Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 

Marraskuu 2012

30.11.2012   (linkki)

Foorumilaisten kuv(i)a:

  • teki1, Sukeltaa. "Tuli järkkärin rinnalle hommattua Olympus tough TG 1 jotta saa kuvattua vähän huonommissakin olosuhteissä. Yllätyin miten hyviä kuvia veden altakin saa. Aurinko, jos olisi vielä paistanut, niin olisi tullut vielä parempia."
  • (tästä kuvasta tulee yksinkertaisesti hyvälle tuulelle...)

Finnfoto.fi, Finnfoto-palkinto 2012 Kari Kuukalle. Palkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävästi vaikuttanut suomalaisen valokuvauksen kehitykseen sekä luonut edellytyksiä valokuvan arvostuksen lisäämiselle.

  • Kari itse kertoo kuinka hän aikoinaan 17-vuotiaana sanoi valokuvaaja Seppo Savekselle haluavansa tulla lehtikuvaajaksi. Vanha mestari oli katsonut nuorta (joka silloin ei ollut vielä koskaan pidellyt kameraa kädessään) ja toivottanut onnea matkaan.
  • Kari Kuukka on 15. Finnfoto-palkinnon saaja. Aikaisemmin palkinnon ovat saaneet Matti J. Kaleva, Mikko Pekari, Tuomo-Juhani Vuorenmaa, Salme Simanainen, Kai Nordberg, Hannu Hautala, Rashid Nasretdin, Leena Saraste, Jukka Kukkonen, Sakari Nenye, Lassi Rautiainen, Pekka Punkari, Boris Fagerström ja Juha Suonpää. Finnfoto-palkinnon arvo on 1000 euroa ja se rahoitetaan Kopiosto-korvauksista.

Sulantoblog, Profoto D1 salamat kokeilussa, 29.11.2012. Profoto on perinteikäs salamavalmistaja Ruotsista, josta myös Hasselblad on kotoisin. Profoton valoja pidetään studiosalamoiden mersuluokkaan kuuluvina, eikä niitä näe sisäänheittotarjouksina fotoliikkeiden ikkunoissa tai nettikauppojen sivuilla.

  • Profoto D1 salamat ovat laadukkaat valot ammattikäyttöön. Mekaaninen rakenne ja toiminta ovat ensiluokkaisia, ainakin näin muutaman käyttökerran perusteella. Hinnaltaan Pron valot ovat eri sarjassa kuin suomalaisten suosikit Elinchromet, mutta hinta tuntuu käsinkosketeltavana laatuna.

Työ- ja elinkeinotoimisto, Valokuvaaja, Vannetukku.fi, Kouvola. Etsitään osapäivätoimista valokuvaajaa vanteiden tuotekuvauksiin. Yrityksellä on juuri valmistunut kuvaamo. Etsittävä henkilö on innostunut valokuvauksen harrastaja tai ammattilainen. Hakemuksessa pyydetään myös kertomaan, miten kehitettäisiin vanteiden tuotekuvia nykyisestä.

Työpaikan osoite Hitsaajantie 1, 45130 KOUVOLA
Työ alkaa sopimuksen mukaan
Työaika osapäivätyö
Työn kesto yli 12 kuukautta

Valokuvatorstai, 266. haaste. Haasteena "kolmiodraama".

  • Osallistuminen, ohjeet.
  • 265. haaste. Haasteena kuva. Haasteen otti vastaan 41 kuvaajaa.

Yle.fi, Lapsuus on menetetty vain kerran - valokuva antaa arvoa ja armoa. "Maailman ihanin tyttö" -projektin Miina Savolainen tiesi löytäneensä oikean työkalun, kun jätti sanat ja otti tilalle valokuvan. Suomen kaikkien aikojen myydyin valokuvakirja antaa kasvot armolle ja hyväksynnälle.

Mato78.com, Adobe Photoshop Touch 1.4 nyt saatavilla tablet-laitteille.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Strobist, Q&A: "Why Does This Look Bad?" Lukija lähetti yhden kuvan (ja taustatietoja). Mitään absoluuttista väärää ja oikeaa kuvissa ei ole. Artikkelissa käydään perusteellisesti läpi eri vaihtoehtoja. Erittäin hyödyllistä luettavaa.

Petapixel.com.

Digital Photography School, Make Your Last Shot Your Best Shot. Viime aikoina eri fotosessioiden parhaat kuvat ovat olleet aina lopussa. Mutta tämä tulos ei ole tullut automaattisesti.

ePhotozine.com.

Lensrentals.com, Not Surprisingly, D600 Dust Issue Gets Better Over Time. Mitä kuuluuu D600:n kennopölyongelmaan, kun on kulunut muutama kuukausi. Isolla amerikkalaisella vuokrausfirmalla on kuutisenkymmentä Nikon D600 -järjestelmädigiä.

The Online Photographer, A Tip: Canvas Value in Photoshop. Mikä olisi sopiva taustaväri Photoshoppiin.

Dpreview.co Connect, Landscape photography: tips for your smartphone. Kännykkäkuvaajille ohjeita maisemakuvaukseen.

Overgram.co, Is Photography Dead? Infographic. 3.5 biljoonaa valokuvaa otettu kaikkiaan (Yksi biljoona on miljoona miljoonaa. Mutta onko tämä nyt niin iso luku? Eihän se tee kuin 500 kuvaa per telluslainen). Facebook-kuvien määrä kasvaa joka päivä 300 miljoonalla kuvalla.

Kamera & Bild, Bildspel: Smygtitta på LaChapelles utställning. Kymmenen kuvaa, Tukholma, Fotografiska.

Fotosidan.se, Vi testar Olympus OM-D (E-M5) i vått och torrt. Paljon plussia, vähän miinuksia.

Slrgear.com, Canon EF 24-70mm f/2.8L II USM. Julkistettiin helmikuussa 2012. Täyskennoiselle, myyntiin syyskuussa. Säänkestävä, painoa 805g. Lähin tarkennus 38cm. Filtterikierre 82mm. Erinomainen objektiivi, isommalle hinnalle saa vastinetta parantuneella laadulla. Suomen Canon. Suomen hinta on vähän alle 2.500 euroa.

Photographyblog.com, Samyang 85mm f/1.4 ED AS UMC Review. Canon, Nikon, 4/3-systeemi, Pentax ja Sony ja Samsung NX. Manuaalitarkennus. $299. Paino vähän yli 500g. Tukeva rakenne (vaikka onkin paljon muovia). Mukana vastavalosuoja, linssisuojus ja pehmeä kuljetuspussi. Lähin tarkennus 1m. Hinta on noin neljäsosa vastaavista Nikonin ja Canonin hinnoista. Terävä piirto vasta f/4. Tarkennusrenkaan käyttö on jäykkää. Ei automaattitarkennusta, Canon-versio ei siirrä valotustietoja.

Bobatkins.com, LowePro Exchange Messenger Review. Lyhyt esittely. Ei näytä kameralaukulta. Paino 300g. Eikä paljoa pehmusteita. Mahtuu yllättävän paljon tavaraa. Alennuksessa hinta on ollut $30. Ja Suomen hinta on 39 euroa (10 vuoden takuu).

ePhotozine.com, Reflecta iPad Scanner Review. Siis mikä tai mikä. Arvosana 3.5 * / 5 *.

 

29.11.2012   (linkki)

Kari Kuukka, Kiitollisuudesta, 27.11.2012. ...Ammatissani (josta yleensä näillä sivuilla kirjoitan) minua häiritsee suunnattomasti palautteen, ennenkaikkea positiivisen sellaisen puute. Tänään en kuitenkaan puhu työstäni, en valokuvista, journalismista, multimediasta tai mistään muustakaan työhön liittyvästä....

Keskisuomalainen, Raisa Jäntti, Minna Havukainen: Exitus, Tiina Osara: SanatON. Minna Havukainen ja Tiina Osara hahmottelevat kuolemaa. Kuolema sinänsä ei ole mysteeri vaan varsin konkreettista elämän loppumista. Meitä ei kuitenkaan kiinnosta se, mitä kuolema on, vaan mitä meiltä läheisen kuoleman jälkeen puuttuu.

  • Keski-Suomen museo on avoinna ti-su klo 11–18. Näyttely on osa Maassa Taivaassa -tapahtumakokonaisuutta. 3.11.2012-6.1.2013 (Havukainen, Osara).

Iiro Rautiainen, viimeisimmät.

Paulahumberg.com, PH / Blogi, pari poimintaa viimeisimmistä.

Työ- ja elinkeinotoimisto, Valokuvaaja, Express-Kuva Oy. Express-Kuva Oy on pohjoismainen nuorisourheilu- ja koulukuvausta tekevä yritys. Haemme valokuvaajaa määräaikaiseen projektiin. Työ on nuorisourheilujoukkueiden valokuvausta Länsi-Uudenmaan alueella. Ruotsin kielen taito eduksi. Työ painotuu iltapäivään, iltaan ja viikonloppuun. Edellyksenä oma auto, digijärjestelmäkamera, oma optiikka ja salama.

Työpaikan osoite Työ useassa osoitteessa tai etätyö
Työ alkaa Heti
Työaika muu osa-aikatyö
Työn kesto 1 - 3 kk, tammi-helmikuu
Haku päättyy 05.12.2012

Yle.fi, Kuva pääsi Voguen nettisivuille - nuorelle kuvaajalle asiakasvirta. Kun valokuvaaja saa työnsä esille tunnetussa kansainvälisessä muotijulkaisussa, kalenteri alkaa täyttyä töistä. Näin kävi Jussi Ratilaiselle, jonka New Yorkin muotiviikoilla ottama kuva julkaistiin Italian Voguen nettilehdessä.

Petteri Järvinen, Bittimittari, Paljonko RAM-muistia kannattaa hankkia? 28.11.2012. Ostin keväällä uuden pöytäkoneen. Tilasin sen 32 gigatavun ram-muistilla nähdäkseni, onko näin suuresta määrästä todellista hyötyä.

- Suurin näkemäni kulutuslukema oli 23 gigatavua: ... Näin paljon muistia kului Lightroom 4:n käsitellessään lukuisia 5Dm2-kameran raw-kuvia. Siis nimenomaan kakkosmallin kuvia, jotka oli aiemmin avattu Lightroom 3:lla ja jotka sen vuoksi käyttivät vanhaa kuvaprosessointia. Uusi prosessointi, joka on oletusarvona LR 4:stä lähtien, vie huomattavasti vähemmän muistia, eikä kulutus yllä lähellekään 20 gigatavua.

Jani Sourander, Netflix vs. Blu-ray: image quality comparison, 27.11.2012.

Photo.net, foorumi.

IR, Rare, early color photographs capture life in Paris circa 1914. Moulin Rouge on punainen. Albert Kahn Museum, Pariisi. Näissä kuvissa ei näy mustavalkokuvien etäännyttävää vaikutusta.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School.

The Online Photographer.

Petapixel.com.

Amateurphotographer.co.uk, Olympus scandal: How Exposure nearly killed me. Haastateltavana Olympus-skandaalin paljastaja, tekstinä.

ePhotozine.com, listoja.

Fotosidan.se, David LaChapelle intar Fotografiska. Tukholma, Fotografiska. 256 valokuvaa, osa jättikoossa. Avajaiset tänään.

Photo.net, Nikon D800 SLR Review. Helmikuussa 2012 julkistettu, kolme ja puoli vuotta Nikon D700:n jälkeen. Nikon D700 oli Nikonin ensimmäinen kohtuuhintainen täyskennomalli. Nikon D800, 36 megapikselin täyskenno, pikselitiheys samaa luokkaa kuin Nikon D7000:ssa. 7.360 x 4.912 pikseliä. Video-ominaisuudet aivan samat kuin D4-mallissa, 1080p ja 720p, 30 ja 60 kuvaa sekunissa, ulkoinen mikrofoni, kuulokeliitäntä, pakkaamaton HDMI-out. 100% etsin (ei oikeasti aivan tarkka), säänkestävä. Paino 900g. Sarjakuvaus 4 kuvaa sekunnissa. Compact Flash, sd-kortit. USB 3.0. Virtuaalihorisontti molempiin suuntiin. Suljin 200.000 laukaisua. 3.2-tuumainen lcd-näyttö, 920.000 pistettä. Sisäinen salama (ohjaa langattomasti muita salamia). Kameran sisäinen HDR. Ei sisäänrakennettua GPS-laitetta. Akuilla voi ottaa 900 kuvaa. Erityisen sopiva maisevakuvaukseen, makrokuvaukseen ja tietynlaiseen studiokuvaukseen. 36 megapikselin RAW-tiedostot ovat kooltaan hyvin suuria. Muistikortit, tietokoneen muisti, levytilat voivat olla ongelma. Urheilukuvaukseen ei ehkä paras valinta (sarjakuvauksen nopeus). Aivan erinomainen hinta/laatusuhde. Suomen Nikon. Runko alle 3.000 euroa.

  • ks. Digicamera.netin uutiset 23.11.2012 (lisää arvioita)

 

28.11.2012   (linkki)

Sakari Viika – Heavy Light
Sakari Viika: Heavy Light22.12.2012 asti

Valokuvaaja Sakari Viika (s. 1956) on dokumentoinut kuvataidetta, tanssia, oopperaa, teatteria ja muita kulttuuritapahtumia kolmen vuosikymmenen ajan sekä työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdille.

Heavy Light -näyttely on koottu Viikan omista, vapaan työskentelyn tuloksena syntyneistä valokuvista.

Kotkan valokuvakeskuksen Heavy Light -näyttely on uudistettu versio ensi kertaa 2009 Helsingissä esillä olleesta kokonaisuudesta.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16

Ulla Shemeikka: "...ja varjot herättävät jälleen kerran minut unesta..."
Kuva: Ulla Shemeikka.9.12.2012 asti

Ulla Shemeikan mustavalkoisista valokuvista koostuva näyttely pohjaa omakohtaisiin kokemuksiin unettomuudesta.

Valokuvaaja Ulla Shemeikka (s.1969 Kuopio) asuu ja työskentelee Helsingissä ja Ankarassa.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20

Merkittävä lahjoitus – Erja Hannulan ja Jorma Hinkan kokoelma Suomen valokuvataiteen museoon

Suomen valokuvataiteen museo on 27.11.2012 vastaanottanut Erja Hannulan ja Jorma Hinkan yli kahdensadan valokuvateoksen kokoelman, jonka ydin sisältää suomalaisen valokuvataiteen keskeisten tekijöiden valokuvia yli kolmenkymmenen vuoden ajalta. Kotimaisten valokuvaajien lisäksi Hannula & Hinkka ‑kokoelmaan kuuluu valokuvia nimekkäiltä ulkomaisilta valokuvaajilta.

Hannula & Hinkka ‑kokoelma avautuu yleisölle tammikuun 16. päivä Valokuva Taiteeksi ‑näyttelyssä. Kaksikielinen kokoelmajulkaisu Valokuva Taiteeksi / Photography into Art ilmestyy joulukuussa 2012.

Työ- ja elinkeinotoimisto, Erikoisammattimies (valokuvaaja) Meilahti, HUS, Helsinki. Kliinisen valokuvauksen Meilahden toimipiste hakee joukkoonsa ammattitaitoista sairaalavalokuvaajaa. Tehtävään kuuluu potilaskuvauksia sairaskertomuksen liitteiksi ja tieteellisiä julkaisuja varten sekä kuvauksia HUS-Viestinnän tarpeisiin. Työ on asiakaspalvelua ja toteutetaan neljän kuvaajan tiimissä, joten tehtävä vaatii joustavaa asennetta, hyvää yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoja. Kelpoisuusehdot: Alan ammattitutkinto ja riittävä kokemus ammattialallaan.

Työpaikan osoite 00290 HELSINKI
Työ alkaa 2.1.2013 tai sopimuksen mukaan
Työaika kokopäivätyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 14.12.2012 klo 15:00

Pekka Potka, Copying slides with OM-D and 60mm Macro, 11.11.2012. Artikkelia on päivitetty 26.11.2012 (lisäykset lopussa). Diat vähän helpommin digitaaliseen muotoon.

Digicamera.netin Foorumilta:

Ilta-Sanomat, Uutiskuva. Joka arkipäivä uudet kuvat, yleensä vähän alle kymmenen kuvaa.

Mbnet.fi, Samsung tuo Androidin kameraan, 27.11.2012. Galaxy Camera on varustettu 16,3 megapikselin BSI CMOS -sensorilla, 21-kertaisella zoomilla ja 4,8 tuuman kosketusnäytöllä. Samsung Galaxy Camera on saatavilla heti noin 600 euron hintaan.

Photo.net, foorumi.

Photo.tutsplus.com.

Digitalcameraworld.com.

Thephotoargus.com, 15 Lonely Photos of Lost Things.

Digital Photography School.

Hongkiat.com, More Cinemagraphs: 32 Still Photos With Subtle Movements. Liikettä still-kuvissa.

  • Adorama.com, How To Make A Cinemagraph. Photoshop CS5. AVI- tai MOV-tiedostosta GIF-kuva. Videon kesto muutama sekunti. Kuvaruutukaappaukset, ohjeet.

ePhotozine.com

Popular Photography, Photograph Your Family: How-To Take Great Candid Photos Of Kids.

The Online Photographer, Andrew Kochanowski, Contemporary Street Photography: Where Can I Find the Good Stuff? Aika lailla linkkejä.

Diyphotography.net, How To Photograph Spiky Fireworks With Long Exposure.

Dpreview.com Connect, Upgrading may be part of the art of mobile photography. iPhone 3GS -> 5.

Petapixel.com.

Diyphotography.net, Hackin': Canon EOS M Firmare Port On The Way From Magic Lantern. Nopeaa toimintaa.

Northlight-images.co.uk, Install Canon camera software without the CD. Vinkit toimivat sekä kompakti- että järjestelmädigeille. Tarkoitettu tilanteisiin, jossa alkuperäistä kameran mukana tulevaa cd-levyä ei enää löydykään. Canonin sivuilta löytyy vain päivityksiä. Mihin tahansa päivitykseen riittää, jos koneella on entisestään mikä tahansa Canonin ohjelma. Mutta mitä tehdä silloin, jos koneella ei ole entisestään yhtään Canonin ohjelmaa? Eri tapoja toimia.

Pdnpulse.com, Sipa Press Files for Bankruptcy. Jälleen näitä konkurssiuutisia (tai ei vielä teknisesti konkurssi). Koskettaa 127 työntekijää.

Dpreview.com, ACDSee 15 and Pro 6 gain Raw support for 16 additional cameras.

Canonrumors.com, First Round of EOS 7D Mark II Specs [CR1], 26.11.2012. Mahdollisesti helmikuun lopussa 2013. 24 megapikselin kroppikenno, 10.2 kuvaa sekunnissa. Alustava huhu.

Fotosidan.se, Ny betalningsmodell för bildbyrå. 2000-luvun alkuvuosiin asti oli kuvatoimistojen kulta-aikaa. Toimeentuloon riitti yksittäisten kuvien myynti. Sitten tulivat vapaasti käytettävät cd- ja dvd-kuvat. Ja vielä vähän myöhemmin syntyivät netissä halpiskuvia myyvät stokkikuvatoimistot. Isot tunnetut kuvatoimistot yrittivät vastata kilpailuun parantamalla kuvien tasoa ja käyttämällä kuvatoimittajia kuvien valintoihin. Ruotsissa IMS Bildbyrå oli jo viime vuonna menossa konkurssiin.

 

27.11.2012   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • Teemu Hämäläinen (Röyhkeä), blog. Cyprus part 1. Sekä Cyprus part 2. "Lokakuussa vietimme viikon Kyproksella ja matka avasi omat silmät ulkomailla kuvaamiseen joka oli verrattuna Suomessa kuvaamiseen huomattavasti nautinnollisempaa, kiitos ihmisten suhtautumisen kadulla kuvaajaan. Eikä se aurinkokaan pahaa tehnyt ;)"
  • Antti H (Vandit), Picasa, kuvasivut. Kaikkiaan 59 galleriaa. Uusimpina Nepal 2012. Kathmandu, Pokhara sekä Annapurna Base Camp trek.

Hopeinen omena.

Suomen freelance-journalistit ry, Aamulehti ja Alma vaatii freelancereiden oikeuksia taannehtivasti, 26.11.2012. Alma Media vaatii jälleen freelancereita allekirjoittamaan kohtuutonta sopimustaan. Oikeudet viedään jopa taannehtivasti.

Aki Joensuu Photography, Nikonin D800 vs D600, 26.11.2012. Olen saannut viestejä koskien otsikossa mainittavia malleja, kumpaan meinaan päivittää? Täytyy sanoa suoraan, että en ole vielä päättänyt. Kumpikin malli tuntuu houkuttelevalta ja kummassakin on omat etunsa. D800:sen puolesta puhuu isompi runko, D600:sessa taas rungon pienempi koko on yksi houkutteleva tekijä.

(Foorumilta) Tyyliä metsästämässä -blogi, Naked Truth, 18.11.2012. ...Olen valokuvaaja, joten kyllä, kuvien käsittely on itselleni ihan arkipäivää. Muotokuvista häivytetään hurjan tummia silmäpusseja ja poistetaan lapsilta mustelmia. En siis missään nimessä olen kuvankäsittelyn vastustaja, vaan omatkin blogikuvat kulkevat aina photarin kautta. Useimmiten blogikuvat käyvät läpi lähinnä sävyihin ja kontrastiin vaikuttavia säätöjä, mutta oikein paskana naamapäivänä tulee toisinaan poistettua se naaman suurin finnikin.

  • Kysymykseni kuitenkin kuuluu, että miksi ihmeessä sen kuuluisi olla jokin oletus, että kaikki kuvat käsitellään virheettömiksi? Miksi on niin kamalaa, jos valokuvassa näkyy jotain sellaista, mitä on mahdollista nähdä livenäkin? Meistä jokainen näyttää jostain kulmasta katsottuna kauniimmalta kuin jostain toisesta.
  • Ilahtuisin kovasti, jos muutkin bloggaajat innostuisivat postaamaan itsestään kuvan juuri sellaisena kuin ovat meikin alla, photoshoppaamattomana. Näytettäisiin, että jokaisen blogin takana on ihan oikea ihminen pienine virheineen
  • yli 280 kommenttia, melkein kaikki ottivat haasteen vastaan
  • Voice.fi, Muotibloggarit julkaisevat meikittömiä kuvia, 21.11.2012

Peter Forsgård, 800 täynnä eli pienen kilpailun aika, 26.11.2012. Parempia kuvia Canon EOS-järjestelmäkameralla, iPhone/iPad-versiot (AppStoresta) tai Google play -kaupasta, 19.99 euroa. Sekä samaan applikaatioon voi valita ladattavaksi kameran ohjekirjan (ilmainen). Kirja vaatii koko ajan yhteyden nettiin (Android eli Google play), luetaan netistä sivu kerrallaan. AppStore lataa ostamisen jälkeen koko kirjan, lukeminen ei vaadi enää nettiyhteyttä.

  • kirjasta on otettu 9. painos, painomäärä on 600.000 (suuri osa on jaettu ilmaiseksi kameran mukana, mutta millainen osuus on maksetuilla versioilla, varmaan sekin on iso...)

Tuomo Björksten, Havaintovihko-blogi, Gaza-kuvaaja ei menettänytkään oikeuksiaan HS:lle, 26.11.2012. Kalle Koposella on Gaza-kuvat esillä sivuillaan, vieressä ylhäällä on Buy images-painike. Kuvista voi tilata printtejä, hinnat neljästä eurosta 55 euroon.

Aamulehti, Kameraharvinaisuudesta maksettiin ennätyssumma. Itävaltalainen Westlicht-galleria myi valokuvaaja David Douglas Duncanille kuuluneen Leica m3d -kameran 1,68 miljoonalla eurolla. Kaupallisesti valmistetusta kamerasta ei ole koskaan aiemmin maksettu yhtä suurta summaa.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Petapixel.com.

Popular Photography, You Can Do It: better Photos Using Direct Sunlight. Suoraa auringonvaloa käytetään kukkien kuvaamiseen.

Diyphotography.net, How To Build A Soft Focus Filter From A Sink Drainer. Vaatii ainakin pienen poran ja jonkun suotimen renkaan. Ja mustaa väriä.

Shutterfinger, Your photos are worthless (unless…), 26.11.2012. Muutama vinkki kuvien arkistoimiseen.

Pixiq.com, Perfect Gift for Serious Photographers. Piirtolevy (tai -pöytä) on varmasti kokeilemisen arvoinen. Vaikka joululahjaksi.

IR, From camera obscura to digital: A history of photography in 76 seconds (video).

Dpreview.com, Triggertrap Mobile app available free until the end of the year.

The-digital-picture.com, Canon EF-S 18-135mm f/3.5-5.6 IS STM Lens Review. Kesäkuussa 2012 julkistettu. STM = Stepping Motor, automaattitarkennus nopeampi ja holjaisempi. Kroppikennoiselle, 28.8-216mm, kuvanvakaaja, 7.5-kertainen zoom. Filtterikierre 67mm, paino 480g. Vastavalosuoja pitää ostaa erikseen. Kevyt. Äänetön. Suomen Canon. Suomen hinta on alle 500 euroa.

Photographyblog.com, Samyang 35mm f/1.4 ED AS UMC Review. Viime vuonna julkistettu. Canon, Nikon, 4/3 -systeemi, Pentax, Sony, Samsung NX. Paino 660g. Tukeva rakenne. Manuaalitarkennus. Mukana vastavalosuoja, pehmeä säilytyspussi ja linssisuojus. Arvosana 4.5 * / 5 *. Hinta on alle 400 euroa.

 

26.11.2012   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Timo Marttila Photostream, Welcome to Hebron, 24.11.2012. Kuvia Hebronista. "Työskentelen seuraavat kolme kuukautta vapaaehtoisena ihmisoikeustarkkailijana Länsirannalla. Sen kunniaksi aion myös päivittää blogiani tiuhempaan tahtiin kuin tähän asti. Lisään uusia kuvia vähintään viikottain - ja useamminkin, jos jotain mielenkiintoista täällä tapahtuu."

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, Food photography – 5 simple ways to get stronger shot. Ruokakuvien ottamiseen ohjeita.

Digitalcameraworld.com, Water photography: make stunning pictures of water in any environment.

Strobist, Ambush Street Studio. Video, kesto 4:09. Kolme assistanttia, katukuvausta, tausta, studiovalo. Keskikoon kamera.

ePhotozine.com, Group Photography Tips. Lyhyesti.

Earthboundlight.com, You're in Control, 25.11.2012. Kuvaaja tekee kuvan, ei kamera. Mutta kamera ja välineet eivät saa tulla kuvan ja kuvaajan väliin.

Fotomässan, Tukholma, viimeinen päivä eli sunnuntai.

Luminous Landscape, Mark D Segal, Sony 10 – 18mm f/4 E Lens Review. NEX-sarjaan laajakulma, vastaavuus 15-27mm. Paino 225g. Kiinteä f/4. Kuvanvakaaja, automaattitarkennus ja automaattivalotus. Hinta on n. $900.

 

25.11.2012   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

VaVi-blogi, Uunituote kirja käsissä – miltä nyt tuntuu? 1.11.2012. Kun ehdotin kirjan kirjoittamista Docendolle 2008, en arvannut, kuinka mieletön matka tästä tulisi. Kuin puskista sain sähköpostin kesällä 2011 ja minulle kerrottiin “nyt olevan aika”. Kirjoittamisen aika oli silloin myös minulle. 2008 en olisi vielä pystynyt tähän, se olisi ollut liian aikaisin. Nyt minusta tuntuu, että olen suoltanut esiin koko työurani kokemukset.

Valokuvaamo KLIK, Valo ja valaisu -kirja ilmestynyt, 8.11.2012. Minulta kysytään monesti, että osaatko suositella jotain hyvää kirjaa valokuvauksesta tai mikä olisi hyvä valaisu kirja. Ja yleensä olen sanonut että tiedän että yksi hyvä olisi tulossa, mutta se on vielä työnalla.

  • Sain kunnian olla mukana avustamassa Tiinaa joissakin kirjan kuvauksissa. Kuvasimme sisämiljöössä, auringonlaskussa sekä porottavassa auringonpaisteessa.

Markku Könkkölä, Swan Media Oy:n tekemä video Jyväskylän kameraseurasta, 23.11.2012. Jyväskylän paikallistelevisiossa juuri nyt nähtävissä.

Photo.net, foorumi.

The Online Photographer, The Difference Between a Photographer and an Artist. Vähän yritetään keskustella valokuvauksesta ja "taidevalokuvauksesta".

  • (Oma vaatimaton mielipiteeni on, että valokuvauksella ilmaisumuotona on pitkä matka vielä kuljettavana, jos vertailukohteena on vaikkapa perinteisen kuvataiteen koko kirjo).

Canon Professional Network, cpn.canon-europe.com, Tips & Tricks. Monen vuoden ajalta kertyneet. Yli 500 kpl.

Digital Photography School, Take control sharpening in Photoshop. Kuvaruutukaappaukset, yksityiskohtaiset ohjeet kuvan terävöintiin.

Digitalcameraworld.com, Nikon P7700 review.

ePhotozine.com, Panorama Photography Ideas And Tips. Lyhyesti.

The Online Photographer, The Best Cameras to Never Take Pictures With. Huutokauppahintoja, kolme Leica-kameraa. Itävalta.

Fotomässan, Tukholma.

 

24.11.2012   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Jatkoa Balance of Life -agendaan: Vimeo.com, Balance Of Life Teaser, video, kesto 1:29.

- (toissapäivältä kertaus) Reilu 3 vuotta ja toista kymmentä maata ja lyhytelokuva Balance Of Life on vihdoin valmis... Elokuva on kuvattu suurelta osin Canon 5Dmk2 ja 7D kameroilla käyttäen Time Lapse-tekniikkaa. Elokuvan Facebook-sivuilla on paljon näyttäviä kuvia elokuvan teon varrelta, sekä itse elokuvan traileri... Elokuva julkaistaan toivottavasti lähiaikoina.

  • Facebook, Balance of Life (pääsee lukemaan kirjautumatta Facebookiin...)

Matin mietteitä, Nähdä valokirja ja kuolla... 23.11.2012. Matti J. Kaleva. Tämä vanha klisee Napolista vähän muunneltuna tuli välittömästi mieleeni tutustuessani ystäväni ja kollegani Tiina Puputin uusinpaan kirjaan, Valo ja valaisu, niin merkittäväksi tapahtumaksi sen koin. Kysymyksessä on nimittäin suomalaisen ammatti/ käyttövalokuvauksen historiassa todellinen merkkipaalu. Yhden ajan loppu ja toivottavasti myös uuden alku.

  • Tässä muodossa laadukkaan henkilökäyttökuvan tekemiseen tarvittavaa perusvalo/valaisuymmärrystä ei nimittäin ole ollut äidinkielellämme luettavissa missään painetussa muodossa ennen tätä teosta.

Yle.fi, Katuvalokuvaus tallentaa arjen herkkyyden ja rujouden. Kuvien julkaisemisen ja jakamisen helppous verkossa on nostanut katukuvauksen ennennäkemättömän suosituksi. Alan kurssit täyttyvät, ja nettiin syntyy koko ajan uusia katuvalokuvasaitteja.

  • Katukuvauksen opettajan, Helsingin Sanomien kuvaajan Sami Keron mukaan katukuvauksella pyritään löytämään tavallisesta arjesta jotain kaunista, kiinnostavaa, rujoa tai jopa runollista.

Taskumuro.com, Testissä Nokia Lumia 920. ...Päätimme ottaa vertailukuvat päivänvalossa ja yöolosuhteissa samasta tilanteesta Apple iPhone 5:llä ja Samsung Galaxy S III:lla. Kuten syksyisenä päivänä otetuista kuvista heti huomaa, Lumia 920:n kuva on kauttaaltaan värikylläisin ja joukon tummin. Galaxy S III:n kuvan värimaailma on puolestaan haalein ja neutraalein. iPhonen valkotasapaino on puolestaan parhaiten kohdallaan, mutta erityisesti punertavat sävyt ylikorostuvat selvästi.

  • Hämäräkuvissa Lumia 920:n kuvan valoisuus ja värintoisto on aivan eri luokkaa, kuin kilpailijoilla.
  • Normaaleissa valaistusolosuhteissa Lumia 920:n kamera osoittautui sen sijaan pienoiseksi pettymykseksi useammastakin eri syystä. Vastaan tulleista ongelmista ensimmäinen on kuvien värimaailman ajoittainen latteus - välillä jälki on elotonta ja tylsää, välillä taas jopa ylisaturoitunutta. Siihen liittyy osittain ongelmat valkotasapainon kanssa, sillä automaattinen valkotasapainon säätö tuntuu olevan joissain tilanteissa melkoinen arpakone.
  • Siinä missä valokuvaus tuotti tietyiltä osin pettymyksen, 1080p-videon kuvanlaatu edustaa markkinoiden kärkeä. Kuva on terävää ja väritoisto keskimäärin varsin elävää. Kuvan tarkennus toimii erittäin nopeasti ja optisella kuvanvakautuksella on nähtävissä oleva vaikutus

Työ- ja elinkeinotoimisto, Valokuvaaja / Freelance, 6 paikkaa, zentuvo Finland Oy, Liikuva työ. Kuvaukset yksityiskodeissa. Hakijoilla oltava käytössä digitaalinen SLR-kamera, laajakulmaobjektiivi, tehokas salama, kannettava tietokone (windows OS), kolmijalkajalusta, kännykkä ja auto. Zentuvo huolehtii toimeksiantojen hankkimisesta, kuvien editoinnista ja markkinoinnista. Yhteydenotot ruotsiksi ja englanniksi.

Työpaikan osoite Työ useassa osoitteessa tai etätyö
Palkkaus sopimuksen mukaan
Työkokemus 1-5 vuotta
Työ alkaa sopimuksen mukaan
Työaika osapäivätyö, Työ suoritetaan arkipäivisin 8-17
Työn kesto yli 12 kuukautta, sopimus 12 kk kerrallaan
Haku päättyy 14.12.2012 klo 16:00

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School, 5 Uncommon Snow Photography Tips That Can Transform Your Winter Scenes.

Lensrentals.com, A Most Interesting Photographer. Edward Muggeridgen tarina.

Featureshoot.com, A Fascinating Look At the Life of Daido Moriyama; Japan’s Most Celebrated Photographer. Video, kesto 11:22. Tekstitys englanniksi.

Computer Darkroom, George Jardine discusses Geotagging in Lightroom.

Dpreview.com, DPReview Recommends: Top 5 Compact Cameras. Kaikista lyhyet luonnehdinnat, hyvät ja huonot puolet.

  • Canon PowerShot G15
  • Olympus XZ-2
  • Panasonic Lumix DMC-FZ200
  • Panasonic Lumix-DMC-ZS20
  • Sony Cyber-shot RX100

Pixiq.com, Gift-giving to photographers. Nyt vaihtoehdot $40 - $550.

ePhotozine.com, Bonhams Sell Leica Luxus 1 Camera For £603,837. Hong Kong. Valmistettiin vuosina 1929 ja 1930, vain 95 kappaletta.

Tukholma, Fotomässän, Kamera & Bild ja Fotosidan.

 

23.11.2012   (linkki)

Ilta-Sanomat järjestää yhdessä Nokian kanssa uutiskuvakilpailun, jonka palkintona on 33 kappaletta Nokian Lumia 920 -puhelinta. Päivän paras kuva palkitaan älypuhelimella joka päivä jouluaattoon saakka.

Kilpailussa etsitään ajankohtaisia, dramaattisia tai hauskoja kuvia uutistilanteista tai muista lukijoita puhuttelevista aiheista.

Kilpailu alkoi 22.11.2012 ja päättyy 22.12.2012.

Ilta-Sanomien toimitus valitsee voittajan Ilta-Sanomille lähetettyjen uutiskuvien joukosta. Valinnassa painotetaan kilpailuun osallistuvan kuvan uutisarvoa. Myös uutisvideo voidaan palkita.

Toimitus tarkastaa ja valitsee kaikki julkaistavat kuvat. Kuvista ja videoista ei lähtökohtaisesti makseta julkaisupalkkioita.

HUOM! Kaikki kilpailuun osallistuvat luovuttavat Ilta-Sanomille materiaaliin vapaan ja ajallisesti rajoittamattoman käyttö- ja uudelleenjulkaisuoikeuden nykyisissä ja tulevissa jakelukanavissa ja käyttötarkoituksissa, samoin kuin materiaalin edelleenluovutus- ja muunteluoikeuden.

Kuvan lähettäjällä on oltava kaikki tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet lähettämäänsä materiaaliin ja oikeus luovuttaa materiaali Ilta-Sanomille.

Lue tarkemmat ohjeet ja ehdot kilpailun sivuilta

Foorumilaisten kuvia:

  • januszian, Smugsmug.com, Portfolio. "Portfolio uusittu ja kategorisoitu". Ja infoa kuvaajasta ynnä muusta, januszian's Home

Digicamera.netin Foorumilta:

Tapsan tablettitarinoita, Ikuisuusprojekti, 20.11.2012. En varmaan ole ainoa, jolla paperivalokuvat ovat olleet säilöttynä epämääräisessä järjestyksessä muovipusseissa. Minulla on ollut jo parikymmentä vuotta sitten ensimmäinen skanneri, jolla olisi voinut skannata paperikuvat digitaaliseen muotoon. Mutta aina on ollut kiireellisempiä tehtäviä.

Valokuvatorstai, 265. haaste. Haasteena kuva.

  • Osallistuminen, ohjeet.
  • 264. haaste. tekstikatkelma ajankohtaan liittyvästä kirjasta. Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu. Haasteen otti vastaan 41 kuvaajaa.

Mari Koo, Lapset blogeissa: kuvilla, ilman kuvia, salasanan takana, mainosten kera? 9.10.2012. Katleena muistutti lapsistaan blogeja pitäviä siitä, että lapsen nimen ja kuvien julkaisussa nettiin on syytä käyttää harkintaa. Lapsella on oikeus yksityisyyteen, ja lapselle on annettava päätösvaltaa siihen, mitä hänestä netissä tulevaisuudesta löytyy...

Kuvat.fi, Kehittäjien kuvasivusto, blogi. Kolme viimeisintä: Kansion liittäminen ulkopuolisille sivuille, Kuvanäkymään pikavalikkos sekä Adobe Lightroom Export Plugin.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School.

Photopreneur, Remembrance Photography Helps Families to Heal. Valokuva voi auttaa osaltaan toipumaan lapsen menetyksestä. Vapaaehtoisorganisaatio on perustettu vuonna 2005, USA ja 35 muuta maata.

Photo.net, Five Simple Tips for Holiday Photos...

Petapixel.com.

Thecameraforum.com, Gordon College – Boston, Massachusetts. RC-helikopterilla videokuvaa, kesto 3:19.

Diyphotography.net, DIYP 2012 Gear Guide. Kameroita ynnä muuta. Paljon tuttua.

ePhotozine.com, Top 10 Best iPhone And iPad Apps.

The Telegraph, Duchess of Cambridge's own photographs of Borneo revealed. Kamerana Canon PowerShot G12.

IR, Nikon D800. Helmikuussa 2012 julkistettu, kolme ja puoli vuotta Nikon D700:n jälkeen. Nikon D700 oli Nikonin ensimmäinen kohtuuhintainen täyskennomalli. Nikon D800, 36 megapikselin täyskenno, pikselitiheys samaa luokkaa kuin Nikon D7000:ssa. 7.360 x 4.912 pikseliä. Video-ominaisuudet aivan samat kuin D4-mallissa, 1080p ja 720p, 30 ja 60 kuvaa sekunissa, ulkoinen mikrofoni, kuulokeliitäntä, pakkaamaton HDMI-out. 100% etsin (ei oikeasti aivan tarkka), säänkestävä. Paino 900g. Sarjakuvaus 4 kuvaa sekunnissa. Compact Flash, sd-kortit. USB 3.0. Virtuaalihorisontti molempiin suuntiin. Suljin 200.000 laukaisua. 3.2-tuumainen lcd-näyttö, 920.000 pistettä. Sisäinen salama (ohjaa langattomasti muita salamia). Kameran sisäinen HDR. Ei sisäänrakennettua GPS-laitetta. Akuilla voi ottaa 900 kuvaa. Kohinattomuus yllätti, positiivisesti. Erittäin tarkka, erittäin hyvä kuvanlaatu, erittäin hyvä dynaaminen alue. Valkotasapaino sisätiloissa turhan lämmin. LiveView hyvin hidas. Suomen Nikon. Runko alle 3.000 euroa.

 

22.11.2012   (linkki)

Nykyajan raunioilla -seminaari huomenna klo 12-16 Tamperella. Seminaari liittyy samannimiseen näyttelyyn, jolla juhlistetaan Valokuvakeskus Nykyajan 30-vuotista taivalta.

Näkökulmille avoimessa ja keskustelullisessa seminaarissa valokuvaa ja raunioiden tematiikkaa lähestytään monialaisesti valokuvateorian, kirjallisuustieteen, arkkitehtuurin, restauroinnin ja filosofian näkökulmista.

Nykyajan raunioilla -seminaari 23.11.2012 klo 12-16
Paikka: Galleria Bertel (Työväenmuseo Werstas, Väinö Linnan aukio, Tampere)
klo 12.10 Tervetuloa
klo 12.15 Harri Laakso: Valokuvista ja raunioista, ohimennen
klo 12.35 Tuija Lind: Katoavaisuuden säilyttäminen käytännössä
klo 12.55 Tere Vadén: ’Ohitetun vaiheen logiikka’ ja raunioiden poissaolo
klo 13.15 Keskustelu
klo 13.35 Tauko
klo 13.50 Näyttelyyn tutustuminen
klo 14.35 Tytti Rantanen: Kaaos hallitsee – Aavekaupungin mentaalinen topologia
klo 14.55 Reijo Kupiainen: Mitä enkeli katsoo?
klo 15.15 Keskustelu
klo 15.45 Kiitos

Moderoi: Anni Venäläinen, Niilo Rinne.

Järjestää: Aalto-yliopiston Taiteen ja suunnittelun korkeakoulun Porin yksikkö yhteistyössä Valokuvakeskus Nykyajan kanssa.

Nykyajan raunioilla -näyttely on esillä Tampereen TR1 Taidehallissa 8.11.-9.12.

Historiikki: Valokuvakeskus Nykyajan 30 toiminnan vuotta

Hääkuvia Raimo Kuittisen näyteikkunasta
Kuva: Raimo Kuittinen.31.3.2013 asti

Hangon museossa on esillä Raimo Kuittisen (1937─2010) ottamia hääkuvia 1960- ja 1970-luvuilta. Kuittinen oli hyvin suosittu häävalokuvaaja ja kuvat julkaistiin myös paikallislehden hääpalstalla. Kuittinen teki monista hääkuvista myös suurennoksia, jotka aikoinaan koristivat hänen liikkeensä näyteikkunaa.

Hangon museo
Nycanderinkatu 4, Hanko
ke-su klo 13-15
4/2/0 €

Digicamera.netin Foorumilta:

(Foorumilta) Reilu 3 vuotta ja toista kymmentä maata ja lyhytelokuva Balance Of Life on vihdoin valmis... Elokuva on kuvattu suurelta osin Canon 5Dmk2 ja 7D kameroilla käyttäen Time Lapse-tekniikkaa. Elokuvan Facebook-sivuilla on paljon näyttäviä kuvia elokuvan teon varrelta, sekä itse elokuvan traileri... Elokuva julkaistaan toivottavasti lähiaikoina.

  • Facebook, Balance of Life (pääsee lukemaan kirjautumatta Facebookiin...)

Remonen.fi, Antakaa katua! 21.11.2012. Tallinnassa. ...Gurumme ja opettajamme Sami Kero aloitti varsinaisen aiheen käymällä läpi katukuvauksen historiaa alkaen ensimmäisestä otetusta valokuvasta ja siirtyen sitten klassisen tyylin kautta modernimpaan suuntaan ja siihen, mitä katukuvaus on tänään ja nyt. Samalla käytiin läpi katukuvauksen perusteemoja, kuten rinnastukset, parit, huumori sekä henkilön ja ympäristön (tahaton) vuorovaikutus...

  • (pieni oikaisu: Tallinnassa lopetetaan alkoholin myynti kaupoissa illalla klo 22...)

Peter Forsgård, Kameran hypistelyä - Canon EOS-M. 19.11.2012. Sain viime viikonloppuna mahdollisuuden testata Canonin peilitöntä EOS-M kameraa. Minusta koko peilittömien kehitys on varsin mielenkiintoinen ja itse pidän sitä järkkäreiden tulevaisuutena. Ennukstukseni on, että peili on jäämässä historiaan ainakin suurimmasta osasta järkkäreitä.

  • Tarkennusnopeus oli minusta aavistuksen hidas, mutta on aivan riittävä satunnaiseen harrastajan kuvaamiseen. Ratkaisevan hetken katukuvissa toki ongelma tarkennuksen hitaus voi olla. Riippuu siis kokonaan siitä mitä kuvaa.
  • (katselin eilen Kolari-Forsgårdin kirjaa "Parempia kuvia Canon EOS-järjestelmäkameralla", tuon kirjan painovuosi oli 2011 ja kyse oli seitsemännestä painoksesta, 350.000 kpl painettu. Minkähän verran tästä painosmäärästä on kameran mukana tapahtunutta jakelua ja minkä verran kirjakaupasta aidosti ostamista)

Fotomik, In Your Bag - eli mitäs sieltä löytyykään. 19.11.2012. Mitähän Billinghamista oikein löytyykään.

Vuoden Luontokuva 2013 -kilpailu. Kuvia voi jo ladata, viimeinen päivä osallistua on 18.1.2013. C-sarjassa (Maisemat) ja F-sarjassa (Taidetta luonnosta) kuvat saavat muista sarjoista poiketen olla seuraavasti yhdistettyjä:

  • panoraama, kuvat liitetään kuvankäsittelyohjelmalla toisiinsa laajemman jatkuvan kuva-alueen saamiseksi
  • dynamiikan laajennus (HDR), samasta kohteesta eri valotuksilla otetut kuvat yhdistetään kuvankäsittelyssä suuremman sävytoistoalueen saamiseksi
  • terävyysalueen laajennus (focus stacking), samasta kohteesta eri tarkennuksilla otetut kuvat yhdistetään kuvankäsittelyssä suuremman syväterävyyden aikaansaamiseksi
    • (viime vuonna tämä koski vain Taidetta luonnosta -sarjaa)

Tekniikan Maailma, Pienet järjestelmäkamerat 700-800 euroa, 15.11.2012. Nikon 1 J2, Olympus Pen E-PL5, Panasonic Lumix DMC-GF5, Samsung NX210, Sony NEX-5R. Netissä lyhennelmä.

Suomen Canon, Tekniikan Maailman (21/2012) vertailussa langattomat monitoimilaitteet: Canon PIXMA MG5350 sai täydet viisi tähteä, 21.11.2012.

Nokia Lumia 920.

Yle.fi, Pohjanmaa, Luontokuvauksessa ammattilaiset ja harrastelijat kilpailevat tasapäisesti. Kuudetta kertaa järjestettävä Wildlife Vaasa -luontoelokuvafestivaali kokoaa yhteen luontokuvaajat niin videon, kuin valokuvan saralta. Pohjoismaiden ainoan luontoelokuvafestivaalin kilpailuun lähetettiin yli 280 elokuvaa 45 maasta. Lisäksi tapahtuman aikana julkistetaan vuoden luontokuva. Festivaalin elinaikana on luontokuvaamisen ala kokenut murroksen.

  • kyse on siis nimenomaan elokuvista, mutta näyttelyissä on myös still-kuvia (Vuoden luontokuvat 2011 ja 2012, Laivaeläimet sekä Tuulivoima Suomessa - ennen ja nyt), ks. ohjelma (pdf)
  • Wildlife Vaasa, 21. - 25.11.2012

Mikropc.net, Parannat akun kestoikää lataamalla sen usb-portista. Kännyköiden, kannettavien ja kameroiden litiumakkujen kesto on tyypillisesti valmistajien arvioiden mukaan 500-1000 latauskertaa eli käytännössä noin kolme vuotta. Akun elinikää voi pidentää lataamalla sen hitaammalla laturilla pikalaturien sijaan.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Idyllic Arctic Landscapes Photographed by Lottie Davies.

Popular Photography, Your Best Shot Gallery: October 2012. 30 kuvaa.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Lensrentals.com, Sigma 35mm f/1.4 Arrives. Announces New World Order. Roger Cicalan ensivaikutelmat ovat erinomaiset. Sigman terävin objektiivi. Terävämpi kuin vastaavat Canonin ja Nikonin objektiivit. Tarkennusnopeudessakaan ei ole eroja. Suomen hinta lienee vähän yli 800 euroa.

Petapixel.com.

The Online Photographer, Impressions of the Olympus OM-D, Part II. Kohiseeko.

Thephotoargus.com, Understanding Image Stabilization and Avoiding Blur.

Dpreview.com, Photographer creates time-lapse showing D600 'dust' accumulation. Uusi Nikon D600, kameraan 50mm f1.8, sitten kuvaamaan valkoista seinää tuhat kertaa. Miltä näyttää timelapse-video, kertyykö kennolle pölyä.

IR, D800 compatibility problems caused by RF interference, says Eye-Fi. Nyt toimii.

IR, Budding photographer and full-time Duchess Kate Middleton posts her Borneo travel photos.

ePhotozine.com, Portrait Professional 11 Intelligent Retouching Software. Uusi versio. $49.95.

Kamera & Bild, Lär dig fota mat på Fotomässan. Tulevana viikonloppuna Tukholmassa fotomessut.

Cameralabs.com, Canon EOS M review. Heinäkuussa 2012 julkistettu. Canonin ensimmäinen peilitön järjestelmäkamera. Tekniikka aika lailla samaa kuin Canon EOS 650D. 18 megapikseliä, kroppikenno, 1.6x rajauskerroin. Uusi objektiivin kiinitys. Kaksi uutta Canon EF-M -objektiivia, 22mm f2 pancake (35mm vastaavuus) ja 18-55mm f3.5-5.6 IS (29-88mm vastaavuus). Erillisellä adapterilla voi käyttää aiempia Canonin EF/EF-S -objektiiveja. Kolmen tuuman kosketusnäyttö, 1.040.000 pistettä, kuvasuhde 3:2 (hyvä), kirkas ja terävä näyttö. Paino 298g. Ei sisäistä salamaa. Canon Speedlite 90EX on nimenomaan suunniteltu käytettäväksi kameran kanssa. Yksillä akuilla ottaa vain 230 kuvaa. Ei elektronista eikä optista etsintä. Tarkennuksen nopeus on ongelma. Arvosana 83%. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 900 euroa - 1.000 euroa. Kitissä mukana salama Canon Speedlite 90EX, pancake tai 18-55IS STM ja vielä kalleimmassa lisäksi adapteri.

Dpreview.com, Canon PowerShot G15 Quick Review. Syyskuussa 2012 julkistettu. Kaksi vuotta vanhan G12-mallin korvaaja. 12 megapikselin CMOS-sensori (10 megapikselin CCD-sensori), f1.8 - 2.8 (f2.8 - f4.5), 28-140mm, 5-kertainen zoom. Selvästi pienempi ja kevyempi (ei enää kääntyvää lcd-näyttöä, nyt 3-tuumainen kiinteä (aiemmin 2.8 tuumaa), 922.000 pistettä). Optinen etsin (todelliseen kuvaan tulee enemmän kuin etsin näyttää). Videoon on tullut paljon uutta, stereo, zoomaus videoitaessa. Sisäänrakennettu harmaasuodin. RAW. Lähin tarkennus 1cm. Elektroninen kaksisuuntainen vesivaaka. Valmiit filtterikierteet suotimia varten. Ulkoinen salamakenkä, sisäinen salama. Ei erillistä mikrofoniliitäntää, ei GPS, ei WiFi. Akuilla ottaa 350 kuvaa (lcd-näyttö) tai 770 kuvaa (optinen etsin), lievä huononnus G12-malliin. Auto ISO toimii vain ISO 1600 asti. Arvosana 76%. Suomen Canon, Canon PowerShot G15. Suomen hinta on n. 650 euroa (saisi olla vähän alempi...).

Photographyblog.com, Canon PowerShot S110 Review. Syyskuussa 2012 julkistettu. Sama 12 megapikselin CMOS-sensori. Uutta kolmen tuuman kosketusnäyttö (260.000 pistettä -> 461.000 pistettä), Wi-Fi, nopeampi tarkennus ja aavistuksen pienempi koko. 24-120mm, 5-kertainen zoom, f/2.0 - f/5.9, GPS, RAW, värit musta ja valkoinen. Paino 198g. Akuilla voi ottaa 200 kuvaa. Full HD. Valovoimaisesta objektiivista on paljon iloa. Helppokäyttöinen, mutta myös paljon käsisäätöjä. Sisäänrakennettu harmaasuodin. Video hyvälaatuista. Kuvanlaatu erinomainen. ISO 12.8000 ei käyttökelpoinen, ei audio-inputtia. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 470 euroa.

 

21.11.2012   (linkki)

Kuraattorikierros ja taiteilijatapaaminen Suomen valokuvataiteen museon Polaroid-näyttelyssä tänään klo 18-19 . Näyttelykierroksella ovat mukana kuraattorit Otso Kantokorpi ja Martti Jämsä sekä valokuvaaja Lauri Eriksson ja kirjailija Antti Nylén. Museon pääsymaksu.

(klikkaa pientä kuvaa)

Polaroid-näyttely Suomen valokuvataiteen museossa 18.8.-2.12.2012 Polaroid-näyttely Suomen valokuvataiteen museossa 18.8.-2.12.2012 Polaroid-näyttely Suomen valokuvataiteen museossa 18.8.-2.12.2012 Polaroid-näyttely Suomen valokuvataiteen museossa 18.8.-2.12.2012

Polaroid
2.12.2012 asti

Polaroid-näyttely esittelee nimekkään kansainvälisen aineiston Ansel Adamsista Andy Warholiin. Lisäksi nähdään läpileikkaus suomalaisesta Polaroid-kuvastosta. Myös Polaroidin manttelinperijä Impossible Project esittäytyy näyttelyssä. Esillä on yli 350 kuvaa noin 150 kuvaajalta. Tarjolla ilmainen Kamera-lehti.

Suomen valokuvataiteen museo
Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke 11-20
8 / 5 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.

Valokuvataiteen museossa on esillä Dagerrotyyppi-mininäyttely 25.11.2012 asti. Valokuvataiteen museo juhlii suomalaisen valokuvan 170-vuotistaivalta ja esittää mininäyttelyssään kaksi harvinaista dagerrotyyppiä.

Työ- ja elinkeinotoimisto, Valokuvaaja Stockmann-verkkokaupan studioon, Stockmann Oyj Abp, Helsinki. Haetaan Helsingin Pitäjänmäkeen Stockmann-verkkokaupan studioon valokuvaajaa vakinaiseen työsuhteeseen. Työhön kuuluu muodin ja kodin tuotteiden kuvaaminen Stockmann-verkkokauppaan. Hakulomake pitää täyttää 16.12.2012 mennessä.

Työpaikan osoite Kutomotie 1 C, 00380 HELSINKI
Työkokemus 1-5 vuotta
Työ alkaa 16.12.2012
Työaika kokopäivätyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 16.12.2012 klo 23:55

Timon Poikkitiedepalsta, Ranskalaista valokuvakulttuuria, 20.11.2012. Uskokaa tai älkää, mutta poikkitieteilijä on huolissaan siitä, että osaamattomia amatöörejä käytetään silloinkin, kun paikalle pitäisi kutsua ammattivalokuvaaja.

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Budapest (Linkkejä kuviin ja gallerioihin)

Suomen freelance-journalistit ry, Kuinka freelancerin tulisi laskuttaa työstään? 20.11.2012.

Luontokuva.org, Luontokuvaajille menestystä kansainvälisissä kilpailuissa, 20.11.2012.

  • (näistä on jo aiemmin uutisoitu).

Mobiili.fi, Enää reilu vuorokausi – Nokian Lumia 920 myyntiin kohta myös Suomessa.

Photo.net, foorumi.

Reuter, Photographers Blog.

Digitalcameraworld.com.

ePhotozine.com.

Digital Photography School.

YouTube, Photoshop tutorial: The Warp and Reconstruct tools | lynda.com. Video, kesto 7:10.

Diyphotography.net, Props - How To Make A Cloud. Ilmapallosta lähdetään.

Petapixel.com, ClearViewer: A Folding High-Diopter Lens That Turns Your LCD Into an EVF. Noin $50.

Photographyblog.com, Nikon Issues Windows 8 Compatibility Announcement.

Kamera & Bild, LaChapelles största utställning någonsin. Tukholma, Fotografiska. Avautuu ensi viikolla.

Dpreview.com, Sigma 18-250mm f/3.5-6.3 DC Macro OS HSM review. Kesäkuussa 2012 julkistettu. Lähikuvausominaisuudet parantuneet, koko ja paino pienemmäksi. Kuvanvakaaja. Kroppikennoiselle. 28-400mm. Paino 470g, filtterikierre 62mm. Suomen hinta on n. 550 euroa.

Dpreview.com Connect, Hands-on with Android 4.2's Photo Sphere. Android 4.2, 360 asteen kuva. Koko n. 4.600 x 1.600 pikseliä.

 

20.11.2012   (linkki)

Työ- ja elinkeinotoimisto, Valokuvaaja, Tampereen yliopisto, Tampere. Yliopistopalveluissa viestintäpalveluiden vastuualueella on haettavana Valokuvaajan tehtävä 1.1.2013 alkaen tai sopimuksen mukaan. Palkkaus perustuu yliopistojen palkkausjärjestelmän muun kuin opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuuskehikon tasoon 6. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkanosa. Tehtävää täytettäessä käytetään neljän kuukauden koeaika. Hakemus tulee jättää viimeistään 3.12.2012 klo 15.45 yliopiston sähköisellä lomakkeella.

Työpaikan osoite 33014 TAMPEREEN YLIOPISTO
Työ alkaa 01.01.2013, sop.muk.
Työaika kokopäivätyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 03.12.2012 klo 15:45

Työ- ja elinkeinotoimisto, Yrittäjä/Valokuvaaja, Studio Senja, Riihimäki. Yrittäjäksi ilman pääomakuluja. Vuokrattavana paikkakunnalta muuton vuoksi hyvämaineisen valokuvaamon tilat Riihimäellä. Valmis asiakaskunta.

Työpaikan osoite Keskuskatu 6, 11100 RIIHIMÄKI
Työ alkaa Mahdollisimman pian/Sopimuksen mukaan
Työaika kokopäivätyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 30.11.2012

Digicamera.netin Foorumilta:

Sulantoblog, Canon EOS M kokeilussa, 19.11.2012. Minulla on ollut kokeilussa Canon EOS M, EF-M 22 mm f/2 objektiivi ja EF-EOS M adapteri, jolla Canonin EF-sarjan objektiivit saa kiinni EOS M runkoon. ...Käyttöliittymä perustuu vahvasti kosketusnäyttöön, joka ei ole suosikkini, mutta siihen kyllä tottuu. Joku muu saattaa pitää kosketusnäytöltä operoimisesta kovastikin, joten tämä on makuasia. ...Canon EOS M kameran kuvan tekninen laatu on hyvää tämän päivän Canon-tasoa, joka on täysin riittävä. Alhaisilla herkkyyksillä kuva on erittäin sävykäs ja terävä. ...Se aikaharppaus taaksepäin johtuu Canonin automaattitarkennuksesta, joka on hidas. ...Ei Canon EOS M huono kamera ole, mutta ei siinä mitään erityistäkään ole, tai mitään mitä muilla ei jo olisi.

  • Birds.fi, tekniikka, EOS M. Aika lailla toisen näköinen suhtautuminen Canon EOS M -järjestelmädigiin. Automaattitarkennuksen nopeus ei merkitse sentään ihan kaikkea... Käyttötarkoituskin merkitsee jotain. Jonkin verran voi vaikuttaa myös ns. merkkiuskollisuus. Kun on tottunut käyttämään tiettyä kameramerkkiä (tämä koskee siis myös Sulantoblogia).

Petteri Järvinen, Havaintoja digimaailmasta, Tyttökuvia Skydrivella -- en se minä ollut! 19.11.2012. Jokin aika sitten huomasin, että Microsoftin levytilaa tarjoavaan Skydrive-palveluun oli ilmestynyt työtiedostojeni joukkoon outoja tyttökuvia:...

  • Kiistän, että minulla olisi mitään tekemistä tällaisten -- hädin tuskin 18-vuotiaiden -- tyttökuvien kanssa. Miten ne ovat päätyneet Skydrive-hakemistooni?

Petteri Järvinen, Bittimittari.

  • Nikon D5200, 10.11.2012. D5200 ei ole vuoden tärkein julkistus, mutta siinä on muutamia kiinnostavia parannuksia edeltäjäänsä verrattuna. Tarkennuspisteitä on 39, niistä yhdeksän ristikkäisiä. Valotusta mittaa 2016 pikselin sensori, joka tunnistaa myös värit ja auttaa pitämään tarkennusta kiinni liikkuvassa kohteessa. Edeltävässä mallissa pikseleitä oli 420.
  • Kahden näytön kiusa, 6.11.2012. Uudessa koneessani on kaksi näyttöä: 27-tuumainen ja sen rinnalla vanha 17 tuuman näyttö. ...Mutta nyt se varsinainen kiusa: kun pc menee lepotilaan, monitorit seuraavat perässä. Hiiren tai näppäimistön koskettaminen herättää koneen, mutta pienempi näyttö herää ensin ja Windows luulee, että koneessa on vain yksi näyttö. Niinpä koko Windows ilmestyy pienelle näytölle eikä iso saa signaalia ollenkaan, joten se palaa takaisin lepotilaan ja menee pimeäksi.

Finnfoto, Lainauskorvaus kuvantekijöille haettavissa, 19.11.2012. Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto. Kuvantekijät voivat hakea kirjastolainaamisesta tekijälle kuuluvaa korvausta 12.12.2012 asti. Korvauksen jako perustuu vuoden 2010 lainaustilastoon. Kuluvan vuoden korvausta voi hakea takautuvasti kolmen vuoden ajan aina vuoteen 2015 saakka.

  • Kopiosto, Lainauskorvauspalvelu. Sisäänpääsy vaatii rekisteröitymisen. Muutaman tiedon täyttämisen jälkeen rekisteröitymisen vahvistuslinkki lähtee saman tien sähköpostiin. Mediaanikorvaus on ollut 300 euroa.
  • "Julkaisujen selaaminen -sivulla voit selata niitä julkaisuja, jotka saavat lainauskorvausta. Voit hakea lainauskorvausta, mikäli kuvateoksiasi sisältävä julkaisu löytyy julkaisuluettelosta. Korvausta haetaan yhden julkaisun osalta vain kerran. Ensimmäisen lainauskorvaushakemuksen tehtyäsi haet korvausta vain uusien korvaukseen oikeutettujen julkaisujen osalta. Huomioithan, että mikäli julkaisusta tulee uusi painos, myös sen osalta tulee tehdä uusi hakemus."
  • hakutekijät: julkaisu, tekijä, kustantaja, ISBN
  • "Lainauskorvausta voivat hakea kaikki ETA-maista peräisin olevat koti- ja ulkomaiset kuvataiteellisten teosten ja valokuvateosten tekijät, joiden teoksia sisältäviä julkaisuja on lainattavissa yleisissä kirjastoissa. Tällaisiksi kuvataiteellisten teosten ja valokuvateosten tekijöiksi luetaan kuvittajat, piirtäjät, sarjakuvantekijät, valokuvaajat, graafikot ja kuvataiteilijat."

Mobiiliblogi.com, MobiiliBlogin videolla: Lumia 920:n kuvanvakain. Nokia Lumia 920 video vs. iPhone 5.

MTV3, VR:n kameravalvonnasta poru - "kohteen saatava kuvat itselleen". VR:n nykyinen turvallisuusjohtaja Rauno Hammarberg sanoo, ettei tarkastusoikeudesta ole enää mitään epäselvyyttä yhtiössä. Jokaisella on oikeus kuviin, joita hänestä on rekisteriin tallennettu.

– Kuvien antaminen on teknisesti hankalaa. Kyse on liikkuvista kuvista, joista pitää yksityisyyden suojan takia poistaa kaikki muut ihmiset.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

The Online Photographer, Mike Johnston, edelleen Nikon D800 on aiheena.

Petapixel.com.

Diyphotography.net, How To Make Your Body Disappear In A Photograph. Eikä edes ole kovin vaikeata.

The-digital-picture.com, Canon EOS Rebel T4i / 650D Digital SLR Camera Review. Kesäkuussa 2012 julkistettu. 18 megapikseliä, viisi kuvaa sekunnissa, Full HD stero. Kolmen tuuman kääntyvä kosketusnäyttö. Kroppikenno (1.6x) etsin 95%. Sisäinen salama. LiveView tarkennus on hidas, ei haittaa still-kuvia otettaessa (silloin käytetään optista etsintä). Lopuksi vertailu, mitä saa, jos ostaa kalliimman Canon EOS 60D:n. Suomen Canon. Runko n. 800 euroa, + 18-55mm IS II n. 900 euroa, + 18-135 STM alle 1.300 euroa.

Dpreview.com, Panasonic Lumix DMC-FZ200 Review. Heinäkuussa 2012 julkistettu. Superzoomkompakti, 12 megapikseliä, 25-600mm, 25-kertainen zoom. kiinteä F2.8. Elektroninen etsin, 1.312.000 pistettä. Kolmituumainen kääntyvä lcd-näyttö, 460.000 pistettä. RAW. HD-video, zoom, stereo, jatkuva tarkennus. Paino 484g. Ulkoisen salaman mahdollisuus, mikrofoniliitäntä. Toimiva kuvanvakaaja, myös videossa. Manuaalisäädöt. Arvosana 80%. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 600 euroa.

 

19.11.2012   (linkki)

Hakuaika Suomi-Ranska valokuvataiteilijoiden vaihto-ohjelmaan vuodelle 2013 päättyy perjantaina 30.11.2012. (postileiman päiväys riittää).

Vaihto-ohjelma tarjoaa vuosittain yhdelle suomalaiselle ja yhdelle ranskalaiselle ammattilaisvalokuvataiteilijalle yhden kuukauden työskentelyjakson Ranskassa ja Suomessa. Nyt haettavana oleva kuukauden residenssijakso on Rouenissa Pôle Imagen vieraana keväällä 2013.

Vaihto-ohjelmaan valitulle taiteilijalle maksetaan matkat Ranskaan, majoitus Ranskassa sekä elin- ja materiaalikustannuksia 1.000 €.

Vaihto-ohjelma perustettiin Pohjoisen valokuvakeskuksen ja Pôle Image Haute-Normandien aloitteesta v.2003.

People in Times -valokuvanäyttely Hainan, Kiina 2012.

People in Times -näyttely Hanain, Kiina 2012.Neljän suomalaisen valokuvaajan - Kirmo Wilén, Markku Saiha, Kalervo Ojutkangas ja Hannele Fors - näyttely People in Times avautui Hainanin uudessa museossa Haikoussa viime viikolla. Näyttely on syntynyt osana Neljä kylää ja yksi kaupunki -projektia, jonka puitteissa mainitut kuvaajat ovat usean vuoden ajan kiertäneet dokumentoimassa kiinalaisen Hainanin saaren maalaiskylien elämää ja rakennemuutosta. Projekti alkoi suomalaiskuvaajien ja Hainan Photography Association yhteistyöstä vuonna 2007. Tarkoitus on jatkaa dokumentointia vielä usean vuoden ajan.

Näyttelyssä Wilén, Saiha, Ojutkangas ja Fors esittävät osittain Hainanilla kuvattua materiaalia ja osittain omia laajempia dokumentointiprojektejaan Suomessa. Kukin on mukana omalla kokonaisuudellaan. Yhteensä nelikolta on esillä noin 120 kuvaa.

Hainanin museon jälkeen näyttely kiertää Hainanin maakunnassa Hainan Documentary Photography Associationin organisoimana saaren suurimmissa kaupungeissa Haikoussa ja Sanyassa.

Kuva: Kalervo Ojutkangas. Kuvassa Markku Saiha, Hannele Fors ja Kirmo Wilén Haikoun museon edustalla taustallaan People in Times -näyttelyn juliste.

Digicamera.netin Foorumilta:

Kotimaa, Hannu Asikainen valokuvasi Suomen kirkot. Jäätyään kahdeksan vuotta sitten eläkkeelle joensuulainen Hannu Asikainen alkoi systemaattisesti valokuvata Suomen kirkkoja. Nyt hänellä on netissä kuvat 832 kirkosta.

Turun Sanomat, Verot ja tullimaksut voivat yllättää globaalishoppailijan. Monille voi tulla yllätyksenä, että EU:n ulkopuolelta tilatessa tuotteen ja postikulujen lisäksi voi joutua maksamaan arvonlisäveroa sekä tullia.

– Kun hinta postikuluineen ylittää 43,50 euroa, summasta joutuu maksamaan arvonlisäveroa ja paketti pysähtyy tulliselvitykseen arvonlisäveron kantoa varten. Ensi vuoden alussa arvonlisäveroa aletaan kantaa jo 22 euroa ylittävistä summista. Summa koostuu siis tuotteen ja postikulujen yhteisarvosta, tulliylitarkastaja Matti Tuunanen Suomen lentotullista kertoo.

– Litium-akkuja ei saa postittaa lainkaan

- Nettitullaus: Asiakas vahvistaa itse syntyneen tullilaskun ja samalla istunnolla sen voi myös maksaa omaan verkkopankkiin. Tullilaskun maksamisen jälkeen lähtee samalla ilmoitus Itellan varastoon ja paketti on valmis jatkamaan matkaa asiakkaalle.

Photo.net, foorumi.

Guardian.co.uk, The Observer's 20 photographs of the week. 17.11.2012. 20 kuvaa.

Digital Photography School.

Digitalcameraworld.com, Black and White Photography: finessing with Levels, Curves and Dodge and Burn.

Earthboundlight.com, You Must Have a Really Good Camera, 18.11.2012. Kameratekniikan kehittyessä kuvaaja voi yhä enemmän keskittyä kuvan ottamisen luovaan puoleen.

ePhotozine.com, Ice Photography Tips. Jään kuvioita kuvaamaan.

Peilittömistä.

Steve Huff Photos, Using a DSLR to scan Negative film by Stefan Schmidt.

Pdnonline.com, 5 New and Noteworthy Medium-Format Cameras. Leica S $21,950. Hasselblad H5D. Mamiya Leaf/Phase One 645DF+ $5,990. Leaf Credo 40, $19,495; Leaf Credo 60, $24,995; Leaf Credo 80, $38,995. Phase One iXA 60-megapixel, $53,000; 80-megapixel, $60,000. HD Pentax D FA 645 Macro 90mm F2.8 ED AW SR, $4,499.

Digital Camera Database, digicamdb.com. Tiedot 3824 digikamerasta. Mahdollista vertailla kahta mallia rinnan.

Amateurphotographer.co.uk, Photo copyright boost set to open online ‘floodgates’. Brittein saaret. Pienempien tekijänoikeusloukkauksien korvausvaatimuksiin ei tarvita enää asianajajaa.

Photographyblog.com, Pic Scout for iOS. Toimii kaikkialla, maisemakuvaajille. Etsii Panoramiosta ja Flickristä suosituimmat kuvat paikkatiedon perusteella.

 

18.11.2012   (linkki)

Martti Ojaman valokuvablogi. Valokuvauksen opiskelua Muurlan opiston valokuvauslinjalla 2011 - 2013. Muutama tuorein poiminta.

  • Dokumentti projekti "Salo klo 19:00-07:00", 16.11.2012. Aiheen käsittelytapa on täysin vapaa, eikä kuvaustapaan ole annettu erityisiä ohjeita.
  • Mustavalkoprojekti - toteutus, 13.11.2012. Tehtävän aiheena oli ottaa kuvaa samasta aiheesta kahdella eri näkökulmalla, siten että erinäkökulmat tulevat esiin eri välineillä kuvattuna, toinen filmillä ja toinen digillä.
  • Kaupungin valot rautatieasemalla, 4.11.2012.
  • MV-projekti, 27.10.2012. Syksyn isoksi mustavalko projektiksi annettiin tehtävä "Kaksi näkökulmaa". Tehtävän suorittaminen edellyttää sekä digillä että filmillä kuvattua osuutta, toinen näkökulma filmillä ja toinen digillä.
  • Valaisun toistaminen, 23.10.2012. Opiskelu tehtävänä tällä kertaa oli olemassa olevan valaisun toistamista ja halutun laisen kuvan luominen omakuvana.
  • Tuotekuvaukset jatkuvat, 21.10.2012. Välineinä käytin 3-valoa eli keikkasetti (Elinchromen Dlite-2) salamat 60 ja 80 cm softboxit tai vaihtoehtoisesti snootti gridillä ja yhden käsisalaman (Sigma EF-500DG Super) yhdistelmää.

Siilinjärven Kamera Ry, siikary.fi. SiiKa on Siilinjärven ja lähialuiden valokuvausta harrastaville tarkoitettu rekisteröity yhdistys, kuuluu valtakunnalliseen kattojärjestöön, Suomen Kameraseurojen Liittoon. 44 jäsentä.

Tekniikka & Talous, Lumia 920 testissä: Laadukas lauta. Lumia 920:ssa on teknisiä uutuuksia, joita kilpailijoista ei löydy. Merkittävimpiä ovat hanskoilla toimiva kosketusnäyttö, kuvanvakaimella varustettu kamera ja langaton lataus.

Photo.net, foorumi.

Shorpy.com.

Digital Photography School, 5 Tips for a Faster Lightroom Workflow. Kuvaruutukaappaukset ja nopeutusvinkit koskevat Lightroomin 4.2 -versiota, mutta niitä voi soveltaa helposti myös vanhempiin Lightroomin versioihin.

Petapixel.com.

Photo.tutsplus.com.

Digitalcameraworld.com.

Muutama kuviin liittyvä linkki.

Neilvn.com.

Pixylated.com, Photography as Art and Art as Business. Yksi kiinnostava virke: "...I’ve long suspected that many middle-aged shooters (some with great portfolios and amazing client lists) are no longer getting assignments because the creative decision makers are energetic thirty-somethings who would rather hang with a hip twenty-something than a was-once-hip fifty-something....". Hm.

Smashingapps.com. Collection Of Amazing And Detailed Photoshop CS6.

Steve Sanders, Canon PowerShot S110 Review. Syyskuussa 2012 julkistettu. Sama 12 megapikselin CMOS-sensori. Uutta kolmen tuuman kosketusnäyttö (260.000 pistettä -> 461.000 pistettä), Wi-Fi ja aavistuksen pienempi koko. 24-120mm, 5-kertainen zoom, f/2.0 - f/5.9, GPS, RAW, värit musta ja valkoinen. Paino 198g. Akuilla voi ottaa 200 kuvaa. Full HD. Valovoimaisesta objektiivista on paljon iloa. Helppokäyttöinen, mutta myös paljon käsisäätöjä. Sisäänrakennettu harmaasuodin. Video hyvälaatuista. Kuvanlaatu erinomainen. ISO 12.8000 ei käyttökelpoinen, ei audio-inputtia. Valkotasapainossa sisällä kuvattaessa välillä ongelmia. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 470 euroa.

Kamera & Bild, Intuos 5 Touch - Vi testar titplattan för alla fingrar. Piirtolevy (tai -pöytä) testissä. Piirtokynän ja sormien yhteispeliä. Kolme kokoa, pieni (matkakäyttöön), keskisuuri ja suuri, ammattimaiseen käyttöön suunnattu. Uutuuksia. Kun kerran on kokeillut piirtopöytää, niin paluuta ei enää ole. Pelkästään ergonomiasyyt ovat riittävät syy hankintaan. Suomen hinnat: Small (n. 230 euroa), Medium (n. 360 euroa), Large (n. 480 euroa).

 

17.11.2012   (linkki)

Valokuvagalleria Hippolytessä tänään klo 16 - 18. Arto Timosen ja Henna Paasosen Katu -näyttelyn yhteydessä järjestetään keskustelutilaisuus Not in my back yard.

Arto Timonen & Henna Paasonen: Katu
Kuva: Arto Timonen.2.12.2012 asti

Katu -näyttelyssä on esillä Arto Timosen valokuvia asunnottomista sekä Henna Paasosen vetämissä taidetyöpajoissa syntyneitä teoksia. Timosen valokuvat kuvaavat asunnottomuutta kokeneiden arkea ja ne on kuvattu Helsingissä vuosina 2011–2012. Henna Paasosen työpajat on toteutettu yhteistyössä Vailla vakinaista asuntoa ry:n kanssa mm. sen ylläpitämässä asunnottomuutta kokeneiden asuntolassa, Sällikodissa.

Valokuvataiteilija Arto Timonen on valmistunut Turun Taideakatemiasta valokuvauksen linjalta 2008. Asunnottomuutta hän on kuvannut aina 2000 luvun alusta lähtien.

Henna Paasonen on valmistunut uskontotieteilijäksi Helsingin yliopistosta 2012 ja opiskellut taidelähtöisiä menetelmiä Diakonia-ammattikorkeakoulussa.

Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Nikon D800 (Järjestelmädigit), aika suosittu ketju. Sivunvaihto 15 viestin välein, nyt uusin viesti on sivulla numero 177. Viestiketjua on luettu n. 170.000 kertaa (and counting...).
  • Vuonoksen kaivos, jäteallas (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).

Aki Joensuu.

Suomen Kuvalehti, kuvakertomuksia.

Vesa Koivunen, Pirullinen paikallispeli, 16.11.2012. Jääkiekon paikallispeliä kuvaamassa.

MTV3, Uusi Lumia avaa Suomessa nopeamman verkkoyhteyden. Lumia 920 on ensimmäinen 4G-puhelin Suomen markkinoilla, myynti alkaa 22.11.2012, hinta on n. 600 euroa. 4G:n maksimisiirtonopeus on 100 megabittiä sekunnissa. 4G-verkot toimivat vain isoimmissa kaupungeissa. Tähän saakka 4G-verkkoon on päässyt mokkulalla tai tabletilla.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

ePhotozine.com, Portrait Photography Tips For Beginners. Lyhyesti.

Photoshelter.com, Email Marketing for Photographers. Sähköpostiin pdf, sähköpostiosoitetta ei tulla käyttämään markkinointiin.

Vincent | Laforet, New Canon Glass and Cameras. Neljä kameraa ja viisi objektiivia.

1001noisycameras.com, Dxo Marky Mark dances with the Olympus E-PL5.

Pcworld.com, Sony Mavica Camera Slims Down, Speeds Up. 28.6.1998. Uusi Sony MVC-FD71 painaa vain 0.55kg. Kuvan tallennus on nopeutunut kahdeksasta sekunnista neljään sekuntiin. 640 x 480 pikseliä. Hinta $799.

Canonrumors.com, February & March are Announcement Months for Canon [CR2]. Vuoden 2013 helmi- ja maaliskuussa odotettavissa. Canon EOS-M, toinen runko vähän isompi + etsin, lisäksi ainakin kaksi uutta objektiivia. Canon EOS 7D Mark II. Ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä odotetaan Canonilta yli 40 megapikselin kameraa, kooltaan Canon EOS-1D X:n ja Canon 5D Mark III:n välissä.

Photozone.de, Nikkor AF-S 24-85mm f/3.5-4.5G ED VR (FX) - Review. Kesäkuussa 2012 julkistettu. Nikon D600:lle uusi objektiivi, täyskennoinen ja kohtuuhintainen, kuvanvakaaja. Kroppikennoisella 36-128mm. Pieni, säänkestävä. Testikamerana Nikon D3x. Fillterikierre 72mm, paino 465g. Vastavalosuoja. Kuvanvakaajalla vain yksi asento, Nikonin mukaan teho neljä pykälää, testissä vaikutus ainakin kolme pykälää. Testissä tyyppillistä tynnyrivääristymää, tyynyvääristymää odotettua enemmän. Helppo korjata softalla (säännöllinen, korjauksen ongelmana on, että lopputulosta rajataan). Vinjetoi, f/8 ei enää. Keskellä erinomainen tarkkuus kaikilla polttoväleillä. Vasta himmentämällä tarkka myös reunoilta. Värivääristymää saisi olla vähemmän. Hinta/laatusuhden 3 * / 5 *. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 600 euroa.

Slrgear.com, Samyang/Rokinon 35mm f/1.4 Aspherical UMC. Maaliskuussa 2011 julkistettu. Täyskennoiselle, hinta puolet tai allekin merkkivalmistajien vastaavista objektiiveista, saako rahalleen vastinetta. Nikon, Canon, Sony, Pentax, Samsung NX sekä myös 4/3-systeemi. Fillterikierre 77mm, paino 731g. Vastavalosuoja. Täydellä aukolla kohtuullisen terävä, epätasaisen tarkka. F/2 keskellä terävä, f/2.8 voi olla jo aivan tyytyväinen terävyyteen. F/4 terävyys erinomainen. Värivirheet kurissa. Täyskennoisella vinjetontia jonkin verran, kroppikennoisella vinjetointi ei ole ongelma. Vääristymät pysyvät kurissa. Ei automaattitarkennusta. Optisesti erittäin hyvä objektiivi. Suomen hinta on n. 450 euroa.

  • Northernexposures, Samyang 35mm f/1.4 AS UMC, 11.10.2011. Pari kuukautta kuvannut Samyangin 35mm f/1.4 primellä. Omistin aikaisemmin jo Samyangin 14mm f/2.8 laajakulman ja jos jokin niin se oli melkoinen yllätys hinnan/piirron/rakenteen suhteen. 35mm jatkaa lähes tulkoon sillä linjalla, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

ePhotozine.com, SplashArt Kit MkII Review. Siis myydäänkö tällaisiakin kittejä... Pisaroita kuvaamaan. Arvosana 4 * / 5 *. Hinta £179, 223 euroa.

 

16.11.2012   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • Lapinluonto.kuvat.fi (temirhan), kuvat

Mikael Rydenfelt, Kuvaruutu.com. "Valikoima Turun Sanomien kuvajournalistin lehtikuvia (Jotkut Reportaasit-osiossa olevista kuvista voivat olla lievästi järkyttäviä.)"

Journalisti 20/2012, 15.11.2012.

Valokuvatorstai, 264. haaste. Viikon inspiksenä on tekstikatkelma ajankohtaan liittyvästä kirjasta. Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu.

  • Osallistuminen, ohjeet.
  • 263. haaste. Haasteena MontyPythonin "Always Look On The Bright Side of Life". Haasteen otti vastaan 34 kuvaajaa.

Sarjasta Karseita lehtikuvia osa 2.

  • Iltalehti, Tässä ovat upeat Miss Helsinki -finalistit. Foorumilaisen kommentti: "Ei ole Pekonen kovin onnistunut vai mitä mieltä olette?"
  • (miksi pitää ylipäätään ruveta ottamaan yksittäiskuvia tuollaista taustaa vastaan ja tuollaisessa ympäristössä... eikö todellakaan ollut mitään muuta paikkaa... miksei mukana ollut edes yksinkertaista taustakangasta... voihan itku...)

Kaleva.fi, Palomies hääti kovaotteisesti kolaripaikalta. Nettiin laitetusta osasta ei käy ilmi, että palomies närkästyi lähinnä kuvaamisesta. Kommentit kannattaa lukea, aika paljon juttu on herättänyt kiinnostusta.

Tietoviikko.fi, Lumia 820 vakuuttaa: "Tämä on puhelin, jota olet etsinyt".

Macmaa, Logitechin valvontakamerat nyt myös Mac-käyttäjille. Kameroita on tarjolla sekä sisä- että ulkokäyttöön 199-349 eurolla.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Olympukselta uutta. Jo aiemmin julkistettu, mutta nyt tarkat tiedot.

Pixiq.com, Ten Tips for Taking Great Photographs in the Snow. Miten kuvataan lumisessa maisemassa, kymmenen vinkkiä.

Petapixel.com, The First Hoax Photograph Ever Shot. Vuodelta 1840.

YouTube.com, Photoshop Elements tutorial: Correcting lighting with a Levels adjustment layer | lynda.com. Video, kesto 4:06.

Fotosidan.se, Svensk fotoauktion slog prisrekord. Pohjoismaiden isoin valokuvahuutokauppa, Bukowskis, 8.9 miljoonaa kruunua, 1.3 miljoonaa euroa.

 

15.11.2012   (linkki)

Erika De Martino & Egle Oddo: Hidden Faces
27.11.2012 asti

Erika De Martino & Egle Oddo

International Photo Centerin uudessa näyttelyssä kahden Helsinkiin kotiutuneen italialaisen taiteilijan valokuvateokset käyvät vuoropuhelua keskenään.

Erika De Martinon kuvasarja pohjautuu havaitsemiseen liittyvään Apofenia-ilmiöön, joka tarkoittaa tuttujen muotojen tai kasvojen tunnistamista elottomista esineistä. Toinen valokuvasarja, Egle Oddon Screen, sisältää jähmettyneitä ihmiskasvoja, jotka on otettu liikkuvista kuvista.

International Photo Center
Vesijärventie 14D, Lahti
ma-pe klo 11:30-17.00

Lappeenranta 2012 - 1st International Exhibition of Photography
24.11.2012 asti

Saimaan Kameraseura ry on koonnut Kaakkois-Suomen Valokuvakeskukseen näyttelyn, joka esittelee valokuvia yhteensä 35 eri maasta ja lähes 200 eri valokuvaajalta.

Näyttelyyn tarjottiin yhteensä 1471 kuvaa, joista tuomaristo valitsi nyt esillä olevat 343 kuvaa.

Näyttelyllä on FIAP:n (Fédération Internationale de l'Art Photographique) ja Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n suojelus.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15, arkiaattoina 11-16

Tampereen yliopisto, rekrytointi, Valokuvaaja. Viestintäpalvelut, ensi vuoden alusta. Valokuvaus yliopiston lehtiä, painotuotteita ja nettisivuja varten sekä kuvien käsittely julkaisuvalmiiksi. Videokuvaus ja videoiden editointi. Kuva-arkiston luonti ja ylläpito.

  • Palkkaus perustuu yliopistojen palkkausjärjestelmän muun kuin opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuuskehikon tasoon 6. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkanosa.
  • Hakemus tulee jättää viimeistään 3.12.2012 klo 15.45

Digicamera.netin Foorumilta:

Remonen.fi, blogi, Bitit paperille, osa 1, 14.11.2012. Lokakuun alussa DC.netin Myydään-palstalla oli tarjous joka heti herätti mielenkiinnon: Epson R2880 valokuvatulostin, mukana tulisi myös lähes täysi setti musteita ja kaupantekijäisiksi vielä vajaa rulla 30-senttistä (A4-leveää) rullapaperia. Hintaan 150 € + pk:t. ...

  • DigiExposta tarttui mukaan kirja "Digikuvat kehyksiin!" Lyhyet vaikutelmat kirjasta
  • seuraavassa postauksessa kerrotaan sitten Amazonista tilatusta kirjasta "New Epson Complete Guide to Digital Printing"...

Mbnet.fi, Näyttö on uusi albumi. Nettikysely digitaalisten valokuvien ja verkkolevyjen käytöstä.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Evocative Portraits of Transgender Youth by Bettina Rheims.

(Digicamera.netin uutiset 25.4.2004). Kävimme eilen katsomassa Taidemuseo Tennispalatsissa ranskalaisen Bettina Rheimsin valokuvien näyttelyn, joka on esillä 13.2. - 2.5.2004. Samaan aikaan (klo 14) sattui olemaan myös opastus, jonka ansiosta kuviin avautui uusia näkökulmia. Esillä on monta teosta (yli sata), suurin osa esittää naisia. Vaikka näyttelytilan teksteissä mainittiin eroottisuus useampaan kertaan, niin vain muutamassa kuvassa sitä eroottisuutta lopulta oli. Valokuvat transseksuaaleista ja alastomista akrobaateista ovat varmasti olleet hätkähdyttyviä pari vuosikymmentä sitten. Rheims ns. löysi supermalli Kate Mossin. Näyttelyssä on Mossista kuva, jossa tuleva tähti esiintyy 13-vuotiaana rinnat paljaana. Rheims on yksi tunnetuimpia julkisuuden henkilöiden kuvaajia, lisäksi hän on toiminut pitkään mainoskuvaajana. INRI-sarjan kuvia valmisteltiin pari vuotta, Jeesusta esitti 89 miestä ja yksi nainen. Kuvauslupaa Israeliin ei saatu, siksi ulkokuvaukset tehtiin Mallorcalla.

Digitalcameraworld.com.

Petapixel.com.

Digital Photography School.

The Online Photographer, Impressions of the Olympus OM-D, Part I. Ensikokemukset. Jatkoa seuraa.

(Foorumilta) Kertauksena linkki Rob Galbraithin sivuille. Keskustelun aiheena oli "CF muistikortti Canon 7D:hen". Mikä oli järkevä, kustannustehokas valinta.

Fotosidan.se, Masters-utbildning i bildjournalistik startar i Sundsvall. Kaksivuotinen kuvajournalismikoulutus alkoi syksyllä 2012. Sundsvallissa otetaan vastaan hakemuksia 15.1.2013 asti ensi syksyllä 2013 alkavaan koulutukseen. Kyse on kansainvälisistä master-opinnoista. Kokopäiväinen opetus englanninkielellä, kolme ensimmäistä lukukautta Sundsvallin kampuksella. Neljäntenä eli viimeisenä lukukautena voidaan mahdollisesti opiskella muualla.

(aiemmin digicamera.netin uutisissa) Kamera & Bild, Utbildning för bildjournalister får högre status.

  • Lähde: Journalisten.se, Snart kan man forska om bild Sundsvallissa voi nyt lukea kuvajournalistiikkaa (bildjournalist) pääaineena. Aiemmin oli mahdollista suorittaa filosofian kandidaatin tutkinto journalistiikassa kuvaan painottuen (journalistiikka oli pääaine ja valokuvaus sivuaine).
  • Bildjournalistik.com, 350 hakijaa, 35 otettiin sisään
  • Tampereen yliopisto, tiedotusopin laitos, Kuvajournalismin linja (KJL) syksyllä kuusi pääaineopiskelijaa, keväällä sitten neljä sivuaineopiskelijaa. KJL:n seuraava sivuainehaku on helmi-maaliskuussa 2011.

- (sekä) Kamera & Bild, Mittuniversitetet får sveriges första professor i bildjournalistik. Ensimmäinen kuvajournalismin professori Ruotsissa, Sundsvall.

  • Tampereen yliopistossa ensimmäinen maisteritason koulutus alkoi 1997, kuvajournalismin kandidaattilinja

Photographyblog.com, Canon PowerShot G15 Review. Syyskuussa 2012 julkistettu. Kaksi vuotta vanhan G12-mallin korvaaja. 12 megapikselin CMOS-sensori (10 megapikselin CCD-sensori), f1.8 - 2.8, 28-140mm, 5-kertainen zoom. Selvästi pienempi ja kevyempi (ei enää kääntyvää lcd-näyttöä, nyt 3-tuumainen kiinteä (aiemmin 2.8 tuumaa), 922.000 pistettä). Optinen etsin. Videoon on tullut paljon uutta, stereo, zoomaus videoitaessa. Sisäänrakennettu harmaasuodin. RAW. Valmiit filtterikierteet suotimia varten. Ulkoinen salamakenkä, sisäinen salama. Ei erillistä mikrofoniliitäntää, ei GPS, ei WiFi. Akuilla ottaa 350 kuvaa (lcd-näyttö) tai 770 kuvaa (optinen etsin), lievä huononnus G12-malliin. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen Canon, Canon PowerShot G15. Suomen hinta on n. 650 euroa (saisi olla vähän alempi...).

ePhotozine.com, Samsung 27inch S27B970D Series 9 Quad HD LED Monitor Review. 27 tuumaa, kuvasuhde 16:9 (ei hyvä). 2560 x 1440. Heijastukset häiritsevät. sRGB. Arvosana 4.5 * / 5 *. £750, 933 euroa.

  • (Hm. mistä näin hyvät tähdet oikein kehitettiin, ehkä sopii paremmin videoiden editointiin...).

Macworld.com, Buying Guide: iPad cases.

 

14.11.2012   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Jrkkari.com, Auringonlaskun haaste: kamera vastaan sinä (osa III - HDR), 13.11.2012. Nyt opetetaan amatööreille HDR-kuvaus.

Yle Uutiset, Sadat lähettämänne kuvat näyttävät, mikä mättää tai on parasta Suomessa. Saimme satoja kuvia ja kertomuksia ympäri Suomea. Kuvien tarinat avautuvat alla olevista linkeistä.

  • Kerro kuvalla mikä mättää tai on parasta kotikunnassasi (tällä erää riittää, keräys ei ole enää voimassa). Yle hankkii ilmaista aineistoa, mitään korvausta ei makseta. Sentään ei hamuta kaikkia oikeuksia Ylen kuvapankkia kasvattamaan: "Lähettämällä materiaalia et luovuta tekijänoikeuksiasi, annat ainoastaan vapaan edelleenkäyttöoikeuden Ylelle osana tätä Mikä mättää -hanketta."

Petteri Järvinen, Havaintoja digimaailmasta, Appsit käyttävät tietojasi, tiedätkö asiasta? 13.11.2012. iPhonen uusi iOS 6 -käyttöjärjestelmä pyytää näköjään luvan ennen kuin se päästää sovelluksen lukemaan valokuvia... Hieno homma, mutta... kääk! Tämähän tarkoittaa sitä, että aiemmin sovellukset ovat päässeet lukemaan kuviani (ja muita henkilökohtaisia tietoja) salaa ja minkään estämättä.

Aamulehti, Nyt on resoluutiota: Katso 16 gigapikselin hämmästyttävä kuva. Machu Picchu, 920 kpl 18 megapikselin kuvia. Valokuvausrobotti asialla, aikaa kului 1h 44 min. Lontoon kuva 80 gigapikselin panoraama.

Photo.net, foorumi.

Popular Photography, Reader Gallery: 35 Excellent Low-Light Photos.

Digitalcameraworld.com.

USA:n Nikon, Learn & Explore. Paljon valokuvauksen perusteita. Uusi ilme, uutta sisältöäkin.

IR, Seven perfectly timed photos that capture life’s decisive moments. Jonkinlaisia ratkaisevia hetkiä nämäkin.

The Online Photographer, Final Verdict: The Nikon D800E and AF-S 35mm f/1.4G Lens. Mike Johnstonilla on aika laaja kokemus monenlaisista valokuvaukseen liittyvistä laitteista, osasta enemmän, osasta vähemmän. Hänen mielestään Nikon D800E ja Nikkor AF-S 35mm f/1.4G ovat kärjessä.

Diyphotography.net, Enhancing Detail and Dynamic Range in Lightroom 4. Pitempi artikkeli, kuvaruutukaappaukset.

Petapixel.com.

  • DSLR Gear No Idea: Videos Poking Fun at Clueless DSLR Users Australian Sony, hyvin lyhyitä YouTube-videoita, kesto 13s. Naurua järjestelmäkameroiden käyttäjille, kyse lienee Sonyn kompaktikameroiden promootiosta.
  • YouTube, DSLRGEARNOIDEA. Kahdeksan videota, kesto kaikilla aavistuksen alle 13 sekuntia. Australian kieli on kyllä kaunista kuultavaa...
  • Gellin’ Like Magellan: ProDot is Like a Dr. Scholl’s Insert for Your Shutter Finger Onko laukaisusormesi ergonomia kunnossa? Koetko selittämättömiä kipuja tuossa valokuvaajan tärkeimmässä välineessä? Muistatko pitää riittävästi taukoja? Entä sormen taukojumppa? Vuodenvaihteen jälkeen markkinoille on tulossa laukaisusormelle helpotus. Ennakkotilattavissa, hinta on $15.
  • Canon Launches Its Own Forum to Give Canonites a Safe Place to Chill Online Canonin oma, virallinen keskustelufoorumi
    • Forums.usa.canon.com (Kameravalmistajat ovat perinteisesti välttäneet omien keskustelufoorumeiden perustamista. Ovat ehkä pelänneet negatiivisia asioita, joita myös tulee aina esiin. Ja vaatiihan tällainen resurssejakin. Toisaalta tämä on parasta mahdollista asiakaspalvelua - vaikka yleensä firman edustajat eivät paljoa viesteihin vastaile. Esimerkkinä onnistuneesta keskustelufoorumin toteutuksesta on Adoben foorumi. Siellä on käyty jo monta vuotta vilkasta keskustelua, siellä Adoben omat asiantuntijat vastailevat välillä kysymyksiin ja kertovat, milloin bugeihin voi odottaa ratkaisua. Suurin voimavara on kuitenkin toiset Adoben ohjelmien käyttäjät, jotka kertovat kokemuksistaan)

Digital Photography School.

Pdnonline.com, How I Got That Shot: A Glamorous Group. Valokuvaajakaksikko sai tehtäväkseen kuvata kuuden ison amerikkalaisen johtokunnan jäsenet, kukin johtokunta erikseen ryhmäkuvassa. Mukana oli lisäksi valaisussa apuna kaksi omaa henkilöä. Kuvattavilla oli tietenkin kiire takaisin oikeisiin töihin. Haastetta oli riittävästi.

Jmg-galleries.com, Breaking the Norm: Canon EF 50mm f/1.0L USM Lens. Muutama käyttökokemus.

Creativeblog.com, New web-based tool for batch-processing images. Sizzlepig. Dropbox-yhteys. Yhdellä kertaa voi prosessoida hakemiston kaikki kuvat. Vaikka moneen eri kokoon yms. Ilmainen versio lisää kuviin vesileiman.

Steve Sanders, Tamronilta myyntiin + hinnat.

IR, Cable-free future gets more affordable: Transcend debuts Wi-Fi-capable flash memory. Myös Transcend Wi-Fi-markkinoille. Sd-kortit käyvät moniin kameramalleihin. 16GB $70, 32GB $100. Eye-Fi:n maksimikoko on 16GB, se maksaa $100.

Kamera & Bild, En av de stora har gått ur tiden. Hans Hammarskiöld kuoli 87-vuotiaana. Parikymmentä kirjaa.

Dpreview.com, Nikon D600 In-Depth Review. Syyskuussa 2012 julkistettu. Edullinen täyskennoinen järjestelmäkamera, 24 megapikseliä. Paljon Nikon D800:n ominaisuuksia, runko muistuttaa Nikon D7000:a. Etsin 100%. 1080p HD video, pakkaamaton HDMI-out (ympärillä mustat reunat). ISO 100 - 6400. Sarjakuvaus 5.5 kuvaa sekunnissa. 39 pisteen automaattitarkennus, yhdeksän ristikkäistä tarkennuspistettä. 3.2 tuuman lcd-näyttö, 921.000 pistettä. Kuulokeliitäntä. Paino 760g (ei akkuja), akut 900 kuvaa. Kaksi sd-korttipaikkaa. Suljin on speksattu kestämään 150.000 laukaisua. USB 2. DX- eli kroppikennoisten objektiiveja voi käyttää (10.5 megapikselin kuvat). Sisäänrakennettu AF-moottori (vanhoja ei-AF-S -objektiiveja voi käyttää, automaattitarkennus). Hämäräominaisuudet erinomaiset, oletusarvoilla erinomainen jpg. Valotus ja valkotasapaino eivät vaihtele, osuvat kohdalleen. Ergonomia kunnossa. Sisäänrakennetulla salamalla voi ohjata muita salamia. Kenno kerää herkästi pölyä. Live View ei histogrammia. Arvosana 87%. Suomen Nikon, Nikon D600. Suomen hinta on vähän yli 2.000 euroa.

 

13.11.2012   (linkki)

Pingstate.nu.

Turun museokeskus, Valokuvia Turun linnasta etsitään. Turun museokeskus etsii eriaikoina otettuja valokuvia Turun linnaan suuntautuneista vierailuista, luokkaretkistä ja lomareissuista, sekä linnassa pidetyistä juhlatilaisuuksista, tai vaikkapa piknikeistä linnanpuistossa. Valokuvien yhteydessä Turun museokeskus haluaa seuraavat tiedot:

  • valokuvaaja
  • kuvausajankohta
  • kuvaustilanne
  • kuvissa esiintyvien ihmisten nimet
  • lahjoittajan nimi ja yhteystiedot

HS, Maailman kuvia. Viimeisen kuukauden ajalta.

Keskisuomalainen, Taitavinkaan kuvaaja ei pärjää ilman näitä niksejä. Jussi Murtosaari jatkaa viikottaisten niksien jakamista. Lähikuvaus, rämekylmäperhonen. Ja yleensä perhoskuvauksesta.

Aamulehti, IL: Nainen kuvasi sammunutta miestään ja toimitti kuvat oikeuteen – Sai itse tuomion. 40-vuotias nainen tuomittiin Espoon käräjäoikeudessa noin viikko sitten salakatselusta. Nainen oli kuvannut useaan otteeseen sammunutta miestään.

Laitetaan taas vaihteeksi salakatseluun liittyviä linkkejä. Nostetaan yksi asia esiin: kerrostalon piha-alueella oleskelevia ihmisiä saa kuvata (mutta ei esim. porraskäytävässä) ilman lupaa. Omakotitalon piha-alueella oleskelevia ihmisiä ei saa kuvata ilman lupaa (yksityinen alue). Salakatselussa on nimenomaan kyse ihmisten kuvaamisesta, ei muusta. Kuvaamisrajoitteet koskevat ihmisen kuvaamista.

Suuri osa linkeistä on tuttuja, samaa asiaa käsitellään uudestaan ja uudestaan. Kaikenlaisia salakatseluun liittyviä poikkeustapauksia löytyy tai sitten sellaisia, joiden käsittelyssä joudutaan turvautumaan tulkintaan. Viime kädessä oikeus ratkaisee oikean tulkinnan. Eri oikeusasteetkin tulkitsevat salakatselulakia eri tavalla.

Tietoviikko.fi, IPhonen seuraava versio valmistuu jo joulukuussa? ...IPhone 5S:n täysi tuotanto aloitettaisiin vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä. Ajankohta poikkeaa Applen viimeaikaisista käytännöistä julkistaa puhelimensa kesäkuussa ja tuoda ne markkinoille syyskuussa....

Mbnet.fi, Asuksen uutuusnäyttö on lähes reunaton. 27 tuumaa, AH-IPS. Marraskuussa myyntiin, 350 euroa.

  • (kuvasuhde 16:9, kuten näissä kaikissa halvemmissa näytöissä, pelaamiseen, elokuvien katseluun)

Photo.net, forum.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School.

Petapixel.com.

Luminous Landscape, Alain Briot, Using Color Harmonies in Photography. # 3 and 4 of 9: Analogous and Triadic Color Harmonies.

The Online Photographer, D800E Day 6: Moiré. Viimeinen päivä.

YouTube, Paint Splash Photography. Video, kesto 13:01.

Popular Photography, Samsung Galaxy Camera Coming November 16th For $500. Se Samsungin Android-kamera. Kahden vuoden operaattorisopimus USA:ssa.

The-digital-picture.com, Canon ImageBrowser EX 1.1.0 Available for Download.

Fotosidan.se, Anpassa dina bilder för digitalt tryck. Svenska Fotografers Förbund, kaksi artikkelia värinhallinnasta ja kuvankäsittelystä.

Fotosidan.se, Webb-TV: Sveriges främste arkitekturfotograf. Åke E:son Lindman. Video, kesto 5:11.

Cameralabs.com, Canon PowerShot G15. Syyskuussa 2012 julkistettu. Kaksi vuotta vanhan G12-mallin korvaaja. 12 megapikselin CMOS-sensori (10 megapikselin CCD-sensori), f1.8 - 2.8, 28-140mm, 5-kertainen zoom. Selvästi pienempi ja kevyempi (ei enää kääntyvää lcd-näyttöä, nyt 3-tuumainen kiinteä (aiemmin 2.8 tuumaa), 922.000 pistettä). Optinen etsin (ehkä elektroninen etsin olisi sopinut paremmin?). Videoon on tullut paljon uutta. Sisäänrakennettu harmaasuodin. RAW. Ei erillistä mikrofoniliitäntää, ei GPS, ei WiFi. Akuilla ottaa 350 kuvaa (lcd-näyttö) tai 770 kuvaa (optinen etsin), lievä huononnus G12-malliin. Arvosana 82%. Suomen Canon, Canon PowerShot G15. Suomen hinta on n. 650 euroa.

Dpreview.com, Accessory Review: Kata Revolver-8 Backpack. Objektiivit helposti esiin. Ei mikään ihan pieni reppu. Kannettava, matkalle. 5 * / 5 *. $250.

ePhotozine.com, Lytro Light Field Camera Review. Kuvan ottamisen jälkeen valitaan tarkennus. 1080 x 1080 pikseliä, 8-kertainen zoom, 35-300mm. 128 x 128 kosketusnäyttö, 1.52 tuumaa. Ei videota. Softa Mac tai Windows 7 64 bit. Kuvissa erittäin vahva pakkaus, 1080 x 1080 koko on 100 - 280kB. 8GB:n versio maksaa $399, 16GB:n versio $499.

 

12.11.2012   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • Flickr L.Mikonranta (_Lars), Lancashire. "Vähän niin kuin olosuhteiden pakosta tuli taas käytyä nauttimassa englantilaisesta säästä. Taisin olla ekan kerran missään reissussa ilman normitsuumia enkä kyllä jäänyt kaipaamaan yhtään, haluisko joku ostaa 28-70 L:n? ...Flickerissä lightbox-set jotain...".
  • Flickr, L.Mikonranta's photostream

Kemppinen, Taikalaatikko, 10.11.2012. Kemppinen käsittelee valokuvia vähän laajemmin ja samalla omasta subjektiivisesta näkökulmastaan.

(Foorumilta) Suomen Kuvapalvelu, toimitusehtomme. Aika vakioehdot, löytyy vinkkejä myös hinnoitteluun. Hyödyllistä tutkittavaa.

Pekka Potka, Copying slides with OM-D and 60mm Macro, 11.11.2012. Polaroid HD Slide Duplicator maksoi Amazonissa $35.

Suomi, valokuvausalan koulutusta. Koottuna.

Muurlan opisto, valokuvauslinja. Opiskelijoiden blogeja: Muurla Valokuva Ykköset. Sekä Muurla valokuva kakkoset (viimeinen päivitys 22.12.2011).

Keski-Pohjanmaan Opiston valokuvauskoulutus, Valokuvauksen perusteet. Keski-Pohjanmaan Opisto on toiminut Kokkolassa yli 60 vuotta, samalla paikalla. Valokuvausta Opistolla on opetettu yli 15 vuotta, nuorisoasteella ja aikuiskoulutuksena. Tarkemmin.

Pekka Halosen akatemia, Tuusula.

Ammattiopisto Lappia, Valokuvaajan ammattitutkintoon valmistava koulutus. Tornio. Opiskeluaika: 22.2.2013 - 31.8.2014

UmpiKuJo, HEO Median kuvajournalistien blogi. Tietoja sivustosta: "Tämä on HEOn kuvajournalismiopiskelijoiden ylläpitämä sivusto. Tällä sivustolla opiskelijat julkaisevat opintöitään ja myös laajemmin visuaaliseen kulttuuriin liittyvää aineistoa. HEO Media on viestinnän opetukseen erikoistunut Helsingin Kalliossa sijaitseva kansanopisto. Kuvajournalismin opinnot HEOssa kestävät yhden lukuvuoden." Viime keväänä vuoden opintonsa päättäneiden blogi. Valokuva-aiheisia bloggauksia.

Jari Parantainen, Pölli tästä -blogi, Miksi huono kuva on niin hyvä? 7.11.2012. "Huonot kuvat vaikuttavat aidoilta. Ne eivät näytä lavastetuilta." Yhä useampi meistä on kyllästynyt siihen, että kaikki meille kaupattava on puleerattu, viilattu ja viimeistelty. Siihen liittyy selvästi pelko siitä, että samalla joku viilaa linssiin.

  • (Jari Parantainen: "Olen espoolainen yrittäjä ja tuotteistaja. Olen osakkaana yrityksessä nimeltään Ediste Oy. Edisteen erikoisalaa on asiantuntijapalvelujen ja huipputekniikan tuotteistaminen.")

Aamulehti, blogi, Päädyin militantin tulilinjalle, 5.11.2012. Muita:

Photo.net, foorumi.

Boston.com, The Big Picture, Daily Life: October 2012. 56 kuvaa.

The Atlantic, In Focus, Syria in Ruins. 48 kuvaa.

Time LightBox, Pictures of the Week: November 2 – November 9. 70 kuvaa.

The Sacramento Bee, The Frame, Keeping up a routine aboard the USS Underwood. 24 kuvaa.

Los Angeles Times, Framework, The Week in Pictures | November 5 - 11, 2012. 13 kuvaa.

Reuters.com, Photos of the week. 20 kuvaa.

Reuters.com, Editor's Choice. 24 kuvaa.

Reuters.com, Victoria's Secret Fashion Show. 70 kuvaa.

Smashingapps.com, 40 Gorgeous Examples Of Ocean Landscapes. (onko värisaturaation pakko olla yli 100%?).

Digitalcameraworld.com.

Petapixel.com.

ePhotozine.com, How To Give Your Images An Infinite Feel. Yksi tapa rajata/sommitella kuva.

Digital Photography School.

Earthboundlight.com, My Favorite Images May Not be Your Favorite Images. 11.11.2012.

 

11.11.2012   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Suomen Kameraseurojen Liitto ry, Kansainvälinen Lappeenranta-näyttely esillä 1.-24.11. Lappeenranta, Kaakkois-Suomen Valokuvakeskus (Snellmaninkatu 13 A). Näyttely esillä 1.-24.11. keskuksen aukioloaikojen mukaisesti ti-pe 11-18, la 11-15, su-ma suljettu.

Kapan eli Martti Kapasen blogi, Pakko kommentoida, 10.11.2012.

Lumia.

Photo.net, foorumi.

Petapixel.com.

Digitalcameraworld.com.

IR, Color vs. black-and-white: Photography debate stirred by new Henri Cartier-Bresson exhibition. Lontoossa avautui näyttely, jossa on viisitoista Cartier-Bressonin harvoin nähtyä mustavalkokuvaa. Lisäksi 75 värikuvaa viideltätoista eurooppalaiselta ja pohjoisamerikkalaiselta kuvaajalta. Cartier-Bresson ei pitänyt värikuvaa arvossa, syynä lähinnä 50-luvun tekniset ja esteettiset rajoitteet. HCB otti värikuvia, mutta ei koskaan julkaissut niitä.

The Online Photographer, Nikon D800E -saaga jatkuu.

ePhotozine.com.

Digital Photography School.

Dpreview.com, Breaking the Rules. 'There are no rules for good photographs, there are only good photographs' Ansel Adams. Mitä kuvan sommittelussa voisi ottaa huomioon.

Photopreneur, Photographers Still Making Sales on Flickr. Yahoon johdossa muutoksia, Flickr-käyttäjät voivat odottaa lähiaikoina parannuksia. Oikein käytettynä Flickrin avulla voi lisätä valokuvien myyntiä.

Dpreview.com, Connect, Simple Photo Tips: Square format images. Vaakakuvista.

Dpreview.com, Nikon D5200 Hands-on Preview. Kuuden sivun ensiarvio. 24-megainen D5100:n korvaaja. Paljon D7000:n ominaisuuksia.

ePhotozine.com, Lensbaby Edge 80 Optic Lens Test. Lensbaby Composeriin sopii. Täyskennoiseen. Valikoivaa syväterävyyttä tai sitten ei, voi käyttää tavalliseenkin kuvaukseen. Hinta n. 300 euroa.

Photo.net, Cyberlink PhotoDirector 4 Ultra Review. Photoshop, Aperture, Lightroom, Photoshop Elements, ACDSee, Paint Shop Pro jne. Vaihtoehtoja riittää. Cyberlink tuli markkinoille PhotoDirector-ohjelmallaan vuonna 2010. Kuvien hallintaan ja käsittelyyn. Aika perusohjelma, mutta vaihtoehto tämäkin. 30 päivän trial-versio. Hinta vähän yli sata dollaria.

Fotosidan.se, Vi testar Canon EOS 650D. Kesäkuussa 2012 julkistettu. 18 megapikseliä, viisi kuvaa sekunnissa, Full HD stero. Kolmen tuuman kääntyvä kosketusnäyttö. Kroppikenno (1.6x) etsin 95%. Sisäinen salama. Suomen Canon. Runko n. 800 euroa, + 18-55mm IS II n. 900 euroa, + 18-135 STM alle 1.300 euroa.

 

10.11.2012   (linkki)

Rupuranta.net. Periferian hilpeä dekadenssi. 61N21E. Wrecked on a Baltic shore. Jan Eerala. Viimeisimmät. Kuvaa ja ääntä yhdessä, tarkoin harkittu minimalistinen lähestystapa.

Suomen valokuvataiteen museo, Ossi Asikainen, Lehtikuvaajan välineet 1800-luvulta 1900-luvun loppuun. Esitellään suomalaisten lehtikuvaajien vuosina 1890-2000 käyttämiä välineitä. Mukaan ei ole otettu digitaalikameroiden aikaa. Laitteiden markkahinnat on korjattu Tilastokeskuksen indeksikertoimella. Näin lukijaa saa käsityksen siitä, mitä lehtikuvaajan välineistö aikanaan maksoi ja paljonko hänen oli investoitava kuvaamiseen.

  • myös pdf-tiedosto, 78 sivua. Aika perusteellisesti käsitellään valokuvakameroiden ja objektiivien historiaa ja eri kameratyyppejä. Myös salamalaitteet. Ensimmäiset kinofilmikamerat. Kamerat sotien jälkeen. Japanilaiset kamerat Suomessa. Kuvatoimistojen välinevertailu 1966. 70-luvun lopulla studioiden rakentaminen kiihtyi. Kuvaustilanteet. Kuvien siirto lehdille.

Kapa aloittelee taas bloggaamista. Viimeisin merkintä Nyt se on ohi, 9.11.2012 (erittäin mielenkiintoinen...). Ja onhan noita kirjoituksia kertynyt uuteen blogiin jo useamman kuukauden ajalta.

  • uuden blogin etusivu
  • Kapan (eli Martti Kapanen) edellinen blogi, Kapasia.
  • kotisivut (viime vuosina ei liene päivitetty, visuaalinen ilme on kuitenkin edelleenkin kohdallaan). CV (ei päivitetty vuoden 2005 jälkeen). Sen verran CV kertoo, että tämä sitaatti ihmetyttää "...Sisäpiirin surkeat touhunne ovat todellisten ammattilaisten mielestä pelkästään naurettavia...". Kukahan tällaistakin kirjoittaa...
  • pitkän linjan koulutettu valokuvataiteilija (ja arkkitehtuurikuvaaja), Google-haku ("Martti Kapanen" valokuvaaja)

Kemppinen, Muisti valehtelee enemmän, 9.11.2012. ...Skannaaminen on vauhdissa. Tiedoksi uteliaille. Todella kallis diaskanneri (Braun Multimag) on hintansa arvoinen. Skannaan noin sata diaa ennen kuin selkään rupeaa sattumaan. Tällä hetkellä käytän resoluutiota 2 000, jolloin tiffit ovat 20 – 30 –megaisia. Värkki skannaa suoraan diakelkasta ja jyystää yhtä kuvaa noin minuutin....

  • (mallinimeä ei tarkemmin mainita, mutta hinnan suuruusluokka lienee vähän alle 2.000 euroa...)

Facebook, Suomen valokuvataiteen museo, 9.11.2012. Museon erikoistutkija Jukka Kukkosen elämäntyö valokuvahistorian ja kuva-arkistojen parissa palkittiin Vuoden arkistoteko-palkinnolla.

Macmaa.com, Lightroom retinatarkkuuteen.

Salon Seudun Sanomat, Kuvaa elämäsi ilo SSS:n valokuvakilpailuun. Aiheena "Elämäni ilot". Kuvien täytyy olla otettu lehden levikkialueella (Salo, Somero, Paimio, Kemiönsaari, Sauvo, Marttila ja Koski), ja niiden pitää olla tämänvuotisia. Kilpailuaikaa on 2.12.2012 asti.

  • "Lähettämällä kuvat hyväksyt sen, että Salon Seudun Sanomat saa käyttää kuvia paperilehdessä, netissä ja muissa julkaisukanavissa. Kuvia käytetään vain kuvakilpailua käsittelevissä jutuissa ja kuvakoosteissa. Julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota."

Suomen Canonin hyvityskampanja. Voimassa marras- ja joulukuun.

 

09.11.2012   (linkki)

Miten valokuva toimii - näe, tulkitse ja opi mestarikuvaajilta

Photoshop Lightroom 4 valokuvaajilleTekijät: Michael Freeman
Kustantaja: Docendo Oy
Julkaistu: 09/2012
ISBN: 978-952-5912-30-2
Sidosasu: Nidottu
Sivuja: 192
Hinta: 39€

Michael Freemanin Miten valokuva toimii - näe, tulkitse ja opi mestarikuvaajilta -kirja on kolmas osa kansainvälistä menestystrilogiaa. Sen kaksi ensimmäistä osaa, Valokuvaamisen taito ja Parempia valokuvia, ovat myyneet Suomessakin useita painoksia.

Tässä uusimmassa kirjassaan Freeman toimii oppaana valokuvan lukutaitoon ja tekee sen tarkastelemalla kuuluisien valokuvaajien töitä. Samalla kun kirja johdattaa katsomaan, ymmärtämään ja arvostamaan valokuvia, se toimii katsauksena modernin valokuvauksen historiaan.

Uusi kirja poikkeaa Freemanin aiemmista teoksista siinä, että valokuvauksen tekniikkaa tai "how-to"-tyyppisiä ohjeita eli suoranaisia neuvoja, miten hyvä kuva otetaan, ei tästä kirjasta löydy ollenkaan. Sen sijaan kirja opastaa lukemaan muiden ottamia kuvia. Ajatuksena on se, että kuvien lukeminen ja kuvaaminen auttavat ja rikastuttavat toinen toisiaan. Kyky lukea muiden kuvia antaa paremmat valmiudet kuvata itse. Ja toisaalta, mitä enemmän tietää valokuvaamisen prosessista, sitä paremmin kykenee ymmärtämään muiden kuvaajien tavoitteita ja menettelytapoja.

Freeman korostaa, että valokuvan lukemisessa on pyrittävä asettumaan valokuvaajan asemaan. Valokuvan lukeminen tarkoittaa valokuvaajan tarkoituksen ja tyylin sekä prosessin selvittämistä. On siis otettava selville, mihin valokuvaaja pyrki, millä yksilöllisellä tavalla hän päätti käsitellä aihettaan ja miten käytännön toteutus tapahtui. Tämän luentaprosessin jälkeen meillä pitäisi olla paremmat valmiudet arvioida, onko valokuva onnistunut, onko se hyvä.

Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen on nimeltään Hetken taidetta. Siinä Freeman mm. määrittelee valokuvan ja sen jälkeen hyvän valokuvan ominaisuudet sekä sen, mitä valokuvan lukeminen tarkoittaa. Toinen osa, Tarkoituksen ymmärtäminen, käsittelee sitä, miten genre ja valokuvan käyttöön liittyvät käytännölliset syyt (miten valokuva on tarkoitettu nähtäväksi) sekä valokuvaajien erilaiset lähestymistavat ovat muokanneet valokuvien ottotapaa. Kolmas osa on nimeltään Valokuvaajan taidot. Siinä käsitellään taitoja, jotka liittyvät hyvien valokuvien ottamiseen. Kyse on lähinnä sen tyyppisistä asioista kuin valokuvaajan kyvystä yllättää, kyvystä nähdä ja vangita tietty hetki tai kohde sekä kyvystä sommitella.

Kirja on erittäin monisyistä ja kiinnostavaa luettavaa, ja sitä voi suositella kaikille, jotka haluavat miettiä valokuvaa pintaa syvemmältä. Tämä ei tarkoita, että kirja olisi vaikeatajuinen, päinvastoin. Se on mukaansatempaava ja helppolukuinen - vaikkakin suomennos on paikka paikoin jonkin verran kankeaa.

Teos sisältää kuuluisien valokuvaajien kuvia 1800-luvulta nykypäiviin - yhteensä yli 100 kuvaa. Monien kuvien takaa paljastuu mielenkiintoisia tarinoita.

Michael Freeman on maailmankuulu lontoolainen valokuvaaja, tietokirjailija ja luennoitsija. Hän on työskennellyt yli 25 vuotta erilaisissa kansainvälisissä kuvaustehtävissä muun muassa BBC:n toimeksiannosta. Hänen valokuvausaiheisia kirjojaan on myyty useille kielille käännettyinä jo yli miljoona kappaletta.

Lue lisää kustantajan sivuilta

ks. myös Digicamera.net > Vinkit

Yle, Keski-Pohjanmaa, Pysäyttävä kuva vaatii onnenkantamoisen. Perholaisen Sillanpään kokemusten mukaan täydellinen ajoitus osuu kohdalle valokuvauksessa melko harvoin. Siksi hän kantaa vapaa-ajallaan kameraa aina mukanaan. Latomaiseman ottamisessa tuli hoppu

Valokuvatorstai, 263. haaste. Inspiraation lähde on musiikki. "Always Look On The Bright Side of Life". MontyPython.

  • Osallistuminen, ohjeet.
  • 262. haaste. Haasteena kuvan ottaminen samaan aikaan sunnuntaina 4.11.2012 klo 14.00. Haasteen otti vastaan 42 kuvaajaa.

Tietoviikko.fi, Time julkisti iPhonella otetun kansikuvan. Kuvausmatkoilla Lowy kantaa mukanaan kahta iPhonea, Mophie Juice Pack -lisäakkua ja Manfrotton Led-valoa. Kuvien käsittelyyn hän käyttää Hipstamaticiä ja Snapseediä sekä Instagramia.

Ilta-Sanomat, Suomen ensimmäisessä valokuvassa on amatöörimäinen virhe. Horisontti vinossa. Mutta ehkäpä kuvaaja on tarkoituksella kuvannut horisontin vinoon? Näin kuva on paljon vaikuttavampi ja luo realistisemman vaikutuksen. Heti uskoo, että kyseessä on Suomen ensimmäinen valokuva. Kuvan on ottanut amatööri.

MTV3, Talvinen luonto yllättää ja lumoaa - katso upeat kuvat. Iso kiitos kuvien lähettäjille, jotka ilmaiseksi jaksavat luovuttaa kuvat MTV3:n käyttöön. (Eiköhän kuvien latauksen yhteyteen voisi yhdistää vaikkapa muutaman euron avustussumman siirron MTV3:lle, idea on vapaasti käytettävissä!).

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

IR, Digiscoping dissected: Can Swarovski’s scopes pinch-hit for a super-tele lens? Pitkä ja perusteellinen artikkeli. Oikea väline oikeaan tarkoitukseen. Digiscopingia voi harrastaa, kunhan tiedostaa rajoitukset.

Digital Photography School, The Power Of Limitations.

Thephotoargus.com, Helpful Photography Cheat Sheets to Make Your Life Easier. Näitä voi tarpeen mukaan tulostaa pienessä koossa ja laminoida.

Petapixel.com, Slit-Scan Technique Makes Dancers Look Like Human Slinkys.

Digicamera.netin uutiset 21.12.2007, Canon Oy:n kuluttajatuoteyksikön asiakaslehti Pikaposti 2/2007 tuli eilen kotiin. Sivuja siinä oli 24, sisältöä ei kovin paljon. Yhden aukeaman verran kerrottiin maailmalla paljon kiinnostusta herättäneestä suomalaisesta kuvaajasta, esittelyssä espoolainen Anssi Ranki. Artikkelin nimi on Yhden ruudun elokuvat.

Anssi Ranki.Kuvankäsittelyä Ranki ei tee ollenkaan, valuvat kellot yms. toteutetaan minuutin valotusajalla. Suunnittelu kestää pitkään ja varsinaiset kuvaukset ovat yritysten ja erehdysten pitkää ketjua. Salvador Dali on ollut eräänlainen innoittaja, siksi ensimmäiseksi teokseksi valikoitui Dalin valuva kello. Tulokset näkyvät vasta kuvanoton jälkeen, ensikertalaiset ällistyvät välillä, sillä kamera näkee asiat eri lailla kuin ihmissilmä. Rankin kamera oli alkuaan Canon EOS 350D, mutta nykyinen malli on Canon EOS 400D, objektiivina on yleensä EF-S 17-85 IS USM, kuvanvakain ei ole käytössä. Kuvia tarkasti tutkimalla saa vihjeitä, miten ne oikein on otettu.

(kertaus) 19.8.2007 digicamera.netin uutiset: The Online Photographer, Anssi Ranki's Red Clock. Uudessa Popular Photography -lehdessä on artikkeli suomalaisesta valokuvaajasta, joka manipuloi kuvia aika omintakeisesti ilman Photoshoppia... Kuvia ei ole manipuloitu, ne ovat sitä, mitä kamerakin näki. Mutta miten valuvat kellot yms. sitten oikein on toteutettu?

Digicamera.netin uutiset 3.8.2008. Oneframecinema.com, Anssi Ranki, ns. valuvat kellot on kuvattu ilman kuvankäsittelyä, mutta miten? Ks. digicamera.netin uutiset 21.12.2007.

  • saman tekijän sivut m5time.com, autoja on kuvattu pitkillä valotusajoilla
  • (email) "Perjantaina klo 01:22 minulla oli todella paljon onnea. Espoon taivaalle syttyivät upeat valaisevat yöpilvet, ja niistä tuli autokuvalleni hieno tausta. Kun kuvaa katsoo, tuntuu uskomattomalta, ettei sitä ole yhdistelty eri kuvista tai muuten manipuloitu. Todella epätodellisen näköistä!" ja sitten se kuva Noctilucent clouds (ISO 100, f/22, 43 sekuntia, ei manipulointia)
  • Wikipedia, Valaiseva yöpilvi
  • Popular Photography September 2007, Special FX, How one creative photographer channels his inner Dali with no help from Photoshop.

Petapixel.com, Kenko Filter Stick is like a Lorgnette for Your Camera Lens Read lornjetin näköinen, vaikkapa jos kamerassa ei ole filtterikierteitä. 58mm. Japani, $29.

Popular Photography, Tips For Better Indoor Photos Using Available Light.

The Online Photographer, Nikon 800E ulkoilutettavana.

Dpreview.com, Adobe issues Lightroom 4.3 and Adobe Camera Raw 7.3 'release candidates'.

Bobatkins.com, Tamron SP 70-200MM F/2.8 DI VC USD and Tamron SP 90MM F/2.8 Di MACRO 1:1 VC USD. Tamron julkisti hinnat.

 

08.11.2012   (linkki)

Nykyajan Raunioilla: Valokuvakeskus Nykyaika ry 30 vuotta
9.12.2012 asti

The Spell (video still) Elena Näsänen, 2011

TR1 Taidehallissa Tampereella avautuu tänään Valokuvakeskus Nykyaika ry:n 30-vuotisjuhlanäyttely.

Nykyajan raunioilla -näyttelyssä erityisen tarkastelun kohteena on valokuvan moninaisuus tässä hetkessä sekä teokselliset, välineelliset ja tekijyyteen liittyvät rajat. Monet teoksista ovat uusia ja tätä näyttelyä varten tehtyjä.

Yksi näyttelyn avainsanoista on kollektiivisuus. Kuratointikin on tehty kollektiivisesti ja katsojan toivotaan kokevan näyttelyn kokonaisuudessaan installaationa pikemminkin kuin yksittäisten taiteilijoiden esittelynä.

Näyttelyyn valittiin seuraavat taiteilijat yli 200 projektiehdotuksen joukosta:

Henni Alftan, Laurene Bois-Mariage, Aukusti Heinonen, Helinä Hukkataival, Jan Ijäs, Rita Jokiranta, Riitta Järvelä, Ari Kakkinen, Pilvi Keto, Sirpa Kinnunen , Lasse Lecklin, Jaana Maijala, Maarit Mustonen, KirsiMarja Metsähuone, Petri Nuutinen, Anna Nykyri , Elena Näsänen, Jukka Paavola, Paavo Paunu & Harri Laakso, Marja Pirilä & Petri Nuutinen, Minna Pöllänen, Tuomo Rainio, Tiina Riutta, Nanna Saarhelo & Niina Hartikainen, Oula Salokannel, Jenni E. Sormunen, Anu Suhonen, Elina Tuhkanen & Alma Heikkilä, Titta Valla ja Suomi kuvaa –kollektiivi.

Kuva yllä: The Spell (video still) Elena Näsänen, 2011.

TR1 Taidehalli, Rautahalli
Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
ti-pe 9-17, la-su 11-18
5/1/0 €
Perjantaisin vapaa pääsy.

Eddie Iles: Henkilökohtainen
30.11.2012 asti

Eddie Ilesin henkilökuvia maahanmuuttajista ja heidän lapsistaan on esillä Kameraseuran galleriassa.

Kuvaaja itse on paikalla näyttelyssä isänpäivän aattona la 10.11. klo 16.30-19 ja ke 14.11. klo 15-19.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja 1, Helsinki
ti-pe 10-15

Yle Areena, Taiteilijaelämää, 13.10.2012. Kuunneltavaa, kesto 57:33. Valokuvaaja Jukka Watanen. Jukka Vatanen (myöh. Watanen) aloitti valokuvaajana 1960-luvulla. Hän on kuvannut runsaasti esimerkiksi muotia ja taiteilijoita, mutta myös reportaasia ja mainoksia. Kiinnostus kuvaamiseen syttyi John Coltranen konsertissa vuonna 61, kun nuori mies halusi idolistaan valokuvan.

  • Syksyllä 2012 Watanen viettää eläkepäiviä, sekä valmistelee tuotannostaan kirjaa ja näyttelyä

Liikenneturva ja Suomen Vanhempainliitto järjestävät LOISTAVA ISÄ -valokuvauskilpailun, johon voivat osallistua kaikki alle 18-vuotiaat lapset ja nuoret yhdessä aikuisen kanssa. Valokuvan ottajan tulee olla lapsi tai nuori, mutta valokuvan toimittaa kilpailuun aikuinen. Kuvauksen kohteena voi olla lapsen isä, isoisä, isäpuoli tai joku muu isähahmo.

Kilpailuun voi lähettää kultakin kuvaajalta yhden, aiemmin julkaisemattoman valokuvan, jossa käy ilmi kilpailun teema: isä ja liikenneturvallisuus. Ajankohtaisena teemana esillä voi olla esimerkiksi heijastimet ja näkyvyys.

Kilpailussa ei etsitä valokuvausteknisesti virheettömiä otoksia, vaan lapsen ja nuoren arkisia havaintoja ja ajatuksia liikenneteemaan liittyen.

Kilpailuun voi osallistua 18.11.2012 asti.

Palkinnot:

Kilpailussa jaetaan pääpalkintoina 3 pokkarikameraa.
Lisäksi jaetaan liikenneaiheisia pienpalkintoja.

Lue lisää kilpailun sivuilta

kilpailun säännöt

Rami Lappalainen, poimintoja.

  • Rahat tai henki! 11.5.2012. Jokaisen yksityisyrittäjän kohdalle osuu aika ajoin asiakkaita, joilta ei laskun maksaminen syystä tai toisesta onnistu.
  • Nikon D800 testi, 12.4.2012. Kahden päivän kuvaukset ovat nyt takana ja päätin kirjoittaa muutamia havaintojani Nikon D800 kameran käyttämisestä.
  • Salomon Trail Running campaign shoot, 10.4.2012.
  • Valokuvausta vai CGI:tä? 16.2.2012. Tällä hetkellä valokuvaajan yksi tärkeimmistä voimavaroista on hyvät kuvankäsittelytaidot, voisiko jopa sanoa, ominainen kuvankäsittelytyyli.
  • Mikä ihmeen mainoskuva? 17.7.2011. Olen ajoittain miettinyt mainoskuvan ja journalistisen kuvan eroa. Lähinnä sitä mitkä kriteerit “tekevät” kuvasta sellaisen, että se voidaan kategorisoida johonkin tiettyyn genreen?
  • Eläimellistä valokuvaa, 19.6.2011. Katselin pitkästä aikaa nettiin lataamiani videoita ja eksyin katselemaan nyt jo vanhalta tuntuvan making of dokkarin parin vuoden takaisesta kuvaussessarista Hurttacollectionille.
  • Kultainen Nuoruus sessio, 3.6.2011.Kävimme äijien kanssa läpi Porvoon karuimmat miljööt, jotka edustavat samaa henkimaisemaa kuin Kultaisen Nuoruuden musiikki.
  • Tapaus nimeltä Action Sport, 9.5.2011. Aloitin valokuvaamisen -90 luvun puolivälin paikkeilla omien harrastusteni kautta. Skimba- ja kiipeilyreissulla kulki isäni järjestelmäkamera aina mukana ja pikkuhiljaa valokuvaamisesta alkoi tulla harrastus itse urheilun rinnalle.
  • Valokuvaaja vai videokuvaaja – vai visuaalinen sisällöntuottaja? 6.5.2011. Digitaaliset SLR kamerat ovat jo pari vuotta pystyneet nauhoittamaan 1080p HD videomateriaalia.
  • Ramilappalainen.com

Puhelinvertailu.com, PureView-kamerat kehässä: Lumia 920 vs 808 PureView. Lumia 920, Lumia 800, iPhone 4S, Nokia N808.

Vartti, Itä-Uusimaa, Kalenterikuvakisan voittajat selvillä – kalenteriin oli tarjolla 100 kuvaa. Loviisan kameraseuran ja Fortumin Loviisan voimalaitoksen kalenterikuvakilpailun voittajat julkistettiin eilen. Kaikkiaan kilpailuun otti osaa 100 valokuvaa laajasti itäisen Uudenmaan ja Kymenlaakson alueelta. Aiheena oli tänä vuonna "Liikkeessä ja muutoksessa".

Tietokone.fi, Ilmainen ja kevyt mediasoitin. Media Player Classic Home Cinema 1.6.4.

Photo.net, foorumi.

Photo.tutsplus.com.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School.

Popular Photography, 20 Simple Ways to Hack Your Camera. Kameran asetuksia, lisavarusteita.

Petapixel.com, Canadian Photogs Now Officially Own the Copyright to All of Their Photos. Kanada on tähän asti ollut poikkeus, valokuvaajalla ei ole ollut automaattisesti tekijänoikeutta tilattuun työhön. Yl 20 vuoden työn jälkeen laihin saatiin muutos.

Pdnonline.com, 7 Ways to Sell Your Prints Online. Nettisivuja esittellään.

IR, Sigma puts a pricetag on its new 35mm f/1.4 prime lens. USA:ssa ensimmäisenä myyntiin, $899.

Fotosidan.se, Nya softboxar från Profoto med kant. Profoto RFI. Neljä erilaista muotoa (suorakaide, strippi, octa, neliö), kaikkiaan 12 kokoa. Soviterengas yli 20 salamamerkille.

Fotosidan.se, Så marknadsför du dig smartare. Blogit ja sosiaalinen media. Kaksi valokuvaajaa kertoo.

Fotosidan.se, Svensk vann årets Worldwide Photo Walk. Scott Kelbyn organisoima tapahtuma.

Scott Kelby, Announcing The Winners from my 5th Annual “Worldwide Photo Walk” 10 finalistia 1.100 kuvasta.

Slrgear.com, Sigma 180mm f/2.8 EX DG OS HSM APO Macro. Julkistettiin tammikuussa 2012. Uusi versio 180mm f/3.5 -objektiivista, kuvanvakaaja lisätty, paljon muutakin. Täyskennoiselle, kroppikennoisella 288mm (Canon), 270 (Nikon + muut). Canon, Nikon, Sigma, Sony. Mukana vastavalosuoja. Filtterikierre 86mm. Optisilta ominaisuuksiltaan Sigman parhaimmistoa. Suomen hinta on vähän alle 1.400 euroa.

 

07.11.2012   (linkki)

Foorumilaisten kuv(i)a:

Foorumilaisten blogeja:

Jrkkari.com, Auringonlaskun haaste: kamera vastaan sinä (osa II), 4.11.2012. ...Perusongelma on siis se, että taustan ja mallin “valoisuudet” ovat liian erilaiset. ...Miten siis tasoittaa valoituseroja? Yleensä on huomattavasti helpompi lisätä valoa malliin kuin hämärtää taustana olevaa maailmaa.

Fromadifferentangle.net, Stealing images sometimes pays off, 6.11.2012. ...In the end he laid out all the possibilities, the extremes when it would go ok, but also the extremes if things would get really ugly, and I’m sorry to say that the initial amount of money involved (the license for an image in that particular use would be around 120$, slap a bit of penalty fee on it and it would be maybe 200$) was not worth the head ache and the risk to me. So I’m -again- sorry to say that I backed out of this one....

  • mielenkiintoinen tarina, mutta ainakaan kuvaa ei ole enää Berkeley Daily Planetin sivuilla...

Verkkouutiset.com, Valokuvien laiton levitys netissä voi olla tuottoisa bisnes.
- Säterin mukaan myös muutama suomalainen lehtitalo syyllistyy väärinkäyttöön toistuvasti. Hän ei kuitenkaan halua kertoa, mistä medioista on kyse. Väärinkäytösten syynä voi olla välinpitämättömyys tai huolimattomuus. Väärinkäyttötapaukset päätyvät harvoin tuomioistuimiin asti, sillä kiistat saadaan yleensä soviteltua. Suomalaiskuvaajat ottavat kuitenkin asiasta yhteyttä liittoon päivittäin.

- Työkseen 25 vuoden ajan kuvannut freelance-valokuvaaja ja multimediatuottaja Kari Kuukka kertoo huomanneensa, että kuvien väärinkäyttö on lisääntynyt dramaattisesti neljän viime vuoden aikana. Kuukan mukaan muutos on tapahtunut samalla, kun median painopiste on siirtynyt entistä enemmän internetiin.

- Finnfoton Mikko Säteri nimeää myös blogit yhdeksi luvattoman kuvanlevityksen ongelmakohdaksi. Hänen mukaansa kuvien julkaisuun blogeissa pätee selkeä sääntö.

- Kuukan saa huolestuneeksi netissä rehottava kuvien kaappaus. – Jos kulttuuri muuttuu tällaiseksi ja ammattilaisetkaan eivät enää kunnioita sääntöjä, on meillä täydellinen villi länsi tällä saralla. Tekijänoikeudet ylipäänsä ovat hemmetin iso toimiala.

Yle, Yhä useamman nettishoppailijan asioitava pian tullin kanssa. Käytännössä arvonlisäveroa pitää maksaa tullille tuotteista, joiden arvonlisäveroprosentti on 23, kun tuotteen ja postimaksun yhteenlaskettu arvo ylittää 43,47 euroa. Sen sijaan esimerkiksi kirjoja, joiden ALV on 9 prosenttia, voi tilata 111 eurolla ennen kuin 10 euron arvonlisävero ylittyy.

Remonen.fi, DigiExpo 2012… ja SkiExpo… ja SäbäExpo… ja… DigiExposta kokemuksia. Ja muutama kuvakin.

Kaponieeri, Suomalainen valokuva 170 vuotta. Suomen vanhin säilynyt valokuva kuuluu Turun museokeskuksen valokuva-arkiston kokoelmiin, ja lienee monille tuttu. Se kuvaa Uudenmaankadulla sijainnutta ns. Nobelin taloa sellaisena kuin se oli 3. päivänä marraskuuta vuonna 1842.

- Kuvan ottopaikalla on vuodesta 1992 lähtien ollut muistolaatta. Mutta hetkinen, eikös tässä nyt olla väärällä puolen katua? Onko muistolaatan asettajille tullut erehdys?

Ilta-Sanomat, Hyytävänkauniit alastomat aaveet vaelsivat Meksikossa. Amerikkalainen valokuvaaja Spencer Tunick kokosi 150 vapaaehtoistyöntekijää Los Senderosiin Meksikoon. Hän on kuvannut myös suomalaisia vuonna 2002. Tuolloin parituhatta alastonta suomalaista täytti osan Pohjois-Esplanadia ja koko Katariinankadun.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Canonilta uutta, eiliseen vähän lisää linkkejä.

Nikonilta uutta, eiliseen vähän lisää linkkejä.

Strobist, Self-Taught via Self-Portrait: How to Turn the Lens on Yourself. Potrettikuvaajat etsivät aina uusia malleja. Ja voiko valokuvaaja olla täysin tyytyväinen toisen ottamaan kuvaan. Käytännön ohjeita omakuvan ottamiseen.

Digital Photography School, Should you be shooting RAW? Miksi RAW-kuvat.

YouTube-videoita.

Diyphotography.net, How To Give An Old Nifty-Fifty A New Life. Pentacon 50mm f1.8 muutetaan tilt & shift -objektiiviksi. Kuvia.

Thephotoargus.com, A Closer Look at DSLR Lenses. Lyhyesti.

Petapixel.com, Snapping Pictures While You Vote Could Get You In Trouble with the Law. USA:ssa joissakin osavaltioissa voi äänestyslipun kuvaamisesta äänestyskopissa seurata ankarakin rangaistus.

 

06.11.2012   (linkki)

Jyväskylässä järjestetään marraskussa monialainen surua ja kuolemaa käsittelevä tapahtumakokonaisuus, joka kantaa nimeä Maassa Taivaassa. Tapahtumaan liittyen Keski-Suomen museossa on esillä Minna Havukaisen ja Tiina Osaran video- ja valokuvateoksista koostuva näyttely.

Minna Havukainen: Exitus ja Tiina Osara: SanatON
Kuva Minna Havukainen6.1.2013 asti

Havukainen on työskennellyt surevien ja hautajaisia valmistelevien omaisten ja kuoleman parissa toimivien ammattilaisten kanssa ja kertoo ajan avartaneen näkemystään kuolemasta.

Exitus -valokuvanäyttely on aiemmin ollut esillä Turussa (2009), Kuopiossa (2010) ja Helsingissä.

Osana Exitus-näyttelyä Jyväskylän Kirkkopuistossa on mahdollista laskea kuvitteellisen Hautakummun läheisyyteen hautakynttilöitä, joista rakentuu kaikkien rakkaiden yhteinen Muistotulimeri.

Minna Havukainen on saanut Pyhä Henrikin vuoden 2012 kulttuuripalkinnon pitkäjänteisestä työskentelystä syntymän ja kuoleman teemojen parissa.

Tiina Osara: SanatON
6.1.2012 asti

Tiina Osaran SanatON sisältää kuvia hautausmailta sekä sanoja, jotka ovat jääneet leijumaan ilmaan kuoleman kohdatessa. Taiteilija on pyytänyt surevia lähettämään hänelle ne sanat, jotka olisi halunnut sanoa tai ne kysymykset, jotka olisi halunnut kysyä. Näyttelypaikalla on myös postilaatikko kirjeille.

Järjestäjät: Luovan valokuvauksen keskus ry ja Keski-Suomen museo.

Keski-Suomen museo
Alvar Aallon katu 7
ti-su 11-18
6/3/0 €, perjantaisin vapaa pääsy.

F5.6-klubilla tänään klo 19: Rohkea, reima ja horjumaton- valokuvaa Kehä IIIn pimeältä puolelta. Onko Helsingin ulkopuolella toimia ammatillisesti? Onko Oulussa gallerioita, pärjääkö Jyväskylässä?

Suomessa toimii kymmenkunta valokuvakeskusta. Miten ja kuinka kauan? Näihin kysymyksiin vastaamassa ovat Pohjoisen valokuvakeskuksen toiminnanjohtaja Alla Räisänen Oulusta ja Luovan valokuvauksen keskuksen puheenjohtaja Kimmo Lehtonen Jyväskylästä. Open screenilla esittäytyvät ei-helsinkiläiset valokuvaajat.

Kansallisteatterin Lavaklubi
Läntinen Teatterikuja 1, Helsinki
Vapaa pääsy.

F5.6 on klubi valokuvaajille ja valokuvamielisille joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina. Tilaisuuden järjestää valokuvayhdistys Photo Do y hdessä Suomen Lehtikuvaajien kanssa.

Helsinki Schoolin taiteilijoihin lukeutuvan Susanna Majurin valokuvanäyttely Imaginary Homeland on esillä Milanossa MC2 -galleriassa 16.11.2012 asti.

Birds.fi, tekniikka, EOS M. Hämmästys on aitoa kun M:n näkee ensi kerran. Kyseessä on APS-C-kennoiseksi ja vaihto-objektiiviseksi kameraksi erittäin pieni laite. Koostaan huolimatta M ei kuitenkaan ole halpa natiseva muovirimpula vaan solidi ja laadukas kamera jonka positiivisella tavalla "murikkamainen" muotoilu paljastaa sen olevan täynnä uusinta 2010-luvun tekniikkaa.

  • Parin päivän testailun suurin yllätys on kosketusnäyttö joka toimii ennakkoepäilyistä huolimatta erittäin hyvin.
  • Kokeilin aikoinaan muutamaa Panasonicin ja Olympuksen m4/3-runkoa ja vaikka ne olivat sinänsä hyviä laitteita, en pitänyt tiedostojen väreistä ja ns. soundista. EOS M:llä tätä ongelmaa ei ole, se on ainoa pikkujärjestelmä joka tuottaa Canon-dslr:istä tuttuja CR2-raweja.
  • Kuvanlaatu on yksinkertaisesti erinomainen näin pieneksi kameraksi. Tekisi mieli väittää että ainoastaan 1DX ja 5D MKIII pystyvät Canoneista parempaan, mutta en tee sitä.

Journalisti 19/2012, 1.11.2012.

  • Journalistiliitto: SMF ohitti irtisanomisjärjestyksen, uutiset. 69:n ihmisen irtisanomiseen päättyneet yt-neuvottelut suututtivat Sanoma Maga-zinesin henkilöstön.
  • Kuria kuvankäyttöön, uutiset. (se Finnfoton kampanja...).
  • Ihmisten edessä, artikkelit. Kuusi toimittajaa kertoo omista keinoistaan. Yksi kuudesta: Aki-Pekka Sinikoski freelancevalokuvaaja.
  • Verkossa: Verkkosivu opastaa valokuvaajan ammattiin, artikkelit. Moniin valokuvaajan työhön liittyviin kysymyksiin löytyy vastaus ammatti­kuvaajille ja alan opiskelijoille suunnatulta valokuvaajaksi.fi-sivustolta. ”Kouluissa ei välttämättä puhu­ta valokuvaajan ammatista yksityiskohtaisesti. Haluamme antaa realistisen näkökulman siihen, mitä tämä työ on”, kertoo valokuvaaja Johannes Romppanen. Hän on yksi sivustoa ylläpitävän työryhmän jäsenistä. Verkkosivun sisältö perustuu ammattivalokuvaajien kokemuksiin, mutta tekijät ovat haastatelleet myös ihmisiä, jotka ostavat freelancereilta kuvia.
  • Kuvaviesti (Herra Erkkilän haltioituminen), palstat. Lämmintä valoa. Eriika Ahopellon kuva julkaistiin Aamulehden premiäärisivulla 17. lokakuuta.

Nokia Lumia 920.

Timon Poikkitiedepalsta, Se minulle nyt kertokaa – kun itse en mä voi. 4.11.2012. Google Analyticsin saloja.

Peter Forsgård, Käytätkö kuvia luvatta? 5.11.2012. Finnfoton kampanja luvatonta kuvankäyttöä vastaan on siirtynyt toiselle viikolleen.

Facebook, Shutter-Bob. Pääsee katselemaan ilman FB-kirjautumista. Yritysten kuvia valitsevat voivat miettiä, onko hyvää vai huonoa pr:ia päästä mukaan tällaiselle listalle. Onko uskottavaa, jos miljoonien liikevaihdon firma etsii paperimainokseen tai nettisivuille kaikkein halvimman (ja ehkäpä ei-uskottavimmankin kuvan... Tai ehkäpä on ollut haussa <koominen> efekti...). Puolet suomalaisia firmoja, isojakin. Jostain syystä hymyilevä Bob on päässyt erityisesti suomalaisten suosioon.

  • Pingstate.nu, Stokkikuvamainokset
  • (näistä stokkikuvia käyttävistä yrityksistä tulee aina mieleen, että missähän muualla on säästetty ja suhtaudutaanko muuhunkin toimintaan samalla lailla - siis yhtä amatöörimaisesti... Kyse on _uskottavavuudesta_. )

Emilia.galleria.fi, muutama tuorein poimnta:

  • Pikkukamera - synttäreitä, keilausta, messuja, 4.11.2012. Täyden kuun aikaan eräänä yönä en saanut unta ja ryhdyin surffaamaan netissä. Sieltä löytyi tarjous ja harkinnan jälkeen päätin laittaa tilaukseen Nikon 1 J1 + 10mm 2.8 paketin. Kameran sain torstai iltana, joten se ehti hyvin mukaan testattavaksi viikonlopun riennoissa, joita olikin harvinaisen paljon: synttäreitä, messuja, valmistujaisia ja keilausta.
  • Hääkuvausta - sinne ja takaisin, 30.8.2012. Tämän kesän viimeiset häät olivat opiskelukaverini häät, joissa oli tarkoitus ottaa potretit ja kirkossa dokumentaariset kuvat, oheiset kuvat siis sieltä. Tämän blogikirjoituksen tarkoituksena on valaista hääkuvausta prosessina - kertoa sen laaja-alaisuudesta ja vaatimuksista, työmäärästä, siihen valmistautumisesta ja jälkikäteen tehtävistä asioista sekä onnistumisen ilosta näin harrastajavalokuvaajan näkökulmasta

Tuomo Björksten, Viisi kysymystä ja vastausta hääkuvaajan valintaan.

Photo.net, foorumi.

Canonilta uutta.

Nikonilta uutta.

Digitalcameraworld.com.

The Online Photographer, 'Too Much Photoshopping'. Ja kyse on Landscape Photographer of the Year -kilpailun diskatusta voittajakuvasta.

Digital Photography School.

Petapixel.com, How to Shift the EXIF Timestamps for a Large Batch of Photos. Miten muutetaan yhdellä kertaa monen kuvat exit-aikaleimat. Lightroom, Picasa, JHead, ExifTool, Exifer.

ePhotozine.com, Tim's Top Car Photography Tips. Muutama vinkki autokuvaukseen.

The Online Photographer, The Most Important Lens of 2012. Mike Johnston innostuu huhutusta Canon EF 35mm f/2 IS -objektiivista.

Diyphotography.net, Quick Tip: Import "Numbered Stills" For Time Lapse. Adobe Premier, pieni vinkki sekvenssikuvaukseen.

Digicamera.netin uutiset 17.10.2012. Kamera & Bild, Stor fotosamling till salu. Ruotsin ensimmäinen valokuvagalleria Camera Obscura aloitti toimintansa 1972. Gallerian kokoelmien ruotsalaiset valokuvat myydään huutokaupalla 14.-15.11.2012.

Kamera & Bild, Skola: Bildkomposition, del 2 - Att visualisera en känsla.

Fotosidan.se, Ny bok tipsar om bildkritik. 49 kuvaa, syväanalyysejä.

Fotosidan.se, Dyrare externa hårddiskar efter nyår. Ruotsin hyvitysmaksu. Kovalevyihin lisää 80 Skr, 9.3 e. USB-muisteihin 1 Skr (0.12 e) per GB.

Cameralabs.com, Nikon D600 review. Syyskuussa 2012 julkistettu. Edullinen täyskennoinen järjestelmäkamera, 24 megapikseliä. Paljon Nikon D800:n ominaisuuksia, runko muistuttaa Nikon D7000:a. Etsin 100%. 1080p HD video, pakkaamaton HDMI-out. ISO 100 - 6400. Sarjakuvaus 5.5 kuvaa sekunnissa. 39 pisteen automaattitarkennus, yhdeksän ristikkäistä tarkennuspistettä. 3.2 tuuman lcd-näyttö, 921.000 pistettä. Kuulokeliitäntä. Paino 760g (ei akkuja), akut 900 kuvaa. Kaksi sd-korttipaikkaa. Suljin on speksattu kestämään 150.000 laukaisua. USB 2. DX- eli kroppikennoisten objektiiveja voi käyttää (10.5 megapikselin kuvat). Sisäänrakennettu AF-moottori (vanhoja ei-AF-S -objektiiveja voi käyttää, automaattitarkennus). Arvosana 86%. Suomen Nikon, Nikon D600. Suomen hinta on vähän yli 2.000 euroa.

Popular Photography, Quick Review: X-Rite ColorMunki Smile Monitor Calibration System. Uusi malli, yksinkertaisin malli, helppo käyttää. Ei säätöjä. Suomen hinta on vähän yli 100 euroa.

 

05.11.2012   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Kotek.fi, Suomen tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden myyntitilastot. Vertailut edellisen vuoden (v. 2011) vastaavaan ajanjaksoon. KOTEK = Kodintekniikka-alan Tiedotusfoorumi. MILC = Mirrorless Interchangeable Lens Camera, peilitön järjestelmäkamera. SLR = Single Lens Reflex, "yksisilmäinen peiliheijastuskamera", perinteinen järjestelmäkamera.

  • kompaktikameroita myytiin 28,502 miljoonalla eurolla, vähennystä -20,5%
  • kompaktikameroita myytiin 191 177 kpl, vähennystä -17,6
  • kompaktikameroiden keskihinta oli 149 euroa, vähennystä -3,5%
  • MILC järjestelmäkameroita myytiin 4,190 miljoonalla eurolla, kasvua 63,7%
  • MILC järjestelmäkameroita myytiin 9 312 kpl, kasvua 92,3%
  • MILC järjestelmäkameroiden keskihinta oli 450 euroa, vähennystä -15,9%
  • SLR järjestelmäkameroita myytiin 48,429 miljoonalla eurolla, kasvua 14,3%
  • SLR järjestelmäkameroita myytiin 81 478 kpl, kasvua 26,9%
  • SLR järjestelmäkameroiden keskihinta oli 594 euroa, vähennystä -9,9%
  • videokameroita myytiin 7,177 miljoonalla eurolla, vähennystä -30,6%
  • videokameroita myytiin 20 181 kpl, vähennystä -35,5%
  • videokameroiden keskihinta oli 356 euroa, kasvua 7,6%
  • tulostimia myytiin 3,615 miljoonalla eurolla, vähennystä -22,4%
  • tulostimia myytiin 32 416 kpl, vähennystä -15,0%
  • tulostimien keskihinta oli 112 euroa, vähennystä -8,7%
  • monitoimitulostimia myytiin 14,799 miljoonalla eurolla, vähennystä -1,1%
  • monitoimitulostimia myytiin 165 532 kpl, kasvua 4,4%
  • monitoimitulostimien keskihinta oli 89 euroa, vähennystä -5,3%

Suomen Lehtikuvaajat ry, marraskuun kuvaaja Tiina Itkonen.

Suomen Ammattivalokuvaajat ry, marraskuun kuvaja Jenni Kosonen.

Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Teemakilpailun voitto Tornioon. 29.10.2012. Tuomarina Sipe Santapukki.

Suomen Kuvalaheti, kuvakertomukset, Kohti uurnia. 14 kuvaa, Tuoko Hujanen.

Pekka Potka, Olympus E-PL5 beats OM-D hands down! Or? 1.11.2012. ...lympus E-PL5 having one stop more dynamic range than OM-D. Wow! Olympus E-PL5 having no low-pass filter....

Keskisuomalainen, Jussi Murtosaari, Tällainen kuvaaminen voi tuntua hypyltä tuntemaattomaan, 4.11.2012. ...Akvaariokuvaus voi alkuun tuntua hypyltä tuntemattomaan, mutta milloinkas kuvaajat ovat pientä haastetta kavahtaneet. Luontoa kuvaaville ne ovat jokapäiväistä leipää ja aina kannattaa kokeilla jotain uutta.

  • (Keskisuomalaisen arkistoon on kertynyt kesäkuun loppupuolelta jo yli 20 Murtosaaren kuvaukseen liittyvää artikkelia.)

Ilta-Sanomat, Näin etsit käytetäänkö kuviasi luvatta netissä. Sitä Finnfoton kampanjaa..

Keskustelu.suomi24.fi, ammattilainen ja harrastaja. Viimeaikoina on kuitenkin tullut muutamia tarjouksia kaveripiirin ulkopuolelta, joista olisi palkkaakin tiedossa. Yhteen järjestön kyselyyn jopa vastasin, että voin tulla, mutten huoli korvausta, koska liian iso osa menee veroihin, mieluummin kuvaan maksutta...

Photo.net, foorumi.

Boston.com, The Big Picture, Animals and their people. 36 kuvaa.

Flakphoto.com, Looking at the Land | 21st Century American Views. 88 maisekuvaa USA:sta, otettu tällä vuosituhannella. Kuvaa klikkaamalla enemmän tietoa yksittäisestä kuvasta.

Digital Photography School.

Petapixel.com, Say ‘Prunes’, Not ‘Cheese’: The History of Smiling in Photographs. Parikin selitystä, miksi ennen vanhaan potreteissa ei hymyilty.

Digicameranetin uutiset 15.10.2010. Fotosidan.se, Säg inte omelett framför kameran. Ruotsissa valokuvaaja pyytää kuvattavaa lausumaan sanan "omelett". 26 valokuvattaessa käytettävää sanaa ympäri Eurooppaa tutkittiin, kutakin fraasia lausuvasta mallista otettiin viisi kuvaa. Tanskalainen potrettikuvaaja Peter Skjold Petersen sitten analysoi kuvat. Ranskan "ouisti" voitti.

Digitalcameraworld.com.

ePhotozine.com.

Photopreneur, The Most Valuable Photography Subjects (and How to Sell Them). Minkälaisista kuvista maksetaan parhaiten.

Earthboundlight.com, Don't Forget the ISO. 4.11.2012. Aukko ja suljinaika. Ja ISO.

Diyphotography.net, Hard Core Primer On Night Sky Photography. Video, kesto 20:06.

Lightstalking.com, How to Create Photography Slideshows That Captivate Your Audience. Muutama ohje diaesityksen tekoon.

Petapixel.com, Two New Canon Lenses Coming Soon? 24-70mm f/4 IS and 50mm f/1.4 IS. Sitkeitä huhuja, ehkä jotain perääkin.

Lensrentals.com, Canon 24-70 Mk II variation. Minkä verran tarkkuus vaihtelee (70 objektiivia), 70mm.

Dpreview.com, Adobe Photoshop CS6 for Photographers. Martin Eveningin kirja arvioitavana.

 

04.11.2012   (linkki)

DigiExpo.

  • Timon Poikkitiedepalsta, Ympyrä sulkeutuu, 3.11.2012. Tietokirjailija Tiina Puputti Digiexpossa kertomassa kirjastaan salintäyteiselle yleisölle. Vaikka Tiina on pudottanut puhenopeuttaan sitten yhteisten opiskeluaikojemme ainakin puoleen, niin siitä huolimatta hän otti helposti kiinni edellisen puhujan ryöstämän 10 minuuttia ja vielä alitti sovitun loppumisajan muutamalla minuutilla. Kun tietää mistä puhuu, niin ei tarvitse hakea sanoja. Yleisö palkitsi Tiinan paitsi pitkillä aplodeilla ja niin myös pitkällä omistuskirjoitusten hakijoiden jonolla.
  • Peter Forsgård, Digiexpossa nähtyä, versio 2012, 3.11.2012. Aika pitkälle tämän vuotiset messut oli ilmeisesti tehty Rajalan ehdoilla, koska heillä oli valtava ja keskeinen osasto aivan hallin keskellä. Ei tuossa asiassa sinänsä mitään. He olivat järjestäneet hyvää ohjelmaa kahdelle eri lavalle. Itse kävin kuuntelemassa Pekka Potkan luennon Lightroom 4:sta.
  • Vesa Koivunen, DigiExpo 2012 kuvakooste. Kuvalava, Nikon: Urheilukuvaus /Vesa Koivunen. Su klo 11:00 ja klo 15:00.
  • Kuvaklinikka, Rajalan Kuvaklinikalta hallista 1 saat käytännönläheistä tietoa kameroista, kuvaamisesta ja kuvienkäsittelystä. Ohjelmaa aamupäivästä alkaen.
  • Kuvalava, Rajalan Kuvalava sijaitsee Rajala Pro Shopin osastolla 1b11, hallissa 1, ja tarjoaa mielenkiintoista ohjelmaa valokuvaamisesta perjantaista sunnuntaihin. Ohjelmaa aamupäivästä alkaen.

Markku Könkkölä, Ilmaisia kuvia, 3.11.2012. Mistä näitä kuvaajien hyväksikäyttäjiä oikein tulee? Taas yksi kuvia tarvitseva on keksinyt, kuinka saa kuvia ilmaiseksi käyttöönsä ja sitten vielä kehtaa antaa ainoina palkintoina ”ilmaisia” lounaita kolmelle. Poistin tarkoituksella ravintolan nimen, ettei se saa ilmaista mainosta. Ohessa ote kilpailukutsusta: ...

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Thephotoargus.com, Outstanding Examples of Fall Photography. Kokoelma syksykuvia.

Petapixel.com.

The Online Photographer, I Had Better 'Fess Up. Mike Johnston _ei_ halua ostaa Nikon D800E -järjestelmädigiä. Ei halua kuvata tuon kaltaisella kameralla, ei halua kanniskella kameraa, ei halua ostaa kameraa, ei halua uutta kameraa megapikselien takia (16 on aivan riittävästi). Mutta. M/V-kuvat näyttävät ylivoimaisilta...

Digitalcameraworld.com, Behind The Image: David Clapp’s battle for autumn colours in the Lake District.

Digital Photography School, The Reality Of Shooting In National Parks. Suosituilla kuvauspaikoilla ajoittain ruuhkaista.

IR, Film is dead. Long live film! A look at the future of the past (video). YouTube-video, kesto 6:56. Joukko filmientusiasteja Manhattanilta.

Pdnpulse.com. Sandy-hurrikaani aiheutti monenlaisia ongelmia.

Bobatkins.com, Canon MAP enforcement. Nikonin jalanjäljissä.

Photographyblog.com, Profoto RFi Softboxes. RF = recessed front, i = improved.

Petapixel.com, Turn an Old Kit Lens Into a Macro Lens by Removing the Front Element. Kääntörengas olisi helpompi... Kommenttien perusteella ei toimi kaikilla objektiiveilla. Ei automaattitarkennusta, vaatii jalustan, vaatii paljon valoa.

The-digital-picture.com, Canon EOS M Mirrorless Camera Instruction Manual Available or Download. USA:n Canon, Canon EOS M Mirrorless Camera Instruction Manual (34MB) tai Basic Instruction Manual (8MB).

  • Suomen Canon, Hae ajureita käyttöoppaita ja firmware EOS M, Oppaat. Ensimmäisenä EOS M -kameran käyttöopas, kieli: Suomi. 19.10.2012, 22.4MB.

Luminous Landscape, Antarctica By Air. Tammikuu 2014. Hinta ainoastaan $14.495. Mutta onhan matkalla kestoakin, 10 päivää.

  • (myytiin saman tien loppuun...)

Photographyblog.com, Eyeist Launches Photography Review Service. Eyeist.com provides insight and advice to a global audience of amateur and professional photographers at affordable rates. Base prices range from $100.00 to $350.00.

  • eyeist.com
  • Basic Review, $100. Maksimissaan 30 kuvaa, 72 tunnin sisällä voi kuunnella arvion. $50 lisää, niin voi valita arvioijan.
  • Website Review, $150.
  • Live Review, $200. Live audiosessio arvioijan kanssa, kesto 20 minuuttia.
  • Editing, $200. Maksimissaan 150 kuvaa. Voi kuunnella arvioijaa. $75 lisää, Live audiosessio, kesto 20 minuuttia.
  • Editing and Sequencing, $350. $75 lisää, Live audiosessio, kesto 20 minuuttia.
  • (hm., $100 - $350.. kuva-arvioista... Taitaa puheen käyttäminen olla halvempaa ja vähemmän aikaa vievää...)

The-digital-picture.com, Canon EF 24-70mm f/2.8 L II USM Lens Review. Julkistettu helmikuussa 2012. Toinen osa arviota valmis. Paino 805g, suodinkierre 82mm. Lähin tarkennus 38cm. Selkeästi paras Canonin täyskennoisen zoomilasi. Huonoja puolia vain hinta ja kuvanvakaajan puute. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 2.500 euroa.

Dpreview.com, Accessory Review: Manfrotto 294 Carbon Fiber Tripod. Manfroton hiilikuitujalusta. Kohtuuhintainen. Paino 1.6kg. Arvosana 4 * / 5 *. Pelkkä jalusta n. 230 euroa, kuulapää mukana vähän yli 300 euroa.

 

03.11.2012   (linkki)

Topi Ikäläinen – Jaakko Julkunen– Jorma Komulainen: Silminnäkijät
Kuva: Topi Ikäläinen.6.1.2013 asti

Victor Barsokevitsch -Seura ry täyttää tänä vuonna 30 vuotta ja seuran ylläpitämä VB-valokuvakeskus tulee toimineeksi 25 vuotta.

Juhlavuoden 2012 päätteeksi esillä on seuran perustajajäsenten; lehtikuvaajien Topi Ikäläisen, Jaakko Julkusen ja Jorma Komulaisen näyttely, jossa yhtenä yhteisenä teemana on ihminen.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
Beatles-näyttely on avoinna myös maanantaisin!
3/2 €

ks. lisää näyttelyitä Digicamera.net > Vinkit > Näyttelyt

Digiexpo Helsingin Messukeskuksessa 2.-4.11.2012. La 9 - 19, su 10 - 17. (klikkaa pientä kuvaa)

DigiExpo DigiExpo DigiExpo
DigiExpo DigiExpo DigiExpo

Digiexpo saattaa ensisilmäyksellä antaa kuvan nuorisomessuista. Kun löytää oikean hallin, niin peli- ja lumiskene jää taustalle. Edellisvuoden tapaan Rajala oli koonnut oman myytävänsä lisäksi kamera-alan maahantuojia jne. Kovasti olisi tehnyt mieli ostaa Rajalan Olympus-tarjouksen audiotallennin Olympus LS-11, 179 euroa.

Rajalan vaihtolaitehyllyköt olivat vaikuttavan näköiset. Lisäksi Olympus, Sigma, Epson, Tamrac, Eizo, Spyder, Leica, Sandisk esittelivät omia tuotteitaan. Canonia taisi olla eniten, mutta myös Nikonia oli paljon.

Entiseen tapaan Nikon Check & Clean (ilmainen kameran ja kennon puhdistus) oli tarjolla messuvieraille. Ruuhkasta riippuen palveluaika oli kuulemma 15 minuutin ja parin tunnin välillä.

Vanhoja (tältä ja viime vuodelta) Kamera-lehtiä myytiin kahden euron kappalehintaan, uusinta numeroa viidellä eurolla ja vuosikertaa 49 eurolla.

Kuvat.fi -palvelua esiteltiin.

Omalla kohdallani ainoaksi ostokseksi jäi viiden euron hintainen, kahden metrin pituinen HDMI-kaapeli.

Docendo. Alla tarjouskirjat, muitakin on esillä.

  • Digijärkkärikoulu 1, 10 e
  • Digijärkkärikoulu 2, 10 e
  • Digikuva - myynti, osto & käyttöoikeus, 15 e
  • HDR luoville kuvaajille, 10 e
  • InDesign CS4, 10 e
  • Illustrator CS4, 10 e
  • Itämeren rannalla - valokuvaajan meriselityksiä, 10 e
  • Kamoon! - Rock- ja festarikuvaus, 15 e
  • Kehity kuvaajana - 52 luovaa kuvausprojektia, 19 e
  • Kuuntele kuvaa - näkökulmia valokuvan tulkintaan, 10 e
  • Kuvaa asenteella! - vauhtia ja fiilistä, 10 e
  • Kuvaa luovasti lähiluonnossa, 5 e
  • Lemmikkikuvaus - Musti & Mirri linssin takaa, 5 e
  • Luova kuvankäsittely, 15 e
  • Luovuutta digipimiöön - Photoshop & raw, 19 e
  • Lähikuvaus digikameralla, 5 e
  • Maailman parhaat luontokuvat - 19. vuosikerta, 10 e
  • Maailman parhaat luontokuvat - 20. vuosikerta, 10 e
  • Maailman parhaat luontokuvat - 21. vuosikerta, 15 e
  • Mainoskuvaus digikameralla, 10 e
  • Photoshop Elements - temput ja vinkit, 10 e
  • Photoshop Elements - vaativa kuvankäsittely, 15 e
  • Photoshop & raw valokuvaajille, 19 e
  • Photoshop valovaajille, 10 e
  • Starttiopas digikuvaukseen, 5 e
  • Tilannekuvauksen opas - amatööristä akrobaatiksi, 10 e
  • Vauvasi kuvassa - kuvausopas vanhemmille, 15 e
  • Videokuvaa järkkärillä - 101 huippuvinkkiä, 15 e
  • Videokuvaus - taitoa ja tekniikkaa, 10 e

    Muita tarjouksia
  • Photoshop Lightroom 4, 39 e (49 e)
  • Photoshop CS6, 28 e (35 e)
  • Järkkärikuvaajan käsikirja, 23 e (29 e)
  • Miten valokuva toimii, 29 e (39 e)
  • Ps Elements - harrastajan kuvankäsittely, 24 e (35 e)
  • Valokuvaamisen taito, 29 e (39 e)
  • Värit kohdalleen, 19 e (26 e)

    Muita tarjouksia
  • Etsimessä: ihminen, 19 e (26 e)
  • Etsimessä: sommittelu, 19 e (26 e)
  • Etsimessä: valaisu, 19 e (26 e)
  • Maailman parhaat luontokuvat 22. vkrt, 29 e (39 e)
  • Hannu Hautalan luontokuvausopas, 29 e (39 e)
  • Kaakkurin tarina, 25 e (34 e)
  • Kuikka - alkulintu, 29 e (41 e)
  • Lintukuvauksen käsikirja, 29 e (44 e)

Lisää DigiExposta:

Muistatteko säännöllisesti päivittyvän sivuston, jossa jaetaan omakohtaisia lapsikuvausvinkkejä? Jrkkari.com. Sivuille kirjoittava Jouni Kallio on avannut uuden toisen sivuston, osoite on Jounikallio.com. Sieltä uusin blogmerkintä:

Muistutus: Kansainväliseen Metro Photo Challenge 2012 -valokuvauskilpailuun on aikaa osallistua 11.11.2012 asti.

Kilpailuluokkia on tänä vuonna neljä:

  • Parasta Suomessa
  • Suosikkini
  • Iltani
  • Houkutukset.
ks. myös Digicamera.net > Vinkit > Kilpailut

Peter Forsgård, Väärennettyjä kuvia, 2.11.2012. ...Valitettavasti myös hyvin paljon väärennettyä kuvaa tulee esiin. Näiden kuvien totuusarvoon uskotaan aika helposti. Se todistaa, että kuvalla on vielä voimaa vaikuttaa ja niihin uskotaan. Harmittavaa toki on, että myös media menee halpaan ja julkaisee näitä kuvia.

Juha Haataja, Lightscrape, Write a poem to a friend, even a lousy poem, 2.11.2012. ...Thus, taking photographs and posting them on the net is for me an act of using the freedom of speech. This has nothing to do with the profession of photographers, or the monetary value of photographs.

Digitoday.fi, tabletin ostoon eväitä.

 

02.11.2012   (linkki)

Robert Lindström, kuva-essee siltä miltä Manhattan näytti Sandy-myrskyn jälkeen. 23 mustavalkokuvaa.

(kertaus) Finnfoto, Luvaton kuvankäyttö kuriin. Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry, kampanja valokuvan luvattoman käytön kitkemiseksi. 29.10.2012 - 11.11.2012, tällä ja ensi viikolla. Finnfoton jäsenjärjestöjen jäseniä (yhteensä yli 8500 henkilöjäsentä) pyydetään etsimään ja jäljittämään luvattomasti verkossa käytössä olevia valokuviaan.

Finnfoto, Työkalut. Keskimmäisestä sarakkeesta löytyy valmiita word-pohjia eri tilanteisiin. Näitä voi sitten lähettää kuvaa luvattomasti käyttävälle. Kirjemalli: 1. Kuva kopioitu luvatta kuvagalleriasta, tms. sivustolta. 2. Kuvan käytöstä on kuvaajan ja julkaisijan välinen kuvan käyttösopimus, mutta kuvaa on rajattu tai muokattu sopimuksen vastaisesti. 3. Kuvaajan nimeä ei ole mainittu Tekijänoikeuslain 3 § edellyttämällä tavalla. Tällöin kyseessä on ns. isyysoikeudenloukkaus.

HS, blogit, Paikka auringossa. Dorit Salutskij, Suomenlinnassa asuva valokuvaaja.

Valokuvatorstai, 262. haaste. Tarkoitus on laukaista kamera yhtäaikaisesti sunnuntaina 4.11.2012 klo 14.00 (tai ainakin mahdollisimman lähellä h-hetkeä).

  • Osallistuminen, ohjeet.
  • 261. haaste. Haasteena "Karkki vai kepponen". Haasteen otti vastaan 39 kuvaajaa.

Suomen Nikon, NIKKOR-objektiivisanasto. AS, IF, VR, G, DC, jne. Mitä nämä lyhenteet tarkoittavat suomeksi?

Lisää Lumiaa...

Museovirasto.fi, Museovirasto kerää muistitietoa ja valokuvia pukeutumistyyleistä. Kuvakokoelmiin kaivataan kuvia nuorisopukeutumisesta Museoviraston kuvakokoelmiin kerätään valokuva-aineistoa nuorison pukeutumisesta eri tilanteissa ja eri aikakausina. Kuvakeruu on käynnissä 30.4.2013 saakka.

Turun Sanomat, Tietosuojavaltuutettu: Ravintoloiden kuvarekisteri asiakkaista riskialtis. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio kummastelee joidenkin iltaravintoloiden uutta tapaa kuvata alaikäisiltä näyttävien asiakkaiden henkilöllisyystodistukset. Henkilöllisyystodituksia on alettu kuvata ainakin Turussa. Paperit kuvataan, jotta ravintola voi jälkikäteen ongelmatilanteissa todistaa tarkistaneensa henkilöllisyyden. Toisen henkilön papereiden käyttäminen ei ole tällä hetkellä rikos. Ravintolan vastuulle jää tarkistaa, ettei alaikäiselle anniskellaan alkoholia.

Macmaa.com, Aperture, iPhoto ja Safari päivittyivät OS X:lle.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Popular Phography, Learn the Science Behind Photography, Courtesy of Stanford. Stanford University. Paaljon tietoa.

Digital Photography School.

Theatlantic.com, Sorting the Real Sandy Photos From the Fakes. Oikeita ja vääriä kuvia. Hurrikaani Sandy.

American Photo, The Story Behind Hurricane Sandy's First Viral Photo.

YouTube, Shooting Zombies - Halloween Special. Video, kesto 12:35.

Petapixel.com, The Average Age of Pro Photographers. Miehiä 2/3, naisia 1/3. Täyttä päivää tekevän mieskuvaajan keskimääräinen ikä on 50 vuotta, naisen 41 vuotta.

IR, Canon EOS Rebel T4i (EOS 650D). Kesäkuussa 2012 julkistettu. 18 megapikseliä, viisi kuvaa sekunnissa, Full HD stero. Kolmen tuuman kääntyvä kosketusnäyttö. Kroppikenno (1.6x) etsin 95%. Sisäinen salama. LiveView tarkennus on hidas, ei haittaa still-kuvia otettaessa (silloin käytetään optista etsintä). Lcd-näyttö on erinomainen, kosketusnäyttö toimii yhtä nopeasti kuin älypuhelimissakin. Still-kuvissa erinomainen kamera, mutta ei sovellu yhtä hyvin videon kuvaamiseen. Suomen Canon. Runko n. 800 euroa, + 18-55mm IS II n. 900 euroa, + 18-135 STM alle 1.300 euroa.

ePhotozine.com, Tokina Reflex 300mm MF Macro Lens Review. Vastaavuus 600mm. Micro 4/3 -systeemi. F/6,3. Manuaalitarkennus. Peilitele. Kevyt, halpa, kompakti, tukeva rakenne. Kuvat eivät ole teräviä, vaikea tarkentaa, vähän kontrastia. Arvosana 3 * / 5 *. Suomen hinta on n. 450 euroa.

Popular Photography, New Gear: Profoto RFi Softboxes. Uutta sarjaa. Adapterin kanssa sopivat yhteen toistenkin merkkien kanssa. Jopa käsisalamiinkin löytyy adaptereita.

Dpreview.com Connect, Samsung Galaxy S3 Camera Review. Toukokuussa 2012 julkistettu älypuhelin. 8 megapikselin kamera, F2.6, 4.8 tuuman näyttö (1280 x 720). HDR. 11 efektiä. Kuvanvakaaja. Ei suljinviivettä. 1080p 30 kuvaa sekunnissa, samanaikaisesti voi ottaa still-kuvia. LED-salama. Liian voimakas pakkaus ja kohinan poisto pilaa vähäkontrastiset kuvat. Vähässä valossa ei kovin hyvä. Valkotasapaino epäluotettava salamaa käytettäessä. Nopea kuvaa otettaessa, nopea tarkennus, videon laatu hyvä. Arvosana 72.

 

01.11.2012   (linkki)

Foorumilaisten videoita:

Digicamera.netin Foorumilta:

Peter Forsgård, Valokuvauksesta ja sen murroksesta, 31.10.2012. Viime päivinä on ollut useampi varsin mielenkiintoinen blogaus koskien valokuvauksen tulevaisuutta toimialana.

Yle, Kiasman näyttely leikkii toden ja taiteen rajamailla. Tosi kyseessä -näyttely pohtii dokumentin ja taideteosten suhdetta. Nykytaiteen museon näyttelyssä on esillä muun muassa helmistä tehtyjä viisumeja ja uutisista koottuja koulusurmaajien muotokuvia. Esillä on 56 taiteilijan töitä Suomesta ja ulkomailta. Näyttely on koottu pääosin Kiasman omista kokoelmista.

- Taiteilija Harri Pälvirannan työ on tehty tuhansista ampumisia käsittelevistä uutistulosteista. Niistä muodostuu kolme passikuvamaista kasvokuvaa, jotka esittävät kahta koulusurmaajaa ja yhtä potentiaalista koulusurmaajaa.

Pelivara.com, Mika Karhulahti, Adobe Creative Cloud opiskelija/opettaja-jäsenyys tarjouksessa 4.11. saakka, 30.10.2012. Tiedoksi asiasta kiinnostuneille eri korkeakoulujen ym. asukeille: Adobe Creative Cloud -vuosijäsenyys on tarjouksessa, 1. vuosi hintaan 19,99€/kk. Normaali education-hinta on noin 30€/kk ja tuo sisältää siis kaikki Adoben Creative Suite 6 -sovellukset + Lightroom 4. Kyseessä on opiskelija/opettajahinta, eli sellaisen statuksen omaavat ovat alennukseen oikeutettuja.

Markku Könkkölä, Kuva- ja videotiedostojen nimeäminen, 29.10.2012. Kun hankin ensimmäisen digikameran 2003, luovuin kuvatiedostojen alkuperäisten nimien käytöstä heti alkuunsa, koska en uskonut niitä käyttäen homman pysyvän hallinnassa. ...Päädyin siihen, että muutan kaikki tiedostojen nimet muotoon mkyyyymmdd_nnn heti kamerasta tietokoneelle siirrettyäni. Jokaisen kuvan nimi muodostuu siis päivämäärästä ja juoksevasta numeroinnista. ...Kuvan nimi, laji-, paikka- ym. tietojen oikea paikka on EXIF-kentissä. Silloin kortisto-ohjelmat ja hakutoiminnotkin toimivat.

HS, Kimmo Taskinen, Toisenlaisia autokuvia 5 -kuvakooste. 31 autokuvaa.

Aamulehti, Kuvamanipulaatio levisi aitona - Hai ei uinutkaan kadulla. Aika moni varmaan näki kuvan veden valtaamasta New Jerseyn kaupungista, jossa veden pinnan alla näkyi hai. Kuva ei ollut aito.

Savon Sanomat, Vintage Kuopio -sivusto kerää fanittajia. Sivusto esittelee yli 900 valokuvaa Kuopiosta 1800-luvun lopulta 1980-luvulle saakka. Painopiste kuvissa on 1900-luvun alussa, ja aikajana pysähtyy Jynkän asuntomessuihin 1980-luvun alkuun.

Mobiili.fi, Ensivaikutelmat Nokian Lumia 920:sta: luonnollinen tuntuma + paljon uutta jännää. Suomessa myyntiin 22.11.2012. Pikainen kokeilu. Pari hämäräkuvaa, vertailuna samaan aikaan ja samasta kohteesta otetut kuvat Applen iPhone 5:llä.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

The Online Photographer, Ohmyeffingod. Lincolnin mustavalkoisen kuva-arkiston ruotsalainen värittäjä käytti omien sanojen mukaan työhön puolesta tunnista kolmeen tuntiin per kuva. Työn tuloksen perusteella kaikki aika on kulunut Photoshopin tekniseen käyttöön, kuvien väreissä ei nähtävästi ole pyritty minkäänlaiseen autenttisuuteen. Alkaen Lincolnin silmien väristä (oikea tieto löytyy Googlella puolessa minuutissa. Abrahamn Lincolnin silmien väri ei ollut sininen...).

Digital Photography School, Aspect Ratios in Landscape Photography. 1:1, neliö. 4:3. 4/3-systeemin tuottamat kuvat, silmä kulkee vasemmalta oikealle. 6:4 (tai 3:2), 35mm. Täyskennoinen, kroppikennoinen, oletuskuvasuhde, Nikon, Canon. Leveyttä selvästi enemmän kuin korkeutta, diagonaaliset katsetta johdattavat elementit tehokkaita. Vertikaalin korkeuden vähäisyyden takia laajakulmalla kuvaaminen haastavaa, etualan kohteet vs. tausta. Voi sopia paremmin polttovälin keskivälille (35mm), jossa ei välttämättä ole etualla mitään katsetta kiinnittävää. 16:9, laajakulmapanoraamat. APS alkuaan, nyt suosittu esim. televiossa. 12:6 tai 18:6 panoraama (myös 2:1 tai 3:1). Landscape, portrait (vaaka-/pystykuvat).

Pdnpulse.com, PPE 2012: What Photo Editors Want. Seminaarikeskustelun antia. Miten lehtiä kannattaa lähestyä, jos haluaa saada kuviaan kaupaksi. Millaisia kuvia.

Petapixel.com.

Photographyblog.com, ReaSoft Launches ImVerter. Beta-vaiheessa, ilmainen palvelu, tunnistaa yli 500 kuvaformaattia (raw-kuvat, vektorigrafiikka, postscript jne.). Lopputulos jpeg, png, gif, tiff, pdf tai bmp. Lähtötiedoston maksimikoko 20MB.

Photoshop.com Blog, Windows 8 and Photoshop. Photoshop CS6, Lightroom 4 ja Elements 11 ovat MS Windows 8 -yhteensopivia.

ePhotozine.com, Canon EF 24-70mm f/2.8L II USM Lens Review. Julkistettiin helmikuussa 2012. Täyskennoiselle. Säänkestävä, painoa 805g. Lähin tarkennus 38cm. Filtterikierre 82mm. Erinomainen objektiivi, hinta vain on vähän ylikanttiin. Yleisarvosana 4 * / 5 *. Suomen Canon. Suomen hinta on vähän alle 2.500 euroa.

Dpreview.com, Nikon AF-S DX Nikkor 18-300mm f/3.5-5.6G ED VR review. Kesäkuussa 2012 julkistettu. Kroppikennoiselle, kuvanvakaaja, 16.7-kertainen zoomi (!), 27-450mm. Isoin polttoväli, samalla myös painavin, isoin ja kallein luokassaan. Paino 830g, filtterikierre 77mm. Kompromisseihin on jouduttu pakosta tyytymään. Zoomipäässä pehmeä, kuvanvakaimen teho ei ole paras mahdollinen, paljon vääristymää (helppo korjata). Arvosana 75%. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 1.000 euroa.

Lensrentals.com, The Panasonic 35-100 f/2.8 First Impression: The Glass is 87.6% Full. Micro 4/3 -systeemiä, vastaavuus 70-200mm. Otsikko viittaa terävyyteen. 35mm erittäin terävä, mutta 100mm vielä hyvä, mutta selvästi huonompi tulos. 100mm (ainakin vähän himmennettynä) terävin objektiivi Micro 4/3 -systeemiin. Suomen Panasonic. Suomen hinta on vähän yli 1.400 euroa.

 

 

Lokakuun 2012 uutiset

Lähetä uutisvinkki:


Matti Harju

 

Armi Hölttö (näyttelyt, kilpailut, tapahtumat)

 

| sivun alkuun | Kaikki uutiset |

 

 


Hae Google:sta

Uutiset