Vinkeri, episodi 3

Esittele omia kuviasi! Anna palautetta muiden kuvista!
JL Anttola
Viestit: 1675
Liittynyt: Loka 17, 2021 10 : 39

Vinkeri, episodi 3

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

Olen raportoinut Vinkeri-nimisen laivan seikkailuista Anttolan ja Mikkelin maisemissa. Laivahan on seissyt vuosikausia joensuulaisten ilona heidän satamassaan, mutta kaupunki suvaitsemattomuudessaan hänet sieltä hääti kesällä. Laiva pakeni Anttolaan syyskuun puolivälin paikkeilla, siitä alkoi minun raporttini. Marraskuun alussa laiva jatkoi matkaansa Varkaantaipaleen kanavan kupeelle, Mikkelin ja Ristiinan välille, ja tarkoitus oli edelleen Pelloksen satamassa nostaa laiva maantiekuljetukseen, viedä Sysmään, missä laskea Päijänteeseen, ja ajaa edelleen Vääksyyn telakalle kunnostettavaksi.

Kolmen Varkaantaipale-viikon jälkeen, nyt viikonloppuna laiva oli kuitenkin palannut takaisinpäin, tällä kertaa Mikkelin satamaan. Lehtitiedon mukaan Pelloksen sataman laiturin rakenne ei olisi kestänyt laivan nostoa lavetille, ja siksi nosto siirrettiin tapahtuvaksi Mikkelissä. Jatkosuunnitelma on entinen; pyörien päällä Sysmään, siellä vesille ja edelleen Vääksyyn. Ensi kesäksi on jo buukattu risteilyjä Lahden ja Vääksyn välille, toukokuussa aloittaen.

Noston ja maakuljetuksen aikataulua ei lehdistö uteluistaan huolimatta saanut. Jos aikataulu olisi tiedossa, olisin kyllä maallaantunut paikalle, mutta päivystämään en taida lähteä... laivan jäänmurtaja-ominaisuudet olivat jo joutuneet kevyeen testiin Varkaantaipaleen ja Mikkelin välillä, ettei varmaan tarkoituksenmukaista ole enää liiemmälti aikailla?

Tarkistin vielä laivan mitat alusrekisteristä; pituus 33 metriä, leveys 8 metriä. Korkeuttakin tulee lavetille nostettuna. Ei tuo ihan tavallinen kuljetettava enää ole, omat haasteensa on hommalla. Lehdistö kertoi laivan massaksi 100 tonnia. Kuvaamisen arvoinen olisi kyllä nosto ja reissuun lähtö maanteitse, arvelen minä.

Tässä muutama räpsy tältä, harmaalta ja sumuiselta syyspäivältä Mikkelin satamasta. Vesisade on hävittänyt lumet paitsi isommista aurausvalleista, lämpömittari huitelee kahdeksan asteen tienoilla.

Kuva

Kuva


Kokosin kaikki kolme episodia samaan kansioon likkeriin, tästä löytyvät: https://flic.kr/s/aHBqjBJ35T

Jaakko