Hieman lisää avausta:
Kohinan hallinta:
Sensorin koko vaikuttaa siihen, kuinka elektroniikka kehittää lämpöä. Tämä puolestaan vaikuttaa pikseleiden kohinaan:
Exposures longer than several minutes are obscured by image noise when captured with a 35 mm digital SLR, but exposures of up to about an hour at room temperature and as long as 17 hours in extremely cold situations can remain noise-free on a digital camera back
Yhden kuvapisteen sensorin koko vaikuttaa myös kohinaan: Mitä suurempi on sen valoa keräävä pinta-ala, sitä enemmän se saa fotoneita myös pimeässä. Suuressa kennossa on varaa jättää kuvapisteetkin suuremmiksi resoluution kärsimättä.
Onko myös niin, että isoon kuvapisteeseen mahtuu enemmän fotoneita (fotoneista syntyvää varausta) ... taitaa kasvaa suorassa suhteessa pinta-alaan, jolloin dynamiikka ei tästä parane (koska myös valoa tulee samassa suhteessa enemmän).
Painon hallinta:
Onko lasi, tai muovi ainoa mahdollisuus ohjata valoa. Muistelen lukeneeni mikrorakenteista, joilla voidaan toteuttaa fotonien ohjaus. Onko tulevaisuuden kamerassa linssejä ollenkaan.
Nykytilanne:
- Resoluutio (kuvapisteiden määrä per pinta-alayksikkö) alkaa olla sitä luokkaa ettei sen kasvattaminen tuo mitään hyötyä. Päinvastoin haittaa kuvatiedoston koon kasvuna.
- Paino on liian korkea, ollakseen yleiskamera, jo DSLR kokoluokassa. Myös pokkarikamerat on liian painavia, jotta niitä voisi kuljettaa kauluspaidan rintataskussa.
- Fysiikan lait asettaa rajoituksia ko'olle. Large Format 8" x 10" kuva-anturi ei mahdu matti meikäläisen rintataskuun.
- Dynamiikka on kovin heikko digikameroissa. Iso osa valokuvien ottamista on saada dynamiikka riittämään kussakin kuvaustilanteessa. Vaikka 24 bittiä per kanava kuvia ei voikaan esittää missään kaupallisessa mediaformaatissa, olisi kuvan otto huomattavasti helpompaa, jos kamera kuitenkin hallitsisi tällaisen alueen. Jälkikäsittely hoitaisi sitten HDR-kuvan mäppäyksen halutulle dynamiikka-alueelle - niin kuin nytkin RAW-kuvissa.