Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 

Tammikuu 2003

Matti Harju matti.harju@digicamera.net

 31.01.2003  

DCRP, Minolta Dimage Xi -arvio. Kolmen megapikselin kenno, 16 MB SD-kortti, f2.8, 3-kertainen optinen zoom, 37 mm - 111 mm, 1.5 tuuman lcd-näyttö. Käynnistys 1.5 sekunnissa (nopea), hyvässä valossa autofokus alle sekunti, vähemmässä valossa pitempi aika. Punasilmätestistä kamera selviytyi hyvin. Kuvanlaatu on tyydyttävä kameran koko huomioonottaen. Suomen hinta alle 600 euroa.

Rajalan banneria klikkaamalla pääsee etusivulle, jossa lyhyesti kerrotaan Turun Messukeskuksen Photo 2003 -myyntinäyttelystä, ajankohta on 1. - 2.3.2003, ohjelmassa on myös luentoja. Asiasta sitten tarkemmin lähempänä maaliskuuta.

Tietoviikko 30.1.2003, nro 4 (juttua ei löydy webistä)

  • digikameroiden kauppa kaksinkertaistui viime vuonna, filmikameroiden myynti laski viidenneksen
  • tänä vuonna digikameroita myydään yhtä paljon kuin filmikameroita, arvoltaan myynti ylitti filmikamerat jo viime vuonna, summa oli 45 miljoonaa euroa eli kaksinkertainen filmikameroihin verrattuna. Kappaleina luku oli 74.000 kpl, runsas kolmannes koko viime vuoden myynnistä, filmikameroita myytiin samana aikana 140.000 kpl
  • digikamerakaupan uskotaan tänä vuonna kasvavan 50%, filmikameroiden myynnin arvioidaan laskevan 15% - 20%. Canonin digitaalikameroiden myynti kasvoi v. 2002 80%, aiemmin kameroita myytiin lähinnä ammattikuvaajille ja yrityksille, nyt ostavat tavalliset kuluttajat digikameroita
  • suosituimpien digikameroiden keskihinta on 500 - 600 euroa, filmikameroissa suosituimmat mallit maksavat alle 200 euroa. Myös huokeille noin sadan euron hintaisille digikameroille on kysyntää
  • perinteisten kameroiden tuotantoa ei ole supistettu, teollisuuden intressinä on ensin täyttää vielä tyhjät markkinat: Kiina, Intia ja Venäjä
  • jutussa mainitaan Canonin suosimat cmos-kennot ja Foveonin mullistava X3-kuvakenno (Foveonin Sigma-kameroiden käytännön toteutus kennosta ei ole ollut ongelmatonta. Jutussa ei mainita ollenkaan Fujin potentiaalisesti yhtä mullistavaa useamman fotodiodin tekniikkaa, jolla kuvaan saadaan parin kolmen aukon verran lisää dynamiikkaa)

Dpreview, Canonin raw-muotoisten tiedostojen käsittelyssä ongelmia, jos on kyseessä Canon S45/G3 -kamerat ja on käytetty manuaalista valkotasapainoa (custom white balance). Raw-muotoiset tiedostot eivät käänny tällöin oikein, värit eivät vastaa todellisuutta.

 

 30.01.2003  

Pondwell (Lapua) alensi 1 GB:n microdriven hintaa, nyt se maksaa 270 euroa (+ pk.). Toimitusaika on kaksi arkipäivää. (Näiden halvimpien mallien mukana ei tule sovitinadapteria kannettavaa varten, mutta ehkäpä hinta kompensoi tämän puutteen...).

Matkapuhelininfo.com:ista löytyy joskus digikamera-aiheisia keskustelusäikeitä. Tässä säikeessä mainitaan Tampereella toimiva liike (Expert), joka myy/myi Canon A40 + 64 MB hintaan 299 euroa. Samassa yhteydessä muistutettiin, että jos pystyy todistamaan (saman päivän lehti-ilmoitus tai vaikka netissä näkyvä hinta) Gigantille hinnan, niin Gigantti lupaa myydä tavaran vähintään samaan hintaan. Tämä lupaus on edelleen voimassa, Gigantilta on kielletty vain sen mainostaminen.

IR, Konica Digital Revio KD-400Z -arvio. Neljä megapikseliä, 3-kertainen zoom, 39 mm - 117 mm, f2.8 - f8.2, SD/MMC ja Memory Stick. Ei paljoa manuaalisäätöjä, vain valkotasapaino ja valotuksen korjaus. Kamerassa on kahden megatavun sisäinen muisti, 1.5 tuuman lcd-näyttö, suljinajat 1/2.000 s - 1 s, litiumioni-akut. Erittäin pienikokoinen digikamera, runko on ruostumatonta terästä. Suljinviive vaivaa kameraa, väreissä ei muuta vikaa kuin, että lämpimät sävyt ylikorostuivat ulkokuvissa. Tarkkuudessa ei ollut vikaa. Suomen hinta noin 600 euroa.

Tilasin 49 mm -> 58 mm step-up ringin, paikka oli Teknofokus.fi. Tällaista kokoa ei helpolla löydy suomalaisista nettikaupoista, tämä versio on Heliopanin valmistama laatutuote, messinkiä. Halvempi japanilainen versio tästä koosta oli loppunut. Lähettämääni sähköpostiin tuli nopeasti vastaus. Minulla on käytettynä ostettu Hoyan 58 mm:n pyöröpolarisaatiofiltteri. Pitäisi nähtävästi ostaa slim-mallinen polarisaatiofiltteri, jotta välttyisi nurkkien tummumiselta.

  • Teknofokuksen sivuilta löytyy monenlaista asiaa, navigointi ei ole kaikkein selkein, mutta jos jaksaa klikkailla, niin digikamera-asiaakin löytyy monta sivua

 

 29.01.2003  

Pentaxin USA:n sivuilta löytyvät nyt kaikkien imuroitavissa olevat Pentax Optio 230/330/430 usb-ajurit ja softa.

Digital Photo Outback, lyhyt maininta uudesta Pictographicin inCamera -pluginista.

Luminous Landscape, Sekonic L-608 valotusmittari, arvio. NYCin hinta 920 euroa, edellisen mallin L-508 maksaa 587 euroa.

Tammikuun 1. päivä digicamera.netin uutisissa mainittiin tulossa oleva X's Drive II. Nyt ko. "tiedostosäilö" on julkistettu, kts. Dpreview ja keskustelua

  • USB 2.0
  • pieni lcd-näyttö, josta näkyy tiedostojen siirron tila, akkujen varaus sekä muistin riittävyys
  • kaikki muistikortit käyvät (xD-kuvakortti adapterin avulla), CompactFlash, microdrive, SmartMedia, Memory Stick, Memory Stick Pro, SD-kortit, MMC-kortit
  • 20 GB (ei ALV) 349 euroa
  • X's Drive I, kts. Eirikuva, esim. Telefoto.fi on myynyt X's Drive I -mallia 340 euron hintaan (20 GB)

 

 28.01.2003  

Ensimmäiset Canon G3:n Lensmatet on toimitettu tilanneille, lue Dpreview.

Digitalkamera.de uutiset 27.1.2003, xD-kuvakortista tulee Fujilta helmikuun puolivälissä myyntiin 256 MB:n versio. Hintaa on 165 euroa.

Steve Sanders news 27.1.2003, inCameraR, Pictographicsin uusi profilintointityökalu digikameroille ja skannereille. Toimii Photoshopin plugininä, hintaa on $150, kts. www.picto.com. Mukana ei tule tarvittavaa IT8-targettia, skannerille ja digikameralle pitäisi olla omat targetit.

Steve Sanders news 27.1.2003, Adobelta julkistus helmikuun 19. avattavassa PhotoshopWorld-tapahtumassa. (Oletettavasti julkistus liittyy Adoben raw-muotoisia tiedostoja käsittelevään plug-iniin).s

 

 27.01.2003  

Viikon 5 kuva on nimeltään Tarkkailija Louvresta.

Keltaisen pörssin tuoreimmat ilmoitukset (31.1.)

  • Canon A20, 128 MB, laukku, 390 e, Savonlinna (29.1.)
  • Canon Digital Ixus V2, 420 e, Hki (30.1.)
  • Canon Digital Ixus 300, 430 e, Ruokolahti (30.1.)
  • Canon Digital Ixus, 96 MB, 3 akkua, 550 e, Tuusula (26.1.)
  • Canon Digital Ixus 300, 128 MB, 2 akkua, pussi, 540 e, Ruokolahti (27.1.)
  • Canon S20, 590 e (!), Tampere (28.1.)
  • Canon S45, 720 e, Hki (28.1., 31.1.)
  • Crystal Vue 8x32 mono-okulaari, digiscoping, Nikoneihin käy, sovitin 28/37, kannatin, 200 e, Kuopio (26.1.)
  • Fuji A101, 64 MB, 300 e, Vaasa (29.1.)
  • Fuji 4700, 699 e, Espoo (27.1.)
  • Fuji 6900, 690 e, Hki (30.1.)
  • Fuji S1 Pro, järjestelmädigi, Sigma 18-35 mm / 3.5 - 4.5, 1.700 e, Turku (30.1.)
  • Gossen Starlite, 700 e, Huittinen (31.1.)
  • HP Photosmart 812, telakointiasema, 128 MB SD-kortti, 500 e, Kirkkonummi (29.1.)
  • HP Photosmart C612, 32 MB, 170 e, Somero (28.1.)
  • HP Photosmart 320, 160 e, Hki (25.1.)
  • Kodak DC 210 Plus, 150 e, Tampere (28.1.)
  • Leningrad-8 valotusmittari, venäjänk. ohje, nahkakotelo, 33.5 e, Espoo (27.1.)
  • Manfrotto professional yksijalka, 50 e, Iisalmi (31.1.)
  • Nikon D1, lisävarusteitakin löytyy, 1.800 e, Punkalaidun (26.1.)
  • Olympus 4040Z, 64 MB, laukku, 850 e, Espoo (29.1.)
  • Olympus C-3000 Zoom, 64 MB, 400 e, Hki (27.1., 31.1.))
  • Olympus C-3030, 480 e, Jyväskylä (30.1.)
  • Olympus C-220, 350 e, Hki (25.1.)
  • Olympus UZ-720, 256 MB muistikortti, 400 e, Ilomantsi (28.1.)
  • Olympus 1400XL, 32 MB, laukku, Olympus digitaali filmiskanneri, 340 e, Naantali (26.1.)
  • Olympus C-820L, 8 MB, laukku, 120 e, Loimaa (30.1.)
  • SmartMedia-lukija Sandisk, usb, 27 e, Naantali (26.1.)
  • Sony DSC-F717, 32 MB, 1.200 e, Hki (30.1.)
  • Sony DSC-P51, 420 e, Laihia (29.1.)
  • Sony Mavica MVC-FD7, 120 e, Vantaa (28.1.)

Valokuva.netin keskustelufoorumissa valokuvaaja Harri Ahola mainitsi keikkahommissa käyttävänsä Portaflashia salamamittarina. On kuulemma ihan hyvä ja sopivan yksinkertainen laite. Olen jo muutaman vuoden ajatellut hankkivani sen, kun Profitech.fi:n sivuilla sellainen on ollut kohtuulliseen hintaan myynnissä. Tänään sitten lähetin sähköpostia Profitechiin, sain nopeasti vastauksen, jossa kerrottiin hinta + postikulut. Laitoin salaman hinnan 80 e + postikulut 7 e eli yhteensä 87 euroa (aiemmin luki 50 euroa, sotkin jotenkin 500 markkaan...). Profitechin tilille etukäteen, luultavasti näin säästyy postiennakkokuluja. Profitechin tili on Sammossa, siirto näkynee vasta muutaman päivän päästä. Tämän takia lähetin vielä kuvaruutukaappauksen vahvistetusta maksusta.

Gonamax DigiShop (Porkkanasorvaamo.fi) on alentanut Canonin digeihin sopivien suodatinadapterien hintoja. Canon S30/S40 -adapteri sopii myös uusiin Canon S45 -kameroihin. Alennetut hinnat ovat kuulemma voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää.

Photonizer 98 v. 2.0, pieni ja näppärä kuva-albumiohjelma, freeware.

Olen aina sen kummemmin asiaa miettimättä ajatellut, että Photoshop tekee parempaa jälkeä kuvaa pienentäessään kuin kamera. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka tietäisi etukäteen kuvan tulevan "vain" nettiin, niin kuitenkin kannattaisi laadun takia ottaa kuvat isoimmilla mahdollisilla asetuksilla. DP-now.comin Ian Burley on asettanut tämän uskomuksen kyseenalaiseksi, lue tarkemmin.

 

 26.01.2003  

Sfnet.harrastus.valokuvaus.digi, myynti-ilmoitus. Canon G2:een Lensmaten 49 mm linssiadapteri 20 e, UV-suodin 20 e, pyöröpolarisaatio 40 e, 49 mm - 43 mm step-down ring 5 e, Tiffen MegaPlus 2X telelisäke 43 mm 100 e, Tiffen MegaPlus 0.75X laajakulmalisäke 43 mm 100 e. 27.1 klo 1:20.: osat menneet kaupaksi.

Luminous Landscape, Digital vs. Medium Format Film, followup. Kommentteja löytyi jo nyt muutama, lisää tulee jatkossa.

DCRP, Olympus C-50 Zoom -arvio. Viisi megapikseliä, 3-kertainen zoom, pienikokoinen. xD-muistikortit, litiumioni-akku (latausaika kaksi tuntia), kaukolaukaisin, f2.8, 38 mm - 114 mm. Kamerasta ei löydy manuaalista valkotasapainon säätöä eikä tarkennusta, liikkuva kuva tallentuu ilman ääntä ja on muutenkin rajoitettu. Olympuksen tapaan kunnon paperimanuaalia ei tule. Kuvanlaatu hyvä, kohina vaivaa jonkin verran. Suomen hinta alle 800 euroa. Suomen maahantuojan Finlandia-kuvan Olympus C-50 Zoom -sivut.

 

 25.01.2003  

Dpnow.com, Microtek ScanMaker 6800, 2.400 x 4.800 tasoskanneri, jossa ensimmäistä kertaa ICE (rautapohjainen pölyn ja naarmujen poisto) myös tavallisiin paperikuviin. Diojen ja negojen skannaus myös, isoin koko 4 tuumaa x 5 tuumaa. USB 2.0, FireWire, 350 puntaa.

Luminous Landscape, Michael Reichmann, Digital vs. Medium Format Film. (Vertailumenetelmistä löytyy usein kritisoitavaa, mutta kokeneen kuvaajan perusteltua mielipidettä on vaikea kuitenkaan kokonaan sivuuttaa. Tällä kertaa oli kokeiltu myös rumpuskanneria - keskikoon yhden ruudun skannaus maksaa $100 - $300. Tämä skannaus tuotti 8-bittisenä 500 megaisen tiedoston. Yksityiskohtien määrä ei kuitenkaan lisääntynyt. Reaalimaailma on tässäkin asiassa paras tuomari. Missä määrin ovat ammattikuvaajat siirtyneet digiin?)

 

 24.01.2003  

Kävin jo viikko sitten hakemassa Bookplus.fi:stä (eli siis Sanomatalon Dataclubista) tilaamani kirjan Michael Langford: Advanced Photography, sivuja 325, hinta 5%:n automaattisen alennuksen jälkeenkin 51.80 euroa. (Olikohan lipsahtanut uudelle kirjalle aluksi väärä hinta, sillä itse maksoin kirjasta kuitinkin mukaan 65.95 euroa. 28.1.2003: hinta oli kuulemma oikea, ei mikään näppäilyvihre. Hinta kuulemma nousi "välittömästi" sen jälkeen, kun olin käynyt ko. opuksen ostamassa...No kyseessähän on "vain" 14.15 euroa...). Aluksi pelästyin, että kirjassa käsitellään paljonkin perinteistä kuvien kehitystä. Tätä on kuitenkin vain joitakin kymmeniä sivuja. Muuten on tekstiä kaikesta mahdollisesta: studion valoista, väreistä, objektiivien valmistuksesta, salamien käytöstä, jne. jne. Hyllyssä näytti olevan useampikin kappale tätä nidosta. Kallishan teos on, mutta minkä kirjan sitten ostaisi tilalle? Kirjaa taidetaan käyttää oppikirjana monessa valokuvausalan oppilaitoksessa.

Susan Doelilta Lesmateonline:sta tuli sähköposti, jonka mukaan Lensmate postitetaan tänään perjantaina tai huomenna lauantaina (25.1.). Pakkauksen päälle tulee tieto, jonka mukaan kyse olisi kaupallisesta näytteestä arvoltaan 5 dollaria. Mukaan ei tästä syystä tule erillistä kuittia (nähtävästi tullivirkailijoiden takia?). Lähetin viestin, jossa kerroin, että tämän hintaisesta lähetyksestä ei muutenkaan menisi Suomessa tullia. Pyysin myös erillistä kuittia, jos vaikka adapteri menisi työpaikkani Canon G3:een.

Jippiin valokuvaus-foorumilla on viesti, jonka kirjoittaja on onnistunut naarmuttamaan pahasti Canon G2:n lcd-näytön pinnan. (Lcd-näytön suojaksi voi hankkia pda-näytöille tarkoitettua suojamuovia, jos nyt haluaa olla ylivarovainen. Mikrokuituliina käy lcd-näytönkin hillittyyn pyyhintään, jos vain pitää huolen, ettei ole jäänyt mitään naarmuttavaa. Monet käyttävät sormenjälkien yms. poistamiseen Scotch-teippiä, joka painetaan varovasti pintaa vasten ja sitten nostetaan sormenjäljet pois).

 

 23.01.2003  

Englantilainen ephotozine.com, passikuvien tekemisestä. Edellisen kerran passikuvien teosta on mainittu digicamera.netissä

Ephotozine.comin arvioita:

Silmäaseman sivuilla on yksinkertaisen nerokas KehysSovitus. Miehille ja naisille on kummallekin neljä eri perusmallista kehystä, joita voi sovittaa kahdelle mies- ja naismallille. Alaluokista löytyy kymmeniä kehysmalleja. Eikä tässä vielä kaikki: oman kuvan voi selaimen avulla siirtää Silmäasemalle ja katsoa online, miltä kehykset oikein näyttävät. Helppokäyttöinen ja erittäin suositeltava palvelu. Lisää kehysmalleja on tulossa lähiaikoina. Helsingin, Turun, Myyrmannin ja Vantaanportin Silmäasemilla on valmius kasvokuvauksiin: aika pitää varata etukäteen, lähtiessä saa mukaansa disketin, jonka sisältämällä ohjelmalla voi sovittaa kehyksiä omiin kasvoihin. (Digikameran omistajilla kaikki on yksinkertaisempaa: kamera vain mukaan liikkeeseen, otetaan kuvat kaikista mahdollisista vaihtoehdoista, kotona sitten rauhassa valitaan oikeat kehykset).

Norjalainen digit.no, Sony DSC-F717 -testi.

Tekniikan Maailma 2/2003

  • TM vertailu, Laadukkaat digikamerat 900 - 1300 euroa, kahdeksan sivua, Jukka Tikkanen. Kaikki kuusi kameraa näyttävät ja tuntuvat yllättävän samanlaisilta, ominaisuudet riittävät mainiosti valokuvausta harrastavan tai työssään kameraa apuna käyttävän tarpeisiin. Tässä hintaluokassa kamerat eivät ole mitään kevyitä muovirimpuloita, painoa on täydessä kuvausvarustuksessa 400 - 500 grammaa. Haarukointi voi auttaa hankalissa kuvausolosuhteissa, valotuksen lisäksi voidaan haarukoida myös tarkennusta ja jopa valkotasapainoa. Vertailtavien kameroiden lisäksi mainitaan pari muutakin kameraa: Fujifilm FinePix M603 on kevytvideokamera digitaalikameran lisäksi, 640 x 480 -kuvaa 30 kuvan sekuntinopeudella voi tallentaa 1 GB microdrivelle viitisentoista minuuttia parhaan laadun videota. Järjestelmäkameraa muistuttava Minolta Dimage 7hi on esitelty TM 18/2002. Käynnistymisajat testatuilla kameroilla vaihtelivat kolmesta sekunnista kuuteen sekuntiin, ilman etuvetoa laukaisuviive oli isoin Nikonilla ja Olympuksella, etuvedollakin Nikonilla oli kaksinkertainen laukaisuviive muihin verrattuna (n. 0.36 s <-> 0.18 s). Canon ja Olympus menevät vertailun kärkeen lähinnä tasaisuudellaan, niistä on vaikea löytää mitään todellista kritisoitavaa. Leica, Panasonic ja Nikon ovat melko tasapäinen kolmikko, ne häviävät hieman monipuolisuudessa. Casio on näistä kameroista selvimmin suunnattu näppäilijöille, kameran parissa voi askarrella taskutietokoneiden tapaan
  • Canon Powershot G3, 1.100 e, kuvanlaatu 9, käyttö ja käytettävyys 9, säätövaihtoehdot 10, objektiivi 10, etsin ja nestekideruutu 9, yleisarvosana 9.3. Hyvää kattava zoom, käsiteltävyys, nestekideruutu. Huonoa etsinokulaarin sijainti
  • Olympus Camedia C-5050 Zoom, 1.050 e, kuvanlaatu 9, käyttö ja käytettävyys 9, säätövaihtoehdot 10, objektiivi 9, etsin ja nestekideruutu 9, yleisarvosana 9.2. Hyvää valovoima, käsiteltävyys, nestekideruutu. Huonoa merkkiäänet
  • Leica Digilux 1, 1.350 e, kuvanlaatu 8, käyttö ja käytettävyys 9, säätövaihtoehdot 9, objektiivi 9, etsin ja nestekideruutu 9, yleisarvosana 8.6. Hyvää valovoima, nestekideruutu, käsiteltävyys. Huonoa suuri koko
  • Panasonic Lumix DMC-LC5, 1.300 e, kuvanlaatu 8, käyttö ja käytettävyys 9, säätövaihtoehdot 9, objektiivi 9, etsin ja nestekideruutu 9, yleisarvosana 8.6. Hyvää valovoima, nestekideruutu, käsiteltävyys. Huonoa suuri koko
  • Nikon Coolpix 5000, 1.200 e, kuvanlaatu 8, käyttö ja käytettävyys 8, säätövaihtoehdot 9, objektiivi 8, etsin ja nestekideruutu 10, yleisarvosana 8.4. Hyvää laajakulmaisuus, nestekideruutu, käsiteltävyys. Huonoa valikkorakenne
  • Casio QV-5700, 925 e, kuvanlaatu 7, käyttö ja käytettävyys 7, säätövaihtoehdot 8, objektiivi 9, etsin ja nestekideruutu 8, yleisarvosana 7.5. Hyvää valovoima, säädinten sijoittelu, kuvausohjelmat. Huonoa erikoinen käyttölogiikka, pienikokoinen ristisäädin

Irfanview v. 3.80. Jälleen paljon uutta tähän ilmaisohjelmaan (vain kotikäytössä ilmainen, muuten 10 e tai $10). Samalla kannattaa imuroida myös plug-init.

  • koeluontoisesti tuki eri digikameroiden raw-muotoisille tiedostoille
  • IPTC-plugin uusi, tietoja voi myös editoida
  • eränä skannaus
  • jpg-lossless kääntö useille kuville kerralla
  • jne.

IR, Minolta Dimage Xi -arvio. Suomen hinta on alle 600 euroa (IR aika usein ylistää kaikkia arvioimiaan kameroita, tätä muiden muassa. Muut arviot tästä kameramallista eivät ole olleet aivan näin haltioituneita, kannattaa yrittää lukea rivien välistä...).

 

 22.01.2003  

Englantilaisesta kameraliikkeestä voi jo "tilata" Canon EOS D90:n, kts. UK Digital Cameras.

Sommittelun Alkeisluokka 3: the Phony Subject. Petteri Sulonen edelleen. Nyt on kyseessä ns. valekohde eli vaikka kuvan pääkohde olisikin Akropoliin temppeli, niin etualalle tarvitaan lisäksi jotain kiinnittämään huomiota.

Dpreview, Maha on julkistanut uudemmat ja tehokkaammat (20%) litiumioni-akut. MH-NB2L on tarkoitettu Canonin S-sarjan kameroille (S30, S40, S45) ja sillä on hintaa alle $40. Litiumpolymeeri-akut MH-ENEL2 on suunniteltu Nikon Coolpixeille, 2500 ja 3500, hintaa alle $30.

Fujilta neljännen sukupolven Super CCD -kenno, SuperCCD SR (Super Dynamic). Kaksi fotodiodia on vierekkäin, isompi ja pienempi. Pienempi diodi on optimoitu tallentamaan kuvan kirkkauden informaatiota. Kennoja on kaksi, toinen 3 megapikseliä ja toinen 6 megapikseliä. Näitä käyttävät uudet kameramallit esitellään maaliskuun alussa PMA-messuilla.

 

 21.01.2003  

Tilasin Lensmaten Canon G3 -digikameraan, vaikka adapterin toimitukset eivät ole vielä alkaneet. PayPal-tili vaimolta löytyi jo ennestään, ei ollut maksamisessa mitään ongelmia, vahvistusviesti PayPaliltakin tuli heti. Hintaa kertyi $27.95 + $8, euroina yhteensä 33.76. Kierteet ovat 52 mm. Jollei kelpaa työpaikalle (laskutus?), niin muitakin ottajia löytyy omakustannushintaan. Canonin oma adapteri LA-DC58B olisi ollut heti ostettavissa, hinta alle 30 euroa.

Helsingin Sanomat C14, Kuluttajasivuilla lyhyt artikkeli "Digikamerat ja -kuvapalvelut yleistyvät nyt nopeasti". Kahta graafia ja yhtä värikuvaa lukuunottamatta juttu on verkosta kokonaan luettavissa, yhtään linkkiä ei jutusta löydy.

  • digikameroiden myynnistä esitetään graafi. V. 1999 myynti oli 8.000 kpl, v. 2000 16.000 kpl, v. 2001 37.000 kpl ja v. 2002 70.000 kpl (perinteiset kamerat 137.000 kpl). Luvut lienevät peräisin alan tukkukauppiaiden tilastoista, jolloin ulkopuolelle jää iso osa myynnistä
  • Espoon Ison Omenan Kodak-itsepalvelulaitetta esittelee kauppias
  • tukkukaupan edustajan mukaan hyvän harrastelijakameran eli kahden megapikselin optisella zoomilla varustetun kameran saa nyt kolmellasadalla eurolla, kun vielä vuosi sitten samanlaisesta kamerasta sai maksaa viisisataa euroa
  • ensi kuusta alkaen Ison Omenan Kodak-liikkeestä löytyy myös itsepalveluautomaatti, jossa asiakas voi itse käsitellä kuviaan, hinnoittelu on vielä auki
  • lisäksi jutussa vertaillaan muutaman digikuvia tulostavan yrityksen hintoja, kuvakoko on 10 x 13 cm. Ifin hinta on 0.25 e , Eirikuvan 0.33 e ja Helioksen 0.33 e. Postimaksut vaihtelevat 1.90 eurosta 1.99 euroon. Ison Omenan Kodak Express -liikkeessä 10 x 13 cm kuvan tulostus paikan päällä maksaa alk. 0.45 e (kuvat rompulle 5 - 9.90 e), Helios Hakaniemessä sama maksaa 0.36 e - 1.30 e (kuvat cd-rompulle 8.25 e)

Kamera-lehti 1/2003

  • lukijoita on tutkittu useampaakin kertaan, alle 30-vuotiaita on kolmannes, kahden viime vuoden aikana lehden tilaajiksi on tullut puolitoistakertainen määrä naisia aiempaan verrattuna. Digikameran omistaa lukijoista 38%. Lukijoita Kamera-lehdellä on 72.000 kpl, keskimääräinen painos on 13.500 kpl
  • "Lukijan idean" 100 euron vinkkipalkinnon sai kaksi oivallusta. Toinen liittyi kumipatjojen pumppaamiseen tarkoitetun laitteen käyttämiseen pölyn puhaltamiseen dioista ja negoista. Toinen vinkki käsitteli kirkasvalohoitoon tarkoitetun lampun käyttämistä kuvaamisen valolähteenä. Sehän antaa tasaista ja kirkasta valoa. Isompaa mallia voi käyttää lisäksi vaikkapa valopöytänä
  • kuvia ja uusia kilpailuja riittää
  • Asko Vivolin kirjoittaa viiden sivun verran järjestelmädigeistä Canon EOS-1Ds sekä Sigma SD9. Sigma SD9:n vähän huonompiakin puolia on löydetty. Suljinviiveestä ei ole mitään mainintaa. (Missä on hype Sigmasta nyt, kun tuote olisi vihdoinkin ostettavissa?)
  • ammattikuvaaja Pekka Potka kertoo kokemuksiaan Canonin järjestelmädigistä Canon EOS-1Ds. Kaipa on uskottava, että filmin aika rupeaa olemaan ohi, kun yksi Suomen eturiviin kuuluvista kuvaajista on näin tyytyväinen kameraan. Käsittääkseni ammattikuvaajat ovat jo saaneet Canon EOS-1Ds -kameransa, vaikka mallia ei liene vielä riittänyt amatööreille myyntiin
  • pikkuilmoituksia ja isompiakin ilmoituksia on lehdessä paljon, muutama ilmoitus valokuvakursseistakin löytyy
  • seuraava numero 2/2003 ilmestyy 13.2.2002, silloin esitellään "Ennätyksellisen DigiSuurKisan luovimmat"

 

 20.01.2003  

Viikon 4 kuva on nimeltään Time is Money.

Keltaisen pörssin tuoreimmat ilmoitukset (24.1.)

  • Canon Digital Ixus V2, 470 e, Hki (23.1.)
  • Canon Digital Ixus V2, 365 e, Vaasa (20.1.)
  • Canon Ixus V2, 32 MB, 340 e, Vantaa (19.1.)
  • Canon Ixus, 420 e, Järvenpää (22.1.)
  • Canon Ixus 300, 128 MB, suojapussi, 550 e, Ruokolahti (22.1.)
  • Canon Ixus 330, 490 e, Hki (23.1.)
  • Canon G2, lcd-näyttö naarmuinen, 500 e, Mikkeli (23.1.)
  • Canon S20, 660 e, Tampere (21.1.)
  • Canon S30, 64 MB, kotelo, 560 e, Espoo (20.1.)
  • Canon S40, 520 e, Tampere (24.1.)
  • Canon S40, 128 MB, laukku, 650 e, Tampere (20.1.)
  • Canon S45, 700 e, Hki (21.1.)
  • Canon S45, 720 e, Hki (23.1.)
  • Compact Flash 512 MB, Transcend Ultra, 220 e, Vantaa (20.1.)
  • Fuji 4800, 128 MB, 490 e, Kauniainen (21.1.)
  • Fuji 2600 Zoom, 370 e, Soini (21.1.)
  • Gitzo Super Studex -jalusta, 410 e, Lahti (24.1.)
  • Gossen Variosix F2 + 5-spot, 500 e, Hki (20.1.)
  • HP Photosmart 612, 32 MB, 270 e, Hki (21.1.)
  • Magbix B350 kamerakiikari, 8 MB, 80 e, Hki (19.1.)
  • Manfrotto 501, kamera/video/kaukoputki nestepää, 150 e, Hki (20.1.)
  • Manfrotto 058B jalusta, kantohihna, 250 e, Hki (20.1.)
  • Manfrotto Professional Monopod 079, kääntyvä nivel pikakiinnityksellä, 50 e, Hki (21.1.)
  • Minolta Dimage 5, 128 MB, 650 e, Turku (23.1.)
  • Minolta Dimage S304, 128 MB, 550 e, Järvenpää (19.1.)
  • Muste GSmart G3, 90 e, Oulu (22.1.)
  • Nikon D1, 2 x 128 MB, 2 akkua + laturi, 3.000 e, Punkalaidun (20.1.)
  • Olympus C-3000 Zoom, 64 MB, 400 e, Hki (19.1.)
  • Sony DSC-P51, 420 e, Laihia (20.1.)
  • Velbon CX540 jalusta, 40 e, Hki (22.1.)

Suomen Canon muutti Pitäjänmäeltä Munkkiniemeen joulukuun puolivälissä. Samassa yhteydessä huolto ulkoistettiin, samoin Canonin suomenkielisten ohjekirjojen myynti. Aiemmin sivuilla kerrottiin, että suomenkieliset ohjekirjat maksavat 25 euroa. Nyt ei kerrota hintaa, mutta Canon G3:n suomenkielinen manuaali maksaa kuulemma 50 euroa. Canonin G2- ja G3-manuaalit ovat mielestäni pätevästi käännetty ja niissä on paljon tietoa, sivujakin riittää.

Helsingin Sanomien huomisilla (tiistai) Kuluttajasivuilla käsitellään digikameroita ja digikuvien kehityspalveluita, A11 (jollei löydy linkkiä digicamera.nettiin, niin taidanpa irtisanoa HS:n tilauksen...).

Neat Image (demo-versio täysin toimiva, ei-kaupallisessa käytössä ilmainen, kohinan poistoon tarkoitettu ohjelma)

MikroPC 16.1.2003, nro 1

  • Ammattilaatua 200 eurolla, tasoskannerit kahdeksan sivun testissä. 300 dpi:n skannaus 10 x 15 cm paperikuvasta tekee jo pakkaamattomana 6 megatavun tiedoston, 600 dpi:n tarkkuus kasvattaa tiedostokoon nelinkertaiseksi eli 24 megaksi.
  • CanoScan Lide Lide30, 149 euroa, virta usb-liitännästä, perustuu led-tekniikkaan eli on kooltaan pieni. Led-tekniikasta johtuen syväterävyys on vähäinen, skanneri soveltuu siis vain pintaoriginaalien skannaukseen. Liitäntä on usb 2.0, skannauksessa laite ei ole erityisen nopea, sävykkyys ei ole aivan samaa luokkaa kuin 5000f:ssä. 22 p.
  • CanoScan 5000f, 259 euroa, perinteinen ccd-skanneri. Skannausnopeus on vertailun kärkikaartia, dynamiikkakin hyvä, vaikka valkean pään puhkipalaminen on lähellä ilman säätöjä. Negojen ja diojen lukua varten kanteen sijoitettu valaisin peittyy normaalisti suojalevyn taakse. Roskat poistavalla lisäasetuksella on käyttöä, vaikka se lisääkin skannausaikaa (Matti: understatement of the year...). 31 p., MikroPC Voittaja
  • Epson 1660 Photo, 200 euroa, irrotettavan suojan takana valaisin, jonka avulla voi skannata negoja ja dioja. Alemmilla tarkkuuksilla testattavista nopein, dynamiikka hyvä, valkoisessa päässä jotkin sävyt voivat jäädä huomaamatta. Dioja lukuunottamatta ei yhdellä kertaa voi valita luettavaksi useampaa valokuvaa. 30 p., MikroPC Valinta
  • HP ScanJet 3570c, 185 euroa, kannessa on pieni diavalaisin, kerralla kaksi diaa tai kaksi 35 mm:n negaa. Suojakanneton valaisin kuultaa ohuiden pintaoriginaalien läpi. Skannauslaadussa 3570c häviää vähän isoveljelleen, mutta sävykkyydessä ollaan melkein samalla tasolla. Huippulaadusta ei paljoa jäädä, toisaalta ero testin heikoimpaan on selvä. Syväterävyys riittää vielä sentin päässä lasipinnasta. Nopeudessa pärjätään alle 200 euron luokassa, mutta isommilla tarkkuuksilla hitautta: 1.200 dpi:ssä isoveli 4500c on kolme kertaa nopeampi. 21 p.
  • HP ScanJet 4500c, 245 euroa, kansi saranoitu leveämmältä sivulta. Lisävarusteena on saatavana syöttölaite asiakirjoille ja valokuville. Laite on selvästi halvinta laatua nopeampi, skannausjälki on tarkkaa, laatua heikentää vain äärisävyjen häipyminen, väritasapaino on kunnossa. Käyttöliittymä sopii sarjatuontantoon, ohjelma ohjeistuksineen on suomennettu. Ajurilla saa kerrallaan skannattua vain yhden kuvan. 28 p.
  • Mustek BearPaw 1200Cu, 90 euroa, led-tekniikkaa, virta usb-liitännästä. Kansi on saranoitu leveämmältä sivulta (mahtuu pienempään tilaan). Testin hitain skanneri, esiskannaukseen kului 17 s - 30 s, A4-valokuva 300 dpi:llä skannattiin puolessatoista minuutissa, kymppikuva puolessa minuutissa. Oletusasetuksilla vaalea pää palaa puhki ja tumma pää menee tukkoon, sävyalueen saa kuitenkin asetettua tyydyttäväksi. 1.200 dpi:n tarkkuudella ei tule hyvä jälkeä ja aikaa kuluu turhaan. Miellyttävän hiljainen laite. 16 p.
  • Umax Astra 4500, 198 euroa, usb 1.1., laitteessa on diakannen liitäntä, diakansi kuuluu Pro-versioon vakiona. Astralta on tulossa usb 2.0 -malli. Perustoiminnoiltaan Astra on miellyttävän nopea, esiskannaus vie 6 s, 300 dpi:n A4-valokuva puoli minuuttia. 600 dpi:n tarkkuudellakin nopeus on testin keskitason yläpuolella, isommilla tarkkuuksilla vauhti laskee nopeasti. 1.200 dpi:llä kuvaa saa odotella kuudesta kymmeneen minuuttiin. Helposti hallittava kokonaisuus, riittävän iso katseluruutu, automaattinen lukualueen rajaus toimii. Terävyys melko hyvä, mutta oletuksena jälki aika jyrkkää. Suurilla tarkkuuksilla kuviin ilmaantuu pahoja virheitä, johtuu ajurin virheistä. 25 p.
  • Mikrotek ScanMaker 8700, 990 euroa, verrokki. Kookkaalla Mikrotekillä pystyy skannaamaan 216 x 356 mm:n kokoisia dokumentteja. Dialukija on kannen sisällä, alusta vedetään ulos, diat tai negat asetetaan lasitasolle tai irtokehyksiin. Liitäntä on usb 1.0 sekä FireWire, ohjelmistona mm. ammattimainen SilverFast Ai sekä IT8-kalibrointikuvat. Tarkkuus on 1.200 x 2.400, tosikäytössä erottelukyky riittää hyvin, isompaa ei tarvita. Dynamiikka hyvä, myös varjoalueet tulevat näkyviin. Oletusasetuksilla sävyalue leikkaantuu, pienet käsisädöt auttoivat tähän. 33 p. 
  • Sigma SD9, kenno kuin diafilmi, 1.800 euroa - 3.100 euroa. Maailman ensimmäinen digikamera, jossa käytössä cmos-kerroskennotekniikka, Sigma-tehtaan ensimmäinen järjestelmädigi. Kamera on hyvä tasaisessa valossa kuvaamiseen, kirkkaiden valopisteiden käsittelyssä on ongelmia. Runko on muovinen, istuu hyvin käteen. 3.4 megapikselin kenno vastaa tarkkuudeltaan noin perinteisten kennojen tuplatarkkuutta. Foveonin X3-kenno käyttäytyy kuin diafilmi, jossa on hyvin pieni valotusvara. Puhkipalaminen (vaaleanharmaantuminen) näkyy jopa tavallisessa huonevalossa otetussa henkilökuvassa. Kuvattaessa kannattaa alivalottaa ja pitää herkkyys arvossa 100. Laukaisuviive on sekunnin verran, kamera sopii rauhalliseen studiokuvaukseen, kuvan tallennukseen kuluu 20 sekuntia. Täydellä tarkkuudella saa kuuden kuvan sarjoja, raakakuvan koko on 8 megaa. Sigma SD9-kuvat voi tallentaa vain raakamuodossa, ne on siis aina käsiteltävä. Paketissa tulee mainio muunnos- ja selailuohjelma Sigma PhotoPro. Automaattinen säätö jättää kuviin usein keltaisen sävyn, joka on helppo korjata toisessa kuvankäsittelyohjelmassa
  • Casio Exilim EX-M2, todellinen kompakti, 500 euroa, ilman mp3-soitinta 430 euroa. Ennätyspieni, kuvanlaadultaan tyydyttävä digikamera ja sanelin ja mp3-soitin. Luottokortin kokoinen, sentin paksuinen, painoa 120 grammaa. Näppäinten sijaan käytetään ohjaustappia, keinovalossa kuvista tuli kellertäviä, optinen etsin on aivan liian pieni, lcd-näyttö on kätevämpi. Mikrofoni taltioi läheltä puheen selkeänä, sisäiseen 12 megan muistiin mahtuu puhetta 50 minuuttia, ulkoinen äänilähteen sisääntulo puuttuu. Mp3-soitin on kelvollinen. MMC-kortit (64 megan kortti maksaa noin 60 euroa), sisäinen litium-ioniakku kestää yhdellä latauksia useamman päivän, ei kestä kuitenkaan pakkasta

 

  19.01.2003  

Phil Douglis, funkytraveller.com, kymmenen kuvaa 40 päivän matkalta Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan, kamerana Canon G2. Jokaiseen kuvaan liittyy pieni analyysi.

Matti Rosenberg, Nikon D1, valokuvia 2000 - 2003. Uusia kuvia, galleria ollut vuoden päivittämättä, mutta nyt kertaheitolla monta uutta kuvaa. Nikon D1 on ollut kamerana jo vuodesta 2000. Kuviakin reilusti yli sata kpl.

 

  18.01.2003  

Anttilan tavarataloihin on tullut myyntiin Unirossin pieniä pikalatureita (1h - 2h), mukana tulee 4 kpl 2.000 mAh:n AA-akkua, hintaa on 64.99 euroa. Nopeudesta huolimatta näitä on vaikea kenellekään suositella, sillä laturissa ei ole esim. erillistä latauksen valvontaa kullekin akulle. Akut tulevat latauksen aikana todella kuumiksi. Oma käsitykseni on, että niissä ei taida olla yhtään mitään valvontaa varaukselle, pelkkä kahden ja puolen tunnin ajastin. Kaisaniemenkadun Kodin Anttilassa näkyi muutama paketti Panasonicin 2.000 mAh:n AA-akkuja, 2 kpl pakkauksessa, hinta oli 10 euroa. NetAnttila.com myy 4 kpl Haman AA-akkua 1.850 mAh hintaan 14.95 euroa, kts. Foto ja puhelimet, Kellot ja pienelektroniikka, Tarvikkeet ja paristot. Tavaratalot ovat välttäneet tähän asti latureiden ja akkujen myyntiä, sillä kertakäyttöisten patterien jatkuvasta myynnistä on saanut paremman katteen. Nähtävästi digikameroiden yleistymisen myötä AA-koon akkuja ja latureita on pakko ollut ruveta myymään tavarataloissakin.

DVD Plaza Forums, muutama keskustelu digikameroista:

Muropaketti.com, muutama keskustelu digikameroista:

IR, Polaroidilta kaksitoista uutta digikameramallia, mielenkiintoisin lienee vedenpitävä halpa digikamera ($250), kamerat vasta myöhemmin myyntiin. Kalleinkin oli alle $500.

Dcviews.com, korjaus ZoomBrowser EX 4.0.2. Tarkoitettu vain ZoomBrowser EX 4.0.0/4.0.1 -softalle, joka on tullut Canon G3:n, Canon S45:n, Canon S230:n (Euroopassa Canon Ixus v3) ja Canon 1Ds:n kanssa. Päivitys toimii vain, jos koneelta ennestään lötyy ZoomBrowser EX 4.0.0 tai 4.0.1.

Norjalainen digit.no, sivuilta löytyy kuvitettu pdf-taulukko, jossa kuvattu mitkä Metzin salamat käyvät mihinkin digikameroihin. Samansisältöinen tekstitaulukko Metzin sivuilta.

 

  17.01.2003  

Rajala Pro Shopin etusivulta:

  • "Canon EOS D60. Ostimme loppuerän! Toimi nopeasti!"

Viikko sitten ostin Profitech.fi:stä kokoonmenevän Portaflash 5-in-1 reflektorin (halkaisija n. 80 cm). Olin tilannut ko. firmasta jo syksyllä ihan kokeilumielessä 49 mm:n Jessopsin 21 euroa maksavan pyöröpolasuotimen. Jessops ei kuitenkaan ole näitä pystynyt toimittamaan koko aikana. Muutama viikko sitten ilmoitin, että en odota enää polarisaatiofiltteriä. Kysäisin heijastimista ja minulle tarjottiin Portaflashin heijastinta hintaan 39 euroa (postikuluineen), tämän lisäksi ostin vielä muutaman step-up ringin (49 mm - 52 mm, 49 mm - 55 mm). Rahat maksoin kulujen minimoimiseksi etukäteen Profitechin tilille. Reflektori vaikuttaa kätevältä vekottimelta, olen sitä jo muutaman kerran käyttänytkin, hintaansa nähden kelpo ostos. Tässä kuva heijastimesta. Pari kertaa kääntämällä heijastimen koko pienenee neljäsosaan, säilytystä varten. Ilman päälle pujotettavaa pussia valo pääsee harvasta valkoisesta kankaasta tasaisesti läpi. Pussilla on neljä puolta ja vetoketju. Kulta tekee ihosta lämpimämmän värisen, hopeasta tulee kirkas, mutta terävä valo. Valkoinen saa aikaan pehmeän ja tasaisen valon, joka peittää esim. ihon virheet. Musta vähentää valoa, tummentaa. Klo 16:02 sen verran tarkennusta, että joitain kokoja pyöröpolarisaatiofilttereitä on jo saatavana, loppuja odotellaan lähiviikkoina.

Dpreview, Olympus C-5050 Zoom -arvio. Viisi megapikseliä, kolminkertainen zoom, 35 mm - 105 mm, f1.8 - f2.6, ISO 64 - 400, xD, Compact Flash (myös microdrive), SmartMedia, AA-akut. Salamakenkä, ei pc-synkkaliitäntää. Muuten ominaisuudet ja pisteet huippuluokkaa, mutta kuvissa kohinaa turhan paljon. Purppurareunaisuus vaivaa myös vaaleaa taustaa otettuja kuvia. Loppuarvio vain Recommended. Suomen hintaluokka 950 euroa.

Photo Album 4 (Jasc.com, Paint Shop Pro) Public Beta, maaliskuussa myyntiversio, nyt hinta $35 ($10 halvempi). Fotoalbumiohjelma, After Shot:in seuraaja/korvaaja. (Eilen jouduin vähän aikaa käyttämään PSP 7:ää, melkoista kärsimystä Photoshoppiin tottuneelle, histogramminäyttö olisi voinut olla hieman selvempi...).

Digit.no, norjalainen arvio, Nikon Coolpix 4300.

Fujin tilaama tutkimus: 41% USA:n internet-yhteyden omaavista talouksista omistaa v. 2003 lopussa digikameran. Tämä tarkoittaa 28 miljoonaa amerikkalaista kotitaloutta, edellisen vuoden (v. 2002) luku oli 20 miljoonaa.

Jippiin foorumeille kirjoittaminen muuttui maksulliseksi, 0.84 eurolla / 3 kk voi varata itselleen nimimerkin ja salasanan. Maksu tapahtuu tekstiviestin lähettämällä. Samalla on uudistettu foorumien toimivuutta jonkin verran, vanhat viesti eivät enää katoa bittiavaruuteen, uusin kirjoitettu tulee ensimmäiseksi, asiattomista viesteistä ilmoittaminen on tehty helpoksi jne. Ilmaisten lounaitten aika on muutenkin internetissä loppumassa, useat palvelut esim. lehdet ovat toteuttamassa tai ovat jo toteuttaneet sivujensa muuttamisen maksulliseksi.

 

  16.01.2003  

Tekniikan Maailma 1/2003 (ilmestynyt pari viikkoa sitten)

  • ensimmäiset neljäkymmentä Kodak Digital Camera Order Station -palvelupäätettä on sijoitettu Kodak Express-, Zoomi ja FotoYks-valokuvausliikkeisiin. Pääte lukee Compact Flash-, SmartMedia-, Memory Stick- ja PCMCIA-kortteja. Kielen voi valita haluamakseen, kuvat voi siirtää cd-levylle ja/tai teettää 10 x 15 cm paperikopioiksi, kuvista tehdään myös arkistoluettelo. Muistikortin saa heti takaisin, sitä ei tarvitse jättää liikkeeseen
  • seuraava numero ilmestyy 22.1.2003: Keskiluokan kermaa, vertailussa digikameroiden keskiluokan parhaimmistoa hintaluokassa 900 euroa - 1.300 euroa. Korkeahkon hinnan vastineeksi saa myös kosolti laatua ja käyttökelpoisia ominaisuuksia

IR

  • Japanin Fuji vihjailee mainoksessaan seuraavan eli neljännen sukupolven SuperCCD-kennosta, kts. IR
  • Andus, virran ehtyessä puristelemalla vielä vähän lisää toimintaikaa, matkapuhelimia varten suunniteltu. Digikameroille ei taida (vielä) olla valmiita adaptereita, kts. IR

 

  15.01.2003  

Jippiin foorumeita päivitetään tällä hetkellä uuteen ja parempaan versioon, sivujen mukaan yksittäisen foorumin käyttökatko ei pitäisi olla muutamaa tuntia pitempi. Valokuvausfoorumiin ei juuri nyt (20:46) pääse. klo 0:28: ok, mikään ei ollut muuttunut, samat häiriköt edelleen...

Kukaan ei kaiketi enää ole epäillyt sitä, etteikö Canon D60:n valmistusta olisi lopetettu... Myös Kanadan Canonilta on tullut tämän suuntainen viesti, lue Dpreview:n foorumilta. Itse en epäröisi ostaa vaikka tänään Canon D60 -järjestelmädigiä. Canonin viralliseen politiikkaan kuulunee, että lopetettujen tuotteiden varaosien saatavuus taataan seitsemäksi vuodeksi. (Itse asiassa perheessämme on paraikaa menossa siedätyshoidon periaatteella toteutettu kampanja vaimon pään kääntämiseksi järjestelmädigin ostamisen suhteen...).

PCWorld.com, artikkeli jossa kerrotaan, mitä löytyy hintavertailujen kovimpien tarjousten takaa. Ilman ylihintaisten lisätarvikkeiden ostoa ei synny kauppoja, tavara ei ole tarkoitettu USA:n markkinoille (ei takuuta), postikuluissa otetaan takaisin halpa hinta. Suomalaisten on aivan turha etsiä USA:n halvimpia hintoja, nämä liikkeet eivät toimita Suomeen tavaraa, lisäksi tulee tullit + postikulut + ALV:it. Myyjän luotettavuuden voi tarkistaa vaikkapa Resellerratings.com:ista.

 

  14.01.2003  

Aukea.net:in vanhojakin keskusteluja pääsee nyt suoraan selailemaan. Taitaa vierähtää tunti jos toinenkin, kyseessä tietenkin valokuvausosio. Ajanjakso on viimeisen puolentoista vuoden valokuvaan liittyvät keskusteluketjut aukea.net:issä.

Kodak DCS-14n:n myyntiintulo lykkäytyy vajaalla kuukaudella helmikuun puoliväliin.

Digicamera.netin Foorumi on käynnistynyt hienosti, kiitokset kaikille keskusteluun osallistuneille. Jo muutamassa päivässä tuli esille aivan samoja kysymyksiä ja epäselviä asioita, joita itsellekin on tullut eteen viimeisten neljän vuoden aikana. Tässä vielä lisää uusia aiheita:

  • näytön kalibrointi
  • printterin kalibrointi
  • icc-profiilit ja niiden käyttö
  • akut ja laturit
  • missä saa kuvata?
  • tekijänoikeusasiat
  • milloin pitää pyytää kuvattavalta kirjallinen suostumus kuvaan?
  • kuvan terävöinti
  • kuumat pikselit, hot pixels
  • suotimet, filtterit
  • miten ottaa ja etenkin miten katsoa 3d-kuvia
  • miten saan digikameran (still-) ottaman videon näkymään mikrossa?
  • mistä voi ostaa hernepusseja digikameran alustaksi?
  • paljonko orjasalamakennot maksavat Suomessa?
  • miten digikameran linssi puhdistetaan?
  • saako muistikortin formatoida kortinlukijassa? (ei)
  • panoraamakuvat
  • miten kortille, jota ei ole valmistanut Olympus, saa siirrettyä panoraamatoiminnon
  • onko erimerkkisten muistikorttien nopeuksissa eroja?
  • OnLine-printtifirmat
  • miten digikuvia voi katsoa televisiosta DVD-laitteella?
  • miten otetaan infrapunakuvia?
  • minne netissä voi tallentaa ilmaiseksi kuvia?
  • mistä saa vuokrattua digikameroita ja digikameroiden muistikortteja (halvalla)?
  • saako työpaikan Photoshoppia käyttää kotona?
  • saako toisen omistamasta hevosesta ottaa kuvan ja julkaista vapaasti?
  • saako työnantaja julkaista työntekijän kuvan nettisivuillan ilman lupaa?

Sommittelun Alkeisluokka 2: Pelkistäminen. Petteri Sulonen jatkaa ansiokasta sarjaansa, aiheena nyt yritys etsiä kuvan pointti, miksi kuva on otettu, mihin haluaa katsojan huomion kiintyvän, miten saadaan kuva toimimaan parhaiten. Käydään läpi keinoja, jolla kuvaaja voi saavuttaa päämäärän. Samoin annetaan muutama harjoitustehtävä.

 

  13.01.2003  

Viikon 3 kuva on luontokuva, esittää siiliä. Dokumentoivaa luontokuvausta parhaimmillaan ja aidoimmillaan!

Keltaisen pörssin tuoreimmat ilmoitukset (17.1.)

  • Canon 2700, diaskanneri, 180 e, Hki (15.1.)
  • Canon Digital Ixus, 320 e, Hämeenlinna (14.1.)
  • Canon Digital Ixus, 330 e, Laukaa (12.1.)
  • Canon Digital Ixus V, 64 MB, 500 e, Vaasa (11.1.)
  • Canon Digital Ixus V, yht. 128 MB, laukku, 350 e, Kotka (16.1.)
  • Canon G1, 550 e, Tampere (16.1.)
  • Canon S10, 500 e, Vaasa (11.1.)
  • Canon S10, 64 MB, Vaasa (17.11.)
  • Canon S20, 660 e (!), Tampere (14.1.)
  • Canon S30, 64 MB, vyökotelo, 620 e, Espoo (12.1.)
  • Canon S30, 64 MB, vyökotelo, 600 e, Espoo (14.1.)
  • Canon S40 suojakotelo vedenalaiseen kuvauksee, WP-DC300, 420 e, Hämeenlinna (7.1., 13.1)
  • Canon S45, 700 e, Hki (16.1.)
  • Fuji F402, 128 MB xD-kortti, laukku, 470 e, Hki (17.1.)
  • Fuji 6900Z, 750 e, Hki (15.1.)
  • Fuji 6900Z, 64 MB, 500 e, Kuopio (14.1.)
  • Gitzo Super Studex, cremailleere keskipylväällä, 410 e, Lahti (14.1.)
  • HP Photosmart 850, kortinlukija, 470 e, Vantaa (14.1.)
  • Manfrotto 029 -kinopää, 2 pikakiinnityslevyä, 50 e, Iisalmi (13.1., 17.1.)
  • Manfrotto 501 -nestepää, 150 e, Hki (13.1.)
  • Manfrotto 302 Plus QVTR, 400 e, Hki (17.1.)
  • Manfrotto 058B, 250 e, Hki (12.1.)
  • Minolta Dimage 2300, 290 e, Hki (17.1.)
  • Minolta Dimage 5, 128 MB, 700 e, Turku (17.1.)
  • Olympus C-3040 Zoom, 64 MB, laukku, 500 e, Vantaa (14.1.)
  • Olympus C-300 Zoom, 350 e, Hki (12.1.)
  • Olympus E 20-P, laajakulma, makrolinssi, telejatke 420 mm, 256 MB, takuu 3 kk, 2.300 e, Hki (11.1.)
  • Olympus FL-40, 290 e, Huittinen (15.1.)

Lisää spekulaatiota tulevan PMA:n julkistuksista, edelleen norjaksi, kts. akan.no. Nikon D2X, 10.6 megapikseliä ja Nikon D2H, 5.47 megapikseliä.

Rajala Pro Shopin www-sivujen Vaihtolaitteet -listaa päivitetään ahkerasti. Viimeisin päivitys oli tältä päivältä. Liikkeestä ostettaessa voi olla jonkin verran turvallisemmin mielin kuin yksityiseltä ostaessa. Liikkeissä myytävät käytetyt lienevät usein _käytettyjä_, yksityisellä käyttö on voinut jäädä vähäiseksi.

IR, Epson Perfection 3200 Photo/3200 Pro -skannerit. 3.200 x 6.400, 48-bittiä, 3.4 Dmax, USB 2.0 + FireWire. Pro-mallissa SilverFast Ai 6, MonacoEZcolor 2.5, ArcSoftin ohjelmia + Epsonin ohjelmia, $599. Photo-mallin ohjelmat SilverFast SE 6, Adobe Photoshop Elements 2.0, Epsonin ohjelmat, $399. Photo-malli maksaa Suomessa noin 500 euroa, on ollut saatavana Suomestakin tämän vuoden alusta.

Valokuva.netistä löytyy Jukka Korpelan sivuilta tuttu Video- ja valokuvaussanasto, englanti-suomi, nyt molempiin suuntiin käännettynä. Uusia sanoja ei sinne oltu montaa lisätty, vanhentunutta kaitafilmisanastoa oli poistettu. Kts. valokuva.netin Valokuvaus-sanakirja suomi - englanti - suomi. Muita netistä löytyviä valokuvausalan sanastoja

  • Olli Rinteen DigiFAQ Asiahakemisto, termejä on runsaat neljäsataa, sekä suomeksi että englanniksi, linkit perusteellisiin selityksiin termeistä
  • Valokuvakirjallisuuden asiasanasto, Suomen valokuvataiteen museo
  • Tietokonegrafiikan sanasto, suomi - englanti - suomi
  • coloria.net, värien merkityksistä tietoa, aakkostettuna, suomeksi
  • PhotoNotes.org, 1469 lyhyttä määritelmää valokuvausalan termeille, englanniksi

 

  12.01.2003  

Norjan kielellä voi lukea Canonin uusista järjestelmädigeistä (?), akam.no.

  • Dpreview
  • Canon D60 -> Canon D80, 8 megapikseliä, ei vielä täyden ruudun sensoria. Runko pohjautuu Canon EOS3:een
  • Canon D40, karvalakkimalli. $1.500, muovia, vähän pienempi kenno kuin Canon D30:ssä. Hyvin epävarmaa tietoa...
  • Canon 8D, metallia, 1.380 g, 8 megapikseliä, 1.5 polttovälikerroin, $2.900
  • (artikkelin kirjoittajalla ei ole sen kummempaa sisäpiiritietoa, hän on vain koonnut netissä liikkuvista huhuista yhteenvedon, lähinnä lähteenä on ollut ranskalainen Chasseur d'Images, joka puolestaan on uutisoinut Dpreview:n foorumilla esiintyneen spekulaation, joka oli tarkoitettu lähinnä vitsiksi...)

Samsung Duocam Mini-DV, Duocam SDC-5000, yhdistetty mini-DV ja still-kuvia ottava 4 megapikselin digikamera. Memory Stick, videossa 10-kertainen zoom, still-puolella 3-kertainen zoom. Sisäinen salama, kahden tuuman lcd-näyttö, USB 1.1 still-kuville ja FireWire videolle. Toukokuussa myyntiin.

Vielä yksi saksalainen digikameroiden hintaseuranta, markt.golem.de.

 

  11.01.2003  

Lue Megapikseli.netin foorumin keskustelusäie, joka konkreettisesti kertoo yhden syyn käyttää Canonin G-sarjan kameroissa LA-DC58(B) -sovitetta lisäkkeille. Kyseessä on siis ns. tötterö eli adapteri, joka kierretään kameraan kiinni ja johon sitten voi kiertää suotimia ja lisälinssejä. Muitakin vaihtoehtoja on kuin Canonin omat sovittimet. Näistä muista vaihtoehdoista voi lukea digicamera.netin Foorumin tästä säikeestä (viestin lukeminen edellyttää, että on kirjautunut digicamera.netin Foorumin käyttäjäksi...).

Kari T:n blogista löytyy vinkki muutamaan mielenkiintoiseen tapaan käyttää digikameraa, lue juttu.

Äsken käytiin hakemassa Foorumilla myynnissä ollut Olympuksen 32 MB:n SmartMedia-kortti, annoin mukaan vielä Olympus Camedia 4.0 Pro -ohjelman, yhteishinta oli 20 euroa. Ostajan kamera oli Olympus C-2100 UZ. Minua vähän huvitti, kun ostaja valitteli pientä syväterävyyttä. Sisällä kuvattaessa ja zoomatessa aukoksi tulee automaatilla aina suurin mahdollinen. Kasvot eivät kuulemma ole tällöin joka kohdasta teräviä, jollei väkisin pakota aukkoa pienemmäksi. Suurin osa digikuvaajista iloitsisi tällaisesta ongelmasta...

IR, Olympus C-5050 Zoom -arvio. Viisi megapikseliä, kolminkertainen zoom, 35 mm - 105 mm, f1.8 - f2.6, xD/SmartMedia/Compact Flash. Salamakenkään käyvät Olympuksen oman salaman lisäksi myös muut salamat. Lcd-näyttö taittuu ylöspäin 90 astetta, histogramminäyttö kuvaa otettaessa. AA-akut kestävät pitkään. Erinomainen kamera kaikin puolin, huomauttamista löytyi vain purppureunoista, tynnyrivääristymästä ja lievästä suljinviiveestä. Suomen hinta vähän päälle 900 euroa.

LetsGoDigital.nl:n CES-sivuille on kätevästi koottu uudet julkistukset...

Dpreview, Sonylta Memory Stick Pro ja Select. Pro:ta voi käyttää nykyisistä digikameroista vain Sony DSC-F717:ssä, koot 256 MB ($190), 512 MB ($440) ja 1 GB ($880). Select on tarkoitettu nykyisten laitteiden käyttäjille, 2 x 128 MB ($160). Molempia kortteja pitäisi olla saatavana maaliskuussa.

 

  10.01.2003  

Tietokone 1/2003

  • Kameroiden kokonaismyynti on neljän viime vuoden aikana pysynyt noin 200.000 kappaleen molemmin puolin, digikameroiden osuus on kasvanut neljästä prosentista 34 prosenttiin. Kompaktikameroiden 133.000 (1999) myynti on laskenut 95.000 kappaleeseen (2002), APS-kamerat 43.000 kpl (1999) -> 25.000 kpl (2002), järjestelmäkamerat 13.000 kpl (1999) -> 7.000 kpl (2002). Digikameroista alle 336 euron osuus kokonaismyynnistä oli 19%, 336 e - 840 e osuus 54%, 841 e - 1260 e 20%, yli 1260 e 7% (nähtävästi?)
  • Web-suunnittelijan työkalut, 12-sivuinen vertailu. Toimituksen valinta osui Macromedia MX Studioon ja Adoben Photoshop 7:ään. Tekstin mukaan Photoshop on alalla standardi, monipuolisiin ohjelma. Adobe tietää tämän, joten ohjelman hinnoittelu on omassa luokassaan kilpailijoihin verrattuna.
  • Muistia moneen tarpeeseen, 3 sivua muistikortteja, USB 2, Firewire, muistikorttien nopeudet jne.
  • Fuji Finepix S602 Zoom, pikakoe, kuusinkertainen optinen zoom, 35-110 mm, f/2.8 - 3.1, kennon koko 3.1 megapikseliä, mutta kuva voidaan tallentaa myös 6 megapikselin kokoisena. Fujin kuvanlaatu on erinomainen, lähikuvauskin onnistuu, SmartMedia ja Compact Flash II (myös tavalliset cf-kortit käyvät, vaikka Fuji ei takaakaan niiden yhteensopivuutta). Paljon manuaalisäätöjä, heikkoutena kamerassa on sähköinen etsin, käsin tarkentaminen on vaikeaa ellei peräti mahdotonta. Laadukas ja monipuolinen kamera, jonka ominaisuudet riittävät vaativammankin kuvaajan tarpeisiin. Hinta 1.100 euroa

Digital Outback Photo, Neat Image -arvio. Kannattaa käydä tutustumassa Michael Almondin kattavaan vertailuun, jossa arvioidaan 12 kohinanpoisto-ohjelmaa. Neat Imagen ilmainen versio voi hyvinkin riittää, jos käyttö on ei-kaupallista.

Pari päivää sitten tuli Suomen Nikonilta vastaus tiedusteluuni Nikonin järjestelmädigien mukana tulevasta suomenkielisestä manuaalista. Olin lähettänyt tiedustelun Ruotsin Nikonille, kun Suomen Nikonin sivuilta en löytänyt sähköpostiosoitetta.

"Toimitamme maahantuomiemme kameroiden mukana suomenkieliset käyttöohjeet lukuunottamatta muutamia ammattilaitteita, kuten D1X ja D1H. Tukkurina netti- ja PC-kanavalle toimii Amertronics. Jos haluatte, toimitamme D100 mallin suomenkieliset käyttöohjeet postiennakolla 100,- euroa + PE-kulut."

Luminous Landscape, lyhyt artikkeli Nikonin linssien käytöstä digijärjestelmäkameroissa.

Valokuvaaja Pekka Reittilä Järvenpää, Canon D30, www.prfoto.com. (Siis kaupallisia kuvia...).

 

  09.01.2003  

Vähän kello 18 jälkeen avautui (vihdoin) digicamera.netin Foorumi. Ylhäältä navigoinnistakin pääsee keskustelualueelle. Ennen rekisteröitymistä kannattaa miettiä muutama hetki sopivaa käyttäjätunnusta. Oma nimi on ihan hyvä, toinen vaihtoehto on sitten vaikka oma etunimi ja sukunimestä kirjain tai kaksi. Esimerkiksi oma käyttäjätunnukseni on muodostettu tähän tapaan ja se on siis MattiH. Rekisteröitymiseen vaaditaan vielä toimiva sähköpostiosoite. Kolmas pakollinen tieto on salasana. Kahta samaa käyttäjätunnusta ja sähköpostiosoitetta järjestelmä ei hyväksy. Sana on vapaa!

 

Klikkaa1Deke McClellandin Photoshop 7 Biblen suomennos tuli tänään Sanomataloon. Kävin hakemassa kirjan, hintaa tuli 10%:n automaattisen alennuksen jälkeen 58.50 euroa. Sivuja kirjassa on 1.014, painoakin ihan riittävästi, kovakantinen ja kestävän tuntuinen sidos. Kuvia löytyy yli 600, edellisen painoksen kuvista yli 95% on vaihdettu. Englanninkielisen version mukana ei tule cd-rom -levyä, mutta suomennetun mukana tulee. Englanninkieliset termit esitetään suomenkielisten rinnalla. Sivut ovat niin ohuita, että teksti vähän kuultaa läpi. ImageReadya ei käsitellä ollenkaan.

Kuvagalleria Studio Zambu, Nikon 990 -kuvia 756 kpl, jokaista kuvaa on mahdollista kommentoida ja antaa arvosana. Ihmisestä tulee aina kuvaan ylimääräistä jännitettä ja sitä näissä kuvissa riittää. Kuvat näyttivät aika paljon ns. kuvapankkikuvilta. Kuvien selaus yksittäisestä kuvasta seuraavaan oli tehty vähän hankalaksi, kun piti aina vierittää ruutua alas. Ymmärrän kyllä tekijääkin, näin saadaan joka kerta kommentointiruutu näkyviin. Yksittäiset kuvat on mahdollista lähettää myös e-korttina.

LetsGoDigital.nl, CES-sivut, joilta löytyvät Olympuksen uudet julkistukset, Mjuu-sarjan digitaalikamerat. Olympus Mju 300 Digital ja Olympus Mju 400 Digital, 3 megan ja 4 megan kennot, xD-kortit, säänkestäviä malleja, kolminkertainen zoom, 35 mm - 105 mm, huhtikuussa myyntiin. (Tekstin mukaan f3 olisi valovoimainen linssi, hm...).

Pienempiä CES-julkistuksia riittää. Steve Sanders:.

  • Minolta Dimage F300, viiden megapikselin seuraaja Minolta Dimage F100 -mallille
  • Pentax Optio S kolmen megapikselin pikkuriikkinen digi, kolminkertainen zoom, myyntiin maaliskuussa

Dpreview: Minolta Dimage F300, Pentax Optio S.

 

  08.01.2003  

Ranskan Canon on ilmoittanut, että Canon D60:n valmistus on päättynyt. Kts. tarkemmin Chasseur d'Images (ranskaksi). Altavistan käännös (vaihda kieli ranskasta englantiin). Seuraaja (seuraajat?) ilmoitetaan maaliskuussa.

Arto Juvonen (hra Digiscoping) on kotisivuillaan jatkanut tiheää päivitystahtia. Kuvatkin ovat parantuneet, eipä niissä valokuvauksenkaan kannalta ole huomauttamista. Etusivulta löytyy linkki uutisivulle, jolla pyritään kertomaan digiscoping-aiheisia uutisia. Päivitystahti on talvella noin kerran viikossa. Arto Juvoselle kannattaa lähettää aihetta sivuavia linkkejä ja vinkkejä.

Seittipaja.fi:n Petteri Sulonen (Minolta Dimage 7i, osa sivuston kuvista on otettu Canon S40:llä ja osa skannattukin) tekee aika oikeaanosuvia analyysejä kuvista. Petterin Sommittelun Alkeisluokka 1 on saavuttanut suuren suosion Dpreview:n Minolta-foorumilla. (Matti: monessa valokuvauslehdessä analysoidaan lukijoiden lähettämiä kuvia. Minulla on tapana ensin itse yrittää rauhassa miettiä, mikä kuvassa on hyvää ja mitä siinä voisi parantaa. Vasta sitten luen lehteen kirjoitetun tekstin. Suomalaisessa Kamera-lehdessä ei jostain syystä tätä harrasteta, kuvat luonnehditaan virkkeellä kahdella. En ymmärrä, miten muuten voisi kehittyä ottamaan parempia kuvia? Hyvin harvoin keskustelufoorumeilla saa luettavakseen vähänkään enemmän mietityn analyysin. Yleensä kommentit ovat tyyliin "hieno kuva, tästä pidin jne. Erityisesti amerikkalaiseen tapaan kuuluu, että kaikki kuvat ovat Great, Excellent, Marvellous...).

Applen eli Macin kovasti kehutusta fotoalbumiohjelma iPhotosta ilmestyy versio nro 2 tammikuun 25. päivä.

Rob Galbraith on testannut pc-koneiden ja mac-koneiden välistä nopeuseroa. Lopputulos ei liene kenelläkään yllätys.

Keskustelufoorumeissa on liikkunut huhuja siitä, että Canon EOS-D60:n valmistus olisi lopetettu. Myös dpreview kertoo asiasta, huhua ei mitenkään kumota.

  • Luminous Landscape, virallisesti Canon D60 -järjestelmädigin valmistusta ei liene lopetettu. Myyjiä on kuitenkin pyydetty välttämään uusien tilausten vastaanottamista eikä uuden Canon D60 -erän saapumispäivästä ole tietoa. Nämä merkit viittaavat siihen, että maaliskuun alussa (PMA) Canonilta on tulossa uusi järjestelmädigi. Canon D60 on ollut myynnissä vuoden, koko sen ajan kysyntä on ollut tarjontaa suurempi. Vaikuttaa siltä, että Canon ainakin pyrkii välttämään vastaavan tilanteen syntymisen. Resurssit lienee jo siirretty uuden mallin valmistamiseen.
  • IR

 

  07.01.2003  

Keltaisen pörssin tuoreimmat ilmoitukset (10.1.)

  • Canon A30, 350 e, Hki (5.1., 9.1.)
  • Canon D30, 1.450 e, Hki (7.1.)
  • Canon G1, 128 MB, 480 e, Turku (9.1.)
  • Canon S20, 660 e (!), Tampere (7.1.)
  • Canon S30, 64 MB, vyökotelo, 650 e, Espoo (6.1.)
  • Canon S40 suojakotelo vedenalaiseen kuvauksee, WP-DC300, 420 e, Hämeenlinna (7.1.)
  • Canon Ixus 300, 128 MB, kaksi akkua, pussi, 590 e, Ruokolahti (7.1.)
  • Fuji 6900, 780 e, Hki (9.1.)
  • Fuji 6900, 64 MB, Kuopio, 600 e, Kuopio (8.1.)
  • Fuji 4900, 500 e, Kuopio (4.1.)
  • Fuji S1 Pro, laukku, akut/laturi, 1.700 e, Turku (3.1.)
  • Gitzo Super Studex, jalusta, cremailleere keskipylväällä, 410 e, Lahti (10.1.)
  • Gossen Starlite, 700 e, Huittinen (8.1.)
  • HP Photosmart 320, 160 e, Hki (6.1.)
  • Manfrotto 029-kinopää, 2 pikakiinnityslevyä, 50 e, Iisalmi (7.1., 10.1.)
  • Manfrotto 058B jalusta, 250 e, Hki (9.1.)
  • Manfrotto 501 nestepää, 150 e, Hki (9.1.)
  • Minolta Dimage 7i, 64 MB, 1.050 e, Uusikaupunki (6.1.)
  • Minolta Dimage 2300, 290 e, Hki (7.1.)
  • Olympus C-3000, 64 MB, 400 e, Hki (4.1.)
  • Olympus C-3030, 490 e, Lahti (4.1.)
  • Olympus C1400XL, 8 MB + 16 MB, flash-adapteri, 150 e, Tampere (5.1.)
  • Olympus E-10, salama FL-40, akut, laturi, 64 MB, 1.200 e, Huittinen (3.1.)
  • Olympus E-20P, 256 MB + 64 MB, tele- ja laajakulmalinssit, 1.800 e, Hki (5.1.)
  • Olympus FL-40 salama, 64 MB muistikortti ylim., 300 e, Huittinen (8.1.)
  • Samsung Digimax 130, 120 e, Kylmäkoski (6.1.)
  • Sony DSC-P51, 420 e, Laihia (8.1.)
  • Sony DSC-F505V, 2 akkua, 600 e, Imatra (6.1.)
  • Sony DSC-F707, 800 e, Riihimäki (9.1.)
  • Sony Mavica FD-83, 250 e, Espoo (7.1.)

(M.M. email) Ruotsalainen ilmainen JAlbum on edennyt versioon 3 (28.12.2002), uutta ovat lossless jpg-kääntö + kommentien lisäys jpg-tiedostoihin. Lisäksi exif/iptc/jpg-tiedot voidaan ottaa talteen txt-päätteiseen tiedostoon.

Konica Digital Revio KD-500Z -arvio, Steve Sanders. Pienin digikamera sarjassa 5 megapikseliä, kolminkertainen zoom. Talletusmediana SD-kortit, MMC-kortit ja Sonyn Memory Stickit. Manuaalisäätöjä ei paljoa löydy. Suomen hinta noin 700 euroa.

Sony DSC-U20 -arvio, Steve Sanders. Minikokoinen 2 megapikselin kamera. Suomen hinta vähän yli 400 euroa.

Yksinkertaiset ohjeet esimerkkeineen harmaakortin käyttöön. Kts. myös vaikka Luminous Landscapen ohjeet. Kts. photo.net. Tony Spadaron sivuilla on selitetty myös harmaakortin käyttöä (P.S. email).

PMA (Photo Marketing Association) pidetään tänä vuonna Las Vegasissa 2. - 5. päivä maaliskuuta. Kaikenlaisia julkistuksia on siis luvassa. Tämän viikon torstaina alkaa CES (Consumer Electronics Show), 9.1.2003 - 12.1.2003.

Konica ja Minolta neuvottelevat fuusiosta, kts. CBS Market Watch. Pari vuotta on ollut yhteistyötä printterien ja kopiokoneiden kehttämisessä. Tarkoituksena on luoda riittävän suuri yhtiö kilpailemaan Canonin ja Fujin kanssa.

 

  06.01.2003  

Viikon 2 kuva on otettu eilen illalla Kiasman ikkunoiden läpi Eduskuntatalon suuntaan. Edellisenä päivänä olisi samaan aikaan päässyt ilmaiseksi sisään, sillä Kiasmaan ei ole pääsymaksua perjantaisin 17.00 - 20.30. Taidemuseossa kuvaamisesta olen jonkin verran kirjoittanut 18.1.2002.

Alfred Molon, molemmista malleista hyödyllistä tietoa

Kuukauden käytön jälkeen Canon EOS-1Ds -arvio, Willian L. Castleman. Kts. myös arviot muutamasta Canonin linssistä + filmin/ccd-kennon resoluution vertailu.

Neljän GB:n microdrive tulee Hitachilta myyntiin ensi syksynä, lue uutinen. Hitachihan osti viime vuonna IBM:ltä microdrive-valmistuksen. Digikameroiden osalta 4 GB:ä on ongelmallinen, Canon EOS-1Ds -järjestelmädigiä ja Kodakin uudempia DCS-malleja lukuunottamatta nykyisissä digikameroissa on käytössä edelleen FAT 16 (2 GB:n rajoitus). Canon EOS-1Ds käyttää FAT 32 -tiedostojärjestelmää, jossa ei ole 2 GB:n maksimirajoitusta. Tiedonsiirtonopeus kasvaa 50%.

Adobe Photoshop Album, $50, helmikuussa myyntiin, kts. IR. Löytyy myös pitkä IR:n arvio. Kyseessä on kuluttajille suunnattu kuva-albumiohjelma. Kuvia voi järjestellä, etsiä, tehdä varmuuskopioita, siirtää webbiin, katsoa kalenterina. Värejä voi korjata, samoin punasilmäisyyttä ja muuta peruskuvankäsittelyä. (Arvioija ei tiennyt yhtään toista ohjelmaa, jossa voisi etsiä muita kuvia samanlaisuuden perusteella - nähtävästi Thumbs Plus ei ollut tuttu...)

Norjalainen digit.no, testissä Casio QV-5700. (Yksi Norjan kruunu on 0.138 euroa, yksi euro on 7.244 Norjan kruunua).

  • Rajala Pro Sho myy (vain nettitilauksena) Casio QV-5700 -mallia hintaan 690 euroa. MBnetin Hintaseurannan mukaan Suomen halvin hinta on 815 euroa (!). Casio QV-5700 pohjautuu Canonin G2 -malliin, siitä on tehty viiden megapikselin kamera. Käsisäätöjä riittää, kohtuullisen hyvä kamera tähän hintaan
  • Cyberphoto.se, miniarvio på svenska
  • Pcphotoreview.com, yksi muutaman rivin miniarvio
  • Dpreview, viisi lukijoiden mielipidettä

Rec.photo.digital, löytyy viesti, jossa verrataan Epson Perfection 2450 Photo -skanneria ja CanoScan 8000f -mallia toisiinsa. Canon skannaa negatiivit paljon hitaammin, mutta tekee parempaa jälkeä. Epsonissa ei ole rajoitettu negojen kokoja (esim. isoja lasinegatiivejakin voi skannata). Canonissa on automaattinen pölyn ja roskan poisto.

 

  05.01.2003  

PowerShovel 2, freeware raw-konvertteri Canonin digikameroille, ensimmäiset kokemukset erittäin hyviä. Kokoa 5 MB, lue dpreview:n Canon-foorumin ilmoitus, aiempaa keskustelua aiheesta. Ohjelman käyttöliittymä on aika karu eikä nopeuskaan ole paras mahdollinen.

Epinions.com, pitkä ja perusteellinenkin käyttäjäkokemus, CanoScan 5000f -skanneri.

Norjalainen digit.no, testissä Olympus C-50 Zoom. (Yksi Norjan kruunu on 0.138 euroa, yksi euro on 7.244 Norjan kruunua).

Norjalainen digit.no, samalle sivulle koottu testikuvineen Canon G3, Casio QV-5700, Fuji S304, Nikon 3400, Olympus C-4000Z, Olympus C-50Z, Olympus C-730Z.

(panoraamamies Hans Lehtiseltä sähköpostia) "Dpreviewin STF:ssa on kehuttu tuota Peter iNovan Sony eBookia siihen malliin, että meninpä ja tilasin. Säie1, säie2, jne. Kyseessä on siis sähköinen (PDF) kirja, jota ei saa imuroitua linjoja pitkin, vain ainoastaan tilattua jenkeistä CD:llä (mielestäni saisi kyllä olla imurointimahdollisuus, siltikin vaikka rompulla on mukana paljon muutakin...)."

"Hinta vajaat 50 taalaa plus sitten postikulut jenkeistä n. 15 taalaa... eli ei nyt ihan halpa. Ajattelin kuitenkin, että eipä sitten tarvitsisi kovin montaa kirjaa ostaa jos ostaa yhden hyvän :) Tilaus saapui n. viikossa, eikä ongelmia ollut."

"Ja toistaiseksi vaikuttaakin oikein, oikein mainiolta ostokselta! Tämä iNovahan on tunnettu jo aikaisempien Nikon eBookiensa ajoilta, ja nyt hän on sitten perehtynyt Sonyn F7x7 -malleihin oikein kunnolla."

"Ko. kameramallit käsitellään kyllä sellaisella pieteetillä, että en usko
mistään muualta löytyvän näin kattavaa infoa Sonyn uusista F-malleista. Mukana
on runsaasti myös yleistä kuvausasiaa, Photoshop -ohjeita ym. ym. Kaikille
on jotain, aloittelevista jo pidemmälle ehtineisiin harrastajiin..."

  • Ten chapters
  • Over 550 extra-resolution images
  • A 18-page Gallery from photographers around the world
  • The famous iNova 7-Step Photoshop course that has eased Hollywood professionals into this amazing software
  • A booklet on Shooting For Effect
  • Over 320 customized iNovaFX Photoshop Actions
  • 250 pages, each in full color
  • InfoBites all over the place

"Pitää mainita myös tuo laaja kokoelma Photoshop -actioneita, mukana yleiskäyttöisten juttujen lisäksi mm. nimenomaan F7x7 -kameroille tehtyjä (esim. juuri näiden kameramallien laajakulmapään tynnyrivääristymän oikeat korjaukset, näille kameramalleille tyypillisten värivirheiden korjauksia ja muuta vastaavaa)."

"Hauskana yllätyksenä voisi mainita myös seuraavan: romppu tulee DVD-kotelossa, jonka kansilehden voi kääntää. Takana on mm. harmaakortti valkobalanssin manuaalisäätöä varten eri valaistuksissa sekä "valikoituja" värisävyjä. Näiden värisävyjen avulla (kamera osoittamaan niihin ja manuaalinen valkobalanssi ko. väreistä) voidaan mm. simuloida jo kuvanottovaiheessa erilaisia värifilttereitä :)"

Vantaan Aikuisopisto. Kuvataiteet: digikuvausta, valokuvausta, kuvankäsittelyä. Kts. tarkemmin kevään 2003 ohjelma.

 

  04.01.2003  

Tapiolan kamerakerhon etusivulta löytyvät linkit Espoon työväenopiston kevään valokuva- ja digikuvakursseille.

Kameraseuran (Hki) sivuihin kannattaa tutustua, 800 jäsentä, seitsemän aktiivista alakerhoa, vuodessa kokoontumisia yhteensä yli 60. Klikkaa pääsivulta vasemmalta kolmas ylhäältä kohtaa Kalenteri, sieltä sitten Kevään kurssikalenteri lisätietoja. Alkuvuoden kursseja:

  • 11.-12.1 Kuvankäsittelyn perusteet (Photoshop), 70 e
  • 18.-19.1 Studiokuvaus, 60 e
  • 25.-26.1. Mv-kehitys, 60 e
  • 1.-2.2 Kuva-arvostelu, 10 e
  • 8.-9.2 Valokuvauksen perusteet, 30 e
  • 22.1. alkaen Luovan muotokuvauksen työpaja (Jussi Aalto), joka toinen keskiviikko koko kevään, 100 e

(email) "Seuraavia verkkokurssejamme saa käydä vapaasti selailemassa. Kursseille osallistuminen, töistä palautteen saanti ja suoritetusta
kurssista todistuksen saanti maksaa 70 euroa/kurssi."

"Haluamme antaa vanhoille Vantaan aikuislukion opiskelijoille tilaisuuden ilmoittautua hieman etukäteen digitaalisen valokuvauksen kurssillemme Kyproksella 29.3 - 5.4.2003. Hinta majoituksineen, lentoineen ja opetuksineen on 600 euroa, millä hinnalla Suomessa normaalisti saa kaksi päivää koulutusta. Tällä hinnalla kannattaa lähteä Etelään kurssille vaikka ihan omalla kustannuksella, puhumattakaan, jos saa työnantajan innostumaan asiasta. Yksityishenkilönkin kurssimaksuista verottaja on yleensä hyväksynyt ainakin puolet, mikäli kurssilaisen ammattiin jotenkin liittyy valokuva. Tarkempaa tietoa ja ilmoittautumiset alla olevaan osoitteeseen. Kurssista tulee ilmoitus seuraavaan Kamera-lehteen ja viimevuotiseen tapaan se myytäneen heti loppuun."

Timo Suvanto
Saarantie 8
01400 Vantaa
Finland
p (09)-8744117 tai 050-5654207
timo.suvanto@kolumbus.fi

Extremetech.com, Adobe Photoshop 8 julkaistaan vuoden 2003 viimeisellä neljänneksellä. Työnimenä on "Dark Matter", ImageReady 8:n työnimi on "Taconite". Uusi versio pyrkii ottamaan video- ja digikuvaajat huomioon. Kaikista muistakin Adoben ohjelmista on tulossa uudet versiot.

  • NTSC/PAL/HD preview
  • histogram palette
  • nested layer sets
  • text on path
  • filter layers
  • tweaked 16-bit support
  • improved ability to work with non-square pixels
  • optimized and cleaned-up code
  • PDF-tools and functionality (all of Adobe's programs)

Kysyin Suomen maahantuojalta, milloin Panasonic Lumix DMC-FZ1 on tulossa Suomeen myyntiin. Alustava toimitusviikko ko. kameralle on vko 11/2003. Maaliskuun alussa sitten varmistuu, pitääkö tämä tieto paikkansa.

  • Huuto.netissä on meneillään ko. kameran huutokauppa, päättyy 17.1.2003 klo 22:33

 

  03.01.2003  

Joulukuussa 2002 digicamera.netin sivuja ladattiin 186.778 kertaa, nämä ovat ihan oikeita sivunlatauksia. Kts. tarkemmin info-sivulta. Yksi kävijä katsoi keskimäärin kolmea sivua. Käyntejä oli joulukuussa 61.307 kpl. Eri kävijöitä oli kaikkiaan 22.852 kpl. ADSL- ja modeemikäyttäjillä ip-osoite vaihtunee joka kerta, mutta toisaalta monen tuhannenkin ihmisen työpaikan käynnit voivat tapahtua yhden ainoan ip-osoitteen takaa. Lokien perusteella voi saada selville vain suosion suuruusluokan. Vaikka luvut sinällään ovat tarkkoja, niin ne vaativat kuitenkin tulkintaa. Esim. suoraan proxysta tapahtuvat sivuhaut eivät tallennu ollenkaan digicamera.netin lokeihin. Kannattaa myös muistaa, että samat ihmiset käyvät joka päivä lukemassa uutissivua. Minun on vähän vaikea uskoa, että yli 20.000 suomalaista olisi näillä sivuilla joulukuussa 2002 käynyt...

Viime kuussa eli tarkemmin sanottuna 31.12.2002 digicamera.netissä oli maininta projektista, jossa luotiin maailmanlaajuista verkostoa Fujin ja Noritsun digitaaliprintterien icc-profiileista. Suomestakin löytyi porvoolaisen Kar-Foton icc-profiilit tietokannasta. Kyselin sähköpostitse näistä icc-profiileista. Sain parikin vastausta tiedusteluihini, info@karfoto.fi.

  • uusi tehtaan tekemä icc-profiili on saatavana lähimmältä Fuji DigiLab kauppiaalta
  • edellytyksiä ovat PS 6.01 tai 7.0 (väriasetukset oikein), säännöllisesti kalibroitu ja prolifoitu monitori, oikeat ja muuttumattomat olosuhteet (6500 K), värinhallintaa tukevat ohjelmat ja käyttöjärjestelmät
  • lista Suomen Fuji DigiLab -kauppiaista
  • Kim Karlsson Kar-Fotosta oli kokeillut Drycreekin profiilia, joka tuotti huonompaa jälkeä kuin Fujin oma profiili. Kokeilun tulos oli se, että ainakin Porvooseen lähetetyissä kuvatiedostoissa kannattaa käyttää Fujin profiilia

Dp-now.com, Canonilta tulee myyntiin helmikuun alussa kaksi uutta mustesuihkua. Canon i950 (S900:n seuraaja), 4800 x 1200 (2400 x 1200), 2 pikolitran mustepisara, A4-koon väriprintti (ei reunoja) noin minuutissa, samat mustekasetit käyvät, listahinta 289 puntaa. Canon i850 (USA:ssa jo esitelty) maksaa 169 puntaa, samat tekniset tiedot, mutta käyttää vain neljää väriä (i950:ssa lisäksi magenta ja cyan). i850 on 20% nopeampi kuin Canon S820.

Japanilaisen Kazutokun sivuilta löytyy monenlaista näytekuvaa Canon G1:n ja G2:n lisälinsseillä otettuna.

Mikrobitti 01/2003

  • vertailussa 19-tuuman näytöt, 10 sivua. Kts. nettijatkot tästä jutusta. Mukana testissä oli kymmenen keskiluokan kuvaputkimonitoria, lisäksi vertailun vuoksi Eizon huippumalli sekä markkinoiden halvin 19-tuumainen. Nokian monitoritestin ohjeet löytyvät mbnetistä (mielestäni kontrasti ja kirkkaus selitetään vähän huonosti), itse ohjelman voi imuroida vaikka Timehousen sivuilta. Testissä olisin kaivannut huomion kiinnittämistä monitorin yksilöllisiin säätöihin, erityisesti värikalibrointiin. Nokian monitoritesti lienee yli puolen vuosikymmenen takaa, sen ohjaama kontrasti- ja kirkkaussäätäminen on kovin alkeellista
    • hieman yllättäen ViewSonic P95f+ (410 e, Huippulaatua) nousi testivoittajaksi
    • toiseksi tuli NEC MultiSync FE991sb (459 e, Tehokas)
    • kolmanneksi Hitach CM715 (320 e, Huippuvärit)
    • neljänneksi Iyama Vision Master Pro 454 (489 e, Yllättäjä)
    • vasta viidentenä oli Samsung Syncmaster 959NF (418 e, Pienoinen pettymys)
    • vertailunäyttönä ollut Eizo FlexScan T766 (883 e) sai määreen Ei ylivoimainen
  • seuraava numero: Testissä litteät näytöt, edullisimmat 15-tuumaiset littunäytöt. Vertailussa tulostuskustannukset, erot erihintaisten tulostimien välillä, erilliset mustesäiliöt, monivärisäiliöt, tarvikemusteet, alkuperäismusteet

 

  02.01.2003  

Kuvanvakaajalla varustettua uutta digikameramallia on odotettu pitkään. Japanissa (ja nähtävästi ainakin Saksassa) on jo ollut myynnissä jonkinlainen korvike. Kahden megapikselin, 12-kertaisen optisen zoomin ja kuvanvakaajan Panasonic Lumix DMC-FZ1. Kts. esim. Computeruniverse.net, hinta 585 euroa.

Tammikuun megapixel.net:

  • Olympus C-5050Z. kolminkertainen zoom, 5 megapikseliä, 35 mm - 105 mm, f1.8 (f2.6) - f8, 16s - 1/2000s, ISO 64 - 400. Ulkoisia nappuloita lisätty, käyttö nopeutunut ja helpottunut, uutta RAW-talletusmuoto. Kaukosäädin, 1.8 tuuman lcd-näyttö kääntyy pystysuunnassa. Compact Flash (+ microdrive), SmartMedia, xD. xD-korteille kirjoitusnopeus oli kaksinkertainen verrattuna cf-kortteihin, kamera ei ehkä niin nopea kuin odotettiin. Käytettävyys 8.4, kuvanlaatu 9.2. Suomen hinta alle 950 euroa.
  • Nikon Coolpix 4300. Nikon 885:n seuraaja, 4 megapikseliä, kolminkertainen zoom, 38 mm - 114 mm, f2.8 (f4.9) - f7.9 (f13.4), 8 s (1 min bulb) - 1/1.000 s. Compact Flash (korttia vähän hankala saada ulos), oma litium-ioni akku. Optinen etsin näyttää 80% tallentuvasta kuvasta. Käytettävyys 7.4, kuvanlaatu 9. Suomen hinta 700 euroa
  • Sony MVC-CD250. Kaksi megapikseliä, 3-kertainen zoom, isokokoinen, käyttää cd-levyä tallennukseen (156 MB). 41 mm - 123 mm, f3.8 (f3.9) - f11. 2 s - 1/8000 s. Automaattinen kohinanpoisto alle 1/25 s suljinajoilla. 2.5 tuuman lcd-näyttö, ei optista etsintä, Sonyn salaman voi liittää. Sonylla oma lisälaite helpottamaan lcd-näytön käyttöä etsimenä. Sony omat erinomaiset akut. Ei paljoa manuaalisäätöjä. Käytettävyys 7, kuvanlaatu 8.8. Suomen hinta lienee alle 1.000 euroa
  • Nikon Coolpix 3500. Kolme megapikseliä, kolminkertainen zoom, 37 mm - 111 mm, f2.7 - f4.8, 2 s - 1/3.000s. Compact Flash, linssi kääntyy kameran rungossa. Ei optista etsintä, 1.5 tuuman lcd-näyttö. Nikonin oma litium-ioni akku. Käytettävyys 7.8, kuvanlaatu 8.2. Suomen hinta lienee vähän päälle 500 euroa
  • artikkeli kuvista ympäri maailmaa + Trekearth.com (kuvat järjestetty maittain)
  • Photo Basics, kuvausohjeita
  • Makrokuvia, Suomestakin yksi

 

  01.01.2003  

Klikkaa1Deke McClellandin Photoshop 7 Biblen suomennoksen piti tulla kauppoihin joulun alla. Suomennettu kirja on julkaistu ja saatavilla piakkoin. Uusimpaan versioon on tehty vähän enemmänkin muutoksia (PS 5 Biblen ja PS 6 Biblen välillä ei ollut paljoa eroa). Mukana tulee vielä cd, jossa on PS 7:n trial-versio. Deke McClellandin kirjoitustyyli on perusteellinen, asiat käydään juurta jaksaen läpi. Moneen kohtaan löytyy vielä omakohtaista kirjoitettavaa ja suosituksia. Suomenkielinen kirja on kovakantinen, hinta vähän alle 63 euroa (5% alennuksen jälkeen). Kaikki termit esitetään sekä suomeksi että englanniksi. Tilasin kirjan...

Vantaan aikuislukion

  • lyhytkursseja (Photoshopin tehokurssi 15.1.2003 - 17.1.2003, digitaalisen valokuvan kurssi Kyproksella 29.3. - 5.4.2003, kuvankäsittelyn viikonloppukurssit, digitaalisen kuvankäsittelyn työpajakurssi Photoshop 7 FIN 18.8. - 22.8.2003)
  • verkkokursseja (Kuvankäsittelyn peruskurssi, kuvankäsittelyn jatkokurssi, valokuvailmaisu, valokuvailmaisun jatkokurssi, muoto- ja henkilökuvauskurssin, Suomen taidehistorian perusteet. Kukin kurssi 70 euroa)

Bittivuoto.net, arvio Konica Digital Revio KD-300Z, 26.8.2002. Löytyy kameralla otettu 15 s videopätkä, 3 megatavua.

X's Drive II on tulossa tammi/helmikuussa myyntiin. Uutta USB 2.0, akun kesto pienentynyt (?), lisäksi löytyy pieni lcd-näyttö (jolla ei ole paljoa toiminnallisuutta). Lue dpreview:n foorumin viesti.

Keltaisen pörssin tuoreimmat ilmoitukset (2.1.)

  • Bowens studiosalama, salamamittari, jalusta, 150 e, Lahti (27.12.)
  • Canon A40, 240 e, Eckerö (30.12.)
  • Canon Digital Ixus, 320 e, Hämeenlinna (30.12.)
  • Canon Digital Ixus V, 420 e, Vantaa (30.12.)
  • Canon D30, 1.800 e, Hki (31.12.)
  • Canon G1, 128 MB, 500 e, Turku (30.12.)
  • Canon G2, laukku, Ewa-Marine DC-G1 kotelo, 3 kpl 128 MB, MindStor PS-1720 20 GB, 1.800 e, Raisio (30.12.)
  • Canon S10, 340 e, Hki (1.1.)
  • Canon S20, 660 e, Tampere (30.12.)
  • Canon S30, 64 MB, laukku, 700 e, Hki (27.12., 1.1.)
  • HP Photosmart 320, 160 e, (29.12.)
  • Konica Digital Revio 300Z, 300 e, Vantaa (1.1.)
  • Manfrotto 029 -kinopää, 2 pikakiinnityslevyä, 50 e, Iisalmi (31.12.)
  • Minolta Dimage S304, 128 MB, laukku, 670 e, Järvenpää (30.12.)
  • Nikon Coolpix 2500, 350 e, Hki (29.12.)
  • Olympus C-720 UZ, 64 MB, Jyväskylän mlk (27.12.)
  • Olympus C-3030 Zoom, 64 MB, 600 e, Hki (30.12.)
  • Olympus C-3020, 520 e, Kankaanpää (30.12.)
  • Sigma 14 mm, f2.8 EX HSM, Canoniin, 950 e, Seinäjoki (28.12.)
  • Sony DSC-F505, 128 MB, 500 e, Hki (28.12.)
  • Sony DSC-P9, 128 MB, 650 e, Espoo (30.12.)
  • Sony DSC-P9, 128 MB, 600 e, Espoo (31.12.)
  • Sony DSC-P5, 300 e, Espoo (2.1.)

Kaikki uutiset

 

 

| sivun alkuun |

 


Hae Google:sta

Uutiset