(Sticky) Onko vain erikoinen sommittelu hyvää sommittelua?
-
- Viestit: 442
- Liittynyt: Marras 24, 2008 19 : 07
- Viesti:

Julkaistavia kuvia kommentoidaan usein toteamalla, että ne ovat ”perusräpsyjä”. Sitä paitsi on hyvin harvinaista, että kommentteja perusteltaisiin asiallisin argumentein. Yksi syy on tietysti kuvien runsaus ja kiireinen elämänmuoto, mutta taitaa siinä olla aimo annos laiskuuttakin (ja välistä kaiketi kommentoijan ylemmyydentunnettakin). Saman tien on tunnustettava, että itsekin olen ollut laiska kommentoimaan.
Mahdanko olla ihan hakoteillä, mutta minusta tuntuu, että kuvallisen ilmaisun arviointiperusteet ovat ajan mittaan aika tavalla muuntuneet. Tietyt klassiset sommittelun peruselementit toki vaikuttanevat edelleen arvioinnin pohjalla (tarkoituksenmukaisuus, tasapainoisuus, värisuunnittelu, ilmavuus, harmonia, kultainen leikkaus yms.). Minulle on kuitenkin muodostunut sellainen käsitys, että nykyään arvostusta saavat erityisesti ne kuvat, joiden sommittelu on jollain tapaa erikoinen, poikkeuksellinen, yllättävä – tai jopa levoton ja räikeä.
Mitä mieltä sinä olet? Voisiko ns. perusräpsykin olla jollain tapaa hyvä kuva?

- Viestit: 858
- Liittynyt: Tammi 18, 2003 16 : 31
Varmasti perusteet ovat jonkin verran muuttuneet. Silti klassisesti sommiteltu eli ne periaatteent jotka tuossa mainitsit, tuottaa yleensä varsin onnistuneen lopputuloksen. Usein ne ovat kuitenkin hiukan tylsiä eli niitä perusräpsyjä.
Mielenkiintoisiin kuviin sommitelmallisesti päästään, kun näitä perusperiaatteita rikotaan sopivasti ilmaisua tukevalla tavalla. Se mitä rikotaan toki vaihtelee tilanteen ja ilmaisun mukaan. Gary Winogrand on juuri tässä mielessä mielenkiintoinen valokuvaaja.

t. Peter Forsgård
www.peterforsgard.com
valokuvaaja.kotisivukone.com
peter@peterforsgard.com
Twitter: JPeterF
www.peterforsgard.com
valokuvaaja.kotisivukone.com
peter@peterforsgard.com
Twitter: JPeterF
-
- Viestit: 16179
- Liittynyt: Elo 12, 2005 17 : 58
- Paikkakunta: porvoo
- Viesti:
Minusta ainoa tapa sommitella jatkuvasti/useimmiten hyvin, on kyky nähdä kuvan "dynaamisuus".
Kun sommitelma näyttää hyvältä se on oikein, nuo ohjeistukset on kuitenkin epätarkkoja, kohteen sijoitaminen kuva-alalle vaikkapa kultaiseen leikkaukseen ei ole millin täsmällinen.
Koska valokuva on taso ja esimerkiksi katse (jos katseen suunan mukaan haluaa sommitella) on kolmiuloteinen jolloin se voi tulla ulos kuvasta, joka taas voi vaikuttaa sijoiteluun.
Ohjeistuksessa on myös se ongelma, että on useita erisuuntaisia liikkeitä, katseen suuntia ja painotuksia, jolloin valintaan tarvitaan näkemistä.
Juuri edellä mainituista kuvista näkee, onko kuvattu silmällä vai viivoitimella.

http://jarisiren.1g.fi/kuvat/
Sano se valokuvin.
Sano se valokuvin.
-
- Viestit: 16179
- Liittynyt: Elo 12, 2005 17 : 58
- Paikkakunta: porvoo
- Viesti:
Nuo esimerkkisi kuvat on hyviä, mutta eivät kyllä riko vaan noudattavat minusta, siis näkevää somittelua, olen yrittänyt vuosia sanoa että näkemättä ei voi kuvata onnistuneesti tasaisesti.Pforsgar kirjoitti:Varmasti perusteet ovat jonkin verran muuttuneet. Silti klassisesti sommiteltu eli ne periaatteent jotka tuossa mainitsit, tuottaa yleensä varsin onnistuneen lopputuloksen. Usein ne ovat kuitenkin hiukan tylsiä eli niitä perusräpsyjä.
Mielenkiintoisiin kuviin sommitelmallisesti päästään, kun näitä perusperiaatteita rikotaan sopivasti ilmaisua tukevalla tavalla. Se mitä rikotaan toki vaihtelee tilanteen ja ilmaisun mukaan. Gary Winogrand on juuri tässä mielessä mielenkiintoinen valokuvaaja.
Siis näkevää voi kehittää, mutta puusilmä ei opi koskaan muuta kuin jäljittelemään.
Mainittakoon vielä että tuon linkin kuvat on ihan sommitelun perusteissa, diakonaalia, kolmiota, kultaista leikkausta, katseen suunan käyttöä (katseen suuntaa voidaa käyttää myös ulos kuvasta, jolloin saadaa poissaoleva, siis kun suunta tuo läsnäolon=päinvastoin.), lukusuunta ja liikeensuunta.
http://jarisiren.1g.fi/kuvat/
Sano se valokuvin.
Sano se valokuvin.
-
- Viestit: 442
- Liittynyt: Marras 24, 2008 19 : 07
- Viesti:
Miksihän minusta näyttää, Pforsgar, että nuo linkittämäsi Winograndin kuvat ovat itse asiassa aika perinteisesti, klassiseen tyyliin sommiteltuja. Hyviä kuvia ovatkin!Pforsgar kirjoitti:Varmasti perusteet ovat jonkin verran muuttuneet. Silti klassisesti sommiteltu eli ne periaatteent jotka tuossa mainitsit, tuottaa yleensä varsin onnistuneen lopputuloksen. Usein ne ovat kuitenkin hiukan tylsiä eli niitä perusräpsyjä.
Mielenkiintoisiin kuviin sommitelmallisesti päästään, kun näitä perusperiaatteita rikotaan sopivasti ilmaisua tukevalla tavalla. Se mitä rikotaan toki vaihtelee tilanteen ja ilmaisun mukaan. Gary Winogrand on juuri tässä mielessä mielenkiintoinen valokuvaaja.
-
- Viestit: 16179
- Liittynyt: Elo 12, 2005 17 : 58
- Paikkakunta: porvoo
- Viesti:
Vilkaisin kuviesi ekan kansion ja taidettu kuvata keskimäisellä tarkennus pisteellä, sen perusteella neuvoisin aluksi ottamaan tilaa liikeen suuntaan.Bengt kirjoitti:Miksihän minusta näyttää, Pforsgar, että nuo linkittämäsi Winograndin kuvat ovat itse asiassa aika perinteisesti, klassiseen tyyliin sommiteltuja. Hyviä kuvia ovatkin!Pforsgar kirjoitti:Varmasti perusteet ovat jonkin verran muuttuneet. Silti klassisesti sommiteltu eli ne periaatteent jotka tuossa mainitsit, tuottaa yleensä varsin onnistuneen lopputuloksen. Usein ne ovat kuitenkin hiukan tylsiä eli niitä perusräpsyjä.
Mielenkiintoisiin kuviin sommitelmallisesti päästään, kun näitä perusperiaatteita rikotaan sopivasti ilmaisua tukevalla tavalla. Se mitä rikotaan toki vaihtelee tilanteen ja ilmaisun mukaan. Gary Winogrand on juuri tässä mielessä mielenkiintoinen valokuvaaja.
http://jarisiren.1g.fi/kuvat/
Sano se valokuvin.
Sano se valokuvin.
-
- Viestit: 858
- Liittynyt: Tammi 18, 2003 16 : 31
Onhan toki Winograndilla paljon perussommittelua, mutta myös kuvia joissa elementit on sijoitettu kuva-alalle ei niin perinteisesti.
Pistäkää ihmeessä linkkejä esimerkkeihin, joita haette.
Pistäkää ihmeessä linkkejä esimerkkeihin, joita haette.
t. Peter Forsgård
www.peterforsgard.com
valokuvaaja.kotisivukone.com
peter@peterforsgard.com
Twitter: JPeterF
www.peterforsgard.com
valokuvaaja.kotisivukone.com
peter@peterforsgard.com
Twitter: JPeterF
-
- Viestit: 16179
- Liittynyt: Elo 12, 2005 17 : 58
- Paikkakunta: porvoo
- Viesti:
Miten koet perus sommittelun?Pforsgar kirjoitti:Onhan toki Winograndilla paljon perussommittelua, mutta myös kuvia joissa elementit on sijoitettu kuva-alalle ei niin perinteisesti.
Pistäkää ihmeessä linkkejä esimerkkeihin, joita haette.
Mitkä siihen kuuluu?
Mitkä siihen ei kuulu?
Mitkä Winograndin kuvista ei ole perussomittelua ja miksi, voitko laittaa linkkejä esimerkerkeistä vaikka ko. herran kuvista?
http://jarisiren.1g.fi/kuvat/
Sano se valokuvin.
Sano se valokuvin.
-
- Viestit: 1180
- Liittynyt: Tammi 04, 2008 11 : 40
En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä, että kuvia sommitellaan tietoisesti kultaisen leikkauksen tai minkä tahansa muun säännön mukaan. Itse olen aina kuvannut sen mukaan miten milloinkin hyvältä näyttää. Käytännössä tämä on tuottanut aika ns. klassista sommittelua, ja täytyy myöntää ettei nykyiselle valokuvataiteelle (Helsinki School ym.) tyypillinen sommittelu (sommittelemattomuus?) oikein omaa silmää viehätä. Mieluusti olisin avarakatseisempi, mutta kun ei näytä hyvältä niin ei näytä.
-
- Viestit: 858
- Liittynyt: Tammi 18, 2003 16 : 31
Sommittelu on kuvassa olevien elementtien asettamista itseään miellyttävään tai haluttuun asemaan kuva-alan pinnalla. Sommittelun tarkoituksena on korostaa kuvauksen pääkohdetta.
Perussommitelua on silloin kun nämä elementit ovat kuvassa yleisesti hyväksyttyjen "sääntöjen" mukaan. Näitä ovat mm. kultainen leikkaus, katseen suuntaan tilaa, liikkeen suuntaan tilaa ym.
Perussommittelun ulkopuolella ollaan silloin kun kuva-alalle asetetaan pääkohdetta häiritseviä elementtejä, kirkkaat valopisteet, hyvin tummat kohdat, kirkkaat värit, kuva pinnallalta ulos menevät linjat ym. Usein nämä rikkovat elementit tekevät kuvasta mielenkiintoisen. Valitettavan usein vaan, ne rikkovat elementit ovat kuvassa vahingossa. Harvoin hyvässä kuvassa kuitenkaan rikotaan kokonaan kaikkia perussommitteluun kuuluvia asioita. Aina niistä jotain perusasioita löytyy.
Poimitaan nyt muutama Winograndin kuva:
Tässä kuvassa on paljon häiritseviä elementtejä. Kuvan mielenkiintoisin osa on tuo kadulla oleva valo heijastus. Ainakin aluksi näin näyttää olevan. Perusasiaa tuossa on tuo valon vaikutus katseen ohjautuvuuteen kohti kolmea naista. Valopiste joka ei ole kuva-alalla mitenkään perussommitelmallisesti "oikealla" paikalla on häiriötekijä. Vasemmalla varjossa on pyörätuolissa nukkuva ja oikealla perhe ilmeisesti odottamassa bussia. Nämäkin kaksi reunoilla olevaa elementtiä vie huomiota. Winograndilla oli tapana myös kuvata hiukan vinoon, mutta samalla tiltata kameraa myös toisen suuntaan. Laajakulma taisi aika usein olla nokalla ja tämä sai tuon edellä mainitun asian vuoksi kuvien perspektiivin myös mielenkiintoiseksi.
Tässä kuvassa samalla tavalla on elementit sijoitettu kuvapinnalle perussommmittelusta poikkeavalla tavalla. Kolme elementtiä kuva-alalla, jossa lähes kultaisessa leikkauksessa oleva seisova mies on tumma ja taas vastaavasti alhaalla oleva valossa. Katseen hakeutumisen ristiriita tekee jännitteen tähän kuvaan. Reunassa oleva hattu vielä siihen päälle sotkemaan. Silti kokonaisuus on mielenkiintoinen.
Tässä (siis se jossa porukkaa istuu penkillä) on sommiteltu oikeaan reunaan mies, joka näkyy puoliksi. Hänestä vasempaan olevien tyttöjen katseen suuntaa ei ole jätetty tilaa ym. Taas sama Winograndille tyypillinen kamera tilttaus. Kuvassa on tavallaan useita kuvia. Tumma mies ja tyttö juttelevat, kolme mimmiä siinä keskellä ja sitten ne kuvasta ulos katosvat tytöt.
Tykkään kovasti Winograndin kuvista juuri näistä yllä mainituista syistä johtuen.
Riittäkö tuo avaamaan omaan näkemystäni perussommitteluun ja siitä poikkeamiseen?
Laita sinä Jari puolestasi linkkejä sellaisiin kuviin joissa sinusta on ei perussommittelua ja mielellään myös analyysisi miksi valitsemasi kuvat.

Olen hieman eri kanalla, kohteen ulkopuolisten elementtien huomioon ottamisesta perussommiteluun, sillä vain sekoitetaan käsitteitä. Toki jokainen kamerakurrsin käynyt on huomauttelemassa veireisen hiitäjän sauvojen pään lävistämisestä yms.päästä kasvavista tolpista. Noilla ei mielestäni ole tekemistä sommitelun kanssa, vaan on kyse eriasiasta, eli taustan halinasta/valinnnasta, jota voidaan yrittää hallita syväterävyydella ja kuvakulmalla, ilman että se sommielma muuttuu.Pforsgar kirjoitti:Sommittelu on kuvassa olevien elementtien asettamista itseään miellyttävään tai haluttuun asemaan kuva-alan pinnalla. Sommittelun tarkoituksena on korostaa kuvauksen pääkohdetta.
Perussommitelua on silloin kun nämä elementit ovat kuvassa yleisesti hyväksyttyjen "sääntöjen" mukaan. Näitä ovat mm. kultainen leikkaus, katseen suuntaan tilaa, liikkeen suuntaan tilaa ym.
Perussommittelun ulkopuolella ollaan silloin kun kuva-alalle asetetaan pääkohdetta häiritseviä elementtejä, kirkkaat valopisteet, hyvin tummat kohdat, kirkkaat värit, kuva pinnallalta ulos menevät linjat ym. Usein nämä rikkovat elementit tekevät kuvasta mielenkiintoisen. Valitettavan usein vaan, ne rikkovat elementit ovat kuvassa vahingossa. Harvoin hyvässä kuvassa kuitenkaan rikotaan kokonaan kaikkia perussommitteluun kuuluvia asioita. Aina niistä jotain perusasioita löytyy.
Eli sommitelussa sijoitetaan kohteet kuvalalle.
Puhummeko samasta asiasta?
http://jarisiren.1g.fi/kuvat/
Sano se valokuvin.
Sano se valokuvin.
-
- Viestit: 16179
- Liittynyt: Elo 12, 2005 17 : 58
- Paikkakunta: porvoo
- Viesti:
Mennään kuva kerrallaan.Pforsgar kirjoitti:
Poimitaan nyt muutama Winograndin kuva:
Tässä kuvassa on paljon häiritseviä elementtejä. Kuvan mielenkiintoisin osa on tuo kadulla oleva valo heijastus. Ainakin aluksi näin näyttää olevan. Perusasiaa tuossa on tuo valon vaikutus katseen ohjautuvuuteen kohti kolmea naista. Valopiste joka ei ole kuva-alalla mitenkään perussommitelmallisesti "oikealla" paikalla on häiriötekijä. Vasemmalla varjossa on pyörätuolissa nukkuva ja oikealla perhe ilmeisesti odottamassa bussia. Nämäkin kaksi reunoilla olevaa elementtiä vie huomiota. Winograndilla oli tapana myös kuvata hiukan vinoon, mutta samalla tiltata kameraa myös toisen suuntaan. Laajakulma taisi aika usein olla nokalla ja tämä sai tuon edellä mainitun asian vuoksi kuvien perspektiivin myös mielenkiintoiseksi.
Riittäkö tuo avaamaan omaan näkemystäni perussommitteluun ja siitä poikkeamiseen?
Laita sinä Jari puolestasi linkkejä sellaisiin kuviin joissa sinusta on ei perussommittelua ja mielellään myös analyysisi miksi valitsemasi kuvat.
Tämä kyseinen kuva valottaa erimielisyyttämme perusteista hyvinkin. Kyse on siis katukuvasta jossa kuvaaja on reagoinut tyttö ryhmän saapumista tuohon keilaan. Tuo valo ja naiset on siis kuvan kohde ja ainoa asia mihin kuvaaja on voinut vaikuttaa ajoituksella ja sijoitumisella.
Tuo muu tarina on rullatuoli miehestä ym., on kuvan ulkopuolista ja tarinat katsoja päässä.
Tässä kyseisessä kuvassa kameran kallistuksen peruste tulee hyvin esiin., osaavissa käsissä kulkusuuntaa muutetaan kalistamalla, päinvastoin kun yleensä harastajat ei oikein itsekkään tiedä miksi kallistelee (kameralehden jakemaa luovaa kuvausta?):D
Mulla on laittaa oma kuva esimerkiksi oppikirjamaisen vastaisesta sommitelusta.
http://jarisiren.1g.fi/kuvat/080Siren.jpg
Tuossa katseen suunnat menee ulos kuvasta ihan väärin.
http://jarisiren.1g.fi/kuvat/
Sano se valokuvin.
Sano se valokuvin.
-
- Viestit: 16179
- Liittynyt: Elo 12, 2005 17 : 58
- Paikkakunta: porvoo
- Viesti:
Et ole varmaankaan syvemmin perustunut somittelun perusteisiin, sillä tässähän on ihan perus jutut, kolmio, diakonaali ja katseen suunnat.Pforsgar kirjoitti:Sommittelu on kuvassa olevien elementtien asettamista itseään miellyttävään tai haluttuun asemaan kuva-alan pinnalla. Sommittelun tarkoituksena on korostaa kuvauksen pääkohdetta.
Perussommitelua on silloin kun nämä elementit ovat kuvassa yleisesti hyväksyttyjen "sääntöjen" mukaan. Näitä ovat mm. kultainen leikkaus, katseen suuntaan tilaa, liikkeen suuntaan tilaa ym.
Perussommittelun ulkopuolella ollaan silloin kun kuva-alalle asetetaan pääkohdetta häiritseviä elementtejä, kirkkaat valopisteet, hyvin tummat kohdat, kirkkaat värit, kuva pinnallalta ulos menevät linjat ym. Usein nämä rikkovat elementit tekevät kuvasta mielenkiintoisen. Valitettavan usein vaan, ne rikkovat elementit ovat kuvassa vahingossa. Harvoin hyvässä kuvassa kuitenkaan rikotaan kokonaan kaikkia perussommitteluun kuuluvia asioita. Aina niistä jotain perusasioita löytyy.
Poimitaan nyt muutama Winograndin kuva:
Tässä kuvassa on paljon häiritseviä elementtejä. Kuvan mielenkiintoisin osa on tuo kadulla oleva valo heijastus. Ainakin aluksi näin näyttää olevan. Perusasiaa tuossa on tuo valon vaikutus katseen ohjautuvuuteen kohti kolmea naista. Valopiste joka ei ole kuva-alalla mitenkään perussommitelmallisesti "oikealla" paikalla on häiriötekijä. Vasemmalla varjossa on pyörätuolissa nukkuva ja oikealla perhe ilmeisesti odottamassa bussia. Nämäkin kaksi reunoilla olevaa elementtiä vie huomiota. Winograndilla oli tapana myös kuvata hiukan vinoon, mutta samalla tiltata kameraa myös toisen suuntaan. Laajakulma taisi aika usein olla nokalla ja tämä sai tuon edellä mainitun asian vuoksi kuvien perspektiivin myös mielenkiintoiseksi.
Tässä kuvassa samalla tavalla on elementit sijoitettu kuvapinnalle perussommmittelusta poikkeavalla tavalla. Kolme elementtiä kuva-alalla, jossa lähes kultaisessa leikkauksessa oleva seisova mies on tumma ja taas vastaavasti alhaalla oleva valossa. Katseen hakeutumisen ristiriita tekee jännitteen tähän kuvaan. Reunassa oleva hattu vielä siihen päälle sotkemaan. Silti kokonaisuus on mielenkiintoinen.
Jos jotain asiasta ymmärrät pystyt sanomaan sitten mikä olisi se perus sommittelu kohteesta.
http://jarisiren.1g.fi/kuvat/
Sano se valokuvin.
Sano se valokuvin.
-
- Viestit: 858
- Liittynyt: Tammi 18, 2003 16 : 31
Nimenomaan ne päästä kasvavat tolpat ym. ovat minusta osa sommittelua. Jos se tolppa on häiritsevästi siinä kuvassa, on kuva minusta sommiteltu väärin. Siis mikäli se tolppa vie huomiota pääkohteelta. Toki jossain tilanteessa se tolppa voi olla ihan paikallaankin kavaessaan jonkun päästä. Kaikki kuvassa olevat elementit on osa kuvaa ja vaikuttaa kokonaisuuteen.jari siren kirjoitti:Olen hieman eri kanalla, kohteen ulkopuolisten elementtien huomioon ottamisesta perussommiteluun, sillä vain sekoitetaan käsitteitä. Toki jokainen kamerakurrsin käynyt on huomauttelemassa veireisen hiitäjän sauvojen pään lävistämisestä yms.päästä kasvavista tolpista. Noilla ei mielestäni ole tekemistä sommitelun kanssa, vaan on kyse eriasiasta, eli taustan halinasta/valinnnasta, jota voidaan yrittää hallita syväterävyydella ja kuvakulmalla, ilman että se sommielma muuttuu.
Eli sommitelussa sijoitetaan kohteet kuvalalle.
Puhummeko samasta asiasta?
t. Peter Forsgård
www.peterforsgard.com
valokuvaaja.kotisivukone.com
peter@peterforsgard.com
Twitter: JPeterF
www.peterforsgard.com
valokuvaaja.kotisivukone.com
peter@peterforsgard.com
Twitter: JPeterF
-
- Viestit: 16179
- Liittynyt: Elo 12, 2005 17 : 58
- Paikkakunta: porvoo
- Viesti:
Tolpista, olen toki nähnyt häiritseviä tolppia pari, mutta 99% niistä valittamisista on ollut valokuvauskurssin juuri käyneiden pätemistä.Pforsgar kirjoitti:Nimenomaan ne päästä kasvavat tolpat ym. ovat minusta osa sommittelua. Jos se tolppa on häiritsevästi siinä kuvassa, on kuva minusta sommiteltu väärin. Siis mikäli se tolppa vie huomiota pääkohteelta. Toki jossain tilanteessa se tolppa voi olla ihan paikallaankin kavaessaan jonkun päästä. Kaikki kuvassa olevat elementit on osa kuvaa ja vaikuttaa kokonaisuuteen.jari siren kirjoitti:Olen hieman eri kanalla, kohteen ulkopuolisten elementtien huomioon ottamisesta perussommiteluun, sillä vain sekoitetaan käsitteitä. Toki jokainen kamerakurrsin käynyt on huomauttelemassa veireisen hiitäjän sauvojen pään lävistämisestä yms.päästä kasvavista tolpista. Noilla ei mielestäni ole tekemistä sommitelun kanssa, vaan on kyse eriasiasta, eli taustan halinasta/valinnnasta, jota voidaan yrittää hallita syväterävyydella ja kuvakulmalla, ilman että se sommielma muuttuu.
Eli sommitelussa sijoitetaan kohteet kuvalalle.
Puhummeko samasta asiasta?
Saati joku pään lävistävä juuri ja juuri näkyvä sähkö johto.
http://jarisiren.1g.fi/kuvat/
Sano se valokuvin.
Sano se valokuvin.
-
- Viestit: 858
- Liittynyt: Tammi 18, 2003 16 : 31
Kyllä kaikki elementit kuvassa vaikuttavat kokonaisuuteen. Kuvaajan sijoittuminen on vaikuttanut siihen, että nuo reunoilla olevat elementit ovat mukana kuvassa.jari siren kirjoitti:Mennään kuva kerrallaan.
Tämä kyseinen kuva valottaa erimielisyyttämme perusteista hyvinkin. Kyse on siis katukuvasta jossa kuvaaja on reagoinut tyttö ryhmän saapumista tuohon keilaan. Tuo valo ja naiset on siis kuvan kohde ja ainoa asia mihin kuvaaja on voinut vaikuttaa ajoituksella ja sijoitumisella.
Tuo muu tarina on rullatuoli miehestä ym., on kuvan ulkopuolista ja tarinat katsoja päässä.
Tässä kyseisessä kuvassa kameran kallistuksen peruste tulee hyvin esiin., osaavissa käsissä kulkusuuntaa muutetaan kalistamalla, päinvastoin kun yleensä harastajat ei oikein itsekkään tiedä miksi kallistelee (kameralehden jakemaa luovaa kuvausta?):D
Mulla on laittaa oma kuva esimerkiksi oppikirjamaisen vastaisesta sommitelusta.
http://jarisiren.1g.fi/kuvat/080Siren.jpg
Tuossa katseen suunnat menee ulos kuvasta ihan väärin.
Ne katseet kuvassasi ovat kyllä perusssommitelmaa vastaan, mutta tukee hyvin kuvan sanomaa. Mutta sitten onhan siinäkin kuvassa peruselementtäjä. Kuvan lukusuunnan mukainen valo eli katse kulkeutuu vaalena pullon kautta aurinkolaseihin ja sitten etualla olevaan tyttöön. Siinäkin muodostuu kolmio. Kuvassa on diagonaaleja. Valo ja varjo muodostaa diagonaaleja. Ei se siis kuitenkaan ole niin hirveän poikkeava perussommitelmasta. Varsin asiallinen kuva.
Kuten aiemmin laitoin harvoin kuvassa kaikkia perussommitelmia vältetään.
t. Peter Forsgård
www.peterforsgard.com
valokuvaaja.kotisivukone.com
peter@peterforsgard.com
Twitter: JPeterF
www.peterforsgard.com
valokuvaaja.kotisivukone.com
peter@peterforsgard.com
Twitter: JPeterF
-
- Viestit: 858
- Liittynyt: Tammi 18, 2003 16 : 31
Pystytkö koskaan keskustelemaan ilman, että menet henkilöön?jari siren kirjoitti:Et ole varmaankaan syvemmin perustunut somittelun perusteisiin, sillä tässähän on ihan perus jutut, kolmio, diakonaali ja katseen suunnat.
Jos jotain asiasta ymmärrät pystyt sanomaan sitten mikä olisi se perus sommittelu kohteesta.
Sommitelman tarkoituksena on korostaa pääkohdetta. Tässä tuo alemman miehen sijoittaminen tuohon kohtaan ja sitten kolmantena elementtinä se hattu hajottaa sitä perussommitelmaa siltä osin että kohde tai tässä tapauksessa kahden miehen välinen kontakti saa kilpailevan elementin. Toki siiinä on nuo mainitsemasi asiat, mutta eivät ne ole ainoat sommitelmalliset asiat. Katso edellinen vastaukseni.
Ilman noita kahta mainitsemaani asiaa kuva olisi paljon tylsempi. Tylsemmän kuvan siitä saisi kuvaamalla hiukan alempaa ja sijoitamalla päät kultaisen leikkauksen pisteisiin. Vasemmalla puolella olisi alempana ja se oikealla ylempänä. Hatun rajaaminen veke myös. Mutta ei siitä ainakaan parempaa kuvaa tulisi, joten ei se kannattaisi.
t. Peter Forsgård
www.peterforsgard.com
valokuvaaja.kotisivukone.com
peter@peterforsgard.com
Twitter: JPeterF
www.peterforsgard.com
valokuvaaja.kotisivukone.com
peter@peterforsgard.com
Twitter: JPeterF
-
- Viestit: 2419
- Liittynyt: Elo 09, 2005 20 : 16
- Viesti:
Maalaustaiteen perinteisessä sommittelussa kohteet nimen omaan sijoitetaan kuva-alalle. Siihen kolmioon, ovaaliin, kultaisiin leikkauksiin jne. Kuvan reunat ovat monasti vain sitä varten, että johonkin se kehys pitää laittaa.jari siren kirjoitti:Olen hieman eri kanalla, kohteen ulkopuolisten elementtien huomioon ottamisesta perussommiteluun, sillä vain sekoitetaan käsitteitä. Toki jokainen kamerakurrsin käynyt on huomauttelemassa veireisen hiitäjän sauvojen pään lävistämisestä yms.päästä kasvavista tolpista. Noilla ei mielestäni ole tekemistä sommitelun kanssa, vaan on kyse eriasiasta, eli taustan halinasta/valinnnasta, jota voidaan yrittää hallita syväterävyydella ja kuvakulmalla, ilman että se sommielma muuttuu.Pforsgar kirjoitti:Sommittelu on kuvassa olevien elementtien asettamista itseään miellyttävään tai haluttuun asemaan kuva-alan pinnalla. Sommittelun tarkoituksena on korostaa kuvauksen pääkohdetta.
Perussommitelua on silloin kun nämä elementit ovat kuvassa yleisesti hyväksyttyjen "sääntöjen" mukaan. Näitä ovat mm. kultainen leikkaus, katseen suuntaan tilaa, liikkeen suuntaan tilaa ym.
Perussommittelun ulkopuolella ollaan silloin kun kuva-alalle asetetaan pääkohdetta häiritseviä elementtejä, kirkkaat valopisteet, hyvin tummat kohdat, kirkkaat värit, kuva pinnallalta ulos menevät linjat ym. Usein nämä rikkovat elementit tekevät kuvasta mielenkiintoisen. Valitettavan usein vaan, ne rikkovat elementit ovat kuvassa vahingossa. Harvoin hyvässä kuvassa kuitenkaan rikotaan kokonaan kaikkia perussommitteluun kuuluvia asioita. Aina niistä jotain perusasioita löytyy.
Eli sommitelussa sijoitetaan kohteet kuvalalle.
Puhummeko samasta asiasta?
Valokuvaus toi mukanaan aktiivisen, rajaavan reunan, niin kuin Peterin Winogrand-esimerkitkin näyttävät. Kaiken valokuvauksen ei toki tarvitse olla sellaista mutta siinä aktiivisen reunan leikkaava tai massoittava vaikutus tuo lisää yhden mahdollisen sommitteluelementin.
-p-
pekkapotka.com
-
- Viestit: 16179
- Liittynyt: Elo 12, 2005 17 : 58
- Paikkakunta: porvoo
- Viesti:
Mistä olet saanut päähäsi että sommitelman tarkoitus olisi korostaa pääkohdetta? Ehkä näin jossain mainoskuvassa, mutta ei missään tapuksessa liity taidekuvaamiseen tai muuhunkaan kaupallisesti vapaaseen kuvaamiseen.Pforsgar kirjoitti:Pystytkö koskaan keskustelemaan ilman, että menet henkilöön?jari siren kirjoitti:Et ole varmaankaan syvemmin perustunut somittelun perusteisiin, sillä tässähän on ihan perus jutut, kolmio, diakonaali ja katseen suunnat.
Jos jotain asiasta ymmärrät pystyt sanomaan sitten mikä olisi se perus sommittelu kohteesta.
Sommitelman tarkoituksena on korostaa pääkohdetta. Tässä tuo alemman miehen sijoittaminen tuohon kohtaan ja sitten kolmantena elementtinä se hattu hajottaa sitä perussommitelmaa siltä osin että kohde tai tässä tapauksessa kahden miehen välinen kontakti saa kilpailevan elementin. Toki siiinä on nuo mainitsemasi asiat, mutta eivät ne ole ainoat sommitelmalliset asiat. Katso edellinen vastaukseni.
Ilman noita kahta mainitsemaani asiaa kuva olisi paljon tylsempi. Tylsemmän kuvan siitä saisi kuvaamalla hiukan alempaa ja sijoitamalla päät kultaisen leikkauksen pisteisiin. Vasemmalla puolella olisi alempana ja se oikealla ylempänä. Hatun rajaaminen veke myös. Mutta ei siitä ainakaan parempaa kuvaa tulisi, joten ei se kannattaisi.
Jotenkin tuntuu menevän puurot ja vellit sekaisin, eli somittelu on vain yksi osa valokuvaa ja valonkäyttö toinen.
Studiossa voidaan kuvitella varjojen luomista osana somitelmaa, mutta esimerkki kuvasikin on hallitsemattomasta katukuvaamisesta.
Käsitteenä somittelu on jo valtaosalle liian vaikeaa pelkästään, jos siihen samaan halutaan vielä liittää valaisu, syväterävyys ja mahdollinen liikeepäterävyys yms.
http://jarisiren.1g.fi/kuvat/
Sano se valokuvin.
Sano se valokuvin.
-
- Viestit: 858
- Liittynyt: Tammi 18, 2003 16 : 31
Enpä osaa määrittää sitä hetkeä, kun tuon sommitelman tarkoituksen olen ajatellut noin. Mikäs se sinun mielestäsi on?jari siren kirjoitti:Mistä olet saanut päähäsi että sommitelman tarkoitus olisi korostaa pääkohdetta? Ehkä näin jossain mainoskuvassa, mutta ei missään tapuksessa liity taidekuvaamiseen tai muuhunkaan kaupallisesti vapaaseen kuvaamiseen.
Jotenkin tuntuu menevän puurot ja vellit sekaisin, eli somittelu on vain yksi osa valokuvaa ja valonkäyttö toinen.
Studiossa voidaan kuvitella varjojen luomista osana somitelmaa, mutta esimerkki kuvasikin on hallitsemattomasta katukuvaamisesta.
Käsitteenä somittelu on jo valtaosalle liian vaikeaa pelkästään, jos siihen samaan halutaan vielä liittää valaisu, syväterävyys ja mahdollinen liikeepäterävyys yms.
Kohde voi toki olla abstraktia eli asia, esim. kahden ihmisen välinen kontakti katseen muodossa. Kaksi ihmistä sommitellaan kuva-allalle niin, että tuo katse kontakti välittyy katsojalle.
Toki ei-kaupallisesa kuvauksessa vapaudet ovat suuremmat, ainakin kuvaajan omien valintojen osalta. Miksei katukuvassa valolla ja varjolla voi olla sommitelmallista merkitystä kohteen erottumisesta muusta ympäristöstä. Kyllä hyvälle katukuvaajalle homma hallitsemista, ei se heille ole hallitsematonta.
Valo on minusta otettava huomioon sommittelussa, jotta kohde tai asia saadaan kuva-allalle esim. vaaleimpaan kohtaan tai niin että se valollisesti erottuu taustastaan. Nämä ovat valintoja. Jossain tilanteessa voidaan jotain jättää varjoon. Silloin valon puute on se tekijä, joka pitää ottaa huomioon sommittelussa. Minä näen ne kaikki osana siihen mikä vaikuttaa sommitteluun ja niihin ratkaisuihin joita tehdään.
Sommittelu on monitahoinen asia ja ei kait sitä kukaan yksinkertaiseksi ole sanonutkaan.
...ja ei kun lätkämatsiin. Palataan asiaan mikäli tarvetta ilmenee.
t. Peter Forsgård
www.peterforsgard.com
valokuvaaja.kotisivukone.com
peter@peterforsgard.com
Twitter: JPeterF
www.peterforsgard.com
valokuvaaja.kotisivukone.com
peter@peterforsgard.com
Twitter: JPeterF