(Sticky) Onko vain erikoinen sommittelu hyvää sommittelua?

[harjuva]

Ohessa lupaamani linkki (kuva n:o 8) sellaiseen kuvaan jossa edellämainittua ideaa käytetään mainiosti hyväksi.

http://www.boston.com/bigpicture/2010/0 ... okull.html

[Bengt]

Kiitos, harjuva, olipahan huikeita kuvia tuon antamasi linkin takana.

[Simon Weli]

Et ole varmaankaan syvemmin perustunut somittelun perusteisiin, sillä tässähän on ihan perus jutut, kolmio, diakonaali ja katseen suunnat.
Jos jotain asiasta ymmärrät pystyt sanomaan sitten mikä olisi se perus sommittelu kohteesta.

Pystytkö koskaan keskustelemaan ilman, että menet henkilöön?

Sommitelman tarkoituksena on korostaa pääkohdetta. Tässä tuo alemman miehen sijoittaminen tuohon kohtaan ja sitten kolmantena elementtinä se hattu hajottaa sitä perussommitelmaa siltä osin että kohde tai tässä tapauksessa kahden miehen välinen kontakti saa kilpailevan elementin. Toki siiinä on nuo mainitsemasi asiat, mutta eivät ne ole ainoat sommitelmalliset asiat. Katso edellinen vastaukseni.

Ilman noita kahta mainitsemaani asiaa kuva olisi paljon tylsempi. Tylsemmän kuvan siitä saisi kuvaamalla hiukan alempaa ja sijoitamalla päät kultaisen leikkauksen pisteisiin. Vasemmalla puolella olisi alempana ja se oikealla ylempänä. Hatun rajaaminen veke myös. Mutta ei siitä ainakaan parempaa kuvaa tulisi, joten ei se kannattaisi.

HUH HUH!
ILMAN SITÄ HATTUA EI OLISI KOKO KUVAA! Se on koko kuvan juju, eikä mikään sommittelua 'sekoittava' häiriötekijä! Ilman hattua sommittelun perussääntöä olisi rikottu liikaa.
Mainintasi paljon tylsemmästä kuvasta ilman hattua ei siis riitä.
En olisi ikinä kuvitellut lukevani tuollaisia mielipiteitä valokuvausforumilla.
Huh huh ja vielä kerran huh.

[Simon Weli]

Riippumatta siitä, mitä katsotaan sommitteluksi tai sen keinoiksi, niin peruskysymys taitaa olla se onko kuva "silmää miellyttävä", harmooninen vaiko "silmään tarkertuva", kysymyksiä avoimeksi jättävä.

Tasapainoisessa (enkä nyt viittaa siis mihinkään sommittelun keinoon) kuvassa silmä lepää, se miellyttää helposti eikä sisällä elementtejä joita vastaan katsoja kapinoisi tai joutuisi vahvasti ajattelemaan. Tällainen kuva toisaalta menee helposti ohi, mutta toisaalta voi myös sisältää alitajuisen viestin joka putoaa katsojan huomaamatta hänen ajatteluunsa. Kauniit maisemat, hymyilevät ihmiset, kirkkaat värit, "sääntöjen mukaan" sommitellut kuvat.

Epätasapainoisesta kuvasta katsoja joutuu hakemaan asioita, keksimään selityksiä, ja hän saattaa olla käsittelyä vastaan. Katsoja joka tapauksessa pysähtyy kuvan äärelle, vaikkakin saattaa nopeasti myös hylätä sen. Raflaavat lehti- tai mainoskuvat, "taide" yms.

Se että, minkälainen kuva halutaan tehdä riippuu käytöstä, eikä kuvien siis "pidä olla" jotain tiettyä formaattia.

On myös huomattava, ettei kuvia voi jakaa suoraan vain nähin kahteen kategoriaan, siirtymä on liukuva.

On myös paljon kuvia, joita ei tarkoituksellisesti kuvata tätä jakoa ajatellen. Minusta juuri tällaiset kuvat, joille ei kuvattaessa ajatella käyttöä tai niiden sisällön muodostumista, vaan ne vain otetaan jostain kohteesta, ovat juuri niitä "räpsyjä". Ne vain pyrkivät "dokumentoimaan" kohteen ilman mitään valokuvauksellisia tarpeita. Jos niihin muodostuu jotain tulkittavaa tai kauneutta, on se se satunnaista.

Paljon heittomerkkejä. Jospa jotain tulkintaakin.

Keskustelupalstoilla ei kuulemma ole lupa sanoa olevansa vain 'samaa mieltä'.
Siispä sanonkin olevani helvetin paljon samaa mieltä kanssasi!
Ja lisään:
Oikein sommiteltu voi olla silti täysin hengetön ja puhuttelematon kuva, sopivasti rikotussa sommittelussa voi olla 'se jokin', joka saa viipymään siinä pitkään, mutta ei 'se jokin' synny kuvaan pelkästään sommittelusääntöjä rikkomalla, se voi yhtä hyvin olla täydellisessä sommittelussa.
Hyvä kuva on se jota jaksaa katsoa yhä uudestaan ja uudestaan.
Perus räpsyjä jaksavat katsoa vain niiden kuvaajat.

[Simon Weli]

Palaan hiukan vielä tuohon räpsy/kuva -jakoon.

Higgins on tuolla kuvaosan puolella julkaissut muutaman kuvan, joita kommentoijat ovat pääsääntöisesti ihmetelleet ja jopa väheksyneet. Minusta taas kuvissa on ollut jotain kiehtovaa.

http://www.digicamera.net/keskus/viewto ... t=12662805

Kolme myöhempää huonekuvaa ovat minusta hyvä sarja ja esimerkki juuri sellaisesta kuvista, joissa räpsyys, kuvaajan oma tunne kohteeseen on vähentynyt minimiin. Uskoakseni kommentoijien ongelma on ollut juuri siinä, ettei niissä tunnu olevan mitään juuri sellaista kohdetta, joka kiinnostaa.

Kuvat on olettaakseni kuitenkin otettu harkiten. (Ai miksi? Porraskuva on suoraseinäinen, siitä on alaosa rajattu jälkeen päin pois, se hakee linjoja myös valaisullaan. Käytäväkuvan valo. Ikkunakuvassa taas linjat, kehystys ja mustavalkoisuuden käyttö, kuva voisi olla ikään kuin harmaa värillinen).

Jos katson noita kuvia, ne ovat karuudessaan ajatuksia herättäviä, ja kuitenkin varsinkin sarjana on tuo suorakulmaisuus ja keskiosan valo yhdistävä ja toivoakseni harkittu.

Ensimmäinen henkilökuva on vetoava ja sille kameralle on jotain valokuvaajaa ärsyttävää tehty (Canon-teksti käännetty jälkeenpäin?). Voisiko tälläista temppua pitää myös sommittelua rikkovana ja jopa vain tiettyjä ihmisiä koskettavana?

Olli Olli, olisitpa Oili niin haluasin tavata sinut! ;-)
Olen jälleen niiiiiiiiin samaa mieltä! Se harmaa käytäväkuva oli aivan erinomainen!
Makuasioista on antoisaa kiistellä, vai mitä JS, sinähän et pitänyt niistä lainkaan?

[Simon Weli]

Niiden ongelma on luullakseni siinä, että ne on kuvattu ja julkaistu herraa itseään varten, katsojan jäädessä sijaiskärsijäksi.
Kuvissa ei ole mitään juttua, ne on useimiten ilmiselvyyksiä siitä että joku on jostain syystä päätänyt ottaa kuvan mitättömästä kohteesta.

Mitä noissa on kuvaajalle, pikemminkin juuri kuvan katsojalle. Sinä kaipaat kuvaan jonkun itsestään selvyyden, "jutun". Miksi kuva ei voisi tuoda sitä juttua esille vasta ajatuksen kanssa, miksi sen pitäisi aina osoitella suoraan asiaa? Mielestäni räpsyissä ei ole muuta kuin se "juttu", valokuva on kokonaisuus tai ehkä jopa vain osa kokonaisutta.

Vaikkapa se Higginsin porraskuva. 99 sadasta ei mieti ollenkaan minkälaiset portaat kuvaa, ottaa kuvan salamalla, suuntaa kameran portaiden suunnassa jne. Kuvissa ei näy portaiden syvyys, niistä ei saa kuvaa korkeuserosta, ne eivät kuvaa "siirtymää ylemmälle tasolle". Kyse ei siis tässä ole pelkästään kuvaustekniikasta. Minusta tuo on sarjana kiehtova jonkinlaisena tyhjän sisätilan tarinana.

Minä kaipaan "valokuvataiteelta" (mitä se sitten onkaan) ajattelemaan panevia kuvia. Jos kuvan nimi on Salaisuus ja sitten näytetään vain se salaisuus suoraan, ei tulos ole minusta kovin "luova", vaikka olisi kuinka hyvin sommiteltu tai epäsommiteltu.

Kun on oikein liimattu keskustelu ja syytetty Ollin kirjoitaja kavereiden taholta henkilöön menemisestä niin vastataan kunnolla.
a. emme kumpikaan tiedä varmasti kenelle kukakin kuvaa.
b. Higgin ketjun ottaminen keskusteluun oli erittäin erikoista, sillä kyse on erikoisesta somittelusta.

Mitä tulee portaiden kuvaamiseen, niin joo olen minäkin junaa odottaessa sellaisen kuvannut, (on niitä muitakin kuvattu, mutta ainoastaan tämä oli helposti sivuiltani saatavissa.
Kun kerran 99 sadasta ei ajattele niin... olisiko nyt 98?
Tässä esimerkki kuvassani on se ilmiselvä kuvakulma ja rajaus.

Taiteen tekemisessä pitäydyn edelleen siinä, että tekijän pitää olla tekemässä taidetta.
Onko sarjassa Higgin tosiaan kyse "tyhjyyden etsimisestä yms." tekijän mielestä, vai onko Olli ihan itse päätynyt tuohon?
Minä veikkaan että on enemmän kyse siitä että kuvaaja haki kuvattavaa kyseisestä rakenuksesta?

Jos kuvan nimi on Salaisuus ja sitten näytetään vain se salaisuus suoraan, ei tulos ole minusta kovin "luova", vaikka olisi kuinka hyvin sommiteltu tai epäsommiteltu

Sattumoisin uudelleen julkaisin esimerkkinä ideoinista eräässä toisessa ketjussa kuvan, jonka nimi on salaisuus. Kyseinen kuva on http://jarisiren.1g.fi/kuvat/Huumori/JSD_5366.jpg sivullani huumori osastossa ja päätelin että Olli tarkoittaa tuota kun minun yhteydessä sen esiin otti.

Minulla on 5000 kuvaa netissä nähtävissä ja 99,99 niistä ei ole taidehakuisia, joten tuo huumori kuva, jolla osalistuin leikisään haasteeseen, on huono esimerkki ainakin minusta.

Toisaalta mitä väliä, sillä taide keskustelut on toisissa ketjuissa ja tässä puhutaan sommitelusta?

Yleisesti olen yllättynyt miten meidän oppaiden kirjoitajat kokevat somittelun.

Hyvä kuva, JS! Oikeasti.
Ja se oli mielestäni hyvä esimerkki rikotusta sommittelusta!
Sehän kun EI ollut aivan symmetrisesti, vaan aavistuksen vinosti kuvattu.
Oliko se harkittua?
Kuvasitko myös symmetrisen vaihtoehdon ja pidit tätä lopulta parempana?
Vai pääsikö näin vaan käymään?

[Simon Weli]

Tässä on hyvä idea mutta huono toteutus, sommitelun ja rajauksen kanssa.

Ikäväkseni näe jatkuvasti katsojia, jotka eivät näe kuvaa vaan tehtävän listata tulkitsemansa virheet.

Ehkäpä tuon ajatusleikin jälkeen ymmärrys kasvaisi sille että kuvaamaan ei voi opettaa?

Mainintasi niistä kahdesta kuvasta osuvat tällä kerralla yksiin minun mielipiteeni kanssa.

Hmm, kuvaa katsoessaan sitä arvioidaan. Hyvät asiat lisäävät nautintoa, virheet vähentävät sitä. Ja kun virheiden määrä ja suuruus kasvavat liian suuriksi, kuvaa helposti tulee haukkuneeksi...

Eikö voi opettaa? Mielestäni kuvaajaa voi kehittää, jos opetettavalla on ns 'silmää'.

[jazz58]

Sommittelu, kultainen leikkkaus - kuvakulma. Perusasioita. Monesti mainitaan, "sommitelu kohdallaan" eli keskitytään niin kritiikissä kuin kuvantekemisessäkin em. asioihin (kun muusta ei tiedetä). Ne eivät kuitenkaan tuo sisältöä kuviin (sen puistonpenkin lisäksii) jos kuvaajalla ei ole jotain sanottavaa. Peruasioita jotka pitää hallita ja sen jälkeen unohtaa. Jos kuvan pointti on joku erikoinen sommittelu tmv, ei sekään kanna pitkälle.
Kun katsoo Richard Avedonin kuvia, ei niissä juuri sommittelua näe, - ei ole taustaakaan jossa olisi "lisäinformaatiota" tai symboliikkaa. Kuitenkin ne (muotokuvat) ovat erittäin vaikuttavia ja toistensa näköisiäkin. Itseasiassa kuvaajansa näköisiä, sanotaan.

Eikä Henri- Cartier Bressonin kuvatkaan varmaan perustu pelkkään "räpsyyn" Saadaan pysäytettyä joku kohde terävänä ja erikoisessa asennossa "fimille". Kyllä siinä on mietitty otolliset elementit kuvan suhteen missä kuvata ja missä voi tapahtua jotain ja sitten odottaa sitä "ratkaisevaahetkeä"

Josef Goudelka on Bressonin hengenheimolainen. Eikä hänkään tarvinnut salama-arsenaalia tai muuta rekvisiittaa kuviensa tueksi. Hienoja kuvia, laajakulmalla ja ilman, - hetken mielijohteestakin otettuja.

Christer Strömholm taas on oma suosikkini, hänen kuvissaankaan ei sommittelu juuri näy tai ainakaan sitä ei huomaa. Eikä näy valokaan, monesti, - koska se on vallitsevaa valoa. Aika lähellä sitä mitä me näemme ulkona liikkuessamme.
Ehkä hyvä kuva onkin sellainen, että siinä ei pistä silmään mikään, erikoisesti,- vaan voi keskittyä katselemaan itse kuvaa. Tai on pakkokin kuten itselläni on Richard Avedonin kuvien suhteen.

[OskuK]

Henri- Cartier Bressonin kuvatkaan varmaan perustu pelkkään "räpsyyn" Saadaan pysäytettyä joku kohde terävänä ja erikoisessa asennossa "fimille". Kyllä siinä on mietitty otolliset elementit kuvan suhteen missä kuvata ja missä voi tapahtua jotain ja sitten odottaa sitä "ratkaisevaahetkeä"

Josef Goudelka on Bressonin hengenheimolainen.

Christer Strömholm taas on oma suosikkini, hänen kuvissaankaan ei sommittelu juuri näy tai ainakaan sitä ei huomaa. Eikä näy valokaan, monesti, - koska se on vallitsevaa valoa. Aika lähellä sitä mitä me näemme ulkona liikkuessamme.
Ehkä hyvä kuva onkin sellainen, että siinä ei pistä silmään mikään, erikoisesti,- vaan voi keskittyä katselemaan itse kuvaa. Tai on pakkokin kuten itselläni on Richard Avedonin kuvien suhteen.

Josef Koudelka
Henri Cartier-Bresson
Christer Strömholm
Richard Avedon
Hienoja kuvaajia kaikki -ja kyllä, hyvin hallitsevat kompositiot.

[-Antti-]

Josef Koudelka
Henri Cartier-Bresson
Christer Strömholm
Richard Avedon
Hienoja kuvaajia kaikki -ja kyllä, hyvin hallitsevat kompositiot.

Lisäisin vielä Art Wanderlein tuohon.