Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
-
- Viestit: 450
- Liittynyt: Huhti 18, 2007 23 : 13
- Paikkakunta: Tre

Niin! Eihän 2024 pitäisi olla mitään järkeä ostaa jotain kivikautista peilinläpsytintä.
Onkohan tää suomen ainut. Tai sitten kukaan muu pöljä ei ole ilmottautunut.
Olin jo luvannut itselleni K7:n jälkeen etten koske enää kuin peilittömiin, ostin 10v sitten micro-4/3:sta tilalle. Tykkäsin tosi paljon muuten Pentaksista, mutta eniten hermo meni sen OVF tarkennuksen kanssa, kun objektiiveja oli useita ja jokainen vaati oman AF hienosäädön, joka lisäksi tuppasi vaeltamaan ajan kanssa.
Asetelma tietenkin on nyt hieman eri kuin silloin, koska loma/näppäilykuvia varten on kuitenkin älypuhelin ja parikin pokkaria. Niin tämä KF on nyt sitten puhtaasti sellainen taiteellisten otosten lelu. Asennoiduin jo valmiiksi niin, etten menetä hermoja jos tämän kanssa tarkennus ja valotus on välillä vähän sinnepäin. Viime 2..4 vuotta on tullut kuvattua myös filmille aika paljon, niin voi olla että toleranssi kaikenlaiselle sinnepäin olemiselle on kasvanut.
Hintahan näillä on ihan liian korkea "normaalisti" mutta tässä kesällä Pentaxin omassa nettikaupassa (pentax.eu) rungon sai hintaan 675. Lähes samaan hintaan sai 20-40 Limited optiikkaa. Nyt tuossa pöydällä on sitten KF, 20-40mm Limited, sekä Japanista käytettynä tilaamani Sigman 30mm 1.4 "art" HSM (koska saatavuus on EU alueella ollut aika heikko).
Ensivaikutelmia;
- onnistuin näemmä saamaan toleransseiltaan hyvät yksilöt. Sigmassakin ääretön löytyy just äärettömän merkin kohdalta
- 20-40mm tarkentaa ehkä hitusen taakse jollain polttoväleillä, mutta +1 tai 2 hienosäätö riittää korjaamaan sen
- etsin on yllättävän hyvä, myös tähyslasi. Tässähän on 100% 0,63x. Yllätyin, että pystyn manuaalisesti tarkentamaan tällä melko tarkasti myös 20-40mm optiikan valovoimalla
- live view eli takanäyttö-automaattitarkennus taas on yllättävän epätarkka ainakin kauempana oleviin kohteisiin. tuntuu että se tyytyy aika nopeasti mielestään tarkkaan kuvaan. tässähän on kennolla myös ne vaihetarkennuspisteet. liekö sillä vaikutusta asiaan
- varsinkin Sigman 30mm kanssa yhdistelmä on yllättävän jämäkän tuntuinen. Napit ja rullat on kivoja käyttää. yhdistelmän suurehko paino varmaan tuo myös tätä jämäkkyystuntumaa, vaikka muovirunko onkin
- olin jo unohtanut, että vastavaloonkin voi kuvata ilman heijastuksia. Pentax on kyllä aika timanttinen tässä. Panasonic + Olympus 25mm 1.8:n kanssa totuin siihen ettei ole esim. pimeällä katuvalojen seassa kuvatessa ilman flarea ei tule selviämään
- tässä on ominaisuus, että saa takanäytön infot näkymään pelkästään punaisella värikanavalla pimeässä kuvaamista ajatellen. brilliant
Täytyy laittaa lisää kokemuksia jahka niitä tässä hissukseen kertyy.

- Viestit: 22561
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
KF takaisin ja KP akkukahvalla tilalle D-LI90 akulla. KP on kääntyvän näytön kanssa parasta kroppipentaksia moneen hommaan. AF hieman edellä K-3 MK3:ssa.
-
- Viestit: 12877
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Re: Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
Onneksi olkoon! Onhan tuo KF sentään ihan kunnon kamera, ja kääntyvä näyttö, pixel shift, kirkas OVF yms
https://www.pentaxforums.com/reviews/pe ... usion.html

'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
-
- Viestit: 1674
- Liittynyt: Loka 17, 2021 10 : 39
Re: Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
Jos valokuvaus ei ole työtä, eikä edes tavoitteena ole sivuansiot, niin eikös silloin ainut oikea vehje ole se, mikä itsestä tuntuu oikealta? Ja vaikka olisi työtä, voi sitäkin tehdä itselleen mieleisillä välineillä... ei nää ole metrinmitalla, kellolla, eikä puntarilla mitattavia asioita.
-
- Viestit: 3652
- Liittynyt: Helmi 03, 2004 19 : 24
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
Kyllähän muidenkin pitää tämä hyväksyä ennen kuin ostohousut on kainalossa astiJL Anttola kirjoitti: ↑Elo 27, 2024 15 : 18 Jos valokuvaus ei ole työtä, eikä edes tavoitteena ole sivuansiot, niin eikös silloin ainut oikea vehje ole se, mikä itsestä tuntuu oikealta? Ja vaikka olisi työtä, voi sitäkin tehdä itselleen mieleisillä välineillä... ei nää ole metrinmitalla, kellolla, eikä puntarilla mitattavia asioita.
"Olen kuvannut eri kameroilla ihan itse"
https://www.flickr.com/photos/190197415 ... 568316264/
https://www.flickr.com/photos/190197415 ... 568316264/
-
- Viestit: 12877
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Re: Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
Pentax KF on heittämällä parempi APS-C kamera kuin useimmat uudemmat nykyaikaiset peilittömät vastaavat.
Kunnolla sääsuojattu runko. Pakkasen kestävyys luvattu -10C asti..Esimerkiksi uudet "PRO" luokan monen tonnin kinopeilittömät ovat spekseissä rankattu vain 0C asteeseen, kuten Canonin kamerat.
Jos haluaa väkisin etsiä akilleen kantapäitä, niin AF on sitä Pentaxin peililäpsy luokkaa, eli toimii, mutta mitään peilittömien AF hienouksia siitä on turha hakea.
Kunnolla sääsuojattu runko. Pakkasen kestävyys luvattu -10C asti..Esimerkiksi uudet "PRO" luokan monen tonnin kinopeilittömät ovat spekseissä rankattu vain 0C asteeseen, kuten Canonin kamerat.
Jos haluaa väkisin etsiä akilleen kantapäitä, niin AF on sitä Pentaxin peililäpsy luokkaa, eli toimii, mutta mitään peilittömien AF hienouksia siitä on turha hakea.
'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
-
- Viestit: 22561
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
Mikä akku toho ny menee? Pentax KP:lla on sama -10C suojaus mut se vakioakku kilahtaa pariin kuvaan jo viiden asteen pakkasessa eikä sillä tee sitten mitään. D-Li90 on se akku millä on jotain virkaa ja sen takia KP:hen on talvella kuvatessa pakko laittaa akkukahva.
-
- Viestit: 450
- Liittynyt: Huhti 18, 2007 23 : 13
- Paikkakunta: Tre
Re: Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
Yleensä en lue markkinointitekstejä lainkaan valmistajien sivuilta, mutta kieltämättä tällä kertaa Pentaxin sivujen mainostus juuri tuosta pakkasenkestosta ja mm. hanskoilla käytettävistä napeista ynnämuusta vaikutti kyllä ostohousujen korkeusasteeseen. Oli se sitte käytännössä totta tai ei. Mutta aion tätä kyllä tihkusateessa ja pakkasella varmasti käyttää.
Onkohan muilla valmistajilla tällaista, että RAW-kuvan saa talteen vielä JPG:n kuvattuasi? Tosi hyvä ominaisuus tämäkin. Mulla ei ole kovin paljoa nykyisin mielenkiintoa RAW-vääntöön, vaan mieluummin opettelen mikä JPG moodi toimii mihinkin aiheeseen (vähän kuten filmille kuvatessa). Mutta tästä on tosi paljon iloa, että jos värilämpötilaltaan tai muuten väreiltään ja valotukseltaan joku otos ei miellytäkään, voi kuvan oton jälkeen previkkavaiheessa vielä tallentaa RAWin ja tehdä siitä rajattomasti uusia versiota. Hyvin mietitty.
-
- Viestit: 22561
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
Paras Petnax-kokemus saavutetaan K-1 mk1:llä ja KP:lla. K-3 pilattiin täysin jättämällä pois kääntyvä näyttö. Kannattaa ottaa vakavasti toi akkuhomma rimpulamallien suhteen.
-
- Viestit: 12877
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Re: Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
Se on se pienempi D-LI109 akku mikä menee KF kameraan, ja akkukahvaa ei ole. Eli kannattaa hommata pari lisäakkua kovaan käyttöön.Maffer kirjoitti: ↑Elo 27, 2024 17 : 46 Mikä akku toho ny menee? Pentax KP:lla on sama -10C suojaus mut se vakioakku kilahtaa pariin kuvaan jo viiden asteen pakkasessa eikä sillä tee sitten mitään. D-Li90 on se akku millä on jotain virkaa ja sen takia KP:hen on talvella kuvatessa pakko laittaa akkukahva.
'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
-
- Viestit: 22561
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
Ei kannata. Kun ne ei auta siellä pakkasessa mitään vaan kusahtaa saman tien nekin. Mä palauttaisin KF:n ASAP ja ettisin jonku KP:n rutkun tilalle. Maksoin omasta KP:sta aivan naurettavan vähän käytettynä joskus 2017 TopShotista.
K-3 mk3:ssa on pikkasen parempi kohinataso suuremmilla herkkyyksillä mut toi kääntyvä näyttö puuttuu. Lisäksi se maksaa törkyisesti.
2017 löysin TopShotista KP:n ja 35mm ltd makron yhteensä alle 700€. Iha törkyale ja kahva siihe amatsonista mitähä mahto olla 150€ about. KP:ssa on kahvan kanssa kova peli kaikkeen paitsi lintujen ja urheilun kuvaamiseen.
KP ja KF o vähän kyseenalaisia ton -10C lukeman suhteen. Nimittäin KP:n suljinnappi lakkasi toimimasta kokonaan kun pakkanen kiristyi -30C hujakoille. Ainoastaan kahvan kontrolleilla sai otettua kuvan. Näin ei käyny edes Sonin ekojen seiskojen kanssa. KF:n ja KP:n namiskoissa on vähän samaa näköä joten siksi varoitus.
K-3 mk3:ssa on pikkasen parempi kohinataso suuremmilla herkkyyksillä mut toi kääntyvä näyttö puuttuu. Lisäksi se maksaa törkyisesti.
2017 löysin TopShotista KP:n ja 35mm ltd makron yhteensä alle 700€. Iha törkyale ja kahva siihe amatsonista mitähä mahto olla 150€ about. KP:ssa on kahvan kanssa kova peli kaikkeen paitsi lintujen ja urheilun kuvaamiseen.
KP ja KF o vähän kyseenalaisia ton -10C lukeman suhteen. Nimittäin KP:n suljinnappi lakkasi toimimasta kokonaan kun pakkanen kiristyi -30C hujakoille. Ainoastaan kahvan kontrolleilla sai otettua kuvan. Näin ei käyny edes Sonin ekojen seiskojen kanssa. KF:n ja KP:n namiskoissa on vähän samaa näköä joten siksi varoitus.
-
- Viestit: 12877
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Re: Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
Kova jätkä laittaa tuollaisen akkuadapterin kameraan, ja virtapankin taskuun piuhan päähän...
https://fi.grandado.com/products/virtap ... n0QAvD_BwE
KF kamerassahan on sellainen lovi akkukotelon vieressä. Se on tehty virtakaapelia varten...
Pentaxilla on omansa: AC Adapter Kit K-AC168
https://pentax.eu/products/ac-adapter-k ... n0dIi#spec
https://www.pentaxforums.com/accessoryr ... ac168.html
Vastaava tarvike, amazon:
https://www.amazon.com/Glorich-K-AC128- ... B07PS1WQSR
https://fi.grandado.com/products/virtap ... n0QAvD_BwE
KF kamerassahan on sellainen lovi akkukotelon vieressä. Se on tehty virtakaapelia varten...
Pentaxilla on omansa: AC Adapter Kit K-AC168
https://pentax.eu/products/ac-adapter-k ... n0dIi#spec
https://www.pentaxforums.com/accessoryr ... ac168.html
Vastaava tarvike, amazon:
https://www.amazon.com/Glorich-K-AC128- ... B07PS1WQSR
'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
-
- Viestit: 22561
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
Ei prkl ei laita. Ne ei oikeesti toimi jos ei makaa jossain iglussa odottamassa valotusta tai muutoin liiku mihkään. Kyll o kokeiltu ja on piuhat kiinni millo missäki rojukossa.
-
- Viestit: 12877
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Re: Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
Niin, helpommalla pääsee kun on pari varaakkua lämpöisessä taskussa. ..Nythän täytyy lähteä siitä, että jaeaetee:lla on jo Pentax KF, eikä todennäköisesti ole palauttamassa sitä, eikä vaihtamassa KP malliin..Tai ainakin näin oletan. No, nyt on ainakin tietoa akkuhommasta.
'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
-
- Viestit: 22561
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
No nii mäkin luulin et KP ilma kahvaa toimis ees jotenki ku Sonin aaseiskat mut kaikista surkein suoritus oli 0 kuvaa -20C kelissä keskellä kaunista talvipäivää kun akut kulki takin sisässä mut kamera jalustalla olalla. Pistin rimpulan kameraan ja se sammui kun painoi suljinnamiskaa. Kylmä kamera kylmensi akun heti ja se oli siinä.
Pentaksilla o joku excel-nikkari laskenu säästöjä akun muodossa siinä missä insinöörit yrittäny saada kumirengasta millo mihinkä hiton rakoon.
Pentaksilla o joku excel-nikkari laskenu säästöjä akun muodossa siinä missä insinöörit yrittäny saada kumirengasta millo mihinkä hiton rakoon.
-
- Viestit: 450
- Liittynyt: Huhti 18, 2007 23 : 13
- Paikkakunta: Tre
Re: Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
Joo, tuskin tulee mulle kovasti ongelmaksi, pakkaskeikat on lyhyitä, vara-akku povitaskussa ja kamera laukussa.
Ostinkin tuohon jo Patonan vara-akun, saapa nähdä onko mistään kotoisin.
Vähän testikuvia;
Tässä ensi alkuun tuo "Reversal film" on yhtä kiva kuin muistaakseni K7:ssa oli. Sitten tässä on uusi "Satobi" niminen väri, joka myös on filmimäinen. Oikein jees. Yllättävän smoothit väriliu'ut ja hienovaraiset sävyt tarjoaa myös ihan vaan "Natural". Joskus tykkäsin käyttää enemmän terävöityksestä sitä Fine sharpening asetusta, mutta tuntuis vähän siltä että ihan normaali karkeampi on hyvä. Vaikka mulla onkin High ISO kohinanpoistot pois päältä, kyllä tuo jonkun verran pehmentävää kohinanpoistoa silti tekee.
Molemmissa objektiiveissa 20-40mm Limited sekä Sigman 30mm:ssä on tavallaan aika retro, suttuinen bokeh taustalla. Paitsi tarkennusalueen etualalla Sigmalla ja 20-40mm:n 40mm päässä bokeh on aika smooth.
Edit; josko nyt kuvat toimis paremmin

Viimeksi muokannut jaeaetee, Elo 28, 2024 11 : 09. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
- Viestit: 12877
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Re: Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
Nää testikuvat näkyy ihan postikortin kokoisina, ei oikein pysty sanomaan yhtään mitään .
Flickristä on helppo postata isompaakin kokoa...
Flickristä on helppo postata isompaakin kokoa...
'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
-
- Viestit: 54
- Liittynyt: Tammi 18, 2011 14 : 14
Re: Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
Kyllähän Pentax on melko harvinainen kamera näillä mailla. Itse ostin K-3 mark 3:n pari vuotta sitten ja tuli yllätyksenä että DA Ltd -linssien hinta on tipahtanut puoli-ilmaiseksi. Jos ajatus on kuvata eikä säilyttää kameraa kaapissa jälleenmyyntiarvolla hekumoiden niin ei tuossa kyllä voi mennä pieleen. Sitä paitsi Pentaxin rungot pitävät hyvin arvonsa
-
- Viestit: 450
- Liittynyt: Huhti 18, 2007 23 : 13
- Paikkakunta: Tre
Re: Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
Liian vähän olen ehtinyt ulkoiluttamaan, vaikka hienot syyskelit onkin. Mutta sen verran mitä olen kuvannut, niin hyvin on toiminut.
Yllättävän hyvin toimii tuo tarkennus Sigman 30mm 1.4 kanssa, kun näin hämärtyvässä syysillassakin se löytää heti jotakuinkin oikeasta paikasta eikä hae. Panasonicissa mulla oli se eri versio 30mm 1.4 Sigmasta, ja Pansun kontrastitarkennuksella se ajautui hämärässä heikossa kontrastissa ajamaan hurjaa vauhtia tarkennusta edes takaisin, joskus ei auttanut kuin manuaalisesti laittaa sinnepäin jonka jälkeen automaattikin löysi kohdan.
Yllätys on myös että tän Petnaksin valotus etsimellä kuvattaessa on ihan OK jopa. Selkärangasta löytyi melko nopsaan haastavissa valaistuksissa (suuri kontrasti esim. taivaan ja kohteen välillä) kameran osoittelu johonkin kompromissisuuntaan ja siitä AEL. 80% kerroista olen yllättynyt kuvaa tarkastellessa että pysyttiin histogrammin sisällä juuri sopivasti.
Odotetusti tuon 20-40mm limitedin huonoin zoomin asento on selkeästi se 20mm 2.8. On tavallaan terävä, mutta sellaisella rouhealla tavalla. Lisäksi siinä on melko selkeästi U:n mallinen terävyysalue, eli kaukana olevat nurkat jää herkästi sutttuiseksi verrattuna kuvan keskustaan - ja lähempänä kameraa olevat nurkat on taas terävät. Siinä mielessä se laittamani pieni AF:n hienosäätö lähemmäs kameraa (eli plussaa) huonontaa tilannetta. Eli ehkä kannattaa palauttaa sekin oletusasetukselle, jolloin kauas tarkennettuna 20mm polttovälillä nurkatkin olisi terävämmät.

- Viestit: 355
- Liittynyt: Maalis 13, 2003 14 : 45
- Paikkakunta: Tyrnävä
Re: Sain jonku kohtauksen ja ostin Pentax KF:n
Minä ostin käytetyn KP:n ja on kyllä ollut mukava kuvailla sillä peilittömän kameran jälkeen. Akunkesto on tosiaan surkea enkä ole vielä löytänyt akkukahvaa. Olen opiskellut pixel shift ominaisuutta, luulin että se kasvattaa kuvan kokoa, eihän se niin teekään vaan tekee jotain RGB juttuja…. Digitoin mustavalko negoja, siinä ei taida pixel shiftistä siten paljon olla hyötyä…