Kiitos vinkeistä, pelikoneita olen jonkin verran löytänytkin, mutta sitten päätin pitää kannettavuuden kuitenkin prioriteettina. Ennen kaikkea SSD+hdd kombo, sekä asiallinen näyttö olisivat koneessa tärkeitä.
antti.h kirjoitti:Kiitos vinkeistä, pelikoneita olen jonkin verran löytänytkin, mutta sitten päätin pitää kannettavuuden kuitenkin prioriteettina. Ennen kaikkea SSD+hdd kombo, sekä asiallinen näyttö olisivat koneessa tärkeitä.
Eihän tuo helppo yhtälö ole noilla spekseillä löytää sopivaa.
Äidin ja hänen miehensä käyttöön hommattiin juuri tuossa jonkin aikaa sitten kevyeen kuvankäsittelyyn (no enemmänkin kuvien katseluun ja esittelyyn) sekä yleiskäyttöön uutta läppäriä, ja päädyttiin tuollaiseen Asus N551JK -malliin suurin piirtein samoilla valintakriteereillä. Näyttöä ei ole vielä kalibroitu ja se näytti oletuksena tarjoavan hieman liian jyrkkää kontrastia. Mittausten perusteella siitä pitäisi kuitenkin saada varsin hyvää sävyskaalaa halpisläppäriksi ja tosissaan ips-näyttö tekniikan tyypillisine etuineenhan tuo tietenkin oli, eikä ole peilipinnoitettu.
Painoa tuolla oli karvan yli 2 kg ja muistelisin näin tarkistamatta että spekseissä olisi lukenut 2,2 kg. Kokoahan siis näytöllä 15,6" ja ainakin pintamateriaalina laitteessa on hyvin kokonaisuuteen integroituva alumiini (ei Macbook Pro:n tasoa, mutta ei myöskään sellainen irrallinen ohut alumiinifolio muovin pinnassa mikä heiluu ja rämisee jo uutena millaisia takavuosina nähtiin). Tasohiiri on varsin hyvä yleiseen tasoon nähden, ei kuitenkaan ihan Macbook Pro:n tasoa ja suurin syy tuohon lienee Windowsin tasohiiriajuritoteutus mikä pykii satunnaisesti väistämättä.
Laitteessa on 750 GB mekaaninen levy, ja 24 GB ssd puolikokoisessa msata-paikassa siten että nuo näkyvät yhtenä levynä (ssd toimii bufferina). Tuntuu nopeuttavan peruskäyttöä huomattavasti verrattuna pelkällä mekaanisella levyllä varustettuihin, vaikka varmasti jossain tilanteissa häviää asetelmalle missä käyttis ja kaikki softat on asennettu suoraan ssd:lle. Ei kuitenkaan häirinnyt käyttöön oton ja perustestailun yhteydessä.
Ram-muistia 8GB vakiona ja sitä voi lisätä itse (huoltoluukku pohjassa), prosessorina aito neliytiminen versio i7:sta (osa näistäkin samoin kuin kaikki läppäri-i5:t ovat tuplaytimiä) ja näytönohjaimena Geforce GTX 850M jolla kai pelitkin pyörisivät melko hyvin jos sille olisi tarvetta. Saapahan tuo cuda-tuenkin jos kuvankäsittelysoftat sitä tukee.
Hintaa koneella oli hieman alle tonnin. Halpis mikä halpis, mutta yllättävän laadukkaan oloinen sellaiseksi varsinkin kun tehopuoli on todella hyvää tasoa ja näyttökään ei halvinta tn-paneelillista roskaa. No, ne ei-halpikset läppäreiden kohdalla maksavatkin sitten sen 3000€ ja siitä ylöspäin. Miinusta tulee kyllä tuosta että msata-paikka on vain puolikokoinen eli siihen ei saa kokonaan järjestelmälevyksi pyhitettyä isompaa tilalle kovin helposti, ne kun tahtovat olla lähes säännönmukaisesti täyskokoista msata-paikkaa vaativia. Ehkä tuo optinen asema olisi myös korvattavissa toisella 2,5" kiintolevylla ja netistä saattaa löytyä myös tarpeeksi pienikokoinen tuohon half msata-paikkaan jos tuuri käy.
Osaisko joku kertoo jotain minimi arvoja mitä koneessa tulee olla tänäpäivänä jotta esim LR pyörisi sujuvasti.
Ja onko ompputuote jotenkin kannattavampi kuvankäsittelyyn kun PC?
Esimerkitkin helpottas...
Tuo sujuvuuden määritteleminen on varmasti vaikeaa ja käsitykset vaihtelee. En tiedä oliko vitsku hakemassa pöytäkonetta vai läppäriä (EDIT: otsikko olikin kannettava), mutta sen voi nyt ainakin omasta kokemuksesta sanoa että melko tehokkaallakaan pöytä-PC:llä LR6.3 ei pyöri mun mielestä mitenkään kehuttavan hyvin. Monet asiat sujuu hyvin (käynnistyminen, kuvien importointi, develop-modulin säätöjen rendaus esikatselukuvaan), mutta kuvien välillä vaihtaminen develop-modulissa ottaa edelleen aikaa harmittavan paljon ja myös yksittäisen kuvan exportointi vie aikansa. Liekö sitten näytön resosta (mulla 2560x1440) kiinni vai mistä tuo kuvasta toiseen vaihtelun hitaus.
Mutta niin tai näin, itse en lähtis LR-kuvankäsittelykonetta hommaamaan ilman nopeahkoa 4-ytimistä prossua ja 16 Gt muistia. Mulla on ylikellotettu 6-ytiminen prossa ja pelkka LR:n adjustment brushilla piirtäminen kuvaan saa aikaan jopa 20-30% CPU-kuorman, WB-sliderin säätelyllä taas kuorma menee jo 60%:iin. LR ei itsessään ole mikään muistisyöppö, mutta jos koneella tekee muutakin samalla niin 8 Gt on äkkiä käytetty.
LR:n GPU-kiihdytyksen tärkeyttä en osaa oikein arvioida kun en ole edes kokeillut miten paljon se vaikuttaa tässä koneessa tai miten hyvin toimii Intelin integroiduilla näyttiksellä (joskus täältä ymmärsin että toimii niilläkin).
Petri Kekkonen :: Kuvia :: "Light and shade - time and space" - PSB
Läppäri tässä on hakusessa mutta koko saa olla myös mallia raahattava.
Nykyinen ASUS S400C toimi kohtuullisesti LR5:lla mutta kun vaihdoin kameran Olympukseen niin se pirulainen lopetti toimintansa ja olen pakotettu siirtyyn LR6:een.
Itse sirtyminen on ok, nyt kun olen koittanut sitä LR6:sen 30vrk ilmaisversiota niin olen huomannut et tökkii pahasti.
Tätä konetta aikanaan hankkiessa ei tullut aateltua ollenkaan tuota kuvankäsittelyä ja kuinka paljon se tarvii paukkuja enempi kuin iltalehden sivut.
Nyt kun tämä koje on 2 1/2 vuotta vanha aattelin resetoida sen kokonaan kun kaikkee sontaa on kertynyt paljon, mahtaisko se auttaa yhtään?
Nyt kun tämä koje on 2 1/2 vuotta vanha aattelin resetoida sen kokonaan kun kaikkee sontaa on kertynyt paljon, mahtaisko se auttaa yhtään?
-Vitsku
Suurin ongelma tämän koneesi kanssa lienee näytönohjain. Muuten koneen speksit näytti omaan silmään olevan kunnossa. Lightroom osaa hyödyntää näytönohjaimen GPU:ta laskennassa ja ainakin omassa koneessani eron huomaa kun täppää Lightroomin asetuksista GPU:n käyttöön. Minulla on koneessa i5 prosessori ja intelin sekä Nvidian näytönohjaimet. Suosittelen sellaista konetta, jossa on esim. kohtuu tehokas Nvidian ohjain. Jotenkin tuntuu, että Nvidia on ottanut ATI:n ohjaimista hienoisen niskalenkin.
Mulla on myynnissä i7 -prossulla varustettu Surface Pro 3 -tabletti: ilmoitus
Muuten loistava laite mutta juurikin Lightroom 6 hiukan nykii kun ei ole erillistä näytönohjainta ja käyttää ulkoista monitoria. Katalogi -puolen kanssa ei mitään ongelmaa, kehityspuolessa näkyy nykimisenä joissakin toimenpiteissä. Pelkkää Surfacen näyttöä käytettäessä kehityspuolikin siedettävä.
Loistava peli kokonsa ja painonsa puolesta reissussa! YV:llä tavoittaa jos kiinnostaa... ;)
Nyt kun tämä koje on 2 1/2 vuotta vanha aattelin resetoida sen kokonaan kun kaikkee sontaa on kertynyt paljon, mahtaisko se auttaa yhtään?
-Vitsku
Suurin ongelma tämän koneesi kanssa lienee näytönohjain. Muuten koneen speksit näytti omaan silmään olevan kunnossa. Lightroom osaa hyödyntää näytönohjaimen GPU:ta laskennassa ja ainakin omassa koneessani eron huomaa kun täppää Lightroomin asetuksista GPU:n käyttöön. Minulla on koneessa i5 prosessori ja intelin sekä Nvidian näytönohjaimet. Suosittelen sellaista konetta, jossa on esim. kohtuu tehokas Nvidian ohjain. Jotenkin tuntuu, että Nvidia on ottanut ATI:n ohjaimista hienoisen niskalenkin.
Jaahas, kone resetoinu nollatilaan ja uuteen nousuun.
Tilaa löyty 135Gt jostain tarvittavien ohjelmien uudelleen asentamisen jälkeen.
Uuden koneen hankinta siirtyi toistaiseksi.
Kiitokset kaikille jotka tarjosivat korvaavaa tuotetta tai vinkkiä.
i7, uusin nvidian näytönohjain, iso ssd, iso kiintolevy, laadukas näyttö, riittävät liitännät... siinäpä toiveita. Hinta ja kokokin saisivat olla järkevissä raameissa.
quark kirjoitti:Mikähän olisi hyvä kannettava tällä hetkellä, vakavaan kuvankäsittelyyn. Pelikannettavat ovat järeitä, painavia, äänekkäitä ja kalliita. Esim tämä :
i7, uusin nvidian näytönohjain, iso ssd, iso kiintolevy, laadukas näyttö, riittävät liitännät... siinäpä toiveita. Hinta ja kokokin saisivat olla järkevissä raameissa.
Ehdotuksia?
Itse ostaisin Macin.
Syksyllä ostin W10 pöytäkoneen kuvankäsittelyyn, voi lievästi sanoa että kaduttaa. Nyt tekisin toisin.
Se on aika mukava kompromissi isojen rohjokannettavien ja pienten näppärien välillä. Kone on toiminut vakaasti ja näyttö on erityisen hyvä (kalibroin sen kyllä heti, kun koneen sain). Pistin siihen myös lisää muistia täydet 16 gigaa ja vaihdoin SSD:n nopeampaan ja isompaan Samppasungin versioon. Muuten olisi voinut ottaa jo valmiiksi paremmin varustellun mallin, mutta siinä olisi ollut kosketusnäyttö ja se olisi ollut kiiltävä. Halusin ehdottomasti mattaversion. En sitten tiedä, olisinko tyytyväisempi, jos olisin hankkinut balttiaralla samanhintaisen mäkin.
Minulla on tuo samainen Asus joka on Vertaisella. 4K näyttö vie kyllä hieman potkua kun se rouskuttaa kuvia, muuten oiva laite. Photoshoppia en käytä, mutta Lightroom osaa skaalauksen kiitettävästi.