Päättyneet valokuvanäyttelyt 2018
Espoossa
MuuValo-ryhmä/KERROKSIA
2.12.2018 asti
Kahdeksan kuvaajan valokuvanäyttely KERROKSIA käsittelee mielen, tilan, ajan ja tunteiden kerroksia. Miltä muistot ja unet näyttävät, voiko oman mielenmaiseman jakaa?
Kuva: Päivi Lukkari
Espoon kultturikeskus, näyttelytila
Kulttuuriaukio 2, Espoo
ark klo 8-21, la 9-18 ja su 9-15.
Helsingissä
Kulmio2018
30.11.2018 asti
Kulmion jäsenet tutustuivat toisiinsa keväällä 2016 Kameraseurassa Jussi Aallon Luovan valokuvauksen työpajassa ja ryhmä on sen jälkeen pitänyt jo muutamia näyttelyitä, mm. Suomi 100 – 10 valokuvaajaa Suomesta nähtiin Minskin Modernin Taiteen Keskuksessa lokakuussa 2017.
Kamera-galleria,
Eerikinkatu 46, Helsinki
Tuomo-Juhani Vuorenmaa: Valokuvia/Photographs
15.12.2018 asti
Tuomo-Juhani Vuorenmaa tunnetaan työstä Valokuvaaja- ja Valokuva-lehden sekä Mustan Taiteen toimittajana, suomalaisen valokuvan historiaan liittyvien teosten ja näyttelyiden tekijänä, valokuvakirjojen kustantajana, mutta mikä on hänen henkilökohtainen valokuvahistoriansa?
Kirjagalleria Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe klo 10-17, la 10-15
Nina Korhonen / Monkey to Monkey
20.12.2018 asti
Nina Korhosen (s. 1961) uusin kirja Monkey to Monkey ilmestyi keväällä 2018. Kuvat ovat valikoituneet 12 vuoden aikana tehtyjen Kiinan matkojen kautta. Kuvia yhdistää kiinalaisen astrologian 12 vuoden sykli, joiden aikana Korhonen on valokuvannut Kiinan suurkaupungeissa sekä maaseudulla ihmisten arkielämää, aikajanan alkaessa ja päättyessä apinan vuoteen.
Luova.fi
Galleria
Suvilahdenkatu 10 A 5.krs, Helsinki
ma 10-18 ja ti-pe 10-17
JH
Engström: Härifrån
18.11.2018
asti
Ruotsalaisvalokuvaaja JH Engström (s. 1969) tunnetaan omakohtaisista kuvasarjoistaan,
joissa hän dokumentoi ekspressiivisesti lähipiiriään ja itseään.
Palkituissa valokuvakirjoissaan hän on yhdistellyt ennakkoluulottomasti erilaisia
kuvaustyylejä. Engströmin lapsuutta väritti perheen muutto Värmlannin maaseudulta
Pariisiin. Maaseudun ja suurkaupunkien kontrasti rytmittää myös hänen valokuvatuotantoaan
Valokuvataiteen museon näyttely on tähän asti laajin läpileikkaus JH Engströmin
taiteelliseen tuotantoon. Esillä on valokuvia vuosilta 1991–2017.
Suomen valokuvataiteen
museo
ti-su klo 11-18, ke 11-20
10 €/ 5 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.
Sisäänpääsy Museokortilla.
Elsa
& Tyyne 1918 – sotakuvaajia sattumalta
18.11.2018
asti
Valokuvataiteen museon Kuvakulma-tilassa Suomen sisällissota nähtynä
kahden nuoren helsinkiläisen silmin. Tyyne Böökillä oli suosittu valokuvaamo
Pitkänsillan pohjoispuolella. Elsa Sillman oli lääketieteen opiskelija ja
valokuvauksen harrastaja.
Kuva: Elsa Sillman.
Suomen valokuvataiteen
museo
ti-su klo 11-18, ke 11-20
10 €/ 5 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.
Sisäänpääsy Museokortilla.
fin.land
18.11.2018
asti
Photobooks from Finland on toteuttanut näyttelyn ja valokuvakirjan, jotka
perustuvat kollektiiviseen yhdessä tekemiseen. Hankkeeseen valittiin keväällä
2018 kahdeksan taiteilijaa. Lähtöteemana oli suomalainen maisema.
Taiteilijat: Sara Hornig, Simo Karisalo, Karl Ketamo, Laura Konttinen, Sebastian
Reis, Kukka-Maria Rosenlund, Aura Saarikoski ja Emma Sarpaniemi
Suomen valokuvataiteen
museo
ti-su klo 11-18, ke 11-20
10 €/ 5 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.
Sisäänpääsy Museokortilla.
Kati
Leinonen: Äimärautio
11.11.2018
asti
Äimärautio on yhteisö, jonka ihmisiä yhdistää valtava intohimo ja totaalinen
sitoutuminen hevosiin. Heille hevoset ovat elämäntapa. Kati Leinonen on kuvannut
Oulun Äimärautiolla vuosina 2015–2017 teoskokonaisuuden, jonka keskiössä on
ihmisen ja hevosen välinen suhde.
Näyttely on esillä valokuvataiteen museon Projekti-tilassa.
Suomen valokuvataiteen
museo
ti-su klo 11-18, ke 11-20
10 €/ 5 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.
Sisäänpääsy Museokortilla.
Hannu
Karjalainen: Waveforms and Glowworms
21.10.2018
asti
Monimediallisesti, kuvan, musiikin ja videon kanssa työskentelevälle taiteilijalle
Hannu Karjalaiselle synestesia, kokemus jossa aistit risteävät ja sekoittuvat,
on ollut kiehtova ajatus hänen yhdistellessään omia tekniikoitaan ja kiinnostuksen
kohteitaan.
Näyttelyssä nähtävät valokuvat ja video ovat jatkumoa Karjalaisen aiemmille
RGB-videoteoksille, joissa hän on tutkinut analogisen värivalokuvan muodostumista
valoherkälle filmille.
Hannu Karjalainen valmistui valokuvataiteen maisteriksi Taideteollisesta
korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto) vuonna 2005.
Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16
Elina
Oikari: Varjojen keskellä
21.10.2018
asti
Elina Oikari vietti kaksi kuukautta Mazzano Romanon keskiaikaisessa kylässä
Väinö Tannerin säätiön residenssissä syksyllä 2016. Hän teki päivittäin pitkiä
kävelyretkiä kylän alapuolella avautuvaan laaksoon, josta Oikari löysi useita
maisemallisia ja tunnelmallisia yhtymiä Danten Jumalaiseen näytelmään. Erityisesti
ensimmäisen osan tapahtumat ja Gustave Dorén niihin tekemät kuvitukset innoittivat
Oikaria käsittelemään näytelmää teoksissaan.
Elina Oikari on helsinkiläinen elokuvantekijä ja mediataiteilija. Hänen
teostensa teemat kytkeytyvät muun muassa näytelmäkirjallisuuteen sekä toiseuden
ja vieraantuneisuuden kokemuksiin.
Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16
Pasi
Rauhala: Fragmented Reality
26.8.2018 asti
Pasi Rauhalan vuorovaikutteisen installaation teokset reagoivat katsojan
liikkeisiin ja toimiin näyttelytilassa. Lähtökohtana näyttelylle on ollut
ajankohtainen keskustelu totuuden kokemuksen muuttumisesta saatavilla olevan
informaation määrän kasvaessa entisestään. Siinä missä algoritmit muovaavat
sosiaalisen median sisältöä käyttäjän toimien perusteella, näyttelyssä katsojan
läsnäolo ja valinnat tilassa vaikuttavat sen esittämiin totuuden vertauskuviin.
Teokset muuttavat olemustaan ja hajoavat katsojan niitä tarkkaillessa.
Pasi Rauhala on Lohjalla asuva ja toimiva monialainen kuvataiteilija, joka
käsittelee teoksissaan arkitodellisuuden kysymyksiä. Rauhala hyödyntää työskentelyssään
niin mediataiteen uusimpia tekniikoita kuin kierrätysmateriaaleja ja nostalgista
esineistöä.
Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16
Eeva-Riitta
Eerola & Jenni Toikka: Between the Acts
26.8.2018 asti
Hippolyte Studion tilaan rakennettu Between the Acts on installaatio, joka
muodostuu videoteoksesta, veistoksista ja muunlaisista esineistä sekä tilaan
lisätyistä rakenteista. Samanaikaisesti tilassa oleva videokamera kuvaa asetelmaa
ja projisoi sen erilliseksi liikkuvaksi kuvaksi. Katsojan näkökulma ja suhde
teoksen elementteihin muuttuu hänen liikkuessaan tilassa, kun taas kameran
silmä pysyy staattisena.
Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16
Gill&Moti:
Love for All Hatred for None
17.6.2018
asti
Love for All Hatred for None installaatio pohjautuu taiteilijakaksikko Gil
& Motin pyrkimykseen käsitellä kokemaansa uskonnon pelkoa. Näyttelyn
nimi on lainattu Ahmadiyya-muslimiyhteisön solidaarisuuskampanjasta ääriliikkeitä
vastaan. Erityisesti islam on ollut taustaltaan israelilaiselle ja juutalaiselle
miesparille vaikea lähestyttävä. Gil & Motin teokset kutsuvat
katsojaansa pohtimaan poliittista suhteessa henkilökohtaiseen. Pelkoon
perustuvat asenteet luovat tilaa alistaville käytännöille,
kun yhden turvallisuus muuttuu toisen turvattomuudeksi ja syrjinnäksi.
Näyttelykokonaisuus rakentuu kahden videoteoksen, In Your Shoes ja Heart
Whisperer, ympärille. Vuosina 2011 ja 2015 Kööpenhaminassa
ja Turussa toteutetut teokset kuvaavat Gil & Motin kohtaamisia ja vierailuja
paikallisten muslimiyhteisöjen ja niiden jäsenten kanssa.
Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16
Kaspar
Ruoff / Veden valossa
4.6.2018
asti
Vesi ja valon heijastukset ovat Kaspar Ruoffin perusteemoja. Teokset ovat
syntyneet keväisestä jäiden lähdöstä, kesän
elävistä aaltomuodostelmista ja taas alkutalven jähmettämästä
veden pinnasta. Luonnon rytminen kiertokulku muodostaa sveitsiläis-suomalaisen
taiteilijan valokuvauksen ytimen.
Luova.fi
Galleria
Suvilahdenkatu 10 A 5.krs, Helsinki
ma 10-18 ja ti-pe 10-17
Suomen valokuvataiteen
museo
ti-su klo 11-18, ke 11-20
8 / 5 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.
Sisäänpääsy Museokortilla.
Jussi
Kivi: syvällä DEEP DOWN UNDER
29.7.2018
asti
Jussi Kiven (s. 1959) valokuvat ja piirrokset syntyvät urbaanin retkeilyn
tuloksena. Hän kuvaa kaupunkien jättömaita, maanalaisia tunneleita
ja teollisia katvealueita.
Kiven kuvat haastavat miettimään sitä mikä merkitys mielikuvilla
on siihen miten katsomme maailmaa. Filosofisesta asenteesta huolimatta teosten
innoittajana ovat olleet henkilökohtaiset elämykset retkiltä
ja näiden kokemusten jakaminen.
HAM Helsingin taidemuseo
Eteläinen Rautatiekatu 8, Tennispalatsi 2.krs
ti-su 11-19
10/8/0€
Sisäänpääsy Museokortilla.
Tuntuuko
tutulta? – Valokuvia suomalaisesta arjesta
20.5.2018
asti
Vuonna 2016 kymmenen valokuvaajaa dokumentoi suomalaista arkea valitsemistaan
näkökulmista. Lähtökohtana oli tutkia eriarvoistumiskehitystä
suomalaisessa yhteiskunnassa.
Näyttely pohjautuu Valokuvataiteilijoiden liiton vuonna 2016 toteuttamaan
Arjen kuvat -työpajaan, joka oli osa Itä-Suomen yliopiston hallinnoimaa
Kaksi Suomea – kasvaako eriarvoisuus? -tutkimushanketta. Hanke kartoittaa
eriarvoistumiskehitystä 2010-luvun Suomessa yhteiskuntatieteellistä
tutkimusta, journalismia ja valokuvataidetta yhdistämällä.
Näyttelyn kuvaajat: Pira Cousin, Aimo Hyvärinen,
Susanna Juvakka, Taru Leinonen, Pasi Räsämäki, Arto Timonen,
Adolfo Vera, Hannu Väisänen, Mikko Waltari, Saana Wang.
Uudempien kuvien rinnalle on valittu valokuvia Suomen valokuvataiteen museon
kokoelmista 1950-luvulta 2000-luvulle.
Kuva yllä: Susanna Juvakka.
Suomen valokuvataiteen
museo
ti-su klo 11-18, ke 11-20
8 / 5 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.
Sisäänpääsy Museokortilla.
Heidi
Piiroinen: Ohikuljetut – Erään kerjäläisperheen tarina
20.5.2018
asti
Valokuvaaja Heidi Piiroinen ja toimittaja, kirjailija Kimmo Oksanen ovat
10 vuoden ajan seuranneet Romanian Transilvaniasta kotoisin olevan romaninaisen
Mihaela Stoican ja hänen perheensä sekä sukunsa elämää
Suomessa, Romaniassa, Kreikassa, Virossa ja Ranskassa.
Romanisnaisen henkilötarinan kautta tekijät pureutuvat laajemmin
yhteiskuntaan, Romaniaan, Eurooppaan, ja romanien vastaanottoon Suomessa.
Valokuvanäyttelyn kanssa samanaikaisesti, helmikuussa 2018, julkaistaan
WSOY:n kustantamana Oksasen ja Piiroisen kirja Ohikuljetut – Erään
kerjäläisperheen tarina.
Suomen valokuvataiteen
museo
ti-su klo 11-18, ke 11-20
8 / 5 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.
Sisäänpääsy Museokortilla.
Matthew
Cowan: para field notes - yhteistyössä Saaren kartano
22.4.2018
asti
Matthew Cowanin näyttely on eräänlainen taiteellisen tutkimuksen
muistikirja, jossa taiteilija käsittelee historiallisia maaseudun tapoja
ja perinteitä eri näkökulmista.
Näyttelytilan valtaavissa installaatioissa on käytetty heinää
ja muita maaseudulta tuttuja asioita. Yhdessä kasveja, eläimiä
ja kansaperinteeseen viittaavia esineitä hyödyntävien valokuvien
ja videoiden kanssa ne rakentavat erilaisista maalaisuuteen liittyvistä
käsityksistä syntyvän maiseman. Installaation osana on Tavastilan
kotiseutumuseosta Mynämäeltä valittuja esineitä.
Matthew Cowan (s. Uusi-Seelanti) on sekä Berliinissä että
Helsingissä toimiva kuvataiteilija, joka työskentelee eurooppalaisen
kansanperinteen parissa.
Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16
David
M. Flood|A Place Like All Others
27.4.2018
asti
Irlantilaisen valokuvaaja David M. Flood:n ‘A Place Like All Others’
-näyttely syventyy kaupunkisuunnitteluun ja sen takana oleviin prosesseihin
sekä kuvan merkitykseen kaupunkisuunnitteluprosessissa. Tarkastelun kohteena
on kaksi eurooppalaista urbaania tilaa; Dublinin Docklands -satama-alue ja
Helsingin Pasila.
David M. Flood on irlantilainen valokuvaaja, joka vaikuttaa Irlannissa ja
Suomessa.
Luova.fi
Galleria
Suvilahdenkatu 10 A 5.krs, Helsinki
ma 10-18 ja ti-pe 10-17
Elementti&Vertauskuva
4.5.2018 asti
Kevätnäyttelyiden sarjassa Alkuaineet VESI - TULI - ILMA - MAA
Kamera-galleria,
Eerikinkatu 46, Helsinki
Karl
Henrik Edlund: Valoisat tunnit
18.3.2018
asti
Ajan pysähtyneisyyden tunne ja kaipuu elävät Karl Henrik Edlundin
runollisessa kuvamaailmassa. Näyttelyn kuvat on otettu kuuden vuoden
aikana (2008–2013) matkoilla Pohjoiskalotissa, Kuolan niemimaalla ja
Luoteis-Venäjällä sekä Edlundin omassa arkielämässä
Pietarissa ja Ahvenanmaalla.
Kuvasarja on ilmestynyt Bright Hours -nimisenä valokuvataidekirjana
(Journal, 2016). Teos oli Vuoden valokuvataidekirja 2017 -kilpailun finalisti.
Suomen valokuvataiteen
museo, Projekti-tila
ti-su klo 11-18, ke 11-20
8 / 5 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.
Sisäänpääsy Museokortilla.
KekeTop:
Pieni savustus osa kolme
24.3.
2018 asti
Alussa oli savua sitten alkoi rytmi. Esillä vedoksia sarjasta Persoona
© KekeTop.
Ravintola Rytmi
i 2.Linja 2, Helsinki
ravintolan aukioloaikoina ma-la 11- 02
Ola
Kolehmainen: Pyhiä tiloja
4.3.2018
asti
Koko uransa modernia ja nykyarkkitehtuuria materiaalinaan käyttäneen
Ola Kolehmaisen teokset perustuvat nyt ensimmäistä kertaa historialliseen
arkkitehtuuriin.
Valokuvasarja Pyhiä tiloja sai alkunsa Kolehmaisen kuvatessa Istanbulissa
arkkitehti Mimar Sinanin (n.1490-1588) suunnittelemia moskeijoita. Aihe innosti
kuvaamaan muitakin Euroopan pyhiä rakennuksia.
Pyhien tilojen kuvissa perspektiivi ja arkkitehtuuri on pilkottu osiin ja
koottu uudelleen. Tuloksena on uudenlainen tila, jossa valo ja atmosfääri
ovat pääosissa. Samalla kuvat tuntuvat olevan kolmiulotteisempia
kuin valokuvat arkkitehtuurista yleensä.
Näyttely koostuu 28 teoksesta, joista 19 on esillä ensimmäistä
kertaa.
HAM Helsingin taidemuseo
Eteläinen Rautatiekatu 8, Tennispalatsi 2.krs
ti-su 11-19
10/8/0€
Sisäänpääsy Museokortilla.
Andrei
Lajunen: Varmuudesta
4.3.2018
asti
Nuorena menehtyneen Andrei Lajusen (1969–1999) kymmenen kuvan teoskokonaisuus
Varmuudesta (On Certainty) Suomen valokuvataiteen museon Kuvakulma-tilassa
on nimetty Wittgensteinin teoksen mukaan.
Suomen valokuvataiteen
museo, Kuvakulmai-tila
ti-su klo 11-18, ke 11-20
8 / 5 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.
Sisäänpääsy Museokortilla.
Photofuss:
Olen lomalla.
11.3.2018
asti
Photofussin, Suomen valokuvataiteen museon nuorten ryhmän, näyttelykokonaisuus
esittelee kuvamateriaalia arjessa vietetyltä lomamatkalta.
Suomen valokuvataiteen
museo, Prosessti-tila
ti-su klo 11-18, ke 11-20
8 / 5 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.
Sisäänpääsy Museokortilla.
Kameraseuran
PARHAITA 2017
9.2.2018 asti
Kuva: Niilo Anttonen
Laakson sairaala,
Lääkärinkatu 8, P-porras (info), Helsinki
Kahvio ma-pe 8-18, la ja su 14-18
Elina
Brotherus: Règle du jeu
4.2.2018
asti
Elina Brotheruksen valokuva- ja videoteoksia sarjasta Règle du jeu
(Pelisäännöt) oli esillä yksityisnäyttelyssä
syksyllä 2017 Pariisin Pompidou-keskuksen valokuvagalleriassa Brotheruksen
voitettua ranskalaisen rahapeliyhtiön PMU:n Carte Blanche-kilpailun,
jossa teemana oli tulkita pelin maailmaa ja muuttaa se kuviksi.
Nyt näitä Règle du jeu -sarjan teoksia nähdään
ensi kertaa Suomessa.
Elina Brotherus on kautta tuotantonsa käyttänyt itseään
mallina valokuvissaan. Règle du jeu-teossarjaansa hän on ottanut
avukseen tanssija ja koreografi Vera Nevanlinnan.
Teokset perustuvat pääosin Fluxus-taiteilijoiden esityksiin, joissa
käytettiin ns. event scoreja, lyhyitä ohjeita, joiden mukaan esitys
oli tehtävä. Mukana on myös Brotheruksen ja Nevanlinnan itse
keksimiä ohjeita sekä otteita runoilija Tuomas Timosen teksteistä.
Videoiden musiikin on säveltänyt ja esittänyt Antti Ikonen.
Galleria Heino
Uudenmaankatu 16-20, Helsinki
ti-pe 11-17 la ja su 12-16
Abstrakti!
Vuosisadan ilmiö 1917–2017
14.1.2018
asti
Abstrakti! juhlistaa valokuva-abstraktion satavuotista historiaa. Näyttely
esittelee suuren joukon kotimaisia taiteilijoita eri aikakausilta sekä
ilmiön varhaiset ulkomaiset edustajat.
Näyttelyn on kuratoinut valokuvaaja Laura Nissinen, joka tekee Aalto-yliopistossa
väitöskirjaansa aiheesta ”Abstraktio suomalaisessa valokuvataiteessa”.
Näyttelyn taiteilijat: Joonas Ahlava, Erik Blomberg,
Allan Grönvall, Lars von Haartman, Fredrick Hackman, Tron Hedström,
Nanna Hänninen, Heini Hölttä, P.O. Jansson, Appu Jasu, Martti
Jämsä, Tuukka Kaila, Keijo Kansonen, Hannu Karjalainen, Pertti Kekarainen,
Timo Kelaranta, Renja Leino, Kira Leskinen, Noomi Ljungdell, Niko Luoma, Sami
Luukanen, Annikki Luukela, Jaana Maijala, Man Ray, Timo Marila, László
Moholy-Nagy, Eino Mäkinen, Pekka Niittyvirta, Ulla Paakkunainen, Heikki
Paaer, Otso Pietinen, Reijo Porkka, Juhani Riekkola, Noora Sandgren, Mikko
Sinervo, Vilho Setälä, August Strindberg, Riitta Säkö,
Matti Uusi-Honko, Ea Vasko, Aimo Vuokola, Marko Vuokola, W.W. Wilkman, Ari
Yrjänä.
Suomen valokuvataiteen
museo
ti-su klo 11-18, ke 11-20
8 / 5 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.
Sisäänpääsy Museokortilla.
Sofia
Okkonen: Rose
14.1.2018
asti
Teokset esittävät hienovaraisia kysymyksiä siitä, miten
esilläolon tarve suhteutuu haluun piiloutua, miten himo suhteutuu pelkoon,
luonnollisuus keinotekoiseen tai halpa ylevään. Millä tavoin
nainen performoi feminiiniä ja mitä siitä seuraa?
Sofia Okkonen (s.1987) on Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi valmistunut
helsinkiläinen valokuvataiteilija. Hän on työskennellyt muotikuvan
parissa vuodesta 2010 lähtien. Toisaalta Okkosta provosoivat muotikuvan
esittämät kauneuden ideaalit ja toisaalta hän taas inspiroituu
sen tarjoamista roolihahmoista, naamioista ja fantasioista.
Suomen valokuvataiteen
museo, , Projekti-tila
Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke 11-20
8 / 5 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.
Sisäänpääsy Museokortilla.
Kari
Soinio: Sankari katsoo peiliin
28.1.2018
asti
Sukupuolen, kehon ja mieheyden esittämisen teemat nousevat esiin Kari
Soinion työskentelyssä, jossa maskuliinisuuden kulttuuria kriittisesti
lähestyvät valokuvateokset hyödyntävät taiteilijan
omaa kehoa.
Hippolyten näyttelyssä on esillä tuoreita Sankari-sarjan
teoksia, jotka Soinio on kuvannut pääosin vuosina 2011–16
New Yorkissa asuessaan. Lisäksi mukana on muutama aivan uusi, kuluvana
syksynä Pariisissa aloitettu teos, jossa kehon käyttö saa uusia
suuntia viittauksilla ranskalaisen veistotaiteen mestariteoksiin.
Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16
Noora
Sandgren: Let
28.1.2018
asti
Hippolyte Studiossa Noora Sandgrenin näyttely Let pohtii pohtii kosketusta
ja kohtaamista.
Sandgrenin ympärivuotisena studiona toimii puutarha, jossa taiteilija
asettaa 1960-70-luvulta peräisin olevan valokuvapaperin maankuorelle
ja päänsä sen päälle lepäämään.
Pitkän valotuksen aikana taiteilijan hengitys, lämpö, kyyneleet,
sekä tuuli, sade ja pikkuötökät jättävät
yhdessä muistijälkensä valokuvapaperin vastaanottavaiseen ihomaiseen
pintaan auringon piirtäessä kuvaa.
Valokuvagalleria Hippolyte,
Studio
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16
KLIK
Helsinki 2017 –katukuvanäyttely
28.1.2018 asti
Kuvaajat: Eila Lassus, Jari Miettinen, Minna Palmén,
Sinikka Parikka, Saija Piiroinen, Tiina Pohjanpelto, Tuula Roos, Harri Toivanen
ja Ilpo Tornqvist, Petri Allekotte.
Kamera-galleria,
Eerikinkatu 46, Helsinki
Näyttely on avoinna Kameraseura ry:n kerhoiltoina.
Jyväskylässä
Jouko Lehtola: Some Girls Meet Young Heroes
11.11.2018 asti
Jouko Lehtola (1963-2010) oli suomalainen valokuvataiteilija. Hän valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1993 ja tuli tunnetuksi 1990-luvun lopulla paljon julkisuutta saaneella teossarjalla Nuoret sankarit, joka kuvaa kaunistelematta ja läheltä nuorison menoa suomalaisessa kesäyössä festivaaleilla ja tanssilavoilla.
Nuoret sankarit sai jatkoa Stadin nuoret -sarjasta sekä tatuointejaan esitteleviä ihmisiä kuvaavasta Marked Skin -valokuvasarjasta.
Kuvattuaan vuosia nuorisokulttuuria Lehtola siirtyi käsittelemään yhteiskunnallisia aiheita kuvasarjoillaan Finnish View, OD Helsinki ja End of Innocence.
Viimeiseksi jääneessä valokuvasarjassaan Some Girls (2008) Lehtola esittelee Barcelonan ja Bangkokin kaduilla tapaamiaan transihmisiä ja muunsukupuolisia seksityöläisiä.
Galleria Ratamo
Veturitallinkatu 6, Jyväskylä
ti-su klo 11-18
Keskisuomalaisen
valokuvataiteen 13. aluenäyttely
4.2.2018
asti
Luovan valokuvakeskuksen järjestämään 13. keskisuomalaisen
valokuvataiteen aluenäyttelyyn tuli teosehdotuksia 34 henkilöltä,
joista osa tarjosi näyttelyyn useampaa teoskokonaisuutta. Lähes
50 teoskokonaisuudesta näyttelyn jurytti Suomen valokuvataiteen museon
entinen johtaja Asko Mäkelä.
Näyttelyyn osallistuvat: Mikko Auerniitty • Maija
Holma • Jussi Jäppinen • Sanna Kostamo • Maria Kärkkäinen
• Antti Laitinen • Vesa Lahti • Emma Lappalainen • Heli
Mannisenmäki • Martti Matilainen • Emmi Minkkinen • Heikki
Seeskorpi • Jukka Silokunnas • Aarno Sundgren • Nina Vehmaa
Galleria Ratamo
Veturitallinkatu 6, Jyväskylä
ti-su klo 11-18
Järvenpäässä
Kerrostumia
Ari Helander – Anna Kuokkanen – Henna Lundenius
– Helena Perhonen – Juha Vakkilainen
25.2.2018
asti
Näyttelyn viisi kuvaajaa ovat Helsingin Kameraseura ry:n jäseniä.
Ryhmä sai alkunsa syksyllä 2011 Kameraseuran järjestämässä
näyttelytyöpajassa. Sen jälkeen ryhmä on pitänyt
näyttelyitä jonkun yhteisesti valitun teeman puitteissa.
Kerrostumia -näyttelyn kuvissa ryhmän jäsenet käsittelevät
kulttuuria, historiaa, kaupunkikuvaa sekä ympäristö- ja luontosuhdetta
- kukin kuvaaja omalla tavallaan ja omista lähtökohdistaan.
Järvenpään
Taidetalo
Harjuvaarankuja 2, Järvenpää
ke-pe 15-19, la-su 12-16
Karkkilassa
Karkkilan
kameraseuran 60-vuotisjuhlanäyttely
14.10.2018 asti
Näyttely esittää läpileikkauksen seuran koko 60 vuoden taipaleesta.
Suomen Valimomuseon Galleria Bremer
Tehtaanpuisto, Bremerintie 10
11.-12.8. la-su klo 11-17 sekä 18.8. - 14.10. la-su klo 12-15.
3 eur
Sisäänpääsy Museokortilla.
Kotkassa
Juha Metson
“Tää menee näin – 1977-2017“
30.8.2018
asti
Juha Metson “Tää menee näin – 1977-2017” marraskuussa 2017 julkaistuun kirjaan
perustuva valokuvanäyttely nähdään nyt Metson perustamassa Kotkan
valokuvakeskuksessa. Näyttely on Valokuvakeskuksen viimeine. Näyttelyssä
on esillä Metson valokuvia kuuluisista musiikin legendoista kuten Ray Charles,
Iggy Pop, Nick Cave ja Prince.
Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16
Katso ja mieti
1918
31.5.2018 asti
Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16
Soile Kallio
ja Pentti Taskinen: Suomen rannikko meloen
30.3.2018 asti
Retkimelojat ja valokuvaajat Soile Kallio ja Pentti Taskinen ovat koonneet
valokuvanäyttelyksi kesän 2016 Sinivalkonauha -reissunsa, jonka
aikana he meloivat Virolahdelta Venäjän rajalta Tornioon Ruotsin
rajalle.
Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16
Kouvolassa
Anu Hedborg: Hetken heijastus
30.6.2018
asti
Hetken heijastus -näyttelyn valokuvat ovat heijastuksia lähiluonnon
ja luonnon yksityiskohtien näkemisestä ja kokemisesta. Kuvien sanomaa
avaavat Pia Perkiön runot.
Kauppakeskus
Veturi
Tervasharjunkatu 1, Kuusankoski
Kuopiossa
SNAP – lasten ja nuorten valokuvafestivaali 10.–18.11.2018.
VB-alokuvakeskus on mukana valtakunnallisessa SNAP – lasten ja nuorten valokuvafestivaalihankkeessa, joka huipentuu 10.–18.11.2018 järjestettävään valokuvafestivaaliin.
VB-valokuvakeskus toteutti SNAP-työpajoja Hatsalan ja Jynkänlahden koulun 8.-luokkalaisten oppilaiden kanssa. Nuoret pääsivät kokeilemaan mm. kertakäyttö- ja järjestelmäkameroilla kuvaamista, joilla työskentely oli nuorille hieno ja osalle myös täysin uusi kokemus. Työpajoissa nuoret saivat valita itsellensä helpoimman välineen millä ottaa valokuvia.
VB-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17; ke 11-19; la ja su 11-15
8/6€
Atelieri O. Haapala & Victor Barsokevitsch – Kahdessa ajassa
11.11.2018 asti
Atelieri O. Haapalan kuvia nähdään rinnakkain muotovalokuvan mestarin 155 vuotta täyttävän Victor Barsokevitschin (1863–1933) kuvien kanssa.
Visuaalinen taiteilija Saara Salmi ja valokuvaaja Marco Melander perustivat neo-viktoriaanisen valokuvataideprojektinsa Atelieri O. Haapalan Helsingissä kymmenen vuotta sitten. Atelieri O. Haapalan nykymuotokuvat mukailevat tarkoin vanhaa ajanhenkeä ja ovat saaneet inspiraationsa muun muassa Victor Barsokevitschin muotokuvista.
VB-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17; ke 11-19; la ja su 11-15
8/6€
Camilla Åkrans:
My Secret Garden
2.9.2018
asti
VB-valokuvakeskuksen kesänäyttelynä nähdään
ruotsalaisen muotivalokuvaajan Camilla Åkransin My Secret Garden.
Camilla Åkrans on kuvannut lukuisia julkisuuden henkilöitä maailmankuuluihin
muotilehtiin kuten Vogueen ja Harpers Bazaariin. Kesänäyttely keskittyy Åkransin
kuviin naisista ja kukista.
VB-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17; ke 11-19; la ja su 11-15
8/6€
Wilma
Hurskainen, Kati Leinonen & Johanna Sjövall: Yhteisiä unia –
Kolme kertomusta ihmisen ja hevosen suhteesta
1.5.2018
asti
VB-valokuvakeskuksen kevään näyttelykokonaisuus sisältää
kolmen suomalaisen naisvalokuvaajan kuvia hevosista.
Helsinkiläisen Wilma Hurskaisen teokset pohtivat erityisesti ihmisen
ja hevosen välisen ymmärryksen ja kommunikaation mahdollisuutta.
Oululaisen Kati Leinosen Momentum-sarjan kuvat pysäyttävät
hevosen liikkeen poikkeukselliseen hetkeen ja outoon asentoon. Leinosen näyttelyyn
valikoidut hevosihmisten muotokuvat on toteutettu 1800-lukulaisella märkälevytekniikalla,
joka on vakiintunut Leinosen työtavaksi nimenomaan muotokuvan tekemisen
välineenä.
Porilaisen Johanna Sjövallin kuvissa hevonen näyttäytyy katsojalle
satumaisena, melkein epätodellisena olentona.
VB-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17; ke 11-19; la ja su 11-15
8/6€
Magnus
Wennman: Where the Children Sleep
11.3.2018
asti
World Press Photo -palkitun ruotsalaisen kuvajournalistin Magnus Wennmanin
näyttely Where the Children Sleep (Missä lapset nukkuvat) ottaa
kantaa pakolaisuuteen ja pitkään jatkuneeseen Syyrian konfliktiin.
Näyttelyn ovat tehneet Tukholman valokuvataiteen museo Fotografiska
yhteistyössä Aftonbladetin kanssa.
VB-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17; ke 11-19; la ja su 11-15
8/6€
Lappeenrannassa
Taru Juvakka: Kauneutta varjoissa
17.11.2018 asti
Lappeenrantalainen kuvataiteilija Taru Juvakka tutkii valokuvan ja sekatekniikalla toteutettujen piirroksien avulla pitkäkestoisen surun erilaisia ulottuvuuksia ja ilmenemismuotoja.
Kaakkois-Suomen Valokuvakeskus ry / Galleria
Pihatto
Valtakatu 80 (käynti Kaukaankadun puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15
Linnoituksen Isännät
muotokuvissa
25.8.2018
asti
Vuonna 1996 Lappeenrannan kaupungin kulttuuritoimisto aloitti Linnoituksen
yössä uuden, siitä alkaen jokavuotiseksi perinteeksi muodostuneen käytännön
valita kaupungille oma Linnoituksen Isäntä. Isännäksi valitaan omalla alallaan
ansioitunut ja kaupungille positiivista mainetta tuonut henkilö. Isännän valitsee
kaupunginjohtaja.
Galleria Pihaton näyttely esittelee 22 linnoituksen isäntää.
Isännät on ikuistettu muotokuviin pääsääntöisesti paikallisten valokuvaajien
Ari Nakarin ja Tommi Kähärän toimesta.
Kaakkois-Suomen Valokuvakeskus ry / Galleria
Pihatto
Valtakatu 80 (käynti Kaukaankadun puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15
Viivi Häkkinen
- Forget Me Not
2.6.2018
asti
Helsinkiläisen Viivi Häkkisen esikoisnäyttely Forget Me Not
tutkii kuolemaa sekä siihen kietoutuneita tunteita ja rituaaleja 2000-luvun
post-mortem -valokuvateoksissa.
Kaakkois-Suomen Valokuvakeskus ry / Galleria
Pihatto
Valtakatu 80 (käynti Kaukaankadun puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15
Marja-Liisa Torniainen:
Kukaan ei ole saari
28.4.2018
asti
Näyttelyn valokuvateokset ovat syntyneet Tampereen vastaanottokeskuksessa.
Malleina ovat olleet pääasiassa keskuksen asukkaat Irakista ja Afganistanista,
mutta mukana on myös yksi suomalainen ja yksi suomalais-syyrialainen
henkilö, joilla ei ole mitään tekemistä ko. keskuksen
kanssa. Suurin osa malleista on lapsia.
Kaakkois-Suomen Valokuvakeskus ry / Galleria
Pihatto
Valtakatu 80 (käynti Kaukaankadun puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15
Jukka
Kosonen: States of mind
31.3.2018 asti
States of mind on Jukka Kososen (s. 1967) ensimmäinen yksityisnäyttely,
jonka johtavana teemana on ihmisen suhde luontoon ja luonnon merkitys henkisen
ja fyysisen hyvinvoinnin edistäjänä.
Kaakkois-Suomen Valokuvakeskus ry / Galleria
Pihatto
Valtakatu 80 (käynti Kaukaankadun puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15
Lapualla
Rune Snellman: Morpheus
22.11.2018 asti
Valokuvataiteilija Rune Snellmanin neulanreikätekniikalla syntynyt runollinen MORPHEUS – kaksi kaupunkia – twå städer – two cities pyrkii sekoittamaan ajan tähän päivään ja unimaailmaan. Snellmanin kuvaustapa on lähempänä filosofista pohdintaa kuin todellisuuden tallentamista.
Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15
Uzi
Varon: I was not there
26.8.2018
asti
Uzi Varonin valokuvanäyttely I was not there on saanut innoituksensa
renessanssin ja barokin maalaustaiteesta. Valokuvien aiheet pohjautuvat kreikkalais-roomalaiseen
mytologiaan ja raamattuun. Joukossa on myös joitain Still life -aiheita.
Uzi Varon on israelilainen valokuvaaja, joka asuu tällä hetkellä
Helsingissä.
Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15
AAMU
| Keski-Pohjanmaan kansanopiston Valokuvauksen perusteet – opiskelijaryhmä
26.5.2018
asti
Näyttely on kahdeksan aikuisen valokuvausopiskelijan yhteisnäyttely
ja aamu sen yhteisesti sovittu teema.
Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15
Auringon
lapsia - Pimiötaiteilijoiden ryhmänäyttely
24.3.2018 asti
Kuva: Taru Samola.
Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15
Kaisa
Heikkinen: Samaan aikaan toisaalla
17.2.2018
asti
Samaan aikaan toisaalla -näyttely tarkastelee pohjoisen maaseutua ja
sen ympäristöä sekä nykytilaa.
Kaisa Heikkine on kuvannut ikkunalasin läpi vastapäistä ikkunaa
tai kohdetta rakennuksen sisällä. Näin yhteen kuvaan on saatu
mahtumaan kaksi ulottuvuutta, jotka kietoutuvat toisiinsa luoden uudenlaisen
todellisuuden.
Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15
Oulussa
SNAP – lasten ja nuorten valokuvafestivaali 10.11.2018 - 30.11.2018
Pohjoinen valokuvakeskus on mukana valtakunnallisessa SNAP – lasten ja nuorten valokuvafestivaalihankkeessa, joka huipentuu 10.–18.11.2018 järjestettävään valokuvafestivaaliin.
Nuoret eri puolilla Oulua ovat ideoineet ja kuvanneet itselleen tärkeitä aiheita lukuvuoden 2017-2018 aikana järjestetyissä Juuso Haaralan vetämissä valokuvaustyöpajoissa, Pirjo Lempeän kesällä 2018 vetämässä syanotypiatyöpajassa sekä Valveen elokuvakoulussa.
Valvegalleriassa on festivaaliviikolla tarjolla itse näyttelyn ohella paljon maksutonta ohjelmaa ja toimintaa.
Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20
Vuoden Kuvat: Kuvajournalismi 2017
11.11.2018 asti
Perinteikkäässä Kuvajournalismi -kilpailussa palkitaan edellisen vuoden parhaat suomalaiset kuvat ja videot useassa sarjassa. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1962 nimellä Vuoden lehtikuvat.
Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20
Naoko
Chiba & Antti Ylönen: Silent Stories of Land
2.9.2018
asti
Valokuvaaja Naoko Chiba ja kuvataiteilija Antti Ylönen tapasivat vuonna 2015
taideprojektissa Fukushimassa, ja esittelevät nyt teoksiaan yhteisessä näyttelyssä.
Tutkimalla eri aikakerrostumia he kuvaavat miten Tohokun alueen historia ja
sosiaalinen tausta näkyy yhä jäänteinä nykypäivässä, ja millaisia merkkejä
kadonneen alkuperäiskansan kulttuurista tai modernin ajan rappiosta voi löytää
Tohokussa.
Kuva: Naoko Chiba.
Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20
This
Island Earth -islantilaista nykyvalokuvaa
8.7.2018
asti
This Island Earth -näyttelyssä viisi islannissa elävää
valokuvataiteilijaa kääntävät katseensa luontoon. Luonto-
ja maisemakuvaus on alusta asti hallinnut islantilaisen valokuvauksen kenttää,
ja valokuvausta on pääasiassa käytetty Islannin kansainväliseen
markkinointiin sekä islantilaisen kansallisidentiteetin varjeluun. Genrellä
on tänäkin päivänä keskeinen asema valokuvauksen
kentällä.
Kuva: Stuart Richardson.
Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20
Nathalie
Daoust: Korean Dreams
8.4.2018
asti
Korean Dreams on Kanadalaisen Nathalie Daoustin (s.1977) tuorein projekti,
jonka myötä Daoust matkusti Pohjois-Koreaan kuvatakseen yhtä
maailman salaperäisimmistä yhteiskunnista. Useimmat kokonaisuuden
kuvista on kuvattu salaa piilokameralla etälaukaisimen avulla paikoissa,
joissa kuvaaminen ei ole sallittua.
Näyttelyn kuvat kertovat jokapäiväisestä elämästä
Pohjois-Koreassa. Kuvat eivät kuitenkaan ole dokumentaarisia, vaan Daouost
on prosessoinut kuviaan kuorimalla pois emulsion kuvien taustalta.
Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20
Jaakko
Heikkilä: Veden kätkemiä huoneita
25.2.2018 asti
Veden Kätkemiä Huoneita vie katsojan matkalle venetsialaiseen aristokratiaan,
satoja vuosia vanhaan eurooppalaiseen rikkauteen. Jaakko Heikkilä on
päässyt kurkistamaan maailmaan, joka on suljettu Venetsian miljoonilta
turisteilta. Hän on kuvannut kaupungin yksityispalatseja ja niiden asukkaita
– aatelia, joka hallitsi Venetsian tasavaltaa vuosisatojen ajan.
Veden Kätkemiä Huoneita -näyttely on aiemmin ollut esillä
Helsingissä Kansallismuseossa 2016 ja 2017 Rovaniemellä Korundissa.
Näyttelyn on tuottanut Kansallismuseo.
Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20
Tarja
Trygg: Solarigrafeja sarjasta 8 vuodenaikaa Utsjoella
4.3.2018
asti
Näyttelyssä on solarigrafeja sarjasta Kahdeksan vuodenaikaa Utsjoella
(2016–2017). Solarigrafien yhteydessä näytetään
filmi, jossa näkyy maiseman muutokset vuoden aikana. Samalla voi nähdä
miten purkkikamerat ovat olleet maaston sijoitettuna. Katsoja voi verrata
solarigrafeja samasta maisemasta otettuihin valokuviin.
Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20
Majaoja-palkitut
2017
14.01.2018 asti
Pohjoisen valokuvakeskuksen 30-vuotisjuhlavuoden ohjelmiston päättää
vuonna 2017 Majaoja-säätiön valokuvataidepalkinnon saaneiden
kolmen taiteilijan yhteisnäyttely.
Majaoja-säätiö päätti tukea suomalaista valokuvataidetta
palkitsemalla kolme vuoden 2017 Backlight-festivaalin suomalaista taiteilijaa.
Vuoden 2017 Backlight -festivaalin teema oli itsenäisyys.
Majaoja-palkinto myönnettiin Juha Suonpäälle (3. sija), Juha
Arvid Helmiselle (2. sija) sekä Jaakko Kahilaniemelle (1. sija). Palkitut
julkistettiin syyskuussa Tampereella Backlight-valokuvataidefestivaalilla.
Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20
Raaseporissa
Enrico Seri: Shape & Light
16.11.2018 asti
Enrico Seri on Roomassa syntynyt valokuvaaja. Hän muutti Suomeen vuonna 1982 ja perusti Helsinkiin mainoskuvaukseen keskittyvän Studio Sette Oy:n. Yli 20 vuoden ajan hän kuvasi muotia ja mainoksia.
Fotocentrumissa nähtävä näyttely on Serin ensimmäinen yksityisnäyttely. Teokset ovat vuosilta 1979-2018 ja kaikissa kuvissa toistuvat Serille tärkeät elementit: valo, muoto ja tarina.
Galleri Kobra
Kauppiaankatu 9, Karjaa
ti-pe 11-17, la-su 10-14
Marko
Ylitalo: VISVALERSSI
17.8.2018 asti
Marko Ylitalo on neljän vuoden ajan kuvannut työpaikkaruokaloiden, huoltoasemaravintoloiden
ja grillijuhlien groteskia ruokalajia: makkaraa. Brarwurstit ja nakkikimarat
muuttuvat hänen valokuvavedoksissaan inhoa herättäviksi murhalersseiksi ja
visvavelleiksi.
Galleri Kobra
Kauppiaankatu 9, Karjaa
ti-pe 11-17, la-su 10-14
Nathalie
Daoust: Korean Dreams
29.6.2018
asti
Korean Dreams on Kanadalaisen Nathalie Daoustin (s.1977) tuorein projekti,
jonka myötä Daoust matkusti Pohjois-Koreaan kuvatakseen yhtä
maailman salaperäisimmistä yhteiskunnista. Useimmat kokonaisuuden
kuvista on kuvattu salaa piilokameralla etälaukaisimen avulla paikoissa,
joissa kuvaaminen ei ole sallittua.
Näyttelyn kuvat kertovat jokapäiväisestä elämästä
Pohjois-Koreassa. Kuvat eivät kuitenkaan ole dokumentaarisia, vaan Daouost
on prosessoinut kuviaan kuorimalla pois emulsion kuvien taustalta.
Galleri Kobra
Kauppiaankatu 9, Karjaa
ti-pe 11-17, la-su 10-14
Ulla
Shemeikka: Pyhiä paikkoja
4.5.2018 asti
Ulla Shemeikka on kuvannut kirkkoja, luostareita ja moskeijoita eri puolilla
Turkkia vuosina 2012-2016. Kuvat ovat syntyneet uteliaisuudesta eri elämäntapoja
ja uskontoja kohtaan.
Galleri Kobra
Kauppiaankatu 9, Karjaa
ti-pe 11-17, la-su 10-14
Anni
Hanén: Pieniä ilmakuoppia vain
29.3.2018
asti
Anni Hanénin (s. 1981) näyttelyssä liikutaan lapsuuden maailmassa,
menneen ja nykyisyyden välillä. Runonomainen “Pieniä
ilmakuoppia vain” rakentuu yhdeksi tarinaksi, jossa kuvat ja tekstit
ilmentävät tunteita sekä muistamista.
Pieniä ilmakuoppia vain sai alkunsa kun taiteilija muutti oman perheensä
kanssa entiseen lapsuudenkotiinsa. Hän kuvasi tunnekokemuksia, jotka
nousivat esille muistojen täyttämässä talossa, sen puutarhassa
ja läheisessä metsässä.
Galleri Kobra
Kauppiaankatu 9, Karjaa
ti-pe 11-17, la-su 10-14
Rebekka
Gudleifsdottir: UPPRUNI / ORIGIN
16.2.2018
asti
Islantilaisen Rebekka Guðleifsdóttirin (s.1978) surrealistiset
omakuvat ja maisemat ovat syntyneet muokkaamalla valokuvia Photoshopissa.
Galleri Kobra
Kauppiaankatu 9, Karjaa
ti-pe 11-17, la-su 10-14
Salossa
Elliott
Erwitt, Retrospective
4.2.2018
asti
Salon taidemuseossa nähtävä kansainvälinen Elliott Erwittin
retrospektiivinen näyttely avaa näkymän sotien jälkeisiin
vuosikymmeniin ja sota-ajan jälkikaikuihin. Näyttelyn keskiössä
ovat elämän kepeys, toiveikkuus, huumori ja rakkaus.
Näyttelyn on tuottanut ranskalainen kuvatoimisto Magnum Photos sekä
italialainen Forte di Bard -museo yhteistyössä, ja siihen on valikoitunut
166 valokuvaa Magnumin kuvakokoelmista vuosilta 1946-2011.
Elliott Erwitt (S. 1928), New Yorkissa asuva lähes yhdeksänkymppinen
valokuvauksen teräsvaari eli ´grand old man´, jatkaa viime
vuosisadan ranskalaista valokuvauksen klassista tyyliä seuraten mm. ihailemiensa
Henri Cartier-Bressonin ja Robert Capan jalanjälkiä. Mutta yhtälailla
Elliott Erwitt voidaan laskea Yhdysvaltain 1900-luvun sosiaalisen dokumenttivalokuvauksen
vaikuttajiin, sillä jo 1950 hän kuvasi toimeksiannosta yhdysvaltalaisen
teollisuuskaupungin muutosta. Erwittin ura valokuvaajana on jatkunut yli 70
vuotta.
Erwitt kuvaa pääasiassa analogisilla, valoa filmille tallentavilla
kameroilla kuten Leica tai nuoruudessa Rolleiflex.
Salon taidemuseo
Veturitalli Mariankatu 14, Salo
ti-pe 10-18, la-su 11-17
8/5/0 €
Vapaa pääsy joka kuukauden ensimmäinen perjantai.
Sisäänpääsy Museokortilla.
Tampereella
Anni Hanén: Jälki
26.11.2018 asti
Anni Hanén tutkii Jälki -sarjassaan erilaisia muistijälkiä, jotka kuvaavat tunteita, paikkoja tai ihmisiä. Teoksissaan Hanén käsittelee katoavaisuuden ja häviämättömyyden teemoja, unohtamatta kriittistä katsetta arjen totuttuja tapoja kohtaan.
Hanén käyttää teoksissaan syanotypiaa ja digitaalista kollaasia yhdistäen arkistomateriaalia ja lavastettua kuvaa.
Anni Hanén (s. 1981) on Helsingissä asuva ja työskentelevä valokuvataiteilija. Hän on valmistunut Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi vuonna 2013.
Nykyaika,
Kauppakatu 14, Tampere
ma-pe 12-18, la-su 12-16
Erkki Raskinen: Eihän sitä koskaan tiedä
26.11.2018 asti
Raskinen on koonnut näyttelyynsä yllättäviä tilanteita pitkältä lehtikuvaajan uraltaan. Ensimmäiset kuvat ovat 60-luvulta.
Nykyaika,
Kauppakatu 14, Tampere
ma-pe 12-18, la-su 12-16
SNAP - lasten ja nuorten valokuvafestivaali 10.–18.11.2018.
18.11.2018 asti
Valokuvakeskus Nykyaika on mukana valtakunnallisessa SNAP – lasten ja nuorten valokuvafestivaalihankkeessa, joka huipentuu 10.–18.11.2018 järjestettävään valokuvafestivaaliin.
11-19-vuotiaat nuoret Kämmenniemen alakoulusta, Vesilahdelta ja Tampereen lyseon lukiosta pohtivat ja kuvasivat itselleen tärkeitä asioita Saara Sillanpään ohjaamissa työpajoissa kevään aikana. Näyttelyn lisäksi luvassa yleisölle avointa, maksutonta ohjelmaa koko viikon ajan. Kuvat nähdään myös projisointina Siperian liikekeskuksessa.
Vooninkisali
Väinö Linnan aukio 13, Tampere
Leena Holmström: Merkityksettömiä hetkiä
29.10.2018 asti
Leena Holmström kuvaa näyttelyn teoksissa Pariisin vilkasta katuelämää. Hän koostanut valokuvistaan kollaaseja ja luonut niihin tiiviin tunnelman valojen ja varjojen vilinästä aina ihmisten virtaan ja väenpaljouteen saakka. Teoksissa vuorottelevat monotoninen toisto sekä pelon ja vierauden tunne.
Leena Holmström (s. 1957) on oululainen valokuvataiteilija. Holmström on valmistunut taiteen maisteriksi Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnasta.
Nykyaika,
Kauppakatu 14, Tampere
ma-pe 12-18, la-su 12-16
Kristiina Mäenpää: Kantava rakenne
29.10.2018 asti
Kristiina Mäenpää käsittelee näyttelyn teoksissa kaksiulotteisen valokuvan ja kolmiulotteisen tilan, sekä aineettoman ja materiaalisen suhdetta.
Valokuvakeskus Nykyajassa esillä oleva Kantava rakenne on tilasidonnainen installaatio, joka on syntynyt galleriatilan ominaisuuksien pohjalta.
Mäenpää (s.1990) on tamperelaissyntyinen Helsingissä asuva kuvataiteilija. Hän on valmistunut Turun Taideakatemiasta 2014, ja tekee tällä hetkellä maisteriopintoja Aalto-yliopiston valokuvataiteen koulutusohjelmassa.
Nykyaika,
Kauppakatu 14, Tampere
ma-pe 12-18, la-su 12-16
Anna Niskanen:
Sneaker
27.8.2018
asti
Islanti on maantieteellisesti nuori maa, ja se sijaitsee kahden liikkuvan
mannerlaatan välissä. Paikallisessa kansanperinteessä uskotaan “näkymättömiin
ihmisiin”, Huldufólkiin, jotka asuvat kivimuodostelmissa. Anna Niskanen halusi
kokea näkymättömien ihmisten läsnäolon vierailemalla kansanperinteessä tunnetuissa
paikoissa.
Näyttelynsä teoksissa Niskanen on käyttänyt pohjamateriaalina
Islannissa ottamiaan valokuvia. Teokset ovat vääristettyjä maisemavalokuvia,
jotka on vedostettu uniikeiksi grafiikan vedoksiksi paperille ja kankaalle.
Digitaalisesta kuvamateriaalista koostetut montaasit on valotettu pinnakkaisina
uv-valossa syanotypioiksi ja bikromaattivedoksiksi, mustesuihkutulostettuja
negatiiveja hyödyntäen.
Anna Niskanen on helsinkiläinen valokuvataiteilija, joka valmistui Aalto-yliopistosta
taiteen maisteriksi 2017.
Nykyaika,
Kauppakatu 14, Tampere
ma-pe 12-18, la-su 12-16
Susanna
Myllylä: Rabbit hole
27.8.2018
asti
Rabbit Hole -valokuvaprojekti tarkastelee, miten tavallisesta pirkanmaalaisesta
tulee tahtomattaan ympäristöaktivisti, kun hän alkaa puolustaa perusoikeuksiaan
sekä kulttuuriympäristöään.
Näyttelyn aihe pohjautuu Myllylän tutkimushankkeeseen, joka selvittää Dragon
Mining -yhtiön vastuukysymyksiä Orivedellä ja Valkeakoskella. Tämä on puolestaan
jatkoa hänen aiempaan tutkimusprojektiinsa suomalaisten selluntuotannon yritysten
ja alkuperäiskansojen välisistä suhteista Brasiliassa.
Nykyaika,
Kauppakatu 14, Tampere
ma-pe 12-18, la-su 12-16
Iikka
Tolonen Härkälä
28.5.2018 asti
Härkälä
on suomalaisen yhteiskunnan marginaaliin sijoittuva, miehisen maailman karusta
todellisuudesta kertova dokumentaarinen valokuvausprojekti.
Härkälä-projekti juontaa juurensa 1990-luvun alkuun, jolloin
valokuvataiteilija IikkaTolonen aloitti tuntemiensa, omaehtoisesti marginaalissa
elävien autonkorjaaja-elämäntaiteilijoiden kuvaamisen kotinurkillaan
Itä-Helsingissä. Kuvaukset jatkuivat kymmenen vuotta myöhemmin
2000-luvun alussa.3
ikka Tolonen (s.1968) on helsinkiläinen valokuvataiteilija, jonka työskentely
perustuu pääosin dokumentaariseen valokuvaan. Hän käsittelee
töissään ihmiselämän ilmiöitä subjektiivisesta
näkökulmasta ja lähietäisyydeltä.
Nykyaika,
Kauppakatu 14, Tampere
ma-pe 12-18, la-su 12-16
Juha
Suonpää: Isoisä
30.4.2018
asti
Juha Suonpään Isoisä -näyttely koostuu valokuvamontaaseista,
jotka kuvaavat vuoden 1918 tapahtumia Tampereella.
Teokset kuvaavat niitä Tampereen taistelun paikkoja, joita Suonpään
isoisä Urpo kohtasi 18-vuotiaana matkallaan Tampereen keskustan läpi
kohti Kalevankankaan vankileiriä. Montaaseissa yhdistyvät sata vuotta
sitten Tampereen taistelun jälkiä esittävät valokuvat
ja tarkalleen samoilta jalansijoilta tallennetut nykynäkymät. Kuvamontaasit
synnyttävät asetelman, jossa katsoja näkee tutuilla arjen kaduilla
sisällissodan hetkiä, yksityiskohtia ja tapahtumia.
Juha Suonpää (s.1963) on valokuvaaja, tutkija ja kuvataiteen yliopettaja
Tampereen ammattikorkeakoulussa.
Nykyaika,
Kauppakatu 14, Tampere
ma-pe 12-18, la-su 12-16
Joel
Karppanen Suomalainen Pastoraali
26.3.2018
asti
Joel Karppasen Suomalainen pastoraali -valokuvasarja on kansallisromantiikan
stereotypioiden taakse katsova läpileikkaus suomalaisesta maaseudusta
ja sen ajankohtaisista muutoksista 2010-luvun jälkiteollisena aikana.
Tätä kaikkea tarkastellaan Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan kahdensadan
asukkaan Karinkannan kylän kautta.
Joel Karppanen (s. 1993) on oululaislähtöinen valokuvataiteilija,
joka asuu ja työskentelee Kemissä. Karppasen työskentely nojaa
yhteiskunnallisen realismin ja humanistisen valokuvan perinteisiin.
Nykyaika,
katutason galleria
Kauppakatu 14, Tampere
ma-pe 12-18, la-su 12-16
Helinä
Hukkataival: Kabareeleidit
28.5.2018
Nykyajan Studiossa Helinä Hukkataipaleen Kabareeleidit -näyttely
kuvaa tanssiryhmän harjoituksia. Hän on seurannut Kabareeleidejä
siitä asti, kun hän näki ensimmäisen kerran leidit tanssimassa
eläkeläistapahtumassa Koskikeskuksessa Tampereella 2015.
Hukkataival on kuvannut näyttelyn valokuvat ja kaksi videota vuoden
2017 aikana pienessä tamperelaisessa teatteri La Stradassa.
Nykyaika,
Kauppakatu 14, Tampere
ma-pe 12-18, la-su 12-16
Kaisa
Heikkinen Samaan aikaan toisaalla
26.3.2018
asti
Samaan aikaan toisaalla -näyttely tarkastelee pohjoisen maaseutua ja
sen ympäristöä sekä nykytilaa.
Kaisa Heikkine on kuvannut ikkunalasin läpi vastapäistä ikkunaa
tai kohdetta rakennuksen sisällä. Näin yhteen kuvaan on saatu
mahtumaan kaksi ulottuvuutta, jotka kietoutuvat toisiinsa luoden uudenlaisen
todellisuuden.
Kaisa Heikkinen asuu ja työskentelee Siikajoella Pohjois-Pohjanmaalla.
Hän on valmistunut Lapin ammattikorkeakoulussa kuvataiteilijaksi 2017.
Nykyaika,
Kauppakatu 14, Tampere
ma-pe 12-18, la-su 12-16
Tanja
Koljonen: Waiting for the Clouds to Vanish
26.2.
2018 asti
Tanja Koljosen teossarja ‘Waiting for the Clouds to Vanish’ tavoittelee
kiinnekohtia otsikoiden vyöryssä, joka hautaa kaiken epävarmuuteen.
Vuonna 2014 alkanut ja edelleen jatkuva teossarja koostuu käsin musteella
peitetyistä sanomalehdistä, joista on jätetty näkyviin
ainoastaan pala uutiskuvissa esiintyvää taivasta. Ajan myötä
työstetyistä sanomalehdistä muotoutuu useita vuosia yhdistävä
fragmenttien arkisto. Sanomalehtien herkkä painomuste reagoi auringon
uv-säteilyyn pyyhkien taivasta varjostavat pilvet hiljalleen pois. Jäljelle
jää tyhjyys.
Nykyaika,
Kauppakatu 14, Tampere
ma-pe 12-18, la-su 12-16
Kimmo
Ojaniemi Taivaanmerkit – Celestial Signs
26.2.
2018 asti
Taivaan merkit näyttelyssä on esillä taivas sekä vertauskuvallisesti
että konkreettisesti.
Kimmo Ojaniemi ( s. 1957) on turkulainen kuvataiteilija, joka on pitänyt
näyttelyitä 1980-luvulta alkaen. Alunperin hän valmistui taidemaalariksi,
mutta on sittenmmin työskennellyt pääasiassa kuvanveistotaiteen
parissa. Tämä on hänen ensimmäinen näyttelynsä,
jossa valokuva näyttelee pääsosaa.
Nykyaika,
Kauppakatu 14, Tampere
ma-pe 12-18, la-su 12-16
Kira
Leskinen: Morriña
29.1.
2018 asti
Kira Leskisen näyttely Morriña koostuu tasoskannerilla luodusta
teoskokonaisuudesta. Kuvien raakamateriaalina on käytetty papereita ja
pahveja, joista leikatuilla ja revityillä muodoilla Leskinen on luonnostellut
kuvat skannerin lasitasolle.
Kira Leskinen (s. 1987) on helsinkiläinen valokuvataiteilija. Työskentelyssään
hän liikkuu abstraktin ilmaisun äärellä, painottaen teoksissaan
värin, muodon ja äänen välistä suhdetta.
Mikko
Haiko Solar
29.1.2018
asti
Solar -on kuvasarja, joka tutkii maiseman ja olemassaolon kokemista sekä
kaaoksen käsitettä.
Haiko näkee maiseman heijastuksena, peilinä meistä itsestämme
ja ihmisyydestä. Maiseman kuvaaminen on rituaali, jonka kautta hän
hakee hiljentymistä ja yhteyttä ympäristöönsä.
Nykyaika,
Kauppakatu 14, Tampere
ma-pe 12-18, la-su 12-16
Turussa
Jannis Tordheim: Mia Ora
23.12.2018 asti
MIA OPA [mia ora] on kreikkaa ja tarkoittaa ”tunti”.
Kreikan valtio on syvässä talouskriisissä. Maassa on käynnissä suuret muutokset, nuoret kreikkalaiset saavat korjata monien vuosien puutteellisen politiikan jälkiä, monet muuttavat pois. Vanhemmat ulkomailla asuneet kreikkalaiset palaavat ollakseen mukana auttamassa maataan taas jaloilleen. Tunti kerrallaan maa yrittää päästä taas jaloilleen.
MIA OPA on teos kreikkalaisesta sukupolvesta, joka etsii identiteettiään uskomattomien paineiden alla olevassa yhteiskunnassa.
Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti-su 10-18
Petri Juntunen / At The Heart of it All
25.11.2018 asti
At the Heart of it All tutkii kuolevaisuuttaan pohtivaa yksilöä; miten tarkastella olemassaoloaan, kun samanaikaisesti näkee alun ja vaistoaa väistämättömän lopun. Teokset muodostavat tiloja tilojen sisällä, paikkoja joissa ihmisyyden rippeet tulevat julki hylkyjen, raunioiden ja poissaolon muodossa.
Kuvia teossarjasta At the Heart of it All on ollut esillä eurooppalaisissa gallerioissa ja museoissa. Kustantamo Hatje Cantz Verlag on julkaissut niistä myös kirjan.
Petri Juntunen (s. 1975, Ruotsi) on suomalainen valokuvataiteilija, joka työskentelee ja asuu Helsingissä. Juntunen on opiskellut valokuvausta sekä elokuvausta Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Näyttely At the Heart of it All on osa hänen taiteen maisterin lopputyötään.
Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti-su 10-18
SNAP – lasten ja nuorten valokuvafestivaali 10.–18.11.2018.
Valokuvakeskus Peri on mukana valtakunnallisessa SNAP – lasten ja nuorten valokuvafestivaalihankkeessa, joka huipentuu 10.–18.11.2018 järjestettävään valokuvafestivaaliin.
Valokuvakeskus Peri ja Raaseporin valokuvakeskus tuottivat kevään 2018 aikana Lounais-Suomen ja Raaseporin alueella alakoulun 5-luokkalaisille suunnattuja työpajakokonaisuuksia. Keskusten yhteisenä teemana on käsin tekeminen ja vanhat menetelmät, vastakohtana nykyisin yleiselle ja lapsillekin tutulle digitaaliselle kuvalle. Työpajoissa tutustuttiin mm. kollaasitekniikkaan, neulanreikäkameroiden tekemiseen ja syanotypia-menetelmään, taidemuotoihin, joissa sattumalla on paljon merkitystä ja tulokset ovat arvaamattomia. Työpajojen ohjaajina toimivat ammattilaistaiteilijat ja taideohjaajat Stella Tiisala, Jan Jämsén, Hans G. Hästbacka ja Eva Tordera.
Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti-su 10-18
Noora Sandgren: Let
28.10.2018 asti
Näyttely pohtii jälkien ilmenemistä ja niiden jättämiseen liittyvää asennetta: toisia materiaalisuuksia voi lähestyä myötätuntoisesti, ilman yritystä ottaa haltuun, kuunnellen, kokonaisvaltaisen katseen omaksuen. Puutarhassa eri vuodenaikoina syntyneet kuvat ovat jälkiä vuorovaikutukseen kurottautumisesta ja alttiiksi asettumisesta -niin inhimillisten kuin ei-inhimillistenkin tekijöiden yhteistyön tulos. Moniääninen kokonaisuus pohtii videon, valokuvan, installaation, veistoksellisten esineiden ja piirustuksen kautta yhteyden mahdollisuuksia väliin jäävistä kuopista huolimatta, improvisoiden ja lempeästi tunnustellen.
Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti-su 10-18
PPLATS
#1
26.8.2018 asti
PPLATS on kuraattori Nayab
Ikramin (AX) ja muotoilija Frederick Engesin (AX) luoma verkkojulkaisu paikoista.
Julkaisu kerää yksilöiltä ja yhteisöiltä materiaalia taiteellisista, akateemisista
ja historiallisista näkökulmista, luoden vaihtoehtoisen tietosanakirjan paikoista.
Ensimmäinen numero käsittelee saarta paikkana ja se julkaistaan verkossa 02.08.2018
klo 18.00.
PPLATS julkaistaan ”PPLATS # 1 -näyttelyn avajaispäivänä. Valokuvista, installaatioista,
kuvituksista, teksti-, video- ja ääniteoksista koostuva näyttely käsittelee,
tutkii ja pohtii saarta paikkana. Näyttelyn on kuratoinut Nayab Ikram.
Kutsutut taiteilijat ovat Camille Auer (FI), Elena Aya Bundurakis (GR/JP),
Alex Bäckström (SE), Fredrik Enges (AX), Emma Heiðarsdóttir (IS) ja Karl Henrik
Edlund (FI).
Haluatko osallistua online-julkaisuun PPLATS? Materiaalikeruu on jatkuvasti
käynnissä.
Kuva: Fredrik Enges (Graphical Research 02, 2018)
Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti-su 10-18
Heli
Konttinen / 50_ _50 osa 1
3.6.2018
asti
Omaelämänkerrallinen valokuva-animaatio käsittelee taiteilijan
arkea sekä Konttisen omaa elämää lapsuudesta 50 vuotispäivään
saakka jolloin animaation kuvaus alkoi. Päivittäin otetuista kuvista
muodostuu kokonaisuus joka näyttää kuinka kehon vanhetessa
sisäinen maailma säilyy vapaana ja iättömänä.
Samalla paljastuu se miten nykytaiteilija todellisuudessa viettää
työpäivänsä. Perin näyttely on samalla elokuvan ensi-ilta.
Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti-su 10-18
Marjaana
Kella / SUPERILLUUSIO: Ted Seriosin ihmeellinen maailma
1.4.2018
asti
Marjaana Kellan rakentamassa näyttelyssä käsitellään
valokuvan keskeisimpiä kysymyksiä: kuvan ja toden suhdetta.
Superilluusio perustuu kertomuksiin ja dokumentteihin 1960-luvulla Yhdysvalloissa
tunnetuksi tulleesta Ted Seriosista (1918–2006), jonka uskottiin kyenneen
tuottamaan valokuvia pelkän mielensä voimin. Tämän villin
ja karismaattisen laitapuolen kulkijan erikoisia kykyjä tutkittiin ahkerasti,
mutta myös kyseenalaistettiin ja esitettiin syytöksiä huijauksesta.
Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti-su 10-18
Iikka
Tolonen: Härkälä
4.2.2018
asti
Härkälä on suomalaisen yhteiskunnan marginaaliin sijoittuva,
miehisen maailman karusta todellisuudesta kertova dokumentaarinen valokuvausprojekti.
Härkälä-projekti juontaa juurensa 1990-luvun alkuun, jolloin
valokuvataiteilija IikkaTolonen aloitti tuntemiensa, omaehtoisesti marginaalissa
elävien autonkorjaaja-elämäntaiteilijoiden kuvaamisen kotinurkillaan
Itä-Helsingissä. Kuvaukset jatkuivat kymmenen vuotta myöhemmin
2000-luvun alussa.3
ikka Tolonen (s.1968) on helsinkiläinen valokuvataiteilija, jonka työskentely
perustuu pääosin dokumentaariseen valokuvaan. Hän käsittelee
töissään ihmiselämän ilmiöitä subjektiivisesta
näkökulmasta ja lähietäisyydeltä.
Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti-su 10-18
Vaasassa
Markku Salonen: Epäjatkuvuuksia
31.12.2018 asti
Markku Salonen on kuvannut epäjatkuvuutta valokuvan keinoin. Epäjatkuvuudella viitataan rajapintoihin, joissa osa ilmiöistä tai ominaisuuksista muuttuu yhtäkkisesti.
Kiss & Tell cafe
Humalistonkatu 14 B2 , Turku
NICK BRANDT: On This
Earth, A Shadow Falls, Across The Ravaged Land
Ibiksen 20-vuotisnäyttely
19.8.2018
asto
Vaasalaisen valokuvagalleria Ibiks juhlistaa 20-vuotista taivaltaan englantilaisen
Nick Brandtin (s.1964) näyttelyllä, joka koostuu suurikokoisista
mustavalkokuvista Afrikan luonnosta. Näyttely tarjoaa uuden näkökulman perinteiseen
villieläinkuvaukseen.
Brandt työskentelee ilman teleobjektiivia, muiden muotokuvaajien tapaan lähellä
kohdettaan, päästen tällä tavoin tallentamaan filmille näiden läsnäolon ja
persoonallisuuden. Näyttelyn vaikuttavankokoisissa kuvissa katsoja kohtaa
eläimet lähes täysimittaisina.
Ympäri maailmaa kiertänyt näyttely on aiemmin ollut esillä mm. New Yorkissa,
Berliinissä, Lontoossa, Salossa ja Tukholman Fotografiskassa.
Tämä näyttely on koottu kolmesta eri kuvaokonaisuudesta; On This Earth (2005),
A Shadow Fall (2009) ja Across the Ravaged Land (2013).
Näyttelyn on tuottanut Fotografiska Museet.
Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ti-su 11-17
Johan Geisor: Näkymättömien
lintujen metsä
14.1.2018 asti
Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ti-su 11-17
Valkeakoskella
Kameraseuran vuosinäyttely
4.2.2018 asti
Myllysaaren
museo
Kanavanranta 3, Valkeakoski
ti-pe klo 10-16, su klo 12-16
Vantaalla
Suomen Kameraseurojen Liiton Vuosinäyttely
29.3.2018
Suomen harrastajavalokuvaajien parhaimmiston töitä on esillä
Suomen Kameraseurojen Liiton Vuosinäyttelyssä.
Vantaan
aikuisopisto,
Lummetie 5, Vantaa
Näyttely on avoinna aikuisopiston aukioloaikoina.
|