Samyang XP 14/f2.4 piirto
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: Elo 29, 2020 20 : 33
Samyang XP 14/f2.4 piirto
Tilasin otsikon mukaisen laajiksen täyskennossa (5DMk III) käytettäväksi mutta ainakin täydellä aukolla näyttäisi oikean reunan piirto olevan heikompi kuin vasemman. Testasin objektiivia kuvaamalla lapulla olevaa pientä printtiä minkä kiinnitin seinälle, tarkensin ensin yhteen nurkkaan ja kuvasin muut nurkat samalla tarkennuksella. Vasen ylänurkka oli terävin mutta vasen alanurkka lähes yhtä terävä, oikea ylänurkka oli melko selvästi pehmeämpi ja kontrastittomampi kuin kumpikaan edellisistä, oikea alanurkka hieman edellistä parempi mutta sekin havaittavasti heikompi kuin kumpikin vasemman reunan nurkka. Kyseessä siis ei aivan äärimmäiset nurkat mutta tähtäinristikon mukaan joka nurkasta samalta etäisyydeltä uloimmasta nurkasta.
Himmentämällä f2.8 ehkä hieman korjaantui ja f4 edelleen parannusta. Kokeilin valopistettäkin kuvata mutta hiukan haastavaa oli tällä polttovälillä, senkin perusteella epäilisin kyllä epäkeskoisuutta kuitenkin.
Kyseessä kuitenkin kohtuu kallis (tai ei ainakaan halvimmasta päästä) lasi niin millaistahan laatua tältä voisi odottaa, onko liikkeellä paljonkin huonoja yksilöitä? Tietysti tällaisella lasilla kuvailisin paljon täydellä aukolla tähtitaivasta jne., joten soisi optisen laadun olevan sellaista että onnistuisi.

- Viestit: 12877
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Re: Samyang XP 14/f2.4 piirto
Ei muuta kuin palautukseen, jos voit! Kyseessä ilmiselvästi epäkesko objektiivi. Samyangin 14mm kinolaajikset voivat olla todella hyviä, mutta maanantaikappaleita tulee vastaan jatkuvasti. ne ovat juurikin tämän kaltaisia yksilöitä jota kuvailit.
Eli uutta tilalle,
Eli uutta tilalle,
'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
-
- Viestit: 1429
- Liittynyt: Marras 27, 2004 1 : 27
Re: Samyang XP 14/f2.4 piirto
Mulla on kyseinen optiikka, ei mitään ongelmaa terävyydessä. Kuvaan Nikonen D810 rungolla. Itsellä käynyt hyvä tuuri , kun paras äärettömään tarkennus osuu ääripään tappiin, helppo tarkentaa hämärässä ja pimeääsä. Mulla on myös Tamronin 15-30/2.8 kakkosversio. Samyang ainakin omalla yksilöllä On Tamronia terävämpi, vaikka hyvänä obtiikkana pidetään myös sitä. Aika yleistä on laatuvaihtelu laajiksiisa, myös kalliimmissa merkeissä
-
- Viestit: 3595
- Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53
Re: Samyang XP 14/f2.4 piirto
Kyllä on. Etenkin Samyangia.
Olen ostanut uutena ehkä satakunta objektiivia, joista arviolta noin 30% on ollut viallisia ja välillä mallista riippuen vasta kolmas tai neljäs on ollut ehjä. Vikoja on ollut monenlaisia, suurin osa epäkeskoa ja reunasuttua tavaraa.
Käytetyissä tilanne on vielä huonompi, koska johonkinhan ne huonot yksilöt kasaantuvat, eikö?
Jokainen kameraliike, joka myy käytettyjä, myy tietäen ja tarkoituksella reunasuttuja aina uudelleen seuraavalle ostajalle, kunnes pääsevat yksilöstä eroon. Poikkeuksetta. Osa kaupoista myy viallisen asiakaspalautuksen uutena seuraavalle, pyyhkivät vain sormenjäljet pois ja pari kertaa olen saanut huolletun objektiivin uuden paketissa. Tällöin objektiivin sisälinsseissä on ollut esim sormenjälkiä, eli satavarma juttu.
Olen aina koittanut muistuttaa, että tutkikaa aina uudet objektiivit huolella palautusajan puitteissa ja palauttakaa miettimättä, jos on mitään vikaa. Tämä ei tietysti poista sitä tosiseikkaa, että se tuote myydään seuraavalle ja käytettynä ei oikein uskalla testaamatta ostaa mitään. Joku Sigman 5 vuoden takuukin on täyttä sanahelinää, koska Sigman takuu ei korvaa silloin, jos objektiivin toinen reuna on suttua. Se on silloin objektiivin "ominaisuus" tai objektiivi on "valmistajan speksien mukainen".
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: Elo 29, 2020 20 : 33
Re: Samyang XP 14/f2.4 piirto
Varmasti menee noin että liikeeseen palautetut laitetaan uudestaan myyntiin, eihän kaikki ostajat edes välttämättä huomaa onko objektiivi reunasuttu (reunasuttujakin lienee laaja kirjo heikohkoista erittäin heikkoihin?), saati ala niitä varta vasten kovin tarkasti testaamaan.
Siitä en ole varma onko käytetyn ostaminen välttämättä sen riskialttiimpaa kuin uudenkaan, jos oletetaan että jotkut kuitenkin testaavat useitakin yksilöitä ja sitten ne hyvät seuloontuvat käyttäjille, jotka ehkä päivittävät ne jossain vaiheessa uudempiin versioihin jne. Voi kyllä tietysti olla niin, että ne jotka niitä mahdollisimman virheettömiä objektiiveja hakee, ei niitä sitten hevillä pois laitakaan. Testatahan pitää tosiaan joka tapauksessa, oli uusi tai käytetty, sehän on ihan selvä.
Itse olen suurimman osan objektiiveistani ostanut käytettynä, eikä vastaan ole tullut huonoja kuin yksi Canon EF 300/2.8 L IS I- versio (tai huono ja huono, ilman telejatkeita ihan kelvollinen mutta 2x jatke näytti armotta pehmeää piirtoa, parani himmentämällä tosin ihan suht kelvolliseksi). Lukumääräisesti puhutaan kuitenkin vain n. 10 objektiivista, joten niistä ei laajempaa kuvaa tietenkään näekään.
Laajakulmia minulla on ollut aiemmin vain yksi; Sigman 10-20/3.5 kroppicanonissa. Reunat olivat epäterävät mutta kuitenkin symmetrisesti, en tosin tarkemmin sitä syynännyt mutta kuvista en mitään koskaan huomannut. Myin tuon kuitenkin pois kun kuvaaminen jäi silloin aika vähäiseksi noilla milleillä.
Sain käsiini käytetyn Canonin 16-35/4 IS L lasin ja syynättyäni nurkkapiirron, ei sekään laajassa päässä täydellinen ollut täyskennolla ainakaan; yksi nurkka oli muita heikompi mutta ei niin pahasti kuin tuossa Samyangissa. Toki 14mm on eri asia kuin 16mm mutta tuo Canon taitaa nyt jäädä käyttöön, on muutenkin ehkä sopivampi tarpeisiini, kun tuo Samyang on manuaaliprimenä kuitenkin enemmän erikoislasi. Tähtitaivaan kuvaaminen tuolla Canonilla on varmaan vähän fifty-sixty f4 valovoimalla mutta toisaalta taipuu sitten moneen muuhun kyllä myös.
Tuo Samyang on varmasti mukava lasi jos sattuu se hyvä yksilö kohdalle, itse en kyllä jaksaisi alkaa käymään kovin montaa yksilöä niitä läpi, jos huonoja yksilöitä on noinkin paljon, ärsyttävää tilailla ja palautella niitä edestakaisin.

Objektiivivalmistajat toimittaa kauppoihin tarkoituksella löysästi laadunvalvonnan läpäissyttä tavaraa, joten ei kannata kärsiä yhtään huonoa omaatuntoa objektiivien palauttamisesta. Itse olen ostanut käytettyjä kasapäin ja omassa käytössä on parhaillaan useita kymmeniä erilaisia objektiiveja, osa enemmän tai vähemmän keräilymielessä, lähinnä vanhempaa käsitarkenteista fiilistelytavaraa. Noiden vanhojen lasien ero uusiin on huomattava. Ei siellä kovin paljoa ole huonoa tavaraa. Toki af laseissa pitää olla liikkumavaraa, jotta moottori ei leikkaa kiinni, mutta aika paljon noita erilaisia välyksiä on niissäkin kohdin, joissa ei pitäisi olla mitään klappia.
Tuosta 300mm 2.8 IS I lasista tuli mieleen, että se telejatke voi myös olla se huono yksilö. Sekin on nähty.
Ja tosiaan itsellä on ainakin sellainen periaate, että kun hyvä yksilö löytyy, niin siitä ei kannata luopua. Valitettavasti jonkun kerran on käynyt niin, että optisesti hyvä kappale on ollut muuten susi ja pitänyt vaihtaa takuuaikana ehjään. Se ehjä on sitten valitettavasti ollut täysin viraton (antaneet tahallaan viallisen tilalle?) ja siitäkö maahantuoja riemastuu, kun haluat vaihtaa takuuvaihdettua kuraa asialliseen ehjää kappaleeseen.
-
- Viestit: 22561
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Samyang XP 14/f2.4 piirto
No välillä tuntuu ettei ole lainkaan mitään laadunvalvontaa. Sen verran monta kertaa on jäänyt 2k€+ hintainen susi suoraan hyllystä käteen.
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: Elo 29, 2020 20 : 33
Re: Samyang XP 14/f2.4 piirto
Telejatke ei ollut tässä tapauksessa viallinen; kuvasin testikohteet peräkkäin sekä tuolla 300/2.8 I- versiolla että II- versiolla, käyttäen samaa 2x III telejatketta. Tuo II- version yksilö oli melko lailla yhtä terävä täydellä f5.6 aukolla kuin tuo I- version yksilö himmennettynä f9. Sitten 1.4x jatkeen kanssa ero ei ollut näin suuri mutta ihan selkeä ero II- version hyväksi siinäkin kun suoraan vertaili keskenään. Olen kokeillut yhtä I- version kolmisatasta aiemmin ja siinä oli kyllä subjektiivisesti arvioiden ihan samaa luokkaa piirto 2x jatkeella täydellä aukolla kuin tässä II- versiossa mikä minulla nyt on, ihan teräviä kuvia sai täydellä aukollakin, toisin kuin tuolla huonolla yksilöllä, jolla ei täydellä aukolla 2x jatkeella kannattanut oikeasti yrittääkään vaan himmentää samantien. Enemmän nämä erot lienee siis kertoneet yksilövaihtelun ääripäistä, kuin siitä että II- versio olisi oikeasti noin paljon parempi piirroltaan.Tuosta 300mm 2.8 IS I lasista tuli mieleen, että se telejatke voi myös olla se huono yksilö. Sekin on nähty.