|
Heinäkuun
uutiset ovat jo ilmestyneet |
Kesäkuu 2015 |
30.06.2015 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta:
World
Press Photo, Helsinki,
Finland. 21 August 2015 to 10 September 2015 Sanomatalo / Mediatori, 2015
Exhibition. Maailman parhaat lehtikuvat.
- World Press Photo, 2015
Photo Contest. 58. kerta. 97.912 kuvaa, 5.692 valokuvaajaa, 131 maata.
Suomen
Valokuvataiteen museo, Otava
lahjoitti merkittävän kuvakokoelman Suomen valokuvataiteen museolle. Kustannusosakeyhtiö
Otava on lahjoittanut Suomen valokuvataiteen museolle arkistostaan arvokkaan,
3 300 valokuvan kokoelman. Kokoelmaan sisältyy monien sotien välisen ajan klassikkokuvaajien
valokuvia. Lahjoituksen kuvaajia ovat mm. Ivan Timirjasev, Harald Rosenberg,
Eric Sundström, Eino Mäkinen, Sakari Pälsi, Paavo Poutiainen ja Heinrich Iffland.
Otava on neljä vuotta sitten lahjoittanut arkistostaan myös ainutlaatuisen Inha-kokoelman
Suomen valokuvataiteen museolle.
Uusi
Suomi, Tältä
näyttää Kuu 83x zoomilla Maasta – Saksalaismiehen videosta hitti. Saksalaisen
luontokuvaaja Lothar Lenzin videolla mies testasi kameransa zoomausta päiväsaikaan
taivaalla näkyneeseen kuuhun ja lopputuloksena olikin yli miljoona katselukertaa
kerännyt nettihitti. Nikon Coolpix P900.
Nyt.fi,
Miespuoliset muotibloggaajat
nousevat maailmalla, ja muuramelainen Mikko Puttonen, 20, kuuluu eturintamaan.
Maailma muuttuu ja valokuvaus muuttuu nyt. Tällainen kuvaus on nykyään
osa valokuvaus-genreä.
Ilta-Sanomat,
Nukkunutta
tyttöä kuvannut sai tuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Korkein oikeus
(KKO) langetti nukkunutta tyttöä kuvanneelle tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Oikeuden mukaan kuvaaja oli ottanut nukkuvan
7-vuotiaan tytön alastomasta alaruumiista seitsemän valokuvaa ja videon.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
Photographer
Infiltrates ‘Camera Clubs,’ Where Men Lure Women Into Posing Nude with Promises
of Fame (NSFW). Ihan hiukan tarkoituksenhakuisia kuvia...
Digital
Photography School.
Digitalcameraworld.com.
- Fine
art nude photography from posing to prints. Studio. Malli. Valaisu. Poseerauksen
ohjaus.
- DxO
One hands-on review. iPhonen kamera kertaluokkaa paremmaksi. GoPro Hero
4:n kokoinen. 20 megapikselin sensori, F/1.8. Syyskuussa myyntiin, prototyypissa
vielä Wi-Fi, luultavasti ei enää silloin, kun tulee myyntiin.
Liitäntä kiinteästi kameraan (nopeampi, luotettavampi). RAW
(DNG). $780.
Dpreview.com.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
IR.
ePhotozine.com,
Coast
Close-Up Photography With Compacts.
Pdnonline.com,
Magnum
Photos Names 6 New Nominees. Kuusi uutta ehdokasta kuuluisaan kuvatoimistoon.
Photographyblog.com,
Canon
EF 50mm f/1.8 STM Review. Päivitys vanhaan Canon 50mm f/1.8 EF:iin
(25 vuoden takainen). Täyskennoiselle, kroppikennoisessa polttovälivastaavuus
80 mm. Paino 160 g (+ 30 g). Pituus 40 cm. Tarkennus ei erityisen nopea, 0.3
sekuntia, tarkennus tarkka melkein aina, hiljainen. Suodinkierre on 49 mm (vanha
52 mm). Ei vastavalosuojaa. Lähin tarkennus 0,35 mm. Metallibajonetti.
Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen hinta on 149 euroa.
The-digital-picture.com.
Kamera
& Bild, Fem
sätt att ljussätta porträtt. Viisi valaisutapaa potrettikuvaukseen, selostettu
termit ja metodit.
Fotosidan.se,
Extrem
vidvinkel med 1:1 makro.
Fotosidan.se,
Krönika:
Fotomarknaden är het och fotografen får en del av kakan. Jälleenmyyntikorvauksesta.
Juristi kirjoittaa.
|
29.06.2015 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta:
Year
of the Alpha, Haastattelussa
Sony Alpha-kuvaaja Jari Mutta, 28.6.2015. Haastattelu-sarjassa pyritään
tuomaan esiin kaiken tasoisia suomalaisia Sony Alpha-kuvaajia alkaen valokuvaamisen
vasta-alkajista ja päättyen kaiken kokeneisiin ammattilaisiin. Tällä
kertaa haastattelussa Hämeenlinnalainen Jari Mutta.
HS,
Tähtitieteilijät
laskivat klassiselle suutelukuvalle kellonajan. Eräs maailman kuuluisimmista
valokuvista otettiin elokuun 14. päivä 1945, mutta kellonaikaa ei ole tiedetty.
Nyt tiedetään, että kuva otettiin tasan kello 17:51. Tähän tulokseen päätyivät
tähtitieteilijät tutkimalla varjoja Alfred Eisenstaedtin valokuvassa Kissing
Sailor, joka otettiin ihmisten juhliessa Times Squarella liittoutuneiden voittoa
Japanista.
Turkulainen.fi,
Näin
löydät uusia ideoita Aurajoen kuvaamiseen. Näyttelyn kaikki kuvat käsittelevät
Aurajokirantaa, jota Aaltonen on käynyt vuosien aikana valokuvaamassa satunnaisesti,
mutta kuitenkin niin paljon, että kuvia oli jo ehtinyt kertyä helposti valikoitavaksi
näyttelyyn. Aaltonen on ehtinyt pohtia pitkään, miten ne uudet näkökulmat satoja
ja tuhansia kertoja kuvatusta alueesta löytyvät.
Iltamakasiini.fi,
Suomalaismiehen
kuva valittiin Nasan päivän kuvaksi – näin otos syntyi. Tähtikuvaajan Petri
Kehusmaan ottama kuva NGC 4945 -galaksista herätti mielenkiinnon maailmalla.
Kuvan terävyys, värikylläisyys ja hyvä prosessointi olivat hyvinkääläisen Petri
Kehusmaan otoksen vahvuudet, kun se 28. toukokuuta valittiin Yhdysvaltain avaruushallinnon
eli Nasan päivän kuvaksi.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
Digitalcameraworld.com.
ePhotozine.com,
7
Methods For Fixing Red Eye In Portraits. Viimeisenä sitten Photoshop.
The
Online Photographer, The
Photography Critic. Valokuvakritiikki vuodelta 1857. Millaisia asioita silloin
painotettiin kuvassa. Mitkä olivat tuon ajan kuvaustrendit. Keskusteltiinko
silloin peilittömistä vs. perinteisistä järjestelmäkameroista.
Vaivasiko kuvia kohina. Entä värivirheet.
Earthboundlight.com,
More
On Dehaze, 28.6.2015. Erillisen Lightroomin käyttäjät jäivät
ilman Dehazea. Ja taitavat jäädä kokonaan ilman. Adobe haluaa
kaikki pilveen. Mutta vastaavia välineitä on ilmestynyt erillisen
Lightroomin käyttäjien iloksi.
Dpreview.com,
Readers'
Showcase: Raiatea Arcuri. 10 kuvaa.
Petapixel.com,
Starry
Photos of Glowworms in Limestone Caves. Kiiltomatoja Uuden Seelannin luolissa.
Kamera
& Bild, Tips:
Så startar du ett lyckat fotoprojekt. Mitä projektikuvaaminen oikein
tarkoittaa ja miten siinä pääsisi parhaiten alkuun.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
28.06.2015 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta:
Remonen.fi.
Ilta-Sanomat,
Valokuvaaja yhdistelee kuviaan ja lopputulos on hulvaton. Art Directorina
toimiva Stephen McMennamy etsii simppeleitä taustoja, ottaa kaksi kuvaa ja sijoittaa
ne tarkoin yhteen.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com,
Have
Fun Experimenting With Night Photoraphy.
Petapixel.com.
Digitalcameraworld.com,
3
photos made easier by a tripod and remote release.
IR.
Dpreview.com.
The
Online Photographer, Open
Mike: Inverted Snobbism. Edward Weston käytti kirpputorilta viideltä
dollarilla ostamaansa objektiviia. Alfred Stieglitzin kameran palkeet oli paikattu
lukuisia kertoja. Hyvä ja taitava kuvaaja ottaa puutteellisillakin välineillä
erinomaisia kuvia.
Kamera
& Bild, Tillbehören
för bättre porträttbilder. Potrettien kuvaamisesta. Mitä tarvitaan.
Välineet.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
27.06.2015 (linkki) |
(Toivottavasti seuraavat pari viikkoa Digicamera.netin Uutiset pyörivät
melkein kuten aiemminkin... Koputetaan kuitenkin puuta... Ja pari päivää
sitten ohitettiin muuten 4,5 vuoden merkkipaalu: jokaikinen päivä
uutisia, kesät talvet, arjet pyhät, ulko- ja kotimaat, työt-
ja loma-ajat jne, terveenä ja sairaana jne. ...).
Valokuvakeskus
Nykyajan tuottama Valokuvan kevät -näyttelysarja Kangasala-talossa
päättyy tänään. Sen jälkeen seuraa heinäkuun
kestävä kesätauko. Elokuussa Nykyaika muuttaa uusiin tiloihin
Tampereen keskustaan. Uusi galleria sijaitsee satavuotiaassa arvokiinteistössä
osoitteessa Kauppakatu 14. Näyttelytilaa on kahdessa kerroksessa, ja niitä
voi hakea yhdessä tai erikseen:
- Näyttelyhaku
valokuvakeskuksen uusiin tiloihin on 3. - 31. elokuuta 2015.
Kansainvälinen
Urban Photographer of the Year 2015 -kilpailu on avoin sekä ammattikuvaajille
että harrastajakuvaajille. Osallistujan tulee olla 13 vuotta täyttänyt
tai sitä vanhempi.
Kilpailun teemana on ‘Cities at Work’. Kuvan tulee ilmentää
urbaania elämää. Kuva voi olla otettu minä vuorokauden
aikana tahansa, ja missä tahansa kaupungissa ympäri maailmaa.
Kilpailuun osallistutaan netin kautta täyttämällä osallistumiskaavake.
Kuvaa lähetettäessä on valittava, mitä kellonaikaa (24
tuntikategoriasta) haluaa sen edustavan. Esim. Helsinki klo 21 (kuvan ei kuitenkaan
tarvitse olla otettu juuri klo 21, mutta sen tulee ilmentää ko.
kellonaikaa). Vuorokauden jokaista tuntia kohden voi lähettää
vain yhden kuvan. Kaiken kaikkiaan kukin osallistuja voi siis lähettää
24 kuvaa.
Kuvien tulee olla .jpg-muodossa. Tiedostokooltaan yhdestä kahdeksaan
megatavua (1-8 Mt).
Kilpailuun voi osallistua 31.7.2015 asti (31.7.2015 at 11:59:59 pm British
Summer Time ,“BST” ).
Kilpailussa on runsaasti palkintoja. Aiempien vuosien voittajat on palkittu
valokuvausmatkalla Turkkiin, Marokkoon, Bhutaniin ja Namibiaan. Myös
tänä vuonna pääpalkintona valokuvausmatka. Lisäksi
jaetaan alueellisia palkintoja, tuntipalkintoja (vuorokauden kaikille 24 tunnille)
ja palkinto Mobiili-kategoriassa.
CBRE on järjestänyt Urban Photographer of the Year -kilpailua vuodesta
2008 alkaen. Vuoden 2014 kilpailuun lähetettiin 11 500 valokuvaa 79 maasta.
Lue
tarkemmat säännöt ja ohjeet kilpailun sivuilta.
Digicamera.netin
Foorumilta:
Taiteen
edistämiskeskus, Valokuvataiteen
viisivuotiset taiteilija-apurahat Marja Helanderille, Ulla Jokisalolle ja Jari
Silomäelle. Alkavat vuonna 2016. Hakemuksia 123 kpl, myönnettyjä
apurahoja 12 kpl. Yhteensä vuonna 2016 valokuvataiteen taiteilija-apurahalla
työskentelee samanaikaisesti 28 taiteilijaa. Apurahan suuruus on 1 676,45
€/kk (1.8.2015 alkaen).
Viisivuotinen taiteilija-apuraha
Helander Marja, Helsinki
Jokisalo Ulla, Helsinki
Silomäki Jari, Helsinki
Kolmevuotinen taiteilija-apuraha
Lenkkeri Ville, Tukholma
Pirilä Marja, Tampere
Yksivuotinen taiteilija-apuraha
Henttonen Ville-Markus, Lahti
Hurskainen Wilma, Helsinki
Koljonen Tanja, Helsinki
Niittyvirta Pekka, Helsinki
Pöllänen Minna, Helsinki
Rikala Mikko, Pappinen
Vatanen Niina, Helsinki
HS,
Onko
tässä kesän sympaattisin luontokuva? Karhunpennut pakenivat urosta
puuhun. Mulkahainen kuvasi eläimet keskiviikkoiltana Suomussalmen Martinselkosen
eräkeskuksessa 12-paikkaisesta metsäkojusta käsin. Hän ja
muut kojussa olleet viisi ihmistä seurasivat, miten karhut kävivät
niille tuotujen koiranruoan ja kalanperkeiden kimppuun. Paikalla oli alkuun
yhteensä kolme karhuperhettä, joista kahdella emoista oli kaksi ja
yhdellä kolme pentua.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
Digital
Photography School.
Petapixel.com.
Digitalcameraworld.com.
- Best
camera settings for long-exposure landscapes.
- How
to blur water for a dreamy seascape effect.
- Leica
M Monochrom (Typ 246) review. Päivitys vain mustavalkokuvia ottavaan
digitaaliseen Leicaan. 18 CCD sensori -> 24 megapikselin CMOS. Uusi kolmen
tuuman lcd-näyttö 921.000 pistettä (aiemmin 2.5 tuumaa, 230.000
pistettä). ISO 320 - 25.000. Valotus käsisäätö tai
aukon esivalinta. Tarkennus käsin. Runko kokonaan metallia. Perinteiseen
järjestelmäkameraan - esim. Nikon D610 - verrattuna enemmän
yksityiskohtia ja vähemmän kohinaa. Dynaaminen alue erityisesti
jpg-kuvissa on sitten selvästi huonompi. Arvosana 4 / 5. Suomen hinta
vähän yli 6.000 euroa (ouch).
ePhotozine.com.
Luminous
Landscape, A
New Perspective On Landscape Photography.
Diyphotography.net.
Dpreview.com.
Pdnoline.com.
Lensrentals.com,
blog, Measuring
Lens Variance. Tekniikkaa. Mutta löytyykö niitä eroja.
IR,
Firmware
Friday makes Sony A6000, A7-series faster; Big updates from Samsung, Fuji, Sigma
and Tamron.
Photographyblog.com,
Fujifilm
XF 16mm F1.4 R WR Review. XF-sarjaa. Säänkestävä. Polttovälivastaavuus
24mm. Lähin tarkennus 15cm. Metallinen vastavalosuoja tulee sitten syyskuussa.
Paino 375g, pituus 73mm. Sopii hyvin Fujifilm X-T1:een. Arvosana 5 * / 5 *.
$99.95.
Kamera
& Bild, Leica
Oscar Barnack Award går till JH Engström. Ruotsalaiselle valokuvaajalle.
25.000 euroa palkintona. Ynnä muuta.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
26.06.2015 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta:
- Alkali
vs akku (Mikä tahansa muu valokuvausaihe...). Olen ollut yllättynyt
uusien akkujen toimivuudesta. Kaikki muistamme muutaman vuoden takaisten akkujen
kestävyyden ja usein esim. salamavaloissa oli koplinki ulkoiselle akulle
jotta sai kuvaussession vietyä läpi. Nykyiset AA ja AAA patterit
antavat ainakin omien kokemusteni mukaan uskomattoman kauan virtaa. Esimerkiksi
neljällä AA akulla varustetun salaman kanssa tuli juuri otettua
päivän aikana n. 400 kuvaa joissa lähes kaikissa salama poisti
varjoja. Laturi näytti illalla, että 25% tehoja jäljellä.
Mainosmiehet heittävät kovaa ukaasia aiheen tiimoilta: ...
- The
Big Deal opiskelupaketti valokuvaajille (voim. 14.-25.6. (Kirjat, lehdet,
tapahtumat, opiskelu, TV). Tämä päättyi, mutta ks. viimeinen
viesti: toinen vastaava, voimassa neljä päivää...
- Mites
sen uuden kameran sai pelaamaan vanhassa LR5ssa? (Kuvankäsittely).
- GIMP+tasot
(Kuvankäsittely).
- Canon
EOS M (Järjestelmädigit). Uusia viestejä, loitot.
- Pari
matkalaista (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Viime vuoden syksyltä
löytyi parvekkeelta otettu kuva, joka oli jostain syystä unohtunut.
Aurinko pilkotteli paksuhkon pilvikerroksen takana ja naakkaparvi pyöreskeli
lähettyvillä.
- Iltojen
ihmettelyjä (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Muutama maisemakuva.
- EkoDeko
(Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Lapsikuvia
(Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
Year
of the Alpha, Miksi
Sony α7, osa 2: Full Frame, 23.6.2015. ...Ensimmäisenä täysikokoinen
kenno näkyi tietysti vähäisempänä kohinan määränä
kuvissa. Kinokokoinen kenno kerää enemmän valoa kuin pienempi,
minkä vuoksi myös vastaavat ISO-arvot ovat puhtaampia kuin croppi-kennolla.
... ...Onkin mahdollista, että APS-C saattaa jossain vaiheessa jäädä
väliinputoajaksi – ainakin sellaisessa muodossa missä se nykyään
pakataan ammattimaista ja vakavaa kuvaamista korostavaan DSLR-pakettiin....
Nyt.fi,
Melkein
kuin Humans of New York: #Siwaihmiset-valokuvasivusto esittelee suomalaisia
taviksia lähikaupassa. Projektin keksi suunnittelutoimisto Dagmar,
joka tekee yhteistyötä Siwa-kauppaketjun kanssa. Vaikka projekti onkin
kaupallinen, ja Harkin ottamat kuvat mainostavat Siwaa (muutama kuvatuista on
myös töissä siellä), valokuvaaja sai taiteellisesti vapaat
kädet. Juliana Harkki vietti aina muutaman tunnin kaupoissa etsien sopivia
ja mukaan haluavia tyyppejä. Tulos: hassuja, intiimejä ja koskettavia
tarinoita.
HS,
EU:ssa
vireillä uusi laki – lomakuvat voisivat rikkoa tekijänoikeuksia.
EU:ssa kaavaillaan lakia, joka kieltäisi valokuvien julkaisemisen tekijänoikeuksien
suojaamista nähtävyyksistä. Esimerkiksi julkisesta taideteoksesta
otettua kuvaa ei saisi julkaista ilman taiteilijan lupaa. Laki tietäisi
suurta muutosta, sillä niin sanottu "maiseman vapaus" vallitsee
tällä erää useimmissa EU-maissa.
- Telegraph.co.uk, Freedom
of panorama: EU proposal could mean holiday snaps breach copyright.
- DCN uutiset, 21.6.2105: Petapixel.com, Alert:
Freedom of Panorama Under Threat in Europe. Euroopan parlamentti äänestää
6.7.2015. Mielenkiintoinen kartta siitä, miten vapaasti voi julkaista
panoraamakuvia Euroopan eri maissa. Kyse on siis siitä, että osassa
EU-maista on tiukka linja ns. tekijänoikeuden suojaamiin rakennuksiin.
Suomessa ei ole mitään estettä rakennusten kuvaamiseen. Mutta
julkisella paikalla sijaitsevista patsaista otettuja ei saa Suomessa kaupallisesti
hyödyntää ("Lex Hiltunen"). Ja Eiffel-tornin yöllinen
valaistus on tekijänoikeuden suojaama. Jatkossa voi sitten valokuvaajilla
olla EU:n sisällä melkoisen hankalaa, jos direktiivi hyväksytään
ja halutaan myydä kuvia kaupunkinäkymistä yms.
- DCN uutiset, 22.6.2015. Digicamera.netin Foorumi, Kirjoita
MEPille valokuvausta rajoittavasta direktiivistä (Sana on melkein
vapaa).
Yle
Uutiset, Perämeri, Onko
riistakamerasi luvaton? Säännöistä eivät kaikki tiedä
– tai välitä. Edelleen aiheena riistakamerat.
Älypuhelimista.
- Taskumuro.com, Huhu:
Apple selvittänyt valmistusongelmat, iPhone 7:ään tuplakamera?
- Digitoday.fi, Testissä
Samsung Gear VR – edessä on valtava muutos. Virtuaalitodellisuutta
on povattu pitkään. Nyt sitä saa kaupasta. Perehdyimme Samsungin
Gear VR:ään yhdessä Galaxy S6 -puhelimen kanssa. Toisen linkin
antia: ...Jos S6 on jo taskussa tai ostoslistalla, eikä 200 euron lisähintalappu
karkota, Gear VR on upea tekniikkalelu, jota voi suositella. Vähintäänkin
sitä kannattaa käydä katsomassa liikkeessä....
- Ilta-Sanomat, Viisi
vinkkiä: Näin parannat puhelimen nettiyhteyttä lomareissulla.
Viestintävirastolla ja operaattoreilla on muutama vinkki, kuinka puhelimen
datayhteyttä voidaan parantaa myös paikoissa, joissa nettiyhteys
tuntuu pätkivän.
- HS, Hätäpuhelusovelluksesta
tuli hetkessä huippusuosittu – Käyttäjiä huolettaa
suuri virrankulutus.
- Turun Sanomat, Harva
tiedostanut hylättyjen puhelimien tietoturvariskit.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
Diyphotography.net.
IR.
ePhotozine.com,
How
To Photography Portraits On Your Travels.
Digitalcameraworld.com,
How
to photograph fireworks: 7 pro tips for 4th of July. USA:n itsenäisyyspäivä.
Ilotulitusta luvassa.
Petapixel.com.
Popular
Photography, Hands-On:
Canon 50mm F/1.8 STM prime Lens. Päivitys vanhaan Canon 50mm f/1.8
EF:iin (25 vuoden takainen). Paino 160 g (+ 30 g). Automaattitarkennus on hyvin
hiljainen. Suodinkierre on 49 mm (vanha 52 mm). Ei vastavalosuojaa. Lähin
tarkennus 0,35 mm. Metallibajonetti. Suomen hinta on 149 euroa.
Dpreview.com.
The
Online Photographer, 100
Years of Leica. Kirja.
The-digital-picture.com,
36
Steps to the Perfect Canon EOS 5Ds and 5Ds R Setup. Jos on sattunut tämän
ostamaan.
Fotosidan.se,
Superkändisarnas
fotograf. Cecil Beatonin kuvia esillä kesällä Tukholmassa.
Churchill, Grabo, Bergman, Picasso.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
25.06.2015 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta:
Timoasepp.fi,
Fujifilm
wedding photographer // Photograph like a superhero, Fujifilm X. Fujifilm
X-T1, X100T, X-Pro1 ja XF 23mm f/1.4 // XF 35mm f/1.4 // XF 56mm f/1.2, EF-X20.
Paljon hääkuvia ja sitten aina vähän tekstiä, in English.
(Foorumilla Jääkaappi eli tämä viimeisin "Pääsin
testaamaan hääkuvausta peilittömällä kameralla.",
kun
jääkaappi ulos astui (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
Yle
Uutiset, Kotimaa, Poliisille
kritiikkiä epäiltyjen kuvien julkaisusta Facebookissa – "epäilty
otti meihin itse yhteyttä". Tiistaina Kaakkois-Suomen poliisin
Facebook-sivustollaan julkaisema yksityisen henkilön riistakameralla ottama
kuva kahdesta varkaudesta epäillystä henkilöstä aiheutti
kritiikkiä sosiaalisessa mediassa.
- Itä-Savo, Poliisi:
Toisen tyhjän pihan kuvaaminen ei vielä täytä rikoksen
tunnusmerkistöä. ...Kuokkanen huomauttaa, että salakatselu
on asianomistajarikos, mikä tarkoittaa sitä, että poliisi tutkii
rikosta vain, jos rikoksen kohde vaatii kuvaajalle rangaistusta. Lainsäätäjän
mukaan jokainen kameravalvonnan harjoittaja vastaa itse toimintansa laillisuudesta.
Tietosuojasäännösten ulkopuolelle jää kameravalvonta,
jota yksityishenkilö käyttää pelkästään
henkilökohtaisiin tai niihin verrattaviin tavanomaisiin yksityisiin tarkoituksiinsa,
esimerkiksi kuvaa kodin ja mökin tai oman pihapiirin alueella.
Älypuhelimista.
- Taskumuro.com, Microsoftin
Office-sovellukset saatavilla nyt myös Android-puhelimiin. Sovellusten
käyttöliittymä on muokattu sopivaksi puhelimien pienemmille
näytöille ja tiedostojen käyttäminen on mahdollista suoraan
useista eri pilvipalveluista. Office-sovellusten täysien ominaisuuksien
käyttö edellyttää voimassa olevaa maksullista Office 365
-tilausta.
- Uusi Suomi, WhatsApp-puhelut
mahdollistettiin myös Lumioissa. WhatsAppin Windows Phone -sovellukselle
julkaistun uuden päivityksen myötä Lumia-puhelimien käyttäjät
voivat jatkossa soitella VoIP-puheluita muille WhatsApp-käyttäjille.
WhatsApp-puhelut toimivat vain Windows Phone 8:lla tai uudemmalla käyttöjärjestelmällä
varustetuissa puhelimissa, joten esimerkiksi ensimmäisen sukupolven Lumiat
ovat tuen ulkopuolella. Ääniviestien lähettäminen on myös
mahdollista Windows Phone 8.1:llä (tai uudemmalla alustaversiolla).
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
Welcome
to Miss Muslimah, a Beauty Pageant for Muslim Women.
Digital
Photography School, One
Speedlight Portrait Lighting Tutorial.
- Step 1: Get the speedlight off-camera
- Step 2: Add a light modifier
- Step 3: Place your focus on the subject
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Digitalcameraworld.com.
ePhotozine.com,
5
Ideas To Improve Your Coastal Photography.
Photo.net,
Getting
It Right in the Camera: The Imagination Game, Part 3. Part 3: Shooting Strategy.
The
Online Photographer, Hall
of Shame. 150 vuotta kuvamanipulaatiota.
25
years of Photoshop: Real
or Photoshop? Testaa erotatko Photoshopatun kuvan aidosta.
Luminous
Landscape, The
Very Old Debate About Image Manipulation.
Dpreview.com.
The-digital-picture.com,
B&H
Hands On: Audio-Technica System 10 Wireless Mic System. YouTube-video. Kallein
versio $450.
Kamera
& Bild, Världens
vidvinkligaste makroobjektiv. Laowa 15mm f/4 1:1. Vain shift ei tilt. $479.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
24.06.2015 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta:
- Lapin
reissu (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Linkin takana paljon kuvia.
- Värikoodi
(Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Hylätyn rautatietunnelin seinä
paljastaa värien kirjon ja stensiilitekstin. Rappauksen raoissa homesieni
piirtää valkoista verkkoaan.
- Teema:
Makrokuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusimmat.
- Lyngen
minun tapaan+3 kuvaa (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusimmat.
- Villen
kuvaketju (Lisää Annia metsässä, 23.6.2015). (Linkkejä
kuviin ja gallerioihin). Uusimmat.
- New
York (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). ...Suuren kaupungin valot
hienosti vangittuna. Tätä olisi katsonut vielä laajempanakin,
vaikka panoramana. Minkä rakennuksen korkeuksista tämä on kuvattu?
Rakkaudesta
valokuvaan, Miljöökuvaus,
16.6.2015. Viime viikon lähiopetusjakson aiheena oli miljöökuvaus.
Keskiviikko-ilta kului Villilässä keskustellen henkilökuvaamisesta,
valaisusta, mallin ohjauksesta ja tekniikasta. Torstaina oli varsinainen kuvauspäivä.
Kuvauspaikaksi oli valittu Luvialla sijaitseva Krikutilli - Verkkorannan kesäkoti.
Iiro
Rautiainen.
- Kawasaki
Ninja, 16.6.2015.
- Sirkus
Taika-Aika promokuvaukset, 21.6.2015. Juuri ennen Rovaniemeltä lähtöä
sain ihan mielettömän hienon tilaisuuden päästä kuvaamaan
sikäläiselle sirkukselle muutamia promokuvia heidän toimintaansa
esittelevään näyttelyä varten. Samaan näyttelyyn
muutama muukin kuvaaja ottaa oman tyylisensä kuvat, jonka myötä
olikin hauskaa antaa oman panoksensa tuohon kokonaisuuteen.
Mikael
Rantalainen, Maiseman Lumo.
Verkonvaarat.fi,
Ihanaa!
Taas tarjolla pornoa Facebookissa, 23.6.2015. Jälleen kerran Facebookissa
kiertää pornokuvilla houkuttelevia haittalinkkejä kaverilta toiselle.
Nämä leviävät niin, että uhrin profiili julkaisee niitä
ja merkitsee niihin kavereiden nimiä. Kaverit sitten menevät uteliaina
klikkaamaan näitä julkaisuja ja merkintöjä. Linkit voivat
levitä myös yksityisviesteissä.
Fin.afterdawn.com,
Gmail
sai kätevän ominaisuuden: Kumoa sähköpostin lähetys.
Ominaisuus käytännössä viivästyttää lähetystä
ennalta määrätyn ajan verran, minkä jälkeen viesti
lähtee vastaanottajalle. Gmailin Asetukset-valikossa (Yleiset-sivulla)
viestien lähetystä voi viivästyttää 5, 10, 20 tai 30
sekuntia. Ominaisuus on oletuksena poissa päältä.
Ilta-Sanomat,
Piilottelu
ei auta: Facebook voi tunnistaa sinut myös takaa. Lähitulevaisuudessa
Facebookin tietojärjestelmät pystyvät tunnistamaan valokuvien
henkilöt automaattisesti, vaikka heidän kasvojaan ei näkyisi
kuvissa lainkaan, kertoo New Scientist -verkkolehti.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
Offbeat
Portraits of German LARP (Live Action Role-Play) Enthusiasts. Larppaajista
kuvia.
Digital
Photography School.
Thephotoargus.com,
23
Beautiful Pictures of Puffins. Lunnit.
Digitalcameraworld.com.
Petapixel.com.
How
To: A Primer on Reducing Noise in Photos Using Adobe Lightroom.
Diyphotography.net.
ePhotozine.com.
Dpreview.com.
IR.
The
Online Photographer.
Pdnonline.com,
Court
Rejects Rentmeester’s Infringement Claim Over Nike “Jumpman”
Logo. Oikeus hylkäsi vaateen, vähän järkeä USA:ssakin...
Photographyblog.com.
- Pentax
K-3 II Review. Perinteinen järjestelmädigi. Parantunut kuvanvakaussysteemi,
4.5 stoppia. Edelleen 24 megapikselin kroppikenno, 1.5x. 27 pisteen automaattitarkennus.
Sisäänrakennettu GPS, parantunut automaattitarkennus, automaattinen
horisontin suoristus. 3.2 tuuman lcd-näyttö, 1.037.000 pistettä.
Etsin 100%. Sarjakuvaus 8.3 kuvaa sekunnissa. Video 1920 x 1080, ääni
mono. Säänkestävä. Yksillä akuilla ottaa 720 kuvaa.
Paino 800 g. Toukokuussa tullut myyntiin. Pentax K-3 II runko, n. 1060 euroa.
18-55mm WR kit, n. 1170 euroa. Pentax K-3 II 18-135mm WR kit, n. 1380 euroa.
Pentax K-3 II 16-85mm WR kit, n. 1600 euroa.
- Leica
Q (Typ 116) Review. Mittaetsintyyppinen, 28mm F1.7 kiinteä lasi,
24 tuuman täyskennoinen CMOS-sensori. Kolmen tuuman kosketusnäyttö,
1.040.000 pistettä. Sisäänrakennettu elektroninen etsin, 3.68
miljoonaa pistettä. Sarjakuvaus 10 kuvaa sekunnissa. Ei sisäänrakennettua
salamaa, mutta ulkoinen salamakenkä. Video 1080/60p, Wi-Fi. Paino 640
g. Nyt myynnissä. Suomen hinta on n. 4.000 euroa.
Kamera
& Bild, Uppdatering
ger Sony A6000 bättre video. 16 kuukautta vanhaan malliin firmware-päivitys.
Hyvä Sony.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
23.06.2015 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta:
Pingstate.nu.
Aikajärjestyksessä uusimmasta.
Suomen
Valokuvahistoriallinen Yhdistys. Sivut.
Poimintoja:
Digikuvaaja.net,
Teemu Tretjakov.
- Suomalaisia
kuvituskuvia kuvatoimisto Vastavalosta, 27.2.2015.
- Katukuvaaminen
haastaa näkemään ja uskaltamaan, 8.5.2015. Viime talven
mittaan olen haastanut itseäni, ja koittanut saada aikaiseksi sellaisia
katukuvia, joita kehtaisin laittaa vaikkapa esille jonnekin. Homma on osoittautunut
vielä vaikeammaksi, kuin mitä ennalta ajattelin.
- Photoshopin
tasot tutuiksi, 18.5.2015.
- Photoshopin
työpöydän muokkaaminen nopeuttaa kuvankäsittelyä,
27.5.2015. YouTube-video, kesto 8:58.
- Tamron
16-300mm megazoom testissä, 29.5.2015. Ensivaikutelmana Tamronia
voisi kuvailla helpoksi objektiiviksi. Se ei ole kovinkaan valovoimainen objektiivi,
ja vaatii siis kunnolla valoa toimiakseen optimaalisesti. ...Pimeässsä
en kuitenkaan suosittele tätä objektiivia käyttämään,
enkä mihinkään vaativampaan käyttöön. Kuten
itseäni viisaampien suusta olen kuullut, tämä on aurinkoisen
päivän turistilasi, mutta mielestäni hyvä sellainen. Hinta
n. 590 euroa.
- Makrosalama
Pringles purkista, 15.6.2015. YouTube-video, kesto 12:57.
Oululehti.fi,
Kinnuselle
valokuvauksen Master QEP-arvo. Oululainen mainosvalokuvaaja Onni Wiljami
Kinnunen on saanut jälleen kansainvälistä tunnustusta. Hän
on saanut ensimmäisenä Suomessa valokuvauksen Master QEP -arvonimen.
Suomen
Ammattivalokuvaajat ry, Kesäkuun
kuvaaja 2015. Esittelyssä Pasi Orrensalo.
Verkkouutiset.fi,
Metsähallitus
kohtelee luvattomia riistakameroita kuin löytötavaroita. Metsähallitus
muistuttaa, että riistakameroiden asettaminen vaatii aina maanomistajan
luvan.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Photo.net,
25 Photos
of Summer Sunbursts.
IR.
Dpreview.com.
Digitalcameraworld.com.
ePhotozine.com.
Popular
Photography.
Profoto,
Blog Alexia
Sinclair Goes Into the Dark Woods and Lights up the Creatures of the Night.
Video kuvauksista, kesto 2:38. Plus teksti.
The-digital-picture.com,
5
Inexpensive Tools Every Photographer Should Own.
Fotosidan.se,
Fota
med film på Stockholms Fotomaraton. Viime vuonna vain digitaalikamerat.
Tänä vuonna myös filmi. 15-16.8.2015.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
22.06.2015 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta:
HS,
Maailman
kuvat.
Yle
Uutiset, Kotimaa, Kuvaajien
kouluttaja vinkkaa juhliin menijöille: Jätä kukkapaita ja ruutuhousut
kotiin. Valokuvakouluttaja Tiina Puputti on julkaissut useita valokuvauksen
oppikirjoja. Keväällä hän julkaisi kirjan Pose. Se on käsikirja
mallin ohjaamisesta ja asennoista. Kirja opastaa käytännön esimerkein
klassisiin valokuvauksellisiin asentoihin henkilökuvauksessa.
Mika
Latokartano, Flickr, Photostream.
Tai Albums.
Iltalehti,
Läheisen
kuvaaminen on kaikkein vaikeinta. Savolainen on kehittänyt voimauttavan
valokuvan menetelmän, jota sovelletaan erityisesti hoito- ja kasvatusalojen
täydennyskoulutuksessa sekä työyhteisöjen kehittämisessä.
Ilta-Sanomat,
Määrä
ratkaisee ja muista myös yksityiskohdat – 5 vinkkiä, joilla
saat lapsista parempia valokuvia.
- 1. Ota aina useampia kuvia
- 2. Valitse kuvauspaikka
- 3. Laita tausta kuntoon
- 4. Muista myös yksityiskohdat
- 5. Leiki kameran kanssa
Länsi-Savo,
Tietämätön
syyllistyy salakatseluun valvontakamerallaan - "Kannattaa ottaa selvää".
Kerrostalonaapuri virittää videokameran kuvaamaan taloyhtiön
pihaa. Kuka videoita katselee ja mihin tarkoitukseen niitä käytetään?
Omakotitalon naapurin pihalle ilmestyy valvontakamera. Uskaltaako omalla pihalla
enää ottaa aurinkoa uikkareissa ilman pelkoa päätyä
videolle?
Iltalehti,
Juhannus
maagisina kuvina - katso parhaat otokset.
Me
Naiset, Näin
otat hyvän luontokuvan – myös kännykkäkameralla.
Älypuhelimista.
- Puhelinvertailu.com, Tällä
ohjelmalla pystytät helposti "tee-se-itse-Spotifyn". Yksi
helppo tapa kuunnella kappaleita omasta pilvestä on tallentaa ne Google
Musiciin, jonne voi taltioida yhteensä 50 000 musiikkikappaletta ilmaiseksi.
Mikäli kappaleita on tullut varmuuskopioitua hujan hajan eri pilvipalveluihin,
niin uusi CloudPlayer voi olla siinä tapauksessa hyvä vaihtoehto
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
Diyphotography.net.
ePhotozine.com,
How
To Approach Statue Photography In 5 Easy Steps.
Luminous
Lanscape, Reichmann
Retrospective in Photo News. Free Download Copy of Photo News Magazine.
Pdf-download tai online. 68 sivua.
Dpreview.com,
Readers'
Showcase: Oscar Cwajbaum. Cosplay-kuvaaja.
Earthboundlight.com,
I
Can See Clearly Now, Dehaze is Here, 21.6.2015. Adobe Camera Raw Photoshop
CC (2015) ja Lightroom CC.
Petapixel.com.
Pdnonline.com,
How
I Got That Shot: Gary Land's Dramatic Action. Koripallokuva.
Steve
sanders, Nikon
Coolpix P610 Review. Helmikuussa 2015 julkistettu. 16 megapikseliä,
24-1440mm, 60-kertainen zoom (!). Kolmen tuuman lcd-näyttö, 920.000
pistettä. Elektroninen etsin, 920.000 pistettä. Full HD Video. Wi-Fi,
GPS. Yksillä akuilla ottaa 360 kuvaa. Värit musta ja punainen. Suositushinta
on 469 euroa.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
21.06.2015 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta:
Keskisuomalainen,
Upea
kuvasarja: 71 kuvaa keskikesän juhlasta.
Iltamakasiini.fi,
Tällaista
kuvaa pienoiskopterilla saa yläilmoista – katso videot. Säännökset
rajoittavat harrastusta jonkin verran, mutta eivät toistaiseksi liikaa.
Trafin tämänhetkisten ohjeiden mukaan ilma-aluksen maksimietäisyys
kauko-ohjaajasta on 500 metriä ja lennätyksen tulee tapahtua alle
150 metriä maan tai veden pinnasta. ...115-grammainen harjoituskone maksaa
pari sataa ja isompi kone tuhat euroa.
Yle
Uutiset, Kotimaa, Kuin
suoraan sadusta – kukkiva alppiruusumetsä hurmaa. Raisiossa sijaitseva
alppiruusupuisto on yksi maamme upeimmista alppiruusukeskittymistä. 18
kuvaa.
Tivi.fi,
Adobe
alkaa myydä valokuvaajien ja kuvittajien kuvia. Kyseinen Adobe Stock
-palvelu on liitetty tuoreimpaan, juuri julkistettuun versioon yhtiön Creative
Cloud -ohjelmistopakettia. Lisäksi kuvapankin kuvat ovat tarjolla myös
muille kuin Creative Cloudin käyttäjille.
Photo.net,
foorumi.
The
Atlantic, In Focus. Nämä kuvat ovat riittävän isoja.
Digital
Photography School.
- 10
Things Photoshop Beginners Want to Know How to Do. Adobe Creative Cloud
TV, YouTube-video, kesto 46:25.
- How to touch up a photo; how to make people look better
- Layers and adjustment layers; what are they and how to use them
- Working with layer masks
- How to crop a photo
- Adjusting the exposure and using the Adobe Camera Raw filter
- Removing something from an image
- Move or copy objects in a photo
- How to put a person from one photo onto a new background (or putting
two photos together)
- How to add text
- Saving photos and saving formats that are shareable
- The
Photographers Ephemeris (TPE) Versus PlanIt! for Photographers. Aurinko
ja kuu ja valokuvaus. Etukäteen voi suunnitella luonnonvalossa kuvaamista.
Google, iPhone. $8.99.
Digitalcameraworld.com,
Best
camera settings for hand-held landscapes.
ePhotozine.com,
10
Safety Tips For Photographers When Traveling. Tärkein: kameroita ja
objektiiveja ei ikinä ruumaan.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
- Alert:
Freedom of Panorama Under Threat in Europe. Euroopan parlamentti äänestää
6.7.2015. Mielenkiintoinen kartta siitä, miten vapaasti voi julkaista
panoraamakuvia Euroopan eri maissa. Kyse on siis siitä, että osassa
EU-maista on tiukka linja ns. tekijänoikeuden suojaamiin rakennuksiin.
Suomessa ei ole mitään estettä rakennusten kuvaamiseen. Mutta
julkisella paikalla sijaitsevista patsaista otettuja ei saa Suomessa kaupallisesti
hyödyntää ("Lex Hiltunen"). Ja Eiffel-tornin yöllinen
valaistus on tekijänoikeuden suojaama. Jatkossa voi sitten valokuvaajilla
olla EU:n sisällä melkoisen hankalaa, jos direktiivi hyväksytään
ja halutaan myydä kuvia kaupunkinäkymistä yms.
- Testing
a Waterproof Pelican 1510 Case by Dunking it in a Swimming Pool. $170.
Dpreview.com,
Behind
the Shot: Watery Grave. Kuva Islannista. Kalakuolema. Tarina kuvan takana.
Pdnonline.com,
Photographer
Wynn Myers's Unconventional Path to Success. Tekstinä, ei videona.
30-vuotias.
Kamera
& Bild, Panasonic
FZ1000 – kompakt 4K–maskin. Kesäkuussa 2014 julkistettu,
ensimmäinen kompaktidigi, joka kykeni 4K videoon. 20 megapikselin iso kuvasensori,
pyritty vähempään kohinaan. Isokokoinen kamera. Käynnistys
0.66s, tarkennus nopea. 25-400mm, f/2,8-4,0, 16-kertainen zoom. Kolmen tuuman
kääntyvä näyttö, 921.000 pistettä. Elektroninen
etsin, 2.359.000 pistettä. Sarjakuvaus 12 kuvaa sekunnissa. Wi-Fi. 4K video
(24mm -> 36mm), 3840 x 2160, 30 kuvaa sekunnissa. Kameran sisäinen RAW.
Sisäänrakennettu stereomikrofoni, liitäntä ulkoiselle mikrofonille.
Yksillä akuilla ottaa 360 kuvaa. Akut eivät kestä kauan esim.
Wi-Fi:ä käytettäessä. Laajakulmassa vääristymää,
mutta terävyydessä ei ongelmia. Zoomattuna kuva huononee selvästi.
Arvosana 73%. Suomen hinta vähän alle 1.000 euroa.
Kamera
& Bild, Sportfoto
– tipsen för att komma igång.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
20.06.2015 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta:
Ulkoilutan
kameraa - valokuvia, blogi. Kesäkuu, pari poimintaa.
- Käväisy
Kööpenhaminassa – Visiting Copenhagen, 18.6.2015. Käväisin
vaimon kanssa Kööpenhaminassa. Tämä ja seuraavat neljä
postausta tulevat niistä maisemista. Mukana muutama vinkki valokuvista
kiinnostuneille – enkä tarkoita yksin näitä kuvia.
- (yllättävän hyvin sitä muistaa melkein kymmenen
vuoden takaisia näyttelyitä, jotkut vain ovat jääneet
mieleen... Ja nyt on siis kyse Jeff Wallin näyttelystä Lontoon
Tate Modern -museossa, ks. Digicamera.netin uutiset 30.12.2005).
- Käväisy
Kööpenhaminassa osa 2 – Visiting Copenhagen part 2, 19.6.2015.
Toinen päivä on maanantai, joten museot ovat täälläkin
pääsääntöisesti kiinni. Mennään siis kuninkaalliseen
kirjastoon, kutsumanimeltään musta timantti.
Suomen
Canon, You Connect, Kuvausvinkit.
Valokuvatorstai,
Kesähaaste.
18.6.2015. "lämpö".
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
Juergen
Teller’s Food Photography for the Hotel Il Pellicano. Nämä
kuvat eivät aiheuta minkäänlaista matamisliikettä asianomaisissa
elimissä.
Digital
Photography School.
Digitalcameraworld.com.
ePhotozine.com.
IR.
Dpreview.com.
Luminous
Landscape, Why
I Shoot Film. Confessions of An Analogue Photographer.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Lensrentals.com,
blogi, Canon
5Ds Teardown. Canonin uutuus puretaan osiin. Kuinka paljon eroaa Canonin
Canon 5DIII and 7DII -malleista. Ulkoisesti ei paljoa eroa.
Photographyblog.com.
- Sony
A7R II Preview. Sisäänrakennettu kuvanvakaaja (5-akselinen),
42 megapikseliä, täyskenno, peilitön järjestelmäkamera.
Suljin uusiksi, 500.000 laukaisua. ISO aina 102.400. Elokuussa myyntiin $3.200.
4K (UHD) video, 30p/25p. Kääntyvä kolmen tuuman lcd-näyttö,
1.228.000 pistettä. Elektroninen etsin 2.359.296 pistettä. Sarjakuvaus
viisi kuvaa sekunnissa. Yksillä akuilla ottaa 290 kuvaa. Paino 625 g.
- Sony
RX10 II and Sony RX100 IV Preview.
Photo.net,
From
Light to Ink: An Exhibit Using Canon's imagePROGRAF printers.
The-digital-picture.com,
Canon
Releases PowerShot G3 X Promo Videos. Kolme YouTube-videota. Kestot vähän
yli kaksi minuuttia. Iso 20 megapikselin sensori, F2.8-5.6, 24-600mm, 25-kertainen
zoom. Heinäkuussa myyntiin, Suomen hinta on 995 euroa.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
19.06.2015 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta:
- Aloittelijan
kysymyksiä, mitä milloinkin. (Aloitteleva digikuvaaja kysyy).
Uusi alimpana.
- Negatiivien
digitointi (Printterit, skannerit). ...Huusin juuri eBaystä "slide
copier" lisäosan mun ASAHI PENTAX BELLOWS II "macro rail":iin
ja ajattelin että sillä saa ainakin dia-kuvia, mutta ehkä hieman
diy-mentaliteetilla myös negatiiveja kuvattua. ...Olen ymmärtänyt
että yksi suurimpia ongelmia millä tahansa menetelmällä
on pöly. Valonhan saa ainakin salamalla ja maitolasilla tai valkoisella
paperiarkilla. ...
- SDHC-kortin
nopeusluokista (Digikuvaus).
- Videokuvaajien
ryhmä Facebookissa (Mikä tahansa muu valokuvausaihe...).
- TEEMA:
Mikä lintu? (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusi.
- Kimalainen
(Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Kielo
(Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Valokuvaus
miljöössä YONGNUO 560 IV (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
Olin valokuvaamassa mallia "miljöössä" ja onnekseni
taas kerran huomasin, että on hyvä kun olen päätynyt käyttämään
halpoja käsisalamia keikoilla. Olen ollut erittäin tyytyväinen
YONGNUO 560 IV salamoihin keikoilla ja studiossa. ...
- Kaskadi
(Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Löyty mukava pikku puro metsän
keskeltä n. 60km Rovaniemeltä itään. Joitain satoja metrejä
rämpimistä metsän keskellä, paikalle ei mennyt edes polkuja.
Ilta-aurinko 21-22 maissa paistaa mukavasti putoukseen puiden lomasta. Tänne
pitää vielä palata useampaan kertaan! Kun vesi vähän
laskee, putous muodostaa tiimalasin muotoisen virran.
- Henkilökuvaa
(Linkkejä kuviin ja gallerioihin). (Nainen. Uhkea).
- Matin
Reissuvihko (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Ollaan kolmannella
sivulla. Uutta pukkaa tasaisesti. Kyse on siis Maffer:ista.
- Valokuva
2 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). ...Jep... mistä hitosta
sinä näitä kaivat? ...Jep, silmää ja näkemystä
löytyy. Hieno kuva, jäin katsomaan pidemmäksi aikaa, samoin
kuin sitä sinun edellistäkin. ...Mä voisin tommosen samanlaisen
nappulan haluta mitä hassel on saanut. Mielenkiintoisen oloinen maailma
näkyy siellä. ...Huoliteltu ruutu ja mielenkiintoinen symmetria.
Näköjään sieltä kylästä löytyy kaikkea
jännää jos osaa katsoa :)
Älypuhelimista.
Tivi.fi,
Rikollinen
voi tulostaa avaimen, jonka kuvan jaoit somessa. Ei ehkä olisi kannattanut.
3d-tulostimien avulla on nimittäin mahdollista kopioida myös avaimia
– ja tulosteen malliksi voi riittää pelkkä valokuva.
Photo.net,
foorumi.
Canonilta
uutta.
- Suomen Canon, Esittelyssä
uusi PowerShot G3 X, Canonin suorituskykyisin superzoomilla varustettu kompaktikamera
[18.6.2015]. PowerShot G3 X on saatavilla heinäkuussa. Kameran svh on
995 euroa.
- Suomen Canon, PowerShot
G3 X. Monipuolinen ja tehokas valokuva- ja videokamera, jossa on 25x zoom.
- Dpreview.com, Canon
PowerShot G3 X gets official introduction. Iso 20 megapikselin sensori,
F2.8-5.6, 24-600mm, 25-kertainen zoom. Säänkestävä rakenne.
RAW. Wi-Fi. 3.2 tuuman kääntyvä kosketusnäyttö, 1.620.000
pistettä. Full HD video, 60p. Paino 733 g (!). Sarjakuvaus 5.9 fps. Ei
elektronista etsintä, lisävarusteena hinta $250. Yksillä akuilla
ottaa 300 kuvaa. Heinäkuussa myyntiin $999.
- Dpreview.com, Canon
PowerShot G3 X: What you need to know. Salamalle varustekenkä. Alkuperäinen
ilmoitus tulevasta mallista jo vuoden alkupuolella. Ergonomia yhdistelmä
perinteistä järjestelmäkameraa ja pokkaria. Sisäänrakennettu
salama. ISO 125-12.800. Sensorin dynaaminen alue on erinomainen. Näyttö
kääntyy alaspäin 45 astetta ja ylös 180 astetta (selfiet).
Lähimmät kilpailijat ovat Panasonic DMC-FZ1000 $700 ja Sony Cyber-shot
RX10 II $1.300.
- IR, The
battle heats up: Canon G3X packs more super-zoom punch than Sony RX10, Panasonic
FZ1000.
- Petapixel.com, Canon
G3 X: A Premium Compact with a 20MP 1-inch Sensor and a DSLR-style UI.
- Diyphotography.net, Canon
PowerShot G3 X Comes With a Hefty Lens and No Buffer Lag.
- Popular Photography, New
Gear: Canon PowerShot G3 X Camera Has a 24-600mm F/2.8-5.6 Lens (Equivalent).
- ePhotozine.com, Canon
PowerShot G3 X Has 1.0-type Back-Illuminated Sensor.
- ePhotozine.com, Canon
Powershot G3 X Hands-On Preview.
- Digitalcameraworld.com, Canon
G3 X: price, release date, specs confirmed.
- Photographyblog.com, Canon
PowerShot G3 X.
- Photographyblog.com, Canon
PowerShot G3 X Interview.
- Steve Sanders, Canon
Launches New Prosumer Camera: the PowerShot G3 X.
- Fotosidan.se, Canon
G3 X: Vädertätad superzoom med stor sensor.
- Kamera & Bild, Canon
G3 X – avancerad långzoom med väderskydd.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com.
Digitalcameraworld.com.
Pdnonline.com.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Dpreview.com.
IR.
Popular
Photography, A
Photographer’s Guide to Surviving a Summer Music Festival.
The
Online Photographer, The
Canon 5DS (Anarchic Thoughts). Hyvä vertailu Mercedes S-luokan autoon.
Photographyblog.com.
|
18.06.2015 (linkki) |
Milla
Toukkari: Poimuja ja lausumia
5.7.2015
asti
Milla Toukkarin näyttely koostuu valokuvamontaaseista, joissa yhdistyy
muun muassa pigmenttitulosteita, kymppikuvia ja paperileikkausta. Teosten
kuvamateriaali on pääasiassa taiteilijan omaa arkistoa vuosilta
2013-2015.
Milla Toukkari on 29-vuotias kuvataiteilija Helsingistä. Hän valmistuu
Taideyliopiston Kuvataideakatemian taidegrafiikan koulutusohjelmasta tänä
kesänä.
- Näyttelyn oheistapahtumana Milla Toukkarin kollaasityöpaja
5.7. klo 15–17. Ennakkoilmoittautuminen.
Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti-su 10-18
Digicamera.netin
Foorumilta:
- TTL
vai manuaali? (Kuvaus yleinen). ...Myös sisätiloissa tehdyt
pienet testit ovat osoittaneet, ettei manuaalisalamiin ole normikuvauksissa
paluuta. ...
- Lightroom
6 (Kuvankäsittely). Uusimmat. Edelleen. ...LR päivityksen jälkeen
GPU-kiihdytys tuntuu vihdoin toimivan omalla työpöytäkoneellakin.
Bonuksena nopeusparannukset muihinkin Adoben ohjelmiin uusimmassa CC2015 päivityksessä....
...Juuri näin. Eiköhän tämä ole standalone version
lopun alku....
- Viimeiselle
matkalle... (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- TEEMA:
Moottoriurheilu (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusimmat.
- Allun
lentokonekuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
Pallopanoraamablogi.
- Telkänmäen
kaski, 4.6.2015. Kaavilla, Telkkämäen luonnosuojelualueella,
poltettiin tänä vuonna kaski. Järjestyksessään kahdeskymmenes
kerta, noin suurinpiirtein.
- Käyttökokemuksia:
Manfrotto 410 Junior -tarkkuuskinopää, 13.6.2015. ...Manfrotto
410 Junior siis täyttää sopivan kolon jo hintaluokassaan ainutlaatuisten
ominaisuuksiensa puolesta. Olen tällä päällä hoitanut
viime kuuden kuukauden kuvauksista varmaan yli 95 prosenttia jos käsivararoiskaisuja
ei oteta laskuihin. Ei ole tullut ikävä kuulapäätä,
vaikkei se huono ole sekään. Eli Manfrotolle tulee kyllä hyväksynnän
hylje.
- ... hintaa oli siis noin 200 euroa normaalin 250 euron sijaan.
- Haidan
kolmen, kuuden ja kymmenen aukon harmaasuodinten värit lähitarkastelussa,
13.6.2015. Haida kauppaa kolme harmaasuotimen pakettia, jossa tulevat otsikossa
mainitut kolmen, kuuden ja kymmenen aukon harmaasuotimet, sekä niille
lompakontapainen ja suotimien kokoinen linssinsuojus. Linssinsuojus on aika
turhake, mutta tuo suodinlompuuki on ihan kätevä olla olemassa;
se vie paljon vähemmän tilaa kuin suotimien muovikotelot ja on näppärämpi
käyttää.
- Home,
makea home, 14.6.2015. Toissa viikolla luin Siilinjärven parhaasta
paikallislehdestä että Hamulan jo suljetulle homekoululle on iskenyt
vandaaleita. Sisätiloja on sotkettu, katoilla hurjittu ja ikkunoita isketty
paskaksi. Mielenkiinto heräsi ja kävin siis vähän tutkailemassa
paikkoja (en sotkemassa, viranomaiset huom.).
- Epäoriginaalia
contenttia, 5.6.2015. Mitä tapahtuu jos valokuva pala palalta korvataan
Photoshopin content aware fillillä? Entä jos kuva korvataan kymmenen
kertaa peräkkäin? Otin selvää.
Yle
Uutiset, Luonto, Karhun
autuaallinen helpotuksen hetki tallentui valokuvaan. Karhujen vetovoima
ei laannu. Petobongausyritysten kesäsesonki on lähtenyt lupaavasti
käyntiin. Kainuulaiskuvaaja oli tipahtaa penkiltä oman otoksensa nähtyään.
Rajala
blogit, Välähdyksiä, POSE
– Mallin asento ja ohjaaminen henkilökuvauksessa, 17.6.2015.
Valokuvaaja-valokuvakouluttaja Tiina Puputti kirjoitti vastikään toisen
valokuvausaiheisen kirjansa, joka kantaa nimeä POSE – Mallin asento
ja ohjaaminen henkilökuvauksessa. Kirjassa käydään läpi
15 erilaista henkilökuvausta selkeiden kaavioiden, kuvien ja making of
-tekstien kautta. Mukana on mm. vauvakuvaus, perhekuvaus hääkuvaus
ja valmistujaiskuvaus.
Älypuhelimista.
Ilta-Sanomat,
Säkyläläisen
Henrin, 19, selfiekeppi on Suomen pisin – katso upeat kuvat miehistä
ja kepeistä.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
15
Photographers From Diverse Backgrounds Reveal Why They Take Pictures. Lyhyesti.
Digital
Photography School.
Digitalcameraworld.com.
Photo.net,
Getting
It Right in the Camera: The Imagination Game, Part 2.
Petapixel.com.
Diyphotography.net.
ePhotozine.com,
Improve
Your Close-Up Portraits Today With Our 6 Tips.
Dpreview.com.
IR.
Popular
Photography, Lens
Test: Tamron 15–30mm f/2.8 Di VC USD. Photokina 2014. Ensimmäinen
tässä luokassa täyskennoiselle tarkoitettu optiikka, jossa kuvanvakaaja.
Kilpailijat eivät kuitenkaan valmista 15-30mm, Sigman 15-30mm on f/3.5.
Nikon F, Canon EF, Sony A. Sony-versiossa ei ole kuvanvakaajaa (Sonyssa kuvanvakaaja
on rungossa). Säänkestävä, iso, painava. Suotimia ei voi
käyttää. Halvempi kuin kilpailijat. Terävyys erinomainen.
Kuvanvakaajan vaikutus testissä oli 2.5x. Hyvä hinta/laatusuhde. Suomen
hinta on n. 1.100 euroa.
Luminous
Landscape, Rediscovering
Craft. Rolleiflex f/2.8 FX.
Pdnonline.com,
A
Photo Editor for Medium Makes the Case for Self-Publishing Platforms.
Photographyblog.com,
Sony
Release Firmware Updates for Four E-Mount Cameras.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
17.06.2015 (linkki) |
A
GROOVY KIND OF LIFE From Obscurity to Fame - Tuntemattomuudesta kuuluisuuteen
30.8.2015 asti
VB-valokuvakeskus esittelee pop- ja rock-kulttuurin henkilöhahmojen
kehitystarinoita 1940-luvulta 1980-luvulle. Näyttely on VB-keskuksen
omaa tuotantoa ja kuvat ovat peräisin kansainvälisesti tunnetun
keräilijän, Mark Haywardin, laajasta arkistosta.
Lontoon pop- ja rock-genren ytimessä 1960-1970-luvuilla varttunut Hayward
on kerännyt kuvia usean vuosikymmenen ajan. Pääpaino on ollut
epätavallisisissa tai historiallisesti merkittävissä valokuvissa.
Näyttelyn pääteema on ennen – jälkeen.
Mukana ovat mm. Beatles, Bon Jovi, David Bowie, Bob Dylan, Elvis Presley,
Jimi Hendrix, Buddy Holly, Led Zeppelin, Madonna, Nirvana, Ozzy Osborne, Queen,
Rolling Stones, T.Rex ja Who. Rock-legendojen lisäksi henkilögalleriassa
on myös elokuvamaailmasta tuttuja nimiä, esimerkiksi Brigitte Bardot
ja Marilyn Monroe.
VB-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ma-pe 11-18, la ja su 11-16
8/6€
Kirmo
Wilén: Kohtaamisia
26.7.2015
asti
Kirmo Wilén on tehnyt lukuisia matkoja kiinalaiselle Hanain saarelle,
jossa hän on kuvannut samoja ihmisiä ja samoja kyliä sekä
seurannut maaseudun ja kaupunkien muutosta jo lähes kahdeksan vuoden
ajan.
Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-16
100
ASKELTA, 7 KULMAA
Anna Kuokkanen, Anne Stolt, Eija Pohjansaari, Henna Ikäheimo,
Juha Vakkilainen, Ossi Hakanen, Helena Perhonen
18.6.2015 asti
Näyttelyssä seitsemän kuvaajaa tarkastelee kotikulmiaan sekä
pohtii kodin ja lähiympäristön merkitystä.
Näyttely on auki vielä tänään (klo 10-19) ja huomenna
(klo 10-15).
Kamera-galleria,
Lastenkodinkuja 1, Helsinki
Postin,
Kaupunkilehti Turkulaisen, Yle Turun, Turkuseuran ja Turun kaupungin järjestämässä
kilpailussa etsitään parasta turkulaiskuvaa, josta tehdään
postimerkki.
Raati valitsee 10 parasta kuvaa, joista yleisö saa äänestää
elokuussa voittajan. Äänestys tapahtuu osoitteessa www.turkulainen.fi.
Kilpailuaikaa on 31.7.2015 asti. Yleisöäänestys tapahtuu 12.8.-26.8.2015
Voittaja julkistetaan Turun päivänä 20.9.2015.
Kuvia esitellään kisan aikana järjestäjien eri kanavissa
ja niistä järjestetään syksyllä myös näyttely.
Lue
tarkemmat ohjeet Kaupunkilehti Turkulaisen sivuilta
Digicamera.netin
Foorumilta:
Tivi.fi,
Kaksi
Gmail-kikkaa, jotka vain harva tietää. Toinen oli ennestään
tuttu, toinen ei.
Kioski.yle.fi,
Sotakuvaaja
Niklas Meltio: Suomessa ei haluta nähdä todellisuutta.
Nyt.fi,
Päivän trendi:
Näin otat panoselfien. Selfie tarkoittaa usein yhden ihmisen kasvokuvaa,
josta ympäristö ja muut ihmiset rajautuvat kuvan ulkopuolelle. Panoselfieen
sen sijaan mahtuu useampikin poseeraaja ja kuvausympäristökin.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
Photographer
Gives Us a Rare Glimpse at the United Kingdom’s Beautifully Bizarre Customs.
Adobelta
uutta.
- ePressi.com, Vuoden
merkittävin Adobe Creative Cloud -uudistus julkaistu: kaikki 15 ohjelmistoa
päivitettiin. Päivityksessä kaikki Creative Cloudin ohjelmistot,
kuten Photoshop CC, saivat paljon uusia ominaisuuksia. Samalla Adobe julkaisi
neljä uutta Android-sovellusta, Adobe Hue CC -videosovelluksen iPhonelle
ja Adobe Stock -kuvapalvelun, joka tarjoaa helpon pääsyn yli 40
miljoonaan kuvaan ja grafiikkaan. Adobe Stock on myös integroitu osaksi
Creative Cloudia.
- Suomen Adobe.
- Dpreview.com, Adobe
Creative Cloud update introduces de-haze feature and speedier healing brush.
Kaikenlaista on päivittynyt. Adobe Photoshop CC 16.0. Sumua tai auerta
pois kuvasta tai kuvaan. Esimerkiksi. Kaikenlaista myös pilvi-Lightroomiin.
Heti käytettävissä, ei ylimääräistä maksua.
- Dpreview.com, Adobe
Camera Raw 9.1 adds Dehaze feature and improves X-Trans support.
- IR, Photoshop,
Lightroom get Creative Cloud-only updates; Photoshop Mix gets some Android
love.
- Petapixel.com, What’s
New for Photography in Adobe Creative Cloud 2015.
- Diyphotography.net, Adobe
Announces 2015 Creative Cloud Release, Unveils New Features.
- Canonwatch.com, Adobe
Lightroom CC updated (gets “Dehaze” feature, LR 6 not).
- Photorumors.com, Adobe
Camera Raw 9.1, Creative Cloud/Lightroom updates, Adobe Stock introduced.
- Petapixel.com, Dehaze
Comes to Adobe Photoshop and Lightroom.
- ePhotozine.com, Adobe
Announces Updates To Photoshop CC.
- Pdnonline.com, Adobe
Rolls Out Creative Cloud Update, Debuts Stock Service.
- Photographyblog.com, Adobe
Announce Updates to Creative Cloud.
- Petapixel.com, Adobe
Stock: A New Stock Service with Creative Cloud Integration.
- Kamera & Bild, Photoshop
CC 2015 blir ännu snabbare. Nopeampi, Adobe Raw uutta. Stokkikuvia
voi nyt ostaa suoraan Photoshopista.
- Fotosidan.se, Photoshop
CC 2015 tar bort dis.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com.
Digitalcameraworld.com.
Thephotoargus.com,
230
Free Lightroom Presets You Will Love.
Petapixel.com.
Diyphotography.net.
The
Online Photographer, Annie
Leibovitz's Caitlyn Jenner Cover. Amerikkalainen 10-ottelun olympiavoittaja,
naiseksi muuttunut. Mike ei ole kauhean innostunut kuvaajasta.
Popular
Photography.
Dpreview.com.
IR,
Sony
Q&A: The must-have sensor tech of the future?
Sonyalpharumors.com, Sony
interview and a good news: They are working on uncompressed RAW.
Photographyblog.com,
Canon
EOS 5Ds Review. Julkistettu helmikuussa 2015. Perinteinen järjestelmädigi.
Viimeinkin useiden ammattilaisten ja edistyneiden harrastajien tarpeita on kuunneltu.
Seitsemän vuotta Canon pysyi parinkymmenen megapikselin resoluutiossa.
50.6 megapikselin täysikokoinen kenno, tähänastinen ennätys.
61 pisteen automaattitarkennus. Suljinaika 30s - 1/8000s. Etsin 100%, diopterisäätö
-3 - +1m-1 (diopteria). Syväterävyysalueen tarkistuspainike. Elävä
etsinkuva, 29.97 kuvaa sekunnissa, käsintarkennus (suurentaa kuvaa 6x tai
16x missä tahansa näytön kohdassa), elävä kasvojentunnistustila
(!). USB 3.0. ISO 100-6400. Kiinteä 3.2 tuuman lcd-näyttö, 1.040.000
pistettä. Video 1080/30p, mutta ei mikrofoniliitäntää eikä
HDMI-outia. Kaksi sd/cf -korttipaikkaa. Ei sisäänrakennettu salamaa.
Säänkestävä. Rungon paino 845g. Yksillä akuilla ottaa
700 kuvaa. Arvosana 4.5 * / 5 *. Rungon svh on 3800 euroa. R-malli, ei antialiasfiltteriä
sensorin edessä, rungon svh 4000 euroa.
Photo.net,
2015
Father's Day Gift Guide. USA:ssa on ensi viikonloppuna isänpäivä.
Fotosidan.se,
Vi
har provat Sonys senaste kameror. Sony A7r II, Sony RX100 IV ja Sony RX10
II.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
16.06.2015 (linkki) |
Olli
Aaltonen & Jussi Nenonen: Korttelikinot
25.07.2015
asti
Laterna Magicassa avautuu tänään Olli Aaltosen ja Jussi Nenosen
Korttelikinot-valokuvanäyttely.
Helsingissä oli parhaimmillaan viisikymmentä elokuvateatteria.
Oli isoja ensi-iltateattereita ja pienempiä korttelikinoja. Jossain vaiheessa
Olli Aaltonen ja Jussi Nenonen havahtuivat teattereiden harvenemiseen ja ryhtyivät
valokuvaamaan jäljellä olevia. He saivatkin taltioitua neljästäkymmenestä
toimivasta teatterista melkein kaikki. Projekti toteutettiin mustavalkoisena.
Tuloksena piti olla kirja Tuhansien unelmien temppelit, mutta tuossa vaiheessa
kirjaprojekti kuitenkin kariutui.
Kolmekymmentä vuotta myöhemmin kirjaprojekti heräsi eloon
kulttuurin monitoimimies Juhani Styrmanin ja kustantaja Eero Laaksosen myötävaikutuksella.
Kirja julkaistiin nimellä Elokuvateatterit korttelikinojen aikaan
(Kustantaja Laaksonen 2015).
Kirjassa on noin kaksisataa kuvaa, näyttelyssä 61 kappaletta.
Kuva: Olli Aaltonen.
Laterna
Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15
Digicamera.netin
Foorumilta:
- Kuvankäsittelystä
(Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Osaisikos joku heittää jotain nyrkkisääntöä
raw-kuvien käsittelyyn rakeisuuden ja terävöimisen suhteen?
Uusia viestejä.
- M:
Canon EF 500mm f/4L IS USM (Myydään). Hp. 3.950 euroa.
- Näytönohjain?
(Kuvankäsittely). Ostettiin valokuvakeskukselle NEC MultiSync PA272W-näyttö.
Windows7 ja sen verran vanha näytönohjain, ettei tue näytön
natiiviresoluutiota (2560x1440). Kaksi näyttöä käytössä.
Mitä ohjainta suosittelette? Uusia.
- Lightroom
6 (Kuvankäsittely). Uusia viestejä.
- Vuoden
Luontokuva 2015 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). ...No jopas on
filtteri, eihän tuon rinnalle mitään happokuuria tarvitse edes
:D Ideana sinänsä mielenkiintoinen jotta tuosta voisi jalostaa vaikka
mitä.
- Kesäkorista
(Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Teema
jalkapallo (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusimmat. Lauantaina
Helsingissä pelattiin maajoukkuefutista kahden ottelun verran. Ensin
klo 15 Pallokentän 100-vuotisjuhalaottelussa kohtasivat U21-ikäisissä
Suomi ja Ruotsi ja klo 19 alkaen Olympiastadionilla EM-karsintaottelussa Suomi
ja Unkari
Yle
Uutiset, Luonto, Kuvagalleria:
Keltainen kukkameri ja ylpeä yksijalkainen, 12.6.2015. 33 kuvaa.
Hopeaa
ja valoa, Raimo Dahl, wanhan ajan kuvaaja, blogi-osuus. Käytännössä
joka viikko postaus. Yksi poiminta:
- Plan
B, 5.3.2015. Näyttely on nyt avattu, edelleen siinä kävi
niin, että kuvia oli karsittu siitä 22:sta mitä vein, niin
nyt kuvia näyttelyssä oli 14, toisaalta ei sinne kyllä hyvällä
tahdollakaan olisi enempää mahtunut, ainakaan niin että se
olis näyttänyt hyvältä, olisi ollut liian ahdasta.
- Muut, tagi #näyttely
Keskisuomalainen,
Kun
valokuvaat vesillä, huomioi nämä pari asiaa – Katso kuvat
ulkosaaristosta! 15.6.2015. Viikko ulkosaaristossa toukokuussa on aina hieno
kokemus. Lintujen kevätmuutto on mielenkiintoista seurattavaa ja moni laji
on silloin huomattavasti helpommin kuvattavissa kuin pesimäpaikoillaan.
Pienellä saarella kuvattavaa on muutenkin yllin kyllin, mutta löytyy
sitä ympäröivältä mereltäkin.
Fin.afterdawn.com.
Sipoon
Sanomat, Lapset
kuvaavat aikuisia rohkeammin, 15.6.2015. Valokuvakilpailu Jokipuiston kevät
tallentui kilpailukuviin raikkaana. Vuoden kuvaaja Sipoossa 2015 -valokuvakilpailun
toiseen osakilpailuun tuli selkeästi enemmän valkokuvia kuin ensimmäiseen.
Teemana ollut Jokipuiston kevät näyttäytyi kuvissa raikkaana
vehreytenä. Nyt kuvissa oli ihmisiäkin, toisin kuin ensimmäisessä
talvi aiheisessa osakilpailussa. –Ihmisiä saisi olla vieläkin
enemmän, päätuomari Caj Bremer mietti kuvia katsoessaan.
Älypuhelimista.
Ilta-Sanomat,
Onko
sinulla Suomen pisin selfiekeppi? Lähetä kuva.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com.
Digitalcameraworld.com.
Dpreview.com.
- Return
of the Super Rebel: Canon EOS Rebel T6s (760D) in-depth review. Se parempi
tästä kaksikosta. Julkistettu helmikuussa 2015. Tuli huhtikuussa
myyntiin. Päivitys kahden vuoden takaiseen 700D-malliin, paljon on muuttunut.
24 megapikselin kroppikenno, 1.6x (aiempi 18 megapikseliä). Tarkennus
parantunut. RAW. Kolmen tuuman kääntyvä kosketusnäyttö,
1040.000 pistettä. Etsin 95%. Paino 560 g. Sisäänrakennettu
salama. Sarjakuvaus viisi kuvaa sekunnissa. Wi-Fi. FullHD video 1080p, 25fps.
Yksillä akuilla ottaa 440 kuvaa. Arvosana 77%. Runko n. 800 euroa.
- Meta35
pulls metadata from film cameras. Canon EOS 1V, Nikon F5, F6, F100, N90
ja N90s, Minolta Maxxum 7 ja 9. $149. Myynnissä.
- Panasonic
announces Lumix DMC-CM1 US pricing and availability. Tämä on
se kamera, jossa on kännykkä. Kesällä USA:aan. $1.000.
IR.
Diyphotography.net.
Joe
McNally ja Profoto. Kolme
videota. Lighting ratios. TTL. High Speed Sync (HSS).
Lensrentals.com,
Canon
5DS and 5DS R Initial Resolution Tests. Miltä näyttää.
Erinomainen objektiivi, hyvä objektiivi, kohtuullisen hyvä objektiivi.
Tuliko eroja. Mukana myös Canon 5D Mk III.
Petapixel.com.
Luminous
Landscape, Kevin
and Michael’s Toy Shop II. Videolla sekalainen joukko laitteita.
The
Online Photographer, Idea
o' the Day: The Dwig Decree. Muutama vinkki, jotta muistaisi muistikortin
ja akut. Huonojakin puolia.
Canon
Photo Bootcamp: Sunset
Photography Tutorial, YouTube-video, kesto 2:26.
Popular
Photography, New
Research Shows Human Eye Can Detect Individual Light Particles.
Fotosidan.se,
27-tummare
från Eizo för proffs och entusiaster. Isoveli on tullut. 2560
x 1440 pikseliä. Viiden vuoden takuu. 12.500 kruunua, 1.368 euroa (alv
mukana).
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
15.06.2015 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta:
- Uuden
kaluston valintaan apua, 7Dmk2, OM-D E-M1, 6D, D610... (Aloitteleva digikuvaaja
kysyy). useiden vuosien tauon jälkeen olen jälleen alkanut kiinnostua
kuvaamisesta, erityisesti koiraurheilun(agility) kuvaamisesta.
- Puukuitulevypohjustus?
(Mikä tahansa muu valokuvausaihe...).
- Vastavalosuoja
jumissa (Mikä tahansa muu valokuvausaihe...).
- Canon
EF 24-105 f/4 ilmoittaa siirtovirheestä (Optiikka).
- Sony
RAW (Nikon, Sony). Mistä johtuu kun otin ensimmäiset kuvat Sony
A77 II:lla Rawina niin tälläistä tuli ? Näytöllä
näyttää värit oikealta, mutta kun purkaa tietokoneelle
on kuvan sävy tuollaista.
- Itku
(Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Teema
- Jupiter (Haaste) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusi kuva.
- Lättähattu
sillalla (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Lättähattu
(Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Lättähattu eli Dm7 kulki
eilen ja tänään Lahti-Heinola väliä. Tässä
kuvassa saapumassa Salpausselän liikennepaikalle.
- Teema:
Kuu (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusia.
- Teema:
Laivat, alukset, satamat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Itse
olen intohimoinen vesillä liikkuja ja vesi elementtinä on muutenkin
rakas aihealue minulle. Aihetta ei löytynyt, joten lisätääs
teema. Jos mahdollista laittakaas myös aluksen nimi ja paikka kuvan saatteeksi.
Väylä on vapaana, laittakaas kuvia näytille.
- Kroatia
(muutama kuva reissusta) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Loukussa
(Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Tässäpä siis yksi makroilukuvatus
eilisillalta - inisijä liimautuneena Kihokin limapisaraan.
Vuoden
Luontokuva 2015. Suomen Luonnonvalokuvaajat, Vuoden
Luontokuva 2015 -kilpailun jäsenäänestys ja tuomaristo. Vuoden
Luontokuvakilpailuun osallistui tänä vuonna 11 503 kuvaa. Koko kuvamäärästä
kilpailun tuomaristo: Olavi Kalkko, Jarmo Manninen, Elina Nuortie ja Kari Westerholm,
valitsi semifinalisteiksi yhteensä 1064 kuvaa. Näistä finalistikuvien
joukkoon, palkintosijoista kisaamaan, selvisi 244 kuvaa.
Remonen.fi,
Rantala
– Gruen, kulttuuria kyllikseen, 14.6.2015. Minun on pitänyt käydä
Suomen Valokuvataiteen Museossa katsomassa Hannele Rantalan näyttely siitä
lähtien, kun sen bongasin edellisellä kerralla Kaapelitehtaalla käydessäni.
Näyttelyhän on retrospektiivinen läpileikkaus Rantalan yli 40-vuotisesta
urasta valokuvaajana ja taiteilijana. En ole tosin Hannelen kuviin juuri aiemmin
törmännyt, mutta siitä nyt tuskin kannattaa mitään
johtopäätöksiä vetää. Paitsi korkeintaan minun
perehtyneisyydestä suomalaiseen nykyvalokuvaan. ...Lähtemistä
helpotti se, että taskussa oli Museokortti, joten sisäänpääsy
ei maksanut mitään.
Year
of the Alpha, Vahvaa
kontrastia – kokeilussa Zeiss Loxia 2/50 (osa 3), 14.6.2015. Jos netistä
etsii arvioita Zeissin Loxia 2/50:stä, törmää melko helposti
juttuihin, jossa linssi rinnastetaan tai sitä verrataan suoraan Leican
hinnakkaaseen 50mm f/2 Summicroniin (1 895 – 5 995 euroa Rajalassa mallista
riippuen).
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
Digitalcameraworld.com.
ePhotozine.com,
How
To Take A Photo Out Of A Plane Window. Varmaan useimmilla jossain vaiheessa
haasteena. .
Earthboundlight.com,
The
Myth of Correct Exposure, 14.6.2015. Jaha, mikähän sitten olis
se oikea valotus.
Petapixel.com.
Dpreview.com,
Readers'
Showcase: Martin Kozak.
Luminous
Landscape, Rediscovering
8X10. Nick Devlin. Filmiä.
Diyphotography.net,
Photographer
Turns Friends into Their Favorite Foods. Ei ole tällaistakaan aiemmin
nähty. Silmät ja suu näkyvissä.
Fotosidan.se,
Johanna
släppte kontrollen. Poddradio, kesto 24:23.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
14.06.2015 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta:
Ilta-Sanomat,
Katso
upeat kuvat: Helsinki vuonna 1908 ja 2015 – näin pääkaupunki
on muuttunut yli 100 vuodessa. Alun alkaen Virroilta kotoisin olevan, myöhemmin
helsinkiläistyneen Konrad Into Nyströmin (hän käytti nimeä
I. K. Inha vuodesta 1887 lähtien) syntymästä tulee tänä
vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Suomen valokuvataiteen museo juhlistaa syntymäpäivää
taiteilijan näyttelyllä. Näyttelyssä nähtävät,
Inhan vuonna 1908 ottamat Helsinki-aiheiset kuvat paljastavat, kuinka pääkaupunki
on muuttunut yli sadassa vuodessa. Inha kuvasi Helsinkiä maan ensimmäiseen
matkaoppaaseen, joka ilmestyi vuonna 1910.
Journalistiliitto.fi,
Lehtikuvaajien
Kopiosto-apurahoja haettavana, 12.6.2015. Haku alkaa 11. kesäkuuta
ja päättyy 31. elokuuta kello 16.30. Apurahaa hakevan valokuvaajan
Kopiosto-valtakirjan tulee olla luovutettu Suomen Journalistiliitolle tai hakijan
oikeus Kopiosto-apurahaan on muuten hakemuksessa perusteltava ammatillisella
toiminnalla.
Älypuhelimista.
- Mpc.fi, Suositun
juoksusovelluksen pro-version saa tänään ilmaiseksi. Kesällä
on hauska karata sisäliikunnasta ulos. Sen kunniaksi juoksusovellus Runtasticin
maksullinen Pro-versio on yhden ajan päivän ladattavissa ilmaiseksi.
Normaalisti Runtastic Pro maksaa 5 euroa Androidille. ...IOS-laitteille ja
Windows Phoneille voi ladata Runtastic Pro -sovelluksen sunnuntain aikana.
Android-version kohdalla ilmainen sovellus päivitetään lisäominaisuuksilla,
kun sovellukseen syöttää koodin FREE-NOW.
- Digitoday.fi, Testi:
Sony Xperia Z3+ kuumenee täysin turhasta. Sony on jälleen päivittänyt
Xperia Z-lippulaivamallistoaan. Uusi Xperia Z3+-puhelin esiteltiin toukokuun
lopulla, ja se on tulossa parin viikon päästä kauppoihin Suomessa.
Yhtiö pysyy siis linjassaan julkistaa uusi huippumalli kaksi kertaa vuodessa.
Sony Xperia Z3+ toimi parin viikon aikana pääsääntöisesti
hyvin. 20,7 megapikselin kamera otti erinomaisia kuvia. Välillä
tosin tuntui, ettei tarkennus osunut aivan tarkoitettuun kohtaan. ...Jos nuo
ominaisuudet eivät kiinnosta, Sonyn Xperia Z-puhelimien etuna on toki
vesitiiviys. Sitten voikin pohtia, kannattaako ostaa uusin Z3+-malli (noin
750 euroa) vai tyytyäkö reilun puoli vuotta vanhaan Z3-puhelimeen,
joka on lähes yhtä hyvä, mutta reilusti uusinta mallia halvempi.
- Mbnet.fi, Samsung
Galaxy S6 ei kiinnosta - Applen iPhone 6 viedään käsistä.
3.6.2015.
- Tivi.fi, Apple
heittää Googlella vesilintua? The Next Webin mukaan uudistunut
Spotlight-haku on yksi uuden käyttöjärjestelmän suurimpia
muutoksia. Hakutyökalu ulottaa haut sovellusten sisään.
- Puhelinvertailu.com, Googlelta
ensimmäinen "viikon ilmainen sovellus".
- Mbnet.fi, Windows
Phone -mobiilialusta sai uuden nettiselaimen. Operan julkaisi version
Opera Mini -selaimestaan Windows Phonelle.
Photo.net,
foorumi.
The
Atlantic, In Focus. Nämä kuvat ovat riittävän isoja.
Digital
Photography School.
Digitalcameraworld.com.
Petapixel.com,
A
Fair Fight? Shooting Film in the Digital Age (A Rebuttal). Kommentoitavan
artikkelin nimi on "12 Reasons Photographers Still Choose to Shoot Film
over Digital".
ePhotozine.com,
How
To Take Good Photos At Events & Festivals On Holiday.
Diyphotography.net,
Overcoming
Creative Dry Spells and where to find inspiration.
Pdnonline.com,
Lens
Review: Tamron SP 15-30mm f/2.8 Di VC USD. Photokina 2014. Ensimmäinen
tässä luokassa täyskennoiselle tarkoitettu optiikka, jossa kuvanvakaaja.
Kilpailijat eivät kuitenkaan valmista 15-30mm, Sigman 15-30mm on f/3.5.
Nikon F, Canon EF, Sony A. Sony-versiossa ei ole kuvanvakaajaa (Sonyssa kuvanvakaaja
on rungossa). Säänkestävä, iso, painava. Suotimia ei voi
käyttää. Kuvanvakaajan vaikutus oli noin kaksi pykälää.
Halvempi kuin kilpailijat. Kuvanlaatu erinomainen. Suomen hinta on n. 1.100
euroa.
IR,
MeFOTO
announces world’s first color-customizable tripod. Siis mitä.
$249.
Pdnonline.com,
LOOK3
2015: Larry Fink on Experience, Empathy, and Being “Stuck” with
a Successful Career. Kertoo urastaan, tekstinä lyhennelmä.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
13.06.2015 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta:
Suomen
Kuvalehti, Taiteilijaperheen
tytär Claire Aho uudisti suomalaisen valokuvauksen. Maailmanmaine saavutti
valokuvaaja Claire Ahon vasta eläkeiässä. Marraskuussa hän
täyttää 90 vuotta. Ahon aktiivisimmat kuvausvuodet olivat 1950-
ja 60-luvuilla, mutta ensimmäinen kansainvälinen yksityisnäyttely
avattiin Lontoossa The Photographers’ Galleryssä vasta kaksi vuotta
sitten. Nyt Helsingissä on nähtävillä kuuden näyttelyn
kokonaisuus Ahon ja kuvatoimisto Aho & Soldanin valokuvista.
- Claire Aho: Sibelius & kuvia Suomesta, Akateeminen kirjakauppa, Helsinki
sekä Helsinki-Vantaan lentokenttä 31.12.2015 saakka.
Tivi.fi,
Jäähyväiset
kuvapankeille? Uusi tapa jakaa ja hankkia kuvia. The Lististä on toistaiseksi
valmiina Android-versio, joka tosin on vielä julkisessa beetavaiheessa.
HS
kolumni, Tältä
näyttävät keski-ikäisten miesten Tinder-kuvat. Olen
myös kuullut, että muotokuvia on tapana ottaa huolellisesti. Tämäkään
ei päde ikäryhmäni miehiin. Heidän otoksensa (jos niitä
ylipäätään on), näyttävät usein vessan seinää
tai keittiökaapistoa vasten otetuilta. Usein puuttuu päälaki
tai leuka.
Älypuhelimista.
Ilta-Sanomat,
102
vuotta vanha mysteeri ratkesi viimein - hän on punapukuinen tyttö
häkellyttävän kauniissa kuvassa. Englannissa vuonna 1913
otettujen värivalokuvien arvoitus on ratkennut.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
19
of Our Favorite Baby Animal Photos From the Offset Collection.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com.
Digitalcameraworld.com.
- Creative
portrait ideas: how to launch powder paint for colourful portraits.
- Pentax
K-S2 review. Helmikuussa 2015 julkistettu. Perinteinen Pentaxin järjestelmädigi.
Säänkestävä runko, Pentaxin mukaan tässä luokassa
pienin. 20 megapikseliä, kroppikenno, kroppikerroin 1.5x. Kolmen tuuman
kääntyvä lcd-näyttö (uutta Pentaxilla), 921.000 pistettä.
Wi-Fi ja NFC (uutta Pentaxilla). 5.5 kuvaa sekunnissa. Etsin 100%. ISO 100
- 51.200. RAW. Full HD. Yksillä akuilla ottaa 410 kuvaa. Paino 678 g.
Runko + 18-50 n. 750 euroa.
Thephotoargus.com.
Dpreview.com.
IR.
Petapixel.com.
Diyphotography.net.
USA
Canon, My
Menu: How and why to use it. Ohjeet.
Kamera
& Bild, Elina
Hoffman tolkar kroppens relation till mat. Haastattelu, tekstinä.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
12.06.2015 (linkki) |
Risto
Vuorimies: Väkeväisellä vieraana
9.8.2015
asti
Vuonna 1974 helsinkiläinen Risto Vuorimies (s. 1948) vietti toukokuun
vieraana Väkeväisen perheen tilalla Vaaran kylässä Punkaharjulla.
Hän asui pienessä mökissä ja auttoi tilan töissä,
mutta pääasiassa hän keskittyi dokumentoimaan perheen ja kylän
arkea kameralla.
Punkaharjun vanhalla asemalla näistä kuvista nähdään
nyt kolmenkymmenen kuvan sarja.
Risto Vuorimies (s. 1948) valmistui Christer Strömholmin valokuvakoulusta
Tukholmasta vuonna 1972. Vuorimies on tullut tunnetuksi Hurriganesien hovikuvaajana
1970-luvulla ja Papá Monterona, joka aloitti säännölliset
viikoittaiset kuubalaisen musiikin ohjelmat Radio Cityssä vuonna 1987.
Punkaharjun Vanha asema Luston vieressä
ma-su klo 11–17
Digicamera.netin
Foorumilta:
Hopeinen
Omena.
HS
Matka, Valokuvaaja
vinkkaa suosikkipaikkansa Berliinissä. Valokuvaaja ja bloggaaja
Tine Trommer hehkuttaa kotikaupunkinsa luovaa ilmapiiriä. (kesälomalla
olemme tuolla puolitoista viikkoa, katsotaan, mitä kuvattavaa löytyy...).
Savon
Sanomat, Savolaisnaisesta
kuoriutui Yhdysvalloissa valokuvaaja – "Kuvauksissa on rikottu läppäreitä".
Tervolaislähtöinen Marke Liimatainen on asunut nyt kuusi vuotta Los
Angelesissa, niistä viimeiset kolme valokuvausta opiskellen. Santa Monica
Collegen kasvatti viettää kesää Suomessa ennen paluuta Yhdysvaltoihin.
Seura.fi,
Katso
hauskat kuvat Kekkosesta: ”Kameran läpi ikuistui myös inhimillinen
puoli”. Urho Kekkonen oli kameroiden edessä kuin kotonaan. Usein
kameran takana oli lehtivalokuvaaja Heikki Y. Rissanen. Kuusi kuvaa.
Älypuhelimista.
- Kauppalehti, Vanha
nokialainen pesi uudet älypuhelimet. Testin voitti Nokia 808 PureView,
joka esiteltiin helmikuussa 2012. Vastassa oli uusia älypuhelimalleja,
kuten Lumia 930, Google Nexus 6 ja LG G4. Äänen laatu kuvataan Nokia
808:ssa ylimaalliseksi. Konsertti taltioituu sivustojen mukaan 41 megapikselin
kameralla varustetulla laitteella lähes kaupallisella tasolla.
- Tivi.fi, Kännykkään
kehitettiin "kasvojentunnistus" linnuille.
- Yle Uutiset, Kotimaa, Älä
makuuta käytöstä poistettua kännykkää laatikossa.
–Vaikka akussa ei enää ole varausta, sen reaktiivisuus-ominaisuus
ei poistu mihinkään. Akun sisällä olevat plus- ja miinusnapojen
sekä anodien ja katodien väliset eristeet voivat rikkoontua tai
tuhoutua tavalla tai toisella, jolloin voi syntyä oikosulku. Silloin
akku kuumenee ja kuumenee ja on syttymisherkkä.
Photo.net,
foorumi.
Dgiital
Photography School.
ePhotozine.com.
Digitalcameraworld.com.
Diyphotography.net,
Enrapturing
Portraits Explore The Athelticism, Strength, And Form Of Dancers. Yhtä
lukuunottamatta kaikki kuvat naistanssijoista.
Thephotoargus.com,
50
Extremely Helpful Lightroom Tutorials Covering the Develop Module.
Petapixel.com.
Pdnonline.com,
Three
Reasons to Go 4K.
- It’s the future
- It makes your HD video better
- Screen Grabs Are Awesome
Dpreview.com.
Lensrentals.com,
blog, I
Don't Know Why It Swallowed a Fly - Weather Sealed Lens With a Fly Inside.
Canon 24-105mm f/4 IS. Yli sadasta objektiivista puhdistetaan pölyt viikottain.
Ei siksi, että niillä olisi mitään vaikutusta kuviin. Siksi,
että objektiivien vuokraajat uskovat niin. Nyt oli kärpänen päässyt
jostain sisälle... Poistaminen oli neljän tunnin työ.
Popular
Photography, 2015
Dads and Grads Photography Gift Guide. USA:ssa taitaa isänpäivä
olla ensi sunnuntaina.
The-digital-picture.com,
The
Most Economical and Versatile Arca-Compatible Monopod Tilt-Head. $70.
Fotosidan.se,
Jan
Pedersen vann prestigefylld naturtävling.
Kamera
& Bild.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
11.06.2015 (linkki)
|
Digicamera.netin
Foorumilta:
Rakkaudesta
valokuvaan, Studiokuvausta,
8.6.2015. Vietin viikko sitten sunnuntaina koko päivän Eeva Meuselin
studiolla. Halusin ihan omaehtoisesti opetella studiovalojen käyttöä
ja muutoinkin studiossa työskentelyä - tämä siis ei varsinaisesti
liittynyt mihinkään koulutehtävään. Olen lupautunut
kuvaamaan kahden rippilapsen potretit tuossa kesällä ja ainakin toisen
kohdalla on varauduttava myös siihen, että huonon sään sattuessa
kuvaus tehdään studiossa. Tätä silmällä pitäen,
halusin hieman treenata.
Year
of the Alpha, Sony
on julkistanut uuden α7R-II mallin, 11.6.2015. Sony julkisti vihdoin
jo pitkään odotetun uuden Sony α7R-II mallin. Alustavien tietojen
perusteella on mukava todeta ettei päivitys koskenut kaikkien odotusten
mukaisesti vain megapikselien määrää, vaan Sony näyttää
ottaneen vastaan myös aikaisempaa α7R mallia kohtaan esitetyn kritiikin.
Tiinapuputti.com,
#kännykkäpose
photowalk with Pylkkö & Puputti Tammerkosken rannalla, 10.6.2015.
Jännitin koko eilisen päivän sitä, kuinka paljon porukkaa
saapuu Mikko Pylkön kanssa järjestämääni #kännykkäpose
photowalkiin
Finafterdawn.com,
Vain
harva pystyy katsomaan YouTuben 8K-videoita. YouTube on tukenut suuria resoluutioita
periaatteessa jo hyvän tovin, mutta koska 8K-videon kuvaamiseen käytettävä
kalusto on kallista ja sen katseluun tarvittavat näytöt harvinaisia,
eivät supertarkat videot vielä ole yleistyneet.
MTV,
Antaisitko
sinä häälahjaksi oman naamasi? 3D-näköispatsaat rantautuivat
Suomeen.
Threedy.me 7cm 89 euroa, 10cm 129 euroa,
13cm 199 euroa. Hintaan sisältyy 3D-kuvaus, itse pienoispatsas ja toimituskulut
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
Portraits
of Backpackers Living in a Tiny, Hidden Hotel in Tokyo.
Sonylta
uutta.
- Dpreview.com, Sony
a7R II has 42.4MP on 4K-capable full frame BSI CMOS sensor. Sisäänrakennettu
kuvanvakaaja (5-akselinen), 42 megapikseliä, täyskenno, peilitön
järjestelmäkamera. Suljin uusiksi, 500.000 laukaisua. ISO aina 102.400.
Elokuussa myyntiin $3.200. 4K (UHD) video, 30p/25p. Kääntyvä
kolmen tuuman lcd-näyttö, 1.228.000 pistettä. Elektroninen
etsin 2.359.296 pistettä. Sarjakuvaus viisi kuvaa sekunnissa. Yksillä
akuilla ottaa 290 kuvaa. Paino 625 g.
- Dpreview.com, Alpha
dog: Hands-on with Sony a7R II.
- IR, Sony
A7R II Review.
- Petapixel.com, Sony
a7R II: The World’s First Back-Illuminated 35mm Full Frame Sensor and
4K.
- Photographyblog.com, Sony
A7R II.
- Photorumors.com, Sony
a7R II camera announced.
- Pdnonline.com, Sony's
Summer of Sequels: Launches A7R II, RX10 II and RX100 IV.
- Sonyalpharumors.com, Sony
announces the new A7rII, RX10m2 and RX100m4.
- Sonyalpharumors.com, Sony
A7rII specs. New 42Mp BSI sensor, 399 AF points, internal 4K and 5 axis stabilization.
- Steve Sanders, Sony
Introduces New Flagship Full-frame Alpha model: the A7R II.
- Popular Photography, New
Gear: Sony Announces A7R II, RX100 IV and RX10 II Cameras.
- Popular Photography, Hands
On: Sony A7R II, RX100 IV and RX10 II.
- Mirrorlessrumors.com, Sony
steals the Leica show and announces a superb A7rII, RX100m4 and RX100m2 camera
trio.
- Fotosidan.se, 42
megapixel i Sony A7R II.
- Dpreview.com, Sony
RX100 IV compact records 4K video, uses a stacked sensor. Pieni kompaktikamera,
iso kenno. Edelleen kehitetty malli. Sama optiikka kuin aiemminkin, kiinteä
24-70 mm, valovoima F1.8-2.8. Ulkonäkö melkein sama. Sarjakuvaus
16 kuvaa sekunnissa. 1/32.000 s. 4K video, 40x super slow motion, 960 fps,
480 fps ja 240 fps. Automaattitarkennus uusiksi. Uusi elektroninen etsin,
2.35 miljoonaa pistettä (1.44 miljoonaa pistettä). Heinäkuussa
myyntiin, $949. Paino 298 g. Yksillä akuilla ottaa 280 kuvaa.
- Dpreview.com, Fully
stacked: Hands-on with Sony's RX100 IV and RX10 II.
- IR, Sony
RX10 II, RX100 IV and A7R II announced, we’re blogging live from the
press conference.
- Petapixel.com, Sony
RX100 IV and RX10 II Boast Stacked Sensors and 4K Video.
- Photorumors.com, Sony
RX100 IV and RX10 II cameras announced.
- Photographyblog.com, Sony
RX100 IV.
- Sonyalpharumors.com, Everything
you need to know about the new RX100m4 (first 1 inch stacked sensor).
- Dpreview.com, Sony
announces Cyber-shot DSC-RX10 II with stacked 20MP sensor and 4K video.
Runko ja optiikka samat kuin RX10-mallissa. Zeiss 24-200mm kiinteä, valovoima
F2.8. 40x super slow motion, 960fps. Suljin 1/32.000 s, uusi elektroninen
etsin, 2.35 miljoonaa pikseliä. Sarjakuvaus 14 kuvaa sekunnissa. Edelleen
Wi-Fi, NFC. Iso kenno. Heinäkuussa myyntiin, $1.300.
- Photographyblog.com, Sony
RX10 II.
- Steve Sanders, Sony
Adds Two New Powerful Cyber-shots: the RX100 IV and RX10 II.
Leicalta
uutta.
- Sulantoblog, Leica
Q ensitunnelmat. Aina, kun Leica esittelee uuden kameran se on merkkitapaus
ja saa mielipiteet lentämään. Fanit vannovat saksalaismerkin
pelkistetyn toimivuuden nimiin kun muut päivittelevät korkeaa hintaa
ja sitä, että eihän se tee mitään sen kummemmin kuin
muutkaan (edullisemmat)kamerat. Hinta Suomessa n. 4.000 euroa.
- Dpreview.com, Leica
Q unveiled with 24MP full-frame sensor and fixed 28mm F1.7 lens. Kompaktikamera.
Täyskenno. Kiinteä 28 mm, F1.7. Kolmen tuuman kosketusnäyttö,
1.040.000 pistettä. Sisäänrakennettu elektroninen etsin, 3.68
miljoonaa pistettä. Sarjakuvaus 10 kuvaa sekunnissa. Ei sisäänrakennettua
salamaa, mutta ulkoinen salamakenkä. Video 1080/60p, Wi-Fi. Paino 640
g. Myynnissä, hinta on $4.250.
- Dpreview.com, Wait
for the Q: Leica Q First Impressions Review.
- Dpreview.com, Das
ist Gut: Hands-on with the Leica Q.
- IR, Leica
Q (Typ 116) is a 24MP full frame compact camera with fixed 24mm f/1.7 lens.
Mukana ilmainen (!) Adobe Lightroom 6.
- ePhotozine.com, Fixed
Lens Full-Frame Leica Q Announced.
- ePhotozine.com, Leica
Q Hands-On Review Sample Photos.
- Diyphotography.net, Leica’s
Q Camera Announced; Boasts the World’s Highest-Resolution Electronic
Viewfinder.
- Petapixel.com, Leica
Q is a 24MP Full-Frame Compact Camera with a 28mm f/1.7 Lens.
- Petapixel.com, Hands
On with the New Leica Q.
- Popular Photography, New
Gear: Leica Q Is a Full-Frame Compact With a Fixed 28mm F/1.7 Prime Lens.
- Pdnonline.com, Leica
Unveils the Q, a Fast, Full Frame Compact.
- Luminous Landscape, Three
Days in NYC with the New Leica Q.
- Photorumors.com, New
Leica Q Typ 116 compact full frame camera with Summilux 28mm f/1.7 ASPH lens
announced.
- Mirrorlessrumors.com, Leica
Q camera officially announced.
- Photographyblog.com, Leica
Q (Typ 116).
- Fotosidan.se, Leica
Q: kompakt med fullformat.
- Photographyblog.com, Leica
Q App Now Available. Android, Apple.
Digital
Photography School.
Thephotoargus.com,
35
Rainy Day Window Pictures.
Photo.net,
Getting
It Right in the Camera: The Imagination Game. Kolmiosainen artikkelisarja,
ensimmäinen osa.
The
Online Photographer, TOP
Classic: The Nifty Fifty. Klassikko eli kiinteäpolttovälinen 50
mm.
Petapixel.com.
ePhotozine.com.
Digitalcameraworld.com,
Samsung
NX500 review.
IR,
Samsung
introduces the first of four 4K short films shot exclusively on its NX1 camera.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
10.06.2015 (linkki)
|
Jacques
Henri Lartigue: RIVIERA
20.9.2015
asti
Mustavalkovalokuvan grand old man Jacques Henri Lartigue (1894-1986) löysi
Ranskan Rivieran kameroineen jo lapsena ja ikuisti siitä lähtien
sen glamouria ja lumoa. Itseoppinut kuvaaja näki ympärillään
aina vauhtia, iloa ja kauneutta, katoavia onnen hetkiä, jotka hän
säilöi huolellisesti lukuisiin albumeihinsa ja päiväkirjoihinsa.
Näyttelyn lähes kaksisataa valokuvaa ajoittuvat pääosin
1920–50-luvuille Rivieran kulta-aikaan, jota leimasivat yläluokkainen
joutilaisuus, seurapiirien säihke, urheilullinen rantaelämä
ja aamuun asti jatkuvat juhlat.
Lartigue oli ensisijaisesti taidemaalari, jolle valokuvaus oli intohimoinen
harrastus. Valokuvaajana hänet löydettiinkin vasta hänen ollessa
jo 68-vuotias.
Näyttely on toteutettu yhteistyössä Jacques Henri Lartiguen
ystäväyhdistyksen ja Ranskan kulttuuriministeriön kanssa.
Turun
taidemuseo
Aurakatu 26, Turku
ti-pe 11-19, la ja su 11-17
8/5/0 € Museoon maksuton sisäänpääsy perjantaisin
klo 16-19.
Sisäänpääsy Museokortilla.
Digicamera.netin
Foorumilta:
Remonen.fi,
Hevos
Voimaa, 8.6.2015. Yllätyksekseni ja ilostuksekseni Irina lupasi järjestää
minulle liput ja pressikortin. Jee! Pääsisin samalla keekoilemaan
mun Batman-vetimissä yleisön eteen (viitta puuttuu yhä, kuin
myös kumipuku). Kaivoin samalla aikanaan hevoskuvauskurssia varten tekemäni
silhuettikuvat opasteksteineen esiin, ihan kertauksen vuoksi. Eli siis: neljä
jalkaa, pää ja häntä. Voi olla hevonen. Jollei ole lehmä.
Tai koira.
Yle
Uutiset, Onko
selfiesi osa taideteosta? Näin seuraat nettiin lataamiesi kuvien matkaa
muiden käsissä. Instagramin, Twitterin, Snapshotin ja Facebookin
kautta yksityiset sosiaalisen median käyttäjät lisäävät
nettiin miljoonia uusia kuvia päivittäin. Se, mihin kuvat lopulta
päätyvät, jää monelta tarkistamatta.
Talouselämä,
Nettishoppailijan
palautusrumba helpottuu Postin uuden palvelun myötä.
Älypuhelimista.
Ja
vielä Applen julkistuksista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com.
Digitalcameraworld.com.
Popular
Photography.
Photo.net,
The
June Monthly Project. Itsestä kuva.
Dpreview.com.
IR.
Petapixel.com.
Diyphotography.net.
Luminous
Landscape, The
Phase One XF Story – Past, Present & Future. Pieni tanskalainen
yritys kaiken takana.
Fotosidan.se,
Bakom
kulisserna på Champions League. Juventus vs. FC Barcelona, Berliini.
YouTube-video, 3:47. Valokuvaajana, mitä kulissien takana tapahtuu.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
09.06.2015 (linkki)
|
Digicamera.netin
Foorumilta:
Lainaus: |
Kuvakilpailun satoa käytetään Ifin markkinointiviestinnässä.
|
Lainaus: |
VASTUU TEKIJÄNOIKEUKSISTA
If Vahinkovakuutusyhtiö Oy pidättää oikeuden käyttää
kilpailukuvia ilman erillistä korvausta markkinointiviestinnässään.
Kuvan lataaja vastaa siitä, ettei kuva loukkaa tekijänoikeuksia
ja että kaikki kuvassa mahdollisesti esiintyvät henkilöt
ja yritykset ovat antaneet suostumuksensa kuvan ja/tai nimensä käyttöön.
Järjestäjällä on oikeus poistaa kuva tai olla julkaisematta
sitä. |
Lainaus: |
KUVIEN KÄYTTÖ
Osallistumalla tähän kilpailuun osanottajat myöntävät
järjestäjälle oikeuden käyttää kilpailuun
lähettämiään kuvia eri medioissa ilman eri suostumusta
tai korvausta. |
- 95
kameraa ja 6 objektiiviä (Myydään). Joo, kauhea kasa romua
siis tarjolla. Menkööt nyt vaikka könttänä 4€/kpl
( tässä kuitenki tuotteita 1-100€ väliltä) joten
hinnaksi pyöreästi 400€ koko kasasta. Tässäpä
listaus: ...
- Kilpailukuvat
ja henkilöt (Kuvaus yleinen).
- Samyang
objektiivit.., (Optiikka). Olenkohan käsittänyt oikein, että
Samyang - objektiivien Nikon sovitteiset voi aukon osalta säätää
kameran rungosta, mutta esim. Canonin ei..??
- Olympus
3CON-lisäkkeet (makro/wide/fisheye) (Optiikka). Osaisko joku sanoa,
että meneekö tuo ihan vaan laittamalla paikoilleen, vai tarvitaanko
normaalisti joku sovitin? Makrolle näytti lukevan, että pitää
olla sovitin MA-P01, joka tuossa makrolisäkkeessä onkin.
- Fujifilm
X100T (Casio, Fuji). Uusimmat viestit: kokemuksia.
- Olympus
XZ-10 kamerasta (Minolta, Olympus).
- Pikakysymys:
Canon 1D3/1D4/5D3/7D2 (Järjestelmädigit). Nyt on iso dilemma.
Mulla oli tarkoituksena päivittää kakkoskamerana toiminut 5D
classic sporttisempaan 1D mk3, mutta ilmeisesti mulla on nyt tullut jokin
ajatuskatkos, ja olin kuvitellut tuon 1D3:n paremmaksi...
- TEEMA:
auto / prätkäkuvia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusimmat.
- Hevos
Voimaa (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Ypäjällä
Finnderby viime viikonloppuna. Itse olin vain lauantaina.
Akikuvaa.com.
Tältä vuodelta.
- Amerikkaa
ristiin rastiin – Osa 1 – New York, 20.2.2015. 2 viikkoa takaperin
perjantaina koitti vihdoin se päivä, kun oli lähtö kesken
työpäivän suoraan toimistolta kohti lentokenttää,
määränpäänä JFK, New York. Koneen lähtoaika
oli 14:10, joten ehdittiin ottaa kentällä hyvin yhdet. Lento oli
Finnairin suora, joten matka taittui rontissa 8,5:ssa tunnissa.
- Amerikkaa
ristiin rastiin – Osa 2 – Los Angeles, 28.3.2015.
- Amerikkaa
ristiin rastiin – Osa 3 – Las Vegas, 27.4.2015.
- Olympus
OM-D E-M5markII, 6.5.2015. Olen nyt reilu kuukauden kuvannut Olympuksen
uutukaisella, 5markII kameralla. Alla vähän fiiliksiä miltä
laite on tuntunut.
- Jalusta
– Manfrotto Compact Action, 20.5.2015. Lyhyehköjen kokeilujen
jälkeen totean, että parempiakin jalustoja on, mutta myös selvästi
huonompia. 79 euroa.
- Lähimatkailua,
24.5.2015. Tarvitseeko joka kerta lähteä kauas ulkomaille matkailemaan,
jotta voi nähdä jotain uutta? Ei. Kotimaassakin (jopa Suomessa)
riittää varmasti näkemistä, kunhan vain poikkeaa normaaleista
rutiineista hiukan. Tavallisesti kuljet kaupunkien keskustoissa tai laitamilla
tuttuja reittejä ja kaikki näyttää samalta. Mitä
jos joskus kiertäisitkin korttelin tai kaksi ja kävelisit niitä
katuja mitä et normaalisti ole tottunut kävelemään?
- Biitsikausi
starttaa: 10 vinkkiä parempiin kuviin peleistä, 30.5.2015. Beach
volley.
Verkonvaarat.fi.
- Kuvat
valehtelevat monella tavalla. 21.5.2015. Sosiaalisessa mediassa ja jopa
luotettavana pidetyissä uutislähteissä on lähes jokaisen
jutun yhteydessä vähintään yksi kuva. Sosiaalisen median
kuvat ovat usein tunteisiin vetoavia, mutta eivät välttämättä
todellisia. Jotkut väärennökset on helppo nähdä,
kuten viraalisivuilla kiertävät Photoshop-epäonnistumiset.
- Miten
ilmoitan tekijänoikeuksien loukkauksen Facebookissa. 7.6.2015. Yksityiskohtaiset
ohjeet. Onko joku käyttänyt kuvaasi luvatta Facessa? Tässä
ohjeet, miten voi ilmiantaa tekijänoikeuden loukkaamisen Facebookille.
Muistathan, että tekijänoikeus on kuvan ottajalla, ei sen kohteella.
Vain tekijänoikeuden omistaja voi ilmiantaa oikeuksien loukkauksen.
Älypuhelimista.
Applelta
uutta.
- Macmaa.com, Tässä
on iOS 9.
- Macmaa.com, Tässä
on uusi OS X El Capitan.
- Puhelinvertailu.com, Apple
esitteli iOS 9:n – Tämä on uutta.
- Muropaketti.com, Seuraava
Apple OS X on El Capitan.
- Hardware.fi, Apple
esitteli Maceille uuden käyttöjärjestelmäversion.
Beta heinäkuussa, syksyllä kaikille.
- Mobiili.fi, Vaihda
Androidista iPhoneen helposti – tätä Apple ei maininnut.
- Petapixel.com, Apple
OS X El Capitan to Improve the Performance of Adobe CC Apps.
- Macmaa.com, Tällainen
on Apple Music. 9,99 dollaria kuukaudessa. Perhepaketti (kuusi käyttäjää)
14,99 dollari kuukaudessa.
- Yle Uutiset, Apple
julkisti uuden musiikkipalvelunsa. Apple Music.
- HS, Apple
julkisti Spotifyn kilpailijan – Spotify toivottaa suuren kilpailijan
tervetulleeksi.
- Ilta-Sanomat, Apple
julkisti uuden musiikkipalvelun – haastaa Spotifyn. Kesäkuun
lopussa.
Tivi,
Näin
Google Maps muuttuu elokuussa - täysin uusi näkökulma. Aiemmin
Street Viewissä on voinut katsella vain Googlen itse ottamia valokuvia.
Uusi Street View sisältää myös aiempaan Viewsiin ladatut
käyttäjien kuvat.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
Photographer
Scans Every Item He Consumes Over 14 Years, Builds Astonishing Collages.
Jaa.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
The
Online Photographer, The
Best (and Worst) Cameras for Street Photography. Gordon Lewis. Kokemusta
katukuvauksesta neljänkymmenen vuoden ajalta. Kokemusta kaikenlaisista
kameroista.
IR.
Dpreview.com.
Pdnonline.com,
Print
is Not Dead: A Look at New and Redesigned Magazines.
Digitalcameraworld.com,
Canon
EF 100-400mm f/4.5-5.6L IS II USM review. Alkuperäinen 1-versio ilmestyi
jo vuonna 1998. Seuraajaa sai odottaa, nyt on pumppuzoom taaksejäänyttä
elämää. Täyskennoiselle, kroppikennoisella polttoväli
160-640 mm. Arvosana 4/5. Suomen hinta on n. 2.200 euroa.
The-digital-picture.com.
Lensrentals.com,
blog, The
Space Lens Mystery Screw. Melko erikoista optiikkaa.
Fotosidan.se,
TEST:
Olympus E-M5 Mark II. Olympuksen järjestelmäkamerat jakautuvat
kahteen sarjaan, Pen ja OM-D. Jotkut Pen-sarjan kamerat hakevat muotokielensä
60-luvun Pen-malleista, Pen-kamerat muistuttavat kompaktikameroita. Olympus
E-M5 Mark II ei ulkoisesti eroa kovin paljon edeltäjästään,
pinnan alla on kuitenkin tapahtunut paljon. Sonyn 16 megapikselin sensori, peilitön
järjestelmäkamera, kroppikerroin 2x. Wi-Fi. Nopea tarkennus, jatkuva
tarkennus ei sitten niin nopea. Pieni ja kevyt kamera. Kuvanlaatu ei paljoa
poikkea edeltäjästä. Säänkestävä. Suomen
hinta 1.100 euroa (runko), 1.500 euroa (runko + M.ZUIKO DIGITAL ED 14‑150mm
1:4.0‑5.6 II).
Kamera
& Bild, Därför
lämnade han tryggheten – dokumentär om Niclas Hammarström.
Ruotsalainen kuvaaja matkusti Syyriaan. 44 päivää vankeudessa,
kollegan kanssa. SVT (ei Suomessa, mutta esittelyvideo YouTube kesto 6:13 näkyy
meillä).
Kamera
& Bild, Sara
Arnald: Smartare ergonomi. Kolumni.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
08.06.2015 (linkki)
|
Digicamera.netin
Foorumilta:
Yle
Uutiset, Luonto, Kuvagalleria:
Tulipunaisten kuoriaisten herkkä hetki ja huikea iltarusko. 42 kuvaa.
HS,
Miten
syntyi ikoninen kuva John Lennonista? – rockin hovikuvaaja Bob Gruen kertoo,
29.5.2015. Gruenin elämäntyöstä koottu näyttely on
todennäköisesti vaikuttavin rockvalokuvien sarja, joka Helsingissä
tullaan näkemään. Harvalla kuvaajalla on yhtä kattavaa valikoimaa
rockin ensimmäisistä tähdistä tähän päivään.
Kaapelitehtaalle ripustetut 140 kuvaa ovat tästä pintaraapaisu.
- Kaapelitehdas,
Pannuhalli, 17.6.2015 asti.
8 € / 5 € 12 € / 8 € – yhdistelmälippu Bob
Gruen -näyttelyyn ja Suomen valokuvataiteen museoon
Raakakuva.fi,
Verkossa
2015.05: Aika herätellä kuvausinspiraatio talviunilta. Viisi linkkiä.
Iiro
Rautiainen, YO
-Annastiina, 3.6.2015.
MTV,
Kuva
vain sekunteja ennen karmaisevaa hyökkäystä – leijona surmasi
turistin. Ikkuna auki. Leijonia vieressä.
Kuningaskuluttaja,
4
palvelua hyötykäyttöön: kuvia, tekstiä ja esityksiä,
4.5.2015.
- 1. Pixlr: Kuvankäsittelyä selaimen kautta
- 2. Tineye: Mistä tämä kuva on peräisin?
- 3. Slideshare: Esitykset kuntoon ja jakoon
- 4. Pocket: Lue ajan kanssa
Älypuhelimista.
TE-palvelut,
Valokuvaaja,
Express-Kuva Oy, Lahti. Nuorisourheilu- ja koulukuvausta. Määräaikainen
projekti. Työ on nuorisourheilujoukkueitden valokuvausta Päijät-Hämeen
maakunnan alueella pääpaikkana Lahti. Työaika painottuu iltapäivään,
iltaan ja viikonloppuun. Oma digijärjestelmäkamera, optiikka + salama.
Ajokortti ja oma auto välttämätön.
Työpaikan osoite Työ useassa osoitteessa tai etätyö
Palkkaus Tuntipalkka
Työkokemus ei lainkaan - 1v
Työ alkaa 01.08.2015, Mahdollisuus aloittaa heti.
Työaika osapäivätyö, 2-8 tuntia/päivä
Työn kesto 1 - 3 kk
Haku päättyy 22.06.2015
Photo.net,
foorumi.
The
Atlantic, In Focus. Nämä kuvat ovat riittävän isoja.
Digital
Photography School.
Digitalcameraworld.com.
ePhotozine.com,
Essential
Music Festival Photography Tips.
Petapixel.com.
Dpreview.com,
Readers'
Showcase: Alexander Jikharev. 10 kuvaa.
Earthboundlight.com,
Take
Your Camera to Work Day, 7.6.2015. 15.6.2015 Nature Photography Day.
Diyphotography.net,
Photography
From the Future: Cameras That power off Wifi. Kuka tällaista haluaisi
kotiinsa...
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
07.06.2015 (linkki)
|
Digicamera.netin
Foorumilta:
Year
of the Alpha, suomalainen Alpha blogi. "Haluaisin kertoa uudesta suomalaisesta
Sony Alpha blogista 'Year of the Alpha'. Suomalaisille Sony Alpha käyttäjille
suunnattuna blogin yhtenä tavoitteena on seurata Sony Alpha järjestelmän
kehitystä, kokeilla Alpha-sarjan kalustoa ja kertoa kokemuksista muille.
Tällä hetkellä juttua löytää ainakin Zeissin 50
millisestä Loxiasta ja jatkossa on tarkoitus tarkastaa myös Loxia
2/35. Sen lisäksi olen kirjoittanut vähän mietteitäni Sonyn
A7-kamerasta sekä omasta kuvaamisestani."
Mikael
Rantalainen, Maiseman
Lumo. Blogi.
- Uusi
galleria: Helsinki – Talvimaisemia 2014-2015, 5.6.2015. Parempi
myöhään kuin ei milloinkaan, eli viime talven maisemakuvani
Helsingin rannoilta ovat nyt vihdoin näkyvissä. Viime talvi oli
Helsingissä varsin lyhyt, tai toisin sanottuna, kunnon talvea ei paljon
ollut. Joitain pakkaspäiviä oli kuitenkin, joten talvisia kuviakin
sai :) Mutta tässä galleriassa on mukana myös kuvia joista
ei huomaa että on talvi, vaikka ne onkin talvikautena (30.11.2014 –
21.3.2015) otettu.
- Facebook, Mikael
Rantalainen Photography. Tiheä kuvapäivitys.
Eilinen
Samba-karnevaali.
- Tuomas Heinonen, Samba
Carnaval – Sambakarnevaali Helsingissä 6.6.2015. Samba Carnaval
tapahtuma järjestettiin Helsingissä 6.6.2015. Sambakarnevaalikulkue
lähti Senaatintorilta ja kiersi Espan kautta Mannerheimintielle ja takaisin
Aleksanterinkadulle. Sää ei suosinut tapahtumaa, vaan pilvisessä
ja välillä sateisessa säässä mentiin. Sää
ei kuitenkaan latistanut osallistuja ja yleisöä riitti katujen varsille
ihailemaan ja kuvaamaan upeita pukuja. Alla reilu kolmen sadan kuvan galleria,
mistä toivottavasta osallistujat löytävät itsensä.
- Kuvakauppa.lehtikuva.fi, 25.
sambakarnevaali jytäsi Helsingissä. 15 kuvaa.
- Iconosquare.com, sambacarnaval2015,
#helsinkisambacarnaval
- Websta.me, #suomisambaa
- Ilta-Sanomat, Ei
paljon tihkusade haitannut – tältä näytti Helsingin sambakarnevaaleilla.
- Yle Uutiset, Anarkiaa
ja piikkipantoja: Tänä vuonna sambakin on punk – video.
Kesto 1:01.
- MTV, Kuvat:
Punkkarit ja poliisit sambasivat Helsingissä.
- Metro, Sambakoulujen
kulkue keräsi tuhansia katsojia Helsingin keskustaan. Peräti
kaksi kuvaa.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
IR.
Petapixel.com.
ePhotozine.com,
Panoramas
With And Without A Panoramic Head. Lyhyesti.
Pdnonline.com.
Popular
Photography, Google
Photos Might Reinvent Personal Online Photo Storage. Yhdistelmä Google+
ja Picasa.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
06.06.2015 (linkki)
|
Digicamera.netin
Foorumilta:
Samba.fi,
25.
Helsinki Samba Carnaval. Aloitus Senaatintorilla 6.6. kello 14. Kello 15
karnevaalikulkue lähtee reitille Unioninkatu – Pohjoisesplanadi –
Mannerheimintie – Aleksanterinkatu (Mikonkadulle). Iltajuhla Apollo Live
Clubissa.
Ympäristöministeriö,
Upea
metsäkuva valikoitui #munympäristö-kuvakilpailun voittajaksi.
Kilpailuun osallistui lähes 800 kuvaa. Voittajaksi valikoitui Janni Laakson
(@janni.la) tunnelmallinen kuva, joka raadin mukaan taltioi kilpailun idean
ihmisen omasta henkilökohtaisesta ympäristöstä erinomaisella
tavalla. Lisäksi esillä neljä kunniamaininnan saanutta kuvaa.
Yle
Uutiset, 21-vuotias
"Oravakuiskaaja" Konsta Punkka nukkuu kettujen kanssa. Helsingissä
asuva Punkka tuntee vastuunsa eikä suostu koskaan kertomaan tarkkoja kuvauspaikkoja
tiedotusvälineille. Hän haluaa suojella kuvaamiaan eläimiä.
Iltalehti,
Luulitko
jo nähneesi Itämeren? Katso huikeat ammattilaiskuvat. Tallink
Silja kutsui kolme kuvaaja laivamatkalle. Neljä päivää ja
yötä, ei aikaisempaa kokemusta Pohjoismaista. Nyt esillä vain
yksi kuvaaja. Hki 28 kuvaa, Tukholma 4 kuvaa, Silja Line 15 uvaa.
MTV,
Huikeita
kuvia sodanajan Helsingistä – näin kaupunkinäkymät
ovat muuttuneet. Viisi kuvaparia, vanhempi peräisin Puolustusvoimien
arkistosta. (ihan tavallisia kuvia, mikähän näistä tekisi
ns. huikeita...).
Älypuhelimista.
Yle
Uutiset, Saitko
jonkun näistä kaloista? Nappaa kuva ja ilmoita viranomaiselle.
Seuraavat lajit ovat puutteellisesti tunnettuja: seitsenruototokko, vaskikala,
elaska, teisti, imukala, piikkisimppu, isosimppu, nokkakala, miekkasärki
ja piikkikampela.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
Spirited
Portraits from the World’s Largest Gathering of Twins.
Digital
Photography School.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
ePhotozine.com.
The
Online Photographer.
IR.
Dpreview.com.
Photographyblog.com.
Digitalcameraworld.com,
Olympus
M.ZUIKO DIGITAL ED 7-14mm 1:2.8 PRO Review. Kiinteä valovoima f/2.8,
polttovälivastaavuus 14-28, kuva vääristymätön. Tässä
luokassa ei kilpailijaa. Vastaava (täyskennoiselle) Nikon 14-24mm f/2.8
on kalliimpi, selvästi isompi ja painoltaan melkein kaksinkertainen.
YouTube,
Hands
On Review : Rode RodeLink Filmmaker Kit. 100 metriä. Ks. B&H,
25.6.2015, $399.
Kamera
& Bild, Facebook
stängde Fotografiskas konto – för mycket naket. Anders Zorn
taitaisi kääntyä haudassaan, jos sellainen olisi mahdollista...
Kamera
& Bild, Profoto
B2 – både styrka och smidighet. B2 on tullut myyntiin. Teho
on puolittunut, B2 250W (B1 500W). Voidaan käyttää kuten perinteistä
studiosalamaa tai sitten kamera päällä. Pyritty yksinkertaisuuteen.
B2 sopii liikuteltavaa salamasysteemiä tarvitsevalle. B1 sitten enemmän
tehoa tarvitsevalle. B2:n 250W on noin viisinkertaisesti tehoa verrattuna tavalliseen
irtosalamaan.
Fotosidan.se,
Fotografer
träffas öga mot öga. Poddradio, kesto 30:55.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
05.06.2015 (linkki)
|
Sanni
Seppo: Palsta
27.6.2015
asti
Sanni Seppo on kuvannut viljelypalstoja vuodesta 2004 ja samalla haastatellut
viljelijöitä. Sepolla itsellään on ollut oma viljelypalsta
Helsingissä yli 20 vuoden ajan.
Palstaviljey on suosittua ajanvietettä kaupunkilaisten keskuudessa ja
viljelijoiden määrä kasvaa koko ajan. Pääkaupunkiseudulla
on tällä hetkellä noin 70 viljelypalsta-aluetta ja niissä
yhteensä satoja viljelypalstoja, joita eri yhdistykset vuokraavat.
Sanni Seppo (s.1960) on keskittynyt urallaan yhteiskunnalliseen ja dokumentaariseen
kuvaukseen. Hän nostaa töissään esiin yksilöitä,
jotka elävät omaan tapaansa erilaisten sosiaalisten tilanteiden
puristuksessa. Taiteellisen ilmaisun välineenä hän käyttää
valokuvaa ja tekstiä.
Kangasala-talo,
Kuohunharjuntie 6, Kangasala
ti-to klo 11-19, pe-la 11-17
Kotka
– Tallinna – Ystävyyskaupunkitoimintaa 60 vuotta
28.6.2015
asti
Kotkan valokuvakeskuksen kesäkuun näyttely juhlistaa 60 vuotta
täyttävää Kotka – Tallinna -ystävyyskaupunkitoimintaa.
Valokuvanäyttelyn vanhat Tallinna-kuvat ovat olleet esillä Kotkassa
vuonna 1969 pidetyssä näyttelyssä. Tallinnan kaupunginhallitus
on lähettänyt nykyisyyttä esittävät kuvat.
Valokuvanäyttelyssä nähdään myös dokumenttielokuva,
jonka tuottivat vuonna 2005 Tallinnan kaupunginhallitus, Eestin televisio
ETV yhteistyökumppaninaan Osakond OÜ.
Kotkan
valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16
Hannu
Kytö: Kohtaamisia kaupungissa
30.6.2015 asti
Kohtaamisia kaupungissa -näyttely koostuu lähinnä Euroopan
kaupunkien katukuvista. Kuvillaan Hannu Kytö haluaa ottaa kantaa ihmisten
ennakkoluuloihin erilaisuutta kohtaan mm. huumorin avulla.
Mäntyharjun
kirjasto
Lääkärinkuja 2, Mäntyharju
Neljättä
kertaa järjestettävän kansainvälisen Tiger Camera -valokuvauskilpailun
aiheena on tänä vuonna "Rajat".
Tiger Camera -valokuvakilpailu on avoin kaikille. Jokainen osallistuja voi
osallistua kilpailuun enintää kolmella kuvalla. Kilpailuun osallistuvat
kuvat tulee ladata osoitteeseen www.tigercamera.com.
Kilpailuun voi osallistua 1.7.2015 saakka.
Voittajan ja 50 parasta kuvaa valitsee valokuvaajista ja muista visuaalisen
alan ammattilaisista koostuva raati.
Palkinnot:
Kilpailun voittajalle on tiedossa noin 4 700 euron arvoinen matka Japaniin.
Lisäksi 50 parasta valokuvaa julkaistaan valokuvakirjassa, joka tulee
myyntiin Tiger -myymälöihin 26 maahan.
Lue
lisää kilpailun sivuilta
SSYP
Kehitys Oy järjestää Instagramissa #saarijärvirakkaampi
-kuvakilpailun, johon voivat osallistua kaikki Suomessa pysyvästi asuvat
henkilöt.
Aiheena ovat erilaiset myönteiset elämykset, kokemukset, tilanteet,
paikat, yllätykset ym. Saarijärven seudulta erilaisten ja eri ikäisten
ihmisten silmin löydettyinä.
Eniten tykkäyksiä 30.9.2015 mennessä saanut kuva palkitaan
GoPro-kameralla (malli Hero4 Black Action). Lisäksi arvotaan 5 kpl yllätyspalkintoja.
Lue
tarkemmat säännöt kilpailun sivuilta
Etelä-Suomen
Median lehtien järjestämässä kesäkuvakilpailussa haetaan
kameralla taltioituja kesäisiä elämyksiä.
Jokainen kuvaaja voi osallistua kilpailuun enimmillään kolmella
kuvalla. Jos osallistut useammalla kuin yhdellä kuvalla, lähetä
ne eri viesteinä.
Liitä jokaiseen kuvaan kesäinen tarina tai tieto siitä missä
tilanteessa kuva on otettu.
Kuvat lähetetään sähköpostitse tai multimediaviestinä
kännykällä.
Lähettäjällä tulee olla lupa kuvattavilta kuvien julkaisuun.
Palkinnot:
1. palkinto 500 euron lahjakortti Biltemaan.
2. palkinto 300 euron lahjakortti Biltemaan.
3. palkinto 200 euron lahjakortti Biltemaan.
Lisäksi tuomaristo jakaa viidelle kuvalle kunniamaininnat, joista palkinnoksi
on luvassa vesikamerat.
Kaikki asialliset kuvat tarinoineen julkaistaan erillisellä kisasivulla.
Lehti voi julkaista kisakuvia myös paperilehden sivuilla.
Kilpailuaikaa on 31.7.2015 asti. Elokuun aikana raati kokoontuu valitsemaan
parhaat kuvat, jotka julkaistaan myös Etelä-Suomen Median kaikissa
lehdissä.
Lue
tarkemmat ohjeet kilpailun sivuilta
Digicamera.netin
Foorumilta:
Pallopanoraamablogi.
- Pölönmäki,
Iisalmi (viikon kuva #21), 24.5.2015. Miten tyhmä pitää
olla ihmisen että kokonainen mäki saa nimensä typeryyden mukaan?
Tai tuosta voisin kuvitella Pölönmäen Iisalmessa saaneen nimensä,
mutta eihän näistä aina tiedä.
- Venus
ja Jupiter, raakana kiitos, 29.5.2015. Kokeilut EOS M:llä jatkuvat.
Tällä kertaa vuorossa on raw-video planeettakuvauksessa. Kroppivideoita
kuvaillessa olen huomannut että kuva pehmenee melkoisesti herkkyyttä
nostaessa kun kohinanpoisto alkaa vaikuttamaan enemmän ja enemmän.
Magic Lanternin tarjoamassa raakavideossa ei ole kohinanpoistoa tai mitään
muutakaan turhaa käsittelyä pilaamassa kuvanlaatua.
- Lehtometsä
marsipaanissa (viikon kuva #22), 2.6.2015. Kokeilussa uusia juttuja. Ensinnäkin
infrapunasuotimen sijasta käytin Haidan infrapunaa vuotavaa harmaasuodinta,
kuva on kasattu uunituoreella Huginin 2015-versiolla, korealaisen 24-millisen
tilt-shiftin ja infrapunamodatun pikkujärkkärin ottamista kuvista.
Lopuksi panoraama on laitettu nettiin uudenlaisen konversio-ohjelman avulla,
joka toimii suoraan selaimessa.
Antti
Holappa, Puukiipijän
pesällä, 4.6.2015. Kevättalvella listasin tavoitteita kevään
ja alkukesän kuvauksilleni. Tärkeimmiksi näistä asetin metsän
pikkulintujen pesien löytämisen ja kuvaamisen. Listalta löytyivät
kuusi- ja töyhtötiainen, puukiipijä ja peukaloinen. Olisin tyytyväinen
jos neljästä kolme toteutuisi. Tiaisten pesät oli jo löydetty
ja kuvattu siinä laajuudessa kuin se lintuja häiritsemättä
oli mahdollista.
Pingstate.nu.
Aikajärjestyksessä uusimmasta.
Älypuhelimista.
Tekniikkatalous.fi,
Loppu
megapikselivillitykselle? - Tutkija kehitti vain 1 000 pikselin kameran.
CMU:n ja Columbian yliopiston tutkijat ovat kehittäneet siksi uuden LiSens-kameran,
jonka kennon tarkkuus on vain tuhat pikseliä, mutta joka tuottaa silti
lähes megapikselin kokoisia kuvia. Kenno toimii toisin kuin perinteisessä
kamerassa. Optiikka ei ohjaa valoa suoraan kennoon vaan mikrokokoisiin peileihin.
Useat peilit ohjaavat niihin kohdistuvan valon yhteen kennon anturiin, joka
lukee siis useiden peilien valoa.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
ePhotozine.com.
Petapixel.com.
Diyphotography.net.
Dpreview.com.
IR.
Photographyblog.com,
Panasonic
Lumix DMC-G7 Review. Keskikastin peilitön, 16 megapikseliä, 4/3-systeemiä,
kroppikerroin 2x. Elektroninen etsin 2.360.000 pistettä (hyvä), kolmen
tuuman joka suuntaan kääntyvä kosketusnäyttö, 1.040.000
pistettä. 8 kuvaa sekunnissa, 6 kuvaa sekunnissa (jatkuva tarkennus). 4K
video. Yksillä akuilla ottaa 350 kuvaa. Pieni, kevyt kamera, 410 g. Arvosana
4.5 * / 5 *. Runko n. 870 euroa, runko + 14-42 mm 950 euroa. Runko + 14-140
mm 1.250 euroa.
Photographyblog.com,
Canon
EOS M3 Review. Canonin kolman peilitön, 24 megapikselin kroppikenno.
Kroppikerroin 1.6x. Kolmen tuuman kosketusnäyttö, 1.040.000 pistettä,
kääntyy 180 astetta ylös ja 45 astetta alas. Full 1080p HD video,
ISO 100 - 12800. Wi-Fi ja NFC. 4.2 kuvaa sekunnissa. 14-bittinen RAW. Sisäinen
salama, ulkoisen salaman kenkä. Lisävarusteena elektroninen etsin
(EVF-DC1). Paino 366g, pieni, mutta kädessä tukeva. Adapterin (£160)
avulla voi käyttää myös tavallisia EF-objektiiveja. Automaattinen
kennon puhdistus otettaessa virrat pois (tätä toimintoa ei yleensä
ole peilittömissä). Arvosana 4 * / 5 *. Runko + 18-55mm IS STM, 800
euroa.
The-digital-picture.com.
Popular Photography, The
Best Places to Photograph: 2015. Top 25. Lukijoiden kuvia, myös Eurooppa.
Photozone.de.
Fotosidan.se,
Anders
Zorn som fotograf. Fotografiska. 5.6.2015 - 30.8.2015.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
04.06.2015 (linkki)
|
Digicamera.netin
Foorumilta:
Remonen.fi,
Batman,
vain viitta puuttuu, 2.6.2015. Tuossa männäviikolla dc.netissä
Myydään palstalla – jossa muuten on Suomen paras ja laajin valikoima
”preowned”-kameratavaraa – oli tyrkyllä Lowepron modulaarinen
kameravälineiden kantojärjestelmä, Lowepro Street&Field.
Nevahöörd totesin minä ja iskin uistimeen kuin hauki Rapalaan.
Siis mitähän tässä tuli oikein ostettua? Kaivelin netistä
hieman tietoja ja tosiaan, Lowepro on kopioinut vanhan kunnon Batmanin varustevyön
sellaisenaan valokuvauskäyttöön.
HS,
1970-luvun
värikuvien pelastamisella on jo kiire – vanhat mustavalkokuvat voivat
säilyä ikuisesti, 3.6.2015. "Värikuvat 1970-luvulta.
Niiden kanssa on suurin kiire. Ne pitäisi skannata, mahdollisesti korjailla
niiden värejä ja tallettaa ne digitaalisiksi tiedostoiksi", kehottaa
Kamera-lehden päätoimittaja Asko Vivolin. Värikuvat yleistyivät
1970-luvulla nopeasti, eikä valmistusprosessi ollut tuohon aikaan kemikaalien
kannalta niin puhdas kuin nykyään. Kuvissa on jo pahoja vanhenemisen
aiheuttamia merkkejä.
- Mitä pitää tehdä vanhoille mustavalkoisille valokuville?
Osaan on tullut vuosikymmenissä repeytymiä, taitoksia ja tahroja.
"Periaatteessa ne säilyvät hyvin pidettynä ikuisesti. Ennen
toista maailmansotaa otetut kuvat on tehty hyvin säilyvälle valokuvapaperille,
ja niiden musta metallinen hopeakuva kestää aikaa", Vivolin kertoo.
Ilta-Sanomat,
Ihmiset
maailmalla näkivät kuvia Suomesta – ”Tämän täytyy
olla photoshopattu”.
The
World Photography Organisation (WPO) järjestää jo yhdeksännen
kerran valokuvauskilpailun, jota pidetään alallaan maailman suurimpana.
The 2016 Sony World Photography Awards sisältää seuraavat kilpailut:
- Ammattilaissarja (Professional Competition): kaksi luokkaa (taide ja dokumentaarinen),
joissa kummassakin 7 kategoriaa. Ammattilaissarjaan osallistutaan kuvasarjalla/-sarjoilla.
- Avoin sarja (Open Competition) – 10 kategoriaa, joissa kilpaillaan
yksittäisillä kuvilla. Harrastajakuvaajille.
- Nuorten sarja (Youth Award) – 3 kategoriaa, joihin voivat osallistua
alle 12-19-vuotiaat yksittäisillä kuvilla
- Kansallinen sarja (National Awards) - paras yksittäinen kuva valitaan
yli 50 eri maassa
- Opiskelijasarja (Student Focus) – 18-30-vuotiaille valokuvausopiskelijoille
Osallistumisen takarajat
- Opiskelijasarja (Student Focus): osallistuminen päättyy 4.12.2015.
- Avoin sarja, Nuorten sarja ja Kansallinen sarja (Open, Youth, National Awards):
osallistuminen päättyy 5.1.2016.
- Ammattilasissarjassa (Professional Competition) osallistumisen takaraja
on 12.1.2016.
Lue
tarkemmat säännöt ja osallistumisohjeet kilpailun sivuilta
(aikaisin aamulla sivun kanssa ongelmia...)
Älypuhelimista.
- Mobiili.fi, Samsung
vuoti Galaxy S6 Activen tiedot. amsungin kevään huippupuhelimen,
Galaxy S6:n, vesitiivis sisarmalli Galaxy S6 Active lienee varsin lähellä
virallista julkaisua, sillä Samsungin Yhdysvaltojen sivuilta löytyy
jo laitteen tiedot.
- Mobiili.fi, Tällainen
on uusi kahdenkympin Nokia 105 – jopa 35 päivän akunkesto.
Uusi Nokia 105 saa rinnalleen myös kahdella SIM-korttipaikalla varustetun
version. Puhelin loistaa erityisesti akunkestollaan ja hinnallaan. Laitteet
tulevat myyntiin valituilla markkinoilla, joten Suomen kohtalosta ei vielä
ole tietoa.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
Graphic
and Bold Photos of the Montreal Metro. Vähän samanlaisia kuvia
saisi myös Helsingin metrosta.
Digital
Photography School.
Digitalcameraworld.com,
10
camera techniques every beginner photographer should learn.
Petapixel.com.
ePhotozine.com.
- Panasonic
Lumix G7 Full Review. Keskikastin peilitön, 16 megapikseliä,
4/3-systeemiä, kroppikerroin 2x. Elektroninen etsin 2.360.000 pistettä
(hyvä), kolmen tuuman joka suuntaan kääntyvä kosketusnäyttö,
1.040.000 pistettä. 8 kuvaa sekunnissa, 6 kuvaa sekunnissa (jatkuva tarkennus).
4K video. Yksillä akuilla ottaa 350 kuvaa. Pieni, kevyt kamera, 410 g.
Arvosana 5 * / 5 *. Runko n. 870 euroa, runko + 14-42 mm 950 euroa. Runko
+ 14-140 mm 1.250 euroa.
- Top
10 Best MicroSD Memory Cards 2015.
Dpreview.com.
Petapixel.com.
Diyphotography.net.
Photo.net,
Outdoor
Action and Adventure Photography: Showing People. Kirjasta katkelma.
The
Online Photographer, The
Cliché Exercise. Jatkoa eiliseen listaan, nyt muutakin kuin luettelo.
Pdnonline.com,
Mikhael
Subotzky and Patrick Waterhouse Win 2015 Deutsche Börse Photography Prize.
Kuten kaikki varmaan hyvin muistavatkin, niin Esko Männikkö voitti
vuonna 2008, 30.000 puntaa.
Photoshelter.com,
Breaking
Into Commercial Photography. Email-osoitteeseen lähetetään
linkki 34-sivuiseen pdf-tiedostoon.
Pndonline.com,
Product
Review: Olympus OM-D E-M5 Mark II. 4/3-systeemin peilitön järjestelmäkamera.
Vuoden 2012 malliin päivitys. Wi-Fi, 2.36 miljoonan pisteen elektroninen
etsin, uusi kuvanvakaajasysteemi. 16 megapikselin sensori, ISO 100 - 25,600,
kroppikerroin 2x. Elektroninen etsin, 1/16.000 s. Tai 30 sekunnin valotusaika.
Tai 30 minuuttia. Kolmen tuuman kääntyvä kosketusnäyttö.
1920 x 1080p60 video. Mikrofoniliitäntä, kuulokeliitäntä
(erillisen kahvan avulla, äänen monitorointiin, $129). Säänkestävä.
10 kuvaa sekunnissa. Yksillä akuilla ottaa 750 kuvaa. Suomen hinta 1.100
euroa (runko), 1.500 euroa (runko + M.ZUIKO DIGITAL ED 14‑150mm 1:4.0‑5.6
II).
Popular
Photography, Review:
VSCO Film 07: Eclectic Films. Erittäin monipuolinen paketti (jota ei
nimestä voisi päätellä). Alle ja päälle $100.
Kamera
& Bild, Lensbaby
kommer till Fujifilm.
- Photorumors.com, Lensbaby lenses now available for Fuji X mount. Hinnat
$300 - $500.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
03.06.2015 (linkki)
|
Digicamera.netin
Foorumilta:
- Taisi
lähteä lapasesta (Sana on melkein vapaa). Tulipa päivitettyä
markettijärkkäri täyskennoiseen. Ajatuksena oli päivittää
vain runko ja ehkä hankkia uusi käytetty laajakulmazoomi. Mutta
miten sitten kävikään.
- Kuvankäsittelyohjelma
maksuton ja suomenkielinen (Kuvankäsittely). Olisi tarvetta kuvankäsittelyohjelmalle
jonka vielä vanha pässikin voisi omaksua, jos vielä olisi maksutonkin
niin vielä parempi. Yksi pointti lisää, olisi olatava suomen
kielinenkin.
- Sigma
24mm 1,4 A (Optiikka). Uusia viestejä.
- teema:
kukkia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusin.
- PelaQ
(Linkkejä kuviin ja gallerioihin). IR, 720nm, Lr + Silver Efex Pro 2.
- Matti
Pukki - Metsänhenki (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Vuoden
Luontokuva 2014 sekä IFWP -voittajan Matti Pukin Metsänhenki -valokuvanäyttelyn
avajaiset. Näyttely on avoinna 2.6.-30.7.2015 Kotkan Maretariumissa.
- Illallinen
kivellä. (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- WTF,
levitoivat laatikot... (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). (ihan oikeasti
näyttävät levitoivan, ei kuvankäsittelyä ollenkaan...).
- Matin
Reissuvihko (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Ajattelin pistää
tämmöisen langan pystyyn ettei spämmi joka reissulta aina uutta
säiettä pystyyn. Noita seikkailuja kun näyttää kertyvän
tiheään tahtiin nykyään. 1.6.2015, Hki - Karjaa - Hki,
ajomatka 189km yhteensä. Paluumatka on raskas ajettava hämärässä
jatkuvan hirvieläinvaaran takia tähän vuodenaikaan 51-tiellä
ja ylipäätänsä Raaseporin alueella joten liikkukaa varovasti
ken siellä kulkeekin.
Villesdesign,
tämän vuoden valokuvausta sivuavat artikkelit.
- Parempilaatuisia
kuvia Facebook-sivulle, 7.1.2015. Netti on pullollaan erilaisia ohjeita
Facebookin mystisistä ja alati muuttuvista kuvakoista. Ja vaikka miten
seuraisi ohjeita, lopputulos Facebook-sivullasi voi silti olla karmeaa kuraa.
Tähän löytyy ehkä ratkaisu. EHKÄ.
- Raw-kuvaamisen
kauhistus, 11.1.2015. Olen tässä viime aikoina vähän
seurannut keskustelua aiheesta internetin ihmemaassa. Tiedän kyllä
että ei pitäisi. Toisille raw-kuvaaminen on jumalan maanpäällinen
ilmestymä ja toisille paha mörkö joka pilaa aina kaikki kuvat.
- Vanhaa
optiikkaa Olympus PENiin, 1.6.2015. Hyvä optiikka on arvokasta hankkia
ja mieleni on jo pitkään tehnyt jotakin valovoimaista, hieman pidempää
putkea ihmisten kuvaamista varten. Olympuksen kehuttu 45 mm olisi edullinen
hankkia, mutta tarve on ollut sen verran vähäistä, että
en ole raaskinut sijoittaa siihenkään. Jossain vaiheessa sitten
sikisi kokeilla vanhoja, valovoimaisia optiikoita.
Yle
Uutiset, Nyt
lakkasuot voi nähdä ilmasta käsin – kuvauskopterit löytävät
marjat ja sienet. Video, kesto 00:44. Luonnonvarakeskus on hankkinut kaksi
kauko-ohjattavaa ilmakuvauskopteria Joensuun toimipisteelleen. Kyseessä
on ensimmäinen kerta kun Luonnonvarakeskus hankkii koptereita sekä
kouluttaa omaa väkeä niiden ohjaamiseen.
Digitoday.fi,
Pitäisikö
pelätä: Googlen uusittu kuvasovellus skannaa kuviesi sisällön.
Google on uusinut Kuvat-sovelluksensa (engl. Photos). 30.5. Päivittyneeseen
sovellukseen on tullut uusia ominaisuuksia, jotka parantavat merkittävästi
ohjelman käytettävyyttä, mutta myös nostavat kysymyksiä
tietosuojasta. Uudistuksen myötä Kuvat skannaa kaikkien valokuvien
sisällön.
Älypuhelimista.
Kari
Kuukka, JOKES
2015 Multimedia Workshop. 22.5.2015. Syksyllä järjestetään
toistamiseen Journalistisen Kultuurin Edistämissäätiön (JOKES)
multimedia workshop, jossa olen vastuuopettajana ja meidän DocImages-tiimi
opetuksessa erittäin suuressa roolissa. Tämän lisäksi mukana
opettajina mm. legendaarinen dramaturgi Tove Idström, näytelmäkirjailija
Virpi Haatainen ja ääninäyttelijä Juhani Rajalin.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com,
41
Intriguing Photos of Abandoned Pools Make Up Our Latest Group Show.
Digital
Photography School.
Digitalcameraworld.com.
ePhotozine.com.
The
Online Photographer.
Popular
Photography.
Diyphotography.net.
Phase
Onelta uutta.
- Dpreview.com, Phase
One XF medium format camera system offers new AF system and touchscreen interface.
Keskikoon kamerasysteemi. Modulaarinen, uudelleen suunniteltu. XF IQ3 80MP
- $48,990. XF IQ3 60MP - $41,990. XF IQ3 50MP - $40,990. Schneider 35mm F3.5
- $6,490, 120mm F4 - $6,490.
- Luminous Landscape, The
New Phase One XF Camera System.
- Petapixel.com, Phase
One Launches Its New XF Camera System: New AF, Touch UI, and Modular VF.
- Digitalcameraworld.com, Phase
One XF camera system introduces new 50MP, 60MP and 80MP digital backs.
- ePhotozine.com, Phase
One Introduce The XF Camera System.
- Photographyblog.com, Phase
One XF Camera System.
- Pdnonline.com, Meet
the New Phase One XF Camera System and IQ3 Backs.
Dpreview.com.
IR.
Petapixel.com.
Lensrentals.com,
Tamron
15-30 f/2.8 Di VC Partial Teardown. Zoom oli jumissa, piti purkaa objektiivi.
Miltä sisuskalut näyttävät. Kotikorjaajille voi olla _vähän_
hankala tehtävä. Syykin selvisi lopulta.
Pdnonline.com,
Steve
McCurry Employee Arrested, Charged With Stealing $650K From Photographer.
32-vuotias, vastuussa printtien myynnistä.
Strobist,
On
the Road? Backup Without the Bulk-Up. Matkalla varmistukset. Western Digital
My Passport Wireless USB 3.0, 1TB $165, 2TB $179.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
02.06.2015 (linkki)
|
Digicamera.netin
Foorumilta:
Maaseudun
Tulevaisuuden kuukausiliite Kantri ja Posti järjestävät kaikille
avoimen kuvakilpailun, jonka aiheena on ladot.
Voittajakuvista julkaistaan keväällä 2016 viiden merkin postimerkkivihko.
Kilpailun voittajat valitsee raati, jossa on mukana Kantrin ja Postin edustajien
lisäksi graafisen alan ammattilaisia ja asiantuntijoita.
Voittajat saavat aikanaan ilmestyviä postimerkkejä, postimerkkien
vuosikirjan 2016 sekä Kantrin collegetakin.
Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan Jopon 50-vuotisjuhlamalli.
Latokisa päättyy 31.7. 2015.
Lue
lisää kilpailun sivuilta
Valokuvataiteen
museo ja Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto järjestävät huomenna
3.6. klo 17-19 opastetun
Instagram-kävelyn Lapinlahden sairaala- ja puistoalueelle. Oppaana
arkkitehti Riitta Salastie, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto.
Kävely alkaa Valokuvataiteen museon aulasta (Kaapelitehdas, Tallberginkatu
1 G). Vapaa pääsy.
Ulkoilutan
kameraa - valokuvia, blogi. Tältä vuodelta joitakin poimintoja.
- Nick
Brandt Salo Veturitalli, 3.2.2015. Olen nähnyt tämän aikaisemmin
Fotografiskassa vuonna 2011. Silloinkin vaikutuin kuvista monella tasolla.
- Fotografiska
kevät 2015, 19.4.2015. Paras syy käydä Tukholmassa on Fotografiska
Euroopan paras valokuvakeskus, -museo tai miksi sitä halutaankin kutsua.
- m.Zuiko
12-40 2.8 kalustopäivitys, 22.4.2015. Ostin tuollaisen zoom-objektiivin.
Pitäisi oppia vielä zoomailemaan. Zoomaus-otteen hakeminen ei aina
onnistu ja aika moni kuva onkin vinossa. Lisäkahva M-10:ssä on hyvä
olla paikallaan. Laatu hyvä – metallia – kuin tankki, niin
kuin ulkomaiset arvioitsijat kommentoivat.
- Lolumina
soft release button – laukaisun herkistys, 5.5.2015. Kameraa tuunasin
tuollaisella nappulalla. Enpä tiedä kuinka paljon herkistyi ja mistä
kohtaa. Ei ainakaan huonompi tullut ja jotenkin tykkään kun nappi
on vähän korkeammalla. Netistä noita saa, erikokoisia ja värisiä.
Alumiinista tehty.
- Loma
Roomassa osa 1, 13.5.2015. Viikko Roomassa meni. Seuraavat päivät
ovat tätä. Piti tiivistää päivä viiteen kuvaan,
mutta ainakin tämän ensimmäisen päivän kohdalla lipsahti.
- Loma
Roomassa osa 2, 14.5.2015. Tänään oltiin kaupungilla. Nähtiin
pari paikallista yrittäjää. Pantheonissa poikettiin.
- Loma
Roomassa osa 3, 15.5.2015. Tänään haettiin kotiin vietäväksi
toritaidetta Mercato delle Stampelta. Pitkän valikoinnin jälkeen
kun kaikki kansiot oli plarattu päästiin kauppoihin ja aitoustodistuksen
kirjoittamiseen. Sitten suunta kohti oikeaa taidetta eli modernin taiteen
museoon.
- Loma
Roomassa osa 4, 16.5.2015. Alkaa jo jutut toistaa itseään. Mentiin
sinne ja oltiin siellä ja sitten jatkettiin tonne. Tänään
mennään Colosseumille ja Forum Romanumille.
- Loma
Roomassa osa 5, 17.5.2015. Alkoi helteen takia jo olla pää punaisena
ja kroppa kuumana, paras hakeutua sisätiloihin. Aivan sattumalta näin
kadullla mainoksen David LaChappellen näyttelystä.
- Loma
Roomassa osa 6, 18.5.2015. Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää
Rooman kaupunkia noista juottopisteistä. Loppumaton lähde pulputtaa
kulkevaisten iloksi puhdasta ja raikasta vettä, joka oikeasti on myös
hyvän makuista. Siis kiitos.
- Suljinrikko
OM-D E-M10, 20.5.2015. Hautuumaalla kävimme kameran kanssa hiljentymässä
ja kamera otti asian liian tosissaan. Maahanputoamisen seurauksena kävi
näin.
- Wiurilanlahti,
Salo, 21.5.2015. Alttarivaloiksi noita kutsutaan. Kuvassa eivät ole
ihan niin vaikuttavat kuin olivat luonnossa.
- F-Stop
Millar Bandon, 28.5.2015. Olen hakenut uutta olkalaukkua. Käyttötarkoitus
on kaupunkilaukku. Mukaan tarvitaan runko ja kaksi ehkä kolme objektiivia.
Taskutilaa lompakolle, muistikirjalle, passille, kännykälle, karttakirjalle,
akulle, muistikortille ja muulle roinalle. Olkalaukun pitäisi olla sen
kokoinen, että vaikka se olisi täysi niin se olisi silti kevyt.
Löysin netistä monia tarinoita, joissa esiteltiin miten laukkuun
mahtuu lähes koko kamerakokoelma. Eihän sellaista pysty enää
kantamaan. Mikromaailmassa elän niin pienempikin laukku riittää.
Päädyin tähän.
HS,
Maailman
suurin valokuva julkaistiin – Mont Blanc olisi tulostettuna jalkapallokentän
kokoinen. Panoraamakuvan koko on peräti 365 gigapikseliä. Se tarkoittaa,
että normaalilla 300 dpi:n tarkkuudella tulostettuna kuvasta tulisi jalkapallokentän
kokoinen.
Tivi.fi,
Täältä
pääset suojaamaan tietojasi Googlelta. Uusi sivusto nimeltään
Oma
tili (My Account), joka kokoaa yksittäisen käyttäjän
Google-asetukset samaan paikkaan.
Privacy.google.com -sivusto puolestaan kokoaa vastauksia tärkeisiin
Googlen yksityisyyden suojaan ja tietoturvaan liittyviin kysymyksiin.
Älypuhelimista.
Iltalehti,
Tämä
sovellus saa karskeimmankin karjun innostumaan meikeistä. Makeup Genius.
iOS-puhelimista ja iOS-tableteissa.
TE-palvelut,
Valokuvaaja,
Focusoiva Oy, Espoo. Koulu- ja päiväkotikuvausta. Yhtä valokuvaajaa
haetaan. Kuvauskalusto tarjotaan, tarvittaessa auto.
Työpaikan osoite 02330 ESPOO
Palkkaus sopimuksen mukaan
Työ alkaa 06.08.2015
Työaika kokoaikatyö
Työn kesto 1 - 3 kk
Haku päättyy 22.06.2015
Photo.net,
foorumi.
The
Travel Photographer
of the Year (TPOTY) 2015 -kilpailuun osallistuminen on käynnissä.
Kyseessä on maailman suurin matkakuvauskilpailu.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com.
Digitalcameraworld.com,
9
creative photo ideas to try in June.
Petapixel.com.
Diyphotography.net.
Dpreview.com.
Profoto,
What's
the Difference? Uusi sarja videoita. Kukin video vastaa yhteen kysymykseen.
Vaikkapa: What's the Difference Between Soft and Hard Light? Tai: What's the
Difference Between a Bare Head and an Umbrella?
Photographyblog.com,
Fujifilm
X-T10 Review. Toukokuussa 2015 julkistettu. Lippulaivamallista X-T1 pienempi
ja aloittelijalle sopivampi. Sama 16 megapikselin sensori, kroppikerroin 1.5x,
peilitön järjestelmädigi. uudenlainen tarkennussysteemi firmwaren
avulla. Kolmen tuuman kääntyvä lcd-näyttö, 920.000
pistettä. Sisäänrakennettu 2.360.000 pisteen elektroninen etsin.
Sisäänrakennettu salama. Kahdeksan kuvaa sekunnissa sarjakuvaus. Full
HD video, 60 kuvaa sekunnissa. Yksillä akuilla ottaa 350 kuvaa. Paino 381g.
Käynnistys 0.5s, suljinviive 0.005s. Ergonomiankin osalta muistuttaa isoveljeä
X-T1 -mallia. Sisäinen salama on heikkotehoinen. Arvosana 5 * / 5 *. 18.6.2015
myyntiin. Fujifilm X-T10 maksaa noin 750 €, ja rungon sekä 16–55
mm:n zoomin saa 850 eurolla.
The-digital-picture.com,
Sigma
150-600mm f/5-6.3 DG OS HSM Sports Lens Review. Oikeasti 570mm, mutta näin
on kaikilla valmistajilla. Luontokuvaajille, urheilukuvaajille. Kroppikennoa
käyttävillä 240-960mm. 184mm:n jälkeen f/5.6, 321mm:n jälkeen
f/6.3. Kiinteä jalustapanta. Vastavalosuoja ja kuljetuslaukku mukana. Sigma
USB Dockin avulla voi hienosäätää tarkennusta (erikseen
ostettuna hinta on alle 50 euroa). Sigman Sports-objektivi on hinnaltaan melkein
kaksinkertainen verrattuna Contemporary-sarjan objektiiviin. Paino 3.16 kg (vastavalosuoja
mukana). Vertailut muihin vastaaviin malleihin. Suomen hinta on n. 1.700 euroa.
Popular
Photography, Camera
Test: Nikon D7200 DSLR. Maaliskuussa 2015 julkistettu. 24 megapikselin kroppikenno,
perinteinen järjestelmädigi. Etsinkuva 100%. 3.2 tuuman lcd-näyttö,
1.229.000 pistettä. Pöly- ja sääsuojattu runko. Kuusi kuvaa
sekunnissa, kropattuna seitsemän. Full HD video. Yksillä akuilla ottaa
1.110 kuvaa. Suljin 150.000 laukaisua. Sisäänrakennettu salama. Kaksi
SD-korttipaikkaa. Wi-Fi ja NFC. Mikrofoni-/kuulokeliitäntä. Timelapse-videoiden
teko. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suositushinta pelkälle rungolle 1285 EUR, 18-105mm
VR –kitille 1519 EUR ja 18-140mm VR –kitille 1635 EUR.
Kamera
& Bild, Göran
Ekström blev årets naturfotograf. Vuoden luontokuvaaja, jaettiin
24. kerran. Ruotsi. 25.000 kruunua.
Kamera
& Bild, VM
i undervattensfoto: Silver till Jonna Bergström. 36 kuvaaja, 20 maata.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
01.06.2015 (linkki)
|
Bob
Gruen: Rockers
17.6.2015
asti
Maailman tunnetuimpiin rock-valokuvaajiin lukeutuvan newyorkilaisen Bob Gruenin
(s. 1945) teoksia on ensimmäistä kertaa esillä Pohjoismaissa.
Näyttelyssä on esillä runsaat sata ikonista valokuvaa useiden
vuosikymmenten ajalta. Teoksissa nähdään mm. John Lennon, The
Clash, Sex Pistols, Patti Smith, Blondie, Kiss, The Ramones ja lukemattomia
muita artisteja esiintymislavoilla, takahuoneissa ja muissa ympäristöissä.
Rockers-näyttely on uuden Sideways-festivaalin suurin taideprojekti,
ja Bob Gruenin teokset levittäytyvät myös Teurastamon alueelle
Sidewaysin tapahtumapäivinä 12.-13.6.2015.
Kaapelitehdas,
Pannuhalli
8 € / 5 € 12 € / 8 € – yhdistelmälippu Bob
Gruen -näyttelyyn ja Suomen valokuvataiteen museoon
11-kollektiivi
/ Avaruus ja seksi
Ossi Ahola, Rami Hanafi, Touko Hujanen, Miisa Kaartinen,
Evelin Kask, Meeri Koutaniemi, Konsta Leppänen, Arttu Muukkonen, Sakari
Piippo, Aleksi Poutanen ja Maija Tammi
7.6.2015
asti
Valokuvaajaryhmä 11-kollektiivin näyttely Avaruus ja seksi vie
matkalle Nevadan Extra-terrestial High Waylle, galaktiseen siemennesteeseen,
seksuaaliterapian muotoihin ja Tinder-viidakkoon.
11-kollektiivi on suomalaisten dokumentaaristen valokuvaajien muodostama
ryhmä, joka tuottaa vuosittain kuvateoksia yhteisestä teemasta.
Ryhmä tarkastelee taiteen ja dokumentarismin rajapintaa uusia työskentelytapoja
etsien ja dokumentaarisen valokuvan rajoja haastaen.
Valokuvakeskus
Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti-su 10-18
Tiera-ryhmä:
Tiera 1
24.06.2015
asti
Tiera1 on vuonna 2014 perustetun valokuvaajaryhmä Tieran ensimmäinen
yhteisnäyttely. Tieran jäsenet ovat opiskelleet Torniossa ammattiopisto
Lappiassa valokuvaajan ammattitutkintoon johtavassa koulutuksessa vuosina
2010-2012.
Tiera-ryhmän kahdeksasta jäsenestä näyttelyyn osallistuu
kuusi:
Eeva Maria Rahkamaa: Dreamtime Part I
Tiina Rämet: Vapaus
Jyrki Nikkilä: Random Light
Jesse Tamski: Untitled
Panu Pohjola: Waiting for a Morning, feeling safe
Tiina Lämsä: Kasvoton Sankari
Kuva yllä: Tiina Rämet.
Galleria
Napa
Kairatie 3
Rovaniemi
"Liikkumatta,
olkaa hyvä!" Valokuvauksen historiaa ja kuvia Naantalista
30.8.2015
Naantalin museon kesänäyttelyssä esitellään museon
lähes sadan vuoden aikana kertynyttä valokuvakokoelmaa. Näyttelyssä
kerrotaan valokuvan keksimisestä ja eri menetelmien kehityksestä,
esimerkkeinä toimivat museon oman kokoelman 1800-luvun varhaiset valokuvat.
Näyttely on avoinna museon Humppi-kiinteistössä.
Naantalin
museo
Mannerheiminkatu 21, Naantali
ti-su 11-18
4/3/2€
Sisäänpääsy Museokortilla.
Digicamera.netin
Foorumilta:
Raakuva.fi,
Unohtumaton
kuvauskokemus: testissä Fujifilm X100T, 27.5.2015. Pidän street-kuvauksesta
ja X100T on kuin tehty siihen tarkoitukseen. Olen katsellut kameraa pitkään
”sillä silmällä” ja nyt kun Fuji lähetti sellaisen
testattavaksi, oli pian selvää, että tästä on turha
edes yrittää kirjoittaa mitään neutraalia vakavasti harkittua
arviota. X100T antaa paria pikkuvikaa lukuunottamatta paremman kuvauskokemuksen
kuin mikään aikaisemmin käyttämäni kamera.
Rakkaudesta
valokuvaan -blogi (valokuvaajan ammattitutkintoa suorittamassa). Poimintoja.
- Pitäiskö
hakea? 3.2.2015. Helmikuu 2015. Leipätyöni oli alkanut tuntua
rutiinilta ja tylsältä, kaipasin lisää haastetta.
- Valintatulosten
odottelua... 13.2.2015. Perjantai 13. päivä ja puhelimitse toteutettava
haastattelu sovittuna klo 12:15. O-ou!! Ei mitään käryä,
mitä siinä haastattelussa kysellään ja millanen tyyppi
siellä on toisessa päässä vastassa.
- Eka
koulupäivä, 6.3.2015. Eka koulupäivä - se on näemmä
aina yhtä jännittävä! Mietityttää ketä
muita on valittu, minkä ikäsiä ne on, onko ne kaikki ihan ammattilaisia,
olenko mä ihan urpo niitten joukossa. No ei - hieno sekalainen sakkihan
meitä on sinne valittu. 30 hakijan joukosta loppujen lopuksi 20 on tullut
valituksi.
- Journalistinen
ja dokumentaarinen kuvaus, 24.4.2015. Mitenkäs sitä viime viikonloppua
oikein kuivailisi. Vaikea. Se sana tulee ensimmäisenä mieleen. Huh.
Viime torstaista lauantaihin Villilässä pidetyn lähiopetusjakson
aiheena oli journalistinen ja dokumentaarinen kuvaus.
- Nälkä
kasvaa syödessä... 1.5.2015. Niimpä niin. Tämä
koulutus sinälläänhän ei maksa paljon mitään,
mutta nämä "oheiskulut" tuppaa nousemaan nousemistaan.
Nälkä kasvaa syödessä! Noh, täytyy sanoa, että
uuden objektiivin hankkiminen oli kyllä ollut jo pidempään
harkinnassa, että sikäli sen ostamista ei täysin voi laittaa
koulun piikkiin.
- Käsiflash,
13.5.2015. Taisin viime kerralla lupailla kirjoittavani seuraavaksi siitä,
mitä tuolla vastikään hankkimallani käsisalamalla saa
aikaan. Sulantoblogia kirjoittava valokuvaaja Matti Sulanto on julkaissut
juuri pari viikkoa sitten Käsisalamakuvaus -kirjan, joka meni minulla
nyt kaikkien muiden hankintajonossa odottavien tarpeiden yli (ja niitähän
riittää :)).
- Mallin
ohjaus, 28.5.2015. Tähän asti koulussa tehdyissä kuvauksissa
on tullut keskityttyä ehkä lähinnä tuohon tekniseen osaamiseen.
Viime lähiopetusjaksolla kävi ilmi, että meillä on vielä
paljon opittavaa mm. mallin ohjauksessa. Varsinkin meillä muutamilla
ryhmästämme, jotka emme tee valokuvausta työksemme, emmekä
ole myöskään suorittaneet tuota kuvallisen ilmaisun perustutkintoa.
Hki:Street
/ Shots by Tuomas Kaisti. Tuorein 23/05/2015 Maailma kylässä-festivaali
/ World Village Festival in Helsinki. Kutakin pientä kuvaa klikkaamalla
avautuu omat sivut. Paljon kuvia Helsingistä.
Tähdet
ja avaruus, Valaisevien
yöpilvien havaintokausi alkoi.
Androidsuomi.fi,
Google
Photos kasvoi ulos Google Plussasta, tarjoaa ilmaiseksi rajattomasti tallennustilaa.
Google Photos kilpailee käytännössä suoraan Amazonin Cloud
Driven kanssa. Näistä kahdesta siis Googlen palvelu on ilmainen ja
Amazonin valokuville ja videoille tarkoitettu palvelu maksaa noin 12 euroa vuodessa.
Älypuhelimista
- Puhelinvertailu.com,
Huawei P8 - Lippulaivamallien haastaja. Huawei P8:n suositushinta on uutena
499-599 euroa tallennustilan määrästä riippuen. 5,2 tuuman
näyttö ei aivan täytä puhelimen etupuolta. 13 megapikselin
takakameran pitäisi Huawein mukaan olla erityisen suorituskykyinen heikossa
valaistuksessa. P8:n kamerasovellus vaatii totuttelua, sillä kyseessä
ei ole aivan perinteinen ratkaisu.
Photo.net,
foorumi.
The
Atlantic, In Focus. Nämä kuvat ovat riittävän isoja.
Dpreview.com.
Petapixel.com.
Diyphotography.net,
Step
by step guide for Composite Product Photography.
Earthboundlight.com,
Wither
Adobe Bridge? 31.5.2015. Ensimmäinen Bridge-versio ilmestyi vuonna
2005. Lightroom on käytännössä jo korvannut Bridgen. Photoshop
CC:n perusasennus ei enää edes tarjoa Bridgeä.
ePhotozine.com,
Take
Better Photos At The Beach With These 6 Tips.
IR,
Sony
accidentally set the price of its A7r camera to $200, 90% off retail. Sony
oma online-kauppa ja Amazon. Muutama tunti. Ja näistä tilauksista
tuli peruutusilmoitukset.
Kamera
& Bild, Olympus
E-M5 Mark II En proffsigare efterföljare. Helmikuussa 2015 julkistettu.
Peilitön järjestelmäkamera. Sensori 16 megapikseliä. Micro
4/3 -systeemiä, kroppikerroin 2x. Sama prosessori kuin lippulaivamallissa
Olympus E-M1. Kymmenen kuvaa sekunnissa. Säänkestävä. Kolmen
tuuman kosketusnäyttö, kääntyy useaan suuntaan. Mukana kääntyvä
salama. Wi-Fi. Yksillä akuilla ottaa 310 kuvaa. Rungon sisäinen 5-akselinen
kuvanvakaaja on tehokkaampi kuin edeltävässä mallissa, toimii
erittäin hyvin sekä still-kuvissa että videota kuvatessa. Jalustalta
voi ottaa kahdeksan kuvaa, jotka yhdistetään 40 megapikselin jpg-kuvaksi.
Kuvanlaatuun ei ole tullut paljon muutoksia, sensorihan on edelleen sama. Arvosana
77%. Suomen hinta 1.100 euroa (runko), 1.500 euroa (runko + M.ZUIKO DIGITAL
ED 14‑150mm 1:4.0‑5.6 II).
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
Toukokuun
2015 uutiset |
|
| sivun alkuun | Kaikki uutiset |
|
|
|
Hae Google:sta
|
|