Värienhallintaa värisokealle miehelle
-
- Viestit: 156
- Liittynyt: Tammi 11, 2011 12 : 28
Värienhallintaa värisokealle miehelle
No jopa se nyt miestä koettelee - että kaikkien muiden vikojen lisäksi olen syntymästäni saakka ollut puna-vihervärisokea. Ja siitäkin huolimatta kehtaan tänne valokuvaajien foorumille änkeytyä.
Eli minä näen puolukan lautasella poronkäristyksen seassa, minä erotan liikennevalojen värit, vaikka ne olisi missä järjestyksessä tahansa. Mutta minä en erota puolukkaa aurinkoisena syyspäivänä varpujen seasta. Sen lisäksi, näin oletan, erotan myös sellaisia sävyjä ja niiden yhdistelmiä, joita tervenäkevä ei erota. Värisokeushan todetaan sellaisilla japanilaisten kehittämillä väritauluilla, jotka ovat täynnänsä erivärisiä ja kokoisia pallukoita, joista muodostuu jokin kuvajainen - tai sitten ei muodostu. Muistan koulussa riidelleeni terveydenhoitajan kanssa, kun näin palleroista muodostuvan ihan selvästi numero seiskan, jota normaalin värinäön omaava ei näe.
Värisokeudestani huolimatta osaan nauttia hienoista valokuvista, jonkun väittäisin onnistuneeni itsekin ottamaan. Arvatenkin en kuitenkaan näe kaikkia kuvia samalla tavalla kuin normaalinäköinen.
Miten tämän vaivan kanssa voisi siitä huolimatta kehittyä valokuvaajana? Vai tyydynkö suosiolla kuvaamaan mustavalkoisena? Auttaako nykytekniikka tässä, jotta otokseni eivät olisi pelkästään omasta mielestäni mainioita, vaan niitä kestäisi katsella muutkin?
Olen tuon kuvankäsittelyn mahdollisuuksia alkanut pohtia, josko sieltä voisi löytyä apuja asiaan. Tarkoituksella olen pyrkinyt välttämään pitkälle vietyä kuvankäsittelyä, jotta otokseni olisivat mahdollisimman keskimääräisiä värienhallinnan näkökulmasta, luottaen siihen, että automatiikka huolehtii asiasta mahdollisimman pitkälle. Seuraavia olen pohtinut:
- valkotasapaino aina orjallisesti harmaakortista, päivänselvissäkin tapauksissa
- värikäyriin uskominen enemmän kuin omiin silmiin, (RAWtiedostojani olen käpistellyt sillä Canonin omalla DPPlla)
- olisiko jotakin kuvankäsittelyohjelmaa, jossa värienhallinta olisi helpompaa myös värisokealle
Ylipäätään, jos joukossa olisi saman kokemuksen omaavia, olisin kiinnostunut kuulemaan heidän "selviytymistarinoitaan".

- Viestit: 535
- Liittynyt: Heinä 19, 2007 19 : 33
Kuulostaa niin kovin tutulta... Huvittavinta näiden asioiden selittämisessä on se, että aika moni kuvittelee tuosta värisokeudesta niin, että näkee kaiken harmaana tai mustavalkoisena. Mutta kun tuo tosiaan ilmenee vain tietyissä tilanteissa, joissa värit sekoavat keskenään.esakuni kirjoitti: Eli minä näen puolukan lautasella poronkäristyksen seassa, minä erotan liikennevalojen värit, vaikka ne olisi missä järjestyksessä tahansa. Mutta minä en erota puolukkaa aurinkoisena syyspäivänä varpujen seasta.
Onhan tuo kuitenkin melko yleinen vaiva (miehillä), itselläni oli aikanaan kaksi värisokeaa luokkakaveria ja yksi veljistänikin on puna-vihervärisokea
Onhan netissäkin noita testitauluja, joissa puna-vihervärisokeat näkevät eri numeron, kuin normaalin värinäön omaavat. Esim. http://billjaquette.net/color-blindness-test/esakuni kirjoitti: Sen lisäksi, näin oletan, erotan myös sellaisia sävyjä ja niiden yhdistelmiä, joita tervenäkevä ei erota.
Anna palaa vaan! Itselleni tämä "sairaus" tuo lähinnä epävarmuutta joissakin värien valintoihin liittyvissä tilanteissa, mutta itse ainakin kuvaan pääasiassa värikuvia. Olen tännekin aika liudan kuvia postaillut, eikä värien virheellisyyksistä ole muistaakseni tähän päivään mennessä tullut kommenttia... Ja palautteen otan toki vastaan, mikäli joku näkee aihetta väreistä kommentoida. Ja ainahan voi vedota omaan taiteelliseen näkemykseen, mikäli värit ovat pahasti pielessä :o)esakuni kirjoitti: Miten tämän vaivan kanssa voisi siitä huolimatta kehittyä valokuvaajana? Vai tyydynkö suosiolla kuvaamaan mustavalkoisena?
Itse säädän valkotasapainot raw-tiedostosta kohdilleen kuvankäsittelyn yhteydessä ja KYLLÄ, luotan jopa omaan värinäkööni, mikäli näen tarpeelliseksi muokata värilämpötilaa suuntaan tai toiseen oletusarvoista... Ja kun lähipiiristä löytyy joku normaalisti näkevä, niin eiköhän sellaiselta voi tiukan paikan tullen kysellä sävyistä.esakuni kirjoitti: - valkotasapaino aina orjallisesti harmaakortista, päivänselvissäkin tapauksissa
- värikäyriin uskominen enemmän kuin omiin silmiin, (RAWtiedostojani olen käpistellyt sillä Canonin omalla DPPlla)
-
- Viestit: 1480
- Liittynyt: Tammi 14, 2004 22 : 05
- Paikkakunta: Helsinki/Savonlinna
En ole värisokea, mutta tavallaan luulisin, että kun korjaa värit sellaisiksi, kuin ne itse normaalisti näkee (tai jättää korjaamatta, jos ei ole tarve) niin voi olla aika rauhallinen sen suhteen, että muutkin näkevät ne sellaisina kuin itse normaalisti näkevät.
...Tietysti voi olla yksityiskohtia tai sävyjä joita ei erota, tai joita joku toinen ei erota, (värisävyjen erottaminen toisistaan on (fyysisten rajoitusten rajoissa, tietenkin) myös oppimiskysymys, ja oppiminen jatkuu ehkä jopa vanhuuteenkin asti) mutta kun eletään kuitenkin samassa maailmassa, niin se normaalinäkymä, joka on meille kaikille tuttu on kuitenkin sama normaalinäkymä kaikille, huolimatta siitä, kuinka tarkasti näkee eri asioita ja miten se omassa mielessä kuvautuu. ...Eli kun kuva on normaalin näköinen, niin se on sitä todennäköisesti muillekin.

- Viestit: 34035
- Liittynyt: Joulu 22, 2003 20 : 05
Taas näitä korjaamisia. Ei se ole rikki joten sitä ei korjata. Se on säätämistä. Itse tekeminen kun useimiten on korjaamiselle päinvastaista, muutetaan siis värejä totuudenmukaisista oman mielikuvituksen tuotteiksi, eli "kuin itse ne normaalisti näkee". Käytännössä siis kielletään oman värien näkeminen, ja muutetaan värejä yleisesti hyväksytyiksi kulttuurillisiksi ilmentymiksi: maito on aina valkoista-tyyppisesti.JupJup kirjoitti:En ole värisokea, mutta tavallaan luulisin, että kun korjaa värit sellaisiksi, kuin ne itse normaalisti näkee (tai jättää korjaamatta, jos ei ole tarve) niin voi olla aika rauhallinen sen suhteen, että muutkin näkevät ne sellaisina kuin itse normaalisti näkevät.
Waldo's Peoplen Waldo:
"Itseensä pitää luottaa, eikö niin?"
-
- Viestit: 1111
- Liittynyt: Kesä 29, 2003 18 : 37
- Viesti:
Täytyy heti kättelyssä sanoa että aihe on täysin vieras, mutta mieleen muistui että Photoshopin ruutuvedospreseteissä eli "pruuffeissa" on pari vaihtoehtoa jotka liittynevät juurikin kuvien tarkasteluun värisokean näkökulmasta:
http://www.prepress.fi, petteri.paananen(miuku)prepress.fi
InDesign CS5 - julkaisun tekijälle (Docendo 2011)
Photoshop CS5 (Docendo 2010)
Suunnittele, toteuta ja julkaise (Docendo 2010)
InDesign CS5 - julkaisun tekijälle (Docendo 2011)
Photoshop CS5 (Docendo 2010)
Suunnittele, toteuta ja julkaise (Docendo 2010)
-
- Viestit: 1480
- Liittynyt: Tammi 14, 2004 22 : 05
- Paikkakunta: Helsinki/Savonlinna
101010101010101011110000OskuK kirjoitti:Taas näitä korjaamisia. Ei se ole rikki joten sitä ei korjata. Se on säätämistä. Itse tekeminen kun useimiten on korjaamiselle päinvastaista, muutetaan siis värejä totuudenmukaisista oman mielikuvituksen tuotteiksi, eli "kuin itse ne normaalisti näkee". Käytännössä siis kielletään oman värien näkeminen, ja muutetaan värejä yleisesti hyväksytyiksi kulttuurillisiksi ilmentymiksi: maito on aina valkoista-tyyppisesti.JupJup kirjoitti:En ole värisokea, mutta tavallaan luulisin, että kun korjaa värit sellaisiksi, kuin ne itse normaalisti näkee (tai jättää korjaamatta, jos ei ole tarve) niin voi olla aika rauhallinen sen suhteen, että muutkin näkevät ne sellaisina kuin itse normaalisti näkevät.
No, siinä sinulle täysin korjaamaton, täysdigitaalinen väri: Tarkkuus 24 bittiä, eli 8 bittiä/värikanava järjestyksessä RGB. Katso siis sitä, äläkä vaan korjaa.
Sekin, mitä väriä tuon pitäisi esittää on muuten pohjimmiltaan täysin sopimuksenvarainen asia.
...Eli siis: Jos sinulla (juuri sinulla itselläsi) ei ole käsissä Suhteellisen täydellisiä tietoja kaikista objektiivin ja kameran ominaisuuksista kuvanottohetkellä (esim. sensorin värisuotimet...) niin et voi määritellä edes raw-tiedostosta mitenkään varmasti sitä, mikä oli esimerkiksi yhden kuvapisteen oikea väri luonnossa, varsinkin kun bayer-muunnoskin pitää tehdä, ja siihen on monia tapoja. (itseasiassa filmilläkin toimii ihan sama juttu, muutettavat muuttaen) Koko kuva on siis tulkintaa: Joko sinun omaasi, tai sitten vaikka kameran valmistajan: Ja kameran valmistajan ennalta valittua korjausta pitäisi kyllä olla lupa muuttaa ihan sen mukaan, miltä todellisuus itsestä näyttää, oli se sitten millainen tahansa: Subjektiivistahan tuo toki on, mutta ilman minkäänlaista omaa todellisuusreferenssiä voit ihan yhtä hyvin jättää esimerkiksi tuon numerosarjan vain numerosarjaksi: Sehän on juuri sellaisena sitä mitä se on. Äläkä vaan korjaa.
.
-
- Viestit: 535
- Liittynyt: Heinä 19, 2007 19 : 33
Eli tuo ilmeisesti tarjoaa normaalin värinäön omaavalle mahdollisuuden nähdä kuva värisokean silmin?barcoder kirjoitti:Täytyy heti kättelyssä sanoa että aihe on täysin vieras, mutta mieleen muistui että Photoshopin ruutuvedospreseteissä eli "pruuffeissa" on pari vaihtoehtoa jotka liittynevät juurikin kuvien tarkasteluun värisokean näkökulmasta:
Eizolla näyttää olevan muutamaan näyttöön sisäänrakennettuna vastaava toiminto:"Molemmat näytöt pystyvät jäljittelemään punasokeutta ja vihersokeutta. Suunnittelijat näkevät tällöin, miltä heidän valitsemansa värit näyttävät värisokeiden silmissä ja voivat varmistaa, että Color Universal Design -periaatteita noudatetaan."
-
- Viestit: 1773
- Liittynyt: Tammi 13, 2004 14 : 14
- Viesti:
Minä olen ajatellut sen niin, että puna-vihervärisokea näkee värit samalla tavalla väärin luonnossa ja monitorilla. Eli mitään erityisiä värien säätämisiä ei tarvitse tehdä. Tietysti silloin jos lähtee säätelemään värejä pois luonnonmukaisuudesta voi yllätyksiä tulla. Itse en ole tuota värisokeutta muualla noteerannut kuin noita värinäkötauluja katsellessa. Eikä kukaan ainakaan ole kuvissani valittanut värien outoutta, muista seikoista huomautuksia on kyllä tullut.
-
- Viestit: 34035
- Liittynyt: Joulu 22, 2003 20 : 05
En korjaa -tehän sitä korjaamista, ilman mitään todellisuusreferenssiä olette tekemässä. En minä. Lupa siihen homaan on, sihen säätämiseen. Ja on lupa myös käyttää asiasta vääriä sanoja -jopa yleisesti ja kovaäänisesti tuettu ;-)JupJup kirjoitti: pitäisi kyllä olla lupa muuttaa ihan sen mukaan, miltä todellisuus itsestä näyttää, oli se sitten millainen tahansa: Subjektiivistahan tuo toki on, mutta ilman minkäänlaista omaa todellisuusreferenssiä voit ihan yhtä hyvin jättää esimerkiksi tuon numerosarjan vain numerosarjaksi: Sehän on juuri sellaisena sitä mitä se on. Äläkä vaan korjaa.
Ja mitä tähän alkup. juttuun tulee, niin miksi värisokeatkaan välittäisivät väreistä, koska nehän ovat juuri niin kuin he näkevät. Täällä saitilla on aika paljon värisokeita, jotka eivät juuri valon väriä koskaan näe, ainakin siitä päätellen, että kuvissa se koetaan korjattavaksi virheeksi.
Waldo's Peoplen Waldo:
"Itseensä pitää luottaa, eikö niin?"
-
- Viestit: 1480
- Liittynyt: Tammi 14, 2004 22 : 05
- Paikkakunta: Helsinki/Savonlinna
Ihan vakavasti: Minä en kyllä nyt ihan käsitä, mitä ihmettä sinä tulit minulle höpisemään korjaamisen ja säätämisen eroista.OskuK kirjoitti:En korjaa -tehän sitä korjaamista, ilman mitään todellisuusreferenssiä olette tekemässä. En minä. Lupa siihen homaan on, sihen säätämiseen. Ja on lupa myös käyttää asiasta vääriä sanoja -jopa yleisesti ja kovaäänisesti tuettu ;-)JupJup kirjoitti: pitäisi kyllä olla lupa muuttaa ihan sen mukaan, miltä todellisuus itsestä näyttää, oli se sitten millainen tahansa: Subjektiivistahan tuo toki on, mutta ilman minkäänlaista omaa todellisuusreferenssiä voit ihan yhtä hyvin jättää esimerkiksi tuon numerosarjan vain numerosarjaksi: Sehän on juuri sellaisena sitä mitä se on. Äläkä vaan korjaa.
Ja mitä tähän alkup. juttuun tulee, niin miksi värisokeatkaan välittäisivät väreistä, koska nehän ovat juuri niin kuin he näkevät. Täällä saitilla on aika paljon värisokeita, jotka eivät juuri valon väriä koskaan näe, ainakin siitä päätellen, että kuvissa se koetaan korjattavaksi virheeksi.
Ainoatakaan minun ottamaani kuvaa olet tuskin nähnyt, ja vaikka olisitkin, niin sinun olisi mahdoton sanoa, mikä olisi ollut se ylivertaisesti aistimasi valon väri (jota minä en kai mielestäsi näe yhtä hyvin) niitä otettaessa. Miksi? Koska et ole ollut kuvieni kuvaustilanteessa itse paikalla, toisin kuin minä. Minulla on siis edes joku referenssi (muistikuva, myönnetään, mutta parempi kuin pelkkä arvaus... ja useinhan on myös esim. virheettömiä kuvia joihin verrata) sinulla ei. Referenssi on siis ehkä subjektiivinen, mutta se on silti muuta kuin arvaus ja perustuu koettuun todellisuuteen: Sen perusteella voi yleensä ihan tyydyttävällä tarkkuudella korjata ainakin karkeat virheet. (joita voisi olla esim. kuvattaessa selkeästi vääräksi jäänyt valkotasapainon säätö, tahattomasti kallelleen jäänyt horissontti, tai muu selkeä virhe.
Virheitä korjataan, olet siis väärässä.
-
- Viestit: 1462
- Liittynyt: Elo 23, 2004 17 : 13
Noi Adoben proofit ovat syvältä...
Olen kerran kokeilut niitä ja homma meni ihan poskelleen. Kun virhe on aina henkilökohtainen ja erilainen toisten kanssa, niin vakiomallit eivät toimi. Ne pitäisi pystyä säätämään henkilökohtaisesti ja ajoittain uudelleen. Mutta se edellyttäisi isoa silmälääkärin tekemään tutkimusta eikä ehkä silti onnistuisi.
Eli mutulla vaan säädöt oman maun mukaan. Toki harmaakortista on apua tai niiden kehittyneemmistä versioista ohjelmallisella tuella.
Mutta toisen taivas on toisen helvetti. Ja hyvä niin. Elämä olisi tylsää, jos kaikki olisivat samaa mieltä.

Totta, ja kun teet lisää virheitä niin aina löytyy lisää korjattavaa. Mitä enemmän teet karkeita virheitä, sitä paremmin siis onnistut. Hieno logiikka ;-)JupJup kirjoitti: Referenssi on siis ehkä subjektiivinen, mutta se on silti muuta kuin arvaus ja perustuu koettuun todellisuuteen: Sen perusteella voi yleensä ihan tyydyttävällä tarkkuudella korjata ainakin karkeat virheet. (joita voisi olla esim. kuvattaessa selkeästi vääräksi jäänyt valkotasapainon säätö, tahattomasti kallelleen jäänyt horissontti, tai muu selkeä virhe.
Virheitä korjataan, olet siis väärässä.
Waldo's Peoplen Waldo:
"Itseensä pitää luottaa, eikö niin?"
-
- Viestit: 227
- Liittynyt: Huhti 04, 2013 16 : 25
Nostetaan ketju ylös, kun se on niin myös mun juttu. Eli minäkin olen puna-viher -värisokea ja kuvia veivatessa värienhallinta on väliin haastavaa.
Minulla on tavoitteena saada värit mahdollisimman totuudenmukaisiksi. Kuvaustilanteen värimaailman "muistaminen" on sekin niin ja näin. Eikä asiaa ei helpota yhtään käytetty "monitori", joka on siis muutaman vuoden takaisen läppärin näyttö (no, onse sentään sen aikainen suht pro malli, ei kuluttajapommi). Nyt on menty levelssejä/curvesia säätämällä, lähinnä tiettyjen periaatteiden mukaan, ei silmämääräisesti. Jos säädän silmämääräisesti, niin ainakin parempi puolisko helposti kommentoi, että värit näyttävät luonnottomilta.
Onkohan softissa tapahtunut kehitystä tämän asian suhteen 4 vuodessa (vrt. ketjun avaus)?

- Viestit: 12
- Liittynyt: Heinä 17, 2007 22 : 13
-
- Viestit: 1462
- Liittynyt: Elo 23, 2004 17 : 13
-
- Viestit: 34035
- Liittynyt: Joulu 22, 2003 20 : 05
Eli valon värin pois. Se on siis "kohdilleen", vähän samaan tyyliin kun yksi tyyppi kehui että hänen Canoninsa salaman kanssa ottaa täsmälleen oikein valotetun kuvan säkkipimeässä -vaikka tarkoitti, että hänen kameransa ylivalotti kuvan vastaamaan täysin valaistua huonetta ;-)Pan kirjoitti:Hommasin kolmen kortin setin, valkoinen, harmaa (18%) ja musta. Niillä saa WB-säädöt likimain kohdilleen.
Waldo's Peoplen Waldo:
"Itseensä pitää luottaa, eikö niin?"