Aloin tässä mietiskelemään että minkähänlaiset selviytymismahdollisuudet vararungolla ja jollakin linssillä olisi selvitä lentokoneen ruumatavaroiden seassa kaiken heittelyn keskellä? Pakata nuo voi tottakai matkalaukun sisällä kovaan salkkuun joka olisi hyvin pehmustettu mutta ihan yleisesti onko esim peilittömissä rungoissa mitään hajoavia osia jotka ottaisivat itseensä pienistä heilahduksista/iskuista? Ainakin Sonyt pitää jotain mekaanisia ääniä kameran sammuttamisen jälkeen, oletan että lukitsevat kennovakaajan tai jotakin siihen liittyvää? Tuo lienee se todennäköisin vikakohde jos kamera saa iskun?
Voisi olettaa myös että postikin on kerran jos toisenkin pudottanut laatikoita jotka sisältävät kameroita/optiikkaa..
Objektiivien läpileikkauskuvia kun katselee niin ihmettelee miten ne selviävät edes tavallisessa kuvauskäytössä ehjänä, senverran monimutkaisilta vaikuttavat. Yksi asia joka ihmetyttää on ihan vakaajattomien Sonyn G ja GM linssien hölskyntä, ikäänkuin linssiryhmä olisi jotenkin kelluva? Samaa teki kyllä jo osa Nikkoreista mutta Sigman & Zeissin metallirunkoiset ei hölsky eli jotain niissä on eritavalla toteutettu?
Kertaalleen olen onnistunut pudottamaan DSLR Nikonin 50mm metallirunkoisen primen kanssa reilun metrin korkeudelta lattialle ja tällöin kameran peili heilahti vika-asentoon ja huoltoonhan se lähti, ihme kyllä bajonetti kesti ja linssikin taisi vastavalosuojaa lukuunottamatta selvitä tuosta iskusta..
Minkäverran kameravehkeet kestävät heittelyä?
-
- Viestit: 42
- Liittynyt: Kesä 16, 2016 16 : 17
-
- Viestit: 6393
- Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08
Re: Minkäverran kameravehkeet kestävät heittelyä?
Tuskin tuohon mitään järkevää vastausta on olemassa, se vioittuminen on todella monen asian yhteensattuma. Jokainen laite kestää niin rankkaa käsittelyä mitä se kestää, ennen hajoamista.
-
- Viestit: 3652
- Liittynyt: Helmi 03, 2004 19 : 24
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Minkäverran kameravehkeet kestävät heittelyä?
Jos pakkaat oikein (hyvin) niin rungosta riippuen hajoaminen on vähemmän todennäköistä, joku ammattisarjan magnesiumrunko tuskin ottaa itseensä heti ensimmäisestä täräyksestä mutta kyllähän kaiken saa rikki. Onhan palstalla kuvajia joiden käsissä hajoaa kaikki muu paitsi kännykät joten mikä vain on mahdollista.
"Olen kuvannut eri kameroilla ihan itse"
https://www.flickr.com/photos/190197415 ... 568316264/
https://www.flickr.com/photos/190197415 ... 568316264/
-
- Viestit: 274
- Liittynyt: Kesä 15, 2004 13 : 53
Re: Minkäverran kameravehkeet kestävät heittelyä?
Olen niin monta kertaa reissuilta tuonut pehmeässä Ospreyn Transporterissa (ehjiä) viinipulloja vaatteisiin pakattuna, että kamerakamppeidenkaan vaurioitumisesta en olisi huolissani.
Silti kamerakamppeet kulkevat kabiinissa, eniten olen ehkä huolissani mahdollisista pitkäkyntisistä. Matkatavaravakuutus toki korvaa, joo, mutta omavastuut ja vaiva jäävät aina omalle kontolle.
Silti kamerakamppeet kulkevat kabiinissa, eniten olen ehkä huolissani mahdollisista pitkäkyntisistä. Matkatavaravakuutus toki korvaa, joo, mutta omavastuut ja vaiva jäävät aina omalle kontolle.
-
- Viestit: 9461
- Liittynyt: Joulu 10, 2003 15 : 43
- Paikkakunta: itähelsinki
- Viesti:
Re: Minkäverran kameravehkeet kestävät heittelyä?
Nykyrungoissa voi kennon liikutusmekanismit vahingoittua. Ja laseissa niinikään vakaajan osat.
Paljon riippuu siitä, missä suunnassa isku tulee.
Enemmän olisin huolissani siitä, että joku nyysii sen kameran sieltä laukusta.
Paljon riippuu siitä, missä suunnassa isku tulee.
Enemmän olisin huolissani siitä, että joku nyysii sen kameran sieltä laukusta.
Innovoija (innovator) – 2–3% väestöstä: uskalias, koulutettu, omaa useita informaation lähteitä;
---
blogi
---
blogi
-
- Viestit: 12877
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Re: Minkäverran kameravehkeet kestävät heittelyä?
Jos kamera on laukussaan asiallisesti pehmustettu ja kameralaukku taas matkalaukussa pehmeästi vaatteiden yms keskellä, niin en olisi kovin huolissani. Ei se laukku kuitenkaan joudu jatkuvaan viskelyyn... Se on sitten tosiaan eri asia jos laukkua avataan tarkastuksissa, eikä pakata ihan yhtä hyvin takaisin...Samoin tosiaan varkauden mahdollisuus on hyvä ottaa huomioon.
'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
-
- Viestit: 98
- Liittynyt: Maalis 03, 2011 11 : 28
- Paikkakunta: Muhos
Re: Minkäverran kameravehkeet kestävät heittelyä?
...langan aloittaja ottaa esimerkiksi lentokoneen lastiruuman laukkujen käsittelyn,
omassa kaveripiirissä on noita lastihlöitä,
joten,
olen aina pitänyt kameralaukun ns käsimatkatavarana,
ei vaan tohi, laittaa isompaan muiden käsiin joutuvaan matkalaukkuun..
omassa kaveripiirissä on noita lastihlöitä,
joten,
olen aina pitänyt kameralaukun ns käsimatkatavarana,
ei vaan tohi, laittaa isompaan muiden käsiin joutuvaan matkalaukkuun..
...sen kummempaa...
Olympus E-420, 8mm/3.5 Fisu + supalaseja
Nikon1 V1
Olympus Tough TG-5
https://www.flickr.com/photos/jarpes_shots/
Olympus E-420, 8mm/3.5 Fisu + supalaseja
Nikon1 V1
Olympus Tough TG-5
https://www.flickr.com/photos/jarpes_shots/