Hei
Opiskelin n.vuoden studiokuvausta, mutta käsisalamoita ei käyty läpi ollenkaan käytännössä. Kysymys kuuluukin, onko pelkkä käsisalama kameran päällä hyvä esimerkiksi ryhmäkuviin sisätiloissa tai ulkona täytevalona (heijastettuna seinään tai kattoon)? Saako kalvoilla aikaseksi yhtä kivan pehmeän valon kuin softbokseilla yms.?
Kunnon studiosetit yms. olisi kiva, mutta epäilen tuleeko käytettyä, joten voisin aloittaa edes käsisalaman kanssa.
Käsisalamoista
-
- Viestit: 5381
- Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35
Re: Käsisalamoista
Jonkin verran tulee käytettyä käsisalamaa (Godox V1) juurikin mainitsemallasi tavalla, eli rungossa kiinni ja kohdistettuna suoraan ylöspäin, kun salamassa kiinni Godoxin AK-R11-diffuusiokupu.
Heijastuu sopivasti katon kautta pehmeänä takaisin + leviää suoraan ympärille. Varsin toimiva setti.
Käsittääkseni tuosta vieläkin toimivampi kampe on MagMod MagBounce diffuussori.
Suosittelen lämpimästi käsisalaman hankintaa, varsin käyttökelpoinen kampe. Tulin illalla kuvauskeikalta, jossa ahdas tila ja piti saada valaistua koko tila, mutta ei oikein ollut tilaa salamajalustoille/muokkaimille (erittäin ahtaassa tilassa illan mittaan jonkin verran humaltuvia ihmisiä-vaarana kompastuvat jalustoihin), joten päädyin ratkaisuun, jossa yhteen kapeaan väliin panttasin yhden jalustan ja se kiinni pienellä liinalla pylvääseen (jalat lähes kiinni-vaarana kaatuminen), jalustassa ylhäällä Godox AD200 Pro, jota ohjasin kamerassa kiinni olevalla Godox V1:llä, jolla sitten valaisin tarpeen tullen ne katvealueet, johon 200:nen ei yltänyt, kun kyseessä "liikunnallinen tapahtuma".

Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
-
- Viestit: 1085
- Liittynyt: Touko 15, 2008 12 : 11
Re: Käsisalamoista
Mainittu Godox V1 on minullakin ja on käyttökelpoinen. Sitähän voi käyttää myös studiosalamana, niissä tapauksissa, missä sen teho riittää. Yleensä käytän sen kanssa tarvittaessa Profoton "isoa" käsisalamaheijastinta:
https://www.fimeko.fi/profoto-a1-soft-bounce
Sen avulla voisi valaista jo jonkunlaisen pienen ryhmänkin, vaikka se on kamerassa kiinni. Jos studiovalotoiminta on jo tuttua, niin voisi aloittaa salama irti kamerasta ja tuoda sitä sitten lähemmäs kameraa ja lopulta kiinni kameraan. Silloin sen vaikutukset näkisi, mihin sillä pystyy.
Siellä, missä on kattoa tai seinää sopivasti heijastimeksi, niin niistä saisi paljon apua. Siellä missä taivas on kattona, tai katto tai seinä on liian kaukana, niin sitten käytän tarvittaessa tuota heijastinta. Suoraan salaman eteen laitettavilla kalvoilla ei siis saa pehmeämpää valoa. Diffuusorikin vaatii avuksi sitä heijastavaa pintaa katosta tai seinästä. Muutenhan se vain vie salaman tehoa, jos valoa tulee edelleen vain yhdestä pisteestä heijastumatta mistään.

Tuo Profoto A1 soft bounce on melko näppärän/hyödyllisen näköinen kapistus.tehodia kirjoitti: ↑Kesä 17, 2022 9 : 36 Mainittu Godox V1 on minullakin ja on käyttökelpoinen. Sitähän voi käyttää myös studiosalamana, niissä tapauksissa, missä sen teho riittää. Yleensä käytän sen kanssa tarvittaessa Profoton "isoa" käsisalamaheijastinta:
https://www.fimeko.fi/profoto-a1-soft-bounce
Meneekö suoraan Godox V1:een?
Jos sopii, niin taidan laittaa tilaukseen.
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
-
- Viestit: 1085
- Liittynyt: Touko 15, 2008 12 : 11
Re: Käsisalamoista
Kyllä menee, eli magneetilla napsahtaa kiinni, kun on ihan samankokoinen kiinnitys molemmissa.habannaama kirjoitti: ↑Kesä 17, 2022 11 : 23Tuo Profoto A1 soft bounce on melko näppärän/hyödyllisen näköinen kapistus.
Meneekö suoraan Godox V1:een?
Jos sopii, niin taidan laittaa tilaukseen.
Pyöreäpäinen salama on kätevä, kun heijastintakin voi pyöritellä vapaasti haluamaansa suuntaan. Soveltuu hyvin sekä pysty että vaakakuviin. Ja tuolla heijastimella välttyy kokonaan punaisilta silmiltä, on valopinta jo sen verran etäällä linssilinjasta.
-
- Viestit: 5381
- Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35
Re: Käsisalamoista
Kiitos vinkistä/asiallisesta infosta, laitan tilaukseen.tehodia kirjoitti: ↑Kesä 17, 2022 22 : 38Kyllä menee, eli magneetilla napsahtaa kiinni, kun on ihan samankokoinen kiinnitys molemmissa.habannaama kirjoitti: ↑Kesä 17, 2022 11 : 23Tuo Profoto A1 soft bounce on melko näppärän/hyödyllisen näköinen kapistus.