Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 

Elokuu 2012

31.08.2012   (linkki)

Photobook Show Suomen Valokuvataiteen museossa 31.8.-2.9.2012.

William Sadowskin ja Kevin Beckin vuonna 2011 perustaman Photobook Show:n toiminnan keskiössä ovat taiteilijalähtöiset omakustanteet ja itse tehdyt julkaisut. Photobook Show järjestää vuodessa useita valokuvakirjanäyttelyitä, sekä pyrkii lisäämään valokuvakirjojen yleistä näkyvyyttä keskustelutilaisuuksien ja työpajoja avulla.

Sadowski ja Beck ovat yhteistyössä Johannes Romppasen kanssa luoneet kaksijakoisen kokonaisuuden, joka esitettiin kaksi viikkoa sitten Brightonissa ja nyt Helsingissä.

Kahden kuukauden kansainvälisen avoimen haun jälkeen näyttelyihin on valikoitunut yli sadan kirjan kokonaisuus.

Photobook Show toimii myös valokuvakirja-arkistona netissä. Sadowski ja Beck haluavat kuitenkin muistuttaa, että näyttelyiden tarkoituksena on tarjota yleisölle mahdollisuus tutustua valokuvakirjoihin käsin tuntemalla ja selaamalla.

  • D Book Show 31.8.-2.9.2012
    Valokuvataiteen museo, Prosessi-tila.
    Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
    Avajaiset pe 31.8. klo 16-18 Prosessi-tilassa.
    Keskustelutilaisuus su 2.9. klo 14:00-15:30.
    Vapaa pääsy.

Foorumilaisten kuvia:

  • azocki.kuvat.fi (Azocki), MV. Mustavalkoista.
  • salvo.1g.fi, MP kerho. Yksi kuva. "Minijärkkärit ovat kivoja kuljettaa mukana. Sit se iso mutta. Tämä on kuvattu Olyn Pen E-PL-2 rungolla,joka on aina autossa ja prätkällä mukana. Optiikkana on 45mm1.8, mikä on linssinä ihan loistava. Rungon takana olevien nappuloiden sijoittelu ja toimintatapa yhdistettynä sekaviin valikkoihin ovat aika hanurista. Kuvaustilanteessa tulee helposti söhrittyä säätimiä vahinkossa, varsinkin yhden käden otteessa, kuten tässäkin on käynyt. Valotus lipsahtanut miinuksen puolelle 2.7 aukkoa ! Käyttäjän moka, myönnetään. Lightroomilla kaivettu esiin sävyjä mihin omat taidot riittävät."

Juha Haataja, Valopolku, Kirja-arvioita ja muuta hämmästelyä. Hengästyttävä määrä luettuja kirjoja. Alla poimintoja uusimmista arvioista, vain valokuvausta sivuavista kirjoista.

  • Camera and Lens: The Creative Approach, 29.8.2012. Ansel Adams oli ahkera valokuvaaja, joka julkaisi huomattavan määrän valokuvakirjoja. Lisäksi Adams kirjoitti suositun sarjan teknisiä valokuvausoppaita, joista mainio esimerkki on vähän edistyneemmille tarkoitettu opas Camera and Lens: The Creative Approach.
  • Singular Images, 28.8.2012. Ansel Adams teki itsensä tunnetuksi ennen kaikkea taitavana maisemakuvaajana ja luonnonsuojelualueiden puolustajana.
  • Kaakkurin tarina, 22.7.2012. Tuomo Björksten on viettänyt paljon aikaa lampien äärellä tehdessään kirjaa Kaakkurin tarina.
  • Kuikka - alkulintu, 9.7.2012. Mauri Leivo on tehnyt hienon valokuvakirjan komeasta linnuista ja sen elämänpiiristä: Kuikka - alkulintu.

Timon Poikkitiedepalsta, Mitä isot edellä... 30.8.2012. Poikkitieteilijäkin päätti tehdä kameratestin omilla ammatikseen käyttämillään fotoapparaateillaan. Testitauluna oli tietysti Hesarin sivu, testaajien yleisesti käyttämä standardi.

Työ- ja elinkeinotoimisto, Mainosvalokuvaaja, Mad Men Oy, Kaisaniemenkatu 3 b, 00100 Helsinki, Helsinki. Etsitään työkokemusta omaavaa mainos- ja muotivalokuvaajaa Helsingin keskustassa sijaitsevaan nykyaikaiseen studioon. Työn menestyksekäs hoitaminen edellyttää aiempaa työkokemusta valokuvaajana, ajokorttia, suomen- ja englannin kielen taitoa sekä kuvankäsittelytaitoa Mac ja Pc-ympäristöissä. Työaika on säännöllinen, ma-pe 9-17 välisenä aikana. Työpaikka täytetään sopimuksen mukaan joko täysipäiväisenä tai osa-aikaisena.

Työpaikan osoite 00100 HELSINKI
Palkkaus Sopimuksen mukaan
Työkokemus 1-5 vuotta
Työ alkaa 01.11.2012, Sopimuksen mukaan
Työaika osapäivätyö, tai kokopäivätyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 28.09.2012

Valokuvatorstai, 253. haaste. Kesähaasteen kuvia voi nyt jättää. Viiden kuvan sarja, teemallinen kokonaisuus. Itse voi päättää teeman. Mahdollisimman ehyt kokonaisuus.

Ylex.yle.fi, Netti tunkee kameroihinkin - sosiaalinen media on vaikuttanut järjestelmäkameroiden myyntiin. Yhä useampi kirjoittaa blogia, twiittaa tai on Facebookissa. Kuvien jakaminen ja julkaiseminen on sosiaalisessa mediassa olennainen osa, joka on kamerakauppiaiden mukaan lisännyt selvästi järjestelmäkameroiden myyntiä. Järjestelmäkameroiden uutena ominaisuutena leviää Wifi-yhteydet.

Suomeksi kamerauutuuksista.

MTV3, Hyvästi kesä. Tältä se näytti - katso lukijoiden upeat kuvat. Lukijoiden ilmaiseksi MTV3:lle lähettämiä kuvia, joiden tekijänoikeudetkin ovat siirtyneet veloituksetta MTV3:lle.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Dpreview.com, Wikipedia launches 'world's largest photo contest' to expand image collection. Kuville vapaa käyttöoikeus, valokuvaajan nimi pitää mainita. Syyskuu aikaa. Tarkoituksena on saada kuvia Wikipedian käyttöön. Viime vuonna 5.000 kuvaajaa 18 Euroopan maasta lähetti 168.000 kuvaa. (Melkoista liiottelua nimittää tätä "maailman suurimmaksi valokuvakilpailuksi).

Photopreneur.com, Using Email Marketing to get More Photography Jobs. Photoshelterin kyselyn tuloksia, kuvien ostajista melkein puolet kävi läpi sähköpostiaan etsiessään ostettavaa.

Strobist, Stoppers: Man on a Mission. Freelancerin arkea, yhden potrettikuvauksen tarina. Kuvaus Washington Post -lehdelle.

Lensrental.com.

Popular Photography, Open Source Image Editor GIMP Just Got Much Easier to Run in Mac OS X. Nyt täysin natiivi OS X. Toimii kuten muutkin Mac-ohjelmat.

Pixiq.com, My First Lytro Test Gallery - Variable Focus.

  • (ajatus hyvä, Lytro-kuvan koko ja laatu ei innosta)

The-digital-picture.com, Adobe Photoshop 13.0.1 update for Adobe Photoshop CS6.

Petapixel.com, Nikon D600 Coming Very Soon, May Offer Full Frame for Just $1500. Täyskennoinen tulossa, erittäin kohtuullinen hinta.

Dpreview.com, Accessory Review: Pixel Vertax D12 Grip for Nikon D800/E. Halvempi vaihtoehto Nikonin omalle akkukahvalle. $99, alle viidesosa Nikonin hinnasta.

 

30.08.2012   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • Flickr (viizei), vzei's photostream. "Katukuvailua Roomassa. Olin Roomassa lomalla ja samalla harjoittelin katukuvausta uudella kamerallani NEX-7:lla. Kuvat on otettu Sonyn 50/1.8 ja NEX-7:n kittilinssillä 18-55/3.5-5.6, kun tilaamani Zeissin 24/1.8 ei ehtinyt valitettavasti saapua ennen reissua."

Yle.fi, Lapset ovat suunnitelmallisempia valokuvaajia kuin yleisesti uskotaan. Lasten ottamissa valokuvissa ei kuitenkaan välttämättä näy kaikki se, mitä lapset kuvaushetkellä haluavat ilmaista. Aikuiset voivat pitää lasten ottamia kuvia epäonnistuneina, mutta niitä ei kannata poistaa ainakaan ennen kuin valokuvaajaa on haastateltu. Aiheesta syntynyt väitöskirja tarkastetaan ensi viikon perjantaina.

YouTube, Nokia 808 close up - Rose Chafer beetle. Video, kesto 2:44. Suomalainen video.

Tietokone.fi, Käännä digikuvat taideteoksiksi. FotoSketcher Portable 2.30. Freeware. Ohjelman tarkoituksena on muokata kuvia erilaisten efektien avulla. Valmiita efektejä on tarjolla vino pino. Asetuksia voi säätää myös itsenäisesti omien mieltymysten mukaan. Ohjelman avulla omista digikuvista saa helposti luotua tyyliteltyjä kuvia, jotka kelpaavat monenlaiseen kotikäyttöön.

Keskisuomalainen, Brittikuvaaja vieraili Lapissa – katso hellyttävät kuvat karhunpennuista. Lapissa matkalla olleelle brittiläiselle luontokuvaajalle Jules Coxille tuli joulu etukäteen hänen vierailtuaan Suomen Lapissa, kirjoittaa DailyMail. Valokuvaajan kameran etsimeen nimittäin ilmestyi kolme karhunpentua, jotka nousivat samanaikaisesti takajaloilleen tähyämään.

Foorumilta, Sana on vapaa -alue (vaatii kirjautumisen), ketju Parhaimmat valokuvaukseen liittyvät "heitot" osa 2. Eilisistä digicamera.net uutisista, 3t.fi, Nokian Pureview-kamera yllätti. "....Viimein puhelimellakin pystyy tarkentamaan kauempana olevaan pisteeseen ja jättämään lähellä olevan taustalle....".

  • (Virke sinällään pitää paikkansa, mutta kirjoittaja lienee luultavasti tarkoittanut toisin päin...)

Photo.net, foorumi.

Canonilta uutta.

Sonylta uutta.

Samsungilta uutta.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School.

Petapixel.com, The Kent State Massacre Photo and the Case of the Missing Pole. Kuuluisa kuva voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 1971. Alkuperäistä kuvaa oli pimiössä aika lailla parannettu, pääkohteen päästä kasvava aidan pylväs oli poistettu...

  • Zonezero.com, Pedro Meyer (ylläoleva "uutinen" on kymmenkunta vuotta vanha...)

Popular Photography, 10 Photography Rules To Break.

Diyphotography.net, How To Shoot A Water Splash With A Spectacular Bokeh.

YouTube, Photoshop tutorial: How to combine multiple exposures | lynda.com. Video, kesto 5:28.

 

29.08.2012   (linkki)

Kaleva.fi, Verkkopalvelut vievät kuvat ilmaiseksi. ...Freelance-journalistien puheenjohtaja Heikki Jokinen on huolissaan siitä, että lehdet ovat käyttäneet Oikotiellä julkaistuja kuvia lehtijutuissa. Hänen mielestään siitä kärsii sekä lehden laatu että ammattikuvaajat.
...Heikki Jokisen mielestä ammattikuvaajan ei pitäisi missään tapauksessa ladata itse ottamiaan kuvia Facebookiin.
...Suomen valokuvajärjestöjen keskusliiton toiminnanjohtaja Mikko Säteri kertoo, että heille tulee lähes päivittäin yhteydenottoja, joissa jokin kuva on levinnyt eteenpäin kuvan ottajan tietämättä.
...Opetus- ja kulttuuriministeriön hallitusneuvos Jorma Waldén ymmärtää, että monilla on hirveä tarve saada ottamiaan valokuvia kaikkien nähtäville. Kuvia voidaan käyttää kuitenkin väärin.

  • (toissapäiväinen artikkeli nyt kokonaan esillä netissä)

Jukka Tiippana, blogi, Infrapunakuvausta digitaalijärjestelmäkameralla. Lisääkin artikkeleita aiheesta on tulossa.

3t.fi, Nokian Pureview-kamera yllätti. Pureview-kamera antaa ison kilpailuedun Nokialle, jos se pystyy tuomaan ominaisuuden houkuttelevaan hintaan Windows-puhelimiinsa.
...Pureview-kamera taas lupaa hyvää. Kerrankin lähelle tarkennus (makrotila) toimii tarkasti puhelimessani. Kameran anturi on noin kolminkertaisen kokoinen perinteisiin kännykkäkameroihin nähden. Viimein puhelimellakin pystyy tarkentamaan kauempana olevaan pisteeseen ja jättämään lähellä olevan taustalle. Näin helposti en ole saanut hyvännäköistä syväterävyyden vaikutelmaa edes Canon G11 -digipokkarillani.
...En ole valokuvaaja, joten en luottanut vain omaan tuntumaani. Halusin katsoa ammattikuvaajan kanssa muutamilla koeotoksilla, miten Nokia 808 Pureview suoriutuu Applen iPhone 4 S:ää ja kuvaajan omaa Canon 5D Mark III -järjestelmäkameraa (24-105 millimetrin optiikalla) vastaan.

  • Peter Forsgård, Pureview yllätti. Pääsin ihan pikaisesti kokeilemaan Nokian N808 Pureview kännykameraa. 3T-lehden toimittaja Tero Lehto soitti ja kysyi haluanko testata N808:aa pikaisesti.

Kotek.fi, Suomen tämän vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon myyntitilastot. Vertailut edellisen vuoden (v. 2011) vastaavaan ajanjaksoon. KOTEK = Kodintekniikka-alan Tiedotusfoorumi. MILC = Mirrorless Interchangeable Lens Camera, peilitön järjestelmäkamera. SLR = Single Lens Reflex, "yksisilmäinen peiliheijastuskamera", perinteinen järjestelmäkamera.

  • kompaktikameroita myytiin 19,529 miljoonalla eurolla, vähennystä -19,6%
  • kompaktikameroita myytiin 137 503 kpl, vähennystä -12%
  • kompaktikameroiden keskihinta oli 142 euroa, vähennystä -8,6%
  • MILC järjestelmäkameroita myytiin 2,542 miljoonalla eurolla, kasvua 61,6%
  • MILC järjestelmäkameroita myytiin 5 650 kpl, kasvua 91,5%
  • MILC järjestelmäkameroiden keskihinta oli 450 euroa, vähennystä -15,6%
  • SLR järjestelmäkameroita myytiin 31,487 miljoonalla eurolla, kasvua 11,9%
  • SLR järjestelmäkameroita myytiin 55 244 kpl, kasvua 34,1%
  • SLR järjestelmäkameroiden keskihinta oli 570 euroa, vähennystä -16,6%
  • videokameroita myytiin 5,169 miljoonalla eurolla, vähennystä -29,1%
  • videokameroita myytiin 14 672 kpl, vähennystä -34,3%
  • videokameroiden keskihinta oli 352 euroa, kasvua 8%
  • tulostimia myytiin 2,468 miljoonalla eurolla, vähennystä -19,9%
  • tulostimia myytiin 21 710 kpl, vähennystä -9,3%
  • tulostimien keskihinta oli 114 euroa, vähennystä -11,8%
  • monitoimitulostimia myytiin 9,707 miljoonalla eurolla, vähennystä -3,3%
  • monitoimitulostimia myytiin 106 858 kpl, kasvua 6,1%
  • monitoimitulostimien keskihinta oli 91 euroa, vähennystä -8,8%

Kaleva.fi, Oululaisfirman kamerasovellus kiinnostaa Android-kaupassa. Kamerasovellusta on ladattu maailmanlaajuisesti yli kymmenen miljoonaa kertaa, mikä tekee sovelluksesta yhden menestyneimmistä luokassaan. Sovelluksen avulla käyttäjä voi ottaa piirrosmaisia valokuvia kännykällään. Sovellus on saanut käyttäjiltä yli 90000 arvostelua, joiden keskiarvona on 4,5 tähteä viidestä eli arvosteluna lukema on yli keskitason.

  • Iltalehti.fi, Tässä on uusin suomalainen hittisovellus. Latausmäärä on saavutettu puolen vuoden aikana. Latausmääriltään Cartoon Camera nousee menestyneimpien suomalaisten älypuhelinsovellusten joukkoon. Videokin löytyy.

Muropaketti.com, Asus esitteli ergonomisen PB278Q-näytön. Asus julkisti tänään Suomen markkinoille uuden PB278Q-näytön, jonka vahvuuksia ovat hyvä ergonomia sekä LED-taustavalaistu IPS-näyttöpaneeli. 27 tuumaisen näytön tarkkuus on 2560 x 1440 pikseliä (WQHD) ja sen katselukulmaksi ilmoitetaan 178 astetta. Asus PB278Q tulee Suomessa kauppoihin syyskuun lopulla 699 euron suositushintaan.

3t.fi, Listaus: 50 parasta ilmaista iPhone-sovellusta. Linkki Pcmagin sivuille.

Mikropc.net, ITunes-kirjasto voi päätyä omistajansa mukana hautaan. On hyvin todennäköistä, että suurikin ja kalliilla hankittu ja kerätty musiikkikirjasto saattaa olla menetetty – vastoin kuin esimerkiksi fyysinen levy- ja musiikkikokoelma, jonka voi jättää perinnöksi muille.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Thephotoargus.com, 35 Superb Examples of Still Life Photography.

Thephotogeek.com, Keyboard Shortcuts and Lightroom Plugin Menu Items.

Popular Photography, Ebay Watch: The Original Nikon 1 Camera Selling For $32,000. Filmikamera, 40-luvun lopulta. Markkinoilla kaikkiaan alle 400 Nikon 1 -kameraa.

IR, Canon EOS-1D X firmware fixes focus, startup issues. Viime lokakuussa julkistettu malli. Ensimmäiset kamerat taisivat juuri vasta tulla kunnolla myyntiin.

Petapixel.com, The World’s Largest Collection of Camera Film. Hong Kong. Kerääminen alkoi vuonna 2008. Nyt kokoelmissa on yli 1.250 erilaista kehittämätöntä filmirullaa. 30 maassa valmistettuja, yli 100 merkkiä.

Pixiq.com, The ultimate pancake lens? Eipä taida ihan heti tulla myyntiin, mutta mistä sitä tietää, millaisilla objektiiveilla kuvataan kymmenen vuoden kuluttua.

Dpreview.com, Sony Cyber-Shot DSC-RX100 In-Depth Review. Kompaktidigissä 20 megapikselin kenno. 28-100mm, F1.8-4.9, kuvanvakaaja. Kolmen tuuman lcd-näyttö, 1.2 miljoonaa pistettä. 1080p60 video, stereo, samanaikaisesti voi ottaa 17 megapikselin still-kuvia. Akut kestävät 330 kuvan ottamisen. ISO 125-6400. Arvosana 78%. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 660 euroa.

 

28.08.2012   (linkki)

Helsinki Street – More towards nothing
Kuva: Heidi Piiroinen.30.9.2012 asti

Valokuvaaja Markus Jokelan kokoama näyttely Laboratory-galleriassa esittelee ammattilaisten ottamia katuvalokuvia. Työt ovat peräisin toukokuussa 2012 perustetusta www.helsinkistreet.fi -blogista.

Laboratory
Erottajankatu 9 B (sisäpihalla), Helsinki
ti-su 11-18

Heikki Willamo: Vuosi metsässä
Kuva: Heikki Willamo.23.9.2012 asti

Heikki Willamon Vuosi metsässä -valokuvanäyttely on kuvaus vuodenkierrosta metsässä sekä ihmisen tuntemuksista metsän hiljaisuudessa.

Willamo vietti projektin puitteissa pitkiä aikoja luonnontilaisessa suojellussa metsässä kuvaten ja tutkien metsää ja sen lajistoa.

Heikki Willamo (s. 1952) on luontokuvaukseen erikoistunut suomalainen valokuvaaja, toimittaja ja vapaa kirjailija.

Näyttelyn TR1 Taidehalliin järjestää Valokuvakeskus Nykyaika. Vuosi metsässä -näyttelykiertueen ovat tuottaneet Maaseudun Sivistysliitto ja Natur och Miljö osana ympäristösivistyksen hankettaan.

TR1 Taidehalli
Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
ti-pe 9-17, la-su 11-18
5 €/ 1 €, pe vapaa pääsy

Lasse Lecklin: Places to Stop
Kuva: Lasse Lecklin16.9.2012 asti

Places to Stop on Lasse Lecklinin valokuvasarja öisistä huoltoasemista, jotka on kuvattu ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.

Lasse Lecklin (s. 1982) on helsinkiläinen valokuvaaja. Places to Stop on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä.

Lecklin viimeistelee valokuvataiteen maisteriopintojaan Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20

Kamera-lehden Vuoden kuvaaja 2012 -kilpailun neljännen ja samalla viimeisen osakilpailun aihe on Tilavuus.

Kukin kilpailija voi osallistua vain yhdellä (1) kuvalla. Kuvien tulee olla jpg-muodossa ja kuvan lyhyen sivun pituuden on oltava vähintään 2000 pikseliä.

Tekniikka on vapaa, ja kuvankäsittely on sallittua.

Kuvaajalla on oltava kuvaan täydet oikeudet.

Kuvan on oltava perillä viimeistään torstaina 20.9.2012.

Voittajakuva saa 15 pistettä, toinen 14, kolmas 13 … ja kymmenes 6 pistettä. 11-25 sijat tuottavat 5 pistettä. Vuoden aikana yhteensä eniten pisteitä ansainnut kuvaaja on Vuoden kuvaaja 2012.

Tulokset julkaistaan 26.10.2012 ilmestyvässä Kamera-lehdessä 10-11/2012.

Palkinnot

  • Pääpalkinto: 1000 euron lahjakortti voittajan valitsemaan valokuvausalan liikkeeseen. Lahjakortti on voimassa kuusi (6) kuukautta.
  • Osakilpailun palkinnot: Jokaisen osakilpailun voittaja (neljä osakisaa) saa palkinnoksi 200 euron lahjakortin Docendon kuvatkirjaksi.fi-palveluun. Lahjakortti on voimassa kuusi (6) kuukautta.

Palkinnot ovat voittajalle veronalaista ansiotuloa.

Lue tarkemmat ohjeet kilpailun sivuilta

Foorumilaisten kuvia:

Timon Poikkitiedepalsta, Muuten voi kirjoittaa kuin Ellun kana, mutta asiavirheet hoidellaan. Spekulaatio Lasse Virenin kuuluisan kaatumiskuvan ottamispaikasta Munchenin olympialaisten kympillä päättyi vastaansanomattomaan asiantuntijalausuntoon.

Poikkitieteilijäkin pääsi toteamaan, että case closed.

  • (lue 27. kommentti, kommentin kirjoittaja "ehkä" tietää jotakin tästä asiasta... siis 27. elokuuta 2012 klo 16.05 kirjoitettu kommentti)

Peter Forsgård.

  • Elokuvan ihmeellinen maailma: Inside out, 27.8.2012. Tarkoituksena ei ole aloittaa elokuvakritiikiä tässä blogissa, no ei sen puoleen, ei missään muuallakaan kirjallisesti. Inside Out -elokuva (huom linkki johtaa elokuvan traileriin) kertoo valokuvaaja ja elokuvaohjaaja Anton Corbijnista. Se esitettiin eilen Espoo Cine -elokuvafestareilla.
  • Valokuvanäyttelyiden ihmeellinen maailma: Polaroid, 23.8.2012. Suomen Valokuvataiteen museossa avattiin viime viikonloppuna iso Polaroid-näyttely. Esillä on Polaroid-yhtiön keräämää kokoelmaa. Nykyään osa konkurssiin menneen Polaroid-yhtiön kokoelmasta on WestLicht-museon omistama. Mukana näyttelyssä on myös suomalaisia Polaroid-legendoja.

Mbnet.fi, Canonilta pitkälle zoomaava kamerakaksikko, 27.8.2012. Canonin Powershot -malliston uutuudet SX500 IS ja SX 160 IS on kumpikin varustettu 16 megapikselin kennolla ja Canonin Digic 4 -prosessorilla. Molemmista löytyy lisäksi optinen kuvanvakain sekä älykäs kuvanvakaintekniikka, joka valitsee automaattisesti parhaiten kuvaustilanteeseen sopivan vakautuksen seitsemästä eri vaihtoehdosta.

  • Syyskuussa myyntiin tulevat kamerat keventävät kukkaroa seuraavasti: Canon Powershot SX500 IS: 330 euroa, Canon Powershot SX 160 IS: 229 euroa.
  • (julkistus oli 22.8.2012)

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Strobist, On Assignment: ATM Man. Kuvan tarina. Pankkiautomaatit takana. Loisteputket ensimmäisessä versiossa. Sitten loisteputket pois.

Ming Thein.

Thomashawk.com, 20 Pro Tips For Photographers on Google+. Pitkä ja yksityiskohtainen artikkeli.

Digital Photography School.

Dpreview.com, HDR for the Rest of Us. Vähän maltillisempia HDR-kuvia.

Pocket-lint.com, Are you using the right SD card? Onko sd-korteilla eroa.

Petapixel.com.

Dpreview.com, Adobe posts Lightroom v4.1 and ACR 7.2 release candidates.

Photographyblog.com, GIMP Magazine Launches. Ilmainen. 5.9.2012 alkaen ladattavissa.

Fotosidan.se, Eizo Coloredge för proffs och hobbyfotografer. CG-sarja kehittynein. CX-sarja keskellä, CS-sarja halvin.

Kamera & Bild, Test: Tamron 24-70mm/2,8 Di - en ny konkurrent. Uusi valovoimainen peruszoomi, kuvanvakaaja. Täyskennoiselle. Canon, Nikon, Sony. Säänkestävä. Zoomirengas toimii nihkeästi. Vaatii aika jykevän rungon, painoa 825g. 11.000 Skr, 1.333 euroa.

 

27.08.2012   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • (linko) paralympiaurheilu.kuvat.fi. 26.8.2012: "Huomenna olisi tarkoitus lähteä Lontooseen kuvaamaan Paralympialaisia. Akkreditointi järjestyi, kuten aiemminkin Suomen Vammaisurheilu ja Liikunta Ry:n kautta. Asiaa varmaan auttoi, että liikun itsekin pyörätuolilla ja olen heille aiemminkin kuvannut."

    Siirsin nyt myös Pekingin kuvani kuvat.fi palvelimelle osoitteeseen www.paralympiaurheilu.kuvat.fi. Sinne tulee sitten aikanaan myös Lontoon kuvat. (Peking 2008 Paralympialaiset)

    Rupesin pitämään tuolla kuvat.fi palvelimella myös blogia, jonne olisi tarkoitus kirjottaa Lontoosta joka päivä jotain, jos ei muusta niin säästä. "
  • London 2012 Paralympics 29.8. - 9.9.2012.

Journalisti 14/2012. 23.8.2012.

  • Näyttely: Räkä poskella. Dokumentaristi Marko Hämä­läisen valokuvissa suomalaisen kuntoliikunnan arki näyttää karulta: hikisiä irvistyksiä, kalpeita naamoja ja huuruisia silmälaseja. Marko Hämäläinen Kunto - haltioitumista ja häpeää Valokuvanäyttely Helsingin Kaapelitehtaalla 24.8.–2.9.2012.
  • Liitto: Journalistiliitolle Facebook-sivut. Suomen Journalistiliitolle perustetaan syyskuussa omat Facebook-sivut.
  • Kostyymit kunnossa. Elokuussa lanseerattavan Costumen sisältö on tiukasti rajattu muotiin ja kauneuteen. Valokuvaaja Karala sanoo, että kuviin täytyy tehdä Photoshopilla pieniä sävymuutoksia. Myös silmien väriä täytyy ottaa esiin. Muilta osin mallin ulkonäköön ei kuvankäsittelyllä kosketa, Sierilä lupaa.
  • Kuvaviesti (Hopeaa ei hävetä). Hopeatuuletus. Iltalehti julkaisi 9. elokuuta Pepe Korteniemen kuvan olympialaisten mitaliriemusta.
  • Numeraali (11,2). Vain 11,24 prosenttia aikakauslehtien freelancereista myy juttuihinsa kaikki oikeudet. 51,9 prosenttia myy kertajulkaisuoikeudenja nettikäytön lehdessä.

Kaleva.fi, Verkkopalvelut vievät kuvat ilmaiseksi. Verkkopalvelut keräävät yksityisten tallentamaa sisältöä käyttöönsä, eivätkä maksa korvauksia. Esimerkiksi auto-, työpaikka- ja asuntoilmoituksia julkaisevan Oikotien käyttäjien palveluun lataamat kuvat ovat sekä Oikotien että samaan konserniin kuuluvien yritysten käytettävissä.

  • Kuvia käytetään Kouhin mukaan kuitenkin säännöllisesti markkinointitarkoituksissa Sanoman eri julkaisuissa. Kuvia on käytetty myös lehtijutuissa.

MTV3, Nappaa itsestäsi onnistunut kuva – 6 ammattilaisvinkkiä. Yksinkertaisia ohjeita.

HS, Harmaakarhu raateli patikoijan Alaskassa. Kalifornialaisretkeilijä oli vastoin puiston turvallisuusohjeita jäänyt lähietäisyydelle karhusta ottamaan kuvia. Hänen kerrottiin olleen alle 50 metrin päässä eläimestä. Tapahtumapaikalta löytynyt digikamera paljasti, että patikoija oli kuvannut karhua noin kahdeksan minuuttia. Valokuvista näkyi, että retkeilijä oli itse lähestynyt eläintä, joka söi rauhallisesti joenuomalla.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

The Online Photographer, So You Say You Want a 'Sharp' Lens. Mitä tarkoittaa objektiivin terävyys ja kontrasti. Kuvan tasolla.

Lightstalking.com, How to Photograph Children Outdoors.

Eartboundlight.com, Using the Same Selection for More Than One Adjustment Layer, 26.8.2012.

Digital Photography School, Eye-Fi Pro X2 SD card | Review. Millaiseen käyttöön Eye-Fi -kortit sopivat.

 

26.08.2012   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Suomen freelance-journalistit ry, Missä mennään SMF-free? 24.8.2012. Sanoma Magazines Finland kieltäytyy yhä neuvottelemasta sopimuksestaan. Uusia tekijöitä on etsitty sopimuksen allekirjoittamisesta kieltäytyneiden tilalle. Moni on joutunut laittamaan nimensä paperiin vastoin tahtoaan töiden loputtua. Osa on myös luottanut lehtien päätoimittajien vakuutteluihin siitä, ettei sopimus tarkoita sitä, mitä siihen on kirjoitettu.

  • Useat kuitenkin sinnittelevät ja etsivät muita toimeksiantajia. Erityisesti valokuvaajat ovat pysyneet tiukasti kannassaan.
  • Freelancerit kyselevät nyt, mikä on tilanne. Jotta osaisimme vastata tähän kysymykseen, keräämme vastauksia freelancerilta.

HS, Maailman kuvia. Viimeisen kuukauden ajalta.

Tekniikan Maailma.

  • Nikon Coolpix S800c – vain puhelin puuttuu. Nikon S800c -taskukamera hyödyntää Android-käyttöjärjestelmää, joten sillä on helppo jakaa kuvia nettiin langattoman wi-fi-yhteyden kautta. Kameraan voi myös ladata Google Play -kaupasta valokuvaussovelluksia, pelejä tai mitä tahansa Android-laitteisiin tehtyjä ohjelmia. Nikon Coolpix S800c tulee kauppoihin syyskuun lopulla. Värit ovat hopea, punainen, valkoinen ja musta. Kamera maksaa 440 euroa.
  • Pentax X-5 – edullinen ja monipuolinen zoom-kamera. Pentax X-5 sisältää 26-kertaisen zoomin, jonka kuvakulma vastaa 22,3 - 580 mm:n kino-optiikkaa. Valovoima on f/3,1 - 5,9. Takaa valaistu 16 megapikselin cmos-kenno sekä uusi suoritin pitävät valmistajan mukaan kuvakohinan kurissa myös vähässä valossa. Pentax X-5 tulee kauppoihin syyskuussa noin 260 euron hintaan.
  • Edullinen pokkari kosketusnäytöllä. Olympus VH-410 sisältää kosketusnäytön. Näytöltä voi muun muassa tarkentaa objektiivin ja ottaa kuvan. Kameran päällä on lisäksi tavallinen laukaisinnappi. Olympus VH-410 tulee myyntiin lokakuussa alle 150 euron hintaan. Väriksi voi valita hopeisen, mustan, pinkin tai sinisen.

Photo.net, foorumi.

Phototutsplus.com.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School.

Pixiq.com, Shoot just one frame. Tilanteesta riippuen kuvat voivat parantua, jos kuvaamiseen keskittyy kunnolla eikä ota isoa sarjaa kuvia toivoen, että joukossa olisi mestarilaukauksia.

Pdnonline.com, 7 Hot Lighting Accessories for Photography.

  • Rogue 3-in-1 Honeycomb Grid, $49.95; Rogue Grid Gels Lighting Filters for Rogue Grid, $27.95; Kits with Grid, FlashBenders and Gels, starting at $149.95
  • Rotolight Stealth Edition, $130; Rotolight Creative Color Kit, $200; Rotolight RL48 Interview Kit V2, $350; Belt Pouch, $30
  • ICE Light $499
  • GL-1 (Gunlight) alle $800
  • PocketWizard Plus III $139 (includes two cables, an adapter, lanyard, quick start guide and reference sticker)
  • Sekonic L-308DC DigiCineMate Meter $280
  • Quantum CoPilot ei vielä hintaa

ePhotozine.com, Storm Photography Tips And Advice.

Pixiq.com, A Monster 46 Megapixel Canon is in the Rumor Mill. Canon EOS 3D X, 46 megapikseliä, 3.7 kuvaa sekunnissa, USB 3 (cf ja sd). Huhuja. Photokina 18. - 23.09.2012.

Kamera & Bild, Hampus Lundgren: Bild och verklighet. Lehtikuvan pitää olla mahdollisimman lähellä todellista kuvattua tilannetta. Vaaleaa kohtaa voi tummentaa, tummaa kohtaa voi vaalentaa, värejä saa voimistaa, nurkkia tummentaa jne. jne. Teknisiä virheitä (esim. kennon roska) voi kuvasta poistaa, mutta muuten ei saa lisätä eikä poistaa mitään.

  • (Jonkin verran farisealaista tekstiä, sallittujen muutosten jälkeen miten hyvin uutiskuva vastaa todellisuutta, hm... Vinjetoinnin avulla kohdistetaan huomiota haluttuun kohtaan. Miten hyvin vinjetoinnin käyttö kuvassa vastaa todellisuutta. Hm...).

 

25.08.2012   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Petri Kekkonen, Google+, Lomamatkalla. "<turha alustus>Kesälomareissujen kuvista on ollut usein vaikea saada mitään järkevää yhtenäistä settiä aikaiseksi, mutta nyt sellainen syntyi näistä aihepiiriltään hajanaisista, mutta tunnelmaltaan jotenkin samankaltaisista kuvista aika helposti. Vaikka ketään tuskin isommin kiinnostaa, niin kuvia valkatessa havaitsin, että nämä kuvat on otettu yhtä kännykkäkuvaa lukuunottamatta 50mm objektiivilla DX-rungolla. Tämä kuvakulma onkin ollut mun suosikki jo toistakymmentä vuotta. Kuvien rajaus on pientä suoritelua lukuunottamatta kamerasta eikä kuvia ole muutenkaan isommin käsitelty. Neljä ensimmäistä kuvaa on Italiasta ja neljä jälkimmäistä Saksasta.</turha alustus> "

Ylioppilaskamerat ry, Fotomaraton 2012, alkoi 23.8.2012, klo 17. Viime vuonna tulokset taidettiin julkistaa lokakuussa. Tässä muutaman foorumilaisen kuvat, 12 kuvan setit:

  • -JuusO- (wompsku), Flickr, Fotomaraton 2012.
  • digiblitz (digiblitz), Flickr, Fotomaraton 2012
  • 1. Parhaat pizzat
    2. Presidentti
    3. Mainonta ja propaganda
    4. Omakuva
    5. Täydellinen leiripaikka
    6. Alfa-naaras
    7. Lyhytikäinen mutta tärkeä
    8. Vähemmän taidetta on enemmän taidetta
    9. Tämä on maailman tapa
    10. Bileet
    11. Uneton
    12. Säännöt

Kapasia-blogi on pitänyt hiljaiseloa runsaan vuoden. Yli kuusi vuotta enemmän ja vähemmän aktiivisesti päivittyneen blogin hiljaiselon syy selvisi. Tekijä ei ole päässyt enää salasanalla sisään blogia päivittämään. Kaikenlaista oli yritetty. Mutta nyt pitkän linjan jyväskyläläinen valokuvataiteilija Martti Kapanen on perustanut uuden blogin. Kapa4.kuvat.fi.

Suomen freelance-journalistit ry, Allekirjoititko SMF:n free-sopimuksen? Tässä lomake haastateltavalle ja kuvattavalle, 24.8.2012. Sanoma Magazines Finlandin avustajasopimus edellyttää, että freelancer hankkii haastateltavilta ja kuvattavilta luvat ja suostumuksen aineiston laajaan käyttöön ja muun muassa markkinointitarkoituksiin. SFJ teki lomakkeen lupien hankkimiseen, sillä lehtitalo ei ole lupauksistaan huolimatta laatinut freelancereille lomaketta tähän tarkoitukseen.

  • (Mikähän voisi olla syynä siihen, että Sanoma Magazines Finland ei monista lupauksista huolimatta ole tehnyt kuvattavan allekirjoitettavaksi tarkoitettua lomaketta? Nii-in, mikähän olisi syynä... Jos sinua haastateltaisiin tai kuvattaisiin, niin olisitko itse valmis allekirjoittamaan tällaisen _sopimuksen_?)

Digikuvaus.fi, Videokuvausta Sonyn malliin - Sony NEX-5N ja NEX-VG20. Sain kokeiluuni kaksi Sonyn kameraa, mallit NEX5-N ja NEX-VG20. Sony NEX-5N on minijärjestelmäkamera kun taas NEX-VG20 on tehty videokameraksi. ...Tämä juttu on kirjoitettu lähinnä videokuvauksen näkökulmasta. Videota tulossa vielä juttuun myöhemmin…

Tekniikan Maailma, Nikon Coolpix S01 -minikamerassa on kosketusnäyttö ja kolminkertainen zoom. Nikon S01 painaa alle 100 grammaa, ja sen mitat ovat 7,7 x 5,1 x 1,7 cm. Toisin sanoen kamera on paksuutta lukuun ottamatta pienempi kuin luottokortti. Toimintoja hallitaan 6,2 cm:n (2,5”) kosketusnäytöltä. Nikon S01 tulee kauppoihin syyskuun lopulla. Värit ovat kromi, pinkki, punainen, musta ja valkoinen. Kamera maksaa 170 euroa.

Tekniikan Maailma, Alle 350 euron actionkameralla voi kuvata jopa 60 metrin syvyydessä. Jobo JIB 4 tallentaa teräväpiirtovideoita tarkkuudella 1920 x 1080p ja nopeudella 30 ruutua sekunnissa. Hidastusvideoita kuvataan 120 ruutua sekunnissa, mutta resoluutio on silloin pienempi. Valokuvien tarkkuus on 8 megapikseliä. Kameran mitat ovat 66 x 44 x 42 mm, ja se painaa litium-ioni-akkuineen 96 grammaa. Näytön paino on 25,5 grammaa ja vesitiiviin kotelon 106 grammaa. Jobo JIB 4 tulee myyntiin syyskuussa alle 350 euron hintaan.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

IR, Friday Photo Tip: How to improve your rainy day photos. Mitä ja miten kuvataan, kun taivas on pilvessä ja välillä tulee vettä.

Digital Photography School, How to Photograph the Stars. Tähtiä kuvaamaan. Myös tähtikuvien käsittelystä.

Lensrentals.com.

The Online Photographer, Zooms vs. Primes, Part II. Yksinkertainen kysymys, zoomilla vai kiinteäpolttovälisellä terävämpi kuva. Olympus Pen.

Petapixel.com, IKEA Slowly Shedding Photography in Favor of Computer Renders. IKEA on vähitellen luopumassa luettelokuvissaan oikeiden valokuvien käytöstä. Tänä vuonna 12% kuvista eivät ole valokuvia, ensi vuonna prosenttiosuus on 25%. 208 miljoonaa luetteloa. Kuvien tuottaminen yksinomaan tietokoneella on halvempaa ja nopeampaa, lopputulos ei välttämättä ainakaan vielä ole parempi.

  • (Älmhult, Pohjois-Euroopan isoin valokuvastudio, 8.000 neliömetriä. Seitsemisenkymmentä henkilöä tekeee katalogikuvausta koko ajan.)
  • Walt Sreet Journal, IKEA's New Catalogs: Less Pine, More Pixels. 62 eri luetteloversiota 43 maassa. Jättistudiolla on kokoa 94.000 neliöjalkaa, 8.700 neliömetriä. Työntekijöitä on kaikkiaan 285 (puusepät, sisustussuunnittelijat, graafikot, valokuvaajat jne.). Aidon näköisten ihmisten, ruoan, tekstiilien tuottaminen tietokoneella on vaikeaa.

Luminous Landscape, Everything that's Most Important in Photography I Learned from Classical Music. Musiikilla ja valokuvauksella on yllättävän monta yhteistä asiaa.

Pixiq.com, Eight Tips for Choosing the Best Tripod. Jalustaa hankkimassa.

Lifehacker.com, The Best Spot to Hide Valuables May Be Your Kid’s Room (and Other Tips from Burglars). Valitut Palat kyseli murtovarkailta. Lasten huone voisi olla turvallisin paikka säilyttää valokuvakalustoa (jos nyt ajatellaan pelkästään murtovarkaita...).

(Foorumilta) Symbiantweet.com, Nokia 808 PureView camera software update coming soon. ...Within upcoming weeks we will provide software update that will allow to use ISO setting in bright light conditions more flexibly....

 

24.08.2012   (linkki)

Timon Poikkitiedepalsta, Muuten voi kirjoittaa kuin Ellun kana, mutta asiavirheet hoidellaan. Poikkitieteellinen CSI yrittää selvittää 40 vuoden jälkeen, otettiinko kuuluisa kuva kaatuneesta Lasse Virenistä kentän keskeltä vain sen ulkopuolelta. Selvisikö tämä mysteeri vai ei. Siitä tarkemmin poikkitieteellisessä blogissa.

Finnfoto, Apurahat haettavissa. Hakemus tulee jättää 15.9 klo 24.00 mennessä.

  • Jaetut apurahat. Esim. vuonna 2011, 50.000 euroa. Valokuvaajia (22 kp, 800 euroa - 4.000 euroal), työryhmiä ja järjestöjä (4 kpl, 800 euroa - 5.000 euroa).

Suomen freelance-journalistit ry, Tekijäjärjestöt: ministeriön puolustettava opiskelijoiden tekijänoikeuksia, 23.8.2012. Opiskelijoita pakotetaan opintojensa yhteydessä allekirjoittamaan lehtitalojen avustajasopimuksia, jotka vievät heiltä korvauksetta alan yrittäjän ainoan kauppatavaran, tekijänoikeuden.

Finnfoto ry, Luovien alojen tekijäjärjestöt: ministeriön puolustettava opiskelijoiden tekijänoikeuksia. Sama kuin yllä.

Savon Sanomat, Digikuva ei kulkeudu museoihin. Museot ovat huolissaan siitä, että 2000-luvun arki ei enää siirry valokuvina museoiden arkistoon, vaan kuvat jäävät yksityishenkilöiden koneille. Pelkona on, että kovalevyille ja muille tallennusvälineille varastoidut kuvat muuttuvat ajan myötä käyttökelvottomiksi.

  • Kankkusen mukaan digiaika on muuttanut valokuvan luonnetta kertakäyttökulutuksen suuntaan. Kuvia otetaan enemmän kuin koskaan, mutta niiden ei oleteta olevan arvokasta aineisto esimerkiksi museoille.

Taiteiden yö.

Hardware.fi, Uusia 32" 4Kx2K-monitoreita tulossa vuoden lopulla. Näyttömarkkinoiden ylintä kategoriaa ovat hallinneet jo pitkään 30" 2560x1600 näytöt, mutta pian ne saavat väistyä uusien IGZO-tekniikalla valmistettujen 32-tuumaisten paneelien tieltä. Uusien näyttöjen resoluutio on 3840x2160, eli niille mahtuu 140 pikseliä per tuuma. $25.000, aluksi erikoisammattilaisille ja lääketieteen käyttöön.

Tietokone.fi, Facebook paljasti tietoja hämmästyttävistä järjestelmistään. Joka päivä 300 miljoonaa uutta valokuvaa.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School.

Strobist, SBPD Booking Mug Booth is a Pretty Good Little Headshot Studio, Actually. Poliisilaitoksen ottamat kuvat pidätetyistä ovat hyviä. Miten kuvat on otettu.

Photopreneur, Freelancers Need to Be More Than a Photographer. Pelkillä kuvilla toimeentulon hankkinen on vaikeaa. Mutta on muitakin vaihtoehtoja.

ePhotozine.com, Six Top Landscape Photographers. Kysymyksiä ja vastauksia.

Dpreview.com, Lightroom Photo Import.

YouTube, Photoshop tutorial: Replacing the sky in an image | lynda.com. Video, kesto 6:36.

Petapixel.com.

Macworld.com, Tips for photographing birds. Aloitteleville lintukuvaajille ohjeita.

Pixiq.com, Playing with a Lytro Camera - A Review Part 1. Kovasti kohistiin Lytrosta, sen jälkeen on ollut hiljaista. Lähipäivinä Lytrosta enemmän.

Fotosidan.se, Retrospektiv utställning över Strömholms konstnärskap. Photografiskan näyttely Tukholmassa. Christer Strömholmin kuolemasta on 10 vuotta. Näyttely avautui tänään.

 

23.08.2012   (linkki)

Helsingissä vietetään tänään Taiteiden yötä. Poimintoja valokuvaukseen liittyvistä tapahtumista:

  • Ylioppilaskamerat ry:n perinteinen Fotomaraton-valokuvauskilpailu järjestetään Taiteiden yönä 23.8. Helsingissä.
  • Kameraseuran AITA Planket 201- valokuvanäyttely jälleen päärautatieaseman läntisessä siivessä. Taiteiden yönä klo 16.00-21.00 paikalla Kameraseuran jäseniä kertomassa toiminnasta ja arpajaiset tasatunnein.
  • Kameraseuran Kamera-galleriassa ohjelmaa klo 16-21.
  • Suvilahden taiteiden yössä mm. Gallery Magito (Konttori, 7, D-ovi ),
    klo 18-24 Sulaa kuvaa! Valokuvastudio muuttuu Sula-kollektiivin kokonaisvaltaisiksi valokuvatiloiksi. Tasatunnein esityksiä ja elävää musiikkia.
  • Kaapelitehtaan taiteiden yössä mm.
    • Suomen valokuvataiteen museo 17-21 ilmainen sisäänpääsy.
      • Polaroid-studio: Kuvauta itsesi Polaroid-kameralla, materiaalimaksu 3 euroa.
      • Kuraattorit Otso Kantokorpi ja Martti Jämsä kertovat Polaroid-näyttelyn suomalaisesta kuvastosta klo 19-20.30.
      • Studio - hetki vaatteen ja ruumiin rajalla -näyttelyssä paikalla taiteilijat Vappu Jalonen ja Merja Hannikainen klo 18-19.
    • Kunto - haltioitumista ja häpeää. Marko Hämäläisen näyttelyn avajaiset klo 17-21. Valokuvanäyttely tutkii suomalaisen kuntoliikunnan olemusta.
      Valssaamo V-ovi / 1. krs.
  • GAZE-valokuvanäytös 17-22 esittelee screeningin muodossa nykyvalokuvaa. XL Art Space & Indian Summer, Vuorikatu 22.
  • Kiertävä valokuvanäyttely Screening Budapest pysähtyy Taiteiden yönä Helsinkiin. Tapahtumassa 20 kansainvälisen valokuvaajan teoksia projisioidaan auton takaikkunasta Svenska Teaternin seinään.

Jariharjula.com. Blogia vuodesta 2009. Monipuolisesti tekstejä, Sony, Minolta, Panasonic, Epson R3000 (Linux-tulostaminen), Spyder (Ubuntu ja näytön kalibrointi). Digipaastoa (Rollei kolmevitonen). Ynnä muuta. Kaksi tuoreinta merkintää:

Työ- ja elinkeinotoimisto, Toimittaja/Valokuvaaja, Kustannusosakeyhtiö Perhemediat Oy. Haetaan toimittajaa/valokuvaajaa toimituksen avustajaksi. Työpaikka täytetään sopivan hakijan löydyttyä.

Työpaikan osoite Työ useassa osoitteessa tai etätyö
Palkkaus Sopimuksen mukaan
Työkokemus 1-5 vuotta
Työ alkaa HETI
Työaika osapäivätyö
Työn kesto 1 - 3 kk
Haku päättyy 31.08.2012 klo 12:00

Suomeksi uutuuskameroista.

  • Petteri Järvinen, Havaintoja digimaailmasta, Nikon Coolpix S800c - kameralla Facebookiin, 22.8.2012. Nikon julkisti tänään mielenkiintoisen COOLPIX S800c -kameran. Kameran erikoisuus on Android-käyttöjärjestelmä, jonka ansiosta laitteessa voi ajaa tavallisia Android-sovelluksia. Kameralla voi jopa pelata Angry Birdsiä. Mitäs järkeä tässä sitten on? Miksi tehdä älypuhelin, jossa ei ole puhelinta? ...Kamerasta puuttuu vain puhelin, mutta lataamalla Skypen ja käyttämällä langatonta Bluetooth-headsetiä puhelutkin onnistuvat. Android-kameran hinta on noin 440 euroa.

    - Nikonin toinen uutuus oli minikokoinen digikamera COOLPIX S01 (mitat 7,7x5,2x1,3 cm), jossa on 10 megapikselin kenno ja kiinteä 7,3 gigatavun muisti. Myös akku on kiinteä ja se ladataan usb-liitännän kautta. Akkukestoksi luvataan vain 190 kuvaa, millä selviää yksistä pirskeistä tai presidentinlinnan itsenäisyysjuhlista. Hinta on 170 euroa.
  • Suomen Olympus, SP-820UZ iHS. Laajakulmazoom, suositushinta 339 euroa.
  • Suomen Olympus, VH-410. Peruskompakti kosketusnäytöllä, suositushinta 149 euroa.
  • Iltalehti, Uutuuskamera: Pienempi kuin luottokortti. Nikon Coolpix S01. Kädessä uutuus tuntuu niin pieneltä, että sen pelkää hukkaavansa. Koostaan huolimatta kameraan on saatu mahtumaan 10,1 megapikselin kuvakenno. Muistikorttia kamerassa ei ole lainkaan vaan sen korvaa 7,3 gigatavun sisäinen muisti.
  • Tekniikan Maailma, Nikon P7700 -harrastajapokkarissa on valovoimainen zoom ja kääntyvä näyttö. Seitsenkertaisen zoomin kuvakulma vastaa 28 - 200 mm:n kino-optiikkaa, ja valovoima on peräti f/2,0 - 4,0. Takaa valaistu 12,2 megapikselin cmos-kenno on kooltaan 1/1,7 tuumaa eli 7,44 x 5,58 mm. Valovoimaisemman objektiivin vuoksi P7700:ssä ei ole enää tilaa optiselle etsimelle. Nikon P7700 tulee kauppoihin syyskuun lopulla noin 580 euron hintaan.
  • Tekniikan Maailma, Olympuksen zoom-kamerassa on 22,4 mm:n laajakulma. Olympus SP-820UZ iHS sisältää 40-kertaisen zoom-objektiivin, jonka kuvakulma vastaa 22,4 - 896 mm:n kino-optiikkaa. Valovoima on f/3,4 - 5,7. Olympus SP-820UZ iHS maksaa alle 340 euroa. Väriksi voi valita mustan tai hopean.
  • Tekniikan Maailma, Nokia 808 -kamerapuhelin, TM testi, 1.8.2012. Siinä missä harrastaja arvostaa käsisäätöjä, nopeutta ja kuvanlaatua, näppäilijälle tärkeintä on käytön helppous sekä onnistumisen varmuus. Paras kamera on tietenkin se, joka kulkee mukana aina kun sitä tarvitaan - ja kännykkä on silloin vahvoilla.
  • Tietokone.fi, Android-kamera murskaa raja-aitoja. Nikon S800c. Soittaa ei voi, mutta kuvia voi jakaa sosiaaliseen mediaan ja Google Playstä voi asentaa sovelluksia tai vaikkapa Angry Birdsin. Jopa sähköposti ja navigointi onnistuvat. Nettiin Nikon S800c on yhteydessä langattoman verkon tuella. Paikannus kameralla onnistu gps-piirin avulla. Myyntiin laite tulee syyskuun lopussa noin 440 euron hinnalla.
  • Ilta-Sanomat, Nikon esitteli ensimmäisen Android-kameran. Nikon Coolpix S800c. Android-käyttöjärjestelmän ja Nikon Coolpix S800c -kameran sisäisen wlan-yhteyden ansiosta kameralla voi käyttää useita nettipalveluja, ja siihen voi asentaa myös sovelluksia. 16 megapikselin kamerassa on 10-kertaisella optisella zoomilla (25–250 mm) varustettu Nikkor-objektiivi.

Tietokone.fi, Päivitä ja varmuuskopioi ajurit helposti. DriverMax 6.35. Ilmainen.

Ilta-Sanomat, Kriisi Norjan kuningasperheessä: yksityiskuvia leviää netissä. Mette-Maritin Marius-pojan kuvat ovat levinneet vapaasti Instagram-palvelussa. Norjan hovissa varaudutaan nyt turvallisuusriskiin. Nuorukainen on ladannut palveluun kuningasperheen lomakuvia ja arkituokioita, kertoo ruotsalaislehti Expressen. Päivitysten yhteydessä internetiin ovat päätyneet myös tarkat GPS-sijainnit, joiden perusteella kaikki tietävät, missä palvelun käyttäjä on oleillut.

Photo.net, foorumi.

Edelleen Nikon.

Olympukselta uutta.

Pentaxilta uutta.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School, Timelapse Photography Tutorial: An Overview of Shooting, Processing and Rendering Timelapse Movies. Pitkä ja perusteellinen artikkeli. Sekvenssikuvausta.

Thephotoargus.com, Helpful Tools for Creating, Sharing and Discovering Lighting Diagrams. Valaisukaavioiden tekoon vaihtoehtoja.

IR, Men at Lunch: How an iconic photo of construction workers taking a break from building New York was made. Ikeassa, Anttilassa yms. myydään mv-valokuvaa 1930-luvun New Yorkista, joukko rakennusmiehiä istuu teräpalkilla korkeuksissa. Kuvan tarina.

Popular Photography, The Impossible Project To Start Selling 8x10 Large Format Instant Film.

Popular Photography, Roundup: The Best Cloud Storage Services For Photographers. Valokuvaajan pilvipalvelut.

 

22.08.2012   (linkki)

Alaston kriitikko, Otso Kantokorpi, Julkaistua 328: Polaroid Suomessa: Työtä, leikkiä, rockia ja taidetta. 21.8.2012. Viime lauantaina avattiin Suomen valokuvataiteen museossa Polaroid-näyttely (18.8.–2.12.), jonka neljästä kuraattorista olin yksi. Kokosimme valokuvataiteilija Martti Jämsän (s. 1959) kanssa näyttelyn kotimaisen osuuden. Museon yhteistyökumppanina toimii Kamera, joka julkaisi viime viikolla aiheesta erikoisnumeron (8/12). Kirjoitin aiheesta lehteen lyhyen jutun (pidempi versio on piakkoin tulossa museon verkkosivuille). Tässä tuo lyhyempi juttu:...

Helsingin Uutiset, Valokuva antaa äänen äänettömälle lapsuudelle. Maailmassa ja etenkin ihmissuhteissa kohtaa usein asioita, joiden sanoiksi pukeminen on hankalaa, jollei aivan mahdotonta. Joskus monimutkaisista asioista voi yrittää kertoa kuitenkin kuvien avulla. Tällaista ajatusta soveltaa taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä terapeuttinen menetelmä Voimauttava valokuva, jossa muun muassa valokuvaustilannetta ja arjen teemojen valokuvaamista käytetään ihmissuhteiden lähentämiseen.

  • Mediakeskus Lume, Lempeä katse 2
  • Lempeä Katse II 31.8. saakka Galleria Lumessa (Hämeentie 135 C). Taiteiden yön 23.8. yleisötapahtuma järjestetään klo 15-17.

Foorumilaisten kuvia (tai oikeastaan kuva)

Antti Känsälä Photography, blogi, tiheästi merkintöjä, kuvaa ja tekstiä.

Peter Forsgård, Open source kameroita? Photokinan lähestyessä huhut erilaisista uusista julkistuksista "vuotavat" huhusivuille. Eilen bongasin Twitteristä yhden mielenkintoisen huhun, joka ilmeisesti on muutakin kuin vain huhu.

Ilta-Sanomat, Nyt on oikea aika myydä vanha iPhonesi - Näin paljon nettoat. Huhujen mukaan Apple julkistaa uuden iPhone-mallinsa syyskuun 12. päivänä. IPhonet pitävät hintansa hyvin. Hintaselvitysten perusteella iPhonen arvo säilyy selvästi paremmin kuin Android-puhelinten kohdalla.

Suomen Kameraseurojen Liitto ry, Hyvitysmaksut taas tapetilla: Yksityinen kopiointi lisää myyntiä, ei vähennä sitä, 21.8.2012. Helsingin yliopiston etnomusikologian dosentti Pekka Gronow ottaa blogissaan kantaa hyvitysmaksuja vastaan.

MobiiliBlogi, Nokian PureView-tekniikalle jälleen suitsutusta. Se Eisa-palkinto...

Photo.net, foorumi.

The Atlantic, In Focus, Lightning Strikes. 24 kuvaa. Salamakuvia.

The Atlantic, In Focus, Pussy Riot: Dissent on Trial in Russia. 34 kuvaa.

Reuters.com, The art of Damien Hirst. 32 kuvaa.

Time LightBox, Portrait of a City: A Look at London. 15 kuvaa. Kirja, 552 sivua, satoja kuvia. Monelta kuvaajalta. TASCHEN.

Nikonilta uutta.

Canonilta uutta.

Digitalcameraworld.com.

Popular Photography, How To: Set Up the Perfect Photo Studio for Any Budget or Room. Neljä eri studiokokoonpanoa, pienemmistä isoimpaan.

Dpreview.com, Compositional Rules. Sommittelun sääntöjä. Säännöt on tiedettävä, jotta sääntöjä voi tarvittaessa rikkoa.

Digital Photography School.

Petapixel.com, This Photograph Earned One Wedding Photographer a $18,000 Payday. Mainostoimisto halusi ostaa hääkuvaajalta yhden kuvan. Kuvaaja aikoi aluksi pyytää $1.000, mutta kyseli kuitenkin hääkuvaajien foorumilla neuvoja. Neuvo oli, että ensin pitää selvittää kuvan käyttötarkoitus, printti vai netti, jos printti, niin miten iso painos, miten pitkä lisenssi, yksinoikeus jne. Neuvojen ansiosta neuvottelut aloitettiin $15.000, mutta päädyttiin $18.000:iin.

Photo.tutsplus.com, How to Shoot High Speed Splash without Flash. Yksityiskohtaiset ohjeet.

Strobist, Stoppers: Toufic Araman's Sunset Resort. Sharm El Skeikh, Egypti. Rantakuva illan ja yön hämärässä. Kymmenet aurinkovarjot valaistu, purjevenekin, miten kuva on otettu.

Petapixel.com, Amazon Glacier Lets You Back Up Your Entire Photo Library on the Cheap. Amazonin pilvipalvelua. Viisi teratavua maksaa kuukaudessa $50. Tarkoitettu arkistointiin, data palauttaminen on hidasta.

Thom Hogan, bythom.com. Uusimmat merkinnät Nikon D800.

Pixiq.com, How the iPhone copes with only having a f/2.8 aperture. iPhone 4 -kännykkäkameran kaikki kuvat ovat aukkoa f/2.8.

MagicLantern.fm, ML v2.3 - Release Notes. Hinta/laatusuhde kohdallaan. Magic Lantern 2.3 works on: 5Dmk2 2.1.2, 50D 1.0.9, 60D 1.1.1, 500D 1.1.1, 550D 1.0.9, 600D 1.0.2. Sattuneesta syystä _ei_ Canonin hyväksyntää. Kuitenkin laajalti käytössä, omalla vastuulla tietenkin...

The Phoblographer, Long Term Review: Canon 5D Mark III. Usean kuukauden käyttökokemukset. Paljon kuvia, paljon tekstiä. "In the end, I really did love the 5D Mk III." Suomen Canon. Suomen hinta on n. 3.000 euroa.

 

21.08.2012   (linkki)

Polaroid
Kuva: Andy Warhol2.12.2012 asti

Suomen valokuvataiteen museossa viime viikonloppuna avautunut Polaroid-näyttely esittelee nimekkään kansainvälisen aineiston Ansel Adamsista Andy Warholiin. Lisäksi nähdään läpileikkaus suomalaisesta Polaroid-kuvastosta. Myös Polaroidin manttelinperijä Impossible Project esittäytyy näyttelyssä.

Polaroid-yhtiö antoi aikanaan taiteilijoille käyttöön kameroita ja filmiä. Vastineeksi se kartutti valtaisan valokuvakokoelman, jonka eurooppalainen osa päätyi 2010 wieniläisen WestLicht-museon haltuun.

WestLicht-museon kokoelma on 800 taiteilijan yli 4 400 teoksen kokonaisuus vuosilta 1970–90. Siitä Valokuvataiteen museon intendentti Anna-Kaisa Rastenberger ja museonjohtaja Elina Heikka kokosivat yhdessä WestLicht-museon Rebekka Reuterin kanssa nyt nähtävän otoksen. Kotimaisesta osuudesta vastaavat kriitikko Otso Kantokorpi ja valokuvataiteilija Martti Jämsä.

Polaroid-näyttelyyn liittyy oheisohjelmana mm. työpajoja. Polaroid-studiossa voi kuvauttaa itsensä muutaman euron maksua vastaan.

Kuva yllä:Andy Warhol: Andy niistää (1978).

Suomen valokuvataiteen museo
Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke 11-20
8 / 5 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.

Tuomo Manninen: SoWeTo
Kuva: Tuomo Manninen9.9.2012 asti

Korjaamo Gallerian studion ensimmäisenä näyttelynä nähdään Tuomo Mannisen (s. 1962) Etelä-Afrikassa kuvattu SoWeTo-valokuvasarja.

Johannesburgin kylkeen syntynyt apartheidin kasvattama mustien reservaatti Soweto on yksi maailman pahamaineisimmista asuinalueista, jonne kaksikymmentä vuotta sitten muilla kuin mustilla ei ollut asiaa.

Manninen on aikaisemmin Me/We -kuvasarjassaan esitellyt muun muassa Helsingin, Katmandun, Havannan ja Pietarin elämää. Sarjan ryhmämuotokuvia on ollut esillä mm. Venetsian biennaalissa ja Arlesin valokuvafestivaalilla Ranskassa.

Me/We -sarjan valokuvista on ilmestynyt sähköinen kirja, joka koostuu muun muassa SoWeTo-näyttelyn valokuvista. Kirja on ilmainen, ja sitä voi ladata Applen iPadille iTunes Storesta.

Me/We 1 on ensimmäinen osa Mannisen valokuvasarjasta koottavista teoksista, ja osat 2–4 julkaistaan syksyn 2012 aikana. Kirja aloittaa Korjaamon sähköisten kirjojen sarjan.

Korjaamo Galleria
Töölönkatu 51 B, Helsinki
ma-pe 9-21, la 11-19, su 11-17.

Anne ja Kari Saaristo: Paratiisin pilkahdus
Anne ja Kari Saaristo: Paratiisin pilkahdus25.8.2012 asti

Paratiisin pilkahdus on pariusuhdenäyttely, joka kertoo toiselle ja itselle tärkeistä hetkistä.

Taidegalleria Vikholm
Kauppakatu Lohja
ma-pe 10-17, la 10-13

Lyhytelokuvia kansalle: ulkoilmaesityksissä on tarjolla kahdeksatta kertaa uusinta pohjoismaista lyhytelokuvaa. Teemana on tänä vuonna huumori-humor. Englanninkielinen tekstitys. Tapahtuma on ilmainen. Näytöksen järjestää yhteistyössä Suomen elokuvakontakti ry, Finlandssvenskt filmcentrum rf ja Walhalla ry. Helsingissä 22.-25.8. (ks. myös muut paikkakunnat).

Jore Puusa on ahkeroinut. Poimintoja.

  • Tiiseri, 19.8.2012. Nikon D800 kameran testin kakkososa alkaa hahmottua.
  • Hyvät, pahat ja rumat...., 18.8.2012. Harvinaista herkkua, Puusa kehuu kuvaa.
  • Haviseva historia, 14.9.2012. Hyvin vähän on jäänyt jäljelle -70 luvusta ja -80 luvusta. Pitkä artikkeli.
  • Pressfoto, 13.8.2012. Seuraava juttuni on ilmestynyt Sulantoblogissa 2010, mutta otetaan se tähän copypastena. Pitkä artikkeli.

Kallekaskinen.com, blog, kuvia ja tekstejä. Pääsivu.

Ilkkakorhonen.com, viimeisin kuvagalleria Skotlannin-risteily 2012.

Suomen Lehtikuvaajat ry, Haku päällä Uudenmaan taidetoimikunnan Berliinin residenssiin. Haku päättyy 22.8.2012.

HS, Jukka Gröndahl palaa HS:n kuvatoimituksen esimieheksi. Aikaisemminkin Helsingin Sanomien palveluksessa ollut Gröndahl aloittaa työssään lokakuun alussa työskenneltyään Savon Sanomissa. Ikä 53v. Grönland oli aiemmin HS:n kuvatoimituksen esimies 1994 - 2000, lehden kuvaaja noin 15 vuoden ajan. Savon Sanomien kuvatoimitusta hän on johtanut vuodesta 2006.

  • "Valokuvaajille tabloidi tuo yhä enemmän haastetta. Osastojen avauskuvien pitää olla niin iskeviä ja oivaltavia, että ne voi vetää yli sivun."

Photo.net, foorumi.

Guardian.co.uk, London 2012: the top 10 photographs of the Olympics Games.

Digitalcameraworld.com.

YouTube, How to improve composition in Photoshop | lynda.com tutorial. Video, kesto 7:45.

Photo.tutsplus.com, How to Make Superb Subway Imagery. Metroon kuvaamaan.

ePhotozine.co.

Luminous Landscape, Are Museums Destroying Art? Museossa ei saisi valokuvata.

  • (kirjoittaja on väärässä spekuloidessaan salamavalon aiheuttamista vahingoista...)

Pixiq.com, The weekly round-up. ...viimeinen kohta Finally! I just discovered that one of my books was available in Finnish!

Huomenna keskiviikkona on Nikonin julkistuspäivä, Coolpixejä luvassa.

Dpreview.com, Canon EOS 650D/Rebel T4i In-Depth Review. Kesäkuussa 2012 julkistettu. Edeltävä malli Canon 600D säilyy tuotannossa, Canon 550D ei enää valmisteta. 18 megapikselin kroppikenno, 3:2 kääntyvä lcd-näyttö (kosketusnäyttö, 1.040.000 pistettä). Etsin 95%. Sisäänrakennettu salama. Videota kuvattaessa jatkuva tarkennus. Sarjakuvaus viisi kuvaa sekunnissa. 1080p30 video, stereo. ISO 100 - 12800. Akut kestävät 440 kuvaa. Kuvanlaatu erinomainen, kosketusnäyttö toimii. LiveView ja video, tarkennus nopeutunut kaksinkertaiseksi, mutta edelleen paljon jäljessä kilpailijoita (peilittömät Olympus, Panasonic ja Nikon). Arvosana 77%. Suomen Canon. Canon 650D + 18-55mm IS II n. 850 euroa, Canon 650D + 18-135 STM n. 1.100 euroa.

Slrgear.com, Canon EF-S 18-135mm f/3.5-5.6 IS STM (Tested). Kesäkuussa 2012 julkistettu. STM = Stepping Motor, automaattitarkennus nopeampi ja holjaisempi. Kroppikennoiselle, 29-216mm. Filtterikierre 67mm, paino 480g. Kuvanvakaaja. Vastavalosuoja pitää ostaa erikseen. Hyvä hinta/laatusuhde. Suomen Canon. Suomen hinta on alle 500 euroa.

 

20.08.2012   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • karila.kuvat.fi (tuplayosto), Flow 2012. Flow Festival 2012 @ Suvilahti, Helsinki, 10.-12.8.2012. "Joo. Vaihdoin pari viikkoa sitten 7D:n 5D2:een ja treenasin uuden rungon (ja parin uuden linssin) käyttämistä Flow Festivalissa."

Journalisti 13/2012, 9.8.2012.

  • Kurssi: Tee työtä josta saa rahaa. Freelancereille tarkoitetulla kurssilla käsitellään mediamaailman muuttumista, etsitään uusia markkinarakoja toimittajille ja kehitetään uusia keinoja, miten journalistisesta työstä saa leivän. Kuuden päivän mittainen kurssi järjestään kolmena viikonloppuna Kiljavalla syys–lokakuun aikana. Kurssille otetaan enintään 20 osallistujaa. Kurssin hinta 600 euroa.
  • Onnenpotku. Kesän alussa Tuomo Björksten irtisanottiin vakituisesta työstään Aamulehden toimittajana. Kaksi kuukautta myöhemmin irtisanominen tuntuu onnenpotkulta.
  • Kuvaviesti, Konstailematon henkilökuva. Lehtien suurkuluttajana olen havainnut, kuinka suomalainen lehdistö on kadottanut otteensa henkilökuvaan. Viime vuosina kuvien laatu on korvautunut määrällä.

Pekka Potka, Olympus OM-D: Oikealle valottaminen (ETTR) ja Lightroom 4.1, 19.8.2012. ... Itse käyttämäni menetelmä perustuu huippuvalojen varoitusvärien käyttöön valotusmittarina: värit näkyvät selkeästi ja osoittavat täsmälleen mitä kuvassa tapahtuu. Käytössä on itse asiassa maailman tarkin pistemittari vaikka toimitaankin kuvan koko alalla...

Macmaa.com, Kaikki mitä voit lukea iPad ministä. Kootut huhut.

Photo.net, foorumi.

Shorpy.com, Market Street: 1957. Värikuva katunäkymästä, San Fransisco, 35mm Anscochrome.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School, Best of dPS: Have You Read these 15 Popular Photography Tutorials Yet? 15 aiemmin ilmestynyttä tutoriaalia.

Earthboundlight.com, The Three Steps of Good Photography, 19.8.2012. Ensin kuvattava pitää nähdä. Sitten pohditaan, miten valokuvaksen keinoin ilmaistaan haluttu. Lopuksi tekninen kuvaustapahtuma.

Pixiq.com, Make over your portfolio. Kuvat kunnossa, kuvankäsittely. Miten voisi kuvankäsittelyn tehdä paremmin. Muutama esimerkki.

Nikonrumors.com, Next Nikon announcement will be on August 22nd. Siis ylihuomenna keskiviikkona. Tällä kertaa lienee luvassa uusia kompaktidigejä. Eri maissa (myös Suomessa) on keskiviikoksi buukattu Nikonin tilaisuuksia.

Kamera & Bild, 10 big no-nos i Photoshop. Nämä asiat toimivat, jos käyttö on perusteltua ja mietittyä.

 

19.08.2012   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Timon Poikkitiedepalsta, Kerettiläisiä mietteitä tekijänoikeudesta. ...Tekijänoikeudet varsinkin netissä on aika kimuranttinen juttu. Suurin osa netissä tehtävistä tekijänoikeusrikkomuksista on kuitenkin sellaisia, että niistä ei tule rikkojalle mitään tuloa eikä tekijänoikeuden haltijalle de facto mitään taloudellista menetystä....

Kommenteissa poikkitieteilijä yrittää vielä selventää kirjoittamaansa: "Minulta on kyselty privaatisti tämän johdosta, että hyväksynkö tosiaan kuvavarkaudet. Se tarkoittaa tietysti sitä, että en ole osannut sanoa ajatustani tarpeeksi selkokielellä. Yritetään vielä.

En hyväksy."

Valokuvaamoklik.fi, Hetki unelmaa: Rosa, 18.8.2012. Suomen Ammattivalokuvaajat ry toteuttaa yhdessä Kehitysvammaisten tukiliiton kanssa Hetki Unelmaa –projektin, jossa kehitysvammaisten palvelukeskusten asiakkaat eri puolilla maata pääsevät kokemaan unelmansa ja saavat itsestään kauniin, itsetuntoa kohottavan muotokuvan.

  • Viime kuussa blogissa oli esillä Pertti. Pertin unelma oli olla pormestari. Nyt vuorossa on Rosa, joka pitää delfiineistä ja etenkin niiden pitämästä äänestä.
  • Making of video, 1:45

Ylex.yle.fi, Odotettu Facebook-uudistus: Poistetut kuvat häviävät vihdoin oikeasti ja kokonaan. Aikaisemmin kuva ei oikeasti poistunut palvelimilta, nyt poistuu. Facebook on nyt kuitenkin ryhdistäytynyt oman palvelunsa osin ja päivittänyt kuvanpoistofunktionsa: poistetut kuvat häviävät noin kolmen päivän sisällä järjestelmästä ihan oikeasti, viimeistä tavua ja pikseliä myöten.

  • - Päivittäin Facebookkiin ladataan 200 miljoonaa kuvaa, eli noin 6 miljardia kuussa. Yhteensä palvelussa on 90 miljardia valokuvaa. Se tarkoittaa, että olemme suurin valokuvasivusto netissä, kirjoitti eräs Facebookin valokuvapuolen insinööri Quora-keskustelupalstalle.
  • Tietokone.fi, Facebook korjaa vihdoin ongelman – kuvia voi tuhota

Photo.net, foorumi.

The Atlantic, In Focus, Winners of the National Geographic Traveler Photo Contest 2012. 11 kuvaa.

The Atlantic, In Focus, National Geographic Traveler Photo Contest 2012. 40 kuvaa. 18.7.2012. Ei vielä tuloksia.

The Sacramento Bee, The Frame, Muslim holy month of Ramadan 2012. 39 kuvaa.

Reuters.com, Police fire on striking miners. 25 kuvaa.

Reuters.com, Photos of the week. 20 kuvaa.

The Atlantic, In Focus, Ramadan 2012. 42 kuvaa.

Digitalcameraworld.com.

Photo.tutsplus.com.

Digital Photography School.

Pixiq.com, How to Work with Models. Valokuvaaja, valokuvaajalle on joku ajatus tai tarina, jota hän mallin avulla yrittää toteuttaa.

Zacuto, Revenge of The Great Camera Shootout Part Three. Video, kesto 32:02. Yhdeksän kameraa, kolme erilaista olosuhdetta. Tulokset. Myös esim. Apple iPhone 4s. Äkkikatselulla erot täydelläkin ruudulla eivät näytä kovin isoilta. Ammattilaiset asialla, se ehkä selittää isojen erojen puuttumisen, valaistus kunnossa, asetukset kunnossa, kuvaaminen kunnossa.

 

18.08.2012   (linkki)

Maija Tammi: Bingo
Kuva: Maija Tammi.25.08.2012 asti

Valokuvaaja Maija Tammi seurasi bingohallien elämää vuoden ajan Turussa, Tampereella ja Torontossa.

Maija Tammi (s. 1985) työskentelee kuvajournalistina, valokuva- ja videotaiteilijana New Yorkissa ja Suomessa.

Tammi valittiin Vuoden lehtikuvaajaksi 2010. Vuonna 2011 Tammi voitti Fotofinlandian Bingo-kuvasarjallaan.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15

Oulunsalo Soi – Oulun seudun XV musiikkijuhlien vuoden 2012 kuvataiteilija Kati Leinonen

Kati Leinonen: Elämät. Valokuvia
Kua: Kati leinonen31.8. 2012 asti

Kati Leinonen on Oulunsalo Soi – Oulun seudun XV musiikkijuhlien vuoden 2012 kuvataiteilija.

Näyttelykokonaisuuteen on valittu Leinosen kuvaamia muotokuvia, joissa hän on käyttänyt palkkikameraa ja 1800-luvulta periytyvää märkälevytekniikkaa.

Menetelmän avulla hän kokee tavoittavansa kuvattavista jotain pintaa syvemmältä. Valotusajat ovat pitkiä ja pakottavat kuvattavan keskittymään ja pysymään paikoillaan. Prosessi riisuu opitut maneerit ja ihminen näyttäytyy omana itsenään.

Kati Leinonen on opiskellut valokuvaajaksi Englannissa ja on sen jälkeen toiminut mainos- ja lehtikuvaajana. Vuonna 2008 Hän perehtyi Yhdysvalloissa märkälevytekniikkaan France Scully-Ostermanin ohjauksessa. Siitä lähtien hän on käyttänyt tekniikkaa omissa taideprojekteissaan. Vuonna 2010 hän voitti Suomen mainosvalokuvaajien vuosikilpailun osion Potretti -kuvasarjat miestutkielmillaan ja vuotta myöhemmin hän edusti Suomen mainosvalokuvaajia Fotofinlandia 2011 -kilpailussa.

Leinosen työt ovat esillä Oulunsalon kirjaston näyttelytilassa ja useimmissa Oulunsalo Soin konserteissa sekä Oulun lentokentällä.

Oulunsalon kunnankirjasto
Karhuojantie 2, Oulunsalo

Stanislav Beljajevski: Balettigaala
31.8.2012 asti

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriassa on koko elokuun ajan esillä Stanislav Beljajevskin balettiaiheinen valokuvanäyttely.

Balettivalokuvaukseen erikoistunut Suomen Kansallisbaletin ensitanssija Beljajevski on ottanut näyttelyn kuvat Lappeenrannan balettigaalan esityksissä vuosina 2010-2011.

Näyttelyn on tuottanut Balettiyhdistys Attitydi ry.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15, arkiaattoina 11-16

PITKIN POIKIN POHJANMAATA ristihin rastihin rintehiä sarkoja siksakkihin
26.8.2012 asti

Alkukesästä Helsingissä Sanomatalossa nähty Pohjanmaan Valokuvakeskuksen tuottama valokuvanäyttely "Pikkusen Häjymmissä Pidoissa" on nyt suppeammassa muodossa esillä Lapualla.

Näyttelyssä on noin puolet Helsingissä olleista kuvista eli 33 kuvaa 30 valokuvaajalta.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15

Terho Aalto Sokea piste - Blind spot
30.9.2012 asti

Kuva: Terho Aalto.

Terho Aallon Sokea piste - Blind Spot -näyttelyn valokuvat kertovat elämän hauraudesta, menettämisestä ja kiertokulusta sekä kaipuusta johonkin. Näyttelyyn liittyvät äänimaailmat lisäävät kuviin omia ulottuvuuksiaan.

Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17

Foorumilaisten kuvia:

Sulantoblog.

  • Videobloggausta jälleen, 17.8.2012. Kaksi videota. Liukukisko (slider) kokeilussa. Toisessa videossa vaihdetaan mielipiteitä Nikon D4 -kamerasta.
  • Superzoomia m4/3 kameralle, 9.8.2012. Olympus M.Zuiko Di ED 14 - 150 mm f/4 - 5.6 ja Panasonic Lumix G Vario 14 - 140 mm f/4 - 5.6 MEGA O.I.S. Kumpi sopii paremmin Olympus E-M5 -kameraan.

Pekka Potka, Appseja ja keskusteluita Olympuksen kanssa, 17.8.2012. iPadiin OM-D esite. Saksassa keskustelussa Olympus Imagingin Watanaben kanssa.

Suomen freelance-journalistit ry, ”Hampaatonta hommaa”, 17.8.2012. Freelancereiden palkkioahdinko ja taistelu lehtitalojen kanssa poiki keväällä toteutetussa palkkiokyselyssä suorasanaista palautetta SFJ:lle ja Journalistiliitolle.

  • katkelmia vastauksista, suorasanaista tekstiä

Tietoviikko.fi, EU: softaa voi edelleenmyydä. Suomen Korkein oikeus määritteli jo vuonna 2003, että fyysisellä välineellä toimitettu lisenssi on samalla tavoin jälleenmyyntikelpoinen hyödyke Suomen rajojen sisällä. ...Päätös ei luonnollisesti päde pilvipalveluihin eikä sellaisiin ohjelmistolisensseihin, jotka ovat esimerkiksi ajallisesti rajoitetut.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Shutterfinger, The Importance of "Decisive Moments". Kolme esimerkkikuvaa.

Digital Photography School, Tips on Shooting Ringside: An Introduction to Boxing Photography. Nyrkkeilyä kuvaamaan.

IR, Friday Photo Tip: Improve your images by turning off the auto flash and using ambient light. Sisäinen salama tappaa tunnelmaa. Käytä vallitsevaa valoa.

YouTube, Photoshop tutorial: Working with the Refine Edge | lynda.com. Video, kesto 7:26.

Popular Photography, Natural or Digital Manipulation: Victoria's Secret Edition. Iho (tietenkin) silotellaan täydelliseksi ja kaikkea muutakin parannetaan surutta. Mutta tällä kertaa taitaa olla kyse vain vähän erikoisemmasta asennosta ja mallin vähän erikoisemmasta ruumiin rakenteesta.

ePhotozine.com, Top 10 Best Pink Digital Cameras. Kymmenen pinkkiä kompaktidigiä, pisteytettyinä.

Dpreview.com, Olympus working on new body for 'Pro' Four Thirds lenses. Lehdistötiedote (tai oikeastaan Facebook-postaus), ei vielä tarkkaa tietoa. Micro 4/3 -systeemin lisäksi Olympukselta tulossa perus 4/3-systeemiin uusi pro-mallia 2010 julkaistun E-5:n jälkeen.

Lensrentals.com, My Search for the Perfect Micro 4/3 Zoom . . . Adapteri apuun.

Macworld.com, Ins and outs of upgrading your iMac. Vanha kone nopeammaksi, kannattaako.

Petapixel.com, Sony Rumored to be Working on a Full Frame Mirrorless NEX Camera. Peilitön järjestelmädigi, jossa täyskenno?

Kamera & Bild, Skolfoto för husdjur. Koiria (ja muitakin kotieläimiä) kuvaamassa, vähän koulukuvaajatahtiin ja -malliin.

Kamera & Bild, Test av QP-card och Colorchecker - Få full koll på färgen. Kaksi tuotetta testissä, värit pilkulleen oikein. X-rite Colorchecker Passport, 745 kr, 90 euroa. Ruotsalainen QP-card, vähän yli 500 kr, 60 euroa. Värikarttojen avulla kameralle profiili.

 

17.08.2012   (linkki)

Taiteen keskustoimikunta, Valtion taiteilija-apuraha 272 taiteilijalle. Valtion taidetoimikuntien jakamat apurahat ovat viisi-, kolmi-, yksi- ja puolivuotisia. Ne alkavat vuoden 2013 alusta. Veroton apuraha on 1627 euroa kuukaudessa. Tästä summasta taiteilija maksaa itse oman sosiaaliturvansa. Vuositasolla apurahoja maksetaan kaikkiaan noin 10 miljoonaa euroa. Taiteilija-apurahaa haki 2 303 taiteilijaa. Apurahan sai 272. Valokuvataiteen taiteilija-apurahat, 126 hakemusta, 12 myönnettiin:

Viisivuotinen apuraha
valokuvataiteilija Riitta Päiväläinen, Helsinki
valokuvataiteilija Sanni Seppo, Helsinki
valokuvaaja Adolfo Vera, Vantaa

Kolmivuotinen apuraha
valokuvataiteilija Ville Lenkkeri, Tukholma

Yksivuotinen apuraha
valokuvataiteilija Juha Allan Ekholm, Turku
fotograf Johanna Hackman, Helsingfors
valokuvataiteilija Nanna Hänninen, Kuopio
valokuvataiteilija Kalla Kataila, Helsinki
valokuvataiteilija Maria Kärkkäinen, Kuopio
kuvataiteilija Mikko Sinervo, Helsinki
valokuvataiteilija Pekka Turunen, Kemiö

Puolivuotinen apuraha
kuvataiteilija Oskari Parkkinen, Helsinki

Petteri Järvinen, Havaintoja digimaailmasta, SSD-levy voi olla ansa, 16.8.2012. Uh, tämä on kovin noloa. Ensi kertaa olen menettänyt suuren joukon digikuvia levyn hajottua kesken matkan.

  • kommentitkin ovat mielenkiintoisia

Tähdet ja avaruus, Harrastaja kokosi käänneltävän 360 asteen panoraaman Marsin pinnalta.

Iltalehti.fi, Tässä ovat lomakuvakisan finalistit. Äänestysmahdollisuus. 15 kuvaa. Eipä noudattanut tämäkään kilpailu mitenkään Finnfoton ohjeita kilpailun järjestäjille.

Tietokone.fi, Muistilaput työpöydälle pilvituella. 7 Sticky Notes 1.8.0. Freewarea.

Työ- ja elinkeinotomisto, Toimistotöiden moniosaaja, Virte-Metalli Oy, Turku. Etsitään tytäryhtiö Pelti-Virte oy:lle osto- ja myyntireskontran hoitajaa ja laskuttajaa. Rutiininomaista, huolellisuutta ja kärsivällisyyttäkin vaativaa työtä 2-6 tunniksi päivässä sesongista riippuen. Loppu työaika räätälöitään muiden kykyjen mukaan. Esimerkiksi yrityksen hinnastot, tuotekuvaukset, kotisivujen päivitykset, sisäinen tiedottaminen ja muut markkinointiasiat? Tai kenties jotain muuta toimistoalan osaamista?

"Jos pitkäaikainen sitoutuminen tällaiseen perheyritykseen ja sen kehittämiseen on juuri sitä, mitä sinä haluat ja sinulla on tarjota samassa paketissa tarkkuutta ja huolellisuutta, mutta myös ripaus luovaa hulluutta, aimo annos toimittajaa, web-osaajaa, valokuvaajaa ja graafista suunnittelijaa, ota nopeasti yhteyttä."

Työpaikan osoite 20380 TURKU
Työ alkaa 01.10.2012, mahd. aiemminkin, heti kun sopiva löytyy
Työaika kokopäivätyö
Työn kesto yli 12 kuukautta, vakituinen työ
Haku päättyy 31.08.2012

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Strobist, On Photographing People: Pt. 3. Ihmistä kuvaamassa, kolmiosaisen sarjan viimeinen kirjoitus. Kuvattava on lähtenyt. Mitä sitten.

ePhotozine.com.

IR, Canon, Sony top EISA awards; Nikon and Olympus in hot pursuit.

Photopreneur, YouTube Fails to Bring Sales for Photographers. Myyntiä ei tule, kun videot ovat toisille valokuvaajille tarkoitettuja tutoriaaleja.

Petapixel.com.

IR, Rediscovered Ansel Adams video shows rare footage of the master photographer at work. Artikkelin lopussa YouTube-video, Ansel Adams vuodelta 1958.

Pixiq.com, Contemporary Baby Pictures. Miten luodaan oikea tunnelma kun vauvoja (tai hyvin pieniä lapsia) kuvataan.

British Journal of Photography, "Nothing will change for our contributors," says Getty Images' CEO. Gettyn tj. haastattelussa.

IR, Canon’s EOS M: Designed for purses, not for pros? Japanissa haastateltu Canonin EOS M -peilittömän järjestelmädigin kehittäjiä. Joihinkin kysymyksiin vastaus, joihinkin ei. Lähinnä kyse on Japanin markkinoista. Lokakuussa myyntiin. Canonin tavoite on 11% Japanin peilittömien markkinoista tämän vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.

Popular Photography, The 12 Best Animal Action Cams. Eläimille kamera kaulaan tai päähän. Kameramalleja ja videoita.

Kamera & Bild, Sony RX100 – vi har testat. Keskiarvo 7.8.

Kamera & Bild, 5 saker som alla andra inte förstår vad en fotograf gör.

Photographyblog.com, Head to Head Review: Olympus OM-D E-M5 v Nikon D7000. Hintaluokka suunnilleen sama, Nikon D7000 julkistettiin syyskuussa 2010.

Popular Photography, Lens Test: Tamron 24–70mm f/2.8 Di VC USD. Canon, Nikon, Sony. Täyskennoiselle. Kuvanvakaaja. Säänkestävä. 825g. Filtterikierre 82mm. Vastavalosuoja mukana. Laajakulmapäässä tynnyrivääristymää, vinjetointia. Suomen Tamron. Suomen hinta on n. 1.100 euroa.

 

16.08.2012   (linkki)

HS, Päivän menotärppi: Border Line -näyttely Suomen valokuvataiteen museossa. Taiteilija Mats Bergsmedenin maisemavalokuvien merkitys muuttuu kun tietää, miksi ne on kuvattu. Jokaisessa valokuvassa on paikka, jossa joku on menettänyt henkensä pyrkiessä laittomasti EU:n alueelle.

  • Suomen valokuvataiteen museo, Mats Bergsmeden: Border Line, (Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G) 9. 9. asti. Ke klo 11–20, ti, to–su 11–18. Liput 4 ja 6 e.

Ilta-Sanomat, Kuvajournalisti Niklas Meltio: Tällaista on työ sodan etulinjassa Aleppossa. Video, kesto 2:10. Niklas Meltio kertoo.

Peter Forsgård, Olympialaisten kuvista ja tavoista tuoda ne esiin, 15.8.2012. Parasta mitä Reuters tarjosi kuvien katseluun kisojen aikana oli heidän London 2012 applikaatio. Tuosta olisi suomalaisellekin medialle aika paljon opettelemista. Tuo applikaatio aivan varmasti antaa suuntaa siihen mitä tuleman pitää.

Ilta-Sanomat, Ostitko tämän Canon-kameran ulkomailta? Varo iho-oireita. Suomessa (Euroopassa) Canon EOS 650D. Ongelma koskee vain USA:ssa myynnissä olleita kappaleita. - Tietojemme mukaan Suomessa ei ole myyty näitä ongelmallisia kameroita, kertoo Valpuri Mäkinen Canonin viestinnästä.

Euroopan kuluttajakeskus, Howard - Verkkokauppa-apuri. Syötä verkkokaupan osoite, tulee perustietoja. Linkkejä eri maiden hintavertailusivuille. Euroopan maiden virhevastuun kesto ja peruutusoikeus.

EISA - vuoden 2012 - 2013 valinnat on tehty.

  • Sarja Photo, voittajat: Adobe 1kpl, Canon 3kpl, Fuji 1kpl, Nikon 2kpl, Olympus 2kpl, Panasonic 1kpl, Samsung 1kpl, Sigma 1kpl, Sony 3kpl, Tamron 1kpl.

Kaleva.fi, Kuvapalvelu jakaa kameroita lentokentällä - hintana 150 valokuvaa. Oulun lentokenttä. Kameroita on jaossa 16 kappaletta. "Ne jäivät yli Facebookin kautta järjestetyissä kilpailuissa. Samalla, kun jaamme niitä, pidämme tietoiskun Worpixistä." ...Tempauksen taustalla on huhtikuussa lanseerattu Worpix.com -kuvapalvelu, johon kuka tahansa voi anonyymisti lisätä ottamiaan kuvia....

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School, Using Facial View and Camera Angle to Flatter your Portrait Subject. Kuvaaja voi ohjata kuvattavan pään asentoa ja muuttaa myös kameran paikkaa suhteessa kuvattavaaan.

Pdnpulse.com, 7 Lighting Tips for Shooting Video with Digital SLRs.

The Online Photographer, Zooms vs. Primes, Part I. Olympus Pen. Kummalla parempi kuva, zoomilla vai kiinteäpolttovälisellä, sama aukko ja polttoväli.

IR, New at Imaging Resource: Q&A feature brings you fast answers to your camera questions. Kameramallikohtaisesti, sivuston käyttäjät vastaavat kysymyksiin. Vasta aloitettu, vähän kysymyksiä/vastauksia.

Pdnpulse.com, Getty Images Sold to Carlyle Group for $3.3 Billion. Getty Imagesin myyntihinta oli 3.3. miljardia dollaria. Edellinen kauppa tehtiin vuonna 2008, silloin hinta oli 2.8 miljardia dollaria.

Dpreview.com, Video tests of the Canon EOS 650D / Rebel T4i's Hybrid autofocus system. Miten tarkennus toimii. Testi antaa viitteitä Canoin peilittömän järjestelmädigin Canon EOS-M:n tarkennuksesta.

ePhotozine.com, Canon EF 300mm f/2.8L IS II USM Lens Review. Elokuussa 2010 julkistettu. Täyskennoiselle. 52mm drop-in suodin, paino 2.4 kg (8% vähemmän kuin edeltäjä). Kuvanvakaimessa uusi tila/mode 3 eli vakain on aktivoituu vasta, kun suljinta painetaan. Automaattitarkennus nopea. Lähin tarkennus 2m. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 7.000 euroa (eikä tietenkään 700 euroa...).

Photo.net, Nikon 28mm/f1.8 AF-S Lens Review. Vuonna 2012 julkistettu. Hyvä vaihtoehto kalliimmille malleille (f1.4). Täyskennoiselle. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 700 euroa.

Photographyblog.com, Canon IXUS 510 HS Review. Helmikuussa 2012 julkistettu. 10 megapikseliä, 28-336mm, 12-kertainen zoom. Metallirunko, WiFi, 3.2 tuuman kosketusnäyttö, 460.000 pistettä. HD video, stereo, HDMI. Musta, hopea, punainen, sininen. Arvosana 4 * / 5 *. Suomen Canon. Suomen hinta on alle 400 euroa.

 

15.08.2012   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

"Kiova, Chernobyl, Auschwitz & Budapest. Kyseessä 9 päivän melko nopeatempoinen reissu. Lennettiin ensin perjantaina Kiovaan ja käytiin sunnuntaina Chernobylissä. Samana iltana otettiin jo yöjuna Krakovaan ja perillä oltiin n. 23 h päästä. Pari päivää Puolassa ja toki Auschwitz piti nähdä. Sitten otettiinkin jo bussia Unkariin. Sieltä sitten lennettiin takaisin Suomeen.

Kamerana Olympus E-PM1 vakio 14-42 mm objektiivilla ja laajakulmalisäkkeellä. Haaveena oli ehtiä hankkimaan M.Zuiko 12 mm 1:2.0 mutta enpä ehtinyt ennen reissua."

topic.fi (miikkaj), Valokuvaus (30 kuvaa valikoituna). Miikan kuvat (kaikki yli 1.000 kuvaa aikajärjestyksessä).

Suomen freelance-journalistit ry, Varastettiinko kuvasi? Laita lasku perään 14.8.2012. Finnfoto on yhteistyössä Kopioston kanssa laatinut kuvan luvattoman käytön oikaisussa tarvittavia kirjemalleja valokuvaajien avuksi.

Ilmonet.fi, pääkaupunkiseudun yhteinen kansalais- ja työväenopistojen kurssihaku ja ilmoittautuminen. Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen. Kun löytää itselle sopivan kurssin, niin vasta sitten pankkitunnistautumisen avulla kirjaudutaan järjestelmään ja annetaan perustiedot. Nämä kurssit ovat hinta/laatusuhteeltaan ylivoimaisia, opetushinta tunnilta maksaa kurssilaiselle pari euroa. Ilmoittautua voi myös puhelimen avulla.

Pääkaupunkiseudun kansalais- ja työväenopistoissa on tarjolla lähes 10 000 kurssia. Voit osallistua minkä tahansa opiston kursseille asuinpaikastasi riippumatta.

Aluksi voi lähteä liikkeelle kohdasta Aineittain haku. Kuvataide (523 kpl), Valokuvaus ja mediataide (106 kpl). Sieltä sitten valokuvaus (52 kpl), Digitaalinen kuva (40 kpl), video (15 kpl), elokuva (1 kpl), Animaatio (0 kpl), mustavalkokuvaus ja studiotyöskentely (2 kpl), muu mediataide (0 kpl).

Esimerkkejä kursseista:
- Hannes Heikura: Valokuvieni synty, 3 oppituntia (puhelinilmoittautuminen alkaa 20.8.2012 klo 11:00, ei voi ilmoittautua verkon kautta, 70 paikkaa, 25.11.2012)
- käsisalamakuvauksen peruskurssi, Vantaa, 12 oppituntia, 28 euroa
- LuovaKuva - valokuvataiteen lyhytkurssi, Kaapelitehdas, 16 oppituntia, 22.60 euroa
- Lyhyt valokuvasommittelukurssi A, Kaapelitehdas, 16 oppituntia, 22.60 euroa
- Valokuvauksen mestareiden kuvia 1, Maunula, 12 oppituntia, 16.90 euroa
- Voimauttavan valokuvan viikonloppukurssi, Stoa, 20 oppituntia, 28.20 euroa
- Digijärjestelmäkameran käyttökurssi A, Vantaa, 15 oppituntia, 30 euroa
- Digikuvauksen perusteet A, Vantaa, 30 oppituntia, 39 euroa
- Henkilökuvaus ERI (monisalama), Espoo, 14 oppituntia (viikonloppu), 69 euroa
- Hyvän kuvan salaisuus ERI, Espoo, 14 oppituntia (viikonloppu), 69 euroa

Valokuvaus ja mediataide, ilmoittautuminen alkaa to 16.8.2012 klo 11 (Hki), klo 12 (Espoo), ma 20.8.2010 klo 11 (Hki), klo 13 (Vantaa), Puhelinilmoittautujat ja netti-ilmoittautujat ovat samassa asemassa.

Toinen hakureitti, Tietotekniikka (418 kpl). Kuvan- ja videonkäsittely (103 kpl). Kuvankäsittelyn perusteet (56 kpl), Kuvankäsittelyn kertaus- ja jatkokurssit (39 kpl), Videoeditoinnin perusteet (6 kpl), Videoeditoinnin kertaus- ja jatkokurssit (2 kpl). (Tietotekniikan alla on myös digikuvauksen peruskursseja yms.).

Tietotekniikka, ilmoittautuminen alkaa to 16.8.2012 klo 11 (Hki), klo 12 (Espoo), klo 13 (Vantaa). Puhelinilmoittautujat ja netti-ilmoittautujat ovat samassa asemassa.

Koko Suomen opistoluettelosta (Kansalais- ja työväenopistojen liitto KTOL) on linkit opistojen omille verkkosivuille, joista löytyvät tiedot kunkin kansalaisopiston toiminnasta.

Yle.fi, Blogeissa kuvien lainaaminen luvatta on arkipäivää. Blogeissa valokuviin suhtaudutaan usein kuin yhteiseen omaisuuteen ja tekijänoikeuksien rikkominen on hyvin tavallista. Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto pitää ongelmaa mittavana ja aikoo ryhtyä toimenpiteisiin.

  • (Eilinen uutinen uudestaan).

Maisemanlumo.fi, blogi. Päivityksiä. Mikael Rantalainen.

Photo.net, foorumi.

Denverpost.com, Photos: Mars Rover Images. 20 (väri)kuvaa.

The Atlantic, In Focus, Syria, 'on the Verge of Collapse'. 39 kuvaa.

Boston.com, The Big Picture, Daily Life: July 2012. 51 kuvaa.

Time LightBox, Pictures of the Week: August 3 – August 10. 52 kuvaa.

The Atlantic, In Focus, London 2012: The Closing Ceremony. 46 kuvaa.

Reuters.com, The athlete's body. 28 kuvaa.

Retures.com, Photo focus: Silhouette. 20 kuvaa.

Digitalcameraworld.com.

Photo.tutsplus.com.

Digital Photography School, How to Capture Great Images When It’s Cloudy/Rainy on Your Trip.

YouTube, IceflowStudios : Photoshop CS6: Adaptive Wide Angle. Video, kesto 2:31.

Photographyblog.com, Lightroom 4 Review. Uuteen versioon kannattaa ehdottomasti päivittää. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen hinta on n. 140 euroa.

Philip Bloom, Review of the Canon 1DX/ Music video for Olly Knights. Videota kuvaamassa.

 

14.08.2012   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • Joni Niemelä Photography, Photolog, summer2012. Tämän kesän uusia kuvia.
  • Flickr (_Teemu_), Teemu R, Madonna MDNA. 11 kuvaa. Madonna MDNA World Tour 2012 - Helsinki 12.8.2012.

Finnfoto.fi, Kuvien luvaton käyttö netissä. Valokuvaa lainataan ja levitetään netissä yhä useammin luvatta. Erityisesti blogeissa eli nettipäiväkirjoissa valokuviin suhtaudutaan kuin yhteiseen omaisuuteen, ja tekijänoikeuksien rikkomisesta on tullut arkipäivää.

  • kohta Työkalut, sieltä sitten "Kuvat luvatta netissä – mikä neuvoksi?"

Ylen tv-uutiset eilen klo 18, ks. Yle Areena, kohdasta 18min 16sek eteenpäin. "Valokuvia lainataan ja levitetään netissä yhä useammin ja luvatta. Erityisesti blogeissa eli nettipäiväkirjoissa valokuviin suhtaudutaan usein kuin yhteiseen omaisuuteen ja tekijänoikeuksien rikkomisesta on tullut arkipäivää. Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto pitää ongelmaa mittavana ja aikoo ryhtyä toimenpiteisiin."

  • "valokuvien tekijäoikeuslain vastainen lainaaminen on blogeissa aivan tavallista
  • tämän hetkisen tekijänoikeuslain pykälien mukaan valokuva on kuitenkin aina jonkun omaisuutta. Kun valokuvan liittää blogiin, ei riitä, että mainitsee valokuvaajan nimen. Todellisuudessa valokuvan oikeudenhaltijalta tulee kysyä lupa valokuvan käyttöön. Tässä yhteydessä pitää myös sopia mahdollisesta korvauksesta ja käyttöoikeuden pituudesta.
  • Suomen valokuvaajien keskusliitto muistuttaa, että ilmaista valokuvaa ei ole, vaikka lainaaminen on yleistynyt. Blogit ovat yleistyneet ja kuvien väärinkäyttö samaa tahtia, mutta myös muissa medioissa on ollut valtavaa väärinkäytön kasvua. Jatkossa Suomen valokuvaajien keskusliitto aikoo suosittaa jäseniään lähettämään aina laskun tai poistopyynnön, kun valokuvaajat havaitsevat, että heidän kuviaan jaetaan netissä luvatta."
  • (Hyvä, että juttuun ei ole sotkettu poikkeusta eli ns. sitaattioikeutta... Pääsääntöhän on, että ilman valokuvaajan lupaa ei kuvaa omille sivuille napata)

Ilta-Sanomat, Kuvat suomalaisnaisten muodonmuutoksesta leviävät maailmalla. Hurskainen kertoo saaneensa yhteydenoton Daily Maililta viime viikolla. Kuvaaja uskoo otosten päätyneen lehtien tietoon, kun ne nousivat puheenaiheeksi kansainvälisillä keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa. ...- Ihmettelin, miten kuvat ovat lähteneet nyt leviämään. En tiedä millä logiikalla hype on kasvanut, sillä uudetkin kuvat on otettu jo vuosina 2004-2006.

Mattihartikainen.net, uudet sivut ovat auenneet. Ensimmäisenä osuu silmiin omakohtainen kirjoitus fotorealismista.

Yle.fi, Tähdenlennot välkehtivät yötaivaalla. 13.8.2012. Tähdenlentoja nähdään myös tulevina öinä, mutta niiden määrää on mahdoton ennustaa, Nissinen kertoo.

Verkkouutiset, Ammattilaisen arvio Nokian superkamerasta: Haastaa pokkarin. Uutta kamerakännykkää kokeillut STT-Lehtikuvan valokuvaaja Martti Kainulainen pitää PureView'n kameraa erittäin hyvänä. – Kameralla voi ottaa aivan julkaisukelpoisia kuvia, hän arvioi.

Iltalehti.fi, Kamerakännykät eivät ole lyöneet laudalta perinteisiä kameroita. Kamerakännykät eivät ole kääntäneet perinteisten kameroiden myyntiä laskuun. Elektroniikan tukkukauppiaiden mukaan järjestelmäkameroiden myynti kasvaa edelleen. Sen sijaan pokkareiden eli taskukameroiden menekki polkee paikallaan. Elektroniikan tukkukauppiaiden ennuste on, että tänä vuonna myydään noin 100 000 järjestelmäkameraa ja yli 250 000 pokkaria.

  • Kotek.fi, tilasto vuoden 2012 kolme ensimmäistä kuukautta.
    - Kompaktikamerat: vuosi 2012 myynti 63.406kpl -14.3% (vuonna 2011 kolme ensimmäistä kuukautta myynti 74.004kpl). Hm.
    - Järjestelmäkamera: vuosi 2012 myynti 28.200kpl +26.9% (vuonna 2011 kolme ensimmäistä kuukautta myynti 22.222kpl). Tämä pitääkin paikkansa.

Tietokone.fi, iPhone 5:een valmistaudutaan alennuksilla. Ennakkotiedot kertovat, että Apple julkaisisi uuden iPhonen syyskuussa. Julkistustilaisuus pidettäisiin 12. syyskuuta, eli reilun neljän viikon päästä.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Thephotoargus.com, 30 Beautiful Examples of Wedding Photography. 30 hääkuvaa.

Petapixel.com.

Strobist, On Photographing People: Pt. 2. Kolmiosaisen sarjan toinen osa. Itse kuvaus.

Digital Photography School, 10 Tips for Landscape Photographers.

ePhotozine.com, Photograph Taken From Blog Causes Copyright Problem. Tekijänoikeuslainsäädäntö on suurelta osin samanlainen eri maissa.

Dpreview.com, Eric Kim on the pioneering color photographer Stephen Shore. Amerikkalaisesta 70-luvun värivalokuvaajasta.

Diyphotography.net, Poll: What Batteries Are You Using? Kyselyn lisäksi asiaakin akuista/pattereista.

Pdnpulse.com, Self-Proclaimed Photo Montage Virtuoso Is Sued for Stealing Photos. Osa kuvista olikin toisten ottamia. Internetin aikakaudella jää helpommin kiinni kuvien luvattomasta käytöstä.

Dpreview.com, Editing on the road. Lyhyt artikkeli siitä, mitä matkalle mukaan, kun pitää käsitellä kuvia, varmistaa jne.

Earthboundlight.com, The Secrets of Photographing Water.

ePhotozine.com, Plustek Introduce The OpticFilm 120.

(kertaus Digicamera.netin uutisista 9.7.2012) Myyntiin tuleva uusi filmiskannerimalli on nykyään harvinainen tapahtuma. CeBIT-messuilla esiteltiin prototyyppi, nyt PLUSTEK OpticFilm 120 -filmiskanneri on tullut myyntiin. Skanneri on tarkoitettu ammattikuvaajille, painotaloille, kouluille, kamerakerhoille, museoille, arkistoille, mutta myös edistyneille valokuvauksen harrastajille. Ks. lehdistotiedote (1-sivuinen pdf).

  • OpticFilm 120 pystyy skannaamaan sekä 135- kinofilmejä että 120/220- rullafilmejä (6x4,5, 6x6, 6x7,6x9 ja 6x12 cm) olivatpa ne negatiiveja tai positiiveja. Myös kehystetyt diat voidaan skannata tällä skannerilla.
  • Skannerin mukana toimitetaan SilverFast 8- skannausohjelma ja filmipidinsarja. Maahantuoja on Reaxon Oy, joka toimittaa skannerin mukana myös suomenkielisen käyttöohjeen itse skannerille että SilverFast 8- skannausohjelmalle. Laitteella on kahden vuoden takuu. Suositushinta on 1.999 €.

The-digital-picture.com, Samyang Announces 14mm, 24mm, 35mm DSLR Cine Lenses. Canon, Nikon, videoon tarkoitettu, elo-/syyskuussa myyntiin. 14mm 409.99e, 24mm 649.99e, 35mm 519.99e.

Cameralabs.com, Nikon D800 review. Helmikuussa 2012 julkistettu, kolme ja puoli vuotta Nikon D700:n jälkeen. Nikon D700 oli Nikonin ensimmäinen kohtuuhintainen täyskennomalli. Nikon D800, 36 megapikselin täyskenno, pikselitiheys samaa luokkaa kuin Nikon D7000:ssa (tämän perusteella ei ongelmia kuvanlaadussa). Video-ominaisuudet aivan samat kuin D4-mallissa, 1080p ja 720p, 30 ja 60 kuvaa sekunissa, ulkoinen mikrofoni, kuulokeliitäntä, pakkaamaton HDMI-out. 100% etsin, säänkestävä. 3.2-tuumainen lcd-näyttö, 920.000 pistettä. Sisäinen salama. Ei sisäänrakennettua GPS-laitetta. Eye-FI -kortit toimivat luotettavasti vain WiFi-verkossa, ei suoraan yhteydessä toiseen laitteeseen. Akuilla voi ottaa 900 kuvaa. Arvosana 87%. Suomen Nikon. Runko alle 3.000 euroa.

Bobatkins.com, Canon EOS 5D MkIII Sensor vs. Nikon D800 Sensor.

ePhotozine.com, Samyang 7.5mm f/3.5 UMC Fisheye Lens Review. Ei automatiikkaa. Paino 197g. Arvosana 4.5*. £240, 305e. Panasonicin versiossa on automaattitarkennus, £565, 718e.

Luminous Landscape, Tokina 300mm f/6.3 Mirror Lens for Micro Four Thirds. MFT's First Mirror Telephoto. Peilitele kokeilussa. Uusi malli, $369.

 

13.08.2012   (linkki)

Hopeinen Omena.

Pingstate.nu.

Pekka Potka, Matkalla Photokinaan 2012, 12.8.2012. ...Olen paikalla Cansonin osastolla Photokinan kolme viimeisintä päivää. Näytän siellä uusimpia printtiportfolioitani ja kerron kuvauksestani ja vedostamisestani Canon Infinity -papereille. Jos tulet Photokinaan noina päivinä, tule käymään ja juttelemaan valokuvauksesta

Kari Kuukka, Olympics, Day 15: Images, images… 11.8.2012. I have covered e.g. kayak and little bit of track – this morning I did the 50km walk race.

Yle.fi, "En ole koskaan nähnyt yhtä näyttävää tähtitaivaan ilmiötä". 12.8.2012. Yle maksaa jokaisesta julkaistusta kuvasta 50 euron palkkion.

HS, Pallopanoraamakuvat. 360 asteen pallopanoraamoja olympialaisista ja Lontossta. Kuvia voi vapaasti liikuttaa joka suuntaan. +-näppäimellä suurennus, --näppäimellä loitonnus.

Photo.net, foorumi.

Boston.com, The Big Picture, London 2012 Olympics: Winning moments. 47 kuvaa.

The Atlantic, In Focus, 2012 London Olympics: The Final Week. 55 kuvaa.

Reuters.com, Olympic best. 150 kuvaa.

Reuters.com, Olympic bloopers. 35 kuvaa.

Shorpy.com, isoja värikuvia 1940/50-luvulta.

Digitalcameraworld.com.

Cameradojo.com, Why You Need a Neutral Density Filter. Harmaasuotimesta.

Photo.tutsplus.com.

Lifehacker.com, The Complete Guide to Solid-State Drives. SSD. Nopeutta koneeseen. Hinnat laskevat koko ajan.

Fstoppers.com, 19th-Century Photoshopped Photos. Tuttuja kuvia.

Kamera & Bild, Sandra Freij: Modefoto med känsla. Henkilökuva ruotsalaisesta muoti- ja mainoskuvaajasta. Takana kolmen vuoden koulutus Englannissa, jossa vaaditaan kaikenlaisia lupia esim. kadulla kuvaamiseen.

Cameralabs.com, Nikon Nikkor AF-S 24-120mm f/4.0G ED VR review. Vuosi sitten julkistettu objektiivi, Nikon D800. Kiinteä f/4.0, viisinkertainen zoom. Paino 710g, filtterikierre 77mm. Kuvanvakaaja (tärinänvaimennus). Kroppikennoisella 36-180mm. Säänkestävä. Vastavalosuoja mukana. Näyttää suunnitellun 12 megapikselin täyskennoiselle, 36 megapikselin Nikon D800 -mallilla reunat pehmeät, pitää himmentää f/8.0 asti. Kroppikennoisella hyvä kuvanlaatu. Hinta/laatusuhde ei paras mahdollinen. Arvosana Recommended. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 1.100 euroa.

 

12.08.2012   (linkki)

Petteri Järvinen, Havaintoja digimaailmasta, Canon 5Dm3 -kokemuksia, 11.8.2012. Olen nyt ehtinyt kuvata Canon 5Dm3 -kameralla runsaan kuukauden.

...Kohinan suhteen 5Dm3 on pienoinen pettymys. Olettaisi, että reunattomat mikrolinssit ja kolme vuoden kehitystyö olisivat parantaneet kennon herkkyyttä, mutta kennon kohinataso on käytännössä sama kuin edeltävässä mallissa. Korkeiden ISO-tasojen jpeg-kuvat näyttävät aiempaa paremmilta, mutta kyse on kohinanpoistoalgoritmin parantumisesta.

...Vihdoinkin 5D:ssä on kunnollinen automaattitarkennus! Se on tuttu 7D:n käyttäjälle, uutta ovat vain tarkennusparametrien säätömahdollisuudet. Niillä voi vaikuttaa siihen, miten helposti kamera vaihtaa tarkennuspistettä ja miten herkästi se seuraa kohteen liikkumista. Tarkennuksessa riittää säädettävää ja opiskeltavaa pitkäksi aikaa.

...LCD-näyttö itsessään on loistava: ensi kertaa kuvat näyttävä jopa paremmalta kameran omalla näytöllä kuin tietokoneella katsottuna!

Savon Sanomat, Järjestelmä- ja kännykkäkamerat syövät digipokkarin suosiota. Digijärjestelmäkameroita on myyty tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 27 prosenttia viime vuotta enemmän. Digipokkareita myytiin 14 prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Stara.fi, Suomalaiskuvaajan otoksia ihastellaan maailmalla – katso upeat kuvat. Nyt suomalaisen valokuvaaja Wilma Hurskaisen ottamat otokset ovat herättäneet huomiota verkossa.

Naurunappula.com, Tehokas digikamera. Varmaan aito mainos, vaikka lähdettä ei mainitakaan. HDMI-liitäntä. Teho 850w. Tolppakaiuttimet. Uutuusmalli. Takuu 1 vuosi. 18x optinen laajakulmazoom!

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Eric Kim, 7 Things I Have Learned About Shooting Street Photography in Color.

Pixiq.com, It's a cannibal meat market. Ammattilais- ja amatöörikameran raja on hämärtynyt. Kompaktikameroiden valmistajat ovat menettäneet paljon markkinoita kännykkäkameroille. Peilittömien järjestelmäkameroiden osuus on Japanissa 40%, Euroopassa ja USA:ssa näyttää, että mitään peilittömien läpilyöntiä ei tule tapahtumaankaan.

Pdnonline.com, Hakan Ludwigson on the Influence of Sweden's Unique Light.

Petapixel.com, Scientist Discovers New Insect Species While Browsing Flickr Photos. Kuva oli otettu Malesian viidakossa.

ePhotozine.com, What To Photograph Within One Mile Of Your House. Lyhyesti.

The Visual Science Lab, ...Then you need an Elinchrom Ranger RX. Kaiken muun ohella säänkestävä.

Pdnonline.com, Product Review: Alien Skin Software Exposure 4. $249.

 

11.08.2012   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • Flickr (wompsku), perhe potretti. "Kuva on otettu langattomalla laukaisimelle joka vallivettavasti vähän pilkottaa "kuvaajan" kädessä. Aluksi suunnittelin kuvasta mustavalkoista mutta värillinen versio tuntui toimivan paremmin."
  • (milloin viimeksi otit kuvat perheestäsi niin, että itsekin olit kuvassa...)

Pekka Potka, Kesä on ohi - työ kutsuu, 10.8.2012. Kiireinen kuukausi kohti kiireistä Photokinaa näyttäisi kuitenkin olevan edessä. Ja luennoitsijoistakin tuntuisi olevan pulaa. Ainakin sähköpostini sanoo niin.

  • Oli miten oli, pari mennyttä kuukautta ovat olleet hienoja. Kesä on minulle kuvaamisen aikaa. Olen kulkenut ympäri Oulunjärven eteläpuolista Suomea ja kuvannut enemmän kuin koskaan kesä- tai heinäkuussa

Timon Poikkitiedepalsta, Salakatselua. Poikkitieteellisessä spekuleerataan tällä kertaa salakatselua sekä läpivalaistun kuvan tekijänoikeuksia ja kuvatun yksityisyyden suojaa.

Vantaan Sanomat, Suositut opistokurssit täyttyvät minuuteissa. Työväen- ja kansalaisopistojen opiskelupaikoista käydään pääkaupunkiseudulla tänäkin syksynä veristä kisaa. Jos opiskelija todella haluaa päästä mieliaineeseensa käsiksi, silloin on syytä olla nopea.

Aikuisopistoissa jotkut kurssit jäävät ajasta jälkeen ja niille ei enää riitä kysyntää. Esimerkiksi valokuvauskurssit muuttavat muotoaan.

  • – Perinteisiä filmikamerakursseja ei enää ole opetustarjonnassa lainkaan. Joskus niitä kysellään, mutta digivalokuvaaminen on kyllä ohittanut filmikamerat, arvioi tietotekniikkaa ja valokuvaamista opettava Hannu Laamanen Vantaan aikuisopistosta.
  • – Taitto- ja kuvankäsittelyohjelmat kiinnostavat nyt ihmisiä. Moni tarvitsee taitto-ohjelmia työssään, kun taas kuvankäsittely on tarpeen omien valokuvien parissa.

Yle.fi, Näin onnistut tähdenlennon kuvaamisessa. Yle Uutiset kysyi tähdenlentojen eli meteorien tarkkailuun erikoistuneelta tähtiharrastajalta vinkkejä siihen, kuinka onnistua tähdenlennon kuvaamisessa.

Suomen Nikon, Esittelyssä Nikon 1 J2 (lehdistötiedote).

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Reuters.com, Photographers Blog, Click, edit, crop or drop. Lontoossa Reutersilla on runsaat 55 valokuvaajaa, 17 kuvaeditoria ja 25 kuvankäsittelijää.

Thephotoargus.com, A Basic Introduction to Exposure.

ePhotozine.com.

Popular Photography, Software Workshop: Tethered Shooting with Adobe Lightroom.

The Online Photographer, A Look Back at Photo Magazines. 50- ja 60-luvun amerikkalaisista valokuvalehdistä.

Digital Photography School, 13 Places Take Beautiful Motion Blur Shots.

IR, More photographers share their secrets for capturing the Olympic games. Pari videota.

 

10.08.2012   (linkki)

Kuopion Digifotomaraton lauantaina 11.8. klo 10-17. Digifotomaraton on Kuopion Kameraseuran ja VB-valokuvakeskuksen järjestämä seitsemän tunnin (7 h) mittainen valokuvauskilpailu. Kilpailijan on kuvattava digikameralla jpeg-muodossa yksi kuva kustakin kuudesta kilpailuaiheesta aiheluettelossa mainitussa järjestyksessä ja kuvien on oltava samassa järjestyksessä kameran muistikortilla.

Euroopan komissio järjestää Facebookissa valokuvakilpailun, jossa etsitään kuvia EU:n tuella rahoitetuista alueellisista hankkeista.

Kilpailutöiden on kuvattava hankkeita, jotka saavat tukea Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) tai koheesiorahastosta. EU-rahoitteiset hankkeet tunnistaa kyltistä, jossa on EU:n lippu ja tiedot rahoituksesta. Kyltin tulee näkyä kilpailukuvasssa.

Kilpailussa on kaksi sarjaa:

  • Silminnäkijä (Eyewitness): yleisön edustajille
  • Minun hankkeen (My Project): EU-tukea saavien organisaatioiden työntekijöille

Molemmista sarjoista valitaan kaksi voittajaa, toinen yleisöäänestyksellä ja toisen valitsee palkintolautakunta. Tuomariston arviointiperusteita ovat esteettiset näkökohdat, luovuus ja osuvuus EU:n aluepolitiikan näkökulmasta.

Jokainen voittaja saa 1 000 euron lahjakortin digitaalikameravarusteille ja matkan kahdelle Brysseliin Euroopan alueiden ja kuntien teemaviikolla English (8.–11.10.).

Kilpailukuvan voi ottaa kotimaassa tai ulkomailla. Kilpailuaikaa on elokuun loppuun asti.

Tietoa eri alueilla toteutettavista hankkeista voi hakea komission hanketietokannasta.

Lue lisää (suomeksi)
Kilpailun Facebook-sivulta (englanniksi)

Esittele maailmanperintöämme -hankkeen valokuvakipailussa teemana on kuvata elämys Merenkurkun saariston maailmanperintöalueella.

Kilpailusarjoja on kaksi:

  • Nuorten sarja (15-vuotiaat ja alle)
  • Yleinen sarja

Kilpailuaikaa on 31.10.2012 asti. Jokainen osallistuja voi osallistua enintään kolmella kuvalla.

Kummankin sarjan pääpalkintona on 150 euron lahjakortti valokuvausliikkeeseen.

Lue tarkemmat ohjeet kilpailun sivuilta

HS, Timo Valjakka, Cowboy on amerikkalainen nomadi. Valokuvagalleria Hippolyte on saanut uudet hulppeat puitteet Yrjönkadulta. Edison ja Diana -nimisinä elokuvateattereina tunnettu ja pitkään suljettuna ollut sisäpihan huoneisto on nyt avara ja valoisa galleria. Voisi kuvitella, että lähes kuusi metriä korkea tila kiinnostaisi myös muita kuin valokuvataiteilijoita.

Muutama laaja maisemakuva ja osuva yksityiskohta täydentävät kuvaa karjapaimenten liikkuvasta elämästä, jossa kotina on tavallisesti asuntovaunu.

  • The American Cowboy. Karoliina Paatos 12.8. saakka valokuvagalleria Hippolytessa (Yrjönkatu 8-10). Ti-pe 12-17, la-su 12-16.

HS, Aleppon etulinjassa – suomalaisen valokuvaajan kuvakooste Syyriasta. Suomalainen valokuvaaja Niklas Meltio vietti Aleppossa lähes koko viime viikon. Hän kulki kapinallisten mukana Salahaddinissa. 11 kuvaa.

Finnfoto.fi, Finnfoto ry:lle osoitettu Kopiosto-valtakirja on tasapuolisuuden tae, 9.8.2012. Finnfoto puolestaan jakaa Kopiosto-korvaukset omille jäsenjärjestöilleen ja näiden yksittäisille jäsenille muun muassa apurahojen muodossa. Valtaosa Finnfoton jakamista apurahoista on Kopiostolta tulevia tekijänoikeuskorvauksia. Finnfoto-apurahojen myöntämisen edellytys on, että hakija on antanut Kopiostolle valvontavaltakirjan.

M&M, Pinterest avautui suurelle yleisölle. Aiemmin liittyminen onnistui pyytämällä kutsun. Pinterest on moneen kertaan arvosteltu siitä, että vastuu toisten kuvien luvattomasta käytöstä on yritetty siirtää palvelun käyttäjälle.

  • Macworld.com, Pinterest social network now available to all comers. Aiemmin liittyminen vei aikaa muutaman viikon. Pinterest syntyi maaliskuussa 2010, suosio on kasvanut nopeasti. Helmikuussa tuli takapakkia, kun tekijänoikeusasioihin kiinnitettiin huomiota. 68% käyttäjistä on naisia.

Ilta-Sanomat, Älä laita tällaisia kuvia Facebookiin - voi tulla ongelmia. Rikollisten nimet sekä valvonta- ja kännykkäkameroille tallentuneet kuvat epäillyistä ilkivallan tekijöistä ja muista rikollisista leviävät muun muassa Facebookissa ja keskustelupalstoilla. Usein tietojen levittämisen tarkoituksena on saada rötöstelijä kiinni. Esimerkiksi helsinkiläinen ravintola lupasi Facebookissa palkkion sille, joka tunnistaa valvontakamerakuvasta väitetyn varkaan.

  • Tietojen jakaja voi kuitenkin itse syyllistyä rikokseen. Sananvapaus ei yksiselitteisesti salli kaiken rikollisia koskevan tiedon jakamista.

Photo.net, foorumi.

Petapixel.com, Scoopshot Wants to Turn Mobile Photogs into Citizen Journalists. Suomessa kehitetystä Scoopshotista.

Digitalcameraworld.com.

Strobist, On Photographing People: Pt. 1. Kolmiosainen sarja, ensimmäinen osa. Ennen kuvaamista.

Photo.tutsplus.com.

Digital Photography School, 10 Steps that Lead to the 1st Place in a Photography Competition.

ePhotozine.com, Top Flower Photographers On ePHOTOzine.

Dpreview.com, Evolution of an image. Lopullinen HDR-kuva tuskin on parempi.

IR, Put your wallet away: ACD Systems debuts free image viewer. Nopea ilmainen ohjelma, pelkkään kuvien katseluun.

Steve Sanders, Getty's 20 Gigapixel Olympic Image Doesn't Meet Standards of Quality. Getty ei onnistunutkaan ottamaan Olympialaistan avajaisista gigapikselikuvaa.

Petapixel.com, Upcoming Sony NEX-6 Will Reportedly Have Wi-Fi, Internet, and Apps.

Shutterfinger, A Taste of Luxury. Canon lähetti muutamaksi viikoksi käyttöön Canon EOS 5D Mark III:n and Canon EOS 1D X:n.

ePhotozine.com, Top 10 Cameras For Active Photographers. Säänkestäviä malleja. Myös vedenpitävyyttä ja iskunkestävyyttä.

  • 1st - Olympus Tough TG-820
  • Joint 2nd Canon PowerShot D20
  • Joint 2nd - Panasonic Lumix DMC-FT4
  • Joint 4th - Olympus Tough TG-620
  • Joint 5th - Olympus Tough TG-1
  • Joint 5th - Nikon Coolpix AW100
  • Joint 7th - Pentax Optio WG-2
  • Joint 7th - Fujifilm FinePix XP150 / XP170
  • Joint 7th - Panasonic Lumix DMC-FT20
  • 10th - Olympus Tough TG-320

 

09.08.2012   (linkki)

Foorumilaisten kuvia (tai tässä tapauksessa videoita...):

  • Isosceles, Vimeo, Robin feeding the little ones. Kesto 01:55. "Tässä pikku videopätkä punarinnasta ruokkimassa pienokaisiaan. Jos kiinnostusta löytyy niin voi vilkasta vajaan parin minsan pätkän. Mun editointitaidot jne. on mitä on joten otetaan kyllä vinkkejä vastaan :D".

Jore Puusa, Nikon D800, osa I. 7.8.2012. Olen tehnyt Nikonilla töitä vuodesta 1973. ...Digeistä minulla on ollut 1D, 70s, D100, D200 ja D7000. Ykkösen jälkeen minulla ei ole ollut rahaa ostaa itselleni ns. ammattirunkoa, vaikka niillä kaikilla olen kuvannutkin. Se onko kamerassa täyskenno eli vanha filkkaruudun pinta-ala 24x36mm tai pienempi, ei sanomalehtiin päätyötään tekevälle merkitse laadun suhteen yhtään mitään... ...Mutta toki on heitä, joita 36 mp kiinnostaa. On mainoskuvaajia, joiden asiakastaan ( ei niinkään kuvan käyttöä) varten pitää tuottaa iso tiedosto. On tieteellistä työtä, on poliisityötä ja sairaalatyötä, joissa kennon kokoama detaljimäärä on tärkeä, eikä mikään riitä koskaan. Nuo kuvaajat ovat erityisen iloisia D800 kamerasta. ...Avataan D800 kullankeltainen pahvipaketti ja vastaan hyppää pikakäyttöohje kts. kuva yllä. Se on surkeaa ja paikoin käsittämätöntä suomea..

  • Jos olet ammattilainen, jolle on oleellista merkitystä 36 mp:n resosta, etkä halua ostaa HBL:ä -voi tämä olla kamerasi, varsinkin koska D800 kestää työssä paremmin kuin halvempi leikkikamera.
  • D800 testin osa II tulee olemaan hieman erillainen ;-) Viikon päästä.

Pekka Potka, Lightroom 4 -kirja uunista ulos, 8.8.2012. Kolmas versio tämä uusi kirja se on sen vuoksi, että Lightroom 2:sta ei tehty kirjaa. Ohjelman ykkös ja kakkosversiot myivät vielä sen verran heikosti, että kirjankin ensimmäisen painoksen myynti jäi pakkasen puolelle. Lightroom 3 lähtikin sitten Suomessakin lentoon, ja niin nousi kolmosversion kirjakin jo mukaviin lukemiin.

  • Uusi kirja on entistä paksumpi Lightroom 4:n lisäominaisuuksien myötä, 360 sivua.

Vesa Koivunen.

  • Mr. Getty ja Mrs. Reuters, 3.8.2012. Haluatko lähteä kokeilemaan voitatko kuvatoimistokuvaajat, on yleinen kysymys toimittajan suusta. Vielä yleisempi on toteamus, turha sinne on mennä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Miksi me sitten olemme täällä?
  • Sakkokierros, 2.8.2012. Oli miten oli, HJK:n matsissa oli kiva käydä. En ole koskaan ennen vieraillut Glasgowissa, joten siitä kaupunkipisteet ja toisaalta kyllähän tuollaisella Celtic Parkin kaltaisella stadikalla on kiva piipahtaa.
  • Vihdoinkin rantalentis! 1.8.2012. Uusi laji kun pamahtaa aamukahvin aikana eteen, niin siinä ei kovasti ehdi asioita tutkimaan. Toisaalta se on hauskaa, mutta välillä se aiheuttaa voimattomuuden tunnetta. Yksi iso ongelma on linssien valinta, sillä koko arsenaalia ei pysty mukanaan kuljettamaan.

Kari Kuukka.

  • Olympics, Day 11: The Reuters App, 8.8.2012. Reuters has an interesting iPad app from these games. If you are not familiar with it and have an iPhone/iPad, I suggest you try it out (it’s free).
  • Olympics, Day 10: Size does not matter…, 8.8.2012. Days just fly by. Covered wrestling the other day, yesterday did kayak for the first time – I will be doing that now for several days towards the end of the week.

Studio55.fi, Kamerahuollosta kerrotaan: Näin kauan peruspokkari nykyään kestää. – Peruspokkarin elinkaari on nykyään viiden vuoden paikkeilla. Kuluttajalaitteiden takuu kattaa vuoden. Suomen kuluttajasuojalaki antaa kuitenkin korjauttaa kameran jopa kolmeen vuoteen asti, jos viat ovat takuun tyylisiä eli valmistus- tai materiaalivikoja. Ostokuitti kannattaa aina säilyttää, kamerahuoltoon erikoistuneen JAS Tekniikan omistaja Juha Saviluoto kertoo.

HS, Näpistäjän kuvan julkaiseminen netissä voi olla rikos. Liikkeenharjoittaja voi syyllistyä rikokseen, jos hän julkaisee netissä valvontakamerakuvan näpistelijästä. ...Jorma Kalske kertoo, ettei hänen tietoonsa ole tullut yhtään tapausta, joissa rikoksesta epäillyn tai tuomitun henkilötietojen julkaisemista olisi puitu käräjillä.

Muropaketti, Opas: näin otat SSD-aseman käyttöön. Tässä artikkelissa perehdymme tarkemmin Clonezillaan ja GPartediin ja opastamme kuvien kera, miten tallennusmedian kloonaus toiselle tapahtuu.

Mbnet.fi, Canonin monitoimilaitesuora kilpailee hinnalla. Canonin uudet tulostimet ovat saatavilla syyskuussa seuraavin hinnoin: Pixma MP230 49 euroa, Pixma MG2250 55 euroa, Pixma MG3250 77 euroa, Pixma MG4250 88 euroa.

Hardware.fi, Dell julkaisi 27" U2713HM näytön AH-IPS-paneelilla. $799, Saksassa 599e.

Photo.net, foorumi.

Nikonilta uutta.

Digitalcameraworld.com.

Lensrentals.com, The Bad Photography Marketing Awards for 2012. Mitä ihmettä kamerafirmat yrittävät viestiä mainoksissaan. Lauseita, joista ei saa mitään tolkkua. Termejä, joista ei saa mitään tolkkua. Tekstiä, jota ei vain voi ymmärtää. Mainoskuvia, joilla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Ynnä muuta.

Dpreview.com, Mars rover camera project manager explains 2MP camera choice.

1001noisycameras.com, Canon 7D uber-firmware arrives, gets mildly tested [updated w/speculation]. Canonin uusi 7D:n firmware, koottu linkkejä.

Macworld.com, Apple temporarily suspends phone password resets.

Huhuja.

 

08.08.2012   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Suomen Kameraseurojen Liitto ry, Balettikuvien mestarit esillä Lappeenrannassa, 7.8.2012. Kaakkois-Suomen Valokuvakeskuksessa, Lappeenrannassa, on elokuussa esillä valokuvia baletin maailmasta.

Kari Kuukka, Olympics, Day 6: Fencing, Sailing…, 5.8.2012. Half way thru the games. Been busy, being the only photographer for my client means I am really pushing it.

Aki Joensuu Photography, AF-S NIKKOR 24-85 mm f/3.5-4.5G ED VR. 7.8.2012. Kokeilussa oli Nikonilta FX-koon kennolle suunniteltu uutuus lasi AF-S Nikkor 24-85 mm f/3.5-4.5G ED VR. Objektiivi oli minulla hyvän aikaa, about kolme viikkoa ja ehdinkin kuvailla sillä kaikenlaista. Kokeilin sitä alkuun D800:n kanssa, mutta kun jouduin tuon rungon palauttamaan, loput kokeilin D300s:n kanssa.

Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Elokuun kuvaaja 2012. Porilainen valokuvaaja Harri Virta on edelläkävijä Suomalaisessa muotokuvauksessa.

Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Vuoden Muotokuvaaja 2012 -näyttely Pietarsaaren Tupakkamakasiinilla. Vuoden Muotokuvaaja 2012 -näyttely Pietarsaaren Tupakkamakasiinilla Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n Vuosikilpailussa 2012 palkitut kuvat ovat esillä Pietarsaaren Tupakkamakasiinilla 7.-30.8.2012.

Ylex.yle.fi.

  • Suomalaisjannu tienasi 20 000 kännykkäkamerakuvilla - lue miten! Kaikki alkoi jo vuosi sitten, kun Mäkelä selasi uudenkarhealla älypuhelimellaan Androidin sovelluskauppaa. Vastaan sattui Scoopshot-niminen valokuva-applikaatio. Tällöin vasta noin 500 ihmistä käytti 2010 perustetun suomalais-startup-yritys P2S Media Groupin sovellusta. Mäkelä päätti kokeilla lupaavaa konseptia.
  • Scoopshot, blog, The Secret of Making Money With Mobile Photos, 29.6.2012. Tässä summaksi mainitaan melkein 13.000 euroa (miinus verot?). Kyse oli Fonectan maksamasta 1.50 euron firmakuvasta. Vain yksi kuva per firma, taitavat olla Suomen firmat jo aika hyvin kuvattu. Pyörä oli autossa ja ajettiin viikonloppuisin kaupungista toiseen kuvaamaan. Ansiot olivat 200e - 400e päivässä.
    • (lienevät nämä ajat olla jo ohi, siis ajat, jolloin tällainen oli vielä mahdollista... Scoopshotin käyttäjiä on reilusti yli 110.000, rahaa on Ylex.yle.fi:n mukaan jaettu tähän mennessä 250.000 euroa, paljonkos tästä tulee tienestiä keskimäärin per kuvaaja. Hm...)
  • Työvälineinä iPhone ja kiikarit - katso ammattikuvaajan upeat olympiaotokset!
    • (pitääkö kaikissa otsikoissa käyttää huuhtomerkkiä!)

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Feature Shoot Group Show: Photos of Tourist Attractions. Paljon kuvia.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School.

Dpreview.com, Can photos tell the full story? Watch 'Honor The Treaties': A documentary film about Aaron Huey. Video, kesto 14:08. Alkuaan oli tarkoitus kiertää ympäri Amerikkaa. Mutta kohteeksi muotoutuikin intiaanireservaatti, jossa käytiin seitsemän vuoden aikana yli 20 kertaa.

Macworld.com, How to configure Google's two-step authentication. Gmailin salasanan vaihto vähän turvallisemmaksi (ettei niin helposti kuka tahansa voi vaihtaa vieraan tilin salasanaa...).

Diyphotography.net, Focal Length Matters When Shooting Faces. Video, kesto 7:59. Kasvot saman kokoisina, kuvattu eri etäisyyksiltä (ja siis eri polttoväleillä). Mikä vaikutus?

Pdnonline.com, Amanda Marsalis on Recreating Southern California's Natural Light.

ePhotozine.com, Tips On Taking Photos In Hot Climates. Lyhyesti.

Luminous Landscape, Dynamic Patience. The Essential Photographic Skill.

Strobist, This Remote Flash Power Level Control Hack is Genius. Video, kesto 6:09. Jonkin verran kolvaustaitoa vaaditaan.

IR, Canon rejuvenates the EOS 7D, acknowledges 40mm lens issue. Eilinen Canon EOS 7D:n firmware-uutinen uudestaan.

Petapixel.com, First Photo of a Canon 135mm f/1.8L IS?

Kamera & Bild, Reis gatufoto ett hundgöra. Koira ja ihminen aiheena. Kuvien ottaja haastateltavana.

Popular Photography, Tested: Sony Cyber-shot DSC-RX100 Compact Camera. Kesäkuussa 2012 julkistettu. Kompaktikamerassa iso kenno. 20 megapikseliä, 28-100mm, 3.6-kertainen zoom, F1.8-3.9. Kuvanvakaaja. Kolmen tuuman lcd-näyttö, 1.288.800 pistettä. Ensimmäistä kertaa Sonyn kompaktikamerassa myös Raw. Video 1080p60 (60 kuvaa sekunnissa), samanaikaisesti 16:9 kroppi-stillikuvia, 17 megapikseliä. Stereomikrofoni. Kennon mittasuhteet kuten järjestelmädigissä, 3:2. Vähentynyt virrankulutus, CIPA 330 kuvaa. Paino 213g. Kenno 2.7 x Canon S100. Micro 4/3 systeemin kenno 1.9 x Sony RX100. Canon G1 X kenno 2.4 x Sony RX100. Kenno samaa kokoa kuin Nikon V1 -kamerassa, vähän yli kaksinkertainen kooltaan verrattuna toisiin kompaktikameroihin. Ei ulkoista salamaa. Pieni koko, mahtuu vielä taskuun. Nopea käytössä, menut Sonyn Alpha-sarjasta. Jatkuva tarkennus hidas. Lataus USB-liitännän kautta. Nopea automaattitarkennus. Esitarkennettuna kuva otetaan silmänräpäyksessä. Sarjakuvaus nopea. Panoraamakuvaus hyvin toteutettu.

- Kohisee ISO 80 enemmän kuin Canon S100 ISO 400. Kuvanlaatu, tarkkuus ja värit erinonomaiset.

- Ei kunnon ohjekirjaa (ei paperisena eikä elektronisessa muodossa). Ei tarvita erillistä linssisuojusta. Akut ladataan kamerassa, toiset akut maksavat $50. Videota kuvatessa voi oikeasti ottaa jpg-kuvia, video ei keskeydy. Isomman kennon ansiosta enemmän mahdollisuutta syväterävyyden säätöön. Kuvanlaatu erinomainen, jpg-kuvat isommilla ISO-arvoilla jäävät raw-kuvien laadusta. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 660 euroa.

Photographyblog.com, Canon PowerShot A3400 IS Review. Tammikuussa 2012 julkistettu. 16 megapikselin kompaktidigi, 28-140mm, 5-kertainen zoom. Video 720p. Myös videoitaessa voi käyttää luovia kuvausohjelmia (esim. lelukameratehoste). Mahtuu hyvin taskuun. Kolmen tuuman kosketusnäyttö, voi käyttää kuvaukseen vaikka 45 asteen kulmassa pään yläpuolella (kuva siis näkyy edelleen). Akut kestävät 180 kuvan ottamisen. Videoitaessa ei voi zoomata. Automaattivalotus ja automaattitarkennus toimivat hyvin. Kuvausohjelmia on paljon. Jalustakierre on metallinen. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 150 euroa.

 

07.08.2012   (linkki)

Valokuvagalleria Hippolyte keskiviikkona 8.8. klo 18: Valokuvaaja Karoliina Paatos esittelee näyttelyään The American Cowboy ja kertoo työskentelystään aiheen parissa. Taiteilijaesittelyn lisäksi illan aikana kuullaan coutrymusiikkia Tommi Vikstenin esittämänä.

Rupuranta.net, neljä viimeisintä.

Taskumuro, Nokia 808 PureView. Perusteellinen testi ja esittely. 808 PureViewin kamera ei ole vain puhelinmarkkinoiden paras, vaan se on yhtään liikaa ylistämättä aivan eri planeetalta, kuin yksikään sen kilpailija. Nokia on onnistunut loihtimaan älypuhelimeen hämmästyttävää kameratekniikkaa, joka on valtava harppaus edeltäjiin verrattuna.

  • Vaikka Nokia 808 PureView on varustettu vertaistaan hakevalla kameratekniikalla, on sen hankintaa hankala suositella muille, kuin erittäin valokuvaus- ja multimediapainotteisille älypuhelinkäyttäjille.
  • Nokia, Nokia 808 PureView

Apple.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School, Photographing Architecture. Arkkitehtuuria kuvaamaan.

Petapixel.com.

Diyphotography.net, How To Get Creative With White Balance And Product Photography.

Digital Photography School, Understanding Lightroom Process Versions.

YouTube.

Popular Photography, These Are The Cameras Currently Shooting On Mars. 1200 x 1200 pikseliä. Toinen 34mm f/8, toinen 100mm f/10. Mahdollista myös 720p video, täysi 360 pallopanoraama, molempia kameroita voi käyttää samanaikaisesti 3D-kuviin.

The Online Photographer, Dodging the NEX Bullet. Edelleen Sony NEX-7. Vähänlaisesti kuitenkin objektiiveja.

IR, From entry-level to pro, Eizo has a self-calibrating monitor for everyone. Uutta sarjaa. Viisi mallia. Ei hintoja.

The-digital-picture.com, Major Firmware Update Canon EOS 7D Now Available.

Nikonilta uutta, melkein varmaa. Petapixel.com.

Cameralabs.com, Canon Rebel T4i / EOS 650D review. Kesäkuussa 2012 julkistettu. 18 megapikseliä, kroppikenno (1.6x), kääntyvä kolmen tuuman lcd-näyttö (1.040.000 pistettä), kosketusnäyttö. Etsin 95%. Sisäinen salama. RAW. Uusi Digic 5: ISO 25.600 + kameran sisäinen värivirheiden (CA) korjaus. Paino 575g. Akut kestävät 440 kuvan ottamisen. Toimiva kosketusnäyttö. Viisi kuvaa sekunnissa. Jatkuva tarkennus videolla, toimii. Live hybrid AF voi takkuilla. Arvosana 88%. Suomen Canon. Runko n. 800 euroa, + 18-55mm IS II n. 900 euroa, + 18-135 STM alle 1.300 euroa.

 

06.08.2012   (linkki)

Timon Poikkitiedepalsta, Ötökkäkuvaajana - osa II. Poikkitieteellistä ötökkäkuvausta. Kotiovelta korkeintaan 10 metrin päähään.

Outoa Taigaa, Valokuvia sadan vuoden takaa. Irlanti, kirja, amatöörin ottamia kuvia.

Ilta-Sanomat, Katso kuvat: taidehimmentäjä Antti Hämäläisen osumia Lontoosta. 12 kuvaa.

  • (tässä tapauksessa taidehimmentäjä = valokuvaaja. hm).

Sarjasta Karseita lehtikuvia osa 2.

  • Iltalehti, Mikä muodonmuutos! Hiljattain eronnutta Anni Uusivirtaa ei ole tunnistaa tuoreista muotikuvista.
  • (Mallissa ei ole mitään vikaa, mutta kuvaajassa on. Nämä eivät ole mitään muotikuvia. Missä ns. glamour? Kuka tahansa - siis kuka tahansa - olisi voinut ottaa nämä kuvat. Ei näin. )

Photo.net, foorumi.

Jim Caldwell, Fotobug Guide to Time Lapse Photography. Pitempi artikkeli.

Digital Photography School, Help! Lightroom Lost My Files! Uudet Lightroom käyttäjät kadottavat helposti kuvansa. Minne ne oikein katoavat.

Digitalcameraworld.com.

Earthboundlight.com, Great Android (and iOS) Tools for Sunrise and Sunset.

Guardian.co.uk, Dan Chung's Olympic smartphone photoblog. Lontoon olympialaisia kuvaamassa pelkällä kännykkäkameralla.

ePhotozine.com, Tips On Photographing Beach Huts With Lots Of Sky. Lyhyesti.

Petapixel.com, Canon Medium Format DSLR and Sony NEX-6 Both Coming Next Month? Photokina syyskuussa.

Fotosidan.se, Därför fotograferar alla Prideparaden. Tukholman Pride-kulkueesta otettiin paljon kuvia.

Arash Hazeghi, Canon EF 600mm f/4L IS II field review. Helmikuussa 2011 julkistettu. 27% kevyempi kuin edeltäjä, 3.92kg. Suomen Canon. Suomen hinta on vähän yli 12.000 euroa.

Eoshd.com, Nokia PureView 808 Review (vs iPhone 4S). Välillä näkee aika erikoisia tuloksia amerikkalaisten laittaessa nämä kännykkäpuhelimet vertailuun keskenään. Tällä kertaa ei kovin erikoisia tuloksia. Testin mukaan iPhonen video on parempi kuin Nokian (vaikka Nokian videossa on nelinkertainen zoom, kaksi mikrofonia, parempi ääni jne.).

 

05.08.2012   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Peter Forsell Portfolio.

näissä ötökkäkuvissa suurennussuhde kasvaa: kuva 1, 2, 3, 4, 5

"Elokuun illat alkavat hämärtyä mutta jonkin verran vielä näkyy korentoja. En ryhtynyt näille lajimäärityksiä tekemään, kunhan sohaisin pari hätäistä räpsyä tuhnuisella antiikkikameralla (Nikon D2X). Kolme ekaa räpsyä ekasta ötökästä ja neljäs oikein tappelupukarista."

"Jälkimmäinen heppu (vai neiti?) näyttää tapelleen aika tavalla, linnunko kanssa? Onneksi muutaman sadan silmämunan menetys ei verkkosilmäistä vielä paljon haittaa. Viimeinen kuva on pelkkä kroppaus houkutteleviin pusuhuuliin... Puss puss."

Petteri Järvinen, Havaintoja digimaailmasta, Loch Nessin hirviötä ei ole, 4.8.2012. Tuskin mikään uutinen kenellekään: Loch Nessin hirviötä ei ole. Tarina on pelkkää legendaa. Päivän Iltalehti väittää kylläkin toista: George Edwards, joka on käyttänyt 26 vuotta hirviön etsimiseen, on vihdoin saanut napattua siitä valokuvan. Kuinka ollakaan, kuva on sen verran epätarkka, ettei sitä kannata suurentaa (miksei kaikilla voi olla kunnon järjestelmäkameroita Samsungin pokkarin sijaan?).

  • (edelleen: missä on valokuva tai video pallosalamasta?)

Marilyn Monroe kuoli 50 vuotta sitten.

Photo.net, foorumi.

Boston.com, The Big Picture, London 2012 Olympics: One week in. 56 kuvaa.

Reuters.com, The surface of Mars. 20 kuvaa.

Shorpy.com, Fish Grotto 1957. Väridia, San Fransisco.

Digitalcameraworld.com.

Eric Kim, 10 Tips For Traveling and Shooting Street Photography.

Photo.tutsplus.com, Quick Tip: The Less is More Photographic Philosophy.

Petapixel.com, (Re)touching Lives Through Photos and Using Photoshop for Good. Japanin tsunamin runtelemia kuvia palautetaan entiseen loistoonsa. TED, video, kesto 9:50.

Reuters, Photographers Blog, 18 hour days at the Olympics.

Black Star Rising, Are Today’s Cameras Really Better? Tekniikkaa kehittyy uskomattomalla vauhdilla. Tavallinen automaattiasetuksia käyttävä kuluttaja saa varmasti nyt paljon parempia kuvia kuin aiemmin. Mutta ammattikuvaajalle erot eivät välttämättä ole yhtä suuria. Kameroiden rungot painavat enemmän kuin aiemmin. Objektiiveissa ei enää ole syväterävyysasteikkoa. Olennaisesti uutta on parikymmentä vuotta sitten lisätty valotusmittari ja kuusi vuotta sitten yleistynyt digitaalinen sensori.

Luminous Landscape, Industry Insights. Raw, Canon, Nikon, Sony, Olympus, Panasonic.

ePhotozine.com, How To Shoot Wide Angle Shots In Cities And Towns.

Fotosidan.se, Fotografer i kontrast på OS. Muutama linkki Lontoon olympialaisia kuvaavien sivuille.

Bobatkins.com, Canon EOS 5D MkIII Hands-on Review. 5D MkIII ei korvannut edellistä mallia. Kyse on päivityksestä. Mutta mitä oikein on päivitetty, saako hintaerolle vastinetta.

Stevehuffphoto.com, Camera Strangelove or: How I Learned to Stop worrying About the Sensor and Love the Camera – by Craig Litten. Nikon V1:n käyttökokemuksia.

The Online Photographer, I Get to See a NEX-7. Kameraa kokeiltu kaupassa, positiiviset ensivaikutelmat.

 

04.08.2012   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Kuinoma.fi, ideana on lainata toisille tai itse lainata harrastusvälineitä. Palvelu ei ota mitään maksua käyttäjiltään. Lainaajat ovat määritelleet tavaroille alhaiset päivähinnat. Idea on hyvä, kameroiden ja kameratarvikkeiden määräkin on kasvanut (samalla varmaan myös väärinkäytöstenkin mahdollisuus).

  • Kuvaaminen valokuvaaminen (neljä kohtaa), Videokuvaaminen (kaksi kohtaa). Valikoimaa riittää, vaikkapa useampikin studiosalama
  • Ohjeet esim. samalla paikkakunnalla asuvat voivat sopia noudon

Fromadifferentangle.net, Finding your images in unexpected places, part II, 3.8.2012. Facebookin profiilikuva luvaton. Facebook on kiinnostunut vain omista säännöistään. Katsotaan, mitä jatkossa tapahtuu.

Tietokone.fi, Uusi kamera tuo videopuhelut suoraan televisioon. Logitech TV Cam HD -kamera toimii minkä tahansa teräväpiirtotelevision kanssa, jossa on hdmi-liitäntä. Kameraan on sisäänrakennettu sekä Skype-sovellus että langaton ja langallinen ethernet-liitäntä internetyhteyttä varten.

  • Parinsadan euron hintaisen Logitechin kameran avulla voidaan ottaa ilmaiset videopuhelut kaikkiin Skype-videopuheluita tukeviin laitteisiin, kuten älypuhelimiin, tablettilaitteisiin, älytelevisioihin tai tietokoneisiin.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Petapixel.com, The Most-Viewed Photo of All Time. Windows XP:n taustakuva.

(kertausta) Mikropc.net, Oletko koskaan ihmetellyt, mistä Windows XP sai legendaarisen taustakuvansa? Kuvan nimi on Bliss, ja sillä nimellä se löytyykin ensimmäisenä vaikkapa Googlen kuvahaulla. Jostain syystä hollantilaisessa Windows-versiossa sen nimi on Ireland, vaikka oikeasti kuva otettiin Yhdysvaltojen Kaliforniassa, Sonoma Countyssa.

 Digicamera.netin uutiset 6.7.2011:
- Napa Valley Register, Windows XP desktop screen is a Napa image. Windows XP:n oletustaustakuvan syntytarina. Kyse ei ole mistään kuvamanipulaatiosta tai Photoshopilla tehdystä koosteesta, vaan ihan ihkaoikeasta valokuvasta. Kyse taitaa olla maailman historian katsotuimmasta valokuvasta. Miljardit ovat ko. valokuvan nähneet lukemattomia kertoja.

  • "O’Rear said he received one of the largest amounts ever paid to a living, working photographer"

Digital Photography School, A Guide to Create Eye Catching Composite Images. Kuvankäsittelyä.

The Online Photographer, Proper Handling of Memory Cards for the Digital Photographer. Viisi ohjetta muistikorttien käsittelyyn.

ePhotozine.com, Pick A Colour And Create A Series Of Images.

IR, Canon USA launches YouTube presence.

Petapixel.com, How to Detach a Photograph That Has Been Glued.

Photographyblog.com, Eizo Announces New Lineup of ColorEdge Monitors.

IR, Kobe Bryant is having a problem with his camera too. Yep, he’s also left the lens cap on! (VIDEO). Itsekullekin on varmasti välillä jäänyt linssisuojus irrottamatta.

Kamera & Bild, Imponerande pixlar i Nokia 808 Pureview.

 

03.08.2012   (linkki)

Karoliina Paatos: The American Cowboy
12.8.2012 asti

Valokuvagalleria Hippolyten ensimmäinen näyttely uusissa tiloissa Yrjönkadulla todistaa yhdysvaltalaisen cowboy-kulttuurin elinvoimaisuudesta.Kuva: Karoliina Paatos.

Freelance-valokuvaaja Karoliina Paatos on kuvannut cowboy-kulttuuria karjatiloilla ja rodeoissa Yhdysvaltojen länsiosissa vuodesta 2010.

Kuvissaan Paatos katsoo kulissien taakse ja paljastaa lehmipoikien elämän hohdokkaat ja karut puolet lämmintä ironiaa unohtamatta.

Karoliina Paatos on valmistunut valokuvaajaksi Lahden Muotoiluinstituutista 2006. Hän työskentelee kuvajournalistina, mutta lehtityönsä ohessa hän on työstänyt aktiivisesti omia projektejaan. Paatoksen edellinen hanke Macho Looks, jonka hän toteutti yhdessä Johanna Kannasmaan kanssa, käsitteli Balkanin macho-kulttuuria. The American Cowboy on Paatoksen ensimmäinen yksityisnäyttely.

Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16

Skepsiks ry ja Skeptikko-lehti järjestävät UFO-valokuvauskilpailun. Kilpailun tarkoituksena on löytää mahdollisimman vaikuttavalta näyttävä kuva UFOsta, tunnistamattomasta lentävästä esineestä.

Kilpailuun voi osallistua digikuvilla. Myös humoristiset näkemykset otetaan arvostelussa huomioon. Kuvaa saa käsitellä miten tahtoo, mieluummin taitavasti.

Kuvien tulee olla perillä syyskuun 9. päivään mennessä. Kuvat tulee toimittaa JPEG-muodossa painokelpoisina korkearesoluutiokuvina.

Kilpailun voittaja palkitaan 300 eurolla. Kilpailun tuomarina toimii valokuvaaja Jouni Kallio.

Lue tarkemmin kilpailun säännöistä (pdf)

Korkeasaaren eläintarha järjestää valokuvauskilpailun kaikenikäisille. Kilpailussa on viisi sarjaa.

Sarja 1. Nisäkkäät
Sarja 2. Linnut
Sarja 3. Matelijat
Sarja 4. Sammakkoeläimet
Sarja 5. Vapaa kohde

Kuvia voi lähettää 9.9.2012 asti.

Tuomariston valitsemat kuvat laitetaan yleisöäänestykseen Korkeasaaren Facebook-sivuille syyskuun aikana. Yleisöäänestys kestää kaksi viikkoa.

Jokaisesta sarjasta kaksi eniten tykkäyksiä saanuttu kuvaa voittavat. Yleisöäänestyksen voittajakuvien kuvaajat saavat perhevuosiliput Korkeasaareen, Korkeasaaren tuotepaketin, yksi voittajakuvista valitaan Korkeasaaren vuosittaisen kalenterin kansikuvaksi, mikäli kuva on painokelpoinen (vähintään 250 DPI). Lisäksi kuvat pääsevät esillä Korkeasaaren www, Flickr- ja Facebook-sivuilla sekä erikseen Tammikuussa 2013 pystytetyssä valokuvanäyttelyyn Korkeasaaren Karhulinnalla. Kaikkien Facebookissa olevien kuvien äänestäneiden kesken arvotaan myös yksittäislippuja Korkeasaaren eläintarhaan.

Lue takemmat ohjeet kilpailun sivuilta

Luovan valokuvauksen keskus järjestää Säynätsalossa Pe 17.8.2012 klo 18 Puhetta kuvista -tapahtuman, jossa on mahdollisuus saada palautetta ammattilaisilta omista valokuvista.

Kuvaaja toimittaa max. 7 kuvaa. Kuvaajien toivotaan pyrkivän kokonaisuuksiin (ei mielellään yksittäisiä kuvia). Kuvat toimitetaan muistitikulla (JPG-formaatissa, sRGB, max. resoluutio 1920x1080) Galleria Harmoniaan, Hannikaisenkatu 39, 40100 JKL, pe 10.8. mennessä.

Tapahtuma järjestetään UudenPolvenMuseossa, Säynätsalon teollisuustalo, Saaritie 1, 19650 Säynätsalo

Sulantoblog.

  • Canon EOS M, ensitunnelmat, 3.8.2012. Canon tuli viimein mukaan kompaktijärkkäreihin ( peilittömiin ) ikuisuudelta tuntuneen odottelun jälkeen. Uusi kamera on EOS M ja sen mukana tuli pari objektiiviakin. ...Kävin Canonilla tutustumassa EOS M kameraan, mutta kyseessä oli todellakin vain tutustuminen, sillä Suomessa ei ole yhtään sellaista kameraa, jolla saisi kuvata. Molemmat näkemäni rungot olivat toimivia, mutta niiden firmis oli vielä melko varhainen versio.
  • Äänen tallennusta Olympuksella, 2.8.2012. Olen tehnyt videoita Olympus E-M5 kameralla, joka sopiikin oikein mukavasti liikkuvan kuvan tallennukseen. Kamerassa on kuitenkin yksi paha puute videon kuvaamista ajatellen: kuulokeliitintä ei ole. ...Äänen tallennus videolle on kaikista tärkein asia ja siksi tallennettavaa ääntä pitää voida kuunnella kuvaamisen aikana. Olen käyttänyt E-M5 kameran kanssa Olympus LS-5 audiotallenninta niin, että ääni menee tallentimen läpi kameraan. Näin voin tarkkailla ääntä ja samalla saan varmuuskopion äänestä.
  • Lentokonebongarit, 30.7.2012. Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi katselutasanne. Video, kesto 3.10.

Digitoday.fi, Nokia 808 Pureview menee kuumille kiville – kysyntä yllätti. Nokia 808 Pureview'n eli "hirviökamerapuhelimen" odotettua suurempi kysyntä on yllättänyt niin yhtiön itsensä kuin jälleenmyyjät. Suomalaiset haluaisivat puhelinta paljon enemmän, kuin yhtiö pystyy tällä hetkellä toimittamaan.

Tietokone.fi, Flash-levyjen hintakisa kuumenee. Flash-muistiin perustuvat ssd-kiintolevyt ovat pitkään houkutelleet lähinnä tehokäyttäjiä. Nopeudesta ja monista muista hyvistä ominaisuuksista huolimatta tekniikan yleistymistä on hidastanut levyjen hinta. Tilanne on nyt muuttumassa.

Photo.net, foorumi.

Boston.com, The Big Picture, London 2012 Olympics (Update). 55 kuvaa.

Denverpost.com, The 2012 London Olympics So Far… 62 kuvaa.

Digitalcameraworld.com.

Pixiq.com, The Ultimate Guide to HDR Photography.

Digital Photography School, Focus On Nico Chiapperini ~ The Quest For The Magic Moment. Hollannissa asuva katukuvaaja haastattelussa.

IR, Can too many choices lead to buying the wrong digital camera? Here are a few tips to help you choose. Teksti ja video (kesto 33:05).

YouTube, IceflowStudios : Photoshop CS6: Tilt-Shift Effect. Video, kesto 2:33.

ePhotozine.com, 5 Top Compact Camera Effects. Esimerkkejä kompaktikameroiden luovista kuvausohjelmista.

Petapixel.com, Random Things You Can Use to Make Food Photos More Appealing. Ruoat herkullisemman näköisiksi.

Pixiq.com, Easy Paper Lens Hood / Sun Shade. 500mm peilitelen mukana ei tullut vastavalosuoja. Mutta sellainen syntyi helposti ja nopeasti.

Photopreneur, Want to Cover the Olympics as a Photographer? Forget About It! Lipun ostaja sitoutuu noudattamaan kaikenlaisia ehtoja.

Cameralabs.com, Nikon Nikkor AF-S 24-85mm f/3.5-4.5G VR review. Kesäkuussa 2012 julkistettu. Täyskennoiselle. Kohtuuhintainen. Kuvanvakaaja. Kroppikennoisella 36-128mm. Pieni, säänkestävä. Täyskennoisella reunat pehmeitä, pitää himmentää aina f/8. Hyvä hinta/laatusuhde. Suomen hinta on n. 600 euroa.

Photographyblog.com, Samyang 24mm f/1.4 ED AS UMC Review. Aiemmin tänä vuonna julkistettu. Canon, Nikon 4/3 Micro systeemi, Pentax, Sony, Samsung NX. Manuaalitarkennus, täyskennoiselle. 599 - 625 euroa (noin kolmasosa Nikonin ja Canonin objektiivien hinnasta). 10cm pituus, paino 680g. Vastavalosuoja mukana. Makro 25cm. Manuaalitarkennus ei ole erityisen vaivalloista. Arvosana 4.5 * / 5 *.

 

02.08.2012   (linkki)

Kymen Sanomat, Jokainen ihminen on valokuvan arvoinen. Valokuvataiteilija Juha Metso avasi keskiviikkona Suursaarta ja rajantakaista Karjalaa esittelevän valokuvanäyttelyn Haminassa.

  • Hamina.fi, näyttelyt. Elokuu 1.-26.8.: Juha Metso: "MENETETYT ALUEET - SUURSAARI JA RAJANTAKAINEN KARJALA", valokuvia Näyttelyn kuvat on poimittu valokuvataiteilija Juha Metson yhdessä kirjailija-muusikko Kauko Röyhkän kanssa toteuttamista moderneista kotiseutukirjoista "Suursaari" (2009) ja "Rajantakainen Karjala" (2011).

Finnfoto, Kuvaaminen ja salakatselu. Milloin kuvaamiseen tarvitaan kuvauslupa?

  • Tuttu linkki: Kuvaaminen ja salakatselu. Toimittajan Rikoslakipaketti. Yksinkertaisesti ja selkeästi esitetty. Ja vielä piirroksin havainnollistettu. Lopussa video, kesto 3:33.

Suomen Lehtikuvaajat ry, kuukauden kuvaaja Karoliina Ek. Elokuu.

Talouselämä, Arvovaltainen kamerasivusto: Nokian Pureview jyrää kilpailevat kamerapuhelimet. Dpreview.comin Nokia N808 -arviosta.

Suomen Canon, Järjestelmäkameran kuvanlaatua taskukoossa: Canon esittelee pienen ja kätevän EOS M -kameran [23.7.2012]. Runsaan viikon takainen Canonin uusi peilitön järjestelmädigi nyt Suomen Canonin sivuilla. Myös tekniset tiedot (5-sivuinen pdf, in English).

Fromadifferentangle.net, Finding your pictures in unexpected places… 1.8.2012. Once a month (or so) I sit down at the computer and go through my portfolio with Tineye and Google image search to back track my images on the net. It doesn’t always come up with something, but sometimes it actually does.

Taskumuro, Useat lähteet: Apple julkaisee uuden iPhonen 12. syyskuuta - tuoreet vuodot kuvissa ja videolla. Useat uutissivustot ovat vahvistaneet lähteiltään, että Apple aikoo järjestää lehdistötilaisuuden 12. syyskuuta, jossa todennäköisesti julkaistaan seuraavan sukupolven iPhone.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

IR, Striking portraits of French Resistance fighters reveal early studio lighting techniques. Millaista tekniikkaa käytettiin aiemmin potrettikuvien valaisuun.

Petapixel.com.

Popular Photography, 9 Great Places to Check Out London 2012 Olympic Photos. USA-keskeisiä linkkejä.

IR, Autofocus Reality Part 3B: Canon Cameras. Lensrentalsin artikkeli myös IR:ssa. Nyt verrattu automaattitarkennusta vaihdellen Canonin runkoja.

Dpreview.com, 8K video and gigapan images show the Olympics in high resolution.

YouTube-videoita.

Dpreview.com, Nokia 808 Review: Damian Dinning of Nokia Responds. Nokian edustaja kommentoi.

Kamera & Bild, Thron Ullberg och psykologin bakom ett porträtt. Potrettikuvauksen psykologiaa.

Kamera & Bild, Ovan huvudet på fotografen. Kolumni. Häät ja sää.

Photographyblog.com, Canon EF 24mm f/2.8 IS USM Review. Aiemmin tänä vuonna julkistettu. Täyskennoiselle. Kuvanvakaaja. Paino 280g. Ei L-sarjaa. Makro 20cm. Arvosana 4 * / 5 *. Suomen hinta on vähän yli 800 euroa.

 

01.08.2012   (linkki)

Jore Puusa. Poimintoja.

  • Missä, 26.7.2012. Kävin tänään testiretkellä D800 kanssa.
  • Paljastan tehneeni vastoin...., 23.7.2012. Olin Turun Sanomien kesäkuvaaja 1973 kesällä. Nyt voin vihdoin puhdistaa omantuntoni ja paljastaa rikkomukseni ilman pelkoa seuraamuksista, koska olen jo työtön ja melkein eläkkeellä. Ottaessani kuvaa traktorijengistä, ohi suhahti Fouga Magister harjoituskone.
  • Osta valokuvauskamera, sillä näet nimittäin. 23.7.2012. Hasselbladia tarjolla.
  • Mökillä on mukavoo... , 21.7.2012. Jokaisen masokistin kesään kuuluu mökkireissu tuttavien perikunnan tiluksilla Saimaalla.
  • Menneen maailman erotiikkaa, 17.7.2012. Kahdeksankymmentäluvulla tein Fotofinlandiaa varten eroottista sarjaa, joka koostui omien fantasioitteni tulemisesta lihaksi ja vereksi.

Vesa Koivunen.

  • Voimakkaita naisia ja linssittömiä kuvaajia, 30.7.2012. Paikalliset lehdet tursuivat kuvia naisten rantalentiksestä, jonne suuntasivat kaikki kynnelle kykenevät lehtimiehet. ...mutta mitäs teimme me? Suuntasimme naisten painonnosto-areenalle.
  • uutta ja jännää, 29.7.2012. En ollut koskaan aiemmin kuvannut tällaista 10 metrin ilmapistoolikisaa, joten tunteet olivat hiukan sekavat. Bongasin suomalaisen kuvaajan, joka sohotti aivan toiseen suuntaa kuin missä ampujat olivat.
  • Vauhti kiihtyy, 28.7.2012. Yksi iso haaste kisoissa on logistiikka. Itse pidän kaiken kaluston hotellihuoneessa ja operoin sieltä

Kari Kuukka, Olympics: Day 3, 31.7.2012. But the real treat was meeting again with my old friend Michael Dalder from Reuters by the pool. He was actually operating an underwater camera remotely from the poolside and he gave me link to this video of them (Reuters) testing the setup before the games.

Facebook, Photo.PasiSalminen, salamakuva (kieltämättä Tolkien-tunnelmaa...)

Flycam.fi. Pienoishelikopterilla (radio-ohjattu) taivaalta kuvattuja 360 panoraamoja. Vaikkapa:

  • skyview.fi/suomenlinna, kuvaa voi jonkin verran zoomata (shift isommaksi, ctrl pienemmäksi tai sitten voi hiiren rullaa pyörittää)

HS, 360-panoraamakuva näyttää Lontoon uima-areenan. Helsingin Sanomien valokuvaaja Mika Ranta kuvasi tiistaina 360 asteen panoraamakuvan Lontoon uima-areenalta.

Miten tyyppillinen nettihuijaus (tavaran myynti) tapahtuu, mitä voi tehdä, jotta ei joutuisi huijatuksi.

Yle.fi, uutiset, Perämeri, Filmikamera pitää pintansa digimaailmassa. - Filmirullia ostetaan enemmän ja kehitetään enemmän kuin esimerkiksi viime kesänä. Filmikamerat pitävät pintansa digitalisoituvassa maailmassa, kertoo Filmikulman yrittäjä Pirjo Korkee. Filmirullia kehittävät pääasiassa ikäihmiset, mutta poikkeuksiakin löytyy.

Mobiiliblogi.com, Lisää toimintoja Lumian kameraan Nokian Camera Extras -sovelluksella. Kesäkuussa esitelty Camera Extras -sovellus on vihdoin myös suomalaisten Lumia-käyttäjien ladattavissa. Sovellus löytyy tutusti Windows Phonen ohjelmistokaupasta ja sen nimi kotimarkkinoilla on Kameran lisätoiminnot.

Tietokone.fi, Applen selain uudistui jälleen. Safari 6.0. OS X.

Photo.net, foorumi.

The Atlantic, In Focus, The Naked World of Spencer Tunick. 33 kuvaa. Vanhin kuva taisi olla vuodelta 2005, Helsinki ei siis päässyt mukaan.

The Sacramento Bee, The Frame, Electricity grids fail across half of India. 25 kuvaa.

Los Angeles Time, Framework, Pictures in the News | July 31, 2012. 9 kuvaa.

Boston.com, The Big Picture, Battle for Aleppo intensifies Syrian conflict. 32 kuvaa.

Reuters.com, Olympic best. 60 kuvaa.

Digitalcameraworld.com.

Photo.net, One Photographer's Story: The Birth of an Internet Meme - "Hurrr I'm a Hoers". Yksi ainoa vuonna 2009 kuvasarja hevosesta levisi internettiin, kuvia käytettiin (tietenkin) ilman valokuvaajan lupaa. Esimerkkejä miten muutamalta sivustolta saatiin luvaton kuva pois.

Digital Photography School.

Pixiq.com, How to Use Telephoto Lenses. Ohjeita telen käyttöön.

Petapixel.com, London Olympic Photographs from Over 100 Years Ago. Vuoden 1908 Lontoon olympialaisista kuvia.

Photo.tutsplus.com.

Reuters, Photographers Blog, Multiple exposure’s digital era. Voimistelua kuvaamassa. Filmiaikaan oli helppo valottaa yhteen ruutuun monta kuvaa. Canonin järjestelmädigeillä tämä ei ole ollut aiemmin mahdollista. Mutta nyt on. 14 kuvaa sekunnissa.

ePhotozine.com, 5 Top Travel Photography Tutorials.

Fotosidan, SFF kritiserar Digisam för bristande respekt. Ruotsissa valtion rahoittama Digisam antaa neuvoja ja ohjeita kulttuuriperinnön digitalisoimisiksi. Digisamin edustaja ei ole kuulemma paljoa kunnioittanut valokuvaajien oikeuksia.

Photo.net, Olympus M.Zuiko Digital ED 75mm f1.8. Julkistettiin toukokuussa 2012. Micro 4/3 -systeemi, 150mm. 58mm suodinkierre. 305g. Mukana ei tule vastavalosuojaa ($74.95). Suorituskyvyssä on hyvin vähän huomauttamista. Suomen hinta on n. 900 euroa.

 

 

Heinäkuun 2012 uutiset

Lähetä uutisvinkki:


Matti Harju

 

Armi Hölttö (näyttelyt, kilpailut, tapahtumat)

 

| sivun alkuun | Kaikki uutiset |

 

 


Hae Google:sta

Uutiset