Nykyään kuvaajilta on unohtunut "kuvanlaatu". Se on ollut jo toista kymmentä vuotta riittävä kaikkiin valokuvauksellisiin tarpeisiin. Ne valmistajat, jotka jumittavat vanhaan tekniikka edellä suunnitteluun putoavat supistuvilta markkinoilta. Ne, jotka keksivät uutta ja trendikästä mutta meidän wanhan liiton teknodinosauruksien mielestä turhaa hömppää jäävät.
En minä ole huomannut sellaista. Useimpien mielestä jokaisen merkin vetäytyminen markkinoilta on ikävä ja huolestuttava asia. Jokainen merkki markkinoilla lisää valinnanvaraa ja kilpailua ja sitä kautta sen oman merkinkin motivaatiota panostaa tuotekehitykseen tai asiakaan tyytyväisenä pitämiseen. Mutta kameramarkkinoiden taloudellinen realiteetti on mikä on. Puhelimet ovat vieneet leijonanosan tarjolla olevista rahoista, varsinkin edullisissa luokissa, jotka ovat olleet massallaan taloudellinen kivijalka, jolla on voitu rahoittaa lippulaivojen kehittäminen.Olen viime vuosina ihmetellyt sitä "silmitöntä vihaa", joka joillakin tuntuu olevan Nikonia kohtaan. Aivan kuin merkin katoaminen markkinoilta olisi jotenkin hyvä ja toivottava asia.
Se johtuu juuri siitä, että kuvanlaatu on paljon enemmän kuin riittävä. Puhelimen ei tarvitse tehdä parempaa kuvaa vaan olla käytännöllisempi. Kinojärkkärin "kuvalaatu" on ihan sama kuin auton huippunopeus. Isot asiakasmassat eivät maksa siitä, että urheiluauto kulkee 300 km/h, vaan ostavat käytännöllisen 200 km/h kulkevat perusauton. Ja harva heistä ajaa metriäkään yli 150 km/h.
Toivottavasti olet oikeassa. Mutta uskon varaan se jää. Se on nähty, että 100 vuoden historia tai muu meille tärkeä tunne- tai teknohömppä ei paljoa paina kun liikemiehet sijoittelevat miljardejaan seuraavan kvartaalin tuotto mielessään. Nikonilla on tietty brändiarvo ja se voi jäädä Pentaxin kaltaiseksi museojäänteeksi vailla todellisia kehitysresursseja tai menestymisen edellytyksiä, mutta minä lasken sellaiset merkit menetetyksi.Nikon on ollut keskuudessamme jo 104 vuotta eikä se ole kamera- tai objektiivimarkkinoilta katoamassa yhtään mihinkään. Kohta tulee Z9 ja runkovalikoima laajenee myös harrastepuolen hintaluokissa. Objektiiveja tulee tasaiseen tahtiin lisää ja ne kestävät vertailun ihan minkä tahansa kilpailevan kakkulan kanssa. Itse olen aina käyttänyt kuvauskalustoani valokuvaamiseen ja näin aion jatkossakin tehdä.