Varusteiden kingi.
- Mijia Action Camera 4K. 160 euroa. Edullisin aito 4k.
Suomen
luontokeskus Haltia, erikoisnäyttely, LOL
- Luonto on laiffii nyt Haltiassa. 18.5.2019 - 3.11.2019. Näyttelyssä
nähdään peräti 82 kuvaa, joista noin puolet on nähtävillä
KinoLOL:issa, näyttelysalin perällä. Fyysisinä kuvina näyttelyssä
on 42 valokuvaa, jotka ovat myynnissä yksittäisinä kappaleina,
eli näyttelyn kävijät voivat halutessaan ostaa näitä
kuvia omakseen. Ostajat saavat kuvat kotiinsa näyttelyn päätyttyä.
Kuvakilpailun parhaimmistossa on myös kolmen suomalaisen luontovalokuvaajan
suloiset otokset karhuista: Valtteri Mulkahaisen kuva Ӏiti palaa
kotiin vanhempainillasta”, Esa Ringbomin kuva ”Kiusottelija”
ja Hannele Kaiholan kuva ”Tyrmäys”.
- Nuuksiontie 84, 02820 Espoo. Noin 30 kilometriä Helsingin keskustasta
ja 17 kilometriä Espoon keskuksesta. Museokortilla ilmainen pääsy.
- The Comedy Wildlife, Gallery
2018 Finalists
Rajala
Blogi, Sony
A9 — 300€ Bonus Vaihtokauppa 1.5.-31.7.2019. 20.5.2019.
Valovuoto.fi,
DJI
Osmo Action menossa mukana. 19.5.2019. Suomen hinta on 379 euroa.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
Dpreview.com.
Pdnonline.com.
- Panasonic
Lumix S1R Review. Julkistettu 1.2.2019. Pro-kuvaajille suunnattu 47.3
megapikselin täyskennoinen peilitön. Still-kuvaajille. Panasonicin,
Leican ja Sigman yhteinen L-bajonetti. High Resolution multi-shot, 187 megapikselin
kuvatiedosto, jalusta tarpeen. Sarjakuvaus 9 fps kertatarkennus, jatkuva tarkennus
6 fps. 6K 18 megapikselin still-kuvat 30 fps. 4K 8 megapikselin still-kuvat
60 fps. 4K/60p, pikseleitä yhdistelemällä (binning), kroppausta.
Elektroninen OLED-etsin 5.76 miljoonaa pistettä, 60 fps tai 120 fps.
Kolmen tuuman 2.1 miljoonan pisteen kosketusnäyttö, kolmiakselinen.
Kunnollinen sääsuojaus. Kameran päällä pieni status-lcd
-näyttö. Kontrastiin perustuva Panasonicin DFD (Depth From Defocus),
AI tehostaa liikkuvien kohteiden havaitsemista. Suljin speksattu 400.000 laukaisua.
Viisiakselinen runkovakajaa, teho 5.5 stoppia. Paino 989g. Käynnistys
1.3s. Suomen hinta runko 3.900 euroa.
- Camera
Review: Insta360 One X. Virkistävän erilainen. Erinomainen kuvanlaatu,
kuvanvakautus hyvä. 360 asteen korkealaatuinen video, kompakti rakenne.
Sovelluksessa on turhia mainoksia joka paikassa. $400.
- PDN Photo of the Day, Motherhood,
Sex and Reproductive Health. 9 kuvaa ja teksti.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
ePhotozine.com.
Thom
Hogan.
- Where
Are We? (Update IV or V, I've Lost Count). 19.5.2019. Kamera on hyvin
harvoin jos koskaan este onnistuille kuville. Eikä uuden kameran ostaminen
ratkaise automaattisesti ongelmia. Joissakin kuvauskohteissa kameralla on
väliä, suuressa osassa ei. (aika pitkä postaus).
- My
Shortest Essay On the Camera Market Yet. 16.5.2019. Älypuhelimet
tukahduttivat kamerakaupan. Älypuhelimet veivät asiakkaamme. Onko
tässä koko totuus, ei. Ei ole puutetta asiakkaista, jotka haluavat
ottaa kuvia ja jakaa ne toisten kanssa. Missä ovat kamerat, joiden avulla
näin voi tehdä nopeasti ja helposti.
Lensrentals.com,
blog, Just
the Cinema Lens MTF Charts: Xeen and Schneider.
Fotosidan.se,
Emaks
Betraktelser 339/Några filmer som gör mig glad. Blogi.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
20.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Sulantoblog,
RULES
of STREET -My rules for street photography. 17.5.2019. YouTube-video, kesto
5:57. Aika paljon kommentteja.
- Sulannon omat periaatteet katukuvaukseen, koskee ihmisten kuvaamista. Kuvan
ottaminen ja julkaiseminen on kaksi eri asiaa. Mutta miksi sitten ylipäätään
ottaa kuvaa.
- Aina käytössä kohtuullisen laaja kulmainen objektiivi. Täyskennoisen
polttoväleillä 28mm, 35mm ja 40mm. Kuvaaja on itse mukana tapahtumissa.
Kyse ei ole villieläinten kaukaa kuvaamisesta.
- Sulanto ei pidä siitä, että kuvattu tunnistetaan helposti.
Vaikka syödessä harva on edukseen ja otetaan lähikuva. Jos
haluaa ottaa läheltä kuvan, voi aina kysyä lupaa. Sulanto ottaa
yleensä kuvansa vähän kauempaa, mukana useita kuvattavia.
- Kunnioita aina kuvattavia, älä käytä hyväksesi.
- Instagram, sulantoblog
Peter
Forsgård, Olympus
E-M1X Vs. E-M1 MkII - Noise Compared. 17.5.2019. YouTube-video, kesto 12:14.
Värikarttaa ja oikeita kohteita kuvattu vertailuun.
- Video kuvattu DJI Mavic Pro -dronella (ehkä olisi voinut kuvata lähempää).
Olympus E-M1X -mallissa on kaksi prosessoria, Forsgård on olettanut,
että hyöty on puolisen stoppia. Nyt hän sitten on testannut
kohinaa. Vertailut silmämääräisesti. Ei paljoa eroja.
- Lightroom-asetukset. Kohinaa välttää parhaiten, jos valotus
on kohdallaan. Paras on jos histogrammissa ei ole oikealla tilaa.
- Isoin ISO 3200, kuvat otettu samana päivänä molemmilla kameroilla.
Molemmissa sama kenno, toinen on uudempi kamera. Forsgård ei löytänyt
kohinan suhteen eroja.
- Instagram, jpeterf
Piilokoju.fi,
Haapa,
Canon, Sigma, tiainen nimeltä Pertti ja muita rönsyjä. 19.5.2019.
Ilta-Sanomat,
Viikon
uutiskuvat: Australian euroviisuedustaja leijui kuin painottomassa tilassa.
18.5.2019. Klikkaamalla pääsee selamaan. 6 kuva + kuvatekstit.
Iltalehti,
Katso upeat kuvat: Suloinen kettuperhe asustaa itähelsinkiläisen
pientalon pihalla – ”Ne vain tuijottavat takaisin”. 19.5.2019.
MTV,
Koululaisen
pelastaminen vaati kahden urhean palomiehen hengen Oulussa – valokuvaaja
ikuisti traagisen onnettomuuden koskettavaksi kuvasarjaksi: "Muistan sen aina,
kun ajan ohi". 20.5.2019. Ja on kulunut 50 vuotta.
Yle,
Kirkkonummella bongattiin
Suomelle uusi lintulaji – Harvinainen pikkupajusirkku on havaittu Euroopassa
alle kymmenen kertaa. 20.5.2019.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
The
fantastical world of Luigi Ghirri. Aivan arkipäiväisistä
kohteista löytyy kaikkea mielenkiintoista.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com,
5
Questions To Ask When Photographing Landmarks.
Dpreview.com,
Carpe
Lux: The otherworldly nighttime landscapes of Reuben Wu.
Diyphotography.net,
This
clever cube turns any bag into a camera bag. Stash Master. $60. Myynti alkaa
25.5.2019.
Kamera
& Bild, TEST:
Panasonic Lumix S1R – Proffsig kung utan spegel. Julkistettu 1.2.2019. Pro-kuvaajille
suunnattu 47.3 megapikselin täyskennoinen peilitön. Still-kuvaajille.
Panasonicin, Leican ja Sigman yhteinen L-bajonetti. High Resolution multi-shot,
187 megapikselin kuvatiedosto, jalusta tarpeen. Sarjakuvaus 9 fps kertatarkennus,
jatkuva tarkennus 6 fps. 6K 18 megapikselin still-kuvat 30 fps. 4K 8 megapikselin
still-kuvat 60 fps. 4K/60p, pikseleitä yhdistelemällä (binning).
Elektroninen OLED-etsin 5.76 miljoonaa pistettä, 60 fps tai 120 fps. Kolmen
tuuman 2.1 miljoonan pisteen kosketusnäyttö, kolmiakselinen. Kunnollinen
sääsuojaus. Kameran päällä pieni status-lcd -näyttö.
Kontrastiin perustuva Panasonicin DFD (Depth From Defocus), AI tehostaa liikkuvien
kohteiden havaitsemista. Suljin speksattu 400.000 laukaisua. Viisiakselinen
runkovakajaa, teho 5.5 stoppia. Paino 989g. Arvosana 91. Toppklass. Suomen hinta
runko 3.900 euroa.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
19.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Mikael
Rantalainen, Lumoava
kuu -valokuvanäyttelyni VB-valokuvakeskuksessa. 18.5.2019. Lumoava kuu -näyttelyssäni
piharakennuksessa Kuopiossa on esillä kuukuviani kesäkuun alusta elokuun loppuun.
Jos liikut siis kesällä Kuopiossa päin, niin käy katsomassa näyttelyni! VB-valokuvakeskuksen
päänäyttely samaan aikaan on , jossa on esillä kuvia Apollo-kuuohjelmasta.
Kaleva,
Vanha
valokuvaus tulee takaisin – älä hävitä filmikameroita, sillä niiden hinnat ovat
nousussa. 19.5.2019. Filmikuvauksesta innostunut helsinkiläinen graafinen
suunnittelija Pekka Keskinen näkee filmikuvauksen kasvavan suosion olevan ilmiönä
sukua vinyylilevyjen paluulle. Filmikuvauksella uransa aloittanut ja vuosituhannen
vaihteessa digikuvasta innostunut mies sanoo, että on kokenut kuvallisen kulttuurisokin
kahteen kertaan.
Yle,
Digihuijatut
– Näin vältät nettipetkuttajan ansan. 18.5.2019.
Tivi,
Bongaa
edullisimmat polttoaineet Tankille-sovelluksella – voit säästää rahaa. Softa-arvio.
Kotimainen yhteisön voimaa hyödyntävä Tankille näyttää, mistä saa varmasti ajoneuvoon
sopivaa polttoainetta ja mihin hintaan. Ilmainen.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com,
7
Essential Zoo Photography Tips.
Dpreview.com.
Petapixe.com.
Diyphotography.net,
Adobe
panics, knocks off 40% off “All Apps” CC annual package for a limited time.
Fotosidan.se,
Adobe
har uppdaterat Lightroom och Camera Raw - nu finns reglaget Textur.
Fotosidan.se,
Många
nyheter i uppdaterad Lightroom-utmanare. ON1 Photo RAW. $80.
Kamera
& Bild, Johan
Wessel: Bildens syfte avgör om det är fusk eller inte. Kolumni.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
18.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Kameraseura,
Galleria
West. Galleria West, Kaapelitehdas, B-porras, 2. krs, Tallberginkatu 1,
Helsinki Avoinna joka päivä klo 9–21.
- Nyt meneillään näyttely Rajatapauksia. Valokuvailmaisun projektipajan
ryhmänäyttely. Rajatapauksia-näyttelyssä nähdään
Helsingin Työväenopiston Valokuvailmaisun projektipajan osallistujien
seitsemän valokuvasarjaa ja yksi yllätyksellinen video. Kuvasarjoissa
leikitellään, kevyemmin ja syvällisemmin, erilaisilla rajatapauksilla.
Kuvien avulla pohditaan ammattien sukupuolittuneisuutta, aikuisen leikkimielisyyttä
ja ihmisen hyvyyttä ja pahuutta. Esillä on myös pysähtyneen
ja liikkuvan kuvan sekä valon ja varjon rajoja. Lisäksi kuvilla
herätellään ajatuksia mudan kauneudesta, unimaailman ja valveilla
olon rajasta sekä näkymättömistä maailmoista.
- Seuraava näyttely sitten Westonien jalanjäljissä. 3.6.2019
- 30.6.2019. Näyttely koostuu Saimaan Kameraseuran vuosina 2013 –
2015 järjestämien Nude-valokuvaustyöpajojen aikana otetuista
Fine art nude valokuvista.
Yle
Areena, Täydellinen
valokuva. 17.5.2019. Kesto 48 min. Lahjakas norjalainen valokuvaaja Thomas
Morel on ahkera ja hyvin kunnianhimoinen. Hän tekee aina kaikkensa luodakseen
täydellisen valokuvan. 26-vuotiaana hän uupui ja vajosi syvään
masennukseen. Nyt hän on keskellä uusia projekteja ja kertoo avoimesti
suorituspaineistaan ja perfektionismistaan
Satakunnan
Kansa, Porin
virallinen fotoviiksi, valokuvaaja ja visualisti Kari Lehtonen paljastaa, miksi
passikuvasta katsoo usein outo naama – lue myös kolme tavallisinta
fraasia ennen kameran klikkausta. 17.5.2019.
Kaarina-lehti,
Viikon
kuvat: Puhepelko, vaahtoava suihkulähde ja palvelutalon tiput. 17.5.2019.
Mobiili.fi,
Instagram
päivittyi – kategoriat avuksi uuden sisällön etsintään.
17.5.2019.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
IR.
Dpreview.com.
Petapixel.com.
Pdnonline.com.
Diyphotography.net.
ePhotozine.com,
How
To Capture The Action At Running Events. Ajankohtainen aihe.
Fotosidan.se,
Framtidens
fototeknik. Poddradio, kesto 26:51.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
17.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Petteri
Hautamaa, Kattohaikaroita,
karmeaa keliä ja kylpylöitä - Kevätkuvausreissu Viroon.
16.5.2019. Luontokuvauskohteena Viro on kiinnostanut itseäni pitkään.
Se sijaitsee Helsingistä tarkasteltuna lähellä, hintataso on
meikäläisittäin matala, etäisyydet lyhyitä, lintulajistostakin
pitäisi löytymän paljon mielenkiintoisia tuttavuuksia huomioiden
Viron pieni koko. Ei vaan ole silti tullut lähdettyä. Sen sijaan Niina
on seikkaillut siellä polkupyörällä paljonkin. Nyt päätettiin
toteuttaa vappuun ajoittuva road trip Viroon. Ajatuksena tutustua neljän
retkipäivän puitteissa sen luontoon, etenkin Soomaan kansallispuistoon.
- Noloa myöntää, mutta allekirjoittanut on vieraillut veljeskansamme
pääkaupungissa Tallinnassa lähemmäs 50 kertaa siitä
asti, kun olen ensimmäisen passini hankkinut joskus viime vuosituhannella.
Koskaan aiemmin en ole päässyt Tallinnaa pidemmälle ja koskaan
aiemmin en ole rajaa ylittänyt selvin päin!
Kimmo
Rauetmaa, Valokuvauksen
tekniikan abc. 16.5.2019.
Me
Naiset, Tee
nämä yksinkertaiset asiat, niin näytät hyvältä
selfiessä – palkittu kuvaaja kertoo 8 temppua, jotka jokainen
hallitsee. 17.5.2019. Kysyimme HS:n valokuvaaja Sami Kerolta kahdeksan vinkkiä,
joita seuraamalla jokainen voi onnistua kuvatessaan selfieitä.
Valovuoto.fi,
Uutta
Panasonicilta ja Profotolta. 15.5.2019.
Mobiili.fi,
DJI:n
ensimmäinen action-kamera on 379 euron Osmo Action. 16.5.2019. Osmo
Actionin kameran tarkkuus on 12 megapikseliä ja se on varustettu 1/2.3″-kennolla
ja CMOS-sensorilla. Parhaimmillaan se kykenee 4K-laatuiseen videokuvaan 60 ruudun
sekuntinopeudella (100 megabitin bittitaajuus). Myyntiin 22.5.2019, hinta on
379 euroa.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Dpreview.com.
IR,
Nikon
firmware update adds Eye AF to the Z6 and Z7 cameras. We compare it to the Sony
A7 III! Nikon Z6 vs. Sony A7 III.
ePhotozine.com.
Pdnonline.com.
Lensrentals.com,
blog, In
a World of Full Frame Mirrorless Cameras, Does the Fuji X-T3 Still Hold Up?
New Yorkin matkalla mukana Fuji X-T3 ja Fuji 23mm f/2. Video luokassaan parasta.
(kokemusten anti aika vähäinen).
- Julkistettu 6.9.2018. 26 megapikselin peilitön kroppikenno. Kroppikerroin
1.5x. 20 kuvaa sekunnissa sarjakuvaus. 1.25x kropilla 30 kuvaa sekunnissa.
Nopea kasvotarkennus. 4K video hyvä. Elektroninen etsin 3.69 miljoonaa
pistettä. Kosketusnäyttö kääntyy kahden akselin ympäri,
1.04 megapikseliä. Wi-Fi, lisätty Bluetooth. Yhdellä latauksella
390 kuvaa. Paino 539g. Suomen hinta, runko 1.400 euroa (hinnassa on mukana
verot).
Thom
Hogan, Nikon
Z Firmware Update and Service Advisory. 16.5.2019.
Fotosidan.se,
Han
fångade det sällsynta på bild - en svart leopard. 9.4.2019
saatiin kuvattua musta leopardi. Etelä-Intia. Safari-matkalla kuvattu,
viimeinen päivä. Ns. bussikuvausta.
Fotosidan.se,
Tom
Svensson blir ambassadör för World Animal Protection. Ensimmäinen
ruotsalainen suurlähettiläs. Kuvauskohteiden erityisalana laiton eläinkauppa.
Eläinten kokonaismäärä on 40 vuodessa vähentynyt 58%.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
- Canonwatch.com, How
Good Is Nikon Z 6/Z 7 Eye AF and Can it Compare with Canon and Sony?
- Nikonrumors.com, Nikon
Z6/Z7 firmware update 2.0 additional coverage.
- Photorumors.com, First
leaked pictures and detailed specifications of the upcoming Olympus TG-6 waterproof,
dustproof, freezeproof, shockproof camera.
- Sonyalpharumors.com, New
Firmware update for the A9, A7rIII, A7III, A7rII, A7II, A7sII and A6500.
Kameroiden vakautta parannettu.
|
16.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Sulantoblog,
Olympus
12-100mm f/4 -How does it Perform on Lumix G9 14.5.2019. YouTube-video,
kesto 8:32. Olympus M.Zuiko Digital ED 12-100mm F4 IS Pro. Runkona Panasonic
Lumix G9.
- Ensimmäistä kertaa Olympus-objektiivi Panasonic-rungossa. Lainassa
Forsgårdilta. Polttovälivastaavuus 24-200mm.
- Sääsuojaus. Kuvanvakaaja, 4 stoppia (5 stoppia, jos toimisi yhdessä
Panasonicin rungon vakaajan kanssa). Paino 561g. Suodinkierre 72mm.
- Erittäin nopea tarkennus. Erittäin hyviä arvioita, optisesti
ei huomauttamista. Kuvanlaatu ei vaihtele, polttovälistä riippumatta
sama. Bokehia ei paljoa tule (F/4). Suhteellisen iso, painava ja kallis. Hinta
on 1200 euroa.
- Instagram, sulantoblog
Peter
Forsgård, Olympus
OM-D E-M1X Review - My FIRST Two Months. 14.5.2019. YouTube-video, kesto
11:17.
- Pari kuukautta ammattikäytössä. Sopii hyvin käteen.
Joystickin avulla helppo valita tarkennuspiste. Alkuasetukset kuntoon.
- Automaattitarkennus on parantunut, kasvoihin tarkennus (silmiin tarkennus)
toimii hyvin. Valotus toimii hyvin potretteja kuvatessa. Raw-kuvia voi siirtää
puhelimeen tai ipadiin suoraan. Voi editoita heti.
- Parhaimmillaan kuvanvakautus yli 7.5 stoppia. Video toimii myös hyvin.
- Vähän turhan iso katukuvaukseen tai matkakameraksi.
- Suomen hinta on 3.300 euroa (runko).
- Instagram, jpeterf
Satakunnan
Kansa, Jo
miljoonaa seuraajaa Instagramissa: Konsta Punkka haluaa päästä
lähelle kuvattavaa eläintä. 2.4.2019. Nuori luontokuvaaja
Konsta Punkka haluaa vangita hetken lisäksi myös tunnelman. Siksi
hän vielä säätää sävyjä ja värejä
valmiista kuvasta. Ura alkoi luontoretkistä isoisän kanssa ja Instagramista.
Nyt Punkan Instagram-tilillä on yli miljoona seuraajaa, mikä on Suomen
oloissa äärimmäisen harvinaista.
Kaarina-lehti,
Viikon
kuvat: Tshernobylin muistot Kaarinassa, saariston varhainen kulta ja Salon pestuumarkkinat.
10.5.2019.
Rajala
Blogi, Canon
Summer Campaign 1.5.-31.8.2019.
Rajala
Blogi, Sony
Cashback 1.5.-31.7.2019.
HS,
San
Francisco kieltää kasvojentunnistusteknologian ensimmäisenä
yhdysvaltalaiskaupunkina. 15.5.2019.
Yle
Areena, Kamerat
lahjoituksena somesta, oppilaat Mieskaveritoiminnasta - Freelance-valokuvaaja
muutti ylimääräiset kamerat kuvaukurssiksi. 7.5.2019. Radio
Suomi Helsinki. Kuuntele, kesto 9 min.
Älypuhelimista.
Panasonicilta
uutta.
- Suomen Panasonic, Uusi
Lumix G -perheen jäsen: GX880. Lehdistötiedote in English.
- Suomen Panasonic, LUMIX
DSLM-kamera DC-GX880K. Nämä tiedot ihan in Finnish.
- Tekniikan Maailma, Todella
pieni järjestelmäkamera Panasonic GX880 on omiaan selfieiden ja
miksei myös vlogien kuvaamiseen. 15.5.2019. Tänään
esitellyn GX880:n juuret ulottuvat lokakuuhun 2013. Silloin päivänvalon
näki kaikkien aikojen pienin micro four thirds -järkkäri Panasonic
DMC-GM1. Panasonic GX880 eteenpäin kääntyvä näyttö,
16 megapikselin peilitön järjestelmäkamera. Kamera tunnistaa
silmät ja kasvot. 4K uhd-video, ei mikrofoni- eikä kuulokeliitäntää.
Ei kuvanvakaajaa. Raw-kuvat. Kolmen tuuman kääntyvä kosketusnäyttö,
1.04 miljoonaa pistettä. Wi-fi, yhteys puhelimeen, kuvien siirto ja kameran
kauko-ohjaus. Runko + 12-32mm objektiivi 600 euroa.
- 43rumors.com, Panasonic
has announced the new GX880 in Europe.
- ePhotozine.com, Panasonic
Lumix GX880 Announced For Europe. Kompakti peilitön Micro 4/3 systeemin
järjestelmäkamera. 16 megapikselin sensori. Kroppikerroin 2x.
- Kamera & Bild, Panasonic
Lumix G880 – för selfiefotografen. Runko + 12-32mm 5.999 kruunua.
- Fotosidan.se, Ny
kompakt systemkamera från Panasonic för selfie-fotografer.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
Dpreview.com.
Diyphotography.net.
ePhotozine.com.
Petapixel.com.
Pdnonline.com.
Kamera
& Bild, Johan
Hammar – utnämnd till Årets naturfotograf. Vuoden luontokuvaaja,
28. kerta. 25.000 kruunua.
Kamera
& Bild, Profoto
A1X: Kraftfullare, snabbare och stöd för Sony. Canon, Nikon, Sony.
10.990 kruunua.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
- Nikonrumors.com, Nikon
Z6/Z7 firmware update 2.0 with eye AF officially released.
- Mirrorlessrumors.com, Rumors
roundup: Leica SL2, Hasselblax X1D-100, Fuji GFX100, Canon 64MP camera, Sony
A7sIII-A9II, Olympus E-M5III.
- L-rumors.com, Photons
to Photos: DxO derived Dynamic Range of the Panasonic S1R.
- Canonwatch.com, 7Artisans
50mm f/1.8 Lens Announced (for EOS M, $89).
- 43rumors.com, Big
LOL moment: Canon ambassador creates hope around a new Canon mirrorless wildlife
camera…but it’s the Olympus E-M1X :). Canon-suurlähettiläs
Andy Rouse ei varmaan saanut Canonilta päänsilittelyä...
|
15.05.2019
(linkki) (tämä
päivä upattiin päivän myöhässä...). |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Yle,
Vielä ehdit
sukeltaa kirsikankukkien lumoon Helsingin Roihuvuoreen - tallensimme punaisen
hehkun näihin kuviin. 14.5.2019. Hanami, "kukkien katselu".
Ursa.fi,
Zeniitti 2/2019. Muutama poiminta.
Seuraava numero ilmestyy heinäkuu 2019.
Mynewsdesk.com,
Samyang
45mm - Normaaliobjektiivi Sony FE:lle. Samyang AF 45mm f/1.8 FE. Täyskennoisille,
162g. Lähin tarkennus 45cm. Vastavalosuoja mukana. Kesäkuussa myyntiin,
svh. on 379 euroa.
TE-palvelut,
Koulu-
ja päiväkotikuvaaja, Suomen Koulukuvaus Oy, Turku. Elokuusta joulukuuhun,
tarve on 4 kuukaudeksi. Ajokortti ja auto oltava. Kokoaikatyö.
- Työpaikan osoite Brahenkatu 10, 20100 TURKU
- Palkkaus Sovitaan
- Työ alkaa 01.08.2019
- Työaika kokoaikatyö
- Työn kesto 3 - 6 kk, 4 kk
- Haku päättyy 31.05.2019
Älypuhelimista.
- Tekniikan Maailma, TM-ensituntuma:
OnePlus 7 Pro – Haastaa kainostelematta lippulaivapuhelimet, mutta sillä
on hintansa. 14.5.2019. Pro-malli, paino 206g. Näyttö 6.67 tuumaa.
3120 x 1440. 90 hertsin virkistystaajuus. OnePlus -puhelimien akilleen kantapää
on ollut niiden kamerat. Niiden tuottama kuvanlaatu on ollut hyvässä
valossa kiitettävää, mutta hämärässä ne
eivät olleet kilpailukykyisiä. Pääkamera 48 megapikseliä,
f1.6, optinen vakaaja. Ultralaajakulma 16 megapikseliä, f2.2. Kolminkertainen
zoom 8 megapikseliä ja f2.4. Videokuvaa 4k 60fps (ei laajakulma). Myyntiin
21.5.2019. Halvin pro-malli 749 euroa, kallein 829 euroa.
- Mobiili.fi, Kameratestaajalta
huippuarvio OnePlus 7 Prolle – nousi lähes kärkeen. 14.5.2019.
OnePlussan OnePlus 7 Pro -älypuhelin on pärjännyt erinomaisesti
DxOMarkin perinteisessä kameravertailussa. Puhelin nousi kärjen
tuntumaan taipuen vain pisteellä parhaalle. Parantamisen varaakin kuitenkin
löytyi. Kameran valkotasapainon vaihtelut näkyvät toisinaan
valokuvissa, minkä lisäksi sisällä kuvattaessa varjoisat
alueet sisältävät enemmän kohinaa.
- MTV, Testissä
OnePlus 7 Pro -huippupuhelin: Hyppäys terävimpään kärkeen.
14.5.2019.
- Suomimobiili.fi, OnePlus
6T vs. OnePlus 7 – Kannattaako päivittää? 14.5.2019.
- Iltalehti, Puhelimesi
saatettiin kaapata Whatsappin avulla, hakkerit keräävät dataa
mikrofonin ja kameran kautta - näin suojaat laitteesi. 14.5.2019.
Whatsapp kertoo saaneensa korjattua vakavan haavoittuvuuden, joka mahdollisti
käyttäjien vakoilemisen.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
A
Timeless Portrait of the Many-Splendored Faces of New York.
Digital
Photography School.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
IR.
Dpreview.com.
Pdnonline.com.
Thom
Hogan, The
Brutal Quarter. 11.5.2019. Kameravalmistajien myynnit tammikuu - maaliskuu
2019 on julkistettu. Huonolta näyttää.
Thephotoargus.com,
35
Inspirational Dandelion Images.
ePhotozine.com,
How
To Take Awesome Travel Food Photography Shots.
Fotosidan.se,
Björn
Persson uppmärksammar hotade djurarter. Haastattelu. Näyttely
Helsingborgissa, 25.5.2019 - 20.10.2019.
Kamera
& Bild, Adobe
uppdaterar Camera Raw & Lightroom CC.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
14.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
- Canon
7D:n korvaaja reissuille (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). 31 viestiä.
- Nikon
D7000 tarkennusongelmia (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Noin 6 vuotta
vanha Nikon D7000 on alkanut oikkuilla automaattitarkennuksen kanssa. Manuaalisesti
tarkentaa kyllä. Ei ole objektiivissa varmaankaan vika kun sama ongelma
myös eri objektiivin kanssa. Shutter count muutaman alle 78.000. Onko
tullut vain tiensä päähän vai voisiko jotain kokeilla
tehdä? Vika ei siis ole kokoaika, vaan jossain kohtaa kuvausta ei vaan
enää tarkenna automaattisesti.
- Järkkärin
tilalle pienempi kamera? (Digikuvaus).
- Kuvapankit
(Kuvankäsittely).
- Stefan
Bremer, Salon Veturitallissa (Kirjat, lehdet, tapahtumat, opiskelu, TV).
Stefan Bremer, Keskeltä ja Täysillä, laaja retrospektiivinen
valokuvanäyttely Salon Taidemuseo Veturitallissa 11.5.-8.9.
- Kysymyksiä
verkkolevystä (Mikä tahansa muu valokuvausaihe...).
- Sony
135 f1.8 GM (Optiikka).
- Taistelu
peilittömien ff järkkäreiden herruudesta (Järjestelmädigit).
- Nikonin
peilittömät FF-rungot Z6 ja Z7 (Järjestelmädigit).
Pari kysymystä Z6...
1) Focus peaking on, mutta toimiiko se myös etsimessä?
2) Toimiiko focus peaking FTZ-adapterin kanssa vanhoilla objektiiveilla (esim
ai-s) ?
3) Kennovakain + objektiivivakain = 2 vaiko vain 1 ? Eli onko tuplavakaimesta
hyötyä? ...
- 1) Näkyy ja toimii
2) Toimii
3) On hyötyä On kyllä huikea runko (Z6) MF kuvailuun. MF
tarkennus helppoa ja tarkkaa focus peakingilla ja 'etsinzoomilla'. Lisäksi
kaikkiin MF laseihin ilmestyi vakaaja. I love it <3
- Sony
α6400 (Järjestelmädigit). Pari kuvaa Berliinistä
A6400 & Samyang 24mm f2.8.
- #Taide:
Surreaalia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
- Tanssi
(Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
- Teema:
Katukuva (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- TEEMA:
koirakuvia, osa 2 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). 3 uutta koirakuvaa.
Kontto.kuvat.fi,
Berlin.
Sony a6400 + Samyang s2mm f2.8.
Yle,
Kuninkaallinen vauva
Legona ja viikon muita uutiskuvia. 13.5.2019. Viime viikolla Britannia sai
uuden kuninkaallisen, jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut alkoivat
Slovakiassa ja Suomessa käynnisteltiin hallitusneuvotteluja. 13 kuvaa.
Klikkaamalla isommaksi.
Rajala
Blogi, Sony
Tupla-Cashback 1.5.-31.7.2019.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
Futuristic
Photos from High-Rise Towers in the Paris Suburbs.
Digital
Photography School.
Diyphotography.net.
ePhotozine.com.
Dpreview.com.
Petapixel.com.
Pdnonline.com.
Thom
Hogan.
Fotosidan.se,
Nikon
och Canon tappade 17 procent i försäljning.
Kamera
& Bild, National
Geographic-bilder misstänks vara manipulerade. Tämähän
oli tapaus, jossa linturataa oli kloonattu.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
13.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
HS,
Arvokkaan
lintualtaan viereen rakentuu 17 000 asukkaan kaupunginosa – Luontokuvaaja
Tuomas Heinonen lobbaa lintujen puolesta valokuvilla. 12.5.2019. HS kävi
tutustumassa Suomenojan lintualtaisiin yhdessä luontokuvaaja Tuomas Heinosen
ja Finnoon asuinaluetta suunnittelevan projektinjohtaja Kimmo Leivon kanssa.
Kaleva,
Palkittu
oululainen mainoskuvaaja Onni Wiljami Kinnunen liikkuu työssään
fantasian ja mielikuvien maailmassa. 12.5.2019.
Piilokoju.fi,
Kolmen
suora ja raiskausyritys. 12.5.2019. Mökkisaaremme on suurelta osin
vanhaa vesijättömaata. Kivistä, kosteaa ja täynnä lahopuuta,
erinomaisen hyvin tikkojen mieleinen siis. Naapurin isäntä kuittasi
takavuosina mukavan summan rauhoittaessaan hehtaaritolkulla leppää,
haapoja ja koivua kasvavan hatelikon valkoselkätikan suojelualueeksi.
Mikrobitti
huhtikuu 2019, Testissä
puhelimen videoeditorit: Ilmaisilla sovelluksilla leikkaamisen alkuun. 5.5.2019.
Tilaajille. 4 sivua. 4 ilmaista videoeditoria testissä. Tietokoneessa käytettäviä.
Kaikki Mac, Linux, Windows.
- Shotcut. Ominaisuuksilla
ladattu. Perustoiminnot ja edistyneempiäkin, myös 4k. Videoklipit
raahataan hiirellä näytön alalaidan aikajanalle. Lisäraitoja
äänelle ja videolle tarvittaessa. Suotimia on paljon. Satoja video-
ja audiomuotoja. Videota voi tallentaa myös nettikamerasta. Vain YouTubeen
on suorat tallennusmuodot, ei muihin. Monipuolinen ohjelma, mutta vaatii opettelua.
- Monipuolinen videoeditori peruseditointiin. Hyvää: video-
ja äänimuotojen valikoima, suotimet. Huonoa: vaatii kohtalaisesti
opettelua.
- OpenShot. Raskaampaan
käyttöön. Sen verran monipuolinen ohjelma, että opasta
kannattaa selata verkossa. Vaikka editointia helpottavat näppäinkomennot.
Hiiren kakkosnäppäimellä avautuu videokatkelmasta valikko,
jossa esimerkiksi animointeja ja häivytyksiä. Kirkkauden ja kontrastin
muuttaminen. Ääntä voi yksinään käsitellä
monistamalla videoleikkeen ja peittämällä sen näkyvistä.
Otsakkeille on valmiita pohjia. Raskas ohjelma. Osaa valita oikeat vientimuodot
Instagrammiin, YouTubeen ja Vimeoon.
- Vahva videoeditori tavalliseen videoleikkaukseen. Hyvää: helppokäyttöisyys,
monipuolisuus. Huonoa: räätälöinti, laitevaatimukset.
- Lightworks. Ammattilaisten
jäljillä. Ammattilaissarjaa, ei yhtä tunnettu kuin Adobe Premiere
Pro. Uusi projekti luodaan antamalla nimi ja valitsemalla videon kehysnopeus
(sama kuin alkuperäinen, esim. puhelimessa vaikka 30 fps). Editointi-ikkunassa
käsittelyssä oleva leike. Alalaidan aikajanalla voi siirrellä
leikkeitä. Hiottu käyttöliittymä, värinkorjauksen
työkalut, efekti. Ei ehkä paras työkalu kotikäyttäjälle,
joka haluaa vain leikata videosta ylimääräiset pois. Ilmaisversion
ongelma on vähät vientimuodot. Ja videon vienti on rajattu 720p.
- Ammattitason editointiympäristö rajoituksin. Hyvää:
käyttöliittymä, YouTubeen ja Vimeoon lataus. Huonoa: kevytversion
puutteet videon viennissä.
- LosslessCut.
Pikaleikkuri sopii kärsimättömälle. Videot tuodaan valikon
kautta tai pudottamalla ne ohjelman ikkunaan. Videon tuomisen jälkeen
valitaan leikkeuden alku- ja loppupaikat. Videoista voi ottaa still-kuvia.
Sopii myös äänitiedostojen pätkimiseen. Viedyt tiedostot
(lyhyemmät leikkeet) ovat identtisiä alkuperäisiin verrattuna,
laatu ei muutu. Sopii hyvin arkiseksi videoleikkuriksi aloittelevalle harrastajalle.
- Yksinkertainen, sopii myös lasten käyttöön. Hyvää:
nopea leikkaustyökalu. Huonoa: ei työkaluja edistyneempään
käyttöön.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
Diyphotography.net.
ePhotozine.com,
How
To Capture Top Birds Of Prey Imagery.
Dpreview.com.
Earthboundlight.com,
Firmware
Fever. 12.5.2019.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
12.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
- Canon
7D:n korvaaja reissuille (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). 25 viestiä.
- Järkkärin
tilalle pienempi kamera? (Digikuvaus). Mikä olisi tämän
päivän suositus taskuun menevästä pokkarista,hintaluokka
400-1000€.Pääpaino valovoimassa , kinovastaavassa zoomissa
(200-400mm) ja etsin. Videokuvauksella ei juurikaan merkitystä.
- Taistelu
peilittömien ff järkkäreiden herruudesta (Järjestelmädigit).
(nyt keskustellaan lähinnä peilillisistä autoista, mutta onhan
niitä peilittömiäkin...).
- Karkkipäivää
odotellessa Fuji X-H1 (Järjestelmädigit). Nyt se "karkkipäivä"
tuli! ... Tosi hyvältä vaikuttaa, mutta on tuossa opettelemista
Tietääkö joku miten saisi valkotasapainon johonkin rullaan?
- #Taide:
Surreaalia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
- Isolla
kirkolla kirsikkapuut (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Dronella,
ilma ei suosinut ja aikataulu on juuri nyt tiukkaa, ainoa rako oli tänään.
(...Toivottavasti viikon päästä hanami-juhlan aikaan vielä
on jotain jäljellä kukinnoista...).
Sulantoblog,
Micro
4/3 is too noisy? And how get rid of noise 10.5.2019. YouTube-video, kesto
6:38. Image noise pops up in almost every Micro 4/3 related discussion. In this
video I'm going to find out it is a real world problem. I'll also share my Lightroom
noise reduction tips that can be useful for high ISO pictures.
- Sulanto oppi kuvaamaan filmiaikana, ei kovin herkkä kohinalle. Panasonic
Lumix G9:n kohinaa tutkiskellaan. ISO 3200, normaalilla katseluetäisyydellä
kohinaa ei oikeastaan huomaa, vasta zoomatessa sen kunnolla huomaa.
- ISO kuvatessa mahdollisimman alhainen. Kuvaa RAW. Älä alivalota.
Liike ongelma vähässä valossa, ISO-arvoa pitää nostaa,
objektiivi pitäisi olla mahdollisimman valovoimainen.
- Lightroomissa kohinan vähentäminen, RAW tärkein. 7 säädintä,
jotka Lightroomissa vaikuttavat kohinaan. Sharpening, Masking, 0 vahvin, 100
vain voimakkaimmat reunat terävöitetään, Sulanto käyttää
yleensä arvoa 50. Luminance, 20. Detail (Luminance threshold), 80. Contrast
(Luminance), 50. Color (ei yleensä ongelma), default 50 (?). Detail (Color),
default 25 (?). Smoothness (Color), default 25 (?).
- Sulannolla korkein ISO-arvio 6400, kuulemma ihan hyviä tuloksia.
- Instagram, sulantoblog
Peter
Forsgård, Street
Photography Amsterdam - My Gear. 10.5.2019. YouTube-video, kesto 9:24.
- Amsterdamissa kuvattu YouTube-video (DJI OSMO Pocket). Linnut laulavat kanaalien
varrella. Yksi päivä kuvausaikaa (muutamia tunteja), ei ihan helppoa.
Suomalainen huumori mainitaan kommenteissa.
- Mukana vain 17mm f/1.8 (polttovälivastaavuus 34mm). Olympus E-M5 Mark
II runkona. Pieni kahva lisätty, parempi ote.
- Instagram, jpeterf
Tuomas
Heinonen, Huhtikuu
2019 – Lintujen soidinmenoja ja nisäkkäitä. 11.5.2019.
Huhtikuu vierähti nopeasti eivätkä säät pilanneet kuvauksia.
Vaikeita valintoja oli tehtävä kuukauden edetessä, kun hyviä
valoja ei voi käyttää useassa paikassa samaan aikaan. Nelijalkaiset
ystävät veivät painopistettä ja hukkareissuja tuli useita.
Tulostakin syntyi sekä yllättäviä kohtaamisia. Katsotaan
miltä kuukausi näytti.
Kansan
Uutiset, Pakolaisleirin
valokuvaajalla riittää keikkoja Libanonissa. 11.5.2019. Palestiinalainen
valokuvaaja Fadi Anani kouluttaa nuoria kuvaajia Libanonissa.
Tivi.fi,
Tahmaako
tietokoneesi? Näin teet helposti kevätsiivouksen pc:lle. 11.5.2019.
Softa-arvio. Total PC Cleaner ei voisi juuri olla helppokäyttöisempi.
Microsfot Storesta, ilmainen.
Mynewsdesk.com,
Tamron
35-150mm f/2.8-4 Di VC OSD - Innovatiivinen kinokoon yleisobjektiivi. 9.5.2019.
Focus Nordic. Svh. 965 euroa. Nikon-versio kesäkuun alussa. Canon-versio
sitten kuukautta myöhemmin. Tärinänpoisto (suomennettuna kuvanvakaaja).
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
IR,
5
tips for capturing sharp landscape photos.
ePhotozine.com,
Use
The Power Of Lines To Improve Your Landscape Shots.
Dpreview.com,
DPReview
TV: Fujifilm XF 8-16mm F2.8 review. Ei suotimia, ei vakaajaa, ehkä
sopii parhaiten arkkitehtuurikuvaukseen. Kallis. Sääsuojattu. Kiinteä
vastavalosuoja. Fujifilm XF 8-16mm F2.8 WR LM. Kinovastaavuus 12-24mm. Yhteensopiva
Fujifilm X -kameroille. Paino 805g. Suomen hinta on 2000 euroa (hinnassa on
mukana verot).
Kamera
& Bild, Claes
Grundsten: Människor eller natur. Kolumni.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
11.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
HS,
Valokuvaaja Stefan Bremerin tuotannossa
ihminen on punaisena lankana: "Kasvot on sellainen maisema, johon en
ikinä kyllästy". 10.5.2019. Helsinkiläisen valokuvataiteilijan
tuotanto on esillä laadukkaista valokuvanäyttelyistä tunnetussa
Salon Veturitallissa.
Loimaan
Lehti, Viikon
kuvat: Tshernobylin siivooja, Instagram-hevoset ja keltainen kulta. 10.5.2019.
17 kuvaa.
HS,
Toisenlainen
taistelija. Tilaajille. 9.5.2019. Äiti pakeni kidutusta kätkemällä
asiakirjoja lapsensa vaippoihin – Nyt espoolainen tytär Airin
Bahmani kuvaa vuoristossa ihmisiä, joista monet jakavat hänen äitinsä
kohtalon.
Mynewsdesk.com,
Canon, Lähiluonto
tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia luontokuvaukseen. 10.5.2019.
Kotiliesi,
Juhlien
järjestäjä, eivätkö rahasi riitä ammattivalokuvaajaan?
Näillä vinkeillä otat juhlistasi ihanat valokuvat itse.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
IR.
Dpreview.com.
Pdnonline.com.
ePhotozine.com.
- How
To Photograph Creative Silhouettes In 5 Easy Steps.
- Panasonic
Lumix G90 Review. Julkistettu 5.4.2019. Vuonna 2016 julkistetun G80:n
seuraaja. Ei mitään dramaattisia päivityksiä. 20 megapikselin
LiveMOS-sensori, design päivitetty, sisäänrakennettu V-LogL,
kuulokeliitäntä. Isompi runko, parempi kuvausote, ISO:lle, valkotasapainolle
ja valotuksen kompensaatiolle omat säätimensä. 4K UHD video
30/24p, 1.25x kroppi. Full HD 120fps. Runkovakaaja 5-akselinen. Jos objektiivissakin
on vakaaja, niin teho on 5 stoppia. Kooltaan G90 on G9:n ja G80:n välissä.
Lcd-näyttö 1.24 miljoona pistettä (1.04 miljoona pistettä),
joka suuntaan kääntyvä kosketusnäyttö. Elektroninen
etsin sama, 2.36 miljoonaa pistettä. Sisäänrakennettu salama.
Ulkoisen mikrofonin liitäntä, kuulokeliitäntä, edelleen
micro-USB (lataus myös virtapankista). Yksi sd-kortti, UHS-II. Yksillä
akuilla ottaa 290 kuvaa (CIPA). Akkukahva lisävaruste. V-LogL. Vaikka
videoon lisätty uutta, niin alaspäin on menty, nyt 4K on 1.25x kroppia.
Panasonicin mukaan on suunniteltu sekä still-kuvaan että videoonSarjakuvaus
9fps, liikkuvaan kohteeseen 6fps. Sääsuojattu runko. Kohisee. Arvosana
4.5 * / 5 *. Runko + 12-60mm F3.5-5.6 alle 1.300 euroa (hinnassa on mukana
verot).
Diyphotography.net.
Petapixel.com,
Canon
and Nikon Imaging Sales Drop 17%+ Over Past Year.
The
Online Photographer.
Lensrentals.com,
blog, How
Potatoes and Gelatin Created Color Photography.
Fotosidan.se,
blogi, Ekvivalens
mellan olika sensorformat ger ändå inte likadana bilder.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
10.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
- Canon
7D:n korvaaja reissuille (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Minulla oli
pitkään monta eri järkkäriä, viimeisimpänä
Canon 7D ja siihen 100-400mm sekä 15-85mm lasit. Matkustan tosi paljon
ja tuo yllämainittu combo osoittautui varsinaiseksi niskantappajaksi,
eli päänsärkylääke piti ottaa joka päivä.
Myin järkkärin ja ostin Sonyn superzoom -pokkarin pari vuotta sitten.
Ihan jees, paitsi en ole tyytyväinen kuvanlaatuun. Suositelkaa sopuhintainen
ja ei liian painava järkkäri reissuun mukaan. Useimmiten käytin
tuota 15-85mm lasia, joten se polttoväli riittää. Uusi ketju,
5 viestiä.
- Mitä
tuli ostettua? (Aloitteleva digikuvaaja kysyy).
- Zeiss
Otus 100mm f1.4 (Optiikka). On hieno lasi ja upea kuvausfiilis varmasti,
mutta AF:n puute alkaa jo vaivata näitä Otuksia, kun muut tarkentaa
heti silmään täydellä aukolla. Se vaan on hankala yhtälö,
kun täydellisellä optiikalla epäonnistuu tarkennuksessa kerta
toisensa jälkeen. Se syö miestä, jos on maksanut sen 4000 euroa.
- Sony
Nex-5N vs A6300 kuvan laatu (Nikon, Sony).
- Taistelu
peilittömien ff järkkäreiden herruudesta (Järjestelmädigit).
- Nikon
huhuilee (Järjestelmädigit).
- Sony
A7III (Järjestelmädigit). Kävi ihme homma otsikon kameran
kanssa. Ei suostu virransäästö menee päälle. ...IR-remote
enabloitu? Tuon ollessa päällä ei nuku...
- (2017
- ) Sony A7III, A7RIII, A9 (Järjestelmädigit). ...Gigantin norjalainen
emoyhtiö Elkjøp ostaa pohjoismaisen huoltoliiketoimija InfoCare
Workshopin. Oman huoltoyhtiön avulla Gigantti aikoo parantaa huoltopalvelujaan
ja lyhentää huoltoaikoja....
- #Taide:
Surreaalia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
- Teema:
Still life (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
Petteri
Hautamaa, Teerisuon
lumoissa. 9.5.2019. Edellisvuonna otin ensikokeilut keväisen teerinsoitimen
valokuvauksessa. Tuolloin käsiin ei jäänyt vielä kummoista
materiaalia, mutta kokemus oli ikimuistoinen. Tänä keväänä
lähdin liikkeelle hyvissä ajoin ja panostavammalla otteella. Teeret
muodostivat itselleni kevään tärkeimmän projektin, eikä
oikeastaan muuta mainittavaa materiaalia sen takia juurikaan kertynyt. Parempi
kerrankin keskittyä yhteen juttuun, sen sijaan että sinkoilisi hätäpäissään
joka suuntaan.
Digicamera.netin
uutisissa oli 4.5.2019
jonkin verran suomalaisesta kuvat.fi-palvelusta.
Vielä vähän lisää. Viime vuosina palvelua on taas kehitetty
vähän aktiivisemmin. Käyttäjävirta on kuulemma selvästi
kääntynyt takaisin Suomeen ulkomaisista some-palveluista, syynä
kaikenlaiset yksityissuojahuolet jne. Kuvat.fi on vähän henkilökohtaisempi
kotisivutila, ei niinkään mikään some-palvelu.
- Gallerian nimeksi voi valita .kuvat.fi:n lisäksi n. 10 valmiista muustakin
domainpäätteestä, ja nykyään voi vaihtaa käyttöön
myös oman domaininkin. Monilla ammattikuvaajilla on oma .fi tai .com
domaini liitetty palveluun. Domainin liittämismahdolisuus kuuluu kaikkiin
versioihin ilman lisäveloitusta (domain-nimi pitää ostaa erikseen).
- Ammattikuvaajat käyttävät palvelua aika paljon keräyskorin
takia, eli laittavat kuvauskeikan luonnoskuvat asiakkaalleen nähtäville
palvelun kautta ja asiakas käy keräyskorin avulla valitsemassa haluamansa
kuvat ja kenties kirjoittamassa niihin kommentteja ym. Helpottaa työnkulkua...
Kamerakoulu.fi,
Filmikuvausta Siikanevalla.
9.5.2019. Ari Jaaksin matkassa filmikuvausretkellä Siikanevalla. Välineinä
laakaformaatin 4×5 Graflex Crown Graphic ja keskiformaatin Rolleiflex.
YouTube-video, kesto 14:37.
Naniannette.fi,
Kuinka minusta
tuli katukuvaaja? 9.5.2019. Podcast ja teksti.
Markku
Könkkölä, Jyväskylän
kameraseuran kuvailta 16.5. – Hankasalmen kameraseuran vierailu. 9.5.2019.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
Russian
photographer Dmitry Gomberg gives us a bucolic view of life in rural Georgia
with his work The Shepherd’s Way. Lampaita riittää. Bucolic
= paimen.
Digital
Photography School.
IR.
ePhotozine.com.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Dpreview.com.
Pdnonline.com.
Thom
Hogan.
The
Online Photographer, Is
Canon On To Something Here? The Elusive Fun Factor. Miltä Canon EOS
RP tuntuu. Lyhyesti: kyse ei ole teknisesti edistyneimmästä mallista,
jossa olisi kaikkein uusimmat ominaisuudet. Mutta arvioijat ovat yhtäkaikki
nauttineet sillä kuvaamisesta.
Thephotoargus.com,
Finding
Great Photography Locations for Beautiful Photographs.
Fotosidan,
Fotosidan Masters
- Årets mästarbild 2019. Äänestys.
Kamera
& Bild, Ny
firmware till Nikon D850, D7500 & D5600 släppt.
Kamera
& Bild, Wacom
Intuos Pro Small – proffsseriens minsting. Pro-sarjan pienin. Tämän
hinta on 2600 kruunua. Muut sitten 4200 kruunua ja 5900 kruunua.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
09.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Rajala
blogi, Canon
EOS-1D X Mark II on omiaan moottoriurheilun kuvaamiseen. 6.5.2019.
Facebook
Canon, Canon
Live – RF 85mm F1.2L USM. Video, kesto 7:29. Olli Turtiainen ja Teija
Tamminen-Saremaa.
Loimaan
Lehti, Viikon
kuvat: Susannan. 3.5.2019. Kuvat isommaksi klikkaamalla. 17 kuvaa.
Ilta-Sanomat,
Viikon
uutiskuvat: Thaimaassa yllätyshäät, Venezuelassa tilanne kärjistyy.
4.5.2019. 6 kuvaa.
Mikrobitti,
Kiintolevyjen
tuotanto romahtamassa – miten käy keskeisen pc-komponentin. 6.5.2019.
TE-palvelut,
Muu
valokuvaaja, zentuvo Finland Oy, Espoo. Kiinteistö- ja asuntokuvauksia.
Oma kalusto oltava, drone ja video myös.
- Työpaikan osoite 02770 ESPOO
- Palkkaus sopimuksen mukaan
- Työ alkaa kesä-heinäkuussa
- Työaika muu osa-aikatyö
- Työn kesto yli 12 kuukautta
- Haku päättyy 14.06.2019 klo 23:59
Älypuhelimista.
- Tekniikan Maailma, Paras
kamerapuhelin, 500–1 050 euroa. 8.5.2019. Huawei P30 Pro.
- Tekniikan Maailma, Kännykät
ovat vuosikausia edellä kameroita. 8.5.2019. Seurasin lomamatkalla
nähtävyyksien ympärillä pyöriviä turistiryhmiä,
ja vain yhdellä sadasta lomailijasta oli kaulassaan järkkärikamera.
Pokkarikameraa ei näkynyt kenelläkään. Valtaosa turisteista
luotti kännykkään, jolla hoituivat niin kuvat nähtävyyksistä
kuin omakuvat tuttaville – vieläpä paikan päältä.
- Mobiili.fi, Huawei
julkisti esiin nousevalla etukameralla varustetun P Smart Z -älypuhelinmallin.
8.5.2019. P Smart Z:n saatavuudesta Suomessa ei ole vielä tietoa. Aiemmissa
huhuissa puhelimen hinnaksi Euroopassa mainittiin vain reilut 200 euroa, mutta
nyt puhelin on listattu Italian Amazonissa noin 280 euron hinnalla.
- Mobiili.fi, Tältä
näyttää iPhone XR:n seuraaja – mallinnokset paljastavat
designin. 8.5.2019.
- Tekniikan Maailma, Nokian
”hirviökameraa” vuodelta 2013 verrattiin TM:n testissä
uusiin huippukamerakännyköihin – ”Todellinen suorituskyky
kaikkia testilaitteita parempi”. 8.5.2019. Tekniikan Maailman uudessa
kamerakännykkävertailussa oli mukana neljä uutta huippumallia,
Honor View20, Huawei P30 Pro, Nokia 9 PureView ja Samsung Galaxy S10+. Mutta
miten ne pärjäävät monta vuotta sitten julkaistua Nokian
”hirviökameraa” vastaan?
- Tekniikan Maailma, Näin
TM kirjoitti Nokia 7650 -puhelimesta vuonna 2002. 8.5.2019. Silloin hinta
oli 795 euroa.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
California
artist Kirk Crippens talks about capturing Big Sur’s year-long isolation.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com.
(eiliseen
jatkoa) Canon RF 85mm F/1.2L USM.
- Suomen Canon, Canon
RF 85mm F1.2L USM. Svh. 3.130 euroa.
- Dpreview.com, Canon
announces the RF 85mm F1.2 L USM lens, the first RF lens to feature its BR
optics. BR = Blue Spectrum Refractive. Lähin tarkennus 85cm.
- IR, Canon
announces RF 85mm f/1.2 L portrait lens: First RF lens featuring Blue Spectrum
Refractive Optics.
- Canonrumors.com, Canon
officially announces the RF 85mm f/1.2L USM.
- Diyphotography.net, Canon’s
85mm f/1.2L USM lens is coming to EOS R mirrorless cameras next month.
- Petapixel.com, Canon
Unveils the RF 85mm f/1.2L, Its Go-To Mirrorless Portrait Lens.
- ePhotozine.com, Canon
85mm f/1.2L USM Lens Announced.
- Thom Hogan, Canon
RF 85mm f/1.2L USM
- The Online Photographer, Canon
85mm f/1.2 RF
- Kamera & Bild, Canon
RF 85mm F/1,2L USM – säljstart i juni
IR.
Petapixel.com.
Diyphotography.net.
Dpreview.com.
Pdnonline.com.
Lensrentals.com,
blog, Photography
Breakdown of the NASA Antares Rocket Launch. Miten kuvat otettiin.
Fotosidan.se,
Vernissage
för Fotosidan Masters 2019.
- Galleri Kontrast, Fotosidan
Masters. 13.6.2019 - 15.7.2019. Kuvia kaikkiaan 1800 kpl, esillä
80 kpl. Kadun toisella puolen kaupunginmuseo. Ihan lähellä Slussenin
metroasemaa. Pohjoispuolella olevaan Vanhaan kaupunkiin on matkaa vähän
yli 100 metriä.
Fotosidan.se,
Nissin
MG80 Pro - välkyld toppmodell.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
08.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
- Tärkein
asia kuvan hyvyydessä ja kuvauksen harrastamisessa (Sana on melkein
vapaa).
- Mitä
tuli ostettua? (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Kertokaas mulle joku viisaampi
mitä ostin huutokaupasta hetken mielijohteesta? Kyseessä on jalusta
jossa lukee Gitzo Brevente.
- Sony
135 f1.8 GM (Optiikka). Snadisti tarkempi kuin kuin Zeiss APO 135/2 joka
lähti tämän GM:n edeltä kiertoon. Täysin äänetön
ja hemmetin nopea AF, myös huonossa valossa. A7R3:n (uusi softa tuli
just eli onko sitten asialla uusi softa vai lasi) uudella firmiksellä
Eye AF osuu ihan tolkuttoman hyvin. Jos silmä on kunnolla auki niin ei
tuolla edes puolihutia ole onnistunut saamaan aikaiseksi.
- Täysin kaiken hypen arvoinen. Bokeh-arviot jätän itseäni
taiteellisimmille sieluille.
- Suomen hinta on 2100 euroa (hinnassa on mukana verot).
- Zeiss
Otus 100mm f1.4 (Optiikka).
- Canon
1,4* jatke (Optiikka).
- Sony
Nex-5N vs A6300 kuvan laatu (Nikon, Sony).
- Taistelu
peilittömien ff järkkäreiden herruudesta (Järjestelmädigit).
- Akkujen
määrä lentomatkalle (Järjestelmädigit).
- Canon
EOS RP (Järjestelmädigit).
- Saariselän
iltoja (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
- TEEMA:
Mikä lintu? (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
- Fantsut
rantsut +3 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
- teema:
kukkia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). St. Paulia. Sisäkukkaa,
ulkona sataa... mut sisällä hyvä luonnonvalo... Kokeilin Olyn
HiRes moodia, kaksi kuvaa yhdistelty terävyysalueen syventämiseksi.
- Piika
valtasi yksiön (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- TEEMA:
Kännykkäkuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Laitetaan
uusi teema pystyyn, kännykkäkuvat. Niinhän sitä väitetään,
että paras kamera on se, joka on aina mukana. Samalla voisi mainita millä
kamerakännykällä kuva otettu. Ei laiteta kuitenkaan tähän
niitä tavanomaisia räpsyjä :-). (piti oikein yrittää
tarkistaa, että löytyisikö tällainen jo aiemmin, en löytänyt...).
Petri
Pietiläinen, Turkey
- Spring 2019. Lomamatkalla Turkissa. Kansio päivittyy edelleen...
Kamerakoulu.fi,
Takavalon
luova käyttö – käsisalaman asettaminen kohteen taakse.
8.5.2019. Tekstiä, kuvia. kuvaustehtävä.
Valovuoto.fi,
#ez4ence
– kuvaajana CS-joukkueen matkassa. 7.5.2019. Ulkomaille suuntautuvat
kuvauskeikat ovat mielestäni siisteintä, mihin kuvauksen ammattilainen
voi ajautua. Haastattelin kaveriani, joka oli vastikään kuvannut elektroniseen
urheiluun liittyvän keikan Brasiliassa. CS = Counter Strike.
Museokortti.fi.
Tarjous voimassa 12.5.2019 asti. 64 euroa (norm. 69 euroa). Kaupan päälle
lisäkuukausi. Ylimääräinen kuukausi myös museokortin
uusijoille.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Canonilta
uutta.
- Mynewsdesk.com, EOS
R -kamerajärjestelmään uusi valovoimainen muotokuvaobjektiivi,
Canon RF 85mm F1.2L USM. Canonilla on jo vuodesta 1976 ollut valikoimassaan
85 millinen 1.2 valovoimainen objektiivi. Ensimmäinen malli oli FD-kiinnityksellä
ja sitä ovat vuosien mittaan seuranneet arvostetut ja ikoniseen maineeseen
nousseet EF-kiinnitykselliset versiot. Nyt on aika esitellä huippuluokan
RF 85mm F1.2L USM -objektiivi, joka on yhteensopiva peilittömän
täyden kennon EOS R -kamerajärjestelmän kanssa. Järjestelmään
kuuluvat tällä hetkellä sekä EOS R - että EOS RP
-rungot, järjestelmän innovatiiviset RF-objektiivit takaavat huippunopean
tarkennuksen ja erinomaisen optisen laadun. Myynti alkaa kesäkuussa,
svh. on 3.130 euroa.
- Suomen Canon, Canon
RF 85mm F1.2L USM.
- Tekniikan Maailma, TM-ensituntuma:
Huikea 85 mm:n potrettilasi Canon EOS R -järjestelmään.
Canon RF 85mm F1.2L USM on viimeisin versio Canonin arvostetuista f/1,2-valovoimaisista
85 mm:n muotokuvausobjektiiveista. Peilittömien kameroiden RF-bajonetti
on mahdollistanut uudet suunnitteluperiaatteet, joiden ansiosta erottelu on
nyt parempi kuin missään aiemmassa Canon-objektiivissa.
- Canonwatch.com, Here
Is The Canon RF 85mm f/1.2L Lens With Blue Spectrum Refractive Optics.
- Photorumors.com, Canon
RF 85mm f/1.2 L USM lens officially announced.
Featureshoot.com,
The
Outsider Artist Whose Dedication Saved His Life. Erikoinen elämäntarina.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com.
- How
To Create Unusual Compositions With Cool Results.
- Take
The 'Old Vs New' Photography Challenge.
- Super
Saturday 4 May Winner Announced.
- Panasonic
Lumix S1 Full-Frame Camera Review By David Thorpe. Julkistettu 1.2.2019.
Panasonic S1 -malli on se pikkuveli, 24 megapikselin täyskennoinen peilitön.
Sääsuojattu. 5-akselinen kuvanvakain, runko 5.5 stoppia, runko +
objektiivi 6 stoppia. 4K/30p kroppaamaton video, 4K/60p kropattu. 1080 video
180 fps. Multi-shot High Resolution 96 megapikseln kuvatiedostot, jalusta
tarpeen. Kertatarkennuksella 9 fps, jatkuva tarkennus 6 fps. Elektroninen
OLED-etsin 5.76 miljoonaa pistettä, 60fps tai 120fps. Diopteriasetukset
0.78x, 0.74x, 0.7x (tämä sopii hyvin silmälasien käyttäjälle).
3.2 tuuman 2.1 miljoonan pisteen kosketusnäyttö, kolmeakselinen.
Paino 899g. Kameran päällä pieni status-lcd -näyttö.
Runko sopii hyvin Suomen olosuhteisiin, voi käyttää hanskat
kädessä. Bajonetti Leica L. Etukäteen Panasonic arvioi, että
Panasonic S1 -mallia käytettäisiin 70% still-kuviin ja 30% videoon.
Paino 899g. Suomen hinta on 2699 euroa (hinnassa on mukana verot).
- Samsung
DUO Plus USB Type-C Flash Drive Review. Arvosana 4 * / 5 *. Älypuhelimille
ja uusille mikroille suunniteltu. USB-tikku.
Dpreview.com.
- Olympus
OM-D E-M1X review. Julkistettu 24.1.2019. 20 megapikselin 4/3 -systeemin
peilitön järjestelmäkamera, perinteisen järjestelmäkameran
koko ja ulkonäkö. Paino 997g. Kroppikerroin 2x. Säänkestävyys
huippuluokkaa, kaikkia mahdollisia ja mahdottomia ominaisuuksia. Pitkä
takuu. Kaksi korttipaikkaa. Iso elektroninen etsin 0.825x (sopii hyvin silmälasien
käyttäjille), 2.36 miljoonaa pistettä. Kolmen tuuman kääntyvä
kosketusnäyttö, 1.037.000 pistettä. 2 SD-korttipaikkaa, UHS-II.
LiveND (harmaasuodin sisäänrakennettuna). Akut kestävät
ja kestävät, 870 kuvaa (CIPA). Sarjakuvaus nopea, parhaimmillaan
60fps. Huippuluokkaa oleva kuvanvakaaja (sopivan objektiivin kanssa 7.5 stoppia).
UHD 4K/30p video. USB-lataus. Suljin speksattu 400.000 laukaisuun. Suunnattu
pro-kuvaajille, urheilu ja action. Mutta myös pitkää zoomia
kaipaaville. Ilman jalustaa Hi-Res -moodi 50 megapikselin kuvat. Kuvanlaatu
on erinomainen, jpg-kuvissakin värit kohdallaan. Jos ennestään
omistaa paljon Micro 4/3 -systeemin objektiiveja => kannattava hankinta.
Arvosana 85%. Suomen hinta runko on 3.300 euroa (hinnassa on mukana verot).
- Instagram
posts will soon be screened by Facebook fact checkers.
- Twitter
now supports adding images and other media to retweets.
- B&H
effectively cancels out internet sales tax in US with its new 'Payboo' credit
card. Oma luottokortti. Osavaltiovero nettiostoksista vähän
alle 10%. Jatkossa USA:ssa kaikkien yritysten pitää tämä
maksaa.
- The
FAA predicts the commercial drone market could triple in size by 2023.
Tähän mennessä kasvu on ollut 13% per vuosi. Nyt sitten arvio
24.7% per vuosi. Vuoteen 2023 mennessä 835.000 kuvauskopteria ammattikäytössä.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Pdnonline.com.
Thom
Hogan, Hope
Versus Fear. 4.5.2019. Hoganilla ei ole vaikuttanut onnistuneiden otosten
määrään urheilu- tai villieläinkuvauksessa sarjanopeuden
kasvamisen 2 fps -> jopa 20 fps. Toivotaan kameravalmistajalta jotain puuttuvaa
ominaisuutta, jonka jälkeen omissa kuvissa simsalabin. Pelon takia hankitaan
aina uusia ja uusia välineitä, vaihdetaan toiseen systeemiin jne.
Pelätään, että kaluston puutteiden takia kuvat ovat huonompia.
The
Online Photographer, The
Very Best Camera Deal In the Entire Universe Right at This Moment. Fujifilm
X-H1 + akkukahva, $1.299.
Kamera
& Bild, Kamerorna
som tog vinnarbilderna i World Press Photo 2019. Mitä kameroita ammattilaiset
käyttävät. Entä täyskennoiset vs. kroppikennoiset.
Vielä ei näy peilittömien läpimurtoa. Kyse on pro-lehtikuvaajista.
Joilla tärkeä kriteeri kuvatessa on esim. ergonomia, vaikeissa olosuhteissa
kuvaaminen jne. Kameran painolla ja koolla ei usein ole mitään merkitystä.
Fotosidan.se,
Anders
Petersen visar Stockholm på Liljevalchs. Neljä vuotta Tukholman
dokumentointia. Ensimmäistä kertaa hän on kuvannut omaa kaupunkiaan.
Satoja kuvia, Tukholma, 2015 - 2018. (Suora teksti näyttelystä).
Fotosidan.se,
Fotokonstnär
mottar Swedish Photography Award. Pari vuotta vanha palkinto. Tarkoitettu
valokuvaajille, joilla ei ole varaa isoihin näyttelyihin. Uralle nostetta.
50.000 kruunua ja näyttely Helsingborgissa. Tänäkin vuonna voittaja
on ns. valokuvataiteilija, Albin Biblom.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
07.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Miikka
Pulliainen, Tarinoita
kuvien takaa, osa 4/12. 6.5.2019. Julkaisen Facebook sivuillani tarinoita
kuvien takaa. Julkaisu tulee vuoden jokaisena maanantaina ja kokoan tänne
aina kuun lopussa kyseisen kuukauden tarinat. Kuvaa, tekstiä. videota.
HS,
Kuvia
Suomesta, osa 45. 5.5.2019. Mika Ranta kuvasi avohakattuja metsiä maalta
ja ilmasta
Yle,
Nauru lievittää stressiä,
muistutti maailman naurupäivä ja viikon muita uutiskuvia. 6.5.2019.
Viime viikolla vietettiin niin vappua kuin nauru- ja Star Wars -päivääkin.
Katso tästä viikon kiinnostavimmat uutiskuvat. 14 kuvaa. Klikkaamalla
isommaksi.
MTV,
Kuka
tahansa voi onnistua kuvissa, uskoo Erika – tärkeintä on
uskoa omiin mahdollisuuksiinsa: "Se on mieletöntä, kun sen oikeasti
tajuaa". 7.5.2019.
Tekniikan
Maailma, Applen
iOS 13 on jo nurkan takana – Tässä tulee huhukimara uuden
käyttöjärjestelmän uudistuksista. 6.5.2019.
Rajala
Blogi, Fujifilm
Summer Campaing 2019. 6.5.2019.
TE-palvelut,
Videoon erikoistuva
valokuvaaja, A-lehdet Oy, Helsinki, Helsinki. A-lehtien kuvatoimitus kuvaa
valokuvia ja videoita sekä journalistisiin medioihin että yritysasiakkaiden
kaupallisiin medioihin. Kuvaukset paikan päällä tapahtumissa,
miljöissä ja kodeissa että omassa studiossa A-lehtitalossa. paikan
päällä tapahtumissa, miljöissä ja kodeissa että
omassa studiossamme A-lehtitalossa. Jätä hakemus sekä ansioluettelo
mahdollisimman pian, viimeistään 19.5.2019. Haastattelut aloitetaan
nopeasti.
- Työpaikan osoite Risto Rytin tie 33, 00081 A-LEHDET
- Palkkaus sopimuksen mukaan
- Työkokemus 1-5 vuotta
- Työ alkaa Sopimuksen mukaan
- Työaika kokoaikatyö, 37,5t / viikko
- Työn kesto yli 12 kuukautta, kokoaikainen
- Haku päättyy 19.05.2019 klo 23:00
Mynewsdesk.com,
Polaroid
Originals sukeltaa Stranger Thingsin ylösalaisin-maailmaan. Focus Nordic.
Lehdistötiedote.
Polaroid Originals OneStep2 Stranger Things Edition, Suositushinta 139,00 €.
Polaroid Originals Stranger Things Limited Edition film, Suositushinta 19,90
€.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
A
Powerful Portrait of Living Off the Grid in Northern Canada. Suomalaiset
voivat samaistua näihin kuviin ja tunnelmiin.
Digital
Photography School.
Diyphotography.net.
Dpreview.com.
Petapixel.com.
ePhotozine.com,
12
Ways To Improve Your Beach Photography Today.
Pdnonline.com.
Lensrentals.com,
blog, Just
the MTF Charts: Micro 4/3 Lenses. Eipä mahdolliset yksittäiset
laadunvaihtelut vaikuttamaan tuloksiin, kuin kaikkia laatuja on 10 kappaletta.
(Kuinkahan moni objektiivitestaaja toimii näin?) Olympus M. Zuikot, Panasonicit,
Voigtlanderit. Testit isoimmilla aukoilla.
Fotosidan.se,
Juridik
för hobbyfotografer. Poddradio, kesto 22:54. Lait suunnilleen samat
kuin Suomessakin.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
06.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
- Kun
huomaa että ei pääse rinnalla kuvissa, niin.. (Sana on
melkein vapaa). Paljon kaikenlaisia, kuvia, kiinnostavia. Analogista.
- Tärkein
asia kuvan hyvyydessä ja kuvauksen harrastamisessa (Sana on melkein
vapaa).
- Aloittelijalle
jalusta (Aloitteleva digikuvaaja kysyy).
- Uudet
Sigmat (Optiikka). Melkoinen peli tämä uusi 70-200. Nopea tarkennus,
hieno vakaaja, rakenne kuin tankissa, arca swiss -panta, joka naksahtaa vaaka-
ja pystyasentoon... Ja kuvanlaatu huippua. Täydellisen hyvä heti
täydellä aukolla.
- Sony
Nex-5N vs A6300 kuvan laatu (Nikon, Sony). Onko kukaan sattumoisin vertaillut
erityisesti näiden hämäräkuvauksen laatua? A6000 oli aika
surkea Nex-5N:ään verrattuna joten alkoi epäilyttämään
ettei edes A6300 pärjää. 5N hajosi joten jokin uusi pieni vastaava
peilitön tai pokkari pitäisi löytää tilalle.
- Taistelu
peilittömien ff järkkäreiden herruudesta (Järjestelmädigit).
- Fuji
X-T3 (Järjestelmädigit). Nyt on runkopäätös tehty;
se on X-T3.
- (2017
- ) Sony A7III, A7RIII, A9 (Järjestelmädigit).
- Illan
henki *lyhytelokuvan traileri* (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
Kommentit.
- Kuvan
käsittelyn alkeet? (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Postinjakelu
(Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Teema:
Lintukuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Ketjua luettu 642.291
kertaa.
- Teema:
MaisemaKuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Järvimaisema
eilen/tänään. Kyllä tämä kevät tästä
:-)
- Letkeästi
Luurilla (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). 4 mv-kuvaa. Kokeilin
viimeistä versiota suodintelineestä mistä on poistettu astroputkihuopa
tiivisteenä. 30 sekuntia kertoo jo hyvin pitääkö valoa.
Pitihän se, mutta luurin taskulamppurinkula heijasteli sitä vielä
takaisin hieman. Kalkkisten Riviera, 4.5.2019, +1C, 0 asukasta.
Journalisti
4/2019. Ilmestynyt
2.5.2019.
- Rahahautomo.
Valokuvausjärjestö Finnfoto kylpee rahassa, jota se ei ole saanut
jaettua kuvaajille. Valokuvaajien yhdistyksellä Finnfotolla on erikoinen
ongelma: yhdistyksen tilillä oli vuodenvaihteessa yli puoli miljoonaa
euroa, jota se ei ollut saanut jaettua kuvaajille. Se on iso summa rahaa järjestölle,
jonka pääasiallinen tehtävä on rahan jakaminen –
ei pesämunan kerääminen.
- Tilinpäätöksen mukaan yhdistyksen kahdella pankkitilillä
oli viime vuoden lopussa yli puoli miljoonaa euroa jakamatonta rahaa.
Niin isoa summaa on vaikea saada jaettua henkilökohtaisina apurahoina,
jotka ovat olleet 1000 – 4000 euron luokkaa ja pienimmillään
muutamia satasia.
- Mikko Säterin mukaan ongelmana on, ettei hyviä hakemuksia
tule riittävästi ja hakemusten määrä ylipäätään
on vähentynyt. ”Valokuvaajille olisi eri tahoilla valtavasti
rahaa jaossa, jos he vain viitsisivät hakea sitä. Hakemus, joka
on hyvin perusteltu ja joka ei ole yliampuvasti budjetoitu, yleensä
menestyy.”
- Lehtikuvaajien erotiedotteessa puututtiin seikkaan, joka puhututtaa
vielä nykyisinkin. Lehtikuvaajien mielestä ammattilaisten tarpeita
vastaava toiminta ei onnistunut Finnfotossa, jossa jäseninä
on myös alan harrastajia. Lehtikuvaajien mielestä Kopiosto-raha
kuuluu ensisijaisesti sitä kerryttäville ja siitä eläville
ammattilaisille. Finnfotossa iso osa apurahoista ohjautuu harrastajakuvaajille,
ja yhdistyksen jäsenenä on muun muassa kamerakauppiaiden yhdistys
Suomen fotokaupan liitto.
- Kuvaajan
ongelma: miten ottaa kiinnostavia kuvia festarikävijöistä lakia
rikkomatta? Itse yritin kuvata ihmisiä, jotka ovat omissa maailmoissaan
eivätkä ajattele kameran läsnäoloa. Sellaisessa kuvaamisessa
on paljon vastuuta, sekä lain säätelemää että
eettistä. Miten ottaa ja julkaista kuvia, jotka ovat kiinnostavia mutta
eivät loukkaa ketään? Sitä olen pohtinut myös omissa
hankkeissani ja Aalto-yliopiston kandityössäni, joka käsitteli
omien läheisten käyttämistä taiteellisissa projekteissa.
- Freelanceriksi
jääminen on heittäytymistä epävarmuuteen, jossa nirsous
johtaa konkurssiin. Kahdeksan vuotta sitten erään pienen pitäjän
koulun pihassa heilui reppuselkäinen hahmo, jolla oli toisessa kädessään
osamaksulla ostettu kamera ja toisessa kädessään lasten turvaistuin.
Istuimessa vauva itki nälkäänsä. Koulupäivän
päätteeksi töistä pois hipsivä opettaja kyseli, mikä
mies täällä tähtäilee. Esittelin itseni valokuvaajaksi
ja kerroin olevani iltapäivälehden kuvauskeikalla. Opettajan säälivä
katse kiersi kameran, naamani ja huutavan vauvan välillä. Kysymykseen,
jota hän ei esittänyt, vastasin hymyilemällä ja tarkentamalla,
että olen vapaa valokuvaaja.
Tekniikan
Maailma, Pikakoe:
Canon EOS RP. 15.5.2019. Testikuvat ja videot. Canon EOS RP sisältää
EOS 6D Mark II -peilikamerasta tutun 26,2 megapikselin kennon. Kenno ei edusta
teknisen kehityksen kärkeä, mutta värit näyttävät
herkullisilta, ja sopivassa valossa otettuja kuvia katselee mielikseen. Valon
vähetessä ja etenkin videota kuvattaessa huomaa, etteivät kohina-arvot
ylä parhaiden kilpailijoiden tasolle.
Aamulehti,
Suomen
paras valokuvaaja on kuollut – Raine Lehtoranta näki maailman toisin,
kauniimmin. 5.5.2019. Aamulehden arkistossa on yli 20 000 Rainen ottamaan
valokuvaa. Ne kaikki ovat hyviä, suurin osa loistavia. Huonoja joukosta
ei löydy, koska Raine ei milloinkaan painanut laukaisinta turhaan, varmuuden
vuoksi. Hänen oppina voisi olla; mitä vähemmän kuvia otat,
sitä parempia ne ovat. Niin, sanon sen nyt suoraan: Raine oli Suomen paras
valokuvaaja. Hänet myös palkittiin usein, vuonna 1999 Raine valittiin
vuoden lehtikuvaajaksi, vuonna 2006 saimme Rainen kanssa Bonnierin suuren journalistipalkinnon
vuoden parhaasta jutusta Bakusta Pekingiin.
- Raine siirtyi ajasta ikuisuuteen kolme viikkoa sitten kotonaan Nokialla
59-vuotiaana, maailman nähneenä miehenä.
- Google kuvahaku, Raine
Lehtoranta
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
IR.
Dpreview.com,
DPReview
TV: Drone photography in the Faroe Islands.
ePhotozine.com,
What
To Photograph Around The Hedgerows Of The UK.
Pdnonline.com,
What
Exactly is the “Fair Use” Defense in Copyright Law? Tulkintaa.
Mikä on uusi itsenäinen teos, jos alkuperäistä valokuvaa
on muutettu.
Kamera
& Bild, Test:
Nikon A1000 & Sony HX99 – två funktionsrika småttingar.
- Nikon A1000, julkistettu 18.1.2019. 16 megapikseliä, 24-840mm, 35-kertainen
zoom, F3.4-6.9. Kääntyvä kolmen tuuman kosketusnäyttö,
921.000 pistettä. Elektroninen etsin, 1.166 miljoonaa pistettä.
4K video, 30p. Paino 330g. Yhdellä latauksella ottaa 250 kuvaa. Suomen
hinta on 460 euroa (hinnassa on mukaan verot). Arvosana 54.
- Sony HX99, julkistettu 1.9.2018. 18 megapikseliä, 24-720mm, 30-kertainen
zoom, F3.5-6.4. Kääntyvä kolmen tuuman kosketusnäyttö,
921.000 pistettä. Elektroninen etsin, 638.400 pistettä. 4K video,
30p. Paino 242g. Suomen hinta on 540 euroa (hinnassa on mukana verot). Arvosana
54.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
05.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Jaakko
Latvanen, Flickr, Schwäbische
Alb. 25 kuvaa. Reussenstein Castle ruins in Schwäbische Alb, Germany.
Sulantoblog,
Multiple Exposure on Lumix
G9 -Surprisingly good fun! 3.5.2019. YouTube-video, kesto 6:38. In this
video I'm going to make some multiple exposures in camera using my Lumix G9.
This is a useful tutorial if you have never tried this. I highly recommend trying,
because it's a lot of fun. My name is Matti Sulanto, I'm a photographer and
a Lumix ambassador based in Helsinki Finland. I'll publish a new video every
Tuesday and Friday.
- Kameran sisäinen toiminto, monta valotusta samaan kuvaan kokeilussa.
Sulanto kuvaa melkein aina raw-kuvia, keskittyy sommitteluun, valotukseen
jne. Ei ole jäänyt aikaan tällaisiin kokeiluun. Ensimmäinen
kuva näkyy himmeänä etsimessä tai näytöllä,
toinen kuva on helppo ottaa ensimmäisen päälle. Maksimissaan
neljä kuvaa. Lopputulos sitten raw-tiedostona.
- Instagram, sulantoblog
Peter
Forsgård, Exposure
Settings - How to get it RIGHT!. 3.5.2019. YouTube-video, kesto 9:18.
Valovuoto.fi,
Valaisulla
ei ole tarkkoja sääntöjä – lopulta vain tunnelmalla
on väliä. 4.5.2019. Mielipide. Seuraava artikkeli käsittelee
Game of Thrones -sarjan kahdeksannen kauden jaksoja valaisun näkökulmasta
ja saattaa turmella elokuvanautintoa juonipaljastuksilla.
Petteri
Järvinen, Bittimittari, Adobe
vaati blogitekstini poistettavaksi. 4.5.2019. Sähköpostissa odotti
eilen yllätys: Google ilmoitti, että Creative Suitea käsitellyt
blogitekstini joulukuulta 2017 oli poistettu Adoben tekijänoikeuksiin liittyvän
DCMA-vaatimuksen perusteella. Mitä ihmettä??
- Nyt täytyy olla varovainen, jotta Adobe ei vaadi tätäkin
kirjoitusta poistettavaksi. Kävin katsomassa 1,5 vuotta vanhan kirjoitukseni,
enkä edelleenkään löytänyt siitä mitään
laitonta. Kirjoitus käsitteli Creative Suiten lisenssipalvelimen sulkemista
ja vanhan kolmosversion tuen loppumista (End of life). Tekstissä oli
kaksi linkkiä, jotka molemmat osoittivat Adoben omille sivuille. En voi
parhaalla tahdollakaan keksiä mitään, joka loukkaisi Adoben
tekijänoikeuksia.
- Googlen sähköpostissa annettiin valitusmahdollisuus, mutta sananmuoto
ei erityisesti rohkaise sen tekemiseen: "Voit lähettää
vastailmoituksen antamalla alla olevassa verkkolomakkeessa pyydetyt tiedot.
Huomaa, että voit joutua korvaamaan aiheutuneet vahingot (kulut ja asianajajien
palkkiot mukaan lukien), jos annat tietoisesti väärää
tietoa siitä, että sisältö poistettiin tai poistettiin
käytöstä vahingossa tai virheellisen tunnistuksen seurauksena.
Jos et ole varma, loukkaako tietty materiaali tekijänoikeuksia, suosittelemme
ottamaan yhteyttä asianajajaan."
- Haluaisinko lähteä kiistelemään Adoben juristien kanssa
jenkkiläiseen oikeusistuimeen asiasta? En tietenkään. Kirjoitus
ei ollut itselleni mitenkään tärkeä. Adoben kannalta se
oli kiusallinen, koska sen mukaan vanhat CS3-ohjelmat lakkaavat toimimasta
ja Adobe tarjoaa tilalle kuukausimaksullista tilausta.
Tifi.fi,
Kaipaatko
nopeaa muistiinpanosovellusta Apple-laitteisiin? Drafts on sellainen. 4.5.2019.
Drafts on nimensä mukaisesti suunnattu nopeaan kirjoittamiseen, alustaksi
josta tekstin voi lähettää tai muokata tarvittaessa nopeasti
eri käyttötarkoituksia varten. 1,99 euroa kuukaudessa maksava Pro-versio
sisältää lisää toimintoja ja teemoja.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
Dpreview.com,
DPReview
TV: Panasonic S1R vs. Nikon Z7 vs. Sony a7R III. YouTube-video, kesto 14:41.
Panasonic S1R, sopii erittäin hyvin studio- ja maisemakuvaajille, hintava.
Videokin erinomainen. Sony a7R III, hinta on nyt sopiva, erinomainen kuvanlaatu,
ikä rupeaa jo näkymään, sopii hyvin matkakameraksi, akut
kestävät pitkään, paras all-around, video, potretti, maisemakuvaus.
Nikon Z7, vetoaa moneen Nikon-käyttäjäään. Hyvä
yhdistelmä still-kameraa ja videota.
ePhotozine.com,
5
Tutorials To Improve Your Transport Photography Technique.
Thom
Hogan.
Petapixel.com,
Shooting
the Milky Way in Missouri.
The
Online Photographer, Custom
Modes to the Rescue! Panasonic G9. Mike käytti muutaman tunnin Panasonic
G9:n asetuksiin.
Diyphotography.net,
The
Walter Leica Noctilock is a Leica-inspired solid brass padlock for your camera
bags. Käsintehty pikku lukko vetoketjuun, ulkonäöltään
Leica-kamera. Hinta vain $138.
Kamera
& Bild, Fotohistoria:
Kameror & svensk fotoindustri.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
04.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Kuvat.fi,
kesäkuussa alkaa osaltani 10. vuosi. Hinta kokonaiselta vuodelta 50 euroa.
Harrastajaversio on ollut koko ajan käytössäni, yrityskäyttöön
on sitten kalliimmat hinnat. Lähinnä kyse on ollut kuvagallerioiden
mahdollisimman yksinkertaisesta jakamisesta sukulaisille ja tuttaville. Syntymäpäiviä,
hautajaisia, tapahtumia, muutamat häätkin.
-Kaikki galleriat olen piilottanut etusivulta. Etusivu on tyhjä. Välillä
olen käsitellyt kuvat erikseen, välillä olen ajanut kuvat makron
läpi (pienennystä, terävöintiä jne.) Nyt viimeksi oli
pikkukannettava ulkomaan matkalla mukana, siirsin alkuperäiset isot jpg-kuvat
kuvat.fi-palveluun (näyttää automaattisesti oikean kokoisen kuvan
katsojasta riippuen). Ja estin alkuperäisen kuvatiedoston lataamisen. Voi
itse määritellä, minkä kokoisen kuvan vierailija voi ladata
sivustolta (tai estää kokonaan lataamisen). Ihan hyvältä
kuvat näyttivät suoraan kamerastakin, pienennettynä. Linkin galleriaan
lähetän sitten sähköpostitse, mukana salasana.
- Nimen sivustolle voi vapaasti valita (pitää olla tietenkin uusi
nimi), loppu on sitten ...kuvat.fi. Kannattaa valita mahdollisimman yksinkertaisen.
Ja pitää muistaa, että linkissä isoilla ja pienillä
kirjaimilla on merkitystä...
- Viime vuosina olen välillä siirtänyt videoitakin, minuutin
ja kahden minuutin pätkiä.
- Kuvia lienee kaikkiaan vähän alle viisituhatta, videoitakin useita
kymmeniä. 500 gigan talletustilasta on käytetty tähän
mennessä sellaiset 7%. Peruskäytössä tila ei ikinä
lopu. Palvelimet ovat Suomessa, periaatteessa parempi niin.
- Google Analytics -linkitykseen riittää kun yhteen kohtaan lisää
tracking-koodin.
- Mitään muita ominaisuuksia en ole käyttänyt. Mahdollista
on esim. blogin pitäminen. Omassa käytössä olen kokenut,
että kuvat.fi-palvelu on ollut harvinaisen vaivatonta. Yleensä kamerakännyköiden
käyttäjät lähettelevät toisilleen satojen megojen
videoita, onko järkeä.
- Harrastaja, 500 Gt, vuoden laskutuksella 50 euroa
Harrastaja 2, 1000 Gt, vuoden laskutuksella 90 euroa
Yhdistys, 500 Gt, vuoden laskutuksella 111,60 euroa
Yrittäjä, 1000 Gt, vuoden laskutuksella 235,60 euroa
Yritys, 2000 Gt, vuoden laskutuksella 471,60 euroa
- Kuvat.fi Tukisivusto
- Kuvat.fi Kehittäjien blogi
- Kuvat.fi Facebook
Suomen
käsityön museo, Laura
Malmivaaran Kuivuudessa kasvaa toivo -valokuvanäyttelyssä toivo on
läsnä. 3.5.2019. Näyttely on nähtävillä Suomen
käsityön museossa Jyväskylässä 15.5.–19.5.2019.
Keskiviikosta sunnuntaihin.
Yle,
Näin
Suomen kevät etenee – katso Yle Luonnon kevätseurannan upeat
kuvat paikkakunnittain. 4.4.2019. Kuvia on kuukaudessa kertynyt puolisentoista
tuhatta.
Petteri
Järvinen, Bittimittari, Pelkkää
usb-latauskaapelia etsimässä. 3.5.2019. Halusin pelkän latauskaapelin
paitsi tietoturva-, niin myös käytännön syistä. Autossa
oleva usb-liitäntä on yhdistetty auton omaan tietoviihdejärjestelmään.
Aina, kun siihen kytkee puhelimen latausta varten, se haluaa ohjata puhelinta
ja käynnistää Android Auto -sovelluksen (totta, sitä ei
voi virallisesti edes ladata suomalaisiin puhelimiin, mutta apk-tiedostona onnistuu).
HS,
Kuva Mechelininkadulle
jätetystä kolmesta pikkulapsesta ilmestyi pian 38000 jäsenen
Facebook-ryhmään – ”Aikuisen pitäisi miettiä,
mitä jakaa nettiin”. 3.5.2019. Tunnistettavan kuvan jakaminen lapsista
ilman heidän tai vanhempien lupaa loukkaa lasten yksityisyyttä, sanoo
Pelastakaa lapset ry:n erityisasiantuntija. Samantyylisiä julkaisuja jaetaan
etenkin Facebookin paikallisryhmiin viikoittain.
- kommenteista: Loukkaa ainoastaan jos kuvasta käy ilmi jotain yksityisyyden
piiriin kuuluvaa. Yksinkertaistetusti julkisella paikalla kuvatusta ihmisestä
- lapset mukaan lukien - saa lain mukaan julkaista kuvan ilman lupaa ei-kaupalliseen
käyttöön kunhan ei loukkaa kohdetta.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
Announcing
the Winners of The Print Swap Show in Paris. Näitä kuvia olisi
katsonut isompanakin.
Digital
Photography School.
Pdnonline.com.
IR.
Dpreview.com.
ePhotozine.com.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Kamera
& Bild, Adobe
dubblar priset för vissa.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
- Canonwatch.com, Can
The Canon EOS RP Compete With The Sony A7III?
- 43rumors.com, Jim
Chung: Can m43 lenses actually resolve the additional resolution of high res
mode?
- 43rumors.com, a
bit of everything… M4/3 Biggest Advantage Over Full Frame is NOT
Size. Etc.
- Fujirumors.com, Matt
Granger Dislikes the Fujifilm GFX50R, ePhotozine Highly Recommends it as Step
Up from Full Frame and More – GFX50R Roundup.
- Sonyalpharumors.com, Sony
Tidbits… Animal Eye AF is here, but… (Sony a7 III/a7R III
Firmware Update) (Northrup). Etc.
- Fujirumors.com, Nissin
MG80 Pro Flash. Ei hintaa.
- Canonrumors.com, Canon
Made The Rebel SL3 Incompatible With Third Party Flashes By Removing Universal
Hot Shoe Pin. Canon EOS 250D ja Canon EOS 2000D. Raflaavassa otsikossa
tottakin. Ei kuitenkaan koske yhtäkään halpissalamien Canon-versiota,
ne kaikki toimivat. Esim. Yongnuo, Godox jne. jne. (jos Canon-versio). Ongelma
koskenee niitä vanhempia salamia. Tai geneerisiä versioita salamasta.
Ja monia studiosalamia. Ja muitakin. Kummastuttaa, että asia tuli esiin
vasta nyt...
- Diyphotography.net, Canon
has removed the universal pin on the new SL3 (200D Mk II) flash hotshoe.
Kommenttien perusteella pinnejä riittää, nyt on yksi keskipinni
salamakengästä poistettu. Salamavalmistajalta riittää
firmware-päivitys, jos käyttää Canon EOS 250D salamakengän
keksipinniä.
- Petapixel.com, Canon
Made Its New Entry-Level DSLRs Incompatible with 3rd-Party Flashes. Vaikuttaa
Canonin puolelta lähinnä kiusanteolta.
|
03.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
- Tärkein
asia kuvan hyvyydessä ja kuvauksen harrastamisessa (Sana on melkein
vapaa).
- Flickr
(Sana on melkein vapaa). ...Kiitos - korjasin nyt kuvien Safety Levelin >
Safe.
- Keskustelujen
turhuudet (Sana on melkein vapaa).
- Huawei
kännykkäkamerat 2018-2019 (P20 Pro jne) (Digikuvaus).
- IKEA
LADDA SAMA KUIN ENELOOP (Kuvaus yleinen).
- Canon
1,4* jatke (Optiikka). Kysymys, jota olen tässä pähkäillyt.
Kuvauskohteena moottoriurheilu, autot, linnut, luonto, lentkoneet ym. liikkuva
kohde. Miten tämä 1,4 convertteri toimii tälläsen 70-200
L linsin kanssa, kuulemma hyvin. Tarkennuspisteet ovat käytössä
ja niin ees päin AF:ää käyttäessä. Mutta miten
on kuvan laatu, heikentääkö se sitä miten paljon etenkin
täysillä milleillä?
- Tamron
17-28/2.8 Di III RXD (Sony FE) (Optiikka).
- Canonin
peilitön FF, EOS R (Järjestelmädigit). Kuvan skaalaaminen
selaimessa, retinanäytöt. Tapahtuuko ylipäätään
ja jos, niin milloin.
- Nikonin
peilittömät FF-rungot Z6 ja Z7 (Järjestelmädigit).
Hinnoista.
- (2017
- ) Sony A7III, A7RIII, A9 (Järjestelmädigit).
- Sony
A7SIII (Järjestelmädigit).
- Sony
α6400 (Järjestelmädigit).
- Taistelu
peilittömien ff järkkäreiden herruudesta (Järjestelmädigit).
- TEEMA:
koirakuvia, osa 2 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
- Citroën
DS (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
- Reissailua
(Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit (punainen a-lasku).
- Fantsut
rantsut +3 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Nyt kun satoi lumen
maahan ja kesäloma miulla alkoi niin joutaa nuo muutama tänne lämmittelemään.
3 uutta kyykuvaa.
- Kaakkureiden
parittelu (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kymmenkunta kuvaa. K18,
vaikka mitään ei näytetä.
Sulantoblog,
LIVE Q&A. 30.4.2019.
YouTube-video, kesto 1:03:37. Live Q & A, ask Matti. My name is Matti Sulanto,
I'm a photographer and a Lumix ambassador based in Helsinki Finland. I'll publish
a new video every Tuesday and Friday.
- Jatkossakin näitä tulee, ehkä kerran kuukaudessa. Streamin
viestit näkyvät sitä mukaan kun video menee eteenpäin.
- Instagram, sulantoblog
Peter
Forsgård, How To
Buy A Camera Lens - A Guide. 30.4.2019. YouTube-video, kesto 14:33. How
To Buy A Camera Lens is a video where I go through the questions you ask yourself
when buying a new Camera lens.
Olli
Korhonen, Opi
tunnistamaan pikkukuovi ja kuovi – sisältää myös videoon
perustuvan tunnistustehtävän. 3.5.2019. Kuvat ja teksti. Lisäksi
tunnistustehtävänä YouTube-video, kesto 0:49. Kumpi on pikkukuovi,
kumpi kuovi?
Kamerakoulu.fi,
Kolme
valokuvaajaa kuvaa yhtä mallia kolmessa lokaatiossa. 2.5.2019. Hiljattain
valokuvaajat Iiro Rautiainen, Kiia-Bettina ja Atte Tanner järjestivät
nopeatempoisen kuvauspäivän, jonka aikana kaikkien oli tarkoituksena
kuvata samaa mallia kolmessa eri lokaatiossa. Jokainen kuvaaja sai päättää
oman kuvauspaikkaansa ja sinne sopivat vaatteet. Tämän jälkeen
aikaa kuvan tekemiseen oli kolme minuuttia kuvaaja kohti. YouTube-video, kesto
7:24.
Yle,
Vappuna hämmentäneet
droonit tulivat Kirkkonummelta ja Suomenlinnasta – lähettäjästä
ei tietoa. 2.5.2019. Kummatkin droonit lensivät selvästi liian
korkealla. Hannolan mukaan droonit pääsevät suorituskykynsä
puolesta selvästi sallittuja korkeuksia ylemmäs. – Ainakin pienellä
virittämisellä, Hannola sanoi.
HS,
kolumni, . Onneksi
pakkomielteeni on linnut eikä seksiseuran metsästäminen.
3.5.2019.
Tekniikkatalous.fi,
Microsoft
hylkää salasanat – ”Hakkerit eivät murtaudu järjestelmiin,
he kirjautuvat niihin”. 2.5.2019. Microsoft aikoo hylätä
Windows 10 -käyttöjärjestelmään toukokuussa julkaistavan
päivityksen yhteydessä käytännöstä, joka velvoittaa
käyttäjät uusimaan salasanansa säännöllisin väliajoin.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com.
Dpreview.com.
Petapixel.com.
Diyphotography.net,
Create
timelapses easily from directly within Lightroom with Timelapse+ Studio.
$49.
Pdnonline.com.
The
Online Photographer.
- Which
Would Win? Nikon Z7 vai Fuji GFX 50R.
- Photoshop,
Microsoft Word, and Your New Microcomputercam. Aiemmin vei vuoden oppia
uuden kameran käyttö. Nyt uusia malleja tulee niin tiuhaan, että
vanhaa ei ehdi oppia ennen uuden ostamista. Aiemmin ensireaktio oli, että
kunpa pääsisi tuolla kuvaamaan. Nyt ensireaktio on, että ei
jaksaisi taas opetella uutta kameraa.
Fotosidan.se,
SE
BILDEN: Gatufotografins utveckling oroar. Blogi. Lavastettuja tilanteita,
ns. katukuvausta.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
02.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
- Flickr
(Sana on melkein vapaa). Olen nyt pari viimeistä kertaa lisännyt
kuvia Flickr-tililleni suoraan Lightroomista (CC 2015). Kuvat on tarkoitettu
kaikkien nähtäväksi (Public). Ne näkyvät kylä
Photostreamissäni, kun olen kirjautunut sisälle ohjelmaan, mutta
eivät näy sellaiselle, joka ei ole kirjautunut ohjelmaan. Olen jokaisen
kuvan kohdalla tarkistanut, että se on "public". Mistähän
tämä johtuu?
- Parhaat
revontuliyöt (Sana on melkein vapaa).
- Huawei
kännykkäkamerat 2018-2019 (P20 Pro jne) (Digikuvaus).
- Ikea
Ladda sama kuin Eneloop (Kuvaus yleinen). Tronicceihin en koske enää
edes pitkällä kepillä. Olen tainnut 2 kertaa 4kpl palketin
niitä ostaa. Tronicit toimivat jonkun kaukosäätimen virran
tarpeisiin mut en niitä salamaan laittas niin kuraa ne on. Enelooppeja
(valkoiset) saa edukkaasti Saksan Amazonista. 8kpl jotain 18 eur. Ainoa mitä
ei löydy sieltä on värilliset eneloopit.
- Kuvaesityksen
kontrollointi "etänä" (PC) (Fotoalbumiohjelmat).
- Mistä
paras kuvakirja? (Fotoalbumiohjelmat). Fotobuch.de onko kokemuksia työn
laadusta?
- Tamron
17-28/2.8 Di III RXD (Sony FE) (Optiikka).
- Canonin
peilitön FF, EOS R (Järjestelmädigit). iMac, retina-näyttö,
pääasiassa. Paljon viestejä. ...Terävyyden muutos (puutos)
aiheutuu kuvan skaalauksesta KOKO näytölle. 4 K kuvaa on katsottava
5 k näytössä ilman skaalausta eli ALKUPERÄISESSÄ
(4 K) koossa, jotta terävyys ns. säilyisi....
- (2017
- ) Sony A7III, A7RIII, A9 (Järjestelmädigit).
- Taistelu
peilittömien ff järkkäreiden herruudesta (Järjestelmädigit).
- Nikonin
peilittömät FF-rungot Z6 ja Z7 (Järjestelmädigit).
- Sony
α6400 (Järjestelmädigit). Juurikin samaa mietin, hinnaltaan
aivan yliveto laite.
- Fantsut
rantsut (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
- Citroën
DS (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
- Luontohavaintoja
(Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Teema:
Lintukuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Pari uutta lintukuvaa.
- Teema:
Keep It Simple! (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). (uusin: 1-kertainen
on kaunista...).
Valovuoto.fi,
Canon
EOS RP kokemuksia. 1.5.2019. Canonin toinen RF-kiinnitystä käyttävä
peilitön järjestelmäkamera on aloittelijoille suunnattu EOS RP.
EOS R:n pikkuveli käväisi Valovuodon testissä maaliskuussa, joten
nyt on aika käydä läpi millaiset kokemukset kamerasta jäi.
- Loppusanat: EOS RP on varsin asiallinen kamera stillikäyttöön
noin 1600€ hintaluokassa erityisesti, jos laukusta löytyy ennestään
Canonin EF-kiinnityksen optiikkaa. Se toimii pienen kokonsa ansiosta mukavasti
reissussa ja luotettava kertatarkennus tekee siitä hyvän muotokuvauksessa
sekä rauhallisemmissa dokkarihommissa. Panostamalla noin 800€ enemmän
saa EOS R:n kanssa paremman etsimen, akunkeston ja kuvanlaadun sekä enemmän
kustomoitavuutta. Omalla toivomuslistallani ovat pienikokoisemmat RF-kiinnitteiset
objektiivit, etsimen ylivalotuksesta varoittavat värit sekä toinen
muistikorttipaikka.
Petteri
Hautamaa, Laajista
lintukuviin. 1.5.2019. Nostin kuukausi takaperin blogissani esille väljät
lintukuvat, joissa kohde saattaa esiintyä hyvinkin pienenä. Tällä
kertaa tarkastelun alla on laajakulman mahdollistamat erilaiset kuvakulmat lintukuvauksessa.
Tyypillisestihän lintukuvauksessa valtaa ovat aina pitäneet pitkät
teleobjektiivit. Ainakin kun katsoo minkälaisia sinkoja jengi ronttaa lintumestoilla
mukanaan ja toisaalta miltä ne tyypillisimmät lintukuvat näyttävät.
HS,
Huhtikuun
parhaat kuvat. 1.5.2019. Huhtikuun parhaissa kuvissa nähdään
tv-kameraa väistävä, väistyvä keskustan puheenjohtajan
Juha Sipilä, Frozenin Elsa suomalaisella pellolla, sekä mandariinikauppias
Syyriassa. Ja paljon muuta. 42 kuvaa + kuvatekstit. Klikkaamalla isommaksi +
liikkuminen kuvagalleriassa eteen taakse.
Piilokoju.fi,
Avoin
sorsa – kuvankäsittely ja Linux. 1.5.2019.
Polku.net,
Tarja Paldanius, Lokakuun
lopulla Akionsaaren poluilla. 1.5.2019. Olen löytänyt metsän,
sen ihastuttavat rungot, värit, sen tuhannet tuoksut ja sen äänet,
sekä myös hiljaisuuden. Olen kuullut ja nähnyt metsistä
kertovia ohjelmia, puheita metsän vaikutuksista ihmisen terveyteen. Halusin
kokea sen omakohtaisesti ja antaa kokemusperäisen lahjan lapsenlapsille.
Onneksi vielä on, ainakin joitakin, pieniä metsiköitä lähiluonnossa.
HS,
Vapunpäivää
vietettiin herkutellen ja laulaen aurinkoisessa Helsingin Kaivopuistossa
– Kuvat ja videot näyttävät parhaat palat. 1.5.2019.
Gotech.fi,
Kodintekniikan
kauppa vilkastui alkuvuonna 2019. 2.5.2019. Viime vuosi kokonaan. Kaikki
kodintekniikka. Kamerakaupan taantuma jatkui, mutta peilittömien järjestelmäkameroiden
myynti vilkastui, ja niiden suosio ohitti peilikamerat. Kamerakaupan lasku jatkui
9,1 prosentin vauhtia. Kasvuun ylsivät vain peilittömät järjestelmäkamerat
(11,2 %). Kappalemäärissä mitattuna niiden osuus 55,5 prosenttia
kaikista järjestelmäkameroista. Myynnin arvosta laskettuna peilittömät
edustavat nyt 57,3 prosenttia järjestelmäkameroiden kaupasta. Vertailut
(vähennystä/kasvua edellisen vuoden 2018 vastaavaan ajankohtaan).
1 - 3/2019.
- Digitaalikamerat, kiinteä objektiivi, myynti 3 395 kpl. Vähennystä
-10.4%.
- Digitaalikamerat, kiinteä objektiivi, myynti 1,664 miljoonaa euroa.
Vähennystä -2.3%.
- Digitaalikamerat, kiinteä objektiivi, keskihinta 379 euroa. Kasvua
9.1%.
- Digitaalikamerat, peilittömät järjestelmäkamerat, myynti
3 188 kpl. Kasvua 6.9%.
- Digitaalikamerat, peilittömät järjestelmäkamerat, myynti
3,148 miljoonaa euroa. Kasvua 11.2%.
- Digitaalikamerat, peilittömät järjestelmäkamerat, keskihinta
988 euroa. Kasvua 4.0%.
- Digitaalikamerat, peilietsinkamerat, myynti 2 553 kpl. Vähennystä
-26.5%.
- Digitaalikamerat, peilietsinkamerat, myynti 2,348 miljoonaa euroa. Vähennystä
-33.7%.
- Digitaalikamerat, peilietsinkamerat, keskihinta 920 euroa. Vähennystä
-9.7%.
- Digitaalikamerat yhteensä, myynti 10 136 kpl. Vähennystä
-10.8%.
- Digitaalikamerat yhteensä, myynti 7,161 miljoonaa euroa. Vähennystä
-11.3%.
- Digitaalikamerat yhteensä, keskihinta 707 euroa. Vähennystä
-0.6%.
- Action-kamerat, myynti 5 963 kpl. Kasvua 7.3%.
- Action-kamerat, myynti 1,629 miljoonaa euroa. Kasvua 10.2%.
- Action-kamerat, keskihinta 273 euroa. Kasvua 2.7%.
- Muut video-kamerat, myynti 807 kpl. Vähennystä -26.4%.
- Muut video-kamerat, myynti 421 miljoonaa euroa. Vähennystä -27.1%.
- Muut video-kamerat, keskihinta 521 euroa. Vähennystä -1.0%.
- Älypuhelimet, myynti 456 873 kpl. Kasvua 3.7%.
- Älypuhelimet, myynti 172,138 miljoonaa euroa. Vähennystä
-2.1%.
- Älypuhelimet, keskihinta 377 euroa. Vähennystä -5.6%.
- Tulostimet, myynti 44 311 kpl. Kasvua 5.6%.
- Tulostimet, myynti 5,115 miljoonaa euroa. Kasvua 4.7%.
- Tulostimet, keskihinta 115 euroa. Vähennystä -0.9%.
HS,
Helsinki-Vantaalla
vapunpäivänä kolme uhkaavaa tilannetta lennokeista –
Lentäjä havaitsi lennokin kolmen kilometrin korkeudessa. 1.5.2019.
Nykyaikaiset lennokit voivat nousta jopa viiden kilometrin korkeuteen. Lennokkivalmistajat
asentavat kansalliset lentokieltoalueet lennokin ohjelmistoon, mutta ohjelmiston
tiedot eivät aina pidä paikkansa.
- Lennokin maksimilennätyskorkeus on 150 metriä, ja lennättäjällä
pitää olla näköyhteys lennokkiin. Säännöt
ovat tiukemmat lentoasemien läheisyydessä.
- Lentoaseman lähialueella kolmen kilometrin päässä lentoasemasta
lentokorkeus saa olla maksimissaan 50 metriä. Jos lennätyspaikka
on 1-3 kilometrin päässä asemasta, lennokin saa nostaa vain
esteiden kuten puiden tasalle. Alle kilometrin päässä lentoasemasta
lennättämiseen tarvitaan lennonjohdon lupa.
- Ei taida Helsinki-Vantaalla olla välineitä häiritsevien dronien
pudottamiseen
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com.
Dpreview.com.
IR,
Shooting
soccer with the Olympus E-M1X paired with the (gasp!) Panasonic 50-200mm f/2.8-4.
Diyphotography.net.
Pdnonline.com.
Petapixel.com.
The
Online Photographer, Canon
EOS R: Already? Julkistus 8 kuukautta sitten. Jo nyt $300:n alennus.
Lensrentals.com,
blog, The
RodeCaster Pro is the Near Perfect All in One Podcasting System. Pieni äänistudio,
7 audio-in (joista 4 mikrofonia), samanaikaisesti monta osallistujaa podcastiin.
4 kuulokeliitäntää. MicroSD-kortille voi tallentaa. Ääniefektejä.
USB-äänikortti + podcast-studio. Suomen hinta on alle 700 euroa (hinnassa
on mukana verot).
Kamera
& Bild, Elin
Kero: Redigering är inte fusk. Kolumni.
Fotosidan.se,
Krönika:
Den omtänksamme fotografen. Kolumni.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
- Mirrorlessrumors.com, What’s
coming this May: Fuji gear, Canon gear and maybe Olympus gear.
- Sonyalpharumors.com, BCN
reports the Sony A7III sells more than the competition combined (Canon R,
Canon RP and Nikon Z6). Maalis-huhtikuu, Japani. Aika kattava läpileikkaus,
40% kaikesta myynnistä.
- Fujirumors.com, These
4 Fujifilm Cameras Snapped World Press Photo 2019 Winning Photos.
- 43rumors.com, a
bit of everything… Olympus 12-40mm F2.8 Pro – The MUST have
zoom! (Forsgård). Etc.
- Canonrumors.com, Firmware
v1.2.0 seems to have solved a banding issue that was present in the Canon
EOS R.
- Photorumors.com, Top
10 PhotoRumors posts for April 2019.
- Nikonrumors.com, Top
10 NikonRumors posts for April 2019.
|
01.05.2019
(linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
HS,
Lunta, räntää
ja melankoliaa: Kymmenen kuvaa Helsingin karmeimmista vapuista. 30.4.2019.
Helsingin toistaiseksi lumisin vappu koettiin vuonna 1941, jolloin maassa oli
27 senttimetrin nietokset.
Kamerakoulu.fi.
Markku
Könkkölä, Hyvää
vappua! Näin vaalien välissä tuli mieleen, kuinka moni asia
on vinossa. Kuvaajana päätin oikaista niistä edes osan.
Kotiliesi.fi,
Haaveena
upeat kuvat juhlista? Näillä vinkeillä tilaat valokuvaajan ikuistamaan
ainutlaatuiset hetket. 30.4.2019.
Timon
poikkitiedepalsta, Orivesi
(melkein) mainittu. 1.4.2019. Tulipa hankittua pari tietokirjaa. Toisen
kohderyhmään selkeästi kuuluen, toisen en niinkään.
Caj Bremerin Mies katolla on teos, jota ei valokuvauksesta intohimoisesta kiinnostunut
kuten meikäläinen oikein voi ohittaa.
Tekniikkatalous.fi,
Ottiko
Neil Armstrong Kuussa vain 5 kuvaa, kuten selfie-kulttuuria ivaava nettimeemi
väittää? Ei ottanut, otti enemmän! 30.4.2019. Yhdysvaltain
avaruushallinto NASA:n mukaan Apollo 11 -astronautit Armstrong ja Buzz Aldrin
ottivat kuukävelynsä aikana yhteensä 122 kuvaa. Näistä
77 on Armstrongin ottamia.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
Fashioning
the Feminine Ideal in the Photos of Martine Gutierrez.
Digital
Photography School.
Dpreview.com.
- Sony
a6400 review. Julkistettu 15.1.2019. Sonyn uusin. 24 megapikselin peilitön
kroppikennoinen. Sama prosessori kuin lippulaivamallissa Sony a9. Mahdollistaa
reaalitasaisen liikkuvan kohteen tarkennuksen. Ja kaiken lisäksi helppokäyttöinen.
180 astetta ylös kääntyvä (alas 90 astetta) 3 tuuman kosketusnäyttö,
912.000 pistettä. Elektroninen etsin 2.359 miljoonaa pistettä. Paino
403g. 11 kuvaa sekunnissa. 4K video (kroppi). Ei runkovakaajaa. ISO 100-32000.
Mikrofoniliitäntä, ei kuulokeliitäntää. Kuville voi
antaa tähtiä. Yhdellä latauksella speksien mukaan 410 kuvaa,
oikeasti paljon enemmänkin. Wi-Fi, Bluetooth. Markkinoiden paras automaattitarkennus.
Sonyn mukaan säänkestävä. Kääntyvä sisäänrakennettu
salama. Kustomoitava menu. USB-lataus mahdollinen. Jpg- ja raw-kuvanlaatu
hyvät. Ergonomia ei ole automaattitarkennuksen luokkaa. Miksi ei runkovakaajaa?
Arvosana 85%. Suomen hinta runko n. 1100 euroa (hinnassa on mukana verot).
- Think
Tank launches MindShift BackLight Elite 45L backpack for outdoor photographers.
$400 (hinnassa ei ole mukana veroja).
- RIP:
Apple Aperture will no longer work after macOS Mojave. Tuki päättyi
kesäkuussa 2014. Sovelluskaupasta Aperture poistui huhtikuussa 2015.
IR.
- Fuji
X-T3 Review Conclusion: This souped-up hybrid camera is one of Fuji’s
most versatile cameras yet. Julkistettu 6.9.2018. 26 megapikselin peilitön
kroppikenno. Kroppikerroin 1.5x. 20 kuvaa sekunnissa sarjakuvaus. 1.25x kropilla
30 kuvaa sekunnissa. Nopea kasvotarkennus. 4K video hyvä. Elektroninen
etsin 3.69 miljoojaa pistettä. Kosketusnäyttö kääntyy
kahden akselin ympäri, 1.04 megapikseliä. Wi-Fi, lisätty Bluetooth.
Yhdellä latauksella 390 kuvaa. Paino 539g. Suomen hinta, runko 1400 euroa
(hinnassa on mukana verot).
- Canon
M50 Conclusion: The most affordable EOS mirrorless with a built-in viewfinder
has plenty to offer. Julkistettu 26.2.2018. 24 megapikselin kroppikenno,
1.6x kroppikerroin). 2.36 megapikselin elektroninen etsin, salamakenkä.
Joka suuntaan kääntyvä kosketusnäyttö, 1.04 miljoonaa
pistettä. Dual Pixel -automaattitarkennus käytössä still-kuvissa
ja videossa (ei kuitenkaan aina), toimii hyvin. Uusi Digic 8-prosessori. 4K
video (2.6x kroppi, pehmeämpi jälki kuin kilpailijoilla. Esim. Canon
EF-M 11-22 zoom onkin 4K-videota kuvattaessa 28-56mm). 1080/60p, 720/120p
HD videot, (ns. hidastusvideot). Tarkennus lukittuna sarjakuvaus 10 kuvaa
sekunnissa, muuten 7.4 kuvaa sekunnissa. Yhdellä latauksella 235 kuvaa.
Paino 390g. Uusi CR3 raw. Pienempi tiedostokoko valittavissa, ei vaikuta paljoa
kuvanlaatuun. M-sarjaan käy suoraan tällä hetkellä vain
7 M-sarjan objektiivia. M-sarja = Canonin peilittömät, EF/EF-S vaatii
adapterin. Wi-Fi, Bluetooth (helppo yhteys älypuhelimeen), NFC. Ei ensimmäistä
kertaa, mutta nyt ensimmäistä kertaa automaattinen kuvatiedostojen
lähetys vaikkapa älypuhelimeen tai tietokoneeseen suoraan. 3.5mm
mikrofoniliitäntä, tämän luokan kamerassa harvinaisuus.
Mikro-HDMI ja Micro-USB (ei latausta). Ulkoisen mikrofonin liitäntä.
Rungon sisäinen salama, voi sormella siirtää osoittamaan myös
kattoon. Neuvovasta kosketusnäytöstä on apua. Uusi äänetön
kuvausasetus (ei voi säätää tällöin manuaalisesti
valotusta). Videota on hankala käynnistää. Ei runkovakaajaa.
Suomen sh. 729 euroa, mukana 15-45mm yleisobjektiivi.
- Photoshop
and Fake News: Kazakhstan’s interim President is lookin’ (too)
good. Kovasti on kasvoista ryppyjä häivytetty.
- Ben
Horne reveals the film from his winter trip to Death Valley and Zion.
- Designed
for demanding outdoor photographers, Think Tank Photo releases BackLight Elite
45L. Iso. Mukaan mahtuu vielä 17-tuumainen kannettavakin. $399. (hinnassa
ei ole mukan veroja).
ePhotozine.com.
Pdnonline.com.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
The
Online Photographer, The
Million Dollar Fake Leica (Around the Web on a Tuesday).
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
|
Huhtikuun
2019 uutisiin
|
| sivun alkuun | Kaikki uutiset |
|
|
|
Hae Google:sta
|
|