Julkisilla paikoilla kuvaaminen

Pipoa voi löysätä, mutta aiheen tulee liittyä jotenkin valokuvaukseen.
jaava
Viestit: 2040
Liittynyt: Joulu 27, 2004 16 : 41
Paikkakunta: Espoo

Julkisilla paikoilla kuvaaminen

Viesti Kirjoittaja jaava »

Meidän saunakulttuuri on tehnyt suomalaisista hieman vapaammin alastomuuteen suhtautuvia. Nuoret sukupolvet ottaa kuitenkin mallia ulkomailta (USA?), ja ehkä maahanmuuttajatkin ovat tuoneen muassaan tiukempia käsityksiä.

Näkemystä kuvaamisesta yleisellä paikalla
Minulle oli yllätys lain muuttumisesta 2023.

Salakuvaaja piinaa vähäpukeisia naisia Helsingissä – Oikeusoppinut kertoo, milloin kuvaaminen voi ylittää rikoskynnyksen
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/382a ... cd071d1688

Uimarannoilla vähäpukeisten ihmisten kuvaaminen ei yleensä ole laitonta, kertoo rikosoikeuden apulaisprofessori Tatu Hyttinen Turun yliopistosta.
Lähtökohta on, että julkisilla paikoilla kuvaaminen on täysin sallittua. Uimarannat ovat julkisia paikkoja.

Kuvaaminen voi joissain ääritapauksissa täyttää seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistön. Seksuaalista ahdistelua koskeva pykälä laajeni koskemaan myös muita kuin koskettelemalla tehtyjä rikoksia vuoden 2023 alussa. Jotta kuvaaminen olisi rikollista, tulisi kuvaamisen olla niin voimakasta tai toistuvaa, että se rinnastuisi vakavuudeltaan fyysiseen kosketteluun.
Vähäpukeisia ihmisiä kuvaava voi syyllistyä seksuaaliseen ahdisteluun esimerkiksi:
  1. Jos rannalla makaava henkilö kertoisi kuvaajalle, ettei halua joutua kuvatuksi, ja kuvaaja tästä huolimatta jatkaisi kuvaamista.
  2. Jos kuvaa rannalla olevien rintoja, takapuolia tai muita tavanomaisesti seksuaalisesti merkityksellisinä pidettyjä ruumiinosia.
  3. Jos kuvaaja tulee kuvaamaan häiritsevän lähelle vähäpukeista ihmistä.
Sillä on rikosoikeuden näkökulmasta väliä, kuvataanko rannalla makoilevia ihmisiä pelkästään omaan käyttöön vai levitetäänkö materiaalia myös muille:
  • Kuvamateriaalia levittävä voi syyllistyä kunnianloukkaukseen. Levittämisen tarkoituksena pitää kuitenkin olla halventaminen.
  • Levittäjä voi teoriassa syyllistyä myös yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen.
  • Rikoksiin voivat syyllistyä videon nettiin jakaneen henkilön lisäksi he, jotka tietoisesti jakavat videon linkkiä eteenpäin esimerkiksi keskustelupalstoilla.
Viimeksi muokannut jaava, Elo 02, 2024 21 : 53. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
©pjm
Viestit: 6393
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: Julkisilla paikoilla kuvaaminen

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

Tästähän se vasta soppa täällä tulee, katotaan monta sivua tirkistelijät saa täältä kasaan.
jaava
Viestit: 2040
Liittynyt: Joulu 27, 2004 16 : 41
Paikkakunta: Espoo

Re: Julkisilla paikoilla kuvaaminen

Viesti Kirjoittaja jaava »

©pjm kirjoitti: Elo 02, 2024 21 : 51 Tästähän se vasta soppa täällä tulee, katotaan monta sivua tirkistelijät saa täältä kasaan.
Jos kuvaat yleisillä paikoilla, olisi sinunkin hyvä tietää missä menee oikeudelliset rajat. Tahdikkuushan sinulla on kunnossa.
temama
Viestit: 10574
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Re: Julkisilla paikoilla kuvaaminen

Viesti Kirjoittaja temama »

jaava kirjoitti: Elo 02, 2024 21 : 57
©pjm kirjoitti: Elo 02, 2024 21 : 51 Tästähän se vasta soppa täällä tulee, katotaan monta sivua tirkistelijät saa täältä kasaan.
Jos kuvaat yleisillä paikoilla, olisi sinunkin hyvä tietää missä menee oikeudelliset rajat. Tahdikkuushan sinulla on kunnossa.
No voe wittu! Just kun saamassa valmiiksi kesäeroottisen kuvasarjani Hietsun rantahietikoilta, ikuistettuna kympin 50 millisellä!! Toisaalta mun kuvat on taidetta, ei mitään tirkistelyä - onks se eri juttu?

Jok'tapaukses chheers, perjantaijallu korkattu <3
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
mremonen
Viestit: 9461
Liittynyt: Joulu 10, 2003 15 : 43
Paikkakunta: itähelsinki
Viesti:

Re: Julkisilla paikoilla kuvaaminen

Viesti Kirjoittaja mremonen »

Tässäkin pitää erottaa kuvaaminen ja julkaisu. Ja missä kontekstissa julkaisu on.

Onhan lastenkin, siis ei omien, kuvaaminen nykyään hieman nou-nou.
Innovoija (innovator) – 2–3% väestöstä: uskalias, koulutettu, omaa useita informaation lähteitä;
---
blogi
habannaama
Viestit: 5381
Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35

Re: Julkisilla paikoilla kuvaaminen

Viesti Kirjoittaja habannaama »

Tuskin oma vajaa 18-vuoden työurani kiinteistöhuollon parissa mikään mittari millekään ole, mutta siitä sellainen aasinsilta tähän aiheeseen kuitenkin...

Huomannut näiden vuosien aikana yleisen kulttuurin muuttuneen sellaiseksi, että ihmisistä tullut välinpitämättömämpiä käytökseltään.
Ennen oltiin kohteliaampia, osattiin esitellä itsensä puhelimessa (ihan oikeasti nykypäivän nuorista n. 70% vastaa heille soittaessa "niin", tai "joo" tai vst.
10% on täysin hiljaa, jolloin itse joudut soittaessasi esittelemään itsesi ja asiasi).

Kun menet ovesta sisään, törmäät ensimmäiseksi ulko-ovelta asunnon perimmäiseen nurkkaan ulottuviin vaatemyttyihin ym. vst. ja asuntojen kunto on mitä on.

Jos päivittäisessä arjessa itse huomaa yleisen välinpitämättömyyden ja käytöksen puutteen, sekä uusavuttomuuden kasvaneen, niin ei tarvitse olla järin Einstein tajutakseen, että nykypäivän kännyköiden kanssa (olettaisin, että kalliimpien kameraromujen kanssa hilluvat edelleen omaavat harrastuksen tiimoilta edes säälliset käytöstavat, mitä voi ja missä kuvata?) hilluvat uuvatit kuvaavat mitä sattuu ja milloin vaan.

Mikä tämä tovi sitten sattunut uimaranta-tapaus oli, jossa kahta veden varaan joutunutta lasta elvytettiin, niin osa otti kännyköillään videota/kuvaa...
Ei saisi yleistää, eikä kännykkä tee ihmisestä automaattisesti huonompaa kuin järkkärikään, mutta kyllä se luo edellytykset kaikenmaailman negatiiviselle lähestymiskulmalle kuvauskäytöksen suhteen, kun siitä on tullut normaalia arkipäivää ja käden jatke, ilman syvällisempää ajatusta sen käytöstä.

Yksi hyvä asennemuutosten lisäys olisi se, että moiset vempaimet kiellettäisiin kouluissa, mistä ollutkin jo juttua.
Siihen voitaisiin yhdistää tapakoulutus jo ala-asteelta lähtien.

Nooh, aihe mistä voisi jatkaa ja kuinka...
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
Vastaa Viestiin