D80:n kennolla pirusti pilkkuja

Nikon D5500, Nikon D3300, Nikon D5300 jne.
rockstar
Viestit: 19
Liittynyt: Loka 21, 2007 14 : 12

D80:n kennolla pirusti pilkkuja

Viesti Kirjoittaja rockstar »

Onko raadilla havaintoa lukuisista pilkuista D80:n (tai D40X ja D60:n) kennolla puhdistusreferenssikuvissa (f/18, sinitaivas tai valkoinen paperi)? Vaikka diginettiläiset ovat tainneet heittää noin vanhat rummukaiset menemään tai pistäneet vahingon kiertoon.
No, meikäläisellä on, sillä märkäputsauksen jälkeen kuvan keskialueella oli pilkkumeri. Tuohan aiheutti tietysti lisää putsausta, referenssikuvia ja pilkut pysyivät. Luupilla katsellessa kennon päällä näytti olevan valkoista roisketta. Ketutusta, sillä kuvassa ennen putsausta näitä ei ollut.
Onneksi löysin netistä kohtalotovereita ja eräs herra Larson oli tonkinut asiaa Nikonin edustajaa myöten, joka oli myöntänyt, että kyseisten mallien kennojen IR-suotimessa on valmistusvikaa, mikä näkyy juuri pilkkumerenä.
Ohessa Larsonin tarina esimerkkikuvineen.

http://www.dpreview.com/forums/thread/3335940

Se miksi minulla ei näkynyt pilkkuja ennen-puhdistusta kuvassa, johtui ihan omasta hölmöydestä. Olin ottanut sen aukolla f/8, sillä ilmiö katoaa f/14 - f/16 tienoilla.