Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 

Tammikuu 2013



Helmikuun 2013 uutisiin.

 

31.01.2013   (linkki)

Tällanen ol’ Viipuri -valokuvanäyttely
23.2.2013 asti

Ilta-Sanomien kokoama Viipuri-näyttely, joka kiersi Suomessa eri paikkakunnilla vuoden 2012 aikana lehden 80-vuotisjuhlien kunniaksi, nähdään nyt vielä Kotkan Valokuvakeskuksessa.

Ajallisesti näyttely jakaantuu kolmeen eri osaan: 1930-luvun suomalainen kulta-aika, talvi- ja jatkosota sekä Viipurin ensimmäiset neuvostovuodet. Yksi osio on omistettu Aukusti Tuhkalle, joka kävi tiettävästi ensimmäisenä suomalaisena kuvaamassa neuvosto-Viipuria salaa 1954.

Avajaiset tänään klo 18.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16

Albumien aarteita - Tunnistamattomien kuvien näyttely
19.4.2013 asti

Näyttelyssä on esillä Pielisen museon valokuva-arkistoon tallennettuja Lieksaa koskevia valokuvia, joiden henkilöiden, paikkojen ja tapahtumien tunnistamiseen kaivataan yleisön apua.

Pielisen museo
Pappilantie 2, Lieksa
ti-pe 10-15
3/2/1 €, kausilippu 9 €.
Talvikaudella keskiviikkoisin näyttelyhalliin vapaa pääsy.

Vuoden Luontokuvat 2012
Vuoden Luontokuva 212, Antti Harkko.3.3.2013 asti

Vuoden Luontokuvat -näyttely perustuu Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n vuosittain järjestämään Vuoden Luontokuva -kilpailuun. Vuoden 2012 näyttelykokonaisuus muodostuu 8 sarjavoittajasta, 3 kakkossijalle yltäneestä ja 29 kunniamaininnalla palkitusta kuvasta.

Vuoden Luontokuva -kilpailu järjestettiin nyt 32. kerran. Pohjoismaiden suurimman luontokuvakilpailun tavoitteena on kertoa suomalaisen luonnon moni-ilmeisyydestä. Tänä vuonna kilpailuun osallistui kuvia yli tuhannelta kuvaajalta, kaikkiaan lähes 11 000.

Vuoden Luontokuvaksi valittiin Antti Harkon Luonnon kristallia. Kuva on Taidetta luonnosta -sarjan voittaja. Antti Harkko on luontokuvauksen harrastaja Kangasalta.

Kuva: Antti Harkko, Luonnon kristallia (Vuoden Luontokuva 2012).

Villa Elfvikin luontotalo
Elfvikintie 4, Espoo
ma-pe 9-15, su 10-16

Hakuaika Aalto-yliopiston maisteriohjelmiin käynnissä, haku päättyy päättyy 15.2.2013 klo 16.15.

Digicamera.netin Foorumilta:

Sulantoblog.

  • Nikon FM2 esittelyssä ja mietteitä filmille kuvaamisesta, 26.1.2013. Nikon FM2 oli oma suosikkikamerani ennen automaattitarkennuksen aikaa, ja on sitä edelleen, jos kinofilmikameroista puhutaan. Siinä viehättää juuri yksinkertaisuus ja käytön helppous. ...Kuvaaminen Nikon FM2 kameralla on erinomaisen selkeää, koska kaiken keskittymisen voi käyttää kuvaamiseen. Valotus kohdalleen, tarkennus ja napin painallus. Siinä kaikki, ei ole mahdollista kurkkia näytöltä kuvattuja otoksia jälkeenpäin. Valokuvausta puhtaimmillaan. ...Varsinkin tulostaminen on yhtä juhlaa verrattuna pimiössä istumiseen. ...Vanhojen negatiivien vedostaminen digitaalisesti kuviksi on ihan järkevää, mutta uusien kuvien tekeminen samalla menetelmällä ei iske. En oikein tiedä mitä hyötyä voi saavuttaa kuvaamalla ensin filmille ja sitten jatkamalla digitaalisesti.
    - Kommenteista: ...Kyllä uudet kamerat mukavuudessa ja ergonomiassa hakkaa vanhat mennen tullen, se on ihan totta. Tunnelmassa vanhat sen sijaan vie voiton.
  • Canon G15 kokeilussa, 24.1.2013. Lähdin tiistaina ihan pääkaupunkiin asti kokeillakseni uutta Canon G15 kameraa. Laitoin kameraan EyeFi muistikortin, jolla kuvien siirto onnistuisi iPadiin ja sitä kautta jopa tänne blogiin. Homma ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan. ...Parasta Canonissa on hyvä käyttöergonomia. Nappeja ja säätimiä on sopivasti ja oikeilla paikoilla. Kuvan tekninen laatu ei ole aivan parhaiden kilpailijoiden tasolla, mutta silti hyvä. Kameran kokoa olisi voinut pienentää jättämällä etsin pois ennemmin kuin kääntyvä näyttö.
  • Digikuvausko helppoa? 18.1.2012. Eikä kukaan lue käyttöohjeita, koska ne ovat niin monimutkaisia ja niissä on paljon luettavaa. Käyttöohjeet ovat sellaisia, koska kameratkin ovat monimutkaisia ja niissä on paljon opittavaa. Valokuvauksen perusteetkin ovat tulleet paljon sekavammiksi kuin silloin ennen, filmiaikana.
  • Olympus Pen Mini E-PM2 kokeilussa, 7.1.2013. Olympus Pen Mini E-PM2 esiteltiin viime syksyn Photokinassa ja se on Pen-sarjan edullisin kamera. Samalla se on pelkistetyin ulkoasultaan ja käyttöliittymältään.
  • Olympus XZ-2 kokeilussa, 3.1.2013. Olympus XZ-2 esiteltiin Photokinassa viime syksynä ja se sai hati alussa jonkin verran kritiikkiä mm. siitä, että valmistaja päätti säilyttää XZ-1 mallin seuraajassa "pienen" kennon, eikä ottanut käyttöön esim. Sony RX100:ssa olevaa tuumaista kennoa
  • Vuoden 2012 parhaat kamerat ja objektiivit. 22.12.2012. Kolme parasta kameraa ja kolme parasta järkkärin objektiivia.
  • Nikkor AF-S 70 - 200 mm f/4 ED G VR kokeilussa, 29.12.2012. Käsittelin tätä objektiivia jo ennen joulua lyhyesti ja ajattelin vielä ennen ensi vuotta tehdä yhteenvedon.

Yle Uutiset, Tampere, Kuvagalleria: Aurinko loistaa Hämeen talvimaisemassa. 18 kuvaa.

Juha Haataja, Valopolku, Vuoden luontokuvat 2012 - Suomen luonnon vuodenkierto. Kirjassa on 144 sivua (26 x 31 cm), eikä kokonaisuus hirveästi yllättänyt, jos ei hirveästi tuottanut pettymyksiäkään. Aivan kirjan lopussa oli kehotus osallistua vuoden 2013 luontokuvakilpailuun, ja ohjeisiin kuului perehtyä aiempien vuosien voittajakuviin. No, ehkä tässä on se resepti jolla kilpailussa pärjätään, ja myös se resepti joka kerta kerran jälkeen tuottaa paketin joka vuodesta toiseen ei juuri muutu tai tuota erityisempia oivalluksia.

Tekniikan Maailma.

  • Nikonilta wlan-ominaisuutta tukeva super-zoom-kamera. Nikon Coolpix P520 sisältää 42-kertaisen zoomin, jonka kuvakulma vastaa 24 - 1000 mm:n kino-optiikkaa. Valovoima on f/3,0-5,9. Takaavalaistu 1/2,3 tuumaan cmos-kenno koostuu 18 miljoonasta kuvapisteestä. Nikon Coolpix P520 tulee myyntiin helmikuun lopulla 460 euron hintaan.

Mobiili.fi, Windows Phone 7.8 julkaistu – Nokian Lumiat päivittyvät. Microsoftin Windows Phone 7.8 -käyttöjärjestelmäpäivityksen jakelu on vihdoin käynnistynyt. Nokia on kertonut päivityksen saapumisesta yhtiön laitteisiin.

Tietokone.fi, Säädä näyttöasetuksia helpommin Mountain Lionissa. Display Menu 1.0. Freeware. Display Menu on pieni apuohjelma, joka toimii pelkästään valikkoriviltä. Se näyttää Maciin kytketyt näytöt ja käytettävissä olevat näytön tarkkuudet. Jos esimerkiksi kytkee Macin videotykkiin, Display Menusta saa nopeasti valittua oikean tarkkuuden.

Photo.net, foorumi.

Vähän vielä Japani CP+ -messuilta.

Digitalcameraworld.com.

Petapixel.com.

ePhotozine.com.

Digital Photography School.

Pixiq.com, Wedding Photojournalism Unplugged. Hääkuvausta on monenlaista.

YouTube-videoita.

Bobatkins.com, Focus Breathing (Focal length variation with focus distance). Mistä oikein on kyse. 10 metriin tarkennettu 200mm voikin oikeasti olla 180mm. Mutta miksi.

The Online Photographer, Why Is the Canon 6D so Hot? Yksi teoria, miksi Canon 6D käy yllättävän hyvin kaupaksi.

Popular Photography, What Is It Like To Photograph The Super Bowl For Getty Images?

IR, Q&A with Fujifilm’s Kayce Baker: Fast development of X-Trans II sensor proves Fuji’s not resting on its laurels.

Thephotoargus.com, 10 Useful iPad Apps for Photographers.

The-digital-picture.com, Canon 35mm f/2 IS Lens Compared to the Sigma 35mm f/1.4 Lens.

 

30.01.2013   (linkki)

Timon Poikkitiedepalsta, Maalaus maalauksesta, 29.1.2013. Poikkitieteellisessä vielä hieman jälkilöylyjä (mietoja toistaiseksi) valokuvan ja siitä tehdyn maalauksen suhteesta.

Hopeinen omena.

Otso Kantokorpi, Alaston kriitikko, Näyttelykuvia 757: Dokumentaarisuutta ja runoa. Valokuvataiteilija Martti Jämsällä (s. 1959) oli avajaiset Helsingin kaupungintalon Virka Galleriassa. Helsinki – yötä päivää (23.1.–28.3.) sisältää teoksia kahdesta sarjasta: päivällä kuvattuja Polaroid-kuvia ja yöllä kuvattua mustavalkoista valolla piirtämistä. Jämsän tuotannossa dokumentaarisuus ja runo yhdistyvät kiehtovalla tavalla, minkä yritin tuoda avajaispuheessanikin esille.

  • Virka Galleria
    Kaupungintalo, Sofiankatu 1 / Pohjoisesplanadi 11-13, Helsinki
    ma-pe 9-19, la-su 10-16

Kemppinen, Kelby. Laiteympäristössämme valokuvaus muuttui valtavan nopeasti. Oma ensimmäinen digikuvani on vuodelta 2000. Se on tämän jutun kuvana. Ei ole häävi. ...Valokuvaaminen saattaa olla taidetta, koska se on niin vaikeaa. Ensimmäinen oppijakso on sama kuin esimerkiksi musiikissa: ota 10 000 kuvaa ja kaikki huolellisesti. Unohda oppivuosiksesi automatiikka. Mittaile ahkerasti ja määrää suljinaika ja aukko käsin. Annan kuitenkin luvan käyttää automaattitarkennusta. Sekin nimittäin on vaikeaa.

  • Scott Kelbyn kirja (Suuri digikuvauskirja) irtosi 27 eurolla. Se ei ole paha hinta, koska sivuja on 900 ja lähes joka sivulla on säädyllisesti painettu valokuva.

Digicamera.netin Foorumilta:

YLE Pohjois-Karjala, Häät ja hautajaiset ovat avoimia kaikille. Viikonloppuna Joensuussa järjestetyt jengihautajaiset herättivät kysymyksiä kirkollisten tilaisuuksien avoimuudesta. Seurakunnista muistutetaan, että kaikki kirkossa järjestettävät tilaisuudet ovat avoimia kaikille ja myös kuvaaminen on sallittua. - Hienotunteisuus läheisiä kohtaan tulee kuitenkin muistaa, huomauttaa Joensuun seurakunnan kirkkoherra Petri Karttunen.

Apple-uutisia.

3T, blogit, 299 dollarin kilpailulla kannet kirjaan - riistoa? Päätin hypätä tuntemattomaan ja kokeilla kirjan kansien kilpailuttamista netissä, design crowdsourcingia. Ilmiö on nostanut päätään jo pidempään ja olen kuullut pelkästään kehuja. Maksoin siis 99designs-palveluun 299 dollaria siinä toivossa, että tuntemattomat suunnittelijat suunnittelisivat kilpailussa minulle kannet, joista pitäisin.

  • Kokemus oli sekä mielenkiintoinen että positiivinen. Erilaisia vedoksia tuli 26 suunnittelijalta yhteensä 100. Suurin osa oli suoraan sanottuna painokelvottomia mutta mukaan mahtui myös muutama helmi. Arvostelin osallistujia tähdillä ja annoin kehitysideoita. Valitsin kolme parasta finaaliin, jossa vedoksia vielä hienosäädetään. Lopulta valitsen voittajan.
  • (tähän nähtävästi maailma on menossa... ilmaiset lukijankuvat, melkein ilmaiset stokkikuvat jne. jne.)

Photo.net, foorumi.

Nikonilta uutta.

Canonilta uutta.

Sigmalta uutta.

Tokinalta uutta.

Olympukselta uutta.

Panasonicilta uutta.

Tamronilta uutta.

Pentaxilta uutta.

Npr.org, What It Feels Like To Be Photographed In A Moment Of Grief. Newtown, 14.12.2012. Sandy Hookin alakoulussa ammuttiin 20 lasta. Surevasta rukoilevasta naisesta kirkon edessä otettiin kuva. Kuva laitettiin lehteen esille. Toisesta illan pimeydestä otetusta kuvasta näkee, että valokuvaajia on naisen takana enemmänkin. Kuvattu nainen kertoo, että yhtäkkiä rupesi kuulumaan joka puolelta kameran sulkimen ääniä. Yksityinen hetki ei ollutkaan enää yksityinen. Yksikään valokuvaaja ei esitellyt itseään ja kertonut ottaneensa kuvan. Mitä vastaa kuvan ottanut valokuvaaja?

Photopreneur, Microstock Photographers Plan D-Day Boycott After Getty Gives Away Images Through Google. Googlen Driven käyttäjät eivät maksa mitään kuvista. Kuvien ottajia ei mainita, exif-tiedot poistetaan.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School.

ePhotozine.com, Split Toning Lightroom Tutorial.

Popular Photography, 500px Mobile Apps Removed From Apple App Store Because of Nude Photos (UPDATE: It's Back). Ja taas takaisin.

Thephotoargus.com, How To Create an Online Portfolio in Minutes. Videoita.

Kamera & Bild, Smygfotografering kan ge två års fängelse. Ruotsin laki on tarkoitus saattaa voimaan tämän vuoden kesäkuussa. Kaksi vuotta sitten laki oli jo tarkoitus astua voimaan, mutta se ei silloin ollut aivan linjassa muiden lakien kanssa. Suomi on salakatselulainsäädännön suhteen Ruotsia edellä.

 

29.01.2013   (linkki)

Martti Jämsä: Helsinki - yötä päivää
28.3.2013 asti

Kuva: Martti JämsäHelsinki - yötä päivää sisältää Martti Jämsän (s.1959) kaupunkinäkymiä Helsingistä.

Päivän valossa otetut värikkäät Polaroid-kuvat vuosilta 2007-2009 on otettu eri puolilla Helsinkiä, kun taas mustavalkoiset yökuvat vuosilta 2010-2012 sijoittuvat pääasiassa Jämsän kodin läheisyyteen Maunulaan.

Martti Jämsä on käsityöläinen, joka vedostaa ja kehystää kuvansa itse.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan mustavalkoisista yökuvista koostuva 10 hopeagelatiinivedosta sisältävä kuvasalkku Kun katulamput syttyvät.

Virka Galleria
Kaupungintalo, Sofiankatu 1 / Pohjoisesplanadi 11-13, Helsinki
ma-pe 9-19, la-su 10-16

Kia Orama: Anni, part 1
Kuva: Pia Orama10.2.2013 asti

Kia Oraman näyttely on tarina vanhasta omakotitalosta ja siellä tapahtuneista muutoksista asukkaan vanhetessa ja pois muuttaessa. Se on tarina siitä, mitä talolle tapahtuu asukkaan kuollessa ja kun talosta huolehtiminen siirtyy sukulaisille.

Kuvasarjan näyttämönä toimii talo, mutta ennen kaikkea se kertoo ihmisen suhteesta paikkaan.

Kia Orama (s. 1978) on valokuvaaja (TaK) ja taidekasvattaja (PeM).

Galleria Huuto
Uudenmaankatu 35, Helsinki
ti-pe 12-18, la-su 12-16

Iltalehti järjestää lapsi-aiheisen Kuvasäde 2012 -valokuvauskilpailun. Lähetä tuore kuva alle 2-vuotiaasta lapsesta. Kuvanottotilanne ja -paikka voivat olla mitä tahansa. Lähetä kuva, jossa ei ole muita lapsia tai aikuisia mukana.

Kilpailuun voi osallistua vain yhdellä kuvalla per lapsi.

Kuvan lähettäjällä täytyy olla tekijänoikeudet kuvaan ja jos kuvassa ei ole kuvaajan oma lapsi, on oltava myös suostumus lapsen huoltajalta.

Parhaat otokset julkaistaan Iltalehti.fi:ssä joka viikko. Julkaistujen kuvien yhteydessä kerrotaan kuvatun lapsen etunimi ja ikä.

Kuvia voi lähettää pe 1.3. saakka, jolloin Iltalehden esiraati valitsee finaaliin kymmenen kuvaa yleisön äänestettäviksi.

Finaaliäänestyksen voittajat palkitaan seuraavasti:

1. sija: 200 euron SOK:n lahjakortti.
2.-3. sijat: 50 euron SOK:n lahjakortti.

Lähettämällä kuvan Kuvasäde 2012 -kilpailuun, sitoudut siihen, että Iltalehti saa julkaista lähettämäsi kuvan sekä verkossa että lehdessä ilman erillistä lupaasi.

Kuvasäde-kuvia ei käytetä muissa yhteyksissä kuin tässä kilpailussa.

Voittaja julkaistaan 30.3. Iltalehdessä ja 2.4. Iltalehti.fi:ssä.

Lue lisää kilpailun sivuilta

Digicamera.netin Foorumilta:

Juha Haataja, Valopolku, Pentti Sammallahti: Here far away - photographs from the years 1964-2011. Pentti Sammallahti on mustavalkoisen valokuvan virtuoosi, ja tuntuu ettei ole juuri mitään aihetta mistä hän ei saisi aikaiseksi sykähdyttävän pysähdyttävää valokuvaa: ...

Kemppinen, Tufte taas. Lopussa pieni vinkki valokuvaajalle.

YLE Uutiset, Paukkupakkanen on pohjoisen kuvaajan intohimo. Kovasta pakkasesta nauttiva valokuvaaja Marko Junttila ei kavahda kylmää, päinvastoin. Hän on sitä mieltä, että talvi menee pilalle, kun on lämpimämpää kuin -15 astetta.

Mobiili.fi, Apple julkaisi iOS 6.1 -päivityksen – iPhone 5:lle ja iPadeille odotettu LTE-tuki vihdoin Suomessakin.

Turun Sanomat, Älypuhelin tunnistaa melanooman huonosti. Testattiin neljän ohjelman luotettavuutta. Heikoin tunnisti 7%, kaksi muuta 30%. Parhaiten toimi sovellus, jossa kuva lähetettiin ihotautilääkärille, 98%:n osuvuus.

Ilta-Sanomat, Poliisi tutkii Joensuun jengihautajaisten uhkailut.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Petapixel.com.

Strobist, Q&A: Will You Help Us Get a Studio for Our Photo Program? Vaihtoehto oikealle kiinteälle studiolle.

ePhotozine.com.

Pixiq.com.

Pdnonline.com, Joel Meyerowitz on What He’s Learned: Part II. Katukuvaaja, NYC. Kysymys - vastaus. Tekstiä.

Digital Photography School, An Editorial: Is the Internet a Photographer’s Friend or Foe?

IR, The 1.8-gigapixel Argus imager for surveillance drones is world’s highest definition camera. 368 sensorin kuvaa yhteen. Lopullisesta kuvasta erottaa ihmisten vaatteet. Miljoona teratavua videota vuorokaudessa. 5.000 tuntia HD kuvaa.

Canon Camera Museum, Technical Report, tuoreimpana PowerShot SX50 HS. Perusteellinen.

Thephotoargus.com, Two Great DSLR Technologies: Geotagging and WiFi.

Dpreview.com, Google updates Image Search with preview panel. Pitäisi olla nyt toteutettuna.

Canonrumors.com, Canon’s Roadmap for 2013 [CR2]. Mitä odotettavissa. Ei tietenkään varmaa.

Fotosidan.se, Fler kvalificerade fotoutbildningar att söka. Valokuvauskoulutusta Ruotsissa.

Fotosidan.se, Lag mot kränkande fotografering fick okej av lagrådet.

Sansmirror.com, Olympus OM-D E-M5 Review. Mitä mieltä Nikon-guru Thom Hogan on Olympuksen peilittömästä? Käyttökokemusta on iso osa vuodesta 2012 ja nyt vuoden 2013 alku. Pitkä artikkeli.

 

28.01.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Timon Poikkitiedepalsta, Maalaus valokuvasta, 27.1.2013. Nimimerkki Sakari kummeksui edellisen postaukseni kommentissa: "Jostain kumman syystä valokuvasta tehtyä maalausta ei Suomessa pidetä tekijänoikeusrikoksena."

  • Mitä Suomen laki sanoo? Perusteellista pohdintaa...

Journalisti 1/2013.

  • Artikkelit, Median murros runtelee Ruotsin lehdistöä. ...kannattavuutta ei ole pidetty yllä kasvavilla tuloilla, vaan säästötoimenpiteillä. Levikkien ja ilmoitustulojen väheneminen on korvattu menojen höyläämisellä. Yleinen strategia on ollut säästäminen, ja lehtitalot ovat eläneet siinä toivossa, että tilaajat pysyisivät uskollisina silkasta tottumuksesta. ”Katsotaan, missä vaiheessa lukijat huomaavat laadun laskevan”, Ohlsson sanoo.
  • Artikkelit, Journalismin dopingia. Aluksi toimittaja Pertti Rönköä nolotti. Hän tallensi uutistapahtumia kännykällään, kun kollegat kuvasivat vieressä ammattilaisvehkeineen. Kuvaajat tuijottivat ja poliisi tiedusteli, oliko Rönkkö journalisti laisinkaan. Eihän kukaan kuvaa uutisia iPhonella!
  • Artikkelit, Kameran jatke ja läppärin korvike. iPad on oiva apuväline esimerkiksi freelancetoimittajalle ja -valokuvaajalle.
  • Kolumnit, Onko kuva journalismia? Olen vakavissani. Onko valokuva/lehtikuva journalismia vai onko sen rooli vain tekstin kuvittaminen? Onko sellaista asiaa kuin ”kuvajournalismi” meillä edes olemassa? Onko kuvaaja vain tekninen suorittaja – napinpainaja – vai onko hän journalisti?
  • Palstat, Kuvaviesti, Liukkaasti. Sanomalehtiä selatessa selviää kiusallinen totuus. Kiinnostavia kuvia löytyy sivuilta liian vähän.

Martti Kapanen, kapa4.kuvat.fi, Kallista kaikki mi` meilläkin on. 23.1.2013. Tuo kuvani on kooltaan noin 50x80 cm (kuva-ala), kehystetty ja asiallisesti laitettu paspartuuriin (passepartout, paspis, valoaukko ...). Aluspahvi ja valoaukko tietenkin happovapaata pahvia, joka ei tuhoa kuvaa. Siis kaikki, kuten pitääkin. Hinta paketille 800 euroa.

Niin, siitä hinnasta - 800 euroa tuollaista. Katsotaanpa, jos saisin myytyä:

Kehystys (happovaat pahvit, lasi, valkoinen puulista) 150,-
Tulostuskulut omalla printterillä (paperi/muste- ei makkelia, ei koevedoksia) 15,-
Provisio gallerialle 240,-
______________
jää 405,-

Vero 30% tuosta jää 283,50

... Tämä sama on tullut valokuvataiteeseen. Tehdään pieniä editioita: 3, 5 kappaletta, ja isoja. Jos sitten tuuri käy, ja saadaan kaikki myytyä, niin sitten tehdään uusi sarja eri kokoon. Voidaanhan nuo eri koot tietenkin ilmoittaa jo julkaistaessa, sillä eihän noita kuitenkaan vedosteta, kun vasta tilauksen tullessa.

  • ...Viime kesänä eräs italialainen taiteenkeräilijä olisi halunnut sen kokoelmiinsa, mutta ei sitten kelpuuttanut, kun kerroin, että editio on avoin.

HS, Timo Valjakka, Valon ja varjon välissä. Hannes Heikuran muotokieli on saanut uusia sävyjä: melankolia saa seurakseen surrealismin. Heikura suosii dramaattisia kontrasteja ja jyrkkiä diagonaaleja, sommitelmia joissa pilvet ovat suuria ja valo kiiltää märässä asfaltissa tai leikkaa varjoihin teräviä kiiloja. Hänen taiteensa juuret ovat dokumentaarisen valokuvan perinteessä, 1920-luvun avantgarden dynaamisia esteettisiä kokeiluja unohtamatta.

Salon taidemuseo Veturitalli.

  • Hannes Heikura We Walk Alone ja Dark Zone, 19.1.-31.3.2013. Dark Zone on vuodelta 2010. We Walk Alone - Kuljemme yksin, ei ole aiemmin nähty, vuodelta 2012. Musta Taide -valokuvakirja julkaisee yhdessä Salon taidemuseon kanssa We Walk Alone -kirjan.
  • We Walk Alone –kuvasarjan toteuttaminen merkitsi Hannes Heikuralle siirtymistä valon varjon kuvaamisessa ihmismielen yksinäiseen vaellukseen. Hänen Helsinkinsä muuttuu ajaltaan ja paikaltaan tunnistamattomaksi mielenmaisemaksi, jossa vaatimattomat arkitapahtumat näyttäytyväthäivytettyinä ihmisyyden kuvauksina ja tunnetiloina
  • YLE Areena, Hannes Heikura maalaa mustalla universaalia yksinäisyyttä. Kuunneltavaa 7:38.

Keskisuomalainen, Jussi Murtosaari, Haluatko valokuvan tästä elukasta? Kukapa haluaisi, mutta näin sen teet. Aivan oma lukunsa pikkunisäkkäitä ovat lepakot, ainoat lentävät nisäkkäät. Kotimaisia lajeja ei voi houkutella ruoalla tai sulkea terraarioihin. Ne eivät ole arkoja, mutta muuten hankalasti lähestyttäviä.

Photo.net, foorumi.

Boston.com, The Big Picture, China's Skies: Toxic levels of pollution, 25.1.2.103. 47 kuvaa.

The Atlantic, In Focus, The Conflict in Mali, 25.1.2013. 36 kuvaa.

The Atlantic, In Focus, Chicago's Freezing Fire, 24.1.2013. 16 kuvaa.

Boston.com, The Big Picture, Afghanistan: January 2013, 23.1.2013. 30 kuvaa.

The Atlantic, In Focus, The European Southern Observatory, 23.1.2013. 34 kuvaa.

Reuters.com, Editor's Choice. 24h.

Reuters.com, Brazil nightclub tragedy. 9 kuvaa.

Shorpy.com.

ePhotozine.com, 10 Top Examples Of 'Dance' Photography.

Photo.tutsplus.com.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School, Learning to See, Part IV. Värien perusteita.

Luminous Landscape, Beyond Calibration. The Heresy of Artistic Intent.

Pixiq.com, Studio Photography Digest: Our Best Tutorials of 2012.

Petapixel.com.

Smashingapps.com, 40 Time Saving Free Photoshop Actions For Vintage Effect.

Computer Darkroom, Adobe release final versions of Lightroom 4.3 and Camera Raw 7.3. 27.1.2013.

Photoshop Disasters.

Earthboundlight.com, Lightroom Process Version 2012: The Case of the Disappearing Recovery and Fill Light Sliders. 27.1.2013.

IR, Nikon D600 still showing dust/oil issues on image sensor but problem lessens over time. Päivitys.

ePhotozine.com, PaintSupreme - Your Ideal Image Editor. $9.99.

 

27.01.2013   (linkki)

Taiteilijatapaaminen tänään Forum Boxissa klo 14-16:
Ari Kakkisen Hämärän kymmenen nimeä -näyttelyyn liittyvä taiteilijatapaaminen.

Taiteilijatapaaminen tänään klo 14-15 Suomen valokuvataiteen museossa:
Eeva-Mari Haikala kertoo näyttelystään Elle se sentait profondément honteuse (Hän tunsi syvää häpeää). Museon pääsymaksu.

Huomenna on viimeinen mahdollisuus osallistua Vuoden Luontokuva 2013 -kilpailuun. Netissä lataamalla osallistumismaksu 20 euroa ei-jäsenille. Nuorten sarjassa ilmainen. Kilpailuun voi osallistua vain osallistujan itsensä Suomessa 1.1.2011 - 31.12.2012 kuvaamilla luontokuvilla.

Suomen Luonnon järjestämän Luomus-luontokuvakilpailun voiton vei kotkalainen Timo Vesterinen laulujoutsenia ja tehdasta esittävällä kuvallaan.

Digicamera.netin Foorumilta:

Petteri Järvinen, Bittimittari, Undelete ei toimi ssd-levyillä. 26.1.2013. Tässä asia, joka tulee monelle yllätyksenä: poistettujen tiedostojen palautustoiminto (undelete) ei toimi ssd-levyillä.

Suomen kameraseurojen liitto, Vielä ehtii kevään arvonimihakuun. SKsL:n kevätkokouksessa julkistetaan uudet arvonimien saajat. Kaikkia liiton myöntämiä arvonimiä voi hakea tammikuun loppuun mennessä. Arvonimiä ovat SKsLM, SKsLSM ja SKsLE, sekä SKsLA*, SKsLB* ja SKsLC*. Näistä kolmea viime mainittua voi hakea myös syksyllä.

MTV3, Välikohtaus Joensuun hautajaisissa: Kuvaajan kamera heitettiin maahan. Kuvaajat olivat noin 50 metrin päässä kirkon ovelta, kun muutama vieraista lähestyi heitä ja alkoi uhkailla. Kuvaajiin ei käyty käsiksi. – Annoin heille kamerat, mutta sanoin, että voisivatko ottaa pelkästään muistikortit, yksi kuvaaja kertoi. Miehet ottivat muistikortit ja antoivat kameran takaisin. Toisen kuvaajan kameran miehet heittivät lumihankeen.

Mobiili.fi, Seuraavaan iPhoneen 13 megapikselin kamera, iPadeihin uusi IGZO-näyttötekniikka?

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

The Online Photographer, The TOP Model for Print Sales. Vähän yleisempääkin tietoa valokuvaprinttien myynneistä.

Canon USA, EOS 6D On-Camera Tutorials. 12 eri videota. Niitä voi katsoa myös kameran lcd-näytöltä (ohjeet).

Digital Photography School, Glitter Portrait: How I Took It. Yksityiskohtaiset kuvat.

ePhotozine.com, Converting Buildings To Black & White In Lightroom.

Pixiq.com, Crazy! Cool! Amazing! - Inspirational Anamorphic Imagery. Illuusioita.

Fotosidan.se, Fototidningen Kamera & Bild i ekonomisk knipa. Kaksi lehteä Ruotsissa, yksi lehti Tanskassa. Vuosi 2010 oli miinuksella 15 miljoonaa kruunua (1.7 miljoonaa euroa). Vuoden 2011 tappiota saatiin alemmaksi säästötoimilla, 6 miljoonaa kruunua (690.000 euroa). Ongelmat alkoivat jo vuonna 2006 otetusta suuresta lainasta. Ruotsalaiset lehdet tuottavat voittoa, mutta aiempi velkataakka syö tulosta.

Kamera & Bild, Fem fotograftyper. Valokuvaajia, luokiteltu viiteen luokkaan.

Philip Bloom.

 

26.01.2013   (linkki)

Pohjoinen valokuvakeskus, Oulu:

Jaana Partanen: Mielen alkemiaa - Harry Potter layer
Kuva: Jaana Partanen.24.2.2013 asti

Jaana Partanen käsittelee Mielen alkemiaa - Harry Potter layer -näyttelyssään mielen ja tietoisuuden arvoituksia. Onko näkyvän maailman taustalla sittenkin jotain ikuista ja salaista? Voiko tavanomaisen arkimaailman rinnalla olla olemassa jokin näkymätön taso, yliluonnollisen luonnolliseksi mahdollistava kerros?

Taustatyönä on haastateltu mm. lääketieteen, aivotutkimuksen ja vaihtoehtohoitojen tuntijoita.

Partanen on käyttänyt teoksissaan lentikulaaritekniikkaa, joka tuo valokuvaan uusia tasoja kolmiulotteisuuden muodossa. Näyttelyssä on sadunomaisia muotokuvia näkymättömään maailmaan perehtyneistä ihmisistä. Teokset täydentyvät kuvattujen henkilöiden haastatteluissa.

Näyttely on esillä Pohjoisen valokuvakeskuksen Ranta-galleriassa.

Maija Kurki: Nature Morte
24.2.2013 asti

Kuva: Marja Kurki.Maija Kurjen kuvakokonaisuus Nature Morte käsittelee ajan kulumista ja katoavaisuutta, toisaalta taas elämän lihallisuutta ja elinvoimaisuutta. Innoittajana on ollut vanha maalaustaide, varsinkin barokin raskas teatraalisuus.

Kaikki näyttelyn kuvat ovat viherpuna-3D-laseilla katsottavia kolmiulotteisia kuvia.

Maija Kurki (s. 1988) on Turussa työskentelevä valokuvataiteilija. Näyttelyn kuvat ovat osa hänen lopputyöstään Turun taidekatemiaan, josta hän valmistui vuonna 2012.

Näyttely on esillä valokuvakeskuksen Kummi-galleriassa.

Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20

YourLapland.com, Foka Oy/Rajala Pro Shop ja Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry järjestävät kilpailun, jossa etsitään talven tyylikkäintä Suomen Lapissa kuvattua lasketteluvideota.

Videot tulee lähettää 3.4.2013 mennessä YourLapland.com -matkailupalvelun sähköpostiin tai postata YourLapland.comin Facebook-seinälle.

Sähköpostitse tulleet videot ladataan YourLapland.comin Facebookiin, jossa eniten tykkääjiä 15.4.2013 mennessä keränneen videon tekijä voittaa iON-kypäräkameran. Myös kaikkien tykkääjien kesken arvotaan yksi iON-kypäräkamera.

Videoiden tekijänoikeus on kilpailun myötä Facebookin sääntöjen mukainen. Myös kilpailun järjestäjillä on oikeus käyttää videoita.

Lue lisää yourlapland.com:in sivuilta

Kaikki kuvaa on lapsille ja lapsenmielisille suunnattu elokuvantekosivu. Sivustolla on käynnissä starttikisa, jossa nuoret elokuvantekijät voivat saada elokuvansa levitykseen.

Kaikki kuvaa -kilpailu on 9-15 -vuotiaille tarkoitettu elokuvantekokilpailu. Leffaporukoilla ympäri Suomen on perjantaihin 8.2.2013 asti aikaa tehdä oma elokuva ja lähettää se kisaan mukaan. Kilpailun 10 parasta elokuvaa pääsevät esitykseen Katsomo-palvelussa.

Kilpailussa on kaksi ikäryhmää: 9-12 -vuotiaat ja 13-15 -vuotiaat. Palkintoina on neljä leffantekopakettia, jotka tuomaristo jakaa voittajaelokuville parhaaksi katsomallaan tavalla.

Lue lisää kilpailun sivulta

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Studion rakentaminen autotalliin (DIY eli Tee-Se-Itse) vanha ketju, paljon viestejä
  • Teema: Strobist -meininkiä (Linkkejä kuviin ja gallerioihin) taas uusia kuvia, ketjussa on yli 480 viestiä
  • Smog (Linkkejä kuviin ja gallerioihin)
  • Canon EOS 7D (Järjestelmädigit). Viestejä 2.430 kpl. Uusin viesti: Huomasinpa juuri, että 7D:llä otettujen kuvien määrän saa selville Magic Lanternilla: ....

Alaston kriitikko, Julkaistua 388 & Näyttelykuvia 756: Järnefeltin intiimit juhlat, 26.1.2013. ...Miksi sitten suostuin, jos se on näin ongelmallista? Siitä yksinkertaisesta syystä, että minun täytyy elää, maksaa muun muassa joka kuukausi vuokrani. Free lancerin tili on vähentynyt merkittävästi koko sen kahdeksan vuoden ajan, jonka olen freenä toiminut, mutta haluan vielä yrittää elättää itseni. Mitä taas tulee solidaarisuuteen: jos se en olisi minä, olisi se joku muu, koska paluuta vanhaan paikallisuuteen ei mediamaailmassa kuitenkaan enää ole. Niinpä olen pakotettu olemaan susi susien joukossa....

  • (tilanne taitaa olla aika lailla sama free-kuvaajallakin...)

Pekka Potka, Being Diffraction Limited. 24.1.2013. Mitä diffraktio tarkoittaa ja onko sillä merkitystä. In English.

Lightlike pics, Behind the Scenes – Home Away from Home, 25.1.2013. Talvella luonnossa.

HS, Timo Valjakka, Näin syntyi suomalainen valokuvataide. Museomaailmasta on viime aikoina kaikunut uutisia lähinnä säästöistä ja leikkauksista, joita vasten Suomen valokuvataiteen museon viime syksynä vastaanottama yksityiskokoelma ja sen pohjalta nyt koottu näyttely ovat kuin kirkas valopilkku. Samalla ne muistuttavat yksityisten keräilijöiden merkityksestä suomalaisten taidemuseoiden historiassa ja nykypäivässä.

Lukijakuvia:

Suomen Valokuvahistoriallinen Yhdistys ry, Klassiset Kamerat 2013. Perinteinen " Balderin salin" tapahtuma, Klassiset Kamerat järjestetään sunnuntaina 3. pvä maaliskuuta tutussa paikassa Aleksanterinkatu 12 Helsinki. Ovet avoinna yleisölle klo 10.00 - 15.00. Sisäänpääsy edelleen 5,- euroa.

3T, Vainajien salaisuuden paljastuvat - perilliset pääsevät sähköpostiisi. Viestintävirasto on muuttamassa tulkintaansa sähköisen viestinnän tietosuojalaista siten, että henkilön kuoltua perillisistä tulee vainajan viestinnän osapuolia. Perilliset pääsevät vastedes käsiksi vainajan sähköposteihin ja tekstiviesteihin.

Kuningaskuluttuja, Työhanskoilla pärjäsi leikkipuistotestissä. Leikkipuistoissa pakkaspäiviä viettävillä kotiäideillä on vaativa tehtävä. Pitäisi pysyä lämpimänä, mutta pystyä myös toimimaan: nostamaan, sitomaan solmuja, avaamaan eväspurkkeja. Kuningaskuluttaja laittoi testiin kylmän kelin hanskat.

- Testi sopii mainiosta myös valokuvaajalla, joka yrittää käyttää kameraansa pakkasessa.

  • Tegera (mm. K-rauta, Prisman työkaluosasto). 16.95 euroa. Arvosana 3.7.
  • Marmot (mm. Partioaitta, Scandinavian outdoorstore). 49.60 euroa. Arvosana 3.5.
  • Icepeak (mm. K-citymarket). 19.95 euroa. Arvosana 3.0.
  • Neulesormikas (mm. Tarjoustalo, Intersport). 7.90 euroa. Arvosana 2.2.
  • Halti (mm. Intersport). 39.90 euroa.

Photo.net, foorumi.

IR, Pro Profile: Documentary photographer Josh Cogan captures humanity’s hidden stories.

IR, Take a trip back in time with these early color photos of Ireland in 1913. Kahnin projektia, värikuvia Irlannista, vuosi on 1913.

Digitalcameraworld.com.

Pdnoline.com, Joel Meyerowitz on What He’s Learned: Part I. Haastattelu, kysymyksiä, vastauksia. NYC, katukuvaaja.

Thephotoargus.com, Three Weeks In Kauai – A Photographer’s Paradise.

Pdnpulse.com, Coloring in “The Decisive Moment” (7 Photos). Lontoossa sunnuntaihin asti näyttely. Henri Cartier-Bressonin omia valokuvia, lisäksi samassa hengessä otettuja värikuvia.

Popular Photography, How To: Create an Edgy Portrait With High-Contrast Lighting. Valaisukaavio.

Digital Photography School, How I Shot And Edited It – Mesa Arch At Sunrise.

Petapixel.com.

YouTube, Photoshop Elements tutorial: Viewing a simple slideshow | lynda.com. Video, kesto 5:26.

ePhotozine.com, Photographing Light Trails.

Pdnpulse.com, Infringement Claim Fails Because Law Protects Expression, Not Ideas. Kaikenlaisista aiheista sitä oikeutta käydäänkin. Näin siis USA:ssa.

Kamera & Bild, Porträtt: Elisabeth Ohlson Wallin - Debattören. Pitkä artikkeli. Wallin kertoo.

Dpreview.com Connect, Flying video camera helicopter streams straight to your Android smartphone. Kehitteillä, luvassa vasta vuonna 2014. Pieni kämmenen kokoinen helikopteri, $49. Micro-SD -kortit, WiFi, Bluetooth.

 

25.01.2013   (linkki)

Suomen valokuvataiteen museon vuonna 2011 lanseeraama Kysy museolta -verkkotietopalvelu on laajentunut seitsemän museon yhteiseksi palveluksi. Designmuseon, Helsingin kaupunginmuseon, Lusto – Suomen Metsämuseon, Suomen maatalousmuseon Saran, Suomen valokuvataiteen museon, Teatterimuseon ja Tekniikan museon palvelu on avattu osoitteessa: www.kysymuseolta.fi.

Palvelun kautta voi lähettää Kysy museolta -verkostossa mukana olevien museoiden erikoisalaan liittyviä tiedusteluja museoille. Kysymyksiin voi liittää myös kuvia. Vastaukset lähetetään asiakkaan ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen, ja osa kysymyksistä vastauksineen julkaistaan nimettöminä palvelun verkkosivuilla. Annettuja vastauksia voi myös kommentoida sivuilla.

Palvelun museokohtaisille sivuille kertyy tietopankki museon erikoisalaan liittyvistä kysymyksistä. Museokohtaisilla sivuilla julkaistuihin kysymyksiin vastauksineen voi kohdistaa hakuja. Ennen oman kysymyksen lähettämistä kannattaa tarkistaa, mitä on kysytty aikaisemmin.

www.kysymuseolta.fi/valokuvataiteenmuseo

Susirajan Erämessut ja Kuvanmaailma järjestävät Eräskuva-valokuvauskilpailun.

Kilpailussa on kaksi sarjaa: nuoret alle 17-vuotiaat ja yleinen sarja.

Kummassakin kaksi aihetta: Luonto lähellämme ja Hiljaisuus.

Ilmoittautuminen: Viimeistään 31.1.2013 15.2.2013.
Kilpailuaika: 1.3. – 1.5.2013 1.2.-1.5.2013

Kukin kuvaaja voi osallistua molempiin sarjoihin, mutta vain yhdellä kuvalla/sarja. Kuvien tulee olla otettu kilpailuaikana. Kuvankäsittely on sallittua vain kuvan rajaamiseksi sekä valoisuuden / kontrastin osalta.

Yleisö voi äänestää kuvia 8.5.-2.6.2013 Kuvanmaailman sivuilla.

Viisi eniten yleisöääniä saanutta kuvaa / sarja pääsee finaaliin. Finalistien kuvat ovat esillä 14.-16.6.2013 Susirajan Erämessuilla, jossa lopulliset voittajat valitsee ammattilaisraati.

Myös erämessujen kävijöillä on mahdollisuus äänestää oma suosikkinsa.

Palkinnot:

  • Nuorten sarjan voittaja:
    800 € Pentax-lahjakortti Kuvanmaailmaan + Lowepro-kuvausreppu.
  • Yleisen sarjan voittaja:
    800 € Canon-lahjakortti Kuvanmaailmaan + Canon-tuotepaketti.
  • Muut palkinnot: Eniten yleisöääniä/messuääniä saanut kuvaaja saa 500 € matkalahjakortin. Molemmista sarjoista palkitaan toiseksi ja kolmanneksi eniten yleisöääniä saanut Kuvanmaailman kuvalahjakortilla (90 €).

Kilpailun järjestäjät saavat käyttää kilpailuun lähetettyjä kuvia Susirajan Erämessujen omassa markkinoinnissa ja kilpailuun liittyvissä yhteyksissä.

Lue tarkemmat ohjeet ja ehdot kilpailun sivuilta

Tampereen teatterin 100 vuotta täyttävän teatterirakennuksen kunniaksi järjestetään kaikille avoin valokuvauskilpailu Minun Tampereen Teatterini.

Tarkoituksena on kuvata Tampereen teatterin päärakennus ulkoapäin. Aineena voi olla joko teatterirakennus tai yksityiskohta siitä.

Kilpailuun osallistutaan digikuvilla. Kilpailuaikaa on 14.2.2013 asti.

Raati valitsee kuvista voittajan, lisäksi yleisöllä on mahdollisuus valita oma suosikkikuvansa.

Palkinnot:

Raadin suosikkikuva: 2 hengen VIP-paketti Tampereen Teatterin syksyn 2013 Les Misérables -suurmusikaalin ensi-iltaan.

Raadin esivalitsemat 10 kuvaa julkaistaan Tampereen Teatterin Facebook-sivulla, missä yleisö voi tykkäämällä äänestää oman suosikkinsa. Yleisöäänestysaika on 16.2.–20.2.2013.

Voittaja julkistetaan teatterirakennuksen 100-vuotisjuhlanäytelmä Hamletin juhlanäytännössä, lauantaina 23.2.2013 päänäyttämöllä.

Kilpailun järjestävät Tampereen Teatteri ja Tampereen Teatteritalosäätiö.

Järjestäjät pidättävät itsellään oikeudet ilman eri korvausta julkaista kilpailussa mukana olleita kuvia Tampereen Teatteriin liittyvissä asiayhteyksissä, mm. markkinointi- ja mainosmateriaaleissa.

Lue tarkemmat ohjeet kilpailun sivuilta

Ks. muita kilpailuja Digicamera.netin Kilpailut-sivulta

Digicamera.netin Foorumilta:

HS, Maailman kuvia. Viimeisen kuukauden ajalta.

Petteri Järvinen, Bittimittari, Sähköpostien arkistointi Outlook 2010:ssa. 23.1.2013. Miten tallennat vanhat sähköpostisi? Toivottavasti sentään jollain tavalla! Vuosien päästä voi syntyä tilanne, jossa vanhat sähköpostit ovat kullanarvoisia. Puhun kokemuksesta.

Valokuvatorstai, 271. haaste. Haastesana "kirjasto". (Ensimmäinen kerta uudessa alustassa Bloggerissa).

Mikropc.net, Googlen kuvahaun sivusta tulee liukkaampi. Uudistus on tulossa pikapuolin käyttöön, mutta tarkkaa päivää yhtiö ei paljastanut.

Uusi Suomi, blogit, Kimmo Kiljunen, Tulostinta ostamassa. Lasertulostimen hinta 59,90 euroa. Mustekasetti 98,90 euroa. Mutta uuden mustekasetin myötä voi nyt tulostaa 2.000 sivua (aiemmin 5.000 sivua, silloin hintakin oli 106.90 euroa). Joku tässä yhtälössä ei täsmää...

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Photo du jour: Forty Years of Self-Portraits by Arno Rafael Minkkinen. Minkkisen näyttely New Yorkissa, 26.1. - 4.2.2013.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Petapixel.com.

Pixiq.com, Making Your Photography Work. Muutama neuvo ammattikuvaajan uraa miettivälle.

Photographyblog.com, Plustek OpticFilm 120 Hits UK Market. Suomen maahantuoja on Reaxon.

Dpreview.com Connect, Stock photo agency Alamy now allows mobile photos. Mutta ei Instagram-suodinta. Ja vain Live News -osioon.

Fotosidan.se, Gatufotomästaren Henri Cartier-Bresson visas på Fotografiska. Tukholman Fotografiska, Henri Cartier-Bresson, retrospektiivinen näyttely 8.3.2013 - 26.5.2013. Yli 250 valokuvaa.

 

24.01.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Pallopanoraamablogi.

  • Revontulia koivun katveesta, 20.1.2013. Vaikkei viime yöksi luvattukaan kovin kummoista väri-ilottelua taivaalle revontulien muodossa, niin tulihan sitä silti lähdettyä. Ei näitä selkeitä öitä ole tänä talvena montaa vielä ollut.
  • Kuopion torityömaa jouluvaloissa, 19.1.2013.
  • Pari panoraamaa OpenZoomilla, 17.1.2013. ...Onkohan muuten olemassa mitään pelkkään HTML:ään nojaavaa panoraamanzoomauskikkaretta? Flashin yhteenopivuus kun on sattuneista syistä aika huono mobiilivehkeiden kanssa.

Remonen.fi, Vain yksi laukku liikaa… 15.1.2013. ...Sitten netissä aikani pyörittyäni törmäsin ”Koolertron”-nimellä myytäviin laukkuihin. Niitä näytti olevan sekä Amazon.co.uk:ssa, että Amazon.de:ssä. Molemmissa kassien myyjinä oli Amazonin Marketplace-kumppani, ei Amazon itse. Minulla on aikaisempia huonoja kokemuksia näiltä Marketplace-kumppaneilta tilaamisesta, joten se jo itsessään kannusti ryhtymään tähän sen lisäksi, että laukut näyttivät juuri sellaisilta kuin mitä olin etsinyt. Olin kahden vaiheilla laukun osalta: tilatako UK:sta tämä vai Saksasta tämä? ...

Jariharjula.com, Mitä jos sittenkin JPEG? 20.1.2013. Kaikki itseään kunnioittavat tai mistään mitään tietävät kuvaavat tietenkin kaikki kuvansa raakaformaatissa eli RAWina, eikös niin? ...Joitakin vuosia sitten asia oli varmasti juuri näin, mutta maailma muuttuu.

Mika Mähönen, Valotus-blogi, poimintoja.

  • Sigmalla kuvaillessa, 19.1.2013. Eli kyseessä on aikaisemminkin mainitsema Sigma 24-70mm 2.8 EX DG, joka on tarkoitettu isompikennoiselle (lue: ammattilais) kameralle. Painoa on siis enemmän mitä croppirunkoisissa objektiiveissa ja varsinkin tässä malli sitä painoa riittää ja ehkä voitas puhua, että kamerassa paino jakaantuu hieman eteen.
  • Oulunsuu, Värttö & Äimärautio, 6.1.2013. Matkassa / kokeilussa oli uuden karhea Sigma 24-70mm 2.8 EX HSM -objektiivi. Tämä linssi siis korvaa aikaisemman yleislinssin eli Nikonin 18-105mm.

Muurlanopisto valokuvauslinja, blogi.

Yle.fi, Makkara on lemmikkivalokuvaajan salainen ase. Qualified European Photographer -arvonimen lemmikuvillaan saaneen Petri Ollin mukaan eläintuntemuksen lisäksi herkkupalat auttavat yhteisymmärryksen löytymisessä.

Macmaa.com, Ilmaisohjelmia Macille. 23.1.2013. 9to5Mac tarjoaa vielä viikon ajan ilmaista ohjelmistopakettia Macille. Paketista löytyy ohjelmat muun muassa videokonvertoitiin, kuvakaappauksiin ja kuvankäsittelyyn.

Korkeasaari.fi, Valokuvanäyttely Karhulinnalla. Korkeasaaren eläintarhan 2012 järjestämän valokuvakilpailun voittajatyöt ovat esillä Korkeasaaren Karhulinnalla valokuvanäyttelyssä. Asiakkaat lähettivät yli 900 kuvaa kilpailuun, josta raati valitsi jatkoon 45 kuvaa.

Ilta-Sanomat, Tämä on EOS – Nokia yhdistää kaikkien puhelimiensa parhaat puolet. Matkapuhelinvalmistaja Nokia aikoo tänä vuonna esitellä uuden lippulaivamallin, joka on koodinimeltään EOS, kertoo verkkolehti Verge.

Tietokone.fi, Nauhoita Skype-puheluita. MP3 Skype Recorder 3.1. Freeware.

Photo.net, foorumi.

The Online Photographer, Followup: News About Our Book of the Year 2012. Milloin Pentti Sammallahden uutta kirjaa voi taas ostaa Amazonista.

Reuters, Photographers Blog, Fire and ice. Surrealistisen näköisiä kuvia, tulipalo, sammutusvettä, pakkanen.

Digitalcameraworld.com.

Thephotoargus.com, Extremely Useful Photography Cheat Sheets For Your Quick Reference. Näitä voi itse printata ja sitten vaikka laminoida ja ottaa mukaan kameralaukkuun.

Popular Photography.

Digital Photography School, Photo Project: Why You Should Create a Photo Inspiration Corkboard.

ePhotozine.com, Black & White Photography. Miksi kuvata mustavalkoista.

Dpreview.com, Raw Converter Showdown: Capture One Pro 7, DxO Optics Pro 8 and Lightroom 4. Kolme ohjelmaa esittelyssä. 229 euroa, 299 euroa ja 134 euroa.

Photographyblog.com, FaceFilter3. Kasvoille meikit nopeasti. Myös trial-versio.

IR, Sony Alpha A99. Syyskuussa 2012 julkistettu. Sonyn lippulaivamalli, täyskenno, 24 megapikseliä. Kuvanvakaaja rungossa. Puoliläpäisevä peili (pienempi ja kevyempi rakenne -> elektroninen etsin), kaksi tarkennussysteemiä. Elektroninen etsin (2.4 miljoonaa pistettä), kolmeen suuntaan kääntyvä kolmen tuuman lcd-näyttö 1.228.000 pistettä. Paino 912g. USB 2.0, sisäänrakennettu GPS. 1080p60 HD, nopea tarkennus, kuuleokeliitäntä, mikrofoniliitäntä, pakkaamaton video-out. Jatkuva kuvaus kuusi kuvaa sekunnissa. Kaksi muistikorttipaikka (molempiin sd-kortit, toiseen käyvän Sonyn omat kortit). Hämärässä kohinattomia kuvia. Automaattitarkennuksen Micro Adjust. Akut 500 kuvaa (CIPA). Suomen Sony. Suomen hinta on n. 3.000 euroa.

ePhotozine.com, Sony E 20mm f/2.8 NEX Pancake Lens Hands-On. Sony uusi pannukakkuobjektiivi. 20mm paksu. Paino 69g. Maaliskuussa myyntiin, £300, 357 euroa.

 

23.01.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Museovirasto, Zeeland lahjoitti kuvatoimisto Pressfoton kuvat Museovirastolle ja Suomen Urheilumuseolle. Aikoinaan Suomen johtavia kuvatoimistoja ollut Pressfoto ajautui konkurssiin vuonna 1996, jonka jälkeen kuva-arkisto päätyi markkinointiviestintätoimisto Zeelandin haltuun A4 Median yrityskaupan myötä. Zeeland on nyt lahjoittanut Pressfoton kuvat Museoviraston yhteyteen perustettavalle journalistiselle kuva-arkistolle. Arkiston urheilukuvat sai Suomen Urheilumuseo.

  • Pressfoto oli vielä 1990-luvulla yksi suurista, suomalaisista kuvatoimistoista, joka toimitti koti- ja ulkomaisia uutiskuvia lehdille. Arkistoon on vuosien varrella kertynyt 3,5 miljoonaa kuvaa, joista kotimaisia kuvia on arviolta kolmasosa

Ismo Mattila, Halvat FD ja M42 objektiivit. Tie halpaan lasiin vai käyttökelvoton yhdistelmä nykykamerassa? Tekeekö niillä vanhoilla laseilla mitään. Esimerkkikuvia.

Valokuvatorstai, 22.1.2013. Valokuvatorstai ei muutakaan WordPressiin vaan Bloggeriin!

Mikropc.net, Näin otat parempia kuvia älypuhelimella. Unohda zoomi - käytä jalkoja. Valitse valo oikein. Hämärä tuottaa ongelmia.

Tietokone.fi, ”Kolme uutta iPhonea tänä vuonna – yksi iso”. Taiwanilaiset huhut kertovat, että Apple aikoisi tänä vuonna julkaista jopa kolme uutta iPhone-mallia. Tietojen mukaan joukossa olisi myös suurella 4,8 tuuman näytöllä varustettu malli. Tiedossa olisi muitakin uutuuksia.

MTV3, Kauniiden pakkaspäivien lumoa – katso lukijoiden upeat kuvat.

Iltalehti, Kulttifirma vaakalaudalla: Miten käy Polaroidin? Polaroid esitteli uutuustuotettaan vastikään päättyneillä CES-elektroniikkamessuilla Las Vegasissa. Vaihdettavalla optiikalla varustettu Android-kamera yhdistää mobiilikäyttöjärjestelmän ja pokkarikameran, mutta lopputulos ei näytä miellyttävän asiantuntijoita.

Denverpost.com, Pictures of the Week: January 18, 2013. 23 kuvaa.

The Atlantic, In Focus, Hurricane Sandy: 80 Days Later. 26 kuvaa.

The Atlantic, In Focus, Kumbh Mela: The Largest Gathering on Earth. 33 kuvaa.

Boston.com, The Big Picture, Maha Kumbh Mela. 37 kuvaa.

The Atlantic, In Focus, Summer Down Under. 31 kuvaa.

Denverpost.com, Brass Bands, an Indian wedding tradition. 19 kuvaa.

Reuters.com, Editor's Choice. 24 kuvaa.

Reuters.com, Photos of the week. 20 kuvaa.

Reuters.com, Photos of the week. 20 kuvaa.

Reuters.com, Photos of the week. 20 kuvaa.

Reuters.com, No Pants Subway Ride. 24 kuvaa.

Reuters.com, Celebrity photographers' world. 15 kuvaa.

Reuters.com, Smog over Beijing. 10 kuvaa.

Reuters.com, Australian wildfires. 12 kuvaa.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, ‘Hiding in the City’: New Camouflage Self-Portraits by Liu Bolin. Ei Photoshoppia. Yhden valokuvan valmistelut voivat viedä kymmenen tuntia.

ePhotozine.com, Ten Top Photo Journalism Shots.

Thephotoargus.com, Surreal Self-Portraits by Kyle Thompson.

Luminous Landscape, Why What Works. Miksi joku asia toimii ja toinen ei. Miksi yksi valokuva on toista valokuvaa parempi.

Digicalcameraworld.com.

Pdnonline.com, 7 Impressive Full-Frame DSLR Cameras.

Lensrentals.com, Metabones Magic? Mistä oikein on kyse. Adapterilla lisää valovoimaa? Minkä kustannuksella? Kokeiltavana. $600.

  • "The Speed Booster does what they claimed it would do, much to my shock and surprise"

Popular Photography.

Petapixel.com, Travis Jensen Talks About His Passion for Street Photography in San Francisco.

Digital Photography School.

Diyphotography.net, Understanding Metering, Part Two: What To Use, When By Ming Thein.

YouTube, Photoshop tutorial: Understanding resolution | lynda.com. Video, kesto 5:51.

Dpreview.com, Nikon relaunches image storage and sharing site as Nikon Image Space.

Kamera & Bild, Blocket får sälja dina annonsbilder. Instagramin ja Facebookin käyttäjät antavat liittyessään palvelulle luvan myydä heidän palveluun siirtämiään kuvia. Oikeutta ei (vielä) ole käyty tällaisista tapauksista (käyttäjän mielestä palvelu ei olisi saanut ilman korvausta myydä kuvaa kolmannelle osapuolelle).

Blocket.se on Ruotsin Keltainen Pörssi. Sinne laitettiin myyntiin moottorivene, mukana kuva. Vähän myöhemmin myyjä huomasi, että samaa kuvaa käytettiin pankin mainoksessa. Myyjä karhusi oikeudessa Blocket.se-sivustolta 6.500 kruunua kuvan käytöstä. Myyjä hävisi oikeusjuttunsa.

  • kommentista: Blocket.se kieltää palvelussaan kuvien vesileimat...

 

22.01.2013   (linkki)

Kansainvälinen Leica Oskar Barnack Award 2013 -palkinto on taas jaossa ammattilaiskuvaajille. Kuvia voi lähettää 1.3.2013 asti. Osallistuminen tapahtuu netin kautta, ja kaikki kilpailuun lähetetyt kuvasarjat tulevat näkyville kilpailusivuille web-galleriaan.

Lisäksi jaetaan Newcomers Award -palkinto, josta voivat kisata kaikki (lupaavat) alle 25-vuotiaat ammattilaiskuvaajat.

Leica Oskar Barnack Award / Leica Oskar Barnack Newcomer Award -kilpailuun voi osallistua kuvasarjoilla (vähintään 10 ja enintään 12 kuvaa), joissa kuvaaja on havainnoinut tai dokumentoinut ihmisen ja ympäristön välistä vuorovaikutusta.

Voittajat valitsee kansainvälinen, valokuvausalan ammattilaisista koostuva tuomaristo.

Palkinnot:

  • Leica Oskar Barnack Award: Leica M -mittaetsinkamera + objektiivi (arvo 10.000 euroa + 5000 euroa rahaa
  • Newcomer Award: Leica M -mittaetsinkamera + objektiivi

Palkinnot jaetaan Arles'n kansainvälisillä valokuvafestivaaleilla Ranskassa heinäkuussa.

Leica Oskar Barnack Award -kilpailua on järjestetty vuosittain alkaen vuodesta 1979.

Lue kuvia koskevat ehdot ja muut säännöt kilpailun sivuilta

Kamera-lehti järjestää jälleen Vuoden kuvaaja 2013 -kilpailun. Kisa käydään neljässä osassa. Jokaisella osakilpailulla on oma aihe. Ensimmäinen aihe on Hyvät, pahat ja rumat.

Eniten pisteitä vuoden aikana kerännyt voittaa pääpalkinnon, Samsung NX300 -kameran, ja Kamera-lehden Vuoden kuvaaja 2013 -tittelin. Lisäksi voittaja esitellään kuvaajana joulukuun Kamera-lehdessä.

Kuvan vaatimukset:

  • vain yksi (1) kuva osallistujaa kohden
  • kuvan oltava jpeg-muodossa
  • kuvan lyhyen sivun pituus vähintään 2000 pikseliä
  • kuvaajalla on oltava täydet oikeudet kuvaan
  • tekniikka on vapaa. Kuvankäsittely on sallittua.

Kuvan on oltava perillä viimeistään maanantaina 25.2.2013.

Voittajakuva saa 15 pistettä, toinen 14, kolmas 13 … ja kymmenes 6 pistettä. 11-25 sijat tuottavat 5 pistettä. Vuoden aikana yhteensä eniten pisteitä ansainnut kuvaaja on Vuoden kuvaaja 2013.

Jokaisen osakilpailun 25 tuomariston mielestä parasta kuvaa julkaistaan lehdessä / internetissä.

Vuoden 100 parhaasta kuvasta kootaan kirja Vuoden kuvaajat. Kirja lähetetään veloituksetta kaikille pisteille sijoittuneille.

Ensimmäisen osakilpailun tulokset julkaistaan 12.4.2013 ilmestyvässä Kamera-lehdessä 3-4/2013.

Palkinnot:

  • Pääpalkinto: Samsung NX300 -kamera
  • Jokaisen osakilpailun voittaja saa tuomariston harkinnan mukaan kaksi seuraavista palkinnoista: Kingstonin tuhti 32 Gb:n SDHC-muistikortti, Kingston MobileLiteG3 -korttilukija, Kingston Media Reader -muistikorttilukija ja Adobe Photoshop Lightroom 4 -kuvankäsittelyohjelma (Win/Mac).

Palkinnot ovat voittajalle veronalaista ansiotuloa.

Lue tarkemmat ohjeet kilpailun sivuilta

Ks. myös muita kilpailuja Digicamera.netin Kilpailut-sivulta.

Matti J. Kaleva, matin mietteitä, Vale, emävale, tilasto, osa 2. 19.1.2013. Posti toi eilen uuden Kamera lehden, jossa oli artikkeli valokuvaajaksi opiskelusta ja siitä ovat peräisin tämän kerran vertailuesimerkkien luvut valokuvaaajaksi opiskelevien ja sitä opettavien osalta.

...Täten:

  • vuosittain valokuvaajan ammattiin tai sitä vastaavaan osaamistasoon tähtäävän opiskelun aloittaa yhteiskunnan opintotuella Suomessa n. 500 uutta toiveikasta. Eli yhtä monta kuin tosiasiallisesti saa toimeeentulonsa kyseistä ammattia päätoimenaan maassamme harjoittamalla.

Emilia.galleria.fi.

  • Kuvien organisointi, 20.1.2013. Tällä kertaa ajattelin kertoa teille omasta tavastani järjestellä kuvat. Kun harrastaa valokuvaamista, tai vaan kuvailee perheensä elämänkulkua, kuvia kertyy tietokoneelle ajan saatossa melkoisia määriä.
  • Lapsikuvausta, 29.12.2012. Kylässä kävi ystävä hurmaavan noin vuoden ikäisen tyttärensä kanssa. Pääsin siis kokeilemaan ensimmäistä kertaa tällaisen oman tahdon ja kävelytaidon löytäneen pikkuihmisen kuvaamista.

Northernexposures, Lowepro Flipside Sport 15L AW -käyttökokemuksia, 21.1.2013. Viikko sitten sain käsiini Lowepro Flipside Sport 15l AW repun. Nyt viikon käyttökokemuksien jälkeen voi todeta että reppu toimii siinä missä muutkin Flipside sarjan reput.

  • hinnat 120 euroa ja 140 euroa

Vesa Koivunen, Mitä matkalle mukaan? 16.1.2013. ...Koko homma lähtee hyvistä laukuista. Minä luotan Lowepron selkäreppu Pro Trekker AW400:seen, jonne isken yhden Nikon D4:n, jossa kiinni 300mm f2.8 lasi... ...Yhteen isoon Pro roller X300:seen lykkään loput kamat. Sinne menee toinen D4, 16mm f2.8, 85mm f1.4, 70-200mm f2.8 ja 600mm f4....

Mika Karhulahti, pelivara.com, Testissä: Panasonic Lumix G X Vario 12-35mm f/2.8. Jokin aika sitten sain testattavaksi Panasonicin paremman X-sarjan normaalizoomin, joka on eittämättä Micro Four Thirds -kategoriassa zoom-objektiivien parhaimmistoa: Panasonic Lumix G X Vario 12-35mm f/2.8. Objektiivi on varsin mielenkiintoinen uutuus: onhan se ensimmäinen Micro Four Thirds zoom-objektiivi, jossa on muuttumaton valovoima koko zoomalueella.

  • Objektiivi ei oikeastaan jättänyt pulaan kertaakaan, vaikka välillä olisi toivonut aukon olevan parempi kuin f/2.8.
  • hinta n. 1.300 euroa (!)

Valokuvatorstai, Muutto! 20.1.2013. Torstaiblogit muuttavat WordPressiin. Valokuvatorstain uuden blogin osoite on valokuvatorstai.wordpress.com.

  • Seuraava haaste ilmestyy tuttuun tapaan torstaina 24.1. uudessa blogissa. Vanha Vuodatuksen blogi ei enää päivity.
  • 23.1.2013: Uusi ja lopullinen Valokuvatorstain koti löytyy siis osoitteesta valokuvainspis.blogspot.fi

Tietokone.fi, Dokumentit ja pilvipalvelut yhteen iPad-sovellukseen. Documents by Readdle. Freeware. Documents on näppärä sovellus, joka helpottaa selvästi iPadin käyttöä. Varsinkin, jos muita sovelluksia ei ole vielä asennettuna.

Savon Sanomat, Yläkoululaisille kamerat käteen – tässä lopputulokset.

HS, Uutuuskameralla voi myös soittaa ja selata nettiä. 21.1.2013. Samsung Galaxy -kamera EK-GC100. 16 megapikselin pokkarissa on 21-kertainen zoom-objektiivi. Se ulottuu alueelle, joka vastaa vanhassa kinokoossa 23–483 millimetrin linssiä. Verkkoyhteys toimii langattomalla wlan-verkolla sekä 3g- tai 4g-yhteydellä, jos hankkii kameraan sim-kortin. Kuvat tallentuvat neljän gigatavun muistiin. Kotona ne siirtyvät itsekseen talteen Dropbox-pilvipalveluun. Se on kätevää mutta hidasta: sadan kuvan siirtymiseen meni tavallisella laajakaistayhteydellä tunti, ja se kulutti paljon akkua. 549 euroa.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Petapixel.com.

Diyphotography.net, The Three Rules Of Creating Great Bokeh.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Thephotoargus.com, Tips for Perfect Portrait Posing.

Beyondmegapixels.com, Focus Stacking in Landscape Photography. Yksityiskohtaiset ohjeet. Useampi kuva yhdistetään. Esimerkkinä maisemakuva.

Lightstalking.com, What You Need to Know About Dynamic Range (And How It Can Improve Your Images).

The-digital-picture.com, Rock Concert Shooting Tips and Musings.

Lensrentals.com, Roger’s Law of New Product Introduction. Huumoria. Mutta tottakin.

Årets Bild 2013. 28 valokuvaajaa selvisi jatkoon. Samalla nimitetään vuoden lehtikuvaaja. Tulokset julkistetaan 23.3.2013. Pressfotografernas Klubb on huolehtinut kilpailun järjestelyistä vuodesta 1942. 318 valokuvaaja lähetti kaikkiaan 4.199 kuvaa. Kuvat eivät vielä ole esillä.

ePhotozine.com, Canon EOS 6D Digital SLR Review. Syyskuussa 2012 julkistettu. Canonin pienin ja kevein täyskennoinen. 20.2 megapikseliä. GPS ja Wi-Fi. ISO 50 - 102.4000 (laajennettu). Etsin 97%. 3-tuumainen lcd-näyttö, 1.040.000 pistettä. Full HD 1080p video. 4.5 kuvaa sekunnissa. Säänkestävä runko. Sisäinen HDR (ei samanaikaista RAW). AF Microadjustment, objektiivien hienosäätö. Akut (CIPA) 1.090 laukaisua. Elektroninen vesivaaka (horisontaali). Vain yksi korttipaikka, ei sisäistä salamaa. Erinomainen kuvanlaatu, erinomaiset hämäräkuvaominaisuudet. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen hinta on n. 2.000 euroa.

  • Digicamera.netin Foorumi, Canon EOS 6D (Järjestelmädigit)
  • The-digital-picture.com, Canon EOS 6D Digital SLR Camera Review
  • Comparing the Canon 5D Mark II, 5D Mark III and 6D. Lähinnä taulukot, vertailu.
  • The Online Photographer, New Canon 6D: 20 MP, Full Frame. 5D Mark III:n alapuolelle mutta kroppikennoisten yläpuolelle.
  • Suomen Canon, Canon EOS 6D. Täysikokoisella kennolla varustettu pienikokoinen 20,2 megapikselin digitaalinen järjestelmäkamera.
  • Tekniikan Maailma, Canon EOS 6D on pieni ja kevyt täyden kinokoon järjestelmäkamera. Canon EOS 6D perustuu täysin uuteen 20,2 megapikselin kinokokoiseen (36 x 24 mm) cmos-kennoon. Kamera on saman kokoinen (145 x 111 x 71 mm) ja painoinen (770 g) kuin aps-c-kennolla varustettu 60D. Canon EOS 6D on valmistajansa ensimmäinen järjestelmärunko, joka sisältää sekä wlan-yhteyden että gps-paikannuksen. Canon EOS 6D:n on saatavilla marras- ja joulukuun vaihteessa. Rungon hinta on 2500 euroa.
  • Mikropc.net, Canon EOS 6D - uusi täyden kennon järkkäri. Täyden koon kuvakennolla varustettu kamera on Canon EOS 5D Mark III:n kaltainen ja ominaisuuksiltaan hyvin lähellä EOS 5D Mark II:sta. Puutteena ainakin videokuvaajille on se, että kamerasta puuttuu kuulokeliitäntä.
  • Janneheimonen.net, Nikon D600 & Canon 6D – Halvat FF-kamerat. Osuipa hauskasti! Sekä Canon, että Nikon molemmat julkaisivat samaan segmenttiin hyvin samantyyppisen kameran.
  • Dpreview.com, Canon announces EOS 6D enthusiast-level Wi-Fi capable full-frame DSLR. Pienempi, kevyempi, edullisempi täyskennoinen. 20.2 megapikseliä, uusi automaattitarkennussysteemi. Tarkentaa vähemmässä valossa kuin aiemmin. GPS ja Wi-Fi sisäänrakennettuna. ISO 100 - 25.600. Lcd-näyttö 3.2 tuumaa, 1.040.000 pistettä. Etsin 97%. Paino 770g.
  • Dpreview.com, Canon EOS 6D Hands-on Preview. Canon 60D:n täyskennoversio. Vähän pienempi ja kevyempi kuin Nikonin D600. Canonin etuna on GPS ja Wi-Fi, Nikonin kaksi korttipaikka, paremmin speksattu automaattitarkennus ja sisäänrakennettu salama. Canon 6D tarkentaa pykälän verran (-3 EV) vähemmässä valossa kuin Canon 5D Mark III. Wi-Fi:n avulla kuvat voi siirtää suoraan älypuhelimeen tai taulutietokoneeseen tai vaikka Facebookiin. Älypuhelimen avulla voi ohjata kameraa. Mahdollisuus valita erittäin vaimennettu suljinääni. Kameran sisäinen HDR (vain jpg). Elektroninen vesivaaka (horisontaali). Ei kosketusnäyttöä, ei kääntyvää näyttöä. Kuukauden parin päästä myyntiin, hintaluokka sama kuin Nikon D600:lla, vähän yli 2.000 euroa.
  • IR, Canon EOS 6D Preview. Tarkoitettu täyskennoiseen siirtymistä harkitsevalle, joka haluaa vähän halvemman vaihtoehdon. Myyntiin joulukuussa 2012.
  • Cameralabs.com, Canon EOS 6D preview.
  • Photo.net, Canon EOS 6D Preview.

 

21.01.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Timon Poikkitiedepalsta, Maailmanlopun sushibaari, 20.1.2013. Ilta-Sanomat kertoi Ismo Alangon uusimman levyn kansikuvan taustoista. Kansikuvan on maalannut Sampsa Sarparanta Salon Seudun Sanomissa olleen Esko Keski-Vähälän valokuvan perusteella.

  • (Poikkitieteilijä näyttää valokuvan ja sen pohjalta tehdyn muotokuvan rinnakkain. Jokainen näkee heti, että muotokuva on tehty valokuvan pohjalta. Mutta Suomen oikeuskäytännön mukaan näin saa tehdä...).
  • (Digicamera.netin uutiset 28.9.2006) HS, Suomen Pankki maksoi korvauksia valokuvasta 17 000 euroa. Kahdenkymmenen markan setelissä oli käytetty Kuvasiskojen Margit Ekmanin ottamaa kuvaa piirroksen pohjana. Setelissä oli Väinö Linnan kuva ja toisin päin kuin mallina käytetyssä kuvassa. Seteli oli laskettu liikkeelle 1993, korvaussumma maksettiin vuonna 1994. Lama-aikana haluttiin maksettu korvaus pitää salassa. Samana vuonna tuomittiin korkeimmassa oikeudessa autoliike ja mainostoimisto maksamaan Eila Hiltuselle 30 000 markkaa korvausta luvatta automainoksessa käytetystä Sibelius-monumentista.
  • (Suomen lainsäädännön ja oikeuskäytäntöjen mukaan ei olisi tarvinnut siis maksaa yhtään mitään...).

Mikael Rantalainen, Talven paras viikonloppu maisemavalokuvaukseen Helsingissä? 20.1.2013. Tämä viikonloppu oli luultavasti tämän talven paras maisemavalokuvauksen kannalta Helsingissä :) Lauantaina oli talven kovimmat pakkaset, ja myös perjantai ja sunnuntai olivat kauniita pakkaspäiviä.

Keskisuomalainen, Jussi Murtosaari, Luontokuvaus: Näin saat karvakorvat kuvaan. 20.1.2013. Pikkunisäkkäisiin voi tutustua talvilintu­kuvausten yhteydessä. Lin­nut pudottavat siemeniä maahan ja pian ruokintapaikoille ilmaantuu pieniä karva­korvia. Jotta päästään hyvään lopputulokseen, kannattaa itse valita maastosta kohta, johon ruoka viedään.

Tietoviikko, Käytetyistä puhelimista löytyi kotipornoa ja yrityssalaisuuksia. Vaikka puhelimien piti olla tyhjiä, löytyi niiden muistista muun muassa yritysten asiakasluetteloita, pankkitietoja ja kotipornoa. Vaikuttaakin siltä, että matkapuhelimen luovuttaminen myyntiin voi olla erittäin vakava tietoturvariski.

  • (Sama ongelma koskee kameroiden mukana meneviä muistikortteja, pelkkä kortin formatointi tai tiedostojen poisto ei riitä, ilmaisilla työkaluilla nämä tiedotostot on erittäin helppo palauttaa. Päällekirjoittaminen vaikeuttaa tiedotojen palauttamista erittäin paljon).

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Strobist, How to: Gelling Large Light Sources. Värikalvoja on helppo käyttää irtosalamissa, mutta entä studiovalot.

Luminous Landscape, Alain Briot, Photoshop CS6: Alain's Favorite Features. Photoshop CS6:n uusia ominaisuuksia.

Digital Photography School, How to Shoot Really Big Panoramas.

Guardian.co.uk, Marksta app - fighting for photography copyright. Vesileimaohjelman tekijä kertoo. iPhone-ohjelman hinta on 1.79 euroa.

Diyphotography.net, How To Build A Spherical Panoramic (360) Head.

Petapixel.com, EyeEm App Sees Popularity Surge, Pulls Ahead of Instagram on Free App Charts.

ePhotozine.com, Winter Wedding Photography. Muutama hääkuvausvinkki.

Earthboundlight.com, With Great Power Comes Great Responsibility. 20.1.2013. Opettele tuntemaan kamerasi.

Fotosidan.se, Förbjudna platser. Taryn Simon, näyttely Göteborgin Hasselblad Centerissä.

 

20.01.2013   (linkki)

Ilta-Sanomat, Ismo Alangon Maailmanlopun sushibaari -kannen tausta - sateenvarjopaniikki Salon kauppakeskuksessa. Levyn kannen on maalannut No Shame -punk-yhtyeen laulaja Sampsa Sarparanta. Valokuvaaja Esko Keski-Vähälä tunnisti kansikuvan nähtyään sen Facebookissa. Kyseessähän on hänen Salon Seudun Sanomiin vuonna 2004 ottamastaan valokuvasta maalattu teos.

  • Tekijänoikeusneuvoston lausunnot, eri vuosilta 1986 - 2012. Täältä vähän etsimällä löytyy 11-sivuinen pdf, 2004:3 Maalauksen tekeminen valokuvasta. Valokuvaaja otti kuvan, asianmukaiset kuvaussopimukset allekirjoitettiin. Sopimuksen mukaan valokuvaaja ei saa käyttää valokuvaa mainonnassaan tai muussa toiminnassa, asiakas puolestaan ei saa minkäänlaista julkaisuoikeutta valokuvaan. Valokuvaaja ei ollut miltään osin luovuttanut tekijänoikeuksiaan kyseiseen valokuvaan eikä antanut lupaa valokuvan kappaleen valmistamiseen, muuttamiseen tai edelleen luovuttamiseen.
  • Mutta mitä tapahtuikaan. Taitelija maalasi muotokuvan valokuvan pohjalta. Tekijänoikeusneuvostolta kysyttiin lausuntoa siitä, että onko Hannu Kaakon maalaama teos hakijan valokuvan kappale vai onko kyseessä itsenäinen ja omaperäinen teos.
  • Maallikon mielestä vastaus olisi varmasti ihan selvä, eihän toisen ottamaa valokuvaa saa käyttää ihan sellaisenaan ilman lupaa maalauksen tekemiseen.
  • Koko perhe oli samalla kertaa kuvattavana, sopimuksen allekirjoitti vain vaimo. Itse maalausta varten pidettiin ainakin kolme malli-istuntoa.
  • Mitä tekijänoikeusneuvosto vastasi? Mitkä ovat olleet aiemmat korkeimman oikeuden ratkaisut valokuvan pohjalta tehtyihin maalauksiin? Entä millaisia ratkaisuja on tehty Ruotsissa?

Janne Heimonen, Vuoden 2013 ensimmäiset revontuleni. 19.1.2013. Olin jo aiemmin lähtöinnostuksissani miettinyt paikan johon voisin mennä kuvaamaan mikäli revontulia ilmestyisi, joten ei muutakuin auton nokka kohti tuota uutta kuvauspaikkaa joka muuten vaihteeksi sijaisi asunkuntani Toivakan puolella

MTV3, MTV3:n tekniikkatesti: Takaa katsottuna et uskoisi, mikä laite tämä on. Samsung Galaxy Camera. 16 megapikseliä, 21-kertainen zoom, 4.8-tuumainen kosketusnäyttö. Paino 300g. Värit musta, valkoinen. Full Hd 1080p, 30 kuvaa sekunnissa. Wifi, 3G, Bluetooth. Kamerassa on myös puheohjaus, vain englanninkielinen. Kuvia ja videota voi editoida kamerassa. Hinta on noin 600 euroa.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School.

ePhotozine.com, Light Painting Tutorial For Taking Photos In Moonlight.

Petapixel.com, PictureDefense Blog Gives Step-by-Step Instructions on Dealing With Photo Theft. YouTube-video, kesto 20:59. Osa neuvoista sovellettavissa Suomeen.

Kamera & Bild, Test: Nikon D600 - Fullformat för alla. Syyskuussa 2012 julkistettu. Edullinen täyskennoinen järjestelmäkamera, 24 megapikseliä. Etsin 100%. HD video, pakkaamaton HDMI-out (ympärillä mustat reunat). ISO 100 - 6400. Sarjakuvaus 5.5 kuvaa sekunnissa. 39 pisteen automaattitarkennus, yhdeksän ristikkäistä tarkennuspistettä. 3.2 tuuman lcd-näyttö, 921.000 pistettä. Kuulokeliitäntä. Paino 850g (akut mukana), akut 900 kuvaa. Kaksi sd-korttipaikkaa. Sisäänrakennettu AF-moottori (vanhoja ei-AF-S -objektiiveja voi käyttää, automaattitarkennus). Arvosana 8.8. Suomen Nikon, Nikon D600. Suomen hinta on n. 1.900 euroa.

 

19.01.2013   (linkki)

Salon taidemuseo Veturitalli.

  • Hannes Heikura We Walk Alone ja Dark Zone, 19.1.-31.3.2013. Dark Zone on vuodelta 2010. We Walk Alone - Kuljemme yksin, ei ole aiemmin nähty, vuodelta 2012. Musta Taide -valokuvakirja julkaisee yhdessä Salon taidemuseon kanssa We Walk Alone -kirjan.
  • We Walk Alone –kuvasarjan toteuttaminen merkitsi Hannes Heikuralle siirtymistä valon varjon kuvaamisessa ihmismielen yksinäiseen vaellukseen. Hänen Helsinkinsä muuttuu ajaltaan ja paikaltaan tunnistamattomaksi mielenmaisemaksi, jossa vaatimattomat arkitapahtumat näyttäytyväthäivytettyinä ihmisyyden kuvauksina ja tunnetiloina
  • YLE Areena, Hannes Heikura maalaa mustalla universaalia yksinäisyyttä. Kuunneltavaa 7:38.

Digicamera.netin Foorumilta:

Yle.fi, Kuvagalleria: Eurooppa peittyi lumeen.

Mobiili.fi, LG:n tuleva lippulaivaälypuhelin tulee viiden tuuman näytöllä ja 13 megapikselin kameralla?

Photo.net, foorumi.

ePhotozine.com, Sharpening In Lightroom.

Digital Photography School, Using Backlight in Nature Photography.

Petapixel.com.

YouTube, Photography tutorial: Creating the toy effect | lynda.com. Video, kesto 7:05.

Dpreview.com, Kodak licensee shows off Micro Four Thirds camera in China.

 

18.01.2013   (linkki)

Rupuranta.net. Periferian hilpeä dekadenssi. 61N21E. Wrecked on a Baltic shore. Jan Eerala. Viimeisimmät. Kuvaa ja ääntä yhdessä, tarkoin harkittu minimalistinen lähestystapa.

Digicamera.netin Foorumilta:

Valokuvatorstai, 270. haaste. Haasteena "liukas". (Lähiaikoina ehkä muutoksia, vakavassa harkinnassa on blogialustan vaihto).

  • Osallistuminen, ohjeet.
  • 269. haaste. Haasteena "kolmetoista". Haasteen otti vastaan 28 kuvaajaa.

Yle Areena, Kuningaskuluttaja, to 17.1.2013. ...Kalliin kameran takuuhuolto ei pelannut.... Alkaa kohdasta 15:38.

Ilta-Sanomat, Isä halusi ottaa kuvan pojastaan - kaupunki kielsi. Kaupungilla ei ollut oikeutta apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin mukaan kieltää isää kuvaamasta pian 2-vuotiasta poikaansa tapaamispaikassa.

  • Apulaisoikeusasiamies ei päätöksessään ottanut kantaa kuvien julkaisemiseen. Oikeus kuvata ja kuvien mahdollinen julkaiseminen esimerkiksi internetissä ovat oikeudellisesti toisistaan erillisiä asioita.

Tietokone.fi, Monipuolinen vektorigrafiikkaohjelma ilmaiseksi. Inkscape 0.48.4.

Hilavitkutin.com, Filmien muistot talteen älypuhelimella. (Ensimmäisiä kappaleita luvataan myyntiin maaliskuussa).

Keskisuomalainen, Suuri osa seteliväärennöksistä tulostetaan kotona. Suomessa havaituista väärennöksistä reilu neljännes on tulostettu kotitulostimilla. Nykyaikaisilla tulostimilla ja skannereilla setelien kopiointi ei onnistu, sillä niissä on sisäänrakennettu tekniikka, joka tunnistaa setelien kuvat ja estää niiden kopioimisen.

  • (väärennösten tuomiot ovat kovia...)

Photo.net, foorumi.

ePhotozine.com, Ten Top Mountain Shots. (Mitähän väreille on oikein tapahtunut...).

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School, 4 Uses for Lightroom’s Graduated Filter Tool.

Petapixel.com.

Thephotoargus.com, Travel Photography Tips To Prepare You For Your Journey.

Popular Photography, Getty Signs Deal With Google, Gives Photographers Pittance. Joulukuussa Google lisäsi Google Driveen 5.000 kuvaa Getty:ltä. Näitä kuvia saa käyttää vapaasti (Google Drive), valokuvaajille ei sopimuksesta kerrottu mitään. Kuvakorvauksena maksettii valokuvaajalle $6 tai $12.

Kamera & Bild, Fotobyrå vill starta ett Fotografiska i Malmö. Malmö, 700m rautatieasemalta, tila on ollut tyhjillään 30 vuotta. 12.000 m2. Jos suunnitelmat toteutuvat, niin korjaukset alkavat vuoden päästä ja uusi valokuvakeskus avautuu vuoden 2015 alussa.

The Online Photographer, The Canon EF 35mm f/2 IS USM Lens. Canon 5D MKII riitti hyvin melkein neljä vuotta. Kun Canon 5D MKIII:n hinta vähän laski, niin pitihän kamera päivittää. Ja pitihän sitä uusi objektiivikin ostaa. USA:n hinta $849. Jos jaksaa odottaa puolisen vuotta, niin tämänkin objektiivin hinta laskee. Kuvanvakaaja on tehokas, kuvia voi ottaa niin hämärässä, että silmä ei näe oikein mitään.

  • Photographyblog.com, Canon EF 35mm f/2 IS USM Review. Täyskennoisille. Kroppikennoisille 56mm. Täysin uusi rakenne, kuvanvakaaja. Julkistettu marraskuussa 2012. Paino 335g. Filtterikierre 67mm. Syväterävyysasteikko (f/11 ja f/22). Nopea tarkennus. Ei värivirhettä. Ei vääristymiä. Täydellä aukolla vinjetoin. Lähin tarkennus 24cm. Bokeh toimiva. Keskellä terävä, reunoilla pehmeämpi. Ei L-sarjaa. Vähän turhan hintava. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 850 euroa.
  • Lensrentals.com, Another 35mm Lens for Canon. Canon 35mm f/2 IS. Vertailuja(kin).

 

17.01.2013   (linkki)

Ritva Kovalainen & Sanni Seppo: Kultainen metsä
3.3.2013 asti

Kuva: Ritva Kovalainen.

Ritva Kovalainen (s. 1959) ja Sanni Seppo (s. 1960) pohtivat valokuvissaan ja kahdessa lyhytelokuvassaan ihmisen suhdetta luontoon. Näyttely tunnustelee metsää kolmesta perspektiivistä: kulttuurisena, villinä ja teollisena tilana. Näyttelyn osioiden nimet Henkien saarella, Hiljaa huojuu korven honka ja Metsänhoidollisia toimenpiteitä kuvaavat suuntia, joista puiden valtakuntaa lähestytään.

Näyttelyn yhteydessä on useita tapahtumia ja keskusteluluentoja.

Näyttely tapahtumineen on osa Maaseudun Sivistysliiton ja Natur och Miljön ympäristösivistyksen hanketta ja yhteistyötä Jyväskylän taidemuseon kanssa. Näyttely-yhteistyökumppanina on myös Helsingin taidemuseo.

Kiertonäyttely on esillä Hämeenlinnan taidemuseossa 14.3.–28.4.2013 ja Kuopion taidemuseossa 7.6.–29.9.2013.

Jyväskylän taidemuseo, Holvi
Kauppakatu 23, Jyväskylä
ti-su klo 11-18
6/3/0 €
Perjantaisin vapaa pääsy kaikille. Holvin alagallerian näyttelyihin vapaa pääsy. Galleria Harmonian näyttelyihin vapaa pääsy. Veikkauksen asiakaskortilla keskiviikkoisin vapaa pääsy Holvin näyttelyihin.

Pekka Ervamaa: Liekehtivät kukat
Kuva: Pekka Ervamaa26.01.2013 asti

Pekka Ervamaan näyttelyssä on esillä kuvia palamaan sytytetyistä kuivatuista kukista.

Kuvattaessa kukat ripustetaan ylösalaisin, joten kuvissakin liekit laskeutuvat alaspäin tai sivulle, tuulen voimakkuudesta riippuen.

Ervamaa on ottanut kuvat omassa puutarhassaan, pääosin pimeän aikaan.

Aini Tolonen: Toisissa tiloissa
Kuva: Aini Tolonen.26.01.2013 asti

Anni Tolonen etsii kamerallaan kertomuksia urbaanin maiseman sisällä olevista toisista maailmoista.

Tarinat löytyvät kuluneista pinnoista ja yksityiskohdista, urbaanien materiaalien ja kerrostumien takaa.

Aini Tolonen on helsinkiläinen tuottaja ja kirjailija. Viime vuodet hän on keskittynyt abstraktiin valokuvaukseen. Toisissa tiloissa on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä.

Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15

Lauantaina 19.1.2013 klo 12 Luova.fi Galleriassa Hannu Vanhanen pitää yleisöluennon: Veteen piirretty viiva – taiteen ja dokumentin välissä. Vanhanen kertoo Vanavedessä-näyttelynsä tekoprosessista ja projektin aikana heränneestä kysymyksestä dokumentaarisen- ja taidevalokuvan erosta. Luennolla Vanhanen pohtii mm. Norjan ja Suomen ampumistragedioiden mediavisuaalisuutta ja tapahtumien jälkeen otettujen valokuvien estetiikkaa.

Paikka: Luova.fi Galleria
Suvilahdenkatu 10 A, 5.krs. Helsinki

Taiteilija tavattavissa klo 13-16.

Digicamera.netin Foorumilta:

Sarjasta Karseita lehtikuvia osa 2.

Tietokone.fi, Kiire ja tehtävälistat haltuun, Task Coach 1.3. Task Coach on monipuolinen apuohjelma tehtäväpaljouden helpotukseen. Ilmaisen ohjelman avulla tehtävälistat on helppo pitää ajan tasalla. Freeware.

Photo.net foorumi.

Thephotoargus.com, 21 Yummy Examples of Food Photography.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School.

Petapixel.com.

Lensrentals.com.

Kamera & Bild.

Macworld.com, App Spotlight: Receipt scanner Piikki is free, today only. Normaalihinta $1.99, tämän päivän ilmainen. Arvioijan mukaan ohjelman nimi "Piikki" on "silly name". Made in Finland.

Photographyblog.com, Sigma 35mm F1.4 DG HSM Review. Syyskuussa 2012 julkistettu. Täyskennoiselle. Canon, Nikon, Pentax, Sony/Minolta, Sigma. Paino 665g, iso. Filtterikierre 67mm. Lähin tarkennus 30cm. Ensimmäinen objektiivi Sigman uutta 'Art'-sarjaa (muut Contemporary ja Sport. Ei kuvanvakaajaa (toisaalta F1.4). Mukana hyvä pehmeä säilytyspussi ja vastavalosuoja. Terävä objektiivi, vähän värivirhettä, vähän tynnyrivääristymää. Ei sääsuojausta. Vinjetointi täydellä aukolla ainoa negatiivinen asia. Arvosana 5 * / 5 *. Suomen hinta on n. 800 euroa.

Dpreview.com Connect, Nokia Lumia 920 Camera Review. 8 megapikseliä 4:3 -kuvasuhde, 7.1 megapikseliä 16:9 -kuvasuhde. F20, 26mm (16:9), 28mm (4:3). Kuvia voi ottaa sekunnin välein. Sulkimen painamisen lisäksi kuvan voi ottaa kosketusnäytöltä tarkennuspisteen valitsemalla. ISO:a voi säätää 100 - 800 (mutta suljinaikaa ei näe samalla). Päivityksen jälkeen kirkkaassa valossa otetut kuvat näyttävät paremmilta, mutta kohina on lisääntynyt. Ei kasvojentunnistusta, kasvot voivat ylivalottua auringonpaisteessa kuvattaessa. Hämärässä Lumia 920 pääsee oikeuksiinsa, se on ensimmäinen kännykkä, jossa on kuvanvakaaja. Etu on Nokian mukaan kolme pykälää. Teräviä kuvia saa 1/3 sekunnin suljinajoilla. Oletusvideo on 720p, mutta sen voi vaihtaa 1080p.

  • "The 920 is a solid offering, especially at $99 on contract from AT&T in the U.S." (näin USA:ssa...)

 

16.01.2013   (linkki)

Kevään näyttelyt avautuvat tänään yleisölle Suomen valokuvataiteen museossa:

Nelli Palomäki
21.4.2013 asti

Kuva: Nelli Palomäki.Valokuvataiteen museon kevätkaudella nähdään ensimmäinen laaja katselmus valokuvataiteilija Nelli Palomäen (s. 1981) tuotannosta. Palomäki on tehnyt viime vuosina läpimurron sekä Suomessa että ulkomailla klassisilla mustavalkoisilla muotokuvillaan.

Palomäki käyttää vanhaa kaksisilmäistä peilikameraa, jonka tekniset ominaisuudet ja 6x6 senttimetrin filmikoko mahdollistavat henkilökuvien pehmeyden ja tekstuurien toistumisen lähes käsin kosketeltavina.

Näyttelyn yhteydessä ilmestyy Hatje Cantzin kustantamana kirja Nelli Palomäki: Breathing the Same Air.

Palomäki on osallistunut yli kolmeenkymmeneen yhteisnäyttelyyn ja pitänyt yhdeksän yksityisnäyttelyä.

Valokuva Taiteeksi Hannula & Hinkka -kokoelma
Kuva: Ben kaila.21.4.2013 asti

Kevään toinen päänäyttely Suomen valokuvataiteen museossa esittelee tiivistetyssä muodossa suomalaisen valokuvataiteen kolme vuosikymmentä. Kyse on Erja Hannulan ja Jorma Hinkan yksityiskokoelmasta, jonka museo sai lahjoituksena viime vuoden lopulla.

Hannula & Hinkka ‑kokoelman synty ajoittuu 1980-luvun alkuun, jolloin valokuva alkoi nousta taiteeksi muiden taiteiden rinnalle ja Valokuvagalleria Hippolyte yhdisti valokuvaajia ja valokuvataiteen harrastajia.

Lahjoituskokoelma sisältää suomalaisen valokuvataiteen keskeisten tekijöiden teoksia yli kolmenkymmenen vuoden ajalta. Kotimaisten valokuvaajien lisäksi Hannula & Hinkka -kokoelmaan kuuluu valokuvia nimekkäiltä ulkomaisilta valokuvaajilta kuten Édouard Boubat, Henri Cartier-Bresson ja Larry Clark.

Näyttelyyn liittyvä julkaisu Valokuva Taiteeksi esittelee Hannula & Hinkka -kokoelman. Julkaisijat Musta Taide ja Suomen valokuvataiteen museo.

Kuva yllä: Ben Kaila, Uudet päät, 1983.

Kevään näyttelyihin liittyy paljon taiteilijatapaamisia sekä muotokuva-aiheinen luentosarja.

Eeva-Mari Haikala: Elle se sentait profondément honteuse
Kuva: Eeva-Mari Haikala.0.3.2013 asti

Museon Projekti-tilassa kuvataiteilija Eeva-Mari Haikalan (s.1974) teoksissa pohditaan kysymystä, milloin taideteoksen yhteydessä voi puhua performanssista, milloin taas kyse on puhtaasta valokuva- tai videoteoksesta.

Super8-filmille kuvattujen performanssien lisäksi näyttelyssä on mukana uusia valokuvateoksia.

Suomen valokuvataiteen museo
Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke 11-20
8 / 5 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.

Ks. lisää näyttelyitä Digicamera.netin Näyttelyt-sivulta.

Digicamera.netin Foorumilta:

Vesa Koivunen, Ja taas suksi luistaa! 15.1.2013. Vuosi 2013 alkoi erittäin hyvissä merkeissä, ehkä paremmin kuin edelliset vuodet pitkään aikaan. Viime vuoden vastoinkäymiset ovat jääneet taakse ja niiden opetukset alkavat pikkuhiljaa kääntyä konkretiaksi.

  • Lähitulevaisuuteen kuuluu pari reissua ja vähän muuta värkkäämistä. Minulta pyydettiin kirjaakin, jonka sitten lupauduin tekemään ja nyt on nimet kustannussopimuksessa. Sekin aivan huippujuttu, mutta palataan siihen tuonnempana.

Yle.fi, Petobongaajan on oltava valmis väijymään kohdettaan päiväkausia. Suurin osa kuvauskojuyrittäjistä lopettaa haaskaruokinnan loppusyksystä, mutta kuhmolainen Lassi Rautiainen jatkaa ruokintaa läpi talven. Kuvauskojujen paras sesonki on kesällä, mutta talvellakin on nähtävää.

  • Yrittäjä tietää, että on olemassa kärsivällisiä ja kärsimättömiä ihmisiä. Lassi Rautiainen kertoo asiakkailleen, että esimerkiksi karhuja nähdäkseen pitää pystyä olemaan piilokojussa tarvittaessa kaksi vuorokautta hiljaa.

Taivasalla.net, tammikuu 2013. Ja siitä sitten taaksepäin. Satoja ja taas satoja kuvia. Suuri osa Helsingistä. Tätä voi käyttää vaikka innoituksen lähteenä, jos on sitä mieltä, että Helsingissä ei ole enää mitään kuvattavaa.

Luontotupa.net, LTMP 2012 tunnelmia. 22.11.2012. Tämän vuoden tapahtuma järjestettiin Espoossa, luontotalo Villa Elfvikissä ja miljöö oli mitä sopivin luontokuvatapahtumalle.

Tekniikan Maailma, Olympukselta kovanpaikankameroiden uusi huippumalli. Olympus Tough TG-2 iHS kestää 15 metrin upotuksen, sadan kilon puristuksen ja -10 asteen pakkasen. Kuvailmaisimena toimii takaa valaistu 12 megapikselin cmos-kenno. Olympus Tough TG-2 iHS tulee kauppoihin tammikuun lopulla noin 440 euron hintaan.

Digitoday.fi, Mainoskuvafarssi karkotti puolet Instagramin käyttäjistä. Kuvien jakopalvelu Instagramin aktiivisten käyttäjien määrä putosi joulukuussa puoleen, paljastaa AppStatsin tilasto. Instagram luultavasti ajatteli, etteivät käyttäjät piittaa copyright-ehdoista.

Markku Könkkölä, Jyväskylän kameraseurassa 17.1. teemana rinnastukset.

Tekniikan Maailma, Kätevä kamerajalusta älypuhelimelle. Joby GripTight -jalustat on suunniteltu älypuhelinten lisävarusteiksi. Hinnat 16 euroa ja 30 euroa.

Photo.net, foorumi.

Pdnonline.com, Features, What’s Your Niche? Photographing Birds. Markus Varesvuo ja Jari Peltomäki vastaavat kysymyksiin. USA:ssa julkaistaan helmikuussa The Handbook of Bird Photography (kaksikon lisäksi tekijänä vielä mukana unkarilainen Bence Mate, 368 sivua, $49.95).

Digitalcamerworld.com.

Thephotoargus.com, 31 Majestic Examples of Mountain Photography. Vuorikuvia.

Popular Photography.

Digital Photography School.

IR, Q&A with Pentax’s John Carlson: A deeper look inside the new MX-1, Pentax’s ILCs and lenses.

ePhotozine.com.

  • Snow Photography Tips
  • Canon EOS-1D X Digital SLR Review lokakuussa 2011 julkistettu. Myyntiin melkein vuotta myöhemmin. Eniten ruutuja sekunnissa kuvaava täyden kennon järjestelmädigi. 18 megapikseliä. Perus-ISO 100 - 51.200. Säänkestävä. Suomen hinta on n. 6.000 euroa.

Adobe.com, Lightroom Help / Performance hints.

Pdnpulse.com, AFP, Washington Post Violated Daniel Morel’s Copyrights, Judge Rules. Twitterissä julkaistuista Haiti-kuvista, vasta osittainen päätös. Ei (tietenkään) sallittua.

Photopreneur, Sell More Than Your Photography Skills. Uskonto, tiede, muoti tarjoavat mahdollisuuksia.

Petapixel.com, Portraits of People Who Wear Their Dogs’ Fur as Clothing. Jaa-a.

IR, Fresh 4K footage shot with Canon EOS-1D C shows impressive resolution and sharpness (VIDEO).

Macworld.com, How Apple sets its prices. Miten on mahdollista, että Applen tuotteet maksavat saman verran joka puolella. Ei mitään hintakilpailua. Toisaalta ostamista helpottaa, kun tietää, että mistään muualta ei Applen tuotetta saa yhtään sen halvemmalla.

Dpreview.com, Canon PowerShot SX50 HS Review (Jeff Keller, ex-DCRP). Syyskuussa 2012 julkistettu. 12 megapikseliä, 24-1200mm, 50-kertainen zoom, F3.4 - F6.5. Kääntyvä 2.8-tuumainen lcd-näyttö (461.000 pistettä). Elektroninen etsin (keskitasoa). RAW. HDR. Ei GPS. Kasvojen tunnistus. Akut 315 kuvaa. Paino 551g. Canonin mukana tulee riittävästi ohjelmia. Kooltaan keskikokoa. ISO 800 ja eteenpäin paljon kohinaa. Arvosana 72%. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 480 euroa.

 

15.01.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Työ- ja elinkeinotoimisto, Valokuvaaja / Freelance, 8 paikkaa, zentuvo Finland Oy, Liikuva työ. Etsitään valokuvaajia, joilla on tyylitajua ja vahvaa visuaalista näkemystä. Koska kuvaukset tapahtuvat pääosin yksityiskodeissa, haettujen henkilöiden pitää olla kohteliaita, ystävällisiä ja tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Hakijoilla pitää olladigitaalinen SLR-kamera laajakulmaobjektiivilla ja tehokkaalla salamalla, kannettava tietokone (windows OS), kolmijalkajalusta sekä kännykkä ja auto. Haetaan valokuvaajia seuraaville paikkakunnille: Kouvola, Lappeenranta, Lahti, Pori, Vaasa, Jyväskylä, Hämeenlinna ja Espoo. Tarjoataan sopimusta, jolle voi perustaa oman valokuva-alan yrittäjyyden.

Työpaikan osoite Työ useassa osoitteessa tai etätyö
Palkkaus sopimuksen mukaan
Työkokemus 1-5 vuotta
Työ alkaa sopimuksen mukaan
Työaika muu osa-aikatyö, Työ suoritetaan arkipäivisin 8-17
Työn kesto yli 12 kuukautta, sopimus 12 kk kerrallaan
Haku päättyy 31.01.2013 klo 16:00

Arktiset valokuvaajat, Tammikuun värikästä valoa, 14.1.2013. Kaamos mennä hurahti, mutta tammikuu toi tullessaan lisää kauniita värejä. Muutamia reissuja on tehty metsään ja tunturiin. Yöretki kynttiläkuusikkoon oli kaunis. Kyseessä oli tosin videotyökeikka, mutta aina sieltä joku stilli mukaan sattuu. Hienoja hetkiä yötaivaan alla!

Ellit.fi, Kotirouva Lontoossa -blogi (hm.... kommentteja ihan kiitettävästi, kommentoijat lienevät vain yhtä sukupuolta...).

Tekniikan Maailma, Samsungilta älykamera 18-kertaisella zoomilla. Samsung Smart Camera -tuotteiden uusi lippulaivamalli WB250F on varustettu 18-kertaisella zoom-objektiivilla ja 14,2 megapikselin cmos-kennolla. Zoomin kuvakulma vastaa 24 - 432 mm:n kino-optiikkaa, ja valovoima on f/3,2-5,8. Kuvat on helppo jakaa muille wlan-yhteyden avulla. Android- ja iOS-käyttöjärjestelmiin ladattava sovellus mahdollistaa myös kohteen tarkastelun ja kameran laukaisun älypuhelimen näytöltä.

  • Samsung WB205F tulee myyntiin helmikuussa alle 300 euron hintaan. Väriksi voi valita hopeisen, mustan, punaisen tai valkoisen.

Photo.net, foorumi.

IR, Extraordinary color photographs show life in Russia in the early 1900s. Vaihteeksi aiheen Prokudin-Gorskiin värivalokuvat 1900-luvun alkuvuosilta. Nyt esillä kymmenen värikuvaa.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School.

IR, Q&A with Panasonic’s Darin Pepple: The importance of connectivity and video in today’s compact digital cameras.

Petapixel.com.

ePhotozine.com, Food Photography Lighting Tips From Taylor Mathis. Ruokakuvaukseen muutama vinkki.

YouTube, Photography tutorial: Taking fisheye further | lynda.com. Video, kesto 4:50. Kalansilmä.

Thephotoargus.com, Using Your DSLR for Video. Lyhyesti.

The Online Photographer, Panasonic GX1 First Impressions. Vasta ulkoista tarkastelua.

Photographyblog.com, Lomography Smartphone Film Scanner. Kännykällä digitoidaan filmiä. Taattua Lomo-laatua. Kickstarter-projekti.

ePhotozine.com, USB Fever Super 20x Macro Lens For iPhone 5 Review. USB-liitännän kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. $20.99.

 

14.01.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • 19 tuntia 7 minuuttia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin)
  • Low key-harjoittelua (Linkkejä kuviin ja gallerioihin)
  • Tyhmien kysymysten kerho (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Ollaan jo sivulla 260. Ja kyse on vastauksesta edellisen sivun kysymykseen. Canon 7D. "FAQ: Tarkennustavat: kertatarkenteisen automaattitarkennuksen, jatkuvan tarkennuksen ja vaihtuvan tarkennuksen väliset erot".

Valokuvatorstai, 269. haaste. Haasteena "kolmetoista". Pitkä joulutauko on ohi.

  • Osallistuminen, ohjeet.
  • 268. haaste. Haasteena "perinne". Haasteen otti vastaan 45 kuvaajaa.

Tampereen yliopiston tiede- ja kulttuurilehti, Kuvia journalismin ehdoilla, 27.5.2011. Visuaalisen journalismin lehtori Anssi Männistö leväyttää pöydälle päivän Helsingin Sanomat ja Aamulehden. Molemmissa etusivun kuva on New Yorkista, jossa amerikkalaiset juhlivat kadulla Osama Bin Ladenin peijaisia. Molemmat kuvat on ottanut Tampereen yliopiston kuvajournalismin linjalla opiskellut kuvaaja, Aamulehdessä Rami Hanafi ja Helsingin Sanomissa keväällä vuoden lehtikuvaajaksi valittu Maija Tammi. Tulevana kesänä suurin osa Helsingin Sanomien kesäkuvaajista on Tampereelta.

Patricia Seppälän säätiö. Lehtikuvauksen ja muun dokumentoitavan valokuvauksen sekä kuvajournalismin tukemiseksi. Apurahat. Hakuaika päättyy 25.1.2013.

Patricia Seppälän säätiön apurahat 2012 (jo viime keväänä julkistetut). Kuvajournalismin hankkeisiin ja koulutukseen myönnettiin apurahoja 62 henkilölle, yhteensä 191 724 €. Hakijoita oli ennätysmäärä 300.

- Kuvajournalismin opintoja painotettiin: Ne saivat 30 apurahaa (45 536 €), kirjat 7 (46 000 €), näyttelyt 11 (33 748 €), dokumenttikuvaus 9 (33 440 €) ja muut 5 (33 000 €).

- Kahdentoista toimivuotensa aikana säätiö on tukenut kuvajournalisteja kaikkiaan 2 miljoonalla eurolla.

Fulbright Grant for Photojournalism:

  • Kaisa Rautaheimo, lehtikuvaaja, Helsinki, 15 000 $ kuvajournalismin opintoihin USA:ssa

Opinnot:

  • Joanna Gloc, jatko-opiskelija, Jyväskylä, 1 000 €, Perpignan kuvajournalismifestivaali
  • Tatu Gustafsson, opiskelija, Teijo, 1 000 €, kuvasalkku
  • Satu Haavisto, valokuvaaja, Helsinki, 600 € valokuvaprojektin esittelyyn
  • Otso Harju, opiskelija, Helsinki, 1 500 €, Kaikki on ihan samanlaista -näyttely
  • Suvi-Tuuli Kankaanpää, valokuvaaja, Helsinki, 984 € videokoulutus
  • Sami Kilpiö, lehtikuvaaja, Salo, 1 000 € lisäoppia Tanskasta
  • Marjaana Malkamäki, valokuvaaja, Tampere, 984 € videokoulutus
  • Pirita Männikkö, opiskelija, Helsinki, 1 000 € kuvajournalismiopinnot Tanskassa
  • Jaakko Martikainen, valokuvaaja, Helsinki, 984 € videokoulutus
  • Sakari Piippo, opiskelija, Tampere, 1 000 € kuvajournalismiopinnot Tanskassa
  • Heikki Pölönen, opiskelija, Tampere, 2 500 € TYO visuaalinen journalismi, pro gradu
  • Kukka Ranta, opiskelija, Helsinki, 3 000 € pro gradu näyttely
  • Ville Rinne, opiskelija, Kangasala, 1 000 € kuvajournalismiopinnot Tanskassa
  • Riitta Supperi, valokuvaaja, Helsinki, 984 € videokoulutus
  • Laura Vuoma, kuvatoimittaja-valokuvaaja, Helsinki, 1000 € kuvajournalismiopinnot Tanskassa

Digitaalikuvan käsittelykurssi:

  • Anna Egutkina, opiskelija TYO, Tampere
  • Maria Halkilahti, free lance kuvaaja, Turku
  • Eija Hukka, tekninen toimittaja, Helsinki
  • Matilda Isohella, lehtikuvaaja, Porvoo
  • Petteri Kivimäki, lehtikuvaaja, Jyväskylä
  • Tuija Kuusela, graafinen suunnittelija, Helsinki
  • Ville Palonen, lehtikuvaaja, Helsinki
  • Katariina Rannaste, toimittaja-lehtikuvaaja, Tampere
  • Lotta-Liina Salonen, opiskelija TYO, Helsinki
  • Julia Thurén, toimittaja-kuvaaja, Helsinki
  • Harri Toivola, lehtikuvaaja, Seinäjoki
  • Jyrki Vesa, valokuvaaja, Helsinki
  • Marita Waenerberg, opiskelija TYO, Tampere

Kirjat:

  • Henna Aaltonen, valokuvaaja, Helsinki, 8 000 € Esko Aaltonen valokuvateos
  • Pekka Elomaa, valokuvaaja, Helsinki, 8 000 € Hyvää päivää, herra Holbein
  • Matleena Jänis, valokuvaaja, Jyväskylä, 4 000 € Jänisten valokuvaajasuku
  • Martti Lintunen, valokuvaaja, Helsinki, 8 000 € Sekuntinosia elämästäni
  • Katja Tähjä, valokuvaaja, Helsinki, 5 000 € Karkotetut tietokirja
  • Jukka Vatanen, valokuvaaja, Helsinki, 5 000 € Oma valokuvateos
  • Anne Vatén, valokuvaaja, Helsinki, 8 000 € Vuoden Lehtikuvat 2012

Näyttelyt:

  • Ismo Hölttö, valokuvaaja, Helsinki, 5 000 € Ateneum-näyttelyn valmistelu
  • Ville Juurikkala , valokuvaaja, Mäntyharju, 2 500 € Pyhiinvaellus
  • Tommi Käppi, valokuvaaja, Valkeakoski, 1 340 € materiaalikuluihin
  • Maria Kokljushkin, freelance-valokuvaaja, Helsinki, 3 108 € vedostus ja kehystys
  • Mirjam Kosunen, museotoimenjohtaja, Savonlinna, 3 000 € venäläisiä värikuvia Suomesta 1903-15
  • Erja Lempinen, valokuvaaja, Tyresö, 2 000 € itä-uusimaalaisia kartanoita
  • Pipa Nikula, valokuvaaja, Fiskars, 800 € Apinanhäntä kainalossa
  • Seppo Saves, lehtikuvaaja el., Vanha-Ulvila, 4 000 € Papua New Guinea
  • Maria Soramo, valokuvaaja, Vantaa, 1 000 € Naisvangit
  • VB-seura, Kuopio, 8 000 € Victor Barsokevits-seuran juhlanäyttely
  • Hans von Schantz, valokuvaaja, Kirkkonummi, 3 000 €, retrospektiivin materiaalikulut

Dokumenttikuvaus:

  • Tommi Anttonen, valokuvaaja, Jyväskylä, 2 000 € Musta joki ja dalitit
  • Arto Hämäläinen, valokuvaaja, Lappeenranta, 4 000 € valokuva-arkistointi
  • Mari Hokkanen, valokuvaaja, Helsinki, 2 500 € Alzheimer dokumentti
  • Karina-Sirkku Kurz, opiskelija, Helsinki, 1 399 € syömishäiriöstä
  • Tatu Lertola, valokuvaaja, Parainen, 8 390 € Heavy Snow lumityöt
  • Nelli Palomäki, medianomi, Isnäs, 3 000 € Nakhimovin pojat
  • Patrik Rastenberger, valokuvaaja, Helsinki, 3 250 €, Jokapäiväinen leipämme
  • Sanni Seppo, valokuvataiteilija, Helsinki, 3 000 € dokumenttiprojekteihin
  • Aki-Pekka Sinikoski, valokuvaaja, Helsinki. 6 000 €, Last Machos

Muut:

  • Reijo Hietanen, lehtikuvaaja, Tampere, 4 000 € arkistointi
  • Seppo Honkanen, päätoimittaja, Tampere, 4 000 € kuvajournalismin kehittäminen Aviisissa
  • Irja Julkunen ja työryhmä, Joensuu, 10 000 € Jaakko Julkusen kuva-arkisto
  • Kari Kuukka, valokuvaaja/tuottaja, Porvoo, 10 000 € multimedia: Legendaariset lehtikuvaajat
  • Aira Laitinen, arkistopäällikkö el. Helsinki. 5 000 € Lehtikuva Oy:n arkisto

Digikuvaaja.net, U/V-suotimen käyttö objektiivin suojana, 7.1.2013. Kameratarvikemyyjät suosittelevat usein U/V-suotimen käyttöä objektiivin nokalla koko ajan. Valokuvaajien näkemys suotimen hyödyllisyydestä vaihtelee aika lailla.

Keskisuomalainen, Jussi Murtosaari, Luontokuvaus: Mikä ero on suuren ja pienen eläimet kuvaamisessa? Nisäkkäitä kuvattaessa voidaan jonkinlainen karkea jako tehdä kohteiden koon perusteella – suuret ja pienet. Kaikki lajit eivät sovi tähän kaavamaisen jakoon ja keskikokoisiakin lajeja löytyy koko joukko.

Keskisuomalainen, Suomalaisvalokuvaajan upeita Lappi-kuvia ihastellaan maailmalla. Suomalaisen valokuvaaja Tiina Törmäsen Lappi-aiheisia valokuvia ihastellaan maailmalla. Törmäsen kuvia esitteli sunnuntaina DailyMail. Vaikka kuvat leviävät internetissä, kokkina työskentelevälle Törmäselle valokuvaus on kuitenkin vain harrastus.

Helsingin Uutiset, Kuvallisista työmaakorteista tuli kasvubisnes, 7.1.2013. Lakimuutos ja lisääntynyt valvonta vauhdittavat rakennustyömaiden kuvallisten henkilökorttien kysyntää. Henkilökortteihin erikoistuneiden firmojen lisäksi työmaakorteista on tullut lisäbisnes valokuvaus- ja painoalan yrityksille. Netissä työmaakortteja kauppaavia yrityksiä löytyy kymmenittäin. Hintaerot voivat olla huomattavia.

Photo.net, foorumi.

Boston.com, The Big Picture, 125 Years of National Geographic. 23 kuvaa.

Boston.com, The Big Picture, Harbin International Ice and Snow Festival 2013. 20 kuvaa. Kiina.

Boston.com, The Big Picture, 2012 National Geographic Photography Contest Winners. 14 kuvaa.

Boston.com, The Big Picture, Shadow and light. 42 kuvaa. Valokuvaus-sana tulee kreikan kielen sanasta.

Boston.com, The Big Picture, 2013: Marking the New Year. 39 kuvaa.

Boston.com, The Big Picture, Mongolia's nomads. 29 kuvaa.

Photoshop Disasters, Top 10 Photoshop Disasters of 2012.

Photo.tutsplus.com.

Shorpy.com.

Digitalcameraworld.com.

Petapixel.com.

Black Star Rising. Hakukoneoptimointia.

Scott Kelby.

Luminous Landscape, The Architecture of a New Landscape. Lähinnä abstraktia.

Earthboundlight.com, Dark Shadows, 13.12.2013. Totta vai ei: histogrammin pitäisi molemmissa päissä päätyä nollaan.

Telegraph.co.uk, Rare photographs of The Beatles during their tour of the US in 1964. Kolmetoista värikuvaa esillä.

British Journal of Photography, Photography industry shows mass opposition to government copyright changes. 11.1.2013. UK, tekijänoikeuslain muutoksia vastustetaan. Hallitus pyrkii vähentämään valokuvien käytön rajoituksia.

 

13.01.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Aki Joensuu.

  • Käykää äänestämässä. 10.1.2013. Lähetin kuvan about vartti ennen määräaikaa. No, kannatti. Finaaliin valittiin 7 kuvaa ja pääsin mukaan kuvallani.
  • Kuvauksista. 7.1.2013. Olin viikon loppuna kuvaamassa lentopallon SuomenCupin finaalit. Paikka oli Vantaan Energia Areena, joka on paljon mukavampi paikka kuvailla, kun monet muut sisähallit pk-seudulla. Tämä johtuu siitä, että hallin valaistus on inhimillinen kuvauksen kannalta ja valo on kentän kohdalta aika tasaista.
  • UrbaaniUrheilu. 29.12.2012.
  • Vuosi 2012. 23.12.2012. Vuosi 2012 lähenee loppuaan. Vuoden aikana olen saannut kuvata monella hienolla kameralla, kuten Nikonilta D600, D800 ja D4:sella.
  • Kiinteistö kuvausta. 16.12.2012. Kävin vähän ottamassa testikuvia kiinteistöistä. Ideana oli ottaa kuvat HDR tekniikalla. Osaan tuo tekniikka futaa, mutta kaikissa en ollut tyytyväinen lopputulokseen.

Pallopanoraamablogi, Viime vuoden parhaat kuvat, 4.1.2013. Retrospektiivi viime vuoteen, postaan muutaman omasta mielestäni onnistuneen kuvan. Suurin osa varmaan löytyy bloginkin puolelta, mutta on tässä muutama ennen näkemätönkin kuvatus.

Suomen freelance-journalistit ry, Yrittäjän työttömyysturvaan merkittäviä parannuksia 11.1.2013. Merkittävin muutos yritystoiminnan lopettamisen osalta on se, ettei yrittäjän jatkossa tarvitse keskeyttää toimintaansa kuukausiksi osoittaakseen, ettei enää työllisty yritystoiminnassa. Yrittäjä pääsee suoraan työttömyysturvalle ilman erillistä odotusaikaa.

  • Työttömyysturvan piiriin päääsemisen ehtona on jatkossa, että yrityksen taloudellinen ja tuotannollinen toiminta on lopetettu.
  • Yritystoiminta katsotaan lopetetuksi, kun yritys on tehnyt konkurssin, osakeyhtiö/osuuskunta on asetettu selvitystilaan tai yhtiömiesten kesken on tehty purkamissopimus (muu kuin osakeyhtiö). Yrittäjän on tehtävä ilmoitus yrityksen poistamiseksi ennakkoperintä- ja työnantajarekistereistä ja luovuottava YEL:stä. Lisäksi yrittäjän on tehtävä verohallinnolle ilmoitus yrityksen poistamiseksi ALV-rekisteristä ja tehdä ilmoitus toiminnan keskeyttämisestä.

Kari Kuukka, On the Ethics of Journalism. 8.1.2013. Video, kesto 25:03. Benny Villanova, 61, kertoo tarinaansa.

  • (adhd-tapaus ainakin...)

Tapsan tablettitarinoita, Tuttavani läppärin käyttöjärjestelmä sekosi, 11.1.2013. Tuttavallani on muutaman vuoden vanha Acer-merkkinen Windows Vista-läppäri. Käyttöjärjestelmä yritettiin aikoinaan varmistaa DVD-levyille, mutta toisen levyn vaihdon yhteydessä ohjelma pysähtyi eikä suostunut jatkamaan. Niinpä varmistuksia ei ollut levyillä. Jostain syystä Windows Vista-käyttöjärjestelmä sitten sekosi eikä suostunut enää käynnistymään alkua pitdemmälle.

  • Mitä tästä opimme. Käyttöjärjestelmä pitäisi aina varmistaa. Tässä tapauksessa oli tuuria, sillä se löytyi kovalevyltä.

Yle.fi, Varas voi kopioida keikkalippusi valokuvasta. Pääsyliput käyvät kaupaksi internetin myyntipalstoilla. Moni rehellinen myyjä liittää ilmoitukseensa kuvan todisteeksi lippujen olemassaolosta. Moni epärehellinen tietää silloin tilaisuutensa koittaneen.

Photo.net, foorumi.

The Online Photographer, A Painting of a Photograph. Aiheena Cambridgen herttuatar. Ns. muotokuva oli maalattu suurelta osin valokuvan pohjalta (ja kuvan oli ottanut maalaaja itse, ei siis mikään valokuvaaja, ei kovin kummoinen valokuva...). Ongelmat liittyivät valokuvaan.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School, Adding Scale to Your Landscapes.

Petapixel.com, Christmas Lights, the Moon, and Snow Covered Trees. Lumisessa metsässä kuvaamassa. Kuvat voisivat olla Suomesta.

ePhotozine.com, 10 Top Examples Of Wildlife / Nature Photography.

Macworld.com, Lab Tested: New 27-inch iMac speed results. Uudet mallit nopeustestissä. Kaksi peruskokoonpanoa, 8GB muistia, $1.999 3.2GHz Core i5, $1.799 2.9GHz Core i5.

Vimeo.com, Canon Cinema Primes vs. Canon L Series. Video, kesto 4:02. Huumorin varjolla asiaakin.

 

12.01.2013   (linkki)

Digicamera.net Foorumilta:

Yle.fi, Keski-Suomi, Valokuvanäyttely vie aarniometsien uumeniin. Jyväskylän taidemuseossa on esillä viimeisiä suomalaisia aarniometsiä esittelevä valokuvanäyttely. Näyttely kulkee Japanin shintolaisuuden kautta tutumpiin suomalaisiin luonnonmetsiin. Valokuvataiteilijat Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo haluavat valokuvillaan ottaa kantaa aarniometsien säilymiseen.

Työ- ja elinkeinotoimisto, Valokuvaaja ja myyjä, Myyrfoto Oy, Vantaa. Haetaan valokuvaukseen, valokuvausliikken myyntityöhön, sekä kuvien tulostamiseen ja kuvankäsittelyyn, luotettavaa ja ihmisten parissa viihtyvää iloista henkilöä.

Työpaikan osoite Kauppakeskus Myyrmanni/Iskoskuja 3, 01600 VANTAA
Palkkaus sop. mukaan
Työkokemus 1-5 vuotta
Työ alkaa 02.04.2013
Työaika 2-vuorotyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 31.01.2013

Keskisuomalainen, Jussi Murtosaari, Näin kuvaat papanan – "Saattaa vaikuttaa aiheena toisarvoiselta, mutta sitä se ei ole". 5.1.2013. Nisäkäskuvauksen voi aloittaa myös vaikkapa jätösten kuvaamisella. Sopivia aiheita on paljon, jalan- ja syömäjäljet, karvatupot, papanat, makuupaikat, jopa liikenteen uhrit. Dokumentoivassa kuvauksessa luonnollisin lähestymistapa on mahdollisimman realistinen lopputulos, kuva, jota voidaan käyttää vaikkapa määritysoppaassa.

Mobiili.fi, Ostitko juuri iPadin? Harmi, uusia malleja povataan jo maaliskuulle.

Fin.afterdawn.com, Vältä Java-haavoittuvuus, näin poistat Javan käytöstä. Jos olet Danske Bankin asiakas, tarvitset Javaa nettipankin käyttämiseen. Halutessaan voi kuitenkin käyttää myös versiota, joka ei vaadi Javaa toimiakseen, tarkemmat ohjeet kannattaa katsoa pankin omilta sivuilta.

Karjalainen, Verkkoshoppailu kallistuu puolentoista vuoden kuluttua - palautuskulut asiakkaalle. Palautuskustannukset siirtyvät ensi vuoden kesällä kuitenkin asiakkaalle, sillä lainsäädäntö muuttuu. Lakia sovelletaan kauppoihin, jotka tapahtuvat 13.6.2014 jälkeen.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Shutterfinger, Self-Portraiture for Dummies. Kuusi kohtaa ohjeita.

Petapixel.com.

Dpreview.com, What's new @ CES 2013.

Macworld.com. Tehchive.com.

IR, Jessops, the UK’s largest camera chain, goes under (UPDATE: All Jessops stores to close tonight). Brittein saarilla suljetaan 187 liikettä, 1.370 työtöntä.

IR, New Swivl “robotic cameraman” will support tablets and SLRs. Have a say in the feature set! Kickstarter-projekti. Hintatavoite on $239.

Fotosidan.se, En plastpåse från att vinna National Geographic Photo 2012.

Kamera & Bild, Google möter Scanpix i rätten. Ruotsalainen kuvatoimisto Scanpix on yrittänyt neuvotella Googlen kanssa jo vuodesta 2008. Kyse on siitä, että Scanpixin mielestä Google näyttää lainvastaisesti kuvia. Ensi tiistaina Tukholman käräjäoikeudessa osapuolet tapaavat ensi kerran. Aluksi yritetään päästä yksimielisyyteen siitä, missä maassa oikeutta käydään.

 

11.01.2013   (linkki)

Pingstate.nu.

Digicamera.netin Foorumilta:

Tietokone.fi, Editoi ja pakkaa videoita eri laitteisiin. XMedia Recode 3.1.4.1. Älypuhelimella tai tablet-tietokoneella on kiva katsella videoita. Eri muodoissa olevien videoiden pakkaaminen ja varsinkin pienoinen editointi ei välttämättä kuulosta houkuttelevalta. Freeware.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Intriguing Portraits of Holy Men Taken at Kumbh Mela Festival in India. Yksi kuva esittää 62-vuotiasta miestä, joka on pitänyt kättä pystyasennossa 32 vuotta.

Digitalcameraworld.com.

Thephotoargus.com, Mesmerizing Macro Images of Snowflakes by Sergey Kichigin.

Petapixel.com.

ePhotozine.com.

YouTube, Photography tutorial: Using Infrared filters | lynda.com. Video, kesto 9:49.

IR, A look at the Canon PowerShot N’s unique controls and Creative Shot mode (hands-on video).

Pdnpulse.com, CES Surprise: Canon Unveils Two Cinema Prime Lenses for EOS Digital Video Cameras. $5.500 ja $5.200.

Kamera & Bild, Ny Androidkamera med sensorn i objektivet. Polaroid iM1836, modulaarinen rakenne. 18 megapikseliä, video 1080p, 3.5 tuuman kosketusnäyttö. Muistuttaa hyvin paljon Nikonin J-sarjaa.

Luminous Landscape, Nikon 70-200 f4 VR Lens Review. Kymmenen vuotta odotettu. Täyskennoiselle. Kuvanvakaaja. Paino 850g. Lähin tarkennus 1m. Filtterikierre 67mm. F/2.8 metallia, F/4 suurelta osin muovia. Aika näyttää sitten kestävyyden. F/4 vaikuttaa kuitenkin hyvin tehdyltä. Maksaa 40% vähemmän, mutta ei jalustinpantaa. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 1.300 euroa.

Dpreview.com, Hands-on with Fujifilm's X100S. Esituotantomalli kokeilussa. Iso päivitys X100-malliin. Iso kenno, kiinteä plottoväli. 16 megapikseliä (12 megapikseliä), manuaalitarkennus toimii nyt niinkuin pitäisi. Etsin 2.350.000 pistettä (aik. 1.440.000 pistettä). Aiemmin OLED, nyt LCD.

 

10.01.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Yle Areena, Radio, Julkinen sana, Kuvatulva ja journalismi. Journalismin kuvatulvaa setvivät professori Merja Salo ja toimittaja Anna-Liisa Haavikko. Kesto 43:54.

CES-messut Las Vegas.

  • Tekniikan Maailma, Monipuolinen Nikon-pokkari 12-kertaisella zoomilla. Nikon Coolpix S6500 siirtää kuvat wlan-yhteydellä suoraan kamerasta älypuhelimeen tai taulutietokoneeseen. Verkkoyhteyden ansiosta puhelin toimii myös kameran kaukosäätimenä, joka on kätevää etenkin omakuvia otettaessa. Nikon Coolpix S6500 tulee myyntiin helmikuussa alle 230 euron hintaan.
  • Mbnet.fi, Kamerat isossa roolissa CES-messuilla. Kamerat ovat nyt vahvasti mukana CES-messuilla. Järkkäripuolen uutuudet ovat vähissä, mutta pokkareissa löytyy.
  • Tekniikan Maailma, Canon uudistaa kotivideokameransa. Canonin uutuudet Legria HF R48, HF R46 ja HF R406 on tehty erityisesti ensimmäistä videokameraansa hankkiville. Lippulaivamalli Legria HF G25 sopii sen sijaan edistyneellekin kuvaajalle. Kaikki neljä Canon Legria -uutuutta ovat saatavilla maaliskuusta alkaen. Canon Legria HF G25 alle 1100 €. Canon Legria HF R48 alle 500 €. Canon Legria HF R46 alle 400 €. Canon Legria HF R406 alle 300 €.
  • Tietokone.fi, Kingston esitteli maailman tilavimman muistitikun. Uudet Kingston HyperX Predator 3.0 -muistitikut saapuvat myyntiin 512 gigatavun ja hurjan yhden teratavun malleina.

Northern Exposures, Samyang 7.5mm f/3.5 UMC -ekat fiilikset, 8.1.2013. Pari kolme viikkoa sitten ostin elämäni ensimmäisen kalansilmä objektiivin. Hommasin Samyang 7.5mm f/3.5 UMC kalansilmän Olympus OM-D EM-5 nokalle.

Martti Kapanen, kapa4.kuvat.fi.

  • Mitä se valokuvaus oikein on? 4.1.2013. ...Itse olen tehnyt 12 vuoden työrupeaman museokuvaajana. ...
  • Kohta kuva liikkuu (tai sitten ei), 3.1.2013. Ovikello soi äsken, tuli paketti Adobelta. Sellainen harrastelijaversio, Premier Elements 11.
  • Hyvää uutta vuotta, 1.1.2013. Tilasin myös ns. runkotulppaobjektiivin kameraani. On sellainen lelu, jolla voi tehdä ihmeitä. Kunhan pääsen kokeilemaan D700/D800 kanssa, niin tiedä vaikka loppukvartaaliin sijoittuvaan näyttelyyn Höyry-galleriassa tekisin kuvia tuolla.

Tapsan tablettitarinoita, Lux Helsinki 2013, 6.1.2013. Muutama kuva Helsingin valotapahtumasta, kuvat on otettu Lumia 920-kännykällä. 4.1.2013 - 8.1.2013.

Markku Könkkölä, Kameran hihnan kiinnitys, 9.1.2013. Tämä ei nyt mene Canonin ohjeen mukaisesti. Kuva isommaksi klikkaamalla.

Ylex.yle.fi, Rock-valokuvaaja kohtaa haasteita ja huikeita kokemuksia. Musiikkivalokuvaaja Petri Vilénin mukaan ennalta-arvaamattomuus tekee rock-keikan valokuvaamisesta erityisen haastavaa.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Sterile Yet Fascinating Photos of North Korea.

Digitalcameraworld.com.

ePhotozine.com.

Petapixel.com.

Digital Photography School, Creative Color Processing (Part 3/3 – Tone Curve). Lightroom, kuvaruutukaappauksia.

Creativepro.com, How To: Macro Photography with Deep Depth of Field.

Thephotoargus.com, Bokeh: Using Blur To Your Advantage.

Lensrentals.com, Zeiss 15mm Hood Removal. Miten.

 

09.01.2013   (linkki)

Wildlife Photographer of the Year 2013:

Wildlife Photographer of the Year -kilpailun järjestävät the Natural History Museum (Lontoo) ja BBC Worldwide. Kilpailu on maailman suurin ja arvostetuin luontokuvakilpailu. Meneillään on 49. kilpailuvuosi.

Kilpailu on avoin kaikille, niin ammattilaisille kuin amatööreillekin ikään ja kansallisuuteen katsomatta. Kilpailuun voi osallistua 25.2.2013 asti.

Kilpailussa tavoiteltavat tittelit:

  • Wildlife Photographer of the Year 2013 (Vuoden luontokuvaaja 2013) ja
  • Young Wildlife Photographer of the Year 2013 (Vuoden nuori luontokuvaaja 2013)

Aikuisten kilpailun osallistumismaksu on 20 puntaa (noin 25 euroa). Nuorten kilpailussa ei ole osallistumismaksua.

Säännöt ja sarjat on esitetty englannin, espanjan, italian, japanin, kiinan, portugalin, puolan, ranskan, saksan, suomen ja venäjän kielellä.

Kilpailussa on kaikkiaan 15 eri sarjaa.

Rahapalkintoja jaetaan yhteensä 30 000 Englannin punnan arvosta (noin 37 000 euroa). Aikuisten sarjassa koko kilpailun voittajan (Wildlife Photographer of the Year) rahapalkinto on £10 000. Sarjavoittajat saavat kukin 1 000 englannin puntaa. Erikoissarjoissa voittajien palkinto on 1500 puntaa.

Kaikki palkitut kuvat nähdään kansainvälisessa kiertonäyttelyssä, joka avataan Lontoon luonnonhistoriallisessa museossa (London’s Natural History Museum). Voittajakuvista kootaan kuvateos. Kuvat julkaistaan myös kilpailun järjestäjän www-sivuilla ja ne saavat näkyvyyttä monissa muissa medioissa.

Lisäksi kaikki palkitut kuvaajat saavat kaksi (2) sisäänpääsyyn oikeuttavaa lippua Lontoossa lokakuussa järjestettävään Gala Awards Ceremony -tilaisuuteen, jossa julkistetaan koko kilpailun voittaja, Wildlife Photographer of the Year.

Sarjavoittajat ja erikoispalkintojen voittajat saavat economy-luokan lentolipun kotiosoitteestaan Lontooseen palkintoseremoniaan osallistumista varten. Toiseksi tulleille sarjavoittajille korvataan 50 % economy-luokan lentolipun hinnasta.

Palkintoon sisältyy myös henkilökohtainen todistus voitosta ja voittajakuvista koottu kuvateos.

Katso palkinnot tarkemmin kilpailun omilta sivuilta.

Lue kilpailun säännöt tarkasti kilpailun sivuilta.

  • Säännöt löytyvät myös suomeksi (pdf-tiedosto), mutta huomaa: sääntöjen englanninkielinen versio on sitova.

Suomenojan Luonto ry järjestää kaikille avoimen valokuvakilpailun, jonka aiheena on Suomenojan lintualtaiden ja niiden lähiympäristön luonto.

Kilpailukuvan tulee olla otettu Suomenojalla 1.1.2013 ja 15.9.2013 välisenä aika.

Kilpailussa on neljä sarjaa:

  • Linnut
  • Hyönteiset ja muut eläimet
  • Miljöö (maisemat, näkymät, laitokset) ja kasvit
  • Virkistys- ja harrastustoiminta

Yksi kuvaaja voi lähettää yhteensä neljä (4) kuvaa.

Kuvia voi lähettää 15.9.2013 asti.

Kilpailun tuomareina toimivat luontokuvaajat Mika Honkalinna ja Pekka Vainio.

Kilpailussa palkitaan sarjavoittajat ja kokonaiskilpailun voittaja lahjakortein sekä tavarapalkinnoin. Lisäksi jaetaan kunniamainintoja.

Palkituista kuvista kootaan näyttely, joka on ensimmäisen kerran esillä Vuoden Luontokuva 2013 -tapahtumassa lokakuussa 2013 ja kiertää sen jälkeen Espoossa.

Tulosten julkistus ja palkintojen jako tapahtuu Vuoden Luontokuva -tapahtuman yhteydessä näyttelytiloissa.

Lue tarkemmat ohjeet ja säännöt kilpailusivulta

Pekka Potka, Askel uuteen vuoteen, 2013. 6.1.2013. Viime vuosi oli itselleni erittäin hieno ja paljon tapahtui. Loppuvuodesta jopa liikaakin. Ei sille vain voi mitään, iän mukana ei enää jaksa kuin ennen. Ei auta vaikka kuinka tykkäisi ja haluaisi. ...Tarkoitukseni oli myös kirjoittaa paljon enemmän valokuvanäyttelyistä ja suomalaisesta valokuvasta. Sekin on jäänyt. Jälkimmäiseen on vaikuttanut pääosin ajan niukkuus. Toinen syy on, että kaikki näyttävät haluavan lukea laitteista, vain harvat valokuvasta. Ero on järkyttävän suuri, paino sanalla järkyttävä.

  • Jatkossa kirjoitan kaiken ei-suomalaisen ja teknisen aihepiirin pääsääntöisesti vain englanniksi. Katsotaan ehdinkö ja jaksanko kirjoittaa suomenkielisiä lyhennelmiä. Näyttelyiden ja ylipäätään valokuvan suhteen haluan yrittää uudelleen, ehkäpä lukijakuntaa ja keskustelua muodostuisi sille puolelle vähitellen.

Finnfoto.fi, Lukijan kuvista, 8.1.2013.

Suomen Kuvalehti, Pohjoisen laulu: Sukupuuton partaalle metsästetty laulujoutsen palasi Suomeen.

Suomen National Geographic, Kuukauden kuvat 2012. Kahdeksan kuvaa. Pohjoismaista.

Fromadifferentangle.net, Copyright infringement – all over again, 8.1.2013. The other day I did another quick search, and I ran into one of my images being all over the place. ...With all the corporate websites I found this image of mine on I estimate I lost about 3.000-4.000€ worth of licenses. If I could nail the bastard who’s responsible for this, I maybe able to sue for say 10.000-12.000€. But will I ever see any of that money? Of course not.

Digicamera.netin Foorumilta:

Helsingin kaupunki, suomenkielinen työväenopisto, Tietotekniikan kursseilla paikkoja, 7.1.2013. Monenlaista digikuvauskurssia...

CES-messut Las Vegas.

Tietoviikko.fi, Teratavun usb-muistitikku tulee kauppoihin. Tämänhetkisten tietojen mukaan ”DataTraveler HyperX Predator” tulee myyntiin kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana ja tulee todennäköisesti maksamaan enemmän kuin monet tietokoneet.

Mikropc.net, Adobe mokasi: Photoshop CS2 ladattavana ilmaiseksi - vaikka ei "oikeasti" muka olekaan.

Tietokone.fi, Turvapäivitys avoimen koodin supersoittimeen. VLC Media Player 2.0.5.

Photo.net, foorumi.

National Geograpic, Photo Contest 2012, Winners. Kolme luokkaa: Nature, People ja Places. 22.000 kuvaa, 150 maata.

CES-messut jatkuvat.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School.

Thephotoargus.com, Fine Art Dog Portaits by Tony Gigov.

Lensrentals.com, You CAN Correct It In Post, but . . . Vääristymät (tynnyrivääristymä) on helppo korjata kuvan jälkikäsittelyssä. Mutta mitä tapahtuukaan terävyydelle. Käytännössä ei liene kuitenkaan paljoa merkitystä. Mutta ihan periaatteessa...

ePhotozine.com, Night Photography Gear And Subject Suggestions.

Photopreneur, Shoot as an Amateur, Show Like a Pro. Amatöörikuvaaja on pitänyt muutaman näyttelyn.

Strobist, On Assignment: Shiny Black Toys. Miten kuvata kiiltäviä mustia esineitä (LumoPro:n valaisutarvikkeita: jalustoja, piuhaa jne.). Valaisukaaviot.

Petapixel.com, A Behind-the-Scenes Look At How 35mm Film is Developed and Printed at a Lab. Fuji. Mitä tapahtuu kulissien takana, kun perinteinen filmi kehitetään kuvalabrassa.

Bobatkins.com, Canon in 2013. Mitä odotettavissa tänä vuonna.

Fotosidan.se, Scanpix säger nej till politisk fotosatir. Lokakuussa 2010 Elisabeth Ohlson Wallin julkaisi manipuloidun kuvan, johon oli koottu pöydän ympärille kuningas ja kuninkaan ystäviä. Lähteenä oli käytetty Wallinin omaa kahta kuvaa ja kuvatoimistosta ostettuja kuvia. Kuningatar Silvia yrittää parketilta maton alta poistaa hakaristin kuvaa juuriharjalla. Pöydällä on alaston Camilla Henemark, pizzoilla peitettynä. Kuvantekijän mielestä kyse on poliittisesta satiirista.

  • Kuvatoimisto Scanpix on nyt ilmoittanut, että se ei enää myy Wallinille kuvia (manipuloitavaksi). Scanpixin toimintapoihin kuuluu, että valokuvaajalta pitää kysyä lupa, jos ostettua kuvaa halutaan käsitellä.

The-digital-picture.com, Sigma 35mm f/1.4 EX DG HSM Lens Review. Syyskuussa 2012 julkistettu. Täyskennoiselle. Canon, Nikon, Pentax, Sony/Minolta ja Sigma. Ensimmäinen objektiivi Sigman uutta 'Art'-sarjaa. Ei kuvanvakaaja (ei vielä missää F1.4-objektiivissa). Paino n. 660g, aavistuksen painavampi kuin Canon/Nikon. 67mm filtterikierre. Vastavalosuoja. Äänetön ja nopea tarkennus. Lähin tarkennus 30cm. F1.4 aukolla kapea syväterävyys, iso ero F2.0 (vinjetointikin pienenee paljon). Keskeltä terävä jo täydellä aukolla, reunatkin hyviä. Vähän vääristymää. Ei sääsuojausta. Kilpailijoita jonkin verran halvempi. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen hinta on n. 800 euroa.

 

08.01.2013   (linkki)

Ari Kakkinen: Hämärän kymmenen nimeä
Kuva: Ari Kakkinen.27.1.2013 asti

"Teoksissani ei ole kyse objektiivisuudesta tai dokumentaarisuudesta mutta sitäkin enemmän todellisuudesta. Siitä miten olemme ja elämme maailmaamme, aina jotenkin jälkikätisesti ja aina ennakoiden."

Näyttely on osa Ari Kakkisen valokuvataiteen taiteellista väitöstutkimusta Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun.

Forum Box
Ruoholahdenranta 3a, Helsinki
ti-pe 11-17, la-su 12-16

Kameraseura -74 Valkeakoski ry. Vuosinäyttely
31.1.2013 asti

Myllysaaren museo
Kanavanranta 3, Valkeakoski
ma-ti, to-pe klo 10-16, ke klo 10-18, su klo 12-16


Purku-klubi Suomen valokuvataiteen museossa huomenna 9.1. klo 18-20: Rahastavatko museot kuvallisella kulttuuriperinnöllä? Mihin perustuvat museoiden perimät käyttömaksut hallussaan olevista kuvista? Vapaa pääsy.

Keskustelemassa: FT Ari Häyrinen , kokoelmapäällikkö Riitta Kela (Vapriikki), historian harrastaja, bloggaaja Kaisa Kyläkoski ja pääsihteeri Kimmo Levä (Museoliitto). Suomen valokuvataiteen museon johtaja Elina Heikka johdattelee keskustelua.

Purkuklubi kokoontuu Valokuvataiteen museolla aina näyttelyiden vaihdon yhteydessä. Uudet näyttelyt avautuvat 16. päivä tammikuuta.

Valokuvakeskus Peri etsii toiminnanjohtajaa: Toiminnanjohtaja vastaa yhdistyksen toiminnasta ja sen kehittämisestä yhdessä Peri ry:n hallituksen kanssa. Toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluvat yleisen hallinnon lisäksi mm. näyttelyiden ja niiden oheistapahtumien järjestäminen, viestintä ja markkinointi, projektitoiminnan koordinointi ja jäsentoiminnan järjestäminen. Toiminnanjohtaja toimii myös näyttelyassistentin esimiehenä. Tehtävä on aluksi määräaikainen (12kk).

Valokuvakeskus Peri ry (per. 1990) toimii alueellisena valokuvakeskuksena tehden tunnetuksi ja edistäen valokuvakulttuuria Varsinais-Suomessa.

Muistutus: Osallistuminen Vuoden Luontokuva 2013 -kilpailuun päättyy 18.1.2012 28.1.2013 (jättöpäivää on lykätty 28.1.2013 asti).

Vuoden Luontokuva -kilpailun järjestää Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry, nyt 33. kerran. Pohjoismaiden suurimman luontokuvakilpailun tavoitteena on kertoa suomalaisen luonnon moni-ilmeisyydestä, sen näkymistä ja tapahtumista sekä kuvaajien luonnossa kokemista elämyksistä ja oivalluksista.

Vuoden Luontokuva on visuaalisesti näyttävä valokuva, joka osoittaa valokuvaamisen taitoa ja jonka keskeisenä sanomana on suomalainen luonto. Arvostelussa kiinnitetään huomiota myös ilmaisuun ja luovuuteen.

Kilpailuun voi osallistua vain osallistujan itsensä Suomessa 1.1.2011 – 31.12.2012 kuvaamilla luontokuvilla.

Kilpailukuvien viimeinen jättöpäivä on siis tänä vuonna 28.1.2013.

Vuoden Luontokuva 2013 -kilpailussa on kahdeksan yksittäiskuvien sarjaa, joista kustakin valitaan yksi sarjavoittaja. Näistä sarjavoittajista yksi palkitaan Vuoden Luontokuva 2013 -pääpalkinnolla.

Kilpailussa palkitaan lisäksi enintään 32 yksittäiskuvaa kunniamaininnalla. Nämä enintään 40 palkittua kuvaa muodostavat vuoden ajan ympäri Suomea kiertävän Vuoden Luontokuvat 2013 -näyttelykokonaisuuden. Kilpailussa jaettavien palkintojen ja palkkioiden yhteisarvo on yli 20 000 €.

  • Pääpalkinto 5 000 €
  • Sarjavoittajat á 750 €.
  • Yleisön Suosikkikuva -äänestyksen voittaja 500 €.
  • Vuoden Luontokuvat 2013 -näyttelykokonaisuuteen valitut kuvat palkitaan kunniakirjalla.
  • Kilpailussa voidaan jakaa myös muita palkintoja/erikoispalkintoja.

Lue tarkemmat säännöt kilpailun sivuilta.

randomfire.fierymill.net: Lahjoitusten keräämistä kilpailun varjolla: tapaus Metsästysmuseo. Suomen Metsästysmuseo on käynnistänyt valokuvakilpailun Nuuskuja, “jonka tarkoituksena on kerätä ja tallentaa noutajakoirien metsästyskuvia Metsästysmuseon arkistoon.”

Digicamera.netin Foorumilta:

Taskumuro, Testissä Nokia Lumia 820. Suomessa myyntiin 10.1.2013. 480 x 800, 4.3 tuumaa. Lumia 820:n pääkamera sijaitsee takakuoren yläosassa mustassa kehyksessä, jonka yhteydestä löytyy myös kaksois-LED-salama sekä Carl Zeiss -teksti. Kamerakennon tarkkuus on kahdeksan megapikseliä (kuvakoko 3264 x 2448 & 3552 x 2000) ja se on varustettu automaattitarkennuksella, jonka pienin tarkennusetäisyys on 10 cm. Kamerassa käytetään Carl Zeiss Tessar -optiikkaa, jonka kinovastaava polttoväli on 26 mm ja f-arvo 2.2. Videokuvaus onnistuu 1080p-tarkkuudella ja 30 FPS:n nopeudella.

  • Lumia 820:n kameran kuvanlaatu kahdeksan megapikselin luokassa keskivertoa parempaa, mutta ei aivan kärjen tasolla. Hyvässä valaistuksessa kuvat ovat varsin teräviä, vaikkakin pientä sumenemista reunoja kohden on havaittavissa.

ess.fi: Poliisioperaatio vaarantui amatöörikuvaajien takia
Rikoskomisario Jouni Takala Päijät-Hämeen poliisista kertoo, että ihmiset pysäyttelivät autojaan jopa keskelle ajokaistoja ottaakseen kuvia kännykkäkameroillaan.

Canonilta uutta.

Fujilta uutta.

Panasonicilta uutta.

Nikonilta uutta.

Olympukselta uutta.

Pentaxilta uutta.

Sonylta uutta.

Samsungilta uutta.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

The Online Photographer, Guest Post: Why Do You Photograph?* Nii-in. Miksi?

Thephotoargus.com, Using Various Lighting Equipment In Your Digital Photography.

 

07.01.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Fin.afterdawn.com, Testissä Android-pokkari Samsung Galaxy Camera. Samsung Galaxy Camera on elektroniikkayhtiön viimeisimpiä innovaatioita – kamera, jossa on älypuhelimesta tuttu käyttöjärjestelmä sen liki kaikkine ominaisuuksineen. Perinteisiä puheluita laitteella ei kuitenkaan voi tehdä, vaikkakin nettipuhelut kyllä onnistuvat sopivalla ohjelmalla.

  • Hintansa puolesta kamera on kuitenkin ehkä aika tyyris, laitteen hinta suomessa pyörii tällä hetkellä selkeästi 500 euron paremmalla puolella, jopa lähellä 600.
  • Hyvää: Muotoilu, käyttöliittymä, sovellusten määrä, toimintojen määrä, näyttö, kuvanvakain, salama.
  • Huonoa: Nopeat tilanteet, hinta(?).

Las Vegas, vuosittaiset CES-messut (Consumer Electronics Show) Las Vegasissa 8.1.2013 - 11.1.2013. Julkistuksia tulossa lähipäivinä. Vaikkapa Nikonilta huomenna...

Photo.net, foorumi.

The Atlantic, In Focus, A Look Inside North Korea. 38 kuvaa.

The Atlantic, In Focus, New Year's Celebrations Around the World. 33 kuvaa.

The Atlantic, In Focus, Animals in the News. 37 kuvaa.

Fotocommunity.com, Arno Rafael Minkkinen, Helsinki Bus Station Theory: Finding Your Own Vision in photography. (via Light Scrape).

The digital camera, the D-SLR, has become the new tool for lens based professionals and artists almost overnight. Everywhere. We all have them now. But the pictures have not changed. Nor have the ground rules for making them.

There is a bus station in Helsinki I want to introduce you to, a bus station just next to Eliel Saarinen’s famous train station. Surrounded by Jugenstil architectural gems like the National Theater and the National Art Museum, the bus station makes a cool backdrop for Magnum wannabees armed with D-SLRs and vintage Leica’s.

But getting back to the bus station and what makes it famous, at least among the students I teach at UMass Lowell, the University of Art & Design Helsinki, École d’Art Appliqués in Lausanne, or the many workshops I give in Tuscany, Maine and Santa Fe, is the metaphor it offers students and professionals alike for creative continuity in a life-long journey in photography, the metaphor it provides to young artists seeking to discover their own unique vision one day.

(STAY ON THE BUS is excerpted from the commencement speech at delivered at the New England School of Photography in June 2004).

Petapixel.com.

Digitalcameraworld.com.

Earthboundlight.com, New Years Resolutions for Photographers (Updated). 6.1.2013. Uudenvuoden lupauksia.

ePhotozine.com, Tips On Photographing Lakes And Rivers In Winter.

Pixiq.com, Macro Stacking - Face-to-Face With A Micro Beast. Makrokuviin syväterävyyttä.

Cameralabs.com, Nikon 70-200mm f4G VR review. Vaihtoehto Nikonin kalliimmalle AF-S 70-200/2.8G ED VR -objektiiville. Täyskennoiselle. Kuvanvakaaja. Paino 850g. Lähin tarkennus 1m. Filtterikierre 67mm. Jalustapanta pitää ostaa erikseen, 160 euroa. Säänkestävä. Kuvanlaatu erinomainen, jo täydellä aukolla. Jonkin verran värivirhettä. Aukolla f4.0 taustaa ei saa aina riittävästi blurrattua (syväterävyys). Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 1.300 euroa.

Lensrentals.com, A Peek Inside the Canon 24-70 f/4 IS.

Luminous Landscape, Canon SX50 HS Review. Oh No, Not Another Superzoom! Syyskuussa 2012 julkistettu Photokinassa. Ensimmäisen kuukauden aikana USA:n hinta laski 20%. Ensimmäinen super-zoom, jossa kohtuullinen kuvanlaatu polttovälin molemmissa ääripäissä. Lisäksi kohtuullinen kuvanlaatu ISO 1600 asti. 12 megapikseliä, 24 - 1200 mm, 50-kertainen zoom. Aukko f/3.4 - f/6.5. Kääntyvä lcd-näyttö, elektroninen etsin (ei hyvä). RAW. Video 1920 x 1080P/24. Sisäisen salama, myös ulkoinen salama.

Digital Photography School, ColorTime Out Photoshops Photoshop On Mobile. iOS-ohjelma. Syrjäytti kirjoittajalla ilmaisen Photoshop Expressin. Värien säätämiseen. ColorTime Out on ilmainen.

Photo.net, NewerTech Power2U USB Outlet Review. Kaksi USB-porttia lataukseen. Suomessa ei tämän sähkölaitteen "asennusta" saa maallikko tehdä.

 

06.01.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Työ- ja elinkeintotoimisto, Kuvankäsittelijä, Seven Gear Finland. Etsitään osaavaa henkilöä tekemään pieniä ja isompia graafisia töitä, kuten nettibannereita, fb-bannereita ja mainoksia. Kuvat ostetaan kuvatoimistoista ja työt ovat pääosin pieniä tekstin lisäyksiä ja koon säätämisiä. Lisäksi olisi hyvä, jos hakijalla on silmää ja osaamista graafiselle piirtämiselle. Mm. skeittilautojen pohjadesignit, logot sekä luontoaiheiset T-Paita- ja asuste-designit. Työssä ei ole työaikaa ja voit tehdä töitä kotona. Sopii erinomaisesti lisäansioksi opiskelijalle tai toiseksi työksi.

Palkkaus Sopimuksen ja työmäärän mukaan
Työkokemus ei lainkaan - 1v
Työ alkaa 20.01.2013
Työaika muu osa-aikatyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 17.01.2013 klo 16:00

("Sopii erinomaisesti lisäansioksi opiskelijalle tai toiseksi työksi."...antaako tämä vinkkejä esim. palkkatasosta...)

Mobiili.fi, Nokian blogi: tässä vuoden 2012 parhaat Lumia-sovellukset. Yhteensä esille on päässyt vain neljä sovellusta, joten valinta vaikuttaisi olleen varsin tiukkaa. Mukana on kaksi peliä ja ja kaksi muuta sovellusta.

Photo.net, foorumi.

The Online Photographer, Can I Change My Choice? Mike Johston vaihtaa Vuoden 2012 Kirja -valintaansa, kun saa eteensä suomalaisen valokuvaajan kirjan. Ja mikähän on kirja ja kukahan on kuvaaja? Amazon ilmoittaa, että kirja on loppuunmyyty.

- (alla kertaus Digicamera.netin uutisista 16.9.2010).
Pentti Sammallahti: Retrospektiivi
20.2.2011 asti

Kuva: Pentti Sammallahti

Suomen valokuvataiteen museo suorastaan hemmottelee syysnäyttelyllään klassisen mustavalkokuvauksen ystäviä. Pentti Sammallahden retrospektiivi tarjoaa katsottavaksi huikaisevan määrän kuvia – kaikkiaan yli 300 vedosta noin 50 vuoden ajalta. Sammallahti tunnetaan pienistä mustavalkoisista vedoksistaan, mutta nyt mukana on myös suurempaa formaattia ja joukko värikuvia. Yksittäisten kuvien lisäksi esillä on laajoja kuvasarjoja. Sammallahti matkustaa paljon, ja näyttelykuvatkin ovat eri puolilta maailmaa. Aiheensa hän löytää niin kaupungista kuin maaseudultakin. Tavallisimmin kuvattavaksi valikoituu maisema tai ihmisten ja eläinten hiljainen elämänmeno. Kohteitaan Sammallahti tarkkailee paneutuen ja kiirehtimättä.

Teosten suuresta määrästä huolimatta väsymys ei pääse tässä näyttelyssä kovin helposti yllättämään, sillä Sammallahden lumovoimainen maailma vie katsojan mennessään. Teokset ovat hiljaisia ja ajattomia, usein lempeän huumorin sävyttämiä. Sammallahti ei juuri kuvaa auringossa, vaan kuvien rikas ja hienovarainen sävymaailma syntyy usvaisissa, sumuisissa tai sadetta tihkuvissa sääolosuhteissa taikka tasaisen harmaalla pilvipoudalla.

Sammallahti on ensimmäisiä suomalaisia valokuvaajia, joka on tehnyt elämäntyönsä valokuvataiteilijana. Hän on saanut moneen kertaan valokuvataiteen valtionpalkinnon. Kansainvälisesti hän on tunnetuimpia suomalaisia valokuvaajia.

Sammallahti opetti pitkään Taideteollisessa korkeakoulussa, jossa hän kehitti työryhmineen valokuvien laadukkaan vedostamisen ja painamisen kulttuurin. Näyttelyssä on esillä hänen alkuperäisvedoksiaan sekä painettuja kuvasalkkuja.

Linkkejä:

Digitalcameraworld.com.

Petapixel.com, Japanese Truck Driver Photographs the Front Lines in Syria as a “War Tourist”. Turisti sotakuvaajana.

Digital Photography School, How To Create a Motion Blur Effect in Photoshop. Kuvaruutukaappaukset Photoshopista.

Phototodo.com, Studio Lighting Setups for Portrait Photography. Kuvat eivät inspiroi, mutta tekniikka lienee kohdallaan.

Thom Hogan, Sansmirror.com, Mirrorless Versus the World. Peilittömien kuvanlaatu vs. muu maailma.

Stevehuffphoto.com, Gear Acquisition Syndrome…Fighting the addiction by Emil Cobarrubia. Joissakin maissa kameroiden palauttaminen kauppaan on helppoa. Nikon D800. Leica X1. Olympus OMD EM5. Fuji X100. Fuji X-Pro 1. Fuji X-E1.

Slrlounge.com, 10 Beginner Photographer Mistakes | Diana’s Thursday Thoughts. Ihan käytännön kuvaustilanteisiin, potretti.

ePhotozine.com, Tips On Shooting Landscapes.

Photigy.com, Fisheye lens: creative tool or a joke? How to shoot eye-catching portraits and lifestyle with it. Mitä kalansilmällä voi tehdä.

What Blog is This?

Pcworld.com, Four Facebook privacy settings for the new year.

 

05.01.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Tekniikan Maailma, Samsungilta uusi järjestelmäkamera ja siihen 3D-objektiivi. Samsung NX300 perustuu aps-c-kokoiseen 20,3 megapikselin cmos-kennoon. Kenno mahdollistaa vaiheentunnistusta ja kontrastimittausta yhdistävän hybriditarkennuksen. Aiempien mallien tapaan NX300 tukee wlan-yhteyksiä.

  • Samsung NX300 tulee kauppoihin huhtikuussa. Runko ja 18-55 mm:n perus-zoom maksavat 880 euroa.

Verkkouutiset.fi, SDP:n lehti kuvankäsitteli presidentin tarjoamaan tikkaria. Perjantain Demokraatti-lehti 4.1.2013 on kuvittanut etusivunsa kuvankäsittelyllä, jossa tasavallan presidentti näyttää tarjoavan tikkukaramellia.

  • 123rf.com, Stock Photo - Corporate Incentive Program. Demokraatti-lehti on SDP:n oma lehti. Stokkikuvatoimistosta napattuun kuvaan on vaihdettu Niinistön pää. Ovatkohan Demokraatti-lehden oikeudet kunnossa? Onko kuva ostettu ja jos onkin ostettu, niin salliiko mahdollinen lisenssi kuvamuokkauksen?
  • (ja eikös uutiskuvissa kuvien manipulointi ollut kiellettyä?)

Mika Sipura, Mahdollisuudet, 4.1.2013. Minulle valokuvaaminen oli vielä kolmekymppisenäkin turhauttavaa, sillä tunsin olevani filmirullan postittajana vain osa konetta, eikä pimiölutraaminenkaan innostanut. Nyt viisivuotias Otso katsoo tuloksen näytöltä, analysoi puutteet, ja yrittää heti uudelleen. Eilen hän kysyi, auttaisiko jalusta pitämään kameran paremmin paikallaan. Tunti myöhemmin Ixus oli kököttänyt jo kolmen jalustan päässä.

Kari Kuukka, 2013 – Wish for a Moment of Clarity, 4.1.2013. Lainauksena ystävän tarina Facebookista, yhdeksän vuotta vanha tytär, oppimisvaikeuksia ja puhevaikeuksia.

Tim Kiukas, Skin Retouching Tutorial, 29.11.2012. Paljoa tämän yksinkertaisemmaksi ihon parantaminen ei enää voi mennä, kolme vaihetta.

Suomen freelance-journalistit ry, Arvonlisävero nousee, 4.1.2013. Arvonlisävero peritään alvillisesta myynnistä toimeksiantajalta ja tilitetään kuukausittain valtiolle. Alvillisuus ratkeaa sen mukaan, mitä free on myymässä. Freen toimintamuodolla ei ole merkitystä arvonlisäverollisuuteen. Näin ollen myös free-verokorttilainen voi olla verovelvollinen.

Photo.net, foorumi.

The Wall Street Journal, Photos of the Year 2012. 88 kuvaa.

Digitalcameraworld.com.

Thephotoargus.com, 17 Amazing Photographs of Power.

Pixiq.com, Top Photo Contests for 2013. 21 kuvakilpailua.

Petapixel.com.

Popular Photography, How Is Ultra-High-Resolution Video Capture Changing Photography? Still-kuvia videosta.

ePhotozine.com, How to Photograph Silhouettes This Winter.

Bestappsite.com, Terry White, The 100 Best Apps of 2012. Luokat: Business, Catalogs, Education, Entertainment, Finance, Food & Drink, Games, Health & Fitness, Lifestyle, Music, Navigation, News, Photo & Video, Productivity, Reference, Social Networking, Sports, Travel, Utilities.

Huffingtonpost.com, Funny Photoshop Fails Of 2012. 13 kuvaa.

Neil Gaudet, What's in Store for 2013? 13 kohtaa.

Lensrentals.com, Canon 24-70 f/4 IS Resolution Tests. Myös vaihtoehdot esitelllään, vertailuja. Ja kyse on terävyydestä. Ihan hyvä objektiivi, mutta... (hinta).

Fotosidan.se, Minitest: Dubbelt så snabbt med usb 3. USB 3 -kortinlukija kokeiltavana. Hinta 350 Skr, 41 euroa.

 

04.01.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Kari Kuukka, Two Hills Tournament… 2.1.2013. As you might know, it is called Four Hills Tournament (Vierschanzentournee)… but to me it became only two. Finland has been doing a record low – yesterday three out of four jumpers left for Finland because of their poor performance. Kind of discouraging… and not much to do as a photographer for the rest of the tour.

Pallopanoraamablogi, Viime vuoden kuvat tilastoina, 1.1.2013. Annoin äsken rouskuttaa Exifstatistics-nimisen ohjelman läpi kaikki vuonna 2012 kuvatut kuvat, liki 13 tuhatta tiedostoa eli aika vähän loppujen lopuksi.

Yle.fi, Älä hävitä vanhoja kuvia. Kysy ammatti-ihmiseltä ennen kuin viet vanhoja valokuvia kaatopaikalle, neuvoo kuva-arkiston hoitaja Suvi Harju Lapin maakuntamuseosta. Perikunnan vintillä saattaa olla museoita kiinnostavia kuva-aarteita. Museoiden kiinnostuksen kohteet vaihtelevat: Rovaniemellä on menossa projekti, jolla kerätään materiaalia saksalaisten ajasta. Myös Petsamoon liittyvä materiaali ja Lapin matkamuistot kiinnostavat.

Tuija Aalto, Tuhat sanaa, Kasvojentunnistus, hyvä renki. 4.1.2012. Kasvojen tunnistus on näppärä piirre oman tietokoneen kuva-arkistossa, kun haluaa nopeasti selata ja järjestää ison määrän digikuvia henkilöittäin.

Suomen Ammattikuvaajat ry, Tammikuun kuvaaja 2013. Tarja Antinaho on työskennellyt Tamperelaisessa valokuvaamo Studio Amandassa vuodesta 2003.

Suomen freelance-journalistit ry, Bloggaajan sopimuspohja. Mallisopimuspohja, jota voi käyttää apuna neuvoteltaessa blogin julkaisemisesta. Viimeaikoina lehtitalot ovat houkutelleet bloggaajia linkittämään blogejaan omille verkkosivustoilleen. Kannattaa olla tarkkana, mihin hintaan ja millaisilla ehdoilla työtä tehdään.

Tapsan tablettitariointa, Sähläämistä reitittimien kanssa, 3.1.2013. Minulla on kotona kaapelimodeemi ja 110 megabitin internetliittymä. Jos yhteyttä käyttää langallisesti, pääsee melkein täyteen nopeuteen. Nykyisin olen käyttänyt internetiä vain langattomasti ja silloin nopeudet putoavat huomattavasti.

Macmaa.com.

  • Mac mini – matalin kynnys Mac-maailmaan, 2.1.2013. Testit. Mac minin suuri viehätys on sen edullinen hinta. Ensimmäistä konetta hankkivan tulee kuitenkin varautua lisälaskuun, sillä paketissa ei ole mukana näppäimistöä ja hiirtä. Luonnollisesti myös näyttö on hankittava erikseen, jos sellaista ei vielä löydy.
  • iPhonen näyttö vaihtuu jälleen, 3.1.2013. Uutiset. Ilmeisesti Apple ei halua jatkaa in-cell näyttöjen käyttöä uudessa iPhonessa, sillä nyt valmistaja on huhujen perusteella testaamassa uutta touch-on tekniikkaan perustuvia näyttöjä. Tekniikka mahdollistaa ohuet näytöt taaten luotettavan kosketuspinnan.

Tietokone.fi, ”iPhone 5S – kaksi suurta uudistusta”. Apple saattaa tehdä kaksikin merkittävää uudistusta seuraavaan iPhone-puhelinten sukupolveen, kertovat analyytikon lähteet. iPhone saattaa tulla myyntiin eri väreissä ja uudenlaisissa kokoluokissa.

  • Lähteiden mukaan Apple julkistaisi seuraavan iPhonen tänä vuonna tavallista aiemmin. Puhelin esiteltäisiin mahdollisesti kesäkuussa.

Helsingin Uutiset, Kuvauskopterimies: ”Naapurit tietävät jo, etten vakoile heitä”. Sur-rur-rur. HD-videokameralla varustettu multiroottorihelikopteri leijuu kattojen tasolla pientalokorttelissa Vantaalla. Uusin kopteri on tuonut hänelle 5 000 euron kulut. Enimmillään 100 kilometrin tuntivauhtia etenevän vempeleen akku kestää seitsemisen minuuttia.

– Olen tehnyt ilmakuvakeikkoja vuoden, toistaiseksi ne voi laskea kahden käden sormilla.

Kaleva.fi, Miestä syytetään naapureidensa salakatselusta. Haukiputaalaismies sai torstaina rikostuomion naapurinsa salakatselusta. Vuonna 1965 syntynyt mies kuvasi teknisellä laitteella kotirauhan suojaamassa paikassa olleita henkilöitä Haukiputaalla heinäkuussa 2011. Hän otti kameralla valokuvia kaksi eri kertaa naapureistaan, jotka olivat omakotitalonsa pihalla.

Tietokone.fi, Käytä Android-sovelluksia tietokoneella. BlueStacks App Player Beta 1. BlueStacks App Playerilla joitakin Android-sovelluksia voi kokeilla helposti suoraan Macissa tai Windows-tietokoneessa. Freeware.

Photo.net, foorumi.

Digital Outback Photo, Our Top 15 Images from 2012.

Featureshoot.com.

Digitalcameraworld.com.

Diyphotography.net, Understanding Metering, Part One: Introduction by Ming Thein. Kameran valotuksesta ja miten se määräytyy.

The Online Photographer, TOP Camera of the Year 2012. Neljä ehdokasta.

Petapixel.com.

(kertaus) Popular Photography, Website Helps Recover a Nikon D3 Using EXIF Data. Kuvan exif-tiedoista voi löytyä kameran sarjanumero. Pari palvelua käy jatkuvasti läpi netistä löytyviä kuvia, kerää sarjanumeroita. Tätä kautta voi löytää varastetun kameransa.

Digital Photography School, Combining Rules of Composition to Improve Your Landscape.

ePhotozine.com, 10 Top Transport Photographs.

Dpreview.com, Samsung announces NX300 - 3D-capable 20MP mirrorless camera. Peilitön, APS-C kenno, kroppikerroin 1.5x. 20 megapikseliä. Näytön koko on kasvanut, kosketusnäyttö 3.3 tuumaa, pystytasossa kääntyvä, 768.000 pistettä, 800 x 480 (aiemmin 640 x 480), kuvasuhde 16:9. Paino 280g. Nopeampi prosessori, yhdeksän kuvaa sekunnissa. 1080p video 60 kuvaa sekunnissa. Wi-Fi päivitetty, yhteyden ottaminen pitäisi olla helpompaa ja yksinkertaisempaa. 3D-versio 45mm F1.8 NX -objektiivista, $499, tavallinen versio $299.

ePhotozine.com, Nissin MG8000 Extreme Flash Gun For Canon And Nikon. Ensimmäistä kertaa esiteltiin maaliskuussa 2012. Yli 1.000 väläystä, ei kuumene eikä salaman teho vähene. Ensimmäiset 200 väläystä kolmen sekunnin välein. Ohjeluku 60. Kääntyvä värillinen lcd-näyttö. Täysi tuki langaton TTL. Paino 400g. Canon (E-TTL, E-TTL II). Nikon (i-TTL). £545.40, 672 euroa.

Kamera & Bild, Pimp your ride. Erilaisia valokuvaajien autoja. Työvälineitä.

 

03.01.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Helsingin Uutiset, Harkitse ennen kuin jaat epäillyn tai uhrin kuvaa Facebookissa. Mitä tavallisen Facebookin käyttäjän olisi sitten huomioitava levittäessään kuvia esimerkiksi rikoksista epäillyistä? Oikeusjuttuja tapauksista, joissa kuvia on luvattomasti levitetty, ei Suomessa ole toistaiseksi käyty. Mitä pitäisi huomioida, jos näin kävisi?

Tietokone.fi, Hyökkäyksiä Internet Explorer -selaimeen – pikakorjaus netissä. Hyökkääjien käyttämä turva-aukko löytyy Internet Explorer -selaimen versioista 6, 7 ja 8. Uudemmat versiot 9 ja 10 eivät ole haavoittuvia.

Tietoviikko.fi, Uusia standardeja, hidasta selaamista - näin netti muuttuu vuonna 2013. ...Tähän asti kuvat ovat olleet netissä pieniä. Kun Applen Retina-näytöt ja muut tarkat näytöt yleistyvät, pienet kuvat näyttävät onnettomilta. Yhtälö on vaikea, koska mobiilikäytön vuoksi nettisivujen on latauduttava nopeasti, ja suuret kuvat hidastavat latautumista olennaisesti.

...Ratkaisu ongelmaan on sopeutuva kuva, joka mukautuu erikseen kullekin laitteelle. Ratkaisuun on olemassa kaksi vaihtoehtoista standardia, srcset- ja kuvalementtistandardi. Kumpi niistä yleistyy, selviää ensi vuonna.

Mobiili.fi, Tabletti tappoi miniläppärin. DigiTimes kertoo, että viimeisinä laitevalmistajina Asus ja Acer ovat lopettamassa miniläppäreiden myynnin, kun niiden nykyiset varastot loppuvat.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School, How I Shot & Edited – The White Infinity Setup. Potrettikuva, koko vartalo, täysin valkoinen tausta.

Petapixel.com.

Luminous Landscape, Alain Briot, Using Color Harmonies in Photography.

IR, The top 5 most amazing satellite images of earth in 2012.

Popular Photography.

Pixiq.com, Photographing Flowing Water In Landscape Photography. Ohjeita virtaavan veden kuvaamiseen.

ePhotozine.com, Photographing Black & White Landscapes.

Dpreview.com Connect, 2012: The year in mobile photography. Paljon tapahtui. Paljon raportoitavaa.

IR, Toshiba still betting on CompactFlash, launches three ‘record-breaking’ CF cards.

Fotosidan.se, Idag startar Fågelfoto-SM. Ei Suomen mestaruuskilpailut vaan Ruotsin mestaruuskilpailut. Laji on vähän erikoisempi. Hurja tavoite, joka arkipäivä pitää kuvata uusi lintulaji (tietyssä järjestyksessä, järjestys etukäteen tiedossa). 12 lintukuvaajaa, vuoden kestävä haaste.

 

02.01.2013   (linkki)

Digiamera.netin Foorumilta:

Blipfoto.com, nadarsander 2000, Sunday 30 December 2012: Here it is. My exhibition at Rosfoto. Jussi Aalto.

Mikael Rantalainen, Helsingin uudenvuodenjuhla Senaatintorilla, 1.1.2013. Eilen oli Helsingin kaupungin järjestämä Senaatintorin uudenvuodenjuhla. Juhlan juonsivat Sanna Stellan ja Sami Hedberg.

Jariharjula.com.

  • Minolta MD 200mm f4 ja Olympus OM-D, 1.1.2013. Saisiko m4/3-systeemille pitkää putkea halvalla esimerkiksi satunnaiseen lintukuvaamiseen? Kokeilin Minolta MD 200mm f4 -putkea Novoflexin sovitteella Olympuksen OM-D E-M5 rungossa nähdäkseni mihin tällaisella yhdistelmällä pystyy.
  • HLD-6 Lisäkahva Olympus OM-D:ssä, 28.12.2013. Olympus OM-D E-M5:n kanssa esiteltiin myös kameraan sopiva kaksiosainen lisä-/pystykuvauskahva.
  • Olympus FL-300R pikkusalama testissä, 24.12.2012. Kokeilin Olympuksen uutta pikkusalamaa OM-D:n kanssa. Olympuksen rungoillahan voi ohjata langattomasti kaikkia R-merkinnällä varustettuja Olympuksen salamavaloja.

Remonen.fi, Bitit paperille, osa 3. 1.1.2013. The Art of Printing Photos on Your Epson Printer. Kolmas ja viimeinen osa kirjoitussarjasta. Kunnon valokuvatulostimen hankinnan jälkeen piti opetella tulostamaan ja lähdin ratkomaan ongelmaa hankkimalla muutaman aihetta käsittelevän oppaan.

HS, Maailman uutisvuosi kuvina. 27 kuvaa.

Savon Sanomat, Viinilaseja ei saanut kuvata. Ahmon koululla Siilinjärvellä järjestettyyn tilaisuuteen ei ollut laitettu kutsua medialle, vaikka järjestäjät olivat toki kutsuneet juhlaan joitakin toimittajia yksityishenkilöinä. Juuri muuta kuin kättelyä, jäykkiä poseerauksia sekä taustalla soittavaa orkesteria lehtikuvaajallamme Aake Roinisella ei ollut mahdollisuuttakaan valokuvata, sillä meitä oli etukäteen kielletty kuvaamasta ihmisiä viinilasi kädessä.

Macmaa.com, Softavinkit.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Shutterfinger, New Year’s Dump. Kuvien karsintaa.

Petapixel.com.

ePhotozine.com.

Pixiq.com, Remain Relevant as a Studio Portraitist. Muutama kysymys ja vastauskin.

Diyphotography.net, Top Five Camera Hacks Of 2012.

Digital Photography School, 7 Elements of Photography We Can Learn From The Hobbit. Elokuvasta vinkkiä valokuvaan.

Kamera & Bild, Test: Sony A37/A57 - Enkelhet för alla. Maaliskuussa 2012 julkistettu. 16 megapikseliä, aps-c -kenno. Kiinteä puoliläpäisevä peili (saatu runko pienemmäksi). Elektroninen etsin. Kuvanlaatu molemmissa sama. Sony A37 arvosana 7. Sony A57 arvosana 7.3.

 

01.01.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Vesa Koivunen, Paska vuosi, mutta tulipahan lusittua! 1.1.2013. Vuosi 2012 on takana, eikä sieltä jäänyt kauheasti hyviä asioita mieleen. Osaan niistä olisin voinut itse vaikuttaa, mutta paljolti tapahtui sellaista, johon ei minunkaan mahtini yllä. Yksi niistä on keväinen sairauskohtaus, joka vaikutti koko loppuvuoteen. Ehkä koko loppuelämääni.

  • Samalla kun ramppasin Hesarin keikoilla, jäivät muut asiakkaat hoitamatta. Ja mikä ikävintä, uusien asiakkaiden hankkiminen unohtui aivan kokonaan.
  • Tähän liittyy myös se, että tulen kouluttamaan tänä vuonna enemmän kuin ennen. Minua on jo nyt kysytty useampaan kouluun ja juttuun mukaan ja olen osaan lupautunut. Aikomuksenani on myös järjestää muutama isompi työpaja sekä pari pienempää keskustelutilaisuutta.
  • Ammatillisesti tämän vuoden isoimmista asioista tulee olemaan uusi studiomme. Aloitamme toimintamme helmikuun alussa ja jo nyt tilauksia on saatu sisään. Tämä on yksi projekteistamme, jolla tähtäämme yrityksemme jatkuvuuteen, kun kuvajournalismi saavuttaa tiensä pään

Peter Forsgård, Ennustuksia ja ajatuksia valokuvauksesta vuonna 2013, 31.12.2012. Taas on se aika vuodesta kun vanha vuosi väistyy ja uusi astuu esiin. Tapani mukaan olen vuoden vaihteessa blogannut hiukan menneestä vuodesta ja ennustellut mitä uusi vuosi tuo tullessaan.

Yle.fi, Onnistunut ilotulituskuva ikuistetaan tukevilta jaloilta. Valokuvausharrastaja antaa omat vinkkinsä ilotulituksen ikuistamiseen erilaisilla kameroilla.

Yle.fi, Kuvakooste uudenvuodenjuhlinnasta maailmalla.

Yle.fi, Sata kuvaa säästä - Vuoden 2012 sykähdyttävimmät otokset.

Verteksi.net, Asus Nexus 7 -tabletti tarjoaa paljon pienessä koossa, 31.12.2012. Vähän pitempi artikkeli. 32GB 3G-malli maksoi 329.90 euroa.

Photo.net, foorumi.

Americanphotomag.com, 2012's Best Photojournalism. 25 kuvaa.

Dpreview.com, Best Camera of 2012: And the Winner is... Lukijoiden äänestys. Kolmas sija: Canon EOS 5D Mark III. Toinen sija: Nikon D800 / D800E. Ensimmäinen sija: ...

Digital Photography School.

Petapixel.com.

Popular Photography.

Ming Thein, Photographic resolutions for the new year. Kohta 1. Shoot less.

Digitalcameraworld.com, 9 creative photo ideas to try in January 2013.

Pixiq.com, The 2012 round-up. Mitä viime vuonna tapahtui.

Strobist, My Visit With DigitalRev, or, What's Kai Wong Really Like? David Hobby Hong Kongissa, DigitalRev:in vieraana.

Sansmirror.com ( Thom Hogan).

Eoshd.com, EOSHD’s top 5 cameras of 2012.

Macworld.com, 2012 in review: Macworld's top stories.

Dpreview.com Connect, Creative resolutions for the New Year. Uudenvuodenlupauksia.

ePhotozine.com, Sigma 35mm f/1.4 DG HSM Lens Review. Syyskuussa 2012 julkistettu. Täyskennoiselle. Ensimmäinen objektiivi Sigman uutta 'Art'-sarjaa. Paino n. 660g, aavistuksen painavampi kuin Canon/Nikon. 67mm filtterikierre. Vastavalosuoja. Äänetön ja nopea tarkennus. Lähin tarkennus 30cm. Täydellä aukolla f/1.4 keskellä terävä, f/2 reunoiltakin terävä. Paras laatu f/4 - f/5.6. Ei värivirhettä. Nurkat tummuvat täydellä aukolla. Harvinaisen vähän tynnyrivääristymää. Ei sääsuojausta. Kilpailijoita jonkin verran halvempi. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen hinta on n. 800 euroa.

DCRP, Nikon Coolpix S800c Review. Tämä jäi viimeiseksi arvioksi, Jeff Keller siirtyy Dpreview.com:iin. DCRP-sivusto aloitti 1997. Nikon on toinen kamera, jossa pyörii Android (Samsung Galaxy:ssa on myös Android). Androidin avulla kuvat voi lähettää suoraan nettiin. Nikon Coolpix S800c, 16 megapikseliä, 10-kertainen zoom, 25-250mm. F3.2 - 5.8. 3.5 tuuman kosketusnäyttö, 819.000 pistettä. 1080/30p video. 40-sivuinen manuaali, täysmanuaali pdf-muodossa. Akut kestävät 140 kuvan ottamisen (Wi-Fi ei päällä!). Ei käsisäätöjä, vain valkotasapainoa voi säätää. Käynnistys vie aikaa 1.8 sekuntia. Jos kameraa ei ole vähään aikaan käytetty, pitää odottaa puolisen minuuttia Androidin käynnistymistä. Kuvanlaatu on keskinkertainen. Tarkennus nopea, kuvia voi ottaa peräkkäin ripeästi. Videoidessa voi zoomata, jatkuva tarkennus, kuvanvakain, stereo. Suomen Nikon. Suomen hinta on 350 euroa.

 

 

Joulukuun 2012 uutiset

Lähetä uutisvinkki:


Matti Harju

 

Armi Hölttö (näyttelyt, kilpailut, tapahtumat)

 

| sivun alkuun | Kaikki uutiset |

 

 


Hae Google:sta

Uutiset