jalopuiseen kasettiin, kunhan kusti on polkenut filmipaketin perille.
Kasetin kanssa tuli pieni ongelma, kun se lienee alunperin tarkoitettu lasinegoille. Nyt siinä on filmin taakse laitettu lasilevy, joka on 4 mm liian lyhyt. Tällöin lasin alla oleva jousi nostaa toisesta päästä filmin kiinni peitelevyyn ja emulsio jokseenkin varmasti naarmuuntuu peitelevyä siirrettäessä. Mutta onneksi tuolta naapurissa olevalta Keraplastin tehtaalta löytyi 2 mm paksua akryylilevyä 38*50 cm levy 2,50€:lla. Siitä on helppo sahata oikean kokoiset levyt lasien tilalle. Silloin levy menee toisessa päässä olevaan koloon ja toinen pää pinteiden alle. Filmin saa sitten samojen pinteiden sekä kasetin ja levyn väliin. Tällöin peitelevyn ei pitäisi osua filmiin. Toivottavasti.
Kamera on tämä jostain 1920-luvulta
Sulkimen pitkät ajat ovat moninkertaisia, mutta lyhyemmät vaikuttavat riittävän oikeilta.
Filmin kehityksen aion tehdä kotona tavallisessa Patersonin purkissa, johon kierukan sijaan laitaa filmit "taco" putkissa. (kuva poimittu aikoinaan netistä, en tiedä kenen). Tämä säästää aikaa, kun ei tarvi lähteä 100 km päässä olevan pimiöön.
Jos kuvat ovat riittävän laadukkaita, niin sitten voisn ahrkita lasinegojen tekoa itse. Siis jos,
9*12 laakaa
-
- Viestit: 1462
- Liittynyt: Elo 23, 2004 17 : 13
Re: 9*12 laakaa
Vaan eipä sopineetkaan mun tekemät taco-putket Patersonin purkkiin, ei mennyt kansi kiinni.
Syynä oli niiden jääminen keskiputken alapäälle, jolloin putket olivat n. 5mm liian korkeita. Mutta kun litistin putkia hieman kuumailmapistoolin suosiollisella avustuksella, niin johan m enee kansikin kiinni.
Filmit on valotettu ja ensi viikolla katotaan, mitä kehitys tuo tullessaan.
Syynä oli niiden jääminen keskiputken alapäälle, jolloin putket olivat n. 5mm liian korkeita. Mutta kun litistin putkia hieman kuumailmapistoolin suosiollisella avustuksella, niin johan m enee kansikin kiinni.
Filmit on valotettu ja ensi viikolla katotaan, mitä kehitys tuo tullessaan.