Häpeään jätti vanha rouva minut ja kaikki muutkin epäileväiset Hänen ja omistajansa kyvyistä ja haluista!
Olin kirjoittanut johonkin ketjuun Anttolan satamaan pari kuukautta sitten rantautuneen, Joensuusta kaupunginviskaalien häätämän aluksen tulevaisuudelle synkkiä ennusteita. Muutamaksi viikoksi oli silloin omistaja saanut Mikkelin viskaaleilta laituripaikan laivalleen, ja minä muitten paikallisten tuomaitten joukossa arvelin Hänen jäävän ikuisiksi ajoiksi koristeeksemme. Kuten jo kirjoitin, häpeään laittoi vanha rouva ja omistajansa meidät kerettiläiset. Ylväästi ja omin konein nimittäin irtosi rouva laiturista tänään, ja vakaasti lähti Harvion aalloille kurvaten Pappilansalmen suuntaan marraskuun hämärtyvään päivään, kohti uusia seikkailuja.
Olkoon onni myötäsi tulevilla reiteillä, ainakin toista mokomaa ikää lisää toivotan Sinulle, ja nautinnollisia risteilypäiviä tuhansille vieraille Päijänteellä tulevina kesinä!
Vanha rouva vielä minulle, kerettiläiselle kuvaajalle, taikavoimansa tänään näytti. Sain nimittäin kävelyretkelle lähteneeltä vaimoltani viestin, että Vinkerin piipusta tulee savua, ja miehiä häärää aluksessa! Kiireen vilkkaa Pen F:n laukku, missä rungon lisäksi muutama valovoimainen prime hämärään päivään sopivasti, ulkovaatteisiin ja satamaan! Kuvailin laiturilta valmisteluja aikani, kun tuli ajatus mieleen, että minähän olin juuri valokuvia käsittelemässä tietsikalla, kun sain sen viestin. Ja mitäs kuvia; no eilen tällä samaisella Pen F:llä otettuja ensimmäisen lumen kuvia. Ja missäs olikaan Pen F:n muistikortti? No siinä muistikortin lukijassa, mikä kököttää tietsikan uspissa, vai? Luukku auki Pen F:stä, ja toden totta, eipä ole "filmiä" sisässä! OM-1, kun kytkee virrat, ei mene mihinkään kuvausasentoon, etsimessä tai takatöllöllä vaan lukee, että ei muistikorttia. Tämä Pen F sitä vastoin toimii aivan normaalisti, on ottavinaan kuvia ja kaikkea. Vaikka ei ole mitään, mihin kuvat tallentaisi... aika veijari!
No ei kun kotiin takaisin, samalla vaihdoin enemmän vedenpitävää päälle ja koppasin OM 1:n repun matkaan, ja uudestaan satamaan. Kun kurvasin parkkiin, Vinkeri oli juuri saanut satama-altaassa itsensä käännetyksi peräpeili satamaan päin, ja alkoi ylväästi etääntyä Anttolan mujuista. Taisi itsekseen vähän hymähdellä minun suuntaani...
Tässä vielä linkki parin kuukauden takaiseen Vinkeri-sarjaan: https://flic.kr/s/aHBqjBJ35T
Ja linkki likkeriin myös näihin tässä esillä oleviin, samat neljä kuvaa: https://flic.kr/s/aHBqjBQEmX
Jaakko
PS. Anttolasta Vinkeri suuntaa kohti Pellosniemen satamaa Ristiinaan, siellä on laitteet ja luiska, missä 30 metrinen, vajaat kuusi metriä leveä alus saadaan lavetille ja edelleen Päijänteelle. Hiekkapuhallukseen, maalaukseen ja kunnostukseen, ja sitten risteilemään! Tuota maakuljetusta olisi kiinnostavaa päästä kuvaamaan, on se kuitenkin aikamoinen kuljetettava, massaa on, korkeuttakin on leveyden lisäksi. Ammattimiesten hommaa, oletan.
Vinkerin tulevaisuus
Esittele omia kuviasi! Anna palautetta muiden kuvista!
-
- Viestit: 1675
- Liittynyt: Loka 17, 2021 10 : 39
Palaa sivulle “Linkkejä kuviin ja gallerioihin”
Hyppää
- Digicamera.net
- ↳ Info ja Palaute
- ↳ Arkisto
- ↳ Vastaa kyselyihin ja äänestyksiin
- ↳ Arkisto
- Vapaasti
- ↳ Aloitteleva digikuvaaja kysyy
- ↳ Sana on melkein vapaa
- Digikuvaus ja Digikamerat
- ↳ Mobiilikuvaus
- ↳ Digikuvaus
- ↳ ***Videokuvaus***
- ↳ Värinhallinta, ICC-profiilit
- ↳ Canon
- ↳ Casio, Fuji
- ↳ Minolta, Olympus
- ↳ Nikon, Sony
- ↳ Muut merkit
- ↳ Järjestelmädigit Canon, edullisemmat mallit.
- ↳ Järjestelmädigit Nikon, edullisemmat mallit.
- ↳ Optiikka
- ↳ Järjestelmädigit
- ↳ Linkkejä kuviin ja gallerioihin
- Ohjelmat
- ↳ Kuvankäsittely
- ↳ Fotoalbumiohjelmat
- Yleinen
- ↳ DIY eli Tee-Se-Itse
- ↳ Ulkomailta ostaminen
- ↳ Kirjat, lehdet, tapahtumat, opiskelu, TV
- ↳ Kuvaus yleinen
- ↳ Mikä tahansa muu valokuvausaihe...
- Oheislaitteet
- ↳ Printterit, skannerit
- ↳ Muut
- Divari
- ↳ Myydään
- ↳ Ostetaan