Olen uutissivuilla kertonut Stockmannin joulukuun kanta-asiakastarjouksena myynnissä olleesta CanoScan 8000f -tasoskannerista. Oma kompetenssini ei riitä skanneria sen kummemmin arvioimaan, en ole filmiskanneria ikinä käyttänyt enkä ole vielä Canonilla negoja tai dioja skannannut. Sen verran voi sanoa yleisesti, että FARE (eli naarmun/pölyn poisto) toimii ihan kohtuullisesti, selvästi paremmin kuin pelkkä softapohjainen roskanpoisto. FARE hidastaa skannausta, mutta suurin osa prosesissa käytettäneen yleensä kuvankäsittelyyn (jossa kloonataan roskajälkiä pois...), tämä hidastuminen tulee monikymmenkertaisesti takaisin.
Joulukuun (tai oikeastaan jo marraskuun) puolelle ei käytännössä mistään muualta kuin Stockmannilta saanut CanoScan 8000f:ää. Hinta oli silloin ja olisi edelleen halvin eli 269 euroa. http://www.mbnet.fi/hintaseuranta/ näytti halvimmaksi hinnaksi 288 euroa. Suositussa Epsonin Photo -sarjassa ei ole pölynpoistoa. 24nn Photo -tasoskannerin etu on se, että voidaan skannata isojakin lasinegoja, haittana on sitten isompi hinta.
8000f-skannerissa harmitti se, että mukana ei tullut kunnon manuaalia, ei paperi- eikä elektronisessa muodossa. Rompulla tullut manuaali oli html-sivuina, joita sitten piti käydä erikseen printtaamassa. Yksittäisiä printattavia sivuja oli useampi kymmen, näihinhän ei sitten tullut mitään yhtenäistä sivunumeroa. Kaipa sitten Canon laittaa myöhemmin sivuilleen pdf-manuaalin...
http://www.canon.fi/tuotteet/skannerit_ ... 8000f.html
http://groups.google.com/groups?hl=en&l ... 370&rnum=4
http://groups.google.com/groups?hl=en&l ... c73&rnum=2
http://forums.dpreview.com/forums/read. ... ge=3945228
http://computers.cnet.com/hardware/0-22 ... tag=subnav
http://www.usa.canon.com/html/conCprDri ... an%208000F
http://www.canon.se/
http://www.canon-europa.com/CEPF_DB/par ... oduct=1173
http://www.steves-digicams.com/pr/canon ... 02_pr.html
CanoScan 8000f
-
- Site Admin
- Viestit: 6382
- Liittynyt: Tammi 08, 2003 20 : 57
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
-
- Viestit: 3
- Liittynyt: Tammi 22, 2003 20 : 37
- Paikkakunta: Lahti
Luin mielenkiinnolla noita linkkejä, jotka veivät ulkomaisille keskustelufoorumeille. Olen varsinainen noviisi näissä asioissa, mutta silmääni pisti keskustelu(forums.depreview) skannerista CanoScan 8000F ja USB-liitännästä. Erään keskustelijan (Steve Mcauley) mukaan ko. skanneri on surkea vaihtoehto skannattaessa yli 300 Dpi:n tarkkuuksilla, jos pc:ssä ei ole USB 2.0 -liitäntää (koska 8000F/5000F ei ole USB 1.1 -yhteensopiva). Hankin nimittäin viime kesänä uuden keskusyksikön ja selvisi vasta eilen, että siinä on USB 1.1 -liitäntä.
Mullahan olisi käyttöä noilla suuremmilla (1200 - 2400 Dpi) tarkkuuksilla, koska skannailisin myös 35 mm:n negoja ja dioja. No, voisinhan tarvittaessa hommata USB 2.0 kortin (n. 60 €). Kiinnostaa kyllä tuo Canonin FARE-tekniikka.
Lieneeköhän jollain kokemusta em. asiasta ?
ph
Mullahan olisi käyttöä noilla suuremmilla (1200 - 2400 Dpi) tarkkuuksilla, koska skannailisin myös 35 mm:n negoja ja dioja. No, voisinhan tarvittaessa hommata USB 2.0 kortin (n. 60 €). Kiinnostaa kyllä tuo Canonin FARE-tekniikka.
Lieneeköhän jollain kokemusta em. asiasta ?
ph
-
- Site Admin
- Viestit: 6382
- Liittynyt: Tammi 08, 2003 20 : 57
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Tietämättä asiasta yhtään mitään heitän sellaisen arvauksen, että isommilla tarkkuuksilla skannattaessa USB 2 -liitännän nopeutus skannausaikaan on luokkaa 25%, 26.1.2003 klo 13:59: luokka taitaa olla reilusti alle 10%. Isoin osa ajasta vietetään skannerin päässä, varsinkin, jos FARE on päällä, jolloin skannausaika kasvaa ainakin kolminkertaiseksi.
Itse en ostaisi 8000f-mallia, jos siitä joutuisi maksamaan yli 270 euroa. Muista myös, että Vuescan-tuki puuttuu ja tulee puuttumaankin 8000f-mallista (sama koskee 5000f-mallia).
Netissä näytetyt skannaukset ovat harvoin ilman käsittelyä + kloonausta + roskien ja naarmujen poistoa. Kun kuvaa pienennetään neljäsosaan, niin virheitäkään ei enää huomaa. Luultavasti kauhistuisit 1.200 dpi:n tai 2.400 dpi:n tuottamaa jälkeä ilman kohinanpoistoa + mitään käsittelyä.
Itse en ostaisi 8000f-mallia, jos siitä joutuisi maksamaan yli 270 euroa. Muista myös, että Vuescan-tuki puuttuu ja tulee puuttumaankin 8000f-mallista (sama koskee 5000f-mallia).
Netissä näytetyt skannaukset ovat harvoin ilman käsittelyä + kloonausta + roskien ja naarmujen poistoa. Kun kuvaa pienennetään neljäsosaan, niin virheitäkään ei enää huomaa. Luultavasti kauhistuisit 1.200 dpi:n tai 2.400 dpi:n tuottamaa jälkeä ilman kohinanpoistoa + mitään käsittelyä.
-
- Site Admin
- Viestit: 6382
- Liittynyt: Tammi 08, 2003 20 : 57
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Mittailin skannausaikoja sekundaattorilla, High Quality päällä + Unsharpen Mask (paitsi kahdessa viimeisessä). High Quality vähintään kaksinkertaistaa skannausajan. Kyseessä siis yhden ja saman negan skannaus. Canon rajaa kaiken valmiiksi (max. 12 ruutua negoja) automaattisesti.
75 dpi 19 s.
150 dpi 25 s.
300 dpi 31 s., 408 x 264
600 dpi 1 min 27 s., 816 x 528, 1.23 MB
1200 dpi 4 min 45 s., 1.632 x 1.056, 4.93 MB
1200 dpi pölyn poisto päällä 5 min 46 s.
1200 dpi ei pölyn poistoa, ei High Quality, ei Unsharpen Mask 2 min 1 s.
2400 dpi 9 min 36 s., 3.264 x 2.112, 19.72 MB
2400 dpi pölyn poisto päällä 10 min 46 s.
2400 dpi ei pölyn poistoa, ei High Quality, ei Unsharpen Mask 4 min 8 s.

Viimeksi muokannut MattiH, Tammi 26, 2003 19 : 53. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 3
- Liittynyt: Tammi 22, 2003 20 : 37
- Paikkakunta: Lahti
Kiitoksia kommenteista ! Sattuuko sulla olemaan kokemuksia Epsonin mallista 2400 Photo ? Siitä on mm. eräs käyttäjäkokemus (Seppo Nurmi) Uutisryhmässä "sfnet.harrastus.valokuvaus", jossa hän vastaa 22.1 lähettämääni viestiin.
Aikomukseni on ostaa joku skannereista: Epson Perfection 2400 Photo (n. 250 €), Canonin CanoScan 8000F (n. 300 €) tai 5000F (n. 220 €). Eli hinnanero Canonin malleilla on n. 80 €. Lieneeköhän noilla 8000F:n lisäominaisuuksilla verrattuna malliin 5000F olla käytännön merkitystä hinnaneroon huomioonottaen ? Esitteitä vertailemalla löysin seuraavat 8000F:n "lisäarvot": vinoneliön muotoisiin kuvaelementteihin perustuva CCd-tekniikka, suurempi filmisovitin(ei tarvetta), QARE2-järjestelmä, parempi ohjelmisto.
Täytynee tässä vielä korostaa, että skanneri ei tule ammattikäyttöön eikä jäljen tarvi olla kirjapainotasoa. Haluaisin kuitenkin ostaa skannerin, jossa on mahd. hyvä hinta/laatusuhde.

- Viestit: 435
- Liittynyt: Tammi 11, 2003 21 : 02
Nega- ja diaskannaus
Minulla ei ole kokemusta 8000F:stä. Vähän vetää kuitenkin mietteliääksi laitteen hankkiminen diojen ja negojen skannaus mielessä. Laitteen toiminnot, kuten moniruutuskannaus vaikuttavat olevan ookoo ja resoluutiokin on hyvä, mutta riittääkö se 35 mm filmiruudun skannaukseen? Aiemmillakin diakannellisilla tasoskannereilla on voinut skannata 35 mm ruudut, mutta sekä erotuskyky että sävyala ovat olleet sangen rajoitettuja.
Dia/nega-skannaukseen kannattaa mielestäni hankkia erillislaite (esim. Canonin kohdalla FS400US), joka on erikoistunut tähän tarkoitukseen.
Joka tapauksessa skannailu on melkoisen hidasta touhua (tai laitemallin mukaan vieläkin hitaampaa). Muutamien satunnaisten kuvien skannaus menettelee hitaammallakin skannerilla, mutta suurempien arkistojen digitointi jäänee haaveeksi. Skannattuja kuvia on useimmiten jollakin tavalla vielä korjailtava ja sekin on hidasta. Automaattinen roskanpoisto on hyvä asia ja poistaa yhden pulman.
Itseskannauksen vaihtoehto on teettää nega/diatyöt palveluliikkeessä vaikkapa laadukkaalle PhotoCD:lle (esim. www.kuvapussi.fi). Paljon vaivaa säästyy. Toki ulkopuolistakin palvelua käytettäessä saatetaan joutua korjailemaan kuvia.
Eräs vaihtoehto (josta minulla ei ole kokemusta) on dia-adapteri digikamerassa (esim. Nikon). Saattaisi olla helppo ja nopea tapa. Valokuvien reproaminen digikameralla toimii työn helppouteen nähden yllättävän hyvin. Olen saanut ainutlaatuisia kuvia kuvaamalla niitä sukulaisten albumeista.
Tasoskannereista jää hieman epäselväksi montako pikseliä niiden kennoissa todella on. Olisi mukava tietää onko ilmoitettu 2400 dpi todella "aito" resoluutio.
USB2:sta minulla on hyviä kokemuksia - lisäkortin hinta on pieni verrattuna käyttömukavuuden kasvuun.