Filmikuvaus
-
- Viestit: 140
- Liittynyt: Syys 21, 2005 23 : 23
- Paikkakunta: Espoo
Filmikuvaus
Olen harrastanut kuvausta aktiivisesti viimeisen vuoden. Digikuvaus on hienoa ja mahdollistaa monia asioita. Kuitenkin lähes kaikki tuntemani tyypit, joilla on hajua kuvaamisesta tavista enemmän, ovat kehoittaneet harkitsemaan filmikuvaamista hikikuvauksen rinnalla. Ilmeisesti filmikuvaamisen vaatima tarkkuus sitten vaan opettaa monia asioita itse kuvaamiseen liittyvistä, ja siinä huomioitavista asioista.
Olenkin ajatellut ottaa neuvosta kiinni ja hankkia filmikameran rinnalle. Itselläni ei kuitenkaan ole juuri hajua filmikameroista yms. Haluaisinkin vähän hjelppiä ja tietoa Nikonin filmijärkkäreistä ja niiden hinnoista käytettynä.
Objektiivina olen ajatellut käyttää tulevaisuudessa hankintalistalla olevaa Nikkor AF 50/F1.8D -objektiivia. Tuohon sitten pitäisi saada edullinen filmirunko. Ei olisi väliä vaikkka malli olisi vanhakin, kunhan voisin opetella sillä filmikuvausta hyvin.
Kaikki muutkin filmikuvaukseen liittyvät neuvot tulevat tarpeeseen, mutta netistä olen kyllä jo onnistunut materiaalia kaivamaan ihan hyvin. Varsinkin Jore Puusan sivuista lienee filmikuvaukseen paljon hyötyä.
- Joni

- Viestit: 16179
- Liittynyt: Elo 12, 2005 17 : 58
- Paikkakunta: porvoo
- Viesti:
kysy ensin itseltäsi pystytkö asennoitumaan digikuvaamisen harkitsevasti?
Auttaisiko että hankisit niin pienen kortin että saisit vain muutaman kuvan per. kuvaus reissu?
Tämä väite filmi kuvauksesta perustuu siihen että muka harkitsisit tarkemmin kun painat laukaisinta kun on vaivaloisimmin saatavana lopputulos.
Väitän kuitenkin että se on korvien välissä se harkinta.
Jore on mielestäni monessa kuvan sisältöön liittyvässä asiassa oikeassa, mutta ei tässä mielestäni.

http://jarisiren.1g.fi/kuvat/
Sano se valokuvin.
Sano se valokuvin.
-
- Viestit: 93
- Liittynyt: Syys 18, 2003 15 : 01
Voi se olla sielläkin, eikä minulla ole kokemusta kuin digipokkarista ja filmijärkästä, mutta tuolla pokkarilla ainakin räpsin turhan surutta, vaikka yritän keskittyä. Dialla kun haarukoi (esimerkiksi viisi kuvaa kohdetta kohti), niin yhdelle filmille mahtuu kuusi tai seitsemän kohdetta. Siinä yhden kohteen arvo kasvaa ihan eri tavoin kuin digillä kuvatessa, koska digillä voi aina kokeilla.jari siren kirjoitti:Väitän kuitenkin että se on korvien välissä se harkinta.
On se minusta ainakin totta, että kun ensin kyttää 30 asteen pakkasessa sopivaa valoa ja kuun nousemista ja on etukäteen katsonut huolella kohteen ja tarkastellut sitä eri puolilta, niin lopulta itse kuvan ottaminen on vain tekninen suoritus, jota on edeltänyt runsaasti harkintaa ja valmistelua. Siinä tulee mietittyä rajausta etukäteen kerran jos toisenkin ja pohdittuja syntyjä syviä.
Ja onhan se sitten lopulta hieno hetki, kun kuvan heijastaa seinälle ja siinä on sellainen hienosävyinen valo, minkä yrittikin tallentaa.
Kuvaamista on tietenkin erilaista, eikä tämä päde kaikkeen ja ihmisetkin ovat erilaisia ja monet heistä osaavat kuvata toisin kuin minä... :roll: Mutta i alla fallen kyllä se väline vaikuttaa kuvaamiseen paitsi tosi ammattilaisilla, ajattelen.
-
- Viestit: 34035
- Liittynyt: Joulu 22, 2003 20 : 05
Jos englanti maistuu niin täällä on mielestäni ylivoimaisesti paras Nikon-saitti:
http://www.mir.com.my/rb/photography/co ... in8090.htm
http://www.mir.com.my/rb/photography/co ... in8090.htm
Waldo's Peoplen Waldo:
"Itseensä pitää luottaa, eikö niin?"
-
- Viestit: 16179
- Liittynyt: Elo 12, 2005 17 : 58
- Paikkakunta: porvoo
- Viesti:
Sellitääkää nyt gurut miksi pitäisi kuvata filmille, että oppisi kuvaamaan?
http://jarisiren.1g.fi/kuvat/
Sano se valokuvin.
Sano se valokuvin.
-
- Viestit: 425
- Liittynyt: Joulu 07, 2004 13 : 19
Koska se on kivaa?jari siren kirjoitti:Sellitääkää nyt gurut miksi pitäisi kuvata filmille, että oppisi kuvaamaan?
- Digillä voi aina sohia kymmenen kuvaa ja valita jälkeenpäin paras. Filmillä se on mahdollista, mutta hankalaa ja kallista.
- Dia paljastaa armotta virheet. Sitä ei pysty jälkeenpäin korjaamaan tietokoneella ja uskottelemaan itselleen että ihan hyvähän se on.
- Monesta kodista löytyy diaprojektori. Harvassa kodissa on vielä videotykkiä. On aivan erilaista kutsua kotiväki pimennettyyn huoneeseen katsomaan ja arvioimaan kuvia kankaalta kuin pyytää joku vilkaisemaan kuvaa näytöltä.
- Kunnon patarautarunko on niin <3
- Edellämainitulla patarautapelillä pitää miettiä mitä tekee. Ei voi lykätä jokapaikanhöylävalmisohjelmaa ja kuvata kaikkea mikä liikkuu ja vaikkei liikkuiskaa ni kuvataan silti.
-
- Viestit: 16179
- Liittynyt: Elo 12, 2005 17 : 58
- Paikkakunta: porvoo
- Viesti:
Joo, no olisiko mitään perusteluita?webbimato kirjoitti:Koska se on kivaa?jari siren kirjoitti:Sellitääkää nyt gurut miksi pitäisi kuvata filmille, että oppisi kuvaamaan?
- Digillä voi aina sohia kymmenen kuvaa ja valita jälkeenpäin paras. Filmillä se on mahdollista, mutta hankalaa ja kallista.
- Dia paljastaa armotta virheet. Sitä ei pysty jälkeenpäin korjaamaan tietokoneella ja uskottelemaan itselleen että ihan hyvähän se on.
- Monesta kodista löytyy diaprojektori. Harvassa kodissa on vielä videotykkiä. On aivan erilaista kutsua kotiväki pimennettyyn huoneeseen katsomaan ja arvioimaan kuvia kankaalta kuin pyytää joku vilkaisemaan kuvaa näytöltä.
- Kunnon patarautarunko on niin <3
- Edellämainitulla patarautapelillä pitää miettiä mitä tekee. Ei voi lykätä jokapaikanhöylävalmisohjelmaa ja kuvata kaikkea mikä liikkuu ja vaikkei liikkuiskaa ni kuvataan silti.
http://jarisiren.1g.fi/kuvat/
Sano se valokuvin.
Sano se valokuvin.
-
- Viestit: 425
- Liittynyt: Joulu 07, 2004 13 : 19
Koska kuu heijastaa auringonvaloa, jolloin siitä tuleekin kuunvaloa. Kun kuunvalo osuu hankeen, se heijastuu siitä ja muuttuu maanvaloksi.jari siren kirjoitti:Joo, no olisiko mitään perusteluita?
Ja: En tosiaankaan tiedä miksi piti tähänkin **rseilyyn taas osallistua. Varmaan turhauttaa kun ei pääse kuvaamaan...
-
- Viestit: 6406
- Liittynyt: Touko 27, 2003 12 : 25
- Paikkakunta: Takapajula
- Viesti:
Re: Filmikuvaus
Kokeile ensin vaikka vuokrata Nikonin runkoa. Minulta saat kolmeksi viikoksi pullakahvien hinnalla. Sitten on helppo kokeilla.raipekuvas kirjoitti: Olenkin ajatellut ottaa neuvosta kiinni ja hankkia filmikameran rinnalle. Itselläni ei kuitenkaan ole juuri hajua filmikameroista yms. Haluaisinkin vähän hjelppiä ja tietoa Nikonin filmijärkkäreistä ja niiden hinnoista käytettynä.
-
- Viestit: 12
- Liittynyt: Huhti 28, 2004 22 : 23
- Paikkakunta: Hanko
Kun kuvataan diafilmille on kuva valmis ja loppuunkäsitelty sillä hetkellä kun kameran suljin on liikkeensä suorittanut. Rajausta voi vielä aavistuksen korjata ( mustia filmiliuskoja kehyksien reunoihin ) mutta käytännössä sekin on tehty jo kuvaa otettaessa.Sellitääkää nyt gurut miksi pitäisi kuvata filmille, että oppisi kuvaamaan?
Kaikki mitä haluaa kuvassa näkyvän tai ei näkyvän, näkyy etsimestä sillä hetkellä kun painat laukaisunappia.
Varjot ja valkoiset kohdat toistuvat juuri sellaisina kuin ne ovat filmille piirtyneet, millään et saa puhkipalaneisiin kohtiin sävyjä etkä tummiin kohtiin yksityiskohtia.
Tähän perustuu väite filmikuvauksen paremmuudesta kuvaamisen opettelussa. Kaikki pitää miettiä ja päättää jo kuvaa otettaessa, ei voi vain roiskaista sinne päin ja sitten photoshopissa tehdä varsinaisen kuvan. Pitää miettiä haluaako sävyjä valkoiseen vai yksityiskohtia tummaan päähän, ei voi yhdistää tummaa metsää ja kirkasta taivasta kahdesta kuvasta. Ei voi tehdä kaunista väriliukumaa vaaleansinisestä horisontista tummansiniseen keskitaivaaseen vaan on odotettava että taivas on sellainen. Ei voi korjata valkotasapainoa jälkikäteen, jos muotokuvassa iho on sairaankeltainen niin se on silloin sairaankeltainen. On tarkkaan mietittävä millaista valoa kasvoihin heijastuu ja minkä kautta. Yms. yms.
Eli kun dialle kuvaa, kuva on lopullinen kun laukaisunappia on painettu. Kuva otetaan ja tehdään kameralla ja filmillä!!!
-
- Viestit: 16179
- Liittynyt: Elo 12, 2005 17 : 58
- Paikkakunta: porvoo
- Viesti:
Joo ja kun scannaat kuvan teet korjaukset joka tapauksessa.wiljami kirjoitti:Kun kuvataan diafilmille on kuva valmis ja loppuunkäsitelty sillä hetkellä kun kameran suljin on liikkeensä suorittanut. Rajausta voi vielä aavistuksen korjata ( mustia filmiliuskoja kehyksien reunoihin ) mutta käytännössä sekin on tehty jo kuvaa otettaessa.Sellitääkää nyt gurut miksi pitäisi kuvata filmille, että oppisi kuvaamaan?
Kaikki mitä haluaa kuvassa näkyvän tai ei näkyvän, näkyy etsimestä sillä hetkellä kun painat laukaisunappia.
Varjot ja valkoiset kohdat toistuvat juuri sellaisina kuin ne ovat filmille piirtyneet, millään et saa puhkipalaneisiin kohtiin sävyjä etkä tummiin kohtiin yksityiskohtia.
Tähän perustuu väite filmikuvauksen paremmuudesta kuvaamisen opettelussa. Kaikki pitää miettiä ja päättää jo kuvaa otettaessa, ei voi vain roiskaista sinne päin ja sitten photoshopissa tehdä varsinaisen kuvan. Pitää miettiä haluaako sävyjä valkoiseen vai yksityiskohtia tummaan päähän, ei voi yhdistää tummaa metsää ja kirkasta taivasta kahdesta kuvasta. Ei voi tehdä kaunista väriliukumaa vaaleansinisestä horisontista tummansiniseen keskitaivaaseen vaan on odotettava että taivas on sellainen. Ei voi korjata valkotasapainoa jälkikäteen, jos muotokuvassa iho on sairaankeltainen niin se on silloin sairaankeltainen. On tarkkaan mietittävä millaista valoa kasvoihin heijastuu ja minkä kautta. Yms. yms.painettu. Kuva otetaan ja tehdään kameralla ja filmillä!!!Eli kun dialle kuvaa, kuva on lopullinen kun laukaisunappia on
Niin mikä muuten estää tekemästä valmista kuvaa digillä?
http://jarisiren.1g.fi/kuvat/
Sano se valokuvin.
Sano se valokuvin.
-
- Viestit: 93
- Liittynyt: Syys 18, 2003 15 : 01
En minä ainakaan tähän saakka ole skannannut niitä, vaan diojen hienous on juuri siinä, että ne suunnitellaan huolella, otetaan suunnittelun jälkeen ja sitten ihan lopuksi ne voi heijastaa suurina halukkaiden silmien eteen.jari siren kirjoitti:Joo ja kun scannaat kuvan teet korjaukset joka tapauksessa.
Kaikki muu digissä saattaa viedä voiton, mutta esittämistapa tökkii.
-
- Viestit: 73
- Liittynyt: Helmi 26, 2005 23 : 11
-
- Viestit: 34035
- Liittynyt: Joulu 22, 2003 20 : 05
Se dia on valmis. Jos taas digistä se sama halutaan, niin se pitää käsitellä ja tulostaa filmille: hankalaa ja huonoa.jari siren kirjoitti:
Joo ja kun scannaat kuvan teet korjaukset joka tapauksessa.
Niin mikä muuten estää tekemästä valmista kuvaa digillä?
Waldo's Peoplen Waldo:
"Itseensä pitää luottaa, eikö niin?"
-
- Viestit: 140
- Liittynyt: Syys 21, 2005 23 : 23
- Paikkakunta: Espoo
Kiitos vastauksista (niistä, jotka tulivat aiheeseen). Tämän on yleinen foorumi ja tiedän, että oma tehtävä ei ole sitä moderoida, mutta pyytäisin pysymään aiheessa. Filmikuvaus vs. Digikuvaus kuuluu toiseen ketjuun. Tässä ketjussa toivoisin käsiteltävän filmikuvausta ja Nikonin kameroita.
Paljonkos käytettyjen digijärkkien hinnat muuten tällä hetkellä ovat? Tietysti riippuu varmasti mallista ja iästä, mutta millä hintaa niitä alkaa saamaan kohtuukuntoisina?
Paljonkos käytettyjen digijärkkien hinnat muuten tällä hetkellä ovat? Tietysti riippuu varmasti mallista ja iästä, mutta millä hintaa niitä alkaa saamaan kohtuukuntoisina?
- Joni
-
- Viestit: 2202
- Liittynyt: Syys 28, 2003 16 : 03
Tässä näkyy käsite-ero hyvin selvästi. Dia on valmis tuote - olipa se onnistunut tai epäonnistunut. Seinälle heijastettu dia on kertaluokkaa hienompi tuote kuin se, jonka olet skannannut, käsitellyt ja esität dataprojektorilla. Ne ovat kaksi eri asiaa, kuten kuu ja aurinko. Jos kuvaat diaa, ei idea ole skannailla niitä. On vain opittava olemaan tarpeeksi hyvä.jari siren kirjoitti:Joo ja kun scannaat kuvan teet korjaukset joka tapauksessa.Niin mikä muuten estää tekemästä valmista kuvaa digillä?
Toinen asia on mv-kuvaus. MV on kuvaamisen kuningatar. Se vaatii näkemistä sekä ennen kaikkea kykyä olla sortumatta näennäiseen väriloistoon. Sitä kutsutaan usein taidoksi.
Less Is More
-
- Viestit: 3846
- Liittynyt: Tammi 16, 2003 15 : 19
- Paikkakunta: Lappeenranta
MV -filmin valotus taasen ei taida olla niin tarkkaa puuhaa mitä dialla. Valotusvaraa on enemmän mitä värinegalla. Voi keskittyä täysillä siihen harmauteen. Vai olenko taas väärässä?Tapiol2003 kirjoitti:Toinen asia on mv-kuvaus. MV on kuvaamisen kuningatar. Se vaatii näkemistä sekä ennen kaikkea kykyä olla sortumatta näennäiseen väriloistoon. Sitä kutsutaan usein taidoksi.
--
-
- Viestit: 8018
- Liittynyt: Huhti 20, 2004 1 : 07
- Paikkakunta: Jämsänkoski
- Viesti:
Mua on enenvissä määrin ruvennut taas kiinnostamaan se dialle kuvaaminen siksikin, että kun otat kuvan niin se on siinä.... ei tarvi enää istua loppupäivää tässä ruudun ääressä säätämässä niitä kuvia kohdilleen. Jos tarvin skannit kuvista webbiin, niin nehän lähtee kehityksen hinnalla ja ne harvat, mitkä on esittämisen arvoisia voipi skannailla omallakin skannerilla.
Mustavalokokuvaaminen on niin oma maailmansa, etten sitä vertaisi alkuunkaan värikuvaamiseen. On monia kuvia, mitkä on kuvattu värifilmille ja käännetty mv:ksi, ihan tarkoituksella, mutta niissä yleensä on kyseessä studiossa otetut kuvat ihmisestä.

- Viestit: 4538
- Liittynyt: Marras 12, 2004 19 : 48
Saatatpa ollakin. Jos haluat tehdä sen mustavalkokuvan viimeisen päälle, niin sitten on syytä olla tarkkana. Aiheesta on kirjoitettu kirjojakin, yhtenä esimerkkinä Ansel Adamsin The Negative.seppot kirjoitti:MV -filmin valotus taasen ei taida olla niin tarkkaa puuhaa mitä dialla. Valotusvaraa on enemmän mitä värinegalla. Voi keskittyä täysillä siihen harmauteen. Vai olenko taas väärässä?Tapiol2003 kirjoitti:Toinen asia on mv-kuvaus. MV on kuvaamisen kuningatar. Se vaatii näkemistä sekä ennen kaikkea kykyä olla sortumatta näennäiseen väriloistoon. Sitä kutsutaan usein taidoksi.
Muuten yllättävää kyllä (tai sitten ei), mustavalkokuvan työstäminen kuvankäsittelyohjelmassa ei ole välttämättä ihan yksinkertainen juttu. Siinä auttaa huomattavasti vanhan ajan pimiötekniikan hallitseminen. Näin uskaltaisin väittää.
Kapa
http://kapasia.blogspot.com/