Ostin ko. kameran vanhan Exilimin tilalle jota vaimo on käyttänyt jo toista vuotta. Näppärän kokonsa ja mielestäni hyvän videokuvaus ominaisuuksiensa ansiosta tuli tehtyä ostopäätös.
Tätä kameraa vaivaa kuitenkin aivan sama ongelma kuin muutaman vuoden vanhaa edellistä Exilimiä eli sisätiloissa kuvatessa, automaattinen valkotasapaino tekee kaikista kuvista luonnottomia, lähinnä keltaisia. Asetuksia korjaamalla eli lähinnä hehkulamppu asetukseen vaihtamalla asia korjaantuu, mutta tämä ainainen vaihtaminen tähän asetukseen alkaa tympiä.
- Eli saako sen tallennettua jotenkin oletukseksi?
Toinen häiritsevä asia on digitaalisen zoomin häviäminen ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Täytynee yrittää tehdasasetuksiin palauttamalla yrittää saada se jälleen käyttöön (vaikka ei sillä käsipelillä kuvatessa mitään teekään).
- Onko tästä aiheesta jotain tarkempaa tietoa eli miksi tämä poistui käytöstä yllättäen?
Kolmas mietintää aiheuttava ominaisuus on videokuvaus moden toiminta. Manuaalin mukaan painamalla päältä kameran kuvaa ja sen jälkeen punaista videonappia kuvaus käynnistyy. Näin tekeekin, mutta ilmeisesti manuaali hieman antaa väärän kuvan eli tuota nappia ei tarvitse painaa (tai ainakaan se ei tee mitään) jos jo ollaan valokuvamodessa. Looginen hankaluus tässä on lähinnä se, että vaikka lähes silmänräpäyksessä punaisesta napista käynnistyvä videokuvaus on todella hieno toiminto, olisi joskus tarvetta siirtyä ns. videomodeen, tehdä siellä muutoksia ja kuvauksen aikana käyttää pausea ja jatkaa. Nyt kuvaus toimii vain on/off tyylisesti eli napista päälle ja samasta napista pois. Kuvausta ei voi jatkaa.
Onkohan tässä meikäläisen yksilössä jotain maanantai kappaleen vikaa, sillä aika monta epäloogista ja manuaalia vastaan havaittavaa toimintaa on tullut eteen näinkin lyhyessä ajassa.
Casio S880
-
- Viestit: 275
- Liittynyt: Elo 19, 2003 9 : 05
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Casio S880
En kyseistä mallia tarkkaan tunne mutta eikö menussa ole rec välilehden alimpana kohtana "memory"-alavalikko jossa voi määritellä mitä kaikkea kamera muistaa virran sammutuksen jälkeen. Laita sieltä white balance on-asentoon.Digibat kirjoitti:Tätä kameraa vaivaa kuitenkin aivan sama ongelma kuin muutaman vuoden vanhaa edellistä Exilimiä eli sisätiloissa kuvatessa, automaattinen valkotasapaino tekee kaikista kuvista luonnottomia, lähinnä keltaisia. Asetuksia korjaamalla eli lähinnä hehkulamppu asetukseen vaihtamalla asia korjaantuu, mutta tämä ainainen vaihtaminen tähän asetukseen alkaa tympiä.
- Eli saako sen tallennettua jotenkin oletukseksi?
Ja jos tuota white balancea tarvii jatkuvasti vaihdella niin kannattaa se asettaa left-right -nappien toiminnoksi.
Rec valikossa pitäisi olla kohta "digital zoom".. laita se on-asentoon ja jos haluat kameran myös muistavan tämän asetuksen niin taas sieltä memory-alavalikosta digital zoom-muistitoiminto päälle.Toinen häiritsevä asia on digitaalisen zoomin häviäminen ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Täytynee yrittää tehdasasetuksiin palauttamalla yrittää saada se jälleen käyttöön (vaikka ei sillä käsipelillä kuvatessa mitään teekään).
- Onko tästä aiheesta jotain tarkempaa tietoa eli miksi tämä poistui käytöstä yllättäen?
Manuaalin kehoitus painaa ensin kameran kuvaa tarkoittaa vain tilanteita jossa ollaan kuvienkatselumoodissa tai kamera on pois päältä (ja se on asetettu käynnistymään tuosta napista). Jos ollaan jo kuvausmoodissa lähtee videokuvaus käyntiin punaista rec-nappia painamalla kuten olet huomannut.Kolmas mietintää aiheuttava ominaisuus on videokuvaus moden toiminta. Manuaalin mukaan painamalla päältä kameran kuvaa ja sen jälkeen punaista videonappia kuvaus käynnistyy. Näin tekeekin, mutta ilmeisesti manuaali hieman antaa väärän kuvan eli tuota nappia ei tarvitse painaa (tai ainakaan se ei tee mitään) jos jo ollaan valokuvamodessa. Looginen hankaluus tässä on lähinnä se, että vaikka lähes silmänräpäyksessä punaisesta napista käynnistyvä videokuvaus on todella hieno toiminto, olisi joskus tarvetta siirtyä ns. videomodeen, tehdä siellä muutoksia ja kuvauksen aikana käyttää pausea ja jatkaa. Nyt kuvaus toimii vain on/off tyylisesti eli napista päälle ja samasta napista pois. Kuvausta ei voi jatkaa.
Eihän kovin monessa (itse en tiedä yhtään) muussakaan digipokkarissa voi videokuvausta pausettaa kesken kuvauksen vaan jos haluat kuvaukseen tauon pitää kuvaus stopata ja käynnistää uudelleen jolloin kamera alkaa kuvata videota uuteen tiedostoon. Nämä tiedostot voi sitten myöhemmin halutessaan yhdistää tietokoneella.
DSC-WX1, EX-Z750, S5600 +DG-20 AS
-
- Viestit: 120
- Liittynyt: Tammi 29, 2008 20 : 12