GPS

Canon-digikamerat (ei-järjestelmädigejä)
Vastaa Viestiin
SuperDrive
Viestit: 1466
Liittynyt: Tammi 13, 2011 0 : 00

GPS

Viesti Kirjoittaja SuperDrive »

Perinteisesti olen geotagannut kuvat erillisellä loggerilla jälkikäteen. Nyt kuitenkin aloin kokeilla enemmän kameroiden omia toimintoja. Minulla on kolme kameraa G9 X II, SX730 HS ja EOS M50, jossa on geotaggaus puhelimen kanssa. Huomasin, että noissa on kahta aivan eri tapaa. G9 X:llä puhelimella tallennetaan reitti, joka sitten jälkikäteen liitetään kamerassa WiFi:llä kuviin. Kahdessa muussa taas taggaus tapahtuu kuvaamisen aikana bluetoothilla. Pikkasen hankalaa, kun oppii yhden tavan ja sitten se on toisessa kamerassa aivan eri lailla. Rupesin vähän selvittämään tuota ja G9 X Mark II oli viimeinen PowerShot, jossa tehtiin tuolla loggaamisella ja SX730 HS ensimmäinen, jossa käytettiin bluetoothia. Että pitikin sattua. Välissä tosin oli EOS M6, jossa myös perustui vanhempaan tapaan. Erikoista on, että tuo G9 X Mark II kuitenkin tukee bluetoothia.

Tuo vanhempi loggauksen perustuva tapa on siitä parempi, ettei se sotke itse kuvaamista. Ei tarvitse miettiä onko kamera saanut yhteyden puhelimeen. Tosin ymmärrän, että tuo erillinen prosessi tietojen lähettämiseksi hankaloittaa asioita.
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
Lumikenkä
Viestit: 59
Liittynyt: Tammi 25, 2010 22 : 59

Re: GPS

Viesti Kirjoittaja Lumikenkä »

Tuo geotaggaus on helppo tehdä myös siten, että jollain puhelimen tai älykellon sovelluksella tallentaa reitin ja yhdistää sitten tiedot Lightroomin Map-toiminnossa. Näin olen menetellyt jo vuosia, alkuun käyttäen Garminin käsi-gps-laitetta, sittemmin puhelimella Sports Trackeria ja viimeisimmäksi Garmin Instinct älykelloa. Omissa kameroissani (Nikonia ja Olympusta) onnistuisi samanaikainenkin bluetoothilla, mutta tuossa aikaisemmin mainitussa tulee se kuljettu reitti saman tien tallennettua ja toisaalta akun kulutus kamerassa ja puhelimessa vähenee.
Nikonilla vuodesta 1975
SuperDrive
Viestit: 1466
Liittynyt: Tammi 13, 2011 0 : 00

Re: GPS

Viesti Kirjoittaja SuperDrive »

Moi suunnilleen yleensä olenkin tehnyt, mutta erillisellä loggerilla ja Geosetterillä, mutta on ihan kiva saada ne jo valmiiksi kuviin. Pienellä kokemuksella tuo GPS systeemi toimii varsin hyvin. Pitää vain puhelimesta ensin avata Canonin sovellus.-
South
Viestit: 22
Liittynyt: Marras 27, 2004 17 : 30

Re: GPS

Viesti Kirjoittaja South »

Hei,olen käyttänyt viime aikoina Locus ohjelmaa puhelimessa(Android), sillä saa piirrettyä reitin ja reitistä tehtyä GPX tiedoston.
Tällaisella ohjelmalla olen gpx tiedostoista siirtänyt GPS tiedot kuviin.Ohjelma on vähän erikoinen, mutta toimii hyvin ja ei hyväksy Ä ja Ö kirjaimia hakemistoihin.
https://www.picageotag.com/en/tutorial/

Minulta lakkasi Geosetter toimimasta, ei näytä karttaa.
SuperDrive
Viestit: 1466
Liittynyt: Tammi 13, 2011 0 : 00

Re: GPS

Viesti Kirjoittaja SuperDrive »

Joo ei näytä karttaa, mutta enpä juuri tarvitse sitä.
turkka
Viestit: 10
Liittynyt: Huhti 03, 2003 2 : 21

Re: GPS

Viesti Kirjoittaja turkka »

Ihan offtopic, en haluaisi Stasin, CIAn, GRUn, SUPOn ja mitä niitä nyt onkaan seuraavan kuvausreissujani. Kyllä tiedostan sen että vaikka suljen GPSn puhelimestani, niin se ei valitettavasti paljoa auta. Valitettavasti, koska lankapuhelinta on hankala kantaa mukanaan.. :lol:
hkoskenv
Viestit: 4482
Liittynyt: Elo 15, 2010 13 : 19

Re: GPS

Viesti Kirjoittaja hkoskenv »

turkka kirjoitti: Touko 01, 2022 23 : 43 Ihan offtopic, en haluaisi Stasin, CIAn, GRUn, SUPOn ja mitä niitä nyt onkaan seuraavan kuvausreissujani. Kyllä tiedostan sen että vaikka suljen GPSn puhelimestani, niin se ei valitettavasti paljoa auta. Valitettavasti, koska lankapuhelinta on hankala kantaa mukanaan.. :lol:
No sitten vaan vuoraat kamerasi foliolla. Ja pään kanssa, etteivät lue suoraan ajatuksia. Ja usko pois, että nuo organisaatiot hanskaavat myös lankojen kuuntelun.

Noin vakavammin, jos olet tekemässä jotain, jonka epäilet kiinnostavan tiedustelupalveluja (lue: pikkurötöstelyä, joka kiinnostaa ehkä paikallispoliisia), jätä ihmeessä elektroniikkalelut kotiin. Ja keksi kuulustelua varten joku uskottava selitys sille miksi teit niin. Olemme jo tilanteessa, jossa se, ettei ihminen jätä jälkeensä dataa tekemisistään, on hyvin poikkeava ja epäilyttävä asia. Kun "ne" nousevat valtaan, sellaiset ihmiset raastetaan ensiksi korpimökeistään ja viedään uudelleenkoulutusleireille opettelemaan isolle veljelle raportointia. He saavat juuri siitä mitä yrittävät välttää.
Hannu
odzmo
Viestit: 282
Liittynyt: Loka 18, 2009 2 : 34

Re: GPS

Viesti Kirjoittaja odzmo »

hkoskenv kirjoitti: Touko 04, 2022 16 : 26
turkka kirjoitti: Touko 01, 2022 23 : 43 Ihan offtopic, en haluaisi Stasin, CIAn, GRUn, SUPOn ja mitä niitä nyt onkaan seuraavan kuvausreissujani. Kyllä tiedostan sen että vaikka suljen GPSn puhelimestani, niin se ei valitettavasti paljoa auta. Valitettavasti, koska lankapuhelinta on hankala kantaa mukanaan.. :lol:
No sitten vaan vuoraat kamerasi foliolla. Ja pään kanssa, etteivät lue suoraan ajatuksia. Ja usko pois, että nuo organisaatiot hanskaavat myös lankojen kuuntelun.

- - -
Sitäpaitsi ei se "lankapuhelimen" lanka useinkaan kovin pitkälle vienyt. Usein vain muutama kilometri keskukselle (tai virallisemmin keskittimelle) ja siitä radioaaltoina ...
PHy
Viestit: 484
Liittynyt: Tammi 26, 2019 20 : 49

Re: GPS

Viesti Kirjoittaja PHy »

Sitäpaitsi ei se "lankapuhelimen" lanka useinkaan kovin pitkälle vienyt. Usein vain muutama kilometri keskukselle (tai virallisemmin keskittimelle) ja siitä radioaaltoina ...
Sulla on nyt ajatusvirhe käynyt. Kupariverkon aikoina kuso nimenomaan kulki tilaajalta mahd. jakamoiden kautta keskukselle, keskusten väleillä kulki yhdyskaapeleita PCM-vahvistimineen. Galvaaninen yhteys siinä oli luurista luuriin.

Nykyisin ylväs "langaton yhteys" on kännystä lähimmälle tukiasemalle, josta sitten mennään valokaapeleilla eteenpäin seuraavalle tukiasemalle, josta taas mennään langattomalla tavoittelemasi henkilön (joka puhuu toista puhelua) luuriin.

Valokuituverkon salakuuntelu on teoriassa mahdollista, käytännössä se kyl jää tekemättä.
hkoskenv
Viestit: 4482
Liittynyt: Elo 15, 2010 13 : 19

Re: GPS

Viesti Kirjoittaja hkoskenv »

PHy kirjoitti: Touko 05, 2022 11 : 42 Valokuituverkon salakuuntelu on teoriassa mahdollista, käytännössä se kyl jää tekemättä.
Jos nyt tosiaan puuhailee sen tason kupruja, että valtiolliset tiedustelupalvelut ovat kiinnostuneita, en luottaisi tuohon. En kylläkään jaksa uskoa, että kenelläkään tämän palstan kirjoittajilla on sellaisia ongelmia, joten jos siltä tuntuu, että CIA:n, KGB:n tai Mossadin agentit luimistelevat pihapuskissa salakuuntelulaitteineen, psyykenlääkitys kaipaa enemmän vahvistusta kuin tietoturva. Ja jos taas harrastaa taparötöstelyä, niin ne paikallispoliisit hoitavat kuuntelun oikeuden päätöksellä telefirman avulla.
Hannu
mvert
Viestit: 1825
Liittynyt: Loka 29, 2016 11 : 13

Re: GPS

Viesti Kirjoittaja mvert »

Jatketaan off topiccia, kun aihe on kiinostava :D
turkka kirjoitti: Touko 01, 2022 23 : 43 Ihan offtopic, en haluaisi Stasin, CIAn, GRUn, SUPOn ja mitä niitä nyt onkaan seuraavan kuvausreissujani. Kyllä tiedostan sen että vaikka suljen GPSn puhelimestani, niin se ei valitettavasti paljoa auta. Valitettavasti, koska lankapuhelinta on hankala kantaa mukanaan.. :lol:
Jos noita pelkää, niin kannattaa jättää kaikki sähköllä toimivat ja elektroniikkaa sisältävät laitteet kotiin ja siirtyä puupöntöllä kuvaamiseen ja merkitsee kuvauspaikat paperikartalle ruksilla ja piilottaa kuvat ja kartat isoon kassakaappiin kuvausreissun jälkeen. Kuvauspaikoille kannattaa siirtyä myös polkupyörällä, kun nykyautot on kokoajan yhteydessä valmistajaan tarkkoine paikkatietoineen :D

Tosin kaikki tuokaan ei takaa sitä, ettei em. toimijat tietäisi missä ja milloin olet mitäkin kuvannut. Niillä voi olla koko tiimi perässäsi ja seuraavat droneilla kaikkea tekemistäsi :D

Kaikki tietotekniikkaa sisältävä on haavoittuvaa. Monista laitteista voidaan tehdä teoriassa salakuuntelulaitteita vaikka laitteissa ei edes olisi mikrofoneja. Yliopistojen nörtit on demonneet urheilutallentimen gyroskoopin mahdollistavan sopivalla alustalla puheen salakuuntelun huoneesta missä laite on. Laserin suuntaaminen vaikka lasipintaan mahdollistaa salakuuntelun pidemmänkin matkan päästä. Ja näitä esimerkkejä on vaikka kuinka paljon yliopistojen julkaisuissa.

Se hyödyntääkö noita kukaan tosielämässä onkin sitten ihan toinen juttu :D
PHy kirjoitti: Touko 05, 2022 11 : 42
Sitäpaitsi ei se "lankapuhelimen" lanka useinkaan kovin pitkälle vienyt. Usein vain muutama kilometri keskukselle (tai virallisemmin keskittimelle) ja siitä radioaaltoina ...
Sulla on nyt ajatusvirhe käynyt. Kupariverkon aikoina kuso nimenomaan kulki tilaajalta mahd. jakamoiden kautta keskukselle, keskusten väleillä kulki yhdyskaapeleita PCM-vahvistimineen. Galvaaninen yhteys siinä oli luurista luuriin.
Ja näiden salakuuntelu taisi onnistua vaikka kronen rimalta jostain kytkentäkaapista pelkällä sankaluurilla. Nykyaikaisilla matkapuhelimilla salakuuntelu ei tuolta matkan varrelta ole enää niin helppoa, kun niihin on lisätty paljon paremmat salaukset 2g/3g aikoihin verrattuna. 2g/3g käyttämien salausten purkaminen taitaa onnistua jo tavallisella kotitietokoneella. 4g/5g salakuunteluun löytyy varmaan myös keinoja, ainakin poliisille.
Valokuituverkon salakuuntelu on teoriassa mahdollista, käytännössä se kyl jää tekemättä
Tavan tallaajalta tuo jää käytännössä tekemättä, mutta ei se mitään mahdotonta ole. Joskus 90-luvun lopulla luin artikkelin, miten yksittäisen valokuidun salakuuntelu onnistui katkaisematta itse kuitua. Se laitettiin vaan mittalaitteeseen joka taittoi sen riittävän jyrkälle mutkalle katkaisematta sitä. Mittalaitteessa oli riittävän herkät sensorit salakuunteluun kun valo sirosi kuidun vaipan läpi. Se mitä tämä temppu teki, lisäsi ainoastaan hieman vaimennusta kyiselle kuituyhteydelle.
PHy
Viestit: 484
Liittynyt: Tammi 26, 2019 20 : 49

Re: GPS

Viesti Kirjoittaja PHy »

Ja näiden salakuuntelu taisi onnistua vaikka kronen rimalta jostain kytkentäkaapista pelkällä sankaluurilla.

Kyllä vaan, ja ensiöjakamoissa oli jopa ns. asentajapari soittamista varten, kun ei niitä kännyköitä ollut vielä olemassa. Taidat olla alan miehiä kun Kronen riman tiedät.

Kuitua periaatteessa on mahdollista kuunnella, tai pitäiskö sanoa katsella. Monimuotokuidussa tuo laserin siroaminen voisi sattuakin, yksimuodossa vähempi. Kuituverkkoa on tullut väsättyä useita satoja kilometrejä, mutta monimuotokuitua ei kuitenkaan kiskottu metriäkään 12 vuoden urakointiaikana. Sikstoisekseen: yksittäisen kuidun salaseuranta ei hyödytä mitään, kun siellä niitä datakehyksiä menee milloin mistäkin milloin mihinkin. Vähintään reititintasolle pitäisi päästä kiinni ja mieluimmin operaattorin prosessointikaluihin. Ehkä sieltä saisi pornovideonpätkän taltioitua, mene tiedä.

Olen edelleen sitä mieltä että teoriassa mahdollista, käytännössä jääpi tekemättä. Tai sitten on aika sellainen että muukin infra alkaa olla päreinä
mvert
Viestit: 1825
Liittynyt: Loka 29, 2016 11 : 13

Re: GPS

Viesti Kirjoittaja mvert »

PHy kirjoitti: Touko 07, 2022 19 : 45
Ja näiden salakuuntelu taisi onnistua vaikka kronen rimalta jostain kytkentäkaapista pelkällä sankaluurilla.

Kyllä vaan, ja ensiöjakamoissa oli jopa ns. asentajapari soittamista varten, kun ei niitä kännyköitä ollut vielä olemassa. Taidat olla alan miehiä kun Kronen riman tiedät.
Asentajien kanssa tullut melko paljon vietettyä joskus menneisyydessä aikaa, kun selviteltiin erään järjestelmän ongelmia. Vuosiin ei ole tultua jakamoissa käytyä. Asentajien kanssa kyllä oppi paljon enemmän käytännöstä muutamassa viikossa vs. useampi vuosi insinöörikoulun penkillä.
SuperDrive
Viestit: 1466
Liittynyt: Tammi 13, 2011 0 : 00

Re: GPS

Viesti Kirjoittaja SuperDrive »

Nyt tässä runsaan puolen vuoden kokemuksella voi puhua, että tuo EOS M50:n tapa, jossa koordinaatit saa suoraan kameraan on selvästi parempi. Jos kamera ei saa yhteyttä, pitää vain sulkea ja käynnistää sovellus puhelmesta. G9 X Mark II:n tapa, jossa kuvat lisätään erikseen kameran kuviin tuntuu tosi tyhmältä välivaiheelta. Lisäksi tapa on kriittinen sille, että kameran kello on oikeassa.
©pjm
Viestit: 6393
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: GPS

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

Kuvat kameralla, sijainnit karttasovellukseen GPX-tiedostoina tarvittavine teksteineen, sovelluksen maastokartat asennettu kaikkiaan neljään Android-laitteeseen sisälle. Ei internetin armoilla pilvessä eli toimii kuin paperikartta, Aina! Sijainnissa sekunnilleen oikea aika kuten myös kuvissa. Helppo nakki käydä samassa paikkaa tai kiertää sama reitti vaikka kolmen vuoden päästä.

Ja aina riippumaton operaattoreista.
SeppoK
Viestit: 75
Liittynyt: Helmi 10, 2007 23 : 39

Re: GPS

Viesti Kirjoittaja SeppoK »

Lightroomilla saa helposti lisättyä koordinaatit GPX tracklogista, mutta ainakin itse kyllästyin kameroiden kellon epätarkkuuteen. Aina piti olla laittamassa aikaa kohdalleen. Siksi päädyin hankkimaan salamakenkään tulevan Canonin GP-E2 vastaanottimen, koska järkkärissä ei vielä ollut bluetoothia. Etuna sillä on nopeus ja lisäksi saa kuvaan kompassisuunnan, millä se on otettu. Aika iso mötikkä se on kameran päällä, kamera ei mahdu pieneen laukkuun tai kunnolla lippalakin alle. Lisäksi patteri ei kestä kovin kauan. Hieno peli, jos olisi vielä hiukan pienempi ja ladattavalla akulla.

GPS-satelliittien operaattori taitaa olla USA:n armeija.
tobe
Viestit: 186
Liittynyt: Loka 19, 2010 22 : 45

Re: GPS

Viesti Kirjoittaja tobe »

En edelleenkään ymmärrä miksei nykyjärkkäreissä voi olla sisäänladottoa gps tyyliin 6D.
Tässäkin jäädään taas jälkeen luureista :D
©pjm
Viestit: 6393
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: GPS

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

SeppoK kirjoitti: Loka 01, 2022 0 : 53 GPS-satelliittien operaattori taitaa olla USA:n armeija.
Eurooppalainen Galileo-navigointijärjestelmä, amerikkalainen GPS sekä venäläinen Glonass ja kiinalainen BeiDou.
Meillä pelittää tabletissa GPS ja Glonass, siitä hyvä että tukee kahta. Nyt tietysti Glonass saattaa tehdä mitä vaan ja BeiDou jakaa vaikka riisinjyviä.
Plus muut valtiolliset järjestelmät jotka tukevat muita tsydeemejä.

Tänään vaan tuli muutaman kerran eteen että signaali "jumitti" eli laitteen suunnannäyttö jäätyi aina välillä. Ottaa muuten pattiin kun 182 hirvikärpästä on kimpussa ja pitäisi löytää kuvauskohde annettujen koordinaattien perusteella, per..le!
SeppoK
Viestit: 75
Liittynyt: Helmi 10, 2007 23 : 39

Re: GPS

Viesti Kirjoittaja SeppoK »

tobe kirjoitti: Loka 01, 2022 9 : 00 En edelleenkään ymmärrä miksei nykyjärkkäreissä voi olla sisäänladottoa gps tyyliin 6D.
Samaa olen ihmetellyt. Pikkuruisessa Garminin kojelautakamerassa GPS on, mutta ei kymmenen kertaa kalliimmassa R7:ssa. Myös tuo Canonin erillinen GPS-vastaanotin on raskaasti ylihintainen.
Vastaa Viestiin