Tuossa on juuri se pointti. Sommittelu ei liity siihen, onko kyseessä "räpsy" vai todellinen valokuva. Esimerkki oli pikemminkin siitä muusta kuin "perusräpsystä".nomad kirjoitti:Minun mielestäni Higginsin kuvissa on parasta yksinkertaistaminen.
Mutta miten tämä liittyy sommitteluun?
Tosin minusta Higgisin kuvat on erittäin vahvasti sommiteltu.
Eikös tuo lausumasi ole ristiriitaista. Hieno värimaailma on mielestäni "erikoisuuden tavoittelua". Ei kuvan "tasapaino" ole pelkästään sommittelusta kiinni, vaikka siitä tässä keskustelussa on puhuttu. Kuten Peter totesi, sommittelua ei ole ilman kontrasteja, ja niitä taas ei ole ilman valoja ja värejä. Tasaisesti valaistuja kanamunia valkoisella taustalla ei voi sommitella ;-)Bengt kirjoitti:Perusräpsyllä tarkoitin kuvaa, joka on sommiteltu jokseenkin oikeaoppisesti, mutta jossa ei ole mitään erikoisuuden tavoittelua. Siinä voi kuitenkin olla esimerkiksi hieno värimaailma, jonka vuoksi kuva jää katsojan mieleen.
Sen sijaan tuo "tavoittelu" sana on minusta olennaista eroteltaessa räpsyä ja valokuvaa. Räpsy ei juuri tavoittele kuvallisesti mitään, se vain esittää aiheen.
Totta kai "erikoisuuden tavoittelu itsetarkoituksena" voi kostautua. Se on yleensä plagioivaa tai sisällyksetöntä. Oman tien etsiminen vaatii yleensä ensin jonkin paljon kulutetun reitin kulkemista.
Mitä noissa on kuvaajalle, pikemminkin juuri kuvan katsojalle. Sinä kaipaat kuvaan jonkun itsestään selvyyden, "jutun". Miksi kuva ei voisi tuoda sitä juttua esille vasta ajatuksen kanssa, miksi sen pitäisi aina osoitella suoraan asiaa? Mielestäni räpsyissä ei ole muuta kuin se "juttu", valokuva on kokonaisuus tai ehkä jopa vain osa kokonaisutta.jari siren kirjoitti:Niiden ongelma on luullakseni siinä, että ne on kuvattu ja julkaistu herraa itseään varten, katsojan jäädessä sijaiskärsijäksi.
Kuvissa ei ole mitään juttua, ne on useimiten ilmiselvyyksiä siitä että joku on jostain syystä päätänyt ottaa kuvan mitättömästä kohteesta.
Vaikkapa se Higginsin porraskuva. 99 sadasta ei mieti ollenkaan minkälaiset portaat kuvaa, ottaa kuvan salamalla, suuntaa kameran portaiden suunnassa jne. Kuvissa ei näy portaiden syvyys, niistä ei saa kuvaa korkeuserosta, ne eivät kuvaa "siirtymää ylemmälle tasolle". Kyse ei siis tässä ole pelkästään kuvaustekniikasta. Minusta tuo on sarjana kiehtova jonkinlaisena tyhjän sisätilan tarinana.
Minä kaipaan "valokuvataiteelta" (mitä se sitten onkaan) ajattelemaan panevia kuvia. Jos kuvan nimi on Salaisuus ja sitten näytetään vain se salaisuus suoraan, ei tulos ole minusta kovin "luova", vaikka olisi kuinka hyvin sommiteltu tai epäsommiteltu.