Jatketaas yksinpuhelua, tuo UK tilaus meni vituiksi. Hetki maksamisen jälkeen ilmoitettiin että heille ei maistu lähettäminen ulkomaille ja rahat palautettiin tilille.
Onneksi tänään Rajalan päivän tarjouksena oli runko hintaan 699e. Kävin poimimassa omani ja ensimmäisten fiiliksien perusteella kyllä ihan vakuuttava peli kyseessä. Tarkennus on kyllä todella hyvä Panasonicin omilla objektiiveilla, mm AF-tracking toimii todella nätisti ja tuntuu seuraavan juoksevaa koiraa tai lasta vaivatta eikä juurikaan hukkaa kohdetta. Valitettavasti samaa ei voi sanoa sitten Olympuksen objektiiveista, ja näiden suhteen mitään parannusta GX7 nähden ei kyllä tule. Se on sääli sillä ehdoton lempparini on m.Zuiko 75mm, toivottavasti Panasonic joko julkaisee itse vastaavan objektiivin tai vapauttaa DFD:n myös m.Zuikojen käyttöön. Muussa tapauksessa täytyy alkaa tähyilemään 35-100 f2.8 objektiivia. Kertatarkennus, taas kerran Panan omilla laseilla, on kyllä omien kokemusten mukaan peilittömien huippuluokkaa, myös hämärässä.
Panasonic GX8
-
- Viestit: 1497
- Liittynyt: Loka 07, 2009 21 : 04
Saatoin kysästä jossain jo aiemmin mutta kun ei muista ja tullut sivustoja selattua aika paljon niin että kysäsen kuitenkin :-)
Gx 8:n kun olet tyytyväinen niin onko etsin mielestäsi huomattavasti parempi kuin edellisessä gx 7:ssa?
Kuvanlaatu, etsimen kuvanlaatu hämärässä, millaiset erot?
Videoita ei näytä löytyvän jossa olisi kuvattu vastaavien evf:n erot, kaikkea muuta kyllä löytyy.
Tuo gx80 kääntyvä näyttö vaikuttaa paremmalta toteutukselta, mutta etsin ei.

- Viestit: 119
- Liittynyt: Huhti 27, 2009 4 : 16
Tuo GX8:n etsin on ainakin reilusti suurempi, kiitos GX7:n paneelin kummallisen kuvasuhteen 16:9. Muuten kuvanlaadussa en ole havainnut mitään suurempaa eroa, suurempi näyttää luonnollisesti upeammalta mutta on tuo GX7:n etsin myös ihan asiansa ajava.
Hämärässä en ole huomannut mitään suuria eroja, toisaalta GX8:n kanssa en ole kovin hämärässä vielä päässyt kuvaamaan. Itsellä ei ole koskaan ollut ongelmia kuitenkaan GX7:n etsimen kanssa myöskään hämärässä, laatu on hyvä.
Henk koht. odotin näiden etsimien eron olevan paljo suurempi lukemieni perusteella, mutta ainoa ero tosiaan on vain tuo GX8:n reippaasti suurempi koko, kiitos oikean kuvasuhteen.
Hämärässä en ole huomannut mitään suuria eroja, toisaalta GX8:n kanssa en ole kovin hämärässä vielä päässyt kuvaamaan. Itsellä ei ole koskaan ollut ongelmia kuitenkaan GX7:n etsimen kanssa myöskään hämärässä, laatu on hyvä.
Henk koht. odotin näiden etsimien eron olevan paljo suurempi lukemieni perusteella, mutta ainoa ero tosiaan on vain tuo GX8:n reippaasti suurempi koko, kiitos oikean kuvasuhteen.
-
- Viestit: 119
- Liittynyt: Huhti 27, 2009 4 : 16
Kuvanlaadun ero on mielestäni käytännössä olematon, mutta kuvasin yhden eventin GX8:lla tässä reilu viikko takaperin ja mielestäni ainakin varjoista löytyvä kohina oli huomattavasti siistimpää GX8:ssa. Korkeita ISOja ei näin kesällä ole vielä joutunut käyttämään, mutta sellanen mutu ja käsitys on tällä lyhyellä ajalla jäänyt että GX8:ssa on over all parempi kuvanlaatu kuin GX7:ssa.
Ero on aika mitätön, voi olla että kuvittelenkin ainaostaan :)
Mitä itse Rajalasta testailin GX8 sekä 80:sta, niin kyllä GX8 vaan tuntuu niin paljon enemmän kameralta, jos koon kanssa on sinut. GX80:ssa on toki lähes samat ominaisuudet ja ovh:lla parempi hinta-laatusuhde. Makuasioita toki mutta itselle valinta oli aika selkeä tämän testailun perusteella. Toki tuo 699e millä GX8:n rajalasta sain, oli hinta-laatusuhteeltaan aika voittamaton.