Ollin Kuljetus
-
- Viestit: 1675
- Liittynyt: Loka 17, 2021 10 : 39
Ollin Kuljetus
Aamusella paikallisaviisissa tällainen uutinen:
Laiva-aiheet kovasti olleet tapetilla täällä, joten ei kun sotasuunnitelman tekoon. Eli hyvissä ajoin ennen kuutta Mikkelin satamaan, ja yritetään kuvata Ollin nosto lavetille, ja siitä ajetaan itse ennen kuljetuksen liikkeellelähtöä Graanin kauppakeskuksen kattoparkkiin. Parkin nurkalta sitten kyttäämään Ollin kuljetusta Savilahden sillan yli, pimeässä illassa kaupunginlahti, kaupungin keskusta ja sen valot jäävät taustaksi. Tätä kannattaa yrittää! Illan suussa kaikki vaatteet päälle ja loput tuulen puolelle kainaloon, luottokalusto kuvaukseen mukaan ja matkaan, oikein kahden hengen joukkueella.
Satamassa Olli oli valmiiksi kahden mobiilinosturin koukuissa, vaikkakin vedessä vielä. Nostureitten välissä oli lavetille varattu tila. Epäilyttävästi paikalla ei ollut ketään nosturin käyttäjiä eikä laivan väkeä. Eikä lavettia. Jäätiin odottelemaan, ja kuvailin samalla tilannetta eri puolilta. Satama-alue ei ole erityisesti valaistua, ja paikalla oli jo hyvin pimeää, joitakin kirkkaita mainosvaloja sentään siellä täällä.
Paikalle lappoi väkeä, autoilla ja kävellen, mutta kun mitään ei tapahtunut, lähti väkeä tasaisesti pois. Ja lopulta meitäkin alkoi sekä kyllästyttämään että palelemaan se seisoskelu.
Parkista satamaan kävellessä, odotellessa ja takaisin autolle kävellessä otin muutamia yökuvia kaupungista, harvoin täällä pimeän aikaan tulee käydyksi. Tässä Mikkelin pilvenpiirtäjä ensin ja sitten asema ja tuomiokirkko
Ja ei kun autoon, kotiin, ja lataamaan ja avaamaan Ollin kuvia!
Tässä vielä linkki likkerin kansioon, missä yhteensä 10 kuvaa, Ollista, nostureista, satamasta ja kaupungista. Pimeää touhua, yhtä kaikki!
https://flic.kr/s/aHBqjBQWik
Jaakko
PS. S/S (steam ship, höyrylaiva, kulkee edelleen höyrymoottorin voimin, tosin öljypolttimella, ei haloilla) Olli on rakennettu 1920, toimi uittoyhtiön hinaajana 60-luvulle saakka. Sitten myyty yksityiseen omistukseen, rakennettu matkustajakäyttöön, sauna ja oleskelukansi kuuluu nykyiseen habitukseen. Kuormalavoista ja kaiuttimista tunnettu O.Räsänen Oy omistaa aluksen. Alus on kuulunut Mikkelin sataman varustukseen vuosikymmeniä, nyt se siirretään omistajayhtiön teollisuushallin pihaan huoltotöitä varten. Tulevasta käytöstä ja satamapaikasta ei ole varmaa tietoa.

Viimeksi muokannut JL Anttola, Marras 08, 2024 16 : 45. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
- Viestit: 976
- Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04
Re: Ollin Kuljetus
Tervehdys
Hyvin onnistuneet hämykuvat ovat kyllä mukavia katsottavia. Kivat väriläiskät nuo nostoliinat.
Mikä tuo suuren maailman tyylinen kävely?putki on. Tainnut Mikkeli muuttua melkoisesti siitä kun yli 30 vuotta sitten olen viimeksi käynyt?

- Viestit: 9461
- Liittynyt: Joulu 10, 2003 15 : 43
- Paikkakunta: itähelsinki
- Viesti:
Re: Ollin Kuljetus
Nato-putki?
Innovoija (innovator) – 2–3% väestöstä: uskalias, koulutettu, omaa useita informaation lähteitä;
---
blogi
---
blogi
-
- Viestit: 484
- Liittynyt: Tammi 26, 2019 20 : 49
Re: Ollin Kuljetus
Miä tykkään noista nosturiautokuvista erikoisesti. Muutenkin mukavaa pimeäkuvaa.
-
- Viestit: 12877
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Re: Ollin Kuljetus
Kyllä joo. Tämän sortin yö/ilta-kuvat ovat mieleen. Hyvä tunnelma kuvissa. Kivasti myös lehtiartikkeli tukee valokuvia.
'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
-
- Viestit: 1157
- Liittynyt: Marras 03, 2017 0 : 39
Re: Ollin Kuljetus
Komeita on kuvat Mikkelistä!
Mukava näitä on
katsoa!
Mukava näitä on
katsoa!
-
- Viestit: 761
- Liittynyt: Tammi 07, 2007 19 : 37
Re: Ollin Kuljetus
Ollista tuli kulkija, eka ajoneuvonosturit kuva on pilvineen hyvä
-
- Viestit: 1675
- Liittynyt: Loka 17, 2021 10 : 39
Re: Ollin Kuljetus
Kiitokset katsomisesta ja etenkin kehuista!
Jopisalo ihmetteli uutta Mikkeliä. Olen vasta reilun kymmenen vuotta näillä kulmilla asustanut, ja Jopisalo kertoi viimeeksi täälläpäin kulkeneensa 30 vuotta sitten. Minä arvelisin, että keskustan alueelle ei kyllä viimeisen 30 vuoden aikana ole montaa uutta rakennusta tehty? Viljasiilojen tilalle tehty ”siilotalo”, pilvenpiirtäjä, saattaa olla ainut? Torin alle on kaivettu kaksitasoinen parkkiluola, minne ajetaan aseman kohdalta irtoavaa Hallituskadun pätkää; se nousee puolimatkan, mutta sukeltaa sitten torin alle nykyisin. Hallituskatu Kameraliikkeen kulmalta Tuomiokirkon puistolle on kävelykatuna.
Jos joku innostuu Mikkeliin turistiksi, niin torin alla on aina parkkitilaa, se on tosin maksullista. Rekisterinlukija mennessä, maksu poistullessa maksuautomaatilla ajan mukaan. Tai Moovy-sovelluksella, eli luottokortilta häviää, ei tarvi itse tehdä mitään, sen kun ajelee ees sun taas… Toriparkista pääsee noihin kauppakeskuksiin ulkona käymättä, eli jo on helppoa!
Satamakentällä on runsaasti ihan ilmaista parkkitilaa, sinne mahtuu muutakin kuin henkilöautoja. Ratapihan ylittävää kävelysiltaa – sitä suuren maailman tyylistä – pääsee torin laitaan, eikä kauheasti matkaa ole. En tiedä, milloin tuo kävelysilta on tuohon tehty, mutta kakkosraiteellehan eivät matkustajat muuten pääse, jolleivat loiki raiteilla. Sinällään ihmeen fiksusti silta on saman tien jatkettu yhdistämään tori ja satama.
Mikkelissä on siis kaikki asiat hyvin. Ainoa ongelma on pieni puute turisteista ja veronmaksajista, kun kaupungin tulot tuppaavat jatkuvasti olemaan liian pienet menoihin nähden. Kaikenlaista rysää onkin kaupungin virkamies- ja luottamusmiesjohto kehittelemässä asioiden korjaamiseksi; kauppapuistoja, viemärimuseota, ja mitä vielä…
Se ajatus ei ole täällä tullut vielä yhdenkään päättäjän nuppiin, että mitäs jos hyväksyisi ne tulot annettuna tosiasiana, ja passaisi menot niihin sopiviksi? Pahimmillaan seitsenportaisista hallintohimmeleistä vaikka pari kerrosta ulostaisi?
Linkki keskusta-alueen karttaan, Google Mapsista kuvattuun: https://flic.kr/p/2qsMR2n
Jalankulkusilta satamasta torin reunaan vihreällä.

Re: Ollin Kuletus
Vaimolla oli tänäänkin kaupunkiin asiaa, ja taas änkeennyin mukaan. Hänen toimittaessa asioitaan ajelin satamaan; ei ollut Ollia enää siellä. Joku muu rautapaatti vielä laitureiden vierellä näkyi, mutta ei Ollia. Vähän sivummalla pienvenelaiturissa vain yksi onneton paatti ihmetteli, mihin on kaikki muut lähteneet?
Pahaa aavistellen ajelin Tupalaan, Olavi Räsänen Oy:n tehtaitten nurkille. Ja sieltähän se kadonnut löytyi:
Niin siinä sitten kävi, että suurista suunnitelmista huolimatta jäi minulta kuvaamatta Olli niin kadulla kuin kujallakin. Miten lie laivavanhus - 104 vuotta hänellä ikää - kokee olonsa tuolla teollisuuslaitoksen takapihalla; onko mukavampaa kuin hyisessä Saimaassa talvehtiminen, vaiko peräti kurjuus koittanut hänelle?
- ihmettellee Jaakko -