temama kirjoitti: ↑Marras 16, 2024 11 : 38
Marsalkkaaa!!! Olet hengissä!! Toden totta olen minäkin ollut huolissaan kun mitään ei ole kuulunut päämajasta, kenttäpostista, eikä muistakaan viestimistä!! Taisteluthan käy nyt kiivaimmillaan ja pahinta voi pelätä. Pienen salaisen piirin kanssa suunnittelin jo pelastusoperaatiota, jos olisi selvinnyt, että marsalkka olisi joutunut arvokkaaksi sotavangiksi rajan takana.
Ei tässä pientä kurjuutta kummempaa, olen vain kärsinyt viime aikoina hienoisesta kaamosmasennuksesta ja kuvausmotivaatiokin on ollut aika nollissa. Asiaintilaan vaikuttanee osaltaan se, että olen harjoittanut valokuvausta jo yli 30 vuoden ajan ja viime vuosina taistellut ja työskennellyt valokuvauksen kunnian kentillä varsin aktiivisesti ja ansiokkaasti, mistä on todisteena yli tuhannen viestin ja yli sadan tuhannen lukukerran suuri valokuvaketjuni foorumin kuvaosastolla, kuten ehkä hyvin tiedät.
Viime aikoina on tuntunut siltä, että on hyvä pitää vähän taukoa vakavahenkisestä valokuvaustyöstä ja pohtia rauhassa elämäni syvimpiä päämääriä ja tavoitteita valokuvauksen ammattisotilaana ja savolaisena marsalkkana. Samalla, kun olen pitänyt ansaittua lomaa valokuvaustyöskentelystä, olen myös pitänyt taukoa kirjoittelemisesta tämän foorumin lisäksi myös kaikille muille foorumeille ja sometusalustoille, mikä on tehnyt mielenterveydelle ihan hyvää.
Maailmassa on tapahtunut viime vuosina niin paljon mielenkiintoisia asioita ja meno vain muuttuu entistä jännittävämmäksi, kun Donald Trump palaa entistä hurjempana takaisin Yhdysvaltain presidentiksi. Näiden asianhaarojen vallitessa ei kerta kaikkiaan jaksa entiseen malliin soittaa suutaan netissä vanhojen vakaiden rauhan ja hyvinvoinnin aikojen malliin, kun päivittäiset uutiset maailmalta ja välillä jopa täältä koto-Suomestakin ovat mielenkiintoisempia, kuin mitkään Netflixin elokuvat tai sarjat konsanaan.
Olen kyllä lähes päivittäin seurannut täällä käytävää keskustelua ja todennut, että tämän foorumin kultaiset vuodet taitavat olla auttamattomasti takanapäin. Tämä foorumi tulee vuodenvaihteessa jo 22 vuoden ikään, mikä on internetin ihmeellisessä maailmassa varsin korkea lukema. Olen itse ollut tällä foorumilla mukana aktiivisesti sen ensimmäisestä toimintavuodesta lähtien ja voin todeta, että pitkään aikaan täällä ei ole ollut enää sellaista taisteluhenkeä ja suoranaista sotahurmosta esimerkiksi kameramerkkien tai objektiivien paremmuudesta, mikä oli voimissaan vielä edellisellä vuosikymmenellä.
Toki tähän asiaintilaan voi omalta osaltaan vaikuttaa myös monien kilpailevien julkaisualustojen lisäksi se, että minun lisäkseni muillakin rauhaa ja hyvinvointia rakastavilla valokuvaajilla voi olla samanlaisia tuntemuksia kuin itselläni on.
habannaama kirjoitti: ↑Marras 16, 2024 17 : 42
T71 kirjoitti: ↑Marras 16, 2024 15 : 51
Maffer kirjoitti: ↑Marras 16, 2024 14 : 15
Luuri vaa taskuun. Huolet katoaa siihen.
Vaimo vaihdossa rajalaan. Huolet katoaa siihen.
Eikös ne huoli siellä ainoastaan vähän käytettyjä ja hyvä kuntoisia
Mielestäni tähän asiaan sopii erittäin hyvin tämän ketjun otsikko, uusi on uutta ja vanha vanhaa.
Käsittääkseni herra hapannaaman vaimo ei ole lähimainkaan mikään korkkaamaton kuusitoistakesäinen, vaan paljon elämää nähnyt nainen, jossa on selkeitä ikääntymisen ja käytön jälkiä ja shutter countkin lienee melkoisen korkea. Näin ollen Rahalan hyvityshinta on varmaankin suhteellisen vaatimaton, eikä sillä välttämättä saa ilman tuntuvaa välirahaa hankituksi kovinkaan montaa korkealaatuista Nikon Z-sarjan objektiivia.
Toisaalta joku ikääntynyt, nyrkkikyllikkiin kyllästynyt, piilokojussa asuva partasuuluontokuvaaja voisi kaikesta huolimatta maksaa hapannaaman vaimosta melko huomattavankin summan, vaihtaa rahapulassa jopa 600/4 lintuputkensa siihen, jos saisi kojuunsa naisen tuomaan hieman lisälämpöä makuupussiinsa ja muutoinkin, esimerkiksi ruokaa laittamaan ja jalustaa kantamaan.
Mielestäni hapanaaman kannattaa kuitenkin harkita tarkkaan, ennen kuin lähtee Rajalaan vaimonsa kanssa. Käsittääkseni talonmiehen työt ovat fyysisesti ja välillä henkisestikin melko raskaita, jolloin kokeneen vellinkeittäjän puutteen asunnossa huomaa todennäköisesti melko nopeasti. Siihen eivät välttämättä tuo kovin suurta lohtua edes kaikkein korkealaatuisimmat Nikon Z-sarjan objektiivit, jos alkaa näkemään nälkää, kokemaan puutetta ja kärsimään yksinäisyydestä.