Spektrometriä mielis

[jaava]

Mitä edellisestä opimme:
Koska normaalin kameran objektiivin rakenne hukkaa valosta ison osan täydellä aukolla äärilaidoillaan, niin kameran optiikkaa ei pitäisi käyttää spektrometrissä (toki siihen on muitakin syitä).
Jos kuitenkin haluaa järjestelmäkameraa käyttää, niin käytetään ilman objektiivia

Tuossa rakenteessa peili, joka fokusoi säteet kennolle, on riittävän suuri (leveä) tekemään sen kaikille hilasta tuleville saman kertaluvun spektrin säteille.

Pintapeilien ja heijastavan hilan käytössä on myös se etu, ettei valon tarvitse läpäistä väliainetta.

Noi peilit voi olla myös taivutettuja tasopeilejä (ei siis pallopintoja) jotka saattaa olla helpompi valmistaa. Onnistuisikohan esimerkiksi kiillotetun alumiinilevyn taivutus säädettävällä mekanismilla riittävän tarkasti ja stabiilisti.
Kun Jamess Webb teleskoopin pääpeilin kuusikulmaisten osien pinnan kaarevuussädettä voidaan säätää maasta käsin, niin luulis papparaisen voivan säätää alumiinlevyn kaarevuutta ruuvimeisselillä vieressä istuen.
NASA:n James Webb sivuilta: "The primary mirror segments also have an additional actuator at its center that adjusts its curvature. "
https://jwst.nasa.gov/content/observato ... index.html
Vai pitäskö peilillä olla riittävän tarkkuuden saavuttamiseksi myös kokoa kunnolla - vaikka puoli metriä

PS. Mitenköhän musta tutuu, että jos tuota alan rakentamaan, niin haukkaan kyllä liian tuhdin palan

[jaava]

Noi peilit voi olla myös taivutettuja tasopeilejä (ei siis pallopintoja) jotka saattaa olla helpompi valmistaa. Onnistuisikohan esimerkiksi kiillotetun alumiinilevyn taivutus säädettävällä mekanismilla riittävän tarkasti ja stabiilisti.

Nonnii - tulipa taas puhuttua pötyä. Tai ehkä tuolla jonkinlaista kuvaa saakin. Silmämääräisesti monissa sepekrometri-kuvissa on esiintynyt noita "taivutettuja" tasopeilejä.

Netissä tuli vastaan kiinlainen tutkimus Czerny–Turner rakenteen aberraatiokorjauksesta:
https://www.researchgate.net/publicatio ... ral_region

Koverassa pallopeilissä on palloaberraatiota myös optisella akselilla olevissa pisteissä.
Optisen akselin ulkopuolisissa pisteissä on lisäksi komaa, astigmatismiä, kuvapinnan kaarevuutta ja vääristymää (tyyny, tynnyri).
Yleensä merkittävimmät ovat:
- Palloaberraatio
- Koma
- Astigmatismi

Palloaberraatio ja koma saadaan minimoitua mitoituksella. Mutta sen sijaan astigmaattisuus, joka saattaa vaivata pahastikin, vaatii toroidisten peilien käyttöä (ed. viestin kuva) sekä kollimaattorina (collimating mirror) että tarkennuksessa (focusing mirror).

Troidinen peili on tällainen:

Tutkimuksessa mainitaan sen olevan helpompi valmistaa kuin muut pallopinnasta poikkeavat peilit.

[jaava]

Jäi vaivaamaan tuo kirjoittamani "Silmämääräisesti monissa sepekrometri-kuvissa on esiintynyt noita "taivutettuja" tasopeilejä" ja piti hieman katsastaa. Löytyi mm. tällainen avatun Orielin monokromaattorin kuva, jossa tuo isompi on fokusointipeili. Siinä on selkeää kaarevuutta sekä lyhyessä että pitkässä sivussa. Voihan se olla pallopintakin, mutta epäilen toroidipintaiseksi peiliksi.

[hkoskenv]

Noi peilit voi olla myös taivutettuja tasopeilejä (ei siis pallopintoja) jotka saattaa olla helpompi valmistaa. Onnistuisikohan esimerkiksi kiillotetun alumiinilevyn taivutus säädettävällä mekanismilla riittävän tarkasti ja stabiilisti.
Kun Jamess Webb teleskoopin pääpeilin kuusikulmaisten osien pinnan kaarevuussädettä voidaan säätää maasta käsin, niin luulis papparaisen voivan säätää alumiinlevyn kaarevuutta ruuvimeisselillä vieressä istuen.

Harrastetasoisten optisten laitteiden peilit pitää olla muodossaan noin aallonpituuden kymmenesosan tarkkuudella. Eli noin 50 nm:n. Siinä pitää olla vakaa käsi, että ruuvaa sillä tarkkuudella. Sen sijaan hiomalla voi saada pienellä harjoituksella tuollaisen tarkkuuden, jos vaan pystyy mittaamaan poikkeaman oikeasta muodosta. Ainakin lasiin, alumiinin tarkka hionta on vaikeampaa. Yleensä peilit ovat aluminoitua (tai muulla materiaalilla pinnoitettua aallonpituusalueesta riippuen) lasia.

[jaava]

Noi peilit voi olla myös taivutettuja tasopeilejä (ei siis pallopintoja) jotka saattaa olla helpompi valmistaa. Onnistuisikohan esimerkiksi kiillotetun alumiinilevyn taivutus säädettävällä mekanismilla riittävän tarkasti ja stabiilisti.
Kun Jamess Webb teleskoopin pääpeilin kuusikulmaisten osien pinnan kaarevuussädettä voidaan säätää maasta käsin, niin luulis papparaisen voivan säätää alumiinlevyn kaarevuutta ruuvimeisselillä vieressä istuen.

Harrastetasoisten optisten laitteiden peilit pitää olla muodossaan noin aallonpituuden kymmenesosan tarkkuudella. Eli noin 50 nm:n. Siinä pitää olla vakaa käsi, että ruuvaa sillä tarkkuudella. Sen sijaan hiomalla voi saada pienellä harjoituksella tuollaisen tarkkuuden, jos vaan pystyy mittaamaan poikkeaman oikeasta muodosta. Ainakin lasiin, alumiinin tarkka hionta on vaikeampaa. Yleensä peilit ovat aluminoitua (tai muulla materiaalilla pinnoitettua aallonpituusalueesta riippuen) lasia.

NASA:n sivuilla on kuva peili-segmentistä, jossa näkyy räjäytyskuvana myös toimilaitteet:
https://jwst.nasa.gov/content/observato ... index.html
Minusta kuvassa näkyy toimilaitteissa aivan kuin hammaspyörä ja (sähkö)moottori. Muusta mekaniikasta ei saa selvää.
YouTube videossa (kohdassa 1:48) sanotaan pelilejä voitavan säätää muttaman nanometrin tarkkuudella (tiny phasing adjustments of just a few nanometers each were made to the mirror segments to bring those instruments into focus)
https://www.youtube.com/watch?v=E-pNS5mDExQ

Piirsin NASA:n kuviin noi toimilaitteet joilla voi ilmesesti säätää peilien asentoa ja muotoa muutaman nanometrin tarkkuudella:

Kuva: Räjäytyskuva pääpeilin yhdestä kuusikulmaisesta segmentistä. NASA:n teksti sanoo noiden keskellä olevasta toimilaitteesta: "The primary mirror segments also have an additional actuator at its center that adjusts its curvature." - Kuvaan kirjoitin sen säätävän polttoväliä, vaikka teksti sanoo sen säätävän muotoa ... säätäkö se sekä polttoväliä, että geometriaa pois pallopinnasta.

Oliskohan tuollaisen toimilaitteen tekeminen kellarin viilapenkissä ylivoimaista

[hkoskenv]

Kuva: Räjäytyskuva pääpeilin yhdestä kuusikulmaisesta segmentistä. NASA:n teksti sanoo noiden keskellä olevasta toimilaitteesta: "The primary mirror segments also have an additional actuator at its center that adjusts its curvature." - Kuvaan kirjoitin sen säätävän polttoväliä, vaikka teksti sanoo sen säätävän muotoa ... säätäkö se sekä polttoväliä, että geometriaa pois pallopinnasta.

Käsittääkseni se säätää peilin muodon. En nyt muista mikä Webbin peilien muoto on, mutta noissa on usein hyperboloideja. Peilin pitäisi kai olla hiottu oikeaan muotoon niin hyvin kun pystytään mutta säätö kompensoi kaikenlaiset hiontavirheet, mekaaniset toleranssit ja virheasennot jne.

Kyllä kai nuo ovat jonkinlaisia ruuviaktuaattoreita. Sitä en osaa sanoa onko sen lisäksi käytetty pietsosähköistä aktuaattoria säätämään viimeiset nanometrit. Niitä käytetään ainakin arkisemmissa optiikkahommissa.

Oliskohan tuollaisen toimilaitteen tekeminen kellarin viilapenkissä ylivoimaista

Tuo on vähän vaikea kysymys. Jos olet ihminen, joka ei usko, että mikään on mahdotonta ennen kuin itse kokeilee (sellainen mielikuva näistä jutuitsa tulee), turha kai sitä on kenenkään muun sanoa, että se on mahdotonta. Mutta minä en lähtisi haastamaan NASAn flagship-vempeleitä Bilteman kierretangosta sahatulla pätkällä omassa autotallissa. Minulle 5 sadasosaa on tarkkuus, jonka jäkeen alkaa hiukset harmaantua ennenaikaisesti.

Mutta jos sinulla on käytettävissä tarkkuuskoneistusvälineet ja mittalaitteet, joilla voi mitata virheet säädön tekemiseksi, niin ehkä sitä voi kokeilla. Voi kyllä olla, että peilin hiominen kerralla muotoonsa on pienemmän vaivan tie kuin mekaanisen säätölaitteiston rakentaminen. En ole kuullut, että kukaan olisi tehnyt tuolla tavalla säädettävää optiikkaa esim. kaukoputkeen.

[Maffer]

Kohta on mennyt 15000€ rahaa kun kuluttajahintaiset spektrot saisi murto-osalla valmiina.

[jaava]

Kohta on mennyt 15000€ rahaa kun kuluttajahintaiset spektrot saisi murto-osalla valmiina.

Minulle matka on se tärkein mikä innoittaa.
Laitteistoakin tarvitsen vain sen verran, että saan todennettua toimivuuden .
Tosin ikä on tehnyt viisaammaksi: Kaikki on plussaa, mitä ei tule hankittua

Harrastuksessa johon suhtautuu intohimolla, ei omalle työlle voi oikein asettaa hintaa.

[Maffer]

Voisitko valmistaa optimaalisen kuvausvalon? Sellaisen voisi vaikka ostaa. Kickstarter ja sillee.

[jaava]

Käsittääkseni se säätää peilin muodon. En nyt muista mikä Webbin peilien muoto on, mutta noissa on usein hyperboloideja. Peilin pitäisi kai olla hiottu oikeaan muotoon niin hyvin kun pystytään mutta säätö kompensoi kaikenlaiset hiontavirheet, mekaaniset toleranssit ja virheasennot jne.

Eli toimilaitteella saisi tehtyä pallopintaisesta peilistä paraboloidin peilin, kun sopivasti vetää peiliä keskipisteestä. Pallopinnan ja hyperboloidin ero on melkoisen pieni, joten paljon se ei venytystä tarvitse. Ja jokainen nanometri on plussaa.
Materiaalien on oltava melkoisen tasalaatuisia, jotta koko peilipinta muuttaa muotoaan samalla tavoin.

Mutta toroidipintaista peiliä ei tuolla venytystekniikalla saa.

[hkoskenv]

Eli toimilaitteella saisi tehtyä pallopintaisesta peilistä paraboloidin peilin, kun sopivasti vetää peiliä keskipisteestä. Pallopinnan ja hyperboloidin ero on melkoisen pieni, joten paljon se ei venytystä tarvitse. Ja jokainen nanometri on plussaa.

Sinulla pitää kuitenkin olla joku laite, joka näyttää virheen. Mikset saman tien hio sitä peiliä oikeaan muotoon? Muistaakseni ero paraboloidin ja pallon välillä se on harrastajakaukoputkissa satojen nanometrien luokkaa ja lähtee kevyellä hiomisella, kunhan tietää mistä ottaa. Se on noissa vaikein asia.

Yleensä adaptiivista optiikkaa tarvitaan siihen, että muutetaan kaukoputken peilin muotoa ilmakehän häiriöitä kompensoimaan. Webbissä se tarvittiin kompensoimaan mekaniikan epätäydellistä asettumista paikalleen oloissa, joissa minkäänlainen huoltotyö ei ole mahdollista. Tavallisessa spektrometrissä ei pitäisi olla kumpaakaan tarvetta adaptiiviselle optiikalle.

Materiaalien on oltava melkoisen tasalaatuisia, jotta koko peilipinta muuttaa muotoaan samalla tavoin.

Niin pitää ja sellaisten materiaalin hankkiminen voi olla vaikeaa harrastajalle. Ja tarkkuuskoneistus, jolla tehdään nanometrien tarkkuudella siististi kiertyvä ruuvi.

Mutta toroidipintaista peiliä ei tuolla venytystekniikalla saa.

Kyllä sillä saa millaisen muodon tahansa, jos sen pystyy mittaamaan ja laskemaan tarvittavat korjaukset ja muodonmuutoksiin tarvittavat jännitykset pysyvät sallituissa rajoissa. Monimutkaisempi muoto, kuten toroidi, vaatii useamman aktuaattorin.

[jaava]

Voisitko valmistaa optimaalisen kuvausvalon? Sellaisen voisi vaikka ostaa. Kickstarter ja sillee.

Mua kiinnostaisi saada lamppu, jonka säteilemän valon taajuuskaista tunnetaan tarkasti ja mielellään jaossa tiedostona. Sillä sais kalibroitua spektrometrin y-akselin.

[temama]

Yeez! Tää on ehdottomasti hyvää juttua, Jaava!

Tälläinen tekninen keskustelu ja DIY tekeminen on joskus paljon hedelmällisempää kuin ainainen kameraspeksien vertailu kameroiden välillä, laitteiden jotka ovat muutenkin melkolailla samanlaisia.

Täällä foorumilla vois jutella enemmänkin kaikenmoisista kuvausvirityksistä yms. Ja esim siitä millä tekniikalla joku valokuva on otettu. Ja omintakaiset objektiivivertailutkin olisi tosi hauskaa luettavaam ehkäpä jopa hyödyllistä.

[hkm]

Harrastaja jaava haluaa tehdä kiitettävästi ja ihailtavasti kaikki suunnittelemansa pitkän kaavan mukaan. Spektroskoopin säteiden kollimointi vinolla off-axis-kollimointipeilillä ei ole kotiverstaalla viilapenkin ja vasaran avulla tehtävissä. Halvimmin ja riittävästi kollimointi onnistuu laittamalla alle kymmenen euron hintainen kiikarin akromaattiobjektiivi polttovälin etäisyydelle raosta. Hieman parempaan tulokseen pääsee käyttämällä kameran pitkäpolttovälistä objektiiviä. Ja vielä pienen aavistuksen parempi, jos objektiivin kehällä on jalosukuisuutta osoittava kallis värillinen raita.

Toroidinen pinta on suhteellisen helppo valmistaa. Tällaisilla pinnoilla korjataan silmälaseissa hajataittesuudesta aiheutuva astigmaattisuus. Omakohtaistakin kokemusta asiaan on. Suomessa hiottiin silmälaseja 90-luvulle asti, jolloin kilpailukyky nopeasti menetettiin tuotannon siirtyessä ensin Itämeren eteläiselle puolelle. Tuolloin ostin viimeiset Instrumentariumin romuksi menevät hiomakoneet, joilla valmistin jonkin verran asiakaskohtaisia toroidipeilejä teollisuuden tarpeisiin.

Webb-teleskoopin peilisegmentit ovat pinnaltaan hyperboloideja, joita on kolmea eri mallia, riippuen peilien etäisyydestä optisesta akselista. Aktuaattorit eivät perustu hienokierteisiin ruuveihin, vaan rakenteen sopivasti välittyviin joustoihin, jolloin yhdellä moottorilla saadaan aikaan karkea ja erinomaisen tarkka säätö. Tämäkään ei ole ihan viilapenkissä syntyvä rakenne, mutta 3D-tulostimen avulla syntyy jo varsin toimiva malli:
https://www.youtube.com/watch?v=5MxH1sfJLBQ

Webb-teleskoopista olen pitänyt tähtiharrastajien tapaamisissa useamman esitelmän menneinä vuosina. Olen päättänyt esitykseni ojentamalla käteni teatraalisella - ja hyvin harjoitetulla liikkeellä kohti länttä - todeten meitä lähellä olevan avoimen kysymyksen: ”Käteni osoittamassa suunnassa on rakenteilla ydinvoimala, joka maksaa täsmälleen yhtä paljon kuin Webb-teleskooppi, ja joka on yhtä paljon myöhässä. Kumpi tuottaa ensin laatuisia kosmoksen kuvia tai täysimittaisesti sähköä valtakuntamme verkkoon?” Jännitysnäytelmä on vielä hetken avoinna.

Virtuaalinen tuoppi jokaiselle, joka taitaa kertoa sivullani: http://www.teknofokus.fi/Foto/spektri.htm otsikon ”Hieman erikoisempi spektri.” yllä olevan kuvan synnyn.

Usein olen vieraillut Espoon VTT:n, Helsingin observatorion museon ja Kelloseppäkoulun tiloissa. Aina hämmästelen ja ihailen vitriineissä olevien menneiden aikojen taitajien työn jälkeä, joka saatu aikaan ilman bittejä, tietokoneita, numeerista työstöä, digitaalisia mittavälineitä, internetiä, googlea...

Osaisiko jaava tai joku muu neuvoa ohjelman, jolla voisi lukea kansiossa olevan kuvan nimeä klikkaamalla kyseisen kuvan tiettyjen ja annettujen pikselien lukuarvot laskentataulukkoon. Minulla on kahden vuosikymmenen takaisia Nikon D100:n pimeäkuvia talletettuna CD:lle. Yksi tarkoitus olisi puhaltaa pölyt kamerasta ja verrata tämänhetkisiä pimeäkuvia menneisiin. Kuvankäsittelyohjelmalla tuo toki hoituisi, mutta hieman joutuisampi menettely helpottaisi aloituskynnykselle kapuamista.

Hannu Määttänen

[janne.]

Osaisiko jaava tai joku muu neuvoa ohjelman, jolla voisi lukea kansiossa olevan kuvan nimeä klikkaamalla kyseisen kuvan tiettyjen ja annettujen pikselien lukuarvot laskentataulukkoon. Minulla on kahden vuosikymmenen takaisia Nikon D100:n pimeäkuvia talletettuna CD:lle. Yksi tarkoitus olisi puhaltaa pölyt kamerasta ja verrata tämänhetkisiä pimeäkuvia menneisiin. Kuvankäsittelyohjelmalla tuo toki hoituisi, mutta hieman joutuisampi menettely helpottaisi aloituskynnykselle kapuamista.

rawdigger: https://www.rawdigger.com/

maksullinen muttei kallis.

[jaava]

jolla voisi lukea kansiossa olevan kuvan nimeä klikkaamalla kyseisen kuvan tiettyjen ja annettujen pikselien lukuarvot laskentataulukkoon. Minulla on kahden vuosikymmenen takaisia Nikon D100:n pimeäkuvia talletettuna CD:lle.

Noita kameroiden raw-tiedostoja lukevia ohjelmia on muutamia osunut silmiin (en tähän hätään muista yhdenkään nimeä). Mä en ole niitä juuri käyttänyt, joten en tiedä kuinka tarkasti ja helposti niistä saa senselien lukuarvoja poimittua.

Katsoin tuon Nikonin D100:n olevan libraw modulissa tuettuna, joten todennäköisesti onnistuisi tuolla mun metodilla.
Esimerkiksi:
Ohjelma, jolle annetaan kuvatiedosto (esim. copy pastella hakemistosta), haluttujen senselien osoitteet (jos paljon, niin tekstitiedostona) ja lukemien talletusta varten tekstitiedoston nimi, on suhteellisen yksinkertainen toteuttaa.
Tekstitiedostosta senselien lukemat saa kopioitua (monet osaa itsekin lukea tekstitiedostoja) helposti laskentataulukkoon.

PS. Mielenkiintoinen rakenne tuo Webb:n peilien liikkuttelun toimilaite. Mä luulin niitä olevan vain 3, joilla peiliä saisi kallisteltua, mutta tuossahan on riittävästi kunnon liikesimulaatioon (6 kappaletta).
Toimilaitteessa on aivan käsittämättömän hienoja ideoita: tarkkuus nanometriluokassa, sekä hieno/karkea liikuttelu samalla moottorilla ja suurin liike 2 cm laitteella, jolla pystyy liikkumaan muutaman nanometrin askelissa. Niin ja mekaaninen ratkaisu, jossa välykset on hyvin hallinnassa.

PS2. Spektrometri: Mulla on nyt kaksi ohjelmaa valmiina ja kolmas aluillaan, joilla on tarkoitus käsitella kameran raw-tiedosto sellaiseen kuntoon, että sen voi antaa itse spektriä käsittelevälle ohjelmalle (joka on puolivalmis):

1. Ensimmäinen ohjelma pinoaa halutun määrän raw-kuvia (maksimimämäärä on sadoissa). Valitsin strategiaksi lukea tiedostoista vain palasen yhtä pinoamista varten ja lopuksi yhdistää pinoista suodatetut palaset yhdeksi kuvaksi. Tällöin päästää suurempiin pinon syvyyksiin, ilman että tietokoneesta käy muisti vähiin. Huono puoli on laskenta-ajan kasvu, kun samaa kuva-tiedostoa joutuu lukemaan useampaan kertaan muistiin. Lopputulos tallennetaan raw-formaatin tiedostoon (oma rakenne).
2. Toinen ohjelma laskee senselikohtaiset korjaustermit pinotuista (suodatetuista) flat field ja dark frame kuvista. Ja tallentaa tulokset korjaustiedostoksi.
   Tässä mä valitsin strategiaksi vaatia flat field ja dark frame kuvien olevan otettu samalla valotusajalla ja ISO-arvolla. Huono puoli on hieman epäkäytännöllisen paljon syntyviä korjaustiedostoja - ainakin jos joutuu käyttämään kaikkia kamerasta löytyvia asetuksia. Hyvä puoli on parempi tarkkuus.
3. Tällä hetkellä keskityn ohjelmaan, joka laskee haluttuun (pinottuun ja vaikka spektrin) kuvaan korjaukset korjaustiedoston avulla ja korjaa samalla huonosti toimivat senselit.
4. Lopuksi voikin taas palata spektriä käsittelevän ohjelman pariin, joka pitää ensimmäiseksi opettaa lukemaan korjattu raw-tiedosto.
   Tässä vaiheessa pitäs saada spektrometrin mekaniikkaankin parannus. En vielä pysty sanomaan millaiseen ratkaisuun sen suhteen päädyn, mutta mahdollisuuksiahan on mielenkiintoista kartoittaa . Taitaa kuitenkin James Webb olla turhan vaativa kohde yrittää kopioida

[hkoskenv]

Virtuaalinen tuoppi jokaiselle, joka taitaa kertoa sivullani: http://www.teknofokus.fi/Foto/spektri.htm otsikon ”Hieman erikoisempi spektri.” yllä olevan kuvan synnyn.

En ole koskaan nähnyt tuollaista. Laseroivilla laitteilla saa piikikkäitä spektrejä leveilläkin taajuuskaistoilla, mutta ne piikit ovat erittäin kapeita.

Arvaan, että jatkuvaspektrinen lähde on kuvattuna jonkun noin 10 aallonpituuden paksuisen kerroksen läpi ja tuossa näkyy kaviteetin optiset moodit. Arvaan myös, että jään virtuaalisesti kuivin suin.

[jaava]

Virtuaalinen tuoppi jokaiselle, joka taitaa kertoa sivullani: http://www.teknofokus.fi/Foto/spektri.htm otsikon ”Hieman erikoisempi spektri.” yllä olevan kuvan synnyn.

Siinähän on selvästi mustan kappaleen spektri ja kennon eteen on laitettu 8 kappaletta maskeja
No kirkkain viiva näyttää olevan sininen, joten mun arvaus hieman ontuu mustan kappaleen osalta.

[Guzzi]

Jos päädyt tekemään mekaanisia säätöjä käyttäen hammasratasvaihteistoja niin muistuttaisin seuraavaa:

Vaihteistot eivät yleensä ole kovin lineaarisia vaan toisionopeus voi vaihdella huomattavastikin. Tämä vaihtelu
on myös erilaista riippuen siitä, onko vaihteisto vetämässä vai jarruttamassa. Tähän vaivaan voi tehdä nopeuden
vaihtelun korjausfunktion.
On saatavana erityisesti mittaustarkoituksiin tehtyjä tarkempia vaihteistoja kalliimpaan hintaan.
Ruuvivaihteet ovat yleensä tarkempia kuin hammasratasvaihteet.

[jaava]

Sain sitten ensimmäiset testit ohjelmalla joka korjaa kuvan (testauksen vuoksi nämä on flat field kuvia):

Kuva: Senselien arvot diagonaalilta kaikista neljästä kanavasta. Kuvaajien alku- ja loppupäät sijoittuvat nurkkiin, jossa senselien kohina näkyy hieman suurempana, kuin keskellä, joka saa valoa enemmän.

Kuvia otin 101, jotka aluksi suodatin ja sen jälkeen mankeloin ohjelmalla, joka korjaa Flat Field Correct parametreillä jokaisen senselin.
Flat Field Correct parametrit on aiemmin tehty ja niiden laskentaan on käytetty 101 flat field kuvaa, sekä 101 dark frame kuvaa.

Kohina ei aivan kauheasti enää suppene kun kuvia on yli 50. Seuraavassa kohinat kuvista kun valotuksia on suodatettu 1, 11, 51 ja 101:

Kuva: Kuviin on otettu vain palanen diagonaalia flat field korjatun kuvan nurkasta.
Kohina vaimenee aika rajusti jo ensimmäisten 10 kuvan aikana. 50 kuvaa on selkeästi parempi kohinan suhteen kuin 11. Sen sijaan 50 ja 100 kuvan välillä saa olla jo tarkkana huomatakseen eron.

Mä olen käyttänyt melko matalaa intensiteettiä näissä kuvissa (myös korjausparametrien laskennassa), joten ne saattavat olla kohinan suhteen jonkin verran parempia kuin kuvat jotka otetaan lähempänä saturaatiotasoa (?) (vaikka siellä vastaanotetaan enemmän fotoneita). Ja tietysti parempia kuin kuvat, joissa käytetään pidempää valotusaikaa (näissä 1/400).