Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 
Marraskuun uutiset ovat jo ilmestyneet

Lokakuu 2014

31.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Liikekieli.com, Vuoden 2014 Tanssikuvakilpailun voittajat selvillä. Tanssin verkkolehti Liikekieli.comin järjestämä järjestyksessään kolmas Vuoden Tanssikuva -kilpailu on ratkennut. Kilpailuun tuli yhteensä 137 kuvaa 59 kuvaajalta.

  • Kilpailun tuomaristoon kuuluivat Valokuvataiteen museon kuraattori Anna-Kaisa Rastenberger, tanssia paljon kuvannut valokuvaaja Sakari Viika, Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen professori Kirsi Monni, sekä tanssitaiteilija Carl Knif.
  • Vuoden 2014 kilpailun parhaimmistoa esittelevä näyttely avautuu Helsingin kulttuurikeskus Stoan parvigalleriassa 2.12.2014 ja on esillä 24.1.2015 asti.

Tekniikan Maailma, Älypuhelimella ohjattava action-kamera. Ricoh tunnetaan muun muassa iskun- ja vedenkestävistä kameroistaan. Uutuusmalli WG-M1 on kuitenkin todellinen action-kamera. Sen suurin ero muihin Ricoh WG -sarjan kameroihin on laajakulmainen 160 asteen objektiivi sekä runsas valikoima kiinnikkeitä ja lisävarusteita.

Kansan Uutiset, Jo 100 000 kuvaa arjen historiaa. Työväenmuseo Werstaan ylläpitämä yhdeksän museon ja arkiston Arjenhistoria.fi –tietokantaylitti tällä viikolla 100 000 digitoidun valokuvan rajan. Palvelu on kaikille avoin, hakujen tekeminen on maksutonta eikä palveluun tarvitse rekisteröityä.

HS, Kulttuuri, Marraskuussa aloittava Poliittisen valokuvan festivaali kestää kolme vuotta. Marraskuussa toimintansa aloittaa uusi yhteiskunnalliseen valokuvaan keskittyvä tapahtuma, Poliittisen valokuvan festivaali. Festivaalin ohjelmassa on muun muassa valokuvanäyttelyitä ja keskustelutapahtumia.

Valokuvatorstai, 342. Haaste. 30.10.2014. "ruoka".

MTV3, Lähes 30 000 alkanut yrittäjäksi olosuhteiden pakosta. Lähes 30 000 suomalaista työllistää itsensä yrittäjänä olosuhteiden pakosta. Vaihtoehtojen puute patistaa itsensä työllistämiseen varsinkin kulttuuri- ja käsityöammattien harjoittajia.

  • Valokuvaaja Niina Stoltin yrittäjäura alkoi kymmenen vuotta sitten olosuhteiden pakosta.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, 35 Voyeuristic Photos of People on Public Transport Around the World.

Digital Photography School.

Petapixel.com.

Digitalcameraworld.com, Create a haunting multiple-exposure woodland photo.

ePhotozine.com, Halloween Photography Tips.

IR.

Dpreview.com.

The-digital-picture.com, CDLC Posts EOS 7D Mark II Tutorial Series.

Pdnonline.com, PhotoPlus Expo 2014: LG Intros 4K Monitor, Super-Wide Screen Models. 31-tuumainen IPS, 4.096 x 2.160, nyt myynnissä, $1.399.

Kamera & Bild, Första intrycken av Canon 7D Mark II – ett riktigt lyft. Alustavasti, hyvältä näyttää.

Kamera & Bild, Ny vädertätad standardzoom för Pentax. HD Pentax-DA 16-85mm F/3,5-5,6 ED DC WR. 24-130mm polttovälivastaavuus. 7.499 kruunua, 810 euroa.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

30.10.2014   (linkki)

Mobile@FI Suomalaisen mobiilin valokuvauksen vuosikatsaus
Kuva: VesaLahti.16.11.2014 asti

Mobile@FI -näyttely tarkastelee suomalaista mobiililaitteilla kuvattua nykyvalokuvaa. Mobile@FI esittelee avoimen haun kautta valitut kaksikymmentäkuusi mobiilikuvaajaa ja antaa ideaa, mitä mobiliilaitteiden parissa tapahtuu tällä hetkellä.

Ensimmäinen suomalaisen mobiilin kuvan katsaus järjestettiin Galleria Ratamossa Jyväskylässä vuonna 2013. Mobile@FI -näyttelyiden järjestämisestä vastaa jyväskyläläinen Luovan valokuvauksen keskus.

Kuva: Vesa Ranta.

Galleria Ratamo,
Veturitallinkatu 6, Jyväskylä
ti-su klo 11-18

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Kompakti Panasonic DMC-LX100 Four-thirds-kennolla (Muut merkit).
  • Nikon D800 (Järjestelmädigit). Uuusimmat. ...Nikon 800E ja erityisesti Nikon Df on nyt Rajalalla halvalla myynnissä.
  • Murheet ne on rusakollakin. (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Voi kun heinä olisí vähän pidempää, kun ei saa päätäkään piiloon...
  • Näkymättömyysviitan testailua (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Seurakunta testaa näkymättömyysviittaa. Ehkä kirkosta ei tarvitse maksaa kiinteistöveroja jos se ei näy? Hieman on vielä virittelyt kesken.
  • Kaduilta (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Suomen suurin rantakivi (R.I.P. A7r) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kohde: Jäätävä murkula. Sijainti: Tuntematon. Ja tuli todettua että Sony A7 weathersealing = fail. Ei ole tehty ulkokäyttöön tätä laitetta.

Pekka Potka, Shooting with Panasonic Leica 15mm f/1.7 DG Summilux, 22.10.2014. Kuvia ja tekstiä.

Yle Uutiset, Kotimaa, Suomen kaunein maisema löytyy Kökarista – katso lumoavat kuvat. Turkulainen Tapio Kaisla voitti valokuvallaan Salaperäinen metsä Vuoden luontokuva kilpailun 2014 maisemat-sarjan. Kuva on otettu Saaristomerellä kökarilaisessa lehtometsässä vuosi sitten.

– Löysin kuvauspaikan jo keväällä käydessäni saarella. Olen metsätalousinsinööri ammatiltani ja sitä myöten tiesin, minkälaiseksi paikka kesän vihreyden myötä muuttuu.

Yle Uutiset, Keski-Suomi, Kuvagalleria: Pakkanen heräilee ja kuura kukkii, 24.10.2014. 21 kuvaa.

Tekniikan Maailma, Epson uudisti parhaat valokuva- ja filmiskannerinsa. Epson Perfection V850 Pro- ja V800 Photo skannerit maksavat alle 900 ja 670 €.

Tekniikkatalous.fi, 9 Google Chromen ominaisuutta, jotka todella helpottavat elämääsi.

Iltalehti, Myymässä tietokonetta? Tee tämä, etteivät tietosi joudu vääriin käsiin. Apu on kuitenkin lähellä. Windowsista löytyy cipher-niminen toiminto, jolla poistetut tiedostot voi todella poistaa. Toiminto täyttää tyhjän tilan kolmessa vaiheessa, ensin sarjalla nollia, sitten sarjalla numeroa 255 ja lopuksi satunnaisilla numeroilla. Tämä onnistuu seuraavalla tavalla....

Muropaketti.com, Applen uusi iMac 5K-näytöllä vakuuttaa suorituskykytesteissä.

Älypuhelimista.

  • Tivi.fi, LG kertoi puhelintensa Android 5.0 -päivityksistä. Suomalaiset LG G3 -puhelimet saavat päivityksen vuoden loppuun mennessä.
  • Puhelinvertailu.com, Luulitko että iPhone on ohut? Tässä on uusi maailman ohuin älypuhelin. Kiinalainen matkapuhelinvalmistaja Oppo on julkaissut tänään kaksi uutta puhelinta: Oppo R5 ja Oppo N3. Kaksikosta erityistä huomiota kerää R5-malli, joka häikäisee käsittämättömän ohuella rakenteella. Oppo R5 saapuu markkinoille joulukuussa ja sillä on hintaa 499 dollaria. Toivottavasti laite nähdään kaupoissa myös täällä Pohjolassa.
  • Mobiili.fi, Kun mikään ei riitä – 4K-näytöt ovat tulossa älypuhelimiin. 4K-näyttöjen massatuotannon olisi määrä alkaa vuoden 2016 alkupuolella, joten markkinoilla 4K-näytöllä varustettuja älypuhelimia luultavasti nähdään vielä vuoden 2016 aikana.
  • Iltalehti.fi, Taskulampun piilotetut tietoturvaongelmat - käyttää jopa kameraa. ...Wired-sivuston toimittaja pyysi tietoturvayritystä tarkistamaan, mitä dataa hänen iPhonen verkosta ladattu taskulamppusovelluksensa oikeastaan kerää. Lopputulos oli jäätävä. Sovelluksen oli mahdollista lukea toimittajan kalenteria, paikantaa tämän sijainti, käyttää puhelimen kameraa ja lukea puhelimen tunnistusnumero. Kaiken lisäksi se pystyi jakamaan kaiken tämän tiedon verkon välityksellä eteenpäin mainospalveluille.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com.

Digital Photography School.

Photo.net, Getting Started in Video. Still-kuvaaja siirtyy videota kuvaamaan. Mitä uutta.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

ePhotozine.com, Epic List Of 30 Winter Photography Tutorials. 30 tutoriaalia talvivalokuvauksen saloihin. Linkit.

Digitalcameraworld.com, Getting better exposures: handheld light meter vs camera metering. Tarvitaanko enää erillisiä valotusmittareita.

Dpreview.com.

IR, 13-inch Epson SureColor P600 photo printer promises better black and white. Ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä myyntiin, $800.

Pdnonline.com, 7 Water- and Weatherproof Photo Gadgets for Your Next Adventure.

Kamera & Bild, Anna Strand vann Svenska Fotobokspriset 2014. Millainen kirja voitti.

Fotosidan.se, Anna Strand vinner Svenska fotobokspriset 2014. 60.000 kruunua, 6.448 euroa.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

29.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Voice.fi, Taianomaiset valokuvat Suomen yöllisestä luonnosta leviävät netissä. Mikko Lagerstedt on suomalainen itseoppinut valokuvaaja, joka ikuistaa maamme luontoa henkeäsalpaavan kauniisiin kuviin. Nyt miehen tuorein night ll -kuvasarja on lähtenyt leviämään netissä. Where Cool Things Happen -sivustolla hänen kuviaan kehutaan kiehtoviksi otoksiksi, jotka ovat täynnä mielikuvituksellisuutta ja pimeyden jälkeisen taian tuntua.

(Aiemmin).

-Digicamera.netin uutiset, 12.8.2011. Nikon Photo Contest International 2010 - 2011. Nikonin mukaan kyse on isoimmasta kansainvälisesta valokuvakilpailusta. Yli 60.000 kuvaa, 23.308 valokuvaajaa, 153 maata. Kilpailuun sai ensimmäistä kertaa osallistua vain internetin kautta. Yli puolet osallistujista oli alle 30-vuotiaita. Kolme luokkaa, vapaassa luokassa (Free subject category) kaksi suomalaista voittajaa.

  • Lonely Fisher Mikko Lagerstedt (Finland). "Tuusulanjarvi, Uusimaa Finland. After the sunset, mist rose from the lake and then I saw this lonely fisherman."

-Digicamera.netin uutiset. 25.10.2012. Petapixel.com, Photographs from the Edge of the World. Mikko Lagerstedt is a self-taught photographer based-in Finland who only started shooting back in December 2008.

-Digicamera.netin uutiset, 27.12. 2012. Aamulehti, Vuoden huimimmat valokuvat valittiin - tässä linkki hienoon galleriaan. The 2012 World Open of Photography on maailmanlaajuinen kilpailu.

-Digicamera.netin uutiset 22.5.2014. Rajala blogit, Välähdyksiä, Näitä maagisia maisemakuvia ihastellaan ympäri maailman – Haastattelussa: Mikko Lagerstedt, 16.5.2014. ...Miten Suomalainen valokuvaaja saavuttaa niin huikean määrän kuin 200 000 seuraajaa Facebookissa?...

Viestintävirasto, [Teema] Internetpalvelun ei tarvitse tietää käyttäjistään kaikkea. Internet on pullollaan erilaisia palveluita, joista useampia voi käyttää ilman sopimuksia melko vapaasti. On kuitenkin tavallista, että internetpalveluun sisältyy sopimus tai käyttöehdot, jotka on hyväksyttävä päästäkseen palvelun käyttäjäksi. ... Kotiosoitetta tai puhelinnumeroa ei ole välttämätöntä kaikille palveluntarjoajille ilmoittaa, vaikka niitä rekisteröitymisen yhteydessä kysyttäisiinkin.

Suomen Ammattivalokuvaajat ry.

  • 95-vuotisjuhlanäyttely esillä Jyväskylässä, 15.10.2014. Näyttelyssä on esillä jäsentemme kansainvälisesti palkittuja kuvia viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Näyttely on esillä Jyväskylän Kaupunginkirjaston ala-aulassa 31.10.2014 asti kirjaston aukioloaikoina.
  • Soila Kaski Teemakilpailun voittoon, 14.10.2014. Seinäjokinen valokuvaaja Soila Kaski on voittanut Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n järjestämän Teemakilpailu-valokuvakilpailun. Teemakilpailu järjestettiin nyt kuudetta kertaa, teemana oli tänä vuonna ’Minusta tulee isona’. Voittaja julkistettiin 12.10.2014 Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n syyspäivien yhteydessä Jyväskylässä.
  • Lokakuun kuvaaja 2014. Mika Hiltunen.

Länsiväylä, Ville Juurikkalan kamera rakastaa rocktähtiä ja merta. Kymmenkunta vuotta kamerallaan tunnettuja rockmuusikoita vanginnut Ville Juurikkala on tuonut otoksiaan esille Kirkkonummelle. Näytteillä on myös valokuvia hänen toisesta rakkaasta aiheestaan Itämerestä. Suurikokoiset avarat merimaisemat on painettu metallilevyille. Kahvila Babylonin toisella seinällä taas hymyilevät Mike Monroe, Jonne Aaron ja Jenni Vartiainen.

Älypuhelimista.

Hardware.fi, Philipsiltä myyntiin ensimmäinen 40" 4K-näyttö. Philipsin uutukainen on sen sijaan tarkoitettu pelkästään työpöytäkäyttöön, ja toimii DisplayPort 1.2 -liitännän kautta. Halvimmillaan Suomessa verkkokauppojen listoilla 800 euroa.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Remarkable Portraits of Complete Strangers Who Could Be Identical Twins.

Digitalcameraworld.com, DIY Photography Hacks: how to make your own light tent. Valotelttaa askartelemaan.

Luminous Landscape, The Optimum Digital Exposure. Miten. 2003 Michael Reichmann kirjoitti käsitteestä ETTR (Exposure To The Right).

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

Digital Photography School.

ePhotozine.com, Tips For Shooting In The City At Twilight.

Dpreview.com.

IR.

Popular Photography.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

28.10.2014   (linkki)

Approach & Attack
Approach & Attack -valokuvanäyttely.25.11.2014 asti

Approach & Attack -valokuvanäyttely on katsaus samannimisen elokuvan kuvauksiin, jylhiin vuortomaisemiin sekä lumilautailuun. Kokonaisuus koostuu kuuden elokuvatuotannon mukana eri puolille maailmaa matkanneen valokuvaajan kuvista.

Approach & Attack valokuvaajat: Rami Hanafi Matti Ollila Teemu Lahtinen Matt Georges Sami Välikangas Jani Kärppä.

Kulttuuritalo Korundi, aula / kahvio
Lapinkävijäntie 4, Rovaniemi

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Kameravehkeitä Tokiosta (Ulkomailta ostaminen). Uusimmat.
  • Henkilökuvaus miljöössä ja paikat (Kuvaus yleinen). Kun kuvaatte ihmisiä miljöössä, otatteko yleensä kuvia yhdessä paikassa vai siirtelettekö mallia/malleja useisiin paikkoihin kuvauslokaatiossa, siis esim. rannalla, sillalla, läheisessä metsikössä yms?
  • Rovaniemi kirja (Kirjat, lehdet, tapahtumat, opiskelu, TV). Taitoin omista Rovaniemi kuvista kirjan. Sitä pääsee selamaan täältä: ...
  • Lofootit (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Tuli nopeasti pyörähdettyä syksyisillä Lofooteilla. Oli kyllä älyttömän siisti paikka, jossa olis viihtynyt pidempäänkin. Helposti ei edes tajua, että noinkin läheltä Suomea löytyy jotain tuollaista.

Kari Kuukka, Maintaining your Copyright, 27.10.2014. Got a real nice surprise in the mail. Signed copy of John Lydon‘s – aka Johnny Rotten – biography. With couple of my pics in it.

Yle Uutiset, Ilmiöt, Selfiet eivät ole syöneet ryhmäkuvauksen suolaa. Nykylapsi osaa olla luontevasti kuvassa, koska kuvia otetaan joka paikassa ja paljon, arvioivat koulu- ja päiväkotikuvausalan yritykset. Ryhmäkuvauksen arvo on kuitenkin säilynyt. Pienimmät kokevat kuvauksen edelleen jännänä ja erityisenä tapauksena. (Koulu- ja päiväkotikuvauksista).

HS, Kulttuuri, Säätiö etsii valokuvaaja Jouko Lehtolan kuvissa esiintyneitä 90-luvun nuoria. Jouko Lehtolan säätiö etsii valokuvaaja Jouko Lehtolan teoksissa esiintyviä henkilöitä. Erityisesti kaivataan Lehtolan Young Heroes -sarjassa esiintyviä nuoria miehiä. Kuvat on kuvattu vuosina 1995–1997.

  • Eilen julkaistun Facebook-sivun avulla on tunnistettu ja tavoitettu jo osa kuvissa esiintyvistä tytöistä, mutta neljä poikaa on vielä tunnistamatta.

Freet.fi, SJL:n ja Fokus Median neuvotteluissa ei yksimielisyyttä, 13.10.2014. Sanoma myi kesällä Fokus Medialle neljä aikakauslehteä: Glorian Antiikki, V8-Magazine, GTi-Magazine ja Pelit –lehden. Fokus Media lähetti avustajilleen sopimuksen, joka oli lähes identtinen Sanoma–sopimuksen tekijänoikeus- ja vastuuehdon osalta. Journalistiliitto lähestyi Fokus Media Oy:tä ja kävi neuvotteluja avustajasopimuksen sisällöstä.

  • Fokus Media halusi korostaa sitä, että se on valmis myöntämään tekijöille erikseen rinnakkaisen käyttöoikeuden, muttei tekijällä ole automaattisesti tätä hyödyntämisoikeutta. Tämä ehto poikkeaa alan kauppatapasopimuksesta ja myös Talentumin tekijänoikeusehdosta.
  • Fokus Media ilmoitti, että se on saanut riittävästi sopimuksia avustajiltaan, joten liitolla ei enää ollut todennäköisesti riittävästi neuvotteluvoimaa viimeisessä neuvottelussa.

TE-palvelut, Valokuvaaja- yrittäjä, Suomen fantasiakuvaus, Helsinki. 70m2 suuruinen liike/studiotila jaettavana, Lauttasaaressa. ällä hetkellä tiloissa toimii lapsi-, perhe-, sekä tuotevalokuvaukseen erikoistunut kuvaaja, toivoen samanhenkistä asiakaskuntaa palvelevaa yrittäjää. Nykyinen yrittäjä on nainen.

Työpaikan osoite 00210 HELSINKI
Palkkaus töiden mukaan
Työ alkaa heti kun sopiva henkilö löytyy
Työaika muu osa-aikatyö
Työn kesto yli 12 kuukautta, sopimuksen mukaan

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Digitalcameraworld.com, Outdoor portraits: 6 tricks to make the most of bright sunlight.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

ePhotozine.com.

  • 10 Top Images Given A Fisheye Twist. Kalansilmää.
  • Olympus PEN Lite E-PL7 Full Review. Elokuun lopulla 2014 julkistettu. Uusin Olympuksen PEN-kamera, peilitön järjestelmäkamera. Wi-Fi, kääntyvä kosketusnäyttö, 16 megapikselin Micro 4/3 -systeemin sensori, kroppikerroin 2x. Metallirunko. Kuvanvakaaja rungossa. Naiset on otettu kohderyhmänä suunnittelussa huomioon. Full HD video, stereoääni. Kahdeksan kuvaa sekunnissa. Yksillä akuilla ottaa 350 kuvaa. Arvosana 5 * / 5 *. Runko + 14-42mm 600 euroa.

Photo.net, A Brief History of Photography - Part II (Video Tutorial). Valokuvauksen historia on ehtinyt osaan 2. Video, kesto 5:25.

Popular Photography.

IR.

Dpreview.com.

The Online Photographer, O Lawd Hep Me. Sony A7s. Mikeen on iskenyt kamerakuume.

Photo.net, The Fine Art of Dog Photography: An Interview with Sophie Gamand. Tekstinä, kysymys, vastaus.

Insidermonkey.com, The Top 10 Most Expensive Digital Cameras to Snap Stunning Shots With. $25,000 - $55,000. Halvimmista kalleimpaan.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

27.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Mjkoski.1g.fi, kuvat. Foorumilta tuttu, Maffer.

  • Astro Frogger, 1 kuva
  • Cityscapes, 10 alikansiota
  • General Nature Stuff, 2 alikansiota 46 kuvaa
  • Landscapes, 61 alikansiota
  • Milky Way Machines, 6 kuvaa
  • Miscellaneous, 8 alikansiota 47 kuvaa
  • Sports, 3 alikansiota 3 kuvaa

Matti Hartikainen, Nopea tapa tehdä Lightroomin Develop-moduulin Basic-paletissa sävyjen perussäätö, 11.10.2014. ...Yllä olevasta työjärjestyksestä on tullut minulle peruslähtökohta kuvien sävyjen säätämiseksi Lr:ssa. Suurimmassa osassa kuvia se toimii hyvin sellaisenaan. Tarvittaessa siitä on helppo jatkaa hienosäätöä. Seuraavassa esimerkki säädöistä.

Yle Areena, Minna Pyykön maailma, Luontokuvan taikaa, 24 minuuttia. Pohjoismaiden suurimpaan luontokuvatapahtumaan, Vuoden Luontokuvagaalaan Helsinkiin, kerääntyi viikko sitten suomalaista ja kansainvälistä kuvaajajoukkoa puhumaan kuvauksesta ja katselemaan vuoden parhaita otoksia. Minna Pyykön maailma- ohjelman aluksi kotkalainen Matti Pukki kuvaili sitä, miten sai otettua pääpalkinnon voittaneen kuvansa Lokkien taidelento. Pitkän linjan luontokuvaaja Antti Leinonen kertoi ohjelmassa myös kuvausretkistään ahmojen ja metsäpeurojen maailmaan. Lopuksi kuultiin tapahtumassa esiintyneiden kansainvälisten luontokuvaajien englantilaisen Danny Geenin ja ruotsalaisen Mattias Klumin ajatuksia kuvaamisesta.

  • Yle Radio Suomi

HS, Maailman kuvat.

Petteri Järvinen, Bittimittari, Selfie-sauva on näppärä vekotin, 21.10.2014. Älypuhelimen pidike teleskooppisauvalla eli ns. selfiesauva on näppärä laite. Sillä saa hienoja selfieitä, koska varren ansiosta kamera ulottuu kauemmaksi eikä ojentuva käsi näy kuvassa -- mutta on vekottimella toinenkin käyttö: sen avulla kamerapuhelimen saa jalustalle. Selfieitä varten kannattaa hankkia myös bluetoothilla toimiva pieni kaukosäädin, jota messuosastolla myytiin 10 euron lisähintaan. Ilman säädintä joutuu käyttämään älypuhelimen ajastettua itselaukaisinta, mikä on kömpelöä. Selfiesauvoja saa monilta eri valmistajilta noin 50-60 euron hintaan.

Yle, Internet, Poliisi on nettivideoiden suosikkikuvauskohde, 26.10.2014. Poliisi kuvaa, mutta myös poliisia kuvataan. Poliisi voi estää kuvaamisen, jos se haittaa peiteoperaatiota. – Kyseessä voi olla siviiliasuisen poliisin tehtävä, joka vaaraantuisi kuvaamisen takia. Kukaan ei voi vaatia valokuvaajaa luovuttamaan kameraa poistaaksen sieltä kuvan. Sen julkaisun voi sen sijaan kieltää.

– Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen on laissa säädetty rangaistavaksi. Jos asianomainen kokee sen sellaiseksi, se riittää, muistuttaa Mäkilähde.

MTV, Instagram-ilmiöt eivät synny sattumalta – lue vinkit somesuosion saavuttamiseksi. Kuvapalvelu Instagramia käyttää jopa 130 miljoonaa uniikkia käyttäjää kuukaudessa. Näkyvyyttä siellä voi saada melkein kuka tahansa, jos tietää muutaman kikan seuraajien määrän kasvattamiseksi.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Diyphotography.net,

Petapixel.com.

Dpreview.com, DPReview Live: Interview with Art Wolfe. Luontokuvaaja. Yli 60 julkaistua kirjaa. YouTube-haastattelu, 1:05:00.

ePhotozine.com.

Earthboundlight.com, More on the Subject of Blinkies, 26.10.2014. Lcd-näyttö vilkuttaa ylivalottuneita kohtia.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

26.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Windows Vistalle kuvankäsittelyohjelma (Aloitteleva digikuvaaja kysyy).
  • Digikuvauksen kambri-kausi (Sana on melkein vapaa). (Mitä viimeisen kolmen tai viiden vuoden aikana on oikein tapahtunut. Vaiko onko oikeastaan mikään kalustossa muuttunut...). Uusia viestejä.
  • Onnistumisprosentti (Sana on melkein vapaa). Itselläni tuli juuri 10000 kuvaa täyteen ja totesin, että näistä kuvista noin 25 prosenttia on päässyt arkistoon. Jospa se ajan myötä vaikka kasvaisi tuo onnistumisprosentti?
  • Montako putkea? (Optiikka). Uusimmat.
  • Altona iltapäivällä (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Eilen iltapäivällä näpsästy.
  • Urban Wedding. (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). ...Hyvää ja viimeisteltyä settiä! ...Miellyttävän ankea, syksyinen, sävymaailma.

Taltioitua valoa, blogi. Muutama poiminta.

  • Mamiya Hero3+, 9.10.2014. Molemmin puolin beautydish:it sekä taustalle jälleen salama snootilla ja sinisellä geelillä.
  • Tissot V8, 8.10.2014. Työmaan kymppivuotis-kellolla tuotekuvaus jumppaa.
  • Water balloon vol.3, 31.8.2014. Triggertrapin ääniohjauksella laukaisin kolme salamaa josta yksi beautydish kameran vasemmalla puolella, toinen punaisella geelillä oikeella takana sekä kolmas sinisellä geelillä valkoista taustaa vasten.
  • Grillimestari, 1.8.2014. Vähän samanlainen salamaharjotus kuin edellinen postaus T4, tässä noin 50 eri valotusta josta pari ruutua näytillä sekä photoshopilla kasattu kokonaisuus niistä.
  • Selfie, 26.4.2014. (Kaikki parhaat ideathan on jo keksitty, tämänkin keksin täältä ->...).
  • framed portraits, 14.4.2014. Hyvin simppeliä photoshoppailua, jonka idea lähti täältä -> ...
  • ja vielä kuvasetit, Flickr, taltioituja valoa

Peter Forsgård, Kirjaston kätköistä osa jotain/jotain, 25.10.2014. Kävin eilen Kirjamessuilta hakemassa mesenoimaani Caj Bremerin Mämmikoiran keittiössä -kirjan. ...Kirjasta tekee vielä kiinnostavamman se, että se pohjautuu Caj Bremerin Facebook-päivityksiin.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com, 10 Ways To Instantly Improve Photo Backgrounds. Vasta viimeisessä kohdassa turvaudutaan kuvankäsittelyyn.

Digitalcameraworld.com, How to capture pictures of birds of prey.

IR. Best Superzoom 2014: 8 competitors, 2.5 clear winners. 50-kertainen suurennos ja enemmänkin. Järjestelmäkameroilla tähän vaadittaisin huimat määrät rahaa. Perusteellista kamera-analyysia ja -testiä.

  • Canon PowerShot SX50 HS, 24-1200mm, 50-kertainen zoom, $450. Yllättävä pronssisija.
  • Canon PowerShot SX60 HS, 21-1366mm, 65-kertainen zoom, $550
  • Fujifilm FinePix S1, 24-1200mm, 50-kertainen zoom, $500. Kakkossija.
  • Nikon Coolpix P600, 24-1440mm, 60-kertainen z0om, $500. Selvä voittaja.
  • Olympus Stylus SP-100, 24-1200mm, 50-kertainen zoom, $400
  • Panasonic Lumix FZ70, 20-1200mm, 60-kertainen zoom, $400
  • Samsung WB2200F, 20-1200mm, 60-kertainen zoom, $450
  • Sony Cyber-shot DSC-HX400V, 24-1200mm, 50-kertainen zoom, $500

Petapixel.com.

Diyphotography.net, Photographing The Movement Of Dancers Using Speedlights And Long Exposure.

Featureshoot.com, Feature Shoot Recommends: The Best Photo Links of the Week. 11 linkkiä.

Dpreview.com, A look back at the week: October 25, 2014.

Kamera & Bild, Christina Sjögren: Kameran är en väg in. Kuvajournalisti Christina Sjögren on asunut ulkomailla kaksikymmentä vuotta, mutta Ruotsi tuntuu yhä kotimaalta. Nyt on työn alla kuusi viikkoa kestänyt reportaasimatka Japaniin.

Kamera & Bild, Bengt Luthman: Dyra prylar. Onko valokuvaus välineurheilua.

Fotosidan.se, Bildradion 94: Prisa Fotoboken! Podcast, kesto 56:35. Ensi tiistaina jaetaan Svenska Fotobokspriset 2014.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

25.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Timon poikkitiedepalsta, Mielenkiintoista, eikö vain? 23.10.2014. Tähtien kuvaamisesta kiinnostuneille poikkitieteellistä kuvakulmaa.

Yle Uutiset, Tiede, Revontulia luvassa – Aurinko on nyt hyvin aktiivinen. Revontulibongareiden kannattaa suunnata katseet pian taivaalle, sillä komeita revontulia on luvassa Auringon ollessa nyt aktiivisena.

Keskisuomalainen, Eläinvalokuvaus on haastavaa hommaa. Video, kesto 2:48.

Kymen Sanomat, Metson kuvista laajat näyttelyt suomalaisiin taidemuseoihin. Kotkalaisen valokuvaajan Juha Metson ura esittäytyy Suomen taidemuseoissa keväällä 2016. Metso on solminut Salon taidemuseon ja Etelä-Karjalan taidemuseon kanssa sopimuksen laajasta näyttelystä, joka kattaa hänen koko tuotantonsa 30 vuoden ajalta.

Google.

Riihimäki, Riihimäen historiaa verkossa nyt laajemmin kuin koskaan aikaisemmin. Riihimäen kaupunginmuseon valokuvakokoelmia esittelevä kokoelmaportaali on nyt avattu osoitteessa www.rkmkokoelmat.fi.

Photo.net, foorumi.

Natural History Museum Wildlife Photographer of the Year 2014. Maailman suurin luontokuvakilpailu. Tulokset julkaistu. 42.000 kuvaa 96 maasta. Palkittuja monessa sarjassa toista sataa. Joukossa ei tänä vuonna yhtään suomalaista. Ei aikuisten sarjassa eikä nuorten sarjassa. Pääpalkinto £10.000. Aikuisten sarjassa oli 10 luokkaa ja neljä erikoispalkintoa. Säännöt käännetty 12 kielelle, myös suomen kielelle.

Digital Photography School.

Digitalcameraworld.com, 8 reasons your photos still look like snapshots.

Petapixel.com.

ePhotozine.com.

IR.

The Washington Post, The beautiful losers of one of London’s most well-known portrait contests. Kahdeksan kuvaa.

Pdnonline.com.

Photographyblog.com, Tamron 28-300mm f/3.5-6.3 Di VC PZD Review. Täyskennoiselle. Kosteutta sietävä. Kuvanvakaaja. Canon, Nikon, Sony. Paino 540g. Zoomattuna 8cm pitempi. Värivirhettä. Kohtuulaatu, ymmärrettävistä syistä tällainen objektiivi on aina kompromissi. Arvosana 4 * / 5 *. Suomen hinta on 700 euroa.

The-digital-picture.com, B&H Quick Look: Datacolor SpyderCheckr 24. Video, kesto 1:54. Värikartan avulla värit oikeiksi.

Kamera & Bild, Så skapar du romantiska bilder. (aluksi luulin korjattua kuvaa korjaamattomaksi...).

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

24.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Yle Uutiset, Kulttuuri, Kymmenen siltaa saa oman postimerkin - missä on Suomen romanttisin silta? Postimerkkisarjan kuvaaminen on valokuvaajalle enemmän kuin pieni lottovoitto. Tunnetta on liki mahdoton kuvailla.

– Kyllä siinä pieniä vilunväreitä kävi selkäytimessä, kun pyyntö tuli. Kun työ alkoi, olin melkein hypätä kattoon. Tuntuu mahtavalta, viitasaarelainen valokuvaaja Jaakko Tähti myhäilee.

Yle Uutiset, Osallistu, Ihanat sillat postimerkeissä – jaa oma #siltakuva.

Aamulehti, Upeita kuvia: Matti Selänne on tallentanut vuosikymmeniä Tampereen paikkoja ja ihmisiä. Salamaselänteen kyltin alta sisään astuessa saa havaita saapuneensa paikkaan, josta ei tavara ihan heti lopu. Täällä on valokuvaustarvikkeita, kameroita ja tietenkin niitä valokuvia sekä negatiiveja. Matti Selänne on tehnyt mahtavan työn Tampereen tallentamisessa valokuviksi. Nyt hänen elämäntyöstään ehkä puolet on jo siirtynyt Vapriikin kuva-arkistoon, ja samanmoinen määrä odottaa vielä osoitteen muutosta Tesomalla.

Suomen Kuvalehti, Toisenlaiset luontokuvat: Joka haluaa lähelle lintua, oppikoon lintujen tavoille. Liminkalainen Jari Peltomäki, 49, on tarkkaillut ja kuvannut lintuja 1970-luvun lopulta asti. Viimeiset 20 vuotta lintukuvaus ja luontomatkailuyrittäjyys on ollut hänen päätoiminen ammattinsa. ”Aikaisia aamuherätyksiä on ollut satoja. Yhtenäkään aamuna ei ole harmittanut lähteä töihin.” Peltomäki kuului Vuoden Luontokuva 2014 -kilpailun tuomaristoon.

Rajalablogit.

  • Pekka Punkari, Sumu rakentaa sillan uusiin maisemiin, 17.10.2014. Syysaamuina sumu saattaa verhota koko maiseman ja sen esiintymisen voi jo ennustaakin. Kastepiste kertoo lämpötilan, johon ilman pitää jäähtyä, että kosteus alkaa tiivistyä. Luonnossa tiivistymä ilmenee sumuna tai sateena. Mitä lähempänä lämpötila ja kastepiste ovat toisiaan, sitä todennäköisemmin on sumua.
  • Välähdyksiä, Salametsästyksen vastainen kuvausreissu lähestyy – Haastattelussa Jere Hietala, 9.10.2014. Jere Hietala on omien sanojensa mukaan “34-vuotias mainosvalokuvaaja, joka juuri muutti Porvooseen hieman rentouttavamman vapaa-ajan perässä.”
  • Kuvakulmia, Mitä kaikkea kuvilla voi tehdä, 12.10.2014. Kun ottaa paljon kuvia ja joihinkin niistä on oikein tyytyväinenkin, voi joskus tulla sellainen olo, että niitä voisi katsella enemmänkin. Kuvakirjat ja valokuvat-albumit ovat itsestäänselviä ratkaisuja tallennukseen, mutta muitakin vaihtoehtoja on.

Digikuvaus.fi, Kokeilussa Sony A7s, 22.10.2014. Sony A7s on pienikokoinen peilitön digijärjestelmäkamera joka sopii erityisen hyvin hämärässä kuvaamiseen. Täysikokoinen kenno ja maltillinen 12 megapikselin resoluutio tuottavat erittäin puhtaan kuvan, oli sitten kysymys video- tai still-kuvauksesta. Sony A7s tarjoaa hyvin laajan herkkyysalueen: ISO 50–409600, sekä myös hämärässä hyvin toimivan automaattitarkennuksen.

Suomen Kuvalehti, Laajasalon vainaja päätyi Facebookin profiilikuvaksi – ei rikosta. Poliisin julkaisema kuva vainajasta johti tunnistukseen mutta jäi internetiin.

Vantaan Sanomat, Ruokavalokuvaaja fiilistelee esineillä. –Ruokakuvat on herkkiä ja niistä huomaa, jos säätää liikaa. Mutta haen kyllä Photoshopissa vielä oikeaa fiilistä ja säädän sävyt täsmälleen oikeiksi, Laura Riihelä paljastaa.

Valokuvatorstai, 341. Haaste. 23.10.2014. "läpinäkyvä".

Helsingin Uutiset, Kun Helsinki on hetkisen kaunis – katso lukijoiden kuvat lumisista kaduista. Kuusi kuvaa.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com, Long exposure photography: how to set up your camera for perfect exposures.

ePhotozine.com.

Thephotoargus.com, 7 Simple Photography Hacks You Need to Try.

Popular Photography, 2014 Readers Mobile Photo Contest: The Finalists.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

IR.

Dpreview.com, Canon EOS 7D Mark II studio samples added to first impressions.

Kamera & Bild, Här är de nominerade till TT:s stora fotopris 2014. Kolme ehdokasta julkistettu, voittaja esitellään 26.11.2014, palkinto 100.000 kruunua, 10.900 euroa.

Fotosidan.se, Över 250 anmälda till årets photowalk i Göteborg ... Huomenna, Göteborg.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

23.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • "Meitsi ja kymppi" -kampanja (Kuvaus yleinen). Kampanjaan osallistuvia pankki kehottaa ottamaan itsestään kuvan uudenmallisen kymmenen euron setelin kanssa ja lataamaan sen sivustolle. Samalla voi osallistua pankin järjestämään kilpailuun. ...
  • Objektiivi videokuvaukseen (Optiikka). Käytössäni on Canonin 5d III ja videokuvaus on alkanut kiinnostaa entistä enemmän. Tämän hetken objektiivivalikoimasta (35mm, 100mm, 70-200mm) puuttuu videokuvaukseen optimaalinen objektiivi. Lähinnä videoita on tullut otettua tuolla 35mm:llä. Kaipaisin kuitenkin jonkinlaista zoomia.
  • Sonylle terävää telezoomia (Optiikka).
  • Canon G7X (Canon). Uusimmat (ensimmäiset oikeat kokemukset).
  • Ruoholahti (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Syyskuun skedehommia. Eka ja vika kerta skedekuvausta menneeltä kesältä.
  • Abstract Rock and Water (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Laitakaupungin varjot & Valot (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Valoa tien päässä (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).

Instagram, Lapin Kansa Photo. Kuvauksista ym. Vaikkapa kuvauskopteri. On kuulemma tulossa timelapsea kuvien käsittelystä ja muuta työhön liittyvää. Kysymyksiä ammatista saa esittää ja niihin tullaa vastaamaan. Vähän sisältä päin valokuvaajan työstä.

Remonen.fi, Lights, Action, Berlin, 19.10.2014. Lennot olin ottanut Air Berliniltä ja mikäs siinä: muutamalla kympillä pääsee HELsinki-Vantaalta Berliinin keskustaan parissa tunnissa. Plus tietenkin kaikki lentokentällä vietetty aika, joten kyllähän tuossa kotoa hotelliin saa sen puoli päivää kulumaan. Lento kuitenkin sujui mukavasta, voin suositella.

  • Valoissa ilakoi Nikon D810 + Nikkor AF-S 24-70/2.8G sekä Sony ILCE-6000 + SEL1855 + Zeiss Touit 32/1.8 sekä tukea vaikeissa paikoissa antoi Benro C1580T kera Markins Emille:n.

Yle Uutiset, Luonto, Kuvagalleria: Rumat ankanpoikaset ja kaunis pikkupakkanen, 20.10.2014. Yöaikaan hiipivän pakkasen tekoset näkyvät keskisuomalaisten sääkuvaajien otoksissa. Joutsenten lisäksi kuviin on tallentunut usvan ja valon leikkiä. 21 kuvaa.

Terävyysalue - Suomen valokuvataiteen museon blogi, Vaurioiden maailma, 21.10.2014. Olen digitoinut viimeiset kaksi kuukautta aikansa johtavan mainosvalokuvaamo Pietisen tuhoutumisvaarassa olevaa negatiiviarkistoa. Pietisen kokoelman negatiivit ovat vuosilta 1946-1977, ja nyt digitoitu osio sisältää kuvia pääasiassa 50-luvun loppupuolelta. Kyse on pelastusdigitoinnista, sillä osa negatiiveista on alkanut etikoitua vuosikymmenten saatossa ja digitointihankkeessa negatiivien konservointi on keskiössä.

Kameraseuran uutisia, pdf-muodossa. Yhdelle sivulle koottu linkit pdf-tiedostoihin. Uusin 5/2014, 191 sivua.

HS, Näin stailataan alle kaksiviikkoinen – vauvakuvaajalla riittää töitä, 19.10.2014. Vauva on yhä useammille vanhemmille projekti, joka saa myös maksaa. Se näkyy esimerkiksi niin, että vastasyntynyt vauva viedään ammattilaisen kuvattavaksi.

Mattispagetti.pictures.fi, Kiihkeä kuvauskesä 2014, 11.9.2014. Kesän aikana olen ollut mukana hyvin erilaisissa kuvauksissa, oikeastaan yhtään samanlaista ei ole ollut. Valmistujaiskuvaus, paritkin hääkuvaukset potretteineen, perhe-ja lapsikuvaus, konfirmaatiojuhlaa ja tähän liittyen muotokuvausta, kokeellisempa häröilyä, polttarikuvausta sekä viimeisempänä hääpotretteja japanilaisten kanssa.

HS, Ruotsalaislehti Expressen irtisanoo koko kuvatoimituksensa, 22.10.2014. Eniten irtisanomiset iskevät Expressenin visuaaliseen puoleen. Lehti aikoo lakkauttaa koko kuvatoimituksensa. Kuvaajien lisäksi joutuvat lähtemään kaikki kuvatoimittajat. Jatkossa Expressenin kuvatoimitusta pyöritetään freelancer-voimin.

Muropaketti.com, Korjasimme itse: Järjestelmäkameran vesivahinko. Tällä kertaa työstettäväksi otettiin muutama vuosi sitten suohon tipahtanut ja vesivahingon kokenut Canon 5D Mark II -järjestelmäkamera. Canonin täyskennollinen tykki on säilynyt kosteikkoepisodista ulkoisesti moitteettomana, mutta vilkuttelee käyntiin laitettaessa ja kuvaa napatessa erilaisia virhesanomia.

Valokuvaviestinnän Instituutti VaVi, blogi. Ammattivalokuvaajien liiton 95-vuotisjuhlanäyttelyssä jäsenien ulkomailla palkittuja kuvia.

Markkinointi&Mainonta, Ota kuva kympin setelistä - voit voittaa kympin setelin. EKP havittelee erityisesti nuorison huomiota houkuttelemalla ihmisiä lähettämään kilpailuun kuvan itsestään uuden kymmenen euron setelin kanssa. Teineille kilpailu kuitenkaan ei ole tarkoitettu, sillä osallistujan täytyy olla täysi-ikäinen.

  • Kilpailun ehdot ovat peräti yhdeksän sivun mittaiset. Kohdassa kuusi kerrotaan, että kympin seteliä esittävästä kuvasta voi saada palkinnoksi...kympin setelin. 95 onnekasta nimittäin saa uuden kympin setelin akryylikehyksessä. Palkinnon arvo on huimat 20 euroa.
  • Viidelle onnekkaalle vastineeksi kuvan tekijänoikeuksista annetaan iPad mini, jonka arvo puolestaan on 599 euroa.
  • Nyt.fi, "Meitsi ja kymppi" – EKP vetoaa nuoriin selfie-kampanjalla (ja ottaa kuvaoikeudet 10 vuodeksi). Ja ai niin, eräs pikkujuttu vielä säännöistä: EKP voi ottaa kuvasi mainoskäyttöön seuraavan kymmenen vuoden ajan.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Petapixel.com.

ePhotozine.com, How To Create A Sense Of Busyness In Your City Shots.

Dpreview.com.

IR.

Popular Photography, How To: Take Pinhole Photographs. Lyhyesti.

Kamera & Bild, Expressen avskedar alla fotografer. Kuvamateriaalin määrä ei kuitenkaan vähene... (hm).

Kamera & Bild, Sveriges första fotoutställning – för både synskadade och seende. Tukholman Stadsmuseet.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

22.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Paras kamera n.700-800€ (Sana on melkein vapaa). Elikkäs kysymys kuuluu.. Mikä olis paras kamera 700-800€ hintaluokkaan (kitti mielellään) Paljon tulee kuvattua tähtiä ja reposia..., sekä muutenki yöllä . ittee oon miettiny fuji x-e1 tai nikon d5300...?
  • Kaikki kielletty (Sana on melkein vapaa). Voi suotanan suotana. Kävin scouttaamassa paikkoja pilvisen päivän ratoksi ja törmäsin useampaan kieltoon kuin kahden käden sormilla voi laskea. Hännän huippuna tämä: ("Yksityistie. Privatväg. Koirilta pääsy kielletty. Tillträde förbjudet för hundar"). (kuva).
  • Downtown Magnum... (Kirjat, lehdet, tapahtumat, opiskelu, TV).
  • Samsung NX1 (Järjestelmädigit).
  • Kylmästä lämpimään (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). ...Mieli lepää tätä katsellessa, onpa hieno valo!

Yle Uutiset, Luonto, Elääkö Suomessa oikea merihirviö? 23.10.2013. (viime vuodelta siis...). Niljanteiset liskoeläimen kädet kurkottavat peilityynen vedenpinnan läpi. Sormet ovat koukussa, käsien asento on vihainen, hyökkäävä. Vaihtoehtoisesti kuvassa voisi olla taistelun hävinnyt osapuoli, jonka hengetön ruumis on lipumassa hiljaa pinnan alle. Kotkalaisen Matti Pukin otos Kuolema lammella sai kunniamaininnan Vuoden Luontokuva -kilpailussa. Pääosassa on rupikonna, joka onnistui kuolemaan kesken kutupuuhien.

– Se on vähän erilainen kuva sammakosta. Vedessä kelluu naarasrupikonna, jolle on käynyt köpelösti kesken kutupuuhien ja se on syystä tai toisesta kuollut. Sen etukäpälät näkyvät pinnan päällä ja heijastuvat tyyneen vedenpintaan. Se on vähän kuin hätähuuto, kotkalainen Matti Pukki luonnehtii palkittua kuvaansa.

ja kysehän on siis Vuoden Luontokuva 2014 voittajasta...

Peter Forsgård.

  • Objektiivi testissä: Olympus 40-150mm PRO f2.8, 21.10.2014. Olympus julkaisi Photokinan alla juuri sen mitä kaipaan: 40-150mm f2.8. Tuohan vastaa kuvakulmaltaan täyden koon kennon 80-300mm eli varsin kattava polttoväli siis. Valovoimakin on riittävä. ...Noin 1.300€ on toki paljon rahaa, mutta vastaavat objektiivit maksavat lähes tuplaten. Kovasti odotan, että objektiivi tulee kauppoihin ja ennakkotilaamani saapuu.
  • Live Composite, kokemuksia Olympuksesta osa 2, 20.10.2014. Live Comp on varsin yksinkertainen tapa kuvata. Kameraan asetetaan M-valotustila ja valitaan "valotusajaksi" Live Comp. Valikosta sitten valitaan suljinaika väliltä 0,5s - 60s. Aukko sitten normaalisti valintakiekolla sellaiseksi, että valotus on kohdallaan. Käytännössä kamera ottaa kuvia valitulla suljinajalla kuvia niin kauan kunnes kuvaaja painaa uudestaan laukaisinta. Käytännöössä tämä eroaa Bulb-asennosta siinä, että kamera ottaa kokoajan kuvia ja stäkkää niitä edellisen päälle käyttäen samaa metodia kuin Photoshopin layereiden blending mode lighten.
  • Kuukausi takana Olympuksen kanssa ja vähän muustakin. 20.10.2014. Nyt on mennyt kuukausi siitä kun vaihdoin valokuvauskalustoni Olympukseen.

Jyväskylän kaupunki, Mobiilivalokuvia Galleria Ratamossa 23.10.-16.11. Lokakuussa avattava Mobile@FI -näyttely tarkastelee suomalaista mobiililaitteilla kuvattua nykyvalokuvaa. Mobile@FI esittelee avoimen haun kautta valitut kaksikymmentäkuusi mobiilikuvaajaa ja antaa ideaa, mitä mobiliilaitteiden parissa tapahtuu tällä hetkellä.

Svt.se, Räps ja Instagramiin! Kuva on ottanut paikkansa myös tämmöisenä puheen kaltaisena viestintävälineenä.

– Kyseessä on pikemminkin välimerkin ja hymiön kaltaisia juttuja kuin yksittäisiä kuvia, joita voitaisiin analysoida pitkään, sanoo Suomen valokuvatatieen museon intendentti Anna-Kaisa Rastenberger.

Tekniikan Maailma, Täyden kinokoon Zeiss-objektiiveja Sonyn E-kiinnityksellä, 20.10.2014. Loxia 50 mm f/2,0. Lokakuun lopulla 900 euron hintaan. Loxia 50 mm f/2,0. Vuoden loppuun mennessä 1200 euron hintaan.

Tekniikan Maailma, Sonyn kaikkien aikojen pienintä action-kameraa hallitaan rannekaukosäätimestä, 21.10.2014. Sony HDR-AZ1VR maksaa 270 euroa. Kameran ja rannekaukosäätimen sisältävän paketin saa 380 eurolla.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Modern American Ruins Photographed by Rob Dobi.

Digital Photography School.

Digitalcameraworld.com, Mountain landscape photography: how to shoot peaks from top to bottom.

Petapixel.com.

ePhotozine.com, 6 Photography Tutorials You Can Try Without Leaving Your Home.

IR.

Popular Photography.

Dpreview.com.

  • Connect, Apple iPhone 6 Plus camera review. Kalliimmassa Plus-mallissa kuvanvakaaja ja isompi näyttö, 5.5 tuumaa. 8 megapikseliä, saman verran kuin iPhone 4S -mallissa. F2.2. (kuten iPhone 5S). Polttoväli 31mm. Automaattitarkennus on uudistunut. Panoraama aina 43 megapikselin kuvat, 1080p video 60 kuvaa sekunnissa. 240 kuvaa sekunnissa hidastettu video 720p. Arvosana 8.2.
  • Canon PowerShot G7 X First Impressions updated. Matkalla kohti valmista arviota.

Photographyblog.com, Canon PowerShot G7 X Review. Metallirunko, 20 megapikselin sensori, 24-100mm, f/1.8 - f/2.8. Kolmen tuuman kääntyvä kosketusnäyttö 1.040.000 pistettä. Wi-Fi. Full HD video. RAW. 6.5 kuvaa sekunnissa. Paino 304g. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen hinta on n. 700 euroa.

Photographyblog.com, Samsung S 16-50mm f/2-2.8 ED OIS Review. Samsungin peilittömille järjestelmäkameroille, kuvanvakaaja. Polttovälivastaavuus 24mm - 75mm. Paino 622g. Iso ja painava. Sopii paremmin uudelle NX1-rungolle kuin testissä käytetylle Samsung NX3000 -rungolle. Säänkestävä pro-malli. Mukana vastavalosuoja ja ylellinen pehmustettu objektiivilaukku. Arvosana 4 * / 5 *. Suomen hinta on n. 1.300 euroa.

Fotosidan.se, Alla fotografer på Expressen tvingas sluta. Jokin aika sitten Expressen irtisanoi Malmön Kvällspostenin ja Göteborgin GT:n valokuvaajat. Nyt on sitten Tukholman kuvatoimituksen vuoro. Kaikki valokuvaajat irtisanotaan. Jäljelle jää vain kuvankäsittelijä ja kuvatoimituksen päällikkö.

  • (Mikä ihme on sellainen sanomalehti, jossa ei ole valokuvaajia? Ja seuraavaksihan ovat sitten vuorossa toimittajat...).

Fotosidan.se, Så tog han den proffsiga produktbilden. Miten kuva otettiin.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

21.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Kuulemma Foorumin ostoilmoitukseen oli tullut tarjous. Myyjäkandidaatin nimen ja email-osoitteen perusteella tehty Google-haku tuotti aika karun tuloksen:

Yle Uutiset, Kulttuuri, Suomi on valokuvataiteilijalle liian pieni maa. Lahtelaislähtöisestä Markus Henttosesta on tullut tuttu nimi valokuvaajamarkkinoilla ympäri maailman. Hänen kuviaan on nähty kansainvälisten aikakausilehtien sivuilla. Sen lisäksi hän on pitänyt omia valokuvanäyttelyitään 14 eri maassa. Henttonen uskoo, että menestyäkseen valokuvaajan on lähdettävä maailmalle.

Yle Uutiset, Kulttuuri, "Tarkennus on päin peetä, ja sitten sanotaan, että tämä on taidetta". Vuoden luontokuvaksi valittu maalauksellinen otos lentävistä lokeista herättää kritiikkiä kuvaajien keskuudessa. Kainuulaisen luontokuvaajan mukaan kuvakilpailujen tuomaristot Suomessa ja maailmalla etsivät nyt jotain erilaista, ja "melkein mikä tahansa poikkeava kelpaa".

  • HS, Kulttuuri, Tällainen on Vuoden luontokuva – katso 12 kuvaa upeimmista otoksista vuosien varrelta. Helsingin Sanomat laati kuvakoosteen luontokuvakisan voittajista viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Vuosittain valittava vuoden luontokuva on yksi maan tunnetuimmista valokuvakilpailuista. Tänä vuonna kisaan lähetettiin lähes 13 000 valokuvaa. "Arvostelulajihan tämä on. Voittajakuva yleensä herättää keskustelua", sanoo järjestösihteeri Mika Saarinen kisaa järjestävästä Suomen luonnonvalokuvaajat -yhdistyksestä.

Tomi Muukkonen, Suomen luonnonvalokuvaajien syyspäivät ja Vuoden luontokuvafestivaali 2014.

Vesku Lanki, Vuoden luontokuva 2014 - Matti Pukki. Vuoden Luontokuva 2014 on kotkalaisen Matti Pukin maalauksellinen ”Lokkien taidelento”. Kävin onnittelemassa Mattia niin kuin moni muukin asiasta iloinnut.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

Digitalcameraworld.com, Best monitor for photo editing: 10 top models tested and rated.

  • Apple Thunderbolt Display 27-inch, 2560×1440. Arvosana 3 * / 5 *. $999.
  • Asus ProArt PA248QJ 24-inch, 1920 x 1080. Arvosana 5 * / 5 *. $463. (Kannattaa kiinnittää huomiota tähän lauseeseen: "Screen size is the only reason why you wouldn’t buy it.". !).
  • Eizo ColorEdge CX271 27-inch, 2560 x 1440. Arvosana 4 * / 5 *. $1.500.
  • NEC MultiSync PA242W 24-inch, Full HD (eli ei tarpeeksi kokoa...). Arvosana 3 * / 5 *. $984.
  • Samsung Series 9 971 27-inch, 2560 x 1440. Arvosana 4 * / 5 *. $1.200.
  • Viewsonic VP2772 27-inch, 2560 x 1440. Arvosana 5 * / 5 *. $930.
  • Dell U2711, 2560 x 1440. Arvosana 4 * / 5 *. £540 ($873).
  • Samsung SyncMaster S27B970D, 2560 x 1440. Arvosana 5 * / 5 *. £800 ($1.294).
  • NEC MultiSync EA273WM, 1920 x 1080. Arvosana 3 * / 5 *. £315 ($510).
  • Eizo ColorEdge CG243W, 1920 x 1080. Arvosana 4 * / 5 *. £1.200 ($1.941).

Luminous Landscape, Alain Briot, About Photographic Competitions. Vision 12. Kirjoitussarjan aiheena tällä kertaa valokuvauskilpailut.

Photo.net, 5 Tips for Combating Red-Eye. Punasilmäisyys kuvista pois.

ePhotozine.com.

  • Autumn Bad Weather Landscape Tips.
  • Panasonic Lumix GM5 Full Review. Micro 4/3-systeemin järjestelmäkamera, jossa sisäänrakennettu elektroninen etsin, tässä luokassa pienin. 16 megapikselin sensori. Kolmen tuuman kosketusnäyttö, 921.000 pistettä. Full HD, 60 kuvaa sekunnissa. Wi-Fi. Arvosana 5 * / 5 *. Marraskuussa myyntiin. Runko + 15mm Leica, Suomen hinta on n. 1.250 euroa.

The Online Photographer, 10/20/14 The Morning Comment: Small Is Relative. Havainnekuvassa Leica S ja Nikon D4.

Dpreview.com, Sony develops sensor capable of rendering color images at 0.005 lux. 1.27 megapikseliä. Väritkin mukaan. Autoille.

The-digital-picture.com, Profoto Presents: Using RFi Strip Softboxes To Create A Dramatic Portrait on Location. Video, kesto 7:03.

Fotosidan.se, Krönika: "Vem äger egentligen rätten till ett fotografi?". Laki ja Oikeus.

Fotosidan.se, Var står svensk fotografi idag? 22.10.2014, Helsingborg. Samassa tilaisuudessa julkistetaan kirja "Fotografi i Sverige 1970–2014".

Kamera & Bild, Herb Ritts – grafiskt mode på Fotografiska. 21.10.2014 - 15.2.2015.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

20.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Apua? (Digikuvaus). Törmäsin mielenkiintoiseen ongelmaan, osaisikohan joku velho auttaa? Eli kun kuvaan niin että mulla on triggerillä salama kiinni ja kun laitan suljinajan lyhyemmäksi kun 1/180 niin kuvaan ilmestyy näytöltä katsottuna ala laitaan täysin musta raita.
  • EVF ja pyöröpola (Digikuvaus). Kuvasin menneellä viikolla Fujin XT1:llä maisemia pyöröpolaa käyttäen. Suodattimen säätäminen etsimen kautta tuntui aika haasteelliselta verrattuna kunnon optiseen etsimeen. Onko muilla kokemuksia EVF ja pola käytöstä?
  • "Suodinkotelot"? (Opiikka). Vinkkejä kaivataan 4-6 kpl. suotimen kuljettamiseen, max. koko 62mm.? Ei oikein toimi nuo suotimien omat kotelot pakkasella.
  • The kara is back! (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Aamu-usvassa (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • 40s (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). sadepäivän käsittelyä. miltä näyttää käsittely?
  • Linnanmäki. (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Päivän kuvani (aiheena luonto, makrot, abstrakti) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Parit pönöt vol.2 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Vastaantulijoita.

Yle Uutiset, Kotimaa, Lokkien taiteellinen lento valittu Vuoden Luontokuvaksi. Kuvaaja Matti Pukki kertoo viettäneensä kesäkuista yötä karhumailla sijaitsevassa kojussa. – Yö oli sateinen ja tuulinen, eikä karhuja liiemmin näkynyt. Aloin ajankuluksi kuvaamaan lokkeja pitkällä valotuksella liikuttaen samalla kameraa ylös ja alas. Tuloksena syntyi kuva Lokkien taidelento.

Macmaa.com, Adobe julkaisi liitännäisen Aperturesta Lightroomiin vaihtaville.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

The Atlantic, In Focus.

Boston.com, The Big Picture.

Petapixel.com.

Digitalcameraworld.com, Capture The Perfect Vistas With These Photography Tips.

Dpreview.com.

Earthboundlight.com, JPEG: The Good, the Bad and the Ugly, 19.10.2104. Jpg sopii tiettyyn käyttöön aivan mainiosta, toiseen sitten huonommin.

The Online Photographer, Open Mike: Hidebound. Miksi Mike ei pidä iPhone:lla tai ylipäätään kamerakännykällä kuvaamisesta. Kommentteja ei ole vielä ehtinyt tulla.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

19.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Vuoden Luontokuva 2014, Matti Pukki: Lokkien taidelento. 34. kerta, 12.857 kuvaa, kahdeksan sarjaa. Linnut, 2.582 kuvaa. Maisemat, 2388 kuvaa. Pääpalkinto 5.000 euroa.

Ilta-Sanomat, Voiko olla sulosempaa. Suomalaispoika kuvaa oravia kosketusetäisyydeltä - katso kuvat. 20-vuotias Konsta Punkka julkaisee ottamiaan luontokuvia Instagramissa. Hänellä on huimat 128 000 seuraajaa. Konsta Punkka opiskelee nykyään valokuvausta Tampereella, ja pyrkii tekemään valokuvauksesta itselleen ammatin.

Helsingin Uutiset, Vuosaaren käärmeet jatkavat elämäänsä netissä. Virka Galleriassa tänä syksynä kiinnostusta herättäneet Antti Kolin valokuvat Vuosaaren käärmeistä eivät katoa mihinkään, vaikka Käärmeen elämää -näyttely päättyykin viikon kuluttua sunnuntaina. Verkkonäyttelyssä on mukana yhteensä 53 kuvaa matelijoista, jotka on kuvattu Helsingin Vuosaaressa vuosina 2011–2014.

Älypuhelimista. Ym.

  • Iltalehti, Naama nuoremmaksi ja hampaat valkeaksi - testissä "selfie-Lumia". Nokian uusi, edullinen Lumia 735 tarjoaa käyttäjälleen laajakulmakameran omakuvien ottamiseen ja sovellukset niiden koristamiseen. IL Digi testasi selfielaitteen. Selfie-Lumia on myös suunniteltu Skype-videopuheluiden soittaminen mielessä. Puhelimen etupuolella olevalla viiden megapikselin kameralla saa kuvattua 1080p:n FullHD-kuvaa. Nokian Selfie-sovellus pystyy muun muassa ohentamaan kasvoja, nuorentamaan ihoa ja valkaisemaan kahvin kellertämiä hampaita.
    • Noin 270 euron hintaansa nähden Lumia on oikein hyvä leikkiin sopiva laite, joka sopii mainiosti vaikkapa nuoren ensimmäiseksi puhelimeksi.
  • MTV, "Selfie-Lumia" MTV Uutisten testissä: Tällaisia kuvia sillä saa. Nokia Lumia 735. Käyttöjärjestelmä: Windows Phone 8.1 Suoritin: 1,2 GHz neliydinsuoritin Näyttö: 4,7 tuumaa (1280 x 720) Kamerat: Pääkamera 6,7 MP, etukamera 5 MP. Hintaansa nähden Lumia 735 vaikuttaakin oivalliselta ja tasapainoisesti suoriutuvalta laitteelta, jossa on aineksia paljon muuhunkin, kuin pelkkään selfie-käyttöön.
  • Tekniikan Maailma, Tehokkaasti suojattu huippupuhelin. Samsung Galaxy S5 Active on pölyltä, vedeltä ja kolhuilta suojattu huippuluokan älypuhelin. Puhelimessa on 16 megapikselin kamera, jonka valotusta ja värejä voi säätää nopeasti lennosta. Videot tallentuvat jopa 3840 x 2160 pisteen 4k ultra hd -tarkkuudella. Samsung Galaxy S5 Active tulee myyntiin marraskuussa noin 650 euron hintaan.
  • Hardware.fi, Kumpi kannattaa ostaa Apple iPad mini 3 vai Samsung Galaxy Tab S 8.4?
  • Uusi Suomi, Googlen uusi tabletti tuli myyntiin Suomessa. Google on lisännyt tällä viikolla julkistetun Nexus 9 -tabletin Suomen Play Store -verkkokaupan valikoimiin ja tuotteen esittelysivun mukaan toimitukset tilaajille alkavat 2–3 viikon kuluttua. Uutisen kirjoitushetkellä Google Play Storesta löytyi vain Indigo Black -värivaihtoehto Wi-Fi only -malli (16 ja 32 GB:n versiot). Toimitusaika on edellä mainittu 2–3 viikkoa ja hinta 399 / 489 euroa.
  • Tivi.fi, Kuitit helposti talteen. Kuvataan kameralla, pilveen, naputellaan tunnistetiedot. Ilmainen, kirjanpitäjäyhteyden sisältävä versio maksaa 4.9 euroa per kk. Android, iOS, Windows-phone.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Diyphotography.net.

ePhotozine.com.

Digitalcameraworld.com, Autumn still life photography: how to shoot a seasonal macro.

Popular Photography, 8 Tips For Better Fall Portrait Photos.

Dpreview.com.

Thephotoargus.com, 50 Incredible Examples of HDR Photography.

Pdnonline.com.

Petapixel.com, The Flickr iPad App Has Officially Arrived.

Kamera & Bild, Oskar Bakke – med bensin i blodet. Kalliita autoja kuvaamassa.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

18.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Kuvien digitaalinen toimittaminen (Fotoalbumiohjelmat). miltä platformilta laitatte kuvianne ladattaviksi asiakkaille? Omilta nettisivuiltanne vai jostain palvelusta?
  • AF-S Nikkor 24-70/2.8G terävyysongelma. (Optiikka). Ostin tuossa taannoin JASsilta vaihtolaitteena AF-S 24-70/2.8 zoomin nopeaan tapahtumakuvaukseen koska Sigman 35-millisessä ja Nikonin 50-millisessä ei riitä tarkennusnopeus eikä tarkkuus.
  • Laajikset ja suotimet (Optiikka). Onko olemassa jotain systeemiä. Jolla saisi suotimet käyttöön laajiksilla, joissa etulinssi on puolipallon muotoinen?
  • Paula metikössä (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Lokakuun värit. (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). ...3. kuva on todella hieno! ...#2 ja varsinkin #3 todella hieno! 3 on mukavan raikas ja pirteä sävyiltään. Itse laittaisin melkein seinälle näitä syksyn pimeitä aikoja piristämään.
  • masentavaa.. (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).

Pekka Potka.

  • Upgrading my computer, 13.10.2014. Finally it became the time to get a new, more efficient computer to replace my MacPro (2008). Six years is a long time for a computer... I don´t think I have used any computer this long.
  • Panasonic Leica 42.5mm f/1.2 DG Nocticron, 15.10.2014. I can as well start this blog with what every blogger and tester before me has written as their conclusion: Panasonic's Leica designed short tele is one of the finest lenses in MFT camera system. Some have even said it is the best - technically or if MFT50 result is the yardstick.

Suomen Kuvalehti, Kulttuuri, Valokuvaaja Maija Tammi katsoo sairautta tuorein silmin. 17.10.2014. Tammen lapsuudenhaave palautui vanhempien mieleen tyttären kuvatessa sädehoitomaskeja sekä kasvaimia ja muita leikkauksissa poistettuja kudoksia. Saksalainen laatukustantamo Kehrer Verlag julkaisi valokuvat kirjana Leftover/Removals.

Yle Uutiset, Kotimaa, Ammattilainen neuvoo: Näin otat paremman selfien, 17.10.2014. Onnistuneen profiilikuvan ottaminen on taitolaji. Meikkitaiteilija Tiina Lamberg ja palkittu valokuvaaja Mikaela Löfroth antavat vinkkejä onnistuneeseen kotikuvailuun ja itsensä ehostamiseen selfietä varten.

  • Yle Uutiset, Kotimaa, Hyvä selfie ei ole enää pelkkä räpsy – aikuiset naiset innostuivat profiilikuvista, 17.10.2014. Hämeenlinnalaiset ammattilaiset, hääkuvistaan tunnettu valokuvaaja Mikaela Löfroth ja meikkitaiteilija Tiina Lamberg yhdistivät taitonsa ja aloittivat muutama kuukausi sitten uudenlaisen yhteistyöprojektin, profiilikuvauksen. Tiina meikkaa asiakkaan, jonka jälkeen Mikaela kuvaa hänet. Laadukasta profiilikuvaa voi sitten käyttää vaikka sosiaalisessa mediassa. Asiakkaat ovat olleet lähinnä 30-vuotiaita ja sitä vanhempia naisia, mutta projekti on suunnattu ihan kaikille, myös miehille.

Yle Uutiset, Kotimaa, Minnamaria tarttui kameraan ja ryhtyi yrittäjäksi 14-vuotiaana, 17.10.2014. Minnamaria Jämsä oli 14-vuotias, kun hän sai idean omasta yrityksestä. Hän oli harrastanut valokuvaamista pienestä pitäen, joten oman valokuvausyrityksen perustaminen tuntui luontevalta. Nyt Puuhuilu-yritys on ollut toiminnassa jo kaksi vuotta.

(ihan kiitettävästi Yle puffaa valokuvaajia...).

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, The Last Remaining Residents of an Estonian Shanty Town.

Reuters.com, Photographers' Blog, Living on minimum wage. Chicago. Kahden tyttären 28-vuotias yksinhuoltaja äiti ansaitsee McDonald'silta seitsemän työvuoden jälkeen $8.25 tunnissa, 6.47 euron tuntipalkka.

Petapixel.com.

Digital Photography School, Collection of Photos that Make a Splash. Kirjaimellisesti.

Diyphotography.net, Long Exposure Photography Made Easier Using Shutter Priority Mode.

Digitalcameraworld.com, Getting it right in camera: what does that really mean?

National Geographic, Proof. John Stanmeyer: Witnessing a Desperate Exodus from Syria.

Photo.net, A Brief History of Photography - Part I (Video Tutorial). Video, kesto 4:39. Valokuvauksen historian ensimmäinen puolisko.

Luminous Landscape, I Wish I Knew How To Paint.

ePhotozine.com, Autumn Photography Tips: Backlit Leaves.

IR.

Dpreview.com.

Kamera & Bild, Sara Arnald: Minns du ditt första fotografi?

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

17.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • imac retina 5K (Kuvankäsittely).
  • Luontoretkellä: Kaamoksen kuvia(yle areena ) (Kirjat, lehdet, tapahtumat, opiskelu, TV). Norjan kaamoksesta varsin siistiä kuvamateriaalia.
  • Montako putkea? (Optiikka). Uusimmat.
  • TEEMA: koirakuvia, osa 2 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusimmat.
  • Hiljasta on.. (HSB) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Eerikvallan Pyörteet (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Turbulenssia merellä ja ilmassa Eerikvallan rannoilla: ...
  • Merihaka (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Eksyin yks aamu kameran kanssa Merihakaan. Vähän sumuakin oli. ...Monesti on pitänyt mennä Merihakaan kuvaamaan. Näistä mukavaa motivaatiota. Hyvin saatu autiotunnelma näihin :) ...Hyvä setti ja massasta poikkeavia kuvakulmia. ...1 ja 2 on todella upeita.

Journalisti 12/2014. 16.10.2014.

  • Rautatieaseman Pressiklubi sulkee ovensa. Viime vuosina tulot ovat olleet vähäisiä, koska klubi on ollut useimpina iltoina lähes tai täysin tyhjä. Pressiklubilla järjestettyihin keskustelutilaisuuksiin ja muihin tapahtumiin on sen sijaan osallistunut yleensä 20–50 journalistia. Vuonna 1962 perustettu Helsingin Kansainvälinen Lehdistöklubi on laatuaan Pohjoismaiden vanhin. Rautatieasemalla se ehti toimia 15 vuotta.
  • Hevoskuiskaaja. Kuvaviesti. Horsemanship. Juho Kuvan ottama Kyra Kyrklundin ja ruuna Maxin yhteiskuva on julkaistu ET:n syyskuun numerossa 16/2014.
  • IL, KSF ja Alma360 irtisanovat. Yt-neuvottelut ovat päättyneet IL-Mediassa, KSF Mediassa, Alma360:ssa ja ESV-Paikallismedioissa. Iltalehteä kustantava IL-Media irtisanoi ulkoasutuotantonsa 31 työntekijästä 17.
  • Takasivu. Provokatiivisia huomioita. ...Paha eikun hyvä. ”Mäntsälän Twitter-tähti” Aku Eronen tuhahti HS Nytissä ja Helsingin Sanomissa 5. ja 6. loka­kuuta, että Matkailun edistä­miskeskus oli kiinnostunut hyödyntämään hänen verkostoaan, mutta maksaa ei haluttu. Juttujen jälkeen Eroselta kyseltiin Twitterissä tämän siellä hyödyntämien kuvien luvista. Eronen vastasi uudelleentwiittauksen olevan Twitterin keksintö, ei hänen...

Yle Uutiset, Ilmiöt, "Mulla on oikeus kuvata tätä" – Poliisi on videoinnin kohteena lähes päivittäin, 16.10.2014. Poliisi otti keskiviikkona kiinni Kajaanin keskustassa nuoren pojan. Kiinniottotilanteessa useampi henkilö alkaa kuvaamaan sitä videolle kännykkäkameralla. Tilanteessa poliisi on ottanut kiinni pojan, joka kuitenkin vastustaa poliisiautoon siirtymistä. Poliisi yrittää ratkaisua keskustelemalla, mutta lopulta heidän on rauhallisesti kaadettava nuori maahan ja laitettava hänet käsirautoihin sekä sidottava nippusiteellä hänen jalkansa. Erityisesti yksi pojan ystävältä vaikuttava nuori uhittelee poliisia ja kuvaa itsekin tilannetta.

– Nyt tutkimme sitä, syyllistyivätkö yllyttäjät virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen. Muutamalla lauseellakin voi löytää itsensä syytettynä siinä missä tapauksen tekijäkin.

– Mutta nyt, kun video on mennyt julkiseen levitykseen, joudutaan pohtimaan sitäkin, onko loukattu kiinniotetun henkilön oikeusturvaa. Hän on tunnistettavissa videolta.

Yle Uutiset, Kotimaa, Kekkosen kadonneet hautajaisvieraat ja Mannerheimin kiiltävä nenä – Suomessa propagandakin oli tiedottamista. – Kuvassa istui alun perin Kekkosen takana Ahti Karjalainen ja Kalevi Sorsa, jotka Ilta-Sanomien kuvatoimituksen toimesta, joskin valokuvaajan suostumuksella, poistettiin valokuvasta mustalla teipillä. Lehti käytti teipatusta kuvasta otettua reproa, kertoo Suomen valokuvataiteen museon johtaja Elina Heikka.

– Calgaryn olympialaisten aikaan Matti Nykäsen voittaessa uutiskuvaa dramatisoitiin tuomalla Calgaryn maamerkkejä lähemmäksi hyppytornia.  

Tarinan mukaan valokuvaaja ajatettiin Helsingistä takaisin Mikkelin päämajaan, koska Mannerheim oli huomannut filmillä pölyhiukkasen, jonka vuoksi hänen nenänsä näytti kiiltävän. Kuvaaja retusoi Mannerheimin nenän tussisiveltimellä ja ongelma poistui. 

Valokuvatorstai, 340. Haaste. 16.10.2014. Syksyisen lokakuun kunniaksi inspiksenä on syksyinen valokuva.

Etelä-Saimaa, Julkisen sanan neuvoston langettava päätös. Lehti julkaisi nettisivullaan jutun yhteydessä kuvituskuvan lompakosta, jossa oli ajokortti. Kortin haltija oli tunnistettavissa kuvasta ja hänen henkilötietonsa olivat luettavissa ajokortista.

  • Lehti siis Etelä-Saimaa, kuvituskuva poistettu.

Älypuhelimista.

Applelta uutta.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Digitalcameraworld.com, Canon 7D Mark II vs Canon EOS-1D X vs Nikon D4s vs Samsung NX1: 15 things you need to know.

ePhotozine.com.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

IR.

Dpreview.com.

The Online Photographer, 10/16/14 The Morning Comment: iPhoneCam. Aiheena iPhone 4, onko paras pikkukamera.

Photographyblog.com, PhotographyBB Magazine Archives Reopened. Arkistot jälleen auki. Yli 50 pdf-lehteä. Eikä maksa mitään.

Petapixel.com, PhotographyBB Magazine Reopens Its Archives, Lets You Download All 54 Editions for Free.

Fotosidan.se, Test: Panasonic GH4 – inte bara för videoproffs. Kaiken videohuuman lisäksi pätevä still-kamera.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

16.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Yle Uutiset, Kotimaa, "Kansalaisopistossa pitäisi olla selfie-kurssi" – poseerauskuvat vaativat taitoa, 15.10.2014. Vielä ennen vuosituhannen vaihdetta piti tarkkaan harkita, millaisen valokuvan ottaa. Kameran filmirullassa oli yleensä tilaa 24 kuvalle, joten turhia kuvia ei kannattanut räpsiä. Kuvaamisen digitalisoitumisen myötä nykyihminen saattaa päivässä napata kymmeniä, jopa satoja kuvia. Maiseman sijaan kuvan aiheena on yleensä tilanne.

HS, kotimaa, Huikeat revontulet villitsivät valokuvaamaan aina eteläisintä Suomea myöten, 15.10.2014. Tiistai-illasta keskiviikolle loimottaneet revontulet saivat harrastajakuvaajat sankoin joukoin liikkeelle aina eteläisintä Suomea myöten. Esimerkiksi tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan Taivaanvahti-sivustolle ladattiin suuri määrä revontulikuvia kaikkialta Suomesta.

Yle Uutiset, Kotimaa, Päiväkodin kuvauspäivä on hallittua kaaosta, 15.10.2014. Pikkulasten valokuvaus on oma taiteenlajinsa. Päiväkodin kuvauspäivän tunteet heittelevät riemusta pelkoon. Valokuvaajan tehtävä on luoda rauhallinen tunnelma. Hyvässä kuvassa ei välttämättä tarvitse olla hymy korvissa.

Ilta-Sanomat, Harvinainen valokuva: Tältä näyttää, kun Hornet murtaa äänivallin. Valokuvaaja Joe Broyle metsästi tätä kuvaa viisi vuotta ennen kuin äänivallin ylitys tarttui hänen kameraansa syyskuussa Yhdysvaltain laivaston lentotukikohdassa Virginiassa.

Finnfoto, Finnfoto avaa yhteistyötä Euroopan valokuvajärjestöihin, 15.10.2014.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Captivating Portraits of Drifters That Migrate to the Beaches of San Diego in Winter.

Reuters, Photographers' Blog, A rescue at sea. Eurooppaan pyrkimässä.

Digital Photography School.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Popular Photography.

ePhotozine.com.

Digitalcameraworld.com, Creative portrait ideas: how to use EL-wire for coloured flame effects.

Dpreview.com.

Lifehacker.com, Spot a Touched-Up Photo by Looking at the Light. Miten tunnistaa helpoimmiten käsitelty kuva.

Forbes.com, Survey Says Teenagers Prefer Instagram Over Facebook.

Fotosidan.se, Vi testar fotobokstjänster. Kymmenen kuvakirjapalvelu testissä.

  • Önskefoto
  • Photohome
  • Fotoklok
  • Apple Iphoto
  • Crimson
  • Ifolor
  • Cewe /Japan Photo
  • Photobox
  • Fuji direkt
  • Blurb

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

15.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Radiotriggereiden ja salaman käytöstä (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Eli runkona minulla on nikon d7000 ja laitoin tilaukseen nikon sb-400 salaman. Haluaisin käyttää tuota salamaa myös kauko-ohjattuna ja päässäni heräsi sellainen kysymys että onko olemassa sellaisia radiotriggereitä joilla voisi säätää tuon sb-400 salaman välähdysaikaa ja tehoa rungosta käsin?
  • kittien korvaaja (Optiikka). Canonin optiikkaa, kamerana 70D. Yleiskäyttöön sekä lintu, luonto- ja urheilukuvaukseen.
  • Kuvauskilpailu / Digi-kuva pm2013 (Sana on melkein vapaa).
  • luonnonilmiöhälytysketju (Sana on melkein vapaa). (jos taivas olisi ollut pilvetön, niin olisi ollut taas tarjolla revontulia...).
  • Teema: MaisemaKuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusimmat.
  • Häjy ja Arka (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Taannoin tuli häissä tällanen jantteri vastaan. Oli jotenkin kärväsen oloinen kun nappasin kuvan.
  • syys-mamu (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • TEEMA: BW-kuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusimmat.

Timon poikkitiedepalsta, Kun googletuskaan ei auta, 13.10.2014. Jatkopohdiskelua polttovälin ja syväterävyyden välisestä suhteesta. Matematiikkaa, edes yksinkertaista, kammoksuvien kannattaa pysytellä kaukana.

Markku Könkkölä, Mielikuvia-blogi. Poimintoja.

HS, Töölönlahden väriloisto on nyt parhaimmillaan – tältä se näyttää ilmasta kuvattuna, 15.10.2104. Kopterikameran kuvaa. Aluksi 20 s mainosta. Video, kesto 1:49.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, We Interviewed Helen Cathcart About Lifestyle, Travel and Making the Leap From Picture Editor to Photographer.

Digital Photography School.

Digitalcameraworld.com, Headshot tips: how to take (and retouch) a professional portrait.

Petapixel.com.

ePhotozine.com.

IR.

Dpreview.com.

Popular Photography, Bargains of the Year: 2014's Best Camera Gear Deals. Kamerat, objektiivit ja tarvikkeet.

The Online Photographer, The Small Cameras We Love List So Far. Kommenteista kerätty lista.

Diyphotography.net.

Photozone.de, Nikkor AF-S 58mm f/1.4 G (FX) - Review / Test Report. Nikonin vastaus Zeiss Otuksen haasteeseen. 85x70mm, 385g, filtterikierre 72mm. Suorituskyky ei ihan vastaa hintaa. Halvempi Nikkor AF-S 50mm f/1.4 G ei kuitenkaan paljoa eroa uudemmasta ja kalliimasta isoveljestä. Hinta/laatusuhde 2.5 * / 5 *. Suomen hinta on n. 1.700 euroa.

Photographyblog.com, Canon EF-S 10-18mm f/4.5-5.6 IS STM Review. Kroppikennoisille, polttovälivastaavuus 16-28.8mm. Kuvanvakaaja. Painoa vain 240g. STM sopii videokuvaajille, äänetön. Hyvä hinta/laatusuhde. Suomen hinta n. 300 euroa.

Fotosidan.se, Storslagen minimalism. Jenny Jacobsson. Profiili.

Kamera & Bild, Erik Lundback låter män vara vackra. Miehiä kuvattu kuten naisia yleensä, ilman vaatteita. Näyttely Tukholman vanhassa kaupungissa, alkaen 23.10.2014.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

14.10.2014   (linkki)

Anni Leppälä: Metsänsisusta
Kuva: Anni Leppälä.16.11.2014 asti

Metsänsisusta esittelee vuosina 2012–2014 syntyneitä kuvia, joissa kamera etsiytyy kohti löydettyjä ja osittain rakennettuja yksityiskohtia. Kollaasimainen työskentelytapa ja kuvien välinen vuoropuhelu synnyttää uusia ajatuksia ja assosiaatioita.

Anni Leppälä (s. 1981) on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta vuonna 2004 ja taiteen maisteriksi Aalto yliopistosta 2011. Vuonna 2010 Leppälä valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä.

Turun taidemuseo, Studio
Aurakatu 26, Turku
ti-pe 11-19, la ja su
8/5/0 € Museoon maksuton sisäänpääsy perjantaisin klo 16-19.

Benjamin Suomela: Teronoin kylä
Kuva: Benjamin Suomela.31.10.2014 asti

Benjamin Suomela vieraili kaikista syrjäisimmässä kylässä Keski-Kalimantanissa Borneon saarella Indonesiassa keväällä 2013 ja uudelleen keväällä 2014 dokumentoiden kylän väestöä.

Projektin ovat rahoittaneet Patricia Seppälän säätiö dokumenttikuvaukseen ja Svenska Kulturfonden.

fotoZafari 2014 Mielikuvitus
30.10.2014 asti

Järjestyksessä 22. FotoZafari-valokuvauskilpailun teemana oli Mielikuvitus.

Voittajien kuvat ovat esilla tulosteina ja kehystettyinä, muut kuvat diaesityksenä.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti 10-14, ke ja to, pe 10-17, la 12-16

Niclas Warius / Vanitas
Kuva: Niclas Warius.26.10.2014 asti

1600-luvun Vanitas-maalausten tapaan Niclas Wariuksen valokuvat muistuttavat kaiken katoavaisuudesta.

Niclas Warius (s.1972) on valmistunut valokuvataiteiden maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2003 ja hän toimii kuvataiteilijana sekä valokuvaajana.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti-su 10-18

Kameraden-ryhmä: SUHTEITA – valokuvia ja veistoksia
1.11.2014 asti

Kameraden-ryhmä taiteilijat: Simo Honkanen, Jukka Kari, Eero Metsola, Jyrki Metsola, Vesa Salminen, Otto Vakkari.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16

Digicamera.netin Foorumilta:

Tonskulus.kuvat.fi, blogi.

  • Canon EF 300mm f/4L USM+EF 2x II, 2.3.2014. Päätin kokeilla miten teräväpiirtoiseksi havaitsemani vanha 300millinen selviytyy 2x telejatkeen kanssa. Toisinaan tulee vastaan tilanteita joissa lisäpolttovälille olisi käyttöä ja silloin telejatke pääsee oikeuksiinsa. 2x telejatke nimensä mukaisesti tuplaa objektiivin polttovälin, mutta samalla verottaa valovoimaa niinikään 2x eli kahden aukon verran.
  • Veteraani ilman kuvanvakaajaa, 24.11.2013. Canon EF 300mm f/4.0L usm on peräisin 1990-luvulta eli filmiajoilta. Iästään huolimatta objektiivi tarjoaa edelleen ensiluokkaista kuvanlaatua. Näitä tosin ei ihan jokapäivä tule vastaan käytettyjen markkinoilla toisin kuin tämän uudempaa painosta, joka on varustettu kuvanvakaajalla. Siitä tosin saa pulittaa rahaakin tuplamäärän.
  • Testi: Canon EF 85mm f/1.2L USM II, 3.11.2013. Canon päivitti muutamia vuosia takaperin tämän lippulaiva potrettilasinsa II versioon ja päivityksen myötä on saatu korjattua muutama 1 version vaivoista. Niinpä tässä on esim. ykkösversiota nopeampi tarkennus (liki tuplaten) ja vastavalon sieto on parantunut selvästi. Lasi on taattua L laatua ja tuottaa huikean terävää kuvaa vaativaan käyttöön.
  • RAW - digitaalinen puoliharmaa / täytevalo, 3.11.2013. Erityisesti maisemakuvaaja törmää usein kameran dynamiikan rajoituksiin, kun kuvattava maisema sisältää suuria valoisuuseroja. Mikäli lopputulokseen haluaa näkyville sävyjä sekä tummista että vaaleista alueista esim taivas ja maa, joudutaan objektiiviin kiinnittämään puoliharmaasuodatin joka tummentaa taivasta. Tämä ehkäisee taivaan puhkipalamisen samalla kun etuala valottuu oikein. Mikäli puoliharmaata ei ole kameralaukussa tai kuvassa on epämääräisiä luonnottoman tummia alueita, joudutaan turvautumaan kuvankäsittelyyn jossa valikoiden lisätään valoa tummiin kohtiin.
  • RAW -kohinat kuriin! 1.11.2013. Korkeilla herkkyyksillä kuviin tulee väistämättä enemmän tai vähemmän kohinaa joka ei aina ole silmälle miellyttävää - etenkään värillinen ja laikukas "digi" kohina. Onneksi värikohinan saa helposti lähes olemattomiin nykyaikaisilla kohinanpoistomenetelmillä, joita löytyy useimmista raw-kuvien käsittelyyn tarkoitetuista ohjelmista. Tässä käydään kohinan kimppuun Adoben lightroom 3:lla josta löytyy juuri oivat työkalut tätä varten.
  • RAW - perussäädöt osa2, 1.11.2013.
  • RAW-kuvan peruskäsittely, 31.10.2103. Järjestelmäkameran raakaformaatti (raw) on tunnetusti sellaisenaan useinmiten varsin kelvoton useimpiin tarkoituksiin. RAW-kuvat käännetään esimerkiksi JPG muotoon raw-konvertterilla jossa kuvalle voi tehdä tarvittavat säädöt jotta siitä saadaan mahdollisimman luonnonmukainen - tai toki sellainen kuin kuvaaja haluaa. Itse pyrin luonnollisuuteen eli sävyjen tulisi vastata mahdollisimman tarkasti sitä miten kohteen kuvaushetkellä näen. Useinmiten tähän riittää perus valkotasapainon säätö, valotuksen korjaus ja kontrastin säätely.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com.

Digital Photography School.

Digitalcameraworld.com, Nikon D750 review. Viime kuussa julkistettu. 24 megapikselin täyskennoinen, perinteinen järjestelmädigi. Kääntyvä 3.2 tuuman lcd-näyttö, Wi-Fi. Nikon 610:n ja 810:n (36 megapikseliä) välissä. 6.5 kuvaa sekunnissa. Automaattitarkennussysteemiä on päivitetty. Full HD video 60 kuvaa sekunnissa. Suomen hinta runko 2.200 euroa.

Popular Photography.

ePhotozine.com.

Petapixel.com.

IR.

Dpreview.com.

Aphotoeditor.com, Usage and Pricing of Photography in Social Media.

Lensrentals.com, blog, About That 25-300mm f/2.8 You Wanted. Kysyttiin, milloin Canon, Nikon tms. tuo markkinoille 24-300mm f/2.8 zoomin. Millainen objektiivista tulisi, paljon se maksaisi.

Diyphotography.net, Quadcopter Racing and the Future of Cinema. Hauska video, parhaaseen Star Wars -tyyliin. Ranskaa.

The Online Photographer, Open Mike: Lists, and the Top Three Small Cameras. Mitä suosikkikameroita kommenteista löytyy.

Photographyblog.com, Olympus E-PL7 Review. Elokuussa 2014 julkistettu. Micro 4/3 systeemiä, peilitön järjestelmäkamera. 16 megapikselin kroppikenno, kroppikerroin 2x. Kuvanvakaaja rungossa, kahdeksan kuvaa sekunnissa. Wi-Fi. Kääntyvä kolmen tuuman kosketusnäyttö, 1.037.000 pistettä. Ei etsintä, erikseen hankittava. Yksillä akuilla ottaa 350 kuvaa. Värit musta ja hopea. Runko 400 euroa.

Photographyblog.com, Nikon AF-S Nikkor 20mm f/1.8G ED Review. Täyskennoiselle, ei kovin iso eikä kovin kallis (pro-malli kuitenkin). Paino 355g. Kroppikennoisella polttoväli 30mm. Euroopassa hinta on vähän yli 800 euroa.

Kamera & Bild, TEST: Sony A77 II. Uusi versio, puutteita korjattu. Sensori kroppia, 24 megapikseliä. Puolittain valoa läpäisevä peili, elektroninen etsin (2.36 miljoonaa pikseliä). 12 kuvaa sekunnissa edelleen. Runko näyttää ensisilmäykseltä samalta kuin edellisessä versiossa. Sisältä uusi: sensori, paljon nopeampi prosessori, automaattitarkennusta paljon parannettu. Joka suuntaan kääntyvä kolmen tuuman lcd-näyttö. Wi-Fi, nfc. Optinen etsin on edelleen nopeampi, mutta elektroninen etsin pääsee jo aika lähelle. Paino 647 g. Uuden version myötä Sony tarjoaa kunnon vastuksen Canon 7D:lle, Nikon D7100:lle tai Pentax K-3:lle. Suomen hinta, runko vähän alle 1.300 euroa.

Kamera & Bild, Framtidens bildbehandling enligt Adobe. Video, kesto 1:34.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

13.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Yle Uutiset, Luonto, Kuvagalleria: Syksy siivillä ja koskelot kainalopesulla. Lokakuu on jatkunut lämpimänä. Keskisuomalaisten sääkuvaajien otoksiin on tällä viikolla tallentunut muuttoon valmistautuvia siivekkäitä ja tummia kuutamoöitä. 36 kuvaa.

Terävyysalue - Suomen valokuvataiteen museon blogi, yön alla mörkö ja aarre - Pietisen mainosvalokuvaamon kokoelman digitointihanke käynnistyi, 11.10.2014. Möröksi kokonaisuus oli muuttunut siksi, että aineisto on museon resursseihin nähden hurjan laaja ja siksi vaikea ottaa haltuun. Yksittäisiä negatiiveja on kokoelmassa noin 150 000 kappaletta.

Älypuhelimista.

mato78.com, 12 tuuman MacBook Air kauppoihin vasta ensi vuoden puolella.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Dpreview.com, Around the world by bicycle with photographer Nicolas Marino. 14 kuvaa.

ePhotozine.com, How To Use Your Camera's Self Timer Successfully. Milloin.

Earthboundlight.com, Auto White Balance Versus the Sunset, 12,10.2014. Ihmissilmä (tai oikeastaan aivot) hoitaa valkotasapainon automaattisesti ja huomaamatta. Niin kameraratkin useimmiten. Mutta tietyistä tilanteista ei automaattinen valkotasapaino selviä. Silloin tarvitaan ihmistä säätäämään kameraa.

Petapixel.com.

Diyphotography.net, Backup Workflow using BitTorrent Sync and Crashplan. Aika erikoinen ratkaisu.

Euroopan Canon, Lenses: Tilt-and-shift lenses. Perusasiaa.

Pdnonline.com.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

Mirrorlessrumors.com, New Olympus 40-150mm PRO reviews roundup (with Robin Wong).

 

12.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Timon poikkitiedepalsta, Opi perusasiat; se ei koskaan ole liian myöhäistä, 11.10.2014. Poikkitieteellisessä kamerakoulussa ihmetellään tällä kertaa, miten kennon koko mukamas vaikuttaa objektiivin polttoväliin ja valovoimaan.

Iiro Rautiainen.

  • Aamusumumumumu, 3.10.2014. Oon varmaan viimeisen vuoden tai ylikin yrittänyt metsästää täydellistä aamusumua, mutta aina ne on joko olleet omaan makuun liian aikaisin tai sitten on pitänyt mennä luennolle. Mutta tänään palaset loksahtivat viimein paikoilleen ja pääsin vapaapäivän kunniaksi varsin inhimilliseen aikaan kuvailemaan :)
  • Kuinka lisätä Flare -efekti kuvaan? 30.9.2014. Tykkään kuvata tosi paljon vasta-aurinkoon juuri tuon flare-efektin vuoksi, mutta aina erinäisistä syistä sen flaremeiningin saaminen kuvaan ei ole mahdollista. Tai sitten se on vain vähän turhan valju. Photoshop-tutoriaali.

Suomen Lehtikuvaajat ry, Juha Metso - Voodoo 30.9.-19.10.2014, 3.10.2014. Milloin näitte afrikkalaisen kuvan, jossa kuvattavat elävät kuin paikalla ei muita olisikaan?

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

The Atlantic, In Focus.

Boston.com, The Big Picture.

Dpreview.com, Wildlife Photographer of the Year releases images from winners shortlist. Neljä voittajakuvaa tiiserinä. Voittajat julkistetaan 21.10.2014.

ePhotozine.com, Improve Your Landscapes Instantly By Capturing Mood.

Digitalcameraworld.com, How to shoot a digital infrared image.

Digital Photography School.

Petapixel.com.

Joemcnally.com, Up to Our Old Tricks…. Science-lehteen kansivukuva. Speksit olivat jo etukäteen tarkat.

Pdnonline.com.

Kamera & Bild, Ninas väg till »Top model«. Kamerana Canon 5D mark III ja yleensä kiinteäpolttoväliset objektiivit. 31-vuotias muotikuvaaja.

 

11.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Mikä putki autourheilu kuvaukseen? (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Muutama uusi viesti.
  • Tekijänoikeusrikkomus, neuvoa kaivataan... (Kuvaus yleinen). Valokuvia käytetty öljyvärimaalauksiin, ketjun aloittajan ensimmäinen viesti vuoden 2013 lopulla. Eiliseltä sitten uusi viesti: "...Hiljaista pitelee viranomaisten suunnalla, enkä ole viitsinyt itsekään toistaa sanomisiani n:nteen potenssiin (sanat menettävät vain tehonsa). Hiukan kurillani sanon että tekijänoikeusneuvosto on voinut tässä ajassa saada jo ryhmä-burnoutin juttua miettiessään ja pohtiessaan kuinka kieli pidetään keskellä suuta loppulausunnoissa sanomatta niissä oikeastaan mitään kovin ratkaisevaa puoleen tai toiseen. "
  • Canon ef 100-400 L is usm II (Optiikka). Uusimmat.
  • Canon 16-35 f/4 L IS ja EF-S 10-18 (Optiikka). Uusimmat.
  • Tamron SP 150-600/5-6.3 VC USD tulossa (Optiikka). Uusimmat. Viestejä 790 kpl.
  • Nikon D750 (Järjestelmädigit). Uusimmat. Viestejä 295 kpl.
  • Happiness (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). (morsian).

Otso Kantokorpi, Alaston kriitikko.

  • Julkaistua 575: Minä on sekä paikalla että poissa, 9.10.2014. Kantokorpi on kirjoittanut Raakel Kuukan Kouvolan retrospektiiviseen näyttelyyn johdantoesseen.
  • Julkaistua 574 & Näyttelykuvia 928: Vaikutelmia lajien väleissä , 8.10.2014. Kun eräs nykytaiteemme jo tunnustetuista mestareista, valokuvataiteilija ja taiteilijaprofessori Marjukka Vainio (s. 1953) tarttuu Debussyn innoittamana kameraansa, herää katsojalla tietysti ennakko-odotus uudenlaisesta Vainiosta. Vainiohan on tunnettu omalaatuisista kasvikuvistaan, jotka menevät hyvin lähelle kohdetta, usein häkellyttävällä intensiteetillä.

Suomen Journalistiliitto, IL, KSF ja Alma360 irtisanovat kymmeniä, 9.10.2014. Iltalehteä kustantavan IL-Median yt-neuvottelut saatiin päätökseen tällä viikolla. Iltalehden ulkoasutuotannosta irtisanotaan 16 työntekijää, jotka ovat kuvaajia, taittajia, kuvankäsittelijöitä ja kuvasihteereitä.

Älypuhelimista.

  • HS, HS-testissä uusi iPhone 6 ja iPhone 6 Plus, 11.10.2014. Plussat: tarkka ja kirkas näyttö, hyvä suorituskyky ja akunkesto, tyylikäs muotoilu. Miinukset: kallis, ei toimi hanskat kädessä, isompi 6 Plussa on turhan korkea. Apple iPhone 6, hinta 699–899 euroa, iPhone 6 Plus, hinta 799–999 euroa.
  • Mobiili.fi, Galaxy S5 mini -arvostelu osa 2: karsittua tekniikkaa. Jos Galaxy S5 mini maksaisi kaupassa alle 300 euroa, voisi puhelinta suositella keskinkertaisesta suorittimesta ja rajallisesta RAM-muistista huolimatta. S5 Mini maksaa kuitenkin tällä hetkellä noin 430 euroa, mikä on vain reilun satasen vähemmän kuin isoveli S5. Hyvää: mukava kädessä, vedenkestävä, loistava näyttö. Huonoa: kilpailijoihin verrattuna ylihintainen, muistin määrä jättää toivomisen varaa.
  • Digitoday.fi, Testi: Samsung Galaxy Alpha korvaa tingittyjä toimintoja tyylillä. Samsung Galaxy Alpha näyttää ja tuntuu lippulaivamallilta, ja maksaakin sen verran, mutta ei ole aivan yhtä hyvä. Samsung Galaxy Alphaa myydään kaupoissa suunnilleen samalla hinnalla kuin yhtiön Galaxy S5 -lippulaivamallia, vaikka Alpha on ominaisuuksiltaan sitä jäljessä. Hieman epäilyttää, onko tyylikkäämpi ulkoasu ja ohuempi koko sittenkään aivan saman hinnan arvoinen.
  • Yle Uutiset, Kotimaa, Viestintävirasto: Älykännykän kartan käyttöä kannattaa treenata kotikulmilla.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, An Assortment of Shadow Images. Teemana varjo.

Digitalcameraworld.com, 6 classic composition techniques every photographer should know.

Diyphotography.net, Understanding Full-Frame vs Crop-Sensor Impacts on Depth-Of-Field And Perspective. Esimerkkikuvia.

Petapixel.com.

Thephotoargus.com, Surreal Landscape Photography by Christopher O’Donnell.

ePhotozine.com.

Popular Photography.

IR.

Luminous Landscape, Two Weeks With The Olympus E-M1. Asuntokaupassa pätee "sijainti, sijainti, sijainti". Kameroissa paino on viime aikoina siirtynyt lauseeseen "paino, paino, koko".

The-digital-picture.com, Photoshop Playbook: How to Introduce/Modify Lighting in Post Production. Adobe Photoshop YouTube Channel. Video, kesto 5:40.

Kamera & Bild, Sony A7s – den som ser i mörkret. Täyskenno 12 megapikseliä (isommat pikselit, kroppikerroin siis 1x), pienikokoinen peilitön järjestelmädigi. Videoihin erityisen sopiva, mutta myös still-kuviin. 4k video (ei muistikortille vaan hdmi-liitännän kautta). Kolmen tuuman kääntyvä näyttö. Wi-Fi. Elektroninen etsin, diopterisäätö -4 ... +3. Yksillä akuilla ottaa 380 kuvaa. Paino 485 grammaa.

Kamera & Bild, Fotomässan 2014: Välkända fotografer ställer ut. 21.11.2014 avautuvat Pohjolan suurimmat fotoalan messut. Tukholman ulkopuolella Älvsjössä.

Fotosidan.se, Fyra stora utställningar på Fotomässan. Vaikkapa luontokuvanäyttely, kuvia 48 kuvaajalta, 70x100cm.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

10.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

HS, Meeri Koutaniemi koulukiusaamisesta: "En voinut olla heittopussi", 9.10.2014. Kun valokuvaaja Meeri Koutaniemi oli lapsi, hän vastasi väkivaltaan väkivallalla. Nyt hänellä on kamera.

Suomen Kuvalehti, Markus Henttosen on the road -kuvat on riisuttu ajasta ja paikasta, 10.10.2014. Lahden Taidemuseossa nähdään iso kattaus Markus Henttosen road trip -valokuvia. Näyttely on nykyään Berliinissä asuvan taiteilijan tähänastisen uran laajin. Twisted Tales – Road to Hope -sarjan kuvat ovat syntyneen tien päällä: Detroitissa, Los Angelesissa, New Yorkissa ja Berliinissä, ja jokunen otos kuvaajan syntymäkaupungissa Lahdessa. Tosin tätä kaikkea katsoja ei tiedä, sillä Henttonen on riisunut kuvat aikaan ja paikkaan sidotuista viitteistä.

Yle Uutiset, Ilmiöt, Näin otat parempia kissakuvia: lue ammattilaisen vinkit ja jaa kissamaisin otoksesi. 9.10.2014. Digikameroiden ja sosiaalisen median myötä maailman kissakuvatulva on lisääntynyt valtavasti. Kissa istuu, kissa makaa, tuossapa kuva kissasta edestä ja takaa. Joitakin kissakuvat korpeavat, mutta muutamalla ammattilaisvalokuvaajan vinkillä kuvista saa entistä parempia. Jaa oma kissakuvasi!

Jenny ja Antti Wihurin rahasto, vuosi 2014. Valokuva:

  • Teatterimuseon säätiö. 5.000 euroa verkkonäyttelyn "Tunteita ja eleganssia - Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista" toteutukseen
  • Kirjailija Katja Kettu, valokuvaaja Meeri Koutaniemi ja toimittaja Maria Seppälä. 9.000 euroa suomalaisten ja intiaanien jälkeläisiä käsittelevän kaunokirjallisen valokuvateoksen työstämiseen
  • Yhteiskuntatieteiden kandidaatti Lena Christel Nelskylä ja valokuvaaja Elise-Anette Kokkonen. 5.000 euroa Lottatarinoita-kirjan tekemiseen
  • Taiteen maisteri Laura Nissinen. 24.000 euroa väitöskirjatyöhön "Abstraktio suomalaisessa valokuvataiteessa"

Valokuvatorstai, 339. Haaste. 9.10.2014. "muotoiltu".

Älypuhelimista.

  • Mobiili.fi, Vertailussa Apple iPhone 6 ja Samsung Galaxy Alpha – kohtuukokoiset premiumpäälliköt. Galaxy Alpha on mielenkiintoinen pelinavaus Samsungilta. Laite on kevyt, siro, tehokas, siinä on paljon ominaisuuksia ja toimintoja, premium-luokan hinta sekä alumiininen kehys laitetta kiertämässä. Sekä Alpha että iPhone 6 käyttävät 4,7-tuumaista näyttöä, mikä ei tänä päivänä enää ole erityisen suuri näyttö älypuhelimelle. Samsungin muihin huippulaitteisiin verrattuna näyttö on jopa pieni, kun taas iPhonessa hyppäys aiemman mallin 4-tuumaisesta näytöstä on melkoisen suuri.

    Laitteiden ominaisuuksia listattuna katsellessa mieleen nousee, että Samsung olisi paljon kilpailijaansa tehokkaampi ja omaa enemmän ominaisuuksia, mutta tilanne ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Käytettävyydessä on isoja eroja ja osittain paremman laitteen valitseminen on kiinni myös kunkin henkilökohtaisista mieltymyksistä.

  • Selkäkanava, Pää pystyyn - vältä tekstariniska! Ongelmat näyttöpääte-ergonomiassa liittyvät etukumaraan työasentoon ja pään työntymiseen eteen. Tekstatessa päätä pidetään vielä alempana ja siitä voi aiheutua jopa yli 15 kilon lisäkuorma niskanikamille. Niskalihakset työskentelevät venyneenä, jolloin nikamiin kohdistuu painetta. Etukumara pään asento on niskalihaksille epänormaali.
    • Keski-ikäisten ja sitä vanhempien niska kestää tekstailurasitusta huonommin kuin nuorempien. Nuorilla huono kosketusnäytön käyttö johtaa helposti pysyviin ryhtivirheisiin. Kun toistetaan samoja huonoja asentoja, ne opitaan pysyviksi.
    • Niska-hartiajumppa. Video, kesto 2:37. Ryhtijumppa 2.

TE-palvelut, Valokuvaaja, 7 paikkaa, zentuvo Finland Oy, Kirkkonummi, Lohja, Nummela, Vaasa, Hämeenlinna, Rovaniemi, Mikkeli. Kuvauspalveluja kiinteistö- ja asunnonvälitysalan tarpeisiin. Valokuvaaja toimii yrittäjänä ja tarjoaa kuvauspalvelut. Zentuvo huolehtii toimeksiantojen hankkimisesta, kuvien editoinnista ja markkinoinnista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com.

Digital Photography School.

Digitalcameraworld.com, Autumn color: saturate golden tones more precisely with this simple workflow.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

Huffingtonpost.com, Improving Your Photography by Taking Fewer Photographs.

ePhotozine.com.

IR.

Popular Phtography.

Dpreview.com.

  • HTC introduces the RE digital camera. Ei etsintä, ei näyttöä, vain sulkimen nappi. Still- tai videokamera. Voi käyttää älypuhelimen kautta. 16 megapikselin sensori, kiinteä polttoväli f/2.8, 146 asteen kuvakulma, kinovastaavuus 6.5mm. Full HD video 30 kuvaa sekunnissa tai 4xhidastettu video 720p. Mukana 8GB SD-kortti. Yksillä akuilla ottaa videokuvaa 1h 40 min. Vedenpitävä. Lokakuussa myyntiin, $200.
  • Connect, Hipstamatic updates Cinamatic with manual controls. iOS.

Photoshelter.com, Resources. The Ultimate Guide to Starting Your Photography Business. 32-sivuinen pdf lähetetään email-osoitteeseen.

Fotosidan.se, Bildradion 92: "I am not a shallow person". Kesto 51:36.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

09.10.2014   (linkki)

Osallistu #Phoneography-näyttelyyn kännykkäkuvallasi:

Suomen valokuvataiteen museon nuorten ryhmä Photofuss järjestää Helsingin Lasipalatsissa 18.-23.11. #Phoneography-näyttelyn, joka esittelee älypuhelimilla kuvattuja ja käsiteltyjä valokuvia.

Näyttelyyn voi kuka tahansa tarjota omia taiteellisia kännykkäkuviaan. Kukin voi lähettää tarjolle vain yhden kuvan. Kuva tulee lähettää 17.10.2014 mennessä. Näyttelyyn tulevat valokuvat valitsee Photofuss-ryhmän raati.

Samaan aikaan Valokuvataiteen museossa esillä olevassa #snapshot-näyttelyssä on myös esillä paljon kännykällä otettuja kuvia. Mutta siinä missä #snapshot tuo esiin kännykkäkuvauksen massailmiöitä – selfieitä, ruokakuvia ja eläinkuvia – haluaa #Phoneography muistuttaa, että kännykällä voi tehdä myös taidetta.

Meeri Koutaniemi: Vapaita unelmia
Kuva: Meeri Koutaniemi.12.10.2014 asti

Valokuvaaja Meeri Koutaniemi ja lastenoikeusjärjestö Plan toteuttivat valokuvaushankkeen yhdessä kamalari-orjuudesta vapautuneiden nepalilaistyttöjen kanssa.

Kamalari tarkoittaa Nepalin alkuperäiskansaan tharuihin kuuluvaa tyttöä, jonka vanhemmat ovat myyneet kotiapulaiseksi ja joka työskentelee orjuuteen rinnastettavissa oloissa nimellistä korvausta vastaan.

Koutaniemi piti elokuussa 12 entiselle kamalari-tytölle viikon kurssin, jolla nämä oppivat valokuvauksen perusteet ja pohtivat kokemuksiaan ja unelmiaan.

Koutaniemi valokuvasi tyttöjen tarinoista näyttelyn Vapaita unelmia, joka on esillä Kampin kauppakeskuksessa. Tyttöjen omista valokuvista on koostettu Planin sivuille verkkonäyttely Vapaat katseet.

Kampin kauppakeskus, Helsinki
Näyttely on esillä Atriumin ilmatilassa ja 1. kerroksessa.

Four Seasons
Kuva: Teuvo Rämänen.23.10.2014 asti

Kameraseuran Maisemakuvaajat-kerhon vaihtonäyttelyiden osana Zagrebissa 2013 nähty Four Seasons -näyttely on nyt esillä Kameraseuran galleriassa.

Näyttelyssä on teoksia 23 kuvaajalta, kultakin 1-4 teosta. Näyttely kattaa maamme neljä vuodenaikaa.

Kuva: Teuvo Rämänen.

Kamera-galleria,
Lastenkodinkuja 1, Helsinki
ti–pe klo 10-15 (sisäänkäynti päivisin Kamera-lehden kautta, Lastenkodinkatu 5)

Antti Koli: Käärmeen elämää
Kuva: Antti Koli.26.10.2014 asti

Antti Koli on kuvannut viitisen vuotta kaupunkiluonnossa yhä harvemmin tavattuja käärmeitä. Kuvaamisen myötä pelokas suhtautuminen käärmeisiin muuttui ja myötätunto matelijoita kohtaan heräsi.

Käärmeet on kuvattu omissa elinympäristöissään kallioilla, puunrungoilla, varvikoissa ja vedessä.

Virka Galleria
Sofiankatu 1 / Pohjoisesplanadi 11-13, Helsinki
ma-pe 9-19, la-su 10-16

Digicamera.netin Foorumilta:

Timon poikkitiedepalsta, Guggenheim dollarilla, auringonnousu viidelläsadalla tuhannella. 9.10.2014. Poikkitieteilijä tutkaili mediapankin hinnastoa. Hintahaitarissa löytyi laajuutta.

Yle Uutiset, Luonto.

Älypuhelimista.

  • Tapsan tablettitarinoita, Uusi isompi iPhone 6 Plus. Ainoa huono puoli on kännykän liian suuret reunukset ja painoakin on mielestäni liikaa. LG on onnistunut toteuttamaan samankokoisella 5,5 tuuman näytöllä varustetun G3-kännykkänsä huomattavasti pienemmillä ulkomitoilla ja painoakin on melkein 20 grammaa vähemmän. Kuljetan kännykkää etutaskussa ja tämän takia se saisi olla hieman pienempi kooltaan.
  • Mobiili.fi, Arvostelussa iPhone 6 – onko koolla väliä? Apple on yhdistänyt oman rautansa omaan käyttöjärjestelmäänsä, ja lopputulos on pitkälle optimoitu. Tämä on seikka, joka teknologia-aiheisia sivuja lukiessa turhan usein unohtuu. Esimerkiksi akun kestosta ei voi päätellä mitään vertaamalla kahden käyttöjärjestelmältään poikkeavan laitteen akkujen kapasiteettia. Mielestäni ylivoimaisesti parasta iPhone 6:ssa, kuten edeltäjissäänkin, on ollut käytön sujuvuus.
  • Mobiili.fi, Tämän sovelluksen avulla esittelet helposti kuvia kavereidesi puhelimien kautta. Microsoft Ximin avulla käyttäjä voi luoda kuvaesityksen, jota esitellään internet-yhteyden kautta muille. Microsoft Xim on saatavilla Androidilla ja Windows Phonella. iOS:lle sovellus saapuu lähiaikoina.
  • Taskumuro.com, HTC julkaisi Desire Eye -älypuhelimen kahdella 13 megapikselin kameralla. Näytön koko on 5,2 tuumaa ja tarkkuus 1920x1080 pikseliä.

Vantaan Sanomat, Tuulilasikameroita myydään enemmän kuin koskaan – tallentaa autoilijan törttöilyt. Eniten kameroita ostavat ammattikuskit. Täysperävaunuyhdistelmää ajava Tommi Lehtinen käyttää kameraa tien päällä aina, koska isolle ajoneuvolle sattuu pieniä vaaratilanteita päivittäin. Usein syynä ovat varomattomat kaistanvaihtajat. Elektroniikan jälleenmyyjä Gigantin tuotepäällikkö Janne Fastan mukaan laitteita on tänä vuonna myyty satoja kappaleita. Verkkokauppa.comin markkinointijohtaja Esa Hjerppen mukaan autokameroilla on kameroiden kokonaismyynnistä marginaalinen, mutta kasvava osuus.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Digitalcameraworld.com, How to use a graduated filter… the wrong way round.

ePhotozine.com.

The Online Photographer, Sensor Size. Mikä voisi olla edistyneen harrastajan kameran sensorin minimikoko. Onko kysymys ylipäätään mielekäs. Lue kommentit.

Diyphotography.net.

IR.

Gizmodo.com, The History of Architectural Photography Told In 16 Stunning Images.

Petapixel.com, Rediscovered Slides Show Victorians Knew How to Get Silly In Front of the Camera.

Treat.com, Glossary of Photographic Terms.

The-digital-picture.com, B&H Posts Hands-On Review of the Canon EOS 7D Mark II.

Luminous Landscape, The Think Tank Navigator Bag. Lentokentille. Vähän alle $300.

Fotosidan.se, TEST: Bildskärmar för fotografer. Näytöt testissä. Kalibrointi ja profilointi. Luonnehdinnat kustakin näytöstä.

  • Eizo Coloredge CX240, IPS, 24 tuumaa, 1920 x 1200, 9.500 kruunua, 1.042 euroa.
  • Nec Spectraview 242, AH-IPS, 24 tuumaa, 1920 x 1200, 11.000 kruunua, 1.206 euroa
  • Asus PA248, IPS, 24 tuumaa, 1920 x 1200, 3.500 kruunua, 384 euroa
  • Benq BL2411, IPS, 24 tuumaa, 1920 x 1200, 2.900 kruunua, 318 euroa
  • Dell U2413, IPS, 24 tuumaa, 1920 x 1200, 4.300 kruunua, 471 euroa
  • Fujitsu P23T-6, IPS, 23 tuumaa, 1920 x 1080, 3.200 kruunua, 351 euroa
  • HP Z24i, IPS, 24 tuumaa, 1920 x 1200, 3.200 kruunua, 351 euroa
  • Philips 234E5Q, AH-IPS, 23 tuumaa, 1920 x 1080, 1.500 kruunua, 164 euroa

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

08.10.2014   (linkki)

Hannes Heikura: Zone
Kuva: Hannes Heikura.30.11.2014 asti

Näyttely sisältää kaksi mustavalkoista teoskokonaisuutta, DARK ZONE – Hämärä vyöhyke (2011) ja WE WALK ALONE – Kuljemme yksin (2013).

Molemmat sarjat on kuvattu Heikuran kotikaupungissa Helsingissä. Kuvissa kaupunki muuttuu kuitenkin ajaltaan ja paikaltaan tunnistamattomaksi mielenmaisemaksi. Jyrkät varjot ja pimeyttä halkovat valokaistaleet nostavat esiin ihmisen yksinäisyyden kaupungin vilskeessä.

Hannes Heikura (s. 1958) valmistelee trilogian kolmatta osaa, joka on värillinen ja nimeltään END OF THE ROAD.

Jyväskylän taidemuseo
Kauppakatu 23, Jyväskylä
ti-su 11-18
6 / 3 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi, perjantaisin kaikki ilmaiseksi

(kertaus) Yle Kulttuuri, Hannes Heikura valmistautuu valokuvissaan loppuun, 21.9.2014. Hannes Heikuran valokuvissa valmistaudutaan lopulliseen yksinäisyyteen, koska "mikään ei saa tulla yllätyksenä". Valokuvaaja työstää parhaillaan jatkoa Dark Zone ja Walk Alone -kuvasarjoille.

  • Valokuvaaja Hannes Heikuran kuvatrilogian päätösosa End of The Road on kahdesta ensimmäisestä osasta poiketen värillinen. Sarjan teemassa synkät sävyt säilyvät.
  • Hannes Heikura vieraili perjantaina Radio Keski-Suomessa. Haastattelussa hän pohtii lopullista yksinäisyyttä ja sitä, miksi auto on lopulta parempi kuin ystävä. Kesto 7:49.

Digicamera.netin Foorumilta:

Rajalablogit.

  • Välähdyksiä, Photokina-reissupostaus osa 2: Kuvauskävelyllä Kölnissä, 5.10.2014. Kuvauskävelyretken oppaina toimivat matkailuvalokuvaajat Elia Locardi sekä Ken Kaminesky. Molemmat heistä ovat Fujifilmin X-photographer -lähettiläitä, joten sponsoreita ei tarvinnut kaukaa etsiä. Fujin lisäksi toisena näkyvänä sponsorina tapahtumassa oli Zeiss.
  • Kuvakulmia, Lightroomin perusteet, osa 3.6: HSL/Color/B&W, 5.10.2014. Tässä osassa perehdymme värisäätöihin. Värisäätöjä voi tehdä Lightroomissa usealla eri tavalla, mutta HSL / Color / B & W -paneeli tarjoaa tähän tarkimmat työkalut. Normaalissa workflow’ssa huomaan tarvitsevani kyseisiä työkaluja melko harvoin, mutta tiettyjen ongelmakohtien korjaamiseen säädöt toimivat erittäin hyvin.

Mpc.fi, Saako omalle tontille tunkeutuneen vakoilulennokin ampua alas? 2.10.2014. USA.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com.

Reuters, Photographers' Blog, The Doors of Rabat.

Diyphotography.net.

Digital Photography School.

Popular Photography.

Petapixel.com.

Digitalcameraworld.com, Waterfall pictures: how to find, set up and shoot moving water.

Photo.net, Story Behind the Photo Contest Entries. Photo.netin kuvia.

Pdnpulse.com, FREE Travel Photography Video Tutorial. Video, kesto 1:06:57.

Strobist, On Assignment: Ben Lurye, 6.10.2014. Kotistudio ulkoilmassa. Betoniseinät apuna.

ePhotozine.com.

IR, New imaging technology claims to be 12 times as color-sensitive as conventional sensors. Jaa. 36 eri värikanavaa.

Petapixel.com, New Imaging System Promises 12-Times More Color Sensitivity than a Traditional Sensor.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

07.10.2014   (linkki)

F5.6-klubi tänään alkaen klo 19: Kankaan tehtaan sulkeminen jätti Jyväskylän keskustaan valtavan ei-kenenkään-maan. Alueen muuttumista seuraa viisi valokuvaajaa. Kangas on osa Luovan valokuvauksen keskuksen 25-vuotisjuhlallisuuksia.

F5.6-klubilla tutustutaan projektin ensimmäiseeen vaiheeseen.

Tilaisuuden järjestää Photo Do ry. Vapaa pääsy.
Kansallisteatterin Lavaklubi.

Digicamera.netin Foorumilta:

Taiteen edistämiskeskus, Taideneuvosto valitsi uudet jäsenet taidetoimikuntiin, 6.10.2014. Seitsemään valtion taidetoimikuntaan nimettiin 74 taiteen asiantuntijajäsentä. Apurahapäätöksiä valmistelevissa jaostoissa on lisäksi 27 jäsentä. Alueellisissa taidetoimikunnissa aloittaa 112 asiantuntijaa. Valtion taidetoimikunnat ja jaostot kaudella 2015-16:

Valokuvataiteen jaosto
Harri Laakso, professori, TaT, Akaa, jaoston puheenjohtaja
Anni Leppälä, valokuvataiteilija, Helsinki
Arja-Liisa Räisänen, toiminnanjohtaja, FT, Oulu
Päivi Setälä, TaT, valokuvataiteilija, johtaja, Pori
Santeri Tuori, valokuvataiteilija, Espoo
Hanna Weselius, valokuvataiteilija, Helsinki

Toimikunnat päättävät vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista kukin omalla alallaan ja alueellaan.

Ruskaa ym..

Ilta-Sanomat, ISTV-testi: Sonyn 4K-kameralla kuvaaminen voi käydä kalliiksi. Sonyn käteensopiva Handycam 4K AX100 -uutuuskamera mahtuu melko pieneen tilaan, mutta matkalle saa pakata myös reilun pinon muistikortteja, selvisi testissä.

  • Kuvasin yhteensä noin seitsemän minuutin verran testimateriaaleja. Nämä materiaalit veivät kuitenkin yli 3 gigatavua tilaa tietokoneelta. Se on järkyttävän suuri määrä noinkin pienistä minuuteista.
  • Hinnaltaan Sonyn 4K-Handycam AX100 on noin 2400 euroa.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Digitalcameraworld.com.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

IR.

Dpreview.com.

ePhotozine.com.

The-digital-picture.com.

Fotosidan.se, Sveriges fotohistoria 1970-2000 visas i Helsingborg. Kuvia 50 valokuvaajalta. 11.10.2014 - 15.2.2015.

 

06.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Salamajärjestelmän kokoaminen käsisalamilla (Aloitteleva digikuvaaja kysyy).
  • Mikä vikana ? (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Elikkäs runkona on canonin 5D mark II ja nyt parin päivän aikana on alkanut tekeen semmosta että etsimestä katottuna tiedot mitä sieltä näkyy niin näkyy sumeesti mutta selvän saa kumminkin joten kuten.... (syykin löytyi).
  • Kuvankäsittelyyn pöytäkone (Muut).
  • Paavolan Tarzan - ruskaseuranta (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Sinisten tiilien talo (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Skogbyn ruukista löytyy vanha myllyrakennus, minkä rakentamiseen on käytetty ruukin sivutuotteena tullutta sini-vihreää mönjää mikä on sit valettu tiilimuoteilla seinätarpeiksi. Näky on vähintään ihmetystä herättävä kun läheltä tarkastelee seinän rakennetta.
  • Parit pönöt (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). ...Helkkarin kova meno kyseisessä laakissa. Kerro vähän tarinaa kuvien takaa :)

Pallopanoraamablogi. Poimintoja.

  • Historian siipien havinaa: Salvador Dalí jakamassa nimikirjoituksia, 27.7.2014. Törmäsin netissä Magnum-kuvaaja Philippe Halsmanin vuonna 1963 ottamaan kuvaan Salvador Dalísta jakamassa nimikirjoituksia. Kuva on sikäli poikkeuksellinen että se on otettu pyöreän kuvan tuottavalla kalansilmäobjektiivilla, joka oli kuvan oton aikoihin vielä melkolailla harvoin nähty juttu, olihan kalansilmälinssien massatuotanto vasta saatu alkuun.
  • Tiilikan tähtitaivaan alla, 23.9.2014. Rakas päiväkirja. Viikonloppuna kävin Tiilikkajärven kansallispuistossa. Se on Rautavaaralla.
  • Yhden sumuaamun tunnelmia, 22.9.2014.
  • Linnunrataa 140 asteen verran, 16.9.2014. Uusi yö, uudet pettymykset. Linnunrata kulkee näin syksyllä suoraan tuosta pään yli, joten sitä olisi parhaat hetket kuvata. Ikävä kyllä syksyöihin kuuluu erottamattomasti myös jokaiselle pinnalle tiivistyvä kosteus joka kuvaajaa kiusaa ja linssit kastelee.
  • Revontulimyrsky multimediaspektaakkelina, 13.9.2014. Ennusteet pitivät paikkansa. Maan magneettikenttään saapui kaksi melkein samanaikaista varattujen hiukkasten vyöryä muutama päivä takaperin tapahtuneesta Auringon koronan massapurkauksesta.
  • Kuopiohenge, ainakin melkein, 11.9.2014. ...Mallailinkin että Kuu saattaisi näkyä jonkun kadun päästä - ihmiset, rakennukset ja sen semmoiset tuovat mukavasti Kuukuviin mittakaavaa.
  • Usvaa ja revontulia, 8.9.2014. Näin alkusyksyllä lämmin päivä, pilvetön yö tarkoittaa yöllistä usvaa kun ilman kosteus tiivistyy näkyväksi sumuksi lämpötilan laskiessa. Pilvisinä öinä usvaa on ilmassa vähemmän kun lämpötila ei putoa yhtä jyrkästi.
  • Pallopanoraamojen kuvankäsittely kahden kuvan taktiikalla, 5.9.2014.

Timon poikkitiedepalsta, 190 kilometriä tankkaamatta, 5.10.2014. Poikkitieteellisessä keskustelua siitä, mikä on oikeaa kuvajournalismia ja kuka sitä saa/voi tehdä.

HS, Maailman kuvat.

Valokuvaviestinnän Instituutti VaVi, blogi. Miljööhenkilökuvauksen työpaja Tallinnassa, 2.10.2014. Pidin viime viikolla miljööhenkilökuvauksen ja valaisun työpajan Tallinnassa. Miljööhenkilökuvauksessa valaisun tavoitteena on tukea vallitsevaa valoa. Sen takia heti, kun menee kuvauspaikalle, kannattaa tutkia ensin vallitsevan valon suunta, luonne ja väri.

  • Työpajaan osallistui joukko tallinnalaisia ammattivalokuvaajia. Oli mielenkiintoista tavata jälleen kollegoita, jotka toimivat erilaisissa paikoissa.
  • Käytin tässä työpajassa jatkuvia valonlähteitä. Ne ovat hyviä kuvausdemoissa ja tietty myös kuvauksissa, jotka tehdään sisätiloissa, joissa on vähän vallitsevaa valoa. Valon näkee koko ajan.

Terävyysalue - Suomen valokuvataiteen museon blogi, Selfie 50-luvulla. 2.9.2014. Uuden Suomen kuva-arkistoista löytyi sattumalta palanen omakuvauksen eli selfien historiaa. Kuvassa on saksalaisvalmisteinen Primafot Fotomatic -valokuvausautomaatti, jonka sisällä on Robot 24x24 -kamera.

Älypuhelimista.

  • Taskumuro.com, Videokatsauksessa Applen uusi iPhone 6. Videolla käydään läpi tutusti iPhone 6:n rakennetta, jota verrataan muun muassa vuonna 2008 esiteltyyn iPhone 3G:n. Paneudumme myös laajasti iOS 8 -päivitykseen ja sen ominaisuuksiin.
  • Yle, Uutiset, kotimaa, Poliisi: Pidä huolta älypuhelimestasi ravintolaillan aikana. Tiedotteessaan poliisi toteaa, että näin lokakuussa eletään poliisin kannalta ehkäpä vuoden hiljaisinta aikaa, mutta poliisi haluaa muistuttaa muun muassa älypuhelimista huolehtimisesta.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Diyphotography.net.

Digitalcameraworld.com, DIY Photography Hacks: how to make a tripod strap that doubles as a support.

ePhotozine.com.

Earthboundlight.com, I've Got the Blinkies - Is My Display Broken? 5.10.2014.

IR, Nikon D750 enchants on the Isle of Enchantment: Real-world shots from Nikon’s latest full-frame.

Lensrentals.com, blog, Quick Zeiss 85mm Otus MTF Charts. Miltä $4.600:n objektiivin MTF:t näyttävät.

Kamera & Bild, Jacob Sjöman: När ljuset är magiskt. Haastattelu.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

  • Canonrumors.com, Canon See Impossible Teaser. Noin vuorokausi aikaa. Aiemmin Canonin tämän kaltaisten mainosten tai tiisereiden takana ei ole ollut mitään ihmeellistä.

 

05.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Maan Ruska (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Miksi ruska liitetään aina kasvillisuuteen? Joskus tämä maaperä saa toisenlaisia värejä. Ruska käy luonnossa myös kuoleman edellä.
  • Tähdet (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). tuli eksyttyä hääkuvaus hommiin välillä :) (ja tähdetkin edelleen mukana...).
  • Leineperin tuliruukin takojat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • varjoja (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Aamuruuhka (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Hanhien muutto on vauhdissa ja näitä laiduntaa paikallisella peltoaukealla kymmeniä tuhansia.
    • (Viisi ensimmäistä kommenttia Aamuruuhkasta) ... No nyt. ...+1 Nyt on kyllä huikean hieno kuva! Olet kyllä ollut oikeaan aikaan kuvaa ottamassa, sumu tekee tästä kuvasta mukavan pelkistetyn. ...Tämä on esteettinen ja eeppinen! ...Komee..

Pingstate.nu.

HS, Suomalaislääkäri hoiti Vietnamin sodan symboliksi noussutta tyttöä, 5.10.2014. Pulitzer-palkitun Nick Ut'n ottama valokuva alastomasta kohti kameraa juoksevasta palaneesta tytöstä Vietnamin sodan keskellä vuonna 1972 on ehkä yksi kuuluisimmista sodan kauhuja kuvaavista valokuvista. Tyttö on Phan Thi Kim Phúc, jonka selkä paloi pahasti Etelä-Vietnamin joukkojen harhaan osuneessa napalmhyökkäyksessä.

  • Samaan aikaan Saigonissa (nykyisin Ho Chi Minh) oli lääkärinä Aarne Rintala, joka hoiti Kim Phucia tekemällä hänelle ensimmäiset ihonsiirrot.
  • HS, Ihmiset, Aarne Rintala hoiti napalmin polttamia Vietnamissa. Professori Aarne Rintala kuoli 10. syyskuuta Liedossa.

Älypuhelimista.

Savon Sanomat: Kuopioon ainutlaatuinen tsunamikuvien näyttely. Kuopiossa avataan tapaninpäivänä ainutlaatuinen tsunamivalokuvien näyttely, kertoo Savon Sanomat. Esillä näyttelyssä on muun muassa keskusrikospoliisin uhrintunnistusyksikön ottamia kuvia. Kuvia on otettu paikoilta, joihin media ei päässyt.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Digitalcameraworld.com, How to use flash to freeze action with motion blur.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

ePhotozine.com, Macro Photography Tips - Raindrops On Windows.

Luminous Landscape, Pentax 645z Astrophotography Using the iOptron SkyTracker. Ratkaisu kaupunkien valosaasteen aiheuttamaan ongelmaan. Alle $500.

Gizmodo.com, Reframe, Turn Off Your Camera's Noise Reduction. Kannattaisi melkein aina ottaa pois päältä.

Fotosidan.se, Ljusskolan: Låt dioderna leda dig rätt. Led-paneelit.

 

04.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Se tunne, kun kaikki omat kuvat näyttävät roskalta (Kuvaus yleinen). Tiedättekö? Ensin sitä on kovin rakastunut omiin kuviinsa - minulla tämä tapahtuu yleensä silloin, kun puran kuvat koneelle - mutta jo vähän ajan päästä kuvia selatessa tuntuu siltä, että nämä ovat kaikki huonoja.
  • LR5 poisto/uudelleenasennus (Kuvaus yleinen). Ohjelma asennettu cd:ltä mutta haluaisin vaihtaa ohjelman toiseen koneeseen ja poistaa siis toisesta. Miten tuo käytännössä tapahtuu että pystyy rekisteröimään tuolle uudelle koneelle?
  • Kolmen tonnin linssit nyt kolmellasataa (Kuvankäsittely).
  • Nikon Cash Back... (Optiikka). http://campaign.nikon.fi/ Voi olla, että objektiivikauppa piristyy hetkeksi... Tää auttaa kotimaisia liikkeitä, mikä on hyvä juttu.
  • Tele pohdiskelua (Optiikka). Hankintaan tulee lähiaikoina Canoniin teleobjektiivi. Tarkoituksena on hankkia n. 500 mm polttovälinen objektiivi. Omassa pienessä mielessäni olen pyöritellyt seuraavia vaihtoehtoja: 1. Canon EF 70-300 L + hyvä croppirunko, jolloin max. polttoväli 480 mm. 2. Tamron 150-600 + 5D MK III.
  • Peilittömien yksinkertaisuus ja edullisuus (Järjestelmädigit).
  • Aamusumua (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Tein aamulla pikkureissun Rovaniemen joenrantaan sopivan sumukelin yllättäessä, loput täällä:...
  • Näin tehdään "kunnon kuva" kaupunginjohtajasta (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Linnunrataa idän suunnassa (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Teema: Suomen Kirkot (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusia kirkkokuvia.

Valokuvaamo Klik, Näin tehdään "kunnon kuva" kaupunginjohtajasta, 26.9.2014. Ylöjärven Uutisten päätoimittaja Matti Pulkkinen lähestyi vähän aikaa sitten minua ja pyysi ottamaan Ylöjärven Uutisten 80-vuotisjuhlanumeroon ”kunnon kuvan” Pentti Sivusesta. Pentti on ollut Ylöjärven kaupungin johtajana lähes 20 vuotta ja on jäämässä ansaitulle eläkkeelle. Sain siis kunnian ikuistaa tämän tärkeän hetken, kun Pentti on vielä työssään.

Remonen.fi.

  • Hylkymetsällä, 28.9.2014. FB:ssä alkoi ilmestymään kuvia könöllään olevasta veneestä, joten sitähän piti lähteä katsastamaan. Sen verran kuvien yhteydessä oli tietoja, että kyseinen ilmestys pitäisi löytyä Verkkosaaresta. Kamerat vaan kassiin ja auton nokka kohti keskustaa.
  • Hevon Kuusessa, 10.9.2014. Ypäjän hevoskuvasukurssin seurauksena meillä on ollut FB:ssä oma kurssilaisten ryhmäsivu, jossa on käyty kaikenlaista lähinnä hevoskuvaukseen liittyvää keskustelua ja kuvien jakoa. Siellä oli sitten pari viikkoa sitten ilmoitus mahdollisuudesta lähteä kuvaamaan 2-3 -vuotiaiden orien kesälaitumen päätöstä. Mikäs sen hauskempaa, kuin viettää syksyinen aamuyö laitumen äärellä.

Yle Uutiset, Viihde, Selfie ilman naamanvääntelyä on haaste myös Suomen Insta-kuninkaalle, 3.10.2014. Kuvapalvelu Instagramin Suomen seuratuin henkilö on kaarinalainen Benjamin Peltonen. Hänelle selfie on arkipäivää, mutta tuottaa joskus myös päänvaivaa. Ainakin silloin, jos kuvassa ei saa lainkaan ilmehtiä.

  • Syyskuun alussa ensimmäisen singlensä julkaissut Benjamin Peltonen on tottunut olemaan kuvissa, varsinkin itse otetuissa. Noin 226 000 ihmistä seuraa lähinnä Peltosen itse itsestään ottamia kuvia kuvapalvelu Instagramissa.

Peter Forsgård, Tim Page part 2. Tänään taas pääsi kuuntelemaan legendaarista sota- ja kriisialuekuvaajaa Tim Pagea. Tällä kertaa Ateneumin auditoriossa.

Älypuhelimista.

Ja vielä vähän eiliseen Nyt.fi:n Ne upeat kuvasarjat, joita ihastelet kaikki päivät? Todennäköisesti varastettu, 2.10.2014. Viimeisessä kappalessa mainitaan Hera Bell....

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, A Collection of Stunning Photos of Birds.

Digitalcameraworld.com, 6 things you can learn by taking photographs every day.

Petapixel.com.

ePhotozine.com.

Popular Photography, How-To: Take Better Breakfast Instagram Photos

IR.

Photo.net, Navigating Lightroom: The Map Mode (Video Tutorial). 17. osa sarjaa. Video, kesto 3:41.

Dpreview.com.

Kamera & Bild, Guide: Lagring i molnet. Fotoskola. Pilveen kuvat. Dropbox. Bitcasa. Irista. Google Drive. Flickr.

Fotosidan.se, Bildradion 91: Så vinner man en fotomaraton. Kuunneltavaa, kesto 39:50.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

03.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Hahnel Giga T Pro II ja timelapse -kuvaus (Aloitteleva digikuvaaja kysyy).
  • Kuvasi varastetaan netissä (Sana on melkein vapaa). Toteaa Nyt liite. Mutta kuka perkele on vuotanut Hera Bellin sinne...
  • HDR skannaus (Printterit, skannerit). Tarve olisi skannata vanhoja 6x6 ja 9x12 formaatin kuvia tasoskannerilla. Resoluutio noissa juuri ja juuri riittää, mutta kuvan dynamiikka ei oikein. Sitten luin jostain, että HDR tekniikalla voisi myös parantaa skannauksen laatua olennaisesti. Onko joku perehtynyt asiaan? Itselläni ei ole kokemusta HDR kuvaamisesta, vain luettua tietoa hieman.
  • Idän Palmu (hylky) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Remosen blogin innoittamana ( http://www.remonen.fi/photoblog/hylkymetsalla/ ) lähdin katsomaan tätä uutta kallellaan olevaa hylkyä keskellä Helsinkiä. Olihan se kohtuullisen hupaisa kohde...

Nyt.fi, Ne upeat kuvasarjat, joita ihastelet kaikki päivät? Todennäköisesti varastettu, 2.10.2014. Oletko nähnyt netissä kiertävän upean kuvasarjan eläimistä hylätyissä taloissa? Ne kuvat ovat luultavasti varastettuja. Jos valokuvan lataa nettiin, joku voi kopioida sen ja julkaista ilman lupaa. Se nyt vain on netin logiikka.

  • Isot, kaupalliset nettisivustotkin ovat muuttuneet röyhkeämmiksi. Nyt.fi:ssä tiistaina julkaistussa haastattelussa palkittu valokuvaaja Maija Tammi kertoi joutuneensa kiristyksen kohteeksi.
  • Esimerkiksi suomalaisen Kai Fagerströmin autiotalon eläimistä kertovaa kuvasarjaa The House in the Woods on katsottu BoredPandan sivuilla lähes miljoona kertaa.
  • Wilma Hurskainen ei saanut mitään korvausta siitä, että Huffington Postin kaltainen suuri, mainostuloja takova sivusto julkaisi hänen kuviaan. Se on alan tapa.
  • Netissä tapahtuu myös törkeitä huijauksia, joissa toisen ottamilla valokuvilla yritetään saada konkreettista taloudellista tai ammatillista etua.
  • Tällaiset kuvavarkaat osaavat huijata taitavasti netin kuvanhakukoneita, kuten Reverse Image Searchia. Yksi kuuluisista on kanadalaisen valokuvaajan Hera Bellin tapaus, josta myös Reddit uutisoi.

/alku (DCN Uutiset 12.12.2012) Tapaus Hera Bell opetti muutaman asian. Useita vuosia jatkuneet kuvavarkaudet onnistuivat yksinkertaisin keinoin. Googlen kuvahaku ei toimi, jos kuva käännetään peilikuvaksi. Googlen kuvahaku ei toimi, jos kuvan värimaailmaa muutetaan (ääritapauksessa mustavalkoiseksi). Kaikki alkoi oululaisen kuvaajan viestistä Digicamera.netin Foorumille, 1.12.2012.

Ja sillä tavoin akuutti vaihe on ohi, että Googlen välimuististakaan ei enää löydy Hera Bellin blogia ja sivuja. Hera Bell itse poisti sivut, kun kuvavarkauksien laaja-alaisuus alkoi käydä ilmi. Nyt voimme sitten ruveta miettimään, mitä muuta tämä episodi meille opetti. Sekä hyvässä että pahassa.

Who took this photo? The curious case of Hera Bell and the larger issue of photo ownership in the digital age. Muun ohella blogissa esitellään 27 Hera Bellin kuvavarkautta.

Suo ja City.

Swamp & City.

And this was Hera Bell's "apology" for using Petri's (and lots and lots of other photographers' work), recent email to Petri (the Finnish photographer, who started it all...).

"I hope you are happy Petri. If this was your war and you won. I will no longer live. Merry christmas. I don't blame you. Dont't feel ever sorry for me. If you have faith in God, maybe we might meet at a next life.

I love everything beautiful. Never made a penny in life. I made my own mistakes, like we all do.

I forgive all, as I ask forgivness from God.

I am so sad that my amazing family and husband will suffer through all this.

I hope this never happens to you. Just be happy. Life is short. As mine will be.

Regards,

Hera"

One question: who is the thief and who is the victim? Who is the wrongdoer? Is this the sincere apology and repentance of the "sinner"? /loppu (DCN Uutiset 12.12.2012)

Yle Uutiset, Kotimaa, Vuoden ilmailukuva on valittu, 2.10.2014. Jussi Määtän kuva avautuvan varjon ensisekunneista on voittanut Vuoden ilmailukuva 2014 -kilpailun.

HS, Suomalaisvalokuvaaja Britannian kuninkaallisen arkkitehtuuri-instituutin kunniajäseneksi, 2.10.2014. Arkkitehtuurivalokuvistaan tunnettu valokuvataiteilija Ola Kolehmainen (s. 1964) on kutsuttu Britannian kuninkaallisen arkkitehtuuri-instituutin RIBA:n kunniajäseneksi. RIBA kutsuu kunniajäsenikseen henkilöitä, jotka ovat toimineet näkyvästi ja merkittävästi arkkitehtuurin puolesta olematta itse arkkitehteja.

Peter Forsgård, Tim Page ja kuvajournalismi, 2.10.2014. Fimage ry järjesti eilen mielenkiintoisen seminaarin. Viiden tunnin aikana lähes täysi Aalto Yliopiston Sampo-salillinen yleisöä sai tuhdin annoksen kuvajournalismia keskustelun muodossa. Ensimmäinen osa oli Rauli Virtasen ja legendaarisen sota- ja kriisaluekuvaajan Tim Pagen keskustelua Pagen urasta ja kuvista. Tim Pagen tarinasta voi lukea hänen verkkosivuiltaan. Melko tyypilinen tarina 60-luvulla kuvajournalistiksi päätyvälle.

Valokuvatorstai, 338. Haaste. 2.10.2014. "olennainen".

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com.

Digital Photography School.

Digitalcameraworld.com, Android vs iPhone: which is best for photographers? Kumpi.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Thephotoargus.com, Great DIY Photography Tips Using Only Household Objects. Video, kesto 2:32.

ePhotozine.com.

Picturecorrect.com, Fall Foliage: Tips For Taking Great Fall Photos. 10 kohtaa.

Dpreview.com.

Pdnonline.com, “How Come This Stuff Isn’t Animated?” The Story of Mr. GIF. Still-kuva + gif.

IR, Take your Canon 5D Mark III and Sony RX100 III on a dive with these new underwater housings. Hinta vain $4.100.

Photographyblog.com, Nikon D750 Review. Täyskenno, 24 megapikseliä. Kääntyvä 3.2 tuuman näyttö. Wi-Fi. Akut kestävät 1.230 kuvaa. Kaksi SD-korttipaikkaa. Suljin 150.000 laukaisua. Paino 750g. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen hinta, runko, 2.200 euroa.

Fotosidan.se, Stöd för ultra-HD i ny usb-standard. USB 3.1. Tammikuussa 2015 CES-messuilla Las Vegasissa.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

02.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Mysteerimies kuvailee (Kuvaus yleinen). Uutinen Ylellä kuvaavasta mysteerimiehestä: ... "Pyrimme selvittämään miehen motiivit oikeustalon ympäristön valokuvaamiselle, kun hänen kanssaan päästään juttusille.".
  • vahattu (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). (osuva otsikointi).
  • Potretteja (ranDom photo) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Postailen tähän ketjuun tulevia potrettejakin. :) Ihmisten kuvaus on älyttömän siistii! :D Ja haastavaa!
  • Flame of Eternal Life (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). ...Homma ei ollut ihan helppoa vaan touhussa paloi työkäsineet ja tuli palovammakin sormeen.... yökuva.
  • Teema: Tähtitaivas ja tapahtumat. (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusimmat.

Yle Uutiset, Kulttuuri, Luontokuvat tekivät suomalaisesta oravakuiskaajasta Instagram-julkkiksen, 1.10.2014. Suomalaisten luontokuvaharrastajien kuvat leviävät netin kuvapalvelujen kautta maailmalle. Suomalainen luonto ja eläimet kiinnostavat varsinkin Yhdysvalloissa. Harrastajakuvat ovat netin avulla nousseet ammattikuvien rinnalle.

  • 20-vuotias Konsta Punkka menee metsään joka päivä. Hän makaa usein tuntitolkulla hiljaa pellolla ja odottaa peuroja. Tai maanittelee neljä tuntia oravaa tulemaan syömään hänen kädestään. Punkka ottaa luontokuvia ja lataa niitä päivittäin kuvapalvelu Instagramiin – paikkaan, joka on enimmäkseen täynnä nuorten omakuvia.

Yle Uutiset, Kotimaa, Elämyksiä luonnossa – jaa luontokuvasi, 1.10.2014. Kännykkäkamerallakin voi ikuistaa upeita luontokokemuksia. Netissä kuvat saavat yleisön, jota harrastelija ei muuten tavoittaisi. Oletko luontokuvaharrastaja? Millaisten kuvapalvelujen kautta jaat kuviasi? Kuka on suosikkikuvaajasi? Kenen kuvia seuraat somessa? Jaa oma luontokuvasi. Vähän yli 50 kuvaa esillä.

Yle Uutiset, Luonto, Katso, miten joutsen selvisi törmäyksestä sähkölinjaan, 29.9.2014. Ylen kuvaaja Antti Kolppo ja toimittaja Tuomo Björksten olivat sunnuntaina valmistelemassa maanantaiaamun Aamu-tv:n juttua lintujen syysmuutosta Kuusankoskella, kun heidän ylitseen lensi laulujoutsenparvi. Lähellä kulkenut sähkölinja oli koitua yhden linnun kohtaloksi, sillä se ei onnistunut väistämään johtoja. Video, kesto 1:15.

Iltalehti, Hautajaisvieras rikkoi valokuvaajan työvälineet - valtakunnansyyttäjänvirasto hylkäsi kantelun. Valtakunnansyyttäjänvirasto on hylännyt STT-Lehtikuvan kantelun Joensuun jengihautajaisten uhkailujutussa. Kyse oli siitä, olisiko kihlakunnansyyttäjän pitänyt nostaa syyte tapauksessa, jossa eräs hautajaisvieraista rikkoi paikalla olleen kuvaajan muistikortit ja toisen kuvaajan kamera heitettiin hankeen. Syyttäjä ei nostanut syytteitä, koska kuvaajat eivät vaatineet rangaistuksia, eikä erittäin tärkeä yleinen etu edellyttänyt syyttämistä.

Älypuhelimista.

  • Mobiili.fi, Suomen myydyimmät puhelimet syyskuussa – iPhone 6 nousi kaikille listoille. Applen lisäksi listat ovat tuttuun tapaan Samsungin juhlaa. Poikkeuksen tekevät Elisan yritysasiakkaat, joiden joukossa suosituimmat puhelimet olivat Lumia 925 ja viime kuusta sijoitustaan parantanut Lumia 930. Kestosuosikki Galaxy Trend Plus jatkaa elokuun tapaan DNA:n listan kärkisijalla. Samoin Elisan henkilöasiakkaille ovat kelvanneet Galaxy Trend Plus ja Galaxy S4. Soneran myydyimpänä jatkaa suosittu iPhone 5s. Nähtäväksi jää, luovuttaako se ensi kuussa paikkansa iPhone 6:lle.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com.

Digital Photography School.

Digitalcameraworld.com, Best photo editing plug-ins: 6 post-processing add-ons tested and rated.

  • DxO FilmPack 4 Expert Edition, arvosana 3/5, $129
  • Alien Skin Exposure 6, arvosana 4/5, $149
  • Analog Efex Pro 2, arvosana 5/5, $149
  • Perfect Effects 8 Premium Edition, arvosana 5/5, $100
  • Topaz Lens Effects, arvosana 3/5, $80
  • Photomatix Pro, arvosana 3/5, $90

Petapixel.com.

Thephotoargus.com, Visual Storytelling Tips & Tools for Creative Photographers.

ePhotozine.com.

Diyphotography.net.

IR, Olympus E-PL7 Shooter’s Report Part I: Exploring the benefits of a few significant upgrades.

Dpreview.com.

Amateur Photographer, Photographer Martin Parr: I take a lot of rubbish in pursuit of magic. Magnum-kuvaaja. Yli 80 kirjaa. Yli 45 vuotta valokuvaajana. Näyttelyä varten otti 3.000 kuvaa, esille kelpuutettiin 30.

Pdnonline.com.

Fotosidan.se, Svensk community för analog fotografi. Sivusto negativefilm.se.

Kamera & Bild, Iphone 6 mot konkurrenterna i fototest. Testi. iPhone 6 ja 6+.

Fotosidan.se, UltraHD-skärm med stort färgomfång. Samsung UD970 31.5 tuumaa, 99.5% Adobe RGB. 3840 x 2160. Katselukulma 178 astetta. Marraskuussa myyntiin. 18.700 kruunua, 2.053 euroa.

Kamera & Bild, Pentax 645Z kan nu styras via dator.

 

01.10.2014   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Kuka muistaisi erään kuvan? (Sana on melkein vapaa). (eiliseltä). ...Kuvaaja oli muistaakseni nainen, tästä tosin en ole ihan varma. Muistikuvani mukaan kuva oli otettu rannasta merelle päin ja merellä näkyi laiva/tankkeri ja rannasta lähti köysi kohti laivaa. Köysi näkyi siinä kuvan etualalla, mutta sukelsi sitten mereen kohti laivaa/tankkeria. Köydestä, joka lähti kohti laivaa/tankkeria, piti kiinni joku siinä rannassa. ...
  • Valokuvaajan puhelin? (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Uusimmat.
  • Kamera aloittelijan ruokakuvaukseen (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). ...Miten helposti ruokakuvaus ja "normaali lomakuvaus" mahtuu samaan pakettiin? Tarvitaanko eri objektiivit tai onko jotain muuta huomioitavaa? ...
  • Mikä putki autourheilu kuvaukseen? (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). ...Omistan Nikon D3100 kameran jossa Nikon DX 18-55mm 3.5-5.6 putki. Olisi tarkoitus ruveta opettelemaan ensi kesänä autourheilu kuvausta liikkuvasta kohteesta (karting) ym... Mikäs putki minun kannattaa tuohon kameraan ostaa? ...
  • Juha Metson "Voodoo - Afrikan arkea" avajaiset (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Juha Metson Voodoo - Afrikan arkea -näyttelyn avajaiset 30.9.2014 Lasipalatsin näyttelytilassa 30.9.-19.10.2014, Mannerheimintie 22-24, Helsinki.
  • Syksyinen sudari (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).

Hopeinen Omena.

HS, Valokuvaus, Esteettinen ällötys vie Maija Tammea maailmalle, 1.10.2014. Kaikki haluavat nyt valokuvaaja Maija Tammen. Heinäkuussa amerikkalaislehti Slate julkaisi sivullaan osia Tammen kuvasarjasta Removals, jota varten Tammi kuvasi leikkauksissa poistettuja kasvaimia ja kehonosia. Slaten jälkeen Wired ja Italian Vogue innostuivat Tammen kuvista ja ottivat yhteyttä. Myös Huffington Post on ilmaissut kiinnostuneisuutensa.

Rajala blogit, Kuvakulmia, Blogikuvagenre, 30.9.2014. Blogikuvaamisesta on näyttänyt muodostuneen aivan oma genrensä, jonka säännöt eivät aina olekaan samat kuin muussa valokuvaamisessa. Blogissa kuvattava ihminen saattaa esiintyä anonymiteettisyistä niin, ettei kuvissa näy kasvoja tai välttämättä päätä lainkaan. Blogikuvaamiselle tyypillisiä ovat myös hyvin läheltä otetut detaljikuvat vaikkapa kynttilöistä tai asusteista tai muista aiheista, jotka eivät perinteisesti ole yksinään olleet kovin kiinnostavina pidettyjä kuvauskohteita.

Rajala blogit, Välähdyksiä.

HS, Valokuvaus, Kuuluisa Vietnamin-sodan kuvaaja ja "sekopää" Tim Page on julistettu neljästi kuolleeksi, 30.9.2014. On ihme, että hän ylipäätänsä on elossa. Page on yksi kuuluisimmista Vietnamin sotaa kuvanneista sotavalokuvaajista ja hän haavoittui kentällä neljä kertaa. Viimeisellä kerralla 1969 miinansirpale meni läpi hänen päästään samalla kun toinen sirpale avasi hänen vatsansa. Kenttäsairaalassa hän sydämensä pysähtyi kolme kertaa ja joka kerta se käynnistettiin uudestaan.

Älypuhelimista.

  • Mobiili.fi, Arvostelussa Samsung Galaxy S5 mini – pikkupuhelinten kakkosvaihtoehto. Nyt kun Samsungin Galaxy S5 mini on tullut markkinoille, on helppo huomata, että puhelimessa on tehty reippaasti kompromisseja komponentteja valitessa. Tästä huolimatta puhelimen hinta on noin 430 euroa, eikä alle 300 euroa kuten puheiden perusteella saattoi odottaa.
  • Mobiili.fi, Huhu: tuleva HTC One (M8) max -puhelin teknisesti markkinoiden kärkeä. Huhuissa liikkuneet tekniset tiedot uutuuden osalta ovat kaikin puolin vakuuttavia. HTC One (M8) maxissa tulisi ensitietojen perusteella olemaan 5,5 tuuman näyttö 1440 x 2560 pikselin resoluutiolla, jolloin näytön tarkkuus tuumaa kohden on 538 pikseliä.
  • Mobiili.fi, Nexus 6:sta on todella tulossa 5,9-tuumainen tehopakkaus – ei jälkeäkään pienemmästä sisarversiosta. Näytön tarkkuus näyttää varmistuneen 2560 x 1440 pikseliin, eli laitteen pikselitiheys on 496 pikseliä tuumaa kohti. Nexus 6:n takaa taas löytyy 13 megapikselin optisesti vakautettu kamera, joka on varustettu Moto X:stä tutulla LED-rengassalamalla. Etukameraksi lähteet ovat varmistaneet kahden megapikselin kennon. ...Jäämme mielenkiinnolla odottamaan tulevaa Nexus-julkistusta, joka tapahtuu mahdollisesti jo lokakuun aikana.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com.

Photo.net, 25 Autumn Scenery Photos. Syksykuvia. Ruskaa.

Digital Photography School.

Petapixel.com.

Digitalcameraworld.com, 9 creative photo ideas to try in October. Kuvausideoita lokakuulle.

ePhotozine.com.

IR.

Diyphotography.net.

Popular Photography.

Photo.net, State of the ART: The Perfect Imperfection. Peter H. Mayers.

Dpreview.com.

Lensrentals.com, blog, Just the Lenses: Canon and Nikon Mount 85mm f/1.4 (and 1.2) Primes. Testit jatkuvat, edelleen kyse on vain objektiivista (rungon vaikutus on eliminoitu).

The-digital-picture.com, Keep Your Clients Comfortable – They'll Stay Fresh, You'll Get Better Pictures. Muutama pieni asia.

Fotosidan.se, De sex bästa fotoböckerna 2014. Kuusi valokuvakirjaa valittu. 19. kerta. 60.000 kruunua, 6.586 euroa.

Kamera & bild, Photoshop Streaming körs i din webbläsare. Adobella beta-testauksessa pelkässä selaimessa toimiva Photoshop.

 

Syyskuun 2014 uutiset

Lähetä uutisvinkki:


Matti Harju

 

Armi Hölttö (näyttelyt, kilpailut, tapahtumat)

 

| sivun alkuun | Kaikki uutiset |

 

 


Hae Google:sta

Uutiset