tuosta hintaero, en tiedä onko laatueroa. nikonilta hyvä peliliike siirtää tuotantokustannusten aikaansaama alennus (ainakin osittain) myyntihintoihin. uskoisin että lasien hintaerot saavat monet ainakin ajattelemaan merkin vaihtoa. kateellisena katselen nikkorien hintoja l-sarjalaisiin verrattuna, mutta en ole kateellinen valmistusmaasta. olen varmaankin laadun suhteen epäilyksineni aiheetta kritisoimassa, mutta asenteellisena en pistä rahojani kiinaan. ei vaan sovi ajatusmaailmaani kiinalaisten maailmanvalloitus suunitelmat. muulla tavalla en voi asiaan vaikuttaa, kuin ostoskäyttäytymiseni kautta.
Optiikat kai tehdään pääasiassa Thaimaassa, ainakin paremmat, tosin Z 24-70/2,8 lukee Made in Japan, en jaksa sen enempää kaivella, mutta ilmeisesti objektiiveja tehdään ainakin kolmessa maassa.
Canonin paremmat obiskat tehdään kai edelleen Japanissa, edukkaammat Kiinassa, tosin ehkä enemmän Taiwanissa kuin mantereella.
Oikeastaan noi kaikki tullut omistettua, joskin vanhempina versioina mutta edelleen joko 300 2.8 tai 400 2.8 olisi se valinta täällä. Tämä siksi, että ovat tarvittaessa isoaukkoisia jos käy valo niukaksi tai muutoin halajaa kapeaa terävyysaluetta. Toisaalta taas sietävät telejatkeita loistavasti, eli tuo 400 2.8 taipuu 560 f/4:ksi tai 800 f/5.6:ksi. Kestää jopa kahden telejatkeen käyttöä jos olosuhteet sallii. Niinpä tuo monipuolisuus näissä f/2.8 malleissa on se juttu miksi niitä olen suosinut. 500 f/4 ja pidemmät ovat turhan yksitoikkoisia pidemmän päälle.
EF 400 f/4 DO on toki erinomaisen näppärä kooltaan, yhden kesän sellaisella kuvailin silloin tällöin. Tästä tosin se II versio pitäisi sitten olla, tuo ykkönen ei kuvanlaadultaan ollut niin erikoinen jos sillä nyt väliä jollekulle on.
Valinnanvaraa on, käyttötarkoituksen mukaan.
mvert kirjoitti: ↑Elo 23, 2022 20 : 21
Hienoa, että tuli kommentteja avaukseen
EF 400mm f/4 DO IS II USM (paino n. 2.1kg) näyttäisi liikkuneen nyt käytettynä jossain 4500-5000e välillä. Tämä on vaan minusta edelleen melko paljon tuon ikäisestä putkesta ja on ollut suurin syy, etten ole sitä hankkinut. Ilmeisesti sen valmistus on myös lopetettu, joten toivoisin RF version olevan tulossa pikapuoliin. Hyvälaatuisia kuvia tuolla otettuna on kyllä netti täynnä, joten optisesti on edelleen melko hyvää tasoa.
400mm f/4 DO IS II USM on valmistettu vielä 2021 ja aloitettu valmistamaan 2014, eli ei se nyt niin kauhean vanha vielä ole.
tonskulus kirjoitti: ↑Marras 23, 2022 0 : 28
Oikeastaan noi kaikki tullut omistettua, joskin vanhempina versioina mutta edelleen joko 300 2.8 tai 400 2.8 olisi se valinta täällä.
Tuo 400 2.8 olisi tosiaan monikäyttöisempi mainitsemistasi syistä. Siitä pitäisi hommata vaan se uusin versio sen pienemmän painon vuoksi. Tosin huhuja näkyi liikkuvan RF 300 2.8:sta ja silläkin pääsisi 600mm 5.6 2x jatkeella, joten ei passaa sitäkään suoraan jättää pohdinnan ulkopuolelle. On varmasti helpommin käsivaralta käytettävissä, kuin tuo RF 400mm. Vanhempi versio 400mm oli lyhyellä kokeilulla aavistuksen liian painava mulle käsivaralta käytettäväksi ja olen melko huono kantamaan jalustaa mukana.
pirkkapepe kirjoitti: ↑Marras 23, 2022 10 : 05
400mm f/4 DO IS II USM on valmistettu vielä 2021 ja aloitettu valmistamaan 2014, eli ei se nyt niin kauhean vanha vielä ole.
Huoltoakin tuolle varmaan saisi vielä useamman vuoden. Se mihin tulen päätymään vaan saisi olla sellainen jonka saa huollettua tarvittaessa kuntoon vielä 10v päästä. Tuota tuskin enää silloin virallisesti tukevat.
pirkkapepe kirjoitti: ↑Marras 25, 2022 18 : 23
Aika kovalla käytöllä saa ainakin Canonin vehkeet olla, itsellä monesta kuitenkin kokemusta, eikä ikinä ollut mitään ongelmia.
Joo, eipä noissa mitään ole ollut. Minulla oli käytössä EF 300/4 IS yli 8 vuotta ja nyt on ollut 400/4 DO II liki 8 vuotta. Toki huonolla tuurilla tai vahingon sattuessa uusikin voi tarvia korjausta.
Jos nyt pitäisi valita tele niin olisi kyllä hankalaa. Canonilla ei ole itselle RF teleä joka olisi sopiva. Nikonilla olisi paras vaihtoehto(polttoväli/valovoima,koko,paino,hinta) eli Z 400/4.5., mutta merkin vaihto ei tule kyseeseen telen takia.
Onneksi tein onnistuneen valinnan silloin talvella 2015 ja ostin 400/4 DO II( oli ensimmäisiä Suomeen maahantuotuja). Tämän hetken tilanteessa en enään ostaisi noin kallista teleä. Tuolla nyt mennään niin kauan kuin pelittää. Mahdollisesti tulevat RF DO versioiden hinnat menee myöskin tavoittamattomiin... Z 400/4.5 on hinnaltaan siedettävä, jos siihen saisivat Canoninkin myyntiin noin samoilla spekseillä niin sitten...
jka71 kirjoitti: ↑Marras 27, 2022 13 : 01
Z 400/4.5: 3700€ ja EF 400/4 DO: II 6800€
Vaikea kuvitella RF mountilla tulevan myyntiin alle 4000 tonnin ja varsinkin jos tuleva onkin huhuttu 500/4 DO.
400/4 DO II maksoi talvella 2015 7000€(2021 rahassa 7400€).
En tarkoittanut jo lopetettuja EF objektiiveja, vaan uusia RF sekä Z objektiiveja ja aina se valovoimaisempi sekä pidempi polttoväli nostaa hintaa, eli turha odottaa että 500mm f/4 olisi 4000€.
Tuota DO II on kyllä saanut uutena 5790€.
Paino taas osaltaan kertoo kuinka paljon muovia on käytetty.
Viimeksi muokannut pirkkapepe, Marras 27, 2022 18 : 47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
jka71 kirjoitti: ↑Marras 27, 2022 13 : 01
Z 400/4.5: 3700€ ja EF 400/4 DO: II 6800€
Vaikea kuvitella RF mountilla tulevan myyntiin alle 4000 tonnin ja varsinkin jos tuleva onkin huhuttu 500/4 DO.
400/4 DO II maksoi talvella 2015 7000€(2021 rahassa 7400€).
En tarkoittanut jo lopetettuja EF objektiiveja, vaan uusia RF sekä Z objektiiveja ja aina se valovoimaisempi sekä pidempi polttoväli nostaa hintaa, eli turha odottaa että 500mm f/4 olisi 4000€.
Tuota DO II on kyllä saanut uutena vähän yli 6000€.
Paino taas osaltaan kertoo kuinka paljon muovia on käytetty.
Ei ole tainnut yhtään RF mountilla oleva ollut halvempi kuin vastaava EF?
Muovilla ja kokoonpano paikallako Nikon saanut painon ja hinnan alas?
Koska uudet mallit on ollut halvempia kun 5-10 vuotta sitten tullut malli ?
Kyllä Canonin ja Nikonin hinnat on taas muutaman tonnin noussut, ainakin 400mm f/2.8, 500mm f/4, 600mm f/4 kohdalla.
pirkkapepe kirjoitti: ↑Marras 27, 2022 18 : 51
Koska uudet mallit on ollut halvempia kun 5-10 vuotta sitten tullut malli ?
Kyllä Canonin ja Nikonin hinnat on taas muutaman tonnin noussut, ainakin 400mm f/2.8, 500mm f/4, 600mm f/4 kohdalla.
Eli palataan alkuun. Nikonin Z 400/4.5 hintaan ei tule Canonilta vastaavaa. Sehän tässä oli pointti
jka71 kirjoitti: ↑Marras 27, 2022 13 : 01
Z 400/4.5: 3700€ ja EF 400/4 DO: II 6800€
Vaikea kuvitella RF mountilla tulevan myyntiin alle 4000 tonnin ja varsinkin jos tuleva onkin huhuttu 500/4 DO.
pirkkapepe kirjoitti: ↑Marras 27, 2022 11 : 33
Kyllä ne Nikonin vastaavat Z on samoissa hinnoissa ja aina ne uutuudet maksaa vähän extraa, hinta tippuu muutaman vuoden päästä.
pirkkapepe kirjoitti: ↑Marras 28, 2022 0 : 37
En sanoisi kyllä 400mm f/4.5 valovoimaiseksi superteleksi.
Ostaisin Nikonin tapauksessa ennemmin huomattavasti halvemman 200-500mm f/5.6.
On tuo 2/3 aukkoa jo aika huomattava ero niukassa valossa kuvatessa. Lisäksi kuvanlaatu on parempi, erityisesti 1.4X TC:n kanssa. Tarkennus on nopeampi, ja myös kuvanvakaus tehokkaampi.
Lisäksi nämä superzoomit ovat lähes tuplasti painavampia, muutaman sentin pidempiä, ja AF-S 200-500/5.6 vaatii vielä adapterin peräänsä peilittömissä rungoissa.
Tuossa ei paljon herkkyys nouse tai jos laittaa myös valotusaikaa vähän hitaammaksi, niin ei ole mitään merkitystä kuvaan tai kuvaamiseen tuolla erolla.
Painoeroa on, mutta tuo Z tullut vasta tänä vuonna myyntiin ja mielenkiintoista tulevaisuudessa nähdä mitä se kestää.
pirkkapepe kirjoitti: ↑Joulu 01, 2022 7 : 51
Tuossa ei paljon herkkyys nouse tai jos laittaa myös valotusaikaa vähän hitaammaksi, niin ei ole mitään merkitystä kuvaan tai kuvaamiseen tuolla erolla.
Painoeroa on, mutta tuo Z tullut vasta tänä vuonna myyntiin ja mielenkiintoista tulevaisuudessa nähdä mitä se kestää.
Onhan siinä jo eroa, esim. ISO 1600 vs 2500 tai sama käänteisesti suljinajalla. Suomen hämärissä valaistusoloissa 2/3 aukkoa on aina kotiinpäin.
Miksi epäilet kestävyyttä? Ei painavampi lasi tarkoita parempaa kestävyyttä, varsinkaan tyypillisissä tippumistilanteissa.
Ero on vaan niin pieni, ettei sillä ole mitään merkitystä kuvaan tai kuvaamiseen kannalta.
En tarkoittanut tietenkään tippumista, koska siinä harvoin objektiivi jää ehjäksi, vaan tuuri ja alusta, sekä tippumiskorkeus ratkaisee näissä tapauksissa.
Mitähän se kestävyys voisi muuta tarkoittaa ?