|
Syyskuu 2012 |
30.09.2012 (linkki) |
Ville Suorsa Photography (vilsu), uusin päivitys Katoavaa Toppilaa. Kuvia ja tekstiä.
..."Kävin tänään pitkän suunnittelun jälkeen kuvailemassa Oulun Toppilan sataman vanhalla teollisuusalueella, jota ollaan parhaillaan muuttamassa asuinalueeksi. Kiirettä pitää, jos haluaa saada taltioitua tuon vielä kuviksi, koska tänäänkin sieltä räjäytettiin kaksi siiloa maan tasalle. Harmittavasti en kuitenkaan tuohon tapaukseen tiennyt ja ehtinyt suunnata."
HS, Timo Valjakka, Valokuva viittaa omaan todellisuuteensa. Helsinkiläinen kuvataiteilija Juan Kasari (s. 1974) tekee hybridejä, teoksia joissa yhdistyy aineksia monista medioista, kuten valokuvasta, maalaustaiteesta, arkkitehtuurista ja jopa teatterista.
Länsiväylä, Filmi palaa vielä monen kamerassa. Kirkkonummelainen valokuvausyrittäjä Joel Pellinen kehittää edelleen filmiä päivittäin. Kehityskone on uusittu viime keväänä. Filmirullia tulee viikossa kehitykseen 15–30. Pellisen mukaan filmitarvikkeita on aika helppo vielä saada maailmalta. Sen sijaan kunnollisia filmikameroita on hankalampi löytää.
Yle Uutiset, Helsinki, Kehitysvammaisten unelmat todeksi valokuvilla. Hetki Unelmaa -muotokuvanäyttelyssä on esillä yli 60 kuvaa, joissa kehitysvammaiset esiintyvät unelma-ammatissaan. Kuvissa on muun muassa poliiseja, rokkitähtiä, presidenttejä sekä joukko prinsessoja.
(kertaus 25.9.2012) Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Jokaisella on unelma – Hetki Unelmaa –muotokuvanäyttely, 24.9.2012. Suomen Ammattivalokuvaajat ry toteutti yhdessä Kehitysvammaisten tukiliiton kanssa Hetki Unelmaa –projektin, jossa kehitysvammaisten palvelukeskusten asiakkaat eri puolilla maata pääsevät kokemaan unelmansa ja saavat itsestään kauniin, itsetuntoa kohottavan muotokuvan.
- Vuonna 2012 Hetki Unelmaa –projekti laajeni koko maan kattavaksi. Yhteensä 27 valokuvaajaa 19 paikkakunnalta toteutti Kehitysvammaisten tukiliiton paikallisyhdistysten kautta löytyneiden henkilöiden unelmia ja lopulliseen yhteisnäyttelyyn tuli 62 kuvaa.
- kaikki esillä netissä
- Näyttely aukeaa ensimmäistä kertaa Porvoon Taidetehtaalla 28.9.2012
Yle Uutiset, Tampere, Michael Jackson tuli Tampereelle - valokuvina. Tampereella avautuu lauantaina ainutlaatuinen Michael Jackson -näyttely. TR1 Taidehallissa Finlaysonilla on esillä yli 70 valokuvaa popin kuninkaasta.
Mukkaan.net, Zombie Walk Oulu 2012, 29.9.2012. Dokumentointia.
Photo.net, foorumi.
Digitalcameraworld.com.
Digital Photography School.
ePhotozine.com.
Pdnpulse.com, On Sustainable Business Models, and Comparing Apples to Oranges. Seminaarin antia.
Pimpyourcam.com. Hinnat: kamera 800 euroa, pienempi objektiivi 600 euroa, isompi objektiivi 700 euroa. Saksa.
Petapixel.com, Canon High-MP DSLR May Have a 1D X-esque Body, 5D Mark II On Way Out? Huhu nro 1: lokakuussa 46 megapikselin järkäle. Huhu nro 2: 5 Mark II -mallia ruvetaan myymään alennuksella, valmistus lopetettaneen.
Pdnonline.com, Software Review: Adobe Photoshop CS6, 19.9.2012. Nyt on vuorossa 13. Photoshop-versio.
|
29.09.2012 (linkki) |
Foorumilaisten kuvia:
Opetus- ja kulttuuriministeriö, Ministeri Arhinmäki jakoi elokuva-, kuva- ja valokuvataiteen valtionpalkinnot. Valtion valokuvataidetoimikunta on myöntänyt valokuvataiteen valtionpalkinnon valokuvaaja Pekka Elomaalle. Suuruudeltaan 15 000 euron arvoiset palkinnot jakoi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki perjantaina Helsingissä.
- Valokuvaaja Pekka Elomaa (s. 1954) on tehnyt uraauurtavaa työtä yhteisöllisen valokuvauksen parissa. Taiteellisen toimintansa ja freelancer-kuvaajan työnsä ohessa hän on tehnyt pitkäjänteistä työtä taidekasvattajana Lyhty ry:ssä, jossa hän on vetänyt aikuisten kehitysvammaisten valokuvatyöpajoja.
Keski-Uusimaa, Kaupunki kielsi päiväkotikuvaukset. Järvenpään kaupunki on kieltänyt ulkopuolisten valokuvaajien tekemät päivähoitolasten kuvaukset kaikissa päiväkodeissaan. Kielto on tiettävästi ainutlaatuinen Suomessa ja astuu voimaan sitä mukaa, kun voimassa olevat sopimukset valokuvaajien kanssa päättyvät.
- Lasten vanhemmat voivat tästä lähtien järjestää kuvauksia iltaisin tai viikonloppuisin päiväkodin tiloissa.
Mattihartikainen.net, Lightroom 4.1 ongelma, 28.9.2012. ...Sitten huomasin jotain outoa Lightroomin toiminnassa. Kun ohjelman avaa, kaikki tuntuu toimivan normaalisti. Kuitenkin, mitä kauemmin ohjelmalla työskentelee, sitä hitaammaksi kaikki toiminnot muuttuvat....
Suomen Canon, You Connect, Kuvausvinkit. Uusimpana aiheena asetelmavalokuvaus.
Olympus Nordic, Facebook-sivut.
Yle Uutiset, Keski-Pohjanmaa, Pokkarikameralla pääsee pian nettiin. Lyhyesti alan trendeistä.
HS, Kulttuuria autotallissa – katso kuvakooste. Kimmo Taskinen on kuvannut autot vuosien 2011–2012 aikana. 35 autokuvaa.
Markokaartinen.net, Kun kovalevy menee rikki… 24.9.2012. ...Itselläni tuli tämä tilanne eteen viime lauantaina kun oman MacBook Pro läppärini kiintolevy päätti sanoa työsopimuksensa irti....
Photo.net, foorumi.
Digitalcameraworld.com.
Digital Photography School, Posing Guide: 21 Sample Poses to Get You Started with Glamour Photography. Ääriviivapiirrokset ovat hyvin havainnollisia.
Petapixel.com.
Photokinaa.
IR, Before Photoshop: How photographers have been manipulating images for more than 150 years. Varhaisimmat esimerkit kuvien manipuloinnista 1850-luvulta.
YouTube, Skin Selection and Masking: Photoshop. Video, kesto 12:59.
Pekka Potka, Olympus - Sony Deal is Now Official, 28.9.2012.
Dpreview.com, Epson creates Ultimicron electronic viewfinder with 2.4m dot XGA resolution. Sama tarkkuus kuin Sonyn ja Fujin uusimmissa elektronisessa etsimessä. 3 x 800 x 600 pistettä.
xkcd, Color Name Survey, 10.3.2010. Miten värit koetaan/nimetään, tutkimus, nainen vs. mies.
- xkcd, Color Survey Results, 3.5.2010. Vähän yli viidelle miljoonalle värille nimi, 222.500 sessiota.
- datapointed.net, His And Hers Colors. 18.9.2012. Kuva havainnollistaa naisten ja miesten eroja värien näkemisessä ja kokemisessa.
Kamera & Bild, Webb-tv: Så snabb är kameran på nya Iphone 5. Video, kesto 6:44.
|
28.09.2012 (linkki) |
Suomen freelance-journalistit ry, Kysely: Reilut 11 prosenttia allekirjoittanut SMF:n free-sopimuksen 27.9.2012. Alkusyksystä tehdyn kyselyn mukaan erityisesti valokuvaajat ovat jättäneet sopimuksen allekirjoittamatta. Samalla ovat loppuneet toimeksiannot Sanoma Magazinesin lehtiin.
...Sanoma Magazinesin uusi kuvapäällikkö Markku Niskanen kertoi elokuussa Journalistiliiton freelance-seminaarissa, että sata kuvaajaa on allekirjoittanut sopimuksen, heistä 10 - 20 uutta SMF:n avustajaa. Niskasen mukaan talolla ei ole enää ongelmia kuvaajien löytämisessä. Toisaalta hän kertoi soittelevansa läpi uusia kuvaajia ja selittävänsä heille sopimustekstiä kahdenkeskisissä tapaamisissa. Sopimuksen sisältöön ei kuitenkaan näissä keskusteluissa voida tehdä muutoksia.
...Markku Niskanen kertoi myös, että he ovat palkkaamassa taloon noin kolmea uutta valokuvaajaa. Tämä paneelikeskustelu käytiin ennen SMF:n YT-ilmoitusta.
Valokuvatorstai, 257. haaste. Haaste "mitä välii".
V-P Kangas (vezpa), Sami Sali | Sonja&Jari, 27.9.2012. Värillista ja mustavalkoista. Hääkuvia. n. 40 kpl.
- (Bonuksena vielä linkki morsiamen hääblogiin).
Voice.fi, Näin onnistut valokuvissa - muotikuvaaja neuvo. Erittäin lyhyesti.
Iltalehti, Engadget: Lumian kamera pesee kilpailijat. Yhdysvaltalainen teknologiasivusto on päässyt ensimmäisenä testaamaan Nokian Lumia 920:n kohuttua kameraa.
Photo.net, foorumi.
Digitalcameraworld.com.
Photokina.
ePhotozine.com, 6 Top Insect Macro Photographers. Ensimmäinen hyönteiskuva K-18.
Yuri Arcurs, What sells in microstock anno 2012? 19.9.2012. Tanskalaisen stokkikuvien kuninkaan markkinakatsaus. Mitä on muuttunut neljässä vuodessa, mitkä trendit ovat nyt muodissa.
Strobist, Should You Consider an IR Remote? Halpoja, langattomia. Pieni salama, jonka edessä on vahva IR-suodin (ei näkyvää valoa). Orjasalama reagoi tähän välähdykseen. Sisätiloissa toimivat hyvin (heijastuskin toimii).
YouTube, videoita.
Digital Photography School, 10 Tips for Enjoying a Photo Walk.
Photo.net.
|
27.09.2012 (linkki) |
Juan Kasari: More Surface - More Feeling
7.10.2012 asti
Juan Kasarin More Surface – More Feeling -näyttely Hippolytessä koostuu eri välineillä toteutetuista teoksista.
Kasari venyttää valokuvan käsitettä eri suuntiin ja tutkii, miten kuva tuhoutuu ja muuttuu erilaisten prosessien aikana, saavuttaen samalla uusia tasoja. Hän yhdistää teoksissaan esimerkiksi epoksilakkaa ja puhdasta pigmenttiä digitaalisiin efekteihin.
Minna L. Henriksson & Fatmir Mustafa-Carlo: Mikset puhu Suomea?
7.10.2012 asti
Hippolyte Studiossa on esillä Minna L. Henrikssonin ja Fatmir Mustafa-Carln näyttely, joka käsittelee rasismia Suomessa. Henrikssonin kuvissa tämä ilmenee tila-analyysin ja rinnastuksen kautta, Fatmir Mustafa-Carlon videossa se on omakohtainen kokemus. Kummassakin tapauksessa rasismin harjoittajana on Suomen poliisi.
Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16
Skenet.fi/Mikko Oranen: Juan Kasari. Juan Kasarin teoksista rakentuu vaikuttava ja kaunis kokonaisuus valokuvagalleria Hippolyten tilaan.
Luonnon- ja riistanhoitosäätiö järjestää Peltoon tulee eloa -nimisen valokuvauskilpailun, jonka aiheena on maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden, riistaelinympäristöjen sekä maaseudun ympäristö- ja maisema-arvojen ylläpito ja parantaminen.
Kilpailuun osallistutaan digivalokuvan sekä siihen liittyvän vapaamuotoisen tekstin (max. 100 sanaa) muodostamalla kokonaisuudella.
Tekstin tulee kertoa kuvaan liittyvästä luonnon monimuotoisuuden ylläpitoon ja edistämiseen tai riistaelinympäristön parantamiseen tähtäävästä toimesta tai kuvan aiheeseen liittyvästä kokemuksesta tai elämyksestä.
Yksittäinen osallistuja voi lähettää kilpailuun enintään kolme (3) kilpailutyötä. Kilpailukuva ja kuvaan liittyvä teksti eivät saa olla aikaisemmin julkaistuja.
Kilpailun parhaimmisto kootaan painetuksi kuvateokseksi, jota järjestäjä jakaa lahjoituksena yhteistyötahoilleen. Järjestäjä sitoutuu olemaan tavoittelematta taloudellista hyötyä myymällä teosta.
Kilpailuun voi osallistua 31.12.2012 asti.
Palkinnot:
1. palkinto: 3000 euroa
2. palkinto: Nikon Coolpix AW 100
3. 300 euron lahjakortti
4.-6. kirjapalkinto
Järjestäjällä on oikeus ilman erillistä korvausta julkaista kilpailutöiden parhaimmisto painettuna teoksena, sekä esittää parhaimmistoon kuuluvia töitä tulosten julkistamisen yhteydessä sekä näyttelytarkoituksessa.
Lue tarkemmat ohjeet ja kilpailuehdot Luonnon- ja riistanhoitosäätiön sivuilta sekä kilpailun säännöistä (pdf).
Liminganlahden lintukuvakilpailun voittajat julkistettiin syyskuun 15. päivä.
Liminganlahden Ystävät ry:n järjestämän valtakunnallisen lintukuvakilpailun sarjavoittajat ja Vuoden Lintukuva 2012:
- Kosteikkojen linnut -sarja
1. sija: Usvan heinätavi, Niko Pekonen
2. sija: Rastaskerttunen, Pekka Vainio
3. sija: Heijastus, Esa Hakala
4. sija: Yksin, Anna-Liisa Pirhonen
- Linnut vauhdissa
1. sija: Paniikki, Ari Kuusela (Vuoden Lintukuva 2012)
2. sija:. Kuinka uskallat, Esko Pitkänen
3. sija: Mustaleppälintu lennossa, Esko Rantanen
4. sija: Maakotka, Heikki Nikki
- Lumoavat linnut
1. sija: Merelle uimaan, Esko Pitkänen
2. sija: Metsot soitimella, Hannu Mänty
3. sija: Siiven alla, Esko Pitkänen
4. sija: Tunturipöllö, Esko Rajala
- Nuorten sarja (alle 18-vuotiaat)
1. sija: Äiti opettaa, Ilkka Räsänen
2. sija: Iltakala, Ilkka Räsänen
3. sija: Iltahetki, Eetu Saarti
4. sija: Hyypän lasku, Teemu Sirkkala
Foorumilaisten kuvia:
- Nikon1Stories-blogi (Avokid), tuoreimmat kuvat Last 24 hours in Venice, 26.9.2012. "Olin muutaman päivän viime viikolla Venetsian suunnalla ( hotelli oli Lidon saarella ) ja tuli otettua sieltä muutama kuvakin, tietysti. Tuo oli nyt ensimmäinen reissu Nikonin V1:llä ja kun pari vuotta aiemmin olen kuvannut tuollaiset reissut Panasonicin m4/3 seteillä, niin kyllä se fiilis jäi paremmaksi tästä Nikonista. Vaikka ehdin harjoittelemaan sen käyttöä vain pari viikkoa ennen reissua, niin kamera on aika passeli ja helppo käyttää vaikka siinä onkin huomattavasti vähemmän säätömahdollisuuksia kuin G2:ssa."
- hencca.galleria.fi (hencca_v), Valon kaupunki 2012. "Muutamia kuvia Jyväskylässä meneillään olevasta Valon kaupunki-tapahtumasta."
- Luontokuvia - Arvi Tyni (arvity).
Peter Forsgård, Historian havinaa: muistatko tämän? Filmiaikaan olivat monet asiat hiukan hankalampia kuin nykyään. Kodak julkaisi Professional Photoguidea monet vuodet. Löysin oman "Apinakirjan", kuten tuota nimitettiin, kirjahyllystäni etsiessäni erästä toista kirjaa. Photoguidessa on paljon tietoa valokuvauksesta, painotus toki Kodakin filmeissä ja niihin liittyvissä asioissa.
- (sama teos on omassa kirjahyllyssä, ... Katso Kodakin kirjan sivulta 44 löytyvä parivaljakko yli kaksinkertaiseksi suurennettuna... Camera Lenses: Dept-of-Field Dial for Wide-Angle Lenses sekä Depth-of-Fied Dial for Telephoto Lenses).
Photo.net, foorumi.
Popular Photography, Video: To Be a Professional Photographer In 1946. Kesto 9:41.
Digitalcameraworld.com.
Ja vaihteeksi Photokinaa.
- Dpreview.com, Photokina 2012 Roundup. Täyskennoa, peilittömät ovat tulleet täysikäisiksi, laadukasta kompaktidigiä, kamerassa kännykkä vai miten se nyt menee ym.
- IR, Q&A with Fujifilm: The insiders’ view on the development of Fuji’s X-series cameras. Fuji-haastattelu, tekstiä.
- IR, Philip Bloom’s “Camera Geeks!” video pretty much sums up Photokina. Video, kuvaus Canon EOS-1D X. Kesto 2:19.
- ePhotozine.com, Sandisk, Lexar, Datacolor, Samyang And Others At Photokina.
- Fotosidan.se, Slutrapport: Nikon, Olympus, Samsung, Sony ... Och japansk tejp.
Pixiq.com, Shoot Full Frame to Make Every Pixel Count. Filmiaikaan erityisesti studiokuvaajat jättivät negatiivin reunoille tilaa tarkkaa rajausta varten. Keski- ja ison koon filmikameroita käytettäessä kuvan resoluutio ei ollut ongelma, rankankin rajauksen jälkeen tarkkuutta oli vielä aivan riittävästi. 35mm-formaatti ei oikein sopinut jälkeenpäin tehtyyn rajaukseen.
The Online Photographer, Why ISO Isn't ISO. ISO (analoginen tai digitallinen) ei ole mikään absoluuttinen mitta.
Digital Photography School.
Lensrentals.com.
Digital Outback Photo, Why we use Lightroom. Mac, Windows. Ja samalla myös kuvien organisointi käsittelyn lisäksi (ja samalla myös lopuksi oman e-kirjan pieni puffaus...).
ePhotozine.com.
Thephotoargus.com, Introduction to Camera Filters. Harmaasuodin, polarisaatiosuodin. Lyhyt esittely.
Pixiq.com, Becoming a better photography - with Photo Forensics! Yhdestä ainoasta Tamronin mainoskuvasta (15-kertainen zoom), voi saada yllättävän paljon irti. Voi olla, että kuva on aito kuva aidosta tilanteesta (se suurennuskuva). Mutta todisteet eivät tätä tue.
Popular Photography, ACD Systems Announces ACDSee Pro 6 and ACDSee 15. Hinnat $49.99 ja $99.99.
Dpreview.com, Sony to become Olympus' biggest shareholder with $650m investment. Sony on hankkimassa 10% osuutta Olympuksesta.
Petapixel.com, Review: The Lensbaby Spark Delivers Fun Selective Focus Photos On the Cheap. Valikoivaa sumentamista kohtuulliseen hintaan. $80.
|
26.09.2012 (linkki) |
Teknofokus.fi, Hannu Määttänen, Photokina 2012. Monta kymmentä isoa kuvaa juuri päättyneistä Photokina 2012 -messuista, kaikissa kuvissa tekstit.
Turku.fi, Kurkista valokuvien Turkuun. Keväällä ja kesällä 2012 Logomossa esillä ollut näyttely Turku valokuvissa keräsi lähes 30 000 vierailijaa. Nyt turkulaista valokuvannälkää voi tyydyttää selailemalla Turun museokeskuksen verkkosivuilla julkaistua uutta valokuvakokonaisuutta Kurkistuksia valokuvien Turkuun.
- Turun museokeskuksen valokuva-arkistonkokoelmiin kuuluu yli miljoona valokuvaa, negatiivia ja diaa aina 1840-luvulta tähän päivään. Kuvat ovat pääasiallisesti Turusta ja Varsinais-Suomesta.
- Kurkistuksia valokuvien Turkuun linkkejä albumeihin. Maisemia ja muotokuvia. Kaupunkikuva ja rakentaminen. Työläisiä ja tehtaita. Vapaa-aika ja kulttuuri. Wäinö Aaltonen.
Iltalehti, Helsingissä varastetun kameran omistaja löytyi netin avulla USA:sta. Helsingissä varastetun kameran omistaja löytyi netin avulla Yhdysvalloista. Aikaa omistajan tavoittamiseen kului vain 20 tuntia.
Photo.net, foorumi.
Digitalcameraworld.com.
Photokinaa.
The Online Photographer, D600 Bythom. Thom Hogan ja Nikon D600 vs. Nikon D800.
ePhotozine.com.
Strobist, R.J. Kern, With the Assist from Rembrandt. Esittelyssä hääpotrettien kuvaaja Denveristä. Siirtyi juuri PhaseOne-käyttäjäksi, 1/1600 s synkka-aika salamalla...
Digital Photography School, 8 Tips for Long Exposure Photography. Vähän perusteellisempi artikkeli.
Petapixel.com.
Suomen Adobe, Elements-tuoteperhe. Uudet versiot, Adobe Photoshop Elements 11 ja Adobe Premiere Elements 11. Päivitys 83.64 e. Elements + Premier päivitys 126.69 e, täysversio 153.75 e. Perinteiseen tapaan Adobe ei tarjoa suomenkielistä versiota, mutta ruotsinkielinen versio kyllä löytyy (joutuu odottelemaan pari kolme viikkoa).
- IR, Adobe Elements 11 gets a makeover and we preview it. Hinnoittelu sama kuin aiemminkin. Heti saatavana.
- IR, Adobe Elements 11 Gets a Makeover. Kasvojentunnistus on kehittynyt entisestään.
- Photoshop.com blog, Announcing Photoshop Elements 11 & Premiere Elements 11.
- Dpreview.com, Adobe announces Photoshop Elements 11.
- Petapixel.com, Adobe Launches Photoshop Elements 11: New Interface, Effects, and Tools.
- Popular Photography, Adobe Announces Photoshop Elements 11 And Premiere Elements 11.
- Pixiq.com, Photoshop Elements 11 Editor — First Look. Ulkoasu muuttunut.
- Digicalcameraworld.com, Adobe Photoshop Elements 11 announced
- YouTube, Adobe Photoshop Elements 11, roppakaupalla videoita uudesta versiosta.
- Kamera & Bild, Photoshop Elements 11 – redigera i tre lägen.
YouTube-videoita.
ePhotozine.com, Identifying Individuals In Prize Winning Photographs. UK, ammattivalokuvaajien vakuuttajien edustaja kertoo, milloin tarvitaan kuvattavan suostumus.
IR, Format madness: Why the size mismatch of digital images, paper and frames hurts photographers. Kuvasuhteiden viidakossa.
|
25.09.2012 (linkki) |
Foorumilaisten kuvia:
- Jukka Tilus Photoblog (Tilus), Picnic, 24.9.2012.
Vuoden Luontokuva 2012, Sarjavoittajat 2012. Pohjoismaiden suurin luontokuvakilpailu. Kilpailuun tuli yli 10.700 kuvaa, kuvaajia oli 435.
YLE TV1, Tota kuvaa mielellään! Kesto 6:02. (Osa Strada Jakso 21/123. Esitetty: Pe 21.9.2012 klo 21.30 Yle TV1.). Katukuvaajana Helsingissä. Aleksi Poutanen johdattele katukuvauksen maailmaan. Lyhyessä ajassa tulee esiin olennaisin. Käväistään myös Erottajalla Laboratory-galleriassa. Merja Salo kertoo vähän katukuvauksen laillisuudesta.
(kertaus) Helsinki Street – More towards nothing
30.9.2012 asti
Valokuvaaja Markus Jokelan kokoama näyttely Laboratory-galleriassa esittelee ammattilaisten ottamia katuvalokuvia. Työt ovat peräisin toukokuussa 2012 perustetusta www.helsinkistreet.fi -blogista.
Laboratory
Erottajankatu 9 B (sisäpihalla), Helsinki
ti-su 11-18
Alaston Kriitikko, Otso Kantokorpi, Näyttelykuvia 739: Posttraumaattinen stressi, 24.9.2012. Rästien purkua. Kuvia Suomen valokuvataiteen museon Polaroid-näyttelyn avajaisista.
Antti Nylén, Nimetön-blogi. Poimintoja tältä vuodelta, valokuvausta sivuavia. Polaroidia ja filmiä.
- Uusia kuvia vanhoilla Polaroideilla, 15.7.2012. Jo mainitsin, että suunnittelen alun perin rullafilmiä käyttäneen Polaroid 95B:n muuttamista pakkafilmikameraksi. Homman pitäisi olla melko helppo.
- Askartelua, 4.7.2012. Land-runkoon uusi linssi.
- Lubitel ja löytöfilmi, 25.4.2012. Ostin Hietalahden kellarikirpputorilta 1950-luvun kaksilinssisen neuvostokamera Lubitelin, joka on nykyään muodissa "lelukamerana", vaikka sillä itse asiassa saa teräviä ruutuja varsinkin pienillä aukoilla.
- SX-70, 7.4.2012. Lankalauantain iloksi sain 1970-luvun iPadin, Polaroid SX-70 -kameran.
- Tuhoutumispiste, 28.3.2012. Taiteilijat eivät paljon puhu apurahoistaan, vaikka asia on tunteita herättävä. ...Yritin testata ennen värifilmin kehittämistä, että lämpömittarini näyttää oikein. Kiehutin vettä ja mittasin. Lukema pysyi itsepintaisesti 99 asteessa.
- C-41, 24.3.2012. Totuus on, että värifilmin kehittäminen kotioloissa (C-41-prosessi) on helppoa. Ainoa vähän hankala asia (verrattuna mv-filmin kehittämiseen) on kehitteen lämpötilan saaminen 38 asteeseen.
- Vanhaa filmiä. 5.3.2012. Isoisäni jäämistöstä löytyi kaksi rullaa Kodak Tri-X:ää. Toinen oli valotettu, toinen avaamaton ja valottamaton. Valottamattomassa oli päiväys vuodelta 1985.
- Onnistumisen elämys, 8.2.2012. Ei koskaan pidä noudattaa valmistajan suosituksia. Minulla on ollut vähintään 6 vuotta vanhoja Kodak T400CN-rullia jääkaapissa viime kesästä asti.
- Mäkelänkatu neulanreiästä, 19.1.2012. Sain aika hyvän kuvan aiemmin mainitulla neulanreikäpolaroidilla. Otettu aamulla auringon noustua lumisateessa.
- Kamerakuulumisia, 29.12.2011. Tämä on fotoaiheinen bloggaus, joka ei takuulla kiinnosta kuin muutamaa mummoa.
Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Jokaisella on unelma – Hetki Unelmaa –muotokuvanäyttely, 24.9.2012. Suomen Ammattivalokuvaajat ry toteutti yhdessä Kehitysvammaisten tukiliiton kanssa Hetki Unelmaa –projektin, jossa kehitysvammaisten palvelukeskusten asiakkaat eri puolilla maata pääsevät kokemaan unelmansa ja saavat itsestään kauniin, itsetuntoa kohottavan muotokuvan.
- Vuonna 2012 Hetki Unelmaa –projekti laajeni koko maan kattavaksi. Yhteensä 27 valokuvaajaa 19 paikkakunnalta toteutti Kehitysvammaisten tukiliiton paikallisyhdistysten kautta löytyneiden henkilöiden unelmia ja lopulliseen yhteisnäyttelyyn tuli 62 kuvaa.
- kaikki esillä netissä
- Näyttely aukeaa ensimmäistä kertaa Porvoon Taidetehtaalla 28.9.2012
Photography by Jyre (Neon Valo), D.I.Y palsta, Salama pidikkeet 2kpl. 2kpl salamapidikkeitä jauhesammuttimen seinätelineestä. "Tämä nyt on melkein DIY, koska osat vaativat vain rälläkän hienoa kosketusta ja parit pultit + pehmikkeet."
Ilta-Sanomat, Nokian superkamera pesi iPhone 5:n selvästi. Teknologiablogi Gizmodo testasi tuoreen iPhone 5:n kameran ja vertasi sitä edeltäjänsä sekä kilpailevien älypuhelinten kameroihin.
Photo.net, foorumi.
Digitalcameraworld.com.
Photokinan rippeitä.
Digital Photography School.
Pixiq.com, Don't buy a DSLR. Really? Eilistä linkkiä (Pplular Sciencen artikkeli) kritisoidaan. Näppäilijän kirjoittama alkuperäinen artikkeli...
Videoita, YouTube.
IR, Behind-the-scenes video of Annie Leibovitz’s Tim Tebow shoot for Vogue magazine. Mitä Leibovitzin kuvauksissa tapahtuu. Video, kesto 1:08.
The Online Photographer, DxO Gives OM-D High Marks.
Dpreview.com, OMG Life creates Autographer - a wearable automatic camera. Ottaa kuvia automaattisesti ympäristön muuttuessa (GPS, valaistus, liike jne.), viisi megapikseliä, semikalansilmälinssi, 136 astetta. Brittifirman uutuus, myyntiin marraskuussa, £399, 500 euroa.
Kamera & Bild, 570 megapixel ska hitta mörk energi i rymden. Objektiivissa on viisi linssiä. Kuvatiedoston koko on gigitavun verran. Joka yö otetaan neljäsataa kuvaa. Ei vielä tuotannossa.
Cameralabs.com, Canon PowerShot SX500 IS review. Elokuussa 2012 julkistettu. Canonin mukaan pienin 30-kertaisen zoomin kompaktidigi. 16 megapikseliä, 24-720mm. Kolmituumainen lcd-näyttö, 461.000 pistettä. HD video, 1280 x 720, 25 kuvaa sekunnissa. Pieni koko kiinnittää ensimmäiseksi huomiota. Paino 341g. Arvosana 85%.
take better photos, Phone 5 camera review for photographers - part 1. Australialaisen sivuston arvio iPhone 5:n kameraominaisuuksista. Vertailut iPhone 4s -malliin (ja muihin oikeisiin kameroihin). Välillä vähän erikoisia vertailukuvia: sisätiloissa vähän valoa: iPhone 1/15s, f/2.4 (ISO 640) ja Nikon D3, 1/15s, f/16 (ISO 25.600). iPhonen aukko on aina f/2.4.
|
24.09.2012 (linkki) |
Pingstate.nu.
- Comma Image? vanhaan ketjuun muutama uusi viesti aiheen vierestä
- M: Apple LED Cinema Display 27" alv 0%, 750 e / tarjous
- Se Oikea Julkaisujärjestelmä?
- Myydään Canon 70-200/4L 430 e, alv 23%
- Tekijänoikeudet koulutuksen sisältöön? asiakkaalle pidettiin koulutus, asiakas teki materiaalista verkkojulkaisun
- cs (6) opiskelija lisenssi edelleen Adobe opiskelijalisenssistä
- Kirjapaino, joka ottaa vielä vastaan painofilmejä? ei löytynyt
- Narikkalappujen paino oma logo mukaan
- iMac 21.5" 10 vuoden harharetken jälkeen paluu macciin, kone tökkii kuitenkin välillä kuvankäsittelyssä
- Mikrofoni järkkäriin, mikä mikä? aika paljon vastauksia
- meni hermo painoon, eli kohtuuhintainen hyvä paino haussa, suositelkaa kolme uutta viestiä
- Mielipiteitä? Mac Pro vs. Macbook Pro Retina
- Osakkaita studioon, Turku? kimppastudio, kolme kuvaajaa
- Verkkopreesens korvasi ansioluettelon? haetaanko enää töitä perinteisellä cv:lla
- Tuotevalokuvaus kuukausia sitten jätetty ilmoitus, tekijä löytyi, tulos nyt esillä
- Hääkuvaaja? pari uutta viestiä
- Paitapaino suositukset yksi suositus
- Löytyykö Suomesta tai euroopasta laserilla itse tulostettavia vaatetarroja? ei vastauksia
- kuvankäsittelyn esimerkkejä opettajan pitäisi löytää koululaisille esimerkkejä
- M: Harvinainen Nikon Nikkor AiS 1200mm f/11 IF-ED 4.995 e
- Kuvan värit muuttuu tuotaessa Photoshopista Flashiin?! siirto jpg-formaatissa, ongelma jäi epäselväksi
- Pitkien (4-5m) tarrojen painaminen?
Ilta-Sanomat, Valokuvaamisen tulevaisuus – kohta kaikki kamerat ovat netissä. Photokina-messuilla Kölnissä paljastui, millaisilla laitteilla valokuvaamme parin vuoden kuluttua. Selkeä ykköstrendi kameravalmistajien puheissa on kuvien jakaminen langattomasti. Kamerapuhelimien myötä tavallisista kameroista on tullut kömpelöitä. Siis mitä tulee kuvien nopeaan jakamiseen sosiaalisessa mediassa.
- Canon meni jopa niin pitkälle, että kertoi ensi vuoden alussa käyttöön tulevasta Project 1709 -pilvipalvelusta kuville. Vapaasti eri laitteilla toimiva palvelu on kameravalmistajan vastine esimerkiksi Flickrille tai Picasalle.
- Tavalliset pokkarikamerat ovat jäämässä sivurooliin.
Macmaa, iPhone 5:n kamera jatkaa 4S:n linjoilla. Alkuun selkeästi paremmalta vaikuttaneet iPhone 5:n kuvat osoittautuivat paremmaksi puhelimen paremman näytön takia. Koneelle siirrettynä erot jäivät kuitenkin hyvin pieniksi. Tosin etupuolen kameran kuvaa kehutaan selkeästi paremmaksi.
Afterdawn, Facebook poistaa Euroopassa käytöstä kasvoja tunnistavan ominaisuuden. Nykyisiltä käyttäjiltä valokuviin automaattisesti henkilöitä tunnistava ominaisuus poistuu lokakuun 15. päivään mennessä. Uusilta käyttäjiltä se on pois päältä jo nyt.
- Facebook aikoo myöhemmin ottaa ominaisuuden takaisin käyttöön myös Euroopassa, kunhan siitä on saatu tehtyä EU:n uusien ohjeiden mukainen. EU on vaatinut Facebookilta käyttäjille enemmän valinnanvapautta henkilökohtaisiin tietoihinsa liittyen.
Photo.net, foorumi.
Digitalcameraworld.com.
Digital Photography School.
Ja vielä toissapäivänä päättyneestä Photokinasta.
Pixiq.com, Restoring an old snapshot. Ohjeita vanhan paperikuvan parantamiseksi. 40 vuotta sitten otettu kuva, salama, ihonväri ei ole oikea. Photoshopin RAW konvertterin voi laittaa avaamaan myös jpg-kuvia (pieni arvokas vinkki). Tarkat ohjeet kuvan säätämiseen.
Petapixel.com.
Earthboundlight.com, Landscape Photography Should be a Contact Sport, 23.9.2012. Ns. helpoista paikoista ei välttämättä saa parhaita kuvia.
|
23.09.2012 (linkki) |
Foorumilaisten kuvia.
Martti Ojaman valokuvablogi. "Opiskelen valokuvausta Muurlan opiston Valokuvauslinjalla 2011-2013. Haen ammattivalokuvaajan pätevyyttä ja kartutan tietoja ja taitoja 1988 vuodesta jatkuneesta aktiiviharrastuksesta. Toimin syyskuusta 2012 lähtien myös freelancer valokuvaajana opiskelun ohessa."
- Päivitystahti on tiheä, kuvaa ja tekstiä
Luontotupa.net, LTMP 2012 on ovella. LTMP tapahtuma, 17.11.2012 Villa Elfvik.
Photo.net, foorumi.
Digitalcameraworld.com.
Photokina edelleen, eilen lauantaina sulkeutui.
- Peter Forsgård, Hajatelmia Photokinasta 2012, 21.9.2012. Tein taas jo melkein "perinteiseksi" käyvän reissun Photokinaan. Tuotejulkistukset ovat aina tärkeitä näillä messuilla, koska ne osaltaan määrittävät aika paljon sen miltä valokuvaus seuraavat pari vuotta näyttää. Sanotaan mitä sanotaan, niin laitteella on aina ollut iso merkitys siihen mihin suuntaan valokuvaus kehittyy.
- Sulantoblog, Haluan täyden kennon kameran! 22.9.2012. Tämän vuoden Photokinassa oli ainakin pari teemaa, jotka näkyivät selvästi. 1. Langaton yhteys kameran ja jonkin älylaitteen välillä yhdistettynä kuvien jakamiseen sosiaalisessa mediassa. 2. Täyden kennon kamerat, joka tarkoittaa n. 24 x 36 mm kennoa kameran sisällä.
- Popular Photography, Photokina 2012: The Best New Gear. 22 kpl.
- IR, Q&A with Pentax’s John Carlson and Genichiro Takaoka: Is full-frame coming, and what’s next for medium format? Pentax-haastattelu, tekstiä.
- Photographyblog.com, Photokina 2012 Highlights - Lenses. Kiinnostavimmat objektiivit.
- LetsGoDigital, Photokina 2012.
- LetsGoDigital, Trends at Photokina 2012. WiFillä yhteys älypuhelimiin. Älypuhelinten kamerasovellukset. Täyskennoiset kamerat. Objektiivien kysyntä on kasvanut (mm. täyskennoiset). Tilt & shift. Zoomeissa isompi aukko, pienempi koko, laajakulmaakin löytyy.
- Luminous Landscape, Photokina 2012 Location Report. Sony, Panasonic, Pentax, Phase One/Hassy/Leaf/Leica “S”. Ynnämuuta.
- Falk Lumo, Photokina 2012: Nikon talks about the D800's outer AF issue. Vian syy löydettiin, korjattu.
- Kamera & Bild, Webb-tv: Sony visar nya RX1, A99 och Nex-6. Video, kesto 4:51. På svenska.
Pixiq.com.
Kamera & Bild, 5 mänskliga motsvarigheter. Kamera vs. ihmissilmä.
|
22.09.2012 (linkki) |
Journalisti 16/2012, 20.9.2012.
- Tapahtumat: Etelä oppii, uutiset. He kirjoittavat blogeja, kuvaavat videoita, räpsivät kännykkäkuvia – ja saavat usein tuotoksilleen huikean määrän huomiota. Lisäksi he – tavalliset ihmiset – osallistuvat yhä enemmän paitsi juttujen tekoon myös lehtiuudistusten toteuttamiseen.
- Kuiva juttu satiirista - katso kuvat, artikkelit. Lehti. (aika harvoin satiirisia uutisia valokuvauksen alalta, mutta jotain kuitenkin...).
- Kuvaviesti (Tiedon rajoilla), palstat. Ultrapäivän ilta. Marko Kanasen kuva julkaistiin rajatiedon harrastajien Ultralehdessä 9/2012.
Fromadifferentangle.net, On focusing, 21.9.2012. In English. Nikon D700 ja D800. Käsintarkennus vai automaattitarkennus. Kuinka monta tarkennuspistettä kannattaa valita. Ynnämuuta.
iPhone 5.
- Ilta-Sanomat, Hups! – Sonera lipsautti iPhone 5:n hinnat nettiin. Sivulta kävi ilmi, että iPhonejen hintahaitari ilman liittymäsopimusta on 679–899 euroa. Jos puhelin ostetaan kytkykaupassa, sen hinta vaihtelee 600–792 euron välillä. Puhelimesta on valittavana 16, 32 tai 64 gigatavun massamuistilla varustettu versio. ...Nyt poistetulla sivulla kerrottiin myös, että puhelimet myydään asiakkaille saapumisjärjestyksessä. Ennakkovarauksia ei voi tehdä. Käytännössä tämä tarkoittaa jonottamista.
- Iltalehti, IPhone-korjauksista käyttäjille miljardilasku. Kolmekymmentä prosenttia iPhone-käyttäjistä on nimittäin vahingoittanut puhelintaan viimeisen vuoden aikana. Yleisimmin älypuhelimen onnettomuus on seurausta sen pudottamisesta, ja useimmiten onnettomuus rikkoo puhelimen lasin.
Photo.net, foorumi.
Featureshoot.com, Dandy Portraits. Kuvia nykyajan nuorista dandyista. Joku voi vielä muistaa Suomesta 80-luvun pörssihuuman ajalta Jukka Keiteleen monokkelin ja kävelykepin.
American Photo, Photojournalism of the Week: September 21, 2012. 11 kuvaa.
Reuters, Photographers Blog, The king of the Amazon. Etelä-Amerikan makean veden isointa kalaa pyytämässä.
Thephotoargus.com, Amazing Fine Art Photography by Diane Varner.
Photokina edelleen.
- Dpreview.com, Photokina 2012: Interview - Stephan Schulz of Leica. Leica-haastattelu, tekstiä.
- Dpreview.com, Fujifilm shows-off zoom lens on X-Pro1 and denies XF lenses allow full frame.
- IR, Q&A with Sony’s Mark Weir: Will full-frame go mirrorless, and what’s the deal with Dual AF? Sony-haastattelu, tekstiä.
- IR, Q&A with Sigma CEO Kazuto Yamaki: Geeking out over industry firsts in camera lens tech and testing. Sigma-haastattelu, tekstiä.
- Strobist, Sync-hole Opens at Photokina. Pienempi synkkaliitäntä, 1/8'', 3.5mm. Phottixin julkistama salama, TTL/manual/HSS. Ensin Canon, sitten Nikon, sitten Sony. Hintaluokka $300.
- Fotosidan.se, Rapport 4: Leica M lockar många.
Digital Photography School, How to Photograph Fire. Ohjeita tulen kuvaamiseen.
Digitalcameraworld.com, Nikon D600 sensor rated third best ever by DxO Labs edellä vain Nikon 800 ja Nikon 800E.
The Online Photographer, Do You Think Full Frame Makes Sense for Mirrorless? Pelkkä kysymys, TOP:n lukijoiden kommentteja runsaasti.
Pixiq.com, Free eBook, Just Published: 15 Years of Essay-Blogs About Digital Photography. 300 sivua. Formaattina epub, ilmainen. Vaatii erillisen lukijan, jotka nekin ovat ilmaisia.
Petapixel.com, Iconic “Atop a Skyscraper” Photographs May Have Been Staged Publicity Stunts. Kuvan merkitys ei taida sen kummemmin laskea, vaikka paljastuisikin, että kyse on pr-kuvasta. Rakennusmiehet ovat oikeita rakennusmiehiä ja kuvauspaikkakin on aito Rockefeller Center.
Steve Sanders, Canon EOS Rebel T4i Review. Euroopassa Canon EOS 650D. Kesäkuussa 2012 julkistettu. 18 megapikseliä, kroppikenno (1.6x), kääntyvä kolmen tuuman lcd-näyttö (1.040.000 pistettä), kosketusnäyttö. Etsin 95%, diopterikorjaus -3 - +1. . Sisäinen salama. RAW. Uusi Digic 5: ISO 25.600 + kameran sisäinen värivirheiden (CA) korjaus. Paino 575g. Akut kestävät Canonin mukaan 550 kuvan ottamisen. Toimiva kosketusnäyttö. Viisi kuvaa sekunnissa. Jatkuva tarkennus videolla, toimii. Suomen Canon. Runko n. 800 euroa, + 18-55mm IS II n. 900 euroa, + 18-135 STM alle 1.300 euroa.
Slrgear.com, Canon EF 28mm f/2.8 IS USM. Uusi kuvanvakaajaversio, julkistettiin helmikuussa 2012. Täyskennoiselle. Edellinen (ei kuvanvakaajaa) vuodelta 1987. 58mm filtterikierre, paino 260g. Laajakulmaobjektiiveissa ei yleensä ole kuvanvakaaja, videota kuvatessa kuitenkin erittäin hyödyllinen. Kroppikennoiselle terävyydessä ei moittimista, täyskennoiselle reunat vähän pehmeät. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 800 euroa.
|
21.09.2012 (linkki) |
Jouko Lehmuskallio: Luontokuvia
30.11.2012 asti
Näyttely esittelee LuontoPortin valokuvaajan Jouko Lehmuskallion maisema- ja lajikuvia. Kaikkiaan kuvia on esillä noin 300.
Jouko Lehmuskallion ja hänen puolisonsa, tuottaja Eija Lehmuskallion työ luontoon liittyvän digitaalisen tiedonvälityksen uranuurtajina palkittiin syyskuussa 2012 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla.
Voipaalan taidekeskus
Sääksmäentie 772, Sääksmäki
ti-pe 11-17, la-su 12-18
6 €/ 5 €/ 1 €
Kamera-lehden järjestämä valokuvauksen Suurkilpailu täyttää tänä vuonna 60 vuotta.
Kilpailussa on kaksi sarjaa kuvaajan kokemuksen mukaan.
- Harrastajasarja kuvausharrastajille, jotka eivät ole voittaneet palkintoja laajoissa valokuvauskilpailuissa.
- Aktiivisarja on avoin kaikille ammatti- ja harrastajakuvaajille.
Kuvien aihe vapaa. Kuvamäärää ei ole rajattu. Kilpailukuva ei saa olla aikaisemmin julkaistu.
Kuvat tulee lähettää viimeistään maanantaina 29.10.2012.
Arvostelussa kiinnitetään huomiota kuvien kertovuuteen ja omaperäisyyteen.
Palkinnot:
1. Olympus OM-D E-M5 (arvo n. 1300 €)
2. Sony DSC-HX20V (arvo n. 440 €)
3. Docendon kuvakirja (arvo n. 70 €)
4.-10. Dörr-minisalamaheijastin (arvo n. 25 €)
11.-20. Kamera-lehti-istuinalusta ja -valoheijastin
1. Nikon D800 + AF-Nikkor 50 mm f/1,8D (arvo n. 3000 €)
2. Canon PowerShot G1 X (arvo n. 700 €)
3. Docendon kuvakirja (arvo n. 70 €)
4.-10. Kirja. Seppo Saves: Valokuvaajahaastatteluja (arvo n. 35 €)
11.-20. Kamera-lehti-istuinalusta ja -valoheijastin
Lue tarkemmat ohjeet kilpailun sivuilta
Valokuvatorstai, 256. haaste. Haaste Syksy.
- Osallistuminen, ohjeet.
- 255. haaste. Sanahaaste: lähiympäristö tai maisema. Haasteen otti vastaan 37 kuvaajaa.
Juha Sompinmäki, Dokumentaarinen hääkuvaus - Eeva & Ari, 20.9.2012.
Tietokone.fi, Hämmästyttävän monipuolista kuvankäsittelyä webissä. Pixlr. Selainpohjaiseksi ohjelmaksi Pixlr on hämmästyttävän monipuolinen. Sillä onnistuu paitsi paikallisten, myös suoraan verkosta avattavien kuvien käsitteleminen. Ominaisuudet vastaavat parhaimpia ilmaisohjelmia. Kaikki perustoiminnot toimivat ongelmitta myös vanhemmilla koneilla. Freeware.
HS, 7 päivää ei julkaissut kuvia Catherinesta yläosattomissa. "Sekä Suomen että Ranskan lakien mukaan kuvat otettiin laittomasti", vastaava päätoimittaja Eeva-Helena Jokitaipale kertoi torstaiaamuna syyksi sille, että kuvat jätettiin julkaisematta. Laittomaksi kuvien oton tekee se, että ihmiset kuvattiin pihapiirissä.
Kuvat.fi. Tähän asti on voinut luoda ilmaiset kuvasivut mainosten kera. Vuosien saatossa monet ovatkin tehneet ilmaisia sivuja. Mainostulot eivät kuulemma kuitenkaan kata ilmaissivujen kuluja. Nämä ilmaissivut katoavat bittiavaruuteen 1.11.2012. Ilmaissivujen tilalle on tullut 30 päivän ilmainen kokeiluaika. Vuosien saatossa palvelua on koko ajan kehitetty, nyt voi esim. aloittaa kuvien esittelyn ohella blogin. Yksiyiskäyttäjälle palvelu maksaa 36 euroa per vuosi (ei mainoksia).
Photo.net, foorumi.
ePhotozine.com, 10 Top Nude / Glamour Pictures. Nudity warning.
Digitalcameraworld.com.
Photokinasta poimintoja.
- Sulantoblog, Nikon D600 kestää vertailun, 19.9.2012 ja Nikon D600 testivideo, 20.9.2012.
- IR, Q&A with Canon’s Mike Owen: A behind-the-scenes look at developing the 6D and what’s next. Canon 6D, tekstiä.
- Dpreview.com, Photokina 2012: Interview - Dirk Jasper of Nikon. Tekstiä.
- Dpreview.com, Photokina 2012: Interview - Sun Hong Lim of Samsung. Tekstiä.
- Pdnpulse.com, Photokina 2012: Hands-on with the 37.5MP Leica S Medium-Format DSLR-style Camera. Leica S2 oli vuosimallia 2008. Uutuudessa kenno on edelleen sama, mutta muita muutoksia on paljon. Joulukuussa myyntiin, $21.950.
- Pdnpulse.com, Photokina 2012: Hands on with New Phase One Mamiya 645DF Medium-Format Camera. Uudet akut, 10.000 kuvaa. Hinta edelleen sama kuin aiemmin, $5.990.
- The Online Photographer, New Canon 6D: 20 MP, Full Frame. 5D Mark III:n alapuolelle mutta kroppikennoisten yläpuolelle.
- Kamera & Bild, Webb-TV: Nikon visar D600 på Photokina. Video, kesto 6:35. På svenska.
- Kamera & Bild, Webb-TV: Kamera & Bild kollar in blixtnyheter från Elinchrom. Video, kesto 2:53.
- Kamera & bild, Webb-TV: Trådlöst med nya Olympus PEN. Video, kesto 5:03.
Lensrentals.com, Lensrentals Repair Data: January – July 2012. Ison usalaisen vuokraamon tilastodataa korjausta vaativista laitteista. Mukana ei ole esim. ulkoisen iskun aiheuttamia vahinkoja. Alle kymmenen kappaleen eriä ei ole otettu mukaan. Millä valmistajalla ja millä mallilla on eniten ongelmia.
Digital Photography School.
Popular Photography, Magic Lantern Ported To Canon 7D. Ei vielä lopullista versiota Canon 7D -mallille, mutta tulossa on...
|
20.09.2012 (linkki) |
Lahden valokuvataide ry ja Lahden taidemuseo kutsuvat kaikkia Suomessa työskenteleviä taiteilijoita osallistumaan Valon houkutus – valokuvataidetta 2013 -näyttelyyn. Näyttely järjestetään Lahden taidemuseossa helmi-toukokuussa 2013. Avajaiset ovat 7.2.2013. Näyttely on avoinna yleisölle 8.2.2013 alkaen. Hakemukset 1.10.2012 mennessä.
Kalervo Puskala luennoi Keski-Pohjanmaan Opistolla Kälviällä 25.9. klo 10-14.
Valokuvaajamestari Kalervo Puskala kertoo urastaan, kokemuksistaan valokuvausalalla ja kuvistaan. Tilaisuuden ensimmäinen osa on henkilöhistoriaan painottuva, lounastauon jälkeen Puskala luennoi ja keskustelee yleisön kanssa henkilökuvauksesta ja -muotokuvauksesta.
Kalervo Puskala (ARPS, SVLM) on toiminut valokuvaajana, valokuvaamoyrittäjänä sekä valokuvausalan järjestötoiminnassa luottamustehtävissä.
Tilaisuus on avoin yleisölle.
Keski-Pohjanmaan Opisto
Opistontie 1, Kälviä
Mbnet.fi, Kamerafanin taivas aukesi. Photokina-messut pääsivät toden teolla vauhtiin tiistaina 18.9. Kävimme kurkistamassa, mikä vuoden 2012 messuilla ihmisiä kiinnostaa.
Pekka Potka, Photokina 2012 - The Press Day, 19.9.2012. Olympus, Canon, Leica. In English.
Kuvaaja Markku Könkkölä, Milloin Canonilta tulee uutta - aikuisten oikeasti? 19.9.2012.
Tietokone.fi, iOS 6 ilmestyy tänään iPadiin, iPhoneen ja iPod touchiin. Applen mobiilikäyttöjärjestelmästä ilmestyy tänään uusi versio. iOS 6 on kuudes versio ensimmäisen iPhonen mukana viisi vuotta sitten ilmestyneestä käyttöjärjestelmästä. Apple mainostaa päivityksen sisältävän yli 200 uudistusta, mutta mitään mullistavaa ei tällä kertaa ole luvassa. Ikävämpänä yllätyksenä iOS 6:n laitevaatimukset ovat tiukentuneet.
Ilta-Sanomat, IS-testi: Miten Nokian kohukamera pärjäsi hämärässä, liikkeessä ja lähellä? IS otti Nokian uuden Lumia 920:n käteensä ja alkoi tehdä sitä, missä kännykkäkamerat ovat olleet perinteisesti huonoja: kuvaamaan hämärässä, liikkeessä ja läheltä.
- Photobeamer siirtää kuvat ilman kaapeleita kamerasta television ruudulle
- Smartshoot on ryhmäkuvaajan päivän pelastus
- Cinemagraphilla eli ”Harry Potter -linssillä” saa osan still-kuvaa elävöitettyä
- Aito 16:9-kuvaus
Photo.net, foorumi.
Digitalcameraworld.com.
Dpreview.com, Winter Photography in Iceland. Islannissa kuvaamisesta
Digital Photography School, Simple Fill Flash Tips. Muotokuvaa ottamassa. Yksinkertaiset ohjeet, muutama esimerkkikuva asetusten vaikutuksista.
ePhotozine.com, Low Light Photography Tutorial Round-Up. Viisi linkkiä tutoriaaleihin.
The Online Photographer, Dynamic Range Is Not Exposure Range! Part II.
Luminous Landscape, Photokina 2012 Location Report. Fuji, Canon, Zeiss, Hasselblad, Leica.
Dpreview.com, pari Photokina-haastattelua, pelkkä teksti.
Dpreview.com, Apple releases iPhoto 1.1 for iOS.
|
19.09.2012 (linkki) |
Metro-lehden valokuvakilpailu Metro Photo Challenge avautui eilen. Viime vuonna tähän kansainväliseen kilpailuun lähetettiin 160.000 valokuvaa. Kilpailuluokkia on tänä vuonna neljä: Parasta Suomessa, Suosikkini, Iltani sekä Houkutukset. Kilpailuaika päättyy 11.11.2012. Suomen osakilpailun voittajat ja eniten ääniä saaneet jokaisesta kategoriasta palkitaan Canonin kameroilla (Canon IXUS 510 HS ja Canon Powershot SX160 IS) sekä toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet Anttilan lahjakorteilla. Viime vuonna Suomesta lähetettiin 4.915 kuvaa.
- Kansainväliset voittajat jokaisesta kategoriasta saavat pääpalkinnon, joka on kuvausmatka Grönlantiin huhtikuussa 2013. Pääpalkinnon voittajia on siis yhteensä neljä. Kansainväliset voittajat julkaistaan 30. marraskuuta 2012.
- Kilpailu koostuu kolmesta arviointivaiheesta. Ensimmäisellä kierroksella valitaan kymmenen eri kuvaa kuvaa äänimäärän, tykkäysten ja sivukatseluiden perusteella neljästä eri kansainvälisestä kategoriasta.
- Toisella kierroksella paikallinen tuomaristo valitsee yhden voittajan jokaisesta kategoriasta, joihin on valittu 40 kuvaa kriteereiden perusteella. Paikallisten voittajien julkistus on 16. marraskuuta 2012.
- Neljä paikallista voittajaa jokaisesta osallistujamaasta lähetetään kolmannelle kierrokselle, jossa kansainvälinen tuomaristo valitsee yhden voittajan jokaisesta kategoriasta kriteereiden perusteella. Kansainvälisten voittajien julkistus on 30. marraskuuta 2012.
- Tänä vuonna on myös mahdollisuus olla Päivän voittaja, joka valitaan automaattisesti äänimäärän, tykkäysten ja katselukertojen perusteella. Päivän voittajakuva julkaistaan Metro Photo Challengen nettisivuilla ja se voi joissakin tapauksissa ilmestyä myös päivän Metro-lehdessä.
- kuvien lähettäminen vaatii kirjautumista (joko Facebook tai sivujen oma rekisteröinti)
- Metro Photo Challenge 2011, Suomi, viime vuoden kuvat. (jostain syystä viime vuoden Suomen sivut on poistettu netistä). 2011 voittajat (neljä sarjaa).
Oka Morikawa, hääkuvia.
Tietokone.fi, Uusi ohjelma lupaa paljastaa "photoshopatut" kuvat. FourMatch toimii Photoshopin laajennuksena, ja se hyödyntää Amazonin ja Googlen pilvipalveluja. Ammattilaisille suunnattu ohjelma maksaa 890 dollaria.
Mbnet.fi, Photokina-kameramessut käyntiin Kölnissä. Ennen ovien aukeamista suurelle yleisölle on tarjolla joitain lehdistötilaisuuksia. Osallistuimme Canonin, Olympuksen, Panasonicin ja Samsungin uutuuksien esittelyyn.
Digitoday.fi, Testasimme Lumia 920:n kohukameraa. Otoksen vertailu muutaman vuoden takaisen Canon Ixus 50 -taskukameran kuvaan paljastaa Lumian jäljen olevan selvästi parempi: rakeisuutta, kohinaa ja tärähtäneisyyttä on vähemmän kuin vanhassa pokkarissa. Kalliimman 920:n kamera on 820:n vastaavaa järeämpi, mutta molemmissa on samat ohjelmalliset toiminnot. 820:n kuvanvakausominaisuudet eivät kuitenkaan ole 920:n luokkaa.
Yle, uutiset, Pimeän energian kamera nappasi ensimmäiset 570 miljoonan pikselin kuvansa. Kamera koostuu 62 erillisestä, valoherkästä CCD-kennosta, joista jokainen on tarkuudeltaan yli 8 megapikseliä. Kerralla se kuvaa 20 kertaa Kuun pinta-alan kokoisen alueen.
Panttihuutokauppa (elektroniikka valittu) Helsingissä 19.9.2012. Lähtöhinta on ohjeellinen.
(Välillä panttaaja lunastaa pantin ennen huutokaupan
alkua... Kaikkea ei siis aina tule huudettavaksi).
I1906
OBJEKTIIVI CANON 28-70/2.8 L MACRO
Lähtöhinta 250 euroa. Loppuhinta 540 euroa
I1908
DIGIKAMERA OLYMPUS XZ-1 10.0 MP
MUISTIKORTTI 2 GB
LATURI 1 USB-KAAPELI
Lähtöhinta 80 euroa. Loppuhinta 155 euroa
I1911
DIGIKAMERA FUJIFILM FINEPIX T200 14 MP
LATURI
Lähtöhinta 50 euroa. Loppuhinta 70 euroa.
I1913
DIGIKAMERANRUNKO CANON EOS 550D
OBJEKTIIVI SIGMA DC 18-250/3.5-6.3 HSM
LATURI, EI JOHTOA
Lähtöhinta 350 euroa. Loppuhinta 460 euroa.
D12630
DIGIKAMERANRUNKO CANON EOS-1 D MARK III
OBJEKTIIVI CANON 16-35/2.8 L
EI TESTATTU
Lähtöhinta 700 euroa. Loppuhinta 1.550 euroa.
Photo.net, foorumi.
Dgiitalcameraworld.com.
Photokinasta edelleen.
- Pekka Potka, Photokina 2012 - Hasselblad Lunacy.
- Sulantoblog, Leica ja historian kertausta, 18.9.2012. Leican tilaisuus oli hieno, mutta sen kruunasi pieni historiamuistelo eräästä valokuvasta, jonka me miltei kaikki tiedämme ja jonka valokuvaaja Nick Ut vuonna 1971 kuvasi.
- Sulantoblog, Photokina 2012, muutama kuva Nikon D600 kameralla, 19.9.2012.
- Dpreview.com, Sony and Hasselblad announce partnership with DSLR on the horizon. Sony ja Hasselbad yhteistyöhön, uuteen kameraan käyvät Sonyn E-tyypin objektiivit.
- Dpreview.com, Hasselblad announces 24MP Lunar - an 'ultimate luxury' mirrorless camera. Hasselblad Lunar, 5.000 euroa. Muistuttaa paljon Sonyn juuri julkistettua NEX-7 -mallia. Peilitön järjestelmädigi. Myyntiin vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä.
- Pdnpulse.com, Hasselblad Partners with Sony to Launch Luxury “Lunar” Mirrorless Camera; Plans Full-Frame DSLR in Next Year.
- Popular Photography, Hands-On: Hasselblad Lunar Interchangeable-Lens Compact Is Like a Seriously Beefed-Up NEX-7.
- Luminous Landscape, Hasselblad Announces its NEX Step. Pitäisikö itkeä vai nauraa.
- Lensrentals.com, Product Announcement: Lensrentals Looney. $4.500.
- Fotosidan.se, Hasselblad gör lyx-NEX kallad Lunar tillsammans med Sony.
- Pixiq.com, Photokina 2012: Canon EOS 6D full-frame.
- Kamera & Bild, Intervju med Canons produktchef om 6D. Video, kesto 7:04. På svenska.
- IR, Lensbaby ‘Sparks’ creativity with new optic. $80.
- Diyphotography.net, Lensbaby Spark: Selective Focus On The Cheap - Lens Review.
- Pixiq.com, Lensbaby lets Spark fly. Canon, Nikon. 50mm, f/5.6.
- Popular Photography, New Gear: Sigma 35mm F/1.4, 17-70 F/2.8-F4 OS Macro, and 120-300mm F/2.8 OS Lenses. Ja vielä USB Dock. Objektiivi yhdistetään tietokoneeseen, firmwaren päivitys helposti. Samoin automaattitarkennuksen parametrien säätö. Vain nämä kolme uutta objektiivia ovat USB Dock -yhteensopivia.
Digital Photography School, Photographing Buildings [Composition Tips]. Rakennuksia kuvaamassa, sommitteluohjeita.
ePhotozine.com.
Strobist, On Being Photographed. Miltä tuntuu olla objektiivin väärällä puolella.
Fotosidan.se, Elektronikkedjan Expert ansöker om konkurs. Ruotsissa 136 Expert-liikkeen ketju on jättänyt konkurssihakemuksen.
|
18.09.2012 (linkki) |
Suomen Kuvalehti, kuvakertomuksia.
- Tervaperjantai. 18 kuvaa. Kun tervahauta on huolella ladattu ja juhlajärjestelyt säntillisesti hoidettu, ei enää ole syytä hoppuilla.
- Kiven sisällä. 15 kuvaa. Kaivoksessa on pimeää ja hiljaista. Kalkki-Petterin valtakunta sammui kahdeksantoista vuotta sitten.
- Takaisin saarelle. 18 kuvaa. ”Yhteysalus kolahtaa Kökarin laituriin. Takana on satojen saarten ja luotojen labyrintti. Tuolla korkealla kalliolla on kirkko ja siitä pienen matkan päässä vanha pappila, kirjailija Ulla-Lena Lundbergin synnyinkoti.”
- Jään taju. 11 kuvaa. Jäätä, jäätä - horisontin täydeltä jäätä. Valkeaa tasaista jäätä.
- Kuilun partaalla. 46 kuvaa. Kaksi vuotta kestänyt talouskriisi näkyy Ateenan katukuvassa, historiallinen kulttuurikaupunki ei ole entisellään. Rakennukset ovat rapistuneet, seiniä on töhritty spraymaalilla, eikä tuhopolttojen jälkiä ole ehditty korjata kunnolla.
- Kahden ihmisen saarella. 13 kuvaa. ”En ajattele, että omistamme tilan, vaan että nyt on minun ja Göranin vuoro huolehtia tästä.”
Yle. fi, Ammattilaisen työkalusta teinien leluksi. Viime vuonna järjestelmäkameroita myytiin liki 30 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. ...Nuoret ovat innokkaita bloggaajia. Monet, varsinkin muodista kirjoittavat haluavat esitellä blogeissaan myös hienoja kuvia. Kamerasta on tullut paitsi väline myös statussymboli, kertoo Canonin tuotekehittelijä Jussi Poikolainen.
Afterdawn, Photoshopin seuraava versio ei tue enää Windows XP:tä. Näin ollen Photoshop CS6 jää viimeiseksi XP-yhteensopivaksi photariksi, vaikka jo sen kohdalla osa ominaisuuksista oli karsittu.
Mbnet.fi, Epsonin kuusnelonen sylkee metallia. Epson SureColor SC-70600 -suurkokotulostin tulostaa 64 tuuman (162,6 cm) leveälle paperille. Kahdeksan musteen versio köyhdyttää rahapussia 27000 euron verran, kymmenen musteen versio noin tonnin enemmän.
Photo.net, foorumi.
Canonilta uutta.
- Suomen Canon, Canon EOS 6D. Täysikokoisella kennolla varustettu pienikokoinen 20,2 megapikselin digitaalinen järjestelmäkamera.
- Suomen Canon, Canon PowerShot S110. Suorituskykyä ja langaton yhteys taskukoossa Taskukokoisen PowerShot S110 -kameran valovoimaisen (f/2,0) objektiivin ja erittäin herkän CMOS-kennon ansiosta saat laadukkaita kuvia. Wi-Fi-yhteys mahdollistaa heti tapahtuvan jakamisen ja GPS-merkinnät mobiililaitteiden kautta.
- Suomen Canon, Canon PowerShot G15. Pienikokoinen, nopea ja valovoimainen edistyneen kuvaajan kamera Edistyneille kuvaajille suunnitellussa pienikokoisessa PowerShot G15 -kamerassa on valovoimainen (f/1,8–2,8) 5x zoom-objektiivi, nopea automaattitarkennus ja herkkä CMOS-kenno.
- Suomen Canon, Canon PowerShot SX50 HS. Edistyksellinen 50x zoom Monipuolisella 50x ultrazoom-objektiivilla varustettu kamera kaukana olevien kohteiden telekuvaukseen. Älykäs kuvanvakain vähentää tärähtelyn vaikutuksia ja zoomin rajausapu helpottaa sommittelua. Laadukas objektiivi, manuaaliset tilat ja RAW-tallennus takaavat ammattitason kuvat.
- Suomen Canon, lehdistötiedotteet:
- Tekniikan Maailma, Canon EOS 6D on pieni ja kevyt täyden kinokoon järjestelmäkamera. Canon EOS 6D perustuu täysin uuteen 20,2 megapikselin kinokokoiseen (36 x 24 mm) cmos-kennoon. Kamera on saman kokoinen (145 x 111 x 71 mm) ja painoinen (770 g) kuin aps-c-kennolla varustettu 60D. Canon EOS 6D on valmistajansa ensimmäinen järjestelmärunko, joka sisältää sekä wlan-yhteyden että gps-paikannuksen. Canon EOS 6D:n on saatavilla marras- ja joulukuun vaihteessa. Rungon hinta on 2500 euroa.
- Mikropc.net, Canon EOS 6D - uusi täyden kennon järkkäri. Täyden koon kuvakennolla varustettu kamera on Canon EOS 5D Mark III:n kaltainen ja ominaisuuksiltaan hyvin lähellä EOS 5D Mark II:sta. Puutteena ainakin videokuvaajille on se, että kamerasta puuttuu kuulokeliitäntä.
- Janneheimonen.net, Nikon D600 & Canon 6D – Halvat FF-kamerat. Osuipa hauskasti! Sekä Canon, että Nikon molemmat julkaisivat samaan segmenttiin hyvin samantyyppisen kameran.
- Dpreview.com, Canon announces EOS 6D enthusiast-level Wi-Fi capable full-frame DSLR. Pienempi, kevyempi, edullisempi täyskennoinen. 20.2 megapikseliä, uusi automaattitarkennussysteemi. Tarkentaa vähemmässä valossa kuin aiemmin. GPS ja Wi-Fi sisäänrakennettuna. ISO 100 - 25.600. Lcd-näyttö 3.2 tuumaa, 1.040.000 pistettä. Etsin 97%. Paino 770g.
- Dpreview.com, Canon EOS 6D Hands-on Preview. Canon 60D:n täyskennoversio. Vähän pienempi ja kevyempi kuin Nikonin D600. Canonin etuna on GPS ja Wi-Fi, Nikonin kaksi korttipaikka, paremmin speksattu automaattitarkennus ja sisäänrakennettu salama. Canon 6D tarkentaa pykälän verran (-3 EV) vähemmässä valossa kuin Canon 5D Mark III. Wi-Fi:n avulla kuvat voi siirtää suoraan älypuhelimeen tai taulutietokoneeseen tai vaikka Facebookiin. Älypuhelimen avulla voi ohjata kameraa. Mahdollisuus valita erittäin vaimennettu suljinääni. Kameran sisäinen HDR (vain jpg). Elektroninen vesivaaka (horisontaali). Ei kosketusnäyttöä, ei kääntyvää näyttöä. Kuukauden parin päästä myyntiin, hintaluokka sama kuin Nikon D600:lla, vähän yli 2.000 euroa.
- IR, Canon echoes rival, launches affordable full-frame EOS 6D SLR.
- IR, Canon EOS 6D Preview. Tarkoitettu täyskennoiseen siirtymistä harkitsevalle, joka haluaa vähän halvemman vaihtoehdon. Myyntiin joulukuussa 2012.
- Cameralabs.com, Canon EOS 6D preview.
- Photo.net, Canon EOS 6D Preview.
- Photographyblog.com, Canon EOS 6D.
- Photographyblog.com, Canon EOS 6D vs Nikon D600 - Key Differences.
- DCRP, Canon announces *their* budget-friendly full-frame camera: the EOS-6D.
- Popular Photography, Canon 6D Full-Frame DSLR: Hands-On Impressions.
- Fotosidan.se, Canon EOS 6D tar sikte på Nikon D600.
- Kamera & Bild, Canon EOS 6D - med fullformat, wifi och GPS.
- Dpreview.com, Canon releases PowerShot G15 with fast lens and SX50 HS 50x superzoom. Canon PowerShot G15 on G12-mallin seuraaja, 12 megapikseliä, uusi 28-140mm, uudet aukkoarvot F1.8-2.8. Lcd-näyttö ei enää käänny, mutta pikselit ovat lisääntyneet, 920.000 pistettä. Canon PowerShot SX50, 24-1200mm (!), 50-kertainen zoom.
- Dpreview.com, Canon PowerShot G15 hands-on preview. Sarjan ensimmäinen G1-malli julkistettiin syyskuussa vuonna 2000. G15 F1.8-2.8 (G12 F2.8-4.5). G15 on haluttu tehdä pienemmäksi ja helpommin mukana kulkevaksi, siksi moneen suuntaan kääntyvästä lcd-näytöstä on luovuttu. 3 tuumaa, 920.000 pistettä. 12.1 megapikselin CMOS-sensori, sama kuin S110-mallissa. ISO 80-12.800. Full HD video, stereo. Ensimmäistä kertaa G-sarjassa videolle on oma painikkeensa, myös videoitaessa voi zoomata. Automaattitarkennus on Canonin mukaan 53% nopeampi kuin G12-mallissa. Optinen etsin. Yksillä akuilla voi ottaa 350 kuvaa. Paino 352g.
- IR, Canon PowerShot G15: Bright lens, big performance?
- IR, Canon PowerShot G15 Preview. Lokakuussa 2012 myyntiin.
- Photo.net, Canon Powershot G15 Preview.
- DCRP, Canon's flagship PowerShot G15 gets much-needed fast lens, improved AF speeds.
- Fotosidan.se, Canon G15 får G7-storlek.
- Kamera & Bild, Canon G15 - mindre och snabbare än föregångaren.
- Dpreview.com, Canon updates S series with PowerShot S110 12MP Wi-Fi enthusiast compact. Canon PowerShot S110, päivitys S100-malliin. Wi-Fi ja kosketusnäyttö uutta, samoin 12 megapikselin sensori. 24-120mm, F2.0-5.9, GPS. Hinta $449, musta tai valkoinen.
- Dpreview.com, Canon Powershot S110 hands-on preview. Sisukset eivät ole paljoa muuttuneet, uutta Wi-Fi (GPS on poistunut) ja kosketusnäyttö. Tarkennuksen valinta onnistuu kosketusnäyttöä napauttamalla. Ns. digitaalinen zoom yrittää parantaa perinteisen digitaalisen zoomin kuvan laatua. Kolmen tuuman kosketusnäytössä on 460.000 pistettä. Sisäänrakennettu harmaasuodin. Yksillä akuilla voi ottaa 200 kuvaa. Paino 198g.
- IR, WiFi stands out among the many upgrades to Canon’s new PowerShot S110. Lokakuussa 2012 myyntiin.
- IR, Canon S110 Preview.
- DCRP, Canon PowerShot S110 ultra-compact adds Wi-Fi, touchscreen LCD to S100's winning formula.
- Fotosidan.se, Canon S110 snackar wifi och lyssnar på gps.
- Kamera & Bild, Canon PowerShot S110 med wifi.
- Photographyblog.com, Canon PowerShot G15, S110 and SX50 HS.
- Tekniikan Maailma, Canon PowerShot SX50 HS sisältää 50-kertaisen zoomin ja täydet käsisäädöt. Canon esitteli tänään viimeisimmän super-zoom-kameransa PowerShot SX50:n. Huikean 50-kertaisen zoom-objektiivin kuvakulma vastaa 24 - 1200 mm:n kino-optiikkaa, ja valovoima on f/3,4 - 6,5. Canon PowerShot SX50 HS tulee kauppoihin lokakuussa 580 euron hintaan.
- IR, Canon’s PowerShot SX50 HS raises the stakes in superzoom arms race with 50x lens.
- IR, Canon PowerShot SX50 HS Preview. Lokakuussa 2012 myyntiin.
- DCRP, Canon introduces PowerShot SX50 HS with unbelievable 50X zoom lens.
Olympukselta uutta.
- Suomen Olympus, PEN Lite E-PL5. Kolmen tuuman kosketusnäyttö, kääntyy 170 astetta. 12 taidesuodinta, 6 taide-efektiä. 719 euroa, FlashAir-kortti sisältyy myyntipakkaukseen.
- Suomen Olympus, PEN mini E-PM2. Live Guide. 2 taidesuodinta, 6 taide-efektiä. 619 euroa, FlashAir-kortti sisältyy myyntipakkaukseen.
- Suomen Olympus, M.ZUIKO DIGITAL ED 60mm 1:2.8 Macro. 499 euroa.
- Suomen Olympus, Body Cap Lens 15mm 1:8.0. 79 euroa.
- Suomen Olympus, Z-2 iHS. 569 euroa.
- Dpreview.com, Olympus refreshes PENS with E-PL5 and E-PM2 touch-screen 16MP mirrorless models. Kaksi peilitöntä järjestelmäkameraa, molemmissa sama 16 megapikselin sensori kuin Olympus OM-D E5 -mallissa. 460.000 pisteen kosketusnäyttö, jonka avulla voi tarkentaa. Kahdeksan kuvaa sekunnissa. Olympus PEN E-PL5 $699 (14-42 kittizoom), Olympus E-PM2 $599 (14-42 kittizoom).
- Dpreview.com, Olympus PEN E-PL5 and PEN E-PM2 Hands-on Preview. Olympus OM-D EM-5 on peilittömien kärkikaartia. Nyt Olympus tarjoaa samaa laatua halvempaan hintaan. Olympus PEN E-PL5 and E-PM2: 16 megapikselin 4/3-systeemiä, kolmen tuuman kosketusnäyttö 460.000 pistettä, 16:9 kuvasuhde. Kuvanvakaaja rungossa. ISO 200 - 25.600. Kahdeksan kuvaa sekunnissa. RAW kamerassa. Elektroninen etsin lisävaruste. Yksillä akuilla ottaa 360 kuvaa. PEN Lite E-PL5 lisäksi: kosketusnäyttö kääntyy 170 astetta.
- IR, Pen Lite gets 16-megapixel sensor, faster frame rate, and front facing LCD.
- IR, Olympus E-PL5 Hands-on Preview.
- IR, Olympus restyles Pen Mini, adds touchscreen and 16mp sensor.
- IR, Olympus E-PM2 Hands-on Preview.
- Photo.net, Olympus PEN E-PL5 & E-PM2 Micro Four-Thirds Preview.
- Photographyblog.com, Olympus E-PL5 and E-PM2.
- Photographyblog.com, Olympus E-PL5, E-PM2, XZ-2 Comparison Hands-on Photos.
- DCRP, Olympus announces two new and improved mirrorless cameras and several lenses.
- Pixiq.com, Four new lenses, three new cameras, and a brand new brand. That'll be Olympus.
- Kamera & Bild, Nya sensorer i Olympus PEN E-PL5 och PEN E-PM2.
- Fotosidan.se, Två nya Olympus PEN med OM-D-teknik.
- Dpreview.com, Olympus creates XZ-2 iHS fast lens, CMOS enthusiast compact camera. Kompaktidigi, 12 megapikseliä, 28-112mm, 4-kertainen zoom, F1.8-2.5, kääntyvä kolmen tuuman kosketusnäyttö, 920.000 pistettä. Elektroninen etsin lisävaruste. Paino 346g. Yksillä akuilla ottaa 340 kuvaa. $599.
- IR, Who says you can’t reinvent the wheel? Olympus launches XZ-2 premium compact.
- IR, Olympus XZ2 Hands-on Preview.
- Photographyblog.com, Olympus Stylus XZ-2.
- DCRP, Olympus Stylus XZ-2 arrives with fast lens, articulating LCD, and unique lens ring.
- Kamera & Bild, Olympus XZ-2 med arv från värstingen.
- Dpreview.com, Olympus creates 60mm F2.8 Macro and promises 17mm F1.8 for Micro Four Thirds. Kaksi uutta objektiivia Micro 4/3 -systeemiin. 60mm Macro $499. Musta 12mm F2.0 $1.099.
- Photographyblog.com, Olympus 15mm F/8 Body Cap Hands-on Photos.
- Fotosidan.se, Flera nya objektiv från Olympus.
- Kamera & Bild, Ljusstarkt, kompakt och närgånget med nya objektiv från Olympus.
Panasonicilta uutta.
- Tekniikan Maailma, Panasonic DMC-GH3 on videokuvaajan toivejärkkäri. Panasonic julkisti tänään järjestelmäkameroidensa uuden huippumallin DMC-GH3. Edeltäjänsä GH2:n tavoin uutuus kiinnostaa kovasti myös videokuvaajia. Panasonic DMC-GH3 sisältää muun muassa mikrofoni- ja kuulokeliittimet sekä all-i-videotallennuksen nopeudella 72 megabittiä sekunnissa. Panasonic Lumix DMC-GH3 tulee kauppoihin lokakuun lopulla.
- Dpreview.com, Panasonic announces DMC-GH3 high-end movie-focused mirrorless camera. Micro 4/3 -systeemiä. 16 megapikseliä. Säänkestävä. Mikrofoni- ja kuulokeliitännät. Akkukahva pitempään kuvaukseen.
- Dpreview.com, Panasonic Lumix DMC-GH3 Hands-on Preview. Panasonicin isoin Micro 4/3 -systeemin kamera. Uutta säänkestävyys. Kuvausvauhti kuusi kuvaa sekunnissa (Liveview neljä kuvaa sekunnissa). ISO parantunut. Kameran sisäinen HDR. Videon ammattilaisille uusia ominaisuuksia, bittivirta 72Mbps. MOV. Uusi elektroninen etsin, 1.7 miljoonaa pistettä, 16:9, 873 x 500 pikseliä. Kuva päivittyy nopeasti. Kosketusnäyttö kolme tuumaa, 614.000 pistettä. Synkkaliitäntä salamaa varten. WiFi (iOS ja Android).
- IR, Panasonic GH3: the mirrorless camera for video pros, previewed.
- IR, Panasonic Lumix DMC-GH3 Hands-on Preview. Sisäinen salama. Langaton ulkoisten salamien hallinta.
- Cameralabs.com, Panasonic GH3 preview.
- Photographyblog.com, Panasonic Lumix GH3.
- DCRP, Panasonic unleashes flagship DMC-GH3 mirrorless camera, with weather-sealed body and pro-level movie features.
- Photographyblog.com, New Gear: Panasonic Lumix GH3 Interchangeable-Lens Compact.
- Fotosidan.se, Lägre brus och bättre video i Panasonic GH3.
- Kamera & Bild, Panasonic GH3 med fokus på film.
- Dpreview.com, Panasonic announces Lumix G X 35-100mm F2.8 fast telezoom. Micro 4/3 -systeemiä. Säänkestävä.
- Dpreview.com, Panasonic promises 42.5mm F1.2 and 150mm F2.8 lenses for 2013/2014. Lumix G Micro 4/3 -systeemiä. Molemmissa kuvanvakaaja. Myyntiin vuosina 2013 - 2014.
Leicalta uutta.
- Dpreview.com, Leica announces S-System 37MP medium format body and lenses. Keskikokoa. Mallinimi on nyt Leica S. Edelleen edeltäjän S2:n 37.5 megapikseliä. Kuvan prosessointia on nopeutettu. 2GB:n bufferi, 166MB/s. Lcd-näyttö 920.000 pistettä. GPS. Joulukuussa myyntiin, $21.950. Kolme uutta objektiivia, myös yksi Tilt&Shift.
- Photographyblog.com, Leica S.
- Dpreview.com, Leica announces 'M' 24MP live view full-frame CMOS rangefinder with movies. Ensimmäinen tätä sarjaa, jossa on live view. Uutta on myös video. Lisävarusteena elektroninen etsin. Myyntiin vuoden 2013 alkupuolella, $6.950.
- Photographyblog.com, Leica M.
- Dpreview.com, Leica announces the M-E, a stripped-down 18MP full-frame rangefinder. Täyden kennon 18 megapikseliä, riisuttu versio, jossa on kaikki valokuvauksen kannalta olennainen. Ominaisuudet kuten Leica M9 -mallissa. ISO 160-2500, 2.5 tuuman lcd-näyttö 230.000 pistettä. Tässä kuussa myyntiin, $5.450.
- Photographyblog.com, Leica M-E.
- Fotosidan.se, Leica M och Leica M-E efterträder M9.
- Dpreview.com, Leica reveals D-Lux 6 fast-lensed enthusiast compact. Sisarmalli on Panasonic Lumix DMC-LX7. 10 megapikseliä, F1.4-2.3, 24-90mm. Full HD, lisävarusteena elektroninen etsin EVF3.
- Photographyblog.com, Leica D-Lux 6.
- Dpreview.com, Leica announces V-Lux 4 superzoom with F2.8 lens. 12 megapikseliä, 24-kertainen zoom, kiinteä F2.8. Elektroninen etsin 1.2 miljoonaa pistettä. Kolmen tuuman kääntyvä lcd-näyttö, 460.000 pistettä. Myyntiin marraskuun alussa.
- Photographyblog.com, Leica V-Lux 4.
Digitalcameraworld.com, Polaroid Transfer: how to recreate this cool, retro effect. Photoshopissa.
Savon Sanomat, Valokuvaajalla tärppäsi: Pelikaanilla kaksi päätä – katso kuvalinkki. Ukrainalainen valokuvaaja on ikuistanut pelikaanin, jolla on kaksi päätä. Aiheesta uutisoi brittiläinen Daily Mail. Daily Mailin mukaan tämä on ensimmäinen ilmiö lajiaan eläinten valtakunnassa.
|
17.09.2012 (linkki) |
Foorumilaisten kuvia:
- vh.pic.fi/kuvat (elmar), Helsinki - Snapshots. 13 mv-kuvaa. G1X kamerana, parin viime kuukauden aikana otettu (muutama myös S90:llä).
Eilen nähty dokumentti rock-kuvaaja Jouko Lehtolasta löytyy nyt Yle Areenasta, Uusi Kino: Valossa Jouko Lehtola, kesto 27 minuuttia.
- Kansan Uutiset, Jouko Lehtola kuvasi kaunista rosoa. Jouko Lehtola (1963–2010) oli kansainvälisesti tunnettu valokuvataiteilija, jonka kuvasarjoissa näyttäytyy elämän ja kauneuden rakastaja sekä vakava yhteiskunnallinen ajattelija. ...Jouko Lehtola kuoli vain 47-vuotiaana. Monta kuvaa jäi ottamatta, mutta jälkeensä jääviä kuvia Lehtola kutsuu lapsikseen.
Wannabe photographer -blogi. Tekstiä ja kuvia. Merkintöjä tiuhasti.
Photo.net, foorumi.
Digitalcameraworld.com.
ePhotozine.com, 10 Ways To Break Photography Rules. Pitempi artikkeli. Jotta sääntöjä voisi rikkoa, pitää ensin tuntea säännöt.
Digital Photography School, The Importance of People in your Travel Photos.
Pixiq.com, Adobe Creative Cloud Setup. Adoben ohjelmat pilvestä. Miten otetaan käyttöön. Kuvaruutukaappaukset. 15 minuutin haastattelu, Adoben edustaja.
Earthboundlight.com, Soft, Diffuse Lighting, 16.9.2012. Heijastin-setit.
Luminous Landscape, The Weakest Link. Mustesuihkutulostusta, ammattilaisille, RIPS. Keltainen väri haalistuu helpoiten. Uudet testit eroavat aiemmista.
Pixiq.com, The Import Subfolder Conundrum. Lightroomin uuden version omituisuus.
Petapixel.com, Sony Will Reportedly Give Olympus $646 Million for a Stake in the Company.
Dpreview.com, SLR Magic to show four prototype lenses at Photokina. Peilittömille neljä uutta prototyyppiä esillä Photokinassa. Kaikissa malleissa manuaalitarkennus ja aukon säätö. Myyntiin joulukuussa, helmikuussa. HyperPrime 23mm F1.7, $399, Micro 4/3 -systeemi, Sony E ja Fuji X. CINE 35mm T1.4 $279. 25mm T0.95 ja 35mm T0.95 maksavat $649 ja $1.249.
Digital Photography School, Custom SLR Glide Strap, C-Loop And M-Plate Pro [REVIEW].
ePhotozine.com, Sony NEX-6 vs Olympus OM-D E-M5 Comparison. Rinnakkain kuvat ja speksit.
|
16.09.2012 (linkki) |
Skenet.fi, Helsinki Street, 6.9.2012. Laboratory-gallerian loppukesän näyttely esittelee Helsinki Street -valokuvablogin kuvaajien tuotantoa. Toukokuussa avattu Helsinki Street on ensimmäinen ammattivalokuvaajien foorumi katuvalokuvaukselle.
(kertaus) Helsinki Street – More towards nothing
30.9.2012 asti
Valokuvaaja Markus Jokelan kokoama näyttely Laboratory-galleriassa esittelee ammattilaisten ottamia katuvalokuvia. Työt ovat peräisin toukokuussa 2012 perustetusta www.helsinkistreet.fi -blogista.
Laboratory
Erottajankatu 9 B (sisäpihalla), Helsinki
ti-su 11-18
Alaston Kriitikko, Otso Kantokorpi, Julkaistua 333: Polaroid Suomessa: Työtä, leikkiä, rockia ja taidetta, 14.9.2012. Olin jo unohtanut, että kirjoitin Suomen valokuvataiteen museon Polaroid-näyttelyä (18.8.–2.12.) varten pidemmänkin tekstin, joka julkaistiin museon verkkosivuilla. Tässäpä se: Polaroid Suomessa: Työtä, leikkiä, rockia ja taidetta....
Pekka Potka, Photokina 2012 - Some last thoughts before show, 15.9.2012. Muutamia trendejä. Wifi. Peilikamerat tulevat katoamaan. Kroppikennoisten markkinat kaventuvat. Kompaktikameroihin isot kennot. Halvemmat kompaktikamerat katoavat kokonaan. Videokameroihin isot kennot. Objektiivien hinnat nousevat väistämättä.
Hs, Helsingin muutos näkyy postikorteissa, katso ennen ja nyt -kuvat. Helsingin Sanomien valokuvaaja Christian Westerback on kerännyt vanhoja Helsinki-aiheisia postikortteja. Suurin osa niistä on painettu viime vuosisadan alussa. Westerback etsi samat paikat ja kuvasi ne tänä vuonna. Kuvapareja on kaikkian 13 kpl. Osa vanhoista korteista on värikuvia. Pystypalkista vetämällä paljastuu alla oleva vanha kuva.
IS, Tästä paparazzi kuvasi Catherinen - katso. Cambridgen herttuatar Catherinen kuvannut paparazzi otti kuvansa noin 800 metrin päästä.
Photo.net, foorumi.
Digitalcameraworld.com.
Digital Photography School, 8 Attempts, 260kms Travel, 9 Hours of Standing in the Snow and Rain…. The Story Behind my Shot. Hyvät välineet eivät vielä tee valokuvaajaa.
Pixiq.com, Try Zooming With Your Feet. Ilman zoomia kuvaaja itse kokee kuvan voimakkaammin.
ePhotozine.com, Tips On Using Negative Space In Your Photos. Älä aina täytä kuva-alaa automaattisesti.
Fotosidan.se, Kickstarta din fotokarriär. Miten selviytyä valokuvaajan kovasti kilpailulla uralla.
Bobatkins.com, Canon Powershot G12 Full Review. Julkistettu syyskuussa 2010. 10 megapikselin kompaktikamera, 28-140mm. Kennossa isommat pikselit, parempi hämäränäkö. Aiemmassa G10-mallissa oli 14.7 megapikseliä. Moneen suuntaan kääntyvä lcd-näyttö, 2.8 tuumaa. Optinen etsin. RAW. 720p HD video. Sisäänrakennettu harmaasuodin. Elektroninen vesivaaka (horisontaali). Kuvanvakaajan teho on neljä pykälää. Lisävarusteiden avulla suotimien käyttö on helppoa. Miinusta printatun manuaalin puuttumisesta. (Sen verran kätevä kamera, että arvostelija osti G12:n itselleen...). Suomen Canon. Suomen hinta on n. 450 euroa.
|
15.09.2012 (linkki) |
Foorumilaisten kuvia (peräti kaksi kuvaa):
- Iiro Rautiainen (IGOR90), Flickr, Tuoli sekä _MG_6191.
-
"Nämä ovat kuvaamisen kannalta melko helppoja ottaa. Kuva yhdistetään muutamasta eri kuvasta joissa pointtina on ottaa taustasta kuva ja sitten levitoivasta kohteesta. Ainoa haaste on näissä se levitoinnin simulointi. Ekassa kuvassa tuo nojatuoli oli kahden keittiöntuolin päällä, photarissa sitten vain maskasin ne pois. Toisessa kuvassa makasin pienen pallin päällä."
Työ- ja elinkeinotoimisto, Yrittäjä/Valokuvaaja, Studio Senja, Riihimäki. Ryhdy yrittäjäksi ilman pääomakuluja. Vuokrattavana paikkakunnalta muuton vuoksi hyvämaineisen valokuvaamon tilat Riihimäellä. Valmis asiakaskunta.
Työpaikan osoite Keskuskatu 6, 11100 RIIHIMÄKI
Työ alkaa Mahdollisimman pian/Sopimuksen mukaan
Työaika kokopäivätyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 02.10.2012
Ilmoitus jätetty 14.09.2012
MTV3, Syyskuvakisa keräsi upean kuvasaldon – tässä on voittaja. MTV3 keräsi taas kerran vaihteeksi ilmaisia kuvia lukijoilta.
Taloussanomat, IPhone 5:n eurohinnat julki – 16 gigatavun malli kallistunut. Viimevuotiseen hintaan kuusi prosenttia lisää, isompien muistien malleissa hinnat ovat ennallaa. Eilen alkoi osassa euromaita ennakkovaraus. Suomessa ennakkomyynti alkaa 28.9.2012.
Photo.net, foorumi.
Reuters, Photographers Blog, Christmas comes early to China. Viime vuodesta joulukuusten ja -koristeiden tilaukset ovat vähentynee 20% - 40%.
Digitalcameraworld.com.
IR, American and Chilean photojournalists take top prizes at “Visa pour l’image” photojournalism festival. Perpignan, Ranska. Kuvajournalistien valokuvafestivaalit järjestettiin jo 24. kerran. 1.9 - 16.9.2012.
ePhotozine.com, Urban Abstract Photography Tips. Neljä esimerkkikuvaa.
Lensrentals.com, Autofocus Reality Part 4: Nikon Full Frame. Aiemmin kohteena oli Canon, nyt on Nikonin vuoro. Nikon D4, Nikon D800, Nikon D3x, Nikon D700.
Digital Photography School, Why you Should Rent a Studio.
Dpreview.com, Samyang to show 10mm F2.8 wideangle prime for APS-C at Photokina. Prototyyppi esillä Photokinassa. Kroppikennoiselle, 15mm. Myyntiin vuoden 2012 loppupuolella.
Popular Photography, Tamron Has Updated SP 90mm f/2.8 DI MACRO 1:1 VC USD In The Works. Canon, Nikon, Sony. Uusi optiikka, kuvanvakaaja. Vuoden lopulla myyntiin.
Popular Photography, Sekonic Reveals Litemaster Pro L-478DR and L-478D Touchscreen Light Meters. Valotusmittarissa kosketusnäyttö. Myyntiin syyskuun lopulla.
ePhotozine.com, Photography is the most expensive hobby. Brittiläisen hintavertailusivun tutkimus. Kutominen £180 (222 e) per vuosi. Valokuvaus £4.500 (5.559 e) per vuosi. (Kyse oli harrastukseensa vakavasti ottavista, ei mistään keskiarvosta).
1001noisycameras.com, Mark your calendars: Photokina Monday is typically crazy. Photokina avautuu 18.9.2012. Käytännössa kuitenkin suuri osa uutuuksista on julkistettu jo aiemmin.
Pixel.com, Flixel brings your iPhone photos to life. Still-kuvaan vähän liikettä. iPhone. Kyse on animoidusta gif-kuvasta. Ilmainen.
Petapixel.com, Canon 6D Photos and Specs Leak: 20MP Sensor and a D600-esque Price Tag. Canon 6D, täyskenno 20.2 megapikseliä, ISO 100 - 25.600, pienikokoinen, sisäänrakennettu WiFi, GPS. Säänkestävä. Kolmen tuuman lcd-näyttö, 1080p HD video. Joulukuussa myyntiin, $2.500 (Japanin markkinoilla), $2.100 (USA:n markkinoilla). Lähipäivinä sitten odotellaan virallista julkistusta.
Kamera & Bild, Test: Kameraväskor - 5 väskor för action. Aktiiviulkoilijalle viisi kamerareppua. Perusteelliset testit.
- ClikElit Contrejour 40, 3.099 SKr, 360 e
- Lowepro Photo Sport 200 AW, 1.290 SKr, 150 e
- Dakine Sequence, 1.495 SKr, 174 e
- Lowepro Top Loader Zoom 55 AW, 395 SKr + rintaosa 215 SKr, 46 e + 25 e
- Kata Torsopack D-Light Lightri 315 DL, 799 SKr, 93 e
|
14.09.2012 (linkki) |
Iina Korhosen väitöskirja Gagarinin hymy. Avaruus ja sankaruus neuvostovalokuvissa 1956-69 tarkastetaan tänään klo 12 Mediakeskus Lumessa , Hämeentie 135 C.
Robert Whitaker - The Beatles
28.10.2012 asti
VB-valokuvakeskus esittelee laajasti Robert Whitakerin Beatles-aikakauden tuotantoa ajalta, jolloin yhtye oli suosionsa huipulla.
Whitaker matkusti parin vuoden ajan Beatlesien mukana kuvaten yhtyeen työskentelyä ja vapaa-aikaa kiertueilla, kotona ja äänitysstudiossa. Robert Whitakerista tuli erityisesti John Lennonin läheinen ystävä.
Whitakerin tunnetuin työ on ns. Butcher cover (1966), Beatlesien Yesterday And Today -albumin alkuperäinen kansikuva, joka hetkeä ennen julkaisua korvattiin sovinnaisemmalla kuvalla.
Lähes rajoittamaton pääsy maailman kuuluisimman ja suosituimman yhtyeen lähipiiriin avasi ovet myös Lontoon 1960-luvun undergroundpiireihin, joiden avainhahmoista Whitaker pääsi kuvaamaan lähes kaikki.
Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
Beatles-näyttely on avoinna myös maanantaisin!
3/2 €
Lahden valokuvataide ry 30 vuotta - Juhlanäyttely
23.9.2012 asti
Lahden valokuvataide ry:n 30-vuotistaivalta juhlistetaan Galleria Uuden Kipinän Kulmassa pidettävällä näyttelyllä.
Näyttelyssä on esillä kuvia Lahden valokuvataide ry:n nykyisiltä aktiivijäseniltä. Yhteensä yhdistyksessä on jäseniä noin 60.
Näyttelyyn osallistuvat jäsenet
Auvo Ahvenjärvi, Anu Akkanen, Juha Arvid Helminen, Pertti Klemola, Kari Kuitunen, Ville Kujala, Markus Kuoppala, Antti Laitinen, Kirsti Nenye, Sakke Nenye, Stéphane Pellennec, Erkki Perkiömäki, Päivi Reponen, Tapio Ruokoranta, Emilia Rüf, Maiju Saari, Juha Tanhua, Tiina Tanskanen, Nick Tulinen, Tarmo Valmela, Anne Vatén ja Heidi Wikström.
Lahden valokuvataide ry järjestää mm. valokuvanäyttelyitä ja tilaisuuksia, joissa luennoivat alan ihmiset eri puolilta Suomea. Lahden valokuvataide ry on yksi lahtelaisen Kauno ry:n jäsenyhdistyksistä.
Kuva yllä: Kari Kuitunen, Alaston, 2011
Anu Akkanen: Wastescape - Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely
23.9.2012 asti
Anu Akkanen etsi pitkään täydellistä maisemaa, turhaan. Lopulta oma maisema löytyi, kun Akkanen päätyi kameroineen kaatopaikalle.
"- olin tullut maisemaan, jossa tunsin olevani läsnä. Kaiken sen muoviroskan ja haisevan jätteen keskellä edessäni oli maisema, joka ei teeskennellyt - eikä minunkaan tarvinnut."
Akkanen kiersi eri kaatopaikkoja reilun kahden vuoden ajan kuvaten keskikoon kameralla mustavalkofilmille.
Wastescapes-sarja oli esillä ensimmäistä kertaa esillä Valokuvakeskus Perissä vuonna 2010.
Saha & Siipola: valokuvia
23.9.2012 asti
Uuden Kipinän Kirnussa matkataan sovinnaisuuden tuolle puolen. Mustan huumorin tummentamien lasien lävitse irvaillaan arjen ilmiöille, maailmanmenolle, sekä taiteilijoille itselleen.
Galleria Uusi Kipinä
Kymintie 1, Lahti
ti-pe klo 12-18, la,su klo 12-16
20 års / 20-vuotta / 20-year Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f. Jubileumsutställning / Juhlanäyttely: "Revir / Reviirejä / Territories "
22.09.2012 asti
Kuva: Heli Nurmi.
Mukana näyttelyssä:
Bremer Stefan Bülow Petteri Eriksson Lars Kahra Sade Lindqvist Vidar Nurmi Heli Orama Kia Svenfors Catrin Toppila Esa Valtanen Christer
Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15
Suomen Valokuvahistoriallinen Yhdistys ry, Wanhat Kamerat 2012. Perinteinen Wanhat Kamerat-tapahtuma Mäntsälässä tulee tänäkin vuonna. Ajankohta on lauantai 15. syyskuuta, kello 10.00 - 15.00. Paikka on Mäntsälän Kirkonkylä koulu.
Valokuvatorstai, 255. haaste. Sanahaaste: lähiympäristö tai maisema.
- Osallistuminen, ohjeet.
- 254. haaste.Musiikkihaaste, Debussyn Valse Romantique. Haasteen otti vastaan 37 kuvaajaa.
Verteksi.net, Tarvikeakku Macbookkiin eBaysta, 13.9.2012. Päätin Applen kesällä pidetyn Macbook-päivitystilaisuuden jälkeen, että koska mitään järkevää uutta ei Macbookkien saralla julkaistu, jatkan neljä vuotta vanhalla 13″:n Macbookillani.
HS, Raportti: Nuoret eivät tunne nettikameran riskejä. Nuoret eivät usein ymmärrä seurauksia suostuessaan arkaluonteisiin kuvauksiin tai seksuaaliseen toimintaan webkameran välityksellä.
Ilta-Sanomat, Apple-fanien purkaus alkoi Suomessa: iPhone 5 iso pettymys - "olisivat kopioineet Nokialta". iPhone:n uusin versio ei ehkä vastannut kaikkien odotuksia.
Photo.net, foorumi.
Nikonilta uutta.
- Suomen Nikon, Nikon esittelee D600-kameran: Erinomaisia kuvia, kevyt kantaa (lehdistötiedote). Nikon D600 tulee myyntiin 18.9.2012 ja sen ohjehinta on 2300 €.
- Suomen Nikon, Helppoa ja nopeaa valokuvausta uudella 1 NIKKOR 18.5mm f/1.8-objektiivilla (lehdistötiedote). Objektiivi tulee myyntiin 1.11.2012 ja sen ohjehinta on 210 €
- Suomen Nikon, Nikon D600 (aamupäivällä vielä englantia...).
- Sulantoblog, Nikon D600 on nyt totta.
- Dpreview.com, Nikon announces D600 24MP enthusiast full-frame DSLR. Markkinoiden pienin ja edullisin täyskennoinen järjestelmäkamera, 24 megapikseliä. Paljon Nikon D800:n ominaisuuksia, runko muistuttaa Nikon D7000:a. Etsin 100%. 1080p HD video, pakkaamaton HDMI-out. $2.099, syyskuun 18. päivä myyntiin.
- Dpreview.com, Nikon D600 preview. Ensimmäisen täyskennoisen (Canon 1Ds, $7.999)) julkistamisesta on kulunut melkein vuosikymmen. ISO 100 - 6400. Sarjakuvaus 5.5 kuvaa sekunnissa. 39 pisteen automaattitarkennus, yhdeksän ristikkäistä tarkennuspistettä. 3.2 tuuman lcd-näyttö, 921.000 pistettä. Kuulokeliitäntä. Paino 760g (ei akkuja), akut 900 kuvaa. Kaksi sd-korttipaikkaa.
Kenno Suljin on speksattu kestämään 150.000 laukaisua. USB 2.
- Dpreview.com, Just Posted: Nikon D600 real-world sample images [UPDATED].
- IR, Nikon D600 previewed: the affordable full frame DSLR arrives.
- IR, Nikon D600 i Hands-On Preview.
- IR, Hot off the press: Huge Nikon D600 gallery posted.
- Strobist, Nikon D600: Think Twice Before You Jump. Ei synkkaliitäntää salamalle. Miksi näin? Synkronointi 1/200s.
- Cameralabs.com, Nikon D600 preview.
- DCRP, Nikon releases slightly more budget-friendly D600 full-frame D-SLR.
- Steve Sanders, Nikon Announces the D600 - a New Full Frame DSLR with a 24MP Sensor.
- Photographyblog.com, Nikon D600.
- Photographyblog.com, Nikon D600 Hands-On Preview.
- Photographyblog.com, Nikon D600 Hands-On Photos.
- Pdnpulse.com, Photokina 2012: Nikon Debuts Smaller, 24.3MP Full-Frame D600 DSLR for Photo Enthusiasts.
- ePhotozine.com, Nikon D600 vs D800 DSLR comparison.
- Pixiq.com, The Nikon D600: Official Announcement.
- Digitalcameraworld.com, Nikon D600: is an affordable full-frame EOS camera next for Canon?
- Fotosidan.se, Fullframe för folket med Nikon D600.
- Kamera & Bild, Nikon D600 - med fullformat för alla.
- Dpreview.com, Nikon creates 10.5mm F1.8 fast prime lens for 1 system mirrorless cameras. Vastaa 50mm. Musta, valkoinen, hopea. $189.95.
- IR, Nikon launches brightest, lightest 1 Nikkor lens to date.
- Steve Sanders, Nikon Releases New 1 Nikkor 18.5mm f/1.8 Lens for their Nikon 1 Series EVIL Cameras.
Featureshoot.com, A Free Healthcare Clinic for Uninsured Americans Photographed by Mark Makela. Vain työssäkäyvillä on sairasvakuutus, jonka turvin voi käydä lääkärissä. Keskituloisillakaan ei ole USA:ssa varaa sairaanhoitoon ilman sairasvakuutusta.
Digitalcameraworld.com.
Photopreneur, Shooting a Great Picture Takes Time… and So Does Selling It. Minne kuvan voisi myydä ja miten.
Luminous Landscape, Full Frame Wars – Part Deux. The Revolution Continues. Vuorokauden aikana julkistettiin kaksi kohtuuhintaista täyskennoista järjestelmädigiä. Onko kroppikennoisella enää tulevaisuutta.
Digital Photography School, Getting The Most Out Of A Non-Photography Tour.
ePhotozine.com, 10 Top Ways To Use Different Angles In Your Photography.
Lensrentals.com.
Pixiq.com, Composition Study: traditional to edgy. Sommittelua.
Petapixel.com, Blurity Magically Deblurs Photos Affected by Slow Shutters and Shaky Hands. Ohjelma aiemmin Windowsille, nyt myös Mac-käyttäjille. $39.
Dpreview.com, Tamron creates SP 70-200mm F/2.8 Di VC USD with ultrasonic focus. Täyskennoiselle. Kuvanvakaaja. Luokassaan pienin. Canon, Nikon, Sony. Myyntiin vuoden loppupuolella, hintaa ei ole vielä ilmoitettu.
|
13.09.2012 (linkki) |
MUU ry ja Valokuvataiteilijoiden Liitto ry järjestävät jälleen ART FAIR SUOMI - nykytaiteen myyntinäyttelyn Kaapelitehtaalla. Tänä vuonna Art Fair Suomi -tapahtuman käytössä on perinteisten Puristamon ja Valssaamon ohella myös Merikaapelihalli, jossa on samanaikaisesti esillä Helsinki Design Weekin näytteilleasettajia.
- ART FAIR SUOMI 2012 - nykytaiteen myyntinäyttely 13.-16.9.2012 Kaapelitehdas (Merikaapelihalli, Puristamo & Valssaamo) Tallberginkatu 1 C, Helsinki. Avoinna: to-su Vapaa pääsy.
Järkkärikuvaajan käsikirja
Tekijät: Olli Rinne
Kustantaja: Docendo Oy
Julkaistu: 08/2012
ISBN: 978-952-5912-32-6
Sidosasu: Sidottu
Sivuja: 192
Hinta: 29 €
Olli "digiFAQ" Rinne on päivittänyt vuonna 2008 ilmestyneen Digijärkkäri - käyttäjän käsikirjan. Uudistuneen laitoksen nimi on Järkkärikuvaajan käsikirja. Se on aiempaa laajempi, ja siitä huolimatta edellistä huomattavasti edullisempi. Sisältöä on päivitetty vastaamaan teknistä kehitystä, mm. viime vuosina markkinoille tulleiden peilittömien järjestelmäkameroiden osalta.
Rinteen kirja on 192-sivuinen tietopaketti, joka esittelee digitaalisen järjestelmäkameran tekniikkaa ja toimintoja sekä niiden tarjoamia mahdollisuuksia todella selkeästi ja käytännönläheisesti.
Kirjan ideana on, että lukija tutustuisi yhden säädön tai toiminnon suomiin mahdollisuuksiin kokeilemalla mahdollisimman paljon itse. Tämän mukaisesti kirja on jaoteltu osiin yksittäisten kameratoimintojen tai kameran osien mukaan. Jokaisen osion lopussa Rinne ehdottaa muutamia kuva-aiheita, joiden avulla juuri opittuja asioita pääsee harjoittelemaan.
Opasta voi suositella erityisesti kaikille aloitteleville digijärkkärikuvaajille. Heidän lisäkseen Rinteen kirjasta on hyötyä myös monille pidempään kuvanneille. Kun digitaalinen järjestelmäkamera nykyisin hankitaan yhä useammin jo kuvausharrastuksen alkuvaihessa, on kuvaajissa varmasti paljon niitä, joilta on jäänyt tutustumatta järjestelmäkameran tarjoamiin moniin mahdollisuuksiin.
Rinne tunnetaan digikuvauksen lehtikirjoittajana, kouluttajana ja verkkokeskustelijana, jonka asiantuntevia neuvoja on saatu lukea myös digicamera.netin foorumilla. Ja kenellepä ei Rinteen Digikameran omistajan FAQ olisi tuttu.
Lue lisää kustantajan sivuilta
Finnfoto, Valokuvaaja Hannu Hautalalle tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto. Vuoden 2012 tiedonjulkistamistamisen valtionpalkinnot myönnettiin kymmenelle. Palkinnoista kaksi on elämäntyöpalkintoja. Valokuvaaja Hannu Hautala sai elämäntyöpalkinnon tiedonjulkistamistyöstä luontovalokuvauksen alalla, 20.000 euroa.
Ilta-Sanomat, Näin taiteellista jälkeä Räikkönen sai aikaan kameran takana. Formulakuskien ottamia valokuvia huutokaupataan perjantaina, hyväntekeväisyys.
STT Info, Kiasman vuosi 2013 on kotimainen. Kiasma hankki kokoelmiinsa 19 valokuvaa Jouko Lehtolan Säätiöltä tämän vuoden alussa. Teosvalinnat pohjautuivat Lehtolan kanssa käytyihin keskusteluihin keväällä 2010 ennen hänen kuolemaansa.
- Jouko Lehtola 8.2.-1.9.2013
Uusi iPhone 5 julkistettiin eilen. Näyttö kasvoi vähän, neljä tuuma (3.5 tuumaa aiemmin), 1.136 x 640 pistettä. Kameran tarkkuus on sama kuin aiemminkin, 8 megapikseliä, f/2.4. Panoraamakuvaus ja dynaaminen hämäräkuvaus uutta. Etukamera nyt 720p. Akun kesto on parantunut. Suomeen 28.9.2012.
- Tekniikan Maailma, Apple iPhone 5 Suomeen 28. syyskuuta.
- Ilta-Sanomat, Tässä asiassa Nokia antaa Lumia-pesun iPhone 5:lle. Kamera.
- Taskumuro, Nämä kortit uusi iPhone 5 lyö pöytään. iPhone 5 ei ole yhteensopiva nykyisten SIM-korttien kanssa.
- IR, Apple’s iPhone 5 camera promises better low-light performance, built-in panorama mode.
- Dpreview.com, Apple reveals iPhone 5 with updated camera - here's what you need to know.
- Dpreview.com, iPhone 5 vs. iPhone 4S: Image comparison. Jotain on muuttunut, vaikka kamera on pysynyt samana (kenno, sensori on uusi).
- Macworld.com, iPhone 5 camera shoots panoramas and promises better low-light performance.
- Popular Photography, What's New: The iPhone 5 Camera.
- Kamera & Bild, Så blir kameran i nya Iphone 5.
Photo.net, foorumi.
Sonylta uutta.
- Suomen Sony, Uusi digitaalinen SLT-A99 Translucent Mirror -kamera.
- Suomen Sony, Vaihdettavien objektiivien NEX-6-kamera.
- Tekniikan Maailma, Täyden kinokoon järjestelmäkamera Sony Alpha SLT-A99.
- Tekniikan Maailma, Sony DSC-RX1 -taskukamerassa on täyden kinokoon kenno ja 35 mm:n objektiivi.
- Dpreview.com, Sony announces Alpha SLT-A99 24MP full-frame camera. Täyskenno, 24 megapikseliä. 1080p60 HD, kuulokeliitäntä. Puoliläpäisevä peili (pienempi ja kevyempi rakenne), kaksi tarkennussysteemiä. Elektroninen etsin, kolmeen suuntaan kääntyvä kolmen tuuman lcd-näyttö 1.229.000 pistettä. Paino 912g. Lokakuussa myyntiin, $2.800. USB 2. Sisäänrakennettu GPS. Akuilla voi ottaa 500 kuvaa.
- Dpreview.com, Sony SLT-A99 Hands-on Preview. Sonyn ensimmäisen täyskennoisen A900:n julkistamisesta on kulunut melkein neljä vuotta. Uuden Sony SLT-a99:n elektronisessä etsimessä on 2.4 miljoona pistettä. Jatkuva kuvaus kuusi kuvaa sekunnissa. Automaattitarkennuksen Micro Adjust. Puoliläpäisevän peilin ansiosta (tai takia) käytössä elektroninen etsin.
- IR, Previewed: Sony Alpha A99, new full-frame flagship has a Translucent Mirror.
- IR, Sony A99 Hands-on Preview.
- Cameralabs.com, Sony Alpha A99 preview.
- ePhotozine.com, Sony Alpha A99 DSLR Hands-On Preview.
- Popular Photography, Hands-On: Sony A99 Full-Frame Camera.
- Photographyblog.com, Sony Alpha SLT-A99.
- Pdnpulse.com, Sony Intros New Pro-Level 24.3MP Full-Frame A99 Digital SLR.
- Pixiq.com, New full frame camera from Sony: a reflection from the past. Canon käytti jo filmiaikana puoliläpäisevää peiliä.
- Fotosidan.se, Sony A99 är äntligen här.
- Kamera & Bild, Sony A99 här – med fullformat.
- Dpreview.com, Sony announces NEX-6 16MP enthusiast mirrorless camera with Wi-Fi. Peilitön järjestelmäkamera, 16 megapikseliä, Wi-Fi. 2.3 megan elektroninen etsin (sama kuin NEX-7). Käyttöliittymää uudistettu, standardi ulkoinen salama. $850.
- Dpreview.com, Sony NEX-6 Hands-on Preview. Sonyn NEX-3 ja NEX-5 julkistettiin 2010. Muistuttaa paljon Sony NEX-7 mallia (jossa 24 megapikseliä). WiFi-yhteys joko langattomaan verkkoon tai älypuhelimeen.
- IR, The Sony NEX-6: Is this the Sony you’ve been waiting for?
- IR, Sony NEX-6 Hands-on Preview.
- ePhotozine.com, Sony NEX-6 Hands-On Preview.
- Photographyblog.com, Sony NEX-6.
- Kamera & Bild, Sony Nex-6 med DSLR-kraft.
- Fotosidan.se, Sony Nex-6 mellan fem och sju.
- Pdnpulse.com, Sony Officially Takes Wraps Off Full-Frame RX1 Compact Camera (We Get a Hands-on Preview).
- Dpreview.com, Sony reveals DSC-RX1 full-frame camera with fixed Zeiss T* 35mm F2 lens. Täyskenno, kompaktikamera, kiinteä 35mm F2 objektiivi. Video 1080p60. Marraskuussa myyntiin, hinta $2.800.
- Dpreview.com, Sony RX1 Hands-on Preview. Ei vielä tuotantoversio. Ammattilaisille suunnattu. RAW. Lcd-näyttö kolme tuumaa, 1.230.000 pistettä. Paino 482g. Lisävarusteena optinen etsin ($599), elektroninen etsin, vastavalosuoja ($179), peukalogrippi ($249).
- IR, It’s real: The nearly-pocketable Sony RX1 sports a full-frame sensor and 35mm lens.
- IR, Sony RX1 Hands-on Preview.
- Cameralabs.com, Sony RX1 preview.
- ePhotozine.com, Sony RX1 Hands-On First-Look Preview.
- Photographyblog.com, Sony Cyber-shot DSC-RX1.
- Kamera & Bild, Sony RX1 - fullformat i fickformat.
- Fotosidan.se, Sony RX1: Unik kompakt fullformatare.
- Dpreview.com, Sony creates 10-18mm, 16-50mm power zoom and 35mm F1.8 for NEX E-mount.
- IR, Sony launches four new lenses, and hints at a fifth, to complement its new cameras.
Digitalcameraworld.com.
Diyphotography.net, Gorgeous Soft Light With One Speedlite. Yksityiskohtaiset kuvaukset järjestelyistä.
The Online Photographer, Dynamic Range Is Not Exposure Range! Part I. Suurin osa tarkoittaa ihan jotain muuta puhuessaan dynaamisesta alueesta.
Digital Photography School, 10 Surefire Tips To Help You Capture Better Images of Your Children.
Petapixel.com, The World’s First Color Moving Pictures Discovered, Dating Back to 1902. Liikkuvaa värikuvaa vuodelta 1902. Aiemmin vanhimpana pidettiin otosta vuodelta 1909.
|
12.09.2012 (linkki) |
Andy Horner: Sweden Panorama
20.10.2012 asti
Selkämeren Luontokuva -galleriassa Kristiinankaupungissa on esillä brittiläis-ahvenanmaalaisen Andy Hornerin valokuvia Sweden Panorama -sarjasta. Katsottavana on 15 parimetristä panoraamaa, joissa Ruotsi näyttäytyy parhaimmillaan.
Selkämeren Luontokuva -galleria,
Selkämeren sairaala
Lapväärtintie 10, Kristiinankaupunki
ti, ke, pe, la, su 8-20 ma, to 8-17
Foorumilaisten kuvia:
- Flickr, KuohkeaY's photostream (MuhkeaY). Maisemaa Masai Maralta keniasta osa 1. "Väreihin ei ole juurikaan koskettu. Vain hieman valotuksen korjausta ja varjojen kaivelua. Siellä oli kaikki hieman hassun väristä. En tiedä mistä johtui. Ohut sumu saattoi myös vaikuttaa joka oli aina näkyvissä horisontissa."
Museoliitto.fi, Museojulkaisukilpailun 2012 finalistit on valittu. Joka toinen vuosi järjestettävän Museojulkaisukilpailun tämänkertaiset finalistit on valittu. Esiraati valitsi kilpailuun osallistuneiden 47 teoksen joukosta kuusi suosikkiaan. Professori, VTT Martti Häikiön valitsema voittaja julkistetaan Helsingin kirjamessuilla, 25.-28.10.2012. Yksi finalisteista:
K-G ROOS 1937-1976
Maria Faarinen, Ulrika Enckell toim.
Graafinen suunnittelu: Maria Appelberg
Suomen valokuvataiteen museo
ISBN 978-951-9086-88-0 Sid. 143 s.
Helsinki 2012
Suomen valokuvataiteen museo, Ke 1.2. - su 29.4. K-G Roos - Mafia, Marimekko, Mannerheim. Toimittaja ja dokumenttivalokuvaaja Karl-Gustav Roosin (1937–1976) omaleimaiset kuvat ovat Suomen valokuvataiteen museon kuva-arkiston aarteita, joista pääosa nähdään nyt ensimmäistä kertaa näyttelyssä.
Suomen freelance-journalistit ry, Valokuvaajat eivät vieläkään lämpene SMF:n sopimukselle 10.9.2012. Vain viisi valokuvaajaa 85 kyselyyn vastanneesta kertoo allekirjoittaneensa SMF:n sopimuksen. ...Talosta on soiteltu läpi uusia tekijöitä. 25 vastaajaa kertoo saaneensa yhteydenoton toukokuun 2012 jälkeen.
- Sopimuksen allekirjoittaneista neljä kertoo saaneensa korotettua palkkioita allekirjoittamisen jälkeen, yhdellä palkkiot ovat laskeneet. Lopuilla sopimuksen allekirjoittaneista palkkiot ovat ennallaan.
Sulantoblog.
- No nyt on hyvä, Canon 5Dmk3, 11.9.2012. Nyt olen kuvannut 5D:n uusimmalla inkarnaatiolla, jonka mallinimi on täysin yllättäen Mark 3. Nyt Canon on tehnyt sen, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin. Ovat nimittäin laittaneet kunnollisen automaattitarkennuksen Mark kolmoseen. Kameraan on tullut monta muutakin uutta ja päivitettyä ominaisuutta, mutta kuvaamisen kannalta tarkennus taitaa olla se tärkein.
- Kulissien takana, 9.9.2012. Video, kesto 3.20. Mitä tapahtui kulissien takana, kun Canonin radiosalamia kokeiltiin.
Sarjasta Karseita lehtikuvia osa 2.
Finnfoto.fi, CreaDemo on uusi kulttuurille suunnattu määräraha, jonka tavoitteena on vahvistaa luovan työn tekemisen edellytyksiä, 5.9.2012. Avustuksia myönnetään yritysten, alan ammattilaisten tai ammattitoimintaa harjoittavien yhdistysten tuotekehityshankkeisiin, joissa etsitään uusia luovien alojen ja kulttuuriyrittäjyyden tuote- tai palveluinnovaatioita. euraava hakuaika päättyy maanantaina 17.9.2012.
- CreaDemon ensimmäisessä haussa tukea myönnettiin 84 hankkeelle yhteensä 473 720 euroa. Demotukea sai 18 hanketta ja konseptitukea 66 hanketta.
- CreaDemo-tukipäätökset 16.1.2012 päättyneessä haussa mielenkiintoisia konsepteja, kaipa noiden joukkoon mahtuisi jotain suoraan valokuvausta sivuavaa
Epson.
- Tekniikan Maailma, Monitaitoinen valokuvatulostin. Epson Expression Photo XP-850 ja XP-750 -valokuvatulostimet perustuvat uuteen kuusiväriseen Claria Photo HD -mustesarjaan. Musteiden luvataan tuottavan vivahteikkaita värejä ja kuvia, jotka säilyvät albumissa jopa 300 vuotta. Epson Expression Photo -tulostimet tulevat myyntiin marraskuussa. Epson XP-850 maksaa alle 260 euroa ja XP-750 alle 200 euroa.
- Mbnet.fi, Epsonin tulosteet kestävät 300 vuotta. Molemmissa malleissa on Epson Connect -etätulostusmahdollisuus. Älypuhelimista ja tableteilta voi tulostaa suoraan printteriin tai lähettää asiakirjat tulostimen omaan sähköpostiosoitteeseen. Wi-fi direct -tuen ansiosta esimerkiksi läppärin voi yhdistää suoraan printteriin ilman tukiasemaa.
Photo.net, foorumi.
Bagnewsnotes.com, James Nachtwey’s 9/11: Eleven Years Later, Like Night and Day. Vuonna 2001 Nachtwey otti 27 rullaa kuvia 9/11-katastrofista. Ensimmäisenä päivänä Time julkaisi 14 kuvaa, joita katseltiin heti kaksi miljoonaa kertaa. Vasta kymmenen vuotta myöhemmin Nachtwey palasi tutkimaan ottamiaan kuviaan, valitsi julkaisemattomia kuvia, aikaisemmin julkaistuja. Kuvia editoitiin ja laitettiin esille. Kummat kuvat näyttävät totuuden? Kuvaparit.
Digitalcameraworld.com.
IR, Does photojournalism matter? You bet it does, just look at W. Eugene Smith’s work. Teksti ja video (Minamata), kesto 4:41.
British Journal of Photography, Photojournalism: The cost of covering conflicts. Kahdeksassa kuukaudessa 34 lehtimiestä on kuollut, pelkästään Syyriassa 16. 1930-luvulta lähtien on menty kuvaamaan ja kirjoittamaan sodista. Internetin myötä journalistit ovat menettäneet anonyymiyttään, heistä voi helposti tulla taistelevien osapuolten kohteita. Isot organisaatiot eivät enää halua ottaa vastuuta ja lähettää journalisteja sotatantereille. Freelancerit lähtevät tämän takia ilman koulutusta ja kunnon valmistautumista kriisipesäkkeisiin.
Digital Photography School.
The Online Photographer, Photo Industry World Righting Itself Again. Vuoden isoin tapahtuma valokuvausalalla, joka toinen vuosi järjestettävä Photokina käynnistyy 18.9.2012. Photokina järjestetään parillisina vuosina.
Petapixel.com, 7 Great Photography Tips by Reuters Photojournalist Damir Sagolj. Video, kesto 03:56.
Dpreview.com, Hasselblad introduces H5D medium format camera series and 24mm F4.8 lens. Koko sarja päivitetään. Ei vielä hintoja.
Popular Photography, Shepard Fairey Given Community Service, $25,000 Fine, Probation Over "Hope" Evidence Tampering Charges. Esimerkit siitä, miten Fairey yritti harhauttaa oikeudenkäynnissä.
Pdnonline.com, 12 Stunning iPad Photo Apps. Ilmaisesta $9.99:iin.
|
11.09.2012 (linkki) |
Julius Konttinen: Räps Filmaten - Petri Nygårdin elämää valokuvina ajalta 2010-2012
29.9.2012 asti
Valokuvaaja Julius Konttinen on dokumentoinut suomiräpin huippunimiin lukeutuvan Petri Nygårdin elämää tien päällä, lavoilla ja takahuoneissa.
Näyttely pohjautuu Nygårdin ja Konttisen yhteistyönä syntyneeseen valokuvakirjaan Räps Filmaten, joka ilmestyi keväällä.
Kaakkois-Suomen
valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15, arkiaattoina 11-16
Hetki unelmaa - oma unelma valokuvaksi -näyttely Kokkolassa
29.9.2012 asti
Näyttelyn kuvissa esiintyvät Keski-Pohjanmaan Opiston Eväitä itsenäiseen elämään -linjan opiskelijat unelmarooleissaan.
Näyttely on jatkoa Hetki unelmaa -projektin reilun vuoden takaiselle näyttelylle, jonka malleina toimivat Kokkolan kaupungin Keva-palvelukeskuksen asiakkaat.
Tänä vuonna kuvat on ottanut Keski-Pohjanmaan Opiston valokuvauksen opiskelijat valokuvaaja Jari Eklundin johdolla.
Hetki unelmaa -projektin takana on Eväitä itsenäiseen elämään -linjan opettaja Sari Hiltunen. Hän oli mukana myös ensimmäisen näyttelyn ideoinnissa. Virike löytyi Miina Savolaisen näyttelystä Maailman ihanin tyttö ja halusta tarjota myös kehitysvammaisille oma tähtihetki.
Kuva yllä: Janne Kortesaari.
Kokkolan kaupunginkirjasto / pääkirjasto, 2. krs.
Isokatu 3, Kokkola
Keski-Pohjanmaan opisto Kälviällä antaa valokuvauskoulutusta harrastajille, valokuvaajiksi aikoville ja valokuvausalan ammattilaisille.
Tammikuusta 2013 alkaen opisto tarjoaa opintoväylän valokuvaajan ammattiin. Opintoväylään kuuluu kolme tasoa: perusteet-koulutus, ammattiin valmistava koulutus ja ammattitutkinnon suorittaminen. Väylä muodostaa viiden vuoden opintokokonaisuuden, joka antaa valmiudet valokuvaajan ammattiin ja valokuvaajan ammattitutkinnon. Väylän tasot voi opiskella myös yksittäin. Opintioihin sisältyy työelämäjakso. Opetuksessa käytetään verkko-opetuksen ja monimuoto-opetuksen menetelmiä. Opiskeluun on mahdollisuus osallistua eri puolilta Suomea.
Foorumilaisten kuvia:
Työ- ja elinkeinotoimisto, Valokuvaaja, Avi Studio Oy, Helsinki ja pääkaupunkiseutu. Valokuvausta uima-allas olosuhteissa. Työaika pääsääntöisesti arki-iltapäivisin/iltaisin ja viikonloppu aamuisin. Kalusto ja koulutus työnantajan puolesta. Työ alkaa 5.10.2012 ja jatkuu 16.12. saakka. Työalueena on pääkaupunkiseutu n. 70 km säteellä. Työ on keikkaluontoista. Työntekijän on siis asuttava Helsingissä tai lähialueella. Sopiville henkilöille voidaan tarjota töitä kuvaamisen parissa myös jatkossa. Työnhakijalta vaaditaan vankkaa osaamista valokuvaamisesta ja kokemusta esim. koulu- tai päiväkotikuvaajana. Oma auto on myös välttämätön. Sähköpostilla hakemuksen jättäneistä osa valitaan Helsingissä la 22.9. pidettävään haastatteluun. Palkkaus 25 e/h tai kk-palkkaus/laskutus sopimuksen mukaan.
Palkkaus 25 e/h
Työkokemus ei lainkaan - 1v
Työ alkaa 05.10.2012, Lokakuu-joulukuu
Työaika viikonlopputyö, Myös arki-iltaisin
Työn kesto 1 - 3 kk, 16.12.2012 saakka
Haku päättyy 20.09.2012 klo 18:00
HS, Aleppon etulinjassa – suomalaisen valokuvaajan kuvakooste Syyriasta. Kuvakoostetta on päivitetty 7. syyskuuta.
- kuva 12/16: "Muhammed yritti ampua tulittavaa panssarivaunua hiekkasärkän suojasta. Panssarivaunu osui lähelle ja myös Meltio lennähti räjähdyksen voimasta maahan. ”Kun räjähtää niin, että ilmanpaine heittää sinut muutaman metrin taaksepäin, niin silloin myös sirpaleet ovat hyvin lähellä”, hän kuvailee."
HS, Oma kaupunki, Kännykkäkuvista apua poliisille. Kännykkäkameroiden kuvanlaadun paraneminen on hyödyttänyt viranomaisia. Rikoskomisario Juha Laaksonen Helsingin poliisilaitokselta kertoo, että kansalaiset lähettävät rikolliseksi epäilemästään toiminnasta kuvia poliisille ilman erillistä pyyntöä.
- –Saamme kuvia keskimäärin kerran viikossa. Tyypillisiä ovat otokset, joissa on kuva varkaudesta epäillystä henkilöstä tai hänen käyttämästä ajoneuvosta, Laaksonen kertoo.
- Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion mielestä kameravalvonnan avoimuus on sen peittelyä hyödyllisempää.
- –Tietyissä tilanteissa kuvaaminen on kiellettyä, Aarnio muistuttaa.
- Rikoslaissa todetaan, että käymälöiden, pukeutumistilojen, kotirauhan suojaamien ja muiden vastaavien paikkojen kuvaaminen on kiellettyä. Salakatselu on rangaistava teko, josta voidaan tuomita jopa vankeuteen.
- –Kotirauha ei kuitenkaan suojaa oikeudetonta toimintaa. Yksityisellä alueella hiiviskevästä murtovarkaasta voi ottaa kuvan.
Tietoviikko.fi, FBI:n miljardin taalan hanke: automaattinen henkilöiden tunnistaminen valvontakameroista. Next Generation Identification -ohjelman on määrä olla valmis vuonna 2014. Silloin FBI pystyy tunnistamaan rikollisia valokuvista. Käytännössä rikollinen voidaan tunnistaa kuvasta väkijoukon keskeltä. Tunnistaminen perustuu FBI:n tietopankkiin kasvokuvista.
Photo.net, foorumi.
Pentaxilta uutta.
- Dpreview.com, Pentax Ricoh announces Pentax K-5 II DSLR and K-5 IIs with no low-pass filter. 16 megapikseliä, säänkestävä runko. s-mallissa ei antialiassuodinta. Automaattitarkennus on suunniteltu toimimaan vähässä valossa. Lokakuussa myyntiin, hinnat $1.350 - $1.450.
- IR, Pentax K-5 II offers better autofocus and LCD; K-5 IIs boosts per-pixel sharpness. Lcd-näyttö uusi. Kaksi versiota samasta kamerasta.
- IR, Pentax K-5 II Preview.
- IR, Pentax K-5 IIs Preview.
- Photographyblog.com, Pentax K-5 II / Pentax K-5 IIs.
- Dpreview.com, Pentax Ricoh introduces Q10 small-sensor mirrorless camera. 12.4 megapikseliä, peilitön malli. 15-45mm F2.8 (80-250mm). $700.
- IR, Pentax Q10: Ultra-compact camera system gets upgraded sensor, look, price and lens options.
- Photographyblog.com, Pentax Q10. RAW. Full HD. Kolmen tuuman lcd-näyttö, 460.000 pistettä. Lokakuussa myyntiin.
- Photographyblog.com, Pentax-06 Telephoto Zoom 15-45mm f/2.8. Q-sarjaan, 15-45mm (83-249mm).
- Pdnpulse.com, Photokina 2012: Pentax Unveils New Flagship K-5 II & K-5 IIs Digital SLRs.
- Pixiq.com, The newest from Pentax: the K-5 II, K-5 II s, and Q10.
- Photographyblog.com, Pentax Adapter Q for K-mount Lenses. $249.95.
- Dpreview.com, Pentax announces 18-270mm F3.5-6.3 ED SDM and HD 560mm F5.6 ED AW. Hinnat $800 ja $7.000.
- IR, New lenses to ship this year for every Pentax lens mount.
- Photographyblog.com, HD Pentax-DA 560mm F5.6 ED AW. 859mm. Joulukuun alussa myyntiin. $6999.95.
- Photographyblog.com, Pentax-DA 18-270mm F3.5-6.3 ED SDM.
- Dpreview.com, Pentax reveals HD Pentax D FA 645 Macro 90mm F2.8 ED AW SR stabilized lens. Keskikoon kameroille. Kuvanvakaaja. 41cm lähin tarkennus (0.5x). Lokakuussa myyntiin, $4,499.95.
- Photographyblog.com, HD Pentax-DFA645 Macro 90mm F2.8 ED AW SR.
Digitalcameraworld.com.
Pdnonline.com, How Photographers Try to Protect Their Subjects From Harm. Valokuvaaja on vastuussa siitä, ettei turhaan aiheuta vaaraa kuvattavalle.
Popular Photography, Film Lives: The Enduring Allure of Analog Photography.
ePhotozine.com.
Luminous Landscape, Alain Briot, Colour Theory as Applied to Landscape Photography. From Academia to "Gut Feel". Väriteoria on tuttu maalareille, mutta ei valokuvaajilla. Yhdeksänosaisen kirjoitussarjan ensimmäinen osa.
Digital Photography School, 10 Questions You Should be Asking Every Photographer.
Petapixel.com.
Fstoppers.com, Can You Really Edit A Wedding On An iPad? Hääkuvaaja kuvasi Nikon D7000:lla, kuvat "käsiteltiin" saman tien iPadilla, oli heti jotain näytettävää häävieraille.
British Journal of Photography, Two-year probation for Shepard Fairey in image infringement case. Obama-julisteen tekijä tuomittiin. Fairey yritti välttää tuomion väärentämällä todisteita.
Photographyblog.com, Canon EOS 650D Review. Kesäkuussa 2012 julkistettu. 18 megapikseliä, kroppikenno (1.6x), 1.040.000 pisteen kolmen tuuman kosketusnäyttö (kääntyy moneen suuntaan). Uusi Digic 5: ISO 25.600 + kameran sisäinen värivirheiden (CA) korjaus. Paino 575g. Etsin 95%. RAW. 1080p Full HD. Suhteellisen pieni kamera, tavalliselle kuluttajalle suunnattu järjestelmädigi. Sisäinen salama. Sd-kortit. Akut kestävät 400 - 440 kuvaa (optinen etsin), 150 - 180 kuvaa (LiveView). Suomen Canon. Runko n. 800 euroa, + 18-55mm IS II n. 900 euroa, + 18-135 STM alle 1.300 euroa.
The-digital-picture.com, Canon EF 24mm f/2.8 IS USM Lens Review. Täyskennoiselle, helmikuussa 2012 julkistettu. Kuvanvakaaja uutta, rakenne uusiksi, parempi käsintarkennus, tarkentaa lähemmäksi. Paino 280g. Ei L-sarjaa. Makro 20cm. Nopea ja tarkka automaattitarkennus. 25 vuotta vanhan objektiivin uusi versio, hinta on noussut roimasti. Suomen Canon. Suomen hinta on vähän yli 800 euroa.
|
10.09.2012 (linkki) |
Foorumilaisten kuvia:
- Antti Ruotsalo (ar), Ilotulituksen SM-2012. Paljon kuvia. "Hietaniemen uimarannalta kuvasin. Menin paikalle tunti 45min ennen tulituksen alkua - paikalla yksi kaveri kameran ja kolmijalan kanssa. Kolmijalkoja alkoi tasaisena virtana tulla lisää. Noin 15min ennen tulituksen alkua laskin kolmijalat mitä siinä 40m säteellä oli niin pääsin lukuun 28kpl. Sittenhän siinä oli käsivaralta kuvaavia ties sama määrä. Eli kuvaajia kyllä oli paljon paikalla. Paras viritys mun mielestä oli kolmijalka, jossa oli kiinni 3kpl digikameraa ja yksi videokamera."
Hopeinen Omena.
Olli Rinne, Digikameran omistajan FAQ. Muutama salamakuvaukseen liittyvä linkki sivustolta:
Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Syyskuun kuvaaja 2012. Seppälän Valokuvaamo Vaasasta.
Ilta-Sanomat, Tässä on Kesän upein hääkuva -kilpailun voittaja. Kilpailuun osallistui yli 60 hääparia. (Hm...).
Photo.net, foorumi.
Digitalcameraworld.com.
Digital Photography School.
Pixiq.com, Imagery is Meant to Inspire - 12 Posts from the Past. Inspiraatiota kuvaamiseen.
ePhotozine.com, Creative White Balance Tips. Valkotasapainosta, pitempi artikkeli.
Lensrentals.com, The Effect of a Decentered Lens on Autofocus. Virhettä ei aina edes huomaa.
Earthboundlight.com, Front, Back or Side, 9.9.2012. Valon suunnasta.
Petapixel.com.
Diyphotography.net, Everything Looks Cool Photographed Under An Electron Microscope.
|
09.09.2012 (linkki) |
Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti, "Matkalla Lapissa" -valokuvauskilpailu. Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti järjestää 6.9.-24.9.2012 "Matkalla Lapissa" -valokuvauskilpailun. Kilpailuun osallistuvilta valokuvilta toivotaan kestävän matkailun näkökulmaa. Kilpailu on osa YK:n alaisen Maailman matkailujärjestön (World Tourism Organization UNWTO) järjestämää Maailman matkailupäivä -tapahtumaa, jonka teemana on tänä vuonna "Matkailu ja kestävä energia". Teemapäivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota matkailun merkitykseen osana kestävää energiataloutta.
- kaksi sarjaa, nuorten sarja 7-16-vuotiaille, aikuisten sarja
- valokuvat tulee toimittaa 24.9.2012 mennessä joko sähköpostilla tai postitse
- järjestäjällä on oikeus julkaista tulosten esittelyn yhteydessä kuvia ilman erillistä korvausta
- kilpailuun osallistuvien kuvien tekijänoikeudet säilyvät kuvaajalla
- järjestäjä voi julkaista kilpailuun osallistuneita kuvia kuvaajan luvalla ja erikseen sovittavaa korvausta vastaan
- palkitsemattomia kuvia järjestäjät voivat julkaista erikseen sovittavaa korvausta vastaan
- (Miksei kaikissa valokuvakilpailuissa voisi olla tällaisia sääntöjä? Nii-in, miksiköhän...
Sulantoblog.
- Canon radiosalamat kokeilussa, 8.9.2012. Canon esitteli aiemmin tänä vuonna radio-ohjaukseen perustuvat salamalaitteen ja lähettimen. Ihmeen kauan se kestikin, että joku kameravalmistaja ryhtyi tähän, koska kolmannen osapuolen radiolaukaisimia on ollut saatavana vuosikaudet. ...Varsinaisen kepposen Canon sen sijaan on tehnyt kaikille niille, jotka käyttävät vuonna 2011 ja aikaisemmin esiteltyjä kameroita kuten esim. 5Dmk2. Näissä kameroissa salamatäsmäykseen sopiva valotusaika pitenee, kun käytetään radio-ohjausta, eikä ns. nopea salamatäsmäys tietenkään toimi....
- Sigma DP2 Merrill, ensivaikutelmat, 6.9.2012. Sigman kuvan laatua on kehuttu eikä syyttä. Kuvasin tänään vasta muutamia ruutuja ISO 100 herkkyydellä, mutta kun avasin kuvat isolla näytöllä, niin silmät meinasivat irrota päästä. Kuvat ovat erittäin sävykkäitä ja teräviä. (kommenteista: "...Nokia 808 on tulossa kokeiluun, viimeinkin.")
Vielä vähän lisää Nokian uuden malliston julkistamismokista:
Yle Uutiset, Keski-Suomi, Kuvagalleria: Taivaan punerrukset ja puimuri pellolla. Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että netissä.
- Yle Uutiset, Keski-Suomi, Lähetä meille ottamasi kuva. Julkaistusta uutiskuvasta maksamme 50 euroa kappale. Otitko hienon kuvan, joka kertoo säästä. Alueellisissa tv-uutisissamme käytämme katsojiemme lähettämiä sääaiheisia kuvia. Niistä emme maksa korvausta.
- "Maksamme palkkion (50 euroa) YLE Uutisten internet-sivuilla tai TV-uutisissa julkaistusta uutiskuvasta. Sääkuvista emme maksa korvausta."
- "Lähettämällä materiaalia et luovuta tekijänoikeuksiasi, ainoastaan vapaan edelleenkäyttöoikeuden Ylelle ja sen kansainvälisille kumppaneille, jotka saattavat olla kiinnostuneita jutun ollessa poikkeuksellisen merkittävä tai erikoinen". (Ja mitähän tämä nyt tarkoittaa? Sanahelinää luultavimmin, _ainoastaan_ vapaa edelleenkäyttöoikeus kaikille. Ainoastaan. Korvauksista ei nyt puhuta mitään.)
- Suomen Wikipedia, Tekijänoikeus. Toinen virke: "Tarkemmin sanottuna tekijänoikeus on joukko sääntöjä, jotka määrittelevät oikeudenomistajan yksinoikeuden määrätä teoksen kappaleenvalmistamisesta ja yleisön saataville saattamisesta sekä tämän yksinoikeuden poikkeukset eli tekijänoikeuden rajoitukset." Ensin sanotaan, että tekijänoikeuksia ei luovuteta. Seuraavassa virkkeessä ne kuitenkin luovutetaan. Hm.
- Tekijänoikeuteen nimenomaan kuuluu, että "...oikeudenomistajalla on yksinoikeus määrätä teoksen kappaleenvalmistamisesta ja yleisön saataville saattamisesta...."
Savon Sanomat, Lukijankuvaohje. "Lähettäjä luovuttaa aineiston Keskisuomalainen Oyj:lle jatkuvalla julkaisuoikeudella."
- (Miksei pyydetä valmiita juttuja lähettämään jatkuvalla julkaisuoikeudella ilmaiseksi? Tarkemmin ajateltuna tällaistakin tapahtuu...)
- Savon Sanomat, Ikuista syksyn kirpeimmät tunnelmat valokuviin. Syyskuvakilpailu alkaa nyt.
- (jokainenhan ymmärtää, että kyse on ilmaisesta "kuvanhankintakilpailusta", lehti haalii ilmaista sisältöä sivuilleen)
Photo.net, foorumi.
Globalpost.com, Life and death in Aleppo (PHOTOS). Muutama sotakuva Syyriasta, ei heikkohermoisille. Kolmas kuva, näkyy oranssi valo, kun tankin ammus räjähtää. Aivan lähellä seisovat kolme miestä kuolevat, kuvaajan edessä seisova mies selviää pienemmin vammoin. Kuvaaja on osumakohdasta 30 metrin päässä.
Digitalcameraworld.com.
Pixiq.com, Making and Breaking Composition Rules. Sommittelusta.
ePhotozine.com.
Pdnpulse.com, Artist John Stezaker Wins 2012 Deutsche Börse Photography Prize. Vuonna 2008 oululainen Esko Männikkö voitti tämän arvostetun valokuvapalkinnon, 30.000 puntaa, 40.000 euroa.
|
08.09.2012 (linkki) |
Kuusamo.fi, KUUSAMO NATURE PHOTO XVII 2012. 7.-9.9.2012. Tapahtumassa on runsaasti luontokuvaukseen liittyvää ohjelmaa, näyttelyitä, esityksiä, konsertteja sekä valokuvauskilpailu. Viikonloppukortti 40 euroa, päivälippu 15 euroa, yksittäiset esitykset 4 euroa. Luontokuvauskilpailuun tuli 713 kuvaa 170 kuvaajalta. Tulokset.
- Luova sarja ykkönen lappeenrantalainen Anna-Liisa Pirhonen, Pitsinnyplääjä
- Luomu sarja pääsarja, ykkönen turkulainen Jouni Lappi, Vesikäärme. Toinen vaalalainen Mika Hakkarainen, Lude ja Horsman lehti. Kolmas rovaniemeläinen Marko Junttila, Saukko.
- Nuorten sarja ykkönen iisalmelainen Iita-Reetta Niskanen, Sääksi.
- Paras Kuusamossa otettu kuva ykkönen Jan Fröjdman, Ruka.
PhotoPasiSalminenCom, TWS Cover - behind the scenes photos. Transworld Snowboarding October 2012, kansikuva. Miten kuva syntyi.
Kuningaskuluttaja, Laajakaistaselvitys: Kiinteät yhteydet toimivat, mokkuloissa ongelmia.
Nokian uusien puhelimien julkistus ei mennyt ihan putkeen. Ihan tavallinen tapa on kuvata mainosvideot ja still-kuvat ammattimaisella videokalustolla tai proluokan järjestelmäkameralla. Tällä kertaa taisi olla niin, että Nokian johdolle ei oltu kerrottu tästä käytännöstä mitään. Melkoinen sotku seurasi.
Suomen Olympus, Olympus OM-D ja i-Speed PL kuvauskalustona Apulannan Aggressio-musiikkivideossa (lehdistötiedote). Videon kesto 04:06.
Photo.net, foorumi.
American Photo, Photojournalism of the Week: September 7, 2012. 10 kuvaa.
Digitalcameraworld.com.
Digital Photography School, 3 Reasons Why You Should Switch To Back Button Focus.
Dpreview, objektiiviuutuuksia.
Strobist, Well That was Fast. California Sunbouncen Bounce-Wall, varren päähän kiinnitetään heijastava levy, varsi kiinni kameraan, 99 dollaria / euroa. Nyt tehty DIY-versio. Metallihenkaria vähän taivutellaan, pyykkipoika avuksi.
Pixiq.com, Tiffen Photo fx Ultra Review. iPad photo app review. Hinta $4.99.
|
07.09.2012 (linkki) |
Rupuranta.net, neljä viimeisintä.
Journalisti 15/2012, 6.9.2012.
- Järjestöt vaativat OKM:ltä tekijänoikeusohjeita.
- Kysyvälle maksetaan enemmän. Journalistiliiton tekemän kyselyn mukaan lähes joka toinen freelancerina työskentelevä toimittaja ja valokuvaaja saa nyt suurempia palkkioita kuin vuonna 2010. ...Helsinkiläinen valokuvaaja Johanna Kannasmaa on työskennellyt päätoimisena freelancerina vuodesta 2008. Hän on nostanut palkkiotasoaan järjestelmällisesti ja korottanut tuntilaskutustaan vuosittain viisi euroa.
- Hyvästit filmille. Muutama päivä sitten Eastman Kodak ilmoitti lopettavansa filmin ja valokuvauspaperin valmistuksen.
- Kuvaviesti. Nuori nainen istuu sängyllä ja harjaa hampaitaan, hän ei poseeraa, tilanne on arkinen.
Yle.fi, Valokuvaaja näki The Beatlesin kulissien taakse. Kuopiossa on näytteillä harvinaisia valokuvia The Beatles -yhtyeestä. VB-valokuvakeskuksen näyttelyssä on esillä yhtyeen hovikuvaaja Robert Whitakerin tuotantoa Beatlesin suurimman suosion ajoilta.
Hääkuvaaja V-P Kangas, Söderkullan kartano | Tiina & Tuomas. yylikäs hääpari Tiina ja Tuomas viettivät upean hääpäivän idyllisessä Sipoossa. Vihkiminen oli Sipoon uudessa kirkossa ja hääjuhlaa vietettiin Söderkullan kartanossa, joka tarjosi häääjuhlalle kauniit puitteet.
Foorumilta, emilia.galleria.fi, Hääkuvausta - sinne ja takaisin, 30.8.2012. Tämän kesän viimeiset häät olivat opiskelukaverini häät, joissa oli tarkoitus ottaa potretit ja kirkossa dokumentaariset kuvat, oheiset kuvat siis sieltä. Tämän blogikirjoituksen tarkoituksena on valaista hääkuvausta prosessina - kertoa sen laaja-alaisuudesta ja vaatimuksista, työmäärästä, siihen valmistautumisesta ja jälkikäteen tehtävistä asioista sekä onnistumisen ilosta näin harrastajavalokuvaajan näkökulmasta.
Foorumilta, Nokia PureView N808, käyttäjäkokemus.
"Juu, tuli hankittua vähän aikaa sitten tämä 808. Seuraa pieni arvostelu lyhyen kokeilun perusteella.
Käyttömukavuus on mielestäni tuttua nokian symbian laatua, ehkä hivenen sujuvampaa kuin N8:lla mikä viimeksi oli, eli ajoittain vähän tökkivää ja hitaanpuoleista sekä välillähän näitä pitää käynnistellä uusiksi kun jumittaa. Tämän kyllä tiesinkin ja hitaus/töksähtely ei mulle missään vaiheessa ole ollut ykkösperuste puhelimen valintaan.
Ohjelmia ei varmaan ole saatavilla niin paljoa kuin osalla kilpailijoista, mutta löysin kyllä ilmaiseksi kaikki minulle tarpeelliset vastaavat ohjelmat mitä käytin myös androidi HTC:ssäkin. Käytän kylläkin vaan kalenteria, laskinta, facebookkia, ja nettiä, kameraa, navigointia yms. tämmösiä perusjuttuja. Nettiselain on huono mutta kaupastahan saa Operan joka on parempi. En oo kuitenkaan jaksanu sitäkään asentaa kun selviän tuolla vakiollakin, kaikki ehkä ei selviä.
Ilmainen navigaattori oli yksi iso syy miksi valitsin taas nokian. Tiesin sen jo ennaltaan toimivaksi ja hyväksi. Niinhän se myöskin jälleen on. HTC:sa oli myös joku navigointi, mutta eihän se missään toiminut..
Toinen pääsyy yllättäen oli tuo kamera. Se on kyllä hyvä, tosi hyvä. Itse kun pyörin kalareissuilla ja metsästämässä enkä jaksa/uskalla aina järkkäriä kantaa joka paikkaan niin tällä kyllä pärjää hyvin noissa tilanteissa. Pienen jalustan kun vielä hommaan tuolle niin silivuplee. Noita kuviahan on pyöriny paljon täälläkin niin ei niistä varmaan sen enempää. Videokuvauksen ääni varsinkin yllätti positiivisesti eikä 1080p kuvassakaan ole valittamista. Plussaa vielä tuosta häviöttömästä zoomista pureviewissä niin videossa kuin stillissäkin. Videossa varsinkin tuo zoomaus itsessään on melko järkevästi toteutettu.
Itse kapistus tuntuu käteen hyvältä. Jämerä ja laadukkaan oloinen vaikka muovia onkin. Omaan makuun näin isolla näytöllä varustettu puhelin on jo hivenen liian iso. Kameran kohdaltahan tuo tosiaan on vielä melkosesti paksumpi kuin muualta, tämä kuitenkaan ei juuri häiritse.
Eipä mulla muuta. Hyvä kampe! Olen ainakin vielä tyytyväinen."
Taskumuro, Mistä Lumia 920:n PureViewissä on oikeastaan kyse? 808 PureViewissä Nokia keskittyi erityisesti häviöttömään zoomaukseen ja kuvan yksityiskohtiin, kun taasen Lumia 920:n PureView-kameran fokusalueena on kuvanvakautus ja hämäräolosuhteet.
Iltalehti, Ilotulituksen SM-kisoissa ei ruutia säästelty.
Photo.net, foorumi.
Digitalcameraworld.com.
Digital Photography School, How to Prevent Lens Flare.
The Online Photographer, Mike's Day Out.
Popular Photography, Photos From Eggleston, Penn, Mapplethorpe, Weston and More Go Up For Auction. Lokakuun alussa huutokauppa, Christie's.
Pdnpulse.com, Owners of Marilyn Monroe Photos Win Big Legal Victory Over Actor’s Heirs. USA:n tekijänoikeudet voivat olla välillä vähän erikoisia. Tällä kertaa arkijärki voitti.
Dpreview.com, Fujifilm announces X-E1 16MP 'X-Trans' mid-level mirrorless camera.
IR, The Camera Bag: This Nikon zoom lens is actually a portable speaker. Hinta $14.59.
|
06.09.2012 (linkki) |
Susanna Majuri: Imaginary Homeland
23.9.2012 asti
Susanna Majurin näyttely galleria Heinossa jatkaa samoilla linjoilla kuin pari vuotta sitten Suomen valokuvataiteen museossa nähty laaja yksityisnäyttely.
Esillä on jälleen surrealistissävyisiä kuvia, joissa hahmot on kuvattu vedenalaisissa maisemissa. Valokuvien maisemataustoina Majuri käyttää kuvasuurennoksia. Hän teetättää valtavan vahakankaan esimerkiksi ottamastaan maisemakuvasta ja upottaa kankaan uima-altaan pohjalle. Sen jälkeen hän kuvaa veden alle sukeltavat mallit vahakangasta vasten. Pinnan läpi näyttäytyy unenomainen ja etäännytetty maailma, jossa mallit leijuvat äänettömästi maisemataustan karhujen, kettujen, lintujen tai muiden eläinten kanssa. Samalla kun vesi sulkee mallit omaan hiljaiseen maailmaansa, se muovaa kuvista myös hyvin maalauksellisia.
Majuri on valmistunut mm. Taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen linjalta (2007). Hän kuuluu Helsinki School-taiteilijaryhmään.
Galleria Heino
Uudenmaankatu 16-20, Helsinki
ti-pe 11-17, la-su 12-16
Photoshop Lightroom 4 valokuvaajille
Tekijät: Pekka Potka
Kustantaja: Docendo Oy
Julkaistu: 08/2012
ISBN: 978-952-5912-34-0
Sidosasu: Sidottu
Sivuja: 360
Hinta: 49 €
Docendolta on ilmestynyt Pekka Potkan uusi kirja valokuvaajien suosimasta Adoben Photoshop Lightroom -ohjelmasta. Kirja on jo kolmas versio Potkan Lightroom-kirjojen sarjassa ja nimeltään Photoshop Lightroom 4 valokuvaajille. Kirja on entistä paksumpi, sivuja on peräti 360.
Photoshop Lightroom -ohjelma on suunniteltu valokuvaajille kuvien arkistointiin, käsittelyyn, tulostamiseen ja esittämiseen.
Näkökulma Potkan oppaassa on työnkulullinen. Ohjelman osia esitellään ainoastaan siinä määrin kuin niitä tarvitaan kussakin vaiheessa. Ohjelman toiminnot käydään havainnollisesti läpi runsain kuvaesimerkein.
Kirjassa käsiteltäviä aiheita ovat:
• asetukset ja käyttöönotto
• kuvien arkistointi
• laajojen kuvamäärien järjestely ja kuvien löytäminen
• kuvan perussäädöt
• luova kuvankäsittely
• kuvien esittäminen kartalla
• värinhallittu vedostaminen
• web-gallerian tekeminen
• kuvaesityksen luominen
• kuvakirjan tekeminen
• dng-formaatin käyttö
• ohjelman laajentaminen plug-ineillä, templateilla ja preseteillä
Kirjan loppuun on koottu kätevä taulukko Lightroomin pikanäppäimille.
Potkalla on itsellään runsaasti käyttökokemusta Lightroom-ohjelmasta. Hän on käyttänyt sitä päivittäin jo vuosia. Lisäksi Potka on erinomaisen selkeä kirjoittaja, joten opasta voi hyvillä mielin suositella jokaiselle digikuvaajalle - niin ammattilaiselle kuin harrastajallekin. Oppaan hankkimista puoltaa sekin, että Photoshop Lightroom -ohjelman käyttöliittymä ja toimintatapa ovat täysin erilaiset kuin esim. Photoshopissa. Ilman opasta ensikertalaiselta voi kulua aikaa, ennen kuin pääsee sinuiksi ohjelman kanssa.
Lue lisää kustantajan sivuilta
Foorumilaisten kuvia:
- Jussi Hietaniemi (hietsu79), 500px.com, Photos. "Pääsääntöisesti iphonella kuvattu, muutama poikkeus lukuunottamatta. Ei juurikaan editoitu instagrammilla vaan kaikilla muilla ohjelmilla ja pelkästään iphonella. Muutama esimerkki: blender, lenslight, camera+ ja filterstorm, ProHDR."
Jo perinteiset ilotulituksen SM-kisat järjestetään tänään torstaina 15. kerran 6.9.2012 alkaen klo 21, kesto on yksi tunti. Paikka on Helsingin Taka-Töölö, ilotulitteet ammutaan Rajasaaresta merelle päin Hietaniemen uimarannan suuntaan taivaalle.
Taas sitten ne ilotulitusohjeet. Alla yleisohjeita, voi soveltaa miten haluaa.
- käytä jalustaa, kaukolaukaisinta/lankalaukaisinta/itselaukaisinta, suljinajat 2 s - 15 s aukon mukaan) tai vaikka 20 - 30 s, aukko mieluummin pieni kuin iso (jollei muu auta, niin ND-suodin käyttöön), manuaalitarkennus äärettömyyteen, säädöt jo etukäteen, rakettien lisäksi kuvaan rakennuksia, ihmisiä jne. Kameran voi pitää vähän pitempään ns. bulb-asennossa ja peittää objektiivi aina kun ei näy raketteja, samaan kuvaan voi tällä tavoin saada useamman raketin. Ruuhkassa ei jalustan käyttö onnistu. Vain pieni osa kuvista onnistuu, kannattaa vaihdella asetuksia ja ottaa mahdollisimman monta kuvaa.
- Vinkkejä ilotulituksen valokuvaamiseen, maisemanlumo.fi
- Mikropc.net, Näin saat ilotulituskuvat onnistumaan
- Räjäytä kuvat! (Pikseli 11-12/2005)
- Ilotulituksen kuvaaminen (Ilotulite.net)
- R, The Fourth, Fireworks & Hot Dogs
- Digital Photography School, How to Photograph Fireworks Displays
- Popular Photography School, Photographing Fireworks: 24 Tips
- Digitalcameraworld.com, How to photograph fireworks (and how to fake it)
- Thephotoargus.com, 22 Amazing Examples of Firework Photography and How to Take Them
- Pixiq.com, Photographing Fireworks: How to get the perfect firework photos
- Valokuvaus ilotulitus... (Pentaxforums.com)
- Digital Photography School, How to Photograph Fireworks Displays
- IR July 4th tips
- Dan's Guide
- Kodakin ohjeet
- NYIP NYIP2 NYIP3
- Smithsonian
- BetterPhoto
- Garry Black
- Digicamhelp.com
- Photographing Fireworks (Photographyblog.com)
- Rob Galbraith1, 2
- Devianart.com
- Googlesta "ilotulituksen kuvaaminen"
- Googlesta löytyy lisää "photographing fireworks", riittävästi osumia
- About
Ilotulituskuvia aiemmilta vuosilta:
- CamoN, kuva1 ja kuva2. "Oli opettavainen reissu Mielakan harjulle viime yönä. Oletin saavani sieltä hienoja ilotulituskuvia joissa kaupungin valot luovat mittasuhteet räjähdyksille. No ensinnäkin Kouvolan ratapiha on niin hyvin valaistu että se meinasi tuottaa ongelmia syöden kuvista kaiken muun valon. Sehän näkyy varmaan kuuhun asti! Toiseksi huomasin aika nopeasti ettei ne ilotulitteet olekaan siitä 2-3 kilometrin päästä niin valtavia, helpommalla massiivista jälkeä saisi vierestä/alta kuvaamalla. Mutta muutaman kerran kävi sentään tuuri."
- Kati84, kuva1 ja kuva2. " Ensimmäistä kertaa ilotulitusta kuvaamassa :)".
- janne., kuva
- kaken.kuvat.fi, jako
- jiibroman.kuvat.fi, Laukasuja. "Vuoksen päästä, melkein Venäjältä."
- s.autio, Flickr, Happy New Year 11/12
- Petri Rannikko, Google+, Fireworks. "eka kerta paukkuja kuvaamassa, meinaa vaan tärähtää kaikki kuvat vaikka kameraan en koskekaan. Seuraavaksi sitte varmaan tukevampaa jalustaa."
- Juho W, Flickr, New Year 2011. "Lisätään pari Tampereelta eri kuvakulmasta."
- Veepee82, kuva1, kuva2 ja kuva3
- eetu1978, kuva1, kuva2, kuva3 ja kuva4. "Kävin kans pikkasen harjoittelee ilotulituskuvia, tosin jalusta jäi kotiin, lastenvaunut toimitti jalustan virkaa. Pikkasen tuuria oli mukana, kun sain mukavasti tuohon alareunaan puun oksat samaan kuvaan. Kotona vasta tuli huomattua tuollainen "bonus" kuvissa."
- Mika Linho, Uusivuosi 1.1.2012. "Ilotulituskuvia Porin kaupungin vesitornista. Avautui ainutlaatuinen tilaisuus päästä kuvaamaan kaupungin korkeimmasta kohdasta uuden vuoden juhlintaa." Sekä blogista, 1.1.2012 Hyvää uutta vuotta 2012
- arb, kuva, Tampereen Ratina
- mkouhi, kuva, Flickr
- mikkohirvela.kuvat.fi, kuva, Kajaani
- Ossi Kauppi, kuva, Oulu
- kebax, kuva
- Jouni Jalonen Photography, Ilotulituksen SM-kilpailut 2011. 8.9.2011.
- De-esser, muutama ilotulituskuva. Kuva1, kuva2, kuva3.
- maken.kuvat.fi, IT-2011. Ilotulituksen SM 2011 Helsinki, Rajasaari 08.09.2011. Kuvattu Linnunlaulun suunnasta.
- Flickr, pnuk, pnuk's buddy icon Ilotulituksen SM-kisat 2010. "Toista kertaa ilotulitusta varsinaisesti kuvailemassa. Seuraavalla kerralla tiedän ja osaan enemmän. Oikeasti suunnittelin, että miten kuvaisin, mutta myöhässä pääsin perille, niin laitoin vain kameran jalustalle ja unohdin kaikki ideat."
- SM-ilotulitus, fotoke.kuvat.fi, iltotulitus.jpg
- SM-ilotulitus, pekkasavolainen.galleria.fi, ilotulitus
- SM-ilotulitus, blackmike.wippiespace.com, ilotulitus
- Sami.nn.fi, Ilotulituskisat Helsingissä 9.9.2010
- Maken.kuvat.fi, IT-2010, Ilotulituksen SM-2010 Helsinki 9.9.2010 Rajasaari
- Kettunen.1g.fi, ilotulitus2010. "Ekaa kertaa kun olen katsomassa / kuvaamassa ko. juttua. Siltä osin meni harjoittelun piikkiin. Katseluranta kun oli 3 minuutin fillaroinnin päässä, niin ei oikein voinut olla käymättä ja kuvaamatta. Ex temporee juttu."
- Fromadifferentangle.net, Finnish fireworks championships
- Iltalehti, Ilotulitteet kisasivat Suomen mestaruudesta meren yllä
- HS, SM-ilotulitusraketit ammuttiin Rajasaaresta, katso video
- quattro20v, flickr
- steyr, Uusi vuosi 2008-2009
- scf_, DSC00331_s.jpg
- shots.1g.fi, uusivuosi09
- grafia, ilotuli9a_min.jpg, ilotuli9b_min.jpg
- Taivasalla.net, Helsinki: Uudenvuoden ilotulitusta kuvattuna Pohjoissataman yli kohti Katajanokkaa.
- bababoboo, ilotulitus-1.jpg
- digf.1g.fi, Vuodenvaihteen ilotulitus
- petes, Flickr
- Hans Lehtinen, ilotulitusta
- Ylitalot.net, Ilotulitus
- micromax.fi, ilotulitussm2008
- Jackal, Finland Firework Championship 2008
- makenkuvat.fi, IT-2008
- Pekka Savolainen, Linnanmänen ilotulituskuva
- taivasalla.net, Yhdennettoista ilotulituksen SM-kilpailut (yksi kuva)
- Jappa, Ilotulituksen SM
- ra1p3, kuva1
- Kesakko, kuva1
- Shots.1g.fi, uusivuosi08 (11 kuvaa), Pori, ilotulitusta.
- Ekke.kapsi.fi, Oulun kaupungin ilotulitus 2007-2008
- Hannux, treilotuli1.jpg, treilotuli2.jpg
- arb, 12joulu-06_600.jpg
- Starday, Flickr1, Flickr2
- mr-photography.com, Finnish Fireworks Championships 2007
- Maken.kuvat.fi, IT-2007. Ilotulituksen SM-kisa 2007, Helsinki Töölönlahti 31.8.2007.
- Foorumilta aihalain, kuva ilotulituksen SM-kisoista 2007
- J.S., Ilotulituksen SM-kilpailut, 31.8.2007. 42 kuvaa
- Ilotulituskuva (taivasalla.net)
- Ilotulituksen SM-kilpailut 2006 (markussipila.info)
- Ilotulituskuva (sampsak)
- Ilotulituskilpailu 2005 (Marko Björkroth)
- Ilotulitus05 (muuriaisniemi.1g.fi)
- Ilotulituksen SM-kisat 2005 (Kai Vorma)
- Ilotulituskuva (Matti Rosenberg)
- Ilotulituskuva1, 2 (Antti Peltokangas)
ks. Digicamera.netin Vinkit-osio, Ilotulituksen kuvaaminen.
Kuusamo.fi, KUUSAMO NATURE PHOTO XVII 2012. 7.-9.9.2012. Tapahtumassa on runsaasti luontokuvaukseen liittyvää ohjelmaa, näyttelyitä, esityksiä, konsertteja sekä valokuvauskilpailu. Viikonloppukortti 40 euroa, päivälippu 15 euroa, yksittäiset esitykset 4 euroa.
- Luontokuvauskilpailun tulokset, parhaat palkitaan Kuusamotalolla pe 7.9.2011 klo 17.30
Valokuvatorstai, 254. haaste. Musiikkihaaste, Debussyn Valse Romantique.
- Osallistuminen, ohjeet.
- 253. haaste. Kesähaaste, viiden kuvan sarja / teemallinen kokonaisuus. Haasteen otti vastaan 47 kuvaajaa.
Photo.net, foorumi.
Featureshoot.com, Photographer Uses Sugar, Cotton, Feathers and Chocolate to Construct Stunning Landscapes.
Digitalcameraworld.com.
Digital Photography School.
ePhotozine.com.
Petteri Järvinen, Havaintoja digimaailmasta, Havaintoja päivän Lumia-julkistuksesta, 5.9.2012.
- myyntiin aikaisintaan aivan lokakuun lopussa, Suomeen myöhemmin, julkistamis- ja hintatietoja ei ole kerrottu
- Peter Forsgård, Lumiaa tupaan, 5.9.2012.
- Taloussanomat, Tässä ne ovat – Nokian WP8-puhelinten kaikki ominaisuudet ja tuotetiedot
- Tietokone.fi, Lumia 920 haastaa kilpailijat PureView-kameralla ja kirkkaalla näytöllä
- Talouselämä, Nokia yrittää erottua kameroillaan: "Kuvia, joita olemme tottuneet ottamaan järjestelmäkameralla"
- Tekniikan Maailma, Nokia Lumia 920:n kameraa mainostetaan parhaaksi mitä älypuhelimissa on nähty
- Tietoviikko.fi, Tällaisia ovat Lumia 920:n uudet kameraominaisuudet. Video.
- Digitoday.fi, Uudet Lumiat: Tältä ne tuntuvat kädessä
- Tietoviikko.fi, Lumia 920:lla voi poistaa ei-toivotun henkilön kuvasta
- Taskumuro, Nokia tarjoaa uusiin Lumia-malleihinsa useita langattomia latausvaihtoehtoja
- Dpreview.com, Nokia Lumia 920 promises PureView, but it’s no 808.
- Dpnow.com, Nokia and Microsoft reveal new flagship Windows 8 smartphones
- Photographyblog.com, Nokia Lumia 920
- ePhotozine.com, Nokia Lumia Range Of Smartphones Announced
YouTube, Photoshop tutorial: Introducing the Patch tool | lynda.com. Video, kesto 4:17.
The Online Photographer, iPad Followup. Muutama hajamiete. Pari iPadilla otettua kuvaa onnistui hämmästyttävän hyvin.
Dpreview.com, Corel announces PaintShop Pro X5.
Petapixel.com, Casio QV-10: The First Digital Camera that Offered an LCD Screen and Live View. Ja vuosihan oli 1995.
Fredmiranda.com, Canon EOS 1D X Review.
|
05.09.2012 (linkki) |
Noora Isoeskeli esittelee näyttelyään Temporary Happiness huomenna 6.9. klo 17 alkaen Valokuvagalleria Hippolytessa.
Marja Pirilä: Sisäiset maisemat, Milavida, Silmät ja suu
30.9.2012 asti
Jyväskylän Grafiikkakeskuksen ja Luovan valokuvauksen keskuksen toiminnot yhdistyivät syyskuun alusta lähtien Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamoksi, johon kuuluvat Galleria Ratamo sekä grafiikan ja valokuvauksen työtilat. Samalla koko toiminta siirtyi Halosen talosta Jyväskylän Veturitalleille.
Galleria Ratamon avajaisnäyttelynä on valokuvataiteilija Marja Pirilän näyttely, joka koostuu Pirilän kahdesta uusimmasta camera obscura -projektista: Sisäiset maisemat - Inner landscapes (2011), jonka hän on tehnyt yhteistyössä japanilaisen keramiikkatyöparin Satoko Sai + Tomoko Kurahara kanssa sekä Milavida (2012). Lisäksi näyttelyssä on veistosmainen camera obscura -teos Silmät ja suu (2006), jonka Pirilä on tehnyt yhdessä Petri Nuutisen kanssa.
Camera obscura -ilmiö on inspiroinut valokuvataiteilija Marja Pirilää jo yli kaksikymmentä vuotta.
Galleria Ratamo
Veturitallinkatu 6, Jyväskylä
ti-su 11–18
Mustavalkoinen Kotka - 120 vuotta kuvina
22.9.2012 asti
Kotka-seura on koonnut seuran vanhoista valokuvista näyttelyn, joka kertoo kotkalaisesta elämästä 1800-luvun lopulta nykypäiviin. Alueellisesti näyttely on rajattu Kotkansaareen, Hovinsaareen ja aivan lähisaariin. Kuvien aiheina on teollisuus ja sahat, kauppa, satamat ja laivat, katunäkymät, kadonneet rakennukset, sodat 1939-44, vapaa-aika ja tapahtumat sekä vanhat kartat.
Näyttelyyn valittiin parisataa kuvaa yli 3000 kuvan kokoelmasta.
Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16
Leo Vuorinen, Heikki Simpura, Kauko Paksula: Karnaistenkorpi - korpi kaupugissa
29.9.2012 asti
Näyttely esittelee Lohjan Karnaistenkorpea, joka on eteläisen Suomen viimeisiä vanhoja luonnonmetsäalueita. Karnaistenkorpi on erikoinen urbaani korpi, Suomen ainoa moottoritien päällä sijaitseva korpialue.
Lohjan pääkirjasto
Karstuntie 3, Lohja
ma-pe 10-20, la 10-15, aattoina 10-17
Jo perinteiset ilotulituksen SM-kisat järjestetään huomenna torstaina 15. kerran 6.9.2012 alkaen klo 21. Paikka on Helsingin Taka-Töölö, ilotulitteet ammutaan Rajasaaresta merelle päin Hietaniemen uimarannan suuntaan taivaalle. Nelonen.fi sekä Stadissa.fi. Huomenna sitten enemmän ilotulitukseen linkkejä. Tässä muutama Mikael Rantalaiselta:
Luontokuva.org, Vuoden Luontokuva 2012 -tapahtuma 20.10.2012. Pääjuhlapaikka on Finlandia-talo. Lauantai klo 12 - 21. Messut ja näyttelyt klo 16 - 20 vapaa pääsy. Muut hinnat sitten 10 euroa - 42 euroa. Jäsenille vähän halvemmat pääsymaksut.
Northernexposures, Lowepro Pro Messenger 180 AW -olkalaukku, 4.9.2012. Viikko sitten ostin olkalaukun, tarkemmin sanottuna Lowepro Pro Messenger 180AW -mallisen. Minulla on pykälää pienempi olkalaukku jo ennestään Lowepro Classified 140AW. Hinta oli mielestäni suhteellisen korkea olkalaukuksi, n. 130e.
Hilavitkutin.com, Samsung Galaxy Camera Hilavitkuttimen käpisteltävänä. Pokkarissa netti, Android 4.1. Kosketusnäyttö 4.8 tuumaa. Video, kesto 5:40.
Iltalehti.fi, Tämä kuva voitti Iltalehden lomakuvakisan.
Photo.net, foorumi.
Digitalcameraworld.com.
Digital Photography School.
ePhotozine.com.
Dpreview.com, BJP looks at Instagram and what it means for professional photographers. BJP = The British Journal of Photography.
Digital Pro Talk, Technique Tues: My Five Favorite Lighting Techniques When Shooting Weddings. Isot häät, avustava kuvaaja myös käytössä. Useita eri tekniikoita.
Lensrental.com, Tamron 24-70 f/2.8 VC issue. 29 objektiivia, kolmessa ei ole liima pitänyt, objektiivin sisällä on yksi linssistön osa irrallaan. Uusissa malleissa voi aina alussa olla ongelmia.
IR, One digital camera accessory you should never be without. Lcd-näytön suoja, iskuja vastaan.
Dpreview.com, Accessory Review: Phottix Odin TTL Flash Trigger for Canon. $329.99. Iso lcd-näyttö, TTL.
Petapixel.com, A Kitchen Timer That Masquerades as a Friendly Camera Kit Lens. Keittiöön munakello, joka näyttää objektiivilta. $14.
|
04.09.2012 (linkki) |
Jore Puusa, Nikon D800 loppuraportti, 3.9.2012. Päädyin ostamaan D800 kameran itselleni, tosin änkyttämällä -joka tarkoittaa osamaksua turumurteella;-)
F5.6-klubi, ti 4.9.2012, klo 19.00. Syksyn ensimmäinen F5.6-klubi hikoilee visuaalisen moniottelijan, urheiluun erikoistuneen valokuvaajan Kari Kuukan tahtiin. Vapaa pääsy.
- F5.6 on valokuvaajien ja kaikkien valokuvasta kiinnostuneiden oma klubi, joka kokoontuu joka kuukauden ensimmäisenä arkitiistaina Kansallisteatterin Lavaklubilla.
- Kari Kuukka, F 5.6 in Helsinki (Tuesday 4.9. at 19.00). Photo Do pyysi pitämään pienen esityksen ensi tiistaina 4. syyskuuta Kansallisteatterin F5.6-klubilla urheilukuvista ja urheilun kuvaamisesta (ilmeisesti ketään oikeasti asiasta tietävää ei ollut saatavilla :-) ).
Kaleva.fi, Dokumentoiva valokuva pitää edelleen pintansa. Valokuva syntyi aikoinaan mustavalkoisena siksi, ettei värikuvia kyetty ottamaan ja valmistamaan. Kun mustavalkoisuus riisuu maailmasta värit, sen voi väittää antavan todellisuudesta kavennetun kuvan. Mutta yhtä lailla voi sanoa niin, että mustavalkoisuus nostaa esiin sellaista, mikä voisi hukkua kuvien väreihin.
Sulantoblog.
- Vertailussa Canon 5Dmk3 ja Panasonic LX7, 3.9.2012. Kaiken säätämisen jälkeenkin Canonin kuvassa on tiettyä, sanoisinko hehkeyttä, joka puuttuu Panasonicin kuvasta. Dynamiikka ja paikalliskontrasti ovat Canonin ison kennon tallentamassa kuvassa paremmat ja pikselitasolla tietenkin yksityiskohdat, mutta tässä olin enemmän kiinnostunut kuvan sävyistä. Lopuksi voisi kuitenkin todeta, että ainakin nettikäytössä molemmat toimivat hyvin ja ilman vertailukohtaa olisi miltei mahdoton sanoa kumpi on kummalla kuvattu.
- 500px ja taas yksi video, 1.9.2012. Videossa ääni on kaikista tärkein osa, eikä sen tallentaminen aina ole niin helppoa. Tällä videolla näkyy ja kuuluu erittäin hyvin kuinka hyvin tai huonosti äänen voi tallentaa.
Janneheimonen.net, Huuhkaja – Eurasian Eagle-Owl – Bubo bubo – kuva lisätty galleriaan, 2.9.2012. Ylläoleva kuva jossa huuhkajan poikaset ovat pesällään on otettu vuonna 2011, jolloin pöllöjen ruokapolitiikka alkoi olla aika huonolla mallilla.
MTV3, 12 ovelaa keinoa – näin ruokien mainoskuvissa huijataan.
Tietokone.fi, Tietokoneen komponenttitiedot selville nopeasti ja helposti. HWiNFO32 4.02. Ilmainen.
Photo.net, foorumi.
Digitalcameraworld.com.
Digital Photography School.
Pixiq.com, EOS 1DX versus EOS 600D: which is best for you?
Petapixel.com.
YouTube, How to sharpen digital photographs in Photoshop | lynda.com tutorial. Video, kesto 4:15.
IR, The Camera Bag: Beam stealth photos of wildlife to your phone with this cellular trail camera. Riistakameroista. $328.95.
IR, Photo Tutorial: How to shoot a tasty bottle of beer for a Heineken ad. Olutpullon kuvaamista, kaupan päälle ohjeet hampurilaisen ja höyryävän kahvikupin kuvaamiseen.
Strobist, Bounce-Wall: The Genius/Insanity Line Goes Commercial. California Sunbounce esittelee Photokinassa. Bounce-Wall. Varren päähän kiinnitetään heijastava levy, varsi kiinni kameraan. Hinta ei vielä tiedossa. 8.9.2012: 99 dollaria / euroa.
Luminous Landscape, Sigma DP2 Merrill Review. Medium Format Image Quality In a Pocket Sized Camera? Taskukokoinen kamera, kroppikennokokoa, 46MP X3 Foveon. Kiinteä 30mm f/2.8, vastaa 45mm. 15 megapikselin kompaktikamerasta 26 megapikseliä vastaava kuvanlaatu. Iso liuta puutteita, mutta ne hyvät puolet...
|
03.09.2012 (linkki) |
Foorumilaisten kuvia:
- paralympiaurheilu.fi (linko2), blogi. Tekstiä ja kuvia Lontoosta, Tähden maailmanennätyksestä ym.
- mjunttil.kuvat.fi (22norsu), Elokuu, August 2012
- pekkasavolainen.galleria.fi (PekkaSav), Espa (4201 x 2795 pikseliä). Kuvattu ylhäältä.
- mikkopaakkonen.pictures.fi, Luontokuvia Etelä-Suomesta, BlackWhite
- Petri Kekkonen (Rockford), Cinque Terre. Yhdeksän kuvaa.
Jore Puusa, Helsingin Sanomat...laatulehti? 2.9.2012. HS julkaisee Aapo Huhdan ja Noora Mattilan repparin merimiehistä. Aiemmin käyttämäni adjektiivit ovat jo kuluneet puhki, ala-arvoinen ei enää merkitse mitään, senparemmin kuin surkea tai laadutonkaan. Tyydytään siis substantiiviin, limbo kuvaa täydellistä epäonnistumista.
Timon Poikkitiedepalsta, Uutta kuvajournalistista kuvakieltä, 2.9.2012. Poikkitieteilijä ottaa 50 vuotta Hesaria tilanneen lukijan kompetenssilla kantaa Hesarin kuvajournalismiin. Pisteet eivät nouse kovin korkealle. Myös syitä pohditaan.
Photo.net, foorumi.
Digitalcameraworld.com.
APhotoEditor, It Only Takes One Person To Drive Down Rates And Lower The Bar. Linkki juttuun (pikkukaupunki Aspen; USA), kommentit mielenkiitnoisia.
- Fotocouncilor-blogi, It Only Takes One. Aspenin paikallinen kauppakamari tarjosi valokuvaajalle "työtä", ei palkkaa. Mutta aina löytyy joku, joka tekee ilmaiseksikin...
Digital Photography School.
Light Stalking, Is Film Truly Superior to Digital? Toistakymmentä vuotta tästä on kiistelty. Vastaus on kyllä ja ei.
Petapixel.com, Time-Lapse Videos of Old B&W Photos Being Infused with Color. Vanhat mustavalkokuvat Photoshopilla värillisiksi. YouTube-videoita. Näytetään värittämisprosessit.
Diyphotography.net, How to Shoot the Moon – in Honor of Neil Armstrong.
Earthboundlight.com, The Ins and Outs of Photoshop Layer Groups, 2.9.2012.
ePhotozine.com, 10 Tips On Photographing Flowers Indoors And Outside. Lyhyesti.
|
02.09.2012 (linkki) |
Jore Puusa muistelee.
- Kremlin kellot, 27.8.2012. Kävin (ja kollegani kävivät useamminkin) kymmeniä kertoja Moskovassa ja muissa Neuvostoliiton kaupungeissa aikana, jolloin suomalainen ulko- ja sisäpolitiikka kierrätettiin hyväksyttäväksi suuren itäisen naapurimme kautta.
- Laulu kuolleelle apinalle, 27.8.2012. Kranaatit on varmaan säädetty herkiksi, jolloin ne osuessaan lehvästöön räjähtävät ja sirottavat sirpaleita alaspäinkin.
- Afganistanissa lehmätkin kuolevat sirpaleisiin, 26.8.2012. Horjuimme Länsi-Himalajan Afganistanin puoleista solaketjua alas vapautetuille alueille. Ylös Pakistanista kiivetessä menetin lusikallisen lihaa kummastakin kantapäästäni.
- Rihlataan, 25.8.2012. Kuvassa mies työntää kiväärin piippuun vanhan kirvesmiehen pumppumeisselin kaltaisella päättymättömällä kierteellä varustettua tankoa jonka päässä on...mitä lienee.
- Puhallus, 25.8.2012. Lehtikuvassa teimme valtavan määrän kuvituskuvia. Kun banaanien hinta nousi hintasäännöstellyssä Suomessa, teimme juttuun kuvan. Joskus ihmettelin, eikö Iisalmessa ollut banaaneja kun kuva piti ottaa Helsingissä.
- Odotusta, 25.8.2012. Raatokeikoilla ja armeijassa odotetaan.
- Rautainen aika, 24.8.2012. Kuvasin Rauta-ajan tekoa kolme - neljä kertaa ja olin mukana myös Helsingissä studioilla, joissa sisäkuvia tehtiin.
- Teheran 1979, 21.8.2012. Olen puistossa, koska aamulla tästä on löytynyt kolme tapettua opiskelijaa.
Kari Kuukka, F 5.6 in Helsinki (Tuesday 4.9. at 19.00). Photo Do pyysi pitämään pienen esityksen ensi tiistaina 4. syyskuuta Kansallisteatterin F5.6-klubilla urheilukuvista ja urheilun kuvaamisesta (ilmeisesti ketään oikeasti asiasta tietävää ei ollut saatavilla :-) ).
- Tilaisuus on ilmainen ja avoin; aika ja paikka siis: Tiistai 4.9. klo 19, Kansallisteatteri lavaklubi
Suomen Lehtikuvaajat ry, syyskuun kuvaaja on Miikka Pirinen.
Niklas Sjöblom, Taivasalla.net, kuvien julkaisutahti on harventunut. Viimein kuva on elokuun viimeiseltä päivältä, täyskuu ja Uspenskin katedraali.
Tietoviikko, Tiesitkö nämä valokuvaussovellukset? IDG News Service, video, kesto 2:50. Älykännyköiden valokuvasovellukset esittelyssä. Pixlr-o-matic, Adobe Photoshop Express (vältä), timelapse, Facebook Color, Dropbox, Picasa, Photogrid,
Photo.net, foorumi.
Digitalcameraworld.com.
Digital Photography School.
ePhotozine.com, Infrared Architectural Photography Tips. Lyhyesti.
Pdonline.com, What’s Your Niche: Ophthalmic Photographer. Ihmissilmää kuvaamassa.
Dpreview.com, foorumi, Canon 70-300mm L for $185....damn ethics. USA:n Amazon, kittipakettiin liittyen sai vielä tarjouksessa tavallisen 70-300mm objektiivin halvemmalla, vain $185. Amazon lähetti vahingossa $1.400 maksavan objektiivin. Tilaaja otti tietenkin heti yhteyttä ja kertoi saaneensa vahingossa paljon kalliimman objektiivin. Mitä Amazon vastasi?
|
01.09.2012 (linkki) |
Pekka Potka, Näyttövedostus ja tulostus Lightroomilla, 29.8.2012. ...Muokkaan usein kuvieni värit voimakkaiksi. Hyvin kalibroitu ja profiloitu monitori, väriarvojen mittaaminen kuvasta ja paljon kokemusta vedostamisesta tekevät mahdolliseksi ennustaa suhteellsien tarkasti missä voimakkuuden rajat menevät. Mutta ei tasapainoilu noin onnistu aina.
Sulantoblog.
- Haluan kameran, jolla saan hyviä kuvia hämärässä, 31.8.2012. Olen tälläkin viikolla saanut useita sähköposteja lukijoiltani, jotka haluavat ostaa järjetelmäkameran ja he pyytävät minulta suositusta. Uuden ja tulevan kameran toivottavia ominaisuuksia on monia, mutta yksi toiveominaisuus on ylitse muiden. Kameralla pitäisi saada hyviä kuvia hämärässä.
- Panasonic G Vario 45 -150 mm f/4 - 5.6 kokeilussa, 30.8.2012. Panasonic 45 - 150 millinen on uusi ja suhteellisen edullinen telezoom m4/3 järjestelmään. Edullisuus tuntuu hieman muovisena rakenteena, mutta ei Pana kuitenkaan miltään halpisrimpulalta vaikuta.
- Panasonic G5 kokeilussa, 27.8.2012. Panasonicilta on tullut uusia järkkäreitä melkoisella vauhdilla. Uusin on mallimerkinnältään G5 ja se on yhdeksäs Panasonicin Micro 4/3 kamera.
Peter Forsgård.
- Videokuvaamisesta ja valokuvauksen muuttumisesta, 1.9.2012. Rajala Proshop järjesti kaksi Philip Bloomin luentoa tällä viikolla. Olin torstaina iltapäivällä kuuntelemassa hänen luentoaan.
- Toisilta oppimisen juhlaa, 31.8.2012. ...Miten tämä liittyy valokuvaukseen? Yksinkertaisesti siten, että olin tuolla mukana opettamassa. Aiheenani oli kännykkäkuvaaminen.
- Varastavatko verkkopalvelut kuvasi? 29.8.2012. Viime aikoina on taas noussut keskustelu siitä, että varastavatko erilaiset verkkopalvelut valokuvat omaan käyttöönsä? Juridisesti ottaen eivät. Verkkopalveluiden käyttöehdoissa on määritelty kuvien oikeuksien siirto.
- Fotografiska noussut selkeäksi ykköseksi, 29.8.2012. Tukholmassa sijaitseva Fotografiska-valokuvagalleria/museo on noussut varsin nopeasti pohjoismaiden ykkösmuseoksi valokuvauksen alueella.
Yle.fi, Nettiin ladatut valokuvat voivat paljastaa kotitalosi. Kännykät ja digikamerat saattavat käyttäjän tietämättä tallentaa valokuviin yksityiskohtaista tietoa, jonka perusteella voi selvitä esimerkiksi nimimerkin suojissa kirjoittavan bloggaajan henkilöllisyys.
Tietokone.fi, Gimp kasvoi vihdoin oikeaksi Mac-ohjelmaksi. Gimp 2.8.2. Avoimeen lähdekoodiin perustuva Gimp on monipuolinen ja suosittu kuvankäsittelyohjelma. Mac-version ongelmana on tosin ollut aidon Mac-käyttöliittymän puuttuminen. Uusimman version ilmestyttyä Gimp on vihdoin oikea Mac-ohjelma.
Tekniikan Maailma, Sony NEX-5R tarkentaa nopeasti ja päivittyy netistä ladattavilla sovelluksilla. Sonyn peilittömien järjestelmäkameroiden uusin malli NEX-5R sisältää nopeaksi ja tarkaksi kehutun fast hybrid -automaattitarkennuksen. Vaihetunnistus määrittelee ensin kohteen etäisyyden, minkä jälkeen kontrastitarkennus huolehtii hienosäädöstä.
- Langaton wlan-yhteys mahdollistaa kuvien ja videoiden helpon ja nopean siirron puhelimeen, tietokoneeseen tai taulutietokoneeseen. Kameraan voi myös ladata sovelluksia Sony PlayMemories Camera App -palvelusta. Palvelu avautuu Suomessa lokakuussa. Sovellusten avulla kameraan on mahdollista päivittää uusia kuvaus- ja kuvankäsittelyominaisuuksia. Sony NEX-5R tulee myyntiin lokakuussa 775 euron hintaan.
Photo.net, foorumi.
American Photo, Photojournalism of the Week: August 31, 2012. 11 kuvaa.
Digitalcameraworld.com.
Digital Photography School.
Photographyblog.com, Samsung Galaxy Camera Interview: £399, October Launch, First of Many Android Cameras. Kysymyksiä ja vastauksia. Kamera, jossa 3G/4G sekä Wi-Fi. 16.3 megapikseliä, 4.8 tuuman kosketusnäyttö, Android-käyttöjärjestelmä. 23-481mm, 21-kertainen zoom.
Petapixel.com, Behind the Scenes with New York Times Sports Photographer Barton Silverman. Video, kesto 6:48.
ePhotozine.com.
IR, Friday Photo Tip: 2 accessories your camera shouldn’t be without. Lcd-näytön suoja, pokkaridigille uv-suoja linssin eteen (ei tarvitse kierteitä, uv-kalvoa).
Photographyblog.com, Plustek OpticFilm 120 Now Available to Pre-Order.
- (näytti löytyvän suomalaisen Reaxonin listoilta...)
Petapixel.com, New Sony A99 and NEX-6 Sightings and Specs, Unveiling on September 12th. Photokinan alkuun on alle kaksi viikkoa kaksi ja puoli viikkoa. 18. - 23.09.2012.
Fotosidan.se, Snabb batteriblixt från Profoto. Profoto Pro-B4 1000 Air. Paino 9,8kg. 57.000 Skr (ei alvia), 6.840 euroa. Esittely Photokinassa.
|
|
Elokuun 2012 uutiset |
|
| sivun alkuun | Kaikki uutiset |
|
|
|
Hae Google:sta
|
|