 |
Elokuu 2005 |
| 31.08.2005 |
| MikroPC
nro 9, 18.8.2005.
- Oheislaitteet, Usb-kiintolevyissä on ylikuumenemisvaara. Jos usb-väylään
liitettävä kiintolevy on aina päällä, niin aseman piirit
voivat ylikuumentua. Pro Dimension Oy:n tuotantojohtaja Ville Jussilalta Lacie-levy
rikkoutui alle kuudessa kuukaudessa. Alumiinin lämmönjohtokykyyn perustuva
passiivijäähdytys on ulkoisissa levyissä parempi kuin tuuletin.
Tästä huolimatta jatkuvassa käytössä lämpötila
voi nousta yli 60:n, joka on liikaa. Jos levy ei ole käytössä,
se pitäisi aina sammuttaa. Verkkokauppa.comin tj:n mukaan tuhannesta myydystä
Lacien ulkoisesta usb-kiintolevystä on palautettu takuuseen noin tusina.
Vain yksi kärsi ylikuumentumisesta.
- (Omat kokemukseni ovat kahdesta 160 gigan mikron sisäisestä kovalevystä,
jotka viime keväänä molemmat hajosivat samanaikaisesti. Kyse ei
ollut mistään virtapiikistä eikä täräyksestä.
Myyjäliikkeen mukaan kummatkin olivat lukukelvottomia, syyksi arveltiin puutteellista
tuuletusta. Pyysin levyt vielä itselle tutkailtavaksi, toisesta pystyi lukemaan
tiedot talteen. Sain takuuvaihtona sitten uudet tilalle. Tuuletus oli kyllä
uutena puutteellinen, kun en osannut pakettia tilattaessa erikseen pyytää
kunnollista tuuletusta ja hyvin tuulettuvaa koteloa).
- DVD -poltto vaatii harkintaa, yhdeksän sivua, dvd-polttajat testissä.
- Pikatestit, Vakautta vai eleganssia, Sony Cyber-shot DSC T7 (549 euroa)
neljä tähteä viidestä ja Panasonic Lumix DMC-FX8 (400 euroa)
neljä ja puoli tähteä viidestä. Molemmissa kameroissa on viisi
megapikseliä, mutta Panasonicin erotuskyky on paljon parempi. Sony on kuvan
keskialueella suttuinen, reuna-alueilla sitten terävämpi. Panasonicin
kuvanvakain auttaa kolme aukkoväliä, jopa neljäsosasekunnin valotusajoilla
saa tärähtämättömiä kuvia. Sonyn laukaisuviive on
todella lyhyt, Panasonicilla se on hyvää keskitasoa. Pokkarien tapaan
kohinaa tulee nopeasti, jos ISO-arvoja nostetaan. Panasonicin tyyny- ja tynnyrivääristymä
on vähäisempi kuin Sonylla.
- Pikatestit, Tyyliä työpöydälle, Xerox XL-775i,
17-tuumainen paneelinäyttö, 439 euroa, neljä tähteä viidestä.
Näytön reunasta reunaan ulottuu suojalasi, joka on arka sormenjäljille.
Valon- ja värintasaisuus on erittäin hyvä, värintoisto on
hyvin neutraali. Kuva on kirkas ja ja kontrasti suuri. Resoluutio on 1280 x 1024,
virtalähde on ulkoinen. "Kaiken kaikkiaan Xerox on mainio paketti, jossa
laadukasta kuvaa ei ole uhrattu ulkonäön alttarille".
- seuraava numero 10 ilmestyy 8.9.2005, testissä edulliset kannettavat
Digitoday.fi,
IDC: Kamerapuhelinten
suosio nostaa yllättäen myös digikameramyyntiä.
Uutislehti
100 (kertausta: syyskuun loppuun asti joka ilmestymispäivä julkaisee
yhden kännykkäkuvan, kuvaan voi liittää max. 500 merkin tarinan
+ oman nimensä. Kuvasta maksetaan 100 euroa. MMS-viesti lähetetään
numeroon 17181, viestin alkuun tai aihe-/otsikkkokenttään kirjoitetaan
SATAKUVA. Multimediaviestin lähetys maksaa 0.60 euroa)
- kännykkäkuvat ovat olleet menestys. Aiheet ovat ajankohtaisia pääkaupunkilaisille,
ks. kuvagalleria.
Kuvien laatu saisi tietenkin olla parempi.
LetsGoDigital,
Fujifilm
FinePix S9500 Preview.
LetsGoDigital,
Canon
EOS 5D Preview.
Steve
Sanders on jo päässyt kokeilemaan eilen julkistettua Olympus
P350 -digiä.
Ephotozine,
Nikon
AF-S 12-24mm f/4 DX G ED -arvio. £899.99, 1.315 euroa.
Rob
Galbraith, Kodak
ProPass magazine v5, 2005 posted.
Rob
Galbraith, DC
Watch posts photographs taken with Canon EOS 5D.
IR,
Ricoh
prepares GR-series digicam. Syyskuun 13. virallinen julkistus, kyse on GR-sarjan
filmikameran digiversiosta.
Olympuksen
online-lehti, The
Olympus Pursuit.
Digitalcamerainfo.com,
Scientists
in Singapore Create Liquid Lens that Zooms Without Electricity.
|
| 30.08.2005 |
| Parta
goes QMFV 2005,
Oulun musiikkivideofestivaalit OMVF 2005 kuvat.
Tuomo
Väinämö, Wideness
comparison, with 1,6 crop. Havainnollinen kuva huoneesta, johon merkitty 100mm,
50 mm, 28 mm, 10 - 22 (22 mm), 16 mm, 10 - 22 (12 mm), 10 - 22 (10 mm) ja 8 mm.
- ks. keskustelu
tästä kuvasta Fred Mirandan foorumilta
Digitoday.fi,
Kodak
irtisanoo lisää väkeä.
Dpreview.com,
Olympus
SP-500 Ultra-Zoom. Kuusi megapikseliä, 10-kertainen zoom, 38 mm - 380
mm, ei kuvanvakainta, 2.5 tuuman lcd-näyttö, elektroninen etsin, raw-kuvat,
xD-kortit, AA-akut. Kamera tulee myyntiin lokakuussa, hinta on $399.99.
Dpreview.com,
Olympus
SP-350 & SP-310. Kahdeksan ja seitsemän megapikseliä, kolminkertainen
zoom, 38 mm - 114 mm, 2.5 tuuman lcd-näyttö, raw-kuvat, xD-kortit, AA-akut.
SP-350 -mallissa on ulkoinen salamakenkä. Molemmat mallit tulevat lokakuussa
myyntiin, ne maksavat $399.99 ja $349.99.
Dpreview.com,
Olympus
Stylus 600. Kuusi megapikseliä, roiskevesitiivis, kolme väriyhdistelmää,
kolminkertainen zoom, 35 mm - 105 mm, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Ei optista
etsintä, hämärässä kuvatessa lcd-näyttöä
voi kirkastaa kolminkertaisesti. Syyskuun loppupuolella myyntiin, hinta on $299.99.
Dpreview.com,
Olympus
FE-120. Kuusi megapikseliä, kolminkertainen zoom, 38 mm - 114 mm, xD-kortit,
AA-akut, 1.8 tuuman lcd-näyttö. Hinta on $249.99.
Dpreview.com,
Olympus
FE-100 and Fe-110. Neljä ja viisi megapikseliä, 2.8-kertainen zoom,
38 mm - 106 mm, menuvalintoja pyritty vähentämään, 1.5 tuuman
lcd-näyttö, xD-kortit, AA-akut. FE-100 tulee myyntiin syyskuussa, hinta
on $149.99. FE-110 tulee myyntiin lokakuussa, hinta on $199.99.
Photographyblog.com,
Olympus
P-11 Printer Announced. Kymppikoon kuvia, syksyllä myyntiin, £150,
220 euroa ($149.99).
Luminous
Landscape, Railf Lange, Digital
View Cameras in Use and on the Go. Using a medium format digital back with
a view camera.
C|net,
Nikon
D50 (with 18mm-to-55mm lens).
Behardware.com,
19”
LCD monitor survey.
Digicamreview.co.uk,
Sony
Cybershot DSC-W7 -arvio. Suomen keskihinta on 363 euroa (MBnetin Hintaseuranta).
Flikr:
Photos
tagged with katrina.
PCWorld.com:ista
voi lukea lcd-näyttö
-testejä (popup-mainokset ärsyttävät).
|
| 29.08.2005 |
Viikon
35 kuva: Kesämökkitunnelmaa.
Etusivulla
oikeanpuoleisessa sivusarakkeessa on banneri, jota klikkaamalla pääsee
Kuvat Kavereille -nimiseen ilmaiseen palveluun. Kuvia voi siirtää
suoraan selaimen avulla tai erillisellä ohjelmalla, kännykästä
voi siirtää kuvia suoraan tai mms-viestinä (0.45 euroa). Kuvia
pääsee katsomaan vain, jos tietää salasanan. Lähetetyistä
kuvista voi keskustella ja jättää kommentteja. Käyttäjäkohtaiset
rajoitukset eivät tule ihan heti vastaan, sillä tilaa on kullekin kirjautujalle
varattu 500 MB.
Digivideo.fi,
Kenttä-äänittämisen
perusteet, osa 1.
Jarkko
Ruotsalainen, Live'05,
Kaisaniemi 27.08.2005.
Canon
CPS issue 14 (Canon Europe Professional Newsletter). Pääosassa Canonin
uutuudet, mutta muutakin löytyy (esim. histogrammit).
LetsGoDigital,
Canon
Powershot S2 IS -arvio. Suomen keskihinta on 514 euroa (MBnetin Hintaseuranta).
Ghislain
Simard, Nikon
D2X and AFS VR 200 mm f/2 G.
DCRP,
Sony
Cyber-shot DSC-T5 -arvio.
bbc.co.uk,
A Picture
of Britain, kuvakilpailun kustakin kategoriasta on valittu jatkoon selviytyneet
kolmetoista valokuvaa. Ks. galleria.
Syyskuun alkupuolella tulevat sitten tulokset.
Digital
Outback Photo, pdf-lehti
Fotoexpresso 3/2005, 27 sivua. Pixmantec RawShooter Essentials, Epson R2400
Exprerience Report, The RAW Flaw, E-Book The Art of RAW Conversion.
(Foorumilta)
Nikonians.org on jo perustanut oman alueen Nikon
D200 -keskustelulle.
Computer-darkroom.com,
Adobe
Bridge & Camera Raw - 100% Previews.
DCRP
forums, New
Nikon Cameras!
New
York Daily News, Hunt
perv caught in a flash. Kamerakännykkä asialla.
Engadget.com,
Kodak
EasyShare V570: exclusive pics. Viisi megapikseliä, 5 x Dual Optical
Ultrawide lenses (?, kaksi linssiä, toinen on nähtävästi laajakulma),
2.5 tuuman lcd-näyttö, sd-kortit.
|
| 28.08.2005 |
| Diners
Clubilla oli tänään näyttävä koko sivun ilmoitus
Helsingin Sanomissa. Uudet jäsenet saavat ensimmäisen vuoden ilman jäsenmaksua
(50 euroa / vuosi). Juju on se, että korttiin voi valita minkä tahansa
kuvan. Kuvan siirto tapahtuu selaimen avulla, valittua kuvaa voi suurentaa tai
pienentää, kääntää 90 astetta tai muuttaa peilikuvaksi.
Tämän jälkeen täytetään hakemus ja ruvetaan odottamaan
persoonallisella kuvalla varustettua maksukorttia. Ks. dinersclub.fi.
- "Mitä tahansa kuvaa korttiin ei kuitenkaan voi laittaa. Rasistiset,
uskonnolliset, pornografiset tai selvästi loukkaavat kuvat tullaan hylkäämään."
- "Kuvanvaihto korttiin onnistuu 5 euron lisämaksusta niin usein kuin
asiakas haluaa."
- Oma
kuva omaan maksukorttiin
Jorma
Mylly, Oulu. Photographs.
Janne
Heikkinen, kuvia
Islannista (jossa oltiin pyöräilemässä).
Sfnet.harrastus.valokuvaus.digi,
Littunäyttö
kuvien katseluun ja muokkaamiseen.
Megapixel.net,
Nikon
D50 -arvio. Käytettävyys 9.2. Kuvanlaatu 9.6.
Trustedreviews.com,
Fujifilm
FinePix F10 -arvio. Suomen keskihinta on 383 euroa (MBnetin Hintaseuranta).
Infosyncworld.com,
The 2
Megapixel phone craze escalates.
c|net,
PayPal
co-founder readies photo-sharing service.
|
| 27.08.2005 |
Tänään
tuli seitsemän vuotta digiuutisia täyteen. Vuosi sitten:
- "Päivitystahti digiuutisissa on jonkin verran kasvanut, jos vertaa
kuuden vuoden takaiseen. Ensimmäinen uutismerkintä on tehty 27.8.1998.
Tänään tuli siis kuusi vuotta täyteen. "
- "29.10.1998: Valokuvausalan Tuonti- ja Tukkukauppiaat ry:n mukaan tammi-heinäkuussa
myytiin Suomessa 3330 digikameraa ja 1116 digivideokameraa. Digitaalikameroissa
kasvua vuodessa 83%, digitaalivideokameroissa 119%"
- "23.8.2005: Kodintekniikka-alan tiedotusfoorumi kotek.fi, tilastoja
01-06/2005, digikamerat 150.152 kpl (+39%), digivideot 16.883 kpl (+8%)"
- kaikki uutiset
Shanghaissa
asuvan Juha Loukolan Shanghailander-sivut.
scarerow.1g.fi,
Leif Laaksonen, Viikon
kuvia kolmen vuoden ajalta. Viikon
35 kuva on Ruisrockista vuodelta 1975.
Petri
Pietiläinen, ppie.net,
lintuja, maisemia ja matkoja.
(via
Linko) Katso jokaista
kuvaa ja merkitse sen alle, onko kuva mielestäsi valokuva vai tietokoneella
renderöity. Kuvia on yhteensä 13. Renderöity
vai valokuvattu?
(Foorumilta)
"Jyväskylän yliopiston kameraseura ry, jonka nimi on sittemmin
muutettu Jyväskylän Opiskelijakamerat ry:ksi, rekisteröitiin 40
vuotta sitten. Tämän kunniaksi pidetään loppusyksystä
juhlanäyttely.
Tarkoituksenamme on saada näyttelyyn kuvia seuran historian eri vaiheilta.
Mikäli olet ollut JYOKS:in / JopKan jäsen ja sinulla on tallella kuvia
siltä ajalta, kun olet ollut jäsen, tai sinulla on muuten tärkeää
informaatiota seuran historiasta, niin toivomme sinun ottavan yhteyttä projektivastaava
Elina Kokkoseen, elmakokk(at-merkki/miukumauku)cc.jyu.fi. Tai Väinö
Turunen, vasaturu(at-merkki/miukumauku)klsn.net.
Olemme hyvin kiinnostuneita myös seuran historiasta ja valokuvista ennen
yhdistyksen rekisteröintiä. "
Dpreview.com,
Panasonic
Lumix DMC-FX9 -arvio.
Dpnow.com,
Conventional digicam versus
the hybrids. Vertailussa mukana Mustek GSmart D35 (halpadigi), yhden megapikselin
kamerakännykkä Nokia 7710, yhden megapikselin digivideo Sony DCR-PC105e
ja neljän megapikselin Panasonic Lumix DMC-LZ1.
Digitalcamerainfo.com,
Nikon
Says Profit May Beat Estimates. Nikon on maailmanlaajuisesti digikameroiden
myyjänä sijalla viisi, USA:n markkinoilla järjestelmädigeissä
sijaluku on kaksi.
Steve
Sanders, Casio
Exilim EX-S500 -arvio.
Bobatkins.com,
Canon
Speedlite 430EX flash. Lokakuun puolivälissä myyntiin.
Ephotozine.com,
Vosonic
X'S-Drive 2 XL VP2260.
Foto-o-graffiti.hr,
Zuiko
Digital 35-100 f/2.
LetsGoDigital,
Datacolor
Launches Spyder TV at IFA 2005. Värinhallintaa kotiteattereihin.
Dpnow.com,
British Smiles Break Guinness
World Record. Ks. HP:n organisoima hyväntekeväisyystapahtuma.
|
| 26.08.2005 |
Plugi
Oy:n Kadonneen kuvan metsästäjät -kilpailun äänestys
jatkuu vielä muutaman päivän. Linkki äänestykseen löytyy
Digicamera.netin etusivun bannerista.
Top
Shot (Malminkartano, Hki):
- Sigma SD9 runko + Sigma 18-50 mm f/3,5-5,6 DC objektiivi 297 euroa (!)
- ks. Dpreview.com
November 2002
- ja kysehän on järjestelmädigistä
(Foorumilta)
Dpreview.com, Olympus SLR Talk, Zuiko
Digital 35 - 100 f2.0, hinta n. 3.000 euroa.
Parin
saksalaisen nettifirman (AC-Foto
ja Top Foto) hintoja
vastajulkistetuille objektiiveille (ei vielä myynnissä):
- Canon EF 24-105/4.0 L IS USM: 1.091 euroa ja 999 euroa
- Canon EF 70-300/4.0-5.6 IS USM: 626 euroa ja 579 euroa
Aukea.net,
miten
skannata 5.000 diaa.
Dpreview.com,
Canon EOS
5D Hands-on Preview, Phil Askey.
Bobatkins.com,
EOS
5D or EOS 20D or...
Digitalkamerainfo.com,
Sony
Cyber-shot DSC-H1 -arvio. Suomen keskihinta on 468 euroa (MBnetin Hintaseuranta).
Scotsman.com,
Focus
on risks of citizen paparazzi. BBC:n nettisivuille tuli Lontoon pommien jälkeen
yhdessä vuorokaudessa 1.000 kuvaa ja 20 videon pätkää. Kanadassa
elokuun 2. päivänä matkustajat pakenivat Air Francen tuleen syttyneestä
koneesta. Yksi matkustaja ehti kuitenkin ottaa Canonin taskudigillään
neljä kuvaa. Kuusi tuntia myöhemmin kuvaaja (19-vuotias opiskelija)
sattui mainitsemaan lehtimiehille ottamistaan kuvista. Paikallinen lehti ja uutistoimisto
tarjosivat heti kuvista 550 puntaa ja 700 puntaa.
- ks. Uutislehti Sata, kuvagalleria
(syyskuun loppuun julkaistaan lehdessä yksi kännykkäkuva, palkkio
100 euroa)
Luminous
Landscape, 25.8.2005, Hermes ja ACM sijoittavat 23 miljoonaa euroa Leican
toiminnan turvaamiseksi. Ks. heute.de, Leica:
Sanierung gesichert.
Steve
Sanders, Sanyo
Xacti C4 -arvio. Digikameran ja digivideon yhdistelmä
- Top Shot (Malminkartano, Hki) heti hyllystä 549 euroa
Steve
Sanders, Sanyo
Xacti C5 -arvio. Digikameran ja digivideon yhdistelmä. $699.
DCRP,
Samsung
Digimax i5 -arvio. $350.
Tässä
vielä spekulaatiota Nikon
D200 -mallista
- ja Interfoto.fi:llä on sivupohja jo valmiina, ks. Nikon
D90 (tyhjä) (26.08.2005 klo 18:39 jaha, nyt on sitten poistettu...).
|
| 25.08.2005 |
| Tänään
sitten Taiteiden
yö. Tässä muutama mielenkiintoinen kohde:
- Ylioppilaskameroiden Fotomaraton
2005, 6 tuntia, 12 kuvaa, osallistumismaksu 10 euroa. Ensimmäiset tehtävät
julkistetaan klo 16.00. (Vuoden 2003 ensimmäiset kolme aihetta: 1. Virhe.
2. Kukkona tunkiolla. 3. Kolme. Ks. Aleksi Mäkelän viimevuotiset Fotomaraton-kuvat.
Tänä vuonna ei järjestettykään viime vuoden tapaan Kännykkäfotomaratonia.
Vuoden 2000
Fotomaraton).
- klo 16:48, ensimmäiset Fotomaratonin kuvaustehtävät:
1. skandaali
2. aiheeton
3. Ruotsi
4. reilu meininki
- Laterna Magicassa voi
käydä katsomassa Snapshots from Singhai -kuvat
- AITA05-valokuvanäyttely Rautatieaseman länsihallissa, klo 18 tekijät
paikalla. Neljän kameraseuran kuvaajia, kuvia n. 146, kuvaajia 40. a-p-c-kamera
(Nurmijärvi), Amatörfotografklubben
i Helsingfors (Hki), Keravan
Kameraseura (Kerava)ja Kameraseura
(Hki).
- Taidemuseo Tennispalatsi, Tuntematon
taivas - kiinalaisia nykyvalokuvia, viimeinen päivä 28.8.2005.
- Pääpostisalissa Hetky järjestää tapahtuman,
johon jokainen voi osallistua digikameran tai kännykän kuvalla, kuvia
näytetään isolla jättitaululla. Klo 18-21.
(vielä
muistutus) Sakari Mäkelän organisoiman uuden kilpailun (Kesäkuvakisa)
tehtävänä on kuvittaa lause "Se vasta oli kesä!".
Kuvien viimeinen lähetyspäivä on perjantai elokuun 26. 2005. Säännöt
ovat samat kuin aiemminkin. Yksi kuva per osallistuja, tiedostomuoto on jpg, kuvakoon
maksimi 600 kB. Henkilötiedot mukaan, nimimerkillä saa osallistua. Kuvat
lähetetään sähköpostitse osoitteeseen kuvakisa(at/miukumauku)kolumbus.fi.
Pitkä sivu kannattaa jo valmiiksi muuttaa 600 pikselin kokoiseksi.
- tällä kertaa kiinnitetään erityistä huomiota kuvan
kertovaan sisältöön
- raati koostuu ns. kauniimman sukupuolen edustajista
Sakari
Mäkelän järjestämiä digicamera.netin aikaisempia
kuvakilpailuja:
Antti
Vettenranta, Pietarin
katulapset.
www.jussi.com,
ilotulituskuvia, SM2005.
Marko
Björkroth, Ilotulituskilpailu
2005.
maxikanainfo.com,
Täydellinen
Ilotulitus.
Timo
Noko on jälleen lennättänyt leijaa oikein urakalla, ks. kuvat.
- Naru on 200 metriä pitkä, kamera vaihtui Konica E-mini M -mallista
vähän kalliimpaan 100 euron Aiptekiin, kuvan ottamisesta 15 sekunnin
välein huolehtii itse tehty ajastin. Kamera on puolessa välissä.
Ks. keskustelu.
Digitoday.fi,
Valokuvatulosteiden
kestävyys puntariin. Kuvanlaatu on jo riittävän hyvää,
jatkossa keskitytään siihen, että saadaan kuvat kestämään
haalistumatta mahdollisimman pitkään auringonvaloa. Epson valmistaa
kymmenen miljoonaa tulostinta vuodessa, ammattikuvaajien markkinoista sillä
on hallussa 80%. Televisioon liitettävät tulostimet tulevat 3 - 5 vuoden
päästä. Mobiililaitteista tulostaminen yleistyy. Itse tulostimien
muste ei ole kallista, mutta tekniikan ja musteiden kehittäminen on kallista.
Digitoday.fi,
Digikamerat
syövät videokameroiden markkinoita. Canonin tuotepäällikön
mukaan digikameroiden videokuvausominaisuudet ovat vähentäneet videokameroiden
myyntiä. Joissakin maissa dvd-levylle tallentavien videokameroiden osuus
on noussut jo 15 prosenttiin. Sony julkisti pari viikkoa sitten teräväpiirtodigivideokameran
Sony HDR-HC1E, jonka hinta on 2.400 euroa.
Luminous
Landscape, A
Visit with Better Light. 4x5" Film, A Digital Scanning Back, and a DSLR
Vie for Honours. Vertailussa mukana myös Canon 1Ds Mk II, joka piti yllättävän
hyvin pintansa. Pelkkä skannaava digiperä maksaa $14.995, kuvan "ottaminen"
kestää yhdeksän minuuttia.
Dpreview.com,
Hasselblad
launches four new products. Kaksi uutta kameraa ja kaksi uutta digiperää.
22 megapikseliä, myyntiin vuoden kolmannella neljänneksellä. Ks.
myös Rob
Galbraith ja USA:n
Hasselblad.
Earthboundlight.com,
Photo
Tip Archives. Erityisesti Nikon-kameroiden omistajille.
Bytesector.com,
FujiFilm
Finepix F10 -arvio. Suomen keskihinta on 390 euroa (MBnetin Hintaseuranta).
Rob
Galbraith, Canon
EOS 5D to ship in October for US$3299.
Rob
Galbraith, Step-by-step
on a PR shoot for Intel.
Rob
Galbraith, PDN's
Top Knots wedding photo winners posted.
Dpnow.com,
Canon Pixma ink jet evolution
surprise.
|
| 24.08.2005 |
Top
Shot (Malminkartano, Hki), Pentax *ist DL Kit (28-80 mm) nyt varastossa, 797 euroa.
Mikropc.net,
Creativelta
monipuolinen Zen Vision -mediasoitin. 3.7 tuuman näyttö, 30 GB,
640x480, fm-radio, mp3, cf-kortit suoraan tuettuna, erillisen adapterin avulla
muut muistikortit. Myyntiin elokuun lopussa, hinta on 529 euroa. Ks. creative.com.
Tuomo
Väinämö eli ttv, Nallikari
Sun Setting.
Plan1
(Tampere, Suomen Magix -edustus), MAGIX
Photostory on CD & DVD 4 (pc). Ks. suomenkielinen 8-sivuinen pdf,
englanninkielinen 11-sivuinen pdf.
Uusi versio, hintaluokka lienee vähän yli 30 euroa.
IR,
Panasonic
Lumix DMC-LZ1 -arvio.
Riccardo
Polini, Tamron
SP 90/2.8 Macro -arvio. Suomen hinta on n. 500 euroa.
Photographyblog.com,
Epsonilta
kuusi uutta printteriä. Kaikissa DuraBrite-musteet.
Photographyblog.com,
Hasselblad
H2 and H2D Announced.
Dpreview.com,
Pentax
OptioS60. Kuusi megapikseliä, kolminkertainen zoom, 35 mm - 106 mm, 2.5
tuuman lcd-näyttö. Lokakuussa myyntiin, hinta vähän alle $300.
Engadget.com,
The
Screw Camera. Vakoilukamera, £93.99, $168. Suora
linkki.
IR,
Adobe
CS2 -- Running the Suite.
Pentax,
PENTAX-DA
12mm-24mm F4 ED AL [IF].
Pentax,
PENTAX
AF540FGZ. Salamalla ohjeluku 54.
Dpreview.com,
HP
Photosmart E317. Viisi megapikseliä, ei zoomia, 1.5 tuuman lcd-näyttö,
ei video-outia, syyskuun alussa myyntiin, $157.
|
| 23.08.2005 |
Pieni
vinkki, Pikselin numero 6-7/2005 kannattaa hankkia pelkästään yhden
artikkelin takia. Jos omistaa järjestelmädigin, niin väistämättä
ennemmin tai myöhemmin pölyä tulee kennolle (koskee myös osittain
Olympusta...).
- Petteri Sulonen: Pölyt pois, käytännönläheisiä
ohjeita kennon puhdistamiseen, s. 74 - 77
Suomen
Canon, lehdistötiedotteita
(Kuluttajatuotetiedotteet), 15 kpl. Kaikki julkistukset ovat suomenkielellä.
Canonin sivuilla oli hetken aikaa tiedotteita koskeva väärä päivämäärä,
joka korjattiin myöhemmin. Suomen Canonin lehdistötiedotteet julkistettiin
samaan aikaan kuin muuallakin maailmassa.
Kodintekniikka-alan
tiedotusfoorumi, kotek.fi, tilastoja
01-06/2005.
- digikamerat 42.7 milj. euroa +10%, 150.152 kpl +39%, 284 e -21%
- videokamerat 9.3 milj. euroa -17%, 16.883 kpl +8%, 553 e -23%
- tulostimet 5.8 milj. euroa -13%, 42.910 kpl -2%, 136 e -11%
Digitoday.fi,
SanDiskin
pikkumuisteille hyväksyntä. Matkapuhelimiin tarkoitettu SanDiskin
microSD on hyväksytty virallisesti standardiin. Sovittimen avulla kortteja
voi käyttää tavallisissa sd-korttipaikoissa.
Tietokone.fi,
HP
uusii tulostimiensa perustekniikan.
Uutislehti
100 julkaisee syyskuun loppuun asti joka ilmestymispäivä yhden lukijan
ottaman kännykkäkuvan, kuvaan voi liittää max. 500 merkin
tarinan + oman nimensä. Kuvasta maksetaan 100 euroa. MMS-viesti lähetetään
numeroon 17181, viestin alkuun tai aihe-/otsikkkokenttään kirjoitetaan
SATAKUVA. Multimediaviestin lähetys maksaa 0.60 euroa. Kuvagalleriasta
voi katsoa lähetettyjä kuvia.
Muistutus:
valokuvanäyttely AITA05, jo yhdeksäs vuosi. 22.8. - 28.8.2005 Helsingin
Rautatieasema, Läntinen halli. Esillä Kameraseuran, AFK:n, APC-kameran
sekä Keravan Kameraseuran jäsenten valokuvia. Taiteiden yönä
torstaina 25.8. (P)AITA05-valokuvatapahtuma, joka alkaa klo 18.00.
Dpreview.com,
Canon
EOS 5D. Täyden ruudun 12.8 megapikselin järjestelmädigi, Canonin
EOS-1D -sarjan ja Canon 20D:n välissä. Kolme kuvaa sekunnissa, 2.5 tuuman
lcd-näyttö, ei sisäistä salamaa, ei sään/vedenkestävyyttä,
vähän Canon 20D:tä isompi, $3.299. Lokakuussa myyntiin. Suomen
Canon.
Dpreview.com,
Canon
EOS-1D Mark II N. Melkein puolitoista vuotta myynnissä olleelle Mark
II:lle muutama kosmeettinen parannus. 2.5 tuuman lcd-näyttö, mahdollisuus
kirjoittaa samanaikaisesti sd/cd-korteille jgp/raw-tiedostomuotoa. $3.999. Syyskuun
puolivälissä myyntiin. Ks. myös digitalkamerainfo.com.
Suomen
Canon.
Dpreview.com,
Canon
EF 24 - 105 mm F4.0L and 70 - 300 mm. Molemmissa objektiiveissa kuvanvakaaja.
$1.249 ja $649. Suomen Canon 1
ja 2.
Dpreview.com,
Canon
Speedlite 430EX flash. Suunnattu Canon 5D:n (täyden ruudun kenno) ostajille,
tunnistaa kuitenkin kameran ja mukauttaa toimintaansa. Tehoa tullut lisää
(420-malliin verrattuna), 40% nopeammin valmis seuraavaan välähdykseen,
E-TTL II. $299.99, syyskuun puolivälissä myyntiin. Suomen
Canon.
Dpreview.com,
Canon
PowerShot S80. Kahdeksan megapikseliä, S70-mallia pienempi, 3.6-kertainen
zoom, 28 mm - 100 mm, 2.5 tuuman lcd-näyttö, ei enää raw-tallennusta,
$549. Suomen
Canon.
Dpreview.com,
Canon
PowerShot SD450 & SD550. Euroopassa Ixus 55 ja Ixus 750). Viisi ja seitsemän
megapikseliä, 2.5 tuuman lcd-näyttö. $399 ja $499. Suomen
Canon.
Dpreview.com,
Canon
PowerShot SD30 / IXUS i Zoom. Viiden megapikselin tyylikäs pikkudigi.
2.4-kertainen zoom, 38 mm - 90 mm, 1.8 tuuman lcd-näyttö, neljä
väriä, $399. Suomen
Canon.
Dpreview.com,
Canon
PowerShot A610 & A620. Canon A95:n korvaajat, viisi ja seitsemän
megapikseliä. Nelinkertainen zoom, kääntyvä kahden tuuman
lcd-näyttö. $299 ja $399. Canonin mukaan G-sarjan suorituskykyä
A-sarjan hintaan. Suomen
Canon.
Dpreview.com,
Canon
PowerShot A410. Kolme megapikseliä, 3.1-kertainen zoom (41 mm - 131 mm),
Digic II, 1.5 tuuman lcd-näyttö, sd-kortit, AA-akut. Hinta $150. Suomen
Canon. Syys-lokakuussa myyntiin, 170 euroa.
IR,
Canon
DSLR lineup: A comparison.
Luminous
Landscape, Canon
EOS 5D, Finally, Affordable (Sort of) Full Frame Arrives.
Rob
Galbraith, Canon
adds five new photo printers to PIXMA line.
Photographyblog.com,
Canon
Launches 13 Designer PIXMA Photo-lab Printers. Suomen
Canon.
Digital
Outback Photo, Konica
Minolta Maxxum 7D Experience Report.
Rob
Galbraith, Nikon
Capture 4.3.1 released. (Vaatii 4.2:n).
|
| 22.08.2005 |
| Viikon
34 kuva: Pyöräilijät.
Luova.fi,
tarvikkeet. Tasovalot
(60 cm x 60 cm 89 euroa ... 70 cm x 140 cm 188 euroa). Sateenvarjot halk. 90 cm
(hopea/musta tai valkea/musta) 28 euroa.
Kuusamo
Nature Photo 2005, 10-vuotisjuhlafestivaali 9.-18.9.2005. Luontokuvauskilpailun
viimeinen osallistumispäivä oli 4.8.2005.
Suomen
Löytötavarapalvelun huutokaupassa
on muutama pikkudigikin (Olympus D-580, Fuji A303, Nikon 995, Fuji A303). Käpylän
työväentalo, Vipusentie 19, 00160 Hki. Tiistaina 23.8.2005, klo 19.00.
Ensimmäiset
Konica Minolta Dynax 5D -järjestelmädigit ovat tulleet Suomeen. Esim.
Itäkeskuksen
Helios (sivuja ei päivitetty) myy Minolta 5D + 18-70 -kittiä hintaan
899 euroa. Top Shotin (Malminkartano, Hki) hinta paketille oli pari euroa vähemmän.
Tapahtumakuvaus.fi,
tilauksesta kaikenlaista kuvausta. Ks. kuvat
Finlandia-talon Vuoden Luontokuva 2005 -tapahtumasta.
LetsGoDigital,
Pentax
*ist DS2 D-SLR. Uusi järjestelmädigi, edelleen kuusi megapikseliä,
ilman akkua + muistikorttia painoa on 505 g, 2.5 tuuman lcd-näyttö,
sd-kortit. Dpreview.com,
myyntiin vain Euroopan ulkopuolelle. IR,
syyskuussa myyntiin, $800.
LetsGoDigital,
Pentax
*ist DL -arvio. Halvempi vaihtoehto *ist DS -mallille, LetsGoDigitalin mukaan
maasta riippuen tällä hetkellä halvin järjestelmädigi
(kuranteista malleista Nikon D50 taitaa kuitenkin olla halvin).
Steve
Sanders, Fujifilm
Finepix Z1 -arvio. Suomen keskihinta on 391 euroa (MBnetin Hintaseuranta).
Steve
Sanders, Fujifilm
FinePix F10 -arvio. Suomen keskihinta on 391 euroa (MBnetin Hintaseuranta).
Mike
Chaney, Qimage Lite.
Helpompi käyttöliittymä, Qimage on tehty tulostamiseen, mutta sitä
voi käyttää moneen muuhunkin. Qimage-ohjelmassa on ollut jo pitkään
tuki icc-profiileille. Lite-versio maksaa $34.95, Qimage Pro $49.95. Ks. versioiden
erot.
Astrosurf.org,
comparative
test Canon 10D / Nikon D70 in the field of deep-sky astronomy.
Dpnow.com,
englantilainen mustesuihkupaperien valmistaja tarjoaa mustesuihkun omistajille
ilmaisia icc-profiileja (myymilleen papereilleen). Edellyttää printatun
kuvan lähettämistä.
Puolalaisilta
sivuilta löytyi luotettavan tuntuista tietoa Canon EOS-1D Mark II N -mallista.
Eipä ollut muita muutoksia kuin 2.5 tuuman lcd-näyttö. Pianhan
saamme selville, pitivätkö tiedot paikkaansa.
|
| 21.08.2005 |
Huomenna
lienee Canonilta tulossa melkoinen joukko julkistuksia...
Ylioppilaskamerat,
Fotomaraton 2005, 25.8.2005.
Kaksitoista aihetta, kuusi tuntia, filmille ja digille on omat sarjansa, kamerakännyköitä
ei hyväksytä. Osallistumismaksu on 10 euroa. Palkituista kuvista kootaan
näyttely Lasipalatsiin syys-lokakuussa.
www.enroos.com,
Ilotulituksen
SM 2005.
muuriaisniemi.1g.fi,
ilotulitus05.
maxikana.info/taydellinenilotulitus/
mkorkia.1g.fi,
2005-08-19
Ilotulitus SM 2005.
Kai
Vorma, Ilotulituksen
SM-kisat 2005.
Ari
Kankainen, Softbox
salamaan.
Articles
by Doug Kerr, paljon mielenkiintoista. Uusin Replacing
the Focusing Screen on the Canon EOS 20D Digital SLR Camera (pdf, 9.8.2005).
Mafrotto,
how to use Manfrotto
products to get great photos. Kolmijalan käyttäminen, studiokuvaus,
makrokuvaus, panoraamakuvaus jne. Jokin Manfroton tuote on mukana kussakin aiheessa.
Tom's
Hardware Guide, Professional
LCD Displays, Calibrators... (NEC, LaCie).
Tom's
Hardware Guide, Are
17" LCDs Dead? Kuusi 17 tuuman paneelinäyttöä.
Anandtech.com,
HP
L2335, 23 tuuman paneelinäyttö. Suomen keskihinta on 1.501 euroa
(MBnetin Hintaseuranta).
Anandtech.com,
An
In-Depth Look at 4 Ultra-compact Digicams. Canon SD400 (Euroopassa Canon Digital
Ixus 50), Nikon Coolpix S1, Olympus IR-300, Sony DSC-T33.
Canada.com,
Kodak
extends lead over Japanese rivals in U.S. digital-camera market. Kodak toimitti
vuoden toisella neljänneksellä USA:n markkinoille 1.25 miljoonaa pikkudigiä,
23.8% (edellisen vuoden osuus oli 18.3%). Canonin luvut olivat 1.15 miljoonaa
pikkudigiä ja 21.9% (15.2%). Sony: 980.000 kpl ja 18.6%. Kyse on siis kappaleista,
ei dollareista.
|
| 20.08.2005 |
| Elokuvia
ja Valokuvia -blogissa ensimmäinen näkemäni ilotulituskuva eilisillalta,
ks. Taivas
lyö tulta.
Digitoday.fi,
Samsung
lisää rutkasti mp3-soitinten varustustaan.
Digivideo.fi,
Vuoden
videokamera Euroopassa on Panasonic GS250.
Tsl.fi
(Työväen Sivistysliitto), ATK-kurssit
syksyllä 2005. Helsinki,
esim. digitaalisen kuvauksen perusteet, 18 h, 50 euroa.
Turun
taiteiden yössä esiteltiin valokuvaterapian voimaa, klo 19 Kulttuuri
keskus. Ks. Taiteiden
yö soi, tanssi, taiteili ja jyskyi.
Australian
Canon, Canon
EF 24-105mm f/4L USM (jaha, Aussi-Canon lienee laittanut tiedot esille liian
aikaisin, Page Not Found). Kuvanvakain, lähin tarkennusetäisyys 45 cm,
670 g, 77 mm kierteet. 83.5 mm x 107 mm. USA:n hinta ehkäpä n. $1.300.
IR,
Fujifilm
FinePix Z1 -arvio.
Megapixel.net,
Fujifilm
FinePix Z1 -arvio. Pikkupokkari, viisi megapikseliä, kolminkertainen
zoom. Käytettävyys 8.4 Kuvanlaatu 6.8. Suomen keskihinta on 391 euroa
(MBnetin Hintaseuranta).
Dpreview.com,
Konica
Minolta DiMAGE Z6. Kuusi megapikseliä, 12-kertainen zoom, kuvanvakaaja,
kahden tuuman lcd-näyttö. Myyntiin syyskuun puolivälissä,
hinta on $399.
Dpreview.com,
Konica
Minolta AF 35 mm F1.4G (D) lens. Myyntiin vasta ensi keväänä.
Luminous
Landscape, Sony
HDR-HC1 -arvio. HD-digivideo alle $2.000.
|
| 19.08.2005 |
Ilotulituksen
SM 2005 järjestetään elokuun 19.8. klo 22.30 alkaen. Parhaat
katselupaikat ovat totuttuun tapaan Kaivopuiston ranta, Katajanokan ranta ja Hernesaaren
rannan itäosa. Kilpailu kestää lähes tunnin, mukana on viisi
alan yritystä. Viaporin Pommituksen 150-vuotismuistovuoden kunniaksi Nelonen
tuo kilpailuun yhdessä Ison-Britannian suurlähetyksen kanssa englantilaisen
yrityksen mukaan viidenneksi kilpailijaksi.
- käytä jalustaa, kaukolaukaisinta/lankalaukaisinta/itselaukaisinta,
suljinajat 2 s - 15 s (aukon mukaan), aukko mieluummin pieni kuin iso (jollei
muu auta, niin ND-suodin käyttöön), manuaalitarkennus äärettömyyteen,
säädöt jo etukäteen, rakettien lisäksi kuvaan rakennuksia,
ihmisiä jne. Ruuhkassa ei jalustan käyttö onnistu. Vain pieni osa
kuvista onnistuu, kannattaa vaihdella asetuksia ja ottaa mahdollisimman monta
kuvaa.
- Sfnet.harrastus
FAQ
- Photobird.com, Top
5 Tips for Shooting Fireworks
- IR
July 4th tips
- Kunzin
ohjeet kuvaamiseen videokameralla
- Dan's
Guide
- Kodakin
ohjeet
- NYIP
- Smithsonian
- BetterPhoto
- Garry Black
- BWCC
- Nikon
Coolpix 995
- Digicamhelp.com
- Photographing
Fireworks (Photographyblog.com)
- Rob
Galbraith1, 2
- Photographing
Fireworks (Calphoto.com)
- Devianart.com
- Googlesta löytyy lisää "photographing
fireworks", 3.430 osumaa
- About
(popup-varoitus)
- Ilotulituskuvia
(Elokuvia ja Valokuvia -blogi)
- Ilotulituskuva
(Matti Rosenberg)
- Ilotulituskuvia
(Jyrki Salonen)
- Ilotulituskuvia
(Jussi)
- Ilotulituskuva1,
2
(Antti Peltokangas)
- Ilotulituskuvia
- Ilotulituskuvia
(enroos.com)
- Ilotulituskuvia
- Ilotulituskuva
(muutaman vuoden takaa, Pekka Saarinen, Canon D30)
Kamera-lehti,
numero 8/2005. Alla otos lehdestä.
- Välähdyksiä, Valokuvat vaikuttavat mielialaan. HP:n
rahoittaman tutkimuksen mukaan onnellisilla ihmisillä on enemmän kuvia
esillä kuin vähemmän onnellisilla. "Valokuvilla on valtava
alitajuinen merkitys meihin. Kotona esillä pidetyt kuvat perheestä,
ystävistä ja hyvistä hetkistä toimivat eräänlaisena
fototerapiana - ne nostavat tunnelmaa ja lisäävät turvallisuuden
tunnetta" (psykologian tohtori Sue Keane). Ks. HP, Power
of the Photo Revealed.
- Välähdyksiä, Kuvat mustissa. Black Box -nimiset valokuvasalkut,
Ulla Jokisalo, Ismo Kajander, Timo Kelaranta, Hans Von Schantz ja Tuomo-Juhani
Vuorenmaa, kultakin 10 - 12 kpl 30 cm x 40 cm mustevedoksia. Kutakin salkkua on
valmistettu 20 kpl. Hinta on 750 euroa. Myynti Laterna
Magica ja Musta Taide kustantamo.
- Välähdyksiä, Tietoa valokuvasta. Suomen Akatemia ja
Taiteen keskustoimikunta rahoittavat kolme uutta valokuvatutkimusta. Kyse lienee
Kulttuurin tutkimuksen verkostosta, Tampereen
yliopisto 9.-10.12.2005 ja tarkemmin 34.
Valokuvataiteen ja teorian kontekstit.
- Fotofinlandia
2006, kutsu suomalaisen valokuvan laatukilpailuun.
- Esko Männikön Omaperäinen kuvamaailma
oululainen kuvaaja on saavuttanut kansainvälistä menestystä, seitsemän
sivua.
- Vuoden 2005 Matkakuva. Kilpailun tuloksia kahdeksan sivua .
- Passikuvan uudet vaatimukset, kolme
sivua. Uudet määräykset astuvat voimaan ensi vuoden puolella, passia
haettaessa pitää olla silloin kaksi uuden standardin mukaista valokuvaa.
Passikuva talletetaan sähköisessä muodossa poliisin kuvatietokantaan.
Silmälaseja saa pitää, mutta silmien pitää näkyä.
Valon on tultava molemmin puolin kuvattavaa isolta pinnalta. Kuvan laatua testataan
tietokoneohjelmalla. Taustavalon on oltava tasaista, pinnan kirkkaus saa muuttua
vain yhteen suuntaan. Taustassa ei saa olla kuvioita, esim. fondin ryppyjä.
Kasvojen ja vasemman ja oikean puolen valkotasapainossa ei saa olla eroja, kasvoilla
ei saa näkyä myöskään puhkipalamista. Kuvan sävyalasta
täytyy olla täytetty vähintään puolet. Digikameran on
oltava vähintään neljän megapikselin malli, silmäterän
on erotuttava lopullisesta kuvasta. Poliisi.fi/passi.
- Reino Turusen perinteinen ruskavalokuvauskurssi 29.9.-2.10.2005, 120 euroa.
Ilmoittautumiset Lieksan
kristillinen opisto (sivuilta en löytänyt tietoa tästä
kurssista).
- Luontokuva-Akatemia järjestää viikonloppukursseja, ks. tarkemmin.
- 28 sivua EISA:a...
- Timo Ripatti: Bokeh, kolme sivua tiukkaa asiaa.
- Jukka Lehtonen, Syväterävyys, täsmällisesti ottaen
suhteellinen asia. Vaikea asia, käyty perusteellisesti ja havainnollisesti
läpi, kolme sivua. Hyperfokaalinen etäisyys, laajakulmakuvaus, himmentäminen,
polttovälikerroin, diffraktio.
- Photoshop Elements 3, kolme sivua.
- Filmi, piilevä pikseli jätti. Esimerkkikamerana
Olympus OM-1.
- Valitse oikea objektiivi, testejä maailmalta, kolme
sivua, esimerkkejä hyvistä objektiiveista.
- Valokuvanäyttely AITA05, jo yhdeksäs vuosi. 22.8. - 28.8.2005 Helsingin
Rautatieasema, Läntinen halli. Esillä Kameraseuran, AFK:n, APC-kameran
sekä Keravan Kameraseuran jäsenten valokuvia. Taiteiden yönä
(P)AITA05-valokuvatapahtuma, joka alkaa klo 18.00.
- Art Fair Suomi, lokakuussa Kaapelitehtaalla, valokuvataiteen myyntinäyttely
hanki05 ja MUUcafé järjestetään tänä vuonna yhdessä.
Puristamossa on esillä valokuvataidetta liki sadalta tekijältä.
- Seuraava numero 9/05 ilmestyy 20.09.2005. Aiheina mm. Mikä zoom?
Kakkulaextra. Laajis idästä! Superzoomien uusi ulottovuus. Mistä
valokuvaajalle töitä? Mestarivalo. Syksyn kasvit. Uusi suurkisa.
Professori
Merja Salon (Taideteollinen korkeakoulu) Muodin ikuistajat - muotivalokuvaus Suomessa
-kirja julkistetaan tänään klo 18 Muoti
05 -messuilla Helsingin Messukeskuksessa.
(email)
Interfoto.fi edustaa
myös Nikonin kameroita. Tuskin yritykselle aiheutuu mitään ongelmia,
jos paljastaa, että pian julkistettavalle Nikon D200 -digille on jo varattu
sivu
(jolla ei ole mitään tietoa Nikon D200 -digistä). (26.08.2005 klo
18:39 jaha, nyt on sitten poistettu...).
- netissä on mainittu D200:sta seuraavaa: 1.5 -rajauskertoimen kenno, 12.8
megapikseliä, 2.5 tuuman lcd-näyttö, painoa 810 g, muuten ominaisuudet
kuin riisuttu versio Nikon D2x -mallista tai sitten pohjana on ollut Nikon D70
(ei langatonta tukea, ei vesitiiviyttä jne.)
- infodigitalcamera.com
- alpsep.free.fr
Pekka
Pura, Kukat
2005. Lapintiiran
pesintäpuuhia (mukana kuvatekstit).
DCRP,
Panasonic
Lumix DMC-FZ30 arvio. Top Shotin (Malminkartano, Hki) sivuilla on hinnaksi
mainittu 697 euroa (uutuus ja tulossa...).
Ephotozine.com,
Tamron
17-35mm f/2.8-4 SP AF Di -arvio. Suomen hinta on alle ja päälle
500 euroa.
Pcmag.com,
Samsung
Digimax V700 -arvio.
LetsGoDigital,
Olympus
underwater cases.
Tom's
Hardware Guide, Accelerated
Compact Flash: The Addonics SATA CF Adapter. Ei kaikkein helppokäyttöisin.
|
| 18.08.2005 |
Vantaan
aikuisopiston kurssitarjontaa.
Kursseille ilmoittautuminen on jo alkanut, ks. tarkemmin ilmoittautumisesta.
Ensimmäistä kertaa ilmoittautuminen hoituu nyt nettilomakkeella. Vantaan
kurssit ovat mielenkiintoisempia kuin Helsingin ja Espoon vastaavat, näyttävät
olevan perusteellisempiakin. Kurssien vetäjissä on tuttuja nimiä:
Eero J. Laamanen, Jouko Leskelä, Sakari Mäkelä, Timo Suvanto, Jorma
Peiponen, Olli Rinne jne.
- Taito- ja taideaineet, Kuvataiteet, Valokuvaus
- Yleisluennot valokuvauksesta, 3 x 3 h maksuton
- Kuvausmatka, Utö, 6 t / 70 euroa, lauantai-sunnuntai 24.-25.9
- Valokuvauksen ja luontokuvauksen peruskurssi, 34 t / 37 euroa, 13.9.–22.11.
- Luontokuvauksen jatkokurssi, 86 t / 94 euroa, 13.9.–22.11. ja 10.1.–13.5.
- Studiokuvaus-ja pimiökurssi, 45 t / 67 euroa, 18.11.–10.12.
- Digikuvauksen peruskurssi A, 24 t / 41 euroa, 15.9.–20.10.
- Digikuvauksen peruskurssi B, 24 t / 41 euroa, 15.9.–20.10.
- Digikuvauksen peruskurssi C, 24 t / 41 euroa, 27.10.–8.12
- Henkilökuvaus digikameralla, 24 t / 41 euroa, 12.9.–17.10.
- Käytännön digikuvausta A, 18 t / 30 euroa, 23.9.–1.10.
- Käytännön digikuvausta B, 18 t / 30 euroa, 9.12.–17.12.
- Photoshop kuvataiteen luonnosteluvälineenä, 28 t / 45 euroa, 27.10.–15.12.
- Mustavalkotulostus digitaalisesti, 24 t / 41 euroa, 24.10.–12.12.
- Mallikoulu, 24 t / 41 euroa, 14.9.–19.10.
- Studiokuvauksen perusteet, 24 t / 41 euroa, 12.10.–7.12.
- Valokuvista kirja, 24 t / 41 euroa, 13.9.–8.11.
- Kirjansidonta, 24 t / 41 euroa, 15.11.–13.12.
- Katuvalokuvauksen työpaja, 6 t / 41 euroa, 29.9.–6.10.
- PhotoShop, verkkokurssi, 32 t / 74 euroa, 22.9.05 – 9.2.06
- Henkilökuvaus, verkkokurssi, 32 t / 74 euroa, 20.9.–10.2.
Olli
Nuutinen, Press Photography, Savon Sanomat 2005, press.6mpix.com.
(via
Linko) Photoshopin
latausikkunan historia, Photoshop
Splash Screens.
FotoWare
on jatkanut FotoStation Easy/4.0/4.5-tuotteiden vaihtokampanjaa FotoStation Pro
tai Classic-tuotteeksi 30.9.2005 saakka. Vaihtotarjousetu on yli 50% vastaavan
uuden tuotteen hinnasta.
Ylioppilaskamerat
järjestää jälleen Taiteiden 25.8.2005 yönä Fotomaratonin.
Osallistua voi filmi- tai digikameralla, 12 kuvaa 12 eri aiheesta, kilpailuaika
on klo 16 - 22. Osallistumismaksu on 10 euroa (sis. filmin ja kuvien kehityksen).
Tarkempaa tietoa lähiaikoina. Fotomaraton.net
-sivuille tulee lähiaikoina tarkat ohjeet.
Sektori.com,
Nestelinssistä
apu kännykkäkameroiden zoomausongelmiin.
Shutterbug.com,
Nikon
D2x -arvio.
Photographic.com,
Nikon
D70s -arvio.
Photographic.com,
Konica
Minolta DiMAGE Scan Elite 5400 II -arvio.
Photographic.com,
Adobe
Photoshop CS2: Bigger And Better.
Ephotozine.com,
Film
camera sales soar at Argos. Dixonsin lopetettua filmikameroiden myynnin toisen
ison kauppaketjun filmikameroiden myynti kasvoi viidenneksen.
Digital
Outback Photo, Ben Willmore, Precise
Masking (Photoshop).
Digit.no,
Nikon
D50 -arvio.
Digitalkamera.de,
Canon
EOS 5D.
Digitalkamera.de,
FotoWare, FotoStation Pro "Clinical Edition", ks. käännös.
Uusi versio, joka on tarkoitettu terveydenhoitohenkilökunnan käyttöön.
Norjalainen FotoWare on myynyt FotoStation-lisenssejä yli 2.5 miljoonaa.
|
| 17.08.2005 |
| Marko
Björkroth, kuvia
Oulun asuntomessuilta 2005.
- Oulun asuntomessujen "viralliset" kuvat
Juhana
Hietaranta, Helsingin yleisurheilun MM-kisat 2005, 52
kuvaa.
Artur
Gajewski oli löytänyt netistä kätevän niksin salamavalon
hajottajaksi. Kuplamuovitötterö vain ulkoisen salaman ympärille,
niin valo jakautuu tasaisesti. Esimerkkikuviakin löytyy, ks. Kuplamuovihajoitin
- 13.8.2005, Artur Gajewski
- Valokuvauksen päiväkirja. (Foorumilla ideaa oli kehitelty vielä
lisää: alumiinifolio heijastamaan valoa eteenpäin).
Korkeasaari,
tänään 17.8.2005 vietetään ns. Korkeasaari-päivää,
jolloin on ilmainen sisäänpääsy, ks. tarkemmin.
Mikropc.net,
Microsoft
jatkaa Adoben haastamista. Aiemmin diginewseissä mainitun Acrylicin lisäksi
tekeillä on Expression Studio -grafiikkasovellus.
Digivideo.fi,
Sony
parantelee HDV-handycamiaan. Hinta-arvio on $3.000.
Digivideo.fi,
JVC:n
ProHD ensiesittelyssä Suomessa ja saman tien kauppoihin. Listahinta vähän
alle 7.000 euroa.
Keskisuomalainen,
MM-ralli, kamerakännykällä otetuille kuville oli myös
kilpailu. Ks. kuvat.
Pcmag.com,
Nikon
D2X -arvio.
Pcmag.com,
Nikon
D50 -arvio.
Pcmag.com,
Fujifilm
FinePix S3 Pro -arvio.
Dcviews.com,
Our
Olympus E-300 review and ESP exposure findings revisited. Viime kuussa ilmestynyt
firmware v. 1.3 korjaa ongelmat.
Luminous
Landscape, Photoshop-asiantuntija Christopher Smithin uuden kolumnin ensimmäisen
kirjoitus, Digital
Artifacts – The Colour Gremlins.
DCRP,
Kodak
EasyShare V550 -arvio.
IR,
2005
Digital Camera Satisfaction Study.
Digitalcamerainfo.com,
Profits
at HP Falls 88%.
|
| 16.08.2005 |
Plugi
Oy:n Kadonneen kuvan metsästäjät -kilpailun äänestys
on alkanut. Linkki äänestykseen löytyy Digicamera.netin etusivun
bannerista.
Canonilta
on tulossa lähiaikoina aiemmin kerrotun Canon EOS 5D:n ja
Canon EOS 1D Mark II N:n lisäksi myös salama Canon
Speedlite 430EX ja objektiivi Canon EF 24-105mm f/4L IS USM.
Euroopan Canonin CPS numeroa 14 oli jo valmiiksi kirjoitettu Canonin sivuille,
sivun osoite oli pääteltävissä. Ks. kuvaruutukaappaus
(ja viestiketju) Fred Mirandan foorumilta. Viralliset julkistamiset lienevät
noin viikon päästä.
Ukko
Heikkinen, Sydänstadin kuvia II, 15.8. - 9.9.2005, monokromaattiset
pigmenttivedokset, EP-Kamera, Uudenmaankatu 19 - 21, Helsinki. Ma 12 - 18, ti
- to 11 - 17. Väripigmenttivedokset Kahvila Pannuhuone, Uudenmaankatu 19
- 21, Helsinki, ma - pe 9 - 15. Kuvat on tulostettu Epson R2400:llä, erikoispapereille,
kestävyys parempi kuin perinteisillä paperikuvilla. Ks. kuvia:
Warthog.fi,
tiistaille
päivätyissä uutisissa kerrotaan mm. Aquapac-pussista (vedenpitävä
viiteen metriin).
Photo-lehtinen.com,
ns. hassu tapaus.
Viime sunnuntaina MM-kisojen järjestysmies oli kieltänyt naisten maratonin
kuvaamisen lähellä Hietalahden toria. Syynä kuulemma ammattilaiskameran
käyttö ilman kuvauslupaa tai pressipassia (!). Kyse oli siis yleisellä
paikalla tapahtuvasta kuvaamisesta (juoksemisen kuvaamista on vaikea lokeroida
edes taiteellisen esityksen taltioimiseksi...). Ks. album.photo-lehtinen
(muita kuvia).
Jarmo
Katila, TUSKA Open
Air Metal Festival 2005, paljon kuvia.
Lintukoto.net
-sivustolla on erittäin hauska palvelu, jossa voi sijoittaa banderollin valitsemaansa
kuvaan ja keksiä sopivan tekstin. Ks. Lintuko
/ Mielenosoitus.
Messukeskuksessa
on Journalismin
päivät 16.-17.2005, mukaan mahtuu 800 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.
Myös lehtikuvaus ja erityisesti kuvajournalismi ovat esillä. Journalistiliiton
jäsenille seminaari maksaa 200 euroa, muille 250 euroa. Summassa on mukana
iltaohjelma.
Suomen
Canonin elokuun verkkolehti You
Connect. Lyhyitä artikkeleita, esim.
- Uuteen ulottuvuuteen, kuvia otettu läpimitaltaan kolmimetrisestä
heliumpallosta (jossa pelkkä kamera), 70 metrin korkeuteen saakka
(J.P.
email) Expressen-lehden kuvagalleria
Helsingin MM-kisoista.
Photographyblog.com,
Nikon
D50 -arvio. 4.5*/5*.
Blog.nikonians.org,
Nikon-uutisia.
Nikonians.org,
Tips
& Tricks. Nikon-kameroiden omistajille (ja vähän soveltaen tietenkin
muillekin).
Photo-i-co.uk,
Top
Ten Tips for Colour Managing your Digital Photography.
Creativepro.com,
The
Other Side of Photoshop.
Ephotozine.com,
Sigma
18-200mm f/3.5-6.3 DC -arvio. Hinta on £270, 396 euroa.
LetsGoDigital,
Sanyo
Xacti E6. Uusi pikkudigi, kuusi megapikseliä, kolminkertainen zoom, 38
mm - 114 mm, sd-kortit, 3 tuuman (!) lcd-näyttö. Syyskuussa kauppoihin,
430 euroa. Ks. myös IR.
Photo.net,
Velbon Maxi
343E -kolmijalka. Hinta on alle $70. Ks. myös IR.
Digitalcamerainfo.com,
Casio
Exilim EX-Z57 -arvio. Suomen keskihinta on 321 euroa (MBnetin Hintaseuranta).
Dpnow.com,
HP Photosmart 8050 Photo
Printer.
IR,
HP
PhotoSmart E317, uusi malli, hinta lienee alhainen.
Digit.no,
digikameroiden
osuus myydyistä kameroista on 99%. Vuoden ensimmäisen puoliskon
aikana myydyistä 210.000 kamerasta oli filmikameroita vain 2.800 kpl. Norjassa
arvioidaan myytävän 30.000 järjestelmädigiä vuonna 2005.
Mac-käyttäjille,
BeLight
Software Releases Image Tricks for Free.
|
| 15.08.2005 |
Viikon
33 kuva: Mariborin kattojen
yllä.
Foorumin
puolelle lisättiin uusi alue, Optiikka, jonne siirrettiin muilta alueilta
objektiiveja, filttereitä, loittoputkia jne. käsittelevät aiheet.
Jatkossa merkistä riippumatta objektiivikeskustelut yms. sinne, kiitos.
Suomen
valokuvataiteen museo etsii johtajaa viisivuotiskaudeksi 1.4.2006-31.3.2011. Hakemuksia
palkkatoiveineen on aikaa lähettää Suomen valokuvataiteen museon
säätiölle 6.9.2005 klo 16 saakka. Ks. ilmoitus
työvoimapalvelujen tietojärjestelmissä tai museon kotisivulla www.fmp.fi.
Arcticparadise.fi,
haastattelussa valokuvaaja
Tommi Pitkänen.
Kansalais-
ja työväenopistojen valokuvaukseen liittyville kursseille kannattaa
ilmoittautua, hinta/laatu-suhde on kohdallaan. Helsingissä toimii työväenopiston
lisäksi mm. Kalliolan
kansalaisopisto (Kalliolan Settlementti, Sturenkatu 11). Tietotekniikan alta
löytyvät nämä kurssit:
- Opi digikuvauksen salat!, (16 t) 7. - 9.10., ilmoittautuminen viim. 27.9.
- Syyskuvia luonnosta tietokoneelle, (16 t) 28. - 30.10., ilmoittautuminen viim.
18.10.
Digi-kuva.fi
(tanskasta suomeksi käännetty lehti), Nkon
D70s -arvio (pdf).
Digi-kuva.fi,
Adobe
Photoshop CS2 -arvio (pdf).
Digi-kuva.fi,
Canon
Pixma MP130 -arvio (pdf).
Fotoyks-liikkeistä:
ma 15.8.2005 Fredrikinkatu 51 -myymälässä on Canon-asiantuntija
paikalla klo 12 - 18. Ti 16.8. Mannerheimintie 12 -myymälässä on
Canon-asiantuntija paikalla klo 12 - 19. Liikkeissä on myös joitain
Canon-tarjouksia.
EISA
Awards 2005/2006. Photo Panel -kohta:
- CAMERA Canon EOS 350D
- PROFESSIONAL CAMERA Nikon D2x
- COMPACT CAMERA Olympus Camedia C-7070
- ZOOM CAMERA Panasonic Lumix DMC-FZ5
- POCKET CAMERA Fujifilm Finepix F10
- ANALOGUE CAMERA Nikon F6
- LENS Sigma 3.5-6.3/18-200 mm DC
- PRINTER Epson Stylus Photo R2400
- MINI PRINTER Sony DPP-FP50
- SCANNER Konica Minolta Dimage Scan Elite 5400 II
- IMAGE TANK Epson P2000 Multimedia Storage Viewer
- MEMORY CARD SanDisk Extreme III
Digital
Outback Photo, Digital
IR Cameras. Infrapunakuvausta.
|
| 14.08.2005 |
| Turun
Sanomat, Kodak
harppoo päättäväisesti kohti kirkasta digitaalista tulevaisuutta.
Eastman Kodakin uusi pääjohtaja vieraili Naantalissa. Kodak panostaa
kehittyneempiin digikameroihin ja kuvakioskeihin. Lokakuussa tulee WiFi-kamera
-uutuus (langaton kuvansiirto).
Anssi
Krooks, MM-kisat
Helsingissä kaupunkilaisen silmin.
Tuntematon
taivas - Kiinalaisia nykyvalokuvia (14.8. aamulla sivut eivät vastaa...)
Taidemuseo Tennispalatsissa on kiinnostava ja monimuotoinen kiinalaista nykyvalokuvausta
esittelevä näyttely elokuun 28. päivään asti. Työt
täyttävät museon kaksi kerrosta.
Taidevalokuvaus nousi Kiinassa varsinaisesti itsenäiseksi taidemuodoksi
vasta 1990-luvun alussa, ja kaikki näyttelyn kuvat onkin otettu viimeisten
viidentoista vuoden aikana.
Pääosa kuvista käsittelee nykyhetken Kiinaa teemoinaan yksilön
identiteetti, perhe ja yhteiskunnalliset muutokset. Toisaalta useissa kuvissa
näkyy vahva yhteys traditioon.
Näyttelyn on koonnut prahalainen Galerie Rudolfinum.
Runsaasti kuvitettu 188-sivuinen näyttelykirja, jonka artikkeleista vastaavat
Petr Nedoma ja Chang Tsong-zung, maksaa 45 euroa.
Taidemuseo
Tennispalatsi
Salomonkatu 15 (linja-autoaseman vieressä), Helsinki
ti-su klo 11-20.30
DCRP,
HP
Photosmart 385 -printterin arvio. Ns. kymppikuvaprintteri (vaikka voikin tulostaa
leveyssuunnassa kaksinkertaisesti). Kortinnlukija, suoraan kamerasta printtaus,
2.5 tuuman lcd-näyttö. Yhden kuvan tulostus vei aikaa pari minuuttia,
Kodakin puolet halvemmalla paperilla jälki oli parempaa. Kaikkein halvimmallaan
yhden kymppikuvan hinnaksi tulee $0.24.
Digital
Outback Photo, Improved
Dust Removal with Photoshop CS2 "Spot Healing Brush". Pieni vinkki.
|
| 13.08.2005 |
| Aukea.net,
Jukka Palovaara, QStock-05
(kuvia Oulun historian suurimmista rock-festarista).
Muutama
kisakuva ti 8.8.2005, Kaj Bredenberg, Canon IS S2.
Thom
Hogan, AF-S Zoom-Nikkor
ED 18-55mm f/3.5-5.6G DX -arvio. Nikonin kittiobjektiivilla on USA:ssa hintaa
$150.
Thom
Hogan, AF-S Zoom-Nikkor
ED 55-200mm f/4-5.6G DX -arvio. USA:n hinta on $279.
Megapixel.net,
Casio
Exilim EX-P505 -arvio. Käytettävyys 7.4. Kuvanlaatu 8.4. Suomen
keskihinta on 459 euroa (MBnetin Hintaseuranta).
DCRP,
HP
Photosmart R817 -arvio. Suomen keskihinta on 324 euroa (MBnetin Hintaseuranta).
Rob
Galbraith, PTLens
v6.2.1 released. Jälleen pieni parannus, linssivääristymien
korjaamiseen, värivirheet jne. PTLens.
LetsGoDigital,
Camera
phones won't replace digital cameras. CEA:n tutkimuksen mukaan 91% digikameran
omistajista pitää kameraa pääasiallisena kuvanottovälineenä.
|
| 12.08.2005 |
| Plugi.fi:n
kuvauskilpailu päättyy tänään (paras
kuva kesäisestä Suomesta). Muutaman päivän päästä
kolmekymmentä kilpailukuvaa laitetaan esille, jolloin ne ovat vapaasti arvosteltavina
ja äänestettävinä. Esikarsinnan tekee kolmihenkinen raati
(luontokuvaaja Lassi Kujala, mainosvalokuvaaja Oskari Hellman sekä Plugin
puolesta valokuvaaja Mikko Mäntyniemi).
Remontin
vuoksi kiinni ollut Laterna Magica Helsingin Kruununhaassa on
avannut jälleen ovensa. Meneillään oleva valokuvanäyttely
on intialaistuneen Tim Caloniuksen Snapshots from Singhai - a not so indian
experience / Ei ihan intialaisia valokuvia.
Laterna Magica
Rauhankatu 7
00170 Helsinki
ma-pei 10-18, la 10-15
ITviikko,
Sanyo
Canonin kannoilla digikameroissa.
Wanhat
Camerat 2005, lauantaina 17.9.2005 Mäntsälän Seurojentalolla,
klo 10.00 - 15.00, vapaa pääsy. Suomen suurin fototavaroiden kirpputori
(sitä perinteistä puolta).
- järjestäjänä Suomen Valokuvahistoriallinen Yhdistys, svhy.org
(Foorumi,
jiiällä) Saksalainen ColorFoto
mittaa kaikenlaista, tässä yhteenvetoa valotusvarasta (objektkontrast)
100ASA / 400ASA.
Canon 300D 8,5 / 8,0 aukkoa
- Canon 20D ja 350D 8,5 / 8,5 aukkoa
- Canon EOS 1D mk II 9,5 / 9,5 aukkoa
- Canon EOS 1Ds mk II 8,5 / 8,0 aukkoa
- Fuji S3 10,0 / 9,5 aukkoa
- K-M 7D 9,0 / 8,0 aukkoa
- Nikon D50 9,5 / 8,5 aukkoa (200ASA/400ASA)
- Nikon D70 8,5 / 8,5 aukkoa (-"-)
- Nikon D70s 8,5 / 8,0 (-"-)
- Nikon D2x 9,5 / 8,5 aukkoa
- Olympus E-300 7,5 / 7,0 aukkoa
- Pentax *istDs 9,0/8,5 aukkoa
- Sigma SD-10 9,5 / 10,0 aukkoa
Vertailun vuoksi joidenkin pokkareiden arvoja
- Canon Ixus 40 8,0 / 6,5 aukkoa
- Canon S70 8,5 / 6,5 aukkoa
- Canon Pro1 9,0 / 6,5 aukkoa
- Fuji F810 8,5 / 8,0 aukkoa
- K-M Z5 6,5 / 5,5 aukkoa
- Nikon 5900 8,0 / 7,0 aukkoa
- Nikon 8400 9,0 / 6,5
- Panasonic DMC-LZ2 7,0 / 5,0 aukkoa
- Sony DSC-W5 8,5 / 8,0 aukkoa
Lisää arvoja:
Canon 300D (3/2005) (100/400 ASA)
- erottelukyky 868 / 865 linjaparia/kuvan korkeus
- kohina 67,7 / 38,3 S/N
Canon 350D (5/2005) (100/400 ASA)
- erottelukyky 1031 / 1029 linjaparia/kuvan korkeus
- kohina 66,3 / 37,9 S/N
Canon 20D (5/2005) (100/400 ASA)
- erottelukyky 1010 / 1017 linjaparia/kuvan korkeus
- kohina 73,7 / 42,0 S/N
Fuji S3 (3/2005) (100/400 ASA)
- erottelukyky 1074 / 1021 linjaparia/kuvan korkeus
- kohina 75,7 / 58,0 S/N
Nikon D50 (8/2005) (200/400 ASA)
- erottelukyky 983 / 975 linjaparia/kuvan korkeus
- kohina 74,8 / 44,7 S/N
Nikon D70S (7/2005) (200/400 ASA)
- erottelukyky 1072 / 985 linjaparia/kuvan korkeus
- kohina 71,5 / 47,7 S/N
Nikon D70 (3/2005) (200/400 ASA)
- erottelukyky 1118 / 1090 linjaparia/kuvan korkeus
- kohina 64,1 / 41,1 S/N
Nikon D2x (5/2005) (100/400 ASA)
- erottelukyky 1315 / 1307 linjaparia/kuvan korkeus
- kohina 62,0 / 50,5 S/N
Atte
Hujanen, Ankkarock
2005 (Korso).
Dpreview.com,
Canon Digital
Ixus 50 -arvio. Recommended. Suomen keskihin
| |