Sukuhistoriaa

Jollei löydy muuta lokeroa, niin tänne. Aiheen on kuitenkin jotenkin liityttävä kuvaukseen.
Vastaa Viestiin
JL Anttola

Sukuhistoriaa

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

Vaimon vanhemmilta jäänyttä kamaa tuli vastaan perikunnan säilöistä; sinne jo vuosia sitten unohtuneita. Vaimon ja sisarustensa lapsuuteen tai ainakin nuoruuteen liittyvä kamera löytyi; tällainen:

Kuva

Minulla ei ole tuon aikakauden kameroista mitään kokemusta, vaikka voisi ikäni puolesta hyvinkin olla. Tutkiskelin jossain määrin vehjestä, aika mielenkiintoiselta vaikutti. Onko kenelle tuttu vehjes? Mitään pariston paikkaa en löytänyt, eikä taida tuon ikäisessä ollakaan. Onko tuo salama sellainen, mihin laitetaan kerran välähtävä lamppu, missä siis energiakin sisällä? Ainakin salamalampun kiinnittäminen on tehty nopeaksi ja helpoksi, mikä viittaisi johonkin tuollaiseen. Toinen ihmetyksen kohde oli suljin, kun siihen en löytänyt mitään, millä se viritettäisiin. Voiko olla niin, että tuo filminsiirtorulla virittää sulkimen, mutta se ei pyöri kuin toiseen suuntaan, kun filmiä ei ole paikallaan?

Tuo laukku tai kotelo on kyllä hieno; tuollaisia taitaa kyllä löytää uusiinkin - ainakin range finder -tyyppisiin. Yhden ominaisuuden tuosta huolisin omaan kameraani; kun silläkin saisi vain esimerkiksi 24 kuvaa, ja sen jälkeen pitäisi käydä kameraliikkeessä, ennenkuin voisi kuvata lisää... ja jälkikäsittely kuville tehtäisiin siellä, säästyisi melkoisesti aikaa johonkin oikeasti tarpeelliseen!

Tässä vielä linkki kokonaiseen kuvasarjaan ko. laitteesta: https://flic.kr/s/aHsmJ2m2US" onclick="window.open(this.href);return false;

Saa nähdä, joutuuko tuo takaisin unhon yöhön eli varaston perälle, vai päätyykö johonkin vitriiniin...

JL Anttola
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
jaava
Viestit: 2040
Liittynyt: Joulu 27, 2004 16 : 41
Paikkakunta: Espoo

Re: Sukuhistoriaa

Viesti Kirjoittaja jaava »

Sun kuvan kamera vaikuttaa paremmalta kuin 1965 pullonkorkeilla saadut Coca-Cola kamerat:
Alkuperäinen Coca-Cola-kamera on kuitenkin ollut Agfan Iso-Rapid If –kamera, joka oli jossain määrin monimutkaisempi laite kuin Kodak Instamatic. Toisin kuin viimemainitussa, siinä valotusta pystyi säätämään. Valotusaikoja löytyi kaksi erilaista, ja himmenninaukon arvoja kolme erilaista.[1]

Nimen Coca-Cola-kamera tämä laite sai siitä, että suomalainen Coca-Colan pullottaja järjesti vuonna 1965 tai 1966 kampanjan, jossa pullonkorkkeja keräämällä saattoi saada omakseen Agfan Iso-Rapid Ifin. Keräämällä 20 pullonkorkkia ja lähettämällä niiden sisällä olleet tarrat[2] ja maksamalla 16 markkaa postiennakkona, saattoi saada itselleen tämän kameran, jonka arvo oli 44 markkaa. Kampanja onnistui hyvin, sillä kameran menekki oli 125 000 kappaletta puolen vuoden aikana.[1]

Kamera käytti Afgan Rapid-järjestelmän filmiä, joka oli ladattu kasettiin. Negatiivin koko oli 24 × 24 mm.
Teksti lainattu: https://fi.wikipedia.org/wiki/Coca-Cola-kamera

Agfa Iso-Rapid If oli 1965 mun ensimmäinen oma kamera. Ja oli muuten kevyt.

Harrastajan näkemyksia Agfan Iso-Rapid If:stä:
http://www.kolumbus.fi/erkki.korpela/pe ... pidif.html
Pan
Viestit: 1462
Liittynyt: Elo 23, 2004 17 : 13

Re: Sukuhistoriaa

Viesti Kirjoittaja Pan »

Olin v. 1968 töissä Suomen Valokuvaajat OYssä (SVO), joka myi maahantuomiaan Nikoneita ja tietty muitakin kameroita. Silloin Huomasin, että asiakkaat ostivat mieluummin 300mk maksavaan mittaetsin pokkarin, esim. Minolta AL-F, kuin 70mk maksavan Instamaticin tai Rapid kameran. Kuvalaadun vuoksi.

SVO toisn meni konkkaan, kun ostivat valtavan määrän Konican Autoreflex T:tä ja niistä jäi aikamoinen määrä varastoon. Sääliksi kävi niitä asiakkaita, jotka ostivat Konican osamaksulla, koska ne sopimukset laukesivat kerralla maksettaviksi konkan yhteydessä. Itse olin mennyt inttiin, joten SVO:n konkka ei mun elämää haitannut.
©pjm
Viestit: 6393
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: Sukuhistoriaa

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

JL Anttola kirjoitti:.....kun silläkin saisi vain esimerkiksi 24 kuvaa, ja sen jälkeen pitäisi käydä kameraliikkeessä, ennenkuin voisi kuvata lisää...
JL Anttola
Olisipa mennytkin aikoinaan noin, vaan ei mennyt.

3-10 rullaa oli filmiä mukana kun lomalle lähdettiin ja 80-luvulla filmiä myytiin melkein missä vain. Paitsi jäätelökioskilla sitä ei ollut. :D

Briteistä kun lomilta tultiin niin aina kävin kysymässä liikkeistä könttähinnan kehitykselle ja kuville.
JL Anttola

Re: Sukuhistoriaa

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

Eikäku kamerassa pitäs olla sellanen ohjelma, että se jumittuu, kun 24 kuvaa on otettu. Sitte pitäs käyvä kameraliikkeessä, missä sais jumin puretuks, vaikka sitten ihan ilmaseks tai ainakin aika halvalla. Tai sekin jo auttas, että ois omassa tietsikassa se laukasuohjelma, mutta se toimis vasta ko entiset kuvat on käsitelty...

JL Anttola
jopisalo
Viestit: 976
Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04

Re: Sukuhistoriaa

Viesti Kirjoittaja jopisalo »

tervehdys
Harrastushan voi olla se kuvausmatka tahi tapahtuma, mitä niitä kuvia hamstraamaan. Tai jos joku täytyy pitää niin jollakin satunnaisgeneraattorilla 1/päivä talteen, vaikka olisi sitten se vahinkolaukaus kengistä. (voisi olla aikojen perästä paras muisto). Joo, en itsekään ihan noin toimi, sarjakuvausta tosin pyrin välttämään. Asian sivusta: olen tässä muutamana iltana perannut -15 ja -16 kuvia näillä kaihileikatuilla silmillä ja poistellut aika reippaalla kädellä ...
Toinen näkökulma: Rawit on tallessa kahdella kiintolevyllä, kokoamattomia pienoismalleja on joku kasa, ja sitten vielä N-mittakaavan pienoisrautatie, nämä siltä varalta jos menee syystä tai toisesta jaloista liikuntakyky ennen ällin loppumista niin ei putoa ns. tyhjän päälle vaan on vaihtoehtoisia tekemisiä.
JL Anttola

Re: Sukuhistoriaa

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

Mitäs pitäs siltä varalta kerätä kaappiin oottamaan, jos käypkii nii että jalat pellaa mutta järki lakkaa pellaamasta (lopullisesti)?

JL Anttola
©pjm
Viestit: 6393
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: Sukuhistoriaa

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

JL Anttola kirjoitti:Mitäs pitäs siltä varalta kerätä kaappiin oottamaan, jos käypkii nii että jalat pellaa mutta järki lakkaa pellaamasta (lopullisesti)?
Sen takia jotta jälkeläisillä sitte joskus pientä askaretta tiiossa!


JL Anttola[/quote]
JL Anttola kirjoitti:Eikäku kamerassa pitäs olla sellanen ohjelma, että se jumittuu, kun 24 kuvaa on otettu. Sitte pitäs käyvä kameraliikkeessä, missä sais jumin puretuks, vaikka sitten ihan ilmaseks tai ainakin aika halvalla. Tai sekin jo auttas, että ois omassa tietsikassa se laukasuohjelma, mutta se toimis vasta ko entiset kuvat on käsitelty...

JL Anttola
Kuvaa raweina ja osta https://www.amazon.com/SanDisk-Secure-D ... B00008O0SM" onclick="window.open(this.href);return false;

Tuohon paljoo mahdu kuvia, voit heittää ne isot kortit jorpakkoon.
mirrored
Viestit: 1128
Liittynyt: Loka 09, 2004 1 : 58
Paikkakunta: Päijät-Häme

Re: Sukuhistoriaa

Viesti Kirjoittaja mirrored »

No eihän toki kuvaus siihen loppunut kun täyteen oli otettu. Filmi oli silloin siirtynyt oikealla filmikasettiin joka vietiin kehitettäväksi. Vasemmalla tyhjäksi jäänyt kasetti siirrettiin oikealle vastaanottamaan uusi filmi. Kaseteissa ei ollut puolia lainkaan, vaan filmi vain työntyi sisään ja rullautui omalla jännitteellään.

Iso-Rapid oli eka kamera jota käytin. http://camera-wiki.org/wiki/Rapid_film" onclick="window.open(this.href);return false;

Olin Ilmaisfilmi Oy:n asiakas. Lähetti sinne filmin niin tuli kehitettynä printteineen takaisin ja uusi kuvaamaton filmi 'ilmaiseksi'. Ificolor on sama firma nykyäänkin. Vai onko se Ifolor.

Tää oli ennen valokuvausharrastusta joka alkoi mulla 80-luvulle tultaessa ja noin 14 vanhana.
mirrored
Viestit: 1128
Liittynyt: Loka 09, 2004 1 : 58
Paikkakunta: Päijät-Häme

Re: Sukuhistoriaa

Viesti Kirjoittaja mirrored »

Salama (magnesiumpolttimot) varmaan tarttee laukaisuvirtaa. Se patteri voi olla myös salamassa mukana. Riippuu mallista.

Onkohan kuvassa kuitenkin elektronisalama, luulisin?
mirrored
Viestit: 1128
Liittynyt: Loka 09, 2004 1 : 58
Paikkakunta: Päijät-Häme

Re: Sukuhistoriaa

Viesti Kirjoittaja mirrored »

JL Anttola kirjoitti:Onko tuo salama sellainen, mihin laitetaan kerran välähtävä lamppu, missä siis energiakin sisällä? Ainakin salamalampun kiinnittäminen on tehty nopeaksi ja helpoksi, mikä viittaisi johonkin tuollaiseen. Toinen ihmetyksen kohde oli suljin, kun siihen en löytänyt mitään, millä se viritettäisiin.
Ainakin Iso-Rapid virittyi - jos oikein muistan - nimenomaan filminsiirtopyörästä. Eikä se varmaan pyöri kuin yhteen suuntaan. Sitä en muista että olisi vaatinut filmin. Siis en muista. Vähän ihmettelen että olisi vaatinut.

Tuo malli on hiukan kehittyneempi kuin Iso-Rapid. http://camera-wiki.org/wiki/Rapid_film" onclick="window.open(this.href);return false;


Nyt vasta katsoin kuvat sulla ja luin kaikki lauseet. :-) Siis sanot että helposti vaihdettavat salamalamput. Luulin että siinä näkyy kupu edessä. Kanta muistini mukaan vaikuttaa magnesiumpolttimon paikalta. Sellainen laitetteiin ihan vapaana Iso-Rapid malliin päälle pystyyn ja sen taakse nousi metallinen puolikaaren muotoinen heijastin rungon sisältä. Muistaisin että rungossa oli paristo sen laukaisuvirtaa varten.

Tuo on siinä kiva kamera nykyään että siihen sopii normaali 35mm kinofilmi. Kunhan on vaan kasetteja parit tallessa, mikä onkin harvinaisempaa.
JL Anttola

Re: Sukuhistoriaa

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

Kyllä siinä salamassa on kupu edessä; se napsahtaa irti, ja sivussa oleva nappi avaa sen raon, mihin oletan salamalampun menevän painamalla. Kupu on varastoasennossa sisäänpäin, ja käy paikalleen myös toisen päin, eli kupu ulospäin, ja oletan että silloin salaman lamppu mahtuu sinne kuvun taakse. Salamassa on kengässä kosketusnasta, mikä osuu kamerassa olevaan nastaan, mutta patteria en vieläkään kamerasta löytänyt? Kun kameran takakansi on kiinni, filmin siirto tuntuu kuin se virittäisi jotain, mutta sulkimen painaminen ei kyllä vaikuttanut mihinkään?

Tässä kyllä liikutaan Maslowin tarvehierarkian ylimmällä portaalla; tuskin tuo meillä tulee koskaan filmiä sisäänsä saamaan... takavarasto kuten ennenkin tai joku vitriini ovat mahdolliset vaihtoehdot.

Asiasta kolmanteen; ostin käytettynä (kun halvalla luulin saaneeni...) Godox-setin, TT685 ja TT350 salamat ja X1T triggerin (siis Olympukseen). Sen verran kokeilin, että sain välähtämään triggerin ohjaamana molemmat salamat, mutta säädöt toistaiseksi pelkkää mystiikkaa ja vielä enemmän mystiikkaa miten niitä salamoita käytetään ja mihin niitä tarvitaan; voi olla että kannattaisi ottaa tuo Agfa käyttöön, sen saattaisi kuitenkin oppia nopeammin...

JL Anttola

PS! Kiitos mirrored että nostit keskustelun esiin; nyt vasta tutkin sitä itse salamaa riittävän tarkasti, ja sieltähän vaan toisesta reunasta löytyikin aukeava luukku, ja sen alta patteri! National Mercury
battery, Matshusita Electric/Made in Japan, PX-23, 5,6V!

Kuin joku aaa-sormiparisto, mutta lyhyt tumppi vain. Tämä oli se syy, miksi tuota aloin tutkia. Kun kameraa on viimeeksi käyttänyt vaimon isä, ja hän on ollut jo mullan alla neljännesvuosisadan verran, niin arvelin että patteri olisi paras ottaa pois... ei ole vuotanut, vielä. En taida kuitenkaan laittaa takaisin paikalleen? Kamerasta en patteria vieläkään löytänyt?

Filmin paikalta toisesta päästä löytyi peltikuoret rullalle, toisesta päästä ei. Onkohan tuossa ollut varsinaista kasettia, vai vain tuollaisia puolikkaita, ikäänkuin rulla?
Vastaa Viestiin