Olympus E-M1X
Re: Olympus E-M1X
Keskusteluissa on esillä kameroiden ominaisuuksia ja niiden puutteita. Tuota uutta olympusta on moitittu vanhasta kennosta ja vanhasta etsimestä. Etsimestä en osaa sanoa mitään, en ole katsonut noiden parhaiksi kehuttujen etsimiin. Eli en ole edes osannut pyytää parempaa kuin nykyisessä kamerassa - EM1 ensimmäinen versio - on. Mitä kuvan laatuun tulee, niin silloin kun valoa on niin, että kohina ei muodosta ongelmaa, ja kun tarkennus osuu kohdalleen, tuottaa tuo 16 megapikselin kenno minulle vähintään riittävää kuvanlaatua. Jos kuvia katselee vain näytöltä, on mielestäni kyseenalaista, näkeekö esim. high resolution -kuvassa ja tavallisessa eroa, ja tuovatko lisäpikselit kuvaan näkyvää eroa. Sen sijaan pikkuisenkin pieleen osunut tarkennus näkyy, ja näkyy heti. Eli ainakin omalla kohdalla tuo uutuus lakkaa kiinnostamasta oikeastaan mihinkään hintaan, jos tarkennus ja ISO:n noston sieto ovat entiset tai lähes entiset; jos taas niissä olisi tapahtunut kummassakin merkittävä edistys, saattaisi kiinnostaa tuolla nykyhinnallakin? Noista revikoista tulee sellainen olo, että taas vuodettiin sellaiset odotusarvot julki, että pettymys on itse laite. Tosin odotan joka tapauksessa rauhassa käyttäjäkokemuksia, tai jopa omakohtaisia. m43 lasia on vain kaapissa niin paljon, että kokonaan pois siirtyminen on vaikeaa. Fakta on tietysti ainakin se, etteivät nyt kaapissa olevat kamerat ja linssit muutu yhtään huonommiksi, oli tuo uutuus mitä vain.
Reissukamerassa on vakaaja merkittävä asia; kaupunkituristina ei minun maailmankuvallani jalustaa kanniskella mukana. Uutuus lupaa pientä parannusta tässä kohtaa ennestäänkin hyvään, ainakin niillä muutamilla objektiiveillä.
Maisemakuvissa kuvaus-kuvaus reissussa, kun jalusta on mukana, ja aikaa ihmetellä säädöt kohdalleen, antaa mielestäni pikkukenno juuri lisääntyneen syväterävyyden takia pelkkää etua, ja kuvanlaatu on entiselläkin kalustolla vähintään riittävä. Hi-Res voisi tuoda lisäarvoa minun ykkösversioon verrattuna, mutta toisiko EM1 mk 2:seen?
Potreteissä m43 ja pehmeät taustat on haaste; uudet 1,2 primet olisivat varmasti parempia, mutta eivät oikein satunnaisiin pärstäkuviin hintansa väärttejä?
Lintuihin ja urheiluun auttaisi tarkennus ja isojen ISOjen käyttö. Kuten kirjoitin, jos näissä ei ole menty eteenpäin ja aika merkittävästi, on vaikea hakea perustetta kolmen kiloeuron sijoitukselle. Edes itselle, vaimosta puhumattakaan...
Mutta ainakin aloittelijan mielestä tärkeintä on tarkennus.
- pohdiskeli taas ääneen Vieras1 -

-
- Viestit: 546
- Liittynyt: Marras 30, 2014 0 : 31
Re: Olympus E-M1X
Itse olin myös karoja tässä tammikuussa kuvaamassa ja kun valot niukat, ei se auta vaikka on FF kamera. Action kuvissa meni useastii tuonne ISO 12800 puolelle, kalustona Sony a9 + 100-400 + 1,4x. Olyllä huiteli ISO3200, joka on vielä hyvinkin käyttökelpoista. Lisäksi kara kuvauksessa ongelmaksi usein muodostuu usva, joka softaa kohteen ja haittaa myös tarkennusta. Jos taas pönö kuvia karasta ottaa, ei ole mitään ongelmaa käyttää pitkiä valotusaikoja, jolloin ISO arvot pysyvät alhaisina. Kun usvaa ei ollut, en kyllä havainnut mitään ongelmaa tarkentaa pönöttävään karaan. Lentävän karan kuvaaminen taas on todella vaikeaa, sillä linnun vauhti jokea/koskea pitkin on huima.nomad kirjoitti:Niin pärjää, mutta pärjääkö m43:kka kun kontio rymyää aamulla kolmelta esiin? Kokemuksesta voin vastata, että ei pärjää.vertanen kirjoitti:Karhukojulla nyt pärjäsi ihan hienosti vähän huonommallakin tarkennuksella varustetulla kameralla.
On paljon hyviä kuvaajia jotka ottavat m43 kameroilla hienoja kuvia. Itsekin olen ottanut E-M1 mk2:lla ihan yhtä hyviä (tai huonoja) kuvia kuin muillakin kameroilla. Mutta näitä onnistumisia yhdistää se, että ne tapahtuvat hyvässä valossa. Kun valoa on vähän tai se on hyvin huonoa, niin m43 kanssa ollaan pulassa.
Oma mittani täyttyi siihen kun tammikuiselta koskikarareissulta tuli nippa nappa Instakelpoista materiaalia. Oli vaan liian pimeää E-M1 mk2:lle. Lisäksi monet parhaista hetkistä meni pieleen kun edes kertatarkennus ei tahtonut millään tarttua mustaan lintuun.
E-M1X näyttää vievän joitakin Olympuksen perinteisiä vahvuuksia mukavasti eteenpäin. Ja onhan tuo kaiken kestävä rakenne joskus hyvä asia. Hyvin vaikea kuitenkin nähdä, että se tarjoaisi ratkaisuja m43:n perusongelmiin. Tuota vasten E-M1X:n saama proo-hypetys ja 3ke hintalappu tuntuvat kohtuuttomilta.
ppie
http://www.petripietilainen.fi" onclick="window.open(this.href);return false;
-
- Viestit: 20313
- Liittynyt: Huhti 26, 2007 16 : 22
Re: Olympus E-M1X
Karakuvauksen kannalta Olympuksessa on parasta pro capture. Sen avulla helposti ennakoitavan linnun liikkeistä toiminnasta saa helposti varsin mukavaa tilannekuvaa. Tuo saisi minun mielestäni olla kaikissa peilittömissä.
Vastaavasti tumma lintu jonka taustana on paljon yksityiskohtia sisältävä virtaava vesi, on aivan kaikille kameroille hankala kohde. Peilittömille ehkä suhteessa hankalampi kuin peilikameroille.
Itse olen nyt päässyt kokeilemaan yhdistelmää A7r3 ja 100-400mm GM. Kun painaa kroppimoodin päälle, sillä saa ilman telejatketta hyvin tarkkaan saman "teleulottuvuuden" (siis pikseleitä kuva-alalle) kuin m43 ja 300mm Pro. Vaikuttaa lupaavalta ja zoomin ansiosta joustavalta. E-M1 mk2 verraten A7r3 akilleenkantapää ei mielestäni ole kuvanlaadussa eikä tarkennuksessa (päinvastoin, nämä ovat selvästi parempia), vaan kuvausnopeudessa.
E-M1X tapauksessa suurin osa valituksesta liittyy siihen, että vaikka kamera on kiistatta tehty hyvin, niin perustekniikka ei ole kuitenkaan mennyt mullistavasti eteenpäin vrt. E-M1 mk2. Jos Olympuksen uutuudessa olisi A9 teknologiaa hyödyntävä salamannnopeasti luettava kenno, niin monia asia voisi olla sen verran paremmin, ettei tälle mussuttamiselle olisi niin aihetta.

- Viestit: 176
- Liittynyt: Huhti 22, 2015 8 : 24
Re: Olympus E-M1X
Tämähän se. Joku 1/300s ajassa luettava kenno sisällä ja ehkä mekaaninen suljin kokonaan poissa niin olisi huomattavasti houkuttelevampi laite. Nyt jää vähän sellainen maku että kannattaa ostaa E-M1.2 ja/tai odotella sen seuraajaa.nomad kirjoitti:E-M1X tapauksessa suurin osa valituksesta liittyy siihen, että vaikka kamera on kiistatta tehty hyvin, niin perustekniikka ei ole kuitenkaan mennyt mullistavasti eteenpäin vrt. E-M1 mk2. Jos Olympuksen uutuudessa olisi A9 teknologiaa hyödyntävä salamannnopeasti luettava kenno, niin monia asia voisi olla sen verran paremmin, ettei tälle mussuttamiselle olisi niin aihetta.
Re: Olympus E-M1X
Tässä yks revikka:
https://youtu.be/FOnB9f-F0n8" onclick="window.open(this.href);return false;
Tuossa on kuuden minuutin kohalla vertailukuvaa erilaisilla ISO-arvoilla otettuna. Kaveri puhuu kanadaa, mitä mie en hyvin ymmärrä... eiku se puhuu niin nopeesti. Jos vertaan noita kuvia omaan EM1 ykkösversioon, niin onhan tuossa eroa noilla isoilla ISOilla. Mites EM1 kakkoseen? Ja saako joku tuosta puheesta selvää, minkälaisen käsittelyn nuo esillä olevat kuvat on käyny läpi?
- ihmettelee Vieras1 -

- Viestit: 2366
- Liittynyt: Syys 14, 2009 16 : 05
- Paikkakunta: Jyväskylä
- Viesti:
Re: Olympus E-M1X
Minä odottelisin dpreviewin revikkaa. Sieltä saa ladattua raakakuvat omaan testiin niin näkee hyvin suorituskykyeron oman työnkulun kanssa.Vieras1 kirjoitti:Tässä yks revikka:
https://youtu.be/FOnB9f-F0n8" onclick="window.open(this.href);return false;
Tuossa on kuuden minuutin kohalla vertailukuvaa erilaisilla ISO-arvoilla otettuna. Kaveri puhuu kanadaa, mitä mie en hyvin ymmärrä... eiku se puhuu niin nopeesti. Jos vertaan noita kuvia omaan EM1 ykkösversioon, niin onhan tuossa eroa noilla isoilla ISOilla. Mites EM1 kakkoseen? Ja saako joku tuosta puheesta selvää, minkälaisen käsittelyn nuo esillä olevat kuvat on käyny läpi?
- ihmettelee Vieras1 -
-
- Viestit: 22561
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Olympus E-M1X
Vieläkö perus-ISO kohisee näissä? OM-D kohisi aikanaan jo niin matalalla kun sai.
Re: Olympus E-M1X
Vähän terminologiaan liittyvää; enemmän kysymystä kuin opettamista...
Minun valokuvausharrastukseni alkoi alle viisi vuotta sitten, ja järjestelmäkameralla kolme vuotta sitten, siis näillä digiajan välineillä. Siis digikameroiden alkuajoista ja välineistä olen totaalisesti ulkona, muutaman viime vuoden välineistä olen jotain lukenut, eli olen vain osittain ulkona. Tämä siis taustasta.
Olympuksen nykyinen valokuvaukseen myytävä järjestelmäkameramallisto koostuu minun ymmärrykseni mukaan kahdesta pääsarjasta. Toinen on OM-D ja toinen Pen. Penit tuollaisia taskukokoisia, ei etsintä (paitsi PenF:ssä), rangefinder-tyyppisiä kameroita, OM-D:t kameran näköisiä ulkoasultaan. Tuleeko tuo OM-D muuten sanoista Olympus MInolta digitaalinen kamera? Tällä hetkellä OM-D sarjaan kuuluu kymppi kolmosversiona, vitonen kakkosversiona ja ykkönen kakkosversiona, ja nyt esitelty 1X. Kympin kohderyhmä on kännykästä siirtyjät tai muuten helppoa kameraa etsivät - siinä on enemmän valmisohjelmia ja nopeammin omaksuttavat valikot, mutta taas vähemmän mahdollisuuksia tehdä manuaalisäätöjä tai itselle mieleisiä käyttäjä-asetuksia. Toisessa päässä tuo 1x on tai yrittää olla ammattikäyttöön tehty kamera. Yhteistä kaikille on m43 kennokoko.
Olen ollut ymmärtävinäni, että OM-D E-M1, joka tuli kuusi vuotta sitten lippulaivamalliksi, on ainoa Panasonicin kennolla oleva noista, muissa Sonyn kenno. Ja tuo pana-kennoinen on ilmeisesti se pahin kohinapesä. En nyt missään tapauksessa rinnasta yleisesti kennon valmistajien kykyjä, arveltu ja koettu koskee siis vain tätä yhtä kameramallia ja sen kennoa, ei mitään muuta Panasonicin kuvantamiseen tekemiä laitteita. Mutta minulla on juuri tuo malli, ja toisena Pen E-PL 6, siis pannarizuumin kanssa kittinä halvan kännykän hinnalla ostettu taskujärjestelmäkamera. Jossain olosuhteissa tuo panakennoinen, aikansa lippulaiva saa aikaan kohinaa hämärämpiin kohtiin jo ISO 200:lla, ja samoissa olosuhteissa pikkuepeli tuottaa kohinattoman kuvan, vaikka iA-asennossa olisi nostanut herkkyyttä kahden aukon verran.
Fysiikkaan liittyvä totuus taitaa olla, että yhden pikselin fyysisen koon pienentyessä sen taipumus tuottaa kohinaa kasvaa. Kohinan määrään silmillä nähtävässä kuvassa kuitenkin vaikuttaa tuon pikselin fyysisen koon lisäksi kennon laatu, ja toisaalta kennon tuottaman informaation muuttaminen kuvaksi, eli kameran ja käytettävien ohjelmien tietotekninen laatu.
Siis minun ymmärrykseni mukaan tuo veli Mafferin kysymys kaipaisi tarkennusta, että mitä kameraa tarkoitetaan verrokiksi? Ja mielellään saa oikaista, jos olen ymmärtänyt jotain väärin.
Minulla olevalla kalustolla (molemmilla rungoilla) saa minua tyydyttäviä kuvia, joskus jopa loistavia vahingossa. Uuden mallin tuottamat kuvat korkeilla herkkyyksillä silti kiinnostavat, ainakin tieteellisessä mielessä...
Vieras1

Viimeksi muokannut Vieras1, Helmi 01, 2019 11 : 40. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
- Viestit: 20313
- Liittynyt: Huhti 26, 2007 16 : 22
Re: Olympus E-M1X
Kyllähän se hiukan kohisee, etenkin sopivan sinistä taivasta vasten tuon joskus huomaa. Kohina ei ole kuitenkaan mielestäni se suurin ongelma.Maffer kirjoitti:Vieläkö perus-ISO kohisee näissä? OM-D kohisi aikanaan jo niin matalalla kun sai.
Olympuksissa, myös tässä uudessa E-M1X:ssä, ei ole myöskään mahdollisuutta kuvata pakkaamatonta 14 bitin raw:ta, mikä minua harmittaa. Tämän seurauksena tiedostot eivät ole olleenkaan joustavia ja kestävät kuvankäsittelyä heikohkosti. vaikea ajatella, että se olisivat monipuolisessa mielessä "ammattilaatua".
Aikoinaan käyttämäni E-P5 saattoi myös seota sopivan struktuurin kanssa ja alkaa tuottaa siihen aivan omituista sahalaitaa tai artefaktia. E-M1 mk2 näitä ongelmia ei kuitenkaan ole ollut ja "suoraan kamerasta" -kuvanlaatu on spkseihin ja kennon kokoon suhteutettuna jopa mallikasta. Ja tiedostot on ihanan pieniä :-)
Mutta realiteetti on sitten se, että laitetaan täyskennoiseen Sonyyn 12 bitin pakattu raw ja tehdään sen laatuun kennon kokoon perustuva noin 2 aukon ajatusksellinen vähennys, niin ollaan m43 tasolla.
-
- Viestit: 1438
- Liittynyt: Huhti 18, 2012 9 : 37
Re: Olympus E-M1X
Olympus toi markkinoille M-1:n 1972, mutta Leica ei tykännyt nimestä, koska Leicalla oli M-sarja. Olympus oli pakoitettu vaihtamaan sarjan nimen ja sitä tuli sitten OM-1. O tulee käsittääkseni Olympuksesta ja M:n lähde on Yoshihisa Maitani, Olympuksen suunnittelija. Olympus Maitani - OM. Nykyään D viitannee digiin, aikanaan oli myös MD ja se tarkoitti Motor Drivea.Vieras1 kirjoitti:Tuleeko tuo OM-D muuten sanoista Olympus MInolta digitaalinen kamera?
-
- Viestit: 20313
- Liittynyt: Huhti 26, 2007 16 : 22
Re: Olympus E-M1X
Positiivisesti ajateltuna Olympuksessa onkin ollut paljon "Leicamaista" niin OM-järjestelmässä kuin digeissäkin. E-M1X on selkeä oikkeus tässä linjassa, mutta onhan myös Leica tehnyt möhkökameroita aina välillä.rolsen kirjoitti:Olympus toi markkinoille M-1:n 1972, mutta Leica ei tykännyt nimestä, koska Leicalla oli M-sarja. Olympus oli pakoitettu vaihtamaan sarjan nimen ja sitä tuli sitten OM-1. O tulee käsittääkseni Olympuksesta ja M:n lähde on Yoshihisa Maitani, Olympuksen suunnittelija. Olympus Maitani - OM. Nykyään D viitannee digiin, aikanaan oli myös MD ja se tarkoitti Motor Drivea.Vieras1 kirjoitti:Tuleeko tuo OM-D muuten sanoista Olympus MInolta digitaalinen kamera?
Re: Olympus E-M1X
Lisää sematiikkaa, sananselitystä.nomad kirjoitti:Kyllähän se hiukan kohisee, etenkin sopivan sinistä taivasta vasten tuon joskus huomaa. Kohina ei ole kuitenkaan mielestäni se suurin ongelma.Maffer kirjoitti:Vieläkö perus-ISO kohisee näissä? OM-D kohisi aikanaan jo niin matalalla kun sai.
Olympuksissa, myös tässä uudessa E-M1X:ssä, ei ole myöskään mahdollisuutta kuvata pakkaamatonta 14 bitin raw:ta, mikä minua harmittaa. Tämän seurauksena tiedostot eivät ole olleenkaan joustavia ja kestävät kuvankäsittelyä heikohkosti. vaikea ajatella, että se olisivat monipuolisessa mielessä "ammattilaatua".
Tämän topiikin otsikko on tuo uutuusmalli Olympukselta, OM-D EM1X. Veli Nomad vastaa veli Mafferin kysymykseen "kyllähän se hiukan kohisee". Onko tuo kokemusperäistä tietoa koskien tätä uutuusmallia? Jos on, sitten narisen turhaan. Mutta epäilen sen perustuvan kokemukseen edellisen lippulaivamallin, EM1ii:n kanssa.
En väitä, ettei tuon uuden kuva kohise samalla lailla. Enkä missään nimessä tarkoita, etteikö näissä topiikeissa voisi yleisesti hyppiä asiasta toiseen. Itse yritän aina kertoa, mistä laitteesta tai asiasta juuri nyt kirjoitan, etenkin jos se hiukankin poikkeaa topiikista. Samoin yritän aina mainita, onko kysymys tiedosta ja mistä tieto on peräisin, vai onko kysymys omista mielipiteistä, kuvitelmista, uskomuksista, peloista tai toivomuksista. Se palvelee mielestäni lukijaa.
Vieras1
-
- Viestit: 546
- Liittynyt: Marras 30, 2014 0 : 31
Re: Olympus E-M1X
Kohina ei ole ongelma, sen saa aika helposti jälkikäsittelyssä pois (tuonne ISO6400 saakka), aivan kuten vinjetoinninkin jne.... Olennaista, että esim. korkeilla ISO arvoilla yksityiskohdat säilyvät ja ainakin M1 Mark II ne säilyvät oman kokemukseni mukaan hyvin ja näin varmaan tässä X-mallissakin, koska kenno on sama ja low pass filtteriä ei ole.
ppie
http://www.petripietilainen.fi" onclick="window.open(this.href);return false;
ppie
http://www.petripietilainen.fi" onclick="window.open(this.href);return false;
-
- Viestit: 546
- Liittynyt: Marras 30, 2014 0 : 31
Re: Olympus E-M1X
<<vaikea ajatella, että se olisivat monipuolisessa mielessä "ammattilaatua".nomad kirjoitti:Kyllähän se hiukan kohisee, etenkin sopivan sinistä taivasta vasten tuon joskus huomaa. Kohina ei ole kuitenkaan mielestäni se suurin ongelma.Maffer kirjoitti:Vieläkö perus-ISO kohisee näissä? OM-D kohisi aikanaan jo niin matalalla kun sai.
Olympuksissa, myös tässä uudessa E-M1X:ssä, ei ole myöskään mahdollisuutta kuvata pakkaamatonta 14 bitin raw:ta, mikä minua harmittaa. Tämän seurauksena tiedostot eivät ole olleenkaan joustavia ja kestävät kuvankäsittelyä heikohkosti. vaikea ajatella, että se olisivat monipuolisessa mielessä "ammattilaatua".
Aikoinaan käyttämäni E-P5 saattoi myös seota sopivan struktuurin kanssa ja alkaa tuottaa siihen aivan omituista sahalaitaa tai artefaktia. E-M1 mk2 näitä ongelmia ei kuitenkaan ole ollut ja "suoraan kamerasta" -kuvanlaatu on spkseihin ja kennon kokoon suhteutettuna jopa mallikasta. Ja tiedostot on ihanan pieniä :-)
Mutta realiteetti on sitten se, että laitetaan täyskennoiseen Sonyyn 12 bitin pakattu raw ja tehdään sen laatuun kennon kokoon perustuva noin 2 aukon ajatusksellinen vähennys, niin ollaan m43 tasolla.
Todella typerä kommentti, kun me kaikki tiedämme jotta tuo ei ole totta. Luuletko tosiaan, että Olympuksen rungoilla ei kyetä ammattilaatuun? HERÄÄ nyt jo tuosta kahden aukon ajatuksellisesta laadullisesta erosta, jota jatkuvasti jaat joka puolella foorumia ja katso kuvia joita kameralla otetaan. Voin laittaa tänne foorumiin kuvan jossa kaksi RAW kuvaa Sony vs Oly, josta aivan hyvin selviää että ero ei ole 2 aukkoa, kuten nyt niin kovaan väität ja vaikka olisikin, niin sillä ei ole mitään tekemistä sillä, että Olyllä ei saisi "monipuolisesti" ammattilaatuista kuvaa.
ppie
http://www.petripietilainen.fi" onclick="window.open(this.href);return false;
Re: Olympus E-M1X
Minä ja Pietiläisen Petri kuvataan Olympuksilla; ollaan jostain syystä valittu tai päädytty siihen, ja ollaan melko tyytyväisiä. Hyvä. Nomad on siirtynyt tai siirtymässä Olympuksesta Sonyyn; hänen mielestään se sopii hänelle paremmin. Hyvä.
Tuossa "vaikea ajatella...ammattilaatua..." on pari asiaa kunnossa. Ammattilaatu ei ole absoluuttinen käsite. Ja tärkeintä on siinä lauseen alussa se "vaikea ajatella". Sen voisi sanoa toki vielä selvemmin, esim. "minun mielestäni".
Kaikki mielipiteet ei-mitattavista-asioista ovat oikeita. Niin kauan kuin ei väitetä niitä absoluuttiseksi totuudeksi. Sitä peräsin jo tuossa aiemmin. Kun kirjoittaa alkuun vaikka "minun mielestäni" voi siihen perään kirjoittaa ihan mitä vain, kun kyse on ei-mittanauhalla-mitattavista-asioista. Kunnioitetaan kuitenkin toisten mielipiteitä ja valintoja. Ja omiin mielipiteisiin ja valintoihin jos osaa lisätä perusteluja, voi se auttaa jotakuta omia valintojaan pohtivaa. Siis täällä Olympus-palstalla; muihin en halua ottaa kantaa...
Jääräpäinen omien valintojen puolustaminen tai vielä enemmän toisten valintojen väittäminen vääriksi saa minut - vanhan miehen - usein kuvittelemaan, että kyseinen jäärä ei ole sittenkään itse aivan varma omista valinnoistaan?

Jokainen meistä kuvaa omien kriteerien mukaan ja se on OK, mutta yleistäminen johonkin tiettyyn kategoriaan on aina pohdinnan arvoista. Olympus ammatti kuvaajia on paljon ja minusta nuo edellä mainitut kommentit eivät ole korrektia millään skaalalla eli ne eivät pidä paikkaansa. Toki eri mieltä saa olla ja se on hyvä, kunhan esittää jotain konkreettista, ei pelkästään "minusta tuntuu".Vieras1 kirjoitti:Minä ja Pietiläisen Petri kuvataan Olympuksilla; ollaan jostain syystä valittu tai päädytty siihen, ja ollaan melko tyytyväisiä. Hyvä. Nomad on siirtynyt tai siirtymässä Olympuksesta Sonyyn; hänen mielestään se sopii hänelle paremmin. Hyvä.
Tuossa "vaikea ajatella...ammattilaatua..." on pari asiaa kunnossa. Ammattilaatu ei ole absoluuttinen käsite. Ja tärkeintä on siinä lauseen alussa se "vaikea ajatella". Sen voisi sanoa toki vielä selvemmin, esim. "minun mielestäni".
Kaikki mielipiteet ei-mitattavista-asioista ovat oikeita. Niin kauan kuin ei väitetä niitä absoluuttiseksi totuudeksi. Sitä peräsin jo tuossa aiemmin. Kun kirjoittaa alkuun vaikka "minun mielestäni" voi siihen perään kirjoittaa ihan mitä vain, kun kyse on ei-mittanauhalla-mitattavista-asioista. Kunnioitetaan kuitenkin toisten mielipiteitä ja valintoja. Ja omiin mielipiteisiin ja valintoihin jos osaa lisätä perusteluja, voi se auttaa jotakuta omia valintojaan pohtivaa. Siis täällä Olympus-palstalla; muihin en halua ottaa kantaa...
Jääräpäinen omien valintojen puolustaminen tai vielä enemmän toisten valintojen väittäminen vääriksi saa minut - vanhan miehen - usein kuvittelemaan, että kyseinen jäärä ei ole sittenkään itse aivan varma omista valinnoistaan?
Vieras1
Olen kuvannut Cosinalla, Nikonilla, Canonilla, Olympuksella, Sonylla jne.. ja ne kaikki ovat olleet sillä hetkellä minulle niitä parhaita. Ja koska en ole merkki riippuvainen, olen siirtynyt vuosien myötä aina niihin, jotka minulle parhaiten sopivat.
ppie
http://www.petripietilainen.fi" onclick="window.open(this.href);return false;
-
- Viestit: 22561
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Olympus E-M1X
En minäkään osta tuota kahden aukon eroa ihan suoraan. Nimittäin se Sonyn pakattu RAW on niin kaamea laitos että sen päälle pitkä valotus ja optionaalinen pitkän valotuksen kohinanpoisto aiheuttaa dropin jonnekin Pentax K-20D tasolle eikä se ole kehu. Kahden aukon eron voi saada Sonylla käyttäen uncompressed RAW valintaa alle 3.2 sekunnin valotuksella.
-
- Viestit: 1312
- Liittynyt: Heinä 27, 2010 21 : 08
Re: Olympus E-M1X
Tuskin esim. Meeri Koutaniemi kuvaisi Olympuksella, jos jälki ei tyydyttäisi.
Toki tämän foorumin kriteerit ovat paljon kovemmat kuin Meerin. :-) Silti sanoisin, että sillä mitä pienemmän kennon valinnalla häviää teknisesti (vs. missä voittaa) ei ole kovin suurta merkitystä useimpien harrastajien arjessa.
Kamerojen eroja paisutellaan ja optiikoiden jätetään katveeseen. Esim. 12-100 lasilla mft kuvauskokemus on sellainen, ettei oikein vastaavaa ole muissa järjestelmissä tarjolla.
BTW, just tilasin 60x90 printit (ISO400/800) rajatuista 20mpix kuvista. Näyttää törkeän hyviltä!

- Viestit: 6393
- Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08
Re: Olympus E-M1X
Koutaniemen merkkivalintaan en ota kantaa mutta totuushan on että todella moni ammattilainen kuvaa merkillä jolla on paras taloudellinen tuki hänelle. Joko ilmaisina laitteina tai edullisena lunastushintana. Myös ilmaiset lennot, hotellit jne painaa vaakakupissa paljon kun joku valmistaja on maksajana.
Harrastelijoilla asiat taas ihan toisin.....
Harrastelijoilla asiat taas ihan toisin.....
Re: Olympus E-M1X
Oon taipuvainen ajattelemaan niiko pjm; sen lauluja laulat kenen oksalla istut. Toisaalta aika kiistattomasti voidaan kait todeta, että sekä Koutaniemi että Peltomäki saavat Olympuksillaan aika hyviä kuvia aikaiseksi... sitähän emme tiedä, montako suttua on syntynyt ennen niitä julkaistavia tai suhteessa niihin, montako vielä parempaa on mennyt ohi kaluston takia ja niin edelleen.
Mutta se me kuitenkin tiedetään varmasti, että ne saa parempia kuvia siksi että niille annetaan tehtaalta jotain parempia kameroita, sellaisia joita ei meille myydä vaikka mitä rahaa tarjottaisiin? Onhan se niin, onhan...