Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 

Toukokuu 2008

31.05.2008    (linkki)

Kuovi.com/heikki, Costa rica 2008 - Selva verde, Arenal, Baru. Nyt ei enää paula_piin kuvia, kuvaajana on sycophant.

Kuvitelmaa, Ensikokemukset Tokinan laajakulmasta.

Taivasalla.net, 25.05.2008 (sunnuntai) klo 23.41. Helsinki: Ohiajavien autojen valot piirtävät juovia autiolle Pohjoisesplanadille kevätyön hämärissä. Kuvattu puolen minuutin valotusajalla Kluuvikadun risteyksen tuntumasta kohti Kauppatoria.

KKuja, Lightroom 2, kalibrointi ja profiilit.

Mun Blogi, Ensimmäiset infrapunavalokuvat.

HS, Internet-kirjoittelu vie tamperelaismiehen vankilaan. Kaksi vuotta ja neljä kuukautta ehdotonta vankeutta. Alla oli ehdollinen tuomio. Ei vangittu, juttu menee vielä hovioikeuteen.

  • (Tuomio tuntuu tietenkin järjettömän isolta, mutta jos vähääkään on seurannut tuomitun toimia viime vuosien - siis yli vuosikymmenen - aikana, niin... Käsittämätöntä, että näin monta vuotta voi jatkaa järjestelmällisesti tällaista toimintaa viranomaisten puuttumatta pakkotoimin asiaan... Ja sitten lopulta kun puututaan, niin tulee tällainen ylilyönti...)

Digitoday.fi, Adoben ohjelmien kokeiluversiot toimivat vain päivän. Adobe on vetänyt ohjelmiensa kokeiluversiot pois netistä. Syynä on ohjelmointivirhe, jonka takia kesäkuussa kännistetyt trial-versiot toimisivat vain kesäkuussa ensimmäisen kerran käynnistettynä vain yhden kerran...

  • (tämä uutinen sopisi paremmin huhtikuun ensimmäiseksi...)

Ephotozine.com, Using Gimp to rescue an underexposed portrait photograph. Ilmainen.

(kertausta viime heinäkuulta) Bron Elektronik AG, Light shaper comparison. Yhdellä sivulla näkee kätevästi, miten erilaiset studiosalamahärpäkkeet valaisevat samaa kohdetta, kerralla voi valita kaksi härpäkettä.

(Foorumilta) Pari linkkiä, joiden aiheena on suotimien vaikutus kuvanlaatuun. Vähän mietityttää, että kannattaako sitä objektiivin etulasia millään suotimella suojata, jos/kun suotimen vaikutus kuvanlaatuun on näinkin dramaattinen.

Photo.net, foorumi.

Pixsylated.com, Why Your Photos Look Lousy… or Simple Truths About Color Management.

  • (Monet ammattilaisetkin editoivat kuviaan kannettavillaan, artikkelissa on kuva, jossa verrataan MacBook Pro 17:n väriavaruutta NEC 2090UXi:n väriavaruuteen. Ja tässä ei ole vielä edes kyse katselukulmista, kannettavien näyttöjen kalibroitavuudesta yms.)

Digital Photography School, How to Photograph Mushrooms, Toadstools and Fungi.

Dslrblog.com, Void of Color. Milloin mustavalkoiseksi?

Digital Outback Photo, Capture More Light: High Speed Bracketing Report 2. Canon 5D, Canon 1D Mark III, Fuji S5, Canon Rebel XTi (400D), Canon 40D, Nikon D300, Canon 1Ds Mark III, Nikon D3, Nikon D60, Canon Rebel XSi (450D), Olympus E-3. Miten nämä mallit soveltuvat tähän tekniikkaan?

Dpnow.com, Epson R2880. A3+ mustesuihku. Uusi malli.

Dcviews.com, Sigma launches new 50mm F1.4 EX DG HSM lens.

IR, VueScan 8.4.73 Adds Support for Multi-core Processors (lehdistötiedote).

Improveverywhere.com, The Camera Flash Experiment. 700 salamaa tekee pimeässä ja sateessa "aallon" Brooklyn Brigdelle. Ilma ei suosinut tempausta.

Tvnz.co.nz, Photographer investigation may fall flat. Mitään syytettä ei ole nostettu (eikä ehkä nostetakaan) australialaista valokuvaajaa Bill Hensonia vastaan.

  • (kyse oli ns. "lapsipornografiasta", Sally Mann olisi Australiassa varmaankin otettu suoraan poliisin huostaan...)

Kamera & Bild, Hon köper konst för miljoner. Statens konstråd. Suomalainen Nanna Hänninen valmistelee Tukholmaan vanhaan postikonttoriin abstraktia valokuvateosta, jolla on pinta-alaa yli 200 neliömetriä...

Cameras.co.uk, Canon IXUS 90 IS. 10 megapikseliä, 35-105mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö (auringonvalossakin näyttää kuva, 230.000 pikseliä). Arvosana 86. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 330 euroa.

The Online Photographer, Olympus E-3 Review: SWD Lenses and Autofocus.

Thinkcamera.com, X-Rite ColorMunki. Ruudun lisäksi voidaan kalibroida myös printteri ja videoprojektori. Bonuksena voi lukea väriarvot mistä tahansa, vaikka t-paidasta. Suomen hinta on n. 530 euroa.

Trustedreviews.com, Olympus FE-340. 8 megapikseliä, 36-180mm, 5-kertainen zoom, neljä väriä, 2.5 tuuman lcd-näyttö, suomenkielinen valikko. Arvosana 7/10. Suomen Olympus. Suomen hinta vähän yli 200 euroa.

Photographyblog.com, Samsung NV24HD. 10 megapikseliä, 24-86.5mm, 3.6-kertainen zoom, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Kohina pysyy kurissa ISO 800 arvoon asti, tynnyrivääristymää aika paljon, reunat pehmeitä. Kuvanlaadussa välillä ongelmia. Arvosana 3 * / 5 *.

 

30.05.2008    (linkki)

Suomen mainosvalokuvaajat ry:n vuosikilpailun satoa
8.6.2008 saakka, Vuosikilpailun 2008 voittajat

Suomen Mainosvalokuvaajat ry:n Vuosikilpailun kuvia esittelevä näyttely avattiin muutama päivä sitten Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä.

Kilpailun nimenä oli aiemmin Vuoden Mainosvalokuvakilpailu. Ensimmäinen kilpailu pidettiin vuonna 2005. Tarkoituksena oli esitellä yleisölle Suomen Mainosvalokuvaajat ry:n jäsenten valokuvia ja antaa läpileikkaus mainosvalokuvauksen tilasta maassamme. Aluksi kilpailuun osallistuttiin vain asiakaslähtöisillä kuvilla. Vuonna 2007 sääntöjä muutettiin tarkoituksena tuoda esille käyttökuvan takana oleva kuvaaja. Tänä vuonna kilpailu laajeni jälleen ja asiakaslähtöisiä kuvia on enää kahdessa sarjassa. Tämä antoi aihetta nimen muutokseen - Vuoden Mainosvalokuvakilpailusta tuli nyt Suomen Mainosvalokuvaajat ry:n Vuosikilpailu.

Tuomaristo palkitsi 15 kuvaajaa töineen. Samalla valittiin myös Suomen mainosvalokuvaajat ry:n Fotofinladia-ehdokkaat: Oskari Hellman, Patrik Rask, Merja Yeung ja Sami Kulju.

Sanomatalon Mediatori
Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
ma-su 8-22

Suomen Lehtikuvaajat ry, Jenni Gästgivar on vuoden 2008 nuori lehtikuvaaja.

New Generation – Kuvajournalismin nuoret näkijät, Suomen valokuvataiteen museossa 30.5 – 24.8.2008

PORI 450 VUOTTA - vanha ja uusi yhdistyy. Valokuvauskurssi 10-17-vuotiaille. Kurssilla valokuvataan ja opetellaan kuvankäsittelyn perusteita ja kuvien yhdistämistä. Kurssille mahtuu 10 osallistujaa. Valokuvauskurssi järjestetään 9.-10.6. ja 16.-17.6. kello 12-15 Porin taidemuseossa. Ohjaajana valokuvaaja Ninni Rautiainen. Yhteistyössä Porin lastenkulttuurikeskus – Satakunnan lastenkulttuuriverkosto. Ilmoittautumiset 5.6. mennessä.

Yle Areena:

  • (YLE) Uutisjuttuja. Anton Corbijn toi ikuistamansa tähdet Helsinkiin.
  • (YLE Radio 1) Kultakuume. Arno Rafael Minkkinen -taiteilija luonnon keskellä.

Maisniemi.net, Kate Labs Ltd. Runkojen ja objektiivien testaamiseen tarkoitettu sovellus on edennyt niin pitkälle, että sovelluksen kehittämiseen ja jakeluun on perustettu yritys...

  • "Tässä vaiheessa etsimme sovellusta varten beta-testaajia sekä Windows- että Mac-käyttöjärjestelmiä varten. Halukkaat voivat ilmoittautua lähettämällä sähköpostia osoitteeseen..."

Raisiossa järjestetään lauantaina 14. kesäkuuta klo 9.00-21.00. Fotomaraton-valokuvauskilpailu. Tapahtuma on osa Naantalin ja Raision NYT08 nykytaiteen kesää.

Kilpailu on kaikille avoin ja kilpailusarjoja on yksi: Digikuva.

Kilpailuun ilmoittaudutaan maksamalla ilmoittautumismaksu 20 €.

Kilpailuaiheet annetaan kaksi kerrallaan kahden tunnin välein. Aiheet tulee kuvata järjestyksessä, yksi kuva per aihe. Kuvan tallennusmuotona tulee olla jpg.

Kilpailukuvista kootaan näyttely Raision Kauppakeskus Myllyyn, jossa kuvat ovat esillä 15.-25. kesäkuuta.

Kilpailussa palkitaan kolme parasta kuvasarjaa ja jaetaan aihepalkintoja. Palkintojen jako tapahtuu sunnuntaina 15.6.2008 klo 17.00.

Kuvien oikeudet säilyvät kuvaajalla. Näyttelyjärjestäjä pidättää itsellään oikeuden ilman eri korvausta julkaista kilpailukuvat näyttelyssä ja aiheeseen liittyvässä mainonnassa sekä tiedottamisessa.

Tarkemmat ohjeet Raision Kamerat ry:n sivuilta

YLE, Australian poliisi etsii lapsipornoa gallerioista. Bill Henson on Australian tunnetuimpia valokuvaajia.

Journalisti 10/2008, Tekijänoikeudet halutaan pois toimittajilta. Yli neljä viidesosaa journalisteista on jo myynyt tai antanut taloudelliset tekijänoikeutensa työnantajille.

Aamulehti, Miksi kukaan ei onnistu saamaan hyvää kuvaa ufosta?

  • (Samaa olen ihmetellyt jo monta vuotta, mikähän voisi olla syy... Nykyäänhän melkein kaikilla on kamera aina mukana, kun esim. kännyköissäkin on kamera...)

Tietokone.fi, Vakavia hyökkäyksiä netissä - päivitä Flash heti. Sivulla linkki, josta näkee, onko uusin versio (9.0.124.0-versio) koneella.

Sfnet.harrastus.valokuvaus.digi, Kuvien nimeäminen.

US, Hän on Suomen ihailluin nainen. Pientä salapoliisityötä: mikä kamera Halosella oli Espanjassa maaliskuussa 2008? Kuvasta se selviää, jos vain on tietoa...

Outoa Taigaa -blogi, Pitsit piiloon. Photoshop asialla, tällä kertaa ei kaunisteta ja nuorenneta kasvoja...

MikroBitti nro 4/2008, 1.4.2008.

  • Kokeiltua, Asus Eee Pc, Pieni on nyt halpa, n. 300 euroa. Kevyt kirjan kokoinen, ei kiintolevyä, vaan 2 - 8 gigatavua flashmuistia. Mallista riipuen verkkoon mennään modeemin, verkkokortin tai langattoman verkkosovittimen avulla. Kahdeksantuumaisen näytön tarkkuus on 800 x 640 pistettä, välillä aivan liian pieni. Usb-, vga- ja ääniliittimet mahdollistavat ulkoisten lisälaitteiden saumattoman käytön. "Ihanan pieni ja ennenkokemattoman mobiili kannettava edulliseen hintaan". (Ei vieläkään Suomessa myynnissä).
  • Kokeiltua, Lowepro Fastpack 250, Nopea kamerareppu, 99 euroa. Tästä repusta tavarat saa nopeasti ulos. Reppuun mahtuu hyvin 15.4 tuuman laajakuvaläppäri. Yläosan tarviketaskuun mahtuvat kannettavan laturi, hiiri tai vaikka kameran manuaali. Kameraosasto täyttää repun alaosan. Olkahihnat on pehmustettu hengittävällä materiaalilla, lisäksi leveä vyötäröhihna. "Helppokäyttöinen ja mukava reppu kameralle ja kannettavalle".
  • Kokeiltua, Nikon D60, Sony Alpha 200, Pehmeä lasku, 740 euroa (kittiobjektiivilla) ja 695 euroa (kittiobjektiivilla). Kameroiden hallintatavat ja toiminnot lähestyvät toisiaan ajan myötä, eivätkä Nikon D60 ja Sony Alpha 200 ole tästä säännöstä poikkeuksia. Nikon on hieman pienempi kuin Sony, jonka rungossa on sisäänrakennettu kuvanvakaaja. Nikonin lcd-näytössä on laajempi katselukulma. Nikon ohjaa käyttäjää eri kuvaustilanteissa opastustekstein (myös suomeksi). Sony akkunäyttö on hyvin tarkka. Sonyn salamakenkään käy vain Sonyn oma ulkoinen salama. Nikonissa on vain kolme tarkennuspistettä, Sonyn useampi tarkennuspiste tarjoaa paremman seurantatilan. Molemmissa malleissa on pölynpoisto kennoa värisyttämällä. ISO 800 -arvon jälkeen kannattaa laittaa päälle kohinan poisto. Lieneekö näissä kameroissa sama kenno? Ainakin kennojen mitat ja pikselimäärät ovat samoja. Nikon D60 ei sisällä tarkennusmoottoria, automaattitarkennus toimii vain AF-S- ja AF-I-objektiiveilla, ei vanhemmilla.
    - Nikon D60. Plussaa: akkumittari, vakaaja rungossa, kuvanlaatu. Miinusta: tarkennus liikkuvaan kohteeseen. "Aloittelijaystävällinen järjestelmärunko".
    - Sony Alpha A200. Plussaa: akkumittari, vakaaja rungossa, kuvanlaatu. Miinusta: Kit-objektiivin tarkennusmoottorin ääni, erikoinen salamakenkä. "Suoraviivainen järjestelmäkamera".

Lapin Kulta, Oma Etiketti. 4000 nopeinta saa 12 kpl etikettiä pulloihin liimattavaksi, ilmaiseksi.

  • vain yksi tilaus per henkilö
  • kolmen viikon kuluessa tilauksesta etiketit toimitetaan kotiin
  • palvelun järjestäjä pidättää oikeuden käyttää kuva-aineistoa oluen markkinointimateriaalissa
  • jpg-kuva, vähintään 900 pikseliä leveä ja korkea, maksimikoko on 3 Mt
  • netissä on esillä 200 uusinta etikettiä

Popular Photography, Photo Face Generator.

  • Eric Myer, Sterotypes valitaan kahdesta eri kuvasta (etukäteen käsitellystä) ylä- ja alaosa ja yhdistetään

Photo.net, foorumi.

Diyphotography.net, Even Better Softbox Part Two - The Test Results. Eiliselle jatkoa.

Aphotoeditor.com, Interview with Edward Westons Wife and Muse, Charis Wilson.

Digital Photography School, Branding Your Photography Business.

Scottkelby.com, How To Get Exactly What We Want In the Next Versions of Photoshop, and Lightroom. Mitä Adobe voisi tehdä...

Dcviews.com, Picturing the future: Test new imaging applications.

  • Snapfishlabs.com, HP:n sivut, joilla voi kokeilla online-kuville kaikenlaista kuvankäsittelyä. Vaatii rekisteröitymisen.

Scottkelby.com, Lightroom 2 and the Seven Point System. Lightroom 2 betassa on tuki Photoshopin Smart Objectsille.

  • (vielä kerran...) (nykyisten Lightroom-käyttäjien kutsusta pääsee käyttämään Lightroom 2 betaa elokuuhun asti, muuten joutuu tyytymään 30 päivän trial-versioon. Jos tuollainen kutsu kiinnostaa, niin lähetä email-pyyntö matti.harju(at-merkki)digicamera.net).
  • (näitä kutsuja on lähtenyt vähän yli 30 kpl, tänä aamuna viimeisin...)

Kamera & Bild, Åsa Sjöström - framgångsrik pressfotograf. Haastattelu + kuvat.

Trustedreviews.com, Olympus E-520. 10 megapikselin järjestelmädigi, sisäänrakennettu kuvanvakaaja. Aiempaa isompi lcd-näyttö (2.7 tuumaa), kasvontunnistus, langaton salamasysteemi, dynaaminen alue isompi, Live View kehittynyt, kuvanvakaajaa parannettu (panorointi nyt myös pystytasossa) jne. 4/3 -systeemi, kroppikerroin 2. Arvosana 8/10. Suomen Olympus. Kesäkuussa myyntiin. Pelkän rungon hinta lienee vähän yli 600 euroa.

Laptopmag.com, Casio Exilim EX-F1. 6 megapikseliä, 12-kertainen zoom, 60 still-kuvaa sekunnissa , videokuvausta 300 ruutua sekunnissa (512x284), 1200 ruutua sekunnissa (336x96). Sisäänrakennettu salama välähtää seitsemän kertaa sekunnissa. Suomen hinta on n. 800 euroa.

c|net, Nikon Coolpix S600. Erittäin kompakti, 10 megapikseliä, 28-112mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakain, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 6.6/10. Suomen Nikon. Suomen hinta on vähän yli 300 euroa.

Photoreview.com.au, Panasonic Lumix DMC-FX520. 10 megapikseliä, 25-125mm, 4-kertainen zoom, 3 tuuman lcd-näyttö (230.000 pikseliä). Hinta on 769 AU$, 473 euroa.

Megapixel.net, Samsung i85. Melkin vuosi sitten julkistettu. 8 megapikseliä, 36-180mm, 5-kertainen zoom, 3 tuuman lcd-näyttö. Mp3 ym. Käytettävyys 7.0. Kuvanlaatu 8.3. Ks. Perkko.fi. Suomen hinta on n. 270 euroa.

 

29.05.2008    (linkki)

Sari Vennola, Seinäkukkasia (suuri galleria)
1.6.2008 asti

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksessa helsinkiläisen Sari Vennolan Seinäkukkasia-näyttelyssä on esillä kuvia vanhuksista. Suuri osa kuvien malleista on jo 90 vuotta täyttäneitä.

Kuvien tarkoituksena on muistuttaa, että olemme vanhempana niitä samoja ihmisiä kuin ennenkin. Vaikka ulkokuori rapistuu, ihmisen sisin säilyy samana. Myös vanhuksina haluamme olla olemassa - tulla nähdyiksi ja kuulluiksi.

 

Pipa Nikula, Elämä on elämys (pieni galleria)
1.6.2008 asti

Fiskarissa asuva Pipa Nikula puolestaan on kuvannut lapsia ja lapsuuden hetkiä. Kuvillaan hän haluaa painottaa jokaisen hetken ja lapsuuden tärkeyttä ja muistuttaa, että meissä kaikissa asuu edelleen pieni lapsi.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus, suuri galleria
Snellmaninkatu 13 A, Lappeenranta
ke-pe 12-17, la-su 11-15

Skenet.fi/Näyttelyt/Mikko Oranen: Heta Kuchka, Ettei kukaan jäisi yksin. Oranen arvioi Kutchkan näyttelyn, joka on esillä galleria Heinossa Helsingissä 1.6. asti.

Ylen Abitreenit ja Opettaja.tv järjestävät valokuvakilpailun, jonka aiheena on juhlat.

Kilpailuun voi osallistua yhdellä tai useammalla kuvalla. Parhaat kuvat palkitaan. Voittajakuvat valitsee YLE Oppimisen ja tieteen asettama tuomaristo. Kilpailuaikaa on 3. kesäkuuta asti.

Kilpailukuvat lähetetään sähköisessä muodossa Digikuva haltuun -sivuston kautta. Osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä. Lähettämällä kuvan kilpailuun annat luvan sen julkaisuun YLEn Digikuva haltuun -nettisivulla.

Lue lisää

Mikä Oulussa on hauskaa, iloista ja positiivisella tavalla erilaista? Oman näkemyksesi voit kertoa osallistumalla oululaisen mainostoimisto Pakkahuoneen järjestämään valokuvauskilpailuun.

Kilpailuaikaa on 30.6.2008 asti. Kuvan pitää olla aiemmin julkaisematon esim. painotuotteissa tai internetissä.

Pääpalkinto on 500 euroa. Voittajan valitsee tuomaristo, johon kuuluu mm. valokuvauksen ja graafisen suunnittelun ammattilaisia. Lisäksi yleisö saa valita oman suosikkinsa, joka palkitaan 200 eurolla.

Lue lisää

Foorumilaisten kuvia:

Kerroskiisseli-blogi, valokuvausasiaa, uutta on taas tullut.

Valokuvatorstai, 92. haaste, aiheena "Jo joutui armas aika...". Osallistua voi viikon ajan.

  • Osallistuminen tavalliseen tapaan, kuvausaikaa on viikko. Ohjeet.
  • 91. haaste, aiheena aiheena "2" (kaksivuotissynttärit). Haasteen otti vastaan 157 kuvaajaa

Mike Sirén photography, Kansikuvia. Fightsport ja Tatuointi tulevat ulos tällä viikolla ja ProBody sitten ensi viikolla.

Tietoviikko.fi, Google-kartta auttaa lomailijaa. Google Maps -sivuston lisäosa yhdistää lomakohteista verkossa olevat valokuvat ja Wikipedia-artikkelit samalle karttapohjalle...

HS, Ilmakuvaajan salaa kadonnut liidokki löytyi männyn latvasta.

  • (HS:n erikoinen uutisointi eiliseltä saa edelleen jatkoa... Ja se OskuK:n moottorikäyttöinen lennokki oli kuvaamassa stillkuvia, kamerana Fuji F30...)
  • kuva OskuK:n lennokista

(Foorumilta) Saunalahden Wippies G-Lite. 500 Mt levytilaa.

MikroBitti nro 3/2008, 28.2.2008.

  • Pokkarien laajempi ulottuvuus, Testissä 28 millimetrin laajakulmakamerat, kuusi sivua, ks. nettijatko. Tavallisimmalla 36 mm:n laajakulmalla saa kahden metrin päästä kuvattaessa mahtumaan kuvaan 1.9 metrin kuva-alan, 28 mm:n laajakulmalla lisää tulee puoli metriä. Sisätiloissa saadaan mahtumaan samaan kuvaan vähän enemmän väkeä. Laajakuva tuo usein mukanaan tynnyrivääristymän, laidoilla olevat suorat viivat kallistuvat ulospäin. Terävyyskin voi olla ongelma. Salamalla kuvatessa ulostyöntyvä linssi varjostaa helposti salaman valoa laajakulma-asennossa.
    - Canon Digital Ixus 860 IS, 399 euroa, *****, 8.8 p. Toimituksen valinta. Tekee mitä lupaa. Kuvanvakain ja kohinan poisto parantavat kuvanlaatua, kohina alkaa näkyä ISO 400 -arvolla, ISO 800 -arvossa näkyvät ensimmäiset värikohinat ja ISO 1600 -kuvat ovat selvästi rakeisia. Kamera käynnistyy nopeasti, tarkentaa hämärässäkin ja valottaa luotettavasti. Laajakulmapäässä on selvää tynnyrivääristymää. Plussaa: käytettävyys, kuvan terävyys, kuvanlaatu. Miinusta: tynnyrivääristymä laajakulmalla.
    - Nikon Coolpix P50, 269 euroa, ****, 8.5 p. Paras hinta-laatusuhde. Edullinen ja säädettävä. Kameran paras ja huonoin puoli on koko. Ison koon takia kamerasta saa hyvä otteen, siihen on saatu mahtumaan optinen etsinkin ja tilaa on isosormisellekin. Huonoa on sitten se, että Nikon ei mahdu rintataskuun. Kaksi AA-akkua kestävät vähemmän aikaa kuin testin muiden kameroiden litiumioni-akut. Tarkennus hitaus hämärässä kuvattaessa haittaa. Nikonin valikkorakenne on hioutunut yksinkertaiseksi käyttää, sieltä löytyy myös valotuksen käsisäätö. Kuvanlaatu pysyy kohinan suhteen yhtä hyvällä tasolla kuin Canonissakin. Kameran suurin ongelma on kromaattinen aberraatio kuvan kulmissa. Plussaa: kuvausote, kuvanlaatu. Miinusta: suurehko koko, tarkennuksen hidastelu.
    - Panasonic Lumix DMC-FX100, 449 euroa, ***, 7.9 p. Liikaa pikseleitä. Kamera mahtuu taskuun, vaikka onkin kulmikkaampi kuin Canon. Virtakytkin menee helposti päälle kameraa taskuun laitettaessa. Peruskuvaaminen sujuu yhtä hyvin kuin vertailun muillakin kameroilla, kuvanvakaaja toimii ja ergonomia on kunnossa. Valikkoa ei saa suomenkielisenä. Kohinaa on enemmän kuin kilpailijoilla. Laajakulmapäässä tynnyrivääristymää on vähemmän, mutta kuvan reunat ovat pehmeämpiä. Plussaa: vähäiset vääristymät, videokuva. Miinusta: terävyysongelmat, ei suomenkielistä valikkoa.
    - Fuji Finepix S8000fd, verrokkilaite, Raamikkaampi laajakulma. Fuji ei ole mikään taskukamera, 27-486mm, 18-zoomobjektiivia ei saa helposti kovin pieneen kokoon. Fujissa on kuvanvakaaja. Ergonomia on kunnossa. Suurilla herkkyyksillä kohinanpoistoa on liikaa, telepäässä tarkennus on hieman hidas. Pitkän zoomin takia kuvan terävyys ei paras mahdollinen. Elektronin etsin on vain tyydyttävä. Neljällä AA-akulla ottaa melkein tuhat kuvaa. Fujin hintaluokka on 350 euroa.
  • Takuulla toimivaa, Kuluttajansuoja ja -oikeudet, kuusi sivua, ks. nettijatko. Takuun tulee antaa kuluttajalle virhevastuuta parempi suoja, takuun nojalla saatu korjaus ei saa aiheuttaa kustannuksia. Takuuaikana ilmenevissä vioissa näyttövastuu on valmistajalla tai tämän edustajalla. Takuu annetaan tuotteelle, ei ostajalle, takuuta voi siis hakea joku muukin kuin kuittiin mahdollisesti merkitty henkilö. Jos tuote on ostettu eu-maasta ja sille on Suomessa maahantuoja, voidaan tuote viedä tälle maahantuojalle takuukorjattavaksi. Kuitti toimii yleensä takuutodistuksena. Usein takuu kirjautuu automaattisesti myyjän omiin järjestelmiin. Jos käytetty tuote ostetaan liikkeestä, niin siihen sovelletaan kuuden kuukauden virheolettamaa. Siis jos vika ilmaantuu puolen vuoden sisällä luovutuksesta, niin katsotaan vian olleen siinä jo myyntihetkellä. Luonnollisen kulumisen seurauksena tulleet viat eivät kuulu myyjän vastuulle.

San Franscisco Chronicle, Photoshop takes fake to a whole new level.

Diyphotography.net, Even Better Softbox Part One - The Build Process.

Digital Photography School, Colorizing Black and Whites [VIDEO].

Photocritic.org, Canvas printing.

Ephotozine.com, Nikon View NX 1.1.0 and Nikon Transfer 1.1.0 software updates.

(Foorumilta) Burningopera.com, Omphalos Burning Man 2003 stereo wiggle images.

  • ja tässä sitten ohjeet: stereomaker.net, Stereo Animation
  • Digicamera.netin E-kortit sivu, Matkakortit, klikkaa ylärivin Bryssel-korttia, niin näet saman periaatteen mukaan tehdyn gif-kuvan

IR, Sigma: Lens updates for 40D owners. Sigma APO 120-400mm F4.5-5.6 DG OS HSM (sarjanumerot alle 1011001) ja Sigma APO 150-500mm F5-6.3 DG OS HSM (sarjanumerot alle 1007001). Ilmainen päivitys.

Rob Galbraith, Redesigned Camera Muzzle set to ship in July. Kamera hiljaiseksi, $125 - $135, uusi versio myyntiin heinäkuussa.

Rob Galbraith, Digital Camera Raw Compatibility Update for Mac further extends RAW file support.

Kamera & Bild, Canon Eos 1Ds mark III. Canons flaggskepp har blivit mer lättstyrt. 21 megapikseliä, kuvan koko 5600 x 3700 pikseliä, täysikokoinen kenno, ISO 50 - 3200, 3 tuuman lcd-näyttö, Live View, 5 kuvaa sekunnissa, max. 56 jpg-kuvaa. Kysyntää riittää tämänkin hintaluokan kameralle. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 7.000 euroa.

Photographyblog.com, Canon EOS 450D. 12 megapikselin järjestelmäkamera, 1.6 kroppikenno, 3 tuuman lcd-näyttö, LiveView, pölynpoisto. 3.5 kuvaa sekunnissa (53 jpg-kuvaa, 6 raw-kuvaa). Pieni, kevyt, runko painaa 475 gr. Arvosana 4.5 *. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 800 euroa (mukana Canon EF-S 18-55/3.5-5.6 IS -objektiivi).

DCRP, Olympus E-520. 10 megapikselin järjestelmädigi, sisäänrakennettu kuvanvakaaja. Aiempaa isompi lcd-näyttö (2.7 tuumaa), kasvontunnistus, langaton salamasysteemi, dynaaminen alue isompi, Live View kehittynyt, kuvanvakaajaa parannettu (panorointi nyt myös pystytasossa) jne. 4/3 -systeemi, kroppikerroin 2. Suomen Olympus. Kesäkuussa myyntiin. Pelkän rungon hinta lienee vähän yli 600 euroa.

Cameras.co.uk, Panasonic DMC FS20. 10 megapikseliä, 30-120mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näytöt, litteä kamera. Arvosana 84. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 300 euroa.

 

28.05.2008    (linkki)

HS, Kuvataideakatemian lopputyönäyttelyt ovat läkähdyttävä runsaudensarvi.

  • Lopusta: "...Valokuva on nykytaiteen keskiössä. Siltäkään ei voi siis välttyä, että Kuvataideakatemian maisterit, osa heistä maalareita, keskittyy valokuvaan."

HS, Merikukka Forsiuksen sukulaista kuvannut kiistää syytteen salakatselusta.

  • "En tiennyt, että kyseessä oli yksityinen piha. Luulin, että kyse on julkisesta paikasta. En ole kuvannut minkään asunnon sisälle vaan pihamaalle, jonne luulin saavani kuvata ilman kenenkään sen kummempaa lupaa", mies totesi kuulustelussa.

Räps.fi (nimenomaan ä!), uusi valokuvausharrastajille suunnattu sivusto, jossa käyttäjät voivat haastaa toisiaan kuvaamaan jostakin tietystä haasteesta.

  • haasteisiin osallistuneita kuvia voidaan kommentoida ja arvostella haasteen sulkeutumisajan jälkeen
  • sivuston tarkoituksena on haastaa ja innostaa kuvaajia kehittämään itseään valokuvaajina sekä antamaan rakentavia arvosteluja myös muiden ottamista kuvista
  • ääkkösversion lisäksi sivusto toimii osoitteessa www.rapsraps.com (IE6 ei tue ääkkösiä...)

Digitoday.fi, Digitodayn blogikisan voittajat julki. Harrastusblogeille eniten ääniä. (Uutisessa ei ole yhtään linkkiä - ettei kukaan vahingossakaan eksyisi sivuston ulkopuolelle? Lisäys klo 12:36: nyt on lisätty linkit sivuston ulkopuolelle.)

Luontokuva.org, Lappeenrantalainen Esko Kivistö rakensi piilokojunsa aivan rantaan. Kuvia myös piilokojun sisältä (näitä kuvia ei ole lehdessä).

It-wire.nu, Tamron: kaksi uutta moottorilla varustettua objektiivia Nikonin kameroihin.

HS, Lennokkiharrastajan liidokki hävisi mystisesti Salossa. (Mikähän sisäpiirin juttu tässä on takana, että uutinen on päässyt Helsingin Sanomiin näin näyttävästi?)

  • Salon Seudun Sanomat, "Salolaisen valokuvauksen harrastajan Vesa Kuusavan sunnuntaina kadonnut radio-ohjattava liidokki on löytynyt..."
  • (tämä valokuvauksen harrastaja on ahkeroinut digicamera.netin Foorumille melkein 14.000 viestiä...)

Photo.net, foorumi.

Beyondmegapixels.com, How to Make a Light Box and Macro Studio for under $20.

Strobist, Now Available: Strobist Lighting DVDs. 10 minuutin näytevideo. Region free, mutta NTSC. Laatu ei ole HD-laatua, mutta sisältö on tässä tärkeintä. Videoissa on tekstitys englanniksi. 8 dvd-levyä, $139. Postikulut Eurooppaan $35. Päälle tulli + ALV 22% ($139 + $35 + tulli).

Digital Photography School, 5 Quick Tips To Keep You Motivated.

Makezine.com, DIY timelapse photo setup.

Bobatkins.com, EOS 5D now or 5D MkII later?

Dslrblog.com, Getting a point and shoot felt so good.

Amateur.photographer.co.uk, Mars mission camera is a focusing 'first'.

News.com.au, Cate Blanchett backs photographer Bill Henson.

Rob Galbraith, Epson USA introduces Stylus Photo 2880 printer. Kesäkuussa myyntiin, US$799.99.

Dcviews.com, New Omnivision CMOS turns digital imaging upside-down. Jo tuotannossa.

Fotosidan.se, Fotosidan magasin, Sveriges nya fototidning! Ensimmäinen numero ilmestyy syyskuussa, neljä numeroa vuodessa, painos on 10.000. Yhden numeron tilaushinta on 69 Skr, 7.41 euroa.

Anandtech.com, Nikon D300. 12 megapikselin järjestelmädigi, kroppikerroin 1.5. Kuusi kuvaa sekunnissa, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), ISO 100 - 6400. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 1.500 euroa.

IR, Canon PowerShot SD890 IS. Euroopassa Canon Digital Ixus IXUS 970 IS 10 megapikseliä, 37-185mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, optinen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 380 euroa.

Ephotozine.com, Olympus E-520. Arvosana 9/10. 10 megapikselin järjestelmädigi, sisäänrakennettu kuvanvakaaja. Aiempaa isompi lcd-näyttö (2.7 tuumaa), kasvontunnistus, langaton salamasysteemi, dynaaminen alue isompi, Live View kehittynyt, kuvanvakaajaa parannettu (panorointi nyt myös pystytasossa) jne. 4/3 -systeemi, kroppikerroin 2. Suomen Olympus. Kesäkuussa myyntiin. Pelkän rungon hinta lienee vähän yli 600 euroa.

Wyophoto.com, HP LP3065 30". Vertailua myös muihin 30-tuumaisiin näyttöihin. Suomen hinta on n. 1.300 euroa.

Ephotozine.com, Casio EX-F1. 6 megapikseliä, 12-kertainen zoom, 60 still-kuvaa sekunnissa , videokuvausta 300 ruutua sekunnissa (512x284), 1200 ruutua sekunnissa (336x96). Sisäänrakennettu salama välähtää seitsemän kertaa sekunnissa. Arvosana 7/10. Suomen hinta on n. 800 euroa.

Steve Sanders, Nikon Coolpix P80. 10 megapikseliä, 27-486mm, 18-kertainen zoom, kuvanvakain, elektorinen etsin, 2.7 tuuman lcd-näyttö, litium-ioniakku. Arvosana 7/10. Suomen Nikon. Suomen hinta on vähän yli 400 euroa.

Cameras.co.uk, Sony DSC W300. Arvosana 80. 13.6 megapikseliä pokkarissa (!), 35-105mm, 3-kertainen zoom, etsin, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Sisäistä muistia 15 MB, mahtuu kolme kuvaa. Suomen Sony. Suomen hinta on jonkin verran yli 300 euroa.

Trustedreviews.com, BenQ DC C850. 8 megapikseliä, 35-105mm, 3-kertainen zoom, 2.7 tuuman lcd-näyttö, AA-akut. Vähääkään huonommissa olosuhteissa tarkennus tarkennuksen kanssa tulee ongelmia. Muuten luokassaan hyvä kamera. Arvosana 6/10. £80, 100 euroa.

 

27.05.2008    (linkki)

Suomen Mainosvalokuvaajat ry, Suomen Mainosvalokuvaajat ry:n Vuosikilpailu. Avajaiset pidetään tiistaina 27.5.2008 klo 15-17.00 Sanomatalon Mediatorilla (Töölönlahdenkatu 2, Helsinki) ja näyttely on auki 8.6.2008 saakka.

Rupuranta.net, Marjakarin merimetsot. 26/5/2008.

Vierityspalkki.fi, Kuvankäsittely menee verkkoon ja SoftColor myös.

Pohjoista valoa Etsimässä, Near UniWB - tie oikeampaan valotukseen? Nikon D300: Raw-kuvat, Expose To The Right, Histogrammi jne.

Muropaketti, Asus Eee PC saataville Elisalta ja Saunalahdelta.

Mesta.net, Nelosen ilotuskisa jälleen syksyllä. Perjantaina 5.9.2008 klo 21.30. Töölönlahdella Finlandia-puistossa.

Jjtuotanto.com, Suurpeto Kuvausleiri/kurssi. Videokamera ja "still"kamera kuvaajille. 7.-12.6.2008, Rautavaaran Metsäkartanon alueella Metsäkämppä (26 majoituspaikkaa 2 – 8 hengen huoneissa; keittiö, wc; savottasauna ulkona). 520 euroa.

MikroBitti nro 2/2008, 30.1.2008.

  • Kaksi tusinaa tuumaa, 24-tuumaiset 1920 x 1200 näytöt, 8 sivua, ks. nettijatkot. Dvi- ja hdmi-liitännät eroavat siinä, että hdmi:ssä kulkee myös ääni (mutta mitä tekee näyttöjen surkeilla kaiuttimilla? Hdmi-kaapelin kautta kulkee myös häiröääntä). Ergonomian kannalta olisi tärkeää, että nimenomaan isoissa näytöissä olisi toimiva korkeussäätö, puolessa testin näytöissä ei ollut minkäänlaista korkeussäätöä. Osassa kuitenkin jalka on valmiiksi hyvin matalalla.
  • - HP tuntui kirkkaimmalta kiiltävyytensä takia, vaikka ViewSonicin lupaamat lukemat 500 cd/m2 olivat korkeimmat. ANSI-kontrastissa HP oli paras, kärkipäätä olivat myös Acer ja BenQ. Testin näytöistä suuri osa toisti väriavaruuden laajempana kuin putkinäytöt. HP ylitti jopa Abode RGB -väriavaruuden, HP:n värit olivat runsaat ja raikkaat, kuitenkin melko sinertävät. ViewSonicin väriavaruus jäi selvästi sRGB:stäkin, sinisten värisävyjen toistoon jäi paljon parannettavaa.
  • - Katselukulmat riippuvat osittain näyttötyypistä. Jonkinlainen nyrkkisääntö on, että mitä nopeampi paneeli, sen kehnompi katselukulma. Acerin, BenQ:n ja Fujitsu Siemensin kuvat värjääntyvät viistosti katsottaessa.
  • - HP W208h, 499 euroa, 8.7 p, *****. Toimituksen valinta, Kiiltävä väri-iloittelija. Ainoana kiiltävä näyttö, ei ole parhaimmillaan kirkkaassa toimistokäytössä, mutta sopii hyvin viihdekäyttöön. Väriavaruus on yksi isoimpia testeissä mitattuja. Värimaailma pysyy säätämisestä huolimatta sinertävänä. Plussaa: väriavaruus, jalusta, monikäyttöisyys. Miinusta: värilämpötila.
    - Philips 240BW8EB, 469 euroa, 8.4 p, ****. Esimerkillinen jalusta. Tasaisen hyvä kaikilla osa-alueilla, värilämpötilat ovat aavistuksen kylmät. Jalusta on testin monipuolisin, kallistus, kierto, pivot. Alareunan kaiuttimet riittävät kevyeen pelaamiseen ja merkkiääniin. Katselukulmat saisivat olla parempia. Philips sopii hyötyohjelmia käyttävälle. Plussaa: jalusta, neutraali väritoisto. Miinusta: katselukulmat, harmaatoisto.
    - Samsung Syncmaster 245B, 479 euroa, 8.4 p, ****. Helppo säätää. Tasalaatuinen perusnäyttö, korkeussäätö jalassa. Huonoin puoli on heikohko kontrasti, värilämpötila on miellyttävä, taustavalo tasainen, värit hyviä, mutta niistä puuttuu yksityiskohtaisuutta. Säädöt ovat helppoja ja katselukulmat hyviä. Plussaa: säädöt, tasalaatuisuus. Miinusta: kontrasti, harmaatoisto.
    - BenQ G2400W, 419 euroa, 8.3 p, ****. Paras hinta-laatusuhde, Oikealla kuvasuhteella. Ainoa näyttö, jossa on sekä dvi- että hdmi-liitäntä. Näyttöön voi kytkeä samanaikaisesti sekä tietokoneen että esimerkiksi pelikonsolin. Kirkkaus on testin heikoin, kontrastisuhde ja värilämpötila testin parhaimmistoa. Värit ovat miellyttäviä eikä näyttö rasita silmiä. Katselukulmat saisivat olla parempia. Jalassa ei ole paljoa säätömahdollisuuksia. Plussaa. kuvasuhteen muutos, värilämpötila. Miinusta: jalusta, katselukulmat.
    - LG L246WH-BN, 599 euroa, 8.3 p, ****. Katselukulmat kohdallaan. Näyttö ei muutu, vaikka katsoisi sivusta. Taustavalo on tasainen ja skaalaus kohdallaan. Jalan säädöt on hyvät. Itse näytön säätöjä on hankala käyttää. Väriliu'uissa on porrastumia ja kirkas pää on tukossa.
    - Fujitsu Siemens Scaleoview L24W-2, 449 euroa, 8.3 p, ****. Tasaisesti keskellä. Tasainen perusnäyttö, joka ei tarjoa mitään turhaa. Jalustan korkeussäätöjä jää kaipaamaan. Väriavaruus on testin toiseksi paras. Värilämpötila on tasainen, vihreät sävyt ovat vähän räikeitä. Kuvan säätömahdollisuudet ovat niukahkot. Peruskaiuttimet. Plussaa: väriavaruus, tukeva jalusta. Miinusta: värien räikeys, säädöt.
    - ViewSonic VX2435wm, 795 euroa, 8.2 p, ****. Jalusta vaihtoon. Liitännät testin monipuolisimmat, mutta näytön oma firmware-ohjelmisto pakottaa hdmi-liitännän kautta kuvaa katsottaessa tarkkuuden oletustarkkuutta pienemmäksi. Analogisessa liitännässä tätä ongelmaa ei ole. Tasaisen harmaatoiston ansiosta väriliu'ut ovat melkein portaattomia. Valovuotoja ei ole. Väriavaruus on testin heikoin, punaiset värit toistuvat oransseina. Liian korkea jalka vaikeuttaa sijoittamista. Plussaa: harmaatoisto, katselukulmat. Miinusta: jalusta, väriavaruus.
    - Acer AL2423W, 490 euroa, 8.0 p. ***. Pientä parannettavaa. Testin huonoinkaan ei ole huono näyttö. Väriavaruus on laaja, jalusta on tukeva. Värien toisto on kuitenkin portaittaista, väriliukumissa näkee selvän sävyn vaihtumisen. Yleiskuva on kirkas ja räikeä. Acerissa oli yksi jatkuvasti sinisenä loistava pikseli. Stereokaiuttimet soveltuvat muiden sisäisten kaiuttimien tapaan lähinnä piippausten kuunteluun. Plussaa: väriavaruus, värilämpötila. Miinusta: valovuodot, värien portaittaisuus.
  • Kuvat kartalle, Gps-tiedon yhdistäminen valokuvaan, kolme sivua, ks. nettijatkot. Kuviin voi lisätä paikkatiedot kolmella tapaa: koordinaatit voi lisätä käsin kuvaan, kamera voi lisätä ne valmiiksi kuviin tai sitten voidaan käyttää erillistä tähän tarkoitukseen valmistettua laitetta. Jos käsiteltäviä kuvia ei ole paljoa, koordinaattien syöttäminen ei ole monimutkaisia. Tähän tarkoitukseen on apuohjelmia ja www-sivuja, jotka tarjoavat liittymän esim. Google Earth -ohjelmaan. Lähinnä ammattilaisten digijärkkäreihin tarjotaan gps-laitteita, jotka kytketään sarja- tai usb-portin kautta kameraan. Kolmas tapa on käyttää lokia tallentavaa gps-laitetta. Kamera tallentaa kuvanottohetken, kun tämä tieto yhdistetään lokiin, saadaan kuvan paikkakoordinaatit. Sony ison taskulampun kokoinen kameran navigaattori Sony GPS-GS1KA on helppokäyttää, hinta on 143 euroa. Laite päälle ja sitten kotona ohjelmisto yhdistää kuviin koordinaatit. Kameran kello laitettava tarkkaan aikaan, sillä ohjelmisto ei salli ajan korjausta. Sony ei kestä kosteutta eikä sitä voi käyttää muuhun navigointiin.

Digital Photography School, The Best Photo Tip I Ever Received… What Was Yours?

Photo.net, foorumi.

(email) Stuck In Customs, HDR Tutorial - New and Improved for 2008!

Earthboundlight.com, Color Balance Adjustment with Levels (Photo Tip of the Week). Photoshop. Levelsiä voi käyttää myös värivirheiden korjaamiseen.

Photojojo.com, Unsharp Mask: How Do You Actually Use That Thing? Kuvien terävöittäminen.

The Online Photographer, Joe McNally. Yli tunnin video.

Twipphoto.com, How To Pose Groups. Käytä tikkaita.

IR, Fujilta julkistuksia.

  • Fujifilm announces FinePix Z200fd, Z100-mallin seuraaja, 10 megapikseliä, 33-165mm, 5-kertainen zoom, "vauhti" 0.6 kuvaa sekunnissa, sisäistä muistia 54MB, 2.7 tuuman lcd-näyttö, elokuussa myyntiin
  • Fuji announces FinePix A850, 8 megapikseliä, 36-108mm, 3-kertainen zoom, 24 MB sisäistä muistia, AA-akut, 2.5 tuuman lcd-näyttö (154.000 pikseliä), heinäkuussa myyntiin

(uusinta) Makezine.com, Corbis Readymech paper pinhole cameras. Printtaa itse neulanreikäkamera.

The Online Photographer, Olympus E-3: Our First Few Dates. Julkistettu lokakuussa 2007, 4.5 vuotta edeltäjänsä E-1 -mallin jälkeen. 4/3-formaattia, 10 megapikseliä, rungon sisäänrakennettu kuvanvakain, vettä ja pölyä kestävä rakenne. Etsin kirkas ja iso. Olympuksen kroppikerroin on 2. Kehittyneen harrastajan/ammattilaisen järjestelmädigi. Suomen Olympus. Suomen hinta on alle 1.800 euroa.

Cameralabs.com, Olympus E-420. Pieni ja kevyt 10 megapikselin 4/3-systeemin järjestelmädigi, painoa 380 gr, kroppikerroin 2, Live View, 3.7 tuuman lcd-näyttö, langaton salamaohjaus, rungossa ei kuvanvakaajaa. Suomen Olympus. Suomen hinta n. 440 euroa (pelkkä runko).

Digital Outback Photo, Fujifilm Finepix S100FS. 11 megapikseliä (iso kenno tässä luokassa), 28-400mm, 14.3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, dynaamista aluetta kasvatettu, taittuva 2.5 tuuman lcd-näyttö, elektroninen etsin, FS = Film Stimulation. ISO 6400 ja ISO 10000 (3 megapikseliä). Raw-kuvien käsittely kangertelee. Fujin lippulaiva ei-järjestelmädigeissä. Suomen Fuji. Suomen hinta on vähän alle 600 euroa.

Photoreview.com.au, Olympus Zuiko Digital 40-150mm f4.0-5.6. Suomen hinta on n. 280 euroa.

Phogoreview.com.au, Olympus Zuiko Digital 25mm f2.8 Lens. Suomen hinta on n. 250 euroa.

 

26.05.2008    (linkki)

Iltalehti, Katso todellisia esimerkkihintoja eri nettikaupoista. Paljonko oikeasti joutuu maksamaan, kun tilaa tuotteita USA:sta. Ensin USA-hinta, sitten kokonaishinta netistä ostettuna. Kirja (7,44 e / 13,56 e), kello (1 514 e / 2 287,89 e), hajuvesi (18,90 e / 34,77 e), naisten housut (12.82 e / 36,30), naisten pieni käsilaukku (37 e / 83,22 e), golfmaila (149,99 e / 251,30 e).

Verkossa.fi.

Uusisuomi, Googlen katukuvat ovat kulttikamaa. ...Google on luonut katunäkymänsä autolla, jonka katolle on kiinnitetty kahdeksaan suuntaan kuvaavat kamerat. Aiemmin palvelun on uutisoitu muun muassa näyttäneen huumekauppaa ja (vesi)pistoolileikkejä lapsen kanssa....

(kertausta) Suomen Nikon, Painetun käyttöohjeen vaihtopalvelu.

Luontokuva.org, Luontokuva-lehti 3/2008. Uusi lehti ilmestyi 22.5.2008.

/Pintaliitoblogi: Oopa, Tarvitsetko akun tai patterin?

  • (ja niitä vanhoja akkuja voi myös uudelleenkennottaa...)

Digicamera.netin Foorumilaisille (jos olette kokeilleet Nebulan uutta kuvat.fi v2.0 -galleriaa):

"Nebulan uudessa kuvat.fi v2.0 galleriassa nuo linkitykset suoraan kuviin toimii nykyään seuraavalla tavalla:

[img]http://joku.kuvat.fi/kuvat/jokuhakemisto_jossakin/IMG_000.jpg/_small.jpg[/img]
[img]http://joku.kuvat.fi/kuvat/jokuhakemisto_jossakin/IMG_000.jpg/_medium.jpg[/img]
[img]http://joku.kuvat.fi/kuvat/jokuhakemisto_jossakin/IMG_000.jpg/_big.jpg[/img]"

Digital Photography School, 15 Tips for Great Candlelight Photography.

Trustedreviews.com, Image Editing Tutorial – Gradient filter. Photoshop, yksinkertainen opastus.

 

25.05.2008    (linkki)

Muropaketti, Näytönohjainkiihdytystä Photoshoppiin. Uutta Photoshoppia odotellaan myyntiin lokakuussa.

Afterdawn, Kiinnostaisivatko vakoiluaurinkolasit? Kaksi videokameraa ja langaton lähetin, 320 x 240 pikseliä, $400.

City-lehti 11/2008, 23.5.-5.6.2008, Yo! Uudet ylppärikuvat.

  • (Jutussa esitelty valokuvaaja ja studio ovat herättäneet eri nettifoorumeissa jo vuosia monenlaista keskustelua. Näiden kommenttien perusteella studion ja valokuvaajan toimintatavat asiakkaiden hankkimiseen ovat aika erikoisia. Myöskin työskentelytavoista ja työn jäljestä on voinut lukea mielenkiintoisia kommentteja. Mielenkiintoinen on myös City-lehden artikkeli - varsinkin jos on vähääkään seurannut näitä netin foorumien kirjoituksia... Mielenkiintoisia ovat lisäksi nettifoorumeiden posiitiivisia kokemuksia hehkuttavat kirjoitukset...)

Wild-wonders.com, sivuston tarkoituksena on esitellä Euroopan ainutlaatuista luontoa valokuvien, videoiden, tekstien kautta. 55 kuvaajaa 44 Euroopan maasta. Suomesta mukana ovat Lassi Rautiainen, Jari Peltomäki ja Markus Varesvuo.

Photo.net, foorumi.

(Foorumilta) Duplikaattitiedostojen etsintään, DoubleKiller. Etsii tiedostonimen, koon, päivämäärän ja CRC32 checksumin mukaan. Pro-versio on sitten maksullinen.

The Online Photographer, Sigma DP1 Update. Tuli myyntiin maaliskuussa, konsepti esiteltiin jo pari vuotta sitten. Kiinteä 28mm f/4, järjestelmädigin kenno kompaktidigissä (Foveonin 14.1 megapikselin sensori, 4.64 megapikselin kuvat), raw-kuvat, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Kaikenlaisia lisävarusteita, mm. mittaetsin. Eniten haittaa Sigman hitaus. Hinta on $799. Suomen maahantuoja on Foka.

Cameras.co.uk, Panasonic DMC TZ4. 8 megapikseliä, 28-280mm, 10-kertainen zoom, kuvanvakain, 3 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 83. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 350 euroa.

Photo-i.co.uk, Epson Stylus Photo R2880. Highly Recommended. R2400:n seuraaja, A3+-mustesuihku. Juuri julkistettu. Epson.com.

 

24.05.2008    (linkki)

Tietoviikon eilinen uutinen, Ilta-Sanomat oikeuteen tekijänoikeuksista on esillä muillakin sivuistoilla (samaa STT:n välittämää "uutista"...):

  • HS, Kuvan luvaton käyttö vie Ilta-Sanomat käräjille (HS:n kommentti: "..Kuvatoimituksen esimiehen mukaan kyseessä oli vahinko, jota yritettiin sopia heti..." (Miksi Ilta-Sanomat sitten kieltäytyi syyttäjän järjestämästä puolueettomasta sovittelutoiminnasta?))
  • MTV3, Kuvan luvaton käyttö vie Ilta-Sanomat käräjille
  • Markkinointi & Mainonta, Ilta-Sanomat oikeuteen tekijänoikeuksista
  • Aamulehti, Kuvan luvaton käyttö vie Ilta-Sanomat käräjille
  • Tietoviikko, Sisältövarkaus on verkon tapa
  • Verkkouutiset, Ilta-Sanomat oikeuteen netistä noudetusta kuvasta
  • 33100 Jocka -blogi, Ilta-Sanomat oikeuteen kuvavarkaudesta!
  • Flightforum.fi, Kuvien väärinkäytöksiä part x
  • Viimeisellä Rannalla -blogi, Ilta-Sanomat rosikseen
  • Ja vielä kerran, jos kiinnostaa vähän pitempi selvitys tapahtumien kulusta, ks. digicamera.netin uutiset 7.5.2008
  • Erittäin korrektisti ja asiallisesti Foorumille kirjoittanut valokuvaaja kommentoi Ilta-Sanomien toimintaa näin (Ilta-Sanomien mukaanhan kuvaaja ei suostunut mihinkään sovitteluun jne.):

    "Asia selviää esitutkintamateriaalista, joka on oikeudenkäyntiin asti salaista. Tämän jälkeen, voinen julkaista asikirjat ja kuulustelupöytäkirjat.

    Mielestäni se seikka kertoo kaiken, että Ilta-Sanomat kieltäytyi syyttäjän järjestämästä puolueettomasta sovittelutoiminnasta. Oikeuteen jouduttiin vain ja ainoastaan sen takia että todellista sovitteluhalukkuutta ei IS:n puolesta ollut. Saman pöydän ääreen istumisesta kieltäydyttiin kategorisesti.

    Hei eivät uutisista poiketen myöskään pyrkineet selvittämään asiaa omatoimisesti millään tavalla, asi tuli ilmi vain tarkkaavaisen ystäväni kautta jonka jälkeen otin itse yhteyttä IS:iin. Loppu onkin täällä käyty läpi.

    Elokuussa saadaan sitten virallinen kanta asiaan."

  • (Monenlaisia ajatuksia tulee mieleen... 1) Totuus tulee yleensä loppujen lopuksi ilmi, vaikka sitä yritetään peittää... 2) Digicamera.netissä on varoitettu jo pitkään yksipuolisista ehdoista, joihin erilaisten lehtien ns. Lukijan kuva -palveluihin kuvia uppaavaa_mukamas_ sitoutuuu... 3) Siis tyyliin: kaikista oikeuksista luovutaan, palveluun upattuja kuvia saa käyttää missä vain eikä mitään tarvitse maksaa kenellekään 4) kuvien uppaaja tai siis valokuvaaja on vastuussa siitä, että kuvauksen kohteilta on pyydetty suostumus kuvassa esiintymiseen jne. jne. 5) Suora lainaus HS:n sivuilta: "...Lähettäjä luovuttaa HS:lle materiaaliin vapaan ja ajallisesti rajoittamattoman käyttöoikeuden....". Lukijoiden kuvat (HS).)

(Foorumilta) Mikaeli:

"Eilen illalla olin 22.30 maissa lähiniityllä makroilemassa kun huomasin jonkun matkan päässä heinikossa pystykorvat jotka tuijottivat minua. Kettuhan se.

Yritin matalana varovaisesti lähestyä kettua, joka päästikin vähän matkaa etenemään kunnes tassutteli kauemmas. Tässä tilanteessa huomasin myös, että heinikon kätköistä tuli esiin rusakko. Ajattelin tästä tulevan jännä tilanne.

Jäin pidempään heinikkoon seuraamaan tilannetta. Rusakko jähmettyi paikoilleen ja kettu lähestyi sitä. Eläimet olivat alle 5 metrin päässä toisistaan. Ei mitään tapahtumaa kumpaakaan suuntaan, molemmat seisoivat paikallaan ja tuijottivat minua.

Kun kettu lähti kävelemään, seurasi rusakko lähellä perässä. Kettu otti muutaman juoksuaskelen rusakon suuntaan ja rusakko pinkoi etäämmälle. Tämän jälkeen se palasi taas ketun luo. Tämä toistui useamman kerran.

Mitä tämä touhu oikein oli? Onko kokeneemmilla luonnonkävijöillä kokemuksia? Jotenkin kuvittelin ketun pistävän pupun fileiksi. "

Antti Peltokangas, Zombiewalk IV. Helsinki.

(email) Kuvausmaana edelleen Costa Rica, kuvaaja ja aihe ovat nyt vaihtuneet. Pekka Leppänen, People, houses, villages and cities.

Taloussanomat.fi, Digikuvaaminen painoi Eirikuvan tulosta.

  • Eirikuvan liikevaihto viime vuonna oli 6,4 miljoonaa euroa. Vuoden 2006 liikevaihto oli 6,5 miljoonaa, mutta tilikausi alkoi vasta helmikuun puolivälissä ja päättyi vuoden loppuun.
  • Yhtiö teki liiketappiota viime vuonna 0,95 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin vaillinaisella tilikaudella se teki 0,14 miljoonaan euron tuloksen.

Kahden viikon tauon jälkeen Katse.org on taas herännyt henkiin... Hyvä näin, vähän ehti jo huolestua...

Iltalehti, Lapsipornosta epäilty valokuvanäyttely suljettiin Australiassa.

Uusi Suomi, Keihäs lävisti urheilukuvaajan jalan – otti kuvan tilanteesta.

Digital Photography School, HDR Photography - What Do You Think About It?

Rob Galbraith, TV commercial shot with Canon EOS-1D Mark III. Kaikkiaan 30 sekunnin videota varten otettiin 70.000 kuvaa. Kymmenen kuvaajaa.

Photo.net, foorumi.

Creativepro.com, Create a Reflection Effect in Photoshop CS3. Video.

Dpreview.com, Add-on lens for Sigma DP1 draws close. Kesäkuussa lähilinssi.

Kamera & Bild, Nikon D3: Tryggare kan ingen vara.

Dpreview.com, Canon EOS 450D. 12 megapikselin järjestelmäkamera, 1.6 kroppikenno, 3 tuuman lcd-näyttö, LiveView, pölynpoisto. 3.5 kuvaa sekunnissa (53 jpg-kuvaa, 6 raw-kuvaa). Pieni, kevyt, runko painaa 475 gr. Highly Recommended. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 800 euroa (mukana Canon EF-S 18-55/3.5-5.6 IS -objektiivi).

Cameras.co.uk, Nikon Coolpix P60. 8 megapikseliä, 36-180mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakain, elektroninen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö, AA-akut. Arvosana 77/100. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 250 euroa.

Trustedreviews.com, Fujifilm FinePix J10. Pieni ja halpa pokkari, 8 megapikseliä, 35-113mm, 3-kertainen zoom, ei kuvanvakaajaa, 2.5 tuuman lcd-näyttö (153.000 pikseliä). Arvosana 6/10. Suomen Fuji. Suomen hinta on n. 150 euroa.

 

23.05.2008    (linkki)

Tietoviikko/Aleksi Kolehmainen (23.5.2008): Ilta-Sanomat oikeuteen tekijänoikeuksista.

Otto-Ville Väätäinen: GoogleSKIN
1.6.2008 asti Valokuvakeskus Perissä Turussa

Otto-Ville Väätäisen (1979) ensimmäisessä yksityisnäyttelyssä nähdään suurikokoisia kuvankäsittelyn keinoin tatuoituja muotokuvia.

Väätäinen on ensin kuvannut studiossa ihmisiä, jonka jälkeen hän on "digitaalisesti tatuoinut" henkilöiden ihoon Googlen kuvahaulla löytämiään kuvia. Teosten nimet ja teemat viittaavat Väätäisen käyttämiin hakusanoihin: spectacle, trauma, dream, birth, death, poverty, miracle, romance ja terrorism.

Jukka Hautamäki, WaterGames
1.6.2008 asti

Valokuvakeskus Perin toisessa galleriahuoneessa on esillä mediataiteilija Jukka Hautamäen (synt. 1971) videoinstallaatio WaterGames, joka käsittelee veden visuaalisuuden eri olomuotoja suihkulähteiden ja puutarhojen kautta.

Teoksen materiaali on kuvattu alkuvuonna 2008 Italiassa, mm. Vatikaanin puutarhassa Roomassa ja Villa d’Estessä Tivolissa.

Valokuvakeskus Peri
Uudenmaankatu 1, Turku
t-pe 12–18, la-su 12-17

Parikkalaan avataan kesäkuun alussa uusi valokuvagalleria Valolla Kirjavalan käsityökoulun entisiin tiloihin.

Näyttelytila tulee talon vinitille ja on avoinna kesäisin 3.6. - 31.8. tiistaista sunnuntaihin klo 11-16. Alakertaan tulee galleristi Kirmo Wilénin oma valokuvastudio, joka on avoinna sopimuksen mukaan ympäri vuoden. Myös vintille pääsee muinakin aikoina sopimuksen mukaan.

Pääpaino tulee olemaan perinteisen valokuvan puolella

Wilén on vuosien varrella kerännyt valokuvauksen klassikoita, joihin yleisöllä on nyt mahdollisuus tutustua. Mukana on kuvia mm. seuraavilta kuvaajilta: Dorothea Lange, Paul Strand, Edward Weston ja Brett Weston. Myös Arno Rafael Minkkinen, Sebastiao Salgado, John Sexton, Kim Weston ja suomalaiset Kirstoffer Albrecht, Kalervo Ojutkangas, Pentti Sammallahti, Antero Takala ovat edustettuina.

Yksittäisten vedosten lisäksi galleriasta löytyy portfolioita ja valokuvakirjoja. Valolla-galleria myös tuottaa portfolioita ja pyrkii edistämään suomalaisten valokuvaajien tuotannon myyntiä maailmanlaajuisesti.

Kesän 2008 näyttelyohjelma:
Kesäkuu: Kalervo Ojutkangas, Kylässä
Heinäkuu: Lars Eriksson, Metsän henki ja Muistoja latomereltä
Elokuu: ProLuonntokuva, Portfolio 1; Taneli Eskola, Valokuvia

Foorumilaisten kuvia:

Jouko Leskelä, Snapshot.fi. Mielenkiintoisia kirjoituksia, ensin suomeksi ja sitten sama englanniksi. Viimeisen parin kuukauden ajalta toistakymmentä merkintää. Muutama poiminta:

(kertausta) Finnfoto, Fotofinlandia tuomaristo, 15.4.2008. Helsingin Sanomista eläkkeelle jäänyt lehtikuvaaja Pentti Koskinen, valokuvaaja ja toimittaja Tuomo-Juhani Vuorenmaa, Warner Music Finlandin tuotantojohtaja Asko Kallonen sekä Laura Malmivaara. Ja sen viidennen tuomarin muodostavat yleisön antamat äänet.

Kameraseura.net, KAMERA 2008 - valokuvanäyttely, tänään viimeistä päivää. Auki klo 11-17. Kamera-galleria, Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki, Kamppi.

Suomen Lehtikuvaajat ry, Under the Same Sun Workshops. Sarja kansainvälisiä valokuvatyöpajoja yhteistyössä kiinalaisen Hainan Photographers Association kanssa. Kolmas työpajakokonaisuus pidetään Hailuodossa Oulussa 6.-10.8.2008.

Suomen Kameraseurojen Liitto ry, Teemanäyttely 2008 "Luonto". Vuoden 2008 teemanäyttelyn "Luonto" järjestää helsinkiläinen Laajasalon Valokuvaajat ry. Kuvien viimeinen lähetyspäivä on maanantai 1.9.2008.

(via Linko) Leland Wong's Journal, Photographing a Wedding and then an Earthquake. Hääkuvausta tämäkin, hääkuvaajan ei tarvitse Suomessa pelätä joutuvansa tämänkaltaiseen tilanteeseen.

Tässä sitten automaattikäännös, digicamera.netin uutissivut englanniksi, olkaapas hyvä.

Suomen Kulttuurirahasto, Uudenmaan rahasto, apurahoja.

  • Valokuvaaja Pekka Elomaa ja työryhmä näyttelyn järjestämiseen 3.000
  • Valokuvaaja Milla Eräsaari ja kuvataiteilija Annika Dahlsten näyttelyn järjestämiseen
    1.000
  • Biologi Mauri Leivo lintuaiheisen tieto- ja valokuvateoksen tekemiseen 7.000
  • Valokuvaaja Okko Oinonen taiteelliseen työskentelyyn 18.000
  • Valokuvaaja Hannu Pakarinen taiteelliseen työskentelyyn, Anna ja Einar Winqvistin
    rahastosta 3.000

Suomen Kulttuurirahasto, Satakunnan rahasto, apurahoja.

  • Tait. maisteri Kati Pelkonen valokuvan merkitystä matkailun kokemuksessa käsittelevään väitöskirjatyöhön 9.000
  • Valokuvaaja Markku Saiha ajoverkkokalastuksen historian dokumentointiin 18.000

Suomen Kulttuurirahasto, Pohjois-Savon rahasto, apurahoja.

  • Valokuvaaja Pekka Mäkinen taiteelliseen työskentelyyn 6.000

Suomen Kulttuurirahasto, Pirkanmaan Kulttuurirahasto, apurahoja.

  • Valokuvaaja Petri Nuutinen taiteelliseen työskentelyyn, Yrjö ja Marjatta Juharin rahastosta 18.000
  • Hämeenkyrön Kameraseura ry F. E. Sillanpään syntymästä 120 vuotta - Nobelkirjailijan Hämeenkyrö tänään -valokuvanäyttelyn järjestämiseen, Aamulehden 100-vuotisrahastosta 3.000
  • Kangasalan Karjalaseura ry siirtokarjalaista asutustoimintaa esittelevän näyttelyn järjestämiseen sekä siirtokarjalaisuutta esittelevän valokuva-aineiston inventointiin ja rekisteröintiin 4.000

The Online Photographer, How Not To Present Your Work Online. Tunsitko piston sydämessäsi?

Photo.net, foorumi. Adobe RGB or sRGB setting on Canon 40D (which to use).

Photographybb.com, uusi online-lehden numero May 2008 (neljäs ilmestynyt) on ilmestynyt. Pdf-lehti, 57 sivua.

Digital Photography School, How to Geotag Images.

Mental_floss -blogi, He Took a Polaroid Every Day, Until the Day He Died. 31.3.1979 - 25.10.1997.

  • ks. maininta digicamera.netin uutisissa 24.2.2008

LetsGoDigital, Pentax Optio W60. 10 megapikseliä, 28-140mm, 5-kertainen zoom, vedenpitävä (neljään metriin asti), 2.5 tuuman lcd-näyttö. Kesäkuussa myyntiin, $329.95.

Dpreview.com, Fujifilm launches Finepix Z200fd. 10 megapikseliä, 33-165mm, 5-kertainen zoom, 52 MB sisäistä muistia, 2.7 tuuman lcd-näyttö, litiumioni-akut.

Dpreview.com, Fujifilm launches FinePix A850. 8 megapikseliä, 36-108mm, 3-kertainen zoom, 2.5 tuuman lcd-näyttö, AA-akut, 24 MB sisäistä muistia, 14 kuvausohjelma (mukana myös "museokuvausohjelma"...).

Ephotozine.com, Canon EOS 450D. 12 megapikselin järjestelmäkamera, 1.6 kroppikenno, 3 tuuman lcd-näyttö, LiveView, pölynpoisto. 3.5 kuvaa sekunnissa (53 jpg-kuvaa, 6 raw-kuvaa). Pieni, kevyt, runko painaa 475 gr. Arvosana 8/10. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 800 euroa (mukana Canon EF-S 18-55/3.5-5.6 IS -objektiivi).

IR, Olympus FE-340. 8 megapikseliä, 36-180mm, 5-kertainen zoom, neljä väriä, 2.5 tuuman lcd-näyttö, suomenkielinen valikko. Suomen Olympus. Suomen hinta vähän yli 200 euroa.

Trustedreviews.com, BenQ V2400W. Arvosana 8/10. Ulkoasuun on panostettu, erittäin ohut. DVI-kaapelia ei tule tämän 24-tuumaisen näytön mukana, se pitää hankkia erikseen. Ei pivotia. TN-paneelin klassiset ongelmat, katselukulma saisi olla laajempi. Suomen hinta on n. 500 euroa.

 

22.05.2008    (linkki)

Tänään klo 18:00 Kemin taidemuseossa valokuvataiteilija Veikko Aitamurto esitelmöi kuvausmatkoistaan ja näyttelykuviensa syntyhistorioista. Uiton ja joikujen maailmasta.

Arno Rafael Minkkisen yleisöluento "Paluu luonnolliseen valokuvaan" pe 23.5. klo 16-17 Gallerie Anhavassa. Vapaa pääsy.

Yhdysvalloissa asuvan Arno Rafalel Minkkisen Homework - Pictures from Finland -näyttely on avoinna Galerie Anhavassa Helsingissä elokuun alkuun asti. Minkkinen tunnetaan mustavalkoisista klassisella tekniikalla toteutetuista kuvista, joissa taiteilijan oma alaston vartalo käy vuoropuhelua ympäröivän maiseman tai urbaanin miljöön kanssa. Usein Minkkisen vartalo taipuu osaksi maisemaa lähes akrobaattisella notkeudella. Hän ei käytä kuvissaan minkäänlaista manipulaatiota.

Esillä on 25 työtä 1970-luvulta nykypäivään. Pääosin kuvat on otettu Suomessa.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan Liken kustantamana samanniminen kirja.

Minkkinen syntyi Helsingissä 1945 ja muutti 6-vuotiaana perheensä mukana Amerikkaan. Ensimmäisen kerran hän palasi Suomeen 22-vuotiaana ja on sen jälkeen tullut takaisin aina uudelleen ja uudelleen - kuvaamaan, pitämään näyttelyitä tai opettamaan.

Galerie Anhava
Mannerheiminaukio 3, Helsinki (Sanomatalo)
ti-pe 11-17, la-su 12-16

Deutsche Börse 2008 valokuvauspalkinnon voittaja Esko Männikkö on paikalla Luova.fi:ssä pe 23.5.2008 klo 15-18 Naarashauki - The Female Pike -kirjansa toisen painoksen julkistamistilaisuudessa.

Oululainen itseoppinut valokuvaaja Esko Männikkö (s. 1959) aloitti valokuvauksen jo 1970-luvulla. Läpimurtonsa hän teki Naarashauki-näyttelyn valokuvilla 1993 Helsingissä.

Tänä vuonna Männikkö voitti 30.000£ arvoisen Deutsche Börse 2008 valokuvauspalkinnon retrospektiivisestä Coctails 1990 - 2007 -näyttelystään. Näyttelyn Euroopan kiertue starttaa kesäkuussa Ruotsin Kristianstadista.

Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la-su klo 12-16

Valokuvatorstai, 91. haaste, aiheena "2" (kaksivuotissynttärit). Osallistua voi viikon ajan.

  • Osallistuminen tavalliseen tapaan, kuvausaikaa on viikko. Ohjeet.
  • 90. haaste, aiheena ihmisoikeudet. Haasteen otti vastaan 90 kuvaajaa

Nebulan kuvat.fi -palvelua kehitetään koko ajan. Nyt on ilmestynyt Kuvat.fi V2, mutta vasta testiversio. Testiversiota voi kokeilla maksutta kuukauden ajan (kuitenkin rajoitettu levytila). Myöhemmin kokeiluversion voi päivittää maksulliseen versioon (50 GB levytilaa). Uusia ominaisuuksia:

  • mahdollisuus vaihtaa ulkoasua tumman ja vaalean välillä
  • esityskuvan ja videon koon vaihtaminen selatessa galleriaa
  • kuvien selaus myös nuolinäppäimillä
  • perinteinen ja kansikuvallinen kansiolistaus
  • uutta-merkintä kansioille joihin on vasta lisätty uusia kuvia
  • kolme eri kokoa kuvalistan esikatselukuville
  • kokonaan uusi diashow esitys
  • kokonaan uusi videosoitin (huomaa vaihdettava videon koko)
  • täysin uusittu gallerian käyttöliittymä sekä hallintavalikot
  • kokonaan uusi Flash-pohjainen tiedostojen lähetys
  • synkronoitu FTP palvelin (kansion asetukset säilyvät ftp:llä toimiessa)
  • oletusasetukset kuvagallerian kansioille
  • mahdollisuus estää alkuperäisen kuvan tai videon lataaminen kuvagalleriasta
  • voit muuttaa kuvien ja videoiden järjestystä helpolla "vedä ja pudota"-menetelmällä
  • yksinkertainen usean kuvan tai videon yhtaikainen hallinta
  • käyttöoikeushuomautus (tukee html-muotoilua, voit käyttää myös esimerkiksi Google Adsia)
  • helpotettu ulkoasun kustomointi sekä monipuolinen CSS-tyylitiedostojen editointi selaimessa

US, Näyttelyarvio: Fanista taiteilijaksi. Anton Corbijnin retrospektiivinen näyttely Taidemuseo Tennispalatsissa.

HS, Ulla Karttunen syyllistyi lapsipornon levittämiseen. Ei kuitenkaan rangaistusta.

Digitoday.fi, Halvat miniläppärit rantautuvat Suomeen kesäksi. Vähän yli 300 euroa.

(Foorumilta) Keskustelua käytiin Gigapan-laitteesta ja 1000 megapikselin kuvista. Shuko kokeili itse tehdä panoraamakuvia automaattisesti Photoshopin mergellä. Pikkutele on parempi kuin laajakulma. 35 kuvaa, FF + 135mm, 24416 x 11854 pikseliä.

Omenamehu.org, Valokuvaus.

Jani Sourander, Verta, hikeä ja 14 snickersiä. Kuvia Repovedeltä.

/Pintaliitoblogi: Oopa, Millainen on kamerasi ääni?

Iltalehti, Taulutelevision kivinen matka. USA:n "halvat" hinnat voivat johtaa harhaan tietämätöntä. Tässä tapauksessa 1.220 euron USA-hinta nousi Suomeen kotiovelle tuotuna 2.360 euron kokonaishintaan. USA:ssa hinnat ilmoitetaan ilman veroja, päälle tulee tulli (joka vaihtelee), mahdolliset vakuutukset ja kuljetuskustannukset. Suomen ALV 22% maksetaan sitten kaikkien kulujen loppusummasta. Tullauksestakin joutuu maksamaan, jollei hoida sitä itse.

Scottkelby.com, It’s “Guest Blog Wednesday” featuring Vincent Versace. Älä kysy, miten ottaa parempia kuvia. Kysy sen sijaan, miten voit antaa kuvan viedä sinut mukanaan... Heitä sommittelusäännöt ja bokehit vähäksi aikaa syrjään ja uppoudu kuvan tunnelmaan...

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, 9 Crazy Cross Eye 3D Photography Images and How to Make Them.

  • (Pienellä harjoittelulla itse opin tekniikan näiden 3d-kuvien katseluun muutamassa minuutissa)

Ephotozine.com, Victor Habbick - The Dream Enclosure. Valokuvajaa kertoo urastaan.

Ephotozine.com, Hassleblad Victor Magazine Online. Paperilehdestä myös nettiversio, jossa uusia ominaisuuksia. Vaatii rekisteröinnin.

c|net, Mozilla: Final Firefox 3 expected in June. Tämän jälkeen nettikuvienkin värit ovat kaikilla samat. Aikaisemmin vain Mac-selaimen käyttäjät ovat päässeet nauttimaan värihallitusta surffailusta.

  • (sitten vielä kun saataisin edes pieni osa käyttäjistä jotenkin kalibroimaan näyttönsä...)

Kamera & Bild, Snyggare porträtt med retusch. Modellretusch del 2 av 2. Huulipuna, huulikiilto, huulien muoto, tukka, tukan väri, vartalon muotoileminen.

Digitalcamerareview.com, Canon PowerShot SD890 IS. Euroopassa Canon Digital Ixus IXUS 970 IS 10 megapikseliä, 37-185mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, optinen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 380 euroa.

Trustedreviews.com, Sigma DP1. Tuli myyntiin maaliskuussa, konsepti esiteltiin jo pari vuotta sitten. Kiinteä 28mm f/4, järjestelmädigin kenno kompaktidigissä (Foveonin 14.1 megapikselin sensori, 4.64 megapikselin kuvat), raw-kuvat, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Kaikenlaisia lisävarusteita, mm. mittaetsin. Arvosana 8/10. Hinta on $799. Suomen maahantuoja on Foka.

Photoxels.com, Olympus SP-570 UZ. 10 megapikseliä, 26-520mm, 20-kertainen zoom, kuvanvakaaja, HotShoe-salamaliitäntä, raw, ISO 50, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 500 euroa.

Popular Photography, Canon 55-250mm f/4-5.6 EF-S IS. Kroppikennoisilla polttoväli siis 88-400mm, polttoväliltään pisin Canonin EF-S. Tässä luokassa Canonin halvin kuvanvakaajazoomi. Canonin mukaan kuvanvakaajan hyöty on neljä pykälää, tunnistaa myös vaakatason objektiivin pannauksen (vakaus rajoittuu tällöin vain vertikaaliakselille). Hyvä hinta/laatusuhde. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 325 euroa.

Ephotozine.com, Tamron 70-200mm f/2.8 Di LD (IF) Macro. Uusi malli, painoa 1.112 gr, filtterikierre 77mm. Hyvä hinta/laatusuhde. Tarkennus aavistuksen verran hitaampi kuin kilpailijoilla. Arvosana 7/10. Suomen hinta on n. 860 euroa.

Cameras.co.uk, Sony DSC W170. 10 megapikseliä, 28-140mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.7 tuuman lcd-näyttö, myös optinen etsin, 15MB sisäinen muisti. Arvosana 77. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 300 euroa.

Photozone.de, Zeiss ZA Sonnar T* 135mm f/1.8 (Sony SAL-135F18Z). Painoa 1.050 gr, suodinkierre 77mm. Ei säänkestävä. Jälki erittäin hyvä, kuten prime-objektiivilta sopii odottaakin. 1.300 euroa.

 

21.05.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • Makenkuvat.fi, Meripelastus-08 (16 kuvaa). Euroopan merenkulun nimikkopävä 20.5.2008. "Merenkulun Helsinki esittäytyi Eteläsatamassa. Tässä muutama kuva meripelastusnäytöksestä. (Suomenlahden merivartiosto ja Suomen Meripelastusseura ry)"

YLE, Anton Corbijnin valokuvanäyttely aukeaa Helsingissä. Tennispalatsi. (Ylen näyttelykuvassa on lievää tynnyrivääristymää. Vaikka sopiikiin asiayhteyteen, niin tuskin kuitenkaan tarkoituksella?).

Jarkko Ruotsalainen, blogi, jarru.net. Muutama valokuvaukseen liittyvä poiminta:

MTV3, keskiviikko 21.5.2008, klo 20.00 - 21.00, 45min Special: Kuninkaalliset kulissien takana. "...Kuuluisa amerikkalainen valokuvaaja Annie Leibovitz pääsee tapauksen kunniaksi palatsiin ottamaan kuningattaresta muotokuvan, joka jakaa ihmisten mielipiteet..."

Sfnet.harrastus.valokuvaus.digi. Mitä "kalansilmä" objektiiviä suosittelette.

Muropaketti, JVC:n videokamerasta videot näppäimen painalluksella YouTubeen. Kesällä myyntiin, hinta on $350.

Digitoday.fi, Taskuvideokamera YouTube-tarpeisiin. Creative Vado $99.

Digital Photography School, The One Location Technique for Wedding Photography.

Photocritic.org, Photographic treasure-hunt: Shoot Experience! 10 arvoitusta, kuusi tuntia, kymmenen kuvaa, Lontoo.

(Foorumilta) Thinktankphoto.com, kaksi artikkelia lentokoneessa matkustamisesta ja kameravarusteista. 24- ja 13-sivuiset pdf:t. Etu-, sukunimi- ja email-kenttiin voi laittaa mitä tahansa, jollei tahdo laittaa omia yhteystietojaan.

The Online Photographer, Short Takes from Around the World. Zeiss 50mm ƒ/0.7, Venetsian salakuvaaja, omakuva keihään lävistämästä jalasta jne.

Epaperpress.com, PTLens. Kauan kaivattu Mac-versio on ilmestynyt. Kovasti kehuttu ohjelma. Objektiivin aiheuttamien virheiden automaattiseen korjailuun.

Rob Galbraith, Hold those emails, EOS-1D Mark III autofocus article update coming. Lähiviikkoina luvassa päivitys artikkeliin.

Photo.net, foorumi, Ouch! DPReview absolutely slams Sigma DP-1.

Tutorial9.net, Filters and Photography. Lyhyt yhteenveto suotimista.

IR, Fujifilm to Increase Prices for Photographic Papers and other Photosensitive Material Products. Hinnat nousevat heinäkuussa 10% - 20%.

Fotosidan.se, Vad är bilden värd? Ulrik Södergren från BLF höll ett föredrag på Elmia 2008 om hur man säljer sig som fotograf.

  • Blf.se, Bildleverantörernas Förening, 46 minuuttia pitkä video Vad är bilden värd?

Kamera & Bild, Modellbilder hjälper företag och fotografer hitta varandra. Ny webbtjänst. Sivusto aloitteleville valokuvaajille, malleille ja meikkaajille. Nyt laajennetaan kuvausta muillekin alueille.

Creativepro.com, Canon Digital Rebel XSi. Euroopassa Canon EOS 450D. 12 megapikselin järjestelmäkamera, 1.6 kroppikenno, 3 tuuman lcd-näyttö, LiveView, pölynpoisto. 3.5 kuvaa sekunnissa (53 jpg-kuvaa, 6 raw-kuvaa). Pieni, kevyt, runko painaa 475 gr. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 800 euroa (mukana Canon EF-S 18-55/3.5-5.6 IS -objektiivi).

DCRP, Sony Alpha DSLR-A350. 14 megapikselin järjestelmädigi, erikoinen kääntyvä 2.7 tuuman lcd-näyttö, Sonyn oma versio Live View:stä. Suomen Sony. Suomen hinta n. 850 euroa (mukana kittiobjektiivi).

Photographyblog.com, Canon Powershot A580. 8 megapikselin pokkari, 35-140mm, 4-kertainen zoom, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 4 * / 5 *. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 160 euroa.

Cameras.co.uk, Panasonic DMC FX35. 10 megapikseliä, 25(!)-100mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakain, 2.5 tuuman lcd-näyttö, hdtv-out. Arvosana 83. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 360 euroa.

Anandtech.com, 24" LCD Roundup. (Kannattaa liikkeessä etukäteen katsoa, miltä laajagamuttisen monitorin kuva näyttää ei-värihallitussa ohjelmassa. Ettei sitten tule yllätyksiä...).

  • ASUS MK241H
  • Dell 2408WFP
  • Gateway FHD2400
  • LaCie 324
  • Samsung 2493HM

Trustedreviews.com, ViewSonic VP2250wb. 22 tuumaa. Wide Gamut, 106% NTSC -väriavaruudesta. 1680 x 1050 pikseliä, TN paneeli (mutta katselukulmissa ei ongelmia). £260, 327 euroa.

 

20.05.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • Petri Kekkonen, Tanssia! Oulun Seudun Ammattikorkeakoulun Kulttuurialan yksikön näytökset 23.-24.4.2007. Valot: Jari Haavikko. Flickr, diaesitys.
  • Sampokiviniemi.net, Sampo Kiviniemi Photography

Jaakko Heikkilä, Billy O., Cheryl ja mie - Archaeology of New York
22.6.2008 asti

Tornion Kukkolankoskella asuva valokuvataiteilija Jaakko Heikkilä (s. 1956) on kuvannut 1990-luvun alusta lähtien erityisesti valtakulttuurien keskellä asuvien kulttuuristen vähemmistöjen elämää.

Alkuun Heikkilä kuvasi tornionjokilaaksolaisia, mutta sittemmin kuvausmatkat ovat ulottuneet Venäjälle, Brittein saarelle, New Yorkiin, Armeniaan, Los Angelesiin, Venetsiaan, Serbiaan.

Pohjoinen valokuvakeskuksen Rantagalleriassa nähtävä Billy O., Cheryl ja mie - Archaelogy of New York on kertomus Harlemista, sen ihmisistä ja ystävyydestä. Näyttelyssä on esillä uusia, ennen esittämättömiä teoksia.

Heikkilä ryhtyi alkujaan kuvaamaan Harlemissa vuonna 2001 ollessaan Foundation for Visual Arts residenssissä New Yorkissa. Sen jälkeen hän on viettänyt New Yorkissa joka vuosi kuukauden tai pari ystäviensä Davidin ja Coran luona.

Jaakko Heikkilälle myönnettiin vuonna 2007 Valtion valokuvataiteen palkinto. Heikkilä on pitänyt näyttelyitä sekä kotimaassa että ulkomailla. Hänen tuotannostaan on julkaistu useita valokuvataideteoksia. Armenialaista diasporaa käsittelevä teos Unspoken Destinies ilmestyy tänä syksynä. Armenialais-projektiin liittyvä näyttely on nähty Suomen lisäksi Venetsian Biennaalissa (2005) ja Belgiassa Lophemin taidehallissa (2007).

Pohjoinen valokuvakeskus/Rantagalleria
Hallituskatu 7 (Valve), Oulu
ma-su 10-20

Päivi Setälä, Asylon - kosteaa valoa
22.6.2008 asti

Päivi Setälä on kuvannut Eurajoen Vuojoen kartanoon 1840-luvulla rakennettua orangerian eli kasvihuoneen interiööriä. Eurajoen kunta osti kartanon vajaa sata vuotta orangerian rakentamisen jälkeen ja muutti päärakennuksen vanhainkodiksi. Carl Ludvig Engelin suunnittelemasta orangeriasta tehtiin vanhainkodin mielisairaala. Kun vanhainkoti muutti, jätettiin orangeriarakennus tyhjilleen rapistumaan.

Päivi Setälä on porilainen valokuvataiteilija, joka on jatko-opiskelijana Taideteollisen korkeakoulun Valokuvataiteen osastolla. Hän on opiskellut aiemmin mm. Oulun käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa.

Pohjoinen valokuvakeskus/Kummigalleria
Hallituskatu 7, Oulu
ma-su 10-20

KUKA, MISSÄ, MILLOIN ? – mitä kuva kertoo?
31.8. 2008 asti

Suur-Savon museo sai haltuunsa vuonna 2004 mäntyharjulaisen Martti Kanteleen lahjoittamat 29 kappaletta lasinegatiiveja. Kuvissa ei ollut minkäänlaisia tunnistetietoja. Yleensä museomaailmassa on totuttu ajattelemaan, ettei tällaisilla kuvilla ole mitään arvoa. Suur-Savon museoon on nyt kuitenkin koottu näistä kuvista näyttely, jossa kysytään, mitä valokuva voi kertoa, kun ei ole tietoa kuvaajasta, ajasta, paikasta ja henkilöstä?

Suur-Savon museo
Otavankatu 11, Mikkeli
ti-pe 10-17, la 14-17, 1.9.-31.12.2008 ke 10-17, la 14-17.

TV2. HUS:n palkkalistoilla on kymmenkunta sairaalavalokuvaajaa. Mitä nämä kliiniset valokuvaajat, kuten ammattinimike kuuluu, oikein tekevät? Tiistaina 20. toukokuuta asiaa tarkastellaan TV 2:n Akuutti-ohjelmassa klo 19:20. Osio jossa kerrotaan sairaalavalokuvaajan työstä, on kuvattu Meilahden sairaalassa ja Lasten ja nuorten sairaalassa. Pääosassa siinä on kliininen valokuvaaja Timo Löfgren.

YLE, Keho sulautuu luontoon Arno Rafael Minkkisen valokuvissa. ...Homework - Suomen kuvat -näyttely on avoinna Galerie Anhavassa Helsingissä elokuuhun asti. Näyttelyn yhteydessä julkaistaan samanniminen valokuvakirja, jossa Minkkinen pohtii vaikutteitaan taiteen tekemisessä.

Strap-photos.com, The Wheelchair Racer. 16 kuvaa. Kuvaajana Petri Uutela.

  • sivuston ulkoasu on uudistunut

HS, Sielu ja ruumis. Kuukausiliitteen Sielu ja ruumis -palstan kuvat ja tekstit. Monia julkisuuden henkilöitä ilman vaatteita. Mv-kuvat. Klikkaamalla koko teksti ja isompi kuva.

Afterdawn, Kotikonstein 1 000 megapikselin valokuvia. Gigapan. Ei vielä myynnissä, hintaluokka on $300.

Ylitalot.net, MOO kortit (osa 2).

MTV3, New Yorkin poliisi testaa videokamera-asetta.

Suomen Löytötavarapalvelu, huutokauppa, ke 21.5.2008 klo 19, Käpylän Työväentalo, Vipusentie 19, 00610 Helsinki. Poimintoja:

  • 602 Nikon coolpix S200, 7.1Mp, 2GB-muistikortti
  • 606 Sony Cyber-shot DSC-T50, 7.2Mp
  • 608 Sony Cyber-shot 6.0Mp, 512MB-muistikortti
  • 611 Sony Cyber-shot DSC-W100, 8.1Mp, 512MB-muistikortti
  • 613 HP Photosmart E427, 6.0Mp, 512MB-muistikortti
  • 617 Canon digital IXUS 75, 7.1Mp, 1GB-muistikortti
  • 621 Samsung MiniDV digital cam SC-D366 NTSC
  • 628 Sony Cyber-shotDSC-W80, 7.2Mp, 2GB-muistikortti
  • 648 Canon digital IXUS i7, 7.1Mp, 1GB-muistikortti
  • 667 HP Photosmart R607, 4.1Mp, 128MB-muistikortti
  • 670 Sony Cyber-shot, 7.2Mp, 1GB-muistikortti
  • 673 Samsung MiniDV VP-D455 PAL, akku loppu, ei testattu
  • 677 Canon PowerShot S50, 5.0Mp, 512MB-muistikortti
  • 679 Kodak EasyShare M883, 8.0Mp, 1GB-muistikortti
  • 684 Samsung L730, 7.2Mp, ei korttia

Digital Photography School, Understanding Layers in Photoshop.

Earthboundlight.com, Tweaking Color Balance in Photoshop (Photo Tip of the Week). Image >> Adjustments >> Color Balance. Pienikin numeroarvojen muutos voi vaikuttaa paljon lopputulokseen.

Photo.net, foorumi, Photographing a wedding as a guest.

Creativepro.com, Sidewalk Serendipity. Katukuvauksesta.

Independent.co.uk, Pixel perfect: Why you shouldn't believe your eyes when it comes to those glossy images.

(Kertausta) Autostitch, ilmainen "demo", jonka avulla voi koostaa panoraamakuvia.

Megapixel.net, Jalbum launches beta release of album app. Ilmaiseen galleriasoftaan on lisätty kuvankäsittelyä.

Diyphotography.net, PRESSlite - The Two Way SpeedLite. Salamavalo jaetaan kahteen osaan kahden pikkupeilin avulla.

  • Vertex ei vielä myynnissä, hintaa ei ole kerrottu

USA:n Canon, EOS Rebel XSi Commercial. Mitä tapahtui kulissien takana mainosta kuvattaessa? Suomessa Canon EOS 450D.

Photographyblog.com, Fisheye-Hemi Plug-In for Aperture. Myös Photoshopille (Mac/Windows). Hinta on $29.95.

Kamera & Bild, Billig blixtattack från Kina. Nya studioblixtar.

Dpreview.com, Sigma DP1. Tuli myyntiin maaliskuussa, konsepti esiteltiin jo pari vuotta sitten. Kiinteä 28mm f/4, järjestelmädigin kenno kompaktidigissä (Foveonin 14.1 megapikselin sensori, 4.64 megapikselin kuvat), raw-kuvat, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Kaikenlaisia lisävarusteita, mm. mittaetsin. Above Average: Miinus-lista on paljon pitempi kuin Plussa-lista. Hinta on $799. Suomen maahantuoja on Foka.

LetsGoDigital, Panasonic Lumix DMC TZ5. Tammikuussa julkistettu. 9 megapikseliä, 28-280mm, 10-kertainen zoom, 3 tuuman lcd-näyttö. Videota kuvatessa voi nyt zoomata, hdtv-out. Arvosana 80%.Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 400 euroa.

Digitalcamerareview.com, Olympus Stylus 1030 SW. 10 megapikseliä, 28-102mm, vesitiivis 10m, iskunkestävä 2m, kolme väriä, 2.7 tuuman lcd-näyttö, suomenkielinen valikko. Kuvanlaatu hyvä, värit tarpeeksi saturoituja, valotus onnistuu keskimäärin hyvin, kohinakin pysyy kurissa. Kamera kestää rajumpaakin käyttöä. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 400 euroa.

Trustedreviews.com, Olympus mju 1010 & 1020. Tammikuussa julkistetut melkein identtiset kameramallit. 10 megapikseliä, 37-260mm, 7-kertainen zoom, kuvanvakaaja, ultrakompakti metallirunko, kaksi väriä, 2.7 tuuman lcd-näyttö, suomenkielinen valikko. Arvosana 8/10. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 270 euroa.

Dcviews.com, Olympus SP-570 UZ. 10 megapikseliä, 26-520mm, 20-kertainen zoom, kuvanvakaaja, HotShoe-salamaliitäntä, raw, ISO 50, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 500 euroa.

Popular Photography, 18-55mm f/3.5-5.6G VR AF-S DX Nikkor. Kuvanvakaaja, vain kroppikennoisille. Hyvä hinta/laatusuhde. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 250 euroa.

Cameras.co.uk, Sony DSC W130. 8 megapikseliä, litteä, 4-kertainen zoom, 2.5 tuuman lcd-näyttö, kuvanvakaaja. Hymyntunnistus. Arvosana 80. Suomen Sony DSC-W130. Suomen hinta on n. 230 euroa.

Ephotozine.com, Casio Exilim EX-S10. 10 megapikseliä, 36-108mm, 3-kertainen zoom, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 8/10. Hinta £219, 275 euroa.

Steve Sanders, Pentax Optio E50. 8 megapikseliä, 37.5-112.5mm, 3-kertainen zoom, ei kuvanvakaajaa, 2.4 tuuman lcd-näyttö, sisäistä muistia 9.5MB, AA-akut. Suomen hinta on n. 130 euroa.

 

19.05.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • Jukkaveijalainen.fi, Espoon ajoneuvomuseo 18.5.2008 (tehokeinoina käytetty tilt & shiftiä + vinjetointia)

Hcp.fi (Helsingin valokuvakeskus, Helsinki Center of Photography. Luova.fi:n valokuvakoulutus siirtyi Helsingin valokuvakeskukseen HCP:iin viime marraskuussa).

Mike Sirén photography -blogi, Lightroom beta.

Rodeostudio-blogi, muutama mielenkiintoinen kirjoitus. Ex-Kuvakori.

(Ja miksiköhän Katse.org on palauttanut yli puolitoista viikkoa "Not Found"?)

The Online Photographer, The 10 to 25 Books. Mitkä ovat viimeisen 50 vuoden ajalta tärkeimmät 10 tai 25 valokuvakirjaa?

Trustedreviews.com, Image Editing Tutorial – Batch Processing. Esimerkkiohjelmana Photoshopin Actionit. Kuvaruutukaappaukset.

(Foorumilta) Adobe.labs.com, Flash Player 10, Beta realease notes. ..."Color Management — Flash Player 10 employs color management to deliver web applications with the most accurate color possible, so your favorite web destinations look the way they were intended. Opt-in color management allows you to convert SWFs into sRGB (standard RGB), an international standard color space formulated by the International Electrotechnical Commission (IEC). Color management works with the monitor’s ICC color profile, turning the entire SWF into a color-managed object. Color management can be toggled on and off at runtime."...

Motivation -blog, Find Your Images On-Line. TinEye on vasta betavaiheessa (emailin lähettämällä on päässyt beta-testaamaan), etsii samankaltaisuuden avulla kuvan käyttöä internetissä. Haussa mukana vasta 500 miljoonaa kuvaa.

LetsGoDigital, Canon EOS 450D. 12 megapikselin järjestelmäkamera, 1.6 kroppikenno, 3 tuuman lcd-näyttö, LiveView, pölynpoisto. 3.5 kuvaa sekunnissa (53 jpg-kuvaa, 6 raw-kuvaa). Pieni, kevyt, runko painaa 475 gr. Arvosana 82%. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 800 euroa (mukana Canon EF-S 18-55/3.5-5.6 IS -objektiivi).

Cameralabs.com, Pentax K20D. K10D-mallin päivitys. 14.6 megapikselin järjestelmädigi, kuvanvakain rungossa. 2.7 tuuman lcd-näyttö. Pöly/kosteustiivis. Kuvausvauhti on vain kolme kuvaa sekunnissa. Pentaxin 14 megapikselin CMOS tuottaa selvästi parempia kuvia kuin Sony A350:n vastaava. Kuvanvakain ei ole aivan yhtä tehokas kuin Olympuksella ja Sonylla. Ks. Perkko.fi. Suomen hinta on n. 1.100 euroa.

 

18.05.2008    (linkki)

(Eilinen viesti Foorumilta), otsikkona Aikakausilehti käytti kuvia luvatta.

"Kun tuo Ilta-Sanomien kuvapöllintä oli otsikoissa, niin kävin selaamassa lehtipisteessä uuden aikakausilehden läpi, se kun oli kysynyt kuviani kuukausi sitten.

No sisäsivuiltahan bongasin sitten nopealla selaamisella kaksi ottamaani kuvaa.

Keissi meni niin, että lehden ilmeisesti päätoimittaja lähestyi minua sähköpostitse ja kysyi kuvia, mainitsi vielä, että olisi järkevää ostaa ko. aihealueen kaikki kuvat yhdeltä kuvaajalta. Kaivoin sitten kuvia ja lähetin jonkin verran käsitellyt malliversiot nähtäville, vajaa megasia jpg-versioita, joiden lähettämisen yhteydessä mainitsin, että jos kiinnostaa kuvia ostaa, niin kaikista on saatavilla originaali raw -kuvat.

Mitään ei kuulunut kunnes tänään kävin lehden selaamassa. Ja kuvat olivat vielä todella huonon näköisiä lehdessä. Kuvaajan nimi oli kyllä selvästi merkitty löytämäni kahden kuvan alle.

Kysymyksiä siis, että minkälaista hintaa näistä voisi pyytää? Pistin jo mailia päätoimittajalle aiheesta, jossa huomautin käytöstä ja pyysin laskutusosoitetta.

Freet-sivuilta löytyy hinnastomallia valokuvaajillekin:

http://www.freet.fi/sopimukset/palkkio06/

Kuvakohtainen hinta on siellä ensimmäisestä kuvasta 145 eur, toisesta 123 eur. Mutta millä korotuksella kun kyseessä kuvien luvaton käyttö? Vähintään sanoisin, että 2x. Voiko tuon hinnan lisäksi laskuttaa kuvankäsittelystä, matkakuluista, laskutuslisästä ja kuinka paljon.

Tarkoituksena on lähettää jämäkkä lasku, jossa ei ole ylimääräistä v****ilua, mutta tuhmurille käy selväksi, missä mennään."

HS, Arno Rafael Minkkinen pohtii suhdettaan Suomeen. Galerie Anhavalla avautui perjantaina näyttely Homework – Suomen kuvat. Liken kustantama kirja ilmestyy ensi viikolla.

  • "Olen viime viikolla anonut takaisin Suomen kansalaisuutta. Minulla on aina ollut yksi jalka Suomessa. Jos saan kaksoiskansalaisuuden, minulla on taas molemmat jalat kotimaassa."

Luova.fi, galleria, Albertinkatu 16, Helsinki. Vuoden Lehtikuvat 2007, 3.5.-1.6.2008.

Tuomo Björksten, Havaintovihko, Huonoimmat kuvat lehteen.

(Uusintaa) Tietosuojavaltuutetun toimisto.

Iltalehti, Sadat rakensivat Maailman suurinta kukkahymyä. Ja sitten foorumilaisten kuvia:

Mondo.fi, Voita matka Thaimaahan! Lähetä kaksi parasta matkakuvaasi 19.5.2008 mennessä. Mondo pidättää oikeuden julkaista kisaan lähetettyjä kuvia. Voittaja julkistetaan Mondon nettisivuilla 26.5.2008. Palkinto: Matkakuvakilpailun voittaja pääsee Thaimaan turistitoimiston järjestämälle palkintomatkalle Thaimaan koillisosiin 7. - 15.7.2008. Matkalle osallistuu myös kuvakisojen voittajia muista Euroopan maista. Voittaja sitoutuu valitsemaan 100 parasta kuvaa tältä matkalta ja antamaan ne Thaimaan turistitoimiston käyttöön.

Wautsi.com.

Tietokone.fi, EU: Google Mapsin kuvat ovat ehkä ongelma. Street View -palvelun suurin ongelma yksittäisten ihmisten kannalta on se, että katukuvissa näkyvät kaikki sillä hetkellä kaduilla tai niiden läheisyydessä olevat ihmiset... Google on jo alkanut huomioida palautetta. Katukuvien kasvoja on sumennettu niin, ettei henkilöitä voi tunnistaa...

Photo.net, foorumi.

(Kertausta) Jeffrey Friedl’s Blog, Digital-Image Color Spaces. Pitkä ja perusteellinen artikkeli. Vaikka et jaksaisikaan lukea koko tekstiä, niin tarkastele toisen sivun esimerkkikuvaa/kuvia ja klikkaile eri väriprofiilien painikkeita. Toivottavasti FireFox saa pian valmiiksi uuden kolmosversionsa, joka on värihallittu. Siihen asti voi käyttää beta-versiota.

Gizmodo.com, Grass Photography Grows Your Snapshots.

Luminous Landscape, Hasselblad H3D On Location. Keskikoon digiä, 39 megapikseliä. Hinta yli $40.000

Steve Sanders, Pentax Optio A40. 12 megapikseliä, 38-114mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.5 tuuman lcd-näyttö, ultrakompakti koko. Suomen hinta on n. 300 euroa.

 

17.05.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • Tuomasheimonen.kuvat.fi, 19 - 2008 (48 kuvaa), viikko 19
  • Juhaollila.com, Birds 7 (uusi galleria)

Gallerietg18, Västra Nylands folkhögskolan valokuvauksen opiskelijoiden näyttely. Yrjönkatu 18, 3. kerros, Hki. Avajaiset 16.5.2008 klo 17-19. Näyttely 17. - 30.5.2008. Ma-pe klo 9-19, la-su klo 12-16.

Turun Sanomat, Kuvallinen päivitys Turusta. Valokuvaaja Esko Jämsä halusi Sininen Helsinki -kirjansa (2002) jatkoksi ehdottomasti kirjan ihailemastaan Turusta. Kaupungissa vuodet 1986-95 asunut valokuvaaja tuli aikanaan Oulusta Turkuun opiskelemaan...

  • Kirjakaari.fi, Turku (yhden sivun pdf-esittely kirjasta), sivuja on 96
  • Kirjan hinta on n. 30 euroa

Ylitalot.net, MOO kortit tulivat! Ja mitähän MOO kortit oikein ovat?

YLE / Kulttuuri: Lapsipornosta syytetyn taiteilija Karttusen tuomio annetaan ensi keskiviikkona.

  • Syyttäjä vaatii Karttusen lapsipornoteoksesta sakkotuomiota

Kotek.fi, Suomen tämän vuoden (v. 2008) kolmen ensimmäisen kuukauden tilastot ovat valmistuneet. Vertailut edellisen vuoden (v. 2007) vastaavaan ajanjaksoon. KOTEK = Kodintekniikka-alan Tiedotusfoorumi.

  • digikameroita myytiin 22,514 miljoonalla eurolla, kasvua 8%
  • digikameroita myytiin 87.195 kpl, kasvua 26%
  • digikameroiden keskihinta oli 258 euroa, vähennystä -15%
  • videokameroita myytiin 3,469 miljoonalla eurolla, vähennystä -12%
  • videokameroita myytiin 7.724 kpl, vähennystä -14%
  • videokameroiden keskihinta oli 449 euroa, kasvua 3%
  • tulostimia myytiin 2,109 miljoonalla eurolla, vähennystä -19%
  • tulostimia myytiin 16.068 kpl, vähennystä -6%
  • tulostimien keskihinta oli 131 euroa, vähennystä -14%
  • monitoimitulostimia myytiin 4,755 miljoonalla eurolla, vähennystä -4%
  • monitoimitulostimia myytiin 45.586 kpl, kasvua 3%
  • monitoimitulostimien keskihinta oli 104 euroa, vähennystä -6%

Global.finland.fi, Digikuvauksen taitoja kuuroille - viittoen, huitoen, piirtäen. Turkulaiset viestinnän opiskelijat opettivat huhtikuussa valokuvausta ja kuvankäsittelyä kuurojen koulussa palestiinalaisalueilla...

Aukea.net.

Työministeriö, Valokuvaaja, Plataani Oy. Etsitään valokuvaajaa yhteistyökumppaniksi kirjaprojektiin. Aihe liittyy käsitöihin ja vaatesuunnitteluun. Ilmoituksen jättäjä (Plataani Oy) ei maksa kuvaajalle millään tavoin. Palkkiosta neuvotellaan tulevan kustantajan kanssa (?). Ensin kuitenkin tehtävä ilman palkkiota näytepala, jolla haetaan kustantajaa. Eli rahan saaminen projektista ei ole varmaa ja ainakin palkkion saaminen kestää. Kuvaajalla oltava vahva taiteellinen näkemys ja tietysti oma välineistö. Tarkoitus olisi kuvata mahdollisimman paljon ulkona. Tavoitteena on visuaalisesti korkeatasoinen teos. Ilmoituksen jättäjältä onnistuu kuulemma tavallisen tuotekuvan napsiminen. Ilmoituksen jättäjällä on pitkä kokemus kustannusalalta. Valokuvaajan pitäisi mielellään kyetä työstämään kuvansa painovalmiiksi. Etsittävän valokuvaajan pitäisi pystyä tekemään töitä kesällä. Ammatimaisuus (!) on täysin ehdoton edellytys!

  • Työpaikan osoite Työ useassa osoitteessa tai etätyö
  • Työkokemus 1-5 vuotta
  • Työ alkaa sopimuksen mukaan
  • Työaika muu osa-aikatyö
  • Työn kesto 6 - 12 kk
  • Haku päättyy 30.05.2008
  • Ilmoitus jätetty 16.05.2008
  • (aika erikoisia ilmoituksia, siitä vaan "työpaikkaa" hakemaan...)

Nik Sofware Viveza, uusi versio on ilmestynyt. Voidaan muokata hallitusti ja vain halutuista kohdista väriä, valoa ja tonalisuutta. Brightness, Contrast, Saturation. Uusimmassa versiossa v2.1 on Photoshopin lisäksi (sekä Elements että CS) tuki myös Applen Aperturelle.

  • Suomen maahantuoja on Reaxon.fi, ks. ohjelmistot, hinta 259 euroa
  • Photoshop-demo näytti vakuuttavalta, helppokäyttöinen plug-in
  • 15 päivän demolla voi kokeilla

The Online Photographer, Proper Pixel-Peeping for Printing. Photoshopissa on vaikea arvioida, miten tarkka kuva printattuna olisi. Adobe suosittelee 100% -katselua vain kun käytetään joitain erityistyökaluja. Jeff Schewe suosittelee 25%:n suurennosta, kun halutaan saada käsitystä, miltä kuvat näyttäisivät printattuna. Teorian mukaan 25%:n katselusuurennos (siis 3/4:n pienennys) vastaa suunnilleen tulostettaessa tapahtuvaa interpolointia.

Digital Photography School, 24 + 1 Photography Podcasts That Will Inspire You.

Makezine.com, Pixel-lapse photography. Kuva muodostetaan pikseli kerrallaan, alkaen vasemmasta yläkulmasta. Softa, jolla kuvat luodaan on imuroitavissa, Pixel-lapse.com.

The Online Photographer, Billion-Pixel Panoramas From Your Own Camera.

Strobist, Talkin' Trash: Free Light Mods. Kuvassa päävalo on 15 cm päässä otsasta. Taustaseinä on 1.2 metrin päässä, taustalla ja pääkohteen valotuksella on eroa kuusi aukkoväliä. Näinkin saadaan siis tausta häivytettyä täysin mustaksi.

Photo.net, foorumi, Which 70-200mm.

Kamera & Bild, Snyggare porträtt med retusch. Modellretusch del 1 av 2. Iho, rypyt, silmät ja silmänvärit, silmäripset, meikkaus, hampaiden valkaisu.

Dpreview.com, Canon EF 70-200mm 1:2.8 L IS USM. Esiteltiin syksyllä 2001, säänkestävä, kuuluu ammattilaisen vakioputkiin. Sopii tietenkin myös kroppikennoisille, joilla polttoväli on siis 112-320mm. Filtterikierre on 77mm, paino 1.570 gr. Highly Recommended. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 1.900 euroa (+ Canonin CashBack 100 euroa).

  • Kilpailijan vastaava objektiivi Nikon AF-S VR 70-200mm F2.8G häviää selvästi Canonille, kun käytetään täyskennoista järjestelmädigiä. Mutta kroppikennoista järjestelmädigiä käytettäessä Nikon onkin Canonia parempi. Erot johtuvat siitä, että Nikon on optimoitu kroppikennoisille, Canon täyskennoisille.

Photographyblog.com, Colormunki Photo. Samalla tuotteella ruudun, tulostiminen ja dataprojektorin kalibrointin. Arvosana 5 * / 5 *. Suomen hinta on n. 530 euroa.

Ephotozine.com, Canon IXUS 90IS. Arvosana 9/10. 10 megapikseliä, 35-105mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö (auringonvalossakin näyttää kuva, 230.000 pikseliä). Arvosana 9/10. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 330 euroa.

Cameras.co.uk, Canon IXUS 85 IS. 10 megapikselin pikkupokkari, yhdellä latauksella ottaa 300 kuvaa. 35-105mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.5 tuuman lcd-näyttö, optinen etsin. Eri ohjelmia, kasvontunnistusta, punasilmäisyyden poistoa jne. "This is one of the very best pocket sized cameras on the market" Arvosana 86. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 300 euroa.

Cameras.co.uk, Olympus MJU 1030 SW. 10 megapikseliä, 28-102mm, vesitiivis 10m, iskunkestävä 2m, kolme väriä, 2.7 tuuman lcd-näyttö, suomenkielinen valikko. Kuvanlaatu hyvä, värit tarpeeksi saturoituja, valotus onnistuu keskimäärin hyvin, kohinakin pysyy kurissa. Kamera kestää rajumpaakin käyttöä. Arvosana 81. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 400 euroa.

Trustedreviews.com, Nikon CoolPix P60. 8 megapikseliä, 36-180mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakain, elektroninen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö, AA-akut. Arvosana 8/10. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 250 euroa.

 

16.05.2008    (linkki)

Hangon ympäristöyhdistys ry järjestää valokuvauskilpailun aiheena Hangon luonto ja ympäristö. Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailun tavoitteena on kannustaa havainnoimaan Hangon luontoa ja ympäristöä sekä valokuvilla tallentamaan ja välittämään omia kokemuksia.

Kilpailuaikaa on 28.8.2008 asti. Parhaat kuvat palkitaan rahapalkinnoin. Kilpailuun osallistutaan A4 tai 20*30cm kokoisin paperikuvin.

Kilpailuun osallistuneista kuvista kootaan loppunäyttely Hankoon.

Lue lisää:

Luontotupa.net.

MTV3, Pappa-Tunturit valtaavat Helsingin. ...Mopomiehet eri puolilta Suomea kokoontuvat Kauppatorille kello kymmenen. Sieltä suunnataan puolen päivän aikaan kohti Kaunialan sotavammasairaalaa....

Tekniikan Maailma nro 10/08, 14.5.200.

  • TM Testi, Kaiken se kestää... Olympus Stylus 1030 SW, 450 euroa, kolme sivua. Vesitiivis kymmeneen metriin saakka, kestää Olympuksen mukaan pudotuksen kovalle alustalle kahden metrin korkeudesta. Objektiivi ei työnny ulos kuvatessa. Huono puoli tästä ratkaisusta on se, että valovoima kärsii jonkin verran, f/3.5 - 5.1. Kenno on 10 megapikseliä, polttoväli 28-102mm, zoom 3.6. Kameran voi _vahingossa_ pudottaa kovalle lattialle, eikä käy kuinkaan. Manuaalisäätöjä ei ole. Aiheohjelmia on 24 kpl . Panoraamakuvaus on tehty helpoksi. Vääristymät pysyvät kurissa, laajakulmapäässä on lievää tynnyrivääristymää. ISO 400 isommilla arvoilla kohina tulee näkyviin. "Olympus Stylus 1030 SW on verrattoman kätevä kamera, joka kelpaa mukaan matkalle kuin matkalle. Iskunkestävyyden suhteen sillä ei ole kilpailijoita, lukuun ottamatta 8 megapikselin kennolla varustettua mallia 850 SW." Hyvää: vesitiivis ja iskunkestävä, aiheohjelmat, helppo käyttää. Huonoa: ei kellu vedessä.
  • Seuraava numero 11/2008, 28.5., Kesäksi kuvaamaan. Suosituin uusien järjestelmäkameroiden hintaluokka on tänä keväänä 600-800 euroa. Siihen mahtuvat muun muassa Canon EOS 450D, Nikon D60, Olympus E-420, Pentax K200D ja Sony Alpha 200. Ne kaikki ottavat mittaa toisistaan seuraavan numeron tiukassa veratailussa.

About.com, Free Layer Mask Tool for Photoshop Elements. Kaikille versioille.

Digital Photography School, A Fresh Look at Depth of Field: Using foreground to achieve creative depth of field.

Diyphotography.net, Readers Projects - The DIY Magic Arm.

Pdnpulse.com, Film is Dead...in Japan. Japanissa valmistetaan niin vähän filmikameroita, ettei määriä enää edes tilastoida. Neljä vuotta sitten Nikonilta tuli viimeinen uusi filmikameramalli Nikon F6, sen jälkeen tällä rintamalla on ollut hiljaista.

(via Linko) Hauskuuden ydin on se, että ennestään tunnistaa levynkannet. Siis Extending album art. Jonkin verran käytetty kuvankäsittelyä.

Amateurphotographer.co.uk, Hugh Grant victory deals paparazzi blow.

Amateurphotographer.co.uk, Eric Clapton drug centre to win Leica M8 funds. Huutokaupattavana ensimmäinen valmistettu Leica M8 Digital, huutohinnan arvellaan nousevan 30.000 euroon.

Dpreview.com, Tamron 28-300mm VC for Nikon. Kuvanvakaaja, kroppikennoisilla polttoväli on 43-465mm (käy myös täyskennoisiin järjestelmädigeihin). Linssikierre on 67mm, painoa 555 gr. Suomen hinta on n. 650 euroa.

Dpreview.com, Tamron 28-75mm f/2.8 gains motor for Nikons.

Dcviews.com, Olympus Underwater Housing PT-E05 for the E-520. Näiden va-koteloiden hintaluokka on yli 1.000 euroa.

Aftonbladet.se, Sex and the... retuschering. Ennen ja jälkeen -kuvat. Sinkkuelämää -elokuvan pr-kuvia käsiteltiin aika rankasti.

Photo.net, Sony Alpha A700. 12 megapikselin järjestelmädigi, sisäänrakennettu kuvanvakain, säänkestävä. Suomen Sony. Suomen hinta (halpa kittiobjektiivi mukana) n. 1.500 euroa.

Popular Photography, Nikon D60. 10 megapikseliä, kroppikenno, 2.5 tuuman lcd-näyttö, jonkinlainen pölynpoisto. Lcd-näyttö menee pois päältä automaattisesti, kun käytetään etsintä (95%). Nikon D60 -järjestelmädigiin käyvät sellaiset objektiivit, joissa on sisäinen tarkennusmoottori. Kuvausvauhti kolme kuvaa sekunnissa. Pieni, kevyt ja halpa. Suomen Nikon. Suomen hinta kittiobjektiivin kanssa on n. 700 euroa.

IR, Canon PowerShot SD1100 IS. Euroopassa Canon Ixus 80 IS. Ultrakompakti, 8 megapikseliä, 38-114mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, optinen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Suomen Canon, Canon Digital Ixus 80 IS. Suomen hinta on vähän yli 250 euroa.

c|net, Canon PowerShot SD890 IS. Euroopassa Canon Digital Ixus IXUS 970 IS 10 megapikseliä, 37-185mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, optinen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 7.2/10. Suomen hinta on n. 380 euroa.

Photographyblog.com, Nikon Coolpix S700. 12 megapikseliä, 3-kertainen zoom, 37-111mm, 2.7 lcd-näyttö, kuvanvakain. Arvosana 3.5 * / 5 *.Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 300 euroa.

 

15.05.2008    (linkki)

Halogeeni.net, Varkaita on sittenkin. 16505 eli NumeroNetin tekstiviesti-hakupalvelu (tai oikeastaan www-sivujen tekijäfirma) oli ostanut _argentiinalaiselta_ kuvaajalta (selvästi suomalaista miestä esittävän) kuvan. Kuvan kohde oli tunnistanut itsensä ja ottanut yhteyttä sekä oikeaan kuvaajaan että 16505-palveluun. Kuva oli napattu Flickr:sta ja myyty edelleen 95 eurolla. Finnet (16505-palvelun emoyhtiö) toimi oikein ja otti kuvan heti pois.

DNA, Senaatintori muuttuu lauantaina 17.5. kukkamereksi. Tapahtuma avataan klo 13 kukka-asetelman kokoamisella. Guinnessin ennätysyritys dokumentoidaan valmiin kukka-asetelman edessä yhteisvalokuvalla klo 14, jonka jälkeen halukkaat saavat noutaa krysanteemit viemisiksi kotiin. Krysanteemeja on 20.000 kpl.

Valokuvatorstai, 90. haaste, aiheena ihmisoikeudet. Osallistua voi viikon ajan.

  • Osallistuminen tavalliseen tapaan, kuvausaikaa on viikko. Ohjeet.
  • 89. haasteen, haasteena oli jatkaa kuvasta (maalaus). Haasteen otti vastaan 116kuvaajaa

KKuja, Lightroomin bugeja ja ärsyttävyyksiä.

Tekniikka & Talous, Tähtitieteilijä kuvasi huippuharvinaisen sinisen välähdyksen.

  • "...Guillaume Blanchard kuvasi sinisen vällähdyksen Paranal-vuorelta jouluaattona tavallisella järjestelmäkamerallaan. Polttoväliä objektiivissa oli 480 millimetriä. Kuva on käsittelemätön..."

Suomen Mainosvalokuvaajat ry, Vuoden Mainosvalokuvakilpailu on nyt Suomen Mainosvalokuvaajat ry:n Vuosikilpailu.

  • ...Avajaiset pidetään tiistaina 27.5.2008 klo 15-17.00 Sanomatalon Mediatorilla (Töölönlahdenkatu 2, Helsinki) ja näyttely on auki 8.6.2008 saakka...

Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Valokuva-alan oppilaitos etsii rehtoria. Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy hakee rehtoria. Tiedustelut: Matti J. Kaleva.

HS, 40-vuotias Taiteen keskustoimikunta taistelee päätöksissään jääviyden kanssa.

  • Vuosittain se käsittelee yli 14 000 hakemusta, joista noin 30 prosenttia johtaa apurahan myöntämiseen.
  • Viime vuonna keskustoimikunnan eri toimi- ja lautakunnat jakoivat taiteelle yli 25 miljoonaa euroa.

Huutokaupat.com, konkurssihuutokauppa perjantaina 16.05.2008 klo. 12.00, Kauppamyllyntie 1, 00920 Helsinki (Roihupelto). Useita eri konkurssipesiä, nämä peräisin Monnelin Oy (ent. Mikromaja) konkurssipesä.

  • monitoimitulostin Canon MX310, 17kpl
  • monitoimitulostin Canon MP610, 15kpl
  • monitoimitulostin Canon MX310, 17kpl
  • salamalaite Canon 430EX, 1 kpl
  • digikamera Canon Ixus 960 IS, 6 kpl
  • digikamera Canon Ixus 860 IS black, 13 kpl
  • järjestelmäkamera Canon EOS 400D runko, 2 kpl
  • järjestelmäkamera Canon EOS 400D kit EF-s 18-55, 4 kpl

Tekniikan Maailma nro 9/08, 30.4.200.

  • TM Testi, Videoita ja valokuvia, Panasonic Lumix DMC-TZ5 ja Panasonic HDC-SD9, viisi sivua. Molemmat tallentavat sd-muistikortille, digikamera TZ5:n video-ominaisuudet yltävät teräväpiirtotarkkuuteen, divideokamera HDC-SD9 tallentaa 1920 x 1080 pikselin tarkkuudella. Avchd-videotiedosto ei suoraan katseltavissa tietokoneella, koostaminen on edelleen hankalaa, vaikka kameroiden mukana toimitetaan muunnosohjelmia. Digivideokameratt on suunniteltu liikkuvan kuvan tallentamiseen, ergonomia on tähän tarkoitukseen paljon parempi kuin still-digikameroissa. Digivideokameroissa tarkennus toimii zoomatessakin, eikä valotus lukitu. Mikrofonit ovat hyvälaatuisia eikä niihin tallennu tarkennusmoottorin rutinoita. Digivideokameran lcd-näytöt kääntyvät moneen eri asentoon. Digikameroiden hyvä puoli on se, että videot ovat yleensä heti katsottavissa tietokoneella, jatkotyöstökin on helpompaa.
    - Panasonic Lumix DMC-TZ5, 420 euroa. 9 megapikseliä, 10-kertainen zoom, laajakulmapäässä polttoväli on 28mm. Käsisäätöjä ei ole, valotusta voi kuitenkin korjailla ja haarukoida. Videokuvatarkkuus on 1280 x 720, 30 kuvaa sekunnissa. Nopeasti katsottuna videot näyttävät hyviltä, mutta tarkemmin tarkasteltuna virheet näkyvät. Hyvässäkin valossa videoon tulee kohinaa, hämärässä sitten jo paljon enemmän. Kuusi minuuttia videota vie tilaa noin gigatavun, tällä laadulla aika paljon. "Valokuvakameraksi videojälki on hienoa, mutta oikean videokameran kuvaan on vielä matkaa". Käytettävyys videokuvauksessa ei ole hyvä, kameraa täytyy pitää koko ajan suunnilleen silmien tasolla, lcd-näytön katselukulmakin saisi olla parempi. Panasonicissa zoom toimii videokuvauksen aikana toisin kuin monessa muussa mallissa. Ääni on monoääni, kameran käsittelyn ja zoomauksen äänet tallentuvat videolle. Äänenlaatu on kokonaisuutena kehno. Videot ovat mjpeg-muotoa, joten niitä voi katsoa heti tietokoneella, lomittamaton kuva näyttää hyvältä ruudulla.
    - Valokuvaus: erinomainen kuva, laadukas ja ulottuva objektiivi, erinomainen kuvanvakain, nopea ja sujuva toiminta.
    - Videokuvaus: käytettävyydessä ja ergonomiassa puutteita, kuvassa kohinaa, sävyn- ja liiketoiston ongelmia ja pakkausjälkiä, tarkennus pumppaa, kehno äänenlaatu.
    - Panasonic HDC-SD9, 850 euroa. Kuvat ja videot tallentuva sd-muistikortille, objektiivi on hyvälaatuinen 10-kertainen zoom, kuvanvakaimen toiminta on huomaamatonta. Kuvaaminen helppoa, paitsi jos joutuu menemään valikoihin tai käyttämään pientä ohjaustikkua. Hyvässä valossa kuvanlaatu on erinomainen, sisätiloissa kohina tulee näkyviin ja hämärässä kohina jo häiritsee. Puutteet ovat kuitenkin paljon pienempiä ja erilaisia kuin still-kameran videossa. Mikrofonin tallentaman äänen laatu on hyvä. Kameraan saa liitettyä pienen dvd-kirjoittimen, jonne valitut video-otokset voi siirtää. Nämä dvd-levyt toistuvat vain blu-ray-soittimissa. Valokuvien ottaminen ei sitten sujukaan niin hyvin, kokoa kuvilla on parin megapikselin verran. Kohina on jonkin verran näkyvissä, samoin laikukkaita väripintoja. Hyvän objektiivin ja kuvanvakaimen ansiosta kuvat ovat kuitenkin käyttökelpoisia. Videokuvauksen aikana voi ottaa valokuvia. Kamera kykenee tallentamaan valokuvia 72 kuvaa kolmessa sekunnissa, eräänlaista sarjakuvausta.
    - Valokuvaus: vaatimaton parin megapikselin tarkkuus, kuvien laatu etenkin hämärässä, ei kunnollisia säätöjä, kuvia voi ottaa videokuvauksen aikana.
    - Videokuvaus: täysi hd-tarkkuus, erinomainen kuva hyvässä valossa, hämärässä kohinaa ja jälkikuvaa, hyvä ääni ja kuvanvakain, pieni ja kevyt, helppo käyttää.

BBC, How To Take Good Photos, Tom Ang's masterclass.

Dgital Photography School, “Does my butt look big in this?” - What Clothes to Wear in Portraits.

Worldpressphoto.org, voittajat kertovat, vuodet 2008 ja 2007. Videoita, paljon, tarinat voittajakuvien takana.

Tmz.com, Doctor Nose Best. Julkisuuden henkilöiden nenät uuteen uskoon Photoshopilla. Ennen-ja-jälkeen -kuvat.

Adobelabs.com, DNG Codec for Windows Vista.

Slashdot, Hacking Canon Point-and-Shoot Cameras. CHDK. Canon in digipokkareiden firmwaren "päivittämistä".

The-digital-picture.com, Canonin ohjelmapäivitykset.

  • Canon Digital Photo Pro v3.4.1
  • ZoomBrowser EX 6.1.1a Updater
  • EOS Utility 2.4 Updater for Windows
  • Picture Style Editor 1.3 for Windows
  • Canon RAW Codec 1.3

Rob Galbraith, Phase One releases Capture One 4.1.

Photo-i-co.uk, SilverFast's Output Calibration Workflow. $99 lisäohjelma mahdollistaa printterin icc-profiilin teon.

Gizmag.com, HP and DreamWorks preview billion color display technology. LED-taustavalo, 30-bittiset värit. Ei vielä myynnissä.

Dcviews.com, Olympus releases firmware update ver. 1.1 for the FE series.

Buy-n-shoot.com, Leica M8 Digital. Edestä ei näe, että kyseessä on digikamera (mittaetsinkamera). 10 megapikseliä, 2.5 tuuman lcd-näyttö (230.000 pikseliä), sd-kortit. Jpg tai dng. Vaihdettavat objektiivit. Suomen hinta on n. 4.800 euroa. Kamera tuli myyntiin toissa syksynä.

Creativepro.com, HP Photosmart Pro B8850. Photosmart Pro B9180:n halvempi pikkuveli, A3-mustesuihku, pigmenttimusteet. Ei yhtä kehittynyt kalibrointisysteemi, ei lcd-näyttöä, ei verkkoliitäntää. Arvosana 4/5. Suomen HP. Suomen hinta on n. 550 euroa.

Diwa-labs.com, Canon EF-S 55-250mm f/4-5.6 IS.

Diwa-labs.com, Zuiko Digital ED 14-35mm f/2.0 SWD.

Trustedreviews.com, Fujifilm Finepix S8100fd. 10 megapikseliä, 27-486mm, 18-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.5 tuuman lcd-näyttö. IS0 6400 (pienempi kuva). Ei Fujin SuperCCD. Kasvontunnistus, punasilmien poisto. Supermakro 1 cm, sisäistä muista on 58MB. Eletroninen etsin saisi olla parempi. Kuvat näyttävät liian prosessoiduilta, erityisesti perus-JPg, liikaa terävöintiä. ISO 400:n jälkeen laatu huononee, isoilla ISO-arvoilla aggressiivinen kohinanpoisto luo vesivärimäisiä efektejä. Laajakulmapäässä isoja vääristymiä. Arvosana 6/10.

 

14.05.2008    (linkki)

Heli Rekula, Stage IV, 2008Heli Rekula, Stage | Näyttämö
8.6.2008 asti

Kalhama & Piipon galleriassa nähdään Rekulan uusia valokuvateoksia ja myös Rekulan uutta tuotantoa liikkuvan kuvan alueella.

Edellisen kerran Rekulan töitä oli Helsingissä esillä kolme vuotta sitten, Kiasmassa järjestetyssä retrospektiivisessä näyttelyssä. Sen jälkeen hänen töitään on nähty useissa yhteyksissä ulkomailla.

Rekula palkittiin Ars Fennicalla vuonna 2002 ja valtionpalkinnolla 2005. Kalhama & Piipon näyttely on osa Rekulan tohtorinopintoja Kuvataideakatemiassa.

Kamera 2008
23.5.2008 asti

Näyttelyssä on esillä Kameraseuran viime syksynä julistaman Kamera 2008 -kilpailun satoa, yhteensä 57 valokuvaa.

Kameraseuran Kamera-Galleria
Lastenkodinkuja 1, Helsinki.
 ma-pe klo 11-17.

Lasse Sundberg, Valokuvia Helsingisä
24.5.2008 asti

Lasse Sundberg on kuvannut pieniä hetkiä Helsingin kaduilla, usein sattuman ohjaamana.

Katri Lassila, Veden raja - Mare Terrae
24.5.2008 asti

Katri Lassila valmistuu tänä keväänä taiteen maisteriksi Taideteollisesta Korkeakoulusta. Vedenraja - Mare on hänen lopputyönsä ja samalla viimeinen osa kolmiosaisesta Finis Terrae -nimisestä sarjasta.

Laterna Magica
Rauhankatu 7
00170 Helsinki
ma-pe 11-17 ja la 11-1

Skenet.fi/ Näyttely/Mikko Oranen: Matti Saanio. Lähellä ihmistä ja luontoa. Mikko Orasen arvio Ateneumin Yhteinen elämä - Matti Saanion varhaiset valokuvat -näyttelystä.

Valokuvagalleria Hippolyte + HIAP, Helsinki: Haussa nyt! Taiteilijaresidenssi ja galleriprosessi/näyttely Helsingissä syys-lokakuussa 2008. Residenssiä voivat hakea kaikki Ruotsissa toimivat valokuva-/videotaiteilijat. Hakemuksen oltava perillä ke 28.5.2008 mennessä.

The Baltic Guide -lehti järjestää Minun Vironi -valokuvakilpailun, johon voivat osallistua Suomessa asuvat henkilöt millä tahansa Virossa otetulla kuvalla, enintään viidellä kuvalla/kilpailija. Osallistumisaikaa on 20. lokakuuta 2008 saakka.

Joka kuukausi lehden edustajista koostuva raati valitsee 3–5 kuvaa, jotka julkaistaan The Baltic Guide -lehdessä *)

. Yleisön suosikki valitaan marraskuun alussa Helsingissä Martin markkinat -tapahtumassa.

Huom! The Baltic Guide voi käyttää kaikkia kilpailuun osallistuvia kuvia veloituksetta omissa painotuotteissaan, näyttelyissä, julkisissa tilaisuuksissa, The Baltic Guiden kotisivulla sekä kilpailukokoelmassa.

Kuvan tekijä vastaa kaikista tekijänoikeusasioihin liittyvistä asioista. Kuvan etualalla olevilta ihmisiltä pitää olla lupa.

Arvioinnissa kiinnitetään huomio siihen, miten kuvat tuovat esiin valokuvauskilpailun teemaa Minun Vironi ja miten niissä kuvataan Virossa hankittuja elämyksiä.

1. Palkinto:
Edestakainen matka Viking Line XPRS -aluksella Tallinnaan. Viikonloppu kahdelle Meriton Grand Hotel Tallinnassa (kaksi yötä). The Baltic Guiden vuositilaus.

2. Palkinto:
Yöpyminen kahdelle Reval Hotel Olümpiassa (yksi yö). The Baltic Guiden vuositilaus.

3. Palkinto:
Ravintola Amarillon lahjakortti. The Baltic Guiden vuositilaus.

Yleisön suosikki:
Kalev Spa -vesipuiston perhelippu. The Baltic Guiden vuositilaus.

*) Joka kuun parhaalle The Baltic Guiden vuositilaus.

Tarkemmat ohjeet kilpailusivuilta.

Kari Haakana, Blogilista muutti käyttöehtoja.

  • (Tarpeeksi kun nostetaan metakkaa, niin isokin laiva kääntää sutjakkaasti suuntaa. Tämä vain esimerkkinä siitä, että välttämättä ei tarvitsisi taipua erilaisten valokuvakilpailujen yms. "kohtuuttomiin" sääntöihin. Näihin "kohtuuttomiin" sääntöihin kuuluvat edelleen esim. Ilta-Sanomien ja Hesarin "ehdot" lukijoiden palveluun uppaamista kuvista...)

Peter Forsgård, Pitkästä aikaa...

Panttihuutokauppa Helsingissä 21.5.2008. Lähtöhinta on ohjeellinen.

DIGI-VIDEOKAMERA SONY DCR-HC37E MINI DV 120 e
1 MUUNTAJA 1 KAAPELI
- 135 euroa

DIGI-VIDEOKAMERA SAMSUNG VP-D351 MINI-DV 100 e
1 VERKKOLATURI
- 100 euroa

DIGI-VIDEOKAMERA SAMSUNG VP-DC161 +R DUAL LAYER 120 e
1 MUUNTAJA 1 KAAPELI
- 175 euroa

KAMERANRUNKO CANON EOS-1 70 e
1 OBJEKTIIVI CANON 35-105/4.5-5.6
AF EI TOIMI
- poistettu

DIGI-KAMERA SAMSUNG PRO 815 8.0 MP 180 e
7.2-108/2.2-4.6
1 MUISTIKORTTI 1 GB
EI TESTATTU
- 150 euroa

DIGI-KAMERANRUNKO CANON EOS 350D 400 e
1 OBJEKTIIVI SIGMA 18-200/3.5-6.3 DC
1 OBJEKTIIVI CANON 18-55/3.5-5.6 II
1 OBJEKTIIVI CANON 55-200/4.5-5.6 II USM
1 VERKKOLATURI 1 VASTAVALOSUOJA 1 MUISTIKORTTI 2GB
LAUKKU
- 410 euroa

KAMERANRUNKO CANON EOS-1 N EI TESTATTU 300 e
1 KAMERANRUNKO CANON EOS 620 EI TESTATTU
1 OBJEKTIIVI CANON 28-70/2.8 L MACRO
1 OBJEKTIIVI CANON 100-300/4.5-5.6 KIERRE V
1 SALAMALAITE CANON SPEEDLITE 540EZ EI TESTATTU
- 500 euroa

Dpreview.com, Olympus launches E-520. Isompi lcd-näyttö (2.7 tuumaa), kasvontunnistus, langaton salamasysteemi, dynaaminen alue isompi, Live View kehittynyt, kuvanvakaajaa parannettu (panorointi nyt myös pystytasossa) jne. 4/3 -systeemi, kroppikerroin 2. 10 megapikselin järjestelmädigi, kuvanvakaaja. Kesäkuussa myyntiin.

Dpreview.com, Olympus Zuiko Digital ED 9-18mm f/4 - 5.6. Oikeasti 18-36mm. Painoa 280 gr, filtterikierre 72 mm, syyskuussa myyntiin.

Digital Photography School, 12 Ways To Never Miss A Photo Opportunity.

Creativepro.com, Get Dynamic in Photoshop.

Makezine.com, Portable camera obscura will not get you arrested. Kokoaminen vie aikaa 25 minuuttia. Jättikokoa.

Picturecorrect.com, Increase the Dynamic Range of a Photo.

Rob Galbraith, Digital Photo Professional, other Canon software updates now available. Digital Photo Professional (DPP), EOS Utility and Picture Style Editor.

Ephotozine.com, Adobe Digital Negative (DNG) for RAW camera files. Uusi versio.

Slate.com, Were the Dove Ads Retouched? Ei mitään uutta.

Gizmodo, New Nikon Patent Brings In-Viewfinder Display To DSLRs.

BBC news, Furtive Venice snapper arrested. Isossa laukussa pieni reikä, jonka kautta pidätetty italialaismies kuvasi salaa naisten takamuksia Pyhän Markuksen torilla. Parin vuoden aikana kuvia ehti kertyä yli 3.000 kpl.

Fotosidan.se, Jakten på blixten. Salamakuvausta.

Kamera & Bild, Karl Melander försvarar Årets Bild.

Trustedreviews.com, Fujifilm FinePix S100FS. 11 megapikseliä (iso kenno tässä luokassa), 28-400mm, 14.3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, dynaamista aluetta kasvatettu, taittuva 2.5 tuuman lcd-näyttö, elektroninen etsin, FS = Film Stimulation. ISO 6400 ja ISO 10000 (3 megapikseliä). Raw-kuvien käsittely kangertelee. Fujin lippulaiva ei-järjestelmädigeissä. Arvosana 9/10. Suomen Fuji. Suomen hinta on vähän alle 600 euroa.

Steve Sanders, Sony Cyber-shot DSC-W150. 8 megapikseliä, 30-150mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 270 euroa.

Cameras.co.uk, Panasonic DMC LS80. 8 megapikseliä, 33-100mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakain, 2.5 lcd-näyttö, käsisäädöt, AA-akut, sisäistä muistia 24 MB. Arvosana 6.6 / 10. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 170 euroa.


13.05.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • Markus Lehto, fotoni.org, Helmi (punainen vanhojenpäiväpuku toimii melkomoisena kontrastina luonnon keskellä)
  • Jarmo Manninen, Viro, "Reilun viikon (26.4.-4.5.08) Viron reissulta muutama kuva"
  • Lasse Limma, Kuvagalleria, Metso- ja teerikuvia

Työministeriö, OPSO/Valokuvaaja, Kiteen Foto-Piste Ky, Kitee. Oppisopimuksella koulutettavaksi valokuvaaja. Ei koulupohjavaatimuksia, kunhan ala ja oppisopimus ko. työhön kiinnostaa. Oppisopimus alkaisi mahdollisimman pian. Teoriajaksot suoritetaan Tampereella. Hakemuksen voi lähettää joko kirjallisesti työantajan osoitteeseen tai käydä henkilökohtaisesti paikan päällä.

  • Työpaikan osoite Kiteentie 4, 82500 KITEE
  • Työ alkaa mahd.pian
  • Työaika kokopäivätyö
  • Työn kesto yli 12 kuukautta

HS, Vuosaaren naukkailuporukka kuvasi maisemansa näyttelyksi. Viisi halukasta otti kuvia kertakäyttökameroilla maaliskuussa. 69 kuvaa, Minun Vuosaareni, Vuosaaren asema.

YLE, Lontoossa harvinainen näyttely Banksyn graffiteista.

  • ks. digicamera.netin uutiset 23.1.2006 (Banksyn jo kadonnut graffiti)

Tietokone.fi, Varastetulla Mac-koneella saatiin rikolliset ovelasti nalkkiin. Kuva ryöstäjästä Macin kameralla.

Suomen Arvopantti Oy, Kuopion lainatoimiston huutokauppa tarjousmenettelyin 19. - 21.5.2008.

  • DIGIKAMERA MINOLTA DIMAGE 4,0 MP JA VARUSTEET 82 e
  • VIDEOKAMERA PANASONIC NV-GS17 , VARUSTEINEEN, LAUKKU 220 e
  • DIGIKAMERA SAMSUNG 5.0 MP DIGIMAX U-CA5, 64 MP MUISTIKORTTI 98 e
  • DIGIKAMERA KODAK 3,2 MP EASY SHARE CX 7300 42 e
  • STILL-KAMERA PANASONIC DMC-FZ7E, 2 GB MUISTIKORTTI 260 e

Cameraporn.net, 60 Photography Links You Can’t Live Without.

  • (hyvä nimi nettisivustolle, paljon tuttuja hyviä linkkejä)

Prophotolife.com, video: studio equipment guide, part 1 of 2. Studiolaitteista paljon asiaa. Videon kesto 6:24.

Digital Photography School, Microstock for Digital Photography Students - Make Money From Your Photography.

Unsharpedmask.com, 2008 Stock Photo Market Crash? Vähän pitempi kirjoitus.

The Oline Photographer, Speeding up Photoshop with an External Drive. Mac-kannettava, FireWire ja jättikokoinen panoraama (Photoshop varasi sctrach-tilaa yli 26 GB).

Luminous Landscape, Focusing the Tilt-Shift Lens. Teoriaa ja käyntäntöä.

Earthboundlight.com, My Old D2x Versus my New D300 (Photo Tip of the Week). Mitä eroja näillä Nikonin järjestelmädigeillä on?

Washington Post, Hundreds strip for naked photo shoot in Austria. Helsingissäkin kuvannut Spencer Tunick.

Tutzor.com, Water effect photo montage. Photoshop, yksityiskohtaiset ohjeet.

Megapixel.net, iPhoto add-on corrects, blurs, frames, enlarges. Hinta on $59.95.

IR, Eye-Fi Unveils New Family Of Products (lehdistötiedote).

IR, Eye-Fi Unveils Automatic Geotagging And Hotspot Connectivity With Eye-Fi Explore (lehdistötiedote).

ProPhoto, Pentax K20D. Australialainen arvio.

Photographyblog.com, Panasonic Lumix DMC-TZ5. Tammikuussa julkistettu. 9 megapikseliä, 28-280mm, 10-kertainen zoom, 3 tuuman lcd-näyttö. Videota kuvatessa voi nyt zoomata, hdtv-out. Arvosana 5 * / 5 *. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 400 euroa.

DCRP, Panasonic Lumix DMC-FX35. 10 megapikseliä, 25(!)-100mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakain, 2.5 tuuman lcd-näyttö, hdtv-out. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 360 euroa.

Luminous Landscape, Nikon 24 mm f/3.5 PC-E Nikkor ED. Nikonin ensimmäiset Tilt & Shift -objektiivit tutkailtavana. Laadultaan vastaa täysin Canonin vastaavaa objektiivia (osittain ehkä parempikin?). Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 2.100 euroa.

Cameras.co.uk, Sony DSC H50. Sony DSC-H9:n seuraaja, 9 megapikseliä, käyttäjä voi valita kohinanpoiston määrän. Valkotasapainon ja valotuksen haarukointi, dynaamisen alueen optimointi. Hymyntunnistusta, lasten/aikuisten kasvojen tunnistusta. 31-465mm, 15-kertainen zoom, kuvanvakaaja, elektroninen etsin, 3 tuuman kääntyvä lcd-näyttö. Painoa 415 gr. Arvosana 82. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 380 euroa.

 

12.05.2008    (linkki)

Viikon 20 kuva: Valoverho.

Foorumilaisten kuvia:

  • Eerik Lämsä, ekinza.com, Latest (lähinnä lintukuvia, muutama majavakin)

Valtakunnallinen museoviikko 12.-18.5.2008 käynnistyy Helsingissä Kampin liikekeskuksessa. Tänä vuonna teemana on Eurooppalaisuus meissä. Viikon aikana museoissa on tarjolla teemaopastuksia, teatteria, työpajoja ja paljon muuta. Museoiden yötä vietetään 17.5. ja Kansainvälistä museopäivää 18.5.

(muistutus) Kamera-lehteen sulautuneen Pikselin sivuilta löytyy osa lehden artikkeleista pdf-tiedostoina. Artikkelit.

Kaleva, Digiajan ongelmana kadonneet kuvat. Kemiläinen 19 vuotta valokuvausalalla toiminut yrittäjä kertoo...

Trustedreviews.com, Digital Photography Tutorial – Infrared. TV:n kaukosäätimellä voi kätevästi kokeilla, miten kamera näkee silmälle näkymättömän ir-säteilyn. Kuvien ottamiseen vaaditaan (kameran mallista vähän riippuen) IR-suodin. Valotusajat ovat pitkiä, siksi tarvitaan jalusta.

Digital Photography School, How Do I Take Band Promotional Photos? DPS:n lukijoilta pyydetään vastausta.

Dcviews.com, Pentacon announces Praktica DCZ 8.2 digital camera.

Thinkgeek.com, 1.3 Megapixel Spy Camera Sunglasses. $99.99.

Cameralabs.com, Olympus E-3. Julkistettu lokakuussa 2007, 4.5 vuotta edeltäjänsä E-1 -mallin jälkeen. 4/3-formaattia, 10 megapikseliä, rungon sisäänrakennettu kuvanvakain, vettä ja pölyä kestävä rakenne. Etsin kirkas ja iso. Olympuksen kroppikerroin on 2. Kehittyneen harrastajan/ammattilaisen järjestelmädigi. Suomen Olympus. Suomen hinta on alle 1.800 euroa.

Bobatkins.com, Canon EF 100-400/4.5-5.6L IS USM. Painoa 1.363 kg, 200 mm:n kohdalla ollaan jo aukkoarvossa f/5.0, objektiivi on ns. pumppuzuumi (zoomaus tapahtuu vetämällä ja työntämällä). Mukana tulee vastavalosuoja. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 1.400 euroa (mukana Canonin 100 euron hyvitys).

Extremetech.com, Dell UltraSharp 3008WFP-HC. 30 tuuman näyttö.

  • Behardware.com, Dell 3008WFP-HC
  • (laaja gamut tarkoittaa ei-värihallitussa ohjelmassa sitä, että esim. tietyt oranssit yms. sävyt näyttävät lähinnä neon-väreiltä, tätä efektiä on vaikea saada kalibroinnilla pois)

Behardware.com, LCD, David vs. Goliath: Iolair vs. Dell. 24-tuumaiset Dell 2408WFP ja Iolair MB24W.

Extremetech.com, LaCie Blue Eye Pro Color Calibrator. Näytön kalibrointia, $400.

Twipphoto.com, Think Tank’s Rotation 360 Photography Backpack. Innovatiivinen kamerareppu. Kokorajoituksia. $279.

 

11.05.2008    (linkki)

Kävin perjantaina hakemassa Sanomatalon Rajala Camerasta Lastolite HiLite -taustan, sen isomman version (405 euroa). Muovit olisi kannattanut repiä pakkauksen ympäriltä, pyöreässä sinisessä pussissa (läpimitta 105 cm) oli lenkki, josta HiLiteä olisi ollut vaivattomampaa kantaa. HiLite taittuu kuudeksi renkaaksi, kun se laitetaan käytön jälkeen takaisin pussiin. Avattuna leveys on 1.8 m ja korkeus 2.15 m. Sen voi jättää seisomaan vapaasti tai sitten ripustaa taustatelineelle. Kaikissa neljässä reunassa on vetoketjut, jotka avaamalla saadaan yhden tai useamman salaman valo valaisemaan sisusta. HiLiten voi siis kääntää kyljelleenkin, jos leveyttä tarvitaan lisää. Yksi salama riittää saavuttamaan taustassa ns. HighKey-efektin. Kohde voi olla aivan HiLiten edessä, mitään varjoja ei tule taustaan. Salaman eteen voi laittaa värillisiä kalvoja, jolloin taustan väri muuttuu. Jos käyttää vihreää, niin kuvattavan kohteen maskaus pitäisi olla helppoa. HiLiteä voi käyttää myös jättimäisenä tasovalona. Kokoaminen ja purkaminen käy muutamassa minuutissa. Ensimmäisellä kerralla HiLiten taittaminen ei onnistu helposti, kannattaa katsoa opetusvideo useamman kerran. HiLite sopii vähän pienempiinkin tiloihin, se kulkee helposti paikasta toiseen. Kovin pieniin tiloihin HiLite ei tietenkään käy (mitat!). Itse taidan käyttää lähinnä tavallisia irtosalamoita, jotka laukaisen halvalla Cactus V2s -systeemillä (radioaallot).

- Suomen hinnat ovat yllättävän kilpailukykyisiä (Lastolite nähtävästi hinnoittelee yhtenäisesti EU:n alueella. USA:stakaan ei kannata tullin, kuljetuskustannusten ja alvin jälkeen ostaa).

- Lastolite HiLite ei sinällään kokonaan korvaa tai ratkaise studiokuvauksen taustaongelmaa. Lastolite HiLite on yksi työväline lisää työkalupakkiin. Lisää omia kokemuksiani sitten, kun niitä kokemuksia on kertynyt . Tässä joitain internetistä löytyneitä linkkejä (aika vähän negatiivista: kun kerran jotain vähän kalliimpaa on hankkinut, niin täytyyhän sen olla hyvä...):

Secondpicture.com, Antti Lehtinen, sivustolla paljon sisältöä.

Sfnet.harrastus.valokuvaus.digi, Näytön kalibrointi.

  • (Tunsitko piston sydämessä? Onko Sinun näyttösi kalibroitu?)

Uusi Suomi, blogi, Ari Hakkarainen, Mielipahaa vai megapikseleitä. Saako kännykällä hyviä lomakuvia, eivätkö megapikselit takaakaan hyviä kuvia?

Tähdet ja avaruus, Viikon Mars-kuvassa kevät on saapunut pohjoiseen.

Tietoviikko.fi, Löydä ja muokkaa digikuvasi helpommin. PcWorldin englanninkielinen video.

Tietoviikko.fi, Näin minua huijattiin verkossa. Kotimaisessa Mikko.fi -huutokauppasivustossa oli tarjolla Sonyn 46-tuumainen televisio 1.250 euron hintaan.

(eiliseen Dove-uutiseen vähän lisää) Advertising Age: Dove's 'Real Beauty' Pics Could Be Big Phonies

  • The New Yorker, Pixel Perfect, pitkä artikkeli muotimaailman kuvankäsittelijästä nro 1, Pascal Dangin. "...I mentioned the Dove ad campaign that proudly featured lumpier-than-usual “real women” in their undergarments. It turned out that it was a Dangin job. “Do you know how much retouching was on that?” he asked. “But it was great to do, a challenge, to keep everyone’s skin and faces showing the mileage but not looking unattractive...”
  • Dove, 'evoluutio' (aidon kauneuden puolesta) (yli 15 miljoonaa katsomiskertaa online, yli 300 miljoonaa on nähnyt tämän eri medioissa)

Diyphotography.net, The DIY Speed Strap - Accessories And Samples. Honl Photo valmistaa monenlaisia lisätarvikkeita, joilla käsisalamia voi käyttää studiosalamoiden tapaan. Näitähän voi itsekin valmistaa, jos on aikaa ja jonkin verran kätevä käsistään. Tai sitten voi ostaa suoraan valmiina. (Tarrahihna, pistevaloheijastin, värikalvosarja, Speed Grid, heijastin).

  • (Suomen maahantuoja on Top Shot, sieltä tarkemmat tiedot + hinnat)

Rob Galbraith, Jim Reed's chase yields some incredible weather photos.

  • Rangefinder Magazine, lehden koko numero luettavissa pdf-tiedostona (aikaisemmatkin kuukaudet alkaen heinäkuu 2007)

Makezine.com, Animals - caught on tape!

IR, Photoshop Express Integrates Flickr Albums. (Pieni viivytys julkistuksessa on historiaa).

TheDigitalJournalist, May 2008, HP Photosmart Pro B8850 Printer. Photosmart Pro B9180:n halvempi pikkuveli, A3-mustesuihku, pigmenttimusteet. Ei yhtä kehittynyt kalibrointisysteemi, ei lcd-näyttöä, ei verkkoliitäntää. Suomen HP. Suomen hinta on n. 550 euroa.

 

10.05.2008    (linkki)

Veikko Aitamurto, Uiton ja joikujen maailma. Retrospektiivinen valokuvanäyttely Perämereltä Jäämerelle Poikkileikkauksia Veikko Aitamurron tuotannosta vuosilta 1977­-2006.
8.6.2008 asti

Uiton ja joikujen maailma -valokuvanäyttely kertoo ihmisistä ja elinkeinoista Perämeren ja Jäämeren välisellä maakaistaleella. Aitamurto on kuvannut pohjoista ihmistä pyytömaillaan, kalavesillään, tuntureillaan kaamoksessa ja uittojoillaan.

Kemin taidemuseo
Marina Takalon katu 3, Kemi
ti-to 11-17, pe 11-19, la-su 11-15
kesäaika 2.6. alkaen ti-pe 11-17, la-su 11-15

Kadonnutta Vihtiä etsimässä - Signe Branderin valokuvia
5.9.2008 asti

Tällä viikolla auennut Vihdin museo kesänäyttely Kadonnutta Vihtiä etsimässä - Signe Branderin valokuvia 1929-30 esittelee suurennoksina 1900-luvun alun tunnetun naisvalokuvaajan, Signe Branderin, kuvaamia vihtiläisiä asuin- ja talousrakennuksia 1920- ja 30-lukujen vaihteesta. Kuvamateriaali on ennen julkaisematonta.

Vihdin museo
Kirkkoniementie 4 (Niuhalan vanha kansakoulu), Vihti
ke-pe ja su klo 12-16 sekä kesäkaudella myös ti klo 12-16.

33100 Jocka -blogi, Ilta-Sanomat oikeuteen kuvavarkaudesta!

  • (kaikki julkisuus on hyvästä, eikös niin?)

Digicamera.netin Foorumilla on menossa ketju, jonne on muutamassa päivässä aika moni foorumilainen ilmoittanut kuvansa. Kyse on Canon Europan järjestämästä Kuvauskeikka-valokuvauskilpailusta, joka sulkeutui runsas viikko sitten. Nyt on sitten menossä yleisöäänestys, joka päättyy 18.5.2008. Suosikkikuviaan voi kuka tahansa äänestää, mutta vain kerran (vaatii rekisteröitymisen). Tässä listaa foorumilaisten kilpailukuvista:

Mike Sirén photography -blogi, merkintöjä tulee solkenaan, samoin kuvia.

Journalisti 9/2008, 8.5. Vehkeet. Lehtikuvaaja Mauri Ratilaisen kameralaukku + sen sisältö, ks. pdf (kuva + selitystekstit). Ratilainen kuvaa raw-muodossa. Auton takakontissa on vielä varalla Canon EF 500/4 IS USM.

Pinseri.com, Google Translate kääntää nyt myös suomea. Jos kielitaito on heikoissa kantimissa, niin tätä voi kokeilla.

Iltalehti.

Photocritic.org, From microstocks to megabucks. Vaihteeksi vähän puolustusta näiden polkumyyntikuvatoimistojen puolesta.

Strobist, Ray Flash Redux. Kysymyksiä ja vastauksia Ray Flash Ring Flash Adapterista. Uudempi versio tsekkiläisestä vastaavasta mallista.

Deceiver.com, Dove’s Campaign for a Really Challenging Photoshop Job.

  • 'evoluutio'-filmi (miten mainos valehtelee ja muokkaa koko ajan kauneusihanteitamme... ks. alla..)
  • (Olen ihmetellyt suomalaisissakin lehdissä/ulkomainoksissa/tv:ssä jne. laajasti näkyviä Doven mainoksia, jossa ns. tavallisilla malleilla on aivan virheetön iho, joka näyttää jo aika muoviselta. Ja kaikkihan muistamme Doven kampanjan luonnollisuuden puolesta...)

Photo.net foorumi, The 50mm f/1.4 USM and it's renown fragility. Objektiivin rakenne on yhdestä kohtaa huono, kolaus voi aiheuttaa huoltotarpeen. Takuu raukeaa, jos avaa yhden ruuvinkin.

Ejohn.org, Color Profiles in Firefox 3. FF3 on vielä betavaiheessa, mutta jos on hankkinut uuden monitorin, jossa on ns. laajennettu väriavaruus, kannattaa ehdottomasti siirtyä FF3:n käyttäjäksi. (Jollei satu jo ennestään käyttämään Macin Safaria...).

Zarias.com, Techinique. White Seamless Tutorial osat 1 - 3 (tausta), Shoot Through Umbrella vs. Softbox yms.

Kamera & Bild, Dyrare att handla utomlands. USA:n Canon korotti hintojaan 3% - 5% vähentääksen Euroopasta ja muualta tehtäväviä ostoja. Nikon ei ole (vielä?) seurannut esimerkkiä. Nikonin Ruotsin maajohtajan mukaan on aina ollut halvempaa ostaa USA:sta tai Aasiasta, mutta dollarin viimeaikojen alamäki on laskenut USA:n hintoja vielä 20% - 30%. Jos USA:sta ostettuun järjestelmädigiin tarvitaan takuukorjausta, kamera pitää lähettää USA:aan. Tulli + ALV nostavat vielä hintaa aikalailla.

Steve Sanders, PowerShot SD770 IS Digital ELPH. Euroopassa Canon Digital Ixus 85 IS. 10 megapikselin pikkupokkari, yhdellä latauksella ottaa 300 kuvaa. 35-105mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.5 tuuman lcd-näyttö, optinen etsin. Eri ohjelmia, kasvontunnistusta, punasilmäisyyden poistoa jne. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 300 euroa.

Pcw.co.uk, X-Rite Colormunki Photo. Monipuolinen kalibrointilaite: näyttö, printteri, dataprojektori. Arvosana 4 * / 5 *.

Digicamreview.com, Olympus Mju Stylus 1030SW. 10 megapikseliä, 28-102mm, vesitiivis 10m, iskunkestävä 2m, kolme väriä, 2.7 tuuman lcd-näyttö, suomenkielinen valikko. Kuvanlaatu hyvä, värit tarpeeksi saturoituja, valotus onnistuu keskimäärin hyvin, kohinakin pysyy kurissa. Kamera kestää rajumpaakin käyttöä. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 400 euroa.

Cameras.co.uk, Nikon Coolpix L18. Perusdigipokkari, 8 megapikseliä, 35-105mm, ei kuvanvakaajaa, 3-kertainen zoom, AA-akut. Yksinkertainen ja helppo käyttää. Kamera saisi olla nopeampi (sekä suljinviive että kuvanottoväli). Arvosana 72. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 160 euroa.

Photozone.de, Zeiss ZA Vario-Sonnar T* 24-70mm f/2.8 SSM. Käy täyskennosillekin, kroppikennoisille polttoväli on 36-105mm. Paino 955 gr, filtterikierre 77mm. Muuten hyvä objektiivi, mutta bokehin (eli taustablurrauksen) ei ole paras mahdollinen. Hinta on 1.450 euroa.

Ephotozine.com, Epson Stylus Photo R1900. A3+ mustesuihku. Arvosana 8/10. Suomen Epson. Suomen hinta on vähän alle 600 euroa.

Trustedreviews.com, Canon PIXMA iP2600. Mustesuihku, kymppikuvan tulostus parhaalla laadulla kesti 1:36. Kaksi värikasetti (musta ja moniväri). Hyvä hinta/laatusuhde. Suomen Canon. Suomen hinta on vähän alle 50 euroa.

IR, Pandigital PanTouch Frame. Digikuvakehys, jossa kosketusnäyttö, kello, kalenteri ja WiFi. 512 MB sisäistä muistia, 800 x 600 pikseliä, 8 tuumaa, $170. Värit eivät näyt 24-bittisinä, vaan 16-bittisinä. Virtalähde ei ole mikään kaunistus. Voiko kuvan jättää pitkäksi aikaa esille, voiko osa kuvasta "palaa kiinni"?

 

09.05.2008    (linkki)

Carrie Schneider, Elaborate Flirtations
11.5.2008 asti

Carrie Sneider: We 2007.

Amerikkalainen Carrie Sneider opiskelee Kuvataideakatemiassa tila-aikataiteen osastolla Fullbright-stipendiaattina. Alkujaan hän kiinnostui Suomesta suomalaisten sukujuuriensa vuoksi.

Näyttelyssä on esillä 3 suurikokoista valokuvaa, yksi videoteos ja kaksi lyhytelokuvaa. Sneider esiintyy itse kaikissa teoksissaan vastaparinaan suomalainen luonto.

Galleria FAFA
Lönnrotinkatu 35, Helsinki
ma-su 11–18

Valokuvatorstai, 89. haaste, haasteena on jatkaa kuvasta (maalaus). Osallistua voi viikon ajan.

  • Osallistuminen tavalliseen tapaan, kuvausaikaa on viikko. Ohjeet.
  • 88. haasteen, haastesana oli "aatteen palo". Haasteen otti vastaan 99 kuvaajaa

Työministeriö, Valokuvaaja/photographer, Cromag Oy, Vantaa. Cromag Oy etsii freelancer-kuvaajaa kuvaamaan lasten ja nuorten urheiluseurojen pelaajia ja pelejä. Työ on sopimuspohjaista, osa-aikaista keikkakuvausta, lähinnä viikonloppuisin ja arki-iltaisin. Englannin- ja suomenkielentaito välttämätön.

  • Työpaikan osoite Uudenmaan alue, 01620 VANTAA
  • Työ alkaa heti
  • Työaika osapäivätyö
  • Työn kesto 3 - 6 kk
  • Haku päättyy 15.05.2008
  • (tämä/samantapainen ilmoitus on ollut jo useamman kerran, miksiköhän? Hmm..)

HS, Kimmo Taskisen toisenlaisia autokuvia. ...Valitut 44 kuvaa on julkaistu Helsingin Sanomien Auto-sivuilla koeajojen yhteydessä vuosina 2005-08.

(Foorumilta) Joensuulainen yritys, improveyourimages.com, kuvien parantelua online. Lifehacker.com, Guess-Free Photo Tweaking at ImproveYourImages.

  • Softcolor.fi, Photo2, ilmaine beta2 lakkaa toimimasta 15.5.2008

Digital Photography School, Wedding Photography Survival Tips: The Preparation.

Diyphotography.net, Everything You Wanted to Know About Camera Firmware.

The Online Photographer, Color Picture. Edelleen teemana väri/mv-kuva.

Dpreview.com, Adobe signals delay to Photoshop Express. Eilen piti tulla päivitys, joka avulla Flickr'in käyttäjät olisivat voineet suoraan editoida kuviaan. Uutta olisi ollus myös Save As, jolla olisi voinut tallettaa eri versioita kuvasta.

  • "...In its early phases, Photoshop Express is available to US residents-only in English..."

Amateurphotographer.co.uk, Photo drama as Sotheby's withdraws 'oldest' pic (update). Jo toinen kerta otetaan pois juuri ennen huutokauppaa, kyse ei ehkä olekaan mistään erikoisesta harvinaisuudesta.

Spiegel Online, Iconic Red Army Reichstag Photo Faked. Toiselta sotilaalta poistettiin toisessa ranteessa näkyvä ylimääräinen kello, kuvaan lisättiin dramaattista savua, itse kuva on lavastus jne.

Kuvamanipulaatioita, osassa näkyvissä ennen/jälkeen.

Lifehacker.com, MagToo Stitches Panoramas Together Online for Sharing. Ilmainen online-palvelu yhdistää erilliset kuvat yhdeksi panoraamaksi. Vaatii IE7:n.

Ephotozine.com, Hamrick VueScan v8.4.71. Jälleen uusi versio.

Breezesys.com, BreezeBrowser Pro v1.8. Tuki uusille kameramalleille.

The-digital-picture.com, Canon EOS 450D. 12 megapikselin järjestelmäkamera, 1.6 kroppikenno, 3 tuuman lcd-näyttö, LiveView, pölynpoisto. 3.5 kuvaa sekunnissa (53 jpg-kuvaa, 6 raw-kuvaa). Pieni, kevyt, runko painaa 475 gr. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 800 euroa (mukana Canon EF-S 18-55/3.5-5.6 IS -objektiivi).

  • ""...it is a lot of camera for the money for anyone purchasing it."

Photographyblog.com, Samsung NV40. Tammikuussa julkistettu, 10 megapikseliä, 34-102mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Varsinainen menu-systeemi korvattu Samsungin omalla versiolla, jossa kaikki on heti näkyvissä. Arvosana 3.5 * / 5 *. $280.

 

08.05.2008    (linkki)

Kerroskiisseli -blogi, paljon valokuvausasiaa. Muutama poiminta.

Luontokuvaus.fi -webbiosoitteesta löytyvät Salamaselänne (monta kymmentä vuotta studiosalamalaitteiden maahantuontia ynnämuuta), Suomen Luontokuva (luontokuvausvälineiden maahantuonti) sekä Luontokuva-Akatemia. Luontokuva-Akatemia järjestää luontokuvauskursseja Ranualla. Ns. Pitkän Viikonlopun Kurssit kestävät tarvittaessa torstaista maanantaihin puolillepäivin. Kurssimaksu on alveineen 220 euroa, kurssin järjestämisen edellytyksenä on vähintään 13 osanottajaa.

  • Kevään lintukuvauskurssi 30.5. - 1.6. - Vetäjänä Reino Turunen
    Paras pesintäaika, mahdollisuus kuvata mm. uiveloa, palokärkeä, metsähanhea, keltavästäräkkiä, maakotkaa ja muita vähemmän tunnettuja lintuja. Ei kai mikään estä uppoutumasta myös Rennen superlähikuvatekniikkaan.
  • Luomupikseleitä digiluonnossa 1. - 3.8 - Vetäjänä Asko Vivolin
    Kamera-lehden tunnettu toimittaja on tuttu myös kuvankäsittelyä opastavista kursseistaan. Nyt saa luvalla tehdä tyhmiä kysymyksiä. Jos harmaakortin käyttö on uutta ja ihmeellistä, siitä vaan luontoon kokeilemaan. Sopii vasta-alkajille kuin myös melkein-nörteille. Oma kannettava mukaan.
  • Ruskakurssi perinteillä ja ilman 26. - 28.9 - Vetäjänä Reino Turunen
    Syksyn värit joko laajoina maisemina tai tulitikun pään kokoisina macroina. Paljon nähtävää ja opittavaa. Mutka naapuriin Portimojärvelle (vain 30 km), jos lintujen syysmuutto on käynnissä.

Suomen Kulttuurirahasto, Kainuun rahasto, apurahoja.

  • Dosentti Reijo Heikkinen, fil. tohtori, valokuvaaja Hannu Hautala ja arkkitehti, graafinen suunnittelija Raimo Ahonen vanhaa suomalaista kansanperinnettä käsittelevän ympäristöhistoriallisen Luonto-Kalevala -tietoteoksen tekemiseen 4.000
  • Valokuvaaja Hannu Huttu taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen 2.000

Lifehacker.com, Turn Your Point-and-Shoot into a Super-Camera. Canonin digipokkareille, omalla vastuulla.

Crestock.com, blogi, The World's Most Extreme Photography Equipment. Olivat jo ennestään tuttuja...

  • Sigma APO 200-500 F/2.8
  • Zeiss Apo Sonnar T* 1700 mm F4
  • Polaroid 20x24'' Camera
  • Seitz 6x17'' digital panoramic camera
  • Hasselblad H3DII
  • Canon EF 1200mm f/5.6L USM
  • The Gigapxl Project
  • Cameratruck
  • "The Great Picture"

The Online Photographer, Color Junkies. Mustavalkoinen vai väri?

Digital Photography School, Perfect Sunset Composition - How I Did It.

Strobist, DIY: David X. Tejada's Beauty Dish.

IR, Datacolor Releases Public Beta of Spyder3Print. Version 3.5PB is a free upgrade for registered PrintFIX PRO and Spyder3Print users.

Ephotozine.com, Canon Selphy CP770 and CP760. Kaksi uutta kymppikoon printteriä.

Dpreview.com, FujiFilm firmware puts F100fd in the pink.

LetsGoDigital, Canon EOS 450D, 12 megapikselin järjestelmäkamera, 1.6 kroppikenno, 3 tuuman lcd-näyttö, LiveView, pölynpoisto. 3.5 kuvaa sekunnissa (53 jpg-kuvaa, 6 raw-kuvaa). Pieni, kevyt, runko painaa 475 gr. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 800 euroa (mukana Canon EF-S 18-55/3.5-5.6 IS -objektiivi).

Gizmodo, Canon 40D. 10 megapikselin järjestelmädigi, kroppikerroin 1.6, 6.5 kuvaa sekunnissa, Live View (myös AF), 3 tuuman lcd-näyttö, säänkestävä (ei 1-sarjan tasoa). Suomen Canon. Suomen hinta n. 1.000 euroa.

IR, Sony Cyber-shot DSC-S750. 7 megapikseliä, 35-105mm, 3-kertainen zoom, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Kasvontunnistus erottaa toisistaan lapsen/aikuisen kasvot, kerralla seitsemän. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 150 euroa.

Trustedreviews.com, Nikon CoolPix S600. Erittäin kompakti, 10 megapikseliä, 28-112mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakain, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 8/10. Suomen Nikon. Suomen hinta on vähän yli 300 euroa.

 

07.05.2008    (linkki)

Foorumilta, keskusteluketju, mielenkiintoinen tapaus, aiheena kertojan mukaan kuvien luvaton käyttö. Alla esillä vain ketjun aloittajan viestit (välissä ei ole siis muiden foorumilaisten viestejä. Tapausten kulku vaikuttaa aika selvältä ainakin näiden viestien perusteella).

4.6.2007

"Kuvasin viimeviikolla (30.5.2007) ukonilmaa ja salmointia Kirkkonummen yllä. 2 Kuvaa onnistui mielestäni niin, että niitä kannatti tarjota eteenpäin. Tarjosin sähköpostiste kuvia Hesarille, joka osti oikeudet toisen kuvan julkaisuun.

Torstaina 31.5.2007 huomasin kuvani ilta-sanomissa uutisjutun yhteydessä, puolensivun kokoisena sivulla 10. Kyseessä oli toinen kuva, joka oli Hesarillekkin tarjolla.

Molemmat kuvat olivat palvelimellani. En lähettänyt niitä mihinkään.

Lisäksi Ilta-sanomien kuvassa ei ollut kuvaajan nimeä, mielestäni saturaatiota oli muuteltu ja kuvalla mainostettiin samalla "lukijan kuva" -palvelua, ikäänkuin kyseessä olisi lukijan tuonne palveluun lähettämä valokuva. Tuonne palveluun en todellakaan lähetä mitään, koska siellä joutuu luopumaan kaikista kuvan oikeuksista käytännössä kokonaan..

Ilta-sanomat on mielestäni syyllistynyt:

1. Tekijänoikeudellisen kuvan varastamiseen ja julkaisuun.
2. Kuvan manipulointiin.
3. Isyysoikeuden rikkomiseen (kuvaajan nimi puuttuu).
4. Hyödyn tavoitteluun, mainostamalla omaa lisäarvopalveluaan luvattomalla kuvalla.

Toimituspäällikön närkästynyt kanta oli, että "jos tänne kuvia lähetellään, on kaikki oikeudet heillä". Lisäksi jos toimenpiteisiin ryhdytään, "se tulee olemaan pitkä prosessi ja yhteydessä ollaan Ilta-sanomien lakiosaston kautta".

Painotin etten ole lähettänyt kuvia ja kuvatoimituksen kanssa asiaa selviteltyämme, huomasivat he löytäneensä linkin sivuilleni uutisvinkki-lomakkeen kautta. Toisinsanoen anonyymi vinkki netistä heidän sivustonsa kautta johti siihen, että julkaisivat luvatta kuvan, loukaten edelleen muita oikeuksiani."

4.6.2007

"Eipä se tähän keissiin liity mielestäni mitenkään, mutta myin oikeudet julkaista toinen kuva nettijulkaisussa. Tästä julkaisusta maksettiin kertaluonteinen julkaisupalkkio.

Ilta-sanomien julkaisema kuva lehdessä ei ollut sama kuva kuin hesarissa, joten tässä ei voi vedota edes samaan emokonserniin ja sen ostamiin julkaisuoikeuksiin...

Täytyypä viellä neuvotella Ilta-sanomien kanssa ja palata asiaan jonkun lakimiehen kanssa, ellei sopu synny.

Eniten kyllä harmittaa, että kuvalla mainostetaan jutun yhteydessä tuota heidän lisäarvopalveluaan "Lukijan Kuvaa", jonka kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Hehän saavat tässä hyötyä itselleen (ilmaista mainosta)."

4.10.2007

"Kuten jo aikaisemmin mainitsin, Hesarin osti julkaisuoikeuden toiseen valokuvaan. Sopimus käsitti julkaisuoikeuden kerran hs:n verkkojulkaisussa. Muusta ei sovittu.

Tarjolla oli kaksi kuvaa, jotka olivat sivuillani samassa hakemistossa.

Tämän toisen sitten julkaisi IS omana "Lukijan Kuva" -mainoksenaan."

8.2.2008

"Väliaikatietoja.

Asialinjalle ei päästy vastaajan kanssa. Vastaaja kieltäytyi sovittelutoiminnasta, jolla pyritään ratkaisemaan selviä asioita kolmannen ja puolueettoman osapuolen välityksellä, rasittamatta oikeuslaitosta turhaan. Tämä vain vahvistaa sen, että yhtiö on painostanut minua _huomattavasti_ asian johdosta.

Koska sovittelua ei voitu järjestää, päätti Helsingin Kihlakunnansyyttäjä nostaa asiassa syytteen. Nimikkeenä Tekijänoikeusrikos ja asteena Tahallisuus/törkeä tuottamus.

Eli riitelyksi meni sitten kunnolla ja jouduin juristinkin ottamaan itselleni. Kummaa touhua Sanoma Osakeyhtiön puolelta, mitään todellista sovitteluhalukkuutta ei ole, vain painostamista. Kummallista sikäli, että asia on itsestään selvä. Halutaanko tässä tuore ennakkotapaus?

Asiassa haetaan myös ratkaisua moraalisten oikeuksian rikkomisesta, nyt kun kerran oikeuteen mennään. Pelkkä julkaisukorvaus ja vahingonkorvaus on asia erikseen, mutta katsotaan mitä mieltä oikeus on siitä, että kuvan väristasapainoa muutellaan ja kuvaa rajataan.

Mielenkiintoista sikäli, että jos oikeus päättää että kuvan muuntelu on moraalisten oikeuksien rikkomista, niinkuin se on, on kaikilla niillä kuvaajilla, joiden kuvaa on rajattu tai tasapainoa muuteltu ilman kaikkien oikeuksian luovutusta, oikeus hyvitykseen ja vahingonkorvauksiin. Tämä siis koskee niitä kuvia/kuvaajia, joiden kuvia on muuteltu ilman _kaikkien_ oikeuksien luovutusta. Pelkkä julkaisuoikeus ei anna lupaa muuttaa kuvaa. Mielenkiinnolla seuraan sitten sivusta, montako oikeusjuttua on tulossa ja paljonko vahingonkorvauksia maksellaan.. ;)"

13.3.2008

"Kun netti on pullollaan harrastajien albumeja ja vastaavasti lehdille voi lähettää lukijan kuvia kuvapankkeihin, niin mitenköhän menetellään tapauksessa, jossa joku surffailija tallettaa albumeista toisten kuvia ja lähettää niitä omina kuvinaan lehtien kuvapankkeihin. Noissa kuvapankeissahan ihan yleisesti on disclaimerit kunnossa (lähetä omia kuvia, kuvien oikeuksien siirtymisestä jne.) niin miten käytännössä epäselvät tapaukset näissä tulkitaan tai selvitetään.

Käyttäesssään kuvia lehti kuvittelee omistavansa tarvittavat oikeudet kuviin/kuvien käyttöön, toisaalta käyttäjien sopivalla menettelyllä voitaisiin iso osa kuvapankkiin lähetetyistä kuvista riitauttaa ja hankkia niiden julkaisusta (korotettuja) käyttökorvauksia. "

24.4.2008

"Tähän asiaan ottaa oikeus kantaa Torstaina 28.8.2008 klo 9:00 Helsingin Oikeustalolla Ruoholahdessa. Paikalle on vapaa pääsy.. ;)

Mukana myös Kihlakunnansyyttäjä vaatimassa Ilta-Sanomille sakkorangaistusta."

Mäenpää Jenni: Muokkausta ja manipulaatiota. Digitaalisen kuvankäsittelyn rajat suomalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä. Tampere University Press 2008.

ISBN: 978-951-44-7289-3
Tutkimus pdf-tiedostona (koko teksti)

Kirjassa esitellään tutkimus, jossa selvitetään digitaalisen kuvankäsittelyn käytäntöjä suomalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä. Selvitys tehtiin kyselytutkimuksena vuonna 2007 Tampereen yliopiston Journalismin tutkimusyksikössä. Otoksessa olivat mukana kaikki Suomen suurimmat sanomalehdet ja lisäksi edustava otos aikakauslehdistä ja paikallisista sanomalehdistä. Kyselyyn vastasi 182 keskeistä kuvajournalismin toimijaa. Vastaajat saivat arvioitavakseen kuvapareja, joista toinen oli käsitelty ja toinen käsittelemätön. Käsittelyn hyväksyttävyyttä tuli arvioida uutiskuvan, reportaasikuvan, feature-kuvan ja kuvituskuvan kontekstissa.

Tutkimustulosten lisäksi kirjassa luodaan katsaus lehtien kuvankäsittelyn historiaan ja tulevaisuuteen.

Antti Peltokangas, viikko 19, viikon kuvat, Vappu 2008

Juhaollilla.com, uusin galleria Black Grouse (teeri)

Tuomasheinonen.kuvat.fi, Teknisen museon tulipalo 06.05.2008 (museossa sisällä ei ole saanut kuvata, nyt ei sitten sattuneesta syystä pääse muutenkaan kuvaamaan...)

Foorumilla keskusteltiin amerikkalaisista valokuvalehdistä. Joitakin lehtiä saa USA:sta melkomoisen halvalla (eri asia sitten, jaksaako niitä mainoksia kahlata, sisällötkin jäävät usein vähän pintaraapaisuksi). Hinnassa ei ole mitään moittimista, ks. esim. Popular Photography Subscription Center. Popular Photography 12 numeroa vuodessa $14 + pk. $8/vuosi, 24 numeroa kahdessa vuodessa + pk. $16/2 vuotta. American Photo 6 numero vuodessa $14 + pk. $8/vuosi, 12 numeroa kahdessa vuodessa + pk. $16/2 vuotta.

  • $14 = n. 9 euroa, $8 = n. 5 euroa

Uusi Suomi, Tässäkö maailman vanhin valokuva?

Panttihuutokauppa Helsingissä 14.5.2008. Lähtöhinta on ohjeellinen.

DIGIVIDEOKAMERA SONY HDR-HC5/HC7E 400 e
1 VERKKOLATURI + KAAPELIT 1 KAUKOSÄÄDIN
OHJEET
KÄYTTÄMÄTÖN
- 300 euroa

KAMERANRUNKO NIKON FE2 180 e
1 OBJEKTIIVI NIKKOR 43-86/3.5
1 LAUKKU
- poistettu

KAMERANRUNKO NIKON FE2 280 e
4 OBJEKTIIVIA NIKKOR 180/2.8. 105/2.5. 35/2. 35/2.8
1 OBJEKTIIVI NIKON 50/1.8
1 OBJEKTIIVI TAMRON 80-210/3.8-4
- poistettu

KAMERA YASHICA-D 80/3.5 70 e
1 KAMERA YASHICAFLEX 80/3.5
- poistettu

KAMERANRUNKO MINOLTA DYNAX 7D 400 e
1 OBJEKTIIVI MINOLTA 100-300/4.5-5.6
1 OBJEKTIIVI MINOLTA 50/1.7
1 OBJEKTIIVI MINOLTA 35-105/3.5-4.5
1 OBJEKTIIVI MINOLTA 58/1.4
1 LAUKKU
- 370 euroa

Luminous Landscape, The Convergence of Still Photography & Video. Shifting The Paradigm Gears. Ei kannata ummistaa silmiään tulevalta.

Rolands Nikon Pages, kaikki mahdollinen ja mahdoton Nikonin objektiiveista, sarjanumerot, vastavalosuojat, speksit jne. jne.

Megapixel.net, Helicon cheats depth-of-field challenges. Vuoden lisenssi $70.

Digitalreview.ca, Sony Alpha A350 vs. Nikon D80.

IR, Canon PowerShot A580. 8 megapikselin pokkari, 35-140mm, 4-kertainen zoom, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 160 euroa.

DCRP, Panasonic Lumix DMC-TZ5. Tammikuussa julkistettu. 9 megapikseliä, 28-280mm, 10-kertainen zoom, 3 tuuman lcd-näyttö. Videota kuvatessa voi nyt zoomata, hdtv-out. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 400 euroa.

Shutterbug.com, Sigma DP1. Kiinteä 28mm f/4, järjestelmädigin kenno kompaktidigissä (Foveonin 14.1 megapikselin sensori, 4.64 megapikselin kuvat), raw-kuvat, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Kaikenlaisia lisävarusteita, mm. mittaetsin. Hinta on $799. Suomen maahantuoja on Foka.

Ephotozine.com, Nikon Coolpix P80. 10 megapikseliä, 27-486mm, 18-kertainen zoom, kuvanvakain, elektorinen etsin, 2.7 tuuman lcd-näyttö, litium-ioniakku. Arvosana 7/10. Suomen Nikon. Suomen hinta on vähän yli 400 euroa.

Ephotozine.com, Nikon Coolpix P60. 8 megapikseliä, 36-180mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakain, elektroninen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö, AA-akut. Arvosana 7/10. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 250 euroa.

Trustedreviews.com, Fujifilm Finepix F100fd. 12 megapikseliä, 28-140mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.7 tuuman lcd-näyttö, laajempi dynaaminen alue, ISO 12800. Kasvontunnistusohjelma (max. 10 kpl), ryppyjäkin siloitellaan tarvittaessa. Arvosana 9/10. Suomen Fuji. Suomen hinta on n. 300 euroa.

Wrotniak.net, Zuiko Digital 70-300 mm F/4.0-5.6. 4/3-formaatissa polttoväli 140-600mm. Filtterikierre 58mm, painoa 615 gr. Hyvä hinta/laatusuhde. Suomen Olympus. Suomen hinta on vähän yli 400 euroa.

 

06.05.2008    (linkki)

Juha Suonpää: Sacred Places - Pyhät paikat
Kuvia ja kirja turismin näyttämöiltä
25.5.2008 asti

Juha Suonpää (s.1963 ) on matkannut turistina muiden turistien joukossa ja kuvannut kuuluisia matkailukohteita ja tarkkaillut ihmisten käyttäytymistä ja rituaaleja nähtävyyksien äärellä.

Suonpää on valokuvataiteilija, tutkija ja opettaja. Hän on valmistunut kasvatustieteen maisteriksi Tampereen yliopistosta ja taiteen tohtoriksi Taideteollisesta korkeakoulusta. Väitöskirjassaan Petokuvan raadollisuus Suonpää tutki luontovalokuvan yhteiskunnallisia merkityksiä.

Juha Suonpää : Sacred Places – Pyhät paikat (Maahenki, 2007).
ISBN 978-952-5328-98-1
Sidottu, kovakantinen, 128 s, koko 30 cm x 17,62 cm, viisiväripainatus, suomi–englanti.
Kirjaa saatavana galleriasta - tarjoushinta näyttelyn ajan 19,90 euroa.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe klo 12-17, la-su klo 12-16

Foorumilaisten kuvia:

  • Kelaaja, Kuumailmapalloilua, Kuumailmapallolento 3.5.2008. Lähtöpaikkana toimi Kaivopuisto ja laskeutuminen tapahtui Leppävaarassa Vermon lähellä.
    - "Tuli viime lauantaina käytyä ensimmäistä kertaa elämässä kuumailmapallon kyydissä. Aivan loistava lento oli kaikin puolin ja pakkohan se oli kamerakin mukaan ottaa."
  • Ollikanerva.net, Tampereen partioparaati 2008 - Tampere Scout Parade 2008

REBUS SIC STANTIBUS – Asioiden näin ollessa
25.5.2008 asti

Näyttely tarkastelee valokuvataiteen nykytilaa Suomessa ja Tšekin tasavallassa.

Mukaan on valittu taiteilijoita, joilla on erilaisia lähestymistapoja valokuvataiteeseen ja sen estetiikkaan. Esillä on kommentoivia, dokumentoivia, tarinallisia sekä tekijän omaa historiaa peilaavia valokuva- ja videoteoksia.

Näyttelyssä on teoksia seuraavilta taiteilijoilta:

Harri Pälviranta (1971), Anni Leppänen (1981), Jari Silomäki (1975), Antti Laitinen (1975), Renja Leino (1958), Hannele Romppanen (1967), Michaela Thelenova (1969), Silvie Milkova (1976), Jiri Cernicky (1966), Pavel Kopriva (1968) ja Zdena Kolekova (1969).

Kuva yllä: Jiri Cernicky: Sarjasta Neulatyynyjä, 2002-2006.

Aboa Vetus & Ars Nova
Itäinen Rantakatu 4-6, Turku
ma-su 11-19

YLE, Kymmenvuotias Kiasma painii kävijäkadon kanssa. Kymmenen vuotta sitten kävijöitä oli melkein kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna. Nan Goldinin valokuvat ja Julian Schnabelin maalaukset ovat tänä vuonna saaneet kävijämäärät nousuun.

Macmaailma, Kuvakatalogiohjelma Microsoftilta. Expression Media 1.0. (2?). $229 (ilmainen päivitys myöhemmin 2-versioon).

Lime24.fi, Kuvablogi - uusi blogitrendi kasvaa hurjasti. Ruotsalainen Bilddagboken.se on on Ruotsin kuudenneksi suurin sivusto, jäseniä on lähes 800.000. Sivuilla on 1.2 miljoonaa viikkokävijää.

Akuankka.fi-sivustolla oli Canon-kilpailu, jossa osallistujia pyydettiin tulostamaan ja taittelemaan kolmiulotteinen panda, ottamaan siitä kuva ja lähettämään kuva kilpailuun. Kilpailun tulokset: Taittele Panda.

Digitaljournalist.org, Tech Tips May 2008, Chuck Westfall. Canon-asiaa.

Strobist, Lighting 102: 6.2 - Gelling for Tungsten. Tungsten = hehkuvalo.

Earthboundlight.com, Variations on a Theme (Photo Tip of the Week). Photoshop. Image >> Adjustments, Variations.

Fotosidan.se, Vad kostar en bild? Svenska Fotografers Förbunds prisguide och avtalsmallar för 2008 finns nu att ladda ner gratis.

Fotosidan.se, Ansök om Konstnärsresidens i Helsingfors. Kaksi kuukautta.

Photoxels.com, Nikon D300. 12 megapikselin järjestelmädigi, kroppikerroin 1.5. Kuusi kuvaa sekunnissa, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), ISO 100 - 6400. Suomen Nikon. Suomen hinta on 1.700 euroa.

Cameralabs.com, Sony Alpha DSLR-A300. Julkistettiin tammikuussa 2008, Sony A200, A300 ja A350 kuuluvat oikeastaan samaan sarjaan. A300:ssa on Live View, 10 megapikselin sensori, kuvausvauhti kolme kuvaa sekunnissa ja pystytasossa kääntyvä 2.7 tuuman lcd-näyttö. Sisäänrakennettu kuvanvakaaja. Arvosana 87%. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 750 euroa (mukana 18-70mm kittiobjektiivi).

Photographyblog.com, Canon Digital IXUS 90 IS. 10 megapikseliä, 35-105mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö (auringonvalossakin näyttää kuva, 230.000 pikseliä). Arvosana 4 * / 5 *. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 330 euroa.

Prime-junta.net, Petteri Sulonen, A Diamond In The Rough: Sigma DP1. Kiinteä 28mm f/4, järjestelmädigin kenno kompaktidigissä (Foveonin 14.1 megapikselin sensori, 4.64 megapikselin kuvat), raw-kuvat, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Kaikenlaisia lisävarusteita, mm. mittaetsin. Hinta on $799. Suomen maahantuoja on Foka.

Digital Photography School, The LowePro CompuRover AW Review. Arvosana 9/10. 17 tuuman kannettava mahtuu myös. $190.

  • (reppu tyhjänäkään ei ole ihan kevyt, täyteen pakattuna vähän turhan painava)

Dave Cross online, Hoodman Hoodloupe Professional. Video, 2:39. Lcd-näytön päälle asetettava irrallinen luuppi (kirkkaassa valossa kuvan näkee paljon paremmin, ei tarvitse käsin varjostaa). $70.

 

05.05.2008    (linkki)

Viikon 19 kuva: Kukkia ikkunalaudalla.

Pingstate.nu, Foorumi. Viestejä eri alueilta.

Aukea.net.

Rob Galbraith, Canon Europe offering free warranty extension on EOS-1D Mark III, EOS-1Ds Mark III.

Diyphotography.net, DIY Photography Lighting - The DIY Speed Strap.

Photo.net, Collage.

Photocritic.org, 5 ways to deal with negative photo-ciritiques.

Photolectic.com, DSLR Viewfinder Size / Coverage Comparison.

Digicamreview.com, Canon Digital IXUS 90 IS SD790. 10 megapikseliä, 35-105mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö (auringonvalossakin näyttää kuva). Suomen Canon. Suomen hinta on n. 330 euroa.

Megapixel.net, Fuji FinePix s8000fd. 8 megapikseliä, 18-kertainen zoom, 27-486mm, kuvanvakain, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Käytettävyys 7.6. Kuvanlaatu 8.6. Malli julkistettiin viime kesänä, korvaajakin on jo tullut, Fuji FinePix s8100fd.

 

04.05.2008    (linkki)

Muurlan Opiston valokuvauksen opiskelijoiden kevätnäyttely, Galleria Oma Huone, Kalevankatu 34 D, Helsinki, ma - pe 12 - 19, la - su 12 - 16. Näytteyly on esillä 30.4.2008 - 11.5.2008.

Petteri Löppönen Photoraphy Shooting Range, blogi.

Suomen Lehtikuvaajat ry, Vuoden 2007 aikakauslehtikuvaaja: Hannu Lindroos, Suomen Kuvalehti.

Suomen Lehtikuvaajat ry, toukokuun kuvaaja 2008 on Laura Vesa.

Suomen Ammattivalokuvaajat ry, toukokuun kuvaaja 2008 on Iida Liimatainen Jyväskylästä.

Suomen Arvopantti Oy, Panttihuutokauppa Kalevankatu 12, tiistaina 6.5.2008 klo 16.30.

  • DIGIT. KAMERA SAMSUNG NV10, 10.1MP, MK 2GB, TARV. 150
  • DIGIT. VIDEOKAMERA SONY HANDYCAM DCR- HC90E+ TARVIK. 150

Underwater Photography, va-kuvausta, kaikki lehden numerot pdf-muodossa. Vaatii rekisteröitymisen.

The Oline Photographer, It's a Vision Thing.

Digital Protalk -blogi, So Just How Much Can You Make As A Photorapher? Lähinnä usalaiset kuvaajat, linkkejä eri tutkimuksiin, skaala aika laaja.

Newsweek, Picture Perfect. Muotialan lehdissä ei ole kuvien/kuvattavien paranteluille asetettu mitään rajoja.

Kamera & Bild, Ryggsäckar för vardagsfotografen. Kamerareput testissä.

  • Crumpler Warm Shower M, arvosana 6.5, 1.950 Skr (203 euroa)
  • Kata Ergo-Tech Sensitivity V, arvosana 6.2, 1.100 Skr (118 euroa)
  • NG 5162, arvosana 4.0, 1.600 Skr (171 euroa)
  • Lowepro Compudaypack, arvosana 5.2, 900 Skr (96 euroa)

LetsGoDigital, Canon Digital IXUS 90 IS. 10 megapikseliä, 35-105mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 330 euroa.

 

03.05.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

(email) Eipä tarvitse mennä Japaniin asti, jotta voisi vuokrata Red One -kameraa. Suomessa tätä kameraa vuokraa mm. P. Mutasen Elokuvakonepaja. Aleksis Kiven katu 17 A, Helsinki. Päivävuokra 800 euroa, viikkovuokra 3.200 euroa (mukana ei tule objektiivia/objektiiveja tms.). Erikseen pitää vuokrata esim. nämä:

  • Red drive 320GB 150 euroa/pvä, 600 euroa/vko
  • Red CF card 8GB 45 euroa/pvä, 180 euroa/vko
  • Red workstation, MacBook Pro incl. CF card reader, 250 euroa/pvä, 1.000 euroa/vko
  • Red raincover 15 euroa/pvä, 60 euroa/vko
  • Red hand grips 34 euroa/pvä, 136 euroa/vko

Kameraseura.net, Uutiset 3/2008, Touko-Heinäkuu, 32-sivuinen jäsenlehti on ilmestynyt, pdf-muodossa kaikkien luettavissa. Tietoa menneestä ja tulevasta, kesän kurssit yms.

Christie's huutokauppakamari, suomalaisten valokuvaajien töitä. Huutokauppahintoihin tulee vielä kaikenlaisia maksuja lisää monta kymmentä prosenttia.

Digital Photography School, 15 Fun Fabulous Fisheye Photos. Kalansilmällä saa hauskoja kuvia.

Thinkcamera.com, Adobe Photoshop: The Complete Guide: Part 5b. Healing Brush, Patch or Clone Stamp Tool?

Scottkelby.com, Lightroom 2 and the Seven Point System. Lightroom 2 betassa on tuki Photoshopin Smart Objectsille.

  • (nykyisten Lightroom-käyttäjien kutsusta pääsee käyttämään Lightroom 2 betaa elokuuhun asti, muuten joutuu tyytymään 30 päivän trial-versioon. Jos tuollainen kutsu kiinnostaa, niin lähetä email-pyyntö matti.harju(at-merkki)digicamera.net).

Dcviews.com, Microsoft Releases Pro Photo Tools Version 1.0. Geotagging, ilmainen.

IR, Cerebrosoft Offers B*Gallery as Freeware (lehdistötiedote). Aiemmin shareware, nyt ilmainen. Java-pohjainen webbi-galleria.

Kamera & Bild, Lättare tele för press- och naturfoto. Lyhyt testi, EF 400/4 DO IS USM. Hinta on 60.000 Skr, 6.400 euroa.

Kamera & Bild, Sommar, sol… och tjuvar! Miten voi suojautua varkailta.

Steve Sanders, Nikon D300. 12 megapikselin järjestelmädigi, kroppikerroin 1.5. Kuusi kuvaa sekunnissa, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), ISO 100 - 6400. Suomen Nikon. Suomen hinta on 1.700 euroa.

The Online Photographer, Pentax K20D Report—Part III: Color, Tone: New Features. K10D-mallin päivitys. 14.6 megapikselin järjestelmädigi, kuvanvakain rungossa. 2.7 tuuman lcd-näyttö. Kuvausvauhti on vain kolme kuvaa sekunnissa. Ks. Perkko.fi. Suomen hinta on n. 1.100 euroa.

Trustedreviews.com, Canon Digital IXUS 85 IS. 10 megapikselin taskudigi, 35-105mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.5 tuuman lcd-näyttö (230.000 pikseliä), optinen etsin, painoa 130 gr. Kuvia voi ottaa kahden sekunnin välein (10 megapikselin pokkarille kohtuullinen tulos), reunat vähän pehmeitä, tynnyrivääristymää laajakulmalla. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 300 euroa.

Photographyblog.com, Canon Digital IXUS 80 IS. Ultrakompakti, 8 megapikseliä, 38-114mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, optinen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 4 * / 5 *. Suomen Canon. Suomen hinta on vähän yli 250 euroa.

Dpreview.com, Nikon AF-S VR 70-200mm F2.8 G. Täyskennoisille. Viitisen vuotta myynnissä ollut malli, kuvanvakaaja, 77mm filtteri, painoa 1.470 kg. Highly Recommende (kroppikennoisilla), Recommended (täyskennoisilla).

Ephotozine.com, Fujifilm Finepix S100fs. 11 megapikseliä (iso kenno tässä luokassa), 28-400mm, 14.3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, dynaamista aluetta kasvatettu, taittuva 2.5 tuuman lcd-näyttö, elektroninen etsin, FS = Film Stimulation. ISO 6400 ja ISO 10000 (3 megapikseliä). Raw-kuvien käsittely kangertelee. Fujin lippulaiva ei-järjestelmädigeissä. Arvosana 9. Suomen Fuji. Suomen hinta on vähän alle 600 euroa.

 

02.05.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Musta Taide julkaisee valokuva-aiheisia kirjoja 4 - 5 kertaa vuodessa. Idea on vähän kuin kirjakerhossa, vuositilaajat saavat automaattisesti lähetykset erittäin edulliseen vuosihintaan. Tämän vuoden vuositilaus maksaa 60 euroa ja sillä saa puolenkymmentä kirjaa. Tilaukset hoituvat kätevimmin sähköpostilla: musta.taide(at)veturitalli.com.

  • Musta Taide 2/2008: Wilma Hurskainen: Kasvu. Growth. 71 sivua. Essee Anna-Kaisa Rastenberger. Teksti suomeksi ja englanniksi.
    Kirja sisältää 25 kuvaparia. Isän neljästä pienestä tyttärestään ottamien kuvien rinnalla on valokuvaajatyttären, Wilma Hurskaisen, parikymmentä vuotta myöhemmin tekemä mahdollisimman tarkka toisinto kustakin kuvasta.
  • Musta Taide 3/2008: Matti Saanio. Yhteinen elämä. Toim. Tuomo-Juhani Vuorenmaa. Artikkelit Elina Heikka, Leena Elina Krohn ja Kati Lintonen. Runo Jrma Etto. Yht. 189 sivua (kuvasivut 17-144)
    Kirja liittyy samannimiseen näyttelyyn, joka on esillä Helsingissä Ateneumin taidemuseossa 3.8.2008 saakka.

Polku.net, Pohjoisen Luontokuvaajat, Jäsenilta, Talvikuva -kilpailu, tulokset.

Ylioppilaskamerat ry on uudistanut webbisivunsa.

  • ...Jäseneksi voi liittyä kaikki HYY:n jäsenet maksamalla jäsenmaksun 15 euroa...

Valokuvataiteen museo, Börje ja Dagmar Söderholmin rahastosta myönnetyt apurahat 2008.

  • Minna Ijäs: Valokuvamuotokuvia 1910-20 –luvuilla käsittelevä väitöskirjatutkimus 11.000 euroa
  • Mika Elo: Valokuvan jakamisen alustat -artikkelitutkimus 3.000 euroa
  • Reijo Porkka: Värivalokuvan tulo Suomeen -tutkimuksen jatko 3.000 euroa
  • Tiina Rauhala: Valokuvagalleria Hippolyten ensimmäinen vuosikymmen
    (1978-1988), pro gradu -tutkimus 3.000 euroa

Tuhat sanaa -blogi.

HS, Lämmin vappusää suosi juhlijoita. Kuvakooste.

(email) Comflex.org, 360° Video with Papervision3D. 3D-video tarkoittaa videomaailmassa samaa kuin 3D-kuva stillkuva-maailmassa. Siis liikkuvaa kuvaa hiirellä pyöritellä joka suuntaan vapaasti ihan kuin 360 asteen 3D-stillkuvaa.

Doubleexposure.com, May 2008 on ilmestynyt.

Digital Photography School, Model Releases: Working with People on the Streets.

Diyphotography.net, Readers Projects - DIY Spider Light. Muutama sata dollaria.

Rob Galbright, Microsoft releases Expression Media 2, Pro Photo Tools. Aiempi nimi iView MediaPro. Täysversio $199, päivitys $99. Pro Photo Tools on ilmainen.

Dpreview.com, Firmware updates for Canon's big guns. Canon 1D Mark III ja Canon 1Ds Mark III.

BJP, Speaking volumes. Micro-stock sites offer enthusiasts a new source of income from their pictures, but does that threaten pro photographers' incomes? Olivier Laurent quizzes iStockphoto's Kelly Thompson...

  • viime vuonna iStockphoton liikevaihto oli $71.9 miljoonaa
  • kuvia on 2.9 miljoonaa kappaletta ja kuvaajia yli 50.000
  • iStockphoto.com

Nikonians.org, ID#65: The Image Doctors. 53:40 podcast.

  • 01:56 Fisheye Lenses
  • 24:17 Using the RGB histogram in your DSLR
  • 29:28 Right-angle viewfinders
  • 36:20 VR or not VR?
  • 48:10 Photo Prescripton: Use proper hand-holding technique

Visceralpsyche.com, japanilainen firma vuokraa Red One -videokameraa (4K sensori, 12 megan kuvat, videokuvaa 30 kuvaa sekunnissa, raw). Mahdollisuus käyttään Nikonin ja Canonin objektiiveja. Pelkkä laite taitaa maksaa n. $17.000. Uusia edistyneempiä malleja luvassa ensi vuonna.

  • päivävuokra 100.00 jeniä, 920 euroa
  • viikkovuokra 750.000 jeniä, 4.650 euroa
  • parin viikon vuokra 1.3 miljoonaa jeniä, 8.000 euroa
  • kuuakusivuokra 2.5 miljoonaa jeniä, 15.500 euroa

IR, IDC Forecasts Continued Growth for the Digital Camera Market (lehdistötiedote). Vuonna 2007, 131 miljoonaa digikameraa, edellisestä vuodesta kasvua 24%. Seuraavan viiden vuoden aikana keskimääräinen vuosikasvu on 3%. Järjestelmädigit kasvavat 14%:n vuosivauhtia, vuonna 2012 arvioitu määrä on 17 miljoonaa järjestelmädigiä. Tämän vuoden markkinat ovat 42 miljardia dollaria.

Kamera & Bild, Prylarna som gör sensorn ren. Kennonpuhdistusvälineet testissä. Delkin SensorScope System. Green Clean. Visible Dust Sensor Clean Solution/Swabs. Kaiser Typhoon. Visible Dust Arctic Butterfly-724. Kinetronic Static-Wisk. Kinetronics Spec Grabber. Apoteket Bollspruta. Visible Dust Sensor Loupe.

IR, Sigma DP1. Kiinteä 28mm f/4, järjestelmädigin kenno kompaktidigissä (Foveonin 14.1 megapikselin sensori, 4.64 megapikselin kuvat), raw-kuvat, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Kaikenlaisia lisävarusteita, mm. mittaetsin. Hinta on $799. Suomen maahantuoja on Foka.

Photozone.de, Tokina AF 11-16mm f/2.8 AT-X Pro DX (Canon). Kroppikennoisille. Yksi millimetri lisää, yksi aukko lisää aiempaan Tokina AF 12-24mm f/4 AT-X Pro DX -malliin. Todellinen polttoväli uutuudella on 18-26mm (1.6-kroppikertoimella). Painoa 560 gr, filtterikoko 77mm, vvs tulee mukana, etulinssi ei pyöri tarkennettaessa. Tässä luokassa tällä hetkellä para. Hinta on n. 600 euroa.

c|net, Sony Cyber-shot DSC-H10. 8 megapikseliä, 10-kertainen zoom, 3 tuuman lcd-näyttö (H3-mallissa 2.5 tuuman lcd-näyttö). Pieni päivitys Sony DSC-H3:een. Arvosana 7.0/10.. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 300 euroa.

Ephotozine.com, Tamron 28-300mm - New Vibration Compensation lens (Advertising Feature, mitähän tämä tarkoittaa, ei oikea arvio? Ruotsalainen Foto ei oikein innostunut tästä objektiivista).

 

01.05.2008    (linkki)

Strap-photos.com, Helsingin uutiset got it wrong. Kaupunkilehti Helsingin uutiset nappasi Strap-photos.com:in sivuilta lupaa kysymättä ja mitään ilmoittamatta PMMP-keikkakuvan lehden sivuja kuvittamaan. Ihan ilman työtä lehti ei sentään selvinnyt: sen verran oli nähty vaivaa, että ns. vesileima ("Strap Photos Leinonen") oli leikattu kuvasta pois. Lehden kuvaan oli sentään kirjattu kuvaaja.

  • minkäänlaista vastausta ei ole lehdeltä tullut sähköpostikyselyihin
  • (ajatusleikki: miten Helsingin uutiset reagoisi, jos lehden omia kuvia "lainattaisiin" lupaa kysymättä ja ilmaiseksi toisiin lehtiin?)

Ilta-Sanomat, Valitse paras vappukuva! 10 kuvasta voi valita, kuvat piti lähettää jo eiliseen mennessä.

Valokuvatorstai, 88. haaste, haastesana on "aatteen palo". Osallistua voi viikon ajan.

  • Osallistuminen tavalliseen tapaan, kuvausaikaa on viikko. Ohjeet.
  • 87. haasteen, haastesana on "kotimainen". otti vastaan 148 kuvaajaa

Vappunaamari.com, kännykkäkameroille, VTT. Ei vappupila.

Tietokone, blogit, Tietoja koneesta, Houkuttelevia uusia pikkuläppäreitä.

Digitoday.fi, Melkein lapsen kestävä kamera. Olympus µ 1030SW. 10 megapikseliä, 28-102mm, vesitiivis 10m, iskunkestävä 2m, kolme väriä, 2.7 tuuman lcd-näyttö, suomenkielinen valikko. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 400 euroa.

Rob Galbraith, The Age features A Century of Pictures.

  • Australialainen Age-sanomalehti on käynyt läpi arkistojaan ja esittelee nyt viimeisen 100 vuoden ajalta parhaita kuviaan, seitsemän eri luokkaa, kunkin esityksen kesto (mukana musiikkia) on vähän alle kolme minuuttia, yksi kestää vähän enemmän, nelisen minuuttia

Trustedreviews.com, Adobe Photoshop Lightroom 2.0 Beta - First Look. Elokuuhun asti ilmainen käyttö. Normaali 30 päivän trial, mutta nykyisten Lightroom-käyttäjien kutsusta ei 30 päivän rajoitusta (jos tuollainen kutsu kiinnostaa, niin lähetä email-pyyntö matti.harju(at-merkki)digicamera.net).

  • _Valokuvaajan_ työkalu nro 1

Digital Photography School, Introduction to External Flash Units [PART 2].

Underexposed, Microsoft hopes new photo tool will boost Windows. MS:n ilmainen työkalu valokuvaajille, Pro Photo Tools. Voi lisätä helposti kuviin gps-koordinaatit. Jatkossa apuohjelmaan tulossa lisää toiminnallisuutta.

Photocritic.org, How exposure works.

Strobist, How To: Sync a Canon G9 at 1/2500th of a Sec. Normaalisti synkkanopeus on rajoittunut 1/500 s. Mutta jos laittaa sisäisen salaman pois päältä ja käyttää ulkoiseen salamakenkään adapteria, pääsee 1/2500 sekuntiin (täydellä teholla 1/1000 s).

Diyphotography.net, Studio Lighting - Cactus Slave Flash Cable Hac. Itse-tehty kaapeli, 5 minuuttia.

Dcviews.com, Waterproof Adventure Camera Captures the World's Colors (lehdistötiedote). Mukana tulevan kiinteän kotelon avulla vesitiivis 60 metriin asti. Kuivalla maalla kuvataan otetaan kotelo pois. 8 megapikseliä, 4-kertainen zoom, erityiset va-kuvaukseen sopivat kuvausohjelmat kamerassa. Hinta on $549.95.

Kamera & Bild, Test: Åtta ljusspridande tillbehör till din blix. Sprid ljus i mörkret. Salamavalon pehmentäjät testissä.

  • Omnibounce, 260 SKr, 28 euroa, helppokäyttöinen muovikuppi
  • puhallettava muovinen softbox, 190 SKr, 20 euroa, rahat menevät hukkaan
  • "sukka"bouncer, 139 SKr, 15 euroa, vie vähän tilaa
  • sateenvarjo, 725 Skr, 78 euroa, tulos lähellä studiolaatua
  • Lightsphere II, 740 Skr, 79 euroa, säilyttää vallitsevaa valoa, levittää valoa joka puolelle, sisätiloihin sopiva
  • Rengasvalo-sovitin, 2.100 Skr, 225 euroa, epätasainen valonjakautuminen
  • Lumiquest Big Bounce, 730 Skr, 78 euroa, painava, notkuu, sopii paikkoihin, joissa ei voi heijastaa valoa katosta/seinistä
  • Lumiquest Promax System, 750 Skr, 80 euroa, helppokäyttöinen
  • (Lehti julkaisee nettisivuillaan vähän vanhempia lehdessä aiemmin ilmestyneita artikkeleita ja testejä. Hinnat ovat tämän testin mukaan vähän Suomea korkeammat, Ruotsissa ALV eli MOMS on 25%).

Ephotozine.com, Pentax K200D. K100D:n seuraaja, 10 megapikseliä, kuvanvakaaja, säänkestävä, ISO 1600, 2.7 tuuman lcd-näyttö, kroppikerroin 1.5. Sarjakuvaus 2.8 kuvaa sekunnissa neljän kuvan verran, ei mikään vauhtihirmu. AA-akut. Kennon pölyn löytämistä varten on oma kuvausohjelma, automaattista enemmän tai vähemmän toimivaa pölynpoistoa. Sisäänrakennettu salama, ohjeluku 13. Arvosana 8/10. Ks. Perkko.fi. Suomen hinta on n. 700 euroa (mukana 18-55mm kittiobjektiivi).

Cameralabs.com, Nikkor DX kit lens group test: 18-55mm vs 18-70mm vs 18-135mm vs 18-200mm VR. Luulisi kiinnostavan Nikon-järjestelmädigin omistajia. Nikkor DX 18-200mm VR pärjäsi yllättävänkin hyvin.

DCRP, Canon PowerShot SD1100 IS Digital ELPH. Euroopassa Canon Ixus 80 IS. Ultrakompakti, 8 megapikseliä, 38-114mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, optinen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Suomen Canon, Canon Digital Ixus 80 IS. Suomen hinta on vähän yli 250 euroa.

Cameras.co.uk, Canon IXUS 970 IS. 10 megapikselin pokkari, 37-185mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 86. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 380 euroa.

Photographyblog.com, Ricoh GR Digital II. 10 megapikseliä, 28mm/f2.4, ei mikään iso sensori (kuten Sigma DP1). Mahdollisuus ottaa retrohenkisiä 1:1 suhteen neliökuvia. Jpg tai Adoben DNG -rawkuvat. Ulkoinen salamakenkä tai oma pikkusalama. Painoa 170 gr, 2.7 tuuman lcd-näyttö (230.000 pikseliä). Lisävarusteena voi ostaa optisen etsimen. Raw-kuvan tallennus vie aikaa neljä sekuntia. Arvosana 4.5 * / 5 *. Hinta yli 500 euroa.

Digicamreview.com, Ricoh R8. R7-mallin seuraaja, 10 megapikseliä, 28-200mm, 7.1-kertainen zoom, kuvanvakaaja, erikoisuutena 1:1 kuvasuhde. 2.7 tuuman lcd-näyttö, 460.000 pikseliä. Kohinaa kuvissa. Suomen hinta on n. 300 euroa.

 

 

Lähetä uutisvinkki:


Matti Harju

 

Armi Hölttö (näyttelyt, kilpailut, tapahtumat)

 

| sivun alkuun | Kaikki uutiset |

 

 


Hae Google:sta

Uutiset