Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 

Helmikuu 2008

29.02.2008    (linkki)

HS, Esko Männikkö on Deutsche Börse -palkinnon finalisti. Yksi neljästä finalistista, palkinto on arvoltaan 40.000 euroa. Elina Brotherus oli vuonna 2002 ehdokkaana.

Taloussanomat, Tullimaksut yllättävät nettitilaajan. Suomalaisten nettitilaukset USA:sta ovat kasvaneet vuodessa 30% - 40%. Vaatteista maksetaan 12%:n tulli, lenkkitossuista jopa 17%. Päälle alv, joka maksetaan hinnasta, johon on lisätty maahantuonnista perittävät maksut ja tulli. Alv on tavallisesti 22%, elintarvikkeilla 17% ja kirjoilla 8%. Tullia ja alv:ia ei peritä, jos niiden määrä jää alle 10 euron. Jos paketin arvo ei ylitä tätä rajaa, posti toimittaa paketin kotiin (kyse on siis EU:n ulkopuolelta tilatuista tavaroista). Muuten paketti pysähtyy tulliin ja kotiin tulee saapumisilmoitus, jossa kerrotaan mistä lähetyksen voi hakea.

  • Pääkaupunkiseudulla asuvat noutavat pakettejaan lentokentän kupeesta tai Helsingistä pääpostitalosta. Muissa kaupungeissa tavarat viedään paikalliseen tulliin ja asiakas käy siellä tullaamassa.

HS, Igglon valokuvat Helsingin palomiesten avuksi.

KAMERA 2008 - valokuvauskilpailu Kameraseuran jäsenille. Kuvien viimeinen jättöpäivä on tänään klo 18.00.

Turun Sanomat, Les Misèrables -joukkue nostattaa kapinaa taiteilijoiden aseman puolesta.

  • Yrittäjäksi taiteilija ei kurjien mielestä sovi, koska hänen tärkein päämääränsä ei ole tehdä kaupallisia tuotteita.
  • Jos taiteilija on työtön, hän ei saa tehdä mitään, mikä liittyy hänen ammattiinsa. Päinvastoin, hänen pitäisi jopa myydä työvälineensä kelvatakseen työttömäksi työnhakijaksi. Tämä kaikki taas merkitsee ammattitaidon rappeuttamista.
  • - Joukkue esittäytyy ensi kerran lauantaina kauppatorilla ja jatkaa elämäänsä video- ja valokuvateoksina tulevilla nettisivuillaan ja fanituotteina, Ekholm kertoo.

Rob Galbraith, Most of the POYi contest winners posted. POYi = Pictures of the Year International.

A Photo Editor -blogi, Searching For Photos That Don’t Exist. Tietynlaisten kuvien löytäminen kuvatoimistojen tarjoamista kuvista on mahdotonta.

Digital Photography School, Time for Landscape - Weather and Landscape Photography.

Photographyblog.com, New Jalbum.net Website.

Photographyblog.com, Canon Leads in Europe. Vuonna 2007 Euroopan ykkönen sekä kompaktidigeissä että järjestelmädigeissä (48.7%). Viime vuonna Canon 400D -järjestelmädigiä myytiin Euroopassa 700.000 kpl.

IR, First shots posted from Sigma DP1! Kompaktidigissä järjestelmädigin kenno.

Tiffen.com, Ken Rockwell On Optical Filters.

  • (Ensimmäinen virke: "A master photographer, engineer, teacher and web publisher tells you how and why he uses traditional optical filters to create award-winning digital images!"... Siis onko Ken Rockwell oikeasti tällainen?...Miten voi suhtautua vakavasti henkilöön, joka tekee pitkän ja perusteellisen arvion kamerasta/objektiivista, jota ei ole edes nähnyt? ym. ym. ...Vaarallista on se, että välillä Rockwell kirjoittaa asiaa, välillä täyttä sooppaa... Jollei lukija ole perehtynyt aiheeseen, niin ei voi tietää, onko kyseessä soopa vai fakta...)

Epuk.org, Stolen pics accepted by iStockphoto.

Adorama.com, No full-frame rangefinder, says Leica. Ei ainakaan tänä vuonna.

Fotosidan.se, God fotografi för en god sak.

IR, Olympus Stylus 790 SW. 7 megapikseliä, 3-kertainen zoom, 38-114mm, iskun- ja vedenkestävä. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 300 euroa.

Photozone.de, Sigma AF 12-24mm f/4.5-5.6 EX DG. Sony Alpha (APS-C). Täyden ruudun kennolle, kroppikennolla ominaisuudet eivät enää olekaan niin hyviä. Kierre 82mm. Vääristymiä vähän, 24mm:n kohdalla ei oikeastaan ollenkaan. Laatu voi vaihdella.

Reghardware.co.uk, Canon Digital Ixus 70. Vuosi sitten julkistettu malli, USA:ssa Canon PowerShot SD1000. 7 megapikseliä, 35-105mm, 3-kertainen zoom, ei kuvanvaakaajaa, 2.5 tuuman lcd-näyttö, pienikokoinen. Suomen Canon. Suomen hinta on alle 200 euroa.

Wrotniak.net, Making the E-3 Work Your Way.

Trustedreviews.com, Lexmark C500n. M/v-laser, jolla voi printata myös värikuvia. Arvosana 7/10. HInta on £188, 246 euroa.

 

28.02.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Petteri Järvisen blogi, Havaintoja digimaailmasta.

  • Älä tilaa kameraasi täältä: Avillonbroker.com, 24.2.2008. "...Kuten useasti on varoitettu, liian edulliset verkkokaupat herättävät epäilyksiä. Tässä tapauksessa hälytyskellojen pitäisi soida viimeistään siinä vaiheessa, kun tilaussivu kertoo kaupan sijaitsevan Venäjällä, ja vaikka sivulla on katuosoite ja puhelinnumero, alle 50 kappaleen tilauksia otetaan vastaan vain sähköpostilla...."
  • Järvisen saaman sähköpostin mukaan ainakin yhtä suomalaista huijattiin

Valokuvatorstai, 81. haastesana on "valinnan vaikeus ". Osallistua voi viikon ajan.

  • Osallistuminen tavalliseen tapaan, kuvausaikaa on viikko. Ohjeet.
  • 80. haasteen "Jotain rajaa!" otti vastaan 135 kuvaajaa

Tekniikka & Talous, Sony lähti kusettamaan kamerakaupassa. Sony DSC-W300:n megapikselimäärä on 13.6 ja nimellinen ISO 3200. Kuvan laatu heikkenee, kun yksittäisen pikselin koko pienenee. Järjestelmäkameroiden kenno on tyypillisesti noin postimerkin suuruinen, kun taskukamerassa se on sormenkynnen kokoluokkaa.

Pingstate.nu, Foorumi. Viestejä eri alueilta.

Taik, Kuvan hakuopas.

HS, Lasipalatsi ympäristöineen muuttuu valoteokseksi. Torstai-illasta alkaen klo 17, yöllä klo 2 sammuvat. 2.3.2008 saakka.

Suomen Kulttuurirahasto, apurahat 2008, valokuvataide.

  • Valokuvaaja Martti Anttila Myönnetyn apurahan määrä: 6.000 valokuvanäyttelyn järjestämiseen, E. J. Längmanin rahastosta
  • Valokuvataiteilija Jaakko Heikkilä Myönnetyn apurahan määrä: 18.000 taiteelliseen työskentelyyn, Alli ja Kaarlo Sahlanin rahastosta
  • Valokuvataiteilija Tiina Itkonen Myönnetyn apurahan määrä: 10.000 valokuvanäyttelyn ja -kirjan toteuttamiseen, Eeva Rauhankallion rahastosta
  • Valokuvaaja Ari Jaskari Myönnetyn apurahan määrä: 9.000 taiteelliseen työskentelyyn, Ida Sabina Packalénin rahastosta
  • Valokuvataiteilija Raakel Kuukka Myönnetyn apurahan määrä: 8.000 retrospektiivisen näyttelyn järjestämiseen, Huhtamäen rahastosta
  • Valokuvataiteilija Heini Lehväslaiho Myönnetyn apurahan määrä: 8.500 taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen, Yleisrahastosta
  • Valokuvaaja Jouko Leskelä Myönnetyn apurahan määrä: 18.000 taiteelliseen työskentelyyn, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta
  • Valokuvaaja Leena Louhivaara Myönnetyn apurahan määrä: 4.500 taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta
  • Teemu Niskanen Myönnetyn apurahan määrä: 3.000 valokuvanäyttelyn järjestämiseen, Alli ja Kaarlo Sahlanin rahastosta
  • Valokuvataiteilija Riitta Päiväläinen Myönnetyn apurahan määrä: 18.000 taiteelliseen työskentelyyn, Yleisrahastosta
  • Valokuvataiteilija Vesa Ranta Myönnetyn apurahan määrä: 18.000 taiteelliseen työskentelyyn, Yleisrahastosta
  • Valokuvaaja Hans von Schantz Myönnetyn apurahan määrä: 18.000 valokuvanäyttelyn valmistamiseen, Anni ja S. Pajarisen rahastosta
  • Tait. maisteri Magnus Scharmanoff Myönnetyn apurahan määrä: 3.500 näyttelyn järjestämiseen, Yleisrahastosta
  • Valokuvataiteilija Sanni Seppo Myönnetyn apurahan määrä: 18.000 taiteelliseen työskentelyyn, Yleisrahastosta
  • Tait. tohtori Juha Suonpää Myönnetyn apurahan määrä: 18.000 suomalaisen valokuvataiteen kansainvälistymistä käsittelevän kirjan kirjoittamiseen, Ida Sabina Packalénin rahastosta
  • Valokuvataiteilijoiden värivedostusosuuskunta Värinä Myönnetyn apurahan määrä: 20.000 suurkuvatulostimen hankintaan, Yleisrahastosta
  • Valokuvaaja Sakari Viika Myönnetyn apurahan määrä: 18.000 taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen, Eevi ja Eemil Tannisen rahastosta
  • Valokuvaaja Päivi Eronen Myönnetyn apurahan määrä: 5.000 näyttelyn järjestämiseen, Aliisa Pitkäsen rahastosta
  • Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry Myönnetyn apurahan määrä: 30.000 valokuvakeskustoimintaan Etelä-Karjalassa
  • Valokuvaaja Kirmo Wilén Myönnetyn apurahan määrä: 2.000 Parikkalan kunnan rajavyöhykkeen nykytilan dokumentointii
  • Mikkelin kameraseura ry Myönnetyn apurahan määrä: 2.000 valokuvaustapahtuman ja kilpailun järjestämiseen
  • Valokuvaaja Peter Strebel Myönnetyn apurahan määrä: 4.000 Juva maatalouspitäjänä -näyttelyn valmistamiseen, Juvan 550-vuotisrahastosta
  • Valokuvaaja Risto Raunio ja Koillismaan Nuoret Luontokuvaajat Myönnetyn apurahan määrä: 4.500 Pohjoisen luonnon herääminen nuoren valokuvaajan silmin -lasten ja nuorten valokuvausprojektin toteuttamiseen, Fanny ja Yrjö Similän rahastosta
  • Valokuvataiteilija Markus Henttonen Myönnetyn apurahan määrä: 4.000 näyttelyn järjestämiseen, Orimattilan Säästöpankin rahastosta

Trekearth.com, kuvia ympäri maailmaa, Suomikin on edustettuna.

Photocritic.org, The dirty tricks of food photographers.

Digital Photography School, Low Light Digital Photography.

Strobist, Who Are Your Photos Really For?

c|net, Underexposed, Start-up lets you fix focus after snapping the shutter. Kuvan voi tarkentaa kuvan ottamisen jälkeen, syväterävyyttäkin voi säätää. Toimii paremmin hämärässä. Huono puoli on, että vain osa kennon tarkkuudesta käytetään lopulliseen kuvaan. Vasta idea-asteella.

Rob Galbraith, Nikon USA rolls out new website design, blog.

Makezine.com, DIY Waterproof Camera Enclosure.

Popular Photography, Lensbaby Tutorial.

Photographyblog.com, 122 Million Digital Cameras by 2010. USA:n ja Euroopan osuus on 59%.

Rob Galbraith, Canon EOS-1D Mark III autofocus analysis article updated.

c|net, Canon EOS-1Ds Mark III. 21 megapikseliä, täysikokoinen kenno, ISO 50 - 3200, 3 tuuman lcd-näyttö, Live View, 5 kuvaa sekunnissa, max. 56 jpg-kuvaa. Arvosana 9.0/10.0. Kysyntää riittää tämänkin hintaluokan kameralle, muutama kuukausi myyntiin tulosta kameraa ei taida löydy suoraan hyllystä. Suomen Canon. Suomen hinta on aavistuksen alle 8.000 euroa.

Creativepro.com, Canon EOS 40D. 10 megapikselin järjestelmädigi, kroppikerroin 1.6, 6.5 kuvaa sekunnissa, Live View (myös AF), 3 tuuman lcd-näyttö, säänkestävä (ei 1-sarjan tasoa). Suomen Canon. Suomen hinta yli 1.000 euroa.

Trustedreviews.com, Nikon D60. Arvosana 7/10. Mukana kittiobjektiivi joko kuvanvakaimella tai ilman. 10 megapikseliä, kroppikenno, 2.5 tuuman lcd-näyttö, jonkinlainen pölynpoisto. lcd-näyttö menee pois päältä automaattisesti, kun käytetään etsintä (95%). Nikon D60 -järjestelmädigiin käyvät sellaiset objektiivit, joissa on sisäinen tarkennusmoottori. kuvausvauhti kolme kuvaa sekunnissa. Pieni, kevyt ja halpa. Arvosana 7/10. Suomen Nikon. Suomen hinta kittiobjektiivin kanssa lienee vähän yli 600 euroa.

Dpreview.com, Canon PowerShot SD1100 IS. Euroopassa Canon Ixus 80 IS. Ultrakompakti, 8 megapikseliä, 38-114mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, optinen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Recommended. Suomen Canon, Canon Digital Ixus 80 IS. Suomen hinta on vähän yli 250 euroa.

Photographyblog.com, Panasonic Lumix DMC-FS20. 10 megapikseliä, 30-120mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näytöt, litteä kamera. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen Panasonic (otsikkona "Kompaktikamera aejuoäivän tilanteisiin") (26.3.2008: otsikko korjattu). Maaliskuussa myyntiin.

Pdonline.com, Hands on with the Wacom Cintiq 12WX. Vähän erilainen piirtopöytä. Ja hintakin on vain $999.

Pocket-lint.co.uk, Epson Photo Viewer P-5000 USB 80GB. £499.99, 656 euroa.

 

27.02.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • Kuvasto.urli.net, Saken Kuvasto, luontokuvia, paljon perhosia ja sudenkorentoja

Työministeriö, Valokuvaaja, 2 paikkaa, Anders Sport & Skolfoto. Lasten ja nuorten urheilutapahtumien kuvausta viikonloppuisin ja kesällä. Oma auto käytössä. Palkka, päiväraha, km-korvaukset.

  • Työaika viikonlopputyö, viikonlopputyö kesäisin
  • Työn kesto 3 - 6 kk
  • Haku päättyy 15.03.2008

Liikekieli.com, Vuoden tanssikuva -valokuvauskilpailun tulokset on julkistettu. Sijat 1 - 5 palkittiin, lisäksi annettiin yksi kunniamaininta. Palkintojen kokonaissumma on 2.500 euroa. Vuoden tanssikuva 2008 -kilpailuun saapui 195 kuvaa 81 osallistujalta. Vuoden tanssikuva 2008 -pääpalkinnon sai Taika Ilola kuvallaan Butoperformanssi 1.

Panttihuutokauppa Helsingissä 5.3.2008. Lähtöhinta on ohjeellinen.

DIGIKAMERA SAMSUNG S630 6.0 MP 40 e
1 USB-KAAPELI
- 44 euroa

DIGIVIDEOKAMERA SAMSUNG CAMCORDER VP-D21 160 e
1 LATURI 1 AKKU 1 LAUKKU
- poistettu

DIGIKAMERA NIKON COOLPIX L4 4.0 MEGAPIXELS 60 e
1 USB-JOHTO 1 TV-JOHTO KÄYTTÖOHJEET
- 46 euroa

OBJEKTIIVI NIKKOR 20/2.8 120 e
- 155 euroa

Tiede.fi, Elektroni filmattiin. No eipä ole kummoinen kuva.

Yle, Kasvaneet menot söivät Valtion taidemuseon ilmaiset opastukset. Ilmaisten opastusten lisäksi Valtion taidemuseossa on vähennetty ilmaisiltojen määrää. Aiemmin ilmaisiltoja tarjottiin kerran viikossa, nyt museoihin pääsee ilmaiseksi vain kerran kuussa.

The Online Photographer, It's Bigger, But Is It Better? Photoshop Bicubic vs. Genuine Fractals vs. BlowUp.

Strobist, RadioPoppers in the Wild. IR ja eTTL/iTTL yhdistettynä radioaaltojen pitkään kantamaan. Jatkossa muita halvempia malleja, esim. RadioPopper Jr. Ei vielä myynnissä.

Digital Photography School, Image Editing Software - An Introduction to Alternatives.

Los Angeles Times, Researchers Look to Spot Photo Hoaxes.

LetsGoDigital, Canon interview.

Makezine.com, HOW TO - time lapse video with a graphing calculator. Vanhalle TI:n graafiselle taskulaskimelle uutta käyttöä.

Makezine.com, The Polarized Polaroid Camera. Ruudulta kuva.

Makezine.com, Light-Field camera makes blurry images a thing of the past. Adoben innovaatiossa on 19 "objektiivia" yhdessä kamerassa. Softan avulla voidaan sitten yhdistää tai ottaa esille erikseen tarkaksi joku tai jotkut näistä 19 kuvasta.

The Wall Street Journal, The Rise of the 'Citizen Paparazzi'.

Rob Galbraith, Apple adds LED backlit option to 17-inch MacBook Pro.

Popular Photography, Nikon 14-24mm f/2.8G ED AF-S. Täyden kennon objektiivi, ammattikäyttöön, painoa 1 kg. Suomen Nikon. Suomen hinta on vähän alle 2.000 euroa.

Dpreview.com, Nikon AF-S DX 18-200mm VR. Kroppikennoisille (DX), 11.1-kertainen zoom, kuvanvakaaja. "Extremely soft at 135mm", muuten terävyys ok. Recommended (with reservations). Suomen Nikon. Suomen hinta on vähän yli 700 euroa.

Dpreview.com, Nikon 18-55mm f/3.5-5.6G AF-S VR DX NIKKOR. Kroppikennoisille (DX), halpis kittilinssi, jossa kuvanvakaaja. Recommended. Suomen Nikon. Yksinään hinta vähän alle 250 euroa.

Cameras.co.uk, Sony DSC S730. 7 megapikseliä, 3-kertainen zoom. Arvosana 77/100. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 150 euroa.

Trustedreviews.com, Casio Exilim EX-Z77. 7 megapikseliä, 3-kertainen zoom, ei kuvanvakainta, erittäin litteä. Arvosana 7/10. £96, 127 euroa.

 

26.02.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Vuoden Lehtikuvaaja 2007 -äänestys. Flash-sivut. Äänestysaikaa on 12.3.2008 asti. Ehdokkaita on kuusi. Joonas Brandt (A-lehdet, Helsinki). Rami Hanafi (Aamulehti, Tampere). Hannes Heikura (Helsingin Sanomat). Teemu Kuusimurto (freelancer, Helsinki). Heidi Piiroinen (Helsingin Sanomat). Niklas Tallqvist (Hufvudstadsbladet, Helsinki). Eniten ääniä saanut kuvaaja palkitaan Tampereella 14.3.2008.

  • tänä vuonna kisaan osallistui 111 valokuvajaa, 10 enemmän kuin viime vuonna
  • kuvia oli lähes 2.600 kpl
  • (Vähän pieniä kuvia... n. 500 x 328... Äänestyslomakkeessa olisi pitänyt kertoa, käytetäänkö yhteystietoja markkinointiin (varmastikin ei, mutta...)... Hannes Heikuran kuvat olivat tuttuja näyttelystä ja kirjasta)
  • 1.3.2008: sivuilla on nyt: "Tietojasi ei luovutete eteenpäin"

Markkinointi & Mainonta, Getty myytiin kalliilla. Yksityinen sijoitusyhtiö Hellman & Friedman maksoi 2.4 miljardia dollaria, 1.6 miljardia euroa. Etukäteisarvio 1.5 miljardia dollaria ylitettiin reilusti.

Digitoday, Adobe tuulettaa nettiä ja työpöytää sovellusalustallaan. Ajoympäristö ja kehitystyökalu ovat valmiita verkkosovellusten kehittämiseen.

Yle, Taksiryöstöt ovat vähentyneet kameroiden ansiosta. 3.000 taksissa on turvakamera, lisää asennetaan koko ajan. Taksin turvakamera on usein kiinteä infrapunakamera, jossa on laajakuvalinssi. Ryöstön yrittäjästä saadaan siis kuva myös pimeällä. Kamera ottaa kuvan jokaisesta taksiin astuneesta asiakkaasta.

MacMaailma, Applen käyttöjärjestelmä yhä suositumpi. Nettikäytössä Mac OS X viime maaliskuussa osuus 6.9%, nyt tammikuussa 7.57%.

Työministeriö, Graafikko, Kemppi Oy, Lahti.

  • Työaika kokopäivätyö
  • Työn kesto yli 12 kuukautta
  • Haku päättyy 11.03.2008

Suomen Löytötavarapalvelu, huutokauppa, tiistaina 26.2.2008 klo 19.
Tavaran näyttö klo 18.00-18.45. Paikka: Käpylän työväentalolla, Vipusentie 19, Hki 61. Poimintoja:

  • 254 Canon digital ixus 750,7.1Mp,1GB-muistikortti,toimiva
  • 256 Olympus Camedia C-180,5.1Mp,1GB-muistikortti,toimiva
  • 258 Canon digital ixus500,5.0Mp,512MB-muistikortti,toimiva
  • 260 Sony Cyber-shot DSC-W80,7.2Mp,1GB-muistikortti,toimiva
  • 262 Prosio Slim Neo,5.1Mp,128MB-muistikortti,toimiva
  • 264 Canon digital ixus 850 IS,7.1Mp,2GB-muistikortti,toimiva
  • 267 Pentax Optio M20,7.0Mp,128MB-muistikortti,toimiva
  • 269 Advent MP5,5.0Mp,256MB-muistikortti,toimiva
  • 271 Sony Cyber-shot,5.0Mp,128MB-muistikortti,toimiva,ei suomen
    kieltä
  • 292 Panasonic Lumix DMC-LX1,512MB-muistikortti,laturi
  • 295 Sony Cyber-shot,5.1Mp,128MB-muistikortti
  • 297 Canon PowerShot A530,5.0Mp,512MB-muistikortti

Aamulehti, Kenellä on Pirkanmaan upein vanhojenpäivänpuku? Äänestä nyt! Vähän yli 50 kuvaa, äänestysaikaa on 3.3.2008 saakka.

  • (pukuihin on varmaan panostettu, mutta kuvien ottamiseen ei...)

Dpreview.com, Sonylta kaksi uutta mallia.

  • Sony DSC-H50, Sony DSC-H9:n seuraaja, 9 megapikseliä, käyttäjä voi valita kohinanpoiston määrän. Valkotasapainon ja valotuksen haarukointi, dynaamisen alueen optimointi. Hymyntunnistusta, lasten/aikuisten kasvojen tunnistusta. 31-465mm, 15-kertainen zoom, kuvanvakaaja, elektroninen etsin, 3 tuuman kääntyvä lcd-näyttö. Myyntiin toukokuussa, $400 (euroina hinta varmaankin sama). Ks. myös IR.
  • Sony launches 13.6MP W300, 13.6 megapikseliä pokkarissa (!), 35-105mm, 3-kertainen zoom, etsin, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Myyntiin toukokuussa, $350 (euroina hinta varmaankin sama). Ks. myös IR.

Rob Galbraith, Photographer represents himself, wins nearly US$20,000 in copyright infringement case. Yksi kuva julkaistiin ilman lupaa, kolmen vuoden jälkeen oikeuden päätös.

Earthboundlight.com, Smart Filters: Photoshop Gets a Bit Smarter (Photo Tip of the Week). Photoshop CS3.

Strobist, Reader Question: What Zoom Setting for an Umbrella? Kirjoittaja käyttää sateenvarjon läpi ampuessaan salamassa 24-28mm asetuksia, salamavalon heijastuessa sateenvarjosta asetus on 50-70mm. Onko tämä oikea tapa?

Kingston.com, Icons of Photography, Gerd Ludwig.

Digital Photography School, Create Your Own Variable Neutral Density Filter. Kaksi polarisaatiofiltteriä.

Dcviews.com, The Hasselblad Future-safe Customer Care Program.

Kamera & Bild, Ny byrå ger Scanpix konkurrens. Ruotsiin uusi kuvatoimisto Svenska Bild, tavoitteena on 20%:n markkinaosuus.

Cameralabs.com, Sony Alpha DSLR-A200. Päivitetty arvio. Uusittu versio A100-mallista, joitakin ominaisuuksia otettu Sonyn lippulaivasta A700:sta. 10 megapikselin järjestelmädigi, ccd-kenno, kuvanvakain, etsinkuva 95%, sisäänrakennettu salama, 2.7 tuuman lcd-näyttö, akun kesto 750 kuvaa, lisävarusteena akkukahva. Suomen Sony. Rungon hinta Suomessa n. 600 euroa.

Digitalcamerareview.com, Canon PowerShot A590 IS. 8 megapikseliä, 35-140mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakaaja, optinen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö, sd-kortit, AA-akut. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 200 euroa.

Wrotniak.net, Noise Filtering, Sharpness, and high ISOs in the E-3.

 

25.02.2008    (linkki)

Viikon kuva: Ikkuna.

/Pintaliitoblogi: Oopa: Millä kuvaat?

Jani Sourander: Pieni vai iso?

(Foorumilta) Adobe Photoshop CS3 -ohjelmasta on erilaisia versioita, business/retail, education ja student/edu. Student-versio maksaa 169 euroa, sillä ei saa tehdä kaupallisia töitä. Education-lisenssin hinta on 250 euroa, sillä saa tehdä kaupallisia töitä. Adoben European Education Store.

  • ensin kannattaa tietenkin kysyä omasta oppilaitoksesta

Turun Sanomat, Kukan sisällä asuu pieni taideteos. "Kauneus on pienissä asioissa ja rakastan pieniä yksityiskohtia, kertoo Johanna Mustelin esitellessään valokuvaamistaan kukista rakentamaansa näyttelyä."

  • Close Encounters -näyttely on avoinna Cafe Galleria Mansikkapaikassa Piispankatu 11 helmikuun loppuun ma-pe klo 11-18

Trustedreviews.com, Image Editing Tutorial – Changing The Weather. Käytössä Photoshop Elements 5.0.

Digital Photography School, How do YOU Recognize a Good Photo Opportunity?. Katso kommentit.

Computer-darkroom.com, Adobe Photoshop Lightroom and compatibility with the Leopard Print System, lopussa päivitys (päästään kiertämään printterin ICC-profiilin toimimattomuus).

Photographyblog.com, AF-H: A New Focusing Mode for Hyperfocal Distance. Vain spekulaatiota.

(Foorumilta) B & H Video, Bescor MP-101 Motorized Pan Head - Supports upto 6 lb. $119.95 plus mahdollinen tulli + kuljetuskulut + alv (22%).

Pcmag.com, Canon PowerShot SD1100 IS. Canon PowerShot SD1000:n (Euroopassa Canon Digital Ixus 70) isoveli, 8 megapikseliä (7 megapikseliä), lcd-näyttö vähän parempi, kuvanvakain uutta, muotoilu on erilainen.

 

24.02.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Utain, Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen viikkolehti. Luvatonta kuvaamista. Kuvaaminen julkisilla paikoilla ja erityisesti tavarataloissa.

(Foorumilta) "Ainakin tiettyjen korkeakoulujen opiskelijoiden on nyt mahdollista saada mm. MS Expression Media-ohjelma ilmaiseksi. Tämä siis ihan laillisesti, mutta rajoitetulla "opiskelijalisenssillä". Lataus tapahtuu osoitteesta: https://downloads.channel8.msdn.com/

Tässä listaa kouluista:

  • Åbo Akademi
  • EVTEK-ammattikorkeakoulu
  • Hämeen ammattikorkeakoulu
  • Helsingin ammattikorkeakoulu
  • Helsingin yliopisto
  • ISIC
  • Joensuun yliopisto
  • Jyväskylän ammattikorkeakoulu
  • Jyväskylän yliopisto
  • Kuopion yliopisto
  • Lappeenrannan teknillinen yliopisto
  • Oulun yliopisto
  • Pirkanmaan ammattikorkeakoulu
  • Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
  • Seinäjoen ammattikorkeakoulu
  • Sibelius-Akatemia
  • Taideteollinen korkeakoulu
  • Tampereen ammattikorkeakoulu
  • Tampereen teknillinen yliopisto
  • Tampereen yliopisto
  • Teknillinen korkeakoulu
  • Tieteen tietotekniikan keskus CSC
  • Turun kauppakorkeakoulu
  • Turun yliopisto
  • Vaasan yliopisto"

Wikipedia.fi, Microsoft Expression Media (kyse DAM-ohjelmasta, digital asset management), iView MediaPro -ohjelman seuraaja. Hinta on n. $300.

Monille tuttu sivusto, Richardavedon.com.

Big Mike's Digital Photography Blog, Jamie Livingston's Polaroids. Yksi polaroid-kuva päivässä, yli 18 vuoden ajan, kuolemaan asti.

Photoshopworks.com, Light Case. 27 valonlähdettä mallin ympärillä, klikkaamalla näkee heti kuvasta, millaiset varjot tulevat mistäkin valonlähteestä.

The Online Photographer, Sensor Sizes Part II.

Focus on Singh-Ray filters. Blogin aiheena ovat Singh-Ray suotimet.

L7foto.com, Building a Home Studio Part 1, Part 2, Part 3.

ImageIngester, LRViewer and LRVmaker. Ilmainen työkalu, jonka avulla voi esitellä omaa Lightroom-katalogiaan (tai siitä osaa) sellaiselle, jolla ei ole Lightroomia.

Gosnap.co.uk, Shooting Smoke Tutorial.

Digital Light & Color, Picture Window Pro 4.0. ("Uusi" versio ilmestyi jo puolitoista vuotta sitten). Tarkoitettu valokuvaajalle, 16-bittisyys jo ennen Photoshoppia, värihallinta yms. Raw-tiedostojen editointi on vähentänyt ohjelman suosiota (Picture Window Pro:ssakin on tuki raw-tiedostoille). $89.95.

Steve Sanders, Sony Cyber-shot DSC-W120. W120-mallissa on 7 megapikseliä, W130:ssa 8 megapikseliä, molemmat litteitä, viime kuussa julkistettuja kameroita, 4-kertainen zoom, 2.5 tuuman lcd-näyttö, kuvanvakaaja. Hymyntunnistus. Suomen Sony DSC-W120 ja DSC-W130. Suomen hinta on n. 240 euroa.

 

23.02.2008    (linkki)

Leila Sarola, Focus
27.4.2008 asti

Leila Sarolaa kiinnostaa ihminen ja hänen henkilökohtaiset tunteensa. Sarola pyrkii kuvaamaan kohteensa niin spontaanisti kuin mahdollista. Hän käyttää tavallista kinofilmikameraa ja kuvaa vallitsevassa valossa ilman lisävälineitä.

Kouvolan taidemuseo
Varuskuntakatu 11, Kouvola-talo, Kouvola
ti-pe 11-18, la-su 12-17
aikuiset 3 €, eläkeläiset, opiskelijat, varusmiehet ja työttömät 2 €, alle 18 v ilmaiseksi.

Vuoden luontokuva 2007
20.3.2008 asti

Pohjanmaan museo
Museokatu 3, Vaasa
ti,to, pe klo 10-17, ke klo 10-20, la-su klo 12-17

Työministeriö, FREELANCE-GRAAFIKKO, Done Information Oy.

  • Työaika osapäivätyö, sopimuksen mukaan
  • Työn kesto yli 12 kuukautta
  • Haku päättyy 02.03.2008 klo 24:00

Kohanphotography-blogi, in English ja in Finnish. Aloittanut tämän vuoden puolella. Aiheita: Flatbed scanner calibration, Adobe Camera Raw Calibration, Kuula vihdoin kotona ja Valokuvaustarvikkeiden huolinta ja tullaus.

Tietokone.fi, Microsoft antaa 5 Gt ilmaista nettitilaa. Windows Live Skydrive avautui virallisesti.

HS, Vihreä pilvi hehkui Salmisaaressa.

(via Linko) Kuvia, Funniest Overload in Some Asian Countries.

The Online Photographer, Sensor Sizes.

c|net, Underexposed, Poll: Which is better, Aperture or Lightroom?

c|net, Underexposed, Google gives respite from a raw camera deal.

Digital Outback Photo, Speeding up Photoshop with your Keyboard. Pikanäppäimet käyttöön.

Dcviews.com, Polaroid instant photos with new digital technology. Vaikka polaroid-filmin valmistus on tänä vuonna "keskeytetty", niin ensi vuonna sitä taas saa.

Rob Galbraith, Apple posts lists of digital SLRs compatible with Aperture 2 tethering feature.

Ephotozine.com, Nikon D60. Vähän parannettu version D40/D40x-malleista, uutta kennon puhdistus, lcd-näyttö menee pois päältä automaattisesti, kun käytetään etsintä (95%). 10 megapikselin järjestelmädigi, kroppikenno, kuvausvauhti kolme kuvaa sekunnissa. Pieni, kevyt ja halpa. Arvosana 8/10.. Suomen Nikon. Suomen hinta kittiobjektiivin kanssa lienee vähän yli 600 euroa.

The-digital-picture.com Canon EF 24-105mm f/4 L IS USM, arviota päivitetty. Erinomainen objektiivi luokassaan. Suomen Canon. Suomen hinta on alle 1.200 euroa.

Digit.no, Olympus E-510. Malli julkistettiin vuosi sitten. 10 megapikseliä, 4:3-systeemi, kroppikerroin 2, etsin näyttää 95%, kuvanvakain, ei pölyongelmia. Suomen Olympus. Suomen hinta n. 700 euroa (mukana 14-42mm).

Ephotozine.com, OnOne Mask Pro 4.1. Arvosana 8/10. £105, 139 euroa.

Trustedreviews.com, Samsung NV8. Elokuussa julkistettu, 8 megapikseliä, 3-kertainen zoom, 2.5 tuuman lcd-näyttö, metallirunko, pieni ja kevyt. Erikoinen menusysteemi, ei oikeaa kuvanvakaajaa, kuvanlaadussa ei vikaa. Arvosana 8/10. Hinta £130, 173 euroa.

 

22.02.2008    (linkki)

Taivasalla.net, kuvia Tuomiokirkosta ja ympäristöstä joulun aatonaattona 23.12.2007, sumukuvia.

Sukelluskohteet.com, Viimein ratkaisu karprintin sukeltajan maailma 03/2006 asiaan. Mikä oli oikeuden ratkaisu kuvien ja tekstin luvattomasta käytöstä?

Tinke.fi, Missä saa valokuvata ja mitä? Tuttua asiaa, hyvin lyhyesti.

Ruotuväki-lehti 21/04, Saako varuskunta-alueella valokuvata? (viimeinen)

MikroPC, Flash-muistin hinnan uskotaan romahtavan. Muistikorttien hinnat ovat laskeneet huimasti.

  • digicamera.netin uutiset 15.9.1998, Stockmannin Basement myy 8 megan CompactFlashia 595mk. Nyt 8 gigan cf-korttia saa halvimmillaan alle 40 euron. Vuosikymmenessä hinta on siis laskenut alle kahdestuhannnesosaan (jos lasketaan megatavun hinta).

Muropaketti, Google parantaa Photoshop-tukea Linuxilla.

Videojug.com, How To Photograph A Nude Woman. Naiskuvaaja. Perusasiaa, hyödyllistä, 4:02.

Canon, Enjoy! Digital SLR camera. Minisaitti.

Photoanswers.co.uk, Sensor Cleaning. Video, 3:43.

Diyphotography.net, The DIY Strip Light. Pahvikotelo, sprayliimaa, alumiinifoliopaperia. Yksityiskohtaiset teko-ohjeet.

Digital Photography School, Night Photography Tips for DSLR Users. Video, 7 minuuttia.

Makezine.com, Eclipse photos. Suomessa kuunpimennyksen kuvaus ei oikein onnistunut.

c|net, Underexposed, Stanford camera chip can see in 3D.

Rob Galbraith, Nikon updates Capture NX, Camera Control Pro.

IR, New IDC Research: While Overall Holiday Sales Lag, U.S. Digital Camera Market Grows Over 20 Pct. in 2007 (lehdistötiedote). USA:n markkinat: Vuoden viimeisellä neljänneksellä digikameroiden toimitusmäärät nousivat 16.6 miljoonaan kappaleesee, kasvua 31%. Canon 23%, Kodak 20%, Sony 18%. Vuositasolla USA:n markkinoiden myynti oli 37.7 miljoonaa digiä, kasvua 23%. Vuositasolla Canon 23%, Sony 18% ja Kodak 16%.

Kamera & Bild, Så ser framtidens pressfotograf ut. Intressant debatt.

Kamera & Bild, Skala bilden utan förvrängning.

LetsGoDigital, Nikon D60. Vähän parannettu version D40/D40x-malleista, uutta kennon puhdistus, lcd-näyttö menee pois päältä automaattisesti, kun käytetään etsintä (95%). 10 megapikselin järjestelmädigi, kroppikenno, kuvausvauhti kolme kuvaa sekunnissa. Pieni, kevyt ja halpa. Arvosana 82%. Suomen Nikon. Suomen hinta kittiobjektiivin kanssa lienee vähän yli 600 euroa.

Neocamera.com, Canon Powershot A720 IS. 8 megapikseliä, 35-210mm, 6-kertainen zoom, kuvanvakain, optinen etsin (80%), 2.5 tuuman lcd-näyttö. Overall score: Excellent. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 240 euroa.

Neocamera.com, Canon Powershot SX100 IS. 8 megapikseliä, 36-360mm, kymmenkertainen zoom, kuvanvakain, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Overall score: Good. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 300 euroa.

IR, Olympus Stylus 820. 8 megapikseliä, 36-180mm, 5-kertainen zoom, ei kuvanvakainta, 2.7 tuuman lcd-näyttö, xd-kortit, sääsuojattu. Kohina tulee selvästi näkyviin ISO 400 -arvolla. Suomen Olympus. Suomen hinta on 250 euroa.

Photographyblog.com, Adobe Photoshop Elements 6. Arvosana 4.5 / 5. Suomen Adobe. Täysversion hinta on alle 100 euroa.

Trustedreviews.com, Kyocera Mita FS-1100 Mono Laser Printer. Pienelle tomistolle m/v-laseri. Arvosana 8/10, hinta £137.69, 183 euroa.

 

21.02.2008    (linkki)

Canon Europa järjestää Kuvauskeikka-valokuvauskilpailun, joka on avoin kaikille 18-vuotta täyttäneille harrastajakuvaajille. Valokuvauksen ammattilaiset eivät saa osallistua kilpailuun. Kilpailu järjestetään 18 maassa.

Varsinainen kilpailu starttaa 17.3.2008, mutta kilpailun perustiedot ja ennakkorekisteröinti löytyvät jo osoitteesta www.canon.fi/kuvauskeikka/. Kilpailun alettua aikaa oman kilpailutyön jättämiselle on vain muutama viikko. Loppukilpailuun päässeet kuvaajat kutsutaan kuvauskeikalle. Muina palkintoina on kuvausmatkoja UEFA EURO 2008 -futiskilpailujen finaaliin sekä Canon EOS-järjestelmäkameratuotteita.

Adele, Bombej.

Aaro, California Blue diashow. Hauska muusiikki (tehty Soundslides-ohjelmalla, demolla).

Jouni Sivonen, Perhoskuvia. Kalustona Olympus C4000Z.

Valokuvatorstai, 80. haastesana on "Jotain rajaa! ". Osallistua voi viikon ajan.

  • Osallistuminen tavalliseen tapaan, kuvausaikaa on viikko. Ohjeet.
  • 79. haasteen "yhdessä" otti vastaan 165 kuvaajaa

Tietokone.fi, Yli 20-tuumaiset näytöt jo myydyimpiä. Pohjoismaiden markkinan näytöistä kolmanneksen myyvä Samsung arvioi, että suosituin koko on jo 22 tuumaa.

  • Parin viikon kuluessa markkinoille on tulossa uusi 25,5-tuumaisena markkinoitava laajakuvainen lcd-tn-näyttö, jonka verollinen hinta-arvio on 660 euroa. Sen erottelukyky on 1920 x 1200 kuvapistettä. Kontrastisuhteeksi ilmoitetaan 1000:1 ja kirkkaudeksi 400 cd/m².

Suomen Adobe, seminaari pääasiassa englannin kielellä, Photoshop CS3 ja Lightroom 1.3. Keskiviikko 5.3.2008, klo 16:00 - 19:00. Heltechin auditorio, Muotoilijankatu 3, 00560 Helsinki (Arabianranta). Ennakkoilmoittautuminen. Ammattikuvaajille.

Image, Valokuvaaja Tero Repo palkittiin Chamonix'ssa. Nissan Outdoor Gamesin paras kuvaaja, voittajakuvat.

HS, äänestä säihkyvin lumiteos. Kuvia ehtii vielä lähettämään HS:n lumi- ja jääteosäänestykseen, viimeinen lähetyspäivä 22.2.2008. Äänestysaika päättyy 26.2.2008.

Digitoday, Ohjelma rakentaa valokuvasta 3d-mallin. Make3D-ohjelma.

Mikropc.net, Panoraamakuva kytkeytyi Google-karttoihin.

Aamulehti, Lapsipornoteos voi jäädä salaiseksi.

HS, Pilvet ja sumu pilasivat ilon seurata kuunpimennystä.

HS, 20.2.2008, Hinta & Laatu, Hiekanmuru jumiuttaa digikameran, helsinkiläinen Kamera-Apu Oy. Pienikin hiekanmuru voi jumiuttaa objektiivin, näppäimet voivat olla jumissa roiskuneen sampanjan takia. Pieniä digikameroita voi korjata, esim. rikki menneen näytön uusiminen maksaa 60 - 90 euroa. Digitaalisen järjestelmäkameran kennon puhdistus maksaa 30 euroa. Kastunut digikamera on hankala korjattava, melkein kaikki osat pitäisi uusia. Perinteisen mekaanisen kameran saa kastumisen jälkeen kuntoon. Muutenkin vanhojen kameroiden korjaaminen onnistuu melkein aina, filmille kuvaavien kompaktikameroiden pikkuviat on yleensä helppo korjata. Hinta-arvioita korjauksista ei anneta puhelimessa, näytölle tuodun laitteen suullinen hinta-arvio on ilmainen. HS - Oma kaupunki - haku Kamerakorjaamo (karttanäkymä). Kamerakorjausta:

Amateurphotographer.co.uk, 'Secrecy' shrouded photographer's recreated 'Monroe' shoot. Niitä Lindsay Lohan -kuvia Marilyn Monroen hengessä. Kuvat otettiin filmille, valaistuskin tehtiin samoin välinein kuin 46 vuotta sitten.

Digital Photography School, 7 Clone Shots - Seeing Double… Sama henkilö samassa kuvassa monta kertaa.

Photocritic.org, The death of photo journalism. Vähän historiaa ja sitten nykypäivän tilanne.

Dpreview.com, Olympus E-3. 4/3-formaattia, 10 megapikseliä, rungon sisäänrakennettu kuvanvakain. Olympuksen kroppikerroinhan on 2. Kehittyneen harrastajan/ammattilaisen järjestelmädigi. Highly Recommended (Just). Suomen Olympus. Suomen hinta on alle 1.800 euroa.

Cameralabs.com, Canon PowerShot S5 IS. 8 megapikseliä, 36-432mm, 12-kertainen zoom, kuvanvakain, kääntyvä 2.5 tuuman lcd-näyttö. Video tallentaa ääntä stereona, voi myös zoomata kuvatessa. Arvosana 81%. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 380 euroa.

The Online Photographer, Olympus E-510 Part 3—Hands-on Experience.

  • Just Right (vähän jatkoa Olympus E-510 -arvioon)

Macworld, First Look: Aperture 2.0.

The-digital-picture.com, Canon EF-S 55-250mm f/4-5.6 IS. Pieni, kevyt (=muovinen), melko halpa. Vastavalosuoja pitää ostaa erikseen. Kuvanvakaimen teho on neljä pykälää. Laatua saa hinnan verran. Suomen hinta on n. 300 euroa.

DCRP, Ricoh GR Digital II. 10 megapikseliä, 28mm, F2.4, raw, 2.7 tuuman näyttö. 1:1 kuvasuhde, lisätarvikkeita (kaikenlaisia lisäkkeitä, useaa kokoa etsimiä). Muistuttaa filmikameraa. Hinta on $699.

 

20.02.2008    (linkki)

Nieppi.net, kaksi mv-kuvasta väritettyä:

Mtv3, "Kulttuurin pornoistumisessa hyvät ja huonot puolensa".

  • "...Tutkijat sanovat, että kulttuuri ja valokuvat pornoistuvat ja siinä on hyvät ja huonot puolensa, Larjosto toteaa..."

Turun Sanomat, Täydellinen kuun- pimennys torstaina.

Panttihuutokauppa Helsingissä 27.2.2008. Lähtöhinta on ohjeellinen.

DIGI-VIDEOKAMERA SONY HANDYCAM DCR-HC37 200 e
1 LATURI + TARVIKKEET
- poistettu

DIGITAALIKAMERA CANON IXYS 800 IS 140 e
1 LATURI + KAAPELIT 1 MUISTIKORTTI 16 MB
- 140 euroa

DIGI-KAMERA SONY DSC-P73 4.1 MEGA PIXEL 50 e
1 LATURI 1 MUISTIKORTTI 128MB
- 48 euroa

Digital Photography School, Make the Best of Bad Weather - 6 Challenges for Photographers.

Nikondigituturor.com, D60.

Makezine.com, 360 gizmos - one shot panorama camera for youngsters and oldsters. Ei taida olla vielä myynnissä, lapsille tarkoitettu, hinta lienee alle $200.

Makezine.com, ViewMaster - they're still around, custom views. Linkki vain firmoille tarkoitettujen 3d-kiekkojen tekoon. Kaipa näitä löytyy myös yksityishenkilöille...

IR, VueScan 8.4.60 Fully Supports Skew Correction (lehdistötiedote).

Dpreview.com, Ricoh launches Caplio R8. R7-mallin seuraaja, 10 megapikseliä, 28-200mm, kuvanvakaaja, erikoisuutena 1:1 kuvasuhde. 2.7 tuuman lcd-näyttö, 460.000 pikseliä. Maaliskuussa myyntiin, $399.

Suomen Nikon, Nikon D300 firmware 1.2, Windows, Mac.

Norrköpings Tidningar, Svensk historia i bilder. Centennium - fotografi i Sverige Del 1: 1895-1974. 500 sivua ja 4 kg.

Thinkcamera.com, Nikon D3. 12 megapikselin järjestelmädigi, täyden ruudun kenno, ammattilaiskäyttöön, hämäräkuvausominaisuudet erittäin hyvät. Loppuarvio 9/10. Suomen Nikon. Suomen hinta on 4.900 euroa.

Trustedreviews.com, Nikon D300. 12 megapikselin järjestelmädigi, kroppikerroin 1.5. Arvosana 10/10. Suomen Nikon. Suomen hinta on 1.800 euroa.

Popular Photography, Pentax K20D. K10D-mallin päivitys. 14.6 megapikselin järjestelmädigi, kuvanvakain rungossa. 2.7 tuuman lcd-näyttö. Kuvanvakain on puolen aukon verran K10D-mallia tehokkaampi. Kuvausvauhti on vain kolme kuvaa sekunnissa. K20D tarjoaa hyvän haasteen Canon 40D-mallille, kohinaa on kuitenkin enemmän ja vähässä valossa tarkennus on huonompi. Myyntiin huhtikuussa $1.299.

Cameras.co.uk, Sony DSC H7. Malli julkistettiin vuosi sitten. 8 megapikseliä, 31-465mm, 15-kertainen zoom, kuvanvakain, sisäistä muistia on 31 MB, Arvosana 82/100. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 340 euroa.

IR, Nikon Coolpix P5100. 12 megapikseliä, 35-123mm, 3.5-kertainen zoom, käsisäädöt, optinen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö, kuvanvakain. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 380 euroa.

Fredrik Rasmussen, Nikon AF-S 14-24mm f/2.8G ED-IF. Täyden kennon objektiivi, ammattikäyttöön, painoa melkein 1 kg. Suomen hinta on alle 2.000 euroa.

Idg.se, 8 blixtsnabba kameror i stort jämförande test. Canon Ixus 860, Casio Exilim EX-S880, HP Photosmart R742, Nikon Coolpix S510, Kodak Easyshare M853, Olympus Mju 830, Pentax Optio V10, Samsung L830.

 

19.02.2008    (linkki)

Kapasia-blogi, Viikon kuva 7. Vähän erilainen kuva.

Antti Peltokangas, Viikko - Week 8 / 2008, Lauri Mannermaa Luovassa 31.1.2008.

Miisu.1g.fi, Norway summer 2007.

Yle, Uusi maalaus kyseenalaistaa maalaustaiteen olemuksen. "....Valokuvakin voi olla maalaus...Sampsa Virkajärven mielestä myös valokuvaa voidaan tarkastella maalauksena...."

Elokuvia ja Valokuvia, PicLens - lisäkilke kuvien katseluun. "...PicLens mahdollistaa tiettyjen websivustojen kuvagallerioiden selaamisen koko ruudun täyttävässä rullahiirellä hämmentävän sulavasti venyvässä ja paukkuvassa, visuaalisesti näyttävässä tilassa. Kuvia ladataan etukäteen puskuriin, ja mikäli tarjolla on tarkempia versioita, ne näytetään tarvittaessa..."

HS, Merikukka Forsiuksen kuvaaminen ei tuo syytettä. Kuvista ei voi tunnistaa Forsiusta, mutta yhden Forsiuksen sukulaisista voi tunnistaa. Iltalehdelle työskennellyt freelancer saa tämän takia syytteen salakatselusta.

  • "Jupakka sai alkunsa viime keväänä. Forsius soitti poliisille kuvaajasta, jonka hän oli huomannut ikuistavan hänen ja pääministeri Matti Vanhasen tenniksen pelailua pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa. Paikalla tullut poliisi takavarikoi kuvaajan kameran muistikortin."

Tietokone.fi, Mac-foorumi sulkeutui yllättäen. Hopeinenomena.net vei liikaa resursseja, sivusto toimi ilman maksua hostaajan eli Nebulan sponsoroimana. Uusi sponsori löytyi heti, sivujen siirto kestänee muutaman päivän.

It-wire.nu, Focus Image Nordic, Tamron uudistaa Nikon ja Pentax/Samsung kameroihin sopivia objektiivejaan. Tamron 18-200 mm F/3,5-6,3 telezoomin ja Tamron 17-50 mm F/2,8 laajakulmazoomin hinnat ovat alle 500 € veroineen.

It-wire.nu, EIZO esittelee laajan värintoistoalueen LCD-näytöt FlexScan® SX2761W ja FlexScan SX2461W. 27-tuumainen ja 24-tuumainen malli. Toimitukset alkavat maaliskuussa.

Verkkouutiset, Taiteilijaa epäillään lapsipornon hallussapidosta. "Kuvat ovat peräisin valtavirran nettitarjonnasta", sanoo taiteilija Ulla Karttunen.

Yle, Helsingin kaupunginmuseon ilmainen sisäänpääsy on ollut menestys. Museossa vieraili lähes kaksi kertaa enemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Ilmaiskävijöitä on ollut muutenkin lähes 75 prosenttia, joten pääsylipputulojen menetys ei ole niin suuri. Ilmaisia museoita ovat:

  • kaupunginmuseon päärakennus
  • Sederholmin talo
  • Hakasalmen huvila
  • Tuomarinkylän museo
  • Lastenmuseo
  • Ruiskumestarin talo (sulkeutuu loppiaisena, sitten taas kesällä auki)
  • Koulumuseo (viikonloppuisin auki toukokuuhun asti)
  • Voimalamuseo (vasta kesällä auki)
  • Raitioliikennemuseo (vasta kesällä auki)
  • Työväenasuntomuseo (remontissa kevääseen 2009)

Kaleva, Canonilta 30 miljoonaa EOS-kameraa.

Muropaketti, Lasten digikamera sietää kolhuja ja kastelua. Fisher-Pricen Kid-Tough.

Amateurphotographer.co.uk, Top news photographer 'faked' picture. Kiinalainen kuvaaja yhdisti junan ja Tiibetin antiloopit, kuva julkaistiin maailmalla aitona yli 200 lehdessä.

Earthboundlight.com, Color Management Printing Changes in Photoshop CS3 (Photo Tip of the Week).

Bobatkins.com, How Slow can you HandHold a Camera?

Diyphotography.net, Readers Projects - Thomas Schwenger Complete Two Seconds Lighting Kit.

Digital Pro Talk, So How Many Pixels Does It Take To Make A Face?

Digital Photography School, We Get by With a Little Help From Our Friends: 6 Tips to Building your Photography Network.

c|net, Underexposed, Help! How should I store photos while traveling?

Kamera & Bild, Nytt avtal: Bildpriserna höjs. Pressfoto. Kolmivuotinen sopimus, uusi hinta 710 kruunua, 76 euroa. Kahden ensimmäisen kuvaustunnin uusi tuntihinta on 805 kruunua, 86 euroa.

Photographyblog.com, Nikon D3. Loppuarvio 5/5. 12 megapikselin järjestelmädigi, täyden ruudun kenno, ammattilaiskäyttöön, hämäräkuvausominaisuudet erittäin hyvät. Suomen Nikon. Suomen hinta on 4.900 euroa.

The Online Photographer, Revisiting the Canon Powershot G9. 12 megapikseliä, 6-kertainen zoom, kuvanvakain, 35-210mm, f/2.8-4.8, paljon käsisäätöjä, lcd-näyttö on 3 tuumaa, raw-kuvat, optinen etsin näyttää 80%, sd-kortit. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 500 euroa.

Moose Peterson, arvioita.

  • Nikkor 24-70mm
  • Nikkor f2.8G AF-S
  • Nikkor 600mm f4G AF-S VR II

Kickstartnews.com, Plustek OpticFilm 7300. Filmiskanneri, Reaxon.fi:n hinta on 265 euroa.

Trustedreviews.com, Asus MK241 24in LCD Monitor. Ei korkeussäätöä, ei pivotia, sisäänrakennetut kaiuttimet, webbikamera. Värit liian saturoituja, vaikea poistaa edes säädöillä. Musta näyttää harmaan ruskealta. Ihonvärit omituisia. Arvosana 6/10. £310, 414 euroa.

 

18.02.2008    (linkki)

Viikon 8 kuva: Jäähilettä.

Antti Ahonen, Tuntematon prosessi - Kansallisteatterin Tuntemattoman sotilaan dokumentointi
16.3.2008 astiAntti Ahonen

Valokuvaaja Antti Ahonen on seurannut ja taltioinut Kansallisteatterin Tuntemattoman sotilaan näytelmän työryhmän työskentelyä keväästä 2007 alkaen. Kuvista koottu näyttely esittelee näytelmäprojektin etenemistä harjoituksista Kansallisteatterin suurelta näyttämölle. Esillä on kuvia niin dramaturgisista huippukohdista, kuin lepotauoista ja kulissien takaakin.

Suomen valokuvataiteen museo,
Tallberginkatu 1 G
00180 Helsinki
ti-su klo 11-18, ma suljettu
normaali 6 €, alennuslippu 4 €,alle 18-vuotiaat ilmaiseksi

I.K. Inha Unelma maisemasta
I.K.Inha13.4. 2008 asti

Gallen-Kallelan Museon tuottama Into Konrad Inhan tuotantoa esittelevä näyttely nähdään nyt Pohjois-Karjalan museossa. Vuosi sitten näyttely oli esillä Tarvaspäässä.

Näyttelyaineisto esittelee Inhan suuret valokuvausprojektit: Suomi kuvissa 1892-96, Vienan-Karjalan kuvausmatka (1894) ja tilaustyönä vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyä varten toteutetun Suomen maatalous -sarjan. Lisäksi esillä on pitkään unohduksissa ollut Suomen maantieteellisen seuran kuvakokoelma, joka on täydellisin yksittäinen kuvakokoelma.

Pohjois-Karjalan museo
Carelicum Koskikatu 5, Joensuu
ma-pe klo 10-17, la-su klo 10-15
aikuiset 4,50 € eläkeläiset, työttömät, opiskelijat 2,50 € lapset ja nuoret (1 - 18 v.) 2,50 € perhelippu (2 aik. + 1-3 lasta) 10,00 € koululais-ja opiskelijaryhmät / hlö 1,00 € ryhmälippu (väh. 15 h ryhmä) hlö 2,50 €

Keski-Suomen valokuvataiteen 8. aluenäyttely
9.3.2008 asti

Luovan valokuvauksen keskus järjestää joka toinen vuosi keskisuomalaisen valokuvataiteen aluenäyttelyn. Tänä vuonna näyttelyn jurytti hämeenlinnalainen valokuvataiteilija Marjukka Vainio. Hän valitsi mukaan 37 valokuvaajalta tai työryhmältä yhteensä 74 teosta. Näyttelykokonaisuus rakentuu kahden eri teeman ympärille - ympäristön ja erilaisten suhteiden.

Galleria Harmonia
Luovan valokuvauksen keskus
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su klo 11-18

Jana Hunterová, Tjeckien. PHOTOGRAPHY
9.3.2008 asti

Galleria Ibis
Vaasan Taidehalli, Kaupungintalo
ke-pe 12-18, la-su 12-17

Mikael Rantalainen.

Artoketola.kuvat.fi, kuvat / Viikot - Weeks 2008 / 7 - 2008. Saukostakin kuvia.

  • "Saukko kävi vedenpinnalla noin 4 kertaa tunnin aikana. Pinnalla visiitit kestivät noin 5 sekuntia. Yrittää nyt siinä takentaa kun AF ottaa kosken kuohuihin ja koskaan ei tiennyt minne se ilmestyy."

Sinisalo.org, Mikko Sinisalo Photography, 2007 - collection.

Tuomasheinonen.kuvat.fi, Viikot - Weeks 2008 / 07 - 2008. Lauttasaari, Helsinki, Turvesuo, Espoo, Fiskarssin ruukki, Pohja, Slicko, Pohja, Haukilahti, Espoo, Länsiauto Areena, Espoo (penkkarit).

(vai Linko) Tällä kertaa kissoista. Kuvia pestävistä kissoista. Kuvia pestävistä kissoista osa 2.

Ylitalot.net, Seagaten USB kovalevy lähtee takaisin.

Aamulehti, Valokuvaaminen on kuin ihmissuhde, mene siis kaksi askelta lähemmäs.

Verkkouutiset, Isoveli valvoo vähän joka paikassa. Valvontakameroilla voidaan vähentää rikoksia, mutta kamera ei pysty kaikkeen.

Yle, Saksassa räjäytettiin maan tasalle 52-metrinen tornitalo - katso video. Perinteikkään filmiyhtiön Agfan entisen pääkonttorin räjäyttäminen sujui suunnitellusti...

Trustedreviews.com, Digital Photography Tutorial: Concert Photography.

Tutorialpulse.com, Brighten Photos Like a Pro. Photoshop.

Photocritic.org, Your photos a photo gallery. Tämän kuvaajan töiden hinnat eivät päätä huimanneet.

Diyphotography.net, Shooting Paintings for My Mother in Law.

Michael McGraw, Foam Flash Diffuser. Salamavalon pehmentäjä.

Howard Grill, A Negative Review. Arctic Butterfly sensor brush. Pensseli ei sovi kaikkien järjestelmädigien pölynpoistoon. Jos sensorikammiossa on öljyn jäänteitä...

(kertaus) ExposurePlot version 1.13. Freeware-ohjelma, analysoi jpg-kuvista exif-tietojen perusteella ISO-arvot, aukot ja polttovälit.

Fotosidan.se, Carlzonz Bilder II, Om kloning och pjattning + efterbelysning..

Yotube, Canon EOS 1Ds Mark III First Hands-on Review DigitalRev.com.

Photo-i-co.uk, HP Photosmart Pro B8850. Video. Huhtikuussa myyntiin, £399. 533 euroa.

Trustedreviews.com, BenQ X2200W. 22 tuuman näyttö. Pelaajille, mukana kuulokkeet. Arvosana 7/10. £299, 399 euroa.

 

17.02.2008    (linkki)

Valonkuvia.1g.fi, Rummut (Jazzkuvat).

Youtube, Pic's by Viikate, movie maker, taustamuusiikkia

(Foorumilta) Photouniversal.de, Canon_Cash_Back08.pdf. Näyttää aidolta, mutta mikään ei tietenkään ole varmaa. Oston pitää olla tapahtunut 1.3.2008 - 30.6.2008. CashBackin hakeminen päättyy 30.8.2008. CashBackin saaminen pankkitilille kestää kuukaudesta kahteen kuukauteen. Eri asia sitten, kannattaako ostoa lykätä CashBackin takia. (Canon ei varmaan ole halunnut tätä listaa vielä esille...).

  • Canon EOS 5D, 200 euroa
  • Canon EOS 40D, 150 euroa
  • Canon EOS 400D, 60 euroa
  • Canon EF-S 10-22mm f/3.5-4.5 USM, 50 euroa
  • Canon EF-S 17-85mm f/4-5.6 IS USM, 50 euroa
  • Canon EF 16-35mm f/2.8L II USM, 100 euroa
  • Canon EF 17-40mm f/4L USM, 50 euroa
  • Canon EF 24-70mm f/2.8L USM, 70 euroa
  • Canon EF 24-105mm f/4L IS USM, 60 euroa
  • Canon EF 50mm f/1.2L USM, 70 euroa
  • Canon EF 70-200mm f/2.8L IS USM, 100 euroa
  • Canon EF 70-200mm f/4L IS USM, 60 euroa
  • Canon EF 70-200mm f2.8L USM, 70 euroa
  • Canon EF 70-200mm f/4L USM, 50 euroa
  • Canon EF 70-300mm f/4-5.6 IS USM, 50 euroa
  • Canon EF 100mm f/2.8 Macro USM, 50 euroa
  • Canon EF 100-400mm f/4.5-5.6L IS USM, 100 euroa
  • Canon 580EX II, 50 euroa
  • Canon MR-14EX, 30 euroa

Uusisuomi.fi, Näyttelyarvio: Ekstaattiset naiset. Kluuvin galleria, Ulla Karttunen, 15.2. - 2.3.2008.

Taloussanomat, Netin hintavertailut voivat johtaa harhaan. "...Lisäksi näissä portaaleissa vertaillaan vain niitä yrityksiä, jotka ovat maksaneet palveluun pääsystä. Portaalit siis toimivat myös liikkeiden markkinointikanavana...."

HS Blogit, Uutiskuvakisan voittajat valittu. Sanomalehtiviikko 4-8.2.2008.

Aamulehti, Lähetä kuva vanhojenpäivän asustasi kilpailuun. Kuvien on oltava perillä maanantaina 18. helmikuuta.

(via Halo Efekti) Holga-kuvia ilman Holgaa online. Holganizer.net.

Joereifer.com, Calculating Exposure & Full Moon Schedule. Esim. 8 minuuttia, f/8, ISO 160.

2foto.info, kuvia ennen ja jälkeen, pääasiassa katunäkymiä, mutta muutakin, 162 kpl.

Photographybb.com, PhotographyBB Online Magazine Issue #1, pdf-lehti aloitteleville (ja vähän pitemmällekin ehtineille) kuvaajille, 31 sivua.

Roie Galitz, Articles. Peruasiaa, mutta mennään vähän syvemmällekin. Ei turhaa sanahelinää.

Photome.de, metadata-editori, exif yms.

Panavision, DOF / FOV / AOV Image Calculator. Jälleen yksi online dof-kalkulaattori.

Fotosidan.se, Nytt tänk kring betalmodell för webb-bilder. Uusi hinnoittelumalli mahdollinen, valokuvaajalle korvaus kuvien näyttökertojen mukaan.

Dpreview.com, Canon PowerShot SD850 IS Digital ELPH (IXUS 950 IS). 12 megapikseliä, 36-133mm, 3.7-zoom, kuvanvakain, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Suomen Canon, Canon Digital IXUS 960 IS. Suomen hinta on n. 400 euroa.

Photozone.de, Pentax SMC DA* 200mm f/2.8 ED [IF] SDM. Ammattilaissarjaa, 825 g, 77 kierre. Hinta lienee n. 1.000 euroa.

 

16.02.2008    (linkki)

Viiltovalmis, Minna Havukainen & Sini Liimatainen
2.3.2008 asti

Minna Havukainen & Sini LiimatainenMinna Havukainen & Sini Liimatainen

Valokuvataiteilija Minna Havukaisen ja elokuvaaja Sini Liimataisen videota ja valokuvaa yhdistelevä näyttely Viiltovalmis käsittelee kokemusta, jota ihminen elää läpi sairaalassaoloaikanaan. Näyttelykokonaisuus on syntynyt kahden taiteilijan toisiaan täydentävästä työskentelystä.

Viiltovalmis on Liimataisen ensimmäinen yksityisnäyttely. Havukaisen valokuva- ja videoteoksia on ollut esillä useissa yksityis-, ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe klo 12-17, la-su klo 12-16

Vuosikilpailun parhaat
Niilo Anttonen, Eero Hauta-aho, Hannu Kontkanen, Lassi Ritamäki ja Matti Viskari.
29.2.2008 asti

Kameraseuran vuosikilpailussa tammikuussa 2008 palkitut ja kunniamainintoja saaneet valokuvaajat esittelevät tuotantoaan yhteisnäyttelyssä.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja 1, Kamppi, Helsinki
ma-pe klo 11-17 sekä Kameraseuran eri tapahtumien yhteydessä.

Lapinluonto.kuvat.fi, kuvat (2 kansiota).

Otin muutama kuukausi sitten ryhmäkuvan vähän yli sadasta kollegasta. Valoa ei nyt tietenkään ollut tarpeeksi, ISO 3200 ja kuva jäi turhan tummaksi. Eilen sitten printtautin alan liikkeessä kolme aanelosta, printit näyttivät oikein hyviltä. Ruudulla 1:1 näkyy kohina erittäin selvästi, Neat Imagen jäljiltä oikeastaan aika omituisen näköistä. Aaneloskoossa printtikuvat olivat oikein hyvän näköisiä, en huomannut niissä mitään vikaa. Jäi mietityttämään, että olisivatko aakolme-koossa artefaktit tulleet näkyviin.

  • välillä pitäisi niitä kuvia printata eikä pelkästään aina ruudulta katsoa...

Katse.org, Jukka Järvinen ja Pirkko Siitari, Itsen alkuperä - huomioita Zhao Shaoruon tuotannosta.

  • "...Teknisesti lähimpänä Zhao Shaoruon kaltaista kuvastoa on varmaankin Ilkka Halso, joka on uudemmissa töissään yhdistänyt 3D-mallinnusta taustakuviin..."

Suomen Olympus, Tärkeä tiedote: ZUIKO DIGITAL ED 12-60mm 1:2.8-4.0. Jos sarjanumero välillä 230005416 - 230010688, niin automaattitarkennuksessa voi olla toimintahäiriöitä. Objektiivit tarkistetaan ja huolletaan kahden viikon kuluessa vastaanottamisesta. (Ko. ongelma koskee siis vain noin viittätuhatta objektiivia).

Verkkouutiset.fi, Ennakkomaksu on ostajan riski.

Rob Galbraith, National Post galleries yield remarkable images.

Photo.net, Wedding Photography Timeline - Tips and Advice. Hääkuvaajille muistettavaa.

Pdnpulse.com, Gursky Print Nets $1.375 Million For Charity

The-digital-picture.com, Canon-Eos-System-Catalog-Spring-2008. 31-sivuinen pdf, 11.5 MB. Pieneen tilaan ahdettu paljon tietoa.

Creativepro.com, Framed and Exposed: Camera Accessories You Just Gotta Have. Gorillapod, QuikPod, Epson P-5000, Digital Focii Photo Safe, HyperDrive, Backdrop Designer, Primatte Chromakey.

Dpreview.com, Sigma DP1 UK pricing.

(Foorumilta) Softpedia.com, KUSO Exif Viewer 2.0. IE/Firefox.

c|net, New CMOS sensors catching on in cameras. Isommissa kennoissa CCD on edelleen valtias.

The Cumberland News, Aerial photography reinvented. Pakettiauto, 26-metrinen salko ja kamera, laitteisto tuli maksamaan £40.000. Helikopterin käyttö maksaa alkaen £500, at-imaging-yhtiön hinnat alkavat £120. Kiinteistöjen välitys, yleisötapahtumat, tulvat, auto-onnettomuudet jne.

Blogs.computerworld.com, Are your printed documents being tracked? USA:n viranomaisten vaatimuksesta värilaserit ja värikopiokoneet ovat jo monta vuotta lisänneet jokaiselle sivulle silmille huomaamattomia pisteitä. Näiden pisteiden avulla voidaan jäljittää ajankohta ja laite, jolla ne on tehty. Käytännössä kaikki valmistajat ovat olleet yhteistyössä USA:n viranomaisten kanssa. Suomen EU-edustaja Satu Hassi kysyi hiljakkoin EU:lta tämän toiminnan laillisuutta. Vastausta ei ole vielä tullut.

Ephotozine.com, Sony World Photography Awards 2008. Jatkoonpäässet selvillä, amatöörien ja ammattilaisten sarjoissa yhteensä lähes kaksisataa valokuvaajaa, ei yhtään suomalaista.

Kamera & Bild, Wild Wonders - Europas största fotoprojekt någonsin. Unikt fotoprojekt ska göra naturen cool.

Dicksonphotography.co.uk, Nikon Camera & Lens Equipment Reviews.

  • Nikon D300
  • Nikon D200
  • Fujifilm S5 Pro
  • SB-800
  • SB-600
  • SB-R200/R1 Kit
  • MB-D10 / D300 grip
  • Nikon AF 10.5mm fisheye
  • Nikon AF 50mm f/1.4D
  • Nikon AF 60mm macro
  • Nikon AF 85mm f/1.4D
  • Nikon AF-S 300mm f/4
  • Nikon 12-24mm f/4 DX
  • Nikon 17-55mm f/2.8
  • Nikon 18-70mm DX
  • Nikon 28-70mm f/2.8
  • Nikon 35-70mm f/2.8
  • Nikon 70-300mm VR
  • Nikon 70-200mm VR
  • Nikon 80-400 VR
  • Sigma 30mm f/1.4
  • Sigma 150mm macro
  • Tokina 10-17mm fisheye
  • Tokina 16-50mm f/2.8
  • HP B9180 printer
  • Epson R1800 printer
  • Think Tank Acceleration

Trustedreviews.com, Sony Alpha A200. Uusittu versio A100-mallista, joitakin ominaisuuksia otettu Sonyn lippulaivasta A700:sta. 10 megapikselin järjestelmädigi, ccd-kenno, kuvanvakain, etsinkuva 95%, sisäänrakennettu salama, 2.7 tuuman lcd-näyttö, akun kesto 750 kuvaa, lisävarusteena akkukahva. Arvosana 9/10. Suomen Sony. Rungon hinta Suomessa n. 600 euroa.

Wrotniak.net, Image Stabilization in Olympus E-3. Mittaustuloksia.

 

15.02.2008    (linkki)

Juhaollila.com, uusi galleria Birds 5.

Tuomasheinonen.kuvat.fi, Penkinpainajaisajot - Espoo 14.02.2008 (12 kuvaa).

Jussidimitrijeff.com, Valokuvia luonnosta.

Nebulan kuvat.fi -palvelun käyttöohjeet.

  • Ominaisuudet, 50 gigatavua levytilaa (kampanjatarjous 24 euroa / vuosi)

Työministeriö, Kuvankäsittelijä, Spiron Oy, Kuopio. Mainos- ja liikelahjatilausten logomateriaalin käsittelytyöt, muut kuvankäsittelyyn liittyvät työtehtävät.

  • Työaika kokopäivätyö
  • Työn kesto yli 12 kuukautta
  • Haku päättyy 28.02.2008 klo 16:00

Digitoday.fi, Polaroidilta minikokoinen pikatulostin. Pikakamerat saavat jatkoa. Ei hintaa eikä myyntiin tulopäivää.

Photo.net, Tourists as Subjects.

The Online Photographer, Polaroid Made Me The Photographer I Am Today.

John Nack on Adobe, A wealth of Lightroom tutorials. Parikymmentä tutoriaalia.

Digital Photography School, Capturing Personality in Portraiture.

Cameralabs.com, DSLR lenses from Canon. Canonin kaikki objektiivit.

(Foorumilta) Colormoon.pt.to, How to capture the color of the Moon.

Strobist, One-Minute Lighting Tip: Lighting on Two Planes.

Adidap.com, Neutral Density Filters: What are they & when to use them?

Photographyblog.com, Samsung 14 Megapixel CMOS Sensor.

Dpreview.com, Sigma issues firmware update for SD14.

Digitalreview.ca, Nikon Announces New Product Prices and Price Drops on the Nikon D40, D80, D200, and Select Nikkor AF Lenses. Kanada.

Shutterbug.net, Olympus E-3. 4/3-formaattia, 10 megapikseliä, rungon sisäänrakennettu kuvanvakain. Olympuksen kroppikerroinhan on 2. Kehittyneen harrastajan/ammattilaisen järjestelmädigi. Suomen Olympus. Suomen hinta on alle 1.800 euroa.

Digital Outback Photo, Canon PowerShot G9. 12 megapikseliä, 6-kertainen zoom, kuvanvakain, 35-210mm, f/2.8-4.8, paljon käsisäätöjä, lcd-näyttö on 3 tuumaa, raw-kuvat, optinen etsin näyttää 80%, sd-kortit. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 500 euroa.

Dpnow.com, HP’s leaner, cheaper, A3+ Photosmart Pro B8850 printer. Photosmart Pro B9180:n halvempi pikkuveli, A3-mustesuihku. Ei yhtä kehittynyt kalibrointisysteemi, ei lcd-näyttöä, ei verkkoliitäntää. Hinta on $549 ($150 vähemmän)

Trustedreviews.com, Canon PIXMA MP970. 7 värisäiliötä, monitoimitulostin, myös filmin/dian skannaus. Arvosana 9/10. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 330 euroa.

Nikon Glass -blogi, Nikkor 105mm f/2.8G AFS VR. Arvio lähinnä potrettikäytön perusteella. Suomen hinta on 1.000 euroa.

Ephotozine.com, Casio Exilim EX-Z77. 7 megapikseliä, 3-kertainen zoom, ei kuvanvakainta, erittäin litteä. Laajakulmapäässä vääristymää. Arvosana 6/10. £99, 133 euroa.

Ephotozine.com, Paper Spectrum Paper Printer Paper. Tämä printteripaperi on tarkoitettu ammattimaiseen käyttöön. Arvosana 7/10.

 

14.02.2008    (linkki)

Tänään on lupa lähettää sähköisiä e-kortteja!

Voiko esim. Sibelius-puistossa olevasta julkisesta Eila Hiltusen tekemästä veistoksesta ottaa kuvan ja laittaa esille? Voiko laittaa myyntiin postikortin, jossa Sibelius-monumentti on pääosassa? Jos ei voi, niin miksei?

  • digicamera.netin uutiset 28.9.2006 (Suomen Pankki maksoi korvauksia valokuvasta 17 000 euroa)
  • digicamera.netin uutiset 24.9.2007 (KKO 1994, mainostoimisto, Lehtikuva Oy ja Eila Hiltunen)
  • Kuvastory.fi, ks. tarkemmin, "... Erik Enroth muistopalkinto vuonna 2002. ...Kuvasto myönsi kuvanveistäjä Eila Hiltuselle Erik Enroth muistopalkinnon kuvataiteilijoiden tekijänoikeuden hyväksi tehdystä työstä. Eila Hiltunen on vaatinut omille teoksilleen tekijänoikeuslain suojaa, ja samalla parantanut kaikkien kuvanveistäjien tekijänoikeussuojan tasoa vaikuttaen mm. tekijänoikeuslain muutokseen "Lex Hiltunen" joka saatiin aikaan 1994-1995...."
  • Pixoff.net, Kari Leponiemi, Tekijänoikeudet: Video on teos, 5-sivuinen pdf. Katkelma: "...Tekijänoikeuslakiin on otettu erityinen maininta, että ulos pysyvästi sijoitettujen patsaiden kuvia ei saa käyttää kaupallisesti maksamatta niistä kuvataiteilijalle korvausta. Tällä on merkitystä lehti- ja kirjakustantajien lisäksi valokuvaajille sekä video- ja elokuvaajille. Kuva Eila Hiltusen tekemästä Sibelius -monumentista oli postikorttiaiheena vielä 1990-luvun alussa erittäin suosittu, muttei enää edellä mainitusta syystä. Pysyvästi ulos sijoitettuja patsaita voi kuvata, mikäli se ei tapahdu ansiotarkoituksessa tai taideteos ei ole kuvan pääaihe. Tällaista käyttöä olisi tiedotusluontoiset artikkelit myös kaupallisissa lehdissä. Samoin kaupallisessa 10 minuutin Helsinki-videossa voisi olla 10 sekunnin otos Sibelius -monumentista ilman erillistä korvausta.

    ”Kun taideteoksen kappale on tekijän suostumuksella myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu taikka taideteos on julkaistu, saa taideteoksen sisällyttää valokuvaan, elokuvaan tai televisioesitykseen, jos toisintamalla on valokuvassa, elokuvassa tai televisioesityksessä toisarvoinen merkitys.” (Tekijänoikeuslaki 25§ )

    Laki käsittää teoksiksi myös arkkitehtonisesti merkittävät rakennukset. Kuvaajien onneksi lainlaatijat ovat kuitenkin maininneet, että rakennuksia saa vapaasti kuvata ja kaupallisesti hyödyntää maksamatta korvauksia."

Kameraseura.net, Tammi-Helmikuu 1/2008, 32-sivuinen jäsenlehti pdf-muodossa.

Valokuvatorstai, 79. haastesana on "yhdessä". Osallistua voi viikon ajan.

  • Osallistuminen tavalliseen tapaan, kuvausaikaa on viikko. Ohjeet.
  • 78. haasteen "Historia" otti vastaan 158 kuvaajaa

Maisniemi.net, uuden Applen Aperturen version myyntiintulossa on ollut ongelmia. Itse ohjelmassa ei ole ollut vikaa, vikaa on ollut sähköisessä jakelussa. Kokeiluversiota voi käyttää vain, jos on astetta vanhempi Aperture. Sähköinen jakelukin on kangerrellut.

(Foorumilta) Samit, Lightroom Tutoriaali osa 1. - Erään kuvan tarina. Klikkaamalla isommaksi, pieni johdatus Lightroomin käyttöön.

Työministeriö, Käyttöliittymäsuunnittelija, Lumia Oy, Espoo. Haussa käyttöliittymäsuunnittelijaa/graafikkoa esitys- ja tietotekniikan alan yritykseen.

  • Työaika kokopäivätyö, osa- tai kokopäivätyö
  • Työn kesto yli 12 kuukautta
  • Haku päättyy 29.02.2008 klo 21:00

Iltasanomat, IS:n Titanic-paljastus ehdolla Vuoden jutuksi.

Tietokone.fi, Firefox 3 -selaimelle uusi päivitys. Beeta 3.

Digitoday.fi, Apple julkaisi Aperture-kuvankäsittelyohjelman kakkosversion. Taistoon Lightroomia vastaan.

Helsingin Poliisin löytötavara / Järjestyspoliisin huutokaupat, 15.2.2008. Ks. Helsingin Huutokauppakamari.

  • P71 Olympus C-310 Zoom digikamera
    Canon Prima BF-9S filmikamera + kotelo
    Creative MP-3 512MB
    2 kpl. muistitikkuja
    - 40 euroa

    P72 Canon Ixus 430 digikamera+ kotelo
    Olympus Go 100 filmikamera + kotelo
    iPod MP-3 2GB
    2 kpl. muistitikkuja
    - 80 euroa

    P73 Olympus FE-230 digikamera + kotelo
    Olympus Mju-II filmikamera + kotelo
    Sony MD Walkman minidisc soitin
    Creative Muvo MP-3 + kuulokkeet
    2 kpl. muistitikkuja
    - 84 euroa

    P74 Canon Digital Ixus 400 digikamera + kotelo
    Olympus Trip XB400 filmikamera + kotelo
    Denver MP-3 512M + kuulokkeet
    Creative Zen MP-3 1GB
    Philips SH-895 kuulokkeet
    - 84 euroa

    P75 Fujifilm Finepix X5 digikamera
    Philips MP-3 + kuulokkeet
    Aistar kannettava CD-soitin + kuulokkeet
    3 kpl. muistitikkuja
    - 82 euroa

    P76 Nikon Coolpix 880 digikamera
    iPod MP-3 2GB
    River MP-3 + kuulokkeet 512M
    Philips MP-3 + kuulokkeet 512M
    Muistitikku
    - 100 euroa

    P77 Samsung Digimax 401digikamera + kotelo
    Creative MP-3 256M + kuulokkeet
    Nokian langattomat kuulokkeet
    3 kpl. muistitikkuja
    - 44 euroa

    P78 Canon PowerShot A75 digikamera + kotelo
    Creative Muvo MP-3 256M + kuulokkeet
    Creative Muvo MP-3512M + kuulokkeet
    Applen kauko-ohjain?
    3 kpl. muistitikkuja
    - 60 euroa

Digital Photography School, Rapid Composition - How to Compose a Photo Quickly.

Rob Galbraith, National Post galleries yield remarkable images.

Creativepro.com, How to Use Photoshop Smart Filters.

Luminous Landscape, Tough Selections Made Easy. A Unique Approach to Tonal Selections by Charles Cramer. Photoshop-tutoriaali.

Dpreview.com, Apple opens faster Aperture.

Makezine.com, RSS/photo frame.

Diyphotography.net, Readers Projects - Got a Light?

Rob Galbraith, Nikon D300 firmware update posted.

Rawtherapee.com, RawTherapee V2.3 released. Myös raw-tukea dcraw:n kautta. Ilmainen ohjelma.

Kamera & Bild, Fotomontage upprör kungen - kräver skadestånd. Ruotsin kuningas on nostamassa syytettä kahta saksalaista lehteä vastaan. Lehdet ovat julkaisseet Victoriasta ja Madeleinesta kaikenlaisia manipuloituja kuvia, tekstitkään eivät ole pitäneet paikkaansa. Sopu syntyy varmaankin ennen oikeudenkäyntiä, vahingonkorvaukset menevät hyväntekeväisyyteen.

Dpreview.com, DxO goes straight for D3 owners.

Popular Photography, Canon EOS-1Ds Mark III. 21 megapikseliä, täysikokoinen kenno, ISO 50 - 3200, 3 tuuman lcd-näyttö, Live View, 5 kuvaa sekunnissa, max. 56 jpg-kuvaa. Kysyntää riittää tämänkin hintaluokan kameralle, muutama kuukausi myyntiin tulosta kameraa ei taida löydy suoraan hyllystä. Suomen Canon. Suomen hinta on aavistuksen alle 8.000 euroa.

DCRP, Olympus E-3. 4/3-formaattia, 10 megapikseliä, rungon sisäänrakennettu kuvanvakain. Olympuksen kroppikerroinhan on 2. Kehittyneen harrastajan/ammattilaisen järjestelmädigi. Suomen Olympus. Suomen hinta on alle 1.800 euroa.

c|net, Nikon D300. 12 megapikselin järjestelmädigi, kroppikerroin 1.5. Arvosana 8.4/10. Suomen Nikon. Suomen hinta on 1.800 euroa.

Megapixel.net, Canon A720 IS. 8 megapikseliä, 35-210mm, 6-kertainen zoom, kuvanvakain, optinen etsin (80%), 2.5 tuuman lcd-näyttö. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 240 euroa. Käytettävyys 7.8. Kuvanlaatu 8.

Dpreview.com, Nikon Coolpix P50. 8 megapikseliä, 28-102mm, 3.6-kertainen zoom, 2.4 tuuman lcd-näyttö. Sisäistä muistia on 52 MB, sd-kortit. Arvosana Above Average. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 200 euroa.

Ephotozine.com, Olympus FE-280. Ohut metallirunko, 8 megapikseliä, 36-108mm, 3-kertainen zoom, ei kuvanvakaajaa, 2.5 tuuman lcd-näyttö, sisäistä muistia 48 MB. Helppokäyttöinen kamera, joka ei millään osa-alueella loista, mutta ei pahasti petäkään. Arvosana 5/10. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 200 euroa.

 

13.02.2008    (linkki)

Ritva Kärmeniemi, Kesän valo
1.3.2008 asti

Ritva Kärmeniemen kesäiset kuvat luonnosta on otettu vuosina 2004-2007 Lemin Kärmeniemessä.

Laterna Magica
Rauhankatu 7
00170 Helsinki
ma-pe 11-17 ja la 11-15

Canonin tiedottajalta:

  • Canonin osuus Suomen digikameroiden kokonaismarkkinoista vuonna 2007 oli yli 40%
  • järjestelmäkameroita myytiin Suomessa viime vuonna noin 34.000 kpl
  • Taloustutkimuksen Suomi tänään 2007 -tutkimuksen mukaan noin 51 prosentilla kotitalouksista on digikamera

Luontokuva.org, Luontokuvauksen etiikka otsikoissa.

Iltasanomat, "Aavemainen" valkoinen saksanhirvi tallentui kameraan - katso hätkähdyttävät kuvat! Skotlannin länsirannalta.

  • (Ehkäpä pikemminkin kuvanlaatua voisi luonnehtia sanalla hätkähdyttävä?)

Digital Photography School, Using Cropping to Improve Photographs.

Popular Photography, Photo Adventure: Shooting Sharks Without a Cage.

Strobist, RadioPopper Photos Posted. Huomattavasti Radio Wizardeja halvempi. Eri versioita tulossa. Systeemin pitäisi pystyä käyttämään Nikonin ja Canonin nykyistä langatonta ETTL-systeemiä.

Apple Aperture 2, ei mitään mullistavaa, mutta paljon hyödyllistä. $199, päivitys $99.

Photographyblog.com, Sigma.

c|net, Undersexposed, Cameras with built-in geotagging on horizon.

Digitalcamerainfo.com, Panasonic Announces Price, Release Date for 32GB SDHC Card. Huhtikuussa myyntiin, hinta on $699.

Digitalcamerareview.com, Olympus E-3. 4/3-formaattia, 10 megapikseliä, rungon sisäänrakennettu kuvanvakain. Olympuksen kroppikerroinhan on 2. Kehittyneen harrastajan/ammattilaisen järjestelmädigi. Suomen Olympus. Suomen hinta on alle 1.800 euroa.

IR, Canon PowerShot A650 IS. 12 megapikseliä, 6-kertainen zoom, 35-210mm, kuvanvakain, 2.5 tuuman kääntyvä lcd-näyttö. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 400 euroa.

Trustedreviews.com, Panasonic Lumix TZ3. (Seuraajakin TZ5 on julkistettu.) 7 megapikseliä, 28-280mm, 10-kertainen zoom, kuvanvakain, 3 tuuman lcd-näyttö. Zoomaus tapahtuu, kuvia voi ottaa vähän yli sekunnin välein, akut kestävät 270 kuvan ottamisen. juohevasti. Arvosana 9/10. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 350 euroa.

Ephotozine.com, Nikon Coolpix P5100. 12 megapikseliä, 35-123mm, 3.5-kertainen zoom, käsisäädöt, optinen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö, kuvanvakain. Arvosana 7/10. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 380 euroa.

Photozone.de, Sigma AF 100-300mm f/4 APO EX DG HSM (Nikon). Metallirunko, pituus pysyy samana eikä etuosa kierry (polarisaatiofiltteriä käytettäessä hyvä asia). Ei säänkestävä. Painoa 1.440 kg, kierre 82mm. Kuvanlaadussa ei ole paljon huomauttamista, valovoimaa saisi tietenkin olla enemmän ja objektiivi on isokoinen. Suomen hinta on n. 1.000 euroa.

Luminous Landscape, Canon imagePROGRAF iPF6100. A1-koon suurkuvatulostin, mustesuihku. USA:n hinta on $3.500. Suomen Canon.

 

12.02.2008    (linkki)

Ida Pimenoff
29.2.2008

Näyttelyssä on esillä Pimenoffin teoksia viidestä eri sarjasta vuosilta 2002-2006.

Kuvantekijänä Pimenoffia kiinnostaa näkeminen, katsomisen kokemus sinänsä.

Yömuotokuvia-sarjan intiimit työt on kuvattu pitkällä valotusajalla pimeässä. Ihosi valoisat kohdat -sarjassa Pimenoff on kuvannut niukassa valossa lähikuvia kasvojen ja vartalon yksityiskohdista. Sarja on saanut nimensä Mirkka Rekolan runosta.

Sarjassa 21 kuvaa (negatiivin pinnasta) Pimenoff sanoutuu irti valokuvauksen konventioista työstämällä kuvia, jotka ovat teknisesti epäonnistuneita, alivalottuneita.

Pimenoff on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta taiteen maisteriksi vuonna 2004.

Myymälä2 Gallery & Shop
Uudenmaankatu 23, Helsinki
ke-la 12-18, su 12-17

Jukka Pääkkönen, Rakkaani! Valokuvia ja tekstarirunoja
28.2.2008 asti

EP-Kamera
Uudenmaankatu 19-21, Helsinki
ma 12-18, ti-to 11-17

Työministeriö, Myyntineuvottelija, vuorotteluvapaasijaisuus, Lehtikuva Oy, Helsinki. Kuvatoimisto Lehtikuva Oy etsii myyntineuvottelijaa määräaikaiseen työsuhteeseen vuorotteluvapaan ajaksi Ads-tiimiin helmikuun 2009 loppuun. Työpaikan hakijan tulee olla työtön työnhakija.

  • asiakaspalvelu sekä asiakassuhteiden ylläpito ja kehittäminen
  • asiakkaiden kuvatilausten ja kuvahakupyyntöjen vastaanotto, ideointi ja toteutus
  • kuvien editointi ja myyntikuntoon saattaminen
  • asiakkaiden kuvaustoimeksiantojen toteutus kuvatoimituksemme ja kansainvälisen kuvaajaverkostomme kautta
  • uusasiakashankinta
  • käyttöseuranta ja laskutus
  • työ alkaa 03.03.2008
  • työaika kokopäivätyö, 8 tuntia
  • työn kesto 6 - 12 kk, helmikuu 2009
  • haku päättyy 20.02.2008 klo 23:59

Foorumilaisten kuvia:

  • Nimimerkki Kari Nikko, Ledivalo heilumaan narun varassa suihkuverhon narusta kuva1, kuva2, käsintehty kuvio kuva1, kaksi punaista vilkkuvaa valoa puoleen väliin narua kuva1, kuva2 (siitä vain kokeilemaan...)

(Foorumilta) Ilmailuhallinto, Hakemisto usein kysytyistä aineista ja esineistä. Ole tarkkana seuraavien esineiden ja aineiden kanssa.

  • "...Paristot ja akut (kulutuselektroniikkaa varten): Saa kuljettaa joko käsimatkatavaroissa tai ruumaan menevissä matkatavaroissa. Kuitenkin litiumparistoja -akkuja saa kuljettaa vain kulutuselektroniikkalaitteeseen asennettuna tai jos kyseessä on varaparisto tai -akku, vain käsimatkatavaroissa oikosuluilta suojattuna...."
  • "...Valokuvausfilmit: Saa kuljettaa sekä käsimatkatavaroissa että ruumaan menevissä matkatavaroissa. Suomessa käytettävät matkatavaran läpivalaisulaitteet eivät vahingoita valokuvausfilmiä valokuvausfilmiä eikä videotallenteita. Muissa maissa saattaa kuitenkin olla käytössä erilaisia laitteita, joten suositellaan kuljettamista käsimatkavaroissa...."

Kotek.fi, Suomen viime vuoden (v. 2007) tilastot ovat valmistuneet. Vertailut edellisen vuoden (v. 2006) vastaavaan ajanjaksoon. KOTEK = Kodintekniikka-alan Tiedotusfoorumi.

  • digikameroita myytiin 108,223 miljoonalla eurolla, vähennystä -8%
  • digikameroita myytiin 388.458 kpl, vähennystä -4%
  • digikameroiden keskihinta oli 279 euroa, vähennystä -4%
  • videokameroita myytiin 17,812 miljoonalla eurolla, vähennystä -13%
  • videokameroita myytiin 39.474 kpl, vähennystä -7%
  • videokameroiden keskihinta oli 451 euroa, vähennystä -6%
  • tulostimia myytiin 6,981 miljoonalla eurolla, vähennystä -7%
  • tulostimia myytiin 54.560 kpl, vähennystä -9%
  • tulostimien keskihinta oli 128 euroa, kasvua 8%
  • monitoimitulostimia myytiin 17,512 miljoonalla eurolla, vähennystä -11%
  • monitoimitulostimia myytiin 162.033 kpl, vähennystä -9%
  • monitoimitulostimien keskihinta oli 108 euroa, vähennystä -2%

Iltalehti, Häkkisten Monaco. 360 asteen panoraama.

Panttihuutokauppa Tampereella 14.2.2008. Lähtöhinta on ohjeellinen.

KAMERA PENTAX MZ-10 1 OBJEKTIIVI 35-80MM EI TES- 260 e
TATTU VARUSTELAUKKU 1 LASIMALJAKKO SARPANEVA
1 KAUHA 1 PIKARI TW 2 PIKARIA 1 PIHDIT 2 LUSIKKAA 306.5 HOP
2 KAULAKETJUA 2 SORMUSTA 1 KORVAKORUT 1 RIIPUS 7.6 585
1 SORMUS KIVI/HELMI 1 HELMI PUUTT 2 SORMUSTA 4.1 585BR
1 KAULAKETJU 1.7 T585
- poistettu

DIGIVIDEOKAMERA PANASONIC NV-DX1E 3CCD MINI-DV 240 e
1 LATAUSLAITE 1 KAUKOSÄÄDIN 3 AKKUA
1 VÄLIJOHTO 1 SCART LIITIN 1 KASETTI
1 KAMERALAUKKU
- poistettu

KAMERANRUNKO NIKON F5 400 e
- ei tarjousta

DIGIKAMERA PENTAX OPTIO M10 6.0 MP EI MUISTIKORT 115 e
TIA 2 ASENNUSLEVYKETTÄ 2 JOHTOA 1 OHJEKIRJA
- ei tarjousta

DIGIVIDEOKAMERA SONY DCR-PC109E MINI-DV 220 e
1 LATAUSLAITE 1 KAUKOSÄÄDIN 1 VARUSTELAUKKU
- poistettu

VIDEOKAMERA JVC JY-VS200E 1 SÄÄDIN 2 VARA-AKKUA 200 e
1 ADAPTERI 1 LATURI VARUSTELAUKKU
- poistettu

DIGIKAMERANRUNKO CANON EOS 30D 580 e
1 OBJEKTIIVI 18-55 MM 1 MUISTIKORTTI 512MB
1 LATAUSLAITE 1 AKKUKAHVA CANON BG-E2 ASENNUSLEVYK
KEITÄ 2 JOHTOA OHJEKIRJA
- 580 euroa

KAMERANRUNKO CANON EOS350D 300 e
1 OBJEKTIIVI CANON 18-55MM 1 MUISTIKORTTI 512MB
1 LATURI 2 JOHTOA OHJEKIRJAT ASENNUSLEVYKKEET
- ei tarjousta

Digital Photography School, Twilight Photography Tips.

Strobist, Lighting 102: 5.1 -- Refract and Reflect.

Creativepro.com, Throw Photoshop's Crop Tool into Reverse. Crop Toolia käytetään käänteisesti, kätevä korvike Canvas Size -dialogille.

Dsrl.com, DSLR Tips Workshop: How to take photos at night. Video 7:02.

Digital Outback Photo, Composition Matters: Finding Inspiration - Interest Comes First.

Photocritic.org, Lens Flare - and how to avoid it.

Digitaljournalist.org, Tech Tips February 2008, Chuck Westfall.

  • Canon EOS Mark III, 17-35 f2.8 ja 550EX, tarkennuksen apuvalo?
  • Jos Canon G9:n tuottaman kuvan pikselimäärän laskee 12 megapikselistä 6 - 8 megapikseliin, niin paraneeko kuvanlaatu?
  • Voiko Mark III:n itsemääriteltyjä funktioita säätää niin, että kameran käyttäminen olisi mahdollisimman lähellä Mark I/II:n käyttämistä?
  • Minkä objektiivien kanssa voi käyttää Canon EF25 / EF25 II -loittoja?
  • Miten vanhaa manuaalitarkentavaa Tamron 300mm f/2.8 -objektiivia voisi käyttää uudemmissa Canonin järjestelmädigeissä?
  • Minkälaista polarisaatiofiltteriä Canon suosittelee objektiiveihin EF24-70mm f/2.8L USM ja EF17-40mm f/4L USM?

Makezine.com, USB "spy" telescope. Vanha webbikamera + teleobjektiivi, $40. Naapurien katselu naapurin kotipiirissä tällaisen laitteen avulla on sitten lain mukaan salakatselua, josta on määrätty rangaistus.

Diyphotography.net, The Best DIY Project Of Them All - Your Project.

Makezine.com, Eyeclops: Super magnifying camera.

Rob Galbraith, Mac OS X 10.5.2 adds support for new camera RAW formats.

Rob Galbraith, Sale of Getty Images stalled, says New York Times. Rahamarkkinoiden kiristymisen vuoksi markkina-arvon (1.6 miljardia dollaria) merkittävästi ylittäviä tarjouksia ei ole tullut.

The-digital-picture.com, Canon has released Canon EOS 40D Firmware v1.0.5.

Megapixel.net, Sigma super compact pre-ordering at Amazon. Hinta $799. Järjestelmädigin kenno digikompaktissa.

Kamera & Bild, World press photo: Rätt bild vann. Eller? Vähän kritiikkiä voittajakuvasta, linkkejä blogeihin yms.

Kamera & Bild, Kloning VS pjattning. Pjattning = dodge (perinteinen menetelmä filmiaikaan kuvia kehitettäessä, osa peitetään). Perinteistä johtuen tämän tekeminen kuvankäsittelyohjelmassa ei sitten ole "manipulointia". Kloonaminen ei filmiaikaan ollut yhtä helppoa, sitä sitten pidetään kuvan "manipulointina".

Digit.no, Kamerasalget øker fortsatt i Norge. Viime vuonna Norjassa myytiin yli puoli miljoonaa kameraa, kasvua edellisestä vuodesta oli 19%. Järjestelmäkameroiden osuus oli 16%, kasvua 63%, tämän vuoden osuuden arviodaan nousevan 20%:iin.

Fotosidan.se, Eizo lanserar nya skärmar. EIZO lanserar FlexScan® SX2761W och FlexScan SX2461W Foto/Video-skärmar med stor färgrymd. 27 tuumaa ja 24 tuumaa. Ks. Engadget 8.11.2007. $1.552 ja $1.202.

Steve Sanders, Panasonic LUMIX DMC-L10. 10 megapikselin järjestelmädigi, 4/3-systeemi, kroppikerroin 2. Suomen Panasonic. Suomen hinta on 1.400 euroa (14-50mm kittiobjektiivi mukana).

The Online Photographer, Olympus E-510 Part 2—Dealing with Overexposure.

Ephotozine.com, Ricoh Caplio R7. 8 megapikseliä, 28-200mm, 7-kertainen zoom, ohut, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 7/10. £219, 294 euroa.

 

11.02.2008    (linkki)

Viikon 7 kuva: Täysikuu.

Savilampi.com, Japani. Viikon reissulta kuvia Tokiosta, Nagoyassa sekä Kiotosta.

Foorumilaisten kuvia:

Taloussanomat, Hyvästit Polaroid-kuville. Valokuvayhtiö Polaroid sulkee valokuvatehtaitaan Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Hollannissa. Yhtiö luopuu Polaroid-kuvavalmistuksesta ja keskittyy digitaaliseen valokuvaukseen sekä taulutelevisioihin.

Iltasanomat, Tässä ovat netin parhaat ilmaisohjelmat - katso lista!

Makezine.com, DIY Telephoto Lens.

Makezine.com, HOW TO - Make a Polaroid "web cam".

Diyphotography.net, The DIY Gorilla Pod.

Instructables.com, Holga Repair and Aperture Modificaiton. Holga 120CFN hajotetaan osiin.

Trustedreviews.com, Image Editing Tutorial - Correcting Tilts In Photoshop.

Megapixel.net, Cheap ink sinks pics. Halpojen musteiden värit voivat haalistua nopeasti. HP:n ns. tarvikemusteen värin kesto on 4 kuukautta vs. HP:n on värin 120 vuotta.

Earthboundlight.com, Printing Changes in Photoshop CS3 (Photo Tip of the Week).

Bobatkins.com, Canon EF 70-200mm f2.8L IS USM. Suomen Canon. Suomen hinta on vähän yli 2.000 euroa.

Photozone.de, Sigma AF 10-20mm f/4-5.6 DC EX HSM. Nikon. Vain kroppikennoisille. 77mm kierre. Laatu voi vaihdella, muuten kelpo laajakuvaobjektiivi. Suomen maahantuoja Foka.fi. Suomen hinta on vähän yli 500 euroa.

Photo-i-co.uk, EPSON Stylus Photo R1900. A3-mustesuihku. Arvio on valmistunut, sivuja on 17. Suomen Epson. Suomen hinta on vähän yli 500 euroa.

 

10.02.2008    (linkki)

Teemuniskanen.com, Hääkuva - Kuinka se tehtiin? 1:35 kestävä äänellinen selostus yhden kuvan manipuloinnista (tässä poistetaan henkilöitä ja vaihdetaan taustaa...).

Markuspuustinen.com, Pictures with Canon EF 50mm f/1.2L USM on Canon EOS 5D. 25 kuvaa, kaikki täydellä aukolla. Joihinkin kuviin on lisätty jonkin verran vinjetointia, vaikka sitä on muutenkin ihan tarpeeksi täydellä aukolla.

  • "hyvä kontrasti, värit ja ennen kaikkea bokeh"

Petri Pietiläinen, Ppie.net, uusimmat kuvat kahden viikon matkalta Gambiasta. Pääosassa ovat linnut, mutta myös muita kohteita.

YLE, Luontokuvaajat pohtivat eettisiä pelisääntöjä. Luontovalokuvauksen suosio on kasvanut viime vuosina nopeasti. Samaan aikaan kuvaajat ovat alkaneet käydä tiukkaa keskustelua valokuvauksen eettisistä pelisäännöistä.

(Tämä kohta uutisesta on herättänyt keskustelua: "Osalla kuvaajista tapakulttuuri on kuitenkin unohtunut. Kahden lapinpöllön pesintä Etelä-Suomessa epäonnistui, kun ihmiset hätistelivät niitä lentoon komeiden kuvien toivossa. Harvinainen mustakaularastas puolestaan ei päässyt edes ruokailemaan kärkkään kuvaajalauman takia."

Lapinpöllö-tapaus viitannee joulu/tammikuun Hyvinkää-kuvauksiin. Lapinpöllön pesintä tapahtuu vasta paljon myöhemmin keväällä eikä se tapahtune Hyvinkäällä. Mustakaularastaankin toimintaa lienee tulkittu väärin.)

Valokuvataiteen museo, Hiihtolomakurssit alakoululaisille. Valokuvan hiihtolomakurssit alakoululaisille 18 -22.2. klo 10-14. Kurssin hinta 100 euroa. Kurssille mahtuu 8 lasta.

Valokuvan kokemus -seminaari. 5.–6.6.2008 Ateneum-sali, Kaivokatu 2, 00100 Helsinki.

  • Suomen valokuvataiteen museo ja Ateneumin taidemuseo järjestävät kaksipäiväisen seminaarin, jonka laajakulmaiseksi, temaattiseksi sateenvarjoksi nostetaan valokuvan kokemuksen
  • seminaariin osallistuminen on ilmaista
  • tarkempi ohjelma huhtikuussa
  • Valokuvan kokemus -seminaari liittyy Ateneumin taidemuseossa 10.4.–3.8.2008 esillä olevaan Matti Saanion valokuvanäyttelyyn Yhteinen elämä.

Snorkkeli.net, Tullimääräyksiä varusteiden tuonnissa. Jos maksettava tullimaksu + alv jää alle 10 euron, maksuja ei peritä. ALV maksetaan kaikista EU:n ulkopuolelta tilatuista tavaroista, kirjoja yms. lukuunottamatta se on aina 22% (kirjat 8%, elintarvikkeet 17%). ALV maksetaan tavaran hinnan lisäksi myös postikuluista.

Kamera-lehti, nro 1, 18.1.2008, 100 sivua. Muutama poiminta.

  • ns. Digilehtenä voi lukea ilmaiseksi numerot 2/2007, Osto-Opas 2007, 6-7/2007 ja 8/2007. Nro 9/2007 on sitten maksullinen.
  • Välähdyksiä, Kuumailmapallolennon SM-kisat Pieksämäellä 13-16.3.2008. Yleisölennätykset 150 euroa. Seuraavassa numerossa enemmän valokuvakilpailusta.
  • Vuoden kuvaaja 2008 on alkanut. Ks. tarkemmin. Ensimmäisen osakilpailun kuvien viimeinen jättöpäivä oli 5.2.2008.
  • Kameran takaa, Ihon alle, kuusi sivua alastonkuvauksesta, kuultavana Merja Yeung. Asadin.org.
  • MP 2007 -kilpailun tulokset, 10 sivua, 25 sivua.
  • Tilannekuvaus tutuksi 1/9 - Oivallus, Katukuvauksella on juuret Suomessa, Jouko Leskelä, 5 sivua. 1970- ja 1980-luvulla Esplanadin puistossa Helsingissä valokuvauksen opiskelijat ottivat polaroid-kuvia maksua vastaan. Lupa oli etukäteen haettava kaupungilta. Kesällä 2006 puistossa kuvasi puolalainen nuorimies 4x5 -laakafilmikameralla, kuvat hän lupasi lähettää myöhemmin postissa. Julkisilla paikoilla saa Suomessa ihmisiä kuvata, kuvien henkilöt eivät kuitenkaa saa esiintyä itseään loukkaavissa tilanteissa. Yleensä katukuvaaja ei kysy lupaa kuvaukseen, kuvien hyötykäyttö on eettisesti väärin. Katukuvausta voisi verrata tuijotteluun, joka on epäkohteliasta. Lavastamattoman katukuvan tapahtumaketju on nelivaiheinen: 1. Tunnistus. 2. Tiivistys. 3. Tilanne. 4. Laukaisu. Sarjan seuraavat kahdeksan osaa: Aika, Havainto, Laukaisu, Huumori, Liike, Etiikka, Harjoittelu ja Estetiikka. Snapshot.fi.
  • MIG kohoaa kennotaivaalle! CCD:lle ja CMOS:lle korvaaja Suomesta. Viime heinäkuussa tuli julkiseksi pantentti, jolla kuvakennon valmistuskulut ja pikselin pinta-ala pienevät 60%, kohina vähenee 75%, kameroiden ja objektiivien koko tippuu puoleen. Kännykkäkameroiden valmistajat ovat erityisen kiinnostuneita tästä Espoon Otaniemessä syntyneestä keksinnöstä.
  • Suurkilpailu Aktiivisarja, 10 sivua, 17 sivua. Kuvia lähetettiin lähes 600.
  • Kamera testaa, Kompakti ammattilaiselle, neljä sivua. Canon Powershot G9 500 euroa ja Nikon Coolpix P5100 400 euroa. Molemmissa metallirungot, kuvanvakain, salamakenkä, käsisäätömahdollisuudet ja optinen etsin (näyttää 80% tallentuvasta kuvasta). "Canon sopii tekniikkaa rakastavalle kuvaajalle, joka haluaa kokeilla, muunnella ja jopa temppuilla erilaisille ominaisuuksilla". "Nikon käy paremmin käteen ja sopii sekin hyvin myös näppäilykäyttöön".
  • Kamera testaa, Salamointia kompaktikameralla, kaksi sivua. Mielenkiintoinen kokeilu testikuvin, suora salama, katon kautta, käyntikortti + katto, salamaheijastin (pocket bouncer), salaman edessä pehmennin (vaikka muovimuki), salama sivulle käännettynä, salama suoraan etuviistosta. Punasilmäisyyttä tämä testi ei paljastanut (mallinukke oli ruskeasilmäinen, mallinuken silmässäkään ei ollut heijastavia verisuonia...). Paras tulos oli lievä yllätys: käyntikortin kokoinen heijastin (= käyntikortti) salaman takaosaan ja katon kautta laukaisu tuotti parhaan tuloksen. Aina ei kuitenkaan voi katon kautta heijastaa.
  • Kamera testi, Uusi oksa Olympuksen sukupuussa, Olympus E-3, kolme sivua. Plussaa: erittäin hyvä kennon erotuskyky, erinomainen terävyys hyvällä objektiivilla. Matala kohinataso ISO 1600 asti. Erittäin nopea tarkennus ja laukaisu. Miinusta: voimakas yksityiskohtien prosessointi kasvattaa artefaktimäärää. Suppea dynamiikka ISO 3200:lla.
  • Testejä maailmalta. Yhdelle sivulle on kerätty paljon numerotietoa kamera- ja objektiivitesteistä ympäri maailmaa.
  • Skannaustyön sankarit, Canon 8800F & Epson V500, kaksi sivua. Canonin hinta on 200 euroa, Epsonin 300 euroa.
  • Kamera testi, Matkakamerat, Panasonic HDC-SD5, Canon HG10 ja Sony HDR-CX6. Digivideoita, ns. teräväpiirtokameroita.
  • Seuraava numero 2/2008, 22.2.2008. Tilannekuvan aika...? Mistä koostuu, syntyy visuaalinen maisema. Ryhmäkuvan /dynamiikka. Parhaat: NuoriKamera 07. Kamera testi, Täydellä kennolla, Canon/Nikon Isojen taisto. Kamera testi, Kaikki sävyt talteen.

(Foorumilta) Full Frame WARS!* Peter iNova, pitkä kirjoitus, 22.8.2007. Onko isompi aina parempi?

The Sydney Morning Herald Blogs: Photographers, Does photojournalism work anymore? Lue myös kommentit.

Dpreview.com, foorumi, 'Artist' stole my work. Ketju lukittiin jo muutama päivä sitten. Tässä "kantaja" on jo "tuominnut" "vastaajan". "Syytetty" on käyttänyt muutamaa valokuvaa, jonka pohjalta hän on maalannut myynnissä oleviaan töitä. Oikeus toteutuu niin, että syyllisen kuva, nimi, osoite, tuomio jne. julkistetaan internetissä.

Makezine.com, No more Polaroid... instant film - and MAKE's look at Polaroid projects. Neulanreikäkamera, joka käyttää polaroid-filmiä.

Kamera & Bild, World press photo: Vardagsliv i rysk stad tog förstapriset. Pieter Ten Hoopen on kotoisin Hollannista, mutta hän jo pitkään asunut ja työskennellyt Ruotsissa. Sarjoja oli kymmenen, Pieter Ten Hoopen voitti sarjan Daily Life, stories.

Wrotniak.net, Olympus E-3, a Technical Review. Arvio on nyt kokonaan valmis. 4/3-formaattia, 10 megapikseliä, rungon sisäänrakennettu kuvanvakain. Olympuksen kroppikerroinhan on 2. Kehittyneen harrastajan/ammattilaisen järjestelmädigi. Suomen Olympus. Suomen hinta on alle 1.800 euroa.

Digit.no, Sony Alpha 700. 12 megapikselin järjestelmädigi, sisäänrakennettu kuvanvakain, säänkestävä. Suomen Sony. Suomen hinta (halpa kittiobjektiivi mukana) n. 1.500 euroa.

 

09.02.2008    (linkki)

Ritva Kovalainen, Kauniiden hevosten maa
30.3.2008 asti

Esillä oleva kokonaisuus on valikoima Ritva Kovalaisen (s. 1959) valokuvasarjasta Kauniiden hevosten maa, joka on kuvattu Turkin Kappadokiassa. Kovalainen on tehnyt alueelle yhteensä kahdeksan kuvausmatkaa vuodesta 1990 alkaen. Kuviin on tallentunut Kappadokian vulkaanista maisemaa sekä elämää syrjäisissä kylissä ja kasvavissa kaupunkikeskuksissa.

Kovalainen on valmistunut Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen linjalta 1990. Hänellä on ollut yksityis- ja yhteisnäyttelyitä kotimaassa 1980-luvulta lähtien ja ulkomailla vuodesta 1991 lähtien. Hän on myös julkaissut useita valokuvateoksia sekä videoita ja multivisioita. Vuonna 2006 hän oli FotoFinlandia ehdokkaana.

VB-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16 70, Kuopio.
Ti, to ja pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15.
3/2 €, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi.

HAIKONEN - Lehtikuvaaja Veikko Aitamurron valokuvia Jouni Aikion elämästä
17.4.2008 asti

Lehtikuvaaja Veikko Aitamurto on kuvannut Jouni Aikion elämää 1980-luvun alusta lähtien. Jouni Aikio, Inarissa myös "Haikosena" tunnettu, on inarinsaamelainen kalastaja-poromies. Näyttely antaa monipuolisen kuvan luontaiselinkeinoilla elävän inarinsaamelaisen perheenisän elämänrytmistä ja elinympäristöstä.

Lapin maakuntamuseo
Pohjoisranta 4,
96200 Rovaniemi

Sofia 1/2008 Helsingin kaupunginmuseon asiakaslehti:

  • Henri Wegelius: Muutamia sanoja kuvista. Helsingin kaupunginmuseon tutkija Henri Wegelius kertoo muutamista Helsinki-kuvista ja työstään museon kuva-arkistossa. Kriittinen suhtautuminen dokumenttikuvien totuudellisuuteen on ollut aiheellista jo ennen Photoshopia. Yhtenä mielenkiintoisena esimerkkinä Wegelius ottaa esille Eric Sundströmin nimiin merkityn valokuvan, joka lähemmässä tarkastelussa paljastuu jonkinlaiseksi 1920-luvun suurkaupunkiunelmiin liittyväksi mallinnuskuvaksi.
  • Helsingin kaupunginmuseo järjestää huhtikuussa Helsingin kaupunginteatterin aulassa valokuvanäyttelyn, joka taustoittaa Kjell Westön Missä kerran kuljimme -romaaniin perustuvaa näytelmää. Romaanissa Helsinki, valokuvat ja valokuvaajat ovat keskeisissä rooleissa. Kirjaansa valmistellessaan Westö haki innoitusta kaupunginmuseon kuvakokoelmista. Westön romaanista dramatisoitu näytelmä saa ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 3.4.2008.
  • Ensi kesänä museo juhlistaa kirjailija Mika Waltarin syntymän satavuotismuistoa pienimuotoisella valokuvanäyttelyllä Waltarin Helsingistä. Näyttely avautuu 17.6. Sofiankadulla ja lähtee syyskuun lopulla kiertämään Helsingin kulttuurikeskuksissa.
  • Kaupunginmuseon kuvakokoelmaa tullaan hyödyntämään entistä enemmän uudisteilla olevassa Raitioliikennemuseossa.

Helsingin kaupunginmuseon eri museoiden pääsymaksut poistettiin tämän vuoden alussa.

Nolla tapaturmaa -foorumin turvallisuusaiheinen valokuvauskilpailu 2008.
Nolla tapaturmaa -foorumin projektiryhmä järjestää kaikille avoimen valokuvauskilpailun, jonka teemana on turvallisuus. Kilpailuaikaa on 10.8.2008 asti.

Kuvien aiheita ovat:

  • Onnistunut ratkaisu - näin se tehtiin
  • Liiku turvallisesti
  • Nuoret ja työ
  • Turvallisesti myös vapaa-aikana
  • Työ ja turvallisuus

Kuvien arviointi tapahtuu aiheenmukaisuuden ja taiteellisen ilmaisun perusteella. Kuvan ei tarvitse olla selkeän esittävä. Kukin kuvaaja voi osallistua kilpailuun enintään viidellä aiemmin julkaisemattomalla kuvalla.

Kilpailuun osallistuneista kuvista pyritään valitsemaan 12 parasta Nolla tapaturmaa -foorumin vuoden 2009 seinäkalenteriin.

Kilpailun pääpalkintona on kamerapuhelin. Lisäksi kaikki kalenteriin valitut kuvat palkitaan lahjakortilla.

Kuvien oikeudet säilyvät kuvien ottajilla, mutta kilpailun järjestäjällä on oikeus käyttää kaikkia kilpailuun lähetettyjä kuvia rajoituksetta ja veloituksetta työturvallisuutta edistäviin tarkoituksiin mm. seinäkalenterissa, lehtiartikkeleissa, esitteissä, internet-sivuilla, koulutuksessa ym. materiaaleissa. Järjestäjillä on oikeus käsitellä sekä rajata kuvaa esitys- ja ilmaisuyhteyden edellyttämällä tavalla. Kuvaajan nimi ilmoitetaan kuvan käytön yhteydessä.

Kilpailun säännöt (pdf).
Esite (pdf).

Foorumilaisten kuvia:

HS, Kuva nääntyneestä USA:n sotilaasta voitti kansainvälisen kilpailun. 80% ehdokaskuvista tuli internetin kautta. 10 kategoriaa, 59 palkittua kuvaajaa 23 maasta (Pohjoismaista vain Tanska).

Pdngallery.com, PDN's World in Focus 2008. Matkakuvakilpailun tulokset. Kuusi luokkaa.

  • ("helppokäyttöinen" flash-galleria, argh...)

Pdnpulse.com, Deja Vu: Bad Contest Rules Get Revised. USA:ssa sentään valokuvakilpailujen kohtuuttomia sääntöjä muutetaan (kaikki oikeudet kilpailujen järjestäjille jne.).

Martin Evening, Shooting tethered with the Canon EOS 1Ds MkIII. Mac käytössä.

(Foorumilta) Blogs.msdn.com, Metadata and the Windows Vista Photo Gallery.

Luminous Landscape, Epson Exhibition Fiber Paper. Valittavana on yli 200 erilaista paperilaatua. Printterinä Epson 9800.

Pdnpulse.com, PMA 2008: Big Price Cuts for Big HP Printers. Yli 10%.

Makezine.com, Retrofit an old camera lens.

Makezine.com, Panoramic Pinhole Camera.

Dpnow.com, PMA 2008: A look at Sigma's mini marvel, the DP1. The Sigma DP1, a cult classic in the making?

Dpreview.com, Phase One Capture One 3.7.8 & 4.0.1. Päivitetyt versiot Mac ja Windows.

Epic Edits Weblog, Photoshop Technique: LAB Sharpening. Kuvaesimerkeissä havainnollisuuden vuoksi liioitellut efektit.

c|net, Underexposed, Like Polaroid film? Better start hoarding. Polaroid lopettaa filmin valmistuksen, Polaroid-kameroiden valmistus päättyi jo vuosi sitten. Vuonna 2001 Polaroid-yhtiö koki konkurssin.

Laszlo Pusztai Photography, Online Paper White Spectrum Comparator. An easy way to check for OBAs in papers.

Kohglobal.com, Koh Dustless Bag System. Ei enää pölyä kennolle objektiivia vaihdettaessa. Toimii myös sadesuojana (kuvaajan pää pysyy kuivana). Hinta on $69.

Trustedreviews.com, Ricoh Caplio GX100. Arvosana 8/10. 10 megapikseliä, 24-75mm, kuvanvakain, käsisäädöt, salamakenkä, metallirunko, raw-kuvat, elektronisen etsimen voi kiinnittää salamakenkään (!). ISO-arvoja yli 400:n ei voi käyttää, kuvat ovat liian kohinaisia. Hinta £350, 470 euroa.

Rangefindermagazine, Nikon's Remarkable D3 (4-sivuinen pdf). 12 megapikselin järjestelmädigi, täyden ruudun kenno, ammattilaiskäyttöön, hämäräkuvausominaisuudet erittäin hyvät. Suomen Nikon. Suomen hinta on 4.900 euroa.

Thinkcamera.com, Olympus µ [mju:] 830. 8 megapikseliä,36-180mm, 5-kertainen zoom, säänkestävä, kuvanvakain. Pieni ja litteä kamera. Arvosana 8/10. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 270 euroa.

Ephotozine.com, Epson Stylus Photo RX685. Monitoimitulostin. Arvosana 7/10. Suomen Epson. Suomen hinta on vähän yli 200 euroa.

 

08.02.2008    (linkki)

Vuodenluontokuva.fi, vuoden 2008 Luontokuvakilpailun kuvien viimeinen postituspäivä on 15.2.2008 (postileima). Osallistumismaksu on jäsenille 10 euroa, ei-jäsenille 20 euroa, nuorten sarjat ovat maksuttomia. Kuhunkin yleiseen sarjaan voi lähettää kolme kuvaa, yhteensä enintään 21 kuvaa. Kilpailutiedostossa kuvan leveys saa olla enintään 1400 pikseliä, korkeus enintään 1050 pikseliä. Kuviin ei saa lisätä kehyksiä. Originaalit pyydetään erikseen semifinalisteilta ja painokäyttöön ostettavista kuvista. Tuomaristo julkistetaan 1.3.2008. Tulokset julkistetaan sitten lokakuussa 2008 Finlanda-talolla.

  • Yhteensä 30 palkittua ja kunniamaininnan saanutta kuvaa kiertää seuraavan vuoden ajan ympäri Suomea Vuoden Luontokuvat 2008 -valokuvanäyttelynä. Kilpailussa jaettavien palkintojen ja palkkioiden yhteisarvo on yli 20 000 €.
  • Kilpailuun osallistutaan digitaalisilla tiedostoilla, myös diat ja negatiivit vain digitoituina.
  • Kilpailuun voi osallistua vain kuvaajan itsensä Suomessa 1.1.2006 – 15.2.2008 kuvaamilla luontokuvilla.
  • Kuva-alan muoto on vapaa ja kuva voi olla rajattu originaalin kokoa koskevin rajoituksin. Tiedostosta voidaan tehdä myös mustavalkoinen tai sävytoonattu (esim. seepia) kilpailukuva.
  • Kilpailuun ei voi osallistua fotomontaaseilla, trikkikuvilla tai muutoin manipuloiduilla kuvilla. Kuvan alkuperäisen sisällön muuttaminen on kielletty kuvaelementtejä siirtämällä, lisäämällä tai poistamalla, myös päällekkäisvalotukset ovat kiellettyjä. Sävysäädöt, terävöitykset yms. ovat sallittuja.
  • Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n ehdokkaat Fotofinlandia 2008 –kilpailuun valitaan jäsenten Vuoden Luontokuvat 2008 –kilpailuun lähettämien kuvien parhaimmistosta. Kultakin valitulta kuvaajalta käytetään 3 – 5 kuvan kokonaisuus.

Karapuu.com, Henri Karapuu's Portfolio.

Työministeriö, Taittaja, Domirola Oy, Helsinki. Nykyisen taittajan siirtyessä uusiin tehtäviin Kulttuurivihkot-lehti etsii taittajaa vastaamaan lehden ulkoasun suunnittelusta ja kehittämisestä ja saattamaan lehden painokuntoon käyttäen apuna kuvittajia ja lehden valokuvaajaa tiiviissä yhteistyössä päätoimittajan kanssa.

  • ...Sivujen ylipäänsä ja eritoten nelivärisivujen määrä on kasvussa. Palkkio sovitaan mutta se on pieni murto-osa alan normaalista palkkauksesta, koska Kulttuurivihkot on tappiollinen verovaroin tuettu kulttuurijulkaisu....(!)
  • Palkkaus 250 € numeroa kohden
  • Työkokemus 1-5 vuotta
  • Työ alkaa 01.03.2008, heti
  • Työaika muu osa-aikatyö, voi tehdä kotona
  • Työn kesto yli 12 kuukautta
  • Haku päättyy 15.02.2008 klo 23:59

(Foorumilta) Jari Mattila, pienimuotoinen valokuvanäyttely. Helsingin katsastusaseman kahvio, Hakuninmaantie 5, 00430 Helsinki. Kahvio on avoinna arkisin klo: 8.00 - 14.30.

(Foorumilta viesti) "Minulta varastettiin seuraavat kameratavarat, joten vinkkejä otetaan vastaan:

- Nikon D80-järjestelmäkamera + akku
- Nikon MB-D80 pystykahva
- Nikon SB800 -salama
- 2 Lenmar DLNEL3E vara-akkua
- Nikon ML-L3 kauko-ohjain
- Transcend 8GB SDHC muistikortti
- Nikon 18-200vr - objektiivi + uv-filtteri
- Nikon 50mm/1.8 objektiivi
- Sigma 10-20 objektiivi +uv-filtteri
- Sigma 50mm macro objektiivi
- reppu Tamrac Aero 80
- ipod 20G
- kossin kuulokkeet
- ixus+1G muistikortti
- Slik-kamerajalustan pää
- apple macbook + virtalähde

...Maksan palkkion jos homma ratkeaisi. Pistän sarjanumeroita kun löydän kuitteja...Kamat hävisivät keskiviikon ja torstain välisenä yönä Helsingissä rautatieaseman nurkilla."

  • (yhteystiedot saa lähettämällä postia digicamera.netin uutissivun alalaidan email-osoitteeseen)
  • viesti Foorumilta 10.2.2008: "Uskomattomien käänteiden jälkeen olen saanut kamani takaisin, tekisi mieli tarjota aika monelle ihmiselle oluet (ja itse asiassa maksoin 200e tavaroista löytöpalkkiota).

    Jätän pyynnöstä kertomatta miten tapahtumat kävivät, mutta maailmassa on oikeutta vielä olemassa :)

    Kiitti kaikille! :))"

(foorumilta) Lauri Kangas, Ursa.fi, kaikki viime vuoden tähtikuvat. On siellä joukossa yksi salamakuvakin.

Foorumilaisten kuvia:

Aamulehti, Aamulehden Raine Lehtoranta on helmikuun lehtikuvaaja.

Urheiluviikko.net, Photoshopatut Litti ja Kimi naurattavat brittilehden sivuilla. Katso itse!

HS, Australia hyökkäsi shokkikuvilla Japanin valaanpyyntiä vastaan.

Tekniikan Maailma nro 3/08, 6.2.200.

  • TM Testi, Täysikokoinen, Nikon D3, 4.700 euroa, neljä sivua. Nikonilta ensimmäinen täyden kinokoon kenno (24 x 36 mm). 12 megapikselin kennossa kuvapisteet ovat hyvin suuria, ne keräävät enemmän valoa, signaalia tarvitsee vahvistaa vähemmän kuin pienessä kennossa. ISO 3200 -asetuksella jälki on vielä hyvää, Nikon D3 on ylivoimaisesti paras kohinan suhteen testatuista kameroista. Pienestä kroppikennosta on haittaa, kun kuvataan laajoja kuvakulmia, mutta pitkien teleobjektiivien ystävät hyötyvät polttovälin näennäisestä pidentymisestä. Nikonin cmos-tyyppisen kennon lyhenne on FX, DX-tyyppiset Nikonin objektiivit eivät riitä peittäämään D3:n koko kuva-alaa. DX-objektiiveja voi kuitenkin käyttää Nikon D3:ssa, kuvattaessa käytetään vain kennon keskialuetta, kuvakooksi tulee 5.1 megapikseliä, 2.784 x 1.848 kuvapistettä. Etsinkuvaan saa maskin tälle pienemmälle kuva-alalle.
  • D3 ottaa kuvia täydellä kuvakoolla 9 ruutua sekunnissa, raw-muodossa 20 kuvaa ja jpg-muodossa 40 kuvaa. Tämän jälkeen vauhti hidastuu kahteen tai kolmeen kuvaan sekunnissa. Puolitoista kiloa painavassa rungossa on alaosassa pystykuvauskahva, runko on vesitiivis. Sisäänrakennettua salamaa Nikon D3:ssa ei ole, kuten ei muissakaan ammattimalleissa. Suorakatselutilan eli Live View:n avulla voi käyttää tarkkaa 920.000 pikselin lcd-näyttöä kuvan ottamiseen. "Erityisen paljon uutuus miellyttänee huonoissa valaistusolosuhteissa operoivia keikkakuvaajia sekä liikkuvien kohteiden eksperttejä". Hyvää: pieni kohina, nopea sarjakuvaus, tarkka näyttö. Huonoa: ei pölynpoistoa.

Iwpawards.com, International Wildbird Photographer Awards. Yli 4.000 kuvaa, 400 kuvaajaa, 34 maata.

Digital Photography School, The Human Side of Photography - 4 Tips for Natural Looking Portraits.

Canon Professional Network, EOS 40D Masterclass.

Rob Galbraith, Tornado aftermath images show path of devastation. Kolme galleriallista kuvia tuhoista.

Dlsrblog.com, How much should you pay your model?

The Online Photographer, Olympus E-510 Part I—My Rationale.

Shop.lomography.com, Yashica Electro 35. Ensimmäinen versio tästä mittaetsinkamerasta tuli markkinoille vuonna 1966, nyt on sitten paluun vuoro. Kiinteä 45mm/f1.7. Valmistaja Yashica, 1970 - 1973. Huono puoli on se, että tämän kameran hankkineen pitää jättää hyvästit legendaariselle Holga-laadulle. Hinta on 200 euroa.

Makezine.com, HOW TO - Make a "Witness camera". Ns. valvontakamera.

Digital Outback Photo, Canon PowerShot G9 diary started.

Dpreview.com, Tamron SP AF70-200mm F/2.8 Di LD (IF) Macro. Ensimmäisenä Canon-versio myyntiin maaliskuussa.

Trustedreviews.com, Polaroid Launches Instant Digital Printer. Tulossa lähiaikoina myyntiin, 2 x 3 tuuman kuvia, liitetään suoraan kameraan, kuvat valmiita muutamassa sekunnissa.

Photographyblog.com, Professor Kobré’s Lightscoop. Salamanpehmentäjä kamera omalle sisäiselle salamalle.

DCRP, Fuji FinePix F50fd. 12 megapikseliä, 35-105mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakain, 2.7 tuuman lcd-näyttö, 25 MB sisäistä muistia, xd/sd-kortit. Suomen Fuji. Suomen hinta on vähän alle 300 euroa.

Digitalcamerareview.com, Panasonic Lumix TZ5: First Thoughts.

Trustedreviews.com, Epson Stylus DX8400. Mustesuihku, monitoimitulostin. Arvosana 7/10. Suomen Epson. Suomen hinta on n. 100 euroa.

 

07.02.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Katse.org, Martti Lintunen, Baabelin kuvat, Like 2007. Jukka Järvinen kirjoittaa Lintusen kirjasta.

Valokuvatorstai, 78. haastesana on "Historia". Osallistua voit viikon ajan.

  • Osallistuminen tavalliseen tapaan, kuvausaikaa on viikko. Ohjeet.
  • 77. haasteen "Voima" otti vastaan 151 kuvaajaa

HS, Vapaa pääsy houkutteli kävijöitä kaupunginmuseoon. Tammikuussa kaupunginmuseon eri näyttelyissä vieraili 8 600 kävijää. Kävijämäärä on lähes kaksinkertaistunut edellisvuoden tammikuusta. Ilmaisia museoita ovat:

  • kaupunginmuseon päärakennus
  • Sederholmin talo
  • Hakasalmen huvila
  • Tuomarinkylän museo
  • Lastenmuseo
  • Ruiskumestarin talo (sulkeutuu loppiaisena, sitten taas kesällä auki)
  • Koulumuseo (viikonloppuisin auki toukokuuhun asti)
  • Voimalamuseo (vasta kesällä auki)
  • Raitioliikennemuseo (vasta kesällä auki)
  • Työväenasuntomuseo (remontissa kevääseen 2009)

Latvialainen taiteilija Katrina Neiburga (s. 1978), yksi Ars Fennica 2008 -palkinnon ehdokkaista, on joutunut työryhmineen poliisitutkintaan kotimaassaan. Syynä kuulusteluun on Lellu Opera -juliste. Siinä taiteilijan poika poseeraa alaston vartalo selin katsojaan.

Kiasmassa retrospektiiviään pitävä amerikkalainen Nan Goldin joutui viime vuoden lopulla lapsipornosyytösten kohteeksi yhdessä Sir Elton Johnin kanssa. Thanksgiving-sarjaan kuuluva kuva Klara and Edda Belly-dancing (1998) poistettiin tuolloin poliisin toimesta näyttelystä Koillis-Englannissa Gatesheadissa. Ilmoituksen teki gallerian työntekijä (Baltic Centre for Contemporary Art). Kaikkiaan 150 kuvaa käsittävä Thanksgiving-sarja oli lainassa Sir Elton Johnin valokuvakokoelmasta. Poistetussa kuvassa kaksi nuorta tyttöä leikkii keittiössä, toinen tanssii vähissä vaatteissa ja toinen on alasti jalkoväli katsojaan päin harallaan. Kuvan sopivaisuutta punninnut Crown Prosecution Service hylkäsi lapsipornoepäilyn. Itse asiassa kuvaa oli punnittu CPS:n toimesta jo vuonna 2001 toisen taidenäyttelyn yhteydessä. Taidemaailman kontekstissa kuvaa ei pidetty sopimattomana.

Lapsipornosyytösten kohteeksi on joutunut kotimaassaan myös Sally Mann, jonka laaja näyttely oli hiljakkoin esillä Tennispalatsissa. Suomessakin hänen omista lapsistaan ottamansa alastonkuvat herättivät joissain katsojissa ahdistusta.

Eiliseen vähän jatkoa, Linjakohinaa, Pintaa ja pinnan alta - Gettyn kuvia ilmaiseksi bloggaajien käyttöön. Miten ilmaista se ilmainen onkaan ja mitä oikein on kaiken takana.

Global.finland.fi, Kehitysmaakuvien korrekti käyttö tärkeää.

Deko-lehti, Dekon sisustusvideo. Minuutin välein kuvattu video Deko-sisustuslehden studion kuvaussessiosta. Lopussa näkyy vähän kuvauskalustoakin ja kuvaajaa.

Panttihuutokauppa Helsingissä 13.2.2008. Lähtöhinta on ohjeellinen.

DIGIVIDEOKAMERA SAMSUNG VP-D351 MINI DV 120 e
LATURI 2 KAAPELIA
- 130 euroa

DIGIVIDEOKAMERA JVC GR-D720E MINI DV 120 e
LATURI 1 KAAPELI
KÄYTTÖOHJEET
- 170 euroa

DIGIKAMERA CASIO EXILIM EX-Z700 7.2 MP 100 e
LATURI 2 KAAPELIA
- 105 euroa

OBJEKTIIVI CANON TS-E 24/3.5L 600 e
VASTAVALOSUOJA CANON EW-75 B II
- 760 euroa

Nikongrapher.com, uusi sivusto, mihinkähän merkkiin tämä keskittyy?

Blog.wired.com, Biggest Canon Telephoto Lens Ever in Stock at B&H.

Photoshopsupport.com, FREEZE! - Forensic Photoshop Is On The Case. Miten Photoshop-ohjelmaa voidaan käyttää rikostutkinnassa?

Sduffyphotography.blog, Reading Histograms.

c|net, Underexposed, Q&A: Canon camera tech guru Chuck Westfall. Ei mitään uutta. Canonin ja Nikonin osuus järjestelmädigimarkkinoista on 90%, Sonyn osuus on 5%.

(email) Flickr, say WHAT?? Rebekka Guðleifsdóttir:n kuvia myydään toisen nimissä laittomasti iStockphossa. Ks. digicamera.netin uutiset 18.5.2007.

Diyphotography.net, DIY Time Lapse Photography. Elektroniikkarakentelijoille frekvenssikuvaukseen.

Makezine.com, Kitchen utensils make professional photo enlarger. Vuoden 1936 lehdestä.

Bobatkins.com, Image Stabilization Survey Results - Body or Lens based IS? Vastaajia oli nelisensataa, kysely oli tarkoitettu lähinnä Canonin omistajille.

  • (Itsekin vastasin tähän kyselyyn. Nikonilla ja Canonilla rupeaa aika loppumaan, niin kauan ovat kameran ostajat jo odottaneet runkovakaajaa. Pentaxin, Sonyn ja Olympuksen uusissa järjestelmädigeissä on sisäänrakennettu vakaaja.)

Amateur Photographer, Digital camera shipments hit new record. Japanin lukujen mukaan viime vuonna toimitettiin 100.37 miljoonaa digiä, kasvua edellisestä vuodesta 27.1%. Järjestelmädigien tämän vuoden kasvuprosenttiarvio on 22.3%, kompaktidigien 10.7%. Vuodesta 2006 vuoteen 2007 objektiivien kappalemäärät nousivat 43%, 12.51 miljoonaa kappaletta.

Dpreview.com, Kodak's TRUESENSE offers hope for cramped chips. Hyvin pienet photositet, aluksi kännykkäkameroihin, mutta myöhemmin tämä uusi teknologia tullee myös ns. oikeisiin kameroihin, isommassa koossa.

Dpreview.com, Fujifilm issues firmware updates for Z10fd & Z100fd.

Kamera & Bild, Nu avgörs World press photo. Världsfotografer i hård konkurrens. Huomenna perjantaina tulokset, 5.019 kuvaajaa, 80.536 kuvaa.

IR, Nikon D300. 12 megapikselin järjestelmädigi, kroppikerroin 1.5. Perusteellinen arvio. Suomen Nikon. Suomen hinta on 1.800 euroa.

 

06.02.2008    (linkki)

Lauri Mannermaa, Interstate Lovesong
23.3.2008 asti

Interstate Lovesong on valokuvataiteilija Lauri Mannermaan matka Amerikan valtateille ja omaan sisäiseen itseensä.

Valokuvanäyttely liittyy saman nimisen kirjan julkistamiseen.

Lauri Mannermaa on opiskellut valokuvausta Taideteollisessa korkeakoulussa. Ennen valokuvataiteen maisteriksi valmistumistaan hän on työskennellyt psykologina ja toiminut valokuvaterapian pioneerina Suomessa.

Galleria Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-8, la-su klo 12-16

Václav Jirásek: Industria
4.5.2008 saakka

Tšekkiläisen Václav Jirásekin (s. 1965) valokuvanäyttelyn teemana ovat kuolevat tehtaat.

Näyttelyn on tuottanut Galerie Rudolfinum Prahassa.

Tampellan alue
Alaverstaanraitti 5, Tampere
ti, to-su 10-18, ke 11-20
5 € aikuiset / 1 € lapset

Mats VuorenjuuriMats Vuorenjuuri, Satumaa - Maan ja taivaan väki Suomen luonnossa
23.2.2008 asti

Mats Vuorenjuuren valokuvanäyttely pyrkii avaamaan nykyihmisille suomalaisten myyttien ja tarujen maailmaa. Valokuvissa keijukaiset, maahiset, peikot ja menninkäiset tulevat hetkeksi esiin piiloistaan.

Valokuvaaja Mats Vuorenjuuren lisäksi projektissa on mukana pukusuunnittelija Saara Ryymin ja maskeerauksen opiskelijoita sekä tietysti kuvissa esiintyvät lapset.

Kanneltalon Galleria
Klaneettitie 5, Helsinki
ma-to 9-20, pe 9-18, la 10-16

Foorumilaisten kuvia:

Katse.org, Jukka Järvinen: Nan Goldin ja mennyt naailma. Järvinen kävi katsomassa Goldinin näyttelyn Kiasmassa.

Kuopion Luonnonystävien Yhdistys järjestää tänään klo 18–20 esitelmätilaisuuden Kuopion pääkirjastossa. Valokuvaajat Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo kertovat toteuttamastaan Puiden kansa -projektista.

(kertausta) Päivi Hintsanen, Coloria.net, kaikki mahdollinen ja mahdoton väreistä. Myös blogi.

Jouko Leskelän katukuvausta esittelevälle sivustolle Snapshot.fi on jälleen tullut uutta.

Pintaa ja pinnan alta, Matti Lintulahti, Gettyn kuvia ilmaiseksi bloggaajien käyttöön. Ei vielä, mutta pian. Ilmaisuuteen on kuitenkin koira haudattuna, mukana tulee pieni mainos, aika huomaamaton.

Digitoday.fi, Kodak kehitti pienen ja herkän kamerakennon. Myyntiin loppuvuodesta. Kodakin uusi kuvasensori lupaa tuoda 5 megapikselin kuvat myös pienikokoisiin matkapuhelimiin. Uudenlaisella kennolla pitäisi saada myös entistä parempia kuvia hämärässä.

HS, Nokia avasi pelikaupan ja kuvayhteisön. ...Tiistaina Nokia avasi myös kuvien jakeluyhteisön Share with Ovin, joka löytyy Nokian ovi.com-sivustolta. Yhteisö on uusi versio Nokian viime vuonna ostamasta Twango-yhteisöstä. Sinne voi ladata kuvia ja jakaa niitä tuttavien tai kaikkien yhteisön jäsenten nähtäväksi.

(Metro-lehden Päivän internet) Smithsonian National Museum of Natural History, Nature’s Best Photography Windland Smith Rice International Awards Exhibition 2007.

Helsingissä vierailleen ja näyttelynkin pitäneen Matt Stuartin kotisivuilta voi etsiä ideoita ja inspiraatiota katukuvaukseen.

Luminous Landscape, Reading Tea Leaves. PMA 2008 and The Future. Välineet ja tekniikka rajoittavat yhä vähemmän ja vähemmän kuvaamista. Jos vain näkemystä ja osaamista ja luovuutta on tarpeeksi, niin...

Digital Photography School, photophlow: A Social Experience for Flickr Photographers.

Strobist, Newb Catch-up Day.

Graphics.com, An Introduction to High Dynamic Range Imaging. HDR.

Slashgear.com, Canon APS-H-size CMOS sensor may goes away? Luopuuko Canon 1.3-kroppikennoisista järjestelmädigeistä.

Sciencedaily.com, Swarm Approach To Photography Improves Contrast And Detail In Digital Photos.

Makezine.com, The Looty eye-gazing box. Mitähän tapahtuu, jos vasen silmä näkeekin oikealle silmälle tarkoitetun kuvan ja päinvastoin?

  • (joitakin vuosia sitten kokeilin 3d-kuvien tekoa, silloin kerran printtasin vahingossa kuvat väärinpäin, vähän omituinen olo tuli, kun yritin nähdä kolmiulotteista kuvaa... Ks. digicamera.netin uutiset 17.6.2001)

c|net, Underexposed, Panasonic sensor tackles key photo problem--dynamic range. Vasta kehitteillä, vasta mustavalkokuville ja turvakameroihin.

Wrotniak.net, Lenses for the Olympus E-System Cameras. ... and Four Thirds cameras in general. Päivitetty.

Dpnow.com, Fujifilm Reduces Prices. USA, Fujifilm FinePix F50fd ja Fujifilm Z10fd.

Ephotozine.com, Yophoto online photobook. Miten onnistuu oman valokuvakirjan teko online?

  • Yophoto.com (Suomessakin lähes jokaisen kuvavalmistamon tarjontaan kuuluu oman valokuvakirjan tai -lehden tekeminen)

LetsGoDigital, Canon EOS 40D underwater housing from Sealux. Hintaa ei mainittu.

Cameralabs.com, Sony Alpha DSLR-A200. Uusittu versio a100-mallista, joitakin ominaisuuksia otettu Sonyn lippulaivasta a700:sta. 10 megapikselin järjestelmädigi, ccd-kenno, kuvanvakain, etsinkuva 95%, sisäänrakennettu salama, 2.7 tuuman lcd-näyttö, akun kesto 750 kuvaa, lisävarusteena akkukahva. A100-omistavien ei kannata päivittää tähän malliin. Arvosana 85%. Suomen Sony. Rungon hinta Suomessa lienee n. 600 euroa (helmikuussa myyntiin).

Trustedreviews.com, Nikon CoolPix P50. 8 megapikseliä, 28-102mm, 3.6-kertainen zoom, 2.4 tuuman lcd-näyttö. Sisäistä muistia on 52 MB, sd-kortit. Arvosana 7/10. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 200 euroa.

Cameras.co.uk, Olympus MJU 820. 8 megapikseliä, 36-180mm, 5-kertainen zoom, ei kuvanvakainta, 2.7 tuuman lcd-näyttö, xd-kortit, sääsuojattu. Kohina vaivaa. Arvosana 78/100. Suomen Olympus. Suomen hinta on 250 euroa.

 

05.02.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Kalenteriin kannattaa merkitä jo hyvissä ajoin huhtikuun ensimmäinen viikonloppu. Helsingin Katajanokalla Wanhassa Satamassa järjestetään silloin Kuva & Kamera 2008 -messut.
Aika: Lauantai 5.4.2008 klo 9 - 17 ja Sunnuntai 6.4.2008 klo 10 - 17.
Paikka: Wanha Satama Pikku Satamakatu 3-5, Helsinki.
Sisäänpääsy: Liput ovelta 10 €.

- Messut ovat jatkoa samassa paikassa vuonna 2005 järjestetyille Kuva-messuille, tällä kertaa näyttelypinta-ala on kasvanut yli 25%. Kolmen vuoden takaisia messutunnelmia voi lukea digicamera.netin uutisista, ks. 23.4.2005.

- Kaikkiaan messuille tulee yli 100 puheenvuoroa kuvauksen, kuvankäsittelyn, arkistoinnin ja jakelun eri aiheista 5:ssä eri tilassa. Esim. Docendo Forum tuo paikalle molempina päivinä 4-5 Docendon kirjailijaa kertomaan kuvauksen ja kuvankäsittelyn uusimmat tuulet. Puheenvuorojen lisäksi foorumiin varataan aikaa kuulijoiden kysymyksille. Kirjailijoista osallistumisensa ja aiheensa ovat jo varmistaneet mm:

  • Pekka Potka, Photoshop Lightroom
  • Markku Saiha, valokuvaajan RAW-työnkulku
  • Jussi Murtosaari, Luontokuvaus - harrastuksesta ammatti, lisäksi Hetkiä luonnossa kirja julkistetaan messuilla lauantaina 5.4.2008
  • Olli Rinne, Digijärkkäri ja käyttö
  • Petteri Paananen, Photoshop CS3-kuvankäsittely
  • Pekka Punkari, Digifotokoulu - luovia kuvia kompaktikameralla
  • Jarkko Viljanen - Katrin Eismannin uuden kirjan Luova Kuvankäsittely esittely

Tapani Pikkarainen, Ajankuvia Oulusta II -blogi, Pakkaspäivän kuvia "Kuvat eivät ole HDR- kuvia ja ne on otettu keskellä kirkasta päivää, . . ."

Peter Forsgård, Sunnuntain kulttuuripläjäys. Valokuvanäyttelyissä kiertämistä.

Suomen Valokuvaajain Liitto, Helmikuun kuvaaja 2008, Porilainen valokuvaaja Johanna Sjövall.

Suomen Lehtikuvaajat, Kuukauden kuvaaja, Helmikuun kuvaaja, Raine Lehtoranta.

Tietokone, Työterveyslaitos: Lasertulostimista irtoaa pienhiukkasia. Työterveyslaitoksen tutkimus vahvistaa aiempia selvityksiä.

Panttihuutokauppa Turussa 7.2.2008. Lähtöhinta on ohjeellinen. Huutokauppa Turussa on muuttunut, nyt se käydään tarjousmenettelyin. Huutokauppa sulkeutuu tarjouspäivänä klo 16:30.

KAMERA NIKON F4 100MM/2.8 PERÄ MB-21 80 e
- poistettu

KAMERA HASSELBLAD 500C/M 30-VUOTIS JUHLAMALLI 1200 e
1302/1400
- poistettu

KAMERA HASSELBLAD 500C/M 1 FILMIKASETTI 220 e
1 OBJEKTIIVI S-PLANAR 120/5.6
- poistettu

KAMERA HASSELBLAD 1 FILMIKASETTI 150 e
1 OBJEKTIIVI TESSAR 80/2.8
- poistettu

KAMERA LEICA R4 LEITZ SUMMICRON-R 1:2/50 180 e
- poistettu

KAMERA LEICA R3MOT LEITZ ELMARIT-R 1:2.8/28 120 e
- poistettu

KAMERA NIKON FE NIKKOR 135MM 1:28 EI TESTATTU 20 e
- poistettu

KAMERA NIKON FG NIKKOR 105MM 1:2.5 VIALL. 20 e
- poistettu

KAMERA CANON AE-1 1 OBJEKTIIVI CANON 50MM 40 e
1 OBJEKTIIVI TAMRON 35-210MM 1 SALAMA CANON
- 87 euroa

3 SALAMAA HENSEL MONOFLASH 400 600 e
1 SALAMA HENSEL MONOFLASH 800
KOVA LAUKKU
- poistettu

Naturescapes.net, 2007 Images of the Year awards. Kuusi luokkaa, kustakin kolme kuvaa.

Digital Photography School, 9 Pet Photography Tips.

Dpreview.com, Leica to offer M8 shutter upgrade. Jo aiemmin uutisoitu.

Photo.net, Olympus Digital SLR Cameras and Lenses. Kattava katsaus Olympuksen järjestelmäkameroihin ja objektiiveihin.

Nico van Dijk, Nikon, kaikenlaista Nikon-asiaa analogisesta digitaaliseen.

Georg N. Nyman, Nikon D300 - Nikon D200. Tarkkaa analysointia, testitargetit, oikeat kuvat, IMATEST-ohjelmaakin on käytetty.

Makezine.com, DIY Photo Snoot. Pahvia ja jeesusteippiä.

(Foorumilta) Softpedia.com, Reveal 1.2. Reveal is an easy to use, cross platform EXIF metadata viewer with limited editing capabilities. Ilmainen. Ja kovin moni kamera ei kerro luotettavasti otettujen kuvien määrä (luotettava = juokseva numerointi itse kamerassa, ei vaihdu muistikortin mukaan)

IR, Adobe To Discontinue Stock Photos Service. Kuvia voi ostaa maaliskuun loppuun saakka.

Kamera & Bild, Årets bild 2008: De kan vinna. Nomineringarna klara. 469 osallistui, 28 valokuvaajaa pääsi jatkoon. 130 naiskuvaajasta selviytyi toiselle kierrokselle vain kolme. Kuvia lähetettiin 4.251 kappaletta. Tulokset julkistetaan 7.3.2008.

 

04.02.2008    (linkki)

Viikon 6 kuva: Satamasiluetti.

Hannes Heikura, Hiljaiset kuvat
Hannes Heikura.18.5.2008 saakka

Hannes Heikuran (s. 1958) näyttely Hiljaiset kuvat Suomen valokuvataiteen museossa on ollut esillä viikon verran. Kuvia on kolmessa eri tilassa, yhteensä yli sata kuvaa 1990-luvun puolivälistä tähän päivään. Kuvien runsaudesta huolimatta näyttely ei tunnu ylenpalttiselta tai raskaalta. Heikuran huolellisesti sommiteltuja ja harmonisia otoksia jaksaa katsoa suuremmankin määrän.

Helsingin Sanomille kuvaava Heikura on monesti palkittu, hänet on mm. valittu kaksi kertaa Vuoden lehtikuvaajaksi. Heikura on ikuistanut kamerallaan urheilukilpailuja, kotimaan päivänpolitiikkaa ja maailman kriisikeskusten tapahtumia. Sen lisäksi hänet tunnetaan pienten arkisten tilanteiden mestarillisena tallentajana.

Heikuralla on selkeä oma tyyli, joka sinällään on hyvinkin perinteinen, mutta totutusta sanomalehtikuvasta erottuva. Helsingin Sanomien sivuilla hänen kuvansa yleensä tunnistaa, ne kiinnittävät huomiota visuaalisuudellaan ja esteettisyydellään. Heikuran kuvista ei löydä actionia tai erityistä särmikkyyttä, sen sijaan niille on ominaisempaa tietynlainen tapahtumattomuus, sommittelun ja värien harmonia sekä tunnelmaa luova valonkäyttö.

Viime lauantaina 2. helmikuuta Heikura esitteli Valokuvataiteen museossa näyttelynsä ja kertoi urastaan. Heikura on tunnettu lakonisesta tyylistään, ja sitähän oli mentävä kuulemaan. Kiinnostuneita oli paikalle kerääntynyt vähän alle yhdeksänkymmentä. Vajaan kymmenen minuutin jälkeen Heikura tokaisi, että ei sitten aio näistä sen enempää kertoa, mutta pyysi yleisöä esittämään kysymyksiä. Hetken käväisi jo mielessä, että tässäkös tämä nyt sitten oli, mutta onneksi museolehtori Erja Salo ei päästänyt Heikuraa ihan niin helpolla, vaan pyysi häntä kertomaan tarkemmin kussakin salissa muutamasta kuvasta. Sen jälkeen riittikin kuultavaa, reilusti yli tunnin ajan. Yleisö oli harvinaisen aktiivinen, kysymyksiä esitettiin kuvatiedostojen koosta Heikuran suosikkikuvaajaan.

Heikura kertoi iän myötä oppineensa hyväksymään, että aina ei voi onnistua täydellisesti, voi vain tehdä parhaansa. Kuvaajan on koko ajan oltava valppaana ja tarkkailtava tilannetta. Asia tai tapahtuma on saatava tiivistettyä yhteen ainoaan kuvaan.

Heikura korosti kuvaustilanteen autenttisuutta ja sanoi pitävänsä kuvien lavastamista itselleen täysin vieraana ajatuksena. Hän pyrkii viimeiseen asti välttämään kuvattavien ohjaamista. Ihmisen kunnioittamista hän piti ehdottoman tärkeänä. Hän ei koskaan halua esittää kuvattaviaan halventavassa merkityksessä tai naurettavina.

Saimme myös kuulla, että Helsingin Sanomien toimittajilla on päivän mittaan noin 1-3 kuvaustehtävää, jotka he voivat itse valita ruksaamalla esillä olevalta listalta. Heikura ei mielellään valitse henkilökuvauksia, koska ei pidä siitä että kuvattavia joutuu ohjailemaan.

Heikura on liikkeellä mahdollisimman vähällä kalustolla, mukana kulkee yleensä yksi kamerarunko. Oli yllättävää kuulla, että HS:ssa kuvia ei oteta ollenkaan raw-muodossa, vaan kaikki kuvat tallennetaan muistikortille muutaman megan jpg-kuvina. HS:n kuvaajat hoitavat ketjun alusta loppuun, kukin kuvaaja käsittelee itse kuvansa. Digitaaliselle kuvalle on tehtävä tietyt perussäädöt, kuten kuvan kontrastin ja valoisuuden korjaukset. Alivalotuksen jälkeen voidaan ottaa esille alivalottuneita kohtia. Heikura sanoi tekevänsä kuville samoja asioita, mitä aiemmin tehtiin pimiössä. Hän mainitsi viime aikoina paljolti luopuneensa tunnusmerkikseen muodostuneesta kuvan nurkkien tummentamisesta, vinjetoinnista. Sen sijaan hän käyttää alivalotusta ja vaalentaa sitten keskiosaa, jolloin reunat jäävät tummemmiksi. "Ei voida syyttää reunojen tummentamisesta..." vitsaili Heikura.

Kuvia otetaan kussakin tilanteessa runsaasti, ja lehteen tulevan kuvan Heikura pyrkii valitsemaan itse.

HS:ssa työskentelevien kuvaajien ottamat kuvat ovat nykyisin työnantajansa omaisuutta. Noin puolitoista vuotta sitten kuvaajat luopuivat sopimuksella oikeuksistaan.

Heikura on opiskellut valokuvaajaksi Taideteollisessa korkeakoulussa, jossa vaikuttajina olivat Pentti Sammallahti ja Jorma Puranen.

Kun yleisöstä joku kysyi, kenen suomalaisen kuvaajan kuvista Heikura pitää, hän kertoi arvostavansa erityisesti Ismo Höltön 60- ja 70-lukujen tuotantoa.

Vapaa-ajallaan Heikura ei kulje kamera kaulassa.

Näyttelyn yhteydessä julkaistua Hannes Heikura Photographs -kirjaa (julkaisija Musta Taide) voi ostaa museokaupasta 49 euron hintaan. Kirjassa on miltei kaikki näyttelyn kuvat. Mustan Taiteen vuositilaajat saavat myöhemmin pienemmän ja ohuemman pehmeäkantisen version näyttelykirjasta.

Suomen valokuvataiteen museo,
Tallberginkatu 1 G
00180 Helsinki
ti-su klo 11-18, ma suljettu
normaali 6 €, alennuslippu 4 €,alle 18-vuotiaat ilmaiseksi

Linkkejä (Hannes Heikura):

Foorumilaisten kuvia:

(via Linko) Ensisilmäyksellä osa kuvista voi näyttää valokuvilta. Uaddit.com, These are not photos.

Turun Sanomat, Hitler-kuvien arvoitus ratkesi. Arvoitus TS:n sunnuntaisivujen 6.1. julkaisemista, ennen tuntemattomista kuvista Adolf Hitlerin käynnistä marsalkka C.G. Mannerheimin 75-vuotispäivillä on ratkennut...

Turun Sanomat, Viron vapaus- sodan kuvat esille Turussa. Vapaussotanäyttely avattiin yliopistolla, mutta se siirtyy saman tien viikonlopun jälkeen nähtäväksi Vanhalle Suurtorille Varsinais-Suomen Viro-keskuksen tiloihin. Siellä näyttelyyn voi tutustua koko helmikuun ajan.

Verkkouutiset, Kodinkoneen pitää kestää ainakin kaksi vuotta. Kuluttaja joutuu osallistumaan yli neljä vuotta vanhan laitteen korjauskuluihin.

The Online Photographer, So, What's In Your (Digital) Wallet? Miten paljon muistitilaa kuvatiedostoille tarvitaan esimerkiksi matkoilla.

Earthboundlight.com, Why Does the Epson Print Preview Image Look so Bad? (Photo Tip of the Week).

Dpreview.com, Sigma DP1 Beta, quick Vegas gallery. 20 kuvaa, Foveon X3. Kenno on 4:3-kokoa, kompaktidigissä.

Kamera & Bild, WEBB-TV: Canon på PMA. Pienen odotuksen jälkeen Chuck Westfall, ei mitään uutta.

Luminous Landscape, Epson Stylus Pro 11880. Looking Over The Horizon. $15.000, 64 tuumaa. Värikaseteissa on mustetta 0.7 litraa, kappalehinta on $250. Suomen Epson.

(email) Walezko, Olympus_X-Ray_JPEG, röntgenkuvia kamera + objektiiveja, 18 kpl

Photozone.de, Pentax SMC DA 18-250mm f/3.5-6.3 ED AL [IF]. Tamron-klooni, ainakin osittain. Laajasta polttovälialueesta johtuen vääristymiä. Suomen hinta on vähän yli 500 euroa.

 

03.02.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

(Foorumilta) Tilannehuone.fi, hakusanaksi Inkoo, niin löytyy:

  • Inkoo 02.02.2008 22:11:08 rakennuspalo: keskisuuri
  • "Noin 80 neliöinen mökki paloi täysin Solbackantiellä. Rakennus oli täyden palamisen vaiheessa pelastuslaitoksen saapuessa paikalle, eikä mökkiä voitu pelastaa.
  • Asukkaat olivat poistuneet mökiltä iltapäivällä, joten henkilövahinkoja ei sattunut.
  • Syttymissyy on vielä epäselvä. Mökin tulisijoja oli käytetty viimeksi päivällä.
  • (Hälytetyt yksiköt: LP3, L11, K11, IS11, SJS11, IS13, L16, EKP3)
  • Tilannehuone.fi
  • Lisätty: 23:37"

- Kuvia tästä palosta, mickocastren.1g.fi, kuvat (31 kpl)

Finnfoto.fi, Lomakkeet. Vanhat tutut, mutta myös yksi uusikin: Valokuvien hinnoitteluohjelma (excel-makroja). Ks. Ohjeita Finnoto ry:n valokuvaajan hinnoitteluohjelman käyttöön.

Peter Forsgård, Samaan aikaan muulla. Kommentti Sakke Nenyen kommenttiin vajaan kolmen vuosikymmenen takaiseen Valokuvauksen vuosikirjan kirjoitukseen.

MikroBitti nro 1/2008, 2.1.2008.

  • Kokeiltua, Multimedialevy, LaCie silverscreen -mediakiintolevy, 240 euroa, 500 GB. Sisäänrakennettu multimediasoitin, jonka avulla voi näyttää esim. televisiossa jpg-kuvia tai divx-videoita. Toistaa yleisimmät ääniformaatit ja videot pal-tarkkuuteen asti, kuvilla on 8 megapikselin rajoitus. Hyvää: tiedostotuki, muotoilu. Huonoa: ei teräväpiirtotukea, hdmi-liitäntä puuttuu.
  • Kokeiltua, Taitajan tarpeisiin, Olympus E-3 ja Nikon D300. Olympus 1.790 euroa (testiobjektiivina Zuiko Digital 1:2.8-4/12-60 mm SWD, n. 1.000 euroa). Nikon 1.830 euroa (testiobjektiivina Nikkor 24-70mm f/2.8G ED AF-S, n. 2.000 euroa). Olympus ja Nikon ovat ammattilaistason järjestelmäkameroita, joissa on magnesiumrunko. Olympuksessa on pienempi kenno ja sen todellinen herkkyys jää puolitoista aukkoväliä Nikonista. Olympuksen ISO 1600 -arvoa voi vielä käyttää, vaikka rakeisuus onkin näkyvissä. Nikonin ISO 3200-kuvat ovat vielä hyvin käyttökelpoisia. Toisaalta Olympuksen runkoon sisäänrakennettu kuvanvakain vähentää korkeiden ISO-asetusten käyttöä. Olympuksen lcd-näyttö kääntyy, molempien lcd-näyttöä voi käyttää etsimenä. Nikon D300, "nopea ja herkkä vaativan kuvaajan järjestelmärunko". Plussaa: herkkyys, dynamiikka, nopeus ja tarkka näyttö. Miinusta: ei kuvanvakainta rungossa. Olympus E-3, "kuvanvakaajalla ja kääntyvällä näytöllä varustettu, mutta hieman kohisevalla kennolla varustettu järjestelmärunko". Plussaa: kuvanvakain rungossa, kääntyvä näyttö, nopeus. Miinusta: kohina.
  • Kokeiltua, Kätevä kädenjatke, Wacom Bamboo A6 Wide, 100 euroa. Normaalin käytön lisäksi mukana tulevan ohjelman avulla voi lisätä Officeohjelmiin omia muistilappuja tai vaikka viivailla eri väreillä avainsanoja. Pienestä fyysisestä piirtoalueesta huolimatta sopivaan tarkkuuteen pääsee zoomaamalla. "Näppärä pieni lisä piirtolevytarjontaan ja vaihtoehto hiirelle". Plussaa: helppo käyttää, pienikokoinen. Miinusta: JustWrite ei toimi Macin Office-ohjelmissa.
  • Kokeiltua, Kuvankäsittelyä helposti ja monipuolisesti, Corel Paint Shop Pro PHOTO X2, 89 euroa. Uutuutena on pikapimiö, jonka avulla voidaan yhdestä toimintoikkunasta samanaikaisesti säätää kirkkautta, varjoja, värikylläisyyttä ja kuvan suoruutta. Käyttöliittymän taustaväri on muutettu harmaaksi. Punasilmäisyyden poisto ja hampaiden valkaisu kuuluvat arsenaaliin. HDR-kuviakin voidaan luoda yhdistämällä useampi valotus. "Käyttäjäänsä opastava monipuolinen kuvankäsittelyohjelma". Plussaa: opastava ote, monipuolinen. Miinusta: pienet kuvakkeet, hidastelee paikoin.
  • Kuvat kuntoon, Picasa ja Photofiltre, kolme sivua. Melkein koko artikkeli käsittelee Googlen ilmaista Picasaa, joka on melkoinen paketti. Picasan toiminnot käydään läpi ja ohjelman sisälle pääsee artikkelin lukemalla nopeasti. Picasa hallitsee kaikki vaiheet alkaen kuvien tuonnista, arkistoinnista ja käsittelystä aina web-gallerioihin, cd/dvd-levyille ja kuvien tulostamiseen. Ranskalainen ilmainen Photofiltre ei jää paljoa jälkeen Photoshop Elementsistä. Nettijatko.
  • Tulossa, nro 2/2008, 30.1.2008. Paikkatiedot valokuviin, miten ja millä kuviin saa paikkatiedot. Kahden tusinan näytöt, 24-tuuman laajakuvaiset 1900 x 1200 tarkkuuden näytöt testissä.

Amateurphotographer.co.uk, Leica to develop full-frame digital rangefinder camera. Mittaetsinkamera. Vielä ei ole varmaa, tarjotaanko tätä mahdollisuutta (täyden ruudun kenno) Leica M8:n syksyn päivityksessä.

Popular Photography, Gallery. 17 valokuvaa, joista kerrotaan historia ja nykyinen oletettu markkina-arvo. Vanhin kuva on vuodelta 1887, uusin vuodelta 2006.

Jobo.com, Photo GPS. Salamakenkään, tallentaa koko ajan paikkatietoa, myyntiin kesällä, hinta $160.

Digitalcamerainfo.com, Pentax K20D First Impressions. 14.6 megapikselin järjestelmädigi, kuvanvakain rungossa. 2.7 tuuman lcd-näyttö, prototyyppissä Live View oli hidas. Myyntiin huhtikuussa $1.299.

Popular Photography, Olympus Zuiko Digital 12-60mm f/2.8-4 SWD AF. Terävä piirto, vähän vääristymiä laajakulmaobjektiiviksi. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 1.000 euroa.

Photozone.de, Tamron AF 90mm f/2.8 Di SP macro (Pentax). Etuosa ei pyöri, joten esim. polarisaatiosuotimen käyttö on helppoa. Painoa 405 g, filtterikoko 55 mm, ei vääristymiä ollenkaan. Tamron sopii käytettäväksi täyskennokameroilla, kroppikennoisilla nurkkien vinjetointia ei ole. F2.8:ssa terävyydessä ei ole moittimista, paras terävyys saavutetaan F5.6:ssa. Hinta/laatusuhde on hyvä, Tamron on ainakin yhtä hyvä kuin paljon kalliimpi vastaava Pentaxin objektiivi. Suomen hinta on alle 500 euroa.

 

02.02.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

(Foorumilta) Like Kustannus, Homework – Suomen kuvat, Kirjailija: Minkkinen, Arno Rafael. Ennakkotilaus, 45 euroa.

HS, 30.1.2008, C1, Inha ja luontokirjat vetävät. Valokuvateosten kustantaminen ei kannata, suuret kustantajat eivät ole niistä kiinnostuneita. Kirjat kustannetaan itse tai sitten asialla ovat pienkustamot, esimerkiksi Musta Taide tai Maahenki Oy. Maahengellä painokset ovat yleensä n. 1.000 kpl, Mustalla Taiteella 1.500 - 2.500 kpl. Mustalla Taiteella on n. 900 vakiotilaajaa, jotka saavat 4 - 5 kirjaa vuodessa. I.K. Inha -kirjasta (Musta Taide) otettiin toinen painos, Oi Maamme! -kirjan 2.500 kappaleen painos myytiin loppuun. Luova.fi:n yksi menestys on ollut Esko Männikön omakustanne Naarashauki, jonka painos on myyty loppuun.

  • Mustasta Taiteesta kirjoitettiin digicamera.netin uutisissa 8.11.2007 (lista tilattavista kirjoista)

Turun Sanomat, Lapsi, äiti ja kamera. Kuopiolainen kuvataiteilija Ulla-Mari Lindström (s. 1967) avaa valokuvanäyttelyssään nykynaiseutta ja siihen liittyviä rooleja. Irti arjesta käsittelee omaelämäkerrallisten tilanteiden kautta lapsen ja aikuisen elämää kotona ja lähiympäristössä. Kuvantekijänä hän käyttää teoksissaan itseään ja kehoaan mallina, kuten esimerkiksi Salla Tykkä, Aino Kannisto ja Elina Brotherus.

  • Irti arjesta - Ulla-Mari Lindström. Valokuvakeskus Peri, (Uudenmaankatu 1) 3.2. saakka

(Foorumilta) Aki K. eli akeeh, edelleen DIY-rakentelua, nyt on vuorossa rengassalama. Ks. Flickr, DIY ringflash, workflow. Tässä sitten kuvaselitykset suomeksi, jolle englanti taivu:

"(1) 24 cm halkaisijaltaan oleva teräskulho (3€) ja jokin satunnainen ruokatölkki.

(2) Hieman maalarinteippiä kulhon pohjaan, kun ei tussin väri pysynyt kunnolla ilman sitä. Tölkki keskelle pohjaa ja sitä mallina käyttäen leikkausviivat teippiin.

(3) Tölkistä ja kulhosta pohjat leikattuina. Tölkkiä tuli myös hieman lyhennettyä. Kulhosta läksi pohja parhaiten pois poraamalla ensin aloitusreikä ja leikkaamalla materiaali pois peltisaksilla.

(4) Tölkki ja kulho kiinnitettyinä toisiinsa metalleille tarkoitetulla superepoksilla.

(5) Reikä salamalle tehtynä sekä kameran ja salaman kiinnikepalat leikattuina ja taivuteltuina alumiinista.

(6) Pohjapala päällystettynä mustalla jääkiekkoteipillä. Kuvassa myös Manfroton pikakiinnityslevy siipipultilla kiinni ja kiinnitysruuvi kameraa varten.

(7) Yläosa, jonne salama on kiinnitettynä. Kiinnikkeessä myös pari pientä reikää tee-se-itse salamajohdolle.

(8) Lisäilin muutaman muovipalan salamareikään, jotta se näyttäisi paremmalta ja estäisi hieman valon karkailua. Lisäilin sitten hieman muovikittiä viimeistelyksi (ylimääräistä koristelua, mutta sama tehdä kerralla hienompi).

(9) Kitti ja kulhon pinta kokonaan hiottuina ja odottelemassa harmaata pohjamaalia ja mattamustaa pintamaalia.

(10) Maalattu ja viimeistelty. Lisäsin tölkin reunoihin hieman mustaa jääkiekkoteippiä, ettei se raapisi kameran pintaa ja suojaa hieman sormiakin.

(11) Lähikuvaa salaman reiästä.

(12) Ohutta valkoista kangasta virutettuna ja liimattuna reunoihin valoa pehmentämään. Keskellä tölkin ympärillä on kuminauha pitämässä kangasta paikoillaan ja pikaliimaa koko reunan matkalta, jotta kangas kovettuisi eikä lähde repeilemään. "

Tietokone, Sonyltä 10 ja 14 megapikselin digijärkkärit.

Uusisuomi, Näyttelyarvio: Identiteettipolitiikkaa, osa 378. Nan Goldin ja Jutta Räsämäki.

HS, MP 08 -moottoripyöränäyttely, kuvakooste.

Muropaketti, GE:n uudet digipokkarit tarjoavat mielenkiintoisia ominaisuuksia.

Digitoday, Vesipullo löytää uuden elämän mustepatruunana. HP:n kierrätysohjelma.

Aukea.net.

Dpreview.com, Tamronin julkistuksia.

Jos joku on arvaillut Sigman 200-500 -tykin hintaa, niin tässä se hinta, $34.000. Amateur Photographyn mukaan hinta on £15,999.99. Sigma-foto.de, 200-500mm
F2,8 EX DG
, 24.999 euroa (19% alv mukana).

IR, Sunpak PZ42X Flash with all the Features but without the High Price of OEM (lehdistötiedote). Uusi malli myynnissä, Nikon- ja Canon-versiot, hinta on $149.99. (16:57: Otsikossa oli väärä mallinimi...).

  • Suomestakin löytyy alan liikkeistä..., hinta vähän alle 200 euroa...

Creativepro.com, Aging Gracefully in Photoshop. Give new images retro, vintage looks with three Photoshop techniques.

The Online Photographer, Sony Live View in the A300 and A350.

Dvice.com, 5 camera technologies that will dominate 2008. Geotagging, dynaamisen alueen kasvatus, kasvojen tunnistus, HD video ja 16:9-kuvasuhde, Wi-Fi (langattomuus).

Dpreview.com, GE unveils 2008 digital camera range including E1050.

Dpnow.com, Leica announces M8 upgrade. Päivityksen hinta on 1.200 euroa, vasta elokuussa.

Ephotozine.com, Kodak increase price of film and single use cameras. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä tiettyjen filmien ja kertakäyttökameroiden hinnat nousevat.

Digit.no, Geotate announces commercial availability of radical "geotagging" solution for digital camera market. Tänä vuonna arvioidaan myytävän yli miljoonaa kameraa, joissa on sisäänrakennettu tai ulkoinen GPS .

Dcviews.com, Kodak launches 10-Megapixel 12x zoom Z1012 digital camera. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla myyntiin, hinta on $299.95.

Steve Sanders, Tech Corner February 2008, On Spam Blockers and Blacklists.

Photo.net, Canon EOS 1Ds Mark III. 21 megapikseliä, täysikokoinen kenno, ISO 50 - 3200, 3 tuuman lcd-näyttö, Live View, 5 kuvaa sekunnissa, max. 56 jpg-kuvaa. Kysyntää riittään tämänkin hintaluokan kameralle, muutama kuukausi myyntiin tulosta kameraa ei löydy suoraan hyllystä. Suomen Canon. Suomen hinta on aavistuksen alle 8.000 euroa.

Dave Black, Nikon D300. 12 megapikselin järjestelmädigi, kroppikerroin 1.5. Suomen Nikon. Suomen hinta on 1.800 euroa.

 

01.02.2008    (linkki)

Saa katsoa - Valokuvia rintasyöpään sairastuneista -näyttelyyn liittyen: Laterna Magicassa perjantaina 1.2. klo 17 alkaen SAA KATSOA - SAA KYSYÄ! Leena Louhivaara sekä yksi kuvatuista tavattavissa.

Maisniemi.net, Arvostelu / Nikkor AF-S DX 16-85mm f3.5-5.6G D IF ED VR. Nikon Nordicilta tuli esituotantoversio, joten on kyse uutuudesta. Jatkossa on sitten luvassa arvostelu Nikkor 18-200mm f3,5-5,6 VR -objektiivista, kunhan sellainen tulee saataville.

  • suositushinta 16-85mm:n Nikkorille on 600 euroa

Muurlan opiston valokuvauslinja, blogi. Paljon kuvia, paljon tekstiä, kaikenlaista luettavaa ja katseltavaa. Monta kuvaajahaastattelua, ajankohtaisin haastateltava lienee Hannes Heikura.

Foorumilaisten kuvia.

Kaleva.fi, Valokuvaaja Nan Goldinin kuuluja teossarjoja Kiasmassa. Nykytaiteen museo Kiasman koko 4. kerros on kahden ja puolen kuukauden ajan varattu Goldinin teoksille.

MTV3, Valokuvataiteilija Goldin suuttui suomalaistoimittajille. Taiteilija perui kaikki haastattelunsa, koska toimittajat eivät olleet tutustuneet hänen näyttelyynsä.

Mike.pakkotoisto.com, uusi blogi, mies lienee aika monelle tuttu. Muutamassa päivässä on tullut jo paljon tekstiä.

Medialogi, Sakke Nenye, Mitä oikeastaan tapahtui? Melkein 30 vuotta sitten… "Valokuvauksen vuosikirjassa vuodelta 1980 on Matti Ristimäen ja osittain minun kirjoittamani artikkeli jossa viimeisenä osana on alaotsikko Vuosisadan vaihteen näkymistä..."

(kertaus elokuulta: uuttakin on tullut) Mika Karhulahti, Tutoriaalit. Opetusaineistoa. Kotisivut

Suomen freelance-journalistit ry, Kuinka lehdistön freelancer hinnoittelee työnsä 2008?

Ellit, Anteeksi, mikä LOMOgrafia? 4.5.2007.

HS, Valokuvauksen lyhyt historia. 9 riviä. Kuka otti ja missä Suomen ensimmäisen valokuvan?

Tietoviikko.fi, HP kierrättää mustepatruunat. Kokeilu alkoi jo vuonna 2005, nyt kaikki patruunat pyritään kierrättämään.

Digitalreview.ca, Nikon D60 Digital SLR Camera.

Digital Photography School, 12 Tips for Improving Camera Phone Photos.

The Online Photographer, Meta-Metadata. Kirjoittaja on tehnyt pienen ilmaisen ohjelma, joka lukee Lightroomin yksinkertaista tietokantaa suoraan. Ohjelman avulla saa selville esimerkiksi käytetyimmät polttovälit.

Digitalcamerainfo.com, Do Megapixels Matter Anymore?

Popular Photography, Nikon D300 vs Canon EOS 40D: A Hands-On Workout. $1.800 vs. $1.200.

c|net, Underexposed, Sony's new SLR adds heft to full-frame market. Vuoden loppuun mennessä luvattu, tarkempaa aikataulua ei ole vielä tiedossa.

Diyphotography.net, Seven Stores for The DIY Photographer. USA. Jutussa linkki eurooppalaisiin diy-firmoihin, Lightning Mods, Strobist gear: Where can I find it in Europe?

Makezine.com, HOW TO - Remove shake and motion blur from photos. Ohjelman avulla.

Kamera & Bild, chatt med Nikon. Fråga och Svar.

Ephotozine.com, Nikon D3. Arvosana 10/10. 12 megapikselin järjestelmädigi, täyden ruudun kenno, ammattilaiskäyttöön, hämäräkuvausominaisuudet erittäin hyvät. Suomen Nikon. Suomen hinta on 4.900 euroa.

Nikon glass -blogi, D300: Impressions from a D200 user (pt1). 12 megapikselin järjestelmädigi, kroppikerroin 1.5. Suomen Nikon. Suomen hinta on 1.800 euroa.

Wrotniak.net, Olympus E-3 Image Samples — Part 1.

Nikon glass -blogi, AF 80-400mm f/4.5-5.6D VR ED. Onko tarkennus hidas ja huononeeko piirto 300mm:n tuolla puolen? Paino 1.340 kg. Kuvanvakain. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 1.800 euroa.

Ephotozine.com, X-Rite eye-one display 2. Ruudun kalibrointia. Arvosana 7/10. Hinta on £125, 167 euroa.

 

 

Lähetä uutisvinkki:


Matti Harju

 

Armi Hölttö (näyttelyt, kilpailut, tapahtumat)

 

| sivun alkuun | Kaikki uutiset |

 


Hae Google:sta

Uutiset