Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 

Toukokuu 2005

 
31.05.2005 

Digisailor.net, Timo Jortikka, panoraamakuvia, SP-iV, QVTR sekä Java.

  • ks. huhtikuun diginewseistä panoraamamies Hans Lehtisen selostus näistä 360 asteen kuvista 7.4.2005 (kannattaa tutustua tuohon uutiseen, jos panoraamat vähääkään kiinnostavat)

Kauppalehti kolmen ja puolen kuukauden takaa, 14.2.2005, Valokuvaaja tarvitsee tuokion tajua. Kauppalehden valokuvaaja Lauri Olanderin mukaan hyvä kuva on aito, rehellinen ja suora, kuva tuo juttuun uuden ulottuvuuden ja kertoo jotakin, mitä teksti ei kerro. Kauppalehdessa julkaistaan vuosittain yli 10.000 valokuvaa. Abstrakteihin aiheisiin on vaikea keksiä ns. väkisin kuvitusta. Tiedotustilaisuuksissa pitäisi saada kasvoihin vangittua tapahtuman tunnelma. Hyvältä valokuvaajalta vaaditaan visuaalista ajattelua, kykyä kiteyttää, tuokion takua, joustavuutta, uteliaisuutta ja kykyä innostua.

Ensi perjantaina alkaa Sanomatalossa näyttely, jossa Pekka Halosen akatemian I vuosikurssin opiskelijat esittelevät näkemyksiään pääkaupunkiseudusta. 3. - 14.6. Koettu kaupunki -valokuvanäyttely.

  • vinkin näyttelystä lähetti kuvaaja, joka itse opiskelee Pekka Halosen akatemian I vuosikurssilla, ks. www.anttivettenranta.com (valokuvat ja mm. blogi)
  • Pekka Halosen akatemia, kuvallisen ilmaisun perustutkinto 120 ov, yksi kolmesta vaihtoehdosta on valokuvauksen ammatilliset opinnot. Pekka Halosen akatemia sijaitsee Tuusulassa.

Digicamreview.co.uk, Shootout. Canon Ixus 30, Canon A520, HP M417, Sony DSC-S60/S80.

Digicamreview.co.uk, Canon Powershot A520 -arvio. Suomen keskihinta on 270 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Photograpyblog.com, Nikon Coolpix 7600 -arvio. Seitsemän megapikseliä, kolminkertainen zoom, 38 mm - 114 mm, 1.8 tuuman lcd-näyttö, erikoisia kuvausohjelmia (esim. punasilmäisyyden poisto ohjelmallisesti), ei käsisäätöjä. 3*/5*. Suomen keskihinta on 376 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Pocketlint.co.uk, Nikon Coolpix 5600 -arvio. Suomen keskihinta on 268 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Luminous Landscape, RAW File Encryption and Competition Law. Kanadan laki ja ns. epäterve kilpailu (raw-tiedostojen salaus).

LetsGoDigital, Leica Digital-Modul-R ready to market. Monien lykkäysten jälkeen pitäisi nyt olla saatavana kesäkuun puolivälissä. Ks. myös IR. Ensimmäinen julkistus jo parin vuoden takaa, kyse on siis kymmenen megapikselin digiperästä, joka käy Leica R8/9-kameroihin. Hinta on 4.500 euroa.

IR, Konica Minolta Elite 5400 II -filmiskannerin arvio. $599. Vain dioille/negoille. 5.400 dpi, 42.2 megapikselin skannaukset (25 sekuntia).

Auspiciousdragon.net, kaksi lähes pelkästään kuviin keskittyvää uutta lehteä tutkailtavana, Gomma & JPG magazines.

Digitalkamera.de, Sigman seitsemän uutta objektiivia.

 

30.05.2005 

Viikon 22 kuva: Hää ITE ja Marski.

Moab Paper -taidepaperit ovat maailmalla suosittuja ammattilaisten taidepapereita, joiden hinnat ovat kohtuulisia. Fimeko on ruvennut tuomaan näitä papereita Suomeen. Löytyvät Fimekon sivuilta kohdasta Verkkokauppa (Tuotteet, Verkkokauppa) ja itse verkkokaupasta kohdasta Tulostusmateriaalit.

Sakari Mäkelän järjestämän digicamera.netin Toukokuun kilpailun aiheena oli "Vesi". Määräaikaan mennessä kuvia lähetettiin 62 kpl, uusi osanottajaennätys. Kuvat ovat esillä osoitteessa sakari.1g.fi/diginet8/. Aikaisempien kilpailujen tuloksia:

What will you look like in 40 years? Java-appletti, johon ladataan sopiva kasvokuva (maksimikoko 195 kB), rajaus, merkitään silmät ja suu (minulla jäi tähän) ja sitten valitaan 10/20/30/40 vuoden vanhennus (tai miltä näyttäisi naisena). (Pitää olla Java koneessa, lisäksi taitavat turva-asetuksetkin estää linkin käyttämistä). Ns. palvelun tarjoaa brittiläinen operaattori T-Mobile.

Luminous Landscape, Mike Johnstonin kesäkuun kolumni Fun Stuff: Bokeh Ratings and Lens Awards.

LetsGoDigital, Ricoh Caplio R2 -arvio. Maaliskuussa julkistettu, viisi megapikseliä, 4.8-kertainen zoom, 28 mm - 135 mm, 2.5 tuuman lcd-näyttö, sd-kortit, nopea käyttää.

Digicamreview.co.uk, Konica Minolta Photo Inket Paper -arvio. Lyhyt kokeilu muutamalla paperilaadulla.

 

29.05.2005 

Hannu Korpinen, kohan.1g.fi, Kohan Photography.

(email) Lapin Kansan maksullisessa verkkolehdessä (lauantai 28.5.2005) oli artikkeli Ilkka Karttusesta, joka tekee ilmakuvauksia radio-ohjattavalla pienoiskopterilla. Kohta ilmakuvaus kertoo asiasta enemmän: seitsemän megapikselin pokkari, kuvauskopterilla ei ole minimilentokorkeutta, toimintasäde on n. 300 metriä ohjauspisteestä.

Tamron Professional Learning Center.

Images of American Civil War.

IR, Nikon Coolpix 4600 -arvio. Pikkupokkari, neljä megapikseliä, kolminkertainen zoom, 35 mm - 105 mm, 1.8 tuuman lcd-näyttö, optinen etsin, käyttöpaino 189 g, 16 kuvausohjelmaa, sd-kortit, sisäinen muisti 14 MB, AA-akut, Suomen keskihinta on 211 euroa (MBnetin Hintaseuranta). Ks. Suomen Nikonin sivut.

Pcmag.com, Casio Exilim EX-Z750 -arvio (hyvin lyhyt). Seitsemän megapikseliä, kolminkertainen zoom, 38 mm - 114 mm, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Hinta on Suomessa vähän yli 400 euroa.

Canondigicams.com, myös Canoniin sopivia objektiiveja.

Photo-i.co.uk, Lasersoft SilverFast Ai for Canon 9950F. Pari ensimmäistä sivua ovat luettavissa. Uusi arvio, kun käytössä on toinen skannaussofta).

 

28.05.2005 

Fimeko (Lönnrotinkatu 31, Hki), ks. Palvelut, Sijaislaitteet.

  • "Joskus saattaa tulla tilanne, jolloin tarvitset sijaislaitteen. Oma laitteesi voi olla vaikka huollossa tai tarvitset tietynlaista kalustoa vain väliaikaisesti. Vuokraamalla sijaislaitteen Fimekosta tärkeä työ ei keskeydy ja kustannukset ovat ennalta tiedossa."
  • "Sijaislaitepalvelu tarjoaa myös joustavan tavan tutustua laitteeseen ennen varsinaisen ostopäätöksen tekoa. Voit vuokrata laitteen käyttöösi vaikkapa vain päiväksi."
  • Hinta on 2% - 5% tuotteen hinnasta, laitteet ovat vakuutettu kotimaassa, omavastuu on 240 euroa. Palvelu on hinnasta huolimatta suosittu, joten varaus muutama päivä aiemmin

Agfa-Photo on hakeutunut selvitystilaan. Ks. Helsingin Sanomat, dpreview.com ja agfa.com.

Kyselin Canon 20D -kirjasta. Näyttää siltä, että myyntiintulo lykkäytyy kesäkuun loppuun (varmaan tästäkin myöhäisemmäksi).

IR, Nikon Coolpix 5600 -arvio. Suomen keskihinta on 268 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Megapixel.net, Samsung Digimax V700 -arvio. Seitsemän megapikseliä, kolminkertainen zoom, 38 mm - 114 mm, litiumioni-akut, kahden tuuman lcd-näyttö, optinen etsin, sd-kortit. Käytettävyys 8.4. Kuvanlaatu 8.2.

  • MBnetin Hintaseurannan mukaan ei näytä olevan Suomessa muualla myynnissä kuin Top Shotissa (Malminkartano, Helsinki). Siellä Samsung V700 maksaa 397 euroa.

Luminous Landscape, Understanding ProPhoto RGB. Laajempi väriavaruus kuin AdobeRBG:ssä.

DCRP, Canon PowerShot S2 vs Sony Cyber-shot DSC-H1.

Fotoespresso 1+2/2005, 12-sivuinen pdf-lehti. Aiheina histogrammi, DNG, Nikonin 10.4 mm:n objektiivi, HP DesignJet 30/130, kirjaesittelyitä, lopussa vielä linkkejä.

Digital Outback Photo, RawShooter 1.1.3, uusi versio 27.5.2005.

Dcviews.com, Fujifilm Finepix A360 ja A370, lähiaikoina julkistus.

Qimage-ohjelmasta uusi versio 27.5.2005, Qimage Version 2005.300.

Ephotozine.com, Quantum FreeXWire Wireless Radio Trigger for Canon EOS 1D MKII. Kokonaiskustannus on yli 400 euroa.

 

 

27.05.2005 

Fotonetin asiakkaat ovat saaneet sähköpostiinsa uutiskirjeen (ne, jotka ovat aiemmin uutiskirjeen vastaanottamisen hyväksyneet). Uutiskirjeessä on tarjouskoodi, jolla saa 15x20 cm suurennokset hintaan 0.61 e. Määrää ei ole rajoitettu. Suurennokset voivat olla matta- tai kiiltäväpintaisia. Tarjouskoodi on voimassa sunnuntaihin 29.5.2005 klo 24.00 asti.

Teemu Asikainen, 700 kuvaa Roomasta, roma.1g.fi. 16.-29.4.2005. Ei ehkä valokuvauksellisten seikkojen takia niin mielenkiintoisia kuvia, mutta muuten vain näitä jaksoi katsella. Kyse oli nimenomaan arkkitehtuurin historian tutkimuskohteista.

Valokuvaaja Hannu Holmberg järjestää kolmipäiväisen valokuvauskurssin Virossa 13.-15.06.2005. Kurssin/matkan järjestämisen edellytyksenä on vähintään 14 henkilön osallistuminen. Lähtö Helsingistä laivalla ma 13.6 klo 8.00 paluu ke 15.6 klo 18.00 Tallinnasta. Eckerö-Line. Hintaan sisältyvät

  • laivamatkat
  • yöpyminen hotellissa 2-hengen huoneessa (Tallinnassa)
  • kuljetukset hotelliin ja satamaan
  • aamiainen hotellissa
  • aamusauna
  • maaseuturetket 2kpl Haapsalu, Puise, Matsalu ja Keila
  • Tallinnan Kasvitieteellinen puutarha

Nebula.fi:n tiedotteet-sivulta: Webhotel Pro kehittyy.

  • 18.5.2005, Webhotel Pro -palvelun levytilaa on nyt nostettu 2 gigatavuun. Samalla liikennöintirajoitus on tuplattu - nyt palvelu voi liikennöidä 50 gigatavua kuukaudessa.
  • Nebulan 1G.fi -kuvagalleriapalveluun on taidettu olla aika tyytyväisiä. Foorumin puolella tapaa yhä useammin linkkinä 1g-nimen...

IR, Samsung Digimax Pro 815. Samsungin tulevasta mallista lisää tietoa. Kahdeksan megapikseliä, 15-kertainen zoom, 28 mm - 420 mm, 3.5 tuuman lcd-näyttö Ks. myös digit.no.

Photoxels.com, Olympus EVOLT E-300 -arvio.

Digit.no, Norjan Canonin huolto kertoo, mikä oikein on vialla Canon 20D:n uudessa akkukahvassa. Suomen Canon vaikenee? Vai eikö vioista tiedottaminen kuulu toimenkuvaan... Ongelma on ollut usealla eri keskustelufoorumilla tiedossa jo monta kuukautta.

Digitalcamerareview.com, Canon Powershot A95 -arvio. Suomen keskihinta on 318 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Digicamreview.co.uk, Canon Digital IXUS 30 -arvio. Suomen keskihinta on 240 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Pete Walsh, Epson Stylus Pro 4800 Blog. Blogi mustesuihkusta? Kirjoittajan edellinen mustesuihku oli Epson 2100.

C|net, Casio Exilim Pro EX-P505 -arvio. Viiden megapikselin digikamera, jolla voi ottaa 640x480 mpeg4-videokuvaa 30 kuvaa sekunnissa. Videota kuvatessa voi zoomata ja käyttää stereomikrofonia. Viisinkertainen zoom.

BreezeBrowser v2.12, ilmestynyt 25.5.2005.

Digitalcamerainfo.com, Pentax Cutting Workforce By 300.

Digitalcamerainfo.com, Matchhead Sized Digital Camera.

Dcviews.com, Kodak Easyshare Picture Viewer. $149, sd/mmc-kortit, 2.5 tuuman lcd-näyttö, lähiaikoina myyntiin. Kuvia voi suurentaa kaksinkertaiseksi. Alkuaan piti tulla kauppoihin toukokuun alussa. Ilmaisu 150 kuvaa tarkoittanee aika pientä sisäistä muistia, ehkä puolisen sataa megaa?

Creativepro.com, Digimarc Launches Public Beta of Desktop Search Tool for Digital Photos.

Bobatkins.com, Canon Zoombrowser v5.2.1 imuroitavissa.

 

26.05.2005 

Rajala Pro Shopin www-sivuilta (Sanomatalo, Helsinki) voi sitten nyt katsastaa kaikki digiviikon tarjoukset, kun Canoninkin alehinnat tulivat esiin.

(Foorumilta), Canon Ixus 40:n lcd-näyttö oli mennyt sekaisin jossain tivolin kieputuslaitteessa. Ei mene takuuseen, korjaukselle oli tullut hintaa n. 140 euroa. Pitäisikö manuaalin varoituksiin lisätä, että älä ota kameraa mukaan huvipuiston hurjimpiin vemputtimiin?

Juho Korhonen, Photos and Travels. Kuvat on otettu Canon Ixus 330:lla. Intia, Nepal, Tiibet 2004 - 2005. Neljän kuukauden matka (ensimmäiseltä puolikkaalta ei ole paljon kuvia, kun iPod ei kestänyt Tiibetin teitä). Matkakertomus-osiossa on paljon huolellisesti kirjoitettua tekstiä reissusta.

Pekola.net (Tarmo Pekola): viimeisen parin kuukauden aikana on hankittu Pelengin 8 mm:n kalansilmäobjektiivi (jonka tarkennus on laitettu kuntoon), aukea.netissä on avattu muutaman kuvan näyttely, Hanoi Rocksien Stockmann-keikan kuvakilpailussa päästiin palkintosijoille, Canon 20D:n akkukahva takuukorjattiin JAS Tekniikassa jne.

Steve Sanders, Nikon Coolpix 7600 -arvio. Suomen keskihinta on alle 400 euron (MBnetin Hintaseuranta, kaksi noteerausta, toisessa ei taida olla suomenkielisiä ohjekirjoja).

Digitalcamerainfo.com, Olympus Stylus 500 -arvio. Euroopassa Olympus mju Digital 500. Suomen keskihinta on 330 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Photographic.com, Lens Tips.

Photographic.com, Product Reviews.

Photographic.com, Portrait Tips.

Cameras.co.uk, Nikon Coolpix 7900 -arvio. Suomen keskihinta on 503 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Pcmag.com, Nikon Coolpix S1 -arvio. Suomen keskihinta on vähän yli 400 euron (MBnetin Hintaseuranta).

Shutterbug.com, HP Photosmart 7960 mustesuihkun arvio. Suomen keskihinta on 276 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Rob Galbraith, dealmac: Dell 2005FPW flat panel for US$397. Kuponkitarjousten luvatussa maassa on voinut ostaa Dellin 20 tuuman laajakuvapaneelinäyttöä alle $400:n.

Photographyblog.com, Pixort v.1.4 on ilmestynyt. Ohjelma, joka tehty yksinomaan kuvien lajitteluun ja parhaiden (säästettävien) kuvien etsimiseen. Alkuaan freewarea (1.1.3-version voi imuroida ilmaiseksi). V.1.4 maksaa $25.

LetsGoDigital, O’Reilly Photoshop Elements 3 for Windows.

 

25.05.2005 

TV2, tänään klo 22.50
Dokumenttiprojekti : Sotakuvaaja. Monesti palkittu elokuva yhdestä maailman tunnetuimmasta sotakuvaajasta ja median vastuusta maailman kriiseissä. Sotakuvaaja James Nachtwey on toteuttanut kirjaimellisesti kollegansa mottoa: "Jos valokuvasi eivät ole tarpeeksi hyviä, et ole ollut tarpeeksi lähellä." Uusinta.

TV2, tänään klo 22.05
Dokumenttiprojekti : Sankarikuvaajat. Ensimmäinen maailmansota kameramiesten silmin. Uusinta.

Top Shot (Malminkartano, Hki). Canon EOS 350D Kit 18-55 mm FI, Canon EF-S 18-55 mm objektiivi. CANON iMAGE GATEWAY-palveluun rekisteröityvät saavat lisäksi 256 MB:n muistikortin. Kaupan päälle Digikuvaajan Niksikirja (44 euroa). Rajoitettu erä suomenkielisin käyttöohjein hintaan 897 euroa.

Yksi keskiviikon Rajalan tarjouksista on kolmijalka Slik Master Classic, 69 euroa. Alentamaton hinta tälle jalustalle taisi olla 149 euroa.

Tietokone.fi, 9.5.2005, Nanoputkista tehty litteä näyttö on läpimurto. Kuvaputkinäyttöjen ja littunäyttöjen hyvät puolet samassa paketissa. Kaupalliseen tuotantoon ehkä kahden vuoden päästä.

Kauppalehti 24.5.2005, s. 14, Valokuvakauppa pelkää menettävänsä passikuvauksen. Vielä ei ole tehty päätöstä, missä uudet biometriset passikuvat otetaan, fotoliikkeissä vai poliisilla. Passikuvat ovat 5 - 10% fotoliikkeiden myynnistä, mutta katteesta passikuvien osuus on jopa viidennes. Fotokaupan myynti laski viime vuonna viisi prosenttia, fotomyymälöiden kuvakauppa laski viidenneksen. Tässä tilanteessa passikuvien ottamisen siirtäminen yksinomaan poliisille olisi monelle fotoliikkeelle kuolinisku. Ruotsissa biometriset passikuvat ottaa poliisi. Englannissa fotoliikkeet hoitavat biometristen passikuvien ottamisen. Itävalta on seuraamassa Englannin esimerkkiä. Suomessa otetaan käyttöön aluksi vain yksi biometrinen tunniste eli kuva, joka talletetaan digitaalisessa muodossa muistisirulle. Biometriset tunnisteet on otettu ja otetaan käyttöön USA:n vaatimuksesta.

Tehomylly.net, Kolme USB 2.0 -väyläistä kiintolevykehikkoa arvostelussa. 9.3.2005.

Photographyblog.com, Nikon Coolpix 8400 -arvio. 4*/5*. Suomen keskihinta on 973 euroa (MBnetin Hintaseuranta). (Rajalan ja Top Shotin hinta näytti olevan n. 750 euroa).

DCRP, Fuji FinePix F10 -arvio. Suomen keskihinta on 395 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Digital Outback Photo, 25.5.2005 (vaikka sivulla lukeekin pv.paholaisen iskun jälkeen 25.4.2005 tai oikeastaan 4/25/2005), Imacon Flextight 949 -huippuskanneri. 13-sivuinen pdf, tämän skannerin hintaluokka on $15.000.

Trustedreviews.com, Fujifilm FinePix F810 Zoom -arvio.

Macworld.com, Monitor Color Calibrators -vertailu. 15.3.2005.

Dpreview.com, Samsung Digimax V700 Review -arvio. Recommended.

Dpreview.com, Lens five times thinner than paper developed. Polttovälin muuttaminen onnistuu sähkövirran avulla. Aivan lähiaikoina ei tuotetta ei ole odottavissa kauppoihin...

Photographyblog.com, Archos AV 700 Mobile Digital Video Recorder Unveiled. Seitsemän tuuman lcd-näyttö, 40 GB maksaa $599.95, 100 GB:n versio $799.95, myyntiin kesäkuussa. Suora videon talletus laitteeseen, myös ajastettu nauhoitus mahdollista. Lisäksi tietenkin jpg, mp3, USB 2.0 (esim. kortinlukijan voi liittää).

Popular Photography -lehti, Digital Toolbox: Look Sharp. Kuvan terävöinnin alkeet.

Camerahobby.com, Lensbaby 2.0. Objektiivien Lomo. Voi tilata Ruotsistakin, ks. lensbabies.se (MOMS on 25%).

Pcmag.com, Epson PictureMate Deluxe Viewer Edition. Uusi versio kymppikoon tulostimesta, kuvan hintaa on saatu alemmaksi. Aiemmin on mainittu 0.29 euroa per kymppikuva.

C|net, Sony Cyber Shot DSC-W7 -arvio. Suomen keskihinta on 439 euroa (MBnetin Hintaseuranta, kaksi noteerausta).

Samy's Camera, 6 - 7 Megapixel Camera Shoot Out. 12 digillä otettu samasta kohteesta kuvana, kamerat sekä järjestelmädigejä että kompaktidigejä.

Anandtech.com, The 20" LCD Shootout: Dell versus Apple.

 

24.05.2005 

Rajalan DigiViikot (Sanomatalo, Helsinki) jatkuvat, 23.-28.5. Eilen oli Nikonin vuoro, viikon lopulla eli torstaina ja perjantaina on Canon-päivä. Tänään Panasonic ja huomenna Sigma. Hintoja vertailtaessa kannattaa muistaa, että kameroiden mukana tulevat suomenkieliset manuaalit (jos sellainen löytyy).

  • Nikon D2X -rungon hinta on 4.700 euroa

Seitsemisen luontokeskuksessa on avoinna 1.6.2005 - 28.6.2005 valokuvanäyttely Orkideat Suomen luonnossa. Hämeenkyröläiset kasviharrastajat Riitta Angervuo ja Aarre Leskinen ovat kolme vuotta kuvanneet Suomen luonnossa kasvavia orkideoita. Suomessa kasvaa luonnonvaraisena vain 35 orkidealajia, niistä Angervuo ja Leskinen ovat kuvanneet kolmisenkymmentä. Tavoitteena on kuvata kaikki Suomen 35 orkidealajia. Kaikkiaan luonnonvaraisia orkidealajeja on maailmassa 20.000 - 30.000.

Optotek, Runeberginkatu 46 (Töölöntori), Puh. 09-490 716. Tämä viikko on Olympus-viikko. Tänään tiistaina maahantuojan edustaja paikalla.

Luminous Landscape, The RAW Flaw. RAW-formaatteja on yli 100, eikö yksi riittäisi? RAW-tiedostoja ovat muutkin valmistajat aikaisemmin kryptanneet, mutta Nikon D2x:n valkotasapainodatan salaus tämän vuoden alussa herätti voimakkaita vastalauseita. USA:n lainsäädäntöä ahtaasti tulkiten salauksen purkaminen rikkoo lakia, EU:n lainsäädäntö on muuttumassa USA:n suuntaan aivan lähiaikoina. Näistä syistä Adobe Camera RAW 3.1 ja Capture One 3.7 eivät pura ollenkaan Nikon D2x:n ja D50:n valkotasapainoa (onko tämä näiden kameramallien omistajien etu?).

  • sivuilla on vetoomus kameravalmistajille, teksti pyydetään kopioimaan ja lähettämään sähköpostitse kameravalmistajille (joiden sähköpostiosoitteita on iso joukko)

Dpreview.com, Neat Image v5.0 and v3.0 (Win/Mac). Kohinan poistoon.

Photoshopnews.com, DNG Workflow / Part I (toinen osa ilmestyy myöhemmin tällä viikolla).

Rob Galbraith, Visible Dust adds Sensor Brush Wash to product line. Suomessa Visible Dustin kennonpuhdistukseen tarkoitettu varusteita myy Fimeko (Lönnrotinkatu 31, Hki).

Dr. Robert Leggat, A History of Photography, ihan alusta 1920-luvulle.

Rob Galbraith, PhotoshopNews: on digital image preservation.

LetsGoDigital, Sigma 120-300mm f2.8 EX DG HSM. Kiinteä f2.8:n valovoima. Ks. myös ephotozine.com, £1.999.99, 2.911 euroa.

Dcviews.com, New Sigma 70-200mm and 120-300mm f/2.8 EX DG HSM lenses.

Digit.no, HP Photosmart R717 -arvio. Suomen keskihinta on 292 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Digicamreview.co.uk, Daisy Multimedia Gempix DM600Z. Bluetooth ja GPS. Myös mp3-soitin ja sanelin. Kuusi megapikseliä, kolminkertainen zoom, 35 mm - 105 mm, optinen etsin, 2 tuuman lcd-näyttö. Ei liene vielä myynnissä.

 

23.05.2005 

Viikon kuva: Punaviiniä.

(muistutus) Sakari Mäkelän järjestämän digicamera.netin Toukokuun kilpailun aiheena on "Vesi". Säännöt ovat samat kuin aiemminkin. Tiedostokoko saa maksimissaan olla 600 kB, yksi kuva per osallistuja. Kuvat lähetetään email-osoitteeseen kuvakisa(miukumauku/at)kolumbus.fi. Lähetettävä kuvatiedosto kannattaa nimetä järkevästi, viestin mukaan voi laittaa kuvan oikean nimen, kuvaajan nimen, kuvauksestakin voi kertoa jne. Kuvan pitempi sivu olisi hyvä olla 600 pikseliä leveä, tämän pituiseksi se joka tapauksessa skaalataan kilpailugalleriassa.

DV-Videolehti nro 2/2005, muutama esimerkki lehden sisällöstä:

  • Kaksi HDV-kameraa vertailussa, kahdeksan sivua, Sony HVR-Z1E (6.710 e) ja Sony HDR-FX-1E (4.799 e). Ensimmäinen on ammattimalli, toinen on harrastajamalli. Näillä kameroilla ei oteta still-kuvia. Eurooppalainen PAL-järjestelmän pikselimäärä on 720 x 576 eli siis noin 0.4 megapikseliä. HDV-standardi on 1.440 x 1.080, teräväpiirtoformaatti on 1.920 x 1.080.
  • Kuvan sommittelu, kuusi sivua. Ihan samat säännöt pätevät myös still-kuvaukseen.
  • Vinkkejä onnistuneeseen lomakuvaukseen, neljä sivua.
  • Kari ja hänen 9 presidenttiään, kameran edessä Kari. Juho Gartz muistelee Kari Suomalaista, toinen osa.
  • Filmi- ja Videokuvaajien Liitto on avannut www-sivut, fvl.fi.
  • Harrraste-elokuvaajien SM 2005, filmifestivaali 4.6.2005, Hotelli Haaga, Nuijamiehent. 10, Hki. Kolme kilpailusarjaa, ilmoittautumisaika päättyy 27.5.2005. Ilmoittautumismaksu on FVL:n jäsenille 12 e, muille 26 e. Ilmoittautumislomake on lehdessä.
  • Luontokuvaus.fi, videokurssit Ranualla, 29.7-31.7.2005. Luontokuva-Akatemiassa järjestetään valokuvaukseen liittyviä viikonloppukursseja (pe-su). Kurssimaksu on 200 euroa sisältää opetuksen, täysihoidon, majoituksen ja mahdollisuuden käyttää Luontokuva-Akatemian runsasta lainalaitevalikoimaa. Mahdollisuus myös vähän pitempään osallistumiseen, torstai-illasta maanantaihin.
  • DV-videolehden seuraava numero 3 ilmestyy viikolla 36 (syyskuun alkupuolella). Valaistusniksejä ammattikalustolla. HD-formaatit vastaan elokuvafilmi. Final Cut pro. Videotekniikka poliisin apuna. Kotiteatteri heinäladossa. Dokumentaristi Lasse Naukkarinen.

Suomalaisen warthog.fi:n viime viikon teema oli lähikuvaus.

Jussi Aalto on hankkinut Canon 350D:n.

Eilen sunnuntaina kisailtiin heikossa tuulessa. Kyse oli Nokia OOPS Cup -trimaraanikisasta. Pekka Leppänen oli kuvaamassa, kalustona Nikon D70 & Nikkor 70-200mm f/2.8G ED-IF AF-S VR 1.4x telejatkeella. Ks. kuvat.

LetsGoDigital, Fujifilm FinePix F10 -arvio. Kuusi megapikseliä, kolminkertainen zoom, 36 mm - 108 mm, 2.5 tuuman lcd-näyttö, xD-kortit. Suomen keskihinta on 397 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Digitalcamerareview.com, Canon Powershot SD200 -arvio. Euroopassa Canon Digital Ixus 30. Suomen keskihinta on 244 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Earthboundlight.com, Exposure Adjustment in Photoshop CS2.

Getprice.de, yksi saksalainen hintavertailu lisää.

(Foorumilta) BBC News, Architecture's digital revolution. Arkkitehtuurikuvaukseen käytetään 144 megapikselin kameraa, joka tekee 140 MB:n kuvatiedostoja. Punainen, vihreä ja sininen kanava skannataan (digiperä) erikseen. Lyhimmillään kuvan ottaminen vie 45 sekuntia, pisimmällään 18 minuuttia.

 

22.05.2005 

Arto Hirsimäki on koodannut ja koonnut tietoa objektiivi.info -sivustolle. Käyttäjät voivat itse lisätä arvioita objektiiveista. Myös oma foorumi löytyy.

Stockmannin Argoshallissa (5. kerros) on vielä tänään sunnuntaina (klo 12 - 18) esittelyssä digikameroita (HP, Sony, Samsung, Canon, Olympus jne.), maahantuojan edustajia on paikalla vastaamassa kysymyksiin, kameroita näkee kerralla monta merkkiä. Puhelimiakin esitellään.

Taidevalokuvaaja Ulla Shemeikka oli radion Ajantasa klo 10 lauantaivieraana, haastattelun voi kuunnella YLE Radiouutiset, Ajantasa viikon vieras (kesto 20:21).

Digivideo.fi, Sony tuo yksikennoisen Handycamin HDV-laadulla alle $2000.

(Foorumilta) EOS Documentationt Project (eosdoc.com), kohdasta manuals löytyy Canon Speedlite 580EX pdf (59 sivua, englanniksi).

Photo.net, Kaidan 360 One VR MK/II. Kerralla 360 asteen panoraama, hinta $750. Mukana tulee PhotoWarp 2.5 -ohjelma.

Tranberry.com, Photoshop Scripting using JavaScript.

Bobatkins.com, Portable Digital Photo Storage Devices.

Kenrockwell.com, Casio Exilim EX-S100 -arvio.

 

21.05.2005 

Ilkka Jaakolan Digikuvaaja luonnossa on julkistettu. Kirja on aika iso (vähän A4-kokoa pienempi) ja aika painavakin, sivuja on 226, pieniä ja isoja kuvia monta sataa. Jaakola on kuvannut ammatikseen yli kolme vuosikymmentä sekä liikkuvaa kuvaa että still-kuvia. Kuvausmatkoja ja kuvauskokemuksia on kertynyt monenlaisia. Tekstin lomassa on omakohtaista tietoa perinteisestä ja erityisesti digillä kuvaamisesta. Erilainen valokuvauskirja.

Tänään lauantaina on PC-Superstoressa Konalassa ns. Super-lauantai, tarjoukset ovat voimassa vain Konalassa (Hki). Canon PowerShot S70 on tarjouksessa 300 euroa (20 kpl:een erä).

Joutsenon Opisto järjestää

Keltainen pörssi tuoreimmat ilmoitukset (20.5.) (Melkein kaikki ilmoitukset löytyvät osastosta Vapaa-aika / Harrastus / Valokuvaus tai Videolaitteet ja -kamerat. Tai Elektroniikka / ATK / Oheislaitteet ja tarvikkeet). (Yksityishenkilöt pyytävät välillä käytetyistä digeistään enemmän kuin liikkeet uusista takuulaitteista, mutta ainahan voi yrittää tinkiä...). Lukuaikaa Keltaiseen Pörssiin ostetaan 24 h kerrallaan, maksaa vähän yli 2 euroa. Maksun jälkeen näkee myytävien tuotteiden hinnat.

  • Canon 10D runko, 1.140 e (!), Kauhajoki (17.5.)
  • Canon EOS D60, 500 e, Espoo (19.5.)
  • Canon Digital Ixus 400, 100 e, Tampere (17.5.)
  • Canon Ixus 30, 270 e, Nurmijärvi (17.5.)
  • Canon Ixus 40, 290 e, Nurmijärvi (17.5.)
  • Canon Ixus 500, 256 MB, 280 e, Nokia (18.5.)
  • Canon Digital Ixus 700, 420 e, Tampere (19.5.)
  • Canon EF 24-70 2.8L, 1.000 e, turku (11.5.)
  • Canon EF 85 mm 1.2L, 1.1.50 e, Espoo (17.5.)
  • Canon EOS 1-N RS, 600 e, Hki (12.5.)
  • Canon Powershot A75, 256 MB, 175 e, Espoo (18.5.)
  • Canon Powershot A95, 280 e, Oulu (13.5.)
  • Canon Powershot G2, 128 MB, 150 e, Hki (20.5.)
  • Canon Powershot S1IS, 512 MB, 390 e, Espoo (19.5.)
  • Canon Powershot S50, 250 MB, 200 e, Lohja (17.5.)
  • Casio Exslim Z3, 280 e, Espoo (11.5.)
  • Fuji Finepix A303, 120 e, Lohja (13.5.)s
  • Fuji Finepix S5000, 2 x 128 MB, 380 e, Vantaa (18.5.)
  • Fujifilm F810, 410 e, Tampere (17.5.)
  • Fujifilm S2 Pro, SB-80DX, Nikon Nikkor AF-S 24-85 1:3.5-4.5, 800 e, Raisio (13.5.)
  • Gossen Lunasix F, 180 e, Tampere (13.5.)
  • Hasselbald 500C/M, Distagon 1:4 F=50, +erät 12 ja 16, kuilu ja prismamittari etsimet, 1.500 e, Järvenpää (16.5.)
  • HP 735, 105 e, Sipoo (12.5.)
  • Mamiya RB67, 2 kpl kameran runkoa 4,5/180 ja 3,8/127 objektiivit. 3 kpl kasetteja, kompedit ym. sälyä, 1.800 e, Tampere (13.5.)
  • Minolta Dimage 7I, 128 MB, 390 e, Tuusula (18.5.)
  • Minolta Dimage 7I, 128 MB, 320 e, Hki (17.5.)
  • Nikon AF Nikkor 20-35/2.8 D, 700 e, Hyvinkää (13.5.)
  • Nikon Coolpix 8800, telejatke TC-E17ED, 1 GB, 1.080 e, Vantaa (16.5.)
  • Nikon D70, 750 e, Iisalmi (20.5.)
  • Nikon D100, MB-100, 695 e, Uusikaupunki (16.5.)
  • Nikon D100, 850 e, Hamina (20.5.)
  • Nikon SB-15 salama, 69 e, Turku (19.5.)
  • Nikon SB-23 salama, 50 e, Raahe (13.5.)
  • Nikon SB-28 salama, 275 e, Iisalmi (20.5.)
  • Olympus C-310, 160 e, Tampere (19.5.)
  • Olympus Camedia C-765, 400 e, Espoo (14.5.)
  • Olympus C-730, 200 e, Äänekoski (11.5.)
  • Olympus Camedia C-750 Ultra Zoom, 256 MB, 250 e, Mikkeli (20.5., 21.5.))
  • Olympus Camedia C-860L, 50 e, Hki (17.5.)
  • Olympus C4000-Z, 169 e, Hki (11.5.)
  • Panasonic FZ 10, 400 e, Kotka (16.5.)
  • Sigma AF 300 mm/2.8 HSM Nikon, 1.650 e, Uusikaupunki (16.5.)
  • Sony Cyber-shot DSC-P41, 128 MB, 150 e, Turku (18.5.)
  • Sony DSC-F828, 600 e, Espoo (16.5.)
  • Sony DSC-P9, 2 x 128 MB, 280 e, Espoo (15.5.)
  • Sony DSC-P12, 256 MB, 435 e, Järvenpää (20.5.)

IR, Nikon D50 -arvio.

Photoshopsupport.com, Photoshop Blog.

Megapixel.net, Panasonic DMC-LS1 -arvio. Käytettävyys 8.8. Kuvanlaatu 8.6.

Steve Sanders, Canon Powershot SD400 -arvio. Euroopassa Canon Digital Ixus 50. Suomen keskihinta on 375 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Luminous Landscape, ColorEyes Display -arvio, softa ruudun kalibrointiin. Hinta on $175, Xrite-kalibraattorin kanssa $300.

IR, Olympus announces Camedia D-435. Uutisen mukaan myyntiin elokussa. Toinen Euroopan markkinoille tarkoitettu malli Olympus Camedia C-180, ks. LetsGoDigital, myyntiin kesäkuussa.

Shutterbug.com, Sharpen Your Image With Stabilized Lenses and Digital Cameras.

Leica-camera.com, LEICA APO-SUMMICRON-M f/2/75 mm ASPH. Kesäkuussa myyntiin.

 

20.05.2005 

Vastavalo.fi:n vetäjältä Mikko Paartolalta tuli vinkki, että tänä yönä (klo 00.05 - 4.00) YLE Radio 1:stä tulee Radiodokumentti mediavirran kainalossa. Mikko on toinen ohjelman vetäjistä, keskustelua käydään myös radion ja valokuvan suhteesta.

Valokuvanäyttelyitä Helsingissä ja Espoossa

Eddie Iles: Suomi kutsui - II sukupolvi / Finland beckoned - II Generation
31.5.2005 saakka

Näyttely on toinen osa Eddie Ilesin maahanmuuttaja-projektista. Esimmäinen osa Suomi kutsui (2001-2002) sisälsi 31 kuvaa maahanmuuttajista, jotka ovat asuneet yli 10 vuotta Suomessa. Nyt on vuorossa kuvia maahanmuuttajien jälkeläisistä.

Kuvat on otettu henkilön omassa kodissa tai ympäristössä. Kuviin liittyy teksti, jossa kuvattu kertoo, miltä tuntuu olla toisen sukupolven suomalainen.

Vallilan kirjasto, VILJO KAJAVA -SALI
Päijänteentie 5, Helsinki
ma- to 10-19, pe- la 10-15


Anne Hämäläinen: ROMANSSI
29.5.2005 saakka

Anne Hämäläinen on kuvannut jo useamman vuoden ajan katoavaa moskovalaista arjen estetiikkaa. Hämäläisen kuvat Moskovan asukkaista elinympäristössään tuovat esiin arkeen kätkeytyvää runollisuutta ja omaleimaista venäläistä värimaailmaa.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18B
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Helena Blomqvist ja
Julia Peirone
29.5.2005 saakka

Kahden nuoren ruotsalaisen valokuvaajan, Helena Blomqvistin ja Julia Peironen, töihin voi tutustua Timothy Personsin kuratoimassa näyttelyssä Galleria Krista Mikkolassa. Argentiinalaissyntyisen Julia Peironen osalta tämä on jo toinen näyttely Suomessa tänä vuonna. Suomen valokuvataiteen museon Projekti-tilassa oli Peironen näyttely vain muutama kuukausi sitten. Silloin esillä oli ns. Tummaan sarjaan kuuluvia tietokonemontaaseja.

http://www.kaltio.fi (Julia Peirone, suomeksi)
http://www.konsten.net (Helena Blomqvist, på svenska)

Galleria Krista Mikkola
Neitsytpolku 9, Helsinki
ma-pe 12-17, la-su 13-16


Dmitry Shubin: "Moscow trough the Eyes of the President", "Extra Body"
5.6.2005 saakka

Pietarilainen Dmitry Shubin (s. 1963) esittäytyy suomalaisille kahdella valokuvasarjalla. Extra Body (2000) tarkastelee venäläisen yhteiskunnan murrosta muotitietoisten pietarilaistyttöjen kautta. Teossarja Moscow through the Eyes of the President (2004) pyrkii esittämään kaupungin arjen sellaisena kuin autosaattueessaan ohikiitävä presidentti Putin sen päivittäisellä työmatkallaan näkee.

Korjaamon galleria
Töölönkatu 51 B, Helsinki
ma-pe 11-17, la-su 12-16


KirsiMarja Metsähuone: What Follows After? Camera di morte – pace – felicità
29.5.2005 saakka

KirsiMarja Metsähuoneelta nähtiin vuoden alussa Lasipalatsin galleriassa monikerroksisia, valoa ja väriä hehkuvia kuvia meksikolaisilta hautausmailta. Nyt Espoossa on mahdollisuus tutustua Metsähuoneen ns. "revittyjen julisteiden" valokuvasarjaan What Follows After? Camera di morte – pace – felicità. Sarjassaan Metsähuone on tutkinut kerroksellisuutta ihmisen, ajan ja ilmaston kuluttamien katujulisteiden kautta. Kuvat on otettu Roomassa.

Galleria Aarni, WeeGee-talo
Ahertajantie 5, Espoo (Tapiola)
ti-pe 11-18, la-su 12-16


Julia Nekrasova: Pure Passion, Puhdas Intohimo
5.6.2005 saakka

Tornin Ateljee Barissa on esillä aistillisia lähikuvia ruusuista. Kuvaaja on Venäjältä vuonna 2001 Suomeen muuttanut Julia Nekrasova.

Sokos Hotelli Torni, Atelje Bar, 14. kerros
Yrjönkatu 26, Helsinki
ma-to 14-01, pe 14-02, la 12-02, su 14-24


MINIHAME JA LAAJAKULMA – suomalaisen muotivalokuvan murrokset
31.7.2005 saakka

Minihame ja laajakulma tarjoaa läpileikkauksen suomalaiseen muotivalokuvaan 1920-luvulta nykypäivään. Näyttely lähestyy muotikuvia viidestä näkökulmasta: glamour, maailma, liike, luonto ja rajat.

Esillä on kuvia noin 40 kuvaajalta. Kuraattorina näyttelyssä on professori Merja Salo Taideteollisesta korkeakoulusta. Näyttelyn aineisto liittyy Salon kirjoittamaan suomalaisen muotivalokuvauksen historiaan, joka ilmestyy elokuussa.

Suomen Valokuvataiteen museo,
Tallberginkatu 1 G
00180 Helsinki
ti-su 12-19, ma suljettu.

Liput museoon: Normaali 6 €, alennuslippu 4 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.


Tekniikan Maailma 10/2005.

  • Pitkäpolttoväliset 4-5 megapikselin lomakamerat, Zoomaillaan! Yhdeksän sivua tiukkaa asiaa. Hintaluokka testatuilla kameroilla oli 400 euroa. Mukana oli vuoden vanhoja malleja sekä uusiakin, aivan uusimmat (Canon S2 IS ja Sony Cybershot H1) eivät ehtineet testiin mukaan. Kuudesta testatusta kamerasta vain kahdessa oli kuvanvakain, Konica Minoltassa ja Panasonicissa. Megapikselit olivat neljästä viiteen, zoom-kertoimet 10 -12. Tarkkuus riittää hyvin A4-kokoisiin tulosteisiin.

    - Panasonic DMC-FZ5 450 euroa, 8.5 p. ****. Hyvää: Selkeä ja mukava käyttää, hyvä objektiivi, kuvanvakain. Huonoa: Videokuvan laatu.

    - Fujifilm FinePix S5500 350 euroa, 8.3 p. ****. Hyvää: Käsiteltävyys ja tarkennus, valovoimainen objektiivi, akkujen ja paristojen kesto. Huonoa: Toisto telealueella, pieni näyttö.

    - Konica Minolta Z5 450 euroa, 8.2 p. ***. Hyvää: Mainio käsiteltävyys, selkeät valikot ja toiminnot, kuvanvakain. Huonoa: Valovoima ja toisto telealueella.

    - Olympus C-770 400 euroa, 8.2 p. ***. Hyvää: Kuvanlaatu, etsinkuva, kiinnitys salamalaitteelle. Huonoa: Liukas pinta ja virtakytkin, lyhyt kuvausaika.

    - Kodak Z740 400 euroa, 8.1 p. ***. Hyvää: Objektiivi varauksin, selkeät valikot, paljon aiheohjelmia. Huonoa: Ei okulaarisäätöä, tarkennus hidastelee.

    - Pentax MX-4 400 euroa. 7.6 p. **. Hyvää: Pienikokoinen kuljetusasussa, käsikahva ja kuvausote, kääntyvä näyttö. Huonoa: Sarjakuvaus, ei etsintä.
  • Ykkösketju kentälle, seitsemän sivua. Panasonic NV-GS250 1.500 euroa, 8.4 p., ****. Sony DCR-PC1000 1.500 euroa, 8.2 p., ***. JVC GR-X5 1.650 euroa, 7.5 p., **.

Dpreview.com, Sigma 50-500mm f4-6.3 EX DG/HSM. Painoa 1.842 g, hinta on £899.99, 1.307 euroa.

Photographyblog.com, HP Photosmart R717 -arvio. 4.5*/5*. Suomen keskihinta on 291 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Rob Galbraith, Firmware updates to fix lock-ups, image corruption with Canon cameras and Lexar CF. Toukokuun lopussa on tulossa firmwaren päivityksiä.

Photobird.com, Olympus Stylus 500 -arvio (Olympus mju Digital 500). Suomen keskihinta on 334 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Photo-i-co.uk, HP 8750 -mustesuihkun arvio (video review, Quick Time eli mov).

C|net, Casio EX-P700 Exilim Pro -arvio.

 

19.05.2005 

Luontotupa.net, lintukuvaaja Vesa Huttunen haastateltavana.

Iltalehden kuukauden kuvaaja on Riitta Heiskanen. "Olen Iltalehden valokuvaava kuvatoimittaja. Autan toimittajia visualisoimaan juttuja." Kaikkiaan 26 kuvaa on esillä.

Työvoimatoimisto, sanomalehti Länsi-Savo Oy hakee lehtikuvaajaa vakinaiseen työsuhteeseen, 1.9.2005 alkaen. Paikkahan on Mikkeli.

Työvoimatoimisto, savonlinnalainen Muotokuva Oy hakee koulukuvaajaa oppisopimuskoulutukseen, ilmoitus on jätetty 9.5.2005.

Helsingissä murtauduttiin su 1.5.2005 ja ma 2.5.2005 välisenä yönä työhuoneelle. Alla usealle eri ihmiselle kuuluneita varastettuja tavaroita. Jos näistä on jotain havaintoja, niin sähköpostia osoitteeseen iljakarsikas(at/miukumauku)sci.fi.

  • Canon EOS 300 D kit (kamera, objektiivi ja laturi)
  • Sekonic L-308 B II (valotusmittari)
  • San Disk cf 1 GB (muistikortti)
  • Canon EF 35/2.0 objektiivi, sarjanumero 206594
  • Canon EF 85/1.8 objektiivi
  • Canon EF 24/2.8 objektiivi, sarjanumero 79296
  • ND-2510A DUAL LAYER DVD-asema
  • Canon EOS 10 D kameran runko
  • Canon EF 24-70/2.8 objektiivi
  • Canon EF 100/2.8 USM Macro objektiivi
  • 2 kappaletta Canon Speedlite 550 EX salamalaitteita
  • Hoya HMC Super UV58 (objektiivin uv-suodin)
  • Hoya HMC Super UV77 (objektiivin uv-suodin)
  • 2 kappaletta Tamrac 5259 kamerareppuja
  • 4 kappaletta SanDisk CF 1 GB Ultra muistikortteja
  • Canon EOS 1Ds kameran akku
  • salaman täsmäysjohto
  • HP kannettava Pc, Sony minidisc
  • Sony minidisc md-25
  • Lacie D2 Irtokovalevy, sarjanumero : 450500106
  • Fujitsu-Siemens Amilo Pro kannettava pc, sarjanumero ybks016346 + tekstianalyysiohjelma + musta tucano second skin suojapussi
  • Macintosh powerbook G4 kannettava tietokone (17-tuumainen näyttö,1.5 ghz powerpc G4-prosessori, mac-osX + muita ohjelmia), sarjanumero: W8418BLQRV + hiiri (mac)
  • Macintosh G4 powerbook kannettava tietokone + tietokonelaukku
  • Sony Minidisc (violetti), vivanco-nappimikrofoni ja sony-nappikuulokkeet
  • Burton olkalaukku (sin,valk.raita)

(Foorumilta) Photoeye.com, yli 14.000 valokuvauskirjaa myynnissä. Huutokauppakin on paraikaa menossa. Nopealla etsimisellä en ilman kirjautumista löytänyt tietoa lähetyskuluista yms.

Ephotozine.com, Olympus E300 -arvio.

Ephotozine.com, Olympus mju mini Digital S -arvio. Suomen keskihinta on 330 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Dpreview.com, Sony Cyber-shot S90 -arvio. Neljä megapikseliä, kolminkertainen zoom, 2.5 tuuman lcd-näyttö, seitsemän kuvausohjelmaa. Sisäistä muistia on 32 megaa. Arvosana: Above Average (ei siis kovin hyvä). Suomen keskihinta on 314 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

DCRP, Casio Exilim EX-Z750 -arvio.

Dpreview.com, Nikon Coolpix S2. Säänkestävä, muuten kuin aiemmin julkistettu Nikon Coolpix S1. Viisi megapikseliä, kolminkertainen zoom, 12 megaa sisäistä muista, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Alkukesästä myyntiin, hinta on 449 e. Ks. myös IR.

Dpreview.com, Sigma 180mm f3.5 APO EX DG HSM. Painaa 965 g, hinta on £549.99, 798 euroa.

Digital Outback Photo, Literal versus Expressive Representations:
Is this color Real?

Rob Galbraith, Kingston ships Ultimate line of high-performance SD. Ultimate-sarjassa Kingstonin mukaan lukunopeus on 23 MB/s ja kirjoitusnopeus 20 MB/s. Kortit lienevät samoja kuin Panasonic Pro High Speed 1G SD -kortit. Ultimate-sarjan nopeudet ovat melkein samoja kuin SanDiskin Extreme III -sarjan korteilla. Myöhemmin kesällä myös CompactFlash-kortit tulevat mukaan Ultimate-sarjaan.

Dcviews.com, The palmOne LifeDrive Mobile Manager. 4 GB, Wi-Fi ja Bluetooth, Word, Excel, Powerpoint, Acrobat (pdf), mp3, jpg, video, email, www, näyttö 320 x 480 pikseliä. Sd/mmc-korteille paikka. Myyntiin kesäkuussa, $499.

18.05.2005 

Elektroniikan tukkukauppiaiden perinteisen tilaston tilalle on tullut kuluttajien ostamisia paremmin peilaava kotek.fi eli kodintekniikka-alan tiedotusfoorumi. Uusin tilastojakso eli tämän vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden myynnit ovat valmistuneet. Ks. kodintekniikkaindeksi 01-03.2005 vrt 01-03.2004 (pdf):

  • digikameroiden myyntiarvo oli 18.348.000 euroa, kasvua 12%
  • digikameroiden myyntikpl:eet olivat 64.753, kasvua 48%
  • digikameroiden keskihinta oli 283 euroa, vähennystä 28%
  • videokameroiden myyntiarvo oli 3.885.000 euroa, laskua -21%
  • videokameroiden myyntikpl:eet olivat 6.674, laskua 3%
  • videokameroiden keskihinta oli 582 euroa, laskua 18%
  • (Näihin lukuihin ovat päässeet vain alan liittoihin kuuluvien liikkeiden myynti, lisäksi tilastoista puuttuvat ulkomailta hankitut laitteet. Virhe taitaa olla monta kymmentä prosenttia...).

Jore Puusa (eli Mizura.net) on aloittanut Arviointipalvelun. Kyse on kuvista ja hinta on alhainen, kymmenen euroa. Tilailkaapas niitä arviointeja, niin pääsemme tutkimaan Joren mielipiteitä kuvista (arvioinnit laitetaan esille tietenkin sillä edellytyksellä, että kuvan lähettäjä ja Jore antavat luvan).

Kamera-lehti, numero 5/2005. Alla otos lehdestä.

  • Välähdyksiä-osiossa mainitaan brittiläinen A4-kokoa pienempi HotShoe-lehti, jonka tammikuun numerossa oli Ari Saarron haastattelu. Suomen kameraseurojen liiton vuosinäyttelyn kuvia voi katsoa osoitteessa www.sakari.1g.fi/sksl. Netissä voi nähdä 46 vedosta ja 74 diaa.
  • Fotofinlandia 2006, säännöt esillä. Pääpalkinto on 17.000 euroa (verovapaa). Kilpailuun osallistutaan teossarjalla (vähintään viisi kuvaa). Osallistumismaksu on 20 euroa. Kilpailutyöt on lähetettävä lokakuun 21. päivään mennessä. Tulokset julkaistaan torstaina helmikuun 9. päivänä 2006. Tarkemmat tiedot Finnfoton sivuilla.
  • Viron vuoden luontokuvat, neljä sivua. 90% kuvista esitti hyönteisiä. Virossa ei kuulemma monella ole varaa kalliisiin "lintuputkiin". Kilpaan tuli 2.500 valokuvaa 450 kuvaajalta, 95% oli printtejä, kukin sai osallistua kymmenellä kuvalla.
  • Jyviä & Rakeita, Carpelan ihmettelee Kameraseurojen liiton vuosinäyttelyyn lähetettyjen väripaperikuvien ja diojen suhdetta, 669 kpl vs. 317. Hyväksyttyjen suhde olikin sitten päälaellaan, 26 vs. 74 diaa.
  • Stereokuvauksesta yhdeksän sivua asiaa, kahden artikkelin verran .
  • Jorma Peiponen, Kamera kasvien kimpussa. Kuuden sivun tietopaketti, ensimmäinen osa neljäosaisesta sarjasta. Käytännönläheistä tietoa laitteista, syväterävyyksistä jne.
  • Timo Suvanto, Makro-objektiivi digijärkkäriin, kolme sivua. Timo vastaa kysymykseen, kannattaako se makro-objektiivi hankkia. Lopussa selostetaan lyhyesti polttovälikertoimen käsite..
  • Pekka Punkari, Kuva todistaa havainnon, aukeaman verran tiivistä tietoa digiscopingista (ja phonescopingistakin). www.digiscoping.com.
  • Canon EOS 350D neljä sivua, vertailu Canon 20D -malliin (jonka kuvanlaatu on siis käytännössä sama).
  • Ammattiluontokuvaajille kaksi yhdistystä, helmikuussa syntyi Suomen Ammattiluonnonvalokuvaajat ry (SALV) ja maaliskuussa Pro Luontokuva ry. SALV on avoinna Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n (SLV) jäsenille. Pro Luontokuva ry:n sivut ovat osoitteessa www.proluontokuva.fi. .
  • Suomen Kameraseurojen liiton kymmenvuotisjuhlakurssi Iloa Valokuvauksesta järjestetään 4.7. - 9.7.2005 Voionmaan opistolla Ylöjärvellä. Kurssimaksu on täysihoitoineen 280 euroa, alle 25-vuotiailta 170 euroa.
  • Nettinäyttely Lapsellista, www.inspiraatio2001.fi. Joukko valokuvauksen harrastajia, jotka ovat toimineet yhdessä neljä vuotta. Tampereen ympäristössä ja ympäristökunnissa on järjestetty lukuisia valokuvanäyttelyitä. Nettinäyttelyyn on kuvattu 0 - 3 -vuotiaita lapsia, 33 kuvaa kahdeksalta kuvaajalta.
  • Takasivulla on iso ilmoitus, jossa Color-Kolmio ilmoittaa avaavansa uuden myymälän Helsingin Lauttasaareen 24.5.2005 klo 12.00. Kyse on ilmoituksen mukaan ammattilaitemyynnistä. www.colorkolmio.fi.
  • Seuraava numero 6-7/05 ilmestyy 21.06.2005. Aiheina mm. Aktiivikuvaajan digikompaktit 15 x 7MP. Veden alle kotimaassa, lisää syvyyttä luontokuvaan. Pakettikakkula vai Tamron 18-200 mm. Luovat kasvit. Vuoden nopeimmat VK 3/5 + Kuvaviesti 05 parhaat. Eläköön dia! Uusin Nikon F6. 5.1. kotivideo. Ohjelma korjaa optiikkavirheet. Luovasti pullonpohjalla.

Photographyblog.com, Nikon Coolpix 4600 -arvio. 3*/5*. Suomen keskihinta on 212 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Pocket-lint.co.uk, Nikon Coolpix 7900 -arvio. Suomen keskihinta on 498 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Dpreview.com, Nikon D70 firmware 2.0.

Luminous Landscape, Leaf Aptus 22, First look. 22 megapikselin digiperä keskikoon kameroille.

Dpreview.com, Kodak EasyShare V550 and V530 Zoom. Canonin Ixusten kokoisia, kolminkertainen zoom. Erikoista on kuvanvakaaja. V550-mallissa on 2.5 tuuman lcd-näyttö. V530-mallissa on 2 tuuman lcd-näyttö. V550 tulee myyntiin kesäkuussa, V530 heinäkuussa. Molempien hinnat ovat alle $400. Ks. myös IR.

Nikonians.org, Nikon F6: First Reflections.

Digitalcamerainfo.com, Decline in Camera Profits Urges Nikon to Shift Focus to DSLRs.

Digitalcamerainfo.com, Olympus' Credit Rating Downgraded.

 

17.05.2005 

Top Shot (Malminkartano, Hki), SanDiskin vähän pienempiä muistkortteja edullisesti, esim. SanDisk CF 512 MB Ultra II 49 euroa.

Kiitokset kaikille kakkukuvavinkkejä lähettäneille.

  • Hanko, kuvakakkuun.com, Hangon kahvilassa on tehty kuvakakkuja jo kolme vuotta. Nyt kakkuun laitettavan kuvan voi tilata netin välityksellä. Kuva tulostetaan mustesuihkutekniikalla, elintarvikeväreillä ohuelle maissilastulle. Ks. myös Gastronomie-lehden 2/2005 lyhyt juttu (sivun alalaidassa).
  • Naantalin Aurinkoinen, skannerikakku
  • Tampere, Brander.fi "tulostamme kuvastasi kuvan kakkuun", kakut
  • Elosen leipomo (Jämsä/Jyväskylä), sivun alalaidassa kuvakakku

Tietokone-lehti, nro 6/2005.

  • Ajankohtaista, Displaysearchin mukaan tft-näyttöjen valmistuskustannukset (paneelinäytöt/lcd-näytöt) laskevat seuraavan kolmen vuoden aikana jopa 62%. Suuret valmistajat voivat pudottaa hintojaan eniten.
  • Pikakokeet, Canon Pixma IP4000R, Langatonta mustetulostusta, 230 euroa. Kahta eri paperikokoa voi pitää jatkuvasti, sillä laitteessa on kaksi paperisyöttökaukaloa. Kolmen perusvärin lisäksi on musta ja erillinen mattamusta. Tarkkuus on 4.800 x 1.200 pistettä tuumalla. Cd:llekin tulostaminen onnistuu. USB-liitännän lisäksi Pixmassa on langaton 802.11g/b-liitin, jonka ansiosta pda-laitteista ja kannettavista tietokoneista tulostaminen onnistuu helposti. Lisäksi Ethernet-liitäntä ja Pict Bridge -tuki + usb-liitin. Canon on nopea, 25 sivua tekstiä ja 17 sivua väriä. "Laadukas ja nopea verkkokäyttöön soveltuva mustetulostin, joka tarjoaa mahdollisuuden myös langattomaan tulostukseen". (Miten muuten on tulosteiden kestävyyden laita?)
  • Pikakokeet, Panasonic Lumix DMC-LZ2, Pitkä zoom pienessä kamerassa, 420 euroa. Pieni taskukokoinen viiden megapikselin kamera, jossa on kuusinkertainen zoom, kuvanvakain ja viisitoista kuvausohjelmaa. Sisäistä muistia on 14 megaa, kamera käyttää mmc/sd-kortteja ja AA-akkuja. Optista etsintä ei ole, vain kahden tuuman lcd-näyttö. Kuvanlaatu on Panasonicien tapaan erinomainen, laajakulmapäässä tynnyrivääristymän huomaa helposti. "Pitkällä zoomilla ja kuvanvakaimella varustettu helppokäyttöinen digitaalikamera".
  • Seuraava numero ilmestyy 8.6.2005. Edulliset digijärkkärit, vertailussa uusimmat edulliset järjestelmäpaketit.

Photo-lehtinen.com, viime yönä Lauttasaaren silta oli korjauksien takia ylhäällä. Ks. uusimmat kuvat.

Canon 300D -malliin ei liene enää tulossa ns. venäjäversioita firmwareista. Ks. 300d firmware hacking Forums ja sieltä tämä viesti. (Edelleen sama varoitus: jos jokin menee "päivityksessä" vikaan, niin kameran takuu ei tietenkään sitä korvaa).

Kysyin huoltoliikkeeltä sähköpostitse esim. Saksasta ostettujen Panasonic-digien mahdollista Suomessa tapahtuvaa takuukorjausta. Tälläinen vastaus huoltoliikkeeltä tuli:

"Kysyin asian Kaukomarkkinoilta ja näin vastattiin:

Mahdolliset takuukorjaukset käsitellään aina tapauskohtaisesti. Kameran mukana tulee olla kopio ostokuitista ja takuukortista -> näillä tiedoilla varmistetaan takuu päämieheltä ennen korjausta.

Ohessa liitteenä EU-takuuehdot."

Steve Sanders news 16.5.2005, Nikon D70 Firmware 2.0 Update Available.

LetsGoDigital, Nikon Coolpix S1 -arvio. Tyylikäs pikkukamera, alle 2 cm ohut, viisi megapikseliä, kolminkertainen zoom, 2.5 tuuman lcd-näyttö.

Ephotozine.com, Sigma 300mm f/2.8 Apo EX DG. Painoa 2.4 kg, hinta on £1.799, 2.617 euroa.

Bobatkins.com, Tamron SP AF11-18mm F/4.5-5.6 Di-II LD Aspherical (IF) -arvio. Suunniteltu pienemmän kennokoon kameroille (rajauskerroin 1.6). Vastavalosuojakin on suunniteltu pienemmälle kennolle. Terävyys ei paljoa himmentämisestä parantunut, flaret olivat kurissa. Värivirhettä (kromaattinen aberraatio eli purppurareunaisuus) esiintyi, samoin tynnyrivääristymää. USA:n hinta on alle $600.

Photoshopnews.com, Epson R2400 and Ultrachrome K3 Ink Report.

Digitalcamerainfo.com, Kodak EasyShare Z700 -arvio.

Digit.no, Fujifilm FinePix F10 -arvio. Suomen keskihinta on 400 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

 

16.05.2005 

Viikon kuva: Kevätvärejä.

Kilpailuviraston lausunto 10.1.2000, Lehtikuva Oy:n epäilty määräävän markkina-aseman väärinkäyttö uutiskuvapalvelumarkkinoilla. Pressfoto Ltd Oy oli pyytänyt Kilpailuvirastoa selvittämään, onko Lehtikuva Oy käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaansa uutiskuvapalvelujen hinnoittelussa siten, että se on johtanut Pressfoton konkurssiin. Perusteellinen selvitys, mielenkiintoista luettavaa. Tässähän on sitten kyse yli viiden takaisesta päätöksestä.

Muutaman valokuvakerhon sivut (lähinnä yhteystiedot):

Helsingin seuden kesäyliopiston kursseille ilmoittautuminen alkoi jo runsas kuukausi sitten. Kesäkuussa ja elokuussa järjestetään visuaalisen viestinnän analyysi- ja harjoituskurssi. Hakusanalla Photoshop löytyy kaksi peruskurssia (kesäkuussa ja elokuussa) sekä yksi jatkokurssi (elokuussa).

(Foorumilta) Kultasuklaa Oy (Iiittala) näyttää tarjoavan joitain m/v-kuvia printattuna suklaaseen. Sääli, ettei voi valita omia kuvia. Suomessa vaikuttaa yritys, jolle voi lähettää täytekakkua varten printattavan kuvan. Googlella en onnistunut löytämään ko. yritystä.

NAPP's Photoshop CS2 Learning Center on vielä kaikille avoin (ilmainen).

Dennis Curtinin Short Courses -sivusto on paisunut ja kirjojen määrä kasvanut paljon vuosien varrella. Kameramalleja on kymmeniä, laitteista on oma kirjansa, digivideoista samoin, Phosohop Elements 2.0 ja 3.0, Photoshop CS2 jne.

Dpreview.com foorumi, Shootout - Bigma vs 100-400L IS vs 400 5.6L. Bigma on Sigma AF 50 - 500 mm f4-6.3. Bigma lienee yhdistelmä sanoista Big ja Sigma. Bigmaa myydään Suomessa halvimmillaan uutena noin 1.200 euron hintaan, siinä ei ole kuvanvakaajaa. Canon 100-400L IS:n hinta on halvimmillaan alle 1.600 euron.

Jim Henderson, Marco Tests. Havainnollistaa loittorenkaiden vaikutusta, käytössä Canon 50 mm f1.8 MkII.

 

15.05.2005 

Vielä tänään ehtii katsomaan Sanomatalon (Hki) Galerie Anhavaan valokuvaaja Sandra Kantasen hienostuneita ja esteettisiä töitä, joissa näkyy klassisen kiinalaistaiteen vaikutus. Työt muistuttavat melkein enemmän maalauksia kuin valokuvia. Ne ovat pigmenttitulosteita maalatuille alumiinilevyille. Ks. Galerie Anhava (auki tänään klo 12 - 16).

Eilen lauantaina laskettiin Hietalahdenrantaan runsas tuhat kirjolohta (noin 600 kg). Pekka Leppänen oli paikalla kameroineen (Nikon D70 ja Nikkor
70-200mm f/2.8G ED-IF AF-S VR). Ks. Fishing in the city.

(Foorumilta) Pipareita ostelemaan, voit valita minkä tahansa kuvan printattavaksi pipariin. Mrs. Beasly's Photo Cookies.

(Foorumilta) Arn, kissakuvia, kissan nimi on Nipsu ja uroksesta on kyse.

Photographyblog.com, ColorVision Spyder2PRO Studio -arvio. Värikalibrointia, mittaustarkkuus on valmistajan mukaan noussut viisinkertaiseksi edelliseen versioon verrattuna. Testisssä oleva versio käy kuvaputki- ja paneelinäyttöjen kalibrointiin, myös kannettavia voi (yrittää) kalibroida. Aikaa kului säätöön puolisen tuntia. 4.5* / 5*.

Steve Sanders, Nikon Coolpix 5600 arvio.

Steve Sanders, Nikon Coolpix 4600 -arvio.

Dcviews.com, Sigman kolme uutta teleobjektiivia. Viime helmikuussa julkistettujen mallien yksityiskohtaiset tiedot ovat nyt esillä. Sigma 300mm F2.8 EX DG /HSM, Sigma 500mm F4.5 EX DG /HSM ja Sigma 300-800mm F5.6 EX DG HSM.

Steve Sanders, Casio Exilim EX-Z750 -arvio.

Wilhelm Imaging Research, Print Permanence Ratings for Epson Stylus Pro 9800 Printer and UltraChrome K3 Inks. Värikuvien osalta tulokset eivät eroa aiemmista Ultracome-musteiden tuloksista. M/V-tulosteista kesto on parantunut huomattavasti, oikeanlaiselle paperille tulostettuna kesto lasin alla pitäisi olla 325 vuotta, kehystämättömänä 220 vuotta. Suora linkki.

 

14.05.2005 

Vuoden Nuori Valokuvaaja -ehdokkaaksi valittiin yhdeksän tänä ja viime keväänä valokuvauksen korkea- ja ammattikorkeakouluista valmistunutta tekijää. Heistä yksi saa kesäkuussa Libris palkinnon, kustannussopimuksen omaan valokuvakirjaan. Ehdokkaat tulevat eri puolilta Suomea: Elina Julin Imatralta, Ari Kakkinen, Minna Kurjenluoma, Ida Pimenoff ja Miina Savolainen Helsingistä, Anni Leppälä Turusta, Laura Tättilä Lahdesta, Juho Kuva ja Heidi Risto Uusikaarlepyystä.

Eilen avautui Suomen valokuvataiteen museon kesänäyttely MINIHAME JA LAAJAKULMA. Kuvia on 1920-luvulta 2000-luvulle, kuvaajia nelisenkymmentä. Kaipa tulee pian eteen käynti Kaapelitehtaalle Ruoholahteen. Pitää ottaa mukaan Kameraseuran "jäsenkortti", niin saa museon vuosikortin hintaan 8.50 euroa. Normaali pääsymaksu museoon on 6 euroa.

Maisniemi.net, "Amatööritason dokumentaarinen valokuvaaja". Nikon D1X käytössä, blogikin löytyy. Mielenkiintoista luettavaa. Edellinen maininta diginewseissä 13.2.2005.

Helsinkiabc.fi kaupallisella sivustolla on 15.5. - 30.8.2005 KesäHelsinki valokuvauskilpailu. Kuvien oikeudet luovutetaan Helsingin Kaupunginmuseon kuva-arkistolle (mitä tämä sitten tarkoittaneekaan).

Digitoday.fi, Samsung sulloo miljardeja värejä litteisiin televisioihin.

Digitoday.fi, Panasonic tuplasi taskukameransa akun keston.

Luminous Landscape, Alain Briot osa 10 sarjasta Aesthetics and Photography, Being an Artist.

Adobe.com, Improve performance in Photoshop CS2 on computers with more than 1 GB RAM.

LetsGoDigital, Konica Minolta Dimage Z5 -arvio.

Megapixel.net, Kodak Z740 -arvio.

c|net, Fujifilm FinePix F10 -arvio.

Popular Photography -lehti, The Great DSLR Shoot-Out.

Popular Photography-lehti, Against The Grain. Can a 16.6mp SLR really outclass ISO 100 color film?

Popular Photography-lehti, Seven breakthroughs in tripod design.

Popular Photography-lehti, Tokina 12-24mm f/4 DX AT-X Pro AF.

Popular Photography-lehti, Tamron 200-500mm f/5-6.3 Di LD AF.

Popular Photography-lehti, Panasonic Lumix DMC-FX7.

Dcviews.com, Sigma 30mm F1.4 EX DC HSM ja 10-20mm F4-5.6 EX DC HSM. Viime helmikuussa julkistettujen objektiivien tiedot ovat nyt esillä. Vieläkään ei kuitenkaan ole tietoa, milloin nämä Sigmat tulevat kauppoihin.

Fantasea.com, Nikon Coolpix -kameroille va-koteloita. Hinnat alle $200. Nikon D70:lle va-kotelon hinta on $999.

 

13.05.2005 

Top Shot (Malminkartano, Hki), Erä Olympus E-1 runkoja varustettuna Zuikon 14-45 mm objektiivilla erikoishintaan 1.267 euroa.

Helsingin Sanomat, Talous B 1, Kamerapuhelinten suosio ei pelota digitaalikameroiden valmistajia. Vuonna 2009 arvioidaan kamerakännyköiden vieneen 15% digikameroiden markkinoista. Suomen Canonia ennustus ei huoleta, pikemminkin kamerakännyköiden myynti on lisännyt digikameroiden myyntiä. Viime vuonna Canonin myynti kasvoi yli 100% ja maailmanmarkkinat 54%. Viime vuonna myytiin yhtä digikameraa kohti neljä kamerakännykkää. Digikameroiden myyntilukujen kasvu hidastuu, tämän vuoden kasvuprosentin arvioidaan olevan 25. Joka viidennellä kotitaloudella on digikamera.

  • Nokia on myynyt puhelimiin liitettyjä kameroita jo yli 50 miljoonaa kappaletta
  • Kodakin rahoittaman tutkimuksen mukaan kuitenkin 60% kamerapuhelimen käyttäjistä ei koskaan siirrä kuvia puhelimesta tietokoneeseen
  • viime vuonna Sonyn kamerakennoista meni 70% tavallisiin digikameroihin, tänä vuonna osuus laskee puoleen
  • HS:n valokuvaaja koekäytti kesäkuussa markkinoille tulevaa Nokian N90-mallia. Valokuvaajan mukaan laite soveltuu ulkokuvien ottamiseen, mutta sisällä ei valovoima tahdo riittää, ei edes heikkotehoisen salaman avulla. Kuvakennon tarkkuus oli sen sijaan samaa luokkaa kuin vertailulaitteena toimineen Canonin viiden megapikselin Ixus-digissä. Värisävyt olivat N90-mallissa kalseita, mutta kysehän oli vasta prototyypistä.

Finlex.fi:stä voi lukea Tekijänoikeuslaista. Se lain tulkinta on sitten eri asia.

Milankorovic.com (Orivesi), Canon 20D:llä otettuja kuvia.

(Kiitos numeron lähettäjälle) Allt om Digitalfoto 05/2005 (klo 6:20 linkki ei toimi). Ainakin Akateemisessa lehteä myydään, Lehtipiste.fi:tä voi käyttää apuna ostopaikkaa etsittäessä, ks. tarkemmin. Sivun juttu, jossa kerrotaan Photoshopin historia. Thomas Knoll oli kaiken takana valmistellessaan tohtorinväitöskirjaansa vuonna 1987. Tarkoituksena oli simuloida harmaaväriskaalaa m/v-monitorissa. Ohjelman nimi oli aluksi Display. Vähän myöhemmin Thomas näytti ohjelmaa Industrial Light & Magicissa työskentelevälle veljelleen. Vuoden 1988/9 (lehdessä väärin 1998) aikana veli John onnistui taivuttamaan Thomasin myyntiin halukkaaksi. Thomas koodasi ja John kierteli Silicon Valleya ja yritti myydä ohjelmaa. Ohjelman nimi vaihtui tuohon aikaan moneen kertaan, viimeiseksi nimeksi jäi Photoshop. Ensimmäinen ostaja oli pieni skannereita myyvä yritys. Photoshoppia myytiin ensimmäiset 200 kpl skannerin kylkiäisenä nimellä Barneyscan XP. Onni kääntyi, kun päästiin Adoben Russell Brownin puheille. Russell Brown innostui heti ohjelmasta ja Abobe linsensoi oikeudet. Knollin veljekset jatkoivat ohjelman kehittämistä, Photoshop 1.0 tuli myyntiin helmikuussa 1990. Adobe osti kaikki oikeudet ohjelmaa versioiden 4 ja 5 ilmestymisen välisenä aikana, hintaa ei ole kerrottu.

Oulussa oli alkuviikosta liikkeellä rattijuoppo, ks. Kaleva, Raju karkumatka päättyi kahden loukkaantumiseen. Foorumilla vaikuttava nimimerkki Parta oli suihkussa, kun ikkunasta rupesi kuulumaan poliisiauton ääniä. Sitten nopeasti kuvaamaan, Heinäpään Kolari.

(Foorumilta) high-speed flash1, high-speed flash2.

Lauri Sippu, Spring News 2005. Paljon kevätkuvia luonnosta

Maitolaituri.tv, hiilikuitujalustoja näyttää olevan tarjolla alennettuun hintaan.

IR, Nikon Coolpix 5900 -arvio. Suomen keskihinta on 499 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Dpreview.com, Olympus Stylus Verve 800/mju Digital 800. Kahdeksan megapikseliä, säänkestävä, 2.5 tuuman lcd-näyttö. 19 kuvausohjelmaa, kolminkertainen zoom, 38 mm - 114 mm, litiumioni-akut, sisäistä muistia on 19 MB, xD-kortit. Myyntiin heinäkuussa, £350, 515 euroa.

Photographyblog.com, Capture One 3.7 Released.

Dpreview.com, Leica postpone Digital-Modul-R. Oli tulossa myyntiin tässä kuussa, viime hetken viivästys. Alkuaan piti tulla myyntiin viime joulukuussa.

Creativepro.com, Design Your Own Postage Stamps.

InfoTrends, kyselytutkimus, digikuvaus ja digikamerat Länsi-Euroopassa. Mukana Ranska, Saksa, Italia, Espanja ja UK. Digikameran omistavien kotitalouksien määrän arvioidaan nousevan tänä vuonna 26%:sta 40%:iin. Digikameran omistajista 23% kertoo hankkivansa paperikuvat kodin ulkopuolelta, 68% printtaa kotona.

Digital Photography Blog, Forbes.comin uutisen mukaan Casio suunnittelee kasvattavansa digikameratoimituksiaan tänä vuonna viiteen miljoonaan kappaleeseen, kasvua olisi 20%.

 

12.05.2005 

Tekniikan Maailma 9/2005, 4.5.2005.

  • Arkistoi kuvasi tehokkaasti, Valokuvat virtuaalipinoon, neljä sivua. Petri Miettisen kirjoittama artikkeli on täyttä asiaa ja omakohtaiseen kokemukseen perustuvaa tekstiä. Jotkut tulipalon kokeneet kertovat kaipaavansa eniten menetettyjä kuvia, nykyaikainen versio katastrofista on kovalevyn hajoaminen. Varmuuskopioiduista kymmenistä ja kymmenistä dvd- ja cd-levyistä on hankala löytää etsityt kuvat. Avuksi tulevat arkistointiohjelmat, joille annetaan tutkailtavaksi nämä levyt, kuvien exif-tiedot luetaan tietokantaan ja talletetaan pikkukuva. Exif-tiedoista sitten löytyvät kuvausajat, aukot jne, myös identtiset kuvat löydetään. Varmuuskopioita kannattaa aina tehdä kaksi kappaletta, halvimpia nimettömiä levymerkkejä on syytä välttää. Dvd-/cd-levyjen pitäisi kestää useampi kymmenen vuotta oikein varastoituna. Kuvista voidaan rakentaa arkisto-ohjelmaan pääkategorioita ja sen alle sitten alakategoriota. Esim. harrastukset, jonka alle aikaa tai paikkaa merkitseviä määreitä (esim. vuodenajat, kaupungit tai maat). Toinen tapa on liittää kuviin hakusanoja. Kolme arkisto-ohjelmaa esitellään artikkelissa lyhyesti.
  • - ACDSee (lehteen on eksynyt väärä url, joka vie aika epäilyttävälle sivulle), 70 euroa. Ollut jo pitkään markkinoilla. Lähinnä kuvienselaukseen, mutta on siinä arkistointiominaisuuksiakin. Kuvien korjaaminen sujuu, mutta arkistointi on kankeaa ja isommilla kuvamäärillä toiminta hidastuu. Ei täysverinen arkistointiohjelma.
  • - Adobe Photoshop Elements 3.0, 90 euroa. Sopii kuvankäsittelyyn, mutta sisältää myös kattavat arkistointiominaisuudet. Helppokäyttöinen, tukee raw-kuvia, kuvien säätämiseen monta työkalua, julkaiseminen on yksinkertaista. Elementsiin sisältyy Organizer-arkistointiohjelma, jonka tietokanta ei vie paljoa tilaa ja jonka käyttö on vaivatonta ja nopeaa.
  • - IMatch 3, 70 euroa. Puhdas arkistointi- ja julkaisuohjelma, käyttöliittymä on karu, ohjelmassa on sisäänrakennettuna ohjelmointikieli. Valmiina on kattava hakusanalista englanniksi. Myös IPTC-tietojen perusteella voi hakea kuvia.
  • seuraava numero 10/2005 ilmestyy 18.toukokuuta. Digikamerat vertailussa, kymmenkertainen zoomi ja 400 - 500 euron hintaluokka.

Yksi poiminta Foorumin Myydään-osastolta. Leica M6, 90mm f/2.8 Elmarit M,
35/2.0 Summicron-M + vv-suoja Nahkakotelot molemmille. Paketin hinta on 3.000 euroa. Eläkkeelle siirtyneen ammattikuvaajan kalustoa. Kamera on ollut ns. kirjahyllykamerana, pohjassa on vielä suojamuovikin paikallaan. Ks. kuva myytävästä setistä. Yhteydenotot sähköpostilla, sale(at-merkki)tl-photo.net.

Ossi Asikainen, Suomen valokuvataiteen museo, Näppää nyt! - 100 vuotta valokuvausvälineitä.

Digitoday.fi, Joka kolmas digikamera hankitaan entisen tilalle. Tänä vuonna myydään Suomessa 400.000 digikameraa, yli kolmannes on hankkimassa jo toista digikameraa.

Luksusblog.com, Gomma - New independent photographic magazine.

Color.org, värinhallintaa niin että heikompaa hirvittää. Voisi aloittaa vaikka alkeista eli White Paper #20, Digital photography color management basics (nelisivuinen pdf).

Photo.net, Mike Johnstonin kuukausittainen kolumni, Why 40mm?

Luminous Landscape, Fast Lenses for the Epson R-D1. Sean Reidin kirjoittama laaja artikkeli, kuvillakin on kokoa yhteensä yli 11 MB.

Digitalcamerainfo.com, Pentax OptioWP -arvio.

Dpguild.com, Paper Permanence And You.

Bobatkins.com, Compact Flash Cards -artikkelia on päivitetty. Rob Galbraithin CompactFlash Performance Database on pakollista luettavaa. Oman kameransa muistikortin kirjoittamisnopeuden voi tarkistaa vaikkapa Dpreview.com:ista.

Creativepro.com, Better Living Through Automator. Applen uusimman käyttöjärjestelmäversion Tigerin mukana apuväline, joka helpottaa digikuvaajien elämää. Kyse on toimintojen automatisoinnista, myös esim. Photoshopin ohjaamisesta.

Pcmag.com, HP Scanjet 7650 -arvio. Suomen keskihinta on 655 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Photographyblog.com, Epson PictureMate 500 Announced. Parannettu versio tästä kymppikuvaprintteristä, myyntiin kesäkuussa, hinta on £179, 262 euroa. 2.4 tuuman värillinen lcd-näyttö ja akkujen käyttöön (£49.99, 73 euroa), printtaus on Epsonin mukaan 40% nopeampaa. Kuvien hinta on £0.29, 0.42 euroa.

Digit.no, Samsung Digimax V700 -arvio.

Yahoo! Finance, Olympus shares fall, digital camera revival in doubt.

 

11.05.2005 

Top Shot (Malminkartano, Hki), tänään keskiviikkona 11.5. klo 10 - 16 on Sigma-objektiivien ja Plus-projektoreiden esittelypäivä. Esillä mm. superzoom-uutuus 18-200 mm sekä maailman pienin dataprojektori.

Valokuvaaja Harri Nurminen (harrinurminen.com) lahjoitti kolttasaamelaisille ja Saamelaismuseo Siidalle 167 mustavalkoista digitaaliseen muotoon tallennettua kuvaa vuosilta 1980 - 1993. Osa näistä kuvista on nähtävillä netissä.

  • leikekirjasta-kohdasta löytyy kokoelma Harri Nurmisen ottamia kuvia, jotka ovat olleet lehtien kuvituksena
  • Oulussa (tai lähellä Oulua) Harri on asunut vuodesta 1980, ks. tarkemmin

Mika Tanninen (mika.tanninen.net) on tehnyt pallopanoraamoja pokkarilla, SPi-V -kuvien katselu onnistuu, jos koneeseen on asennettu Macromedia Shockwave Player 10. Asuntoesittelyyn tällainen palloraamaesittely sopii erityisen hyvin, koko ruudun täyttävää kuvaa voi pyöritellä joka suuntaan, tarvittaessa voi vielä zoomatakin.

(Foorumilta) Inksupply.info, Unclogging Print Heads For Epson Desktop Inkjet Printers.

Interfoto.fi:ssä on linkit Epsonin suomenkielisille sivuille, joissa on tietoa Epsonin juuri julkistetuista kirjoittimista (Epson Stylus Pro 4800/7800/9800).

Engadget.com, Steve Heinerin haastattelu (General Manager, Digital SLR Systems, Nikon).

Photoxels.com, Olympus C-7070 WideZoom -arvio.

Fotosidan.se, Nikon högst upp igen. Ruotsissa Nikonin järjestelmäkamerat ovat ykkösenä. Rahalla mitaten Nikonin järjestelmäkameroitten osuus on viimeisen vuoden ajalta 54%, määränä 49%. Nousu on ollut huima, sillä vuotta aikaisemmin osuus oli vain 15%. Aika yllättäviä lukuja, vaikka kysehän on _vain_ Ruotsista :-)

Photo.net, Canon EF70-200/2.8L IS USM. Millaista jälkeä syntyy Canonin EF 1.4x:llä ja 2x:llä?

Pocket-lint.co.uk, Nikon S1 -arvio.

Pocket-lint.co.uk, Epson P-2000 -arvio.

IR, Pentaxilta kolme uutta Optio-digiä. Mallit Pentax Optio S5z, S55 and S45 tulevat myyntiin kesäkuussa. Kaikissa on kolminkertainen zoom, 36.5 mm - 107 mm, sd-kortit ja 2.5 tuuman lcd-näyttö, ei optista etsintä.

Cnews, Kodak toimitti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kappalemäärien perusteella eniten digikameroita USA:n markkinoilla. Ks. uutinen.

Digitalcamerainfo.com, Olympus to Cut 30 Percent of its Workforce.

Joseph Holmes, Epson Stylus Pro 9800:n betatestaajan kokemuksia.

Vosonic VP6210 / VP6300 firmware V. 0A.1-1-5.

Dpnow.com, Toshiba Unveils 45GB HD DVD-ROM Disc.

 

10.05.2005 

Luuppi.com, Logitech MX518 -hiiritesti.

Nokian N90-mallilla otettuja kuvia (kyse on kamerapuhelimesta).

Keltainen pörssi tuoreimmat ilmoitukset (9.5.) (Melkein kaikki ilmoitukset löytyvät osastosta Vapaa-aika / Harrastus / Valokuvaus tai Videolaitteet ja -kamerat. Tai Elektroniikka / ATK / Oheislaitteet ja tarvikkeet). (Yksityishenkilöt pyytävät välillä käytetyistä digeistään enemmän kuin liikkeet uusista takuulaitteista, mutta ainahan voi yrittää tinkiä...). Lukuaikaa Keltaiseen Pörssiin ostetaan 24 h kerrallaan, maksaa vähän yli 2 euroa. Maksun jälkeen näkee myytävien tuotteiden hinnat.

  • Adaptall2 sovite, Tamronin optiikka Minoltaan, 30 e, Vantaa (9.5.)
  • Canon Digital Ixus 500, 256 MB, Kerava (9.5.)
  • Canon Digital Ixus 700, 420 e, Tampere (7.5.)
  • Canon EF 28-70/2.8 L, 850 e, Hki (2.5.)
  • Canon EF 70-200 mm 2.8L, 1.050 e, Hki (1.5.)
  • Canon EF 85 mm/1.2 L, 1.200 e, Espoo (8.5.)
  • Canon EOS 300D,Canon EFs 18-55 mm, 256 MB, 550 e, Hki (1.5.)
  • Canon Powershot A 75, varaosiksi, patteri hajonnut sisälle, 65 e, Alajärvi (4.5.)
  • Canon A75, 160 e, 160 e, Keminmaa (8.5.)
  • Canon G3, 400 e, Jyväskylä (7.5.)
  • Canon Powershot S1IS, 512 MB, 360 e, Espoo (8.5.)
  • Canon S30, 125 e, Turku (9.5.)
  • Casio QV 4000, 128 MB, 160 e, Vihti (3.5.)
  • Epson PhotoPC L-500, 200 e, Vantaa (4.5.)
  • Fuji F810, 410 e, Tampere (6.5.)
  • Fuji Finepix S7000, 1 GB microdrive, 480 e, Tampere (5.5.)
  • Kodak Easyshare LS755, 300 e, Vantaa (4.5.)
  • HP 307, 64 MB, 90 e, Jyväskylä (1.5.)
  • HP 433, 256 MB, 69 e, Oulu (3.5.)
  • HP Photosmart R507, 160 e, Hki (6.5.)
  • HP Photosmart 935, 200 e, Hki (6.5.)
  • Konica Minolta Dimage E50, 200 e, Vantaa (4.5.)
  • Kowa TSN-1 30xWIDE okulaari + jalusta, digiscopingiin, 420 e, Ilmajoki (5.5.)
  • Kowa TS-601, okulaari 20-60X, 250 e, Turku (6.5.)
  • Macro Elmarit R 1:2.8/60 Leican R-runkoon, 700 e, Hki (4.5.)
  • Mamiya C330 pro -runko, objektiivit 65 mm ja 135 mm, parallaksinkorjaussovitin, valotusmittari Sixtomat electronic, 490 e, Hki (4.5.)
  • Mamiya Univ. Press Kamera, 6x9 cm perällä ja 3.5 / 100 mm opt., käsikahva ym., vaihd. opt. ja perä, 500 e, Haukivuori (6.5.)
  • Metz 45 CT3 salama, 70 e, Laitila (3.5.)
  • Minolta Dimage 7HI, 590 e, Espoo (3.5.)
  • Minolta Dimage 7HI, salama 3600 HS, 128 MB, 615 e, Heinävesi (2.5.)
  • Minolta Dimage 7I, 128 MB, Hki (9.5.)
  • Metz 54 MZ-3 salama, Nikon-sovitteella sca 3402, suom. käyttöohje, Jyväskylä (6.5.)
  • MTO 1000 mm peilitele, valovoima f10, 42 mm Pentax-kierre, 110 e, Laitila (2.5.)
  • Nikkor 80-200 2.8 AF-D ED, 760 e, Jyväskylä (6.5.)
  • Nikkor ED AF 80-200/2.8D, 870 e, Hki (1.5.)
  • Nikkor AF 35-70/2.8D, 520 e, Hki (1.5.)
  • Nikon AF-S Nikkor 17-35/2.8D ED, 1.100 e, Sipoo (3.5.)
  • Nikon AF Nikkor 80-200/2.8 D ED, 700 e, Sipoo (3.5.)
  • Nikon Coolpix 8700, 256 MB, 700 e, Hanko (7.5.)
  • Nikon D-100 + Sigma 28-80 mm, 1 GB, 900 e, Hamina (4.5.)
  • Nikon Zoom 80-200 AF-S f 2.8, 1.490 e, Tuusula (2.5.)
  • Nikon SB-23 salama, 60 e, Raahe (1.5.)
  • Nikon SB-24, 120 e, Sipoo (3.5.)
  • Nikon SB-26 salama, 270 e, Hki (1.5.)
  • Nikon SB-28 salama, 290 e, Iisalmi (6.5.)
  • Nissin 4000gw salama, 65 e, Tampere (5.5.)
  • Raynox 2,2X telejatke , DCR-2020PRO, 180 e, Hki (1.5.)
  • Sigma EX 20-40 2.8 Aspherical Nikoniin, 360 e, Vantaa (3.5.)
  • Sigma Zoom Nikoniin, 100-500 mm, 1.050 e, Tuusula (2.5.)
  • Sony DSC 828, 256 MB, 650 e, Hki (2.5.)
  • Sony DSC-U20, 110 e, Ikaalinen (6.5.)
  • Sony HVL-F32X salama, 150 e, Oulu (9.5.)
  • Tamron, AF asperialL XR LD (IF)28-300 mm 1:3.5-6.3 Macro, (Nikon), 220 e, Kerimäki (8.5.)
  • Tokina AF AT-X 300 mm F:4 Canoniin, 330 e, Ristiina (7.5.)
  • Toyo-View 45G, palkkikamera, 75/6.3 ja 240/5.6 , 5 kpl Sinar 9x12 kasettia, polaperä, filmiä, kompedi, peili, Toyo-alulaukku, 1.000 e, Sipoo (3.5.)

Dpreview.com, Fujifilm FinePix F10 -arvio. Kuusi megapikseliä, ISO 80 - 1600, akuilla voi ottaa 500 kuvaa, nopea. Lisäksi 2.5 tuuman lcd-näyttö, kolminkertainen zoom, 36 mm - 108 mm ja 30 kuvaa sekunnissa tallentava video. Käsisäätöjä vähän. Recommended. Suomen keskihinta on 403 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Digitalcamerainfo.com, Fujifilm FinePix F10 -arvio.

Photographyblog.com, Nikon Coolpix 5600 -arvio. Viisi megapikseliä, kolminkertainen zoom, 35 mm - 105 mm, 1.8 tuuman lcd-näyttö, 13.5 MB sisäistä muistia ja sd-kortit. Eri kuvausohjelmia paljon, punaisten silmien automaattinen poisto. 3*/5*. Suomen keskihinta on 284 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

IR, Panasonic Lumix DMC-FZ5 -arvio.

DCRP, Sony Cyber-shot DSC-S90 -arvio. Suomen keskihinta on 312 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Rob Galbraith, May issue of The Digital Journalist posted. Muutama linkki:

Luminous Landscape, Four New Epson UltraChromeK3 Printers Announced. 2200-, 4000-, 7600- and 9600-mallien korvaajat. Epson Stylus Photo 2400 ja Epson Stylus Pro 4800 tulevat myyntiin toukokuun lopussa. Epson Stylus Photo 7800 ja Epson Stylus Pro 9800 tulevat myyntiin vasta syyskuussa.

  • Ks. myös Digital Outback Photo. 2400-malli $849, 4800-malli $1.995, 7800-malli $2.995, 9800-malli $4.995.

Photo-i-co.uk, Epson Stylus Pro 4400/7400/9400. Suurkoon tulostimia.

Photo-i-co.uk, Epson Stylus Photo R2400, A3-koon printteri.

Dpreview.com, Konica Minolta DiMAGE X60. X50-malliin päivitys, toukokuun lopussa myyntiin.

Dpreview.com, Panasonic Lumix DMC-FX8. DMC-FX7-malliin päivitys.

Digitalcamerainfo.com, DiMAGE E500 quietly introduced by Konica Minolta.

Forbes.com, Olympus julkistaa kaksi järjestelmädigiä kuluvan tilikautensa aikana. Ks. Japan's Olympus swings to loss...

(Jippii) Guardian Unlimited, saksalaisen rock-kuvaaja Roland Owsnitzkin yksi projekti on kuvata tähtien jalkoja.

 

09.05.2005 

Viikon kuva: Risteys.

Digikuvauksen kotimainen erikoislehti Pikseli, nro 4/2005. Alla mielenkiintoisimpia artikkeleita.

  • Numeron teemana on Kuva 2005 -tapahtuma
  • Kahden keikka, kerrotaan Vuoden mainosvalokuva 2005 -kilpailussa A-sarjassa toiseksi sijoittuneen Mikko Säterin ottaman kuvasarjan tarina. Kuvasarjan nimi on "Ilmastointi, automaatti, tila, navigointi".
  • Viestivä kuva tarkoituksenmukaiseksi, Peter Forsgårdin ajatuksia ja työtä. Valokuvaajan ura alkoi koulukuvaajana Seppälän valokuvaamossa. Valokuvaajan ammattitutkinnon suorittaminen sai aikaan sitten lopullisen siirtymisen alalle. Vaikka kuvaaminen onkin päätyö, niin koulutustehtäviä on ollut tänä vuonna paljon. Koulutus on suuntautunut erityisesti viestinnän ammattilaisille. Kurssitettavat ovat keskisuurten yritysten tai yhteisöjen tiedottajia, jotka ottavat itse digikuvia tekstiä elävöittämään. Naisten lukumäärä kurssilaisista on ollut 98%. Yksi aihe kursseilla on ollut, milloin kutsua paikalle ammattikuvaaja ja milloin kuvata itse. Esim. yrityksen ammattilehden kansikuvan ja pääjutun kuvituksen Forsgård jättäisi ammattikuvajaan tehtäväksi. Kuvan on saumattomasti tuettava tekstiä, kuvan sanoma pitää miettiä etukäteen selväksi. "Ajattele mitä otat, ota mitä ajattelet ja ota riittävästi!"
  • Luovaa kuvausta, Luova.fi:n toiminnan esittelyä. Ammattilaisille kuvan sisältöön liittyvää koulutusta tarjovat Taik ja VVI, mutta harrastajilta puuttui tämän kaltainen koulutus. Tarjolla oli lähinnä tekniikkaan keskittyvää opetusta. Opettajaksi tuli joukko nimekkäitä suomalaisia kuvaajia, Jussi Aalto, Pekka Punkari, Jukka Male, Laura Malmivaara, Kalervo Ojutkangas jne. Studiona toimii Studio Rafo. Kevään kursseja on jo myyty loppuun, uutta ohjelmaa riittää. Kesällä pidetään pidempiäkin kursseja, on neulareikä-, nude- ja maisemakuvausta. Viisipäiväinen luonnonmaisemakurssi pidetään Virroilla, vetäjänä on Kalervo Ojutkangas.
  • Harrastajaksi keskustelemalla, Vesa Nopasen parin vuoden ikäistä kuvausharrastuksen historiaa käydään läpi. Vesan tyttärellä on kehityshäiriö Dysmelia, hän on ottanut tyttärestään kuvia, joissa sormien ja jalkaterien epämuodostumat näkyvät. Ks. Vesa Nopasen kotisivut ja dysmelia.
  • Valotuksen käsisäätö, aukko, suljinaika, valotusmittari, mittaustavat, F-luku, mitä säädetään, taivas siniseksi. Vähän kokemattomammalle kuvaajalle erittäin suositeltavaa luettavaa.
  • 10.000 kuvaa viikonlopussa, Lari Eteläniemi, Cheerleadingin SM-kilpailut Helsingin jäähallissa, kaksi kahdeksan tunnin päivää. Varsinaiseksi kuvauskameraksi ostettiin Canon 20D, jalustakamerana toimi Canon D60. Kuvauskamerassa oli Canon 70-200 f/2.8L -objektiivi, jalustakamerassa Canon 28-135 mm f/3.5-5.6 IS. Jalustaa käytettäessähän kuvanvakain oli turha. Assistentti käytti jalustakameraa langallisella kaukolaukaisimella ja tyhjensi lisäksi muistikortit kannettavaan mikroon. Mukana oli myös USB-siirtokovalevy varmuuskopiointiin, laturit kameroiden akkuja varten ja varoiksi pari salamaa. Parhaimmillaan Canon 20D:lla otti yhdellä latauksella 1.350 kuvaa. Yhdestä 2.5 minuutin esityksestä kertyi 100 kuvaa, lisäksi jalustakameran 20 kuvaa. Kannettavan tietokoneen pcmcia-korttipaikan cf-lukija käytti kahden gigan kortin kuvien siirtoon vajaat puoli tuntia. Yhdelle kortille mahtui parhaalla jpg-laadulla 600-700 kuvaa. Kahdessa päivässä kertyi yli 10.000 kuvaa, jotka veivät tilaa 30 gigatavua. Kuvat siirrettiin joukkuekohtaisiin hakemistoihin, galleriasoftana oli käytössä iView Media Pro, joka osasi kääntää pystykuvat oikein päin. Kuville ei tehty mitään käsittelyä, ei edes terävöintiä. Nettigallerialle tuli kokoa 330 megatavua. Kuvien myyminen kilpailijoille ei ollut mitään suurta bisnestä, muutama tilaus varmisti lähinnä sen, että toimitusprosessi toimi. Parissa kuukaudessa kuvia on ladattu 1.6 miljoonaa kertaa, siirtokaistaa on mennyt 80 gigatavua.
  • Saumattomasti, Niko Ran esittää, miten Photoshopissa vaihdetaan taivas.
  • Kameraesittelyissä Kodak EasyShare DX7590, Konica-Minolta Dimage Z5 ja Panasonic Lumix DMC-FZ5 ("Pikseli suosittelee").
  • Michael Freeman, Maailma kameran kautta nähtynä. Tutkinto on suoritettu maantieteestä ja antropologiasta Oxfordissa, ura alkoi mainostoimistossa, mutta sitten tulivat valokuvaajan työt, joissa on vierähtänyt yli kolmekymmentä vuotta. Koti ja studio ovat Lontoossa, mutta maailmalla kuluu vuosittain seitsemän kuukautta. Freeman on kirjoittanut kymmeniä kirjoja valokuvauksesta, myynti on ollut pari miljoonaa kappaletta. "The 35mm Handbook" oli ensimmäinen, se ilmestyi vuonna 1985 ja sitä on myyty 750.000 kappaletta. Toiseksi eniten on käynyt kaupaksi vuonna 2002 ilmestynyt "Complete Guide to Digital Photography", 500.000 kpl. Freemanin mukaan "filmi on totuttanut meidän tietynlaisiin kuviin, jotka eroavat esimerkiksi silhuettien, syvien varjojen ja heijastusten osalta siitä, miten silmä näkee saman tilanteen". Digikuvat ovat (tai voivat olla) lähempänä näkemäämme. Digitaalinen kuva kuitenkin näyttää vielä oudolta, sillä olemme tottuneet filmin rajoituksiin. Jos kuvankäsittelyn keinoin laajennetaan esim. dynamiikkaa, niin kuvat näyttävät katsojan mielestä oudoilta. Filmien rakeisuus kuuluu osana kuvaan, mutta digikuvien kohinasta ei kukaan pidä. Lopuksi pieni motto "Olenkin joskus miettinyt, kumpi nykyisin on valokuvaajan tärkein työväline - kamera vai tietokoneen näyttö?"
  • Seuraava numero 5/2005 ilmestyy touko-kesäkuun alussa. Aiheina mm. lomakuvaus (vinkit, Pariisi, valokuvauskurssilla Portugalissa, kotimaa). Lomakamerat (kahdeksan kompaktikameraa testissä). Hääkuvaus (Annen Yrjänä, Digital Wedding Forumin tapaaminen Las Vegasissa). Martin Beckett (englantilainen mainoskuvaaja, valokuvaajien edunvalvonta).

Petri Kekkonen, 12 kuvan webbinäyttely "Faces of Bangalore - Kuvia Intiasta".

Cambridgeincolour.com, Digital Photography Tutorials.

LetsGoDigital, Canon Digital Ixus 50 -arvio. Suomen keskihinta on 376 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

 

08.05.2005 

TV1 klo 21.15 Ykkösdokumentti: toukokuun 8. 1945. Puolentoista tunnin dokumentti, jossa seurataan neljän naisen kohtaloita sotavuosina. Yksi näistä neljästä on kuvitteellinen hahmo. Yksi on kuuluisa lehtivalokuvaaja Margaret Bourke-White (joka kuvasi yhdessä Lee Millerin kanssa keskitysleirejä).

Tuomo Väinämö eli ttv oli vähän kokeillut uuden Photoshopin (CS2) Lens Correction -työkalua, jolla voi poistaa myös tynnyrivääristymää. 15 mm:n objektiivilla ja 1.6 rajauskertoimella otetussa kuvassa säätövara melkein jo loppui, mutta voihan toimenpiteen sitten toistaa. Valmiita arvoja ei ole, joten kannattanee kuvata vaikka tiiliseinää ja sitten korjauksen jälkeen ottaa arvot talteen. Panorama Toolsilla tuli parempaa jälkeä. Ks. ttv.paksut.net/photo/CS2_Barrel_Remove/.

Suomalaiselle newface2005.net-foorumille on kertynyt jonkin verran viestejä.

Anandtech.com, Canon EOS 350D -arvio.

NWP (The Nature, Wildlife and Pet Photography Forum), Michael Reichmann haastateltavana. Luminous Landscape -sivusto aloitti vuonna 1997, päivittäin kävijöitä on 35.000, kuukaudessa puoli miljoonaa. Kuvien onnistumisprosentti on kuulemma 1.

Mikkel B. Stegmann, Barnack v020. Ohjelma, joka havainnollistaa käsitteitä dof/fov/hypefocal distance etc.

Guardian Unlimited, Among the giants. Sebastião Salgado, kolmas osa Genesis-projektista.

Steve Sanders, HP Photosmart R707 -arvio. Suomen keskihinta on 265 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

(via Digicamerareview.co.uk) Cameras.co.uk, Nikon Coolpix 4600 -arvio. Suomen keskihinta on 210 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

(via Digicamerareview.co.uk) Cameras.co.uk, Sony DSC W5 -arvio. Suomen keskihinta on 369 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Jarle Aasland, Kodak DCS 420 -arvio. Rakennettu Nikon N90:n rungon ympärille, 1.5 megapikseliä, markkinoille 1994. Kamera maksoi eBay-huutokaupassa $152, päälle vielä alkuperäinen laturi $40. Yksitoista vuotta sitten Kodak DCS 420 maksoi $12.000. Kodak DCS:n 420 rajauskerroin on 2.6, ei lcd-näyttöä.

 

07.05.2005 

Arvopaperi-lehden helmikuun numerossa 2/2005 oli pitkä juttu JOT:in myynnillä vuosituhannen vaihteessa rikastuneesta oululaisesta Jorma Terentjeffistä. Terentjeffin liikekumppani Veikko Lesonen sai sen varsinaisen jättipotin JOT:in myynnistä, miljardi markkaa. Terentjeffin osuus oli vain viidesosa tästä summasta. Jutussa kerrotaan Terentjeffin valokuvausharrastuksesta, lehden kannessa poseerataan Canonin lippulaivadigin kanssa. Harrastus alkoi jo kolmekymmentä vuotta sitten mustavalkokuvien kehityksellä pimiössä. Viime vuoden lokakuussa tehtiin Ilkka Jaakolan kanssa kuvausmatka Afrikkaan, Ngorongoron kansallispuistoon Tansaniaan. Kuvia otettiin matkan aikana 20.000. Hengenvaarallisiakin tilanteita koettiin. Kesäkuussa ilmestyy osittain näihin kokemuksiin perustuva Docendon kustantama Digikuvaaja luonnossa (Ilkka Jaakola). (Alustavan selailun perusteella mielenkiintoinen ja vähän erilainenkin kirja).

Kuvakori.com hakee edelleen uusia kuvaajia. Sivuilla olevan tiedon mukaan vuonna 2005 neljän ensimmäisen kuukauden nettomyynti oli 18.600 euroa. Kuvakori on nyt toiminut pari vuotta. Muita samantapaisella periaatteella toimivia kuvien myyntikanavia ovat hiljakkoin perustettu plugi.fi ja viime syksynä aloittanut vastavalo.fi.

  • kuvia pitää olla esillä tuhansia, jotta niitä kävisi kaupaksi
  • markkinoinninkin on oltava kunnossa, pelkkä netissä esilläolo ei riitä
  • hyvänä myyntisuhteena kaiketi pidetään, jos keskimäärin yksi prosentti kuvista käy kaupaksi

Suomalaiselle warthog.fi -sivustolle on jälleen viikon aikana kertynyt monenlaista mielenkiintoista. Esimerkiksi Olympus E-300:n akkukahvan esittely, vierailu Tampereella Selänteen Matin luona (Salamaselänne, Suomen Luontokuva ja Luontokuva-Akatemia) jne.

Foorumilla on monta pitkää ketjua Pelengin 8 mm:n objektiivista. Tässä linkki aukea.netin Peleng-keskusteluun.

The-digital-picture.com, Canon EF 400mm f/4.0 DO IS USM. Suomen hinta lienee noin 6.000 euroa (ouch!).

Dpreview.com, Adobe Camera RAW v3.1 and DNG Converter v3.1.

Megapixel.net, Panasonic DMC-LZ2 -arvio. Viisi megapikseliä, kuusinkertainen zoom, kuvanvakaaja. Käytettävyys 8.8. Kuvanlaatu 9.2.

Rob Galbraith, Kodak ProPass issue 2005 v2 posted. Ns. online-lehti, jossa aika vähäinen sisältö.

IR, Photoflex offers free lighting lessons (lehdistötiedote).

Rob Galbraith, NYT: Nikon, Adobe "on the phone" over NEF decoding.

Digitalcamerainfo.com, Sony Cyber-shot DSC-W7 -arvio.

DCRP, Sony Cyber-shot DSC-W7 -arvio.

LetsGoDigital, nik Sharpener Pro 2.0. Inkjet Edition $169.95, Complete Edition $329.95, myyntiin kesäkuussa.

Photobird.com, Canon PowerShot A85 -arvio. Suomen keskihinta on 267 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Lonestardigital.com, Perspective Correction Tutorial.

 

06.05.2005 

Eilen käytiin hakemassa huuto.netissä kauppaamani vanha 10D. Hinta jäi alhaiseksi (460 euroa, mukana akkukahva + yksi suttuzoomi), mutta minkäs markkinoille voi. Kuvanlaadussa ei sen kummempia eroja ole uudempiin malleihin, mutta käytössä 10D on vähän hitaampi, valotus ja tarkennus ei osu yhtä hyvin kohdalleen kuin esim. 20D:llä. Paljosta käytöstä huolimatta lcd-näyttöön ei ollut tullut yhtään naarmua. Pitkään käyttämättä ollut 128 MB:n kortti ei näyttänyt toimivan luotettavasti, annoin ostajalle sijalle 256 MB:n kortin. Runkotulpan ja halpisobjektiivin suojatulpan muistin antaa mukaan vasta viime hetkellä.

Digivideo.fi, Kunto Hirvikoski Telelisäkkeistä 2005 keväällä.

(via Linko) Victorian and Edwardian Photographs.

Photographyblog.com, Olympus C-500 Zoom. Viisi megapikseliä, kolminkertainen zoom, 38 mm - 114 mm, 1.8 tuuman lcd-näyttö, macro 2 cm, sisäistä muistia on 14 MB, xD-kortit. 3.5*/5*. Suomen keskihinta on 241 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Pcmag.com, Pentax *ist DS -arvio.

C|net, Pentax *ist DS -arvio.

Pcmag.com, Epson R-D1 -arvio. Digitaalinen mittaetsinkamera. USA:n hinta on $3000.

Canon CPS (Europe) Articles Issue 12. Langattomasta kuvansiirrosta, EXIF + IPTC jne, Shooting Products Photographs with Digital Part 1.

Rob Galbraith, NEA: CMOS eclipses CCD.

Rob Galbraith, Digital Image Submission Criteria (DISC) Working Group website.

Digitalkamera.de, Panasonic Lumix DMC-LZ2 -arvio. Viisi megapikseliä, kuusinkertainen zoom, optinen kuvanvakaaja.

Dpreview.com, Kodak EasyShare Z760. Kuusi megapikseliä, kolminkertainen zoom, 2.2 tuuman lcd-näyttö, sd-kortit.

 

05.05.2005 

Top Shot (Malminkartano, Hki), avajaishulinat jatkuvat vielä muutaman päivän, uusina tarjoustuotteina Olympus E-300 Kit (14-45 mm) hintaan 797 euroa ja sekä Olympus C-760 hintaan 237 euroa.

(Foorumilla nimimerkki ttv) Tuomo Väinämön Portfolio. Näitä kuvia jaksaa katsoa. Edellinen maininta diginewseissä 25.2.2005.

50 vuotta kameran takana, Henri Janhunen
14.5.2005 saakka

Janhunen aloitti kuvaamisen 1955 ja kuvasi aluksi mustavalkofilmein, kuvaten kuitenkin ensimmäiset diafilmitkin jo saman vuoden kesällä. 1970-luvun lopulla hän lopetti mustavalkotyöskentelyn ja teki pelkästään väridioja aina 2000-luvun alkuun asti. Pari vuotta sitten Janhunen hankki ensimmäisen digitaalikameran ja sen myötä hän on siirtynyt kokonaan digitaaliseen työskentelyyn. Kuvankäsittelyn keinoin hän ei kuitenkaan kuviaan muokkaa, kuvien rajausta lukuun ottamatta.

Valokuvaus on ollut kiinteä osa Janhusen elämää jo 50 vuoden ajan, vaikka hänen päätyönsä onkin ollut rakennustekniikan parissa. Vanhin esillä oleva kuva on vuodelta 1955 ja tuorein kuluvalta vuodelta.

Laterna Magica
Rauhankatu 7
00170 Helsinki
ma-pei 10-18, la 10-15

Adobe Creative Suite 2 -julkistusseminaari, Tampere (10/5), Turku (11/5), Helsinki (12/5 ja 17/5).

American Expressin organisoimasta Euroopan kaupunkia esittelevästä näyttelystä oli diginewseissä 9.3.2005. Nyt on vuorossa Freja Backmanin Lontoo.

Rob Galbraith, Camera Raw 3.1 posted on Adobe FTP server. Ks. myös photoshopnews.com.

Lonestardigital.com, Nikon D2X -arvioita 28 kpl.

Steve Sanders, Panasonic Lumix DMC-FZ5 -arvio.

Steve Sanders, Panasonic Lumix DMC-FZ4 -arvio.

Trustedreviews.com, Canon Powershot A510 -arvio.

Digitalreview.ca, Nikon D70s.

Bobatkins.com, Optimum Aperture - Format size and diffraction.

Luminous Landscape, Evaluating Your Prints Properly With a PDV-3D. Hinta vaatimattomasti $725.

Dpreview.com, Three new Kodak EasyShare cameras.

Fotosidan.se, kaksipäiväinen (tai oikeastaan kaksi ja puolipäiväinen) digikuvakurssi myytiin loppuun muutamassa päivässä. Hinta: 4.990 kruunua eli 545 euroa.

Biosmagazine.co.uk, Epson P-2000 -arvio.

Rob Galbraith, Nikon USA releases Joe McNally lighting DVD. Hinta on $30 (myynti vain usalaisille).

 

04.05.2005 

Sakari Mäkelän järjestämän digicamera.netin Toukokuun kilpailun aiheena on "Vesi". Säännöt ovat samat kuin aiemminkin. Tiedostokoko saa maksimissaan olla 600 kB, yksi kuva per osallistuja. Kuvat lähetetään email-osoitteeseen kuvakisa(miukumauku/at)kolumbus.fi. Lähetettävä kuvatiedosto kannattaa nimetä järkevästi, viestin mukaan voi laittaa kuvan oikean nimen, kuvaajan nimen, kuvauksestakin voi kertoa jne. Kuvan pitempi sivu olisi hyvä olla 600 pikseliä leveä, tämän pituiseksi se joka tapauksessa skaalataan kilpailugalleriassa.

(Sakarin sanoin...) Sakari Mäkelän organisoiman digicamera.netin Huhtikuun kuvakilpa on ratkennut, ks. sakari.1g.fi/diginet7/. Raatiin kuului kolme henkilöä, yksi nainen ja kaksi miestä, yksi harrastaja ja kaksi melkein ammattilaista. Tällä kertaa raati ei halua nimiään julkisuuteen (voihan kilpailuunkin osallistua nimimerkillä). Kuviaan lähettäneiden nimet (ne jotka tämän sallivat) tulevat sivuille ensi viikolla.

  • viisi kärkiteosta 1 - 5 (ei järjestyksessä, vaan kaikki tasa-arvoisia) olivat
    - Kitara, jukkapvk
    - Muuttolintu, Risto Pukari
    - Odotus, Mika Loponen
    - Muoto(xy), Riitta Ekola
    - Violin, Suchy
  • ja kunniamainintoja teoksille 6 - 10
    - Omena, Kalle Ahvenus
    - Jääsumu, Jru
    - Tuulen muotoilemaa, Marko K
    - Hiekkaan piirretty, Heikki Turunen
    - Muoto, Valtteri Kantanen
  • Kiitokset arvioijille; kiitokset osallistujille. Huhtikuun kisa oli osanotoltaan laaja ja tasokas. Monista hyvistä teoksista oli raadinkin vaikea nimetä selkeitä kärkikuvia, ja edellä lueteltujen kymmenen joukkoon oli kyllä tunkua - ainakin viiisi muuta teosta oli ehdolla.

Hans Lehtinen (panoraamamies, www.360x180.net) on saanut aikaan kerrassaan ällistyttävän panoraaman Kuva 2005 -messuilta. Panoraaman näkyminen vaatii Java 2:n (J2SE Runtime Environment 5.0). Internet Exploreristahan on jätetty tahallaan Javan asennus pois (SUN on Gatesin mielestä MS:n kilpailija). Jos J2SE koneesta löytyy, niin tervemenoa katselemaan KUVA05 - the virtual tour by Hans Lehtinen.

  • edellisen kerran dignewseissä oli maininta panoraamamiehestä 7.4.2005 (kannattaa ehdottamasti tutustua tuohon uutiseen, jos panoraamat vähääkään kiinnostavat)

Suomen Kameraseurojen Liitto RY (skls.fi), paljon kaikenlaista mielenkiintoista. Kohdasta Ajankohtaista löytyy esim. touko/kesäkuulle kursseja.

Sami Puola, Pokkarista järkkäriin, pitäisikö?

Kameraseuran jäsenlehti 5/2005 tuli muutama päivä sitten. Kerhot ja ryhmät jatkavat vilkasta toimintaansa, kuukausikokous on kerran kuukaudessa. Huhtikuun kuukausikokoukseen osallistui nelisenkymmentä kameraseuralaista. Koulutustarjontaa on lisättty aiemmista vuosista, kesällä ja syksyllä järjestetään monenlaista kurssia.

  • perinteinen Aita 2005 -näyttely Helsingin Rautatieasemalla järjestetään 22.-28.8.2005. Ensimmäisen kerran kuvia sai Aita-näyttelyssä katsella vuonna 1977. Tällä kertaa kutsutaan myös muita lähialueen kameraseuroja, aihe on vapaa.
  • Vuoden 2004 toimintakertomus vie 11 sivua. Viime vuoden lopussa kameraseuralaisia oli 1.011, vuoden aikana uusia jäseniä liittyi runsaat 150. Jollain lailla toimintaan osallistuvia on parisataa. Edellisenä vuonna Kameralehti tuotti runsaasti voittoa, mutta vuonna 2004 kiristynyt kilpailu leikkasi tuottoja ja levikin kasvua. Vuoden 2004 ensimmäisellä puoliskolla levikki vielä kasvoi, 11.189 kpl. Keskimääräinen painosmäärä oli 14.800 kpl.
  • Viime vuoden maksut:
    - jäsenmaksu (sis. Kameralehti) 50 euroa
    - perheen toinen jäsen (ei Kameralehteä) 25 euroa
    - liittymismaksu 12 euroa
    - nuorisojäsenmaksu (ei Kameralehteä) 8 euroa
    - nuorisojäsenen liittymismaksu 3 euroa
    - Kameralehden vuosikerta nuorisojäsenelle 25 euroa
    - laboratoriomaksu käyttövuorolta aikuisjäseniltä 5 euroa
    - laboratoriomaksu käyttövuorolta nuorisojäseniltä 2 euroa
    - digilaboratorion käyttömaksu 5 euroa / 2 tuntia
    - studion käyttömaksu 10 euroa / tunti
    - kokoustilojen käyttömaksu 100 euroa / ilta, 250 euroa / päivä, 400 euroa / viikonloppu
    - kehyksien vuokraus 1 euro / kpl / viikko
  • Viime vuonna järjestettiin 13 kurssia, osallistujia oli 145

MikroBitti nro 5/2005. Tarjoushinta on 2 euroa (6.90 euroa normaalisti).

  • sivuja on yhteensä 132
  • Kokeiltua, Tyylikkäät tunnelmantaltioijat, Canon Digital Ixus 700 (540 euroa) ja Sony Cyber-shot DSC-T33 (549 euroa). Canonissa on seitsemän megapikseliä, Sonyssa viisi, molemmat ovat pieniä ja siroja, Sony on vähän kevyempi. Sonyn 2.5 tuuman näyttö on kirkaampi auringonvalossa kuin Canonin 2 tuuman näyttö, Canonissa on lisäksi optinen etsin. Kummassakin on kolminkertainen zoom, Canonin zoom työntyy rungosta esiin, Sonyn zoom pysyy rungon sisällä. Sonyn värit ovat saturoidumpia ja kontrasti jyrkempää kuin Canonissa, muuten molempien värit ovat hyviä. Canonissa joissakin kuvissa näkyy selvästi värivirhe, jonka takia kirkkaasti valaistuissa taustoissa näkyy violetti reuna. Canonin paremman valovoiman kuvissa on vähemmän kohinaa. Canonissa on suomenkieliset valikot, Sonyn mukana tulee telakka, jossa kamera latautuu ja josta on yhteys mikroon. Canon on designiltaan ja käytettävyydeltään Sonya parempi, Sony kulkee helpommin mukana.
  • Kokeiltua, Teräväruutuinen kuvapankki, Epson Multimedia Storage Viewer P-200, 550 euroa. 400 g, 36.5 GB, 3.8 tuuman näyttö, 640 x 480 pikseliä, dpi on siis 212 (jo lähellä painolaatua). Mp3-tiedostoja voi kuunnella ja kuvaa katsella television kautta, jos ostaa erikseen kaapelin. Cf-, sd- ja mmc-korteilta voi siirtää suoraan kuvatiedostoja, muilta korteilta sitten cf-sovittimen kautta. Puolen gigan kortin tyhjentäminen laitteeseen vei aikaa nelisen minuuttia. Kunkin kortin sisältö menee omaan kansioonsa. Tiedostonimet voivat olla vain 8+3, eikä raw-kuvia voi zoomata. Videokoodekkeja ei voi lisätä erikseen, tämän vuoksi Epson sopii lähinnä vain digikameroiden videoleikkeiden esittämiseen. PictBridge-yhteensopivuutta ei ole, tulostaminen suoraan onnistuu siis vain Epsonin omien printterien kautta. Valmistajan mukaan akut kestävät yhtäjaksoista käyttöä kolme tuntia. "Tekniseltä kannalta P-2000 voisi olla aivan loistava tuote, mutta mediaan liittyvien puutteiden jälkeen käteen jää vain laadukas ja hintava kuvapankki".
  • Testissä alle 900 euron digivideokamerat, kahdeksan sivua. Canon MVX330i, JVC GR-DF570e, Panasonic NV-GS75, Sony DCR-HC52E.
  • Kotimikrosta videopaja, videointiohjelmat vertailussa, viisi sivua. Adobe Premiere Elements, Canopus Let's Edit 2, Magix Movie Edit Pro 2005, Pinnacle Studio Plus 9.
  • Näin kuvaat laatuvideoita, kotikaurismäen lyhyt oppimäärä, neljä sivua.
  • Järeämmät aseet esiin, MB-kuvankäsittelysarja, osa 4, kaksi sivua. Väri- ja sävytasapainon muokkausta.
  • Netistä poimittua. www.kerro-lisaa.tk/, Viisastele se kuvin, yli 800 kuvaa, joissa teksti (3.5.2005 ylikuormituksen takia poistettu äänestymahdollisuus). www.ponttokamera.net/, Vipinää pöntössä, seurataan kahden linnunpöntön asukkaiden elämää.
  • Tulossa. Testissä edulliset digikamerat, 250 euron hintaluokka. Halpa, litteä ja hyvä? 17 tuuman litteät näytöt. Digikamera tuo lähelle, digiscoping.

(Tätä on odotettu) Thom Hogan: Nikon D2X -arvio.

Wrotniak.net, Olympus E-300 -arvio. Erittäin pitkä ja perusteellinen arvio.

Creativepro.com, Photoshop CS2.

Dpnow.com, Photoshop CS2 preview.

(Foorumilta linkk) Sarjaa Lapset-älkää-tehkö-tätä-kotona, A Workaround for Nikon D70 Focusing Problems. (Sivut latautuvat hitaasti).

Rob Galbraith, Olympus VisionAge May/June edition posted.

Ed Halley's Photographer's Notebook. Monenlaista valokuvauksesta.

Megapixel.net, ACDSee 7.0. Perusohjelma $49.90, 59.99 euroa. Power Pack $79.99, 89.99 euroa.

Professional Photographer magazine, Nikon D2X.

Star-techcentral.com, Nikon D2X.

Pcmag.com, Canon PowerShot A510 -arvio. Suomen keskihinta on 233 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Ephotozine.com, Sigma announce prices for 30mm and 10-20mm lenses. Sigma 30mm f/1.4 EX DC:n listahinta on £319.99, 469 euroa. Sigma 10-20mm f/4-5.6 EX DC HSM:n listahinta on £369.99, 543 euroa.

Rob Galbraith, DxO Optics Pro 3.0 Beta released.

Dpreview.com, Adobe launches stock photo service (tästähän on ollut uutisia jo useamman viikon).

 

03.05.2005 

Muistutus: Hyvinkään Kameraseura järjestää seitsemännen kerran kaikille avoimen valokuvauskilpailun, Fotopyrähdyksen (pdf-tiedosto), Hyvinkäällä huomenna, helatorstain aattona, 4.5.2005. Kilpailussa on kaksi sarjaa: kinofilmi- ja digisarja (resoluutiosuositus on vähintään 2 milj. pikseliä).

  • kilpailuun voi osallistua 1-3 hengen joukkueena
  • kilpailu alkaa klo 18.00 Kirjaston aukiolla, Hitsaajapatsaan edustalta
  • lähtöpaikalla annetut kuusi aihetta kuvataan annetussa järjestyksessä 1 kuva/aihe
  • kuvattu filmirulla tai muistikortti (josta kilpailumateriaali kopioidaan, kortin saa heti takaisin) palautetaan klo 21.00 mennessä lähtöpaikan tomitsijalle
  • osallistumismaksu 20 euroa maksetaan kilpailun lähtöpaikalla klo 17.30 alkaen (maksu sisältää kinofilmin, filmin kehityksen, digisarjassa
    kuvien siirron muistikortilta, kuvien valmistuksen ja postituksen)

Kolme parasta joukkuetta kummassakin sarjassa palkitaan. Parhaista kuvista kootaan kootaan näyttely, joka on esillä Hyvinkään kirjaston aulassa 31.5.-18.6.2005 arkisin klo 11-19.

Top Shot (Malminkartano, Hki) Nikon D70s Tuplakit (18-70 mm + 70-300 mm) hyllyssä.

Kovasti tekisi mieli tilata ruotsalainen Foto, mutta olen vielä kyennyt hillitsemään itseni. 11 numeron tilaus maksaa 390 Ruotsin kruunua (42.4 euroa). Lehtien lähettämisestä tulee vielä lisäkuluja 20 euroa. Vain tilaajat pääsevät lehden www-palveluun, jossa voi laittaa esille kuviaan, osallistua keskusteluun jne. Viimeisen parin vuoden testit ja artikkelit voi lukea, jos on tilaaja.

Birds.fi, Vesa Huttunen, Algarve Birds.

Tänä iltana sitten päättyy huuto.netissä vanhan 10D-järjestelmädigini kauppaaminen.

Journalisti 29.5., 9/2005, Seppälän säätiö palkitsi Saveksen. Ulvilassa asuva Saves työskentelee edelleen aktiivisesti, työn alla on yksi kuvateos ja yksi näyttely.

Photographyblog.com, Nikon Coolpix 7900 -arvio. Seitsemän megapikseliä, kolminkertainen zoom, 38 mm - 114 mm, f/2.8 - f/4.9, kahden tuuman lcd-näyttö, litiumioni-akut, sd-kortit. Uudet kuvausohjelmat toimivat ja eivät toimi, esim. kasvoja tunnistava kuvausmoodi ei ole käyttökelpoinen, mutta punasilmäisyyden poisto toimii. 4*/5*. Suomen keskihinta on 498 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Steve Hoffman on päivittänyt vertailuaan Digital Camera Raw Converter Comparisons. Canon 1Ds Mk II:n ja Canon 20D:n raw-kuvat.

Pocket-lint.co.uk, Olympus E-300 -arvio.

DCRP, Casio Exilim EX-P505 -arvio. Viiden megan digi, jolla voi tallentaa 640 x 480 videota ja stereoääntä. 256 megaan mahtuu likkuvaa kuvaa 8 minuuntin verran.

RawXplorer beta 3.3a, kesäkuun 1. päivään asti. (Vielä?) Ilmainen. Vain Canonin raw-tiedostoille, vaikuttaa kätevältä ja pätevältä ohjelmalta.

Digital Outback Photo, Ben's PS Tip #001, Smart Feathering of Selections.

Auspiciousdragon.net, Phase One P25 keskikoon digiperä -arvio, osa 2.

 

02.05.2005 

Viikon 18 kuva: Juhla-asu. Tämä JUHLA-asuun sonnustautunut tyyliniekka asteli vastaan Helsingissä Hakaniemen torilla vappupäivänä. Hieno ja omintakeinen asukokonaisuus on ilmiselvästi valmistettu parhaista materiaaleista huolella ja ammattitaidolla perinteisiä käsityötaitoja kunnioittaen.

Rajala Pro Shop (uusinta parin päivän takaa):

  • Canon EOS 1D Mark II, hinta nyt 3.595,00 euroa (!)
  • Canon EOS 20D + EF-S 17-85/4-5.6 IS USM, hinta nyt 1.995,00 euroa
  • toimitukset alkavat tällä viikolla
  • tuotteet ovat Canon Oy:n maahantuomia Suomi-versioita

Top Shot (Malminkartano, Hki) avaa myymälän laajennettuna ja uudistettuna tänään maanantaina 2.5.2005. Lisää aikaisempiin avajaistarjouksiin:

  • Epson Perfection 4990 Photo 487 e
  • LensPen puhdistuskynä 10 e
  • Nikon D70 Kit (18-70 mm) + SanDisk Ultra CF 1 GB 997 e
  • Panasonic DVC60 MiniDV-kasetti /10-pack 35 e
  • QpCard harmaakorttisarja 10 e

Nebulan 1g.fi -palveluun on tullut uusia ominaisuuksia ja uusi ulkoasu gallerioille, ks. demo.1g.fi/kuvat. Uutta mm.:

  • kokonaan uusittu ulkoasu
  • kansiokohtaisesti muokattava css-tyylitiedosto (voi vaihtaa mm. värejä,
    tekstityyppejä)
  • kuvien automaattinen terävöitys (valinnainen)
  • automaattinen "slideshow" kansion kuvista
  • muita pieniä parannuksia
  • 5 euroa kuukaudessa, nyt tilaavat saavat toukokuun kaupan päälle
  • (aika moni foorumilainen käyttää 1g-palvelua, se sopii helppokäyttöisyydessään kaikille, gigatavuun mahtuu esim. 250 kB:n kuvia nelisen tuhatta, yhteydet ovat Suomessa, jolloin kuvat latautuvat välittömästi)

Pari viikkoa sitten toteutettiin huolellisesti järjestetty Sigma Users Meeting 15 - 17 April 2005. Ks. tammikuun viesti dpreview.comin Sigma-foorumilta. Toinen viesti maaliskuulta. Osanottajia oli kaikkiaan kolmisenkymmentä, yli kymmenestä eri maasta.

  • Saksan Sigman maahantuoja toimitti kokeiltavaksi lähes kaikki Sigma EX -objektiivit (120-300, 300-800, 8mm, kaikki makrot jne jne, 2 kpl SD10 runkoja, EF500 DG Super SA-N salama). Lisäksi kaksi Epsonin printteriä, 4000 C8 printteri, Epson 7600. Eizo CG220 22" LCD full Adobe RGB Space, Eizo 19" LCD näyttö full Adobe RGB Space.
  • Mukana oli myös kaksi suomalaista, Aaro ja Janne (digitarvike.fi)

Samuli Vahonen (kaipa muistatte hänen Canon G1 -sivunsa?), kuvia Austaraliasta v. 2004. Nämä on vielä otettu Canon D30:lla, mutta sen jälkeen kamera on vaihtunut Canon 20D:hen.

Digital Outback Photo, Epson R1800 FAQ.

Photographicage.com, Nikon D1X -arvio.

 

01.05.2005 
Top Shot (Malminkartano, Hki) avaa myymälän laajennettuna ja uudistettuna maanantaina 2.5.2005. Seuraavat avajaistarjoukset ovat voimassa netissä jo 30.4. alkaen. (uusinta eiliseltä).
  • Canon PowerShot G6 FI 597 e
  • Canon PowerShot S70 FI 477 e
  • HiTi 630PL sublimaatiotulostin 47 e
  • Ianiro Lilliput 3x300W kuumavalosarja 797 e
  • Konica Digital Revio KD-220 59 e
  • Konica Minolta Dimage Z10 FI 197 e
  • Konica Minolta Dimage A200 F 647 e
  • Konica Minolta Dimage 7D -runko FI 1.247 e
  • Konica Minolta Scan Elite 5400 II 697 e
  • Nikon D2x FI runko + vara-akku + SanDisk CF Ultra 1 Gt 4.837 e
  • Nikon Coolpix 8400 FI 747 e
  • Nikon Coolpix 8800 FI 857 e
  • Olympus µ[mju:] 410 Digital FI 197 e
  • SanDisk CompactFlash 128 Mt 12 e
  • SanDisk CompactFlash Ultra 1 Gt 87 e
  • Slik SDV-20 jalusta 19 e
  • Erä Sigman objektiiveja 99 e/kpl, esimerkiksi:
  • AF 28-105mm F3.8-5.6 ASP IF /Canon
  • AF 24-70mm F3.5-5.6 ASP HF /Canon
  • AF 28-200mm F3.5-5.6 ASP Macro /Minolta
  • AF 28-80mm F3.5-5.6 ASP Macro /Nikon
  • sekä Sigma AF 15-30 mm f/3.5-4.5 EX DG ASP Canon, Minolta & Nikon á 447 e

(PrePress Centeristä tuli sähköpostia) "RAW-kalibroinnin voi tehdä ilmaisella ACR Calibrator -skriptillä, kun on ensin valokuvannut Gretagin testikartan RAW-muotoon. Ohjelma osaa laskea kuvan perusteella optimaaliset RAW-asetukset käytettäväksi Photoshopin Adobe Camera Raw (ACR) -pluginissa. Asetukset voi sitten tallentaa nimellä tai kameran oletusarvoiksi ACR:ssä. Toimii Photoshop CS:n ja CS2:n kanssa. Parhaan lopputuloksen saa tekemällä kalibroinnin erikseen erityyppisille valaistusolosuhteille."

"Testikartaksi käy mikä tahansa näistä:
- Gretag Macbeth ColorChecker (24 värikenttää, n. A4-koko)
- Gretag Macbeth ColorChecker Mini (samat kentät, 5 x 7,5 cm)
- Gretag Macbeth ColorChecker SG (140 kenttää, kalibrointiin tarvittavat riveillä 2-5)"

"Linkki ACR-Calibratoriin: ACR Calibrator Script"

  • se testitaulu pitää ensin tietenkin hankkia... (kaipa minun pitää joku Gretagin target ostaa, ennestään on kolme muuta)

LetsGoDigital, Canon EOS 350D -arvio.

Bibble 4.2, uusi versio ilmestyi muutama päivä sitten. Kysehän on laadukkaasta raw-konvertterista, jolla voi tehdä monenlaisia asioita. Bibble 4 Lite maksaa $69, Bibble 4 Professional maksaa $129. Ennen ostopäätöstä voi imuroida kokeiluversion.

Digitalcamerainfo.com, Digital Photos Hit Personalized Postage. Toukokuun 17. myös USA:ssa alkaa virallisesti mahdollisuus käyttää omia kuviaan postimerkeissä. Suomessa ja Kanadassahan tämä mahdollisuus on ollut jo muutaman vuoden.

Dpexpert.com.au, muutaman päivän auki ollut digikuvauksen uutisiin + arvioihin keskittynyt blogi. Paljon lyhyitä laite- ja softa-arvioita.

Photographic.com, Fujifilm Finepix S3 Pro -arvio.

Digitalkamera.de, Canon Digital Ixus 700 -arvio. Suomen keskihinta on 474 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

(via Nikonlinks.com) Hans Braakhuis, List of Nikon books, cd's, video etc.

The-digital-picture.com, Canon 20D/350D:n sarjanumero kuluu helposti pois. Sivuilta voi tarkistaa, kuuluuko oma Canon tuohon ryhmään.

Digital Outback Photo, Epson R1800 Experience Report started.

Creativepro.com, Digimarc Enhances Tracking and Monitoring of Images on the Internet.

 

 

Lähetä uutisvinkki:


Matti Harju

 

Armi Hölttö (näyttelyt, kilpailut, tapahtumat)

 

 

 

| sivun alkuun | Kaikki uutiset |

 


Hae Google:sta

Uutiset